PÄÄLLEKARKAUKSEN HALLINTA. Aki Tiihonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄÄLLEKARKAUKSEN HALLINTA. Aki Tiihonen"

Transkriptio

1 PÄÄLLEKARKAUKSEN HALLINTA Aki Tiihonen

2 TOIMINTAPERIAATTEET Itsepuolustustilanteissa pyritään kaikin keinoin estämään päällekarkauksen tapahtuminen, mutta se ei ole aina mahdollista. Tilanne voi alkaa suoraan fyysisellä hyökkäyksellä tai aikaisemmat rahoittamisyritykset ovat epäonnistuneet. Päällekarkauksen estämisessä vasta viimeisenä keinona pitää käyttää voimaa silloin kun muut keinot eivät enää toimi. Jouduttaessa käyttämään fyysisiä keinoja, on pidettävä mielessä lain ja moraalin asettamat rajat. Nämä rajat vaikuttavat käytettäviin voimakeinoihin, joilla päällekarkaus estetään. Yllätyksellistä hyökkäystä vastaan on vaikea varautua. Hyökkäyksen alettua täytyy mahdollisimman nopeasti parantaa omaa selviytymismahdollisuutta. Tärkeitä huomioitavia asioita tilanteessa ovat etäisyyden kontrollointi hyökkääjään, ympäristön havainnointi, sekä yksinkertaisten tekniikoiden hallinta ääriolosuhteissa/paniikissa.

3 HYÖKKÄYKSEN ALETTUA Hyökkäyksen alettua on tärkeää pyrkiä pitämään etäisyyttä hyökkääjään, ettei hyökkääjä pääse käsiksi yllättäen (vähintään potkuetäisyyden ulkopuolella). Hyökkäyksen alettua hyökkääjää täytyy yrittää rauhoittaa, jos se on mahdollista. Ympäristön seuraaminen ja havainnointi on tärkeää, koska sitä voidaan hyödyntää omassa selviytymisstrategiassa. Ympäristön havainnoinnissa tärkeitä asioita ovat avun saanti, mahdolliset pakoreitit tilanteesta ja käytettävissä olevat apuvälineet itsepuolustukseen. Lisäksi on tärkeä tarkastella hyökkääjän luomaa uhkaa: fyysinen koko, kunto(fyysinen ja henkinen) ja mahdolliset apuvälineet. Tärkeää on peilata myös puolustajan osalta samoja asioita. Hyökkäyksen alettua toiset ihmiset pystyvät toimimaan ja toiset saattavat lamaantua. Harjoittelemalla voidaan parantaa toimintakykyä yllätyksellisissä tilanteissa. Harjoittelussa täytyy ymmärtää mitä ihmiselle tapahtuu, kun elimistöön tulee stressireaktio. Itsepuolustusharjoituksissa puhutaan putkinäöstä sekä hienomotoriikan heikkenemisestä. Nämä asiat on huomioitava puolustustilanteessa.

4 PUOLUSTAUTUMINEN Puolustautumisessa täytyy käyttää sellaisia tekniikoita, jotka sopivat tilanteeseen ja ovat itselle tuttuja. Jos ei harjoittele tekniikoita päivittäin, kannattaa puolustustilanteissa unohtaa hienomotoriikkaa vaativat tekniikat. Liikkeet pitää olla helposti omaksuttavissa ja toteutettavissa arkivaatteissa. Puolustusasento: Valitse itselle tasapainoinen asento ja nosta kädet lantion yläpuolella, pitäen kämmenet auki. Näin kädet saadaan helpommin suojaamaan hyökkäystä. Jalat voivat olla hieman koukussa, jolloin pystymme nopeammin reakoimaan mahdolliseen liikkeeseen. Pidä ryhti hyvänä, älä painu kasaan. Pyri sijoittumaan henkilöön nähden 45 asteen kulmaan, jolloin se vaikeuttaa hyökkääjän hyökkäämistä suoraan. Etäisyys hyökkääjään pitää pyrkiä pitämään potkuetäisyyden ulkopuolella koko ajan.

5 PUOLUSTAUTUMINEN Jos hyökkääjä pyrkii tarttumaan, lyömään tai potkimaan, ensisijaisesti täytyy vaikeuttaa hänen onnistumistaan tässä tavoitteessa. Jos ympäristössä on esineitä, jotka toimivat esteenä (esim. pöytä), pyritään asettautumaan niin, että pöytä on puolustajan ja hyökkääjän välissä. Liikutaan aktiivisesti ja pidetään etäisyys hallinnassa. Ohjataan ja väistetään aktiivisesti päällekarkausyritykset. Haetaan turvallista paikkaa ja pyritään saamaan apua, sekä pyydetään apua, jos paikalla on läsnä muita henkilöitä. Puolustustilanteessa täytyy toimia nopeasti ja päättäväisesti. Tämä voi lopettaa hyökkäyksen. Alussa hyökkäyksen voima on usein pienempi, koska hyökkääjä odottaa saavansa moraalisen oikeuden hyökätä täydellä voimalla. Esim. kun puolustaja pistää vastaan, niin hyökkääjä hyökkää täydellä voimalla.

6 PUOLUSTAUTUMINEN Jos joudut puolustautumistilanteeseen ja sinulla on mahdollisuus saada apua, niin käytä apua. Puolustustilanteessa ensisijaisena tavoitteena on irrottautua tilanteesta ja, jos se ei ole mahdollista, niin otetaan hyökkääjä haltuun tarvittavilla voimakeinoilla. Voimakeinot täytyvät lopettaa heti, kun hyökkääjä rauhoittuu. Lisäksi käytettävien voimakeinojen tulee olla suhteutettu tilanteeseen. Fyysisesti vahvemman henkilön hallintaan saaminen on vaikeaa ilman henkilöylivoimaa tai apuvälineitä. Tämä on syytä pitää mielessä, kun miettii tilanteeseen ratkaisuja. Puolustustilanteissa hyökkääjän keskittymiskykyä kannattaa pyrkiä häiritsemään. Puolustustilanteeseen otollisin hetki on silloin, kun hyökkääjä keskittyy muuhun asiaan(esim. puhuu, katsoo muualle tai sulkee silmänsä).

7 PUOLUSTUSTEKNIIKAN PERUSTEET Pystyäksesi torjumaan päällekarkauksen nopeasti ja tehokkaasti, sinun on hallittava yksinkertaiset ja tehokkaat tekniikat. Näiden hallitsemiseen vaaditaan säännöllistä harjoittelua. Harjoittelua voi tehdä esimerkiksi kavereiden kanssa tai erilaisilla kursseilla, joita on tarjolla monissa kaupungeissa. Verkkokurssilla saadaan ajatuksia miten voidaan toimia itsepuolustustilanteessa, mutta puolustustekniikoiden käytännön harjoittelu on tärkeässä roolissa. Seuraavaksi kerrotaan yleisimmät hyökkäystilanteet ja tekniikat niihin. Jokaisesta hyökkäystilanteesta on tehty video, jonka avulla selviää tehtävät tekniikat. Lisäksi tämä kirjallinen materiaali toimii hyvänä tukena tekniikoita opiskellessa.

8 IRROTTAUTUMINEN Käsiotteet edestä (saman-ja eripuolen käsi, sekä molemmat kädet) Käsiotteet takaa Syliote edestä ja takaa Ote rinnuksista edestä ja hartioista takaa Kuristusote edestä Tekniikat ovat yksinkertaisia, mutta toimivia. Tarvittaessa irrottautumiseen lisätään hämäys. On myös hyvä huomioida, että ihmiset ovat yksilöitä, eikä kaikille toimi samat tekniikat.

9 LYÖNTITORJUNTA Suora lyönti Koukku lyönti Vasaraisku Lyöntitorjunnassa on havaittava etäisyys Torjuntaa perustuu kahteen perusasiaan: väistöön ja ohjaukseen Aloitusasennossa puolustaja pitää käsiä kaulan korkeudella kämmenet auki kohti hyökkääjää. Tämä ei provosoi hyökkääjää, mutta mahdollistaa nopeamman torjunnan.

10 POTKUHYÖKKÄYSTEN TORJUNTA Suora potku Kiertävä potku Potkutorjunnassa on tärkeää päästä potkun alta turvaan. Täytyy osata väistää oikeaan suuntaan, jolloin potku ei osu tai potkun voima saadaan minimoitua. Potkun torjuminen aiheuttaa usein ruhjeita ja vammoja. Ensisijaisesti potkun alta pitää päästä pois

11 HALLINTAOTTEET Edestä käteen tai käsiin tarttuminen Rinnuksiin tarttuminen Hartioista tarttuminen Takaa käteen tai käsiin tarttuminen Hallintaotteiden hallitseminen vaatii todella paljon toistoja, että ne toimivat oikeassa tilanteessa. Hallintaotteiden saaminen on hankalaa ilman hämäystä, koska hyökkääjän tavoite on hallita tilannetta. Hallintaotteeseen saaminen edellyttää usein lamauttavan tekniikan tekemistä, ennen hallintaotetta, jos tilanteessa on yksi vastaan yksi. Itsepuolustustilanteissa hallintaotteet ovat harvinaisia.

12 MIETI Mitkä itsepuolustustekniikat ovat sinulle luonnollisia: Tarttumisyrityksiin Lyöntihyökkäyksiin Potkuhyökkäyksiin On hyvä huomioida, että tilanteet eivät ole koskaan samanlaisia, esim. tarttuminen kadulla, tarttuminen pöydässä.

13 LISÄTIETOA Lisätietoa itsepuolustuksesta ja käytännön harjoittelusta voit kysyä T1 Toimimme Lahdessa ja järjestämme viikoittain omalla salilla itsepuolustustunteja, joihin voivat osallistua kaikki yli 15 vuotiaat henkilöt. Lisäksi järjestämme yrityksille räätälöityjä itsepuolustuskursseja yritysten erityistarpeet huomioiden.

14 Dia 13 T1 Tekijä;

UHKAAVAN TILANTEEN RAUHOITTAMINEN. Aki Tiihonen

UHKAAVAN TILANTEEN RAUHOITTAMINEN. Aki Tiihonen UHKAAVAN TILANTEEN RAUHOITTAMINEN Aki Tiihonen ENSIVAIKUTELMA Uhkaavassa tilanteessa on tärkeää saada mahdollisimman paljon havaintoja toisesta osapuolesta vuorovaikutuksen avulla. Erityisesti tulee kiinnittää

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTATAPA. Aki Tiihonen

ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTATAPA. Aki Tiihonen ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTATAPA Aki Tiihonen TURVALLISUUSAJATTELU Turvallisuusajattelua voidaan tarkastella vapaa-ajan tai työpaikan näkökulmasta. Erona on, että työantajaa sitoo työturvallisuuslaki, mikä

Lisätiedot

Paritekniikat Sanbon kumite

Paritekniikat Sanbon kumite Paritekniikat Sanbon kumite Sanbon kumitet ovat ensimmäiset paritekniikat, joissa aloitetaan tärkeimpien wadoryu periaatteiden harjoittelu. Näistä voidaan mainita mm. Nagasu, Inasu, Noru. Yleisesti nämä

Lisätiedot

Paritekniikat Sanbon kumite

Paritekniikat Sanbon kumite Paritekniikat Sanbon kumite Sanbon kumitet ovat ensimmäiset paritekniikat, joissa aloitetaan tärkeimpien wadoryu periaatteiden harjoittelu. Näistä voidaan mainita mm. Nagasu, Inasu, Noru. Yleisesti nämä

Lisätiedot

VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman

VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman sisäänpäin kääntyneenä polvet hieman koukussa, paino molemmilla

Lisätiedot

ITSEPUOLUSTUKSEN LAKIPERUSTEET. Aki Tiihonen

ITSEPUOLUSTUKSEN LAKIPERUSTEET. Aki Tiihonen ITSEPUOLUSTUKSEN LAKIPERUSTEET Aki Tiihonen PERUSTIEDOT ITSEPUOLUSTUKSEN LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ Itsepuolustuksen lakiperusteiden tunteminen on tärkeää, että pystytään arvioimaan millaisia toimia erilaisissa itsepuolustustilanteissa

Lisätiedot

Paritekniikat Ippon Kumite Chudan uke

Paritekniikat Ippon Kumite Chudan uke Paritekniikat Ippon Kumite Chudan uke 1. Chudan uke ipponme Juntsuki chudan linjalta väistetään lyhyellä liu'utuksella takaviistoon lyönnin vasemmalle puolelle rintamasuunnan pysyessä kohti hyökkääjää.

Lisätiedot

Vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun

Vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun Vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun PPJ 02 Kausi 2014-2015 Harjoitteet Alkulämmittely Juokse pallon kanssa vähintään 3 min. Tee erilaisia aktivoivia liikkeitä, joita teemme myös joukkueen alkulämmittelyssä.

Lisätiedot

SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003

SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003 SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto (pallo

Lisätiedot

( 32 LIIKETTÄ / 4.GUP / SININEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D

( 32 LIIKETTÄ / 4.GUP / SININEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D Joon-Gun ( 32 LIIKETTÄ / 4.GUP / SININEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D On nimetty isänmaallisen Ahn Joong-Gun:in mukaan. Hän salamurhasi Hiro-Bumi Iton, ensimmäisen

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

Hard Core Keskivartalo

Hard Core Keskivartalo Hard Core Keskivartalo Keskivartalo kuntopiiri kestävyysurheilijalle Keskity jokaisessa liikkeessä keskivartaloon ja siihen että paketti pysyy kasassa. Staattisissa liikkeissä lankkupito toimii perusasentona.

Lisätiedot

Mailaote on perusasia, joka tulee opetella heti alusta alkaen oikein. Myöhemmin virheiden korjaaminen on vaikeampaa ja vie enemmän aikaa.

Mailaote on perusasia, joka tulee opetella heti alusta alkaen oikein. Myöhemmin virheiden korjaaminen on vaikeampaa ja vie enemmän aikaa. PERUSTEKNIIKKA MAILAOTE Mailaote on perusasia, joka tulee opetella heti alusta alkaen oikein. Myöhemmin virheiden korjaaminen on vaikeampaa ja vie enemmän aikaa. Tärkeitä ohjeita: - ranteen tulee olla

Lisätiedot

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5 K O K O VARTALON TEHOTREENI - N. 60MIN - 2-3 X VIIKOSSA Tee tämä harjoitus kolme kertaa viikossa ja lepää vähintään yksi päivä harjoitusten välissä. Voit siis tehdä harjoituksen esimerkiksi maanantaisin,

Lisätiedot

Neljän viikon harjoitusohjelma Vanajavesiuintiin

Neljän viikon harjoitusohjelma Vanajavesiuintiin Neljän viikon harjoitusohjelma Vanajavesiuintiin Olemme koonneet käyttöösi helpon harjoitusohjelman, joka luo valmiuksia tulevaa uintiasi varten. Olet tervetullut uimaan Vajavesiuintiin, vaikket suorittaisi

Lisätiedot

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet:

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet: Niskahartiajumppa Useimmat meistä kärsivät jossain vaiheessa matkan varrella niskahartiaseudun vaivoista. Syitä vaivoihin voi olla useita, huonot tai toispuoleiset työasennot, huono tyyny, huono nukkuma-asento,

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät & Ojentajat

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät & Ojentajat 1 / 9 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät & Ojentajat 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat

Lisätiedot

HARJOITEPANKKI VOIMA

HARJOITEPANKKI VOIMA HARJOITEPANKKI VOIMA VOIMAHARJOITTELU / Jalkakyykky Vaihe 1. Avustettu jalkakyykky Pidä katse suoraan eteenpäin. Pidä hyvä ryhti ja selkä suorana. Seiso haara-asennossa jalat hartioiden leveydellä siten,

Lisätiedot

Taukojumppa. Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana

Taukojumppa. Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana Taukojumppa Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana Olet ehkä huomannut viime vuosina uutisia, joissa kerrotaan istumisen olevan hengenvaarallista.

Lisätiedot

Lisää toiminnallista voimaa

Lisää toiminnallista voimaa 1 Lisää toiminnallista voimaa Käytä näitä liikkeitä itsenäisenä harjoituksena, alkuverryttelynä kuntosalilla tai valmistautuessasi nostotöihin. Voit käyttää kotona painona esimerkiksi kirjaa. Itsenäisenä

Lisätiedot

Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus

Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus 1 Liike Sarjat Toistot A1 Yhden jalan kyykky 4 10 12 A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä 4 10 12 B1 Punnerrus 4 10 12 B2 Kulmasoutu: kyynär kyljen vierestä ylös, kyynär sivulla alas TAI tarpeeksi

Lisätiedot

PERUSPUOLUSTUS (2 tai 4-paikkaa vastaan)

PERUSPUOLUSTUS (2 tai 4-paikkaa vastaan) PERUSPUOLUSTUS (2 tai 4-paikkaa vastaan) - Laidassa kahden torjunta - (mikäli vain yksi torjuja, keskipelaaja hakee jujut torjunnan takaa) - rajapuolustaja siirtyy lähtöpaikasta taaemmaksi rajalle (mitä

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Jalat, Olkapäät & Ojentajat

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Jalat, Olkapäät & Ojentajat 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Jalat, Olkapäät & Ojentajat 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä 1. Hartiat ja yläselkä Olkapäiden pyörittely. Pyörittele olkapäitä rennosti eteenja taaksepäin. Varo, ettet jännitä liikaa hartioita. Hartioiden pyörittelyjen

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla

Lisätiedot

PuMu D-TYTÖT Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE.

PuMu D-TYTÖT Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE. PuMu D-TYTÖT 2013 Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE. Onko 1-tilanne, 2-tilanne, 3-tilanne, 1-3-tilanne, 2-3-tilanne, ajolähtö

Lisätiedot

ALKULÄMMITTELYLLÄ EROON POLVIVAMMOISTA

ALKULÄMMITTELYLLÄ EROON POLVIVAMMOISTA 1 ALKULÄMMITTELYLLÄ EROON POLVIVAMMOISTA Lehtonen Elina & Juola Anni Elokuu 2015 2 SISÄLLYS OPPAAN LUKIJALLE... 3 ALKULÄMMITTELYN TÄRKEYS... 5 HARJOITTEITA... 6 LOPUKSI... 21 3 OPPAAN LUKIJALLE Tämä opas

Lisätiedot

Opas omatoimiseen harjoitteluun

Opas omatoimiseen harjoitteluun Opas omatoimiseen harjoitteluun Muista myös taitopassi ja kuperkeikkapassi Tämä on opas omatoimiseen jalkapallotaitojen harjoitteluun. Oppaasta saat vinkkejä eri tekniikoiden opetteluun. Katso ja opi videolta

Lisätiedot

Henkilökohtainen harjoitusohjelma

Henkilökohtainen harjoitusohjelma Henkilökohtainen harjoitusohjelma Fysio-MM Oy - Laadukasta kuntoutusta asiakkaan parhaaksi Kinesiocenter Bomba Laatija Mika Mustonen Asiakas Leppoisasti liikkeelle PHT Tabata-kahvakuulalla 25.7.2012 Tabata-sarja

Lisätiedot

DNF. Liuku. DNF on lajina erityisen herkkä sille että painotus ja liukuasento ovat kunnossa. Painotuksessa yleisimmät ongelmat liittyvät jalkoihin.

DNF. Liuku. DNF on lajina erityisen herkkä sille että painotus ja liukuasento ovat kunnossa. Painotuksessa yleisimmät ongelmat liittyvät jalkoihin. DNF Dynamic No Fins eli vapaasukellus ilman räpylöitä on yleensä kaikista vaikein laji aloittelijoille. Käsi ja jalkapotkun tekniikka vaatii hyvää koordinaatiota ja liikkuvuutta ja lajissa korostuu myös

Lisätiedot

KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017. Prepared by: Mika Martikainen Date: :26

KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017. Prepared by: Mika Martikainen Date: :26 KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017 Prepared by: Mika Martikainen Date: 04.04.2017 08:26 MIKA MARTIKAINEN COACHING PL 226 70101, Kuopio 0408295515 mika@murtokohta.fi INFO "keskivartalojumppa"

Lisätiedot

International Ryushinkan Gojuryu Karate-Do 7.4.2014

International Ryushinkan Gojuryu Karate-Do 7.4.2014 Tekniset vaatimukset kaikissa vyöarvoissa: - Aina kaikki edellisten vyöarvojen tekniikat Termejä: Kihon = Perustekniikkaa paikaltaan tehtynä heikodachista Ido Kihon = Perustekniikkaa liikkuen tehtynä -

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1,

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1, 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1, 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla

Lisätiedot

Vyökoevaatimukset 12+ vuotiaat

Vyökoevaatimukset 12+ vuotiaat Vyövaatimukset 12+ vuotiaat Valkoinen + 1 keltainen natsa 12 harjoituskertaa/1,5kk Charyot sogi, Junbi sogi, Ap sogi, Ap kubi, Juchum sogi Palmok are maki, Palmok are hechyo maki momtong bande jirugi Olgul

Lisätiedot

VALMENTAJA 1 AMMUNNAN PERUSTEET. Asko Nuutinen

VALMENTAJA 1 AMMUNNAN PERUSTEET. Asko Nuutinen VALMENTAJA 1 AMMUNNAN PERUSTEET Asko Nuutinen Ammunnan perusteet - tuuli Kuvat: Jami Aho Malli: Eija Salonen Asko Nuutinen - Ammunta on taitolaji joka on opittavissa harjoittelemalla - perusteet heti oikein

Lisätiedot

ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE

ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE LIHASVOIMA Lihaksen suurin mahdollinen kyky tuottaa voimaa laskee 50 ikävuoden jälkeen noin 1,5 % vuosittain. Edistettäessä aktiivista ja energistä ikääntymistä lihasvoiman

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla?

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? On monia tapoja saada lapsi selkään kantorepulla. Kokeile erilaisia

Lisätiedot

Street workout Aloittelijan opas

Street workout Aloittelijan opas Street workout Aloittelijan opas Street workout on liikuntamuoto, jossa käytetään omaa kehonpainoa vastuksena. Laji on vapaamuotoista kehonpainoharjoittelua. Kehonpainoharjoittelu sopii kaikille lähtötasosta

Lisätiedot

TREENI INFOA. Rinta-ojentaja-

TREENI INFOA. Rinta-ojentaja- Prepared by: Monna Pursiainen Date: 08.11.2016 03:02 MT PERSONAL TRAINING Ilmarinkatu 12 A 7 00100, Helsinki 0443349061 pt.monna@gmail.com TREENI INFOA Rinta-ojentaja- - Lämmittele huolellisesti pyöritellen

Lisätiedot

( 29 LIIKETTÄ / 2.GUP / PUNAINEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D

( 29 LIIKETTÄ / 2.GUP / PUNAINEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D Hwa-Rang ( 29 LIIKETTÄ / 2.GUP / PUNAINEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D On nimetty Hwa-Rang-nimisen nuorisoryhmän mukaan, joka perustettiin Silla-dynastiassa

Lisätiedot

Kotitreeni 2B. Liike Sarjat Toistot Tempo Palautusaika. B1 Punnerrus, 1 ¼ toistoilla s. B2 Navan irrotus + kepin nosto s

Kotitreeni 2B. Liike Sarjat Toistot Tempo Palautusaika. B1 Punnerrus, 1 ¼ toistoilla s. B2 Navan irrotus + kepin nosto s Kotitreeni 2B Liike Sarjat Toistot Tempo Palautusaika A1 Yhden jalan kyykky TAI maljakyykky A2 Polvenkoukistus pyyhkeellä TAI lantionnosto 3 8-10 3010 45s 3 8-10 3010 45s B1 Punnerrus, 1 ¼ toistoilla 3

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät 1 / 13 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot,

Lisätiedot

Prepared by: Tanja Viitamäki Date: :03

Prepared by: Tanja Viitamäki Date: :03 TLPT102018 Prepared by: Tanja Viitamäki Date: 13.04.2019 05:03, GPF Alataljasoutu Laite nro1. Hyvässä ryhdissä, olkapäät alhaalla tuo kyynärpäät läheltä kylkiä koukkuun ja rutista lapaluut "yhteen". GPF

Lisätiedot

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)

Lisätiedot

Kunto-ohjelma amputoiduille

Kunto-ohjelma amputoiduille Kunto-ohjelma amputoiduille Yleistä harjoituksista Tässä kirjasessa esitellään harjoitukset, joista kuntoutuksesi alkaa proteesin sovituksen jälkeen. Harjoitukset voi tehdä proteesin kanssa tai ilman

Lisätiedot

Coerver harjoitus 1: Pallonhallinta

Coerver harjoitus 1: Pallonhallinta Coerver harjoitus 1: Pallonhallinta Pelaajamuodostelma 1) Paikallaan juoksu pallo jalkojen välissä. (polvet hieman koukussa) 2) Tikkaus pallon syöttely jalkojen välissä mahd. nopeasti (kisa: lasketaan

Lisätiedot

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet Miksi minun tulisi parantaa liikkuvuuttani? Hyvä liikkuvuus on valtavan tärkeä ominaisuus kaikille, jotka välittävät fyysisestä terveydestään ja/tai suorituskyvystään.

Lisätiedot

Ohjeita liikunnanohjaajille. Katri Pöllänen, Projektityöntekijä, Monaliiku ry

Ohjeita liikunnanohjaajille. Katri Pöllänen, Projektityöntekijä, Monaliiku ry Ohjeita liikunnanohjaajille Katri Pöllänen, Projektityöntekijä, Monaliiku ry Ohjeet 1. Suunnittele tunnit hyvin 2. Toteutus: Suunnitelman mukaan, mutta joustavasti 3. Selitä mitä tehdään ja miksi 4. Liikutaan

Lisätiedot

Mahdollisimman leveä V-torjunta

Mahdollisimman leveä V-torjunta Mahdollisimman leveä V-torjunta Monella V-tyylin maalivahdilla on toiveena saada torjunta-asennostaan entistä leveämpi ja peittävämpi. Toivotaan että V olisi HannuToivosmaisen, AriAhosmaisen tai KariLehtosmaisen

Lisätiedot

TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN

TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN HUOMIOI TURVASEIKAT harjoitteissa valmentajan selkeät komennot - pilli hammassuojat käyttöön harjoituksissa niska kiinni hartiasuojiin, jolloin katse on eteenpäin. Mahdollinen

Lisätiedot

ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki

ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki Muutama huomioitava asia maalivahtiharjoituksissa: - Harjoitukset tehdään maalivahtien ehdoilla (esim. suoraan syötöstä harjoituksissa odotetaan,

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto- FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan lihaskunto- ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista

Lisätiedot

Aggressiivisen henkilön kohtaaminen

Aggressiivisen henkilön kohtaaminen Aggressiivisen henkilön kohtaaminen Yleinen toimintamalli Työpaikan turvallisuus turvallisuusohjeita työnantajan muistilista uhkaavaan tilanteeseen varustautuminen hankalan tilanteen tunnistaminen vaarallisen

Lisätiedot

Future Olympic Lions

Future Olympic Lions Future Olympic Lions Luistelun tehostaminen Tuomo Kärki Laji- ja pelitaidot Lajitaidot = Lajikohtainen taitavuus sisältää lajin tekniikan tarkoituksenmukaisen hyödyntämisen eri tilanteiden mukaan, tekniikassa

Lisätiedot

Oranssi vyö, 4.kyu (Yonkyu)

Oranssi vyö, 4.kyu (Yonkyu) Oranssi vyö, 4.kyu (Yonkyu) Tasovaatimus 60 %, noin yksi vuosi peruskurssista, väh. 40 harj.kertaa 1. Ukemit Eteenpäin rullaava sama kuin valkoinen, tehtävä pystystä kiinnitä huomiota päkiään ja valmiusasentoon

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

LIPPUPALLODEMO 90min 1

LIPPUPALLODEMO 90min 1 LIPPUPALLODEMO 90min 1 1.TUTUSTUMINEN PALLOON pareittain heittoharjoittelua kahdessa rivissä huomioi turvallisuusseikat - rauhallisia, tarkkoja heittoja 2 2.OPETUSKESKUSTELU a) OTE PALLOSTA HEITOSSA etusormi

Lisätiedot

Ennalta voidaan sopia mm. kuinka monta askelta ja mitä hyökkäystekniikka käytetään sekä hyökkäyskohde.

Ennalta voidaan sopia mm. kuinka monta askelta ja mitä hyökkäystekniikka käytetään sekä hyökkäyskohde. Otteluharjoitteet Sovelletaan liikesarjojen tekniikoita, ja myös muita perustekniikoita, todellista liikkuvaa vastustajaa vastaan erilaisissa tilanteissa. Otteluharjoitteiden tarkoituksena on kehittää

Lisätiedot

( 24 LIIKETTÄ / 7.GUP / YLEMPI KELTAINEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D

( 24 LIIKETTÄ / 7.GUP / YLEMPI KELTAINEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D Do-San ( 24 LIIKETTÄ / 7.GUP / YLEMPI KELTAINEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D Oli salanimi isänmaalliselle Ahn Chang-Ho:lle (1876-1938). 24 liikettä edustavat

Lisätiedot

2.2. Puolustuspelimallit

2.2. Puolustuspelimallit 2.2. Puolustuspelimallit Puolustuksen perustaidot Sali 1.) Puolustusasento - matala, istuva asento - selkä suorana, pää polvien välissä jalat ja pää muodostavat kolmion - alempana kuin hyökkääjä Preparation

Lisätiedot

Sisältö. 1. Säännöt 2. Pelin kulku 3. Osa-alueet 4. Beach volleyn ja lentopallon erot

Sisältö. 1. Säännöt 2. Pelin kulku 3. Osa-alueet 4. Beach volleyn ja lentopallon erot BEACH VOLLEY -OPAS Sisältö 1. Säännöt 2. Pelin kulku 3. Osa-alueet 4. Beach volleyn ja lentopallon erot Beach volleyn säännöt 1/2 Pelataan 2vs2, ei vaihtopelaajia eikä valmentajaa pelin aikana. Kenttä

Lisätiedot

Maalivahtiharjoittelu PK-35. Juniorimaalivahdit: A-jun. B-jun

Maalivahtiharjoittelu PK-35. Juniorimaalivahdit: A-jun. B-jun Juniorimaalivahdit: A-jun. B-jun. 02-03 04-05 06-08 Kausisuunnitelma 2016-2017 Maalivahtiharjoittelu eri ikäluokissa Taktinen harjoittelu Tekninen harjoittelu Fyysiset ominaisuudet Psyykkiset valmiudet

Lisätiedot

Taso 4: Kuntosaliharjoitteet InnoSport

Taso 4: Kuntosaliharjoitteet InnoSport 1 / 7 8.10.2009 20:38 Taso 4: Kuntosaliharjoitteet Taso 4: Kuntosaliharjoitteet 4. taso koostuu harjoitteista, jotka tehdään kuntosaliharjoitteluna ja toiminnallisena harjoitteluna. Kuntosaliharjoittelussa

Lisätiedot

ITSEPUOLUSTUS- JA KAMPPAILU- KOULUTUS

ITSEPUOLUSTUS- JA KAMPPAILU- KOULUTUS ITSEPUOLUSTUS- JA KAMPPAILU- KOULUTUS Puolustusvoimien Koulutuksen Kehittämiskeskus ISBN 951-25-1038-3 PUMA 6920-448-7208 Ykkös-Offset Oy Vaasa 1999 Sisällysluettelo ITSEPUOLUSTUS- JA KAMPPAILUKOULUTUKSEN

Lisätiedot

Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja

Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja Tai Chi Qigong Shibashi videon liitemateriaali (Saat ilmaisen kopion videosta: www.taichi18.com) Voit vapaasti jakaa ohjekirjan niiden kanssa, jotka tarvitsevat sitä,

Lisätiedot

Laitilan Jyske ry 5.4.15 Toimintakäsikirja

Laitilan Jyske ry 5.4.15 Toimintakäsikirja Keskivartalolihaskuntoharjoituksia Seuraavassa on muutamia keskivartalon voimaan ja hallintaan keskittyviä harjoituksia. Aluksi esitetyt määrät voivat tuntua isoilta. Voitkin aluksi aloittaa pienemmistä

Lisätiedot

JUNIORI VYÖKOEVAATIMUKSET

JUNIORI VYÖKOEVAATIMUKSET JUNIORI VYÖKOEVAATIMUKSET 12.Mon - 3. Mon Hämeenlinnan Karateseuran juniorivyökoevaatimukset Hämeenlinnan Karateseura Ry 12.mon (valkoinen ja ##) DOJO KÄYTTÄYTYMINEN HENKILÖKOHTAINEN HYGIENIA TERMISTÖN

Lisätiedot

Liike Sarjat Toistot Palautusaika. A2 Leveä kyykky s. A3 Yhden jalan maastaveto s

Liike Sarjat Toistot Palautusaika. A2 Leveä kyykky s. A3 Yhden jalan maastaveto s Liike Sarjat Toistot Palautusaika A1 Luisteluhyppy 2 3 10/ jalka 15 s A2 Leveä kyykky 2 3 10 15 15 s A3 Yhden jalan maastaveto 2 3 8 10 15 s A4 Lantionnosto selkä sohvalla 2 3 8 10 120 s B1 Kulmasoutu

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI BOING-temppuradalle on suunniteltu kahdeksan erilaista temppua, joista radan järjestäjä on valinnut osan BOING-temppurataan. Suorituspaikkojen ohjeet saat suorituspaikoilta

Lisätiedot

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti. POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1 / 8 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Joogakortit SISÄLTÖ HYÖDYT JA TAVOITTEET KORTTIEN KÄYTTÄMINEN

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Joogakortit SISÄLTÖ HYÖDYT JA TAVOITTEET KORTTIEN KÄYTTÄMINEN OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: jooga Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 4-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 16 joogakorttia o 5 helppoa (vihreä) o 6 keskivaikeaa (keltainen) o 5 vaikeaa (punainen)

Lisätiedot

HARJOITUSO HJELMA KOKO KEHOLLE

HARJOITUSO HJELMA KOKO KEHOLLE HARJOITUSO HJELMA KOKO KEHOLLE HARJOITUSOHJELMA KOKO KEHOLLE Tämä harjoitusohjelma sisältää 5 vaihtelevaa ja helppoa harjoitusta koko keholle. Harjoitukset vahvistavat lihaksiasi, kehittävät tasapainoasi

Lisätiedot

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS FYSIOTERAPIAOPAS OTA TÄMÄ OPAS MUKAAN TULLESSASI LEIKKAUKSEEN KUNTOUTUMISOHJEITA Polven tekonivelleikkauksen tarkoituksena on parantaa liikkumis-, työ- ja toimintakykyä sekä vähentää

Lisätiedot

Sandokai Aikido Jo-katat

Sandokai Aikido Jo-katat Sandokai Aikido Jo-katat Kirjoittaja: Virpi Jylhä Tässä ovat nuotit Jo-katoihin 6, 8, 13, 22 ja 31. Muista kuitenkin, että katoja voi tehdä myös eri tavoilla ja on tärkeää opetella ne siten, kuin oma opettaja

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1 1 / 13 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös

Lisätiedot

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta Art. Nr. 22421 Move & Twist Iloinen toimintapeli, jossa pienet leppäkertut yrittävät kiivetä kukan vartta pitkin ylös päästäkseen kauniin kukan luo. Tehtävästä suoriutumiseen leppäkertut tarvitsevat kuitenkin

Lisätiedot

Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen

Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Tiistaina 15.4.2008 klo 18-21 SPL:n toimitilat Westendinkatu 7 Mitä purjehtijan tulisi osata.. A) Optien rankingkilpailuihin osallistuessaan? B) Nuorten

Lisätiedot

LAJITEKNIIKOIDEN OPETUSJÄRJESTYS G-E2 JUNIORIT

LAJITEKNIIKOIDEN OPETUSJÄRJESTYS G-E2 JUNIORIT Kristian Vuorinen Junioripäällikkö Karhu-Kissat Ry LAJITEKNIIKOIDEN OPETUSJÄRJESTYS G-E2 JUNIORIT Lajitekniikoiden opetusjärjestys on valmentajien työkalu/ohjenuora nuorempien ikäluokkien harjoituksia

Lisätiedot

OMASSA SEURAYMPÄRISTÖSSÄ TOTEUTETTAVAT TESTIT

OMASSA SEURAYMPÄRISTÖSSÄ TOTEUTETTAVAT TESTIT OMASSA SEURAYMPÄRISTÖSSÄ TOTEUTETTAVAT TESTIT -Suorittakaa testit ennen kehittymisen seuranta -tapahtumaa joukkueenne omassa ympäristössä. Kirjatkaa tulokset ylös MyEWay-järjestelmään ennen tapahtumaan

Lisätiedot

Manual. Toiminnan tarkastus. Lue aina käyttöohje. WendyLett 4Way 140x x200. WendyLett 2Way 90x x x200

Manual. Toiminnan tarkastus. Lue aina käyttöohje. WendyLett 4Way 140x x200. WendyLett 2Way 90x x x200 Manual WendyLett Way 90x180 100x00 140x00 WendyLett 4Way 140x00 00x00 WendyLettWay ja WendyLett4Way ovat kaksi erilaista liukulakanaa, joita voidaan käyttää yhdessä WendyLett liukulakanan kanssa. WendyLettWay

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät 1 / 13 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot,

Lisätiedot

Loimaan Korikonkarit Valmentajakerho Petri Kajander 13.4.2010

Loimaan Korikonkarit Valmentajakerho Petri Kajander 13.4.2010 Loimaan Korikonkarit Valmentajakerho Petri Kajander 13.4.2010 Aihe: Puolustus / joukkuepuolustus (pelaajavartiointi) Mikään puolustusmuoto ei toimi, jollei pelaaja osaa puolustuksen perustaitoja. Joukkuepuolustus

Lisätiedot

REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA

REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA LIIKU PYSYT PYSTYSSÄ; Kotiharjoittelulla on helppo aloittaa; paranna lihasvoimaa ja tasapainoa Terveysliikuntaa voi harrastaa yksin tai yhdessä HUOMIOI JALKINEET JA

Lisätiedot

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT pallotemput

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT pallotemput 92 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT pallotemput yleistä pallotaitavuutta ja -silmää kehittäviä vaikeutuvat temput motivoivat mahdollista harjoitella erilaisilla

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI Taso 1 Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI 1. Heitä pallo, tee 1 sormilyönti ja ota koppi x 10 3. Heitä pallo, tee 2 sormilyöntiä ja ota koppi x 10 5. Heitä pallo, tee 3 sormilyöntiä ja ota

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

ACK 5v5 Pelikirja

ACK 5v5 Pelikirja 1 ACK 5v5 Pelikirja 10.10.2016 5v5 yleistä Innostaminen ja onnistuminen avainasiassa Oikeantasoista ja kannustavaa toimintaa Pelipaikkojen ja niiden tehtävien tiedostaminen Puolustussuuntaan pelipaikkojen

Lisätiedot

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 24 liikkeen Taiji Sisältö 1. Aloitusliike...2 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 4. Harjaa polvea ja käännä askelta molemmille puolille...7

Lisätiedot

PIKKULEIJONAT 2004 IKÄLUOKKA 1988

PIKKULEIJONAT 2004 IKÄLUOKKA 1988 PIKKULEIJONAT 2004 IKÄLUOKKA 1988 SUOMEN URHEILUOPISTO VIERUMÄKI 1.-3.10.2004 Sean Bergenheim U 20, MM pronssia, Pidä hauskaa, tee pikkujutut huolellisesti. Osaaminen syntyy yrittämisestä. TERVEHDYS PELIMIES!

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät & Ojentajat

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät & Ojentajat 1 / 13 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät & Ojentajat 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat

Lisätiedot

Itsepuolustusohjelma taekwondon harrastajalle

Itsepuolustusohjelma taekwondon harrastajalle VIHTI-NUMMELA MUDO TAEKWONDO SEURA RY Itsepuolustusohjelma taekwondon harrastajalle 4. dan kokeen kirjallinen työ Jeppe Aukio 8.10.2016 Sisällys JOHDANTO... 4 1. YLEISIÄ PERIAATTEITA... 5 2. 9 KUP... 6

Lisätiedot

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin LIITE 3 Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle Keskitason ohjelma Tee liikkeitä päivittäin. Tee jokaista liikettä aluksi 10 liikkeen sarja. Pidä pieni tauko ja toista samat liikkeet toiset. Muista hyvä

Lisätiedot

TAITOKOULU OSA 5. Hanki voimaa, selätä selkävaivat!

TAITOKOULU OSA 5. Hanki voimaa, selätä selkävaivat! OSA 5 Hanki voimaa, selätä selkävaivat! Taitokoulun toinen lukuvuosi käynnistyy erikoisvieraiden kera. Harjoitusten suunnittelusta vastaa A-maajoukkueen fysiikkavalmentaja ja lääkäri Harri Hakkarainen,

Lisätiedot