UHKAAVAN TILANTEEN RAUHOITTAMINEN Aki Tiihonen
ENSIVAIKUTELMA Uhkaavassa tilanteessa on tärkeää saada mahdollisimman paljon havaintoja toisesta osapuolesta vuorovaikutuksen avulla. Erityisesti tulee kiinnittää huomioita seuraaviin asioihin: Henkilön rentouteen tai kireyteen Ulkoasuun Sanattomaan viestintään Puheeseen ja äänen sävyyn Ensivaikutelma antaa paljon tietoa kehittyvästä tilanteesta. Epämääräisenkin ahdistuneisuuden ja uhan kokeminen tulisi valpastuttaa uhria ja pyrkiä ennaltaehkäisemään mahdollinen päällekarkaus. Uhkaavassa tilanteessa oikea mielentila ja asennoituminen tilanteeseen auttaa selviytymään tilanteesta.
HUOMIOKYKY Tarkkailemalla ympäristöä voidaan tunnistaa vaaratekijöitä, joita tilanteeseen liittyy. Huomioimisella ja tarkkailulla tarkoitetaan tässä tilanteessa erityisesti aistien ja mielen pitämistä aktiivisena. Se ei tarkoita epämääräistä vilkuilua ympäriinsä. Huomiokyvyn harjoittaminen on tärkeää, koska yllätyksellisissä tilanteissa se voi olla haastavaa (esimerkiksi päällekarkaustilanteissa). Jos odotetaan ihmisten käyttäytyvän aina samalla tavalla, saattaa pienetkin muutokset ihmisten käyttäytymisessä aiheuttaa haasteita eri tilanteissa. Kaikkeen ei voi kuitenkaan valmistautua, mutta ennakointi kannattaa. Hyvällä valmistautumisella ja ennakoimisella pystytään välttämään useita ongelmatilanteita sekä mahdollisia päällekarkaustilanteita. Toisaalta, jos päällekarkaus tapahtuu, valmistautumisella voidaan minimoida syntyvät vahingolliset seuraukset.
ASENNE, USKOMUKSET JA ODOTUKSET Ihmiset tarkkailevat luonnostaan toisten käyttäytymistä, asenteita ja tunnetiloja. Näiden asioiden ymmärtäminen ja huomioiminen uhkaavassa tilanteessa on välttämätöntä, ettei ajauduta väkivaltaiseen tilanteeseen. Psykologisesti oikea lähtökohta on, että toista ihmistä ei voida hallita. On virhe pyrkiä hallitsemaan henkilöä, joka aiheuttaa uhkaavan tilanteen. Toisaalta on tärkeää hallita olemassa oleva tilanne mahdollisimman hyvin. Pyrkimys hallita ihmistä, joka on kiihtyneessä tilassa, saattaa jopa provosoida henkilöä hyökkäämään ja tilanteen hallinta saatetaan menettää. Ratkaiseva asia on hallita omat tunteet ja toimia tilanteen vaatimalla tavalla, jolloin parannetaan mahdollisuuksia selvitä. Ihmisen sanattoman viestinnän sanotaan olevan jopa 2/3 kokonaisviestinnästä. Uhkaavassa tilanteessa puolustajan on luotettava itseensä, pysyttävä rauhallisena ja tarkkailtava tilannetta.
ASENNE, USKOMUKSET JA ODOTUKSET Uhkaavassa tilanteessa kannattaa noudattaa seuraavia ohjeita, joiden avulla pystytään parantamaa omaa selviytymistä tilanteesta: Pyri säilyttämään katsekontakti, älä kuitenkaan tuijota. Pidä kasvosi peruslukemilla eli ole tyyni ja rauhallinen. Pidä oman kehosi asento rentona, mutta valmiina toimimaan. Asento ei saa provosoida hyökkääjää. Luonnollinen asento on jalat hieman koukussa ja kädet vyötärön yläpuolella avoinna. Vältä kyyristymistä ja kokoon painumista uhkaavissa tilanteissa. Pysy rauhallisena ja vältä nopeita liikkeitä sekä turhaa liikettä. Pyri pitämään kiihtymys hallinnassa. Hallittu kiihtymys pitää sinut valppaana ja valmiina toimimaan tilanteen vaatiessa. Keskity positiivisiin asioihin, eli pystyn hallitsemaan tilanteen ja tiedät miten pitää toimia. Tämä parantaa mahdollisuuksia selvitä itsepuolustustilanteista.
ASENNE, USKOMUKSET JA ODOTUKSET Hyökkääjällä saattaa olla epärealistiset odotukset tilanteesta. Hyökkääjällä saattaa olla asenteita tai odotuksia toisen käyttäytymiselle, mikä purkautuu väkivallantekona. Toisen henkilön kuunteleminen ja hänen hyökkäävän käytöksensä ymmärtäminen saattavat estää päällekarkauksen. Omat epärealistiset odotukset tilanteesta saattavat myös vaikuttaa haitallisesti tilanteesta selviytymiseen ja varautumiseen. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi seuraavat asenteet: Minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään, joten ei tule tulevaisuudessakaan tapahtumaan Jos varaudun, niin ei minulle voi tapahtua mitään Sanallisella viestinnällä tai itsepuolustustaidolla pärjää pahassakin tilanteessa Kohtalo kuljettaa ihmistä, eikä siihen pysty vaikuttamaan Väkivaltaiselta henkilöltä pitää ottaa luulot pois Riskien vähättely, väkivaltaan vastaaminen väkivallalla, ajatus, ettei väkivaltaan voi varautua, sekä pelko, että varautuminen provosoi uhkaajaa, ovat kaikki ennakoinnin kannalta vääriä suhtautumistapoja. Kouluttautumalla ja varautumalla voidaan vaikuttaa paljon uhka- ja vaaratilanteisiin.
PUHEVIESTINTÄ Puheviestinnässä tärkein merkitys on äänenkäytöllä eli äänenpainolla ja -sävyllä sekä tauoilla. Sen jälkeen tulee vasta valitut sanat. Uhkaavissa tilanteissa pitää tarkkailla sekä omaa käyttäytymistä että äänenkäytön ja sanojen vaikutuksia uhkaajaan. Vaikka uhkaaja olisi aggressiivinen, on pyrittävä löytämään viestintäyhteys, jolloin voidaan ymmärtää uhkaajan pyrkimyksiä. Vuorovaikutus parantaa mahdollisuuksia olla joutumatta päällekarkauksen uhriksi. Puhuessa uhkaajan kanssa, hänen keskittymisensä häiriintyy. Tämä tapahtuu varsinkin silloin kun hän kuuntelee sinua tai vastaa sinulle. Tässä tilanteessa uhkaaja saattaa unohtaa alkuperäisen asiansa ja voi tarjoutua mahdollisuus poistua paikalta. Puheviestintä pitää miettiä tilanteeseen sopivaksi. Erilaisissa olosuhteissa vaaditaan erilaista viestintää (esim. yksin kadulla tai mukana ryhmässä).
PUHEVIESTINTÄ Päällekarkaustilanteessa kannattaa noudattaa seuraavia keskeisiä periaatteita: Pidä ääni rauhallisena, matalana ja vakaana. Puhu selkeästi ja tasaisesti. Korkea ääni ja nopea puhe lisäävät helposti kiihtymystä. Kuuntele uhkaajaa ja pyri pääsemään vuorovaikutukseen hänen kanssaan. Kuuntele ja toista hänen vaateensa sekä kysy oletko ymmärtänyt hänen asiansa oikein. Kunnioita henkilökohtaista reviiriä. Jokaisella ihmisellä on oma reviirinsä, joka vaihtelee tilanteen mukaan. Keskustelun aikana pyri ohjaamaan keskustelua turvallisempaan suuntaan. Älä anna uhkaajan purkaa kiihtymystään loputtomasti, koska hän saattaa kiihottaa itsensä väkivaltaan. Myönnä uhkaajan tunteet sekä kerro että ymmärrät häntä, jolloin hän kokee tulevansa kuulluksi. Älä kuitenkaan osoita ymmärrystä väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Älä ryhdy missään tapauksessa analysoimaan hyökkääjän käytöstä ääneen. Kerro uhkaajalle selkeästi omat aikomuksesi ja se, mitä toivot uhkaajalta. Toista tarvittaessa ja puhuttele hyökkääjää nimeltä, jos tiedät sen.
PUHEVIESTINTÄ On olemassa erilaisia menetelmiä kiihtyvässä tilanteessa olevan henkilön rauhoittamiseen. Valittava menetelmä täytyy valita tilanteen mukaan, eli tilannetaju on tärkeää. Mieti yhdessä uhkaajan kanssa mikä on ajanut hänet kiihtyneeseen tilaan Ohjaa keskustelu luontevasti pois kiihtymistä aiheuttavasta aiheesta Pyri saamaan uhkaaja istumaan, jolloin samalla lihakset rentoutuvat (tämä alentaa myös kiihtymystä) Vaihda ympäristöä, jos se vähentää uhkaajan kiihtymystä Pyri käyttämään myönteisiä vastauksia eli keskustele niin että uhkaajan on helppo vastata myöntävästi. Yhteisymmärryksen rakentaminen auttaa saavuttamaan rauhanomaisen ratkaisun tilanteeseen. Käytä huumoria, jos se on mahdollista. Huumori yleensä rauhoittaa tilannetta. Tämän kanssa pitää osata toimia oikein. Määritä käyttäytymisen ehdot. Esim. keskustelua jatketaan, jos puhutaan hiljaisemmalla äännellä. Pidä keskustelu asiassa. Älä mene henkilökohtaisuuksiin, vaikka uhkaaja saattaa sanoa sinulle henkilökohtaisuuksia. Jos tilanne riistäytyy hallinnasta, niin pyri perääntymään ja hakemaan apua tarvittaessa.
PUHEVIESTINTÄ Vältä näitä toimintatapoja uhkaavissa tilanteissa: Jätät kuuntelematta uhkaajaa tai osoitat muuten välinpitämättömyyttä Provosoit uhkaajaa (puheet, eleet ja käytös) Puhut uhkaajalle henkilökohtaisuuksia Väittelet uhkaajan kanssa Komennat uhkaajaa Menet uhkaajat reviirille Alat moralisoimaan uhkaajaa
MIETI Miten oma asenne, käyttäytyminen ja toiminta vaikuttavat päällekarkaustilanteessa? Miten puheviestinnällä voi yrittää rauhoittaa tilannetta? Mitkä asiat meidän omassa toiminnassamme lisäävät hyökkääjän/hyökkääjien aggressioita? Miten toimin uhkaavassa tilanteessa?
LISÄTIETOA Lisätietoa itsepuolustuksesta ja käytännön harjoittelusta voit kysyä info@emasport.fi T1 Toimimme Lahdessa ja järjestämme viikoittain omalla salilla itsepuolustustunteja, joihin voivat osallistua kaikki yli 15 vuotiaat henkilöt. Lisäksi järjestämme yrityksille räätälöityjä itsepuolustuskursseja yritysten erityistarpeet huomioiden.
Dia 12 T1 Tekijä; 8.1.2016