Fokusryhmähaastattelu laadullisen tutkimuksen menetelmänä lääketieteessä

Tutkimus ja opetus Taina Mäntyranta ja Minna Kaila Fokusryhmähaastattelu laadullisen tutkimuksen menetelmänä lääketieteessä Fokusryhmähaastattelu on haastattelijan ylläpitämä ryhmäkeskustelu. Se on laadullinen tutkimusmenetelmä, jonka avulla pyritään ymmärtämään tutkittavaa ilmiötä. Sillä on lääketieteessä muutama vakiintunut käyttöalue: potilaiden näkökulman ja kokemusten ymmärtäminen sekä terveydenhuollon ammattilaisten ajattelutavan ja toiminnan tutkimus. Ryhmän koko on 4 10 henkeä. Tavoitteena on erilaisten näkökulmien esille saaminen. Haastattelijan tehtävänä on mahdollistaa erilaisten käsitysten ja mielipiteiden esittäminen. Fokusryhmähaastattelu tallennetaan ja kirjoitetaan tekstiksi eli litteroidaan. Aineisto analysoidaan kuin muukin laadullinen aineisto. Tuloksia ei esitetä numeroina vaan teema-alueina tai teoreettisena mallina sekä suorina lainauksina. Fokusryhmähaastattelu tuottaa monipuolisen ja rikkaan aineiston, jota ei olisi saatavissa muilla tutkimusmenetelmillä. F okusryhmähaastattelu (focus group interview/discussion) on valikoidussa ryhmässä tapahtuva ja haastattelijan ylläpitämä keskustelu ennalta suunnitellun haastattelurungon pohjalta. Fokusryhmähaastattelu tuottaa monipuolisen ja rikkaan aineiston, jota ei olisi saatavissa muilla menetelmillä. Fokusryhmähaastattelu on laadullista tutkimusta Fokusryhmähaastattelun avulla pyritään ymmärtämään tutkittavaa ilmiötä ja vastaamaan kysymyksiin miksi, kuinka, mitä tai miten (taulukko 1). Päämäärä on sama kuin muissakin laadullisen tutkimuksen menetelmissä. Laadullisesta tutkimuksesta on esitetty useita eri määritelmiä, joissa korostuvat tutkimustapa (esimerkiksi kenttätutkimus, naturalistinen tutkimus), erilainen filosofinen tausta määrälliseen Duodecim 2008;124:1507 13 tutkimukseen verrattuna ja aineistonkeruumenetelmät (taulukko 1) (Baum 1995, Hallberg 2002, Tuomi ja Sarajärvi 2004). Laadullista tutkimusta käytetään erityisesti tutkittaessa ilmiöitä, joista ei ole aikaisempaa tietoa, tai etsittäessä uusia näkökulmia jo osin tunnettuihin ilmiöihin (Kylmä ym. 2003). Lääkärikunnalle tutumpi määrällinen tutkimus vastaa toisenlaisiin kysymyksiin, testaa hypoteeseja ja etsii asioiden syyyhteyksiä. Fokusryhmähaastattelua käytetään sekä itsenäisenä tutkimusmenetelmänä että yhdistettynä johonkin toiseen menetelmään. Sitä on käytetty esimerkiksi ennen laajaa kyselytutkimusta aihepiiriin ja tutkittavien kieleen tutustumiseen tai kyselytutkimuksen jälkeen syventämään saatua tietoa. Fokusryhmähaastattelu kehiteltiin markkinointitutkimuksen piirissä 1920-luvulla markkinointikampanjoiden arviointiin. Nykyisin sillä 1507

Taulukko 1. Määrällisen ja laadullisen tutkimuksen eroja. Tyypillisiä tutkimuskysymyksiä Määrällinen tutkimus Kuinka monta, kuinka paljon, kuinka usein, kuinka suuri muutos Laadullinen tutkimus Miksi, kuinka, mitä, miten Tutkimuksen lähtökohta Selittävä Ymmärtävä Esimerkkejä tutkimusasetelmista ja -menetelmistä Tutkimusasetelman ja menetelmien tavoite Satunnaistetut, kontrolloidut kokeelliset tutkimukset, kvasikokeelliset tutkimukset, epidemiologiset tutkimukset, kyselytutkimukset Tilastolliset korrelaatiot, kausaaliset selitykset Yksilö- ja ryhmähaastattelut, havainnointi, kirjalliset aineistot Tulkinnat, tiheät kuvaukset Paradigma Positivismi Konstruktivismi Tutkimustulosten esittäminen Tutkimustulosten koonti katsauksessa Numeroina, jakaumina, tilastollisten testien tuloksina Systemaattinen haku Tietyin ehdoin matemaattinen mallinnus (meta-analyysi), esimerkiksi hoitotutkimuksista Cochrane-katsaus Luokituksina, teoreettisina malleina Systemaattinen haku Tiivistelmäteksti Menetelmiä yritetään kehittää näyttää olevan terveystutkimuksessa muutama vakiintunut käyttöalue: potilaiden näkökulman ja kokemusten ymmärtäminen (esim. Trenkner ja Acterberg 1991, Gentry ym. 1993, Kohler ym. 1993) sekä terveydenhuollon ammattilaisten päätöksenteon, kommunikaation, ajattelutavan ja toiminnan tutkimus (esim. Beaulieu ym. 1999, Freeman ja Sweeney 2001). Fokusryhmähaastatteluja käytetään runsaasti myös tutkimuksessa, jonka avulla pyritään kehittämään palveluja, toimintaa tai esimerkiksi terveysviestintää. Suomalaiset tutkijat ovat käyttäneet fokusryhmähaastattelua muun muassa väestön terveyskäyttäytymisen ja terveyttä edistävien hankkeiden arvioinnissa (Pennanen ja Winell 1998). Menetelmällä on tutkittu kuluttajille suunnatun lääkemarkkinoinnin vastaanottoa (Mäntyranta ja Ylä-Kotola 1998), lääkäreiden näkemyksiä potilaskertomusjärjestelmistä (Kortteisto ym. 2008) sekä lääkäreiden näkemyksiä haastavista potilaista (Woivalin ym. 2004). Miten fokusryhmähaastattelu suunnitellaan? Tutkimuskysymys. Fokusryhmähaastattelu on menetelmänä joustava ja soveltuu siksi vastaamaan hyvinkin erilaisiin tutkimuskysymyksiin (taulukko 2). Useimmin selvitetään haastateltavien näkemyksiä, kokemuksia tai mielipiteitä asioista. Ryhmähaastattelu on aito keskustelutilanne, jossa esimerkiksi ryhmän sisäinen hierarkia tulee esille sen kautta, kuka puhuu eniten ja kuka on hiljaa tai kuka keskeyttää kenet. Yksittäisten näkemysten ja mielipiteiden lisäksi tutkijat saattavat olla kiinnostuneita ryhmän yh- Taulukko 2. Esimerkkejä mahdollisista tutkimuskysymyksistä fokusryhmähaastatteluissa. Tutkittava asia Näkemykset, mielipiteet Yhteiset normit Ryhmän sisäinen vuorovaikutus Kieli ja ilmaisut Tutkimuskysymys Mitä mieltä kuntapäättäjät ovat priorisoinnista Mitä lääkärin on lupa sanoa ääneen hankalasta (esim. alkoholisoituneesta) potilaasta Miten lääkäreiden ja hoitajien välinen hierarkia näkyy keskustelussa Mitä sanoja ja ilmaisuja lapsipotilaat käyttävät syövästä 1508 T. Mäntyranta ja M. Kaila

teisistä normeista ja ihanteista. Kuinka jaettuja näkemykset tai mielipiteet ovat? Mitä tapahtuu, jos joku poikkeaa normista? Fokusryhmähaastatteluilla on tutkittu myös ryhmän sisäistä vuorovaikutusta. Tällöin tutkimusaineiston muodostavat keskustelun sisällön lisäksi videointi, kaavapiirrokset ryhmän vuorovaikutussuhteista tai muu vuorovaikutusta dokumentoiva materiaali. Sosiolingvistiikan piirissä fokusryhmähaastatteluilla on tutkittu kieltä ja kommunikaatiota. Fokusryhmähaastattelussa ihmiset käyttävät yleensä arkikielen ilmaisuja. Valitut sanat ja ilmaisut voivat kiinnostaa tutkijoita (Sulkunen 1990). Joidenkin aihepiirien tutkimiseen fokusryhmähaastattelu ei sovellu. Jos tutkittavaan aiheeseen liittyy häpeää tai muita voimakkaita tunteita, saattaa kysely tai yksilöhaastattelu olla ryhmähaastattelua parempi. Esimerkiksi alkoholismi tai lasten hyväksikäyttö ovat tällaisia aiheita. Jos tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon asiatietoa tutkittavasta aiheesta tai tutkijoita kiinnostaa se, kuinka moni on mitäkin mieltä, on kysely paremmin soveltuva menetelmä. Aineiston keruu. Yhteen fokusryhmähaastatteluun osallistuu yleensä 4 10 henkeä ja sitä ohjaa yksi tai useampi haastattelija (moderaattori) (Krueger 1994, Pötsönen ja Välimaa 1998). Useimmissa tutkimuksissa on järjestetty vähintään kolme fokusryhmähaastattelua eri osallistujille, mutta aineiston riittävää kokoa ei useinkaan ole mahdollista tietää etukäteen. Laadullisessa tutkimuksessa puhutaan usein aineiston kyllästymisestä tai saturaatiosta: uusi haastattelu ei enää tuo uutta tietoa tutkittavasta asiasta (Aira 2005). Haastateltavien valinnassa tavoitteena ei ole tilastollinen edustavuus, vaan siinä pyritään saamaan koolle ryhmä haastateltavia, jotka pystyvät tuomaan tutkittavaan asiaan erilaisia näkökulmia. Lisäksi fokusryhmään osallistuvien on kyettävä kuulemaan ja osallistumaan joskus vilkkaaseenkin keskusteluun. Hyvin usein haastateltavat löytyvät yhden avainhenkilön kautta tai niin sanotulla lumipallomenetelmällä, jossa tutkittavat nimeävät muita mahdollisia osallistujia. Ryhmä voidaan koota myös esimerkiksi vapaaehtoisista potilaista, henkilökunnasta tai järjestöjen jäsenistä. Usein halukkuutta haastatteluun selvitetään lyhyellä kyselyllä, jolloin voidaan samalla kerätä taustatiedot halukkaista (Pötsönen ja Välimaa 1998). Fokusryhmien muodostamisessa on tutkimuskirjallisuuden mukaan pidetty tärkeänä homogeenisuutta, fokusoitumista. Yleensä fokusoitumisella tarkoitetaan ryhmän kokoamista jonkin tai joidenkin ennalta tiedettyjen asioiden suhteen homogeeniseksi, jotta keskustelu helpottuisi. Tällaisia asioita voivat olla ammattitausta tai jokin yhteinen kokemus potilaana, esimerkiksi tietty toimenpide. Erityisen tärkeänä on pidetty naisten ja miesten erottamista omiksi ryhmikseen (Greenbaum 1993). Sitä on perusteltu muun muassa naisten ja miesten käsitysten eroilla, mahdollisilla ryhmässä ilmenevillä seksuaalisilla jännitteillä sekä miesten yleisellä hallitsevalla asemalla keskustelussa. Lisäksi on pidetty tärkeänä sosiaalisen aseman ja koulutustaustan homogeenisuutta fokusryhmässä. Suomalaisten kokemusten mukaan sukupuoli tai sosiaalinen asema eivät samalla tavalla lukitse keskustelua kuin joissain muissa maissa. Sen sijaan eri-ikäisillä keskustelijoilla oli kotimaisissa fokusryhmissä hyvin erilainen keskustelun tempo (Pötsönen ja Välimaa 1998). Haastattelijan henkilökohtaisilla ominaisuuksilla, ammattitaustalla ja kokemuksella voi olla suuri vaikutus haastattelujen onnistumiseen ja aineiston laatuun. Haastattelijalla on oltava kokemusta ryhmien vetämisestä, mutta havaintojemme mukaan kokemus opetusryhmistä riittää. Haastattelijan korkea sosiaalinen asema tai koulutus voi tuntua keskustelijoista hämmentävältä, eikä niitä ole syytä korostaa. Haastattelijan on hyvä tietää jotain keskusteltavasta asiasta, mutta huippuasiantuntijan saattaa olla haastattelutilanteessa jopa hankala hillitä omien käsitystensä esille tuomista. On selvä, että haastateltavat eivät voi olla riippuvuussuhteessa haastattelijaan; omien potilaiden haastattelu ei ole sopivaa. Tällaisissa tapauksissa ulkopuolisen haastattelijan käyttö on sekä tulosten laadun että eettisten seikkojen vuoksi suositeltavaa. Yleensä kuitenkin analyysia helpottaa, jos tutkija on itse koonnut haastattelut. Usein käytetään kahta haastattelijaa, Fokusryhmähaastattelu laadullisen tutkimuksen menetelmänä lääketieteessä 1509

jolloin toinen voi keskittyä keskustelun ohjaamiseen ja toinen havaintojen ja muistiinpanojen tekemiseen sekä tekniikasta huolehtimiseen. Fokusryhmähaastattelussa pyritään saamaan aikaan mahdollisimman paljon keskustelua osallistujien välille. Keskustelu muodostaa tutkimusaineiston. Haastattelijalla on yleensä käytössä strukturoitu haastattelurunko, jossa on 5 8 teemaa. Näissä suositaan avoimia kysymyksiä (mitä, miten). Lisäksi tarvitaan syventäviä kysymyksiä esimerkiksi ryhmässä esiin tulevista ristiriitaisista mielipiteistä. Johdattelevia kysymyksiä vältetään. Hyvin tyypillistä fokusryhmähaastattelulle on, että keskustelussa nousee esille uusia, tutkimuskysymysten kannalta merkittäviä teemoja. Joskus samasta aineistosta voidaan analysoida myös muita, alkuperäisen tutkimuskysymyksen ulkopuolelta esiin nousevia aiheita. Haastattelijan tehtävänä on luoda turvallinen ja salliva ilmapiiri, joka mahdollistaa erilaisten käsitysten ja mielipiteiden esittämisen. Haastattelijan on tärkeää huomioida ja hallita myös omaa sanatonta viestintäänsä (Kitzinger 1994, Krueger 1994 ja Krueger 1998a). Haastattelija huolehtii myös ongelmista: hallitsevista tai hyvin hiljaisista osallistujista. Erilaiset mielipiteet eivät ole ongelma, niitähän menetelmällä etsitäänkin. Mutta suoranaiset konfliktit ja tilanteet, joissa joku osallistujista saattaa loukkaantua, vaativat haastattelijan puuttumista asiaan. Kaikissa haastattelutilanteissa haastattelija vaikuttaa kertyvään aineistoon. Fokusryhmähaastattelussa haastateltavat lisäksi vaikuttavat toisiinsa. Tämä voi olla joskus tavoiteltavakin asia tai jopa tutkimuksen kohde. Aineiston dokumentointi ja analyysi Haastatteluryhmistä ja niiden osallistujista dokumentoidaan perustiedot: haastattelun aika ja paikka sekä haastattelijat ja haastateltavat. Haastateltavien perustiedot on syytä kerätä kirjallisesti: sukupuoli, ikä, koulutus, kokemus potilaana tai muut tutkimuksen kannalta tärkeät asiat. Fokusryhmähaastattelu yleensä tallennetaan aina (Krueger 1998b, Pötsönen ja Välimaa 1998). Tallennuksessa on erityisen tärkeää välineiden laatu. Mikrofonin on oltava eri suunnista ääntä kokoava. Varsinkin suurissa ryhmissä saattaa esiintyä päälle puhumista. Joskus tutkimuksissa on käytetty kahta nauhuria eri paikoissa pöytää tai videointia. Usein haastattelijan kannattaa haastattelutilanteessa keskeyttää puuroutunut puhe ja toistaa viimeksi kuulemansa asia ja pyytää muita toistamaan äsken sanomansa (tekstilaatikko). Ryhmäkeskustelu tuottaa yleensä niin paljon aineistoa, että sitä ei ole mahdollista koota muistiinpanoiksi. Fokusryhmähaastatteluja on videoitu, jolloin tutkimusmateriaali voi sisältää myös sanatonta viestintää. Monen henkilön haastattelua varten tarvittaisiin oikeastaan tekstilaatikko. Esimerkki tarkasti litteroidusta tekstipätkästä ja litteroinnissa käytetyistä symboleista. Muokattu Mäntyrannan ja Ylä-Kotolan (1998) artikkelista. [ Päälle puhuminen = Seuraava puhuja jatkaa suoraan edellisen puheenvuorosta ilman taukoa (.4) Tauon pituus sekunteina (.) Lyhyt, alle sekunnin tauko SANA Muuta puhetta voimakkaammalla äänella sanottu asia ( ) Litteroija ei saa selvää puheesta (sana) Litteroijan todennäköisesti kuulema sana Vetäjä: Mites tästä vielä oisko asiaa (.3 ) Nainen 1: Se mikä must lääkemainonnassa sinänsä aina jää pois niin sivuvaikutukset ( ) Vetäjä: Pitäiskö niistä olla Nainen 2 Mun mielestä periaatteessa pitäs olla jos siitä on niin kun (selvää) tietoa Vetäjä: Mitä mieltä muut on (.2 ) Nainen 3 En mä oikein tiedä näist niin tarkkaan mutta eikö oo myös niin et sivuvaikutukset on aika tota henkilökohtasia tai ihmiskohtasia (. ) niin = Nainen 2: Onhan monissa lääkkeissä niin ainakin se kolmio ((muut myöntelevät)) Nainen 1: [En mä kyl kannata sitä niin kun AMERIKASSA on et pitää KAIKKI sivuvaikutukset mainita et en mä semmostakaan kannattais kyllä (. ) mut et joku pääsivuvaikutus mikä eniten ((Nainen 3 puhuu tässä päälle ei pysty erottamaan)) Vetäjä: Nyt X sano että että niinkun pääsivuvaikutus ja mä en kuullu mitä Y sano että 1510 T. Mäntyranta ja M. Kaila

useampikin videokamera. Usein on silti hyödyksi tehdä muistiinpanoja tai kuvia esimerkiksi eri ihmisten istumapaikoista ja keskinäisestä yhteydestä. Muistiinpanot voivat myös sisältää havaintoja keskustelun ilmapiiristä tai muista asioista, jotka eivät tallennu äänimateriaalina. Aikaa säästävä tapa dokumentoida näitä on sanella samaan tallenteeseen heti haastattelun jälkeen yleisiä havaintoja. Tallennettu aineisto on tarpeen kirjoittaa tekstiksi eli litteroida. Litteroinnin tarkkuus riippuu tutkimuskysymyksestä. Jos tutkitaan ihmisten mielipiteitä ja näkemyksiä, riittää aineiston sanatarkka litterointi. Jos taas tutkittavana ovat esimerkiksi ryhmän yhteiset normit tai vuorovaikutus, tarkempi litterointi on tarpeen. Tällöin kirjataan tarkemmin muun muassa se, kuka puhuu, sekä päälle puhumiset ja tauot (kuva) (Silverman 1993). Fokusryhmähaastattelu ei sinänsä edellytä mitään tiettyä analyyttista tutkimustapaa. Laadullisen aineiston analyysitapoja on jaettu muun muassa aineistolähtöiseen, teoriasidonnaiseen ja teorialähtöiseen (Tuomi ja Sarajärvi 2004). Aineiston analyysi vahvistuu, jos kaksi tutkijaa tai jopa useampi analysoi ja luokittelee aineiston toisistaan riippumatta. Tulosten esittäminen ja pohdinta Fokusryhmähaastattelun tulosten esittämisessä noudatetaan samoja periaatteita kuin muussakin laadullisessa tutkimuksessa. Tuloksia ei esitetä numeroina vaan esimerkiksi luokiteltuina teema-alueina tai pitemmälle kehiteltynä teoreettisena mallina. Pienestä aineistosta ei ole järkevää raportoida, kuinka moni haastateltava oli jotain mieltä, eivätkä esimerkiksi prosenttiosuudet ole luotettavaa tietoa. Numeerinen esitystapa saattaa luoda virheellisen mielikuvan aineiston yleistettävyydestä. Tulososassa asiasta esitetyt mielipiteet tai käsitykset kuvataan tekstinä ja suorina lainauksina. Tulosten esittäminen ei saa jäädä pelkästään kuvailuksi tasolle (Aira 2005). Tyypillisesti fokusryhmäaineiston analyysi tuottaa joitakin teemoja tai luokkia, jotka nimetään ja joiden sisältö kuvataan (taulukko 3). Usein teemoi- Taulukko 3. Lääkäreiden ilmaisemia mielipiteitä sähköisistä potilaskertomuksista luokiteltuna ja esimerkkejä luokkien kuvauksen yhteydessä olleista lainauksista (Kortteisto ym. 2008). Potilaskertomusjärjestelmän toimivuus käytännön työssä»siis se on hankala, jos joutuu tähtäämään ok-ruutuun hiirellä (mies, perusterveydenhuolto)»» jos sä näet, että jostain toiminnasta on sulle arkipäivässä hyötyä, niin tottakai sä sitä käytät. Jos sä näet jostain, että joku tuo lisätyötä, mutta ei hyötyä, niin silloinhan se on vähän niin kun kuollut ajatus (mies, erikoissairaanhoito)» Kirjatun potilastiedon löydettävyys Lääkärit laativat työssään paljon lausuntoja ja tekevät lähetteitä, joihin he joutuvat keräämään potilastietoja järjestelmän eri osista tai jopa eri järjestelmistä. Tiedonkeruu vie aikaa, ja lääkärin täytyy muistaa siitä, mihin hän on tarvittavan tiedon kirjannut.» Se suurin ongelma on se, että sä et saa sieltä tietoa ulos helposti. Elikkä sulla pitäisi olla monta näyttöä kerrallaan edessä kiertäessäsikin, jos sulla on sähköinen sairaskertomus (nainen, erikoissairaanhoito)» Kertakirjautuminen organisaation potilastietojärjestelmiin» mutta että röntgenpyynnöt, kaiken sä saat samalla systeemillä, sulla ei ole erilaisia systeemejä, et sun pitää mennä tunnuksilla taas tohon nähdäksesi noi ja näin, et se olisi yksi systeemi, joka on toiminut loogisesti kaikki samalla tavalla (mies, erikoissairaanhoito)» Tietokoneiden ja verkon riittävä suorituskyky Lääkärien keskusteluissa nousivat esille tietoverkon ja -koneiden suorituskyvyn riittämättömyys ohjelmia käytettäessä. Koneiden hidas toiminta vaikeuttaa lääkärin työn sujuvuutta.» osaston kanslian kone käynnistyy noin 10 minuuttia ja [ohjelma] käynnistyy viisi minuuttia (mies, perusterveydenhuolto)» Käyttäjäkoulutuksen avulla järjestelmän tehokkaampi hyödyntäminen» Sitä enemmänhän sitä käytetään, mitä enemmän sitä oppii käyttämään. Kun ei ehdi opettelemaan sitä käyttöä niin se kapeutuu siihen tiettyyn alaan. Eikä näe sitä kokonaisuutta (mies, perusterveydenhuolto)» hin tai luokkiin liitetään aineistosta poimittuja esimerkkejä, jotka kuvastavat luokan sisältöä. Tekstilainauksissa yleensä kerrotaan siteeratun henkilön ikä, sukupuoli ja mahdollisesti muita tietoja. On kuitenkin tärkeää, ettei lukijan ole mahdollista tunnistaa lainauksista ja niihin liittyvistä merkinnöistä henkilöä. Tässä toimitaan samoin kuin esitettäessä potilastapauksia lääketieteellisessä kirjallisuudessa. Fokusryhmähaastattelujen ja muiden laadullisten tutkimusten raportointia varten on jul- Fokusryhmähaastattelu laadullisen tutkimuksen menetelmänä lääketieteessä 1511

kaistu tarkistuslistoja, joiden avulla on helppo käydä läpi systemaattisesti laadullisen artikkelin tärkeimmät asiat ja näin välttää yleisimmät virheet (Tong ym. 2007). Aiheesta on tarjolla hyviä artikkeleita myös suomeksi (Aira 2005). Fokusryhmähaastattelujen eettisiä haasteita Fokusryhmähaastatteluissa tutkimuseettiset haasteet ovat samansuuntaisia kuin muissa laadullisissa menetelmissä. Terveystutkimukseen liittyvä erityispiirre on se, että haastattelutilanteessa voi ilmetä jopa vääriä ja terveyden kannalta haitallisia käsityksiä sairauksien synnystä tai leviämisestä. Tutkijoiden on oltava valmiita tarttumaan näihinkin asioihin esimerkiksi tutkimustilanteen jälkeen. Osa tutkimuseettisistä haasteista liittyy fokusryhmähaastattelun tutkimustilanteeseen. Nopeatempoisessa ryhmätilanteessa vaarana voi olla, että joku haastateltavista tulee loukatuksi tai esimerkiksi ryhmäpaineen vuoksi paljastaa itsestään asioita joita ei haluasi. Haastattelijan on oltava herkkä näille asioille. Haastattelijan ja haastateltavan välillä ei saa olla riippuvuussuhdetta, esimerkiksi potilas-lääkärisuhdetta. Lopuksi Fokusryhmähaastattelu tuottaa monipuolisen ja rikkaan aineiston, jollaista muilla tutkimusmenetelmillä ei olisi saatavissa. Sitä on käytetty menestyksekkäästi täydentämään määrällistä tutkimusta. Esimerkiksi potilaiden käsityksiä sairaudestaan tai ammattilaisten ajattelutapaa on vaikea tutkia määrällisillä menetelmillä. Ilman laadullista tutkimusosaa voi jäädä ikuiseksi mysteeriksi, miksi tutkimusasetelma ei toiminut tai tulos oli vaikeasti selitettävissä. Fokusryhmäaineisto saattaa yllättää tutkijatkin. Aineiston kerääminen onnistuu huolellisella suunnittelulla, ja ryhmän vetämisessä riittää esimerkiksi kokemus koulutusryhmistä. Menetelmän tuottama aineisto on runsas ja sen analyysi vie aikaa mutta palkitsee tutkijan. Menetelmänä fokusryhmähaastattelu soveltuu hyvin kehittämistyöhön. Suomessa Lääkehoidon kehittämiskeskus Rohdossa fokusryhmähaastatteluilla on kerätty näkemyksiä keskuksen julkaisuista ja aineistotuesta niiden kehittämistä varten. Sähköisen päätöksentuen kehittämishankkeessa fokusryhmähaastatteluilla on selvitetty lääkäreiden mielipiteitä sähköisestä päätöksentuesta. Eri menetelmien yhdistäminen Usein fokusryhmähaastattelu yhdistetään johonkin toiseen menetelmään. Sen avulla voidaan kartoittaa aihepiiriä sekä kohderyhmän kieltä ja ajatuksia ennen kyselyä tai sillä syvennetään kyselytutkimuksilla saatavaa tietoa. Ryhmähaastattelu saattaa tuottaa pinnallista materiaalia, ja fokusryhmähaastattelua voidaan täydentää myös yksilöhaastatteluilla. Toisaalta fokusryhmähaastattelu muistuttaa luonnollista keskustelutilannetta ja sen avulla on mahdollista syventää yksilöhaastattelujen tuloksia, kun haastateltavat auttavat toinen toisiaan syvemmälle aiheeseen. Eri menetelmien yhdistäminen myös lisää tulosten luotettavuutta (Kylmä ym. 2003). y d i n a s i a t Fokusryhmähaastattelu on laadullinen tutkimusmenetelmä: haastattelijan ylläpitämä ryhmäkeskustelu ennalta suunnitellun haastattelurungon pohjalta. Haastattelussa pyritään saamaan aikaan mahdollisimman paljon keskustelua osallistujien välille. Fokusryhmähaastattelu tuottaa monipuolisen ja rikkaan aineiston, jollaista muilla menetelmillä ei olisi saatavissa. Tulokset esitetään tekstinä, luokituksina ja suorina lainauksina. 1512 T. Mäntyranta ja M. Kaila

Kirjallisuutta Aira M. Laadullisen tutkimuksen arviointi. Duodecim 2005;121:1073 7. Baum F. Researching public health: behind the qualitative-quantitative methodological debate. Soc Sci Med 1995;40:459 68. Beaulieu MD, Hudon E, Roberge D, Pineault R, Forte D, Legarre J. Practice guidelines for clinical prevention: do patients, physicians and experts share common ground? CMAJ 1999;161:519 23. Freeman AC, Sweeney K. Why general practitioners do not implement evidence: qualitative study. BMJ 2001;323:1 5. Gentry EM, Nowak G, Salmon CT, ym. Addressing the public s concers about human immunodeficiency virus transmission in health-care settings. Arch Intern Med 1993;153:2334 40. Greenbaum TL. The handbook for focus group research. Lexington: Lexington books 1993. Hallberg L, toim. Qualitative methods in public health research. Studentlitteratur, Lund 2002. Kitzinger J. The methodology of focus groups: the importance of interaction between research participants. Soc Health Illness 1994; 16:103 21. Kohler CL, Dolce JJ, Manzella BA, ym. Use of focus grup methodology to develop an asthma self-management program useful for community-based medical practices. Health Educ Q 1993;20:421 9. Kortteisto T, Kaila M, Komulainen J, Mäntyranta T. Lääkäreillä on vielä paljon sanottavaa sähköisistä potilaskertomusjärjestelmistä. Suom Lääkäril 2008;63:1297 301. Krueger RA. Focus groups. A practical guide for applied research. Thousand Oaks: Sage Publications 1994. Krueger RA. Moderating focus groups. Focus group Kit 4. Thousand Oak: Sage Publications 1998(a). Krueger RA. Analyzing and reporting focus group results. Focus group Kit 6. Thousand Oaks: Sage Publications 1998(b). Kylmä J, Vehviläinen-Julkunen K, Lähdevirta J. Laadullinen terveystutkimus mitä, miten ja miksi? Duodecim 2003;119:609 15. Mäntyranta T, Ylä-Kotola P. Se on ikään kuin henkilökohtaisempi- kuluttajien kokemuksia lääkemainonnasta muuhun mainontaan verrattuna. Kirjassa: Pötsönen R, Välimaa R, toim. Ryhmähaastattelu laadullisen tutkimuksen menetelmänä. Terveystieteen laitoksen julkaisusarja 9/1998, Jyväskylän yliopisto 1998. Pennanen P, Winell K. Ryhmähaastattelut Terveyttä kaikille vuoteen 2000 projektikunnissa. Kirjassa: Pötsönen R, Välimaa R, toim. Ryhmähaastattelu laadullisen tutkimuksen menetelmänä. Terveystieteen laitoksen julkaisusarja 9/1998, Jyväskylän yliopisto 1998. Pötsönen R, Välimaa R. Ryhmähaastattelu laadullisen tutkimuksen menetelmänä. Terveystieteen laitoksen julkaisusarja 9/1998, Jyväskylän yliopisto 1998. Silverman D. Interpreting qualitative data. Methods for analysing talk, text and interaction. Lontoo: Sage Publications 1993, s. 115 43. Sulkunen P. Ryhmähaastattelujen analyysi. Kirjassa: Mäkelä K, toim. Kvalitatiivisen aineiston analyysi ja tulkinta. Helsinki: Gaudeamus 1990, s. 264 85. Tuomi J, Sarajärvi A. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi 2004. Trenkner L, Acterberg CL. Use of focus groups in evaluating nutrition educational materials. J Am Diet Assoc 1991;91:1577 8. Tong A, Sainbury P, Craig J. Consolidated criteria for reporting qualitatavie research (COREQ): a 32-item chicklist for interviews and focus groups. Int J Qual Health Care 2007;19:349 57. Woivalin T, Krantz G, Mäntyranta T, Ringsberg K. Medically unexplained symptoms: perceptions of physicians working in primary health care. Fam Pract 2004;21:199 203. TAINA MÄNTYRANTA, LL, johtaja Lääkehoidon kehittämiskeskus ROHTO PL 55, 00280 Helsinki MINNA KAILA, dosentti, ylilääkäri Finohta/Stakes, Tampereen alueyksikkö Biokatu 10 33520 Tampere ja TAYS:n lastenklinikka PL 2000, 33521 Tampere Sidonnaisuudet: Kirjoittajilla ei ole sidonnaisuuksia 1513