Turpeenoton vesistövaikutukset -seminaari Jyväskylä 16.-17.4.2012 Turpeenoton vesistövaikutukset Prof. emer. Pertti Eloranta
Miksi ongelmia?
Ongelmat alkoivat jo 1960-luvulla, kun usein pelkästään työllistämisen perusteella aloitettiin mittavat soiden ja metsien ojitukset. Seurauksena hydrologian muutokset sekä liuenneen ja kiintoainekuormituksen kasvu sekä metsä- että suoalueilta.
Kartta kertoo orgaanisen hiilen määrästä (TOC) järvissä ja joissa! Hiiltä on paljon vesissä alueilla, missä on paljon soita ja soita on erityisesti vedenjakaja-alueilla. Ominaisuus ei sinänsä ole huonoutta, mutta se kuvastaa luontaista orgaanista kuormitusta.
Vedenjakaja-alueet ovat erityisen ongelmallisia pienet valuma-alueet ja huono vesien vaihtuvuus jo luontaisesti kuormitetuilla alueilla. Huomaa, että laatuluokkien väriskaala on kaavioissa erilainen!
Vaikka valtakunnallisesti turpeenoton merkitys ei ole prosenteissa suuri, on vaikutus alueellisesti merkittävä. Ajatus on ollut, että pienillä kustannuksilla saa- Ähtäri daan hyvä tuotto, kuten aiemmin kalankasvatuksessa. Soini Karstula Saarijärvi
Turpeenoton vesistövaikutukset 1. Kuivatusvaihe ---- ojitus valunta kasvaa - suon turve ei sido enää vettä ojituksen seurauksena (sama vaikutus kuin metsäojituksilla) kiintoainekuorma kasvaa (jopa 1 g l -1 :aan) sateisina vuosina --> 30 t km -2 a -1 liettymistä runsaasti orgaanista ainetta (KHK = kemiallinen hapen kulutus kasvaa kuormitetuissa vesistöissä happiongelmat yleistyvät) ravinnekuormitus kasvaa riippuu paikallisista oloista rehevöitymistä vesistön valaistusolot muuttuvat --> kerrostuneisuusolot --> ---> erilaisia seurausvaikutuksia laskupuron uoma liettyy, virtavesikalojen kutupaikat liettyvät, koko eliöyhteisö muuttuu, Jo tämä vaihe voi olla alapuoliselle vesistölle kohtalokas!
Etenkin alueiden valmisteluvaiheessa sekä ravinnekuormitus että liuenneiden ja kiintoaineiden kuormitus voivat olla hyvin suurta aiheuttaen purojen ja vastaanottavien järvien pohjien liettymistä ja rehevöitymistä.
2. Turpeeno+ovaihe pintavalunta kasvaa (ylivalumat kasvavat) lämpö3la kasvaa, hajotus nopeutuu - - > hapenkulutus kasvaa - - > ravinteita vapautuu kiintoainekuorma pysyy korkeana pölyhaitat ympäristössä äkilliset huippuvalunnat kuurosa- teiden jälkeen vaikeu=avat kiintoaineiden ja ravinteiden pysymistä esim. laskeutusaltaissa
Humusvesissä (ruskeissa vesissä) ei liuenneen orgaanisen aineen, eikä partikkelijakoisen, sameutta aiheuttavien aineiden lisääntyminen juuri näy tavanomaisesti mittarina käytetyssä näkösyvyydessä.
Turpeenottoalueilta tulevien humusvesien vaikutus näkyy helposti, jos vastaanottava vesistö on kirkasvetinen, mutta ei juuri lainkaan, jos vesistö on luontaisesti meso- tai polyhumoosinen, jolloin kuormituksen kasvua ei osata nähdä. Veden väri - mg l -1 Pt 1 2 5 10 20 50 100 200 300 0 m 2 4 6 8 NS z 1% NS = 41,85 väri -0,77 = 17,54 väri -0,57 10 12 14 z 1% Väri NS z 1% Suhde 2 11,8 24,3 2,1 5 7,0 12,1 1,7 20 40 3,2 2,1 4,2 2,4 1,3 1,1 100 200 1,3 0,9 1,2 0,7 0,9 0,8
Eräs Kivijärven kalastaja valia Keskisuomalaisen kirjoituksessa veden tulleen viime vuosina hyvin ruskeaksi verra=una hänen nuoruusaikaiseen 3lanteeseen onko näin? 80 70 60 Väri KHK 50 40 30 20 10 0 m- 65 m- 66 m- 67 m- 68 m- 69 h- 70 m- 71 h- 75 m- 80 m- 85 m- 90 m- 95 m- 99 m- 00 m- 01 m- 02 m- 03 m- 04 m- 05 h- 06 m- 07 m- 08 m- 09 m- 10 1965 2010 Tulos: 1960- luvun lopulla ei juuri muutosta, 1970- luvulla nousua (ojitukset, turpeenoton alku), mu=a 3lanne vakaa 30 vuoden ajan, kun taas viimeisen vuosikymmenen aikana noussut; viimeisten 45 vuoden aikana on ollut väriluvun kasvua ja nyt ollaan noin Viitasaaren rei3n Koliman ja Alvajärven väriluvun arvoissa. [Lähde: HERTTA vedenlaaturekisteri]
Pienillä valuma-alueilla ja mm. turpeenottoalueilla tehokkaasta ojituksesta johtuen valuma vaihtelee hyvin äkkinäisesti lyhyidenkin sateiden jälkeen. Valuman huippujen aikaan myös ravinteiden ja kiintoaineiden pitoisuudet kasvavat jopa 10- kertaisiksi. Näitä kuormituksia ei saada näkyviin yksittäisillä harvoilla tarkkailukerroilla.
Turpeenotto ja vesiensuojelu
Vuonna 2000 voimaan tulleen ympäristönsuojelulain mukaan vesien pilaaminen on kielletty (kuten sanottiin jo vanhassa vesilaissakin). Jo vanhan vesilain aikaan (1985) KHO totesi, että turpeenoton kuivatusvedet ovat jätevesiä, joten ko. alueiden vesiensuojelun tasoon olisi jo aiemmin pitänyt puuttua voimakkaammin. Nykyisen ympäristönsuojelulain (YSL) mukaan ympäristölupaa toimintaan tulee hakea määräajassa vasta valvontaviranomaisen tai haitankärsijän aloitteesta. Laissa erikseen määrätty alat, joiden on tullut hakea lupaa määräaikaan mennessä ilman eri kehotusta. Usein jo vuosikymmeniä jatkunut toiminta saa siten jatkua, vaikka vanhan toiminnan aikaiset vesiensuojelun nimissä tehdyt rakenteet ovat hyvin tehottomia. Valitusmenettelyillä saadaan asiaa vielä pitkitettyä vuosikausiksi. Kun nyt 12 vuotta YSL:n voimaantulon jälkeen haetaan lupia vanhoille ja uusille alueille, on lupaehtoja tiukennettava ja otettava huomioon alueella tapahtunut aiempi toiminta ja alueelle tuleva kokonaiskuormitus.
Teoriassa turpeenottoalueella voisi olla laskeutusaltaita, lietealtaita, lietteenpidättimiä, virtaamansäätöä, pintavalutuskenttiä, kemikalointiasemia ja kasvillisuuskenttiä. Tällaista tilannetta ei ole käytännössä missään! Käytännössä näitä erilaisia menetelmiä on liian harvoilla alueilla. Vaikka turpeenoton vesitalous on varsin selkeästi pistekuormitusta, ovat BAT-menettelyn nykyisin vaatimat menetelmät keveitä ja liian heikkotehoisia. - Vain yli 10 ha:n tuotantoalueet tarvitsevat ympäristöluvan, mutta nekin ovat kuitenkin kuormitusta lisääviä.
Vaikka jo laskeutusaltaiden pitäisi kuulua aivan minimivaatimuksiin, ei niitäkään ole kaikilla turpeenottoalueilla; tehokkaampia vesiensuojelutoimia on vain paljon pienemmillä alueilla > ongelmia; miten tämä on mahdollista? YSL tuli voimaan vasta v. 2000 ja ympäristölupia ei edes vaadittu välittömästi.
Vesiensuojelutekniikoiden tehon vertailuissa laskeutusaltaiden teho oli heikoin sekä kiintoaineen että ravinteiden osalta (llian pieniä ja huonosti hoidettuja). Paras tulos saatiin pintavalutuskentillä, mutta niitä on liian vähän käytössä, eivätkä niidenkään tehot ole kovin hyviä. Alueiden, vuosien ja vuodenaikojen väliset erot tarkkailutuloksissa ovat hyvin suuria: esim. joillakin alueilla pintavalutuskentän kiintoaineen pidätysteho oli keväällä negatiivinen = alueelta lähti sinne kerääntynyttä vanhaakin ainesta. Ravinteiden pidätystehot vaihtelivat 25 90 % välillä. Tarkempia tehoja ei voida esittää mm. em. vaihteluista ja seurantamittausten vähäisyydestä johtuen. Ei millekään muulle pistekuormitukselle sallita näin puutteellisia vesiensuojelutoimia ja huonoja tehoja - ehkä kalankasvatusta lukuunottamatta. Mummon mökeillekin oltiin vaatimassa paljon tiukempia vesiensuojelutoimia kuin näille mittaville kuormittajille.
Keski-Suomessa vuonna 1992 vesiensuojelun perustason (!) (laskeutusaltaat, sarkaojarakenteet) täytti ainoastaan noin 9 % tuotantokuntoisesta ja valmisteltavana olevasta pinta-alasta. Jo tämä tilanne on saanut aikaan vastaanottavien vesistöjen tilan merkittävän heikkenemisen, mitä ei myöhemmät tehostuvat vesiensuojelutoimet pysty korjaamaan, koska kuormitus jatkuu edelleenkin. Vuoden 2001 loppuun mennessä oli pelkästään perustason mukaiset vesiensuojelutoimet Keski-Suomessa enää 29 %:lla turpeenoton pintaalasta -- silti vieläkin lähes kolmanneksella alasta! Parannetun vesiensuojelun (virtaamansäätö, salaojat, ylivuotokenttä, haihdutus/imeytys) osuus pinta-alasta oli 56 %. Tehostettu vesiensuojelu (pintavalutus, kemikalointi) oli vain 15 %:lla pinta-alasta. Näidenkään tehot eivät kuitenkaan riitä estämään vesien tilan heikentymistä, vaikka tehojen pitäisi olla niin hyvät, että jo aikaisemman toiminnan vuoksi heikentyneet vesistöt alkaisivat elpyä. Miksei tehostettuja toimia vaadita kaikilta kuormittajilta?
Turpeenoton vaikutuksista puhuttaessa on usein keskitytty kulloinkin kyseessä olevan suon luontoarvoihin, mikä on luonnollisesti perusteltua, mutta liian vähän arvoa ja merkitystä on annettu vaikutuspiirissä olevien vesistöjen muutoksille. Järvien rannoilla asuvien toimesta on ongelmia nostettu oikeutetusti esiin, mutta alueen virtavedet (purot ja kosket) on jätetty vaille arvoa, vaikka ne sisältyvät yhtä hyvin YSL:n piiriin. Virtavesien luontoselvitykset ovat hyvin puutteellisia, koska niitä ei ole osattu edes vaatia. Keski-Suomenkin puroja jokivesissä on mm. tutkimiani punalevälajeja, joita ei ole Euroopan muissa maissa ja olisivat varmasti ns. direktiivilajeja jos ne jo olisivat mukana uhanalaisten lajien luetteloissa.
Keski-Suomen virtavesissä on punalevälajeja, joita ei ole Suomen lisäksi muualla Euroopassa ja Saarijärven reitillä mm. laji, josta kaikkiaan tunnetaan vain yksi muu esiintymispaikka - Portugalista.
Yhteenveto Parantuneetkaan vesiensuojelutoimet eivät pysty estämään vesien tilan heikkenemistä turpeenoton seurauksena. Samoilla alueilla saatetaan lisäksi tehdä esim. metsähakkuita ja/tai -ojituksia ym. metsätaloustoimia, joiden vaikutukset ovat monelta osin samoja kuin turpeenotossa, mistä seuraa entistä vakavammat vesistöongelmat laajasti vesistön alemmissakin osissa. Lupaehtoja ja valvontaa on ehdottomasti tiukennettava energiakeskustelun paineista huolimatta. Kysymys on pistekuormittajista, joilta voitaisiin vaatia paljon nykyistä enemmän. Monet ruskeavetiset järvet ja joet, joita turpeenotto kuormittaa, olisivat ekologiselta kunnoltaan vähintään hyviä, mutta nykyisen kuormituksen ansiosta niiden ekologinen tila on korkeintaan tyydyttävä. Vesien ekologisen tilan arviointiin on otettava muitakin selvityksiä kuin veden fys-kemian analyysejä. Myös vesipolitiikan puitedirektiivi (VPD) edellyttää tehostettuja toimia, jotta vähintään hyvä ekologinen tila saataisiin palautetuksi.
Kiitos!