Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (50) Kaupunginhallitus. Aika 04.05.2015 klo 17:03-19:41. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone



Samankaltaiset tiedostot
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kansalaisopiston Taidekoulun tanssinopettajan viran perustaminen alkaen

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Johtosääntömuutokset alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Perusturvalautakunta Johtosääntömuutokset alkaen 124/ /2011

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6)

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Henkilöstösuunnitelma Liite 80 a / Tekla

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Esitys uusiksi oppimisympäristöiksi / koulusuunnitelmien tarkentaminen. Kokouspöytäkirja liitteenä.

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän perussopimuksen uudistaminen / Lapuan kaupungin jäsenyys koulutuskuntayhtymässä

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

Keskiviikkona Kouvolan kaupungintalon yhteispalvelupisteessä.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Transkriptio:

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (50) Kaupunginhallitus Aika 04.05.2015 klo 17:03-19:41 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus 4 3 Sopimus avoin yhtiö Pienkoti Kotionnen asumispalvelutoiminnan siirtymisestä Lapuan kaupungin tuottamaksi 1.9.2015 alkaen 4 Niittypuiston palvelukotia koskevat henkilöstömuutokset / sairaanhoitajan toimen perustaminen ja geronomin toimen muuttaminen palvelukodin vastaavan viraksi 5 Uuden tehostetun palveluasumisen yksikön tuleva henkilökunta / Uusien toimien perustaminen 6 Avoinna olevien viran ja toimien täyttöluvat terveyskeskuksen hoivaosastolle, Liuhtarin hoivaosastolle ja sairaalaosastolle 5 8 11 15 7 Ruoka- ja tilapalvelut / toimien täyttöluvat 18 8 Talouden toteutumaraportti 1.1. - 31.3.2015 21 9 Seinäjoen kaupungin kirje / Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vuoden 2015 menojen leikkaus 10 Selvitys kansalaisopiston ja musiikkiopiston johtamisjärjestelmästä 23 24 11 Valtuustoaloite / Vapaaehtoistyö koulujen kurssivalikoimaan 35 12 Itsenäisyyspäivänä 6.12.2015 myönnettävät kunniamerkit 37 13 Eskoon sosiaaliasiamiehen raportti vuodelta 2014 39 14 Etelä-Pohjanmaan I vaihemaakuntakaava / lausunto / vastineet 41 15 Kaupunginvaltuuston päätösten 27.4.2015 täytäntöönpano 43 16 Lautakuntien ja toimikuntien pöytäkirjajäljennökset 44 17 Ilmoitusasiat 45 18 Muut asiat 48 Liite Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus 49

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 2 (50) Kaupunginhallitus Aika 04.05.2015 klo 17:03-19:41 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Päätöksentekijät Ylitalo Teppo puheenjohtaja Lahdensuo Veli-Martti 1. varapuheenjohtaja Lahdensuo Panu 2. varapuheenjohtaja Ampiala Riitta jäsen Kuivila Leena jäsen Lahtinen Helena jäsen Lakaniemi Paavo jäsen Liljamo Carita jäsen Myllykangas Virpi jäsen Rintala Esa jäsen Vaahtoniemi Jussi jäsen Muut osallistujat Pöntinen Kai valtuuston puheenjohtaja Hella Pekka valtuuston 1. va ra pu heenjoh ta ja Yli-Paavola Anssi valtuuston 2. va ra pu heenjoh ta ja Lepistö Arto kaupunginjohtaja, esittelijä Leppänen Toni hallintojohtaja, sihteeri Aro Piia perusturvajohtaja klo 17.03-17.18 :t 3-6 Eväsoja Sirkka vanhustyönjohtaja klo 17.03-17.18 :t 3-6 Allekirjoitukset Teppo Ylitalo puheenjohtaja Toni Leppänen sihteeri Käsitellyt asiat :t 1-18 Pöytäkirjan tarkastus 6.5.2015, hallintokeskus Leena Kuivila Panu Lahdensuo Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 8.5.2015, klo 9.00-15.00, hallintokeskus Todistaa Toni Leppänen, hallintojohtaja

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 3 (50) Kaupunginhallitus 1 04.05.2015 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kh 1 Lapuan kaupungin hallintosäännön 2 luvun 3 :n mukaan toi mi elin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Ko kous pide tään myös, mil loin puheenjohtaja katsoo kokouksen tar peelli seksi tai enemmis tö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohta jalle esi tyk sen sen pi tämi ses tä. Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan vara pu heen joh ta ja siten kuin Lapuan kaupungin hallinto säännössä on mää rät ty. Kaupunginhallitus on päättänyt, että sen sääntömääräi set ko koukset pi de tään jo ka toinen viikko maanantaisin kello 17.00 alkaen. Mikäli maa nan tai na toimistot ovat sul jet tui na, kau pun gin hal li tuk sen kokous pide tään seu raavana päi vänä klo 17.00. Kuntalain 58 :n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet sen jäsenistä on läsnä. Kaupunginjohtajan ehdotus: Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 4 (50) Kaupunginhallitus 2 04.05.2015 Pöytäkirjan tarkastus Kh 2 Lapuan kaupungin hallintosäännön 15 :n 1 momentin mu kaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 8.12.2014 7 päättänyt, et tä kau pun gin hal li tuk sen pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraava na toise na työ päi vä nä. Jos kokousta seuraava toinen työpäivä on py hä päivä, siir tyy tarkas tus seuraavaan työpäivään. Kaupunginhallitus voi päättää pöytäkirjan tarkastamisesta kiireellisis sä asiois sa tarvittaessa myös erikseen. Kaupunginjohtajan ehdotus: Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Leena Kuivila ja Panu Lahdensuo sekä varatarkastajiksi Helena Lahtinen ja Veli-Martti Lahdensuo. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Leena Kuivila ja Panu Lahdensuo sekä va ra tar kas ta jik si Helena Lahtinen ja Veli-Martti Lahdensuo. Perusturvajohtaja Piia Aro ja vanhustyönjohtaja Sirkka Eväsoja läsnä kau pun gin hal li tuk sen kokouksessa :ien 3-6 aikana alustamassa asiaa kello 17.03-17.18.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 5 (50) Perusturvalautakunta 11 07.04.2015 Kaupunginhallitus 4 13.04.2015 Kaupunginhallitus 3 04.05.2015 Sopimus avoin yhtiö Pienkoti Kotionnen asumispalvelutoiminnan siirtymisestä Lapuan kau pun gin tuottamaksi 1.9.2015 alkaen 124/05.01.04/2015 Perla 07.04.2015 11 Valmistelija: vs. perusturvajohtaja Sirkka Eväsoja, puh 064384100, 044 4384100 Uusi 60-paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö otetaan käyttöön elokuussa 2015. Palvelurakenteelle asetetun tavoitteen mu kai sesti myös ostopalveluna tuotettavaa tavallista pal ve lu asu mis ta pyritään vä hen tä mään. Rakentavassa ja hyvässä yhteisymmärryksessä on käyty neu vot - te lu ja Lapuan kaupungin ja Avoin yhtiö Pienkoti Kotionni Leena Iko lan ja Leena Kylkisalon kanssa ja päädytty siihen, että so si aa li huol to lain 17 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu asumispalvelun tuot ta mi nen siir tyy Lapuan kaupungin vastuulle ja osaksi Lapuan kau pun gin vanhus ten huol lon palvelukokonaisuutta 1.9.2015 alkaen. Työntekijät siirtyvät Lapuan kaupungin palvelukseen kunnallisesta viran hal ti jas ta annetun lain 304/2003) 5 luvun 25 :ssä ja työ so pi mus lain (55/2001) 1 luvun 10 :ssä säädettyä liik keen luo vu tus me net te lyä noudat taen entisin palvelusuhteen ehdoin. Lapuan kau pun ki perustaa siirty väl le henkilöstölle tarvittavat toimet sekä tekee työ so pi muk set. Liitteenä sopimus Avoin yhtiö Pienkoti Kotionni Ikola & Kylkisalo:n asumis pal ve lu toi min nan siirtymisestä Lapuan kaupungin tuottamaksi 1.9.2015 alkaen. Vs perusturvajohtajan ehdotus: Perusturvalautakunta esittää, että kaupunginhallitus hyväksyy so pimuk sen Avoin yhtiö Pienkoti Kotionni Ikola & Kylkisalo:n asu mis pal velu toi min nan siirtymisestä Lapuan kaupungin tuottamaksi 1.9.2015 alkaen. Perusturvalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. Lisätietoja: Vs. perusturvajohtaja Sirkka Eväsoja, puh. 06 438 4100, 044 438 4100

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 6 (50) Perusturvalautakunta 11 07.04.2015 Kaupunginhallitus 4 13.04.2015 Kaupunginhallitus 3 04.05.2015 Kh 13.04.2015 4 Valmistelija: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 Liitteenä sopimus Avoin yhtiö Pienkoti Kotionni Ikola & Kylkisalo:n asumis pal ve lu toi min nan siirtymisestä Lapuan kaupungin tuottamaksi 1.9.2015 alkaen Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen Avoin yh tiö Pienkoti Kotionni Ikola & Kylkisalo:n asu mis pal ve lu toi min nan siirty mi ses tä Lapuan kaupungin tuottamaksi 1.9.2015 al kaen. Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle lisäselvitysten saamiseksi. Lisätietoja: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 ja vs. perusturvajohtaja Sirkka Eväsoja, puh. 06 438 4100, 044 438 4100 Kh 3 Valmistelija: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 Liitteenä sopimus Avoin yhtiö Pienkoti Kotionni Ikola & Kylkisalo:n asumis pal ve lu toi min nan siirtymisestä Lapuan kaupungin tuottamaksi 1.9.2015 alkaen. Vanhustyön johtaja Sirkka Eväsoja on kaupunginhallituksen ko koukses sa alustamassa asiaa. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen Avoin yh tiö Pienkoti Kotionni Ikola & Kylkisalo:n asu mis pal ve lu toi min nan siirty mi ses tä Lapuan kaupungin tuottamaksi 1.9.2015 al kaen.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 7 (50) Perusturvalautakunta 11 07.04.2015 Kaupunginhallitus 4 13.04.2015 Kaupunginhallitus 3 04.05.2015 Keskustelun jälkeen kaupunginhallitus siirsi asian uuteen val mis te luun. Lisätietoja: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 Liitteet 1 Sopimus Avoin yhtiö Pienkoti Kotionni Ikola & Kylkisalon asu mis pal ve lu toi min nan siirtymisestä Lapuan kaupungin tuot ta mak si 1.9.2015 alkaen

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 8 (50) Perusturvalautakunta 6 07.04.2015 Kaupunginhallitus 5 13.04.2015 Kaupunginhallitus 4 04.05.2015 Niittypuiston palvelukotia koskevat henkilöstömuutokset / sairaanhoitajan toimen pe rusta mi nen ja geronomin toimen muuttaminen palvelukodin vastaavan viraksi 141/01.01.00/2015 Perla 07.04.2015 6 Valmistelija: Vs. perusturvajohtaja Sirkka Eväsoja, puh. 06 438 4100, 044 438 4100 ja vs. vanhustyön johtaja Päivi Niiranen, puh. 044 438 4171, 06 438 4171 Osana vanhuspalvelujen johtamisjärjestelmän muutosta on tar koi tuksen mu kais ta siirtää Niittypuiston osastonhoitajan virka uuteen pal ve luta loon, jossa hän tulee toimimaan kahden yksikön lä hi esi mie he nä. Niitty puis ton osastonhoitaja on antanut suostumuksensa suun ni tel tuun siir toon. Edellä mainittu siirto aiheuttaa henkilökuntavajeen Niittypuiston hen kilö kun ta mi toi tuk seen. Tästä syystä on perusteltua perustaa sai raan hoita jan toimi osastonhoitajan viran tilalle. Niittypuiston esimiestehtävät on suunniteltu hoidettavan seuraavasti. Ole mas sa olevan geronomin toimi muutetaan palvelukodin vas taa van vi rak si ja geronomin toimessa oleva henkilö siirrteään pal ve lu ko din vas taa van virkaan. Geronomin toimessa oleva henkilö on an ta nut suos tu muk sen sa suunniteltuun siirtoon. Palvelukodin vastaava vas taa yk si kön esimiehenä yksikön toiminnasta ja hoidon laadusta se kä tekee hen ki lös töä koskevat päätökset. Johtamisjärjestelmän muutos on myös henkilöstön tar koi tuk sen mu kaista kohdentamista ja taloudellisesti perusteltua. Palvelukodin vastaavan viranperustamislomake sekä sai raan hoi ta jan toi men perustamislomake ovat liitteinä. Vs. perusturvajohtajan ehdotus: Perusturvalautakunta esittää 1 kaupunginhallitukselle, että se perustaa sairaanhoitajan toimen sekä myöntää sille täyttöluvan 1.8.2015 alkaen, al ku si joitus paik ka na Niittypuiston palvelukoti 2 kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Niit ty puiston palvelukodin geronomin toimi muutetaan palvelukodin vastaa van viraksi 1.8.2015 alkaen.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 9 (50) Perusturvalautakunta 6 07.04.2015 Kaupunginhallitus 5 13.04.2015 Kaupunginhallitus 4 04.05.2015 Perusturvalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. Kh 13.04.2015 5 Lisätietoja: Vs. perusturvajohtaja Sirkka Eväsoja, puh. 06 438 4100, 044 438 4100 ja vs. vanhustyön johtaja Päivi Niiranen, puh. 044 438 4171, 06 438 4171 Valmistelija: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 Palvelukodin vastaavan viran perustamislomake sekä sai raan hoi ta jan toi men perustamislomake liitteenä. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää 1 perustaa sairaanhoitajan toi men sekä myöntää sille täyt tö luvan 1.8.2015 alkaen, al ku si joi tus paik ka na Niittypuiston pal velu ko ti 2 esittää valtuustolle, että Niit ty puis ton palvelukodin geronomin toi mi muutetaan palvelukodin vas taa van viraksi 1.8.2015 alkaen. Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle lisäselvitysten saamiseksi. Lisätietoja: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 ja vs. perusturvajohtaja Sirkka Eväsoja, puh. 06 438 4100, 044 438 4100 Kh 4 Valmistelija: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 Palvelukodin vastaavan viran perustamislomake sekä sai raan hoi ta jan toi men perustamislomake liitteenä.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 10 (50) Perusturvalautakunta 6 07.04.2015 Kaupunginhallitus 5 13.04.2015 Kaupunginhallitus 4 04.05.2015 Vanhustyön johtaja Sirkka Eväsoja on kaupunginhallituksen ko koukses sa alustamassa asiaa. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää 1 perustaa sairaanhoitajan toi men sekä myöntää sille täyt tö lu van 1.8.2015 alkaen, al ku si joi tus paik ka na Niittypuiston pal ve lu ko ti 2 esittää valtuustolle, että Niit ty puis ton palvelukodin geronomin toi mi muutetaan palvelukodin vas taa van viraksi 1.8.2015 alkaen. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen asiasta käydyn keskustelun jälkeen. Lisätietoja: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 Liitteet 2 Sairaanhoitajan toimen perustaminen 1.8.2015 alkaen / al kusi joi tus paik ka palvelukoti Niittypuisto 3 Palvelukodin vastaavan viran perustaminen 1.8.2015 al kaen / alkusijoituspaikka palvelukoti Niittypuisto

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 11 (50) Perusturvalautakunta 7 07.04.2015 Kaupunginhallitus 6 13.04.2015 Kaupunginhallitus 5 04.05.2015 Uuden tehostetun palveluasumisen yksikön tuleva henkilökunta / Uusien toimien pe rusta mi nen 143/01.01.00/2015 Perla 07.04.2015 7 Valmistelija: Vs. perusturvajohtaja Sirkka Eväsoja, puh. 06 438 4100, 044 438 4100 ja vs. vanhustyön johtaja Päivi Niiranen, puh. 044 438 4171, 06 438 4171 Uusi 60-paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö otetaan käyttöön elokuussa 2015. Palvelurakenteelle asetetun tavoitteen mu kai sesti terveyskeskuksen hoivaosastot ja yksityinen Kotionni lak kau te taan ja asuk kaat/po ti laat siirtyvät asumispalvelujen piiriin. Yh teen sä 36 lai tospaik kaa sekä 9 palveluasumispaikkaa lopetetaan, jot ka korvataan tehos te tun palveluasumisen paikoilla (60 paikkaa). Muu tok sen myötä saa daan 14 uutta lisäpaikkaa. Samalla mah dol lis te taan ul ko paik ka kunnil le sijoitettujen palaaminen kotikuntaan. Muu tok sen myötä Liuhtarin hoi va osas ton, terveyskeskuksen hoi va osas ton sekä Kotionnen hen ki lökun ta siirtyvät uuteen yksikköön. Olemassaolevan kaupungin henkilöstön lisäksi tarvitaan pe rus tet ta vaksi uusia vakansseja, jotta henkilöstömitoitus olisi Valviran oh jeis tuk senmu kai nen 0,6. Valviran ohjeistuksen mukaan henkilöstömitoituksen tulee vastata asiak kai den hoitoisuutta ja avun tarvetta. Tehtyjen omien Rai-hoi toisuus mit ta us ten mukaan henkilöstömitoituksen tulee olla vähintään 0,6. Val vi ran mukaan ympärivuorokautisen hoidon henkilöstön hen ki lös tömi toi tus tulisi olla vähintään tyydyttävä 0,6 hen ki löä/hoi det - ta va, kun asiakkaalla on vaikeita somaattisia tai käytösoireita. Hyvä hen ki lös tö mi toi tus olisi noin 0,7-0,8 hoitohenkilökuntaan kuuluvaa asu kas ta kohden. Henkilöstösuunnittelussa on lähtökohtaisesti tarkasteltu koko van hustyön kokonaisuutta pyrkimyksenä moniammatillisuus ja hen ki lös tön osaa mi sen hyödyntäminen laajasti huomioiden sekä nykyiset et tä tu levat hoidolliset tarpeet. Tällä järjestelyllä turvataan ikäihmisen mah dol lisuus elää hoidon tarpeen loppuun saakka samassa yk si kös sä sekä este tään ikäihmisten tarpeettomat siirrot yksiköiden vä lil lä.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 12 (50) Perusturvalautakunta 7 07.04.2015 Kaupunginhallitus 6 13.04.2015 Kaupunginhallitus 5 04.05.2015 Perustettavien uusien toimien aiheuttamat kustannukset katetaan os topal ve luis ta vapautuvista määrärahoista, joten lisäkustannuksia ta lousar vi oon ei synny. Sairaanhoitajien, geronomien ja lähihoitajien toimien pe rus ta mis lo makkeet ovat liitteenä. Vs. perusturvajohtajan ehdotus: Perusturvalautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se 1 perustaa 3 sairaanhoitajan tointa, joista yksi varahenkilön toimi, 1.8.2015 alkaen, alkusijoituspaikkana uusi palvelukoti sekä myöntää toimille täyttöluvan 1.8.2015 alkaen 2 perustaa 2 geronomin tointa 1.8.2015 alkaen, al ku si joi tuspaik ka na uusi palvelukoti sekä myöntää toimille täyttöluvan 1.8.2015 alkaen 3 perustaa 5 lähihoitajan tointa 1.8.2015 alkaen, al ku si joi tuspaik ka na uusi palvelukoti sekä myöntää toimille täyttöluvan 1.8.2015 alkaen 4 muuttaa 3 sairaalahuoltajan tointa lähihoitajan toimiksi 1.8.2015 alkaen, alkusijoituspaikkana uusi palvelukoti sekä myön tää toimille täyttöluvan 1.8.2015 alkaen Perusturvalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. Lisätietoja: Vs. perusturvajohtaja Sirkka Eväsoja, puh. 06 438 4100, 044 438 4100 ja vs. vanhustyön johtaja Päivi Niiranen, puh. 044 438 4171, 06 438 4171 Kh 13.04.2015 6 Valmistelija: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 Sairaanhoitajien, geronomien ja lähihoitajien toimien pe rus ta mis lo makkeet liitteenä. Vertailulaskelma vuositasolla / uusi 60-paikkainen tehostetun pal ve luasu mi sen yksikkö liitteenä

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 13 (50) Perusturvalautakunta 7 07.04.2015 Kaupunginhallitus 6 13.04.2015 Kaupunginhallitus 5 04.05.2015 Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää 1 perustaa 3 sairaanhoitajan tointa, joista yksi varahenkilön toimi, 1.8.2015 alkaen, alkusijoituspaikkana uusi palvelukoti sekä myöntää toimille täyttöluvan 1.8.2015 alkaen 2 perustaa 2 geronomin tointa 1.8.2015 alkaen, al ku si joi tuspaik ka na uusi palvelukoti sekä myöntää toimille täyttöluvan 1.8.2015 alkaen 3 perustaa 5 lähihoitajan tointa 1.8.2015 alkaen, al ku si joi tuspaik ka na uusi palvelukoti sekä myöntää toimille täyttöluvan 1.8.2015 alkaen 4 muuttaa 3 sairaalahuoltajan tointa lähihoitajan toimiksi 1.8.2015 alkaen, alkusijoituspaikkana uusi palvelukoti sekä myön tää toimille täyttöluvan 1.8.2015 alkaen Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle lisäselvitysten saamiseksi. Lisätietoja: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 ja vs. perusturvajohtaja Sirkka Eväsoja, puh. 06 438 4100, 044 438 4100 Kh 5 Valmistelija: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 Sairaanhoitajien, geronomien ja lähihoitajien toimien pe rus ta mis lo makkeet liitteenä. Vertailulaskelma vuositasolla / uusi 60-paikkainen tehostetun pal ve luasu mi sen yksikkö liitteenä. Vanhustyön johtaja Sirkka Eväsoja on kaupunginhallituksen ko koukses sa alustamassa asiaa.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 14 (50) Perusturvalautakunta 7 07.04.2015 Kaupunginhallitus 6 13.04.2015 Kaupunginhallitus 5 04.05.2015 Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää 1 perustaa 3 sairaanhoitajan tointa, joista yksi varahenkilön toi mi, 1.8.2015 alkaen, alkusijoituspaikkana uusi palvelukoti se kä myön tää toimille täyttöluvan 1.8.2015 alkaen 2 perustaa 2 geronomin tointa 1.8.2015 alkaen, al ku si joi tus paikka na uusi palvelukoti sekä myöntää toimille täyttöluvan 1.8.2015 alkaen 3 perustaa 5 lähihoitajan tointa 1.8.2015 alkaen, al ku si joi tus paikka na uusi palvelukoti sekä myöntää toimille täyttöluvan 1.8.2015 alkaen 4 muuttaa 3 sairaalahuoltajan tointa lähihoitajan toimiksi 1.8.2015 al kaen, alkusijoituspaikkana uusi palvelukoti sekä myön tää toimil le täyttöluvan 1.8.2015 alkaen Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen asiasta käydyn keskustelun jäl keen. Lisätietoja: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 Liitteet 4 Kahden sairaanhoitajan toimen ja yhden sairaanhoitajan va rahen ki lön toimen perustaminen 1.8.2015 alkaen / al ku si joi tuspaik ka Palvelukoti Myllykyläntie 8 5 Kahden geronomin toimen perustaminen 1.8.2015 alkaen / alkusijoituspaikka Palvelukoti Myllykyläntie 8 6 Viiden lähihoitajan toimen perustaminen 1.8.2015 alkaen / al ku si joi tus paik ka Palvelukoti Myllykyläntie 8 7 Vertailulaskelma vuositasolla / uusi 60-paikkainen te hos te tun palveluasumisen yksikkö

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 15 (50) Perusturvalautakunta 8 07.04.2015 Kaupunginhallitus 7 13.04.2015 Kaupunginhallitus 6 04.05.2015 Avoinna olevien viran ja toimien täyttöluvat terveyskeskuksen hoivaosastolle, Liuhtarin hoi va osas tol le ja sairaalaosastolle 142/01.01.01/2015 Perla 07.04.2015 8 Valmistelija: vt. hoitotyön johtaja Kristiina Niemelä, puh. 06 438 4803, 044 438 4803 Terveyskeskuksen hoivaosastolta on vapautunut osastonhoitajan vir ka, jo ka on tarkoitus siirtää uuteen asumispalvelukotiin joh ta maan kahta yk sik köä. Suunnitelma on osa vanhustyön joh ta mis jär jes tel mä muu tosta. Terveyskeskuksen hoivaosastolla ja sairaalaosastolla on jätetty täyt tämät tä kolme lähihoitajan tointa. Näiden toimien täyttäminen on siir ty nyt, kos ka oppisopimuskoulutuksessa on ollut kolme vakinaisessa työ suhtees sa olevaa sairaalahuoltajaa. He ovat valmistuneet lä hi hoi ta jik si alku vuo des ta 2015 ja tehdyn sopimuksen mukaan heidät tulisi siir tää avoin na oleviin lähihoitajien toimiin. Liuhtarin hoivaosastolla on vapautunut lähihoitajan toimi vakituisen toimen hal ti jan siirryttyä sairaalaosastolle lähihoitajan toimeen. Toi nen lähi hoi ta jan toimi vapautuu eläköitymisen johdosta. Näistä edellä mainituista 4 lähihoitajaa tulevat siirtymään uuteen pal velu kotiin. Vs. perusturvajohtajan ehdotus: Perusturvalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se 1 myöntää täyttöluvan osastonhoitajan virkaan 1.9.2015 alkaen, al ku si joi tus paik ka na uusi palvelukoti 2 myöntää täyttöluvan lähihoitajan toimeen 1.5.2015 alkaen, al ku si joi tus paik ka na sairaalaosasto 3 myöntää täyttöluvan 2 lähihoitajan toimeen 1.5.2015 alkaen, toi mien alkusijoituspaikka on terveyskeskuksen hoivaosasto ja 1.8.2015 alkaen uusi palvelukoti 4 myöntää täyttöluvan 2 lähihoitajan toimeen, joista toinen 1.5.2015 alkaen ja toinen 1.11.2015 alkaen, al ku si joi tuspaik ka na Liuhtarin hoivaosasto ja 1.8.2015 alkaen uusi pal velu ko ti.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 16 (50) Perusturvalautakunta 8 07.04.2015 Kaupunginhallitus 7 13.04.2015 Kaupunginhallitus 6 04.05.2015 Perusturvalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. Kh 13.04.2015 7 Lisätietoja: Vs. perusturvajohtaja Sirkka Eväsoja, puh. 06 438 4100, 044 438 4100 ja vt. hoitotyön johtaja Kristiina Niemelä, puh. 06 438 4803, 044 438 4803 Valmistelija: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää 1 myöntää täyttöluvan osastonhoitajan virkaan 1.9.2015 alkaen, al ku si joi tus paik ka na uusi palvelukoti 2 myöntää täyttöluvan lähihoitajan toimeen 1.5.2015 alkaen, al ku si joi tus paik ka na sairaalaosasto 3 myöntää täyttöluvan 2 lähihoitajan toimeen 1.5.2015 alkaen, toi mien alkusijoituspaikka on terveyskeskuksen hoivaosasto ja 1.8.2015 alkaen uusi palvelukoti 4 myöntää täyttöluvan 2 lähihoitajan toimeen, joista toinen 1.5.2015 alkaen ja toinen 1.11.2015 alkaen, al ku si joi tuspaik ka na Liuhtarin hoivaosasto ja 1.8.2015 alkaen uusi pal velu ko ti. Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle lisäselvitysten saamiseksi. Lisätietoja: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003, vs. perusturvajohtaja Sirkka Eväsoja, puh. 06 438 4100, 044 438 4100 ja vt. hoi to työn johtaja Kristiina Niemelä, puh. 06 438 4803, 044 438 4803

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 17 (50) Perusturvalautakunta 8 07.04.2015 Kaupunginhallitus 7 13.04.2015 Kaupunginhallitus 6 04.05.2015 Kh 6 Valmistelija: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 Vanhustyön johtaja Sirkka Eväsoja on kaupunginhallituksen ko koukses sa alustamassa asiaa. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää 1 myöntää täyttöluvan osastonhoitajan virkaan 1.9.2015 alkaen, al ku si joi tus paik ka na uusi palvelukoti 2 myöntää täyttöluvan lähihoitajan toimeen 1.5.2015 alkaen, al ku si joi tus paik ka na sairaalaosasto 3 myöntää täyttöluvan 2 lähihoitajan toimeen 1.5.2015 alkaen, toi mien alkusijoituspaikka on terveyskeskuksen hoivaosasto ja 1.8.2015 alkaen uusi palvelukoti 4 myöntää täyttöluvan 2 lähihoitajan toimeen, joista toinen 1.5.2015 alkaen ja toinen 1.11.2015 alkaen, al ku si joi tuspaik ka na Liuhtarin hoivaosasto ja 1.8.2015 alkaen uusi pal velu ko ti. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen asiasta käydyn keskustelun jälkeen. Lisätietoja: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 18 (50) Kaupunginhallitus 7 04.05.2015 Ruoka- ja tilapalvelut / toimien täyttöluvat 222/01.01.01/2015 Kh 7 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06 438 4030, 044 438 4030 Tilahuollosta on siirtynyt eläkkeelle vuonna 2004 yksi ja vuonna 2013 kak si tilahuoltajaa ja osa-aikaeläkkeelle 1.4.2012 yksi ti la huol ta ja (toimi pai kat: paloasema, lukio 1.4.2012, kirjasto 1.1.2013, kau pun gin talo/yri tys kes kus 1.4.2013). Näitä tehtäviä on hoidettu edellä mai ni tuis ta ajan koh dis ta lähtien määräaikaisin järjestelyin. Ruoka- ja tilapalvelut yhdistettiin ja toiminnot siirtyivät hal lin to kes kuksen alaisuuteen 1.1.2014. Toimintoja on yhtenäistetty ja te hos tet tu muut ta mal la toimintatapoja, tarkistamalla mitoituksia ja joitakin koh tei ta ul kois ta mal la sekä hyödyntämällä eläköityminen ja muut muu tok set sisäi sin siirroin. On todettava, että erityisesti tilahuollon jär jes tä mi nen hen ki lös tö re surs sien suhteen toiminnallisesti te hok kaas ti on hankalaa sik si, että toimipaikat ovat hajallaan kaupungin alu eel la eri kiin teis töissä. Toimitiloista osa on pieniä, joten sii vous tar ve ja sen mukainen työtun ti mää rä muodostuu vähäiseksi ja työ ai kaa kuluu siirtymiin toi mi pistees tä toiseen. Vuonna 2014 eläköitymisten johdosta tehtyjen sisäisten siirtojen, mi toitus ten tarkistusten ja ulkoistamisten johdosta henkilöstön määrä on vähen ty nyt vuoden 2014 alun tilanteesta 6 henkilöllä, eu ro mää räi ses ti vai ku tus on noin 3 henkilötyövuotta. Lisäksi hen ki lös tö re surs se ja on voi tu hyödyntää poissaolotilanteissa paremmin, jolloin si tä kautta on myös syntynyt säästöä. Henkilöstön määrän muutosta ar vioi taes sa on huo mioi ta va myös se, että Alanurmon päiväkoti on tul lut uutena kohtee na ruoka-ja tilapalvelujen käyttäjäksi, jolloin koh teen hen ki lös tö määrä on lisääntynyt 1 henkilöllä sisäisin siirroin. Pal ve lu toi min to jen muuttaes sa toiseen paikkaan myös pienempiä sii vous koh tei ta on tullut lisää vuon na 2014. Vuonna 2014 5 tilahuoltajaa, 1 ruoanjakaja-tilahuoltaja ja 1 keittäjä ovat siirtyneet eläkkeelle seuraavista toimipaikoista: Ritamäki 1.4.2014, Mus tik ka 1.4.2014, Hellanmaa 1.6.2014, keskuskeittiö 1.9.2014, yläkou lu 1.10.2014, keskusvarasto/tiistenjoki/männikkö 1.11.2014, nuo riso ta lo + muut pienet toimipisteet 1.11.2014. Uimahalli/urheilutalon siivous kilpailutettiin vuoden 2014 lopulla ja ko. kiin teis tön tilahuolto ulkoistettiin vuoden 2015 alusta. Kiin teis tös sä työs ken te li 4 vakinaista tilahuoltajaa, jotka kaikki kyettiin siir tä mään sisäi sin siirroin niihin toimipisteisiin, joista tilahuoltaja oli jäänyt eläk keel le

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 19 (50) Kaupunginhallitus 7 04.05.2015 (ylä kou lu, kirjasto) ja tehtävää oli hoidettu määräaikaisin jär jes te lyin (Alanur mo). Lisäksi Päivärannan päiväkodista osa-ai ka eläk keel le 1.5.2015 jäävä tilahuoltaja siirtyy keskuskoululle te ke mään toista keskus kou lun osa-aikaeläkkeen osuutta. Keskuskoululle syn tyi yksi ko koai kai nen työ yhdelle uimahallin tilahuoltajalle, kun kes kus kou lun ti lahuol ta ja siirtyy 1.5.2015 Päivärannan päiväkotiin ko ko ai kai ses ti osa-aika eläk keel le jäävän tilalle. Työ ruoka- ja tilapalveluissa on fyysisesti raskasta ja henkilöstön ikä raken teen vuoksi halukkuus siirtyä osa-aikaeläkkeelle on lisääntynyt. Vuon na 2015 osa-aikaeläkkeelle on siirtynyt/siirtymässä 3 henkilöä (toi mi pai kat: keskuskoulu 1.1.2015, Päivärannan päiväkoti 1.5.2015, Liuh ta rin päiväkoti 1.5.2015). Myös osatyökyvyttömyyseläkkeelle on siir ty mäs sä 2 henkilöä (toimipaikat: Hopearinne 1.8.2015, Haa pa kos ki 1.8.2015). Vuonna 2014 on eläköityminen huomioitu mahdollisimman te hok kaas ti. Si säis ten järjestelyjen ja siirtojen jälkeen määräaikaisesti täy tet ty nä on nyt 1 keittäjän toimi (toimipaikka keskuskeittiö), ruo an ja ka ja-ti la huol tajan toimi (toimipaikka Ritamäki) ja 3 tilahuoltajan tointa (toi mi pai kat: palo ase ma, päiväkoti Mustikka, kau pun gin ta lo/yri tys kes kus/nuo risota lo). Ti la huol ta jan toimissa olevien 3 henkilön työ suh teet ovat ketjuuntuneet ja heidän työsuhteensa tulee vakinaistaa työ so pi mus lain mukaisesti. Li säk si määräaikaisesti täytettynä on 2 toin ta osa-aikaeläkkeiden vuoksi (50 %, toimipaikat: lukio, Ho pea rin ne). Ruoka- ja tilapalveluista ei tämän hetkisen tiedon mukaan elä köidy ketään vuonna 2015. Lä hi vuo sina eläköitynee 4 henkilöä. Kaupunginhallitukselta pyydetään lupa täyttää vakinaisesti 3 ti la huol tajan tointa (työsuhteet ketjuuntuneet, toimipaikat paloasema (työ ai ka 3,5 h), Mustikka (työaika 6 h), kau pun gin ta lo/yri tys kes kus/nuo risota lo), 1 keittäjän toimi (toimipaikka keskuskeittiö) ja ruo an ja ka ja-ti la huol ta jan toi mi (toimipaikka Ritamäki) 1.6.2015 lähtien. Li säk si pyydetään lupa täyt tää osa-aikaisesti (osa-aikaeläke) lukion ja Hopearinteen ti la huol tajan toimet 1.6.2015 lähtien, osa-aikaisesti (osa-ai ka työ ky vyt tö myys eläke) Liuhtarin päiväkodin tilahuoltajan toi mi 1.6.2015, Haapakosken kou lun tilahuoltaja-ruoanjakajan toimi ja Ho pea rin teen keittäjän toimi 1.8.2015 lähtien. Toimet täytetään pää sään töi ses ti nykyisellä hen ki löstöl lä sisäisin järjestelyin.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 20 (50) Kaupunginhallitus 7 04.05.2015 Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää täyttää 1. vakinaisesti 3 tilahuoltajan tointa 1.6.2015 lähtien, toi mi paik koina paloasema (työaika 3,5 h), Päiväkoti Mustikka (työaika 6 h) ja kaupungintalo/yrityskeskus/nuorisotalo 2. vakinaisesti yhden keittäjän toimen 1.6.2015 lähtien toi mi paikka na keskuskeittiö 3. vakinaisesti yhden ruuanjakaja-tilahuoltajan toimen 1.6.2015 läh tien toimipaikkana Ritamäen koulu 4. osa-aikaisesti (50 % työaika) lukion ja Hopearinteen ti la huol tajien toimet 1.6.2015 lähtien 5. osa-aikaisesti (50 %) Liuhtarin päiväkodin tilahuoltajan toimen 1.6.2015 läh tien 6. osa-aikaisesti Haapakosken koulun tilahuoltaja-ruoanjakajan toi men 1.8.2015 lähtien 7. osa-aikaisesti (50 %) Hopearinteen keittäjän toimen 1.8.2015 läh tien. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen asiasta käydyn keskustelun jälkeen. Lisätietoja: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 ja ta lous joh ta ja Tuula Kuisti, puh. 06 438 4030, 044 438 4030

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 21 (50) Kaupunginhallitus 8 04.05.2015 Talouden toteutumaraportti 1.1. - 31.3.2015 357/02.02.00/2014 Kh 8 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06 438 4030, 044 438 4030 Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan kau pun gin hal li tuk sel le ra por toi daan talousarvion toteutumisesta kuukausittain. Kau pun gin valtuus tol le raportoidaan taloudellisten ja toiminnallisten ta voit tei den toteu tu mi ses ta kolmannesvuosittain. Vuoden 2014 käyttötalouden talousarviossa syntyi merkittäviä mää rära ha sääs tö jä. Vuoden 2015 käyttötalouden talousarvio laadittiin - 2 prosentin tasoon verrattuna vuoden 2014 talousarvioon. Käyt tö talous me no jen taso on budjetoitu erittäin tiukaksi, eikä talousarvio kes tä juu ri mitään negatiivia yllätyksiä. Erikoissairaanhoidon menokehitys alkuvuoden osalta on hälyttävä, toteu tu mas sa on 13,8 %:n kasvu edellisen vuoden toteutumaan ver rat tuna. Seinäjoen kaupungin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin jä senkun nil le tekemä esitys yhtyä Seinäjoen kaupungin päätökseen oh jeistaa edustajiaan sairaanhoitopiirin menokehityksen hil lit - se miseksi siten, että kuntalaskutus pienenee 2 % vuositasolla vuon na 2015, on oikean suuntainen toimenpide. On ehdottoman välttämätöntä, että lautakunnat saavat toteutettua talous ar vion laadintavaiheessa suunnitellut säästötoimensa, seu raa vat ta lou ten sa toteutumista tarkasti ja ryhtyvät riittävän aikaisessa vai heessa korjaaviin toimenpiteisiin. Kaupunginhallitus päätti 23.3.2015 pykälässä 4 käsitellessään hel mikuun lopun talouden toteutumaraporttia, että pe rus tur va lau ta kun nan tu lee antaa selvitys käyttötalouden toteutumisen ylittymisestä se kä keinois ta talousarviossa pysymiseksi 27.4.2015 mennessä. Tiivistetty talouden toteumaraportti oheismateriaalina. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus merkitsee talouden toteutumaraportin 1.1. - 31.3.2015 tiedoksi.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 22 (50) Kaupunginhallitus 8 04.05.2015 Kaupunginjohtaja alusti asiaa. Kaupunginhallitus merkitsi talouden toteumaraportin ajalta 1.1.2015-31.3.2015 tiedokseen asiasta käydyn keskustelun jälkeen. Lisätietoja: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 ja ta lous joh ta ja Tuula Kuisti, puh. 06 438 4030, 044 438 4030

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 23 (50) Kaupunginhallitus 9 04.05.2015 Seinäjoen kaupungin kirje / Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vuoden 2015 menojen leik kaus 212//2015 Kh 9 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06 438 4030, 044 438 4030 Seinäjoen kaupunginhallitus on kirjeellään 22.4.2015 esittänyt Ete lä- Poh jan maan sairaanhoitopiirin jäsenkuntien kunnanhallituksille seu raavaa: "Seinäjoen kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.4.2015 145 päättä nyt antaa kuntalain 23 :n mukaisesti Etelä-Pohjanmaan sai raan hoito pii rin hallintoelimissä oleville Seinäjoen kaupungin edus ta jil le toi mi ohjeen, jonka mukaan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tu lee val mistel la sellaiset kustannustehokkuuden parantamis- ja te hos ta mis toi menpi teet, joiden avulla kuluvan vuoden sai raan hoi to pii rin kun ta las ku tukseen tulee 2 %:n suuruinen vuositason säästö. Sei nä joen kaupunki läh tee siitä, että Etelä-Pohjanmaan sai raan hoi to pii ri toteuttaa sääs tötoi men pi teet oma-aloitteisesti ja välittömästi. Li säk si kaupunginhallitus esit tää muille Etelä-Pohjanmaan sai raan hoi to pii rin jäsenkunnille, että ne tekevät esitetyn mukaiset sa man si säl töi set päätökset omien edus tajien sa osalta." Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus antaa kuntalain 23 :n mukaisesti Ete lä-poh janmaan sai raan hoi to pii rin hallintoelimissä oleville Lapuan kaupungin edus ta jil le toimintaohjeen, jonka mukaan Etelä-Pohjanmaan sai raanhoi to pii rin tu lee valmistella sellaiset kustannustehokkuuden pa ran tamis- ja te hos ta mis toi men pi teet, joiden avulla kuluvan vuoden sai raanhoi to pii rin kuntalaskutukseen tulee 2 %:n suuruinen vuositason sääs tö. Kaupunginjohtaja alusti asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen asiasta käydyn keskustelun jälkeen. Lisätietoja: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 ja ta lous joh ta ja Tuula Kuisti, puh. 06 438 4030, 044 438 4030

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 24 (50) Sivistyslautakunta 6 21.04.2015 Kaupunginhallitus 10 04.05.2015 Selvitys kansalaisopiston ja musiikkiopiston johtamisjärjestelmästä 152/00.02.04/2015 Sivla 21.04.2015 6 Valmistelija: sivistysjohtaja Mika Kamunen puh 06 438 4400, 044 438 4400 kansalaisopiston rehtori Terhi Sirén puh 06 438 4530, 044 438 4530 musiikkiopiston va. rehtori Katja Tuulari-Mäkinen puh 06 438 4540, 044 438 4540 Kaupunginvaltuusto on päättänyt, hyväksyessään vuoden 2015 ta lousar vion, että kansalaisopiston ja musiikkiopiston ohjaus- ja joh ta mis järjes tel mä selvitetään. Samalla selvitetään mitä taloudellista ja toi min nallis ta hyötyä olisi Lapuan kansalaisopiston ja Lapuan mu siik ki opis ton hal lin to jen yhdistämisestä ja/tai yhteistyön sy ven ty mi ses tä. Tässä sel vityk ses sä kansalaisopiston ja musiikkiopiston hal lin to jen yhdistämisestä mah dol li ses ti saatavia taloudellisia ja toi min nal li sia hyötyjä verrattaessa ti lan tee seen, että molemmat opistot jat ka vat itsenäisinä päätoimisen reh to rin johdolla. Olennaista on opis to jen yhteistyömahdollisuuksien kar toit ta mi nen ja mahdollinen ta lou del li nen hyöty, joka oletetaan saa tavan hallinnon yhdistämisellä. Vuonna 2003 on tehty selvitys Härmänmaan seutukunnan alueella toimi vien kansalais- ja musiikkiopistojen toiminnan seu dul lis ta mi ses ta ja asiaa käsitelty v. 2004-2005. Vuonna 2006-2007 on tehty sel vi tys Ylihär män kunnan liittymisestä Lapuaan. Kesällä 2014 selvitettiin Kun tavii si kon toimeksiannosta Lapuan, Härmänmaan ja Alajärven mu siik kiopis to jen yhdistymistä. 1. Opistojen toiminnan tarkastelua Sekä kansalaisopisto että musiikkiopisto toimivat Lapuan kau pun gin si vis tys kes kuk sen alai suu des sa ja molempien opistojen toi mi ti lat ja toimis tot ovat Vanhan Paukun kult tuu ri kes kuk ses sa. Kansalaisopisto on vahva toimija kaupungissa ja sen palvelut ta voit tavat n. 20 % la pua lai sis ta. Vuonna 1956 perustettu kan sa lais opis to toteut taa vapaan sivistystyön elinikäisen op pi mi sen tavoitetta ja tarjoaa va paa ta voit tei sia opinto- ja harrastusmahdollisuuksia n. 3000 opis ke lijal le ja n. 5800 osallistujalle vuosittain. Kan sa lais opis to jär jes tää vuo sittain n. 260 kurs sia, jotka painottuvat mu siik kiin, taide- ja taito aineisiin, kie liin ja liikuntaan. Kan sa lais opis ton alai suu des sa toi mi vas sa tai dekou lus sa opiskelee vuosittain n. 250 las ta ja nuorta. Toi min ta-alue on

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 25 (50) Sivistyslautakunta 6 21.04.2015 Kaupunginhallitus 10 04.05.2015 ko ko Lapuan kaupunki ja kursseja jär jes te tään vuo sit tain n. 35-40 eri toi mi pai kas sa, pääosin kaupungin omis ta mis sa kouluissa ym. toi mi tilois sa. Musiikkiopisto on saavuttanut vankan aseman lapualaisten lasten ja nuor ten har ras tus mah dol li suu te na ja heidän perheidensä yh tei se nä ilona lähes 50-vuotisen taipaleensa aikana. Mu siik ki opis toa on ra ken nettu ja kehitetty vuosien varrella, tämän on mahdollistanut run sas val tionosuus tun tien määrä ja kaupungin oppilaitosta kohtaan tun te ma ar vostus ylläpitäjänä. Toi min nan siirtyminen monen toi mi pis teen sijaan yhteen toimitilaan Vanhaan Paukkuun on eräs voi ma va rois ta ja ve to voima te ki jöis tä. Toiminta tavoittaa vuosittain n. 240 las ta ja nuorta var sinai sis sa opinnoissa sekä n. 140 lasta mu siik ki leik ki kou lun puitteissa. Li säk si toimintaan si tou tu vat vahvasti myös op pi lai den perheet. Kes kimää rin 50 omaa konserttia vuosittain sekä lu kui sat esiintymiset kaupun gin ja muiden tahojen tilaisuuksissa ri kas tut ta vat paikkakunnan kult tuu ri elä mää ja tapahtumakenttää. Mu siik ki opis ton orkesterikoulu (se kä 5 jousi- että pu hal lin or kes te ri ta soa) on ainutlaatuinen järjestelmä tä män ko koi ses sa opistossa val ta kun nal li ses ti tarkastellen. Soi tin va likoi ma on monipuolinen, mikä ei myös kään ole maamme mu siik ki opistois sa itsestäänselvyys. Molempia opistoja on tähän asti johtanut päätoiminen rehtori. Kan salais opis ton rehtorin vir kaa hoidettiin v.1998-2008 50 %:sesti. Pää toimi sen rehtorin aikana 1.8.2008 alkaen on aloi tet tu mm. han ke toi min ta, jo ka on tuottanut opistolle vuosittain n. 30.000-40.000 eu roa eri lai sia avus tuk sia. (liite 1). Kansalaisopistoon on laadittu stra te gia ja toi min tasuun ni tel ma vuosille 2009-2013 ja uusi stra te gia, toi min ta- ja ke hit tämis suun ni tel ma vuosille 2014-2018. Vuonna 2013 otet tiin käyttöön CAF-laa tu jär jes tel mä ja 2014 molemmissa opis tois sa taiteen pe rusope tuk seen val ta kun nal li nen Vir va tu li-it sear vi oin ti. Musiikkiopisto on aloit ta nut Lapuan kaupungin stra te gi aan, Ete lä-poh jan maan kult tuu ristra te gi aan ja valtakunnalliseen ope tus suun ni tel maan sa poh jau tu van stra te gia pro ses sin. Lait ja valtionosuusjärjestelmä toimintojen taustalla Kansalaisopiston tehtävänä on tarjota vapaan sivistystyön opintoja kai ken ikäi sil le la pua lai sil le. Opiston toiminta perustuu lakiin va paas ta si vis tys työs tä ja valtio tukee toimintaa val tion osuus jär jes tel män avulla. Vapaan sivistystyön uusi rahoitusjärjestelmä tulee voimaan 1.1.2016.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 26 (50) Sivistyslautakunta 6 21.04.2015 Kaupunginhallitus 10 04.05.2015 Lapuan kansalaisopiston valtionosuudet ovat olleet hyvällä ta sol la ja val tion osuus uu dis tuk sen myötä tulleet valtionosuustuntien pu do tuk set ei vät ole oleellisesti vähentäneet valtion ra hoi tus ta eu ro mää räi ses ti, kos ka uudistukseen liittyy myös yhteen yksikköhintaan siir ty mi nen. Kevääl lä 2015 valtioneuvoston hyväksymä vapaan si vis tys työn val tionosuus uu dis tus takaa jat kos sa jonkin verran niu kem man mutta va kaamman rahoituksen kansalaisopistolle. Kan sa lais opis ton toiminnassa voi daan huomioida valtionosuuden muutokset. Kansalaisopiston alaisuudessa mutta vapaan sivistystyön ra hoi tuk sella toimii myös Lapuan tai de kou lu, joka antaa laadukasta, ta voit teel lis ta, ope tus suun ni tel maan perustuvaa taiteen pe rus ope tus ta ku va tai tees sa, kä si työs sä ja teatteritaiteessa yleisen oppimäärän mu kaan. Opin to jen ta voit tee na on elinikäisen taideharrastuksen ke hit ty mi nen mutta myös it se tun te mus, luovuus, ongelmanratkaisutaidot ja ryh mäs sä toimimisen tai dot. Lapuan taidekoulun toi min ta eroaa ra hoi tus poh jal taan oleel lises ti musiikkiopiston antamasta laajan op pi mää rän mu kai ses ta taiteen pe rus ope tuk ses ta. Musiikkiopiston toimintaa ohjaa laki taiteen perusopetuksesta. Lapuan musiikkiopisto antaa ope tus ta taiteen perusopetuksen laajan oppi mää rän opetussuunnitelmaa noudattaen. Sen kes kei se nä teh tä vä nä on antaa lapsille ja nuorille laadukasta soiton- ja lau lun ope tus ta, aut taa luo maan hyvä, elinikäinen musiikkisuhde sekä ohjata op pi las ta kes kitty nee seen, mää rä tie toi seen ja pitkäjänteiseen työs ken te lyyn sekä raken ta vaan toimintaan yksilönä ja ryhmän jä se ne nä. Opis ke lu antaa mu siik ki alas ta kiinnostuneille oppilaille valmiudet ha keu tua mu sii kin am ma til li seen tai korkea-asteen koulutukseen. La puan mu siik ki opis tosta lähtee vuosittain yk si tai useampi oppilas mu sii kin ammattiopintoihin. Musiikkiopiston saama taiteen perusopetuksen rahoitus on ylei ses tä val tion ta lou den ti lan tees ta huolimatta ainakin tällä hetkellä van kal la poh jal la, mistä kertoo val tion osuus tun ti hin nan nousu 0,81 /t v. 2015 alus ta lähtien. Kaiken kaikkiaan Lapuan musiikkiopiston val tion osuustun tien määrä on todella hyvä, 11 157 t/vuosi. Val tion osuus tun ti mää rä ei riipu tu lok ses ta, mutta sitoo pitämään tietyn mää rän opetusta, joka on n. 320 t/vk. Taiteen perusopetuksen ope tus suun ni tel mat uudistuvat v. 2017, tämän uudistuksen vaikutuksia val tion osuuk siin ei voi da varmuu del la ennustaa.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 27 (50) Sivistyslautakunta 6 21.04.2015 Kaupunginhallitus 10 04.05.2015 1.1. Henkilöstö, työehdot, palkkaus ja kelpoisuusvaatimukset Kansalaisopisto työllistää hallintohenkilöstön (toimistosihteeri, opis tosih tee ri ja rehtori) li säk si 4 päätoimista opettajaa ja n.100 tun ti opet ta jaa vuo sit tain. Päätoimiset opettajat ovat ku va tai tees sa, kä si työs sä, mu siikis sa ja kielissä (tällä hetkellä 80 %). Nämä alueet ovat se kä kan sa laisopis ton palvelujen että taidekoulun toiminnan kan nal ta keskeisiä. Opetta jat opettavat 580 tuntia vuodessa ja huolehtivat siis 2164 tunnin opetuk ses ta vuosittain, rehtorin ope tus vel vol li suus on enintään 100 tuntia. Tun ti opet ta jia on n.100 vuosittain ja tun ti ope tuk sen mää rä on noin 8200 tuntia. Tuntiopettajan tehtävään ei si säl ly muuta työtä, joten kaikki suun nit te lu- ja kehittämistyö tehdään reh to rin ja koko päätoimisen hen ki lös tön voimin. Musiikkiopistossa on hallintohenkilöstön (rehtori ja toimistosihteeri) lisäk si 8 opet ta ja vi ran hal ti jaa (1 lehtori ja 7 opettajaa), 4 päätoimista tun ti opet ta jaa, 4 yhteispäätoimista tun ti opet ta jaa sekä 5 sivutoimista tun ti opet ta jaa. Viranhaltijoiden opetustuntimäärä on 23 t/vk, muun työn osuus 90 t/vuodessa. Tuntiopettaja on päätoiminen kun hänellä on ope tus ta vähintään 16 t/vk yhdessä opistossa ja yh teis pää toi mi nen mikä li vähintään 16 vkt useammassa mu siik ki opis tos sa yh teen sä. Opetta ja on sivutoiminen, mikäli hänellä on opetusta alle 16 vkt. Myös tun tiopet ta jil la on muuta työtä suhteessa ope tus tun ti mää rän sä, mutta se kor va taan erikseen. Ke hit tä mis työ on siis pääosin vi ran hal ti joi den ja reh to rin hartioilla. Kaikilla Lapuan mu siik ki opis ton si vu toi mi suu den perus tee na on paitsi tuntimäärä myös virka toi ses sa op pi lai tok ses sa/kaupun gin or kes te ris sa. Opettajien työehdot ja palkkauksen perusteet sekä kel poi suus vaa timuk set eroavat kan sa lais opis tos sa ja musiikkiopistossa. Kan sa laisopis ton ja musiikkiopiston henkilöstöstä vain toi mis to hen ki lös tön työeh dot ovat samat. Rehtorien ja opetushenkilöstön osalta OV TES määrit te lee erikseen musiikkioppilaitosten henkilöstön työ eh dot ja kansa lais opis ton opet ta jan työehdot. Myös rehtorin ja opettajien kelpoi suus vaa ti muk sis sa on eroja. 1.2. Nykyinen yhteistyö - jo useita vuosia on ollut muutama yhteinen musiikin sivutoiminen tunti opet ta ja - yhteisiä tapahtumia ja yhteistyötä on jonkin verran muissakin muodois sa - sekä kansalaisopisto että musiikkiopisto pyrkivät syventämään ja vahvis ta maan yhteistyötä oman kaupungin eri toimijoiden kanssa (eten kin

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 28 (50) Sivistyslautakunta 6 21.04.2015 Kaupunginhallitus 10 04.05.2015 kult tuu ri toi mi, koulut, vapaa-aikatoimi, kir jas to, mutta myös pe rus tur va) - yhteistyötä taiteen perusopetuksen osalta on ollut mm. yhteisten tapah tu mien jär jes tä mi ses sä, esim. maakunnallisten toimijoiden yh teinen taiteen perusopetuksen teemakuukausi to teu te taan tänä ke vää nä kol mat ta kertaa - yhteinen Virvatuli-itsearviointihanke 2013-2014 OPH:n eri tyis avus tuksel la - laaja asiakaspalautekysely molemmissa oppilaitoksissa taiteen pe rusope tuk sen oppilaille ja hei dän huoltajilleen v. 2014 Vir va tu li-it se- arvioin tiin liittyen - yhteinen arviointityökalu Artseduzef yhteiskäytössä vuodesta 2013 - molemmat opistot osallistuvat haettavana olevaan Osaa va-hankkee seen - suunnitteilla on taiteen perusopetuksen vapaavalintaisia kursseja kos ke va yhteistyö 1.3. Musiikinopetuksen yhtäläisyyksiä ja eroja Kansalaisopistossa eniten tunteja annetaan musiikissa. V. 2015-2016 musiikin opetuksen kurs sien yhteisvuosituntimäärä on 3000 t. Seu raa vak si suurin opetustuntimäärä on käden tai dois sa (2100 t). Musiik ki kurs sit ja erityisesti yksilöopetus ovat hyvin suo sit tu ja ja hou kut tele vat soiton- ja laulunharrastajia jonoksi asti. Kan sa lais opis ton mu siikin ope tuk sen ke hit tä mi nen edelleen on hyvin tär keää ja pää toi mi sen opet ta jan avulla asia etenee ja asiakkaiden toi vei ta voidaan pal vel la pa rem min kuin tuntiopettajavoimin. Pää toi mi sel la opettajalla on muun työn osuus (350 t/vuosi), kun taas kan sa lais opis ton tun ti opet ta jil la muun työn osuutta ei ole. Hei dän työs ken te ly ai kan sa on syys kuu-huh tikuus sa 24 vk. Kehittäminen on näin ol len pää toi mi sen mu sii kin opet tajan harteilla. Kansalaisopiston musiikinopetusta ei säätele opetussuunnitelma, jos koh ta opettajat niitä enem män tai vähän yksittäisen op pi laan/ryh män koh dal la laativatkin. Opetus noudattelee va paan sivistystyön pe ri aat teita. Musiikkiopistossa taas opetusta säätelee val ta kun nal li nen ope tussuun ni tel ma ja sen erityisenä osana ovat Suomen mu siik ki op pi lai tos ten lii ton inst ru ment ti koh tai set ta so suo ri tus vaa ti muk set. Musiikkiopiston ope tus etenee tasolta toiselle, ar vioi daan op pi mis ta ja annetaan päättö to dis tus.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 29 (50) Sivistyslautakunta 6 21.04.2015 Kaupunginhallitus 10 04.05.2015 1.4. Yhdistymisen haitat ja hyödyt yleisellä tasolla Yleisesti ottaen musiikkiopiston ja kansalaisopiston hallintojen yh dis tymi nen on haasteellinen vaih to eh to, koska musiikkiopistoilla ja kan salais opis tol la on erilaiset: - valtionosuusperusteet - työehtosopimukset - opetussuunnitelmat - lukuvuosien pituudet - sekä lait ja asetukset. Molemmat opistot tarvitsevat oman osaavan esimiehen, joka johtaa ja ke hit tää opiston toi min taa. Kansalaisopistossa haasteena on mm. joka vuo ti nen tuntiopettajien rekrytointi ja opis ke li joi den hy väk sy mi nen taiteen perusopetukseen. Hanketoiminta mahdollistaa yli mää räi sen rahoi tuk sen saamista kehittämistyöhön mutta edellyttää myös hankkeen suun nit te lus sa, toteutuksessa ja johtamisessa vah vaa rehtorin työ panos ta. Musiikkiopistossa jokavuotisena haasteena ovat niin ikään pää sy kokei den kautta ta pah tu vat opiskelijavalinnat. Oppilasarvioinnin vuok si kaik ki opettajat, myös sivutoimiset tun ti opet ta jat ovat vir ka suh tees sa (ei toimia). Tulevien vuosien haasteena ovat mm. va ki nai sen hen ki löstön eläköityessä uusien työntekijöiden rekrytointi (2016, 2017 ja 2018) se kä v. 2017 val mis tu van uuden taiteen pe rus ope tuk sen ope tus suun nitel man mukanaan tuomat, ehkä mit ta vat kin ope tuk seen vaikuttavat uudis tuk set ja niiden menestyksekäs so vel ta mi nen maa seu tu opis toon siten, että Lapuan musiikkiopisto on ajan her mol la pysyen hou kut te le vana hakijoita aja tel len. Aikataulullisesti molempien opistojen ruuhka-ajat osuvat juuri huhti- kesä kuul le ja elo-syys kuul le. Tämä vaikeuttaa myös pidemmällä ai ka vä lillä mahdollista toimistohenkilöstön teh tä vien uu del leen jär jes te lyä. Sen si jaan esim. saman hallinto-ohjelman (Hellewi) ja ti la hal lin ta oh jel man (Ti la mi su) käyttöönotto mahdollistaisi hallinnon toi min to jen yh te näis tämis tä ja su ju vuut ta. Kansalaisopistossa verratessa nykyistä järjestelyä, jossa mu siik kiopis ton rehtori hoitaa 20 % kansalaisopiston päätoimisen musiikin opet ta jan tehtävistä ja muu opetus hoidetaan tun ti ope tuk se na, tämä jär jes te ly ei ole kansalaisopiston kannalta taloudellisesti edullisempi vaih to eh to kuin päätoiminen opettaja musiikissa.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 11/2015 30 (50) Sivistyslautakunta 6 21.04.2015 Kaupunginhallitus 10 04.05.2015 Musiikkiopisto on tarvinnut nykyisessä järjestelyssä vas tuu opet ta jan te ke mään rehtorin 80 % osuutta täydentävää 12 % osuutta. Vas tuuopet ta ja on huolehtinut tasosuorituksista ja isos ta osasta kon sert te ja. Ta so suo ri tuk sia oli musiikkiopistossa lukuvuonna 80, joka on ajal li sesti kin jo mittava osa rehtorin työtä, jonka nykyisellä jär jes te lyl lä siis vastuu opet ta ja on teh nyt. Mikäli musiikkiopiston rehtoraatti muu tet tai siin apu lais reh to raa tik si siten, että osa teh tä vis tä olisi kan sa lais opis ton puo lel ta, tarvittaisiin musiikkiopistolla edelleen vas tuu opet ta ja hoi tamaan vähintäänkin tasosuoritusten osuuden tästä ai heu tuen palk kakus tan nuk sia lähes ny kyi sel lä tavalla. Laskettaessa mu siik ki opis ton reh to rin ja apulaisrehtorin palkan erotus, mutta ot taen huomioon siihen tar vit ta van vastuuopettajan palkkio, alkaa sääs tö olla minimaalinen. Kuntalaisten näkökulmasta tärkeintä on palvelujen saatavuus ja laa tu. Toi min nan erilaisesta luon tees ta johtuen hallintojen yh dis tä mi sel lä ei voi da parantaa tai tehostaa palvelujen saa ta vuut ta tai laatua, mut ta yhteis työn avulla voidaan vaikuttaa asiakkaan kannalta mie len kiin toi semman kurssitarjonnan luomiseen. Asiakasnäkökulmasta tarkasteltuna on pohdittava sitä, että nykyistä asiak kait ten tyy ty väi syyt tä oppilaitosten tämänhetkiseen ope tus tar jontaan, opetuksen ammattitaitoiseen ja hyvään laa tuun sekä op pi lai toksen opetustarjonnan saavutettavuuteen tasapuolisesti ja alu eel li ses ti ta sa-ar voi ses ti ei tulisi heikentää. On kuntalaisten ja kau pun gin etu, että kaupungin vetovoimatekijöinä koet tu jen mu siik ki opis ton ja kan sa laisopis ton palvelujen tarjonta vahvistuu ja voi mis tuu. 1.5. Henkilöstövaikutukset Tällä hetkellä molemmissa opistoissa on rehtori. Sen lisäksi kan sa laisopis tos sa on toi mis to sih tee ri ja opistosihteeri ja mu siik ki opis tos sa toimis to sih tee ri. Opistojen yhdistyessä hal lin to hen ki lö kun taa tar vit tai siin vä hin tään kin nykyisenlainen määrä molempien op pi lai tos ten toi min nan laa juus ja erilaiset toimintasektorit huomioiden.