KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 160. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 65, 66, 73 JA 74 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEITA KOKKOLAN KAUPUNKI, KAAVOITUSPALVELUT 29.2.2012
PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Kaupunginhallitus päätti alueen vanhentuneen asemakaavan muuttamisesta kokouksessaan 19.12.2011 627: 1. määrätä 160. kaupunginosan korttelit 64, 65, 66, 73 ja 74 sekä puisto- ja katualueelle MRL:n 53 :n mukaisen rakennuskiellon ja siihen liittyvän MRL:n 128 :n mukaisen toimenpiderajoituksen asemakaava muutoksen laatimista varten. 2. määrätä MRL:n 202 :n perusteella, että päätös tulee voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. Koska voimassaoleva asemakaava on vanhentunut ja ristiriidassa alueen kehittämistarpeiden kanssa on tulevan maankäytön selvittämiseksi on alueelle asetettu rakennus- ja toimenpidekielto. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Kahvitien, Kaustarintien ja Jyväskyläntien rajaamalla alueella. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti 2
HANKKEEN KUVAUS Alueen asemakaava on vanhentunut ja uusimistarpeessa. Alueeseen kohdistu VT13 ja Kaustarintien risteysalueen liikennejärjestelyjen vuoksi aluevaraustarpeita. Heinolan työpaikka-alueen ollessa täyttymässä on työpaikkatonttien kysyntää syntymässä Jyväskyläntien ja Kahvitien väliselle alueelle. LÄHTÖKOHDAT Maanomistus: Suunnittelualue on pääosin yksityisten omistuksessa, Kokkolan kaupunki omistaa Kaustarintien katualueen ja Kahvitie on vielä yleinen tie, Destia OY omistaan entisen tielaitoksen tukikohta-alueen. Maakuntakaava: Alue on maakuntakaavan taajamatoimintojen aluetta. Ote maakuntakaavasta 3
Yleiskaava: Yleiskaava 2010:ssä lue on yksityisten palveluiden ja teollisuuden aluetta (PT). Ote yleiskaavasta 4
Asemakaava: Suunnittelualueella on voimassa Kaarlelan kunnan aikainen asemakaava (rakennuskaavana laadittu). Ote asemakaavasta. 5
TAVOITTEET Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa alueen tuleva rakentaminen tulevia maankäyttötarpeita vastaavasti. Valtatie 13 Tieverkko- ja aluevaraussuunnitelmassa on Kaustarintien, valtatie 13 ja Heinolankaaren risteysalueelle suunniteltu eritasoristeys. Ratkaisulla on varauduttu uuden eteläisen ohikulkutien rakentamiseen ja liikennemäärien merkittävään kasvuun. Tieverkko- ja aluevaraussuunnitelman Kaustarintien ja VT 13 toisiinsa liittävän ajorampin kohdalla voimassaolevassa asemakaavassa viisi omakotitonttia. Rakentamattomat nyt maatalouskäytössä olevat alueet ovat asemakaavassa osoitettu pienteollisuusalueeksi, jonne johtaa Kaustarintieltä Kyläsepäntie-niminen rakentamaton katuvaraus. Asemakaavan muuttaminen edellyttää sopimusneuvotteluja alueen maanomistajien kanssa. Ote valtatie 13 tieverkko- ja aluevaraussuunnitelmasta 6
SELVITYKSET Asemakaavatyön yhteydessä selvitetään nykyisen asemakaavan vanhentuneisuus ja siitä seuraavat muutostarpeet. Työn yhteydessä tutkitaan VT 13 järjestelyihin liittyvien risteysjärjestelyjen tarve, toteuttaminen ja tilavaraukset sekä alueen nykyisten toimintojen mahdollinen jatkuvuus, erityisesti maatilan tilakeskuksen toiminnan jatkumisen kesto ja Destia Oy:n tukikohdan tuleva käyttö. RAKENNUSKIELTO Lain mukaan kielto voidaan määrätä alueelle enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Suunnittelun kuluessa ja rakennuskiellon aikana on mahdollisia alueella toteutuvia rakennushankkeita ja toimintoja suunniteltava ja harkittava kokonaisuuden kannalta tarkemmin. Rakennuskielto poistuu asemakaavoituksen valmistuessa. Maankäyttö ja rakennuslaki 53 Kiellot asemakaavaa laadittaessa Alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä, kunta voi määrätä rakennuskiellon. Rakennuskieltoalueella maisemaa muuttavat toimenpiteet ovat luvanvaraisia siten kuin 128 :ssä säädetään (toimenpiderajoitus). Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan. Kunnan määräämä rakennuskielto kaavaalueen laajentamiseksi voi kuitenkin kestää enintään kahdeksan vuotta. Rakennuskielto on voimassa myös alueella, jolle on hyväksytty asemakaava tai asemakaavan muutos, kunnes hyväksymispäätös on saanut lainvoiman. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vaikutukset arvioidaan merkittävien välittömien ja välillisten vaikutusten kannalta maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti. Asemakaavan merkittävät arvioitavat vaikutukset ovat alustavasti: vaikutukset ihmisten elinympäristöön vaikutukset Kokkolan kaupallisiin palveluihin vaikutukset liikenteeseen vaikutukset maisemaan, luonnonympäristöön, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön Asemakaavan selostuksessa esitetään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 25 :n mukaiset selvitykset sekä erityisesti: 1) selvitys kaavan suhteesta yleiskaavaan, voimassa olevaan asemakaavaan ja kaupungin muuhun suunnitteluun; 7
2) suunnittelun vaiheet osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyineen sekä yhteenveto kaavoituksen eri vaiheissa esitetyistä mielipiteistä; 3) valitun kaavaratkaisun keskeinen sisältö ja perusteet sekä selvitys siitä, miten vaikutusselvitysten tulokset ja eri mielipiteet on otettu huomioon OSALLISET Maanomistajat ja -haltijat sekä kaupungin asukkaat: alueen ja alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajat tai haltijat sekä muut kaupungin asukkaat ja yritykset Viranomaiset ja liikelaitokset: Keski-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus: Liikenne ja infrastruktuuri sekä Ympäristö ja luonnonvarat vastuualueet rakennus- ja ympäristölautakunta tekninen lautakunta Anvia Oy Kokkolan Vesi Kokkolan Energia Muut: kansalaisjärjestöt, yhdistykset ja yritykset ne yhdistykset, joiden toimialaa asemakaavoitus koskee OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan tehdään työn kuluessa tarvittavat lisäykset ja korjaukset. Asemakaavoituksen vireille tulosta ilmoittaminen: kuulutus lehdessä kirje kiinteistöjen omistajille sekä osallisina oleville viranomaisille ja liikelaitoksille Luonnosvaiheen kuuleminen: Tarvittaessa lähetetään kirje ja luonnos keskeisille osallisille Ehdotus: Kaavan nähtävillä olosta ilmoittaminen: Asemakaavatyö kuulutetaan lautakuntakäsittelyn jälkeen 30 vuorokauden ajaksi julkisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot. Kaavan hyväksymisestä koskevasta päätöksestä ilmoittaminen ja tiedottaminen: kuulutus lehdessä kirje niille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet ja ilmoittaneet osoitteensa päätös viivytyksettä tiedoksi alueelliselle ympäristökeskukselle ja ilmoitus muille maankäyttö- ja rakennusasetuksen 94 :ssä mainituille tahoille Kaavan lähettäminen tiedoksi: vahvistunut asemakaava lähetetään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 95 :ssä mainituille tahoille 8
AIKATAULU Asemakaavatyö käynnistyy alkuvuodesta 2012 ja kaavaehdotus valmistuu kuluvan vuoden aikana. YHTEYSTIEDOT Lisätietoja asiasta saa Kokkolan kaupungin Teknisen palvelukeskuksen Kaavoituspalveluista kaupungintalon 3.kerroksesta (osoite: Kauppatori 5, PL 43, 67101 Kokkola). Asemakaavatyön laatimista hoitavat ja lisätietoja antavat kaavoituspäällikkö Veli-Pekka Koivu (p.06-8289 360) ja asemakaava-arkkitehti Elina Nissinen (p.06-8289 363), s-posti etunimi.sukunimi@kokkola.fi Kokkolan kaupunki / Veli-Pekka Koivu, 29.02.2012 9