Perusteluja sote-kiinteistöjen luovuttamiselle

Samankaltaiset tiedostot
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus alkaen

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Saunatalo Oy on esittänyt Oriveden kaupungille yhteistyöehdotuksessaan seu raa vaa:

Kangasniemen kunnanhallituksen lausuntopyyntö koskien mahdollista sotekiinteistöjen myyntiä

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

426/61.612/2013 TL 355

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta


Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pohjois-Kymen sairaalan ja Carean välinen työnjako ja sairaalainvestointien yhdistäminen

Omaisuusjärjestelyt sote- ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN VÄLIAIKAISHALLINNON JÄRJESTÄMINEN

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Hulevesimaksun käyttöönotto

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän perussopimuksen uudistaminen / Lapuan kaupungin jäsenyys koulutuskuntayhtymässä

Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

Perusturvalautakunta

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kunnan sijoitukset yhtiöön ovat osakepääoma 2.055,58 euroa ja ra ken ta misen yhteydessä myönnetty tertiäärilaina ,82 euroa.

Transkriptio:

Kunnanhallitus 288 17.10.2016 Kunnanhallitus 320 14.11.2016 Sote-tuotannon kiinteistöjen luovuttaminen Eksotelle 191/02.07.00/2016 Kh 17.10.2016 288 Valmistelija Antti Pätilä Puh. 044 4491 201 antti.patila@ruokolahti.fi Tausta Lappeenrannan kaupunki tiedusteli kesällä 2016 Eksoten jäsenkuntien peri aat teel lis ta valmiutta luopua sote-tuotantoon käytettävistä kiinteistöistä. Ky se ly koski ensisijaisesti terveyskeskuksia/hyvinvointiasemia ja sai raa lakiin teis tö jä. Kahdella Eksoten Länsi-Saimaan jäsenkunnalla oli tässä vaihees sa kielteinen kanta kiinteistöjen luovuttamiseen. Imatran kaupunki on 20.9.2016 päivätyllä kirjeellä lähestynyt Eksoten jäsen kun tien kunnanhallituksia esittämällä jäsenkunnille kuntien välistä so pimus ta siitä, että sote-tuotantoon käytettäviä rakennuksia käytetään kä teisen rahan sijaan jäsenkuntatuottojen vastikkeena. Tällöin Eksote voi jo nyt aloit taa mieleisensä toimenpiteet rakennusten suhteen. Ra ken nus omaisuus ei jää rasittamaan maakuntaa, vaan lakiesityksen 31 :ssä (viitaten la kiin maakuntalain ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä an ne tun lain voimaanpanosta; kirjoittajan huomio) todetaan, että rakennukset on siirrettävä vuoden 2019 alusta valtakunnalliselle maakuntien omis ta mal le kiinteistöyhtiölle. Imatran kaupungin kirje jaetaan kunnanhallitukselle esityslistan mukana. Eksoten kuntajohtajien neuvottelukunnassa sovittiin 5.10.2016, että Ek soten jäsenkunnat tekevät päätöksen Eksotelle vuokrattujen kiinteistöjen mah dol li ses ta luovuttamisesta Eksoten omistukseen viimeistään 31.10.2016. Eksoten hallitus on ottanut kielteisen kannan jäsenkuntien ehdotukseen kiin teis tö jen luovuttamisesta ja todennut sosiaali- ja terveysministeriön sekä valtionvarainministeriön kannan, että rakennusten siirto kuntayhtymälle oli si investointi ja tarvitsisi luvan sosiaali- ja terveysministeriöltä. Perusteluja sote-kiinteistöjen luovuttamiselle Imatran kaupunginhallituksen kunnille osoittamassa kirjeessä viitataan lakiin maakuntalain ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain voimaanpanosta. Tässä lakiesityksessä todetaan mm. - sairaanhoitopiirien kuntayhtymät, erityishuoltopiirit ja maakunnan liitot siirretään varoineen ja velkoineen sekä sitoumuksineen maa kuntiin 1.1.2019 (18 ) - edellä mainitussa 18 :ssä tarkoitettujen kuntayhtymien jä sen kun-

tien on katettava kuntayhtymän taseeseen kertynyt alijäämä kun talain säännösten mukaisesti ennen kuntayhtymän siirtämistä maakun taan (27 ) - kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, so si aa li toi men ja pelastustoimen käytössä olevat toimitilat siirtyvät maa kun nan hallintaan 1.1.2019 (20 ) - maakunnan ja kunnan välillä solmitaan (edellä mainittujen, kir joit tajan huomio) toimitilojen hallinnasta vuokrasopimus siten, että se on voi mas sa vähintään 31.12.2021 saakka (20 ) - maakunnan on siirrettävä omistukseensa tulleet kiinteistöt, kiin teistön hallintaan oikeuttavat kiinteistöyhtiöiden osakkeet, maan vuok raso pi muk set sekä toimitilojen vuokrasopimukset maakuntien yh dessä omistamalle, tätä tarkoitusta varten perustetulle osakeyhtiölle, jos ta säädetään maakuntalain 16. luvussa (31 ) - maakuntalain 16. luvussa todetaan, että mainitut osakeyhtiöt ovat maa kun tien ja valtion yhdessä omistamia osakeyhtiöitä, joita maakun nan palvelulaitoksen on käytettävä. Kuitenkin laissa maakuntalain ja sosiaali- ja terveydenhuollon jär jes tä mises tä annetun lain voimaanpanosta todetaan, että maakunta päättää kunnan antamien selvitysten perusteella toimitilojen vuokrasopimuksista sekä ir tai men omaisuuden siirtymisestä sekä vastuista ja tämä maakunnan (maa kun ta val tuus ton) päätös tulisi tehdä hyvissä ajoin ennen 1.1.2019 tapah tu vaa siirtymää. Tästä seuraa, että siirtymäkauden jälkeen maakunta vuok rai si kunnalta ne tilat, jotka se toiminnassaan tarvitsisi. Edellä kerrotusta siis seuraa, että ilman sote-kiinteistöjen nyt esillä olevaa luo vu tus esi tys tä mainitut kiinteistöt joka tapauksessa siirtyisivät maa kuntien ja valtion yhdessä omistamalle toimitila- ja kiinteistöhallinnon pal ve lukes kuk sel le (osakeyhtiölle) vuoden 2022 alusta. Väliajan eli vuoden 2019 alus ta vuoden 2021 loppuun toimitiloja vuokraisi maakunta, jollei maa kunta val tuus to toteaisi jo ennen vuotta 2019, että se ei joitakin sote-toimitiloja tar vit se kaan eivätkä nämä tilat luonnollisesti myöskään siirtyisi val ta kun nalli sel le palvelukeskukselle vuoden 2022 alusta. Taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset Ruokolahden kunnan osalta mahdollinen luovutus koskisi hy vin voin ti asemaa, jonka tasearvo (luvut vuoden 2015 lopussa tai osalta) oli 1 504 374 eu roa, poisto 66 853 euroa, vuokratuotot Eksotelta 724 450 euroa ja kulut noin 231 000 euroa. Jos mainittua kiinteistöä käytettäisiin jä sen kun ta maksun osana, pie ne ni si kunnan maksama kuntaosuus Eksotelle tasearvoa vas taa val la summalla ja kiinteistö tulisi poistetuksi kunnan taseesta tu losvai kut tei ses ti (net to vai ku tus neutraali). Kunnan tulot pienenisivät vuok ratuot to ja vastaavalla sum mal la ja menot kiinteistön kuluja vastaavalla summal la sekä pois to las kel ma pienisi hyvinvointiaseman vuotuisen pois to summan verran. Kunnan tu lo-/me no ra ken tees sa hyvinvointiaseman luo vut ta minen vastaa noin kolmen vuo den nettovuokratuottoa. Jos asiaa tarkastellaan Eksoten näkökulmasta, niin nyt luovutettavaksi suun ni tel tu jen jäsenkuntien sote-kiinteistöjen tasearvo on noin 39 mil joonaa eu roa, näiden yhteenlasketut poistot (jäsenkunnissa) noin 2 miljoonaa eu roa, näi den aiheuttamat käyttötalouskulut jäsenkunnissa noin 3,1 mil joo-

naa euroa ja Ek so ten näistä maksamat vuokrat noin 7 miljoonaa euroa. Jos suun ni tel tu luo vu tus ta pah tui si, pienisi Eksoten rahassa saama jä senkun ta tuot to (ker ta vai kut tei ses ti) mainitun tasearvon verran (39 milj.), joskin ta se kasvaisi vas taa vas ti eli tuloslaskemassa vaikutus olisi neutraali. Toisaal ta Eksoten ei tar vit si si maksaa kyseisistä kiinteistöistä tilavuokria, mutta kiinteistöjen ku lut tu li si vat Eksoten vastuulle. Vuokra-/kulurakenteen kaut ta tarkastellen net to vai ku tus vuositasolla on noin 4 miljoonaa euroa ja li säk si tulosvaikutteisesti tu lee huo mioi da vielä poistot, isännöinti ja hal linnoin ti, tont ti vuok ra t sekä ve rot ja vakuutukset niin nettovaikutukseksi jää enää 1 1,4 miljoonaa euroa. Mielenkiintoista on myös se, luovutettaisiinko Eksotelle myös sellaisia kiinteis tö jä, joissa Eksoten nykyinen käyttöaste ja tuleva käyttötarve tilojen koko nais mää räs tä jäävät esimerkiksi vain 50 prosenttiin. Tällainen kiinteistö on toimistotalo Ruori. Toisin sanoen, nyt suunnitteilla oleva tilojen luo vu tusope raa tio tulisi kohdentaa vain todellisiin sote-käytössä oleviin tiloihin, jolloin jäsenkuntia kohdeltaisiin ainakin periaatteellisesti tasapuolisesti. Taloudellisesti tarkastellen esitetty kuntien sote-kiinteistöjen luovutus Ek sotel le ei näytä kovinkaan perustellulle jäsenkuntien kannalta eikä Eksoten kan nal ta siis jos tarkastellaan tämän hetken vuotuisia kuluja ja tuottoja. Tä mä tarkastelu ei ilmeisesti voi ollakaan suunnitellun operaation pe rus te lu vaan jokin muu. Tämä muu seikka liittyy kiinteistöjen odotettavissa ole viin peruskorjaustarpeisiin, jossa yhteydessä joudutaan tarkastelemaan myös terveydenhuollon palveluverkkoa koko maakunnan alueella ja sitä ku ka tämän tarkastelun tekee: Eksote, maakunta vai maakuntien ja valtion omista ma tilapalveluosakeyhtiö. Eksote voi periaatteessa jo nyt lähteä karsimaan palveluverkkoa. Tämä antaa perusteet sille, että myöskään maakunta ei vuokraa kyseisessä pal velu toi min nas sa mukana olevaa kiinteistöä kunnalta siirtymäkaudella 2019 2021. Tietysti maakunnan tehtäväksi jää tehdä varsinainen päätös vuok rat ta vis ta toimitiloista mahdollisimman nopeasti, miuluiten 2018, nä mä ti lat sitten jo ka tapauksessa siirtyisivät valtakunnalliselle tilayhtiölle. Epä selvää on, mil lä perusteilla tämä tilayhtiö tulee arvioimaan sote-tilojen käyt töä, pe rus kor jaus tar pei ta ja sijoittelua maakunnissa. Imatran kaupunginhallituksen kirjeen yksi keskeinen tavoite on se, että uutta maakuntahallintoa muodostettaessa kau pun gin sote-kiinteistöt ja eri tyises ti Honkaharjun sairaala ei jää pe rus kor jaus tar pei neen kaupungin kä siin tilanteessa, jossa kiinteistöllä ei oli si kaan sosiaali- ja terveydenhuollon käyt töä. Sama tilanne on uhkana käy tän nös sä kaikilla Etelä-Karjalan maaseu tu kun tien sote-kiinteistöillä. Luovuttamalla hyvinvointiasema Eksotelle Ruokolahden kunta hä viää vuokra tuo tois sa ja voittaa investointisäästöinä, jos kunnan ei tarvitse teh dä raskas ta peruskorjausta kiinteistöön. Joka ta pauk ses sa kunta jou tui si luo pumaan mainitun kiinteistön omistuksesta vuo den 2021 lopussa, vaik ka maakun ta sen vuokraisikin siirtymäkaudelle 2019 2021. Ruo ko lah den kun nan terveyspalvelujen saatavuuden kannalta keskeistä on se, mitä ta pah tuu Imatran Honkaharjun sairaalalle Kj Ruokolahden kunnanhallitus suhtautuu myönteisesti Imatran kaupungin

esi tyk seen sote-kiinteistöjen luovuttamisesta Eksotelle, jos tällä luo vu tuksel la voidaan kiinteistöön kohdistuvien investointien tai kunnassa ja seu tukun nas sa tapahtuvan muun toiminnan ke hit tä mi sen kautta turvata tai vähin tään voimakkaasti edistää sosiaali- ja ter vey den huol lon lähipalvelujen jat ku mis ta myös maa kun ta uu dis tuk sen toteuduttua. Kh Kh 14.11.2016 320 Kunnanhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen val mis tel tavak si. Merkittiin, että kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jouko Savolainen ja kunnan val tuus ton II varapuheenjohtaja Toivo Launiainen poistuivat ko kouk sesta tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 16.53. Eksoten jäsenkunnat ovat pääsääntöisesti päätyneet esittämään so te-tuotan nos sa olevien kiinteistöjensä luovuttamista Eksotelle tavoitteena, että luo vu tus olisi tehty jo vuoden 2017 alkuun mennessä. Ratkaisuihin on päädyt ty huolimatta siitä, tulkitaanko aiottu luovutus STM:n ja VM:n mää räysten vastaiseksi investoinniksi. Luovutuksen toteuttaminen edellyttää myös Ete lä-kar ja lan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän pe rus so pi muksen muuttamista. Ruokolahden kunta on tarkastellut mainittujen kiin teis tö jen, käytännössä vain hyvinvointiaseman luovuttamista ensi sijassa kun nan talouden kan nalta. Kunnanhallitus totesi keskusteluissaan (kh 17.10.2016 288), että kiinteis tön vuokratuottojen sekä kulujen ja pois to jen tarkastelu tulisi olla keskei se nä perusteluna tehtävälle päätökselle ja päät ti palauttaa asian uu delleen valmisteltavaksi. Lähtökohtana käydyissä kes kus te luis sa kuitenkin pidet tiin sote-palvelujen jatkumista mainitussa kiin teis tös sä myös vuoden 2019 jälkeen ainakin vuoden 2021 loppuun. Hyvinvointiasemakiinteistöä koskeva taloustarkastelu osoittaa, että kolmen vuo den nettovuokratuotto vastaa lähes sitä tasearvoa, joka kiinteistöllä on kol men vuoden jälkeen eli vuoden 2019 lopussa. Toisin sanoen kolmen vuo den aikana tulisi lähes katettua se riski, jonka kiinteistön mahdollinen jää mi nen kunnan käsiin ilman sote- palvelutuotantoa aiheuttaisi. Tämä tarkas te lu ei kuitenkaan kata kiinteistön mahdollisia pe rus kor jaus kus tan nuksia. Kysymykseen siitä, turvaisiko kunnan omistus sote-palvelujen jat ku mi sen mai ni tus sa kiinteistössä varmemmin kuin että kiinteistö olisi Eksoten tasees sa, ei voi antaa varmaa vastausta. Päätöksen edellä mainitusta asiasta vuosille 2017 2018 tekee Eksote ja vuodesta 2019 eteenpäin maa kunta val tuus to. Lähtökohtana Eksoten kanssa käydyissä keskusteluissa on ollut, että palveluverkkoon ei tässä vaiheessa tehdä merkittäviä muu tok sia. Kj Kunnanhallitus päättää, että Ruokolahden hyvinvointiasemaa ei luovuteta Ek so tel le. Kunnanhallitus toteaa, että Ruokolahden päätöksellä ei haluta vaikuttaa mui den kuntien ratkaisuihin sote-kiinteistöjen mah dol li sesta luo vut ta mi sesta eikä myöskään mahdolliseen Eksoten pe rus so pi muk sen muuttamiseen. Kh Hyväksyttiin.