KOTI Vanhemmat kokeneet, etteivät tule autetuiksi Sisarukset oirehtivat

Samankaltaiset tiedostot
Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä

Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä

Yleistä Perhekeskustoiminnasta. Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

PERHEKESKUS/ ALUETIIMI. Matalan kynnyksen palvelujen verkostoiminen

Matalan kynnyksen oikea-aikaista tukemista kouluissa ja oppilaitoksissa

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä

Ajankohtaista soteuudistuksesta

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja

Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa. Lanupe

KAINUUN PERHEKESKUKSET

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Rovaniemi

Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut Kick off. Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Helena Saari perhekeskusvastaava Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

YHTEISTYÖLOMAKE KUVAUS LAPSEN /NUOREN/PERHEEN TILANTEESTA (Tallenna ensin omalle koneellesi -> ns. sähköinen lomake nettiin/intraan )

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

Muutosagentin työn mahdollisuudet ja riskit - Kokemuksia Keski-Suomen SOTE2020-hankkeesta Petri Oinonen

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami

Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija

Monitoimijainen malli yhteistoiminta-alueella. Tiia Krooks, Perusturvajohtaja Kaskisten kaupunki LAPE-Pohjanmaa ohjausryhmän puheenjohtaja

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa

Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari

Ohjausryhmän ryhmätyöskentelyn koonti: Perhekeskus

OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

Vastuutyöntekijämalli 2 (8) 08/2018 SISÄLLYSLUETTELO

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa

Ei rakennettu yhdessä yössä

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari

Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta

Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

Toimivat ADHD:n kuntoutuskäytännöt. Duodecim, Käypä hoito- seminaari Biomedicum Leena Pihlakoski Ayl, Tays/Lastenpsykiatria

Hanna Hämäläinen

Rovaniemen lapset ja perheet

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

Lapset ja nuoret uudessa maakunnassa oikea-aikaiset palvelut ja osallisuuden toteutuminen

Varsinais-Suomen kuntapäivä

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta

Satakunnan maakuntatilaisuus

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off

Yhteensovitettu johtaminen Perheiden palvelut toimialueella

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tilaisuus Etelä-Karjala: Johtamisen rooli laajassa muutostyössä

LAPE tilannekatsaus. Työvaliokunta

VERY IMPORTANT PERSONS OPPILAAT, JOTKA OPPIMISENSA JA KOULUNKÄYNTINSÄ TUEKSI TARVITSEVAT VAATIVAA ERITYISTÄ TUKEA.

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle

Transkriptio:

KOULU Kouluuntulotarkastus Terkkari tunnisti huolen Äiti toi esille huolen Terveystarkastukset Terkkarille ei siirry tieto esim. kouluvaihdosta Yksilöllinen oppilashuolto Perhetyöntekijä, terkkari, koulupsykologi, ope, eo-ope, huoltajat, rehtori Kokoontuvat useita kertoja Puuttuu yhteinen suunnitelma ja vastuuhenkilö Oppimiseen ja opetuksen järjestämiseen liittyviä asioita Opettajavaihdoksia ja konflikteja open kanssa tietokatkoksia, koska ei kirjallista suunnitelmaa KURAATTORI Useita yksilökäyntejä VARHAISKASVATUS, NEUVOLA Tunnistaminen Koululykkäys Oppilashuollon järjestämisen kannalta tarpeellinen tieto ei siirtynyt KOTI Vanhemmat kokeneet, etteivät tule autetuiksi Sisarukset oirehtivat 3. luokkalainen ADHD ja Asperger Kiusaamista Poissaoloja Väkivaltaa Koulunvaihdos SOSIAALITYÖ Ennaltaehkäisevää perhetyötä (2 hlöä) Sairaslomia tietokatkoksia Tukiperhe (riitaantuminen) Sosiaalityössä vastuuhenkilö (ei koko prosessin vastuuhenkilö) LASTENPSYKIATRIA Kriisijakso Hoitokontakti (ei sopivaa terapeuttia) Koulupsykologi, ope yhteyshlö Päivystys VAMMAISPALVELU Oletus kontaktista POLIISI Ulkopuolista väkivaltaa perhettä kohtaan Kouluväkivaltaa

Taustaa Kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksellä (24.6.2015) perustettiin selvitysryhmä perhetalon/lastentalon toteuttamisen tutkimiseksi Kesäkuussa 2016 valmistelutyö esitettiin kunnanhallituksessa, hallitus päätti valmistelun jatkamisesta ja päätöksenteosta talousarviovalmistelun yhteydessä Valmistelutyössä noudatetaan niin SOTE - kuin maakunnallisen ja valtakunnallisen Lape ( lasten ja perheiden palvelut) valmistelun suuntaviivoja Maakuntiin rakennettava perhekeskuksia; Janakkala tällä hetkellä OmaHämeen ainoa kunta, missä Perhekeskusta työstetään käytännössä

PERHEKESKUS 7.2.2017 17.2.2017

Perhekeskus

Asiakkuuskortti

Toimivat ja laadukkaat palvelut hyvinvoivan perheen tueksi PERHE- KESKUS Toimintaajatus Palvelee kaikkia lapsiperheitä, joissa on alle 18- vuotiaita lapsia. Perheen luottamus ja Osallisuus OPPILAS- HUOLTO PALVELUT (koulut, esiopetus) TERAPIA PALVELUT - Kuntalaisten yhteinen olohuone - MIELENTER VEYS- JA PÄIHDE- PALVELUT Henkilöstön ammattitaito ja yhteistoiminnallisuus SOSIAALI- PALVELUT AVO- VASTAAN OTOT JA SUUN TERVEYS Sujuva palveluohjaus Sähköiset palvelut Monialainen johtaminen Voimaannuttaminen NEUVOLA JA KOULU TERVEYS- PALVELUT ERIKOIS- SAIRAAN HOITO 3.SEKTORI

Voimavarojen tarkoituksenmukainen käyttö: arvioinnin kautta oikeisiin toimenpiteisiin / palveluihin PALVELUTARPEEN TUNNISTAMINEN, ARVIOINTI, PALVELUOHJAUS => TEHOKAS JA VOIMAANNUTTAVA HOITO MONIALAINEN ARVIO, - asiakas ja tarvittavat ammattilaiset LAAJA ARVIO, SELVITTÄMINEN - Kompassi ja muita laajennettuja kyselyjä - lisäselvittelyt - haastattelu Asiakkaiden määrä pienenee MONIALAINEN ARVIO TIIMIN ARVIO LAAJA ARVIO VARHAINEN ARVIO Maakunnan ja kunnan palvelujen integraatio TIIMIN ARVIO, KONSULTOINTI - matalan kynnyksen konsultaatio - esim. lastensuojelun asiantuntijatyöryhmä, laaja lastensuojelutiimi, lastenneuvolatyöryhmä, lasten kuntoutustyöryhmä VARHAINEN ARVIO, TUNNISTAMINEN - neuvola, kouluterveydenhuolto, oppilashuolto, varhaiskasvatus, koulut, perhekeskus - strukturoidut seulonnat

Toiminta-ajatus Perhekeskus palvelee kaikkia lapsiperheitä, joissa on yksikin alle 18- vuotias lapsi. Perhekeskuksella on lapsiperheiden kanssa yhteinen tavoite: terveet, hyvinvoivat, oppivat ja tyytyväiset lapset ja nuoret sekä perheet. Perhekeskus tavoittaa lapsiperheet avun ja tukitarpeiden varhaisessa vaiheessa ja tarjoaa asiakaslähtöisia ja vaikuttavia palveluja ennaltaehkäisten raskaita erikoissairaanhoidon ja lastensuojelun palvelutarpeita. Perhekeskus mahdollistaa kuntalaisten aktiivisen osallistumisen lapsiperheiden palveluiden kehittämiseen ja ideointiin yhdessä ammattilaisten, 3.sektorin ja järjestöjen kanssa.

Visio 2019 mennessä Lapsiperheiden palvelujen henkilöstö on perheiden luottamuksen arvoinen ja saa perheiltä luvan auttaa sekä tukea kasvatuksessa ja perhe-elämän eri vaiheissa (jo varhaisessa vaiheessa). Perheet tulevat mielellään perhekeskukseen tutustumaan toimintaan, tapaamaan henkilöstöä, kartoittamaan ja keskustelemaan huolista ja ongelmista sekä osallistumaan toimintaan ja käyttämään palveluja. Perhekeskuksen aula on viihtyisä alue, jonne on helppo tulla ja jossa syntyy tervetullut olo. Perhekeskuksessa kuullaan kuntalaisten palaute ja kehittämistoiveet.

Strategia ja strategiset päämäärät Asiakaskohtaamiset luottamusta synnyttäviä Asiakas kokee osallisuutta Henkilöstö on ammattitaitoista Henkilöstö työskentelee yhteistoiminnallisesti Palveluohjaus on sujuvaa Ympäristö on miellyttävä ja aktivoiva Tiedotus onnistuu Kriittiset menestystekijät Lapsiperheet tulevat palvelujen piiriin avuntarpeen varhaisessa vaiheessa ja saavat tarvitsemaansa tukea ja apua. Mittarit ja tavoitetaso (toiminnan ja työn tuloksellisuus)

Taloudellinen näkökulma Päällekkäisyyksien poistaminen Varhainen hoito -> erityistason kustannuksissa säästö Lastensuojelu vähenee Erikoissairaanhoito vähenee 3.sektorin tuomat säästöt Palvelupolut lyhenevät, hoito oikea-aikaisesti Osaaminen lisääntyy: voidaan hoitaa haastavampia itse Tehokkaat toimintatavat (ryhmät) Jatkuvan kehittämisen malli Sairaspoissaolojen väheneminen, kun yhdessä tehdään rankkaa työtä Vaikuttavat työtavat, näyttöön perustuvaa

Asiakasnäkökulma Koodinoiva suhteessa seudullisiin tai maakunnan palveluihin Yksi luukku: selkeä tulo hoidon ja palvelun piiriin (sähköinen yhteydenotto helposti) Paikka (myös sähköinen), jonne voi vain tulla katsomaan (avoimet ryhmät, 3. sektorin palvelut). Tapaamispaikka Miellyttävä ympäristö/asiakaspalvelu, joka madaltaa kynnystä tulla mukaan Asiakaspalvelu on tasa-arvoista, laadukasta, osallistavampaa Asiakaslähtöinen: asiakkaat mukana suunnittelemassa palveluita Millaisia ryhmiä vanhemmat kaipaavat Asiakasraati/terveystoimi Lape-työryhmästä toiveita perhekeskusta ajatellen Asiakaslähtöinen hoito-ja palvelusuunnitelma Lyhyet oikea-aikaiset hoitopolut Kaikenlaisten perheiden asiat (maahanmuuttajat yms.)

Sisäiset prosessit näkökulma Kevyemmästä palvelusta raskaampaan Sähköiset palvelut Kevyt konsultaatio Asiakassegmentaatiota hyödyntäen Koulutus tiimityöhön Yhteinen kahvihuone, yhteinen keskustelu Päällekkäisyyksien karsiminen Asiakkuudet vähenevät ja matalan kynnyksen palvelujen käyttäjät lisääntyvät

Oppimisen ja kasvun näkökulma Konsultaatiot: kevyt ilman nimiä Mitä toinen ammattilainen voi tehdä? Palvelut vuoden kuluttua löytyvät perhekeskuksesta: tarpeiden mukaisia palveluita kehitetään Ongelmia voidaan ratkoa yhdessä Ei pallotella asiakasta, ei siirretä vastuuta muille, otetaan muita mukaan ratkaisemaan ongelmaa Oman roolin kirkastuminen asiakasprosesseissa Asiakaspalvelutaidot: kohtaamisessa ystävällisyys, vuorovaikutus, arvostava, asenne kohdallaan Työhyvinvointi: paras työpaikka. Inspiraation lähde, voimavara Luo turvallisen ympäristön asiakkaille Toimintamalli, ei paikka. Toiminta ympäri kuntaa, koordinoidaan Turengista Vanhemmuuden tuki eri paikoissa päiväkodissa, koulussa.. Toiminta siellä missä se on tarkoituksenmukaisinta hyödyntäen 3. sektoria 3. sektori osa perhekeskusta, vaikka toiminta olisikin muualla

Henkilöstö Palveluohjaaja Psykologit: tk-psykologi, koulupsykologi, nuorisopsykologi Toimintaterapeutti (tuottaa palveluja myös aikuisväestölle) 2 puheterapeuttia (tuottaa palveluja myös aikuisväestölle) 2 lapsiperheiden kotipalvelutyöntekijää Perheneuvola 2 työntekijää 3 kuraattoria Lapsiperheiden sosiaalityöntekijä Konsultoiva erityislastentarhanopettaja Läheinen toiminta: neuvola- ja kouluterveydenhoitajat

Perhekeskuksen toimintakulttuuri on eri ammattilaisten sujuvaa yhteistoimintaa Henkilöstö kokoontunut seuraavien teemojen äärelle: 1. Kustannustehokkuus 2. Kuntalaisten osallisuus 3. Monialainen yhteistyö 4. Asiakkaiden luottamuksen saaminen 5. Palvelujen oikea-aikaisuus 6. Varhainen tuki 7. Paras työpaikka 3.5.2017 16

Osallisuus ja sitoutuminen Mikä on sinun roolisi perhekeskuksen syntymisessä / toiminnassa? Mitä sinä voit nyt tehdä perhekeskuksen hyväksi?

Väriä perhe-elämään Janakkalan perhekeskus