Perusteluissaan Tolonen esittää, että kunnanhallituksen päätös on lainvastainen ja tehty päätös ei ole kunnan edun kannalta tarkoituksenmukainen.

Samankaltaiset tiedostot
Vesa Tolosen oikaisuvaatimus koskien kunnanhallituksen päätöstä kaukolämpöverkoston myynti Vapo Oy:lle

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanhallitus salainen Kunnanhallitus Tilintarkastuskertomus 2012

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanhallituksen erottamista koskevassa asiassa

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Kunnan näkökulmasta kaukolämpöliiketoiminnan myyminen on tarkoituksenmukaista.

Kuntalain 8 luvun 68 :n mukaan tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kuntalain 8 luvun 68 :n mukaan tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Kunnanhallitus

Kunnan näkökulmasta kaukolämpöliiketoiminnan myyminen on tarkoituksenmukaista.

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

NASSTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistuus Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Voimaantulo

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Kunnanhallitus Keskusvaalilautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen

Oikaisuvaatimus henkilöstöjohtajan tekemästä päätöksestä, palkan takaisinperintä

Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta. Reklamaatiokirje on esityslistan oheismateriaalina.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

Espoon kaupunki Pöytäkirja 173. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet

Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten valtuutettujen jättäytyminen toistaiseksi pois valtuustotyöskentelystä alkaen Sotkamossa

Hallintolaki Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus

Vaalikelpoisuutta kunnanhallitukseen rajoitetaan kuntalain 5 luvun 35 :ssä seuraavasti:

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten valtuutettujen jättäytyminen toistaiseksi pois valtuustotyöskentelystä alkaen Sotkamossa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2018 Ympäristölautakunta Sivut 47. Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

MALMINETSINTÄLUVAN OSITTAISTA RAUKEAMISTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

Esteellisyys ja muutoksenhaku

Kaupunginhallitus HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE. Asia: Vastine asiasta Dnro: 01128/11. PL 85, Virrat

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus

Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HYVÄN HALLINNON PERIAATTEET

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

Yrityspalvelun henkilöiden tehtäväkuvaukset on laadittu kehittämisjohtajan johdolla ja ao. työntekijöiden kanssa.

Lisälista MH Maakuntahallitus esityslista :00

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1(5) Tarkastuslautakunta Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus

Kaupunginvaltuusto NRO 3/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Esko Keskinen on päivätyllä sähköpostilla lähettänyt suostumuksen/hakemuksen teknisen johtajan määräaikaiseen virkaan.

Kouluverkkoselvitykseen perustuvat Tuhkakylän koulua koskevat toimenpiteet

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Ari Korhonen on tehnyt oikaisuvaatimuksen yllämainittuun kunnanhallituksen tekemään päätökseen 220.

Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU

Lausunnon antamisen määräaika on Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa.

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

SUUTARINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS MERKINNÄN POISTAMINEN

Kalajoen kaupunki Lausunto 1 (5) Kalajoentie Kalajoki

Kunnanhallitus

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa.

Transkriptio:

50 17.02.2014 111 13.05.2014 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Vesa Tolosen kunnallisvalitukseen koskien kunnanhallituksen päätöstä 17.2.2014 50 (Vesa Tolosen oikaisuvaatimus koskien kunnanhallituksen päätöstä 4.11.2013 270 kaukolämpöverkoston myynti Vapo Oy:lle) 325/00.02/2013 KHALL 50 Av. hallintojohtaja Vesa Tolonen on tehnyt oikaisuvaatimuksen Sotkamon kunnanhallituksen päätöksestä 04.11.2013 270 koskien kaukolämpöverkoston myyntiä. on päättänyt hyväksyä Vapo Oy:n esittämän tarjouksen ja myydä kaukolämpöliiketoiminnan Vapo Oy:lle. Vesa Tolonen on esittänyt oikaisuvaatimuksessaan, että kunnanhallitus kumoaisi kyseisen virheellisessä järjestyksessä syntyneen päätöksen, joka on Tolosen mukaan muutenkin lainvastainen. Tolonen esittää oikaisuvaatimuksessaan, että päätös tulee virheellisenä oikaista eikä sitä tule panna täytäntöön. Perusteluissaan Tolonen esittää, että kunnanhallituksen päätös on lainvastainen ja tehty päätös ei ole kunnan edun kannalta tarkoituksenmukainen. Tolosen mukaan kunta ei ole huolehtinut hallintolain 6 :n ja 31 :n mukaisesti asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla puolueettomasti ja tasapuolisesti asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset. Tolosen mukaan tehtyjen mahdollisten selvitysten sisältöä ei ole tuotu lainkaan asianosaisten tietoon asian valmistelussa tai päätöksenteon yhteydessä. Tolosen mukaan kaukolämpöliiketoiminnan myymisellä on huomattava vaikutus muidenkin kuin asianosaisten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin. Kaukolämpöliiketoiminta on myös luonteeltaan luonnollinen monopoli, jonka puitteissa jokaisella yhtiöllä on omat erilliset kaukolämpöverkostonsa, eikä näihin ole mahdollista liittyä kuten sähköverkkoon. Tolonen esittää oikaisuvaatimuksessaan, että kunnan olisi tullut suorittaa asian merkityksellisyys huomioiden riittävän laajuinen asianosaisten kuuleminen hallintolain 34 :n ja 36 :n mukaisesti sekä varattava hallintolain 41 :n mukaisesti vaikuttamismahdollisuus asianosaisille. Asianosaisina ovat erityisesti kaukolämpöverkkoon liitettyjen kiinteistöjen omistajat ja haltijat. Tolosen mukaan kunnan suorittama kuuleminen ei täytä vaatimusta. Kuulemista varten ei ole järjestetty yhtään kuulemistilaisuutta.

Tolosen mukaan kuulemiseen liittyvät lausunnot on otettu vastaan vain kirjallisena eikä suullisia lausuntoja ole kirjattu kuulemisiin vaan ne on ilmoitettu päätöksenteon yhteydessä vain "keskusteluina" asiasta. Kunta ei saa käyttää väärin harkintavaltaa kuulemisen järjestämisessä vaan sen tulee tapahtua hallinnossa yleisesti noudatettavien periaatteiden mukaisesti, joita ovat muun muassa tasapuolisuusperiaate ja harkintavallan väärinkäytön kielto. Oikaisuvaatimuksessaan Tolonen tuo esille sen, että ennen kaupantekoa kunta on pyytänyt Vapo Oy:ltä ilmoitusta kaikista muista saaduista de minimis -tuista, mutta Vapo Oy on kieltäytynyt toimittamasta ilmoitusta. Kieltäytymisen johdosta kunnan tulee Tolosen mukaan keskeyttää kauppa, kun kunta on arvioinut kauppahinnan sisältävän tukea yritykselle eikä Vapo Oy ole noudattanut yritystukilainsäädäntöä eikä myöskään mahdollisesti lakia vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista. Lisäksi Tolonen esittää oikaisuvaatimuksessaan, että päätöksenteossa ei ole noudatettu esteellisyyssäännöksiä. Asian valmisteluun ja päätöksentekoon on osallistunut esteellisiä henkilöitä. Tämän menettelyllisen virheen vaikutusta ei ilmeisenä voi sulkea pois asian käsittelyyn ottamiseksi ja lopputuloksesta. Tästä syystä herää vahva epäilys, että kaupan toteuttaminen on ollut merkittävänä osana Vapo Oy:n ja Sotkamon Metsänhoitoyhdistyksen välisessä neuvottelussa heidän solmimalleen energiantoimitussopimukselle. Tolosen mukaan tehty sopimus on julkaistu 28.03.2013 ennen kunnan uudelleen käynnistämää päätöksentekoa kaukolämpöverkkoliiketoiminnasta luopumiseksi Vapo Oy:n hyväksi. Taustaa: Sotkamon kunta ja Vapo Oy ovat vuonna 2002 tehneet sopimuksen kaukolämpölaitteistojen sekä voimalaitososuuden ja lämpökeskusten vuokraamisesta. Sopimuksella Vapo Oy ryhtyi harjoittamaan kunnan siihen asti harjoittamaa kaukolämpöliiketoimintaa (tuotanto, jakelu, myynti, kunnalta vuokratut verkot ja Vapo Oy:n rakentamat verkot). päätti 17.11.2009 251 myydä kaukolämpöliiketoiminnan Vapo Oy:lle kunnan ja Vapo Oy:n mahdollistamilla perusteilla. Vesa Tolonen valitti kaukolämpöliiketoimintaa koskevasta kaupasta hallinto-oikeuteen, joka kumosi (19.10.2011, päätös nro 11/0467/2) kunnanhallituksen päätöksen virheellisessä järjestyksessä syntyneenä mm. puutteellisen valmistelun sekä vaikutusmahdollisuuksien varaamista ja erityisesti valtiontukia koskevien määräysten noudattamatta jättämisen perusteella. Sotkamon kunnanhallitus tyytyi hallinto-oikeuden päätökseen eikä valittanut päätöksestä KHO:een. Asia tuli uudelleen vireille kunnanhallituksen kokouksessa 07.05.2013.

Päätöksessään kunnanhallitus päätti yksimielisesti käynnistää kaukolämpöliiketoiminnan valmistelut ja suorittaa hallintolain 6 luvun 41 :n mukaisen ilmoituksen asian vireilläolosta ja vaikutusmahdollisuuksien varaamisesta kunnan ja alueen asukkaille ennen varsinaisen myyntipäätöksen tekemistä. Kunnanjohtaja Ehdotus päättää hylätä Vesa Tolosen oikaisuvaatimuksen kaikilta osin. Oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen. yhtyy edelleen siihen lopputulokseen ja niihin perusteluihin, jotka on tuotu esille ensivaiheen päätöksenteossa. Tarkemmat perustelut oikaisuvaatimuksen hylkäämiselle: Sotkamon kunta on huolehtinut hallintolain 6 luvun 31 :n mukaisesti asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Sotkamon kunta on pitänyt myyntiin liittyvän valmisteluaineiston nähtävillä mahdollisten kirjallisten mielipiteiden tekemistä varten, joten halukkaat ovat voineet tarvittaessa tutustua aineistoon. Myyntiin liittyvä valmisteluaineisto on ollut nähtävillä siinä määrin kuin kaupan toisen osapuolen sallimissa rajoissa on ollut mahdollista. Sotkamon kunnalla ei ole ollut oikeutta julkistaa keskinäisen sopimuksenkaan perusteella Vapo Oy:n osalta yrityssalaisuuden piiriin kuuluvia seikkoja. Sotkamon kunta on lisäksi noudattanut hallintolain 2 luvun 6 :n mukaisia hallinnon oikeusperiaatteita. Kyseisen 6 :n mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia. Sotkamon kunta ei katso toimineensa hallintolain 2 luvun 6 :n mukaisten hallinnon oikeusperiaatteiden vastaisesti. Kunnan viranomainen ei harkintavaltaa käyttäessään saa edistää tehtävilleen ja toimivallalleen vieraita tarkoitusperiä. Jos kunnan viranomainen käyttää harkintavaltaa väärään tarkoitukseen, kysymyksessä on harkintavallan väärinkäyttö. Kunnanhallituksella on laaja harkintavalta eikä kunnanhallitus katso käyttäneensä missään vaiheessa kaukolämpöliiketoiminnan myyntiä valmistellessaan harkintavaltaansa väärin. Erityisesti tässä tapauksessa kunnanhallitus katsoo, ettei Sotkamon kunta ole toiminut vastoin tasapuolisuusperiaatetta eikä käyttänyt väärin harkintavaltaansa oikaisuvaatimuksen tehneen Tolosen väittämällä tavalla. Kuntalain 4 luvun 29 :n mukaan kunnan on tiedotettava asukkailleen

kunnassa vireillä olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä ratkaisuista ja niiden vaikutuksista. Kunnan on laadittava tarvittaessa katsauksia kunnan palveluja, taloutta, ympäristönsuojelua ja maankäyttöä koskevista asioista. Asukkaille on myös tiedotettava, millä tavoin asioista voi esittää kysymyksiä ja mielipiteitä valmistelijoille ja päättäjille. Jos asian ratkaisuilla voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asianosaisten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin, viranomaisen tulee hallintolain 6 luvun 41 :n mukaan varata näille henkilöille mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta. Asian vireilläolosta ja vaikuttamismahdollisuuksien käyttämisestä on ilmoitettava asian merkityksen ja laajuuden kannalta sopivalla tavalla. Sotkamon kunta on ilmoittanut asian vireilläolosta ja vaikuttamismahdollisuuksien käyttämisestä asian merkityksen ja laajuuden kannalta sopivalla tavalla. Sotkamon kunta on ilmoittanut kunnan ilmoitustaululla ja virallisessa lehdessä (Sotkamo-lehti) asian vireillä olosta ja vaikutusmahdollisuuksien varaamisesta. Vaikutusmahdollisuuksien käyttämiselle eli mielipiteiden ilmoittamiselle kirjallisesti on varattu riittäväksi katsottava aika 17.06.-12.07.2013. Myyntiin liittyvä valmisteluaineisto on ollut nähtävillä kirjallisten mielipiteiden jättämistä varten Sotkamon kunnan teknisellä toimistolla. Vaikkakin kunnanvirasto on ollut suljettuna kesälomien aikaan 01.-19.07.2013, on mahdollisten kirjallisten muistutusten jättämistä varten ollut koko viraston suljettuna oloaikana mahdollisuus tutustua haluttaessa myyntiin liittyvään valmisteluaineistoon. Teknisellä toimistolla on ollut kaksi henkilöä puhelinsoiton päässä tavoitettavissa ja antamassa lisäohjeistusta valmisteluaineistoon tutustumista sekä lisätietojen antamista varten myös kunnanviraston suljettuna oloaikana. Tästä on tiedotettu kuntalaisille etukäteen virallisessa lehdessä, kunnan ilmoitustaululla ja kunnanviraston ulko-ovessa viraston ollessa suljettuna. Sotkamon kunta haluaa korostaa, että edellä mainitussa on ollut kyse hallintolain 6 luvun 41 :n mukaisesta asian vireilläolosta ilmoittamisesta ja vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta. Ei asianosaisten kuulemisesta (hallintolaki 6 luku 34 ) tai kuulemisesta ilmoittamisesta (hallintolaki 6 luku 36 ) kuten Tolonen oikaisuvaatimuksessaan virheellisesti esittää. Sotkamon kunta viittaa tässä yhteydessä Oulun hallinto-oikeuden 19.10.2011 antamaan päätökseen nro 11/0467/2 (Dnro 00088/10/2204) koskien Vesa Tolosen silloista kunnallisvalitusta liittyen Sotkamon kunnan kaukolämpöliiketoiminnan myyntiin Vapo Oy:lle. Tällöin Oulun hallinto-oikeus on kumonnut Sotkamon kunnanhallituksen päätöksen. Sotkamon kunta on toiminut edellä viitatun Oulun hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa mainittujen sovellettavien säännösten ja tosiseikaston mukaisesti eli noudattanut hallintolain 6 luvun 41 :ää

vaikutusmahdollisuuksien varaamista varten. Sotkamon kunta katsoo, että kaukolämpöliiketoiminnalla ei ole Sotkamon kunnan kannalta varsinaisia asianosaisia, joita täytyisi erikseen kuulla hallintolain 6 luvun 34 :n mukaisesti. Kaukolämpöasiakkaat ovat Vapo Oy:n asiakkaita, eivät Sotkamon kunnan asiakkaita. Kaukolämpöasiakkaat ovat siirtyneet Vapo Oy:lle vuokrasopimuksen ehtoihin perustuen jo vuosien 2002-2003 aikana. Sotkamon kunta ilmoittaa, että vaikutusmahdollisuuksien varaamisen myötä halukkaille on varattu mahdollisuus ilmaista mielipiteensä asiassa. Mielipiteet on pyydetty nimenomaan kirjallisina. Sotkamon kunta on tarjonnut mahdollisuuden vaikuttaa asiaan ja noudattanut vaikutusmahdollisuuksien varaamisessa tasapuolisuutta. Kaikilla halukkailla on ollut yhtäläinen mahdollisuus tutustua myyntiin liittyvään valmisteluaineistoon ja antaa mahdollinen kirjallinen mielipide. Sotkamon kunta korostaa, että Sotkamon kunnan ja Vapo Oy:n 11.06.2002 allekirjoittaman sopimuksen kaukolämpölaitteistojen sekä voimalaitososuuden ja lämpökeskusten vuokraamisesta mukaan Vapo Oy:llä on etuoikeus lunastaa kunnan kaukolämpöverkostot ja verkostoon kytketyt vuokran kohteena olevat koneet ja laitteet sekä liittymät. Sotkamon kunnan näkemyksen mukaan kaukolämpöliiketoimintakaupan taustalla on vahva Sotkamon kunnan ja Vapo Oy:n välinen keskinäinen sopimus, jonka perusteella Vapo Oy:llä on edellä mainittu etuosto-oikeus eikä kunnan ole tarpeellista tarkastella asiaa de minimis - sääntöjen mukaisesti. De minimis-tuen osalta Sotkamon kunta korostaa edelleen Vapo Oy:n sähköpostiste toimittamaa vastausta, jonka mukaan "Eu:n yrityksille myönnettäviä tukia koskevat säännökset tulisivat sovellettaviksi vain jos Sotkamon ja Vapon välillä tehty sopimus ei olisi täysin markkinaehtoinen. Vapon käsityksen mukaan kaukolämpöliiketoiminnan suunniteltu myynti on tehty kaikilta osin markkinaehtoisesti. Erityisesti kauppahinta on määräytynyt riippumattomien asiantuntijoiden tekemien arvioiden perusteella. De minimis -tukea koskevassa päätöksessä viranomaisen on ilmoitettava tukea saavalle yritykselle kirjallisesti mm. se, että kyse on se minimis -tuesta. Kunta ei ole tällaista ilmoitusta antanut, eikä ilmoituksen antaminen olisi ollut edes mahdollista, koska kyse ei ole tukipäätöksestä. Vapo ei pidä tarpeellisena tehdä selvitystä Vapon mahdollisesti saamista de minimis -tuista." Sotkamon kunnanhallituksen mielestä liiketoimintakauppaa koskevan asian käsittelyssä ei ole syntynyt sellaista tilannetta, että kunnanhallituksen päätös tulisi esteellisyysperusteilla kumota. Sotkamon kunnan ja Vapo Oy:n välillä on voimassa vahva sopimus, johon perustuen Vapo Oy tekee jo nyt kunnasta riippumatta omat liiketoiminnalliset ratkaisunsa ilman Sotkamon kunnan myötävaikutusta. Tosiasiallisesti Vapo Oy:n ja Sotkamon

metsänhoitoyhdistyksen välisellä sopimuksella on sisällöstään riippumatta sama vaikutus tehtiinpä Sotkamon kunnan ja Vapo Oy:n välinen liiketoimintakauppa tai ei. Sotkamon kunta ei myöskään tietoisesti halua vaikuttaa päätöksillään Vapo Oy:n liiketoimintaa edistävästi tai haittaavasti vaan tekee päätökset omista perustelluista lähtökohdistaan käsin. Näin ollen väitettyä esteellisyyttä tai perustetta väitetylle esteellisyydelle ei asian käynnistämiskokouksen osalta ole osoitettavissa. Käydyn keskustelun aikana Osmo Polvinen ehdotti, että asian käsittelyä ei jatketa, vaan asia jätetään pöydälle. Elma Huusko kannatti Osmo Polvisen ehdotusta. Koska oli tehty kunnanjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi äänestyksen. Äänestystavaksi valittiin nimenhuutoäänestys. Äänestysmenettelyksi hyväksyttiin, että ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan ehdotusta äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Osmo Polvisen ehdotusta äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä kunnanjohtajan ehdotus sai kuusi (6) ääntä (Ari Korhonen, Pekka Heikkinen, Juho Lukkari, Marja-Leena Korhonen, Vesa-Pekka Sarparanta ja Anni-Inkeri Törmänen) ja Osmo Polvisen ehdotus sai kolme (3) ääntä (Osmo Polvinen, Elma Huusko ja Airi Mäkinen). Puheenjohtaja totesi kunnanjohtajan ehdotuksen tulleen päätökseksi. Päätös Käydyn keskustelun ja äänestyksen jälkeen kunnanhallitus totesi kunnanjohtajan ehdotuksen tulleen päätökseksi. Merkittiin, että Jarmo Huttunen ja Timo Hyvönen ilmoittivat olevansa esteellisiä eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn ja päätöksentekoon, ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän ajaksi. Merkittiin, että tämä pykälä tarkastettiin ja hyväksyttiin välittömästi kokouksessa. Otteet Vesa Tolonen

KORJAUS PÖYTÄKIRJAN TEKSTIIN HALLINTOLAIN 51 :N 1 MOMENTIN MUKAISENA SELVÄNÄ VIRHEENÄ Hallintolain 51 :n 1 momentin mukaan viranomaisen on korjattava päätöksessä oleva ilmeinen kirjoitus- tai laskuvirhe taikka muu niihin verrattava selvä virhe. Kyseinen virhe on peräisin pöytäkirjan puhtaaksikirjoitusvaiheesta. Sotkamossa, 10.2.2014 Paula Halonen, av. hallintojohtaja Käydyn keskustelun aikana Osmo Polvinen ehdotti, että asian käsittelyä ei jatketa, vaan asia jätetään pöydälle. Elma Huusko kannatti Osmo Polvisen ehdotusta. Koska oli tehty pöydällepanoehdotus, puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi äänestyksen. Äänestystavaksi valittiin nimenhuutoäänestys. Äänestysmenettelyksi hyväksyttiin, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Osmo Polvisen ehdotusta äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä JAA ääniä annettiin kuusi (6) (Ari Korhonen, Pekka Heikkinen, Juho Lukkari, Marja-Leena Korhonen, Vesa-Pekka Sarparanta ja Anni-Inkeri Törmänen) ja EI ääniä annettiin kolme (3) (Osmo Polvinen, Elma Huusko ja Airi Mäkinen). Puheenjohtaja totesi päätökseksi tulleen, että asian käsittelyä jatketaan. Päätös Käydyn keskustelun jälkeen kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Merkittiin, että Jarmo Huttunen ja Timo Hyvönen ilmoittivat olevansa esteellisiä eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn ja päätöksentekoon, ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän ajaksi. Merkittiin, että tämä pykälä tarkastettiin ja hyväksyttiin välittömästi kokouksessa. Otteet Vesa Tolonen

Oulun hallinto-oikeus, Isokatu 4, PL 189, 90101 Oulu Kunnanhallituksen kokouksen 09.12.2013 316 pöytäkirjan teksti on korjattu hallintolain 51 :n 1 momentin mukaisena selvänä virheenä. Hallintolain 51 :n 1 momentin mukaan viranomaisen on korjattava päätöksessä oleva ilmeinen kirjoitus- tai laskuvirhe taikka muu niihin verrattava selvä virhe. Kyseinen virhe on peräisin pöytäkirjan puhtaaksikirjoitusvaiheesta. Hallintolain 53 :n 2 momentin mukaan jos korjattavaan päätökseen on haettu oikaisua, muutosta tai siitä on vireillä erikseen säädetty menettely, korjaamisasian käsiteltäväksi ottamisesta on ilmoitettava ja siinä tehty päätös on toimitettava tälle viranomaiselle. Korjaamisasian käsittely ei vaikuta valitusajan tai muun määräajan kulumiseen. Ote korjatusta pöytäkirjasta koskien kyseessä olevaa hallintolain 51 :n 1 momentin mukaista selvänä virheenä korjattua pöytäkirjan tekstiä, on postitettu 12.02.2014 Oulun hallinto-oikeudelle. Ote korjatusta pöytäkirjasta on postitettu 12.02.2014 myös valittaja Vesa Toloselle. Koska kunnanhallituksen kokouksen 04.11.2013 270 päätökseen on tehty oikaisuvaatimus ja kunnanhallituksen kokouksen 09.12.2013 316 päätökseen kunnallisvalitus, on katsottava tarkoituksenmukaiseksi, että kunnanhallitus toteaa pöytäkirjan tekstin korjauksen tehdyksi kunnanhallituksen 09.12.2013 kokouksen kulun mukaisena oikein. Kunnanjohtaja Ehdotus päättää ottaa asian käsiteltäväksi hallintosäännön 29 :n mukaisena sellaisena asiana, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. hyväksyy hallintolain 51 :n 1 momentin mukaisena selvänä virheenä korjatun kunnanhallituksen kokouksen 09.12.2013 316 koskevan pöytäkirjan tekstin korjauksen ja toteaa korjauksen tehdyn kokouksen kulun mukaisena. Päätös päätti ottaa asian käsiteltäväksi hallintosäännön 29 :n mukaisena sellaisena asiana, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. Merkittiin, että Jarmo Huttunen ja Timo Hyvönen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja eivät osallistuneet asian käsittelyyn ja päätöksentekoon, ja poistuivat kokouksesta.

Otteet KHALL 111 Hallintojohtaja Oulun hallinto-oikeus, Isokatu 4, PL 189, 90101 Oulu Vesa Tolonen Vesa Tolonen on tehnyt 24.03.2014 Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle kunnallisvalituksen Sotkamon kunnanhallituksen päätöksestä 17.02.2014 50. Kunnallisvalituksessaan Tolonen pyytää "Oulun hallinto-oikeutta kumoamaan kuntalain 90 mukaan Sotkamon kunnanhallituksen tekemän päätöksen 50 /2014 oikaisuvaatimukseni uudelleen käsittelemisestä ja liittämään asian käsittelyn aiemmin 15.01.2014 tekemääni kunnallisvalitukseen." Vesa Tolonen esittää toissijaisena vaatimuksena "mikäli hallinto-oikeus kuitenkin katsoisi kunnanhallituksen toimineen hyvän hallintotavan ja lain mukaisesti ottaessaan oikaisuvaatimukseni uudelleen käsittelyyn meneillä olevan valitusmenettelyn aikana, niin toissijaisena vaatimuksenani esitän, että hallinto-oikeus kumoaa tekemäni oikaisuvaatimuksen mukaisesti Sotkamon kunnanhallituksen päätöksen 270/2014" (pitäisi olla 270/2013). Vesa Tolonen pyytää hallinto-oikeutta sivuvaatimuksena "kieltämään Sotkamon kuntaa antamasta enää uusia päätöksiä samasta asiasta, kun asian käsittely on kunnallisvalituksen myötä siirtynyt Oulun hallinto-oikeudelle". Vesa Tolonen pyytää hallinto-oikeutta editiovaatimuksena varaamaan hänelle mahdollisuuden täydentää valitusta, mikäli tätä kunnallisvalitusta ei päätetä yhdistää aiempaan 15.01.2014 Tolosen tekemään kunnallisvalitukseen samasta asiasta. Vesa Tolonen on pyytänyt, että valituksenalainen päätös tulee asettaa täytäntöönpanokieltoon, kunnes se on ratkaistu lainvoimaisesti. Lisäksi Vesa Tolonen on pyytänyt oikeudenkäyntikulujen osalta, että Sotkamon kunta velvoitetaan korvaamaan valittajan mahdollisesti esittämät kohtuulliset kulut. Lisäksi Tolonen on pyytänyt, että hallinto-oikeus ei velvoittaisi maksamaan tämän asian käsittelystä erillistä käsittelymaksua, koska asian käsittely liittyy aiempaan jo vireillä olevaan kunnallisvalitukseen. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt Sotkamon kunnanhallituksen lausuntoa valituksen johdosta 07.05.2014 mennessä. Kokousaikatauluihin liittyen Sotkamon kunta on pyytänyt Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelta lisäaikaa lausunnon toimittamiselle. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on myöntänyt lisäaikaa lausunnon toimittamiselle 23.05.2014 saakka.

Liitteenä Vesa Tolosen kunnallisvalitus liitteineen 24.03.2014. Kunnanjohtaja Ehdotus Sotkamon kunnanhallitus päättää antaa asian johdosta seuraavan sisältöisen lausunnon Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle: Sotkamon kunnanhallitus pyytää kunnioittaen, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkää Vesa Tolosen kunnallisvalituksen kaikilta osin perusteettomana ja aiheettomana ja näin ollen, 1. hylkää Vesa Tolosen ensisijaisen vaatimuksen perusteettomana ja aiheettomana, 2. hylkää Vesa Tolosen toissijaisen vaatimuksen perusteettomana ja aiheettomana ja pyytää Pohjois-Suomen hallinto-oikeutta huomioimaan myös Sotkamon kunnanhallituksen oikaisuvaatimusta käsitellessään kokouksessaan 09.12.2013 316 sekä kokouksessaan 17.2.2014 51 esittämät perustelut, 3. hylkää Vesa Tolosen sivuvaatimuksen perusteettomana ja aiheettomana, 4. hylkää Vesa Tolosen editiovaatimukseksi nimeämän vaatimuksen perusteettomana ja aiheettomana, 5. hylkää Vesa Tolosen esittämän päätöksen täytäntöönpanokieltovaatimuksen perusteettomana ja aiheettomana, ja 6. hylkää Vesa Tolosen oikeudenkäyntikuluja koskevan vaatimuksen perusteettomana ja aiheettomana. Perustelut: Sotkamon kunnanhallitus uudistaa kaikki aikaisemmat lausuntonsa vaatimuksineen ja perusteluineen. Sotkamon kunnanhallitus yhtyy edelleen siihen lopputulokseen ja niihin perusteluihin, jotka on tuotu esille ensivaiheen päätöksenteossa. Vesa Tolosen kunnallisvalitus koskee kunnanhallituksen päätöstä 17.02.2014 50, jossa kunnanhallitus totesi kokouksen 09.12.2013 316 päätöksen kirjatuksi pöytäkirjaan virheellisesti kokouksen kulkuun verrattuna. Sotkamon kunnanhallituksen pöytäkirjassa 17.02.2014 50 todetaan perusteet asian tällaiseen korjausmenettelyyn. Kunnanhallituksen 09.12.2013 316 pöytäkirjan teksti on korjattu hallintolain 8 luvun 51 :n 1 momentin mukaisena selvänä virheenä. Hallintolain 8 luvun 51 :n 1 momentin mukaan viranomaisen on korjattava päätöksessä oleva ilmeinen kirjoitus- tai laskuvirhe taikka muu niihin verrattava selvä virhe.

Kyseinen virhe on peräisin pöytäkirjan puhtaaksikirjoitusvaiheesta. Hallintolain 8 luvun 52 :n 1 momentin mukaan viranomainen käsittelee korjaamisasian omasta aloitteestaan tai asianomaisen vaatimuksesta. Lisäksi 52 :n 3 momentin mukaan asia- tai kirjoitusvirheen korjaamisesta on tehtävä merkintä alkuperäisen päätöksen taltiokappaleeseen tai viranomaisen käytössä olevaan tietojärjestelmään. Hallintolain 8 luvun 53 :n 2 momentin mukaan jos korjattavaan päätökseen on haettu oikaisua, muutosta tai siitä on vireillä erikseen säädetty menettely, korjaamisasian käsiteltäväksi ottamisesta on ilmoitettava ja siinä tehty päätös toimitettava tälle viranomaiselle. Korjaamisasian käsittely ei vaikuta valitusajan tai muun määräajan kulumiseen. Ote korjatusta pöytäkirjasta koskien kyseessä olevaa hallintolain 8 luvun 52 :n 1 momentin mukaista selvänä virheenä korjattua pöytäkirjan tekstiä, on postitettu 12.02.2014 Oulun hallinto-oikeudelle. Ote korjatusta pöytäkirjasta on postitettu 12.02.2014 myös valittaja Vesa Toloselle. Koska kunnanhallituksen kokouksen 04.11.2013 270 päätökseen on tehty oikaisuvaatimus ja kunnanhallitukseen 09.12.2013 316 päätökseen kunnallisvalitus, on katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että kunnanhallitus on todennut pöytäkirjan tekstin korjauksen tehdyksi kunnanhallituksen 09.12.2013 kokouksen kulun mukaisena oikein. Lisäksi Sotkamon kunnanhallitus pyytää kunnioittaen Pohjois-Suomen hallinto-oikeutta varaamaan kunnanhallitukselle mahdollisuuden täydentää tarvittaessa myöhemmin lausuntoa ja/tai kirjallisia todisteita. Kirjalliset todisteet: - otteet pöytäkirjasta koskien seuraavia kunnanhallituksen kokouspäätöksiä 04.11.2013 270 09.12.2013 316 17.02.2014 50 17.02.2014 51 (erillisliitteenä) Päätös Käydyn keskustelun jälkeen kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Otteet Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, kirjaamo, Isokatu 4, 90100 Oulu Vesa Tolonen, Piilolantie 2 B, 88600 Sotkamo