Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja Yksityisoikeuden sarja A:126 Ehdon sovittelusta, todistelusta, vahingonkorvauksesta Velvoiteoikeudellisia kirjoituksia I Ari Saarnilehto (toim.) Turku 2010
ISBN 978-951-29-4266-4 ISSN 0783-2001 Taitto ja kansi: Tarja Linden Uniprint Turku 2010
ALKUSANAT Vuonna 1995 aloitin tiedekunnassa ensimmäisen määrättyyn oikeudenalaan liittyvän julkaisusarjan. Syynä oli se, että olimme koonneet immateriaalioi keuksista kiinnostuneet jatko-opiskelijat yhteen otsikon Kansainvälisen teollisuusprojektin sopimussuhteet nimikkeen alle. Hanke tarvitsi julkisuutta ja immateriaalioikeudesta kiinnostuneet lakimiehet kirjoituksia alalta. Aluksi tärkeintä oli kirjoitusten saattaminen julkisuuteen, mutta vuosien varrella kirjoitusten tasoon on voitu osaamisen lisääntyessä kiinnittää aina enem män ja enemmän huomiota. Sarja on edelleen hengissä. Teollisoikeudellisia kirjoituksia -sarjassa on jo kymmenen kirjaa ja seuraava on lähes paino kunnossa. Kuusi vuotta myöhemmin syntyi sarja Yhteisöoikeudellisia kirjoituksia. Tavoitteena oli saattaa opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden hyvätasoisia kirjoituksia julkisuuteen. Huolellisesti pohdittujen tekstien jääminen piiloon tuntui ja tuntuu edelleen haaskaukselta, vaikka kaupallinen mielenkiinto ei niihin olisikaan riittävä niiden julkisuuteen saattamiseksi. Sarjassa on ilmes tynyt seitsemän osaa. Kirjat eivät ole olleet erityisiä taloudellisia menestyksiä. Niistä ei kuitenkaan ole aiheutunut kulujakaan, joten näiden sarjojen osalta olemme taloudelli sesti vähintään omillamme. Talouden osalta meitä on auttanut se, että suurin osa kirjoituksista on julkaistu jälkikäteen Edilexissä korvausta vas taan. Korvaus on jaettu kirjoittajan ja tiedekunnan kesken ennalta sovitulla tavalla. Nyt olen aloittamassa taas uutta sarjaa, Velvoiteoikeudellisia kirjoituksia. Yhden asian olen oppinut edellisistä. Kirjalle kannattaa antaa nimi, joka kertoo sen sisällöstä. Niinpä tällä kertaa jokaisella julkaisulla tulee olemaan oma nimensä, vaikka se sitten olisi yhtä hankala kehittää kuin tälle kirjalle. Sarja ja julkaisun numero mainitaan erikseen, joten sarjan edistymistä on helppo seurata. III
Toiveena on tälläkin kerralla tutkijoiden aktivoiminen julkaisemaan tutki mustensa tuloksia. Tiedekunnan talouden pelastavaa ihmettä en odota. Toiminta on kuitenkin varsin hyvin yliopiston tarkoituksiin sopivaa. Julkaisut toisaalta edistävät elämänikäisen koulutuksen tavoitteen toteutumista, auttavat osaltaan näkemään voimassa olevan oikeusjärjestyksen sisältöä pieneltä osin ja tuovat esille voimassa olevan oikeuden ongelmakohtia. Toisaalta julkaisujen avulla tiedekunnan tutkimus tulee yleiseen tietoisuu teen ja annetaan selkeä merkki siitä, että tutkimusten tulokset ovat kaikki en käytettävissä. Samalla tiedekunnan tunnettuisuus kasvaa. Silti voidaan kysyä, miksi tiedekunta yleensä itse julkaisee mitään. Kysy myksen oikeutus johtuu siitä, että laitosten julkaisusarjoissa voi olla minkä tasoisia tutkimustuloksia ja kirjoituksia tahansa, koska varsinaista kontrollia ei ole, kuten on sanottu. Ajatuksena lienee se, että julkaisuja tehtaillaan sen vuoksi, että julkaiseva yksikkö haluaa korostaa toiminnan laajuutta, vaikka laatua ei olisikaan. Samasta syystä oman laitoksen julkaisut jäävät noteeraamatta, kun tutkijoiden julkaisujen määrää arvioidaan esimerkiksi opetusministeriön edellyttämällä tavalla. Oma kantani poikkeaa edellä esitetystä, kuten arvata saattaa. Perusteita toiselle näkökulmallekin on. Kirjoitukset pitäisi aina arvioida niiden sisällön, ei niiden julkaisukanavan mukaan. Oikeustieteellisessä julkaisussa tulee yleensä samalla arvioitua myös tutkimuksen taso. Kokeellisissa tieteissä tilanne on toinen. Julkaisu ei ole niissä keskeinen tutkimustulos. Koeasetel ma pitää pystyä arvioimaan. Se ei välttämättä onnistu lukemalla artikkeli. Tarvitaan tietoa arvioinnin taakse. Silloin merkitystä on sillä, miten tutki mus, ei siitä kertova kirjoitus, on arvioitu. Tämän vuoden alusta on erityistä aihetta arvioida ainakin oman tiedekun tamme julkaisuja toisin. Kyse on elinkeinotoiminnasta, jossa kilpailemme muiden kustantajien kanssa, maksamme samat verot eikä julkaisutoimin taan ole mahdollisuuksia niin, että kyse olisi tappion tekemisestä. Miksi tässä kilpailuasetelmassa yhden kustantajan tuotteiden pitää olla huonom massa asemassa kuin muiden? Toisaalta kirjoitusten arviointi Turun oikeustieteellisen tiedekunnan osalta on aina ollut vähän erikoista. Kirjoittaja luonnollisista syistä IV
haluaa kirjoi tuksen julkaisujensa joukkoon, kun se ensi kerran julkistaan. Niinpä saman kirjoituksen ilmestymistä sähköisenä Edilexissä ei enää noteerata. Jos jätettäisiin ensimmäinen julkistus noteeraamatta ja ilmoitettaisiin toinen, se kelpaisi mukaan opetusministeriön ohjeiden mukaisesti ja voitaisiin ilmoit taa julkaisukantaan, josta tuloksellisuus lasketaan. Kirjoittajasta tämä tuntuu varsin erikoiselta. Joka tapauksessa tämä on uuden julkaisusarjan ensimmäinen kirja. Jatkos sa sarjassa tulee ilmestymään kokoomateoksia eri kirjoittajien artikkeleista ja monografioita, jotka on syystä tai toisesta haluttu antaa tiedekunnan julkaisusarjaan. Sarjan ensimmäisessä niteessä on kolme artikkelia. Professori (emeritus) Allan Huttunen on kirjoittanut sopimusehdon sovittelusta. Aihe saattaa tuntua kuluneelta. Kirjoituksessa selvitetään kuitenkin kysymystä, onko sovittelu mahdollista, kun ehto on dispositiivisen lainsäädännön mukainen tai siinä nimenomaan sallittu. Minun on ollut helppo hyväksyä kirjoittajan kannanotot, koska olen jo pitkään hämmästellyt oikeuskäytäntöä tältä osin. Korkein oikeus näyttää katsovan, että lainsäädännössä sallituksi säädetyn ehdon sovittelu on mahdollista. Kun näin on, joutuu kummastelemaan sitä, missä menevät tuomioistuimen toimivallan rajat ja milloin astutaan lainsää täjän toimivallan puolelle. Kaksi muuta kirjoitusta olen laatinut itse. Kyse on aiheista, joita olen joutu nut selvittämään työni puolesta keskeisesti opetusta varten, mutta osittain myös muussa tarkoituksessa. Ensimmäisessä kirjoituksessa käsitellään todistustaakkaa vahingonkorvausasioissa. Lähtökohtana on Jouko Halilan kirja Todistustaakan jaosta vuodelta 1955. Sen jälkeisen oikeuskäytännön avulla on pyritty selvittämään, vieläkö Halilan ajatuksilla on merkitystä. Toisessa kirjoituksessa käsitellään puhtaan varallisuusvahingon korvaamista vahingonkorvauslain 5 luvun 1 :n nojalla. Yleensä esiin otettu ongelma on se, milloin on erittäin painavia syitä korvauksen tuomitsemiseksi. Kirjoituk sessa ongelmana on kuitenkin se, mitä mainitussa säännöksessä tarkoite taan sillä, että vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla. Pitää kö rikoksen kohteen olla sama henkilö kuin vahingonkärsijän? Kirjan on jälleen kerran saattanut julkaisukuntoon toimistosihteeri Tarja Linden. Hänen kanssaan oli erityisen miellyttävä keskustella V
kirjan kanteen tulevasta kuvasta ja siitä, ilmentääkö se asianmukaisella tavalla velvoiteoi keuden sisältöä. Kiitän Tarjaa työstä, jota hän on tehnyt julkaisujemme saattamiseksi ulkoisesti kilpailukelpoiseen kuntoon. Oikeustieteen ylioppilas Kati Kivi on laatinut kirjan asiasanaston. Onnistunut suoritus. Kiitos. Kirjoittaminen teokseen on ollut vapaaehtoista ja taloudellisesti kannatta matonta. Kiitän kuitenkin Allan Huttusta merkittävästä panoksesta tähän kirjaan. Toivon, että kirjasta on hyötyä lukijoille. Turussa, huhtikuun 2. päivänä 2010. Ari Saarnilehto VI
Sisällys ALKUSANAT... III Allan Huttunen KKO 1994:137 ja oikeustoimilain 36... 1 1. Johdannoksi... 1 2. Vakuutussopimuslain esitöistä... 2 3. Oikeuskäytäntö... 4 3.1. Vuoden 1933 vakuutussopimuslakia edeltänyt aika... 4 3.2. Vuoden 1933 vakuutussopimuslain mukainen käytäntö... 6 3.2.1. Korkein oikeus ja hovioikeus... 6 3.2.2. Lautakuntakäytäntö... 7 4. KKO 1994:137... 11 4.1. Osapuolten kannat... 11 4.2. Raastuvan- ja hovioikeuden ratkaisut... 13 4.3. Korkein oikeus... 15 5. Konsernisuhteen merkitys... 17 5.1. Osakeyhtiölain säännökset... 17 5.2. Samaistus... 19 5.3. Tiivistelmä esitetystä... 20 6. Korvaus uudelle omistajalle... 22 6.1. Kantajien vaatimus... 22 6.2. Oikeuskäytännöstä... 23 6.3. Ratkaisujen merkitys ja KKO 1994:137... 27 7. Puheena olevan vakuutusehdon sovittelusta... 31 7.1. Lähtökohtia... 31 7.2. KKO 1994:137... 34 7.3. Tahdonvaltaisen säännöksen sovittelusta... 38 7.3.1. Aluksi... 38 7.3.2. Kirjallisuudessa esitettyjä kannanottoja... 38 7.3.3. Säännösten sovittelu esitöiden valossa... 41 7.3.4. Säännöksen mukainen ehto sopimuksessa... 49 Ari Saarnilehto TODISTUSTAAKASTA VAHINGONKORVAUSASIOISSA... 53 1. Johdannoksi... 53 2. Todistustaakka vahingonkorvausasioissa... 57 3. Todistustaakkasäännöistä... 67 3.1. Johdannoksi... 67 VII
3.2. Halila 1955... 67 3.3. Lappalainen 2001... 71 3.4. Tiivistelmä... 74 4. Todistustaakka ja oikeuskäytäntö... 76 4.1. Materiaalisen oikeuden tarpeet... 76 4.2. Kokemusperäinen todennäköisyys... 81 4.3. Näyttömahdollisuudet... 87 4.4. Asiassa esitetyn näytön merkityksestä... 91 4.5. Tiivistelmä... 96 5. Todistustaakka vahingon määrästä näytön ollessa mahdoton esittää... 96 5.1. Tiedon haltijan todistustaakka... 96 5.2. Kokemusperäinen todennäköisyys ja näyttömahdollisuudet... 99 5.3. Esitetyn näytön merkitys... 101 6. Tiivistelmä... 102 Ari Saarnilehto RIKOS PUHTAAN VARALLISUUSVAHINGON KORVAAMISEN EDELLYTYKSENÄ... 103 1. Johdannoksi... 103 2. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 :n säätämisestä... 106 3. Oikeuskirjallisuudesta... 109 4. Suojatun oikeushyvän haltija... 114 5. Lievemmän lain periaate... 118 ASIASANASTO... 124 VIII