Lähisuhdeväkivaltatyön avainhenkilökoulutus

Lähisuhdeväkivaltatyön avainhenkilökoulutus Sisko Piippo Saumuri-hanke / VIOLA väkivallasta vapaaksi ry 16. elokuuta 2017

Sisällys JOHDANTO... 1 YHTEENSOVITTAVA LÄHISUHDEVÄKIVALTATYÖ... 2 AVAINHENKILÖKOULUTUS... 5 Taustaa ja yleistä... 5 Koulutuksen rakenne... 6 Koulutuksen teoreettisesta taustasta... 8 PALAUTEKYSELY... 10 TULOKSET... 12 Motivaatio koulutukseen... 12 Koulutuksen toteuttaminen... 12 Oma oppiminen... 13 Muutoksia tiedoissa, taidoissa ja asenteissa... 14 Muutosten tausta... 15 Opittujen sisältöjen vieminen käytäntöön... 16 Avainhenkilöryhmä... 17 POHDINTAA... 19 LÄHTEET... 21

JOHDANTO Lähisuhdeväkivallasta aiheutuu vuosittain merkittäviä inhimillisiä ja kansanterveydellisiä kustannuksia. EU:n perusoikeusviraston tutkimuksen (FRA 2014) mukaan jopa 30 % suomalaisista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen kumppaninsa taholta. Yli 50 % tutkimukseen osallistuneista oli kokenut henkistä väkivaltaa kokeneita. Väkivallan yleisyydestä huolimatta väkivaltatyön osaaminen on kunnissa hajanaista. Vaarana on, että palveluverkostossa asiakkaan palvelutarve väkivaltatyön osalta helposti sivuutetaan, koska sen ajatellaan kuuluvan jollekin muulle taholle. Väkivallan mahdollisuuden puheeksi ottaminen saatetaan kokea viranomaisverkostossa vaikeaksi eikä tietoa väkivallasta moniulotteisena ilmiönä välttämättä ole tarpeeksi. (Mm. Virkki ym. 2011.) Lähisuhdeväkivallan ennalta ehkäisyssä erityisen keskeistä on kaikkien peruspalvelujen työntekijöiden riittävä osaamisperusta väkivallan tunnistamiseen ja puheeksiottamiseen sekä eri osapuolten palveluihin ohjaamiseen. Palvelurakenteiden kehittäminen on tärkeää, koska kaikissa kunnissa väkivaltaa kokeneille ja heidän läheisilleen ei välttämättä ole jäsentynyttä hoitopolkua. (Mm. Piispa ym. 2006; Husso ym. 2014) Tämä raportti käsittelee sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijöille suunnattua lähisuhdeväkivaltatyön avainhenkilö -täydennyskoulutusta vuosina 2015 2017. Ensimmäiset koulutukset toteutettiin VÄISTÖ-hankkeen (Husso ym. 2015) ja Saumuri-hankkeen (ks. tarkemmin esim. Piippo 2017) yhteistyönä. Tämän raportin kirjoittamishetkellä koulutettuja avainhenkilöitä on Etelä-Savon alueella yhteensä 105 ja he ovat merkittävä osa alueen vahvaa lähisuhdeväkivaltatyön osaamista. Kaiken kaikkiaan alueella toimii noin 165 koulutettua lähisuhdeväkivaltatyön osaajaa: Trappan-koulutetut erityisalanaan lasten kanssa tehtävä työ, väkivallan tekijöiden kanssa työskentelevät henkilöt, monialaisissa MARAK-työryhmissä olevat ammattilaiset sekä sairaanhoitopiirin VISH-koulutetut. 1

YHTEENSOVITTAVA LÄHISUHDEVÄKIVALTATYÖ Koulutus suunniteltiin ja pilotoitiin osana kahden hankkeen yhteistyötä, joiden tavoitteet limittyivät osin toisiinsa. VIOLA väkivallasta vapaaksi ry:n hallinnoiman Saumuri-hankkeen (2014 2017) tavoitteena on professionaalisen väkivaltatyön tiedon ja asiakastiedon tuominen osaksi julkisen sektorin ja järjestötyön rakenteiden ja toimintatapojen kehittämistä Etelä- Savon alueen lähisuhdeväkivaltatyössä. Väkivaltatyötä Mikkelin alueella aktiivisesti vuodesta 1999 tehnyt VIOLA ry toi Saumuri-hankkeen suunnitteluvaiheessa esille, että asiakaskunnalle on vaikeaa löytää selkeitä palvelujatkumoja, joita he tarvitsisivat kriisivaiheen työskentelyn ja ohjauksen jälkeen. Joensuun kaupungin hallinnoiman Väistö-hankkeen (2014 2015) tavoitteena oli lähisuhdeväkivaltatyön ja osaamisen upottaminen julkisen sektorin peruspalvelujen rakenteisiin ja käytännön työhön. Hanke toteutettiin kahtena alueellisena osakokonaisuutena: sekä Pohjois- Karjalassa että Etelä-Savossa. (Ks. lisää Husso ym. 2015.) Tarve väkivaltatyön alueelliselle, verkostoituneelle palvelukokonaisuudelle alueelliselle osaamiskeskusverkostolle oli olemassa. Saumuri-hankkeen ja Väistö-hankkeen yhteiset tavoitteet voidaan tiivistää seuraavasti: Kehitetään ammattilaisten osaamista väkivallan tunnistamisessa ja puheeksiotossa rakenteita tukemaan asiakkaan avun saamista yksiköissä Osallistetaan kokemusasiantuntijat ja heidän tietonsa sekä väkivallasta ilmiönä että palvelujärjestelmän toimivuudesta Kootaan pysyvä verkostomainen, monialainen osaamiskeskusmalli alueella olevista lähisuhdeväkivallan osaajista (julkinen ja kolmas sektori) Eri tahojen roolit kehittämistyössä on tiivistetty kuvioon 1. 2

Legitimitaatio ja rakenteet lähisuhdeväkivaltatyölle sosiaali- ja terveydenhuollossa Julkinen sektori Kolmas sektori Professionaalinen tieto lähisuhdeväkivaltatyöstä, asiakasosallisuus Kokemusasiantuntijat Kokemukset väkivallasta ja avun hakemisesta palvelujärjestelmässä KUVIO 1. Yhteensovittavan väkivaltatyön kehittämisen osapuolet. Kehittämistyössä todettiin tarvittavan sekä julkisen sektorin vahvaa lakisääteistä toimijuutta että kolmannen sektorin pitkää kokemusta väkivaltatyön toteuttamisesta. Yhteensovittavaa työtä julkisen sektorin, kolmannen sektorin ja kokemusasiantuntijoiden kanssa on tehty useilla tavoilla, joita on koottu kuvioon 2. Keskeistä on ollut kokemustiedon kerääminen ja hyödyntäminen, osaamisen kehittäminen sekä toimintamallien rakentaminen. Esimerkkinä työstä on myös Essoten ja VIOLAn yhteinen lastensuojelun lähisuhdeväkivaltatyön toimintamalli (Piippo 2016). KUVIO 2. Yhteensovittava kehittämistyö. 3

Kehittämistyössä merkittävässä roolissa ovat olleet erilaiset koulutukset niin ammattilaisille kuin kokemusasiantuntijoillekin. Koko henkilökunnalle suunnattuja lähisuhdeväkivallan puheeksioton koulutuksia on järjestetty alueella runsaasti, ensin Väistö-hankkeen ja sitten Saumuri-hankkeen toteuttamina. Puheeksioton koulutuksesta on voinut jatkaa avainhenkilökoulutukseen, jossa palvelutarvetta kartoitetaan tarkemmin. Lisäksi kokemusasiantuntijoille on järjestetty erillisiä koulutuksia. Tässä raportissa käsitellään lähisuhdeväkivaltatyön avainhenkilöiden koulutusta. 4

AVAINHENKILÖKOULUTUS Taustaa ja yleistä Avainhenkilökoulutuksen suunnitteluvaiheessa vuosina 2014 2015 neuvotteluja käytiin alueen kuntaorganisaatioiden johdon kanssa erityisesti Väistö-hankkeen taholta. Tässä vaiheessa ei aikataulullisista syistä ollut mahdollista tehdä suoraan työntekijöille suunnattua kyselyä ja osaamistarpeen tarkempaa kartoitusta. Neuvottelujen perusteella syntyi kuitenkin riittävä yhteinen ymmärrys koulutuksen tarpeellisuudesta. Väistö-hankkeen päättymisen jälkeen Saumuri-hanke jatkoi uusien avainhenkilöryhmien osalta neuvotteluja esimiesten kanssa. Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyön lisäksi koulutus on suunniteltu, toteutettu ja osin myös arvioitu yhteistyössä VIOLAn kokemusasiantuntijoiden kanssa. Koulutus on siten osaltaan esimerkki julkisen sektorin ja järjestökentän yhteisestä kehittämistyöstä, jossa on mukana myös kokemusasiantuntijuus. Lähtökohtana oli, että kaikki avainhenkilökoulutukseen tulijat olisivat käyneet lähisuhdeväkivallan puheeksiottamisen koulutuksen, jota myös järjestettiin hankkeissa. Vuosina 2014 2015 Väistö-hanke koulutti alueella noin 2500 henkilöä THL:n lähisuhdeväkivallan suodatin- ja kartoituslomakkeen käyttöön. Hankkeen päättymisen jälkeen Saumuri-hanke jatkoi näitä koulutuksia. Avainhenkilökoulutuksen osallistujat pyrittiin rekrytoimaan puheeksiottamiseen koulutettujen ryhmistä, jotta heillä olisi perusosaaminen aiheesta. Ensimmäinen avainhenkilöryhmä (52 koulutettua Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä) toteutettiin yhdessä Väistö-hankkeen kanssa siten, että hankkeet vastasivat kumpikin tietyistä osioista. Koulutus koostuu neljästä eri osiosta, jotka on nimetty seuraavasti: 1. Tuntumaa todellisuuteen I: Kokemuksellisuus 2. Puheeksioton välineet 3. Tuntumaa todellisuuteen II: Forum-teatteri 4. Verkostoituminen Väistö-hanke vastasi erityisesti osiosta 2 ja Saumuri-hanke osioista 1 ja 3. Yhteinen vastuu oli osiosta 4, mutta käytännössä kaikkiin osioihin osallistui henkilökuntaa molemmista hankkeista. (Lisää osioista luvussa Koulutuksen rakenne ja taulukossa 1.) Väistö-hankkeen päättymisen jälkeen Saumuri-hanke vastasi kolmen muun ryhmän kouluttamisesta. Tällä hetkellä (elokuussa 2017) avainhenkilöitä on alueella yhteensä 105. Heistä pääosa (89) työskentelee julkisella sektorilla sosiaali- ja terveydenhuollossa, oppilas- /opiskeluhuollossa sekä varhaiskasvatuksessa. Kolmannelle sektorille on koulutettu yhteensä 5

16 avainhenkilöä. Mukana on muun muassa Rikosuhripäivystys, sovittelutoimisto sekä erityisryhmiä edustavia järjestöjä. Kuviossa 3 on havainnollistettu yksinkertaistetusti avainhenkilön rooli sekä se, miten asiakas ohjautuu avainhenkilölle. KUVIO 3. Avainhenkilöiden rooli (mukaeltu Humalamäki 2015). Koulutuksen rakenne Koulutus (1,5 op) muodostui ennakkotehtävästä, neljästä eri koulutusosiosta (3 h / kerta) sekä välitehtävistä. Kaksiosaiseen ennakkotehtävään kuului ensinnäkin kuvaus johonkin omaan työhön liittyvästä lähisuhdeväkivalta-casesta. Toinen osa tehtävästä oli pohdinta siitä, mitä erityisiä tietoja ja taitoja työntekijä tarvitsee pystyäkseen näkemään, mistä on kyse, sekä takaamaan turvallisuuden tilanteessa. Koulutuksen neljä osiota muodostavat kukin oman kokonaisuutensa. Osiot aiheineen ja sisältöineen on koottu taulukkoon 1. 6

Osio Sisältö Miten kokemustietoa hyödynnettiin? 1. Tuntumaa todellisuuteen I: Kokemuksellisuus 2. Puheeksioton välineet 3. Tuntumaa todellisuuteen II: Forum-teatteri 4. Verkostoituminen Syvempi ymmärrys lähisuhdeväkivaltailmiöstä Case-perustainen opetus Palvelupolkujen mallintaminen alkoi Väkivallan suodatin- ja kartoituslomake, syvempi käsittely (kouluttavat tulevaisuudessa lomakkeen käyttöön) Turvasuunnitelma MARAK-lomake 3 4 lyhyttä näytelmää, joista muodostui koulutuskerran case. Teemat liittyivät mm. sukupuolirooleihin, vakavaan väkivaltaan Palvelupolkujen hahmottelu jatkuu Osio integroitiin osaksi alueellista koulutustapahtumaa Koulutettavat esittäytyivät muille TAULUKKO 1. Lähisuhdeväkivaltatyön koulutuksen osa-alueet. Kokemusasiantuntijat kertoivat tarinansa, jotka pohjana palvelupolkujen mallinnukselle Kokemusasiantuntijat kommentoivat ryhmätöitä Dialoginen keskustelu ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden välillä Kokemusasiantuntija kommentoi työvälineitä asiakasnäkökulmasta Työntekijöille kertynyt praktinen osaaminen avainhenkilötyöstä: jo valmistunut avainhenkilö kertomassa omasta työstään Caset lähisuhdeväkivaltauhrien kokemuksista Kokemusasiantuntijoita mukana näytelmissä ja niiden suunnittelussa Kokemusasiantuntijan puheenvuoro koulutuspäivässä Jokaisen koulutusosionjälkeen annettiin välitehtävä, joka oli tehtävä ennen seuraavaa koulutuskertaa. Ensimmäinen välitehtävä oli otsikoitu seuraavasti: Mitä työvälineitä tällä hetkellä käytät? Mitä työvälineitä haluaisit käyttää? Miten hyödynnät verkostoa ja avainhenkilöiden ryhmää? Toisen koulutusosion jälkeen välitehtävänä oli pohtia, mitä uutta on oppinut lähisuhdeväkivallasta. Viimeinen eli lopputehtävä liittyi oman työnkuvan mallintamiseen avainhenkilönä: mitä työ avainhenkilönä tarkoittaa oman työn näkökulmasta? Koulutettavat toimittivat tämän mallinnuksen myös esimiehilleen. Jokaisen koulutusosion jälkeen kerättiin niin sanottu välitön, reaktiotason palaute (Kirkpatrick 1994; Korkeakoski toim. 1999). Palaute kysyttiin kirjallisella palautelomakkeella, jossa kar- 7

toitettiin kokemuksia asteikolla 1 5 (1 = erittäin huono, 5 = erittäin hyvä) seuraavista osaalueista: tilaisuudesta informoiminen etukäteen päivän rakenne sisällöllinen anti tapaamisen anti suhteessa omiin tarpeisiin tai / ja työhön esittelymenetelmien toimivuus yleisarvosana tapaamisesta. Lisäksi kysyttiin kehittämisideoita avoimella kysymyksellä. Kaikkien osioiden yleisarvosanojen keskiarvot olivat välillä 4.1 5.0. Lisäksi jokaisen avainhenkilökoulutuksen kohdalla lähetettiin vielä sähköinen kyselylomake muutama kuukausi koulutuksen päättymisen jälkeen. Sähköisesti annettua palautetta hyödynnettiin seuraavan avainhenkilöryhmän koulutuksen toteutuksessa. Palautteen kerääminen mahdollisti koulutettavien osallistumisen koulutuksen suunnitteluun, minkä on todettu parantavan koulutuksen vaikuttavuutta (Korkeavuori 1999). Koulutuksen teoreettisesta taustasta Kokemuksellinen oppiminen on dynaaminen prosessi, joka muodostuu neljästä vaiheesta: 1) kokemus 2) reflektointi 3) käsitteellistäminen 4) toiminta Keskeistä on oppimisen kohteena olevan ilmiön tunnistaminen ja havainnointi. Reflektointivaiheessa painottuu omien kokemusten läpi käyminen, jolla luodaan pohjaa uusille käsitteille ja ajatusmalleille. On kuitenkin huomioitava, ettei kokemuksellista oppimista voi perustaa vain kokemukseen. Kokemuksiimme keskeisesti liittyvät tunteet, ajatukset sekä käsitykset eräänlaiset merkitysperspektiivit jäsentyvät teorian ja käsitteiden avulla. Käsitteellistämisen vaiheessa teoriat, mallit ja käsitteet jäsentävät omakohtaista kokemusta ja auttavat sen yleistämisessä ja tietoisessa hallinnassa. Tämä mahdollistaa omien kokemustensa objektiivisemman tarkastelun. Abstraktissa käsitteellistämisvaiheessa vanhoja ajatusmalleja muokataan sekä luodaan uusia malleja. Tämä kaikki eli oppimisprosessin tuotos siirretään toiminnan vaiheessa käytäntöön. (Kolb 1984; Rauste-von Wright 1997.) Kokemuksellinen oppiminen näyttäytyy läpileikkaavana periaatteena sekä koulutuksessa että tulevaisuuden avainhenkilötyössä ja osaamiskeskusrakenteen muodostumisessa. Koulutuksessa pidettiin tärkeänä välitöntä omakohtaista kokemusta, joka luo perustan oppimiselle. Koke- 8

muksen tuottamiseen pyrittiin koulutuksessa muun muassa erilaisten elämyksellisten menetelmien, esimerkiksi forum-teatterin ja väitekävelyn, avulla. Myös kokemusasiantuntijoiden puheenvuorot, heidän kertomuksensa omista väkivaltakokemuksistaan, toimivat kokemuksen tuottamisen välineinä. Koulutettavia kannustettiin reflektoimaan niitä ajatuksia, joita koulutussisällöt heissä herättivät. Omien kokemusten reflektoinnin ajateltiin tukevan ymmärryksen syventymistä opittavista asioista. Reflektointi toteutui sekä suoraan koulutustilanteessa että kirjallisina tuotoksina, joita koulutettavat tekivät eri osioiden välillä välitehtävien muodossa. Koulutuksen tavoitteena oli myös osaltaan tukea osallistujia löytämään käsitteitä, jotka auttavat heitä ymmärtämään väkivaltaa ilmiönä, sen eri työmenetelmiä sekä omaa toimintaansa suhteessa työyhteisön menettelytapoihin ja ehkä myös laajemmassa mittakaavassa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Koulutustilaisuuksissa käytiin myös läpi asiakas-caseja, joita koulutettavat olivat kohdanneet koulutuksen aikana. 9

PALAUTEKYSELY Tämän raportin aineisto koostuu koulutuksen jälkeen kerätyistä kirjallisista palautekyselyistä. Palautekyselyn rakenne ja aineiston käsittely perustuvat löyhästi Kirkpatrickin (1994) malliin, jossa arviointi toteutuu neljän askeleen kautta: 1) välitön kokemus reaktiotasolla koulutuksesta (reaction) 2) oppimisen ja osaamisen arviointi (learning) 3) muutokset toiminnassa (behaviour) 4) tulosten ja vaikutusten arviointi (results) Tässä raportissa tarkastelu painottuu kahteen ensimmäiseen ja osin kolmanteen vaiheeseen. Palautekyselyssä kartoitettiin taustatietoina ryhmää, organisaatiota ja asemaa organisaatiossa sekä seuraavia osa-alueita: koulutukseen ohjautuminen koulutuksen toteuttaminen oma oppiminen oma avainhenkilöryhmäni työskentelyorganisaatio ja täydennyskoulutus. Palautekysely lähetettiin sähköisesti kaikille valmistuneille avainhenkilölle ( N= 105) vuosina 2015 2016. Kyselystä lähetettiin vähintään kaksi muistutusta. Vastauksia saatiin yhteensä 42, jolloin vastausprosentti oli 40. Kaikista vähiten vastauksia saatiin kevään 2016 ryhmästä, josta muistutusviesteistä huolimatta ainoastaan viisi henkilöä vastasi kyselyyn. Tähän vaikuttanee suurilta osin kyselyn lähettämisen ajankohta: kysely toteutettiin kesälomakauden aikana. Taulukossa 2 on erittely ryhmistä. Ajankohta Koulutettavat Valmistuneet Kyselyyn vastanneet Ryhmä 1 Sosiaali- ja terveydenhuolto, 52 19 Kevät 2015 varhaiskasvatus Ryhmä 2 Järjestökentän toimijat (mm. 10 6 Syksy 2015 erityisryhmiä edustavat järjestöt) Ryhmä 3 Sosiaali- ja terveydenhuolto, 17 5 Kevät 2016 varhaiskasvatus, järjestökentän toimijat Ryhmä 4 Sosiaali- ja terveydenhuolto, 26 12 Syksy 2016 varhaiskasvatus, oppilas- ja opiskelijahuolto, järjestökentän toimijat TAULUKKO 2. Avainhenkilökoulutusryhmät. 10

Ammattiryhminä olivat edustettuina muun muassa sosiaalityöntekijät, sosiaaliohjaajat, sairaanhoitajat, mielenterveyshoitajat, palveluohjaajat, koulukuraattorit, terveydenhoitajat, lähihoitajat, psykologit, perheterapeutit, päihdetyöntekijät, varhaiskasvatus, diakoniatyö ja poliisi. Kolmannelta sektorilta koulutukseen osallistuivat muun muassa viisi erityisryhmiä edustavaa järjestöä, sovittelutoimisto ja Rikosuhripäivystys (RIKU). 11

TULOKSET Motivaatio koulutukseen Palautekyselyssä kysyttiin avoimella kysymyksellä koulutukseen hakeutumisesta. Vastauksissa kävi ilmi, että tieto koulutuksesta oli saatu useimmiten esimiehen kautta. Tämä kuvaa osaltaan sitä, että esimiestaso sitoutui hyvin koulutuksen toteuttamiseen. Pääsääntöisesti koulutukseen oli hakeuduttu vapaaehtoisesti oman kiinnostuksen perusteella. Väkivaltatyön merkitys tiedostettiin ja lisätieto aiheesta koettiin kiinnostavana ja omaa työtä tukevana. Koulutukseen osallistumisen motivaatiota ennen sen alkamista ja koulutuksen loppuvaiheessa kartoitettiin viisiportaisella asteikolla (5 = erittäin suuri, 4 = melko suuri, 3 = kohtalainen, 2 = melko vähäinen 1 = erittäin vähäinen). Motivaatio Vastaajat (%) Erittäin suuri 16,6 Melko suuri 54,7 Kohtalainen 28,5 TAULUKKO 3. Motivaatio koulutukseen ennen sen aloittamista. Kaiken kaikkiaan 40 % osallistujista kertoi, että motivaatio koulutukseen ja sen sisältöihin kasvoi koulutuksen aikana. Tuloksista voitaneen tulkita, että osallistuminen oli syventänyt kiinnostusta aiheeseen, vaikka osallistujien motivaatio koulutukseen olikin hyvä jo ennen sen alkua. Yksi mahdollinen osatekijä voi olla se, että koulutus yksinkertaisesti koettiin tarpeelliseksi oman työn kannalta. Vastaajista 92 % oli joko osittain tai täysin samaa mieltä väittämän Koulutus on minulle hyödyllinen oman työni näkökulmasta kanssa. Koulutuksen toteuttaminen Koulutuksen tehtävistä aiheutuvaa työmäärä oli enemmistön mielestä sopiva (76 %). Vastaajista 12 prosenttia ei ollut kokenut tehtävistä suoriutumista työllistävänä. Viiden prosentin mielestä tehtävät työllistivät melko paljon. Osallistujilta kysyttiin avoimella kysymyksellä, mikä koulutuksessa oli ollut hyvää. Useimmissa vastauksissa mainittiin kokemuksellisuus ja kokemusasiantuntijat. Myös koulutuksen käytännönläheisyys sai kiitosta. Koulutus oli syventänyt ymmärrystä väkivallan olemuksesta, ja sen kautta oli saanut myös konkreettisia työvälineitä, joista esimerkkinä mainittiin erilaiset 12

lomakkeet. Draaman käyttö koulutusmenetelmänä oli koettu toimivana ja tuovan hyväksi koettua käytännönlähisyyttä. Kouluttajat koettiin asiantuntevina, koulutusta kuvattiin vastavuoroiseksi ja opetustapoja miellyttäviksi. Koulutus nähtiin mahdollisuutena verkostoitua muiden toimijoiden kanssa. Avoimella kysymyksellä kysyttiin myös, mikä koulutuksessa oli huonoa. Keskeisenä puutteena mainittiin koulutuksen lyhyt kesto. Koulutustilat eivät aina olleet täysin esteettömiä. Eräs vastaaja mainitsi omien menneisyyden kokemusten tulleen mieleen. Tämä takautumien mieleen palaamisen riski tiedostettiin jo koulutuksen suunnitteluvaiheessa. Koulutuksen alussa tuotiin esille, että koulutuspäivien jälkeen on mahdollista jäädä keskustelemaan omista kokemuksista psykoterapeutin tai perheterapeutin (VET) kanssa. Tämä mainittiin erikseen vielä jokaisen koulutusosion yhteydessä. Ensimmäisessä koulutusryhmässä vuonna 2015 tuotiin esille yksittäisiä mielipiteitä liittyen muun muassa toiveeseen avainhenkilöiden konkreettisen työn selkiyttämisestä. Tämä liittyy osaltaan siihen, että koulutuksen alkaessa valmista avainhenkilötoimintamallia ei ollut, koska Etelä-Savon Väistö-hankkeen ja Saumurin yhteinen pääperiaate oli, että toimintamalleja ei tuoda organisaatioihin valmiina ulkoapäin. Sen sijaan ne rakennettiin yhteistyössä koulutettavien ja yksiköiden johdon kanssa, jotta jokaiseen yksikköön saatiin yksiköiden erityistarpeet huomioiva lähisuhdeväkivaltatyön palvelupolku. Koulutuksissa haastettiin koulutettavia pohtimaan oman organisaation senhetkisiä toimintamalleja lähisuhdeväkivaltaa kokeneen asiakkaan kohdalla sekä hahmottelemaan muutosehdotuksia. Tämä niin sanotusti käytännön tasolta kumpuava tieto siirtyi rakenteisiin konkreettisesti, kun koulutettavat tekivät viimeisenä oppimistehtävänään mallinnuksen omasta työnkuvastaan avainhenkilönä, jonka he toimittivat kouluttajien lisäksi myös esimiehilleen. Tässä he pystyivät hyödyntämään valmista rautalankamallia (aiemmin esitelty kuvio 3), mutta heidän tuli pohtia erityisesti sitä, mitä työ tarkoittaa omassa työyksikössä ja omasta työroolista käsin. Avoimella kysymyksellä kysyttiin vielä, mitä teemaa koulutettavat olisivat toivoneen koulutuksessa käsiteltävän. Näitä teemoja pyrittiin mahdollisuuksien mukaan huomioimaan alueellisten koulutustilaisuuksien järjestämisessä. Oma oppiminen Vastaajilta kysyttiin, olivatko heidän käsityksensä lähisuhdeväkivallasta muuttuneet koulutuksen aikana. Suurin osa vastaajista (76 %) kertoi käsitystensä väkivaltatyöstä muuttuneen. Lisäksi erillisellä kysymyksellä pyydettiin kuvailemaan vapaamuotoisesti, mikä on omasta 13

mielestä ollut keskeisin muutos. Tähän vastasi kolmekymmentä koulutukseen osallistujaa. Vastauksista hahmottui kolme kategoriaa, joissa muutokset olivat tapahtuneet: a) tiedot b) taidot c) asenteet. (Ks. asiantuntijuuden kehittymisestä Niiranen-Linkama 2005.) Muutoksia tiedoissa, taidoissa ja asenteissa Vastauksissa mainittiin aiempaa laajempi tietomäärä ja ymmärrys suhteessa lähisuhdeväkivalta-ilmiöön, esimerkiksi lähisuhteissa ilmenevän väkivallan yleisyys sekä ilmiön monimuotoisuuden hahmottaminen. Eräs vastaaja toi esille väkivallan systemaattisen kartoittamisen merkityksen: tiedostaa paremmin miten tärkeää on kysyä jokaiselta, koskaan ei voi tietää kuka on kokenut väkivaltaa. Lisäksi mainittiin se, että koulutuksen koettiin antaneen konkreettisia työvälineitä: Olen saanut niin paljon tietoa aiheesta ja minulla on nyt työvälineitä, jotta pystyn auttamaan. Tiedän mihin lähteä ohjaamaan väkivaltaa kohdannutta asiakasta. Vastaaja toi esille myös tiedon lisääntymisen ohjauskäytännöistä. Tiedossa keskeisenä osatekijänä väkivaltailmiön laajemman ymmärryksen lisäksi koettiin lisääntynyt tieto alueen palvelujärjestelmästä lähisuhdeväkivaltatyön osalta. Tämä toi joillekuille myös kokemuksen siitä, ettei kaikkea tarvitse osata itse vaan tarvittaessa yhteistyötahoilta saa apua. Vastausten perusteella lisääntynyt tieto oli tuonut myös kokemuksen siitä, että omalla työllä pystyy vaikuttamaan. Keskeiset muutokset taidoissa liittyivät ensinnäkin asiakkaan kohtaamiseen. Ennen koulutusta minua ahdisti ajatus väkivaltatyöstä, mutta nyt koen että se on yksi normaali osa työtäni. Koen että pystyn nyt kohtaamaan asiakkaita paremmin. Pohdittiin, kuinka väkivalta voi näkyä niin monella eri tavalla ja että sen tunnistaminen vaatii työntekijältä herkkyyttä. Useissa vastauksissa mainittiin myös valmiudet ottaa väkivalta aiempaa rohkeammin puheeksi. Eräs vastaaja mainitsi tässä yhteydessä myös sen ettei pelkää tekevänsä jotakin väärin. Aiempaa varhaisemman puuttumisen mahdollisuus mainittiin myös. 14

Vastaajat kokivat saaneensa koulutuksesta konkreettisia työvälineitä käytännön työhön. Esimerkkeinä mainittiin THL:n lomakkeet, muun muassa lähisuhdeväkivallan suodatin- ja kartoituslomakkeen käyttö sekä vakavan väkivallan kartoittamiseen tarkoitettu MARAK-lomake. Jälkimmäiseen yhdistettiin myös verkostotyön tuen mahdollisuus. Vastauksista välittyi muutoksia myös asennetasolla. Eräs vastaaja totesi, että koulutuksen jälkeen on ollut helpompi suhtautua lähisuhdeväkivaltaan. Väkivallan osapuolten kohtaamiseen katsottiin olevan valmiuksia, ja väkivaltaan puuttuminen ainakin jollakin tavalla nähtiin mahdolliseksi kaikille. Tämä ei olekaan rakettitiedettä vaan kuka vain voi tehdä asian suhteen toiselle hyvää. Lähisuhdeväkivaltaa pidettiin ongelmana, joka tulee tunnistaa ja ottaa puheeksi. Pohdittiin, että vaikka lähisuhteissa tapahtuva väkivalta luonnollisesti edellyttää työntekijältä tiettyjä taitoja, ei väkivallan uhrin tunnistaminen ja hoitoonohjaus kuitenkaan kuulu ainoastaan jonkin tietyn erityisalan työtehtäviin. Väkivaltaa kokeneiden henkilöiden kanssa työskentelyn katsottiin kuuluvan omaan työnkuvaan mutta myös laajemmin osaksi palvelujärjestelmää ja siellä työskentelevien työtä: Puheeksi ottaminen ja ohjaaminen, kuunteleminen/ kuuleminen kuuluu kaikille!!! Ei pelkästään "avainhenkilöille", tämän ilosanoman eteenpäin vieminen on tärkeää. Vastauksissa mainittiin myös aiheen pitäminen esillä omassa työyhteisössä: ei pidä hyssytellä ja lakaista vaikeita asioista maton alle esim. työryhmässä. Muutosten tausta Muutoksen taustatekijöitä kysyttiin avoimella kysymyksellä, jossa piti selittää, miksi muutos oli vastaajan mielestä tapahtunut. Keskeisenä muutoksen taustatekijänä mainittiin lisääntynyt tieto väkivallasta ilmiönä ja ymmärrys puheeksi ottamisen tärkeydestä. Todettiin, että jälkikäteen mietittynä väkivaltaa on todennäköisesti ollut useissa asiakastapauksissa. Tämä laajempi käsitys ilmiötasolla tuli esille myös muun muassa vastauksessa, jossa pohdittiin tekijän roolia väkivaltakokemuksessa: Oivallus, että teon takana on ihminen, jota voi myös painaa kovasti oma käyttäytyminen. Puheeksiotto on (toivottavasti) hänelle mahdollisuus, ei rangaistus. 15

Eräälle vastaajalle tärkeää oli ollut se, että väkivallasta puhuttiin suoraan: asioista puhuttiin niiden oikeilla nimillä jolloin sellainen tabun verho häipyi. Ylipäätään avun saannin merkityksen konkretisoitumisessa koettiin käytännön esimerkkien olleen hyvin tärkeässä roolissa. Vastauksissa mainittiin kokemusasiantuntijoilla ja heidän tarinansa niin väkivaltakokemuksista kuin niistä selviytymisestä. Verkostoitumisen merkitys tuli myös esille: muiden avainhenkilöiden tapaaminen sekä ylipäätään eri ammattilaisten näkemykset mainittiin muutoksen taustatekijänä. Tietoisuus yhteistyötahojen olemassaolosta ja roolista lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden kanssa työskennellessä tuo varmuutta ja kokemuksen siitä, ettei työtä tarvitse tehdä yksin. Opittujen sisältöjen vieminen käytäntöön Yli puolet vastaajista (54 %) ilmoitti että on jo voinut omassa työssään hyödyntää koulutuksessa oppimiaan asioita. Viimeisimmän ryhmän kohdalla jopa 13 vastaajaa 17:sta ilmoitti, että oli voinut jo hyödyntää opittuja asioita, kun ensimmäisen ryhmän kohdalla ainoastaan noin kolmannes vastaajista raportoi asiasta. Muutoksen taustalla voi olla se, että väkivaltatietoisuus työyksiköissä on yleisestikin ottaen lisääntynyt muun muassa puheeksiottokoulutusten myötä. Vastaajilta kysyttiin vielä tarkempaa kuvausta tilanteesta, jossa he olivat voineet hyödyntää koulutuksen antia. Yleisesti ottaen väkivallan ottaminen puheeksi, aiheesta keskustelu ja asiakkaan ohjaaminen avun piiriin nousivat esille. Mielenkiintoista oli, että jotkut mainitsivat tämän myös ei-ammatillisessa kontekstissa, esimerkiksi ystävyyssuhteissaan. Eräs vastaaja kertoi tilanteesta, jossa asiakas oli heti ensi tapaamisella kertonut monenlaisesta fyysisestä ja henkisestä väkivallasta. Vastaaja pohti, että hän olisi luultavasti suhtautunut tilanteeseen eri tavoin ennen koulutusta. Muutama vastaaja mainitsi tiedon välittämisen tärkeänä osatekijänä. He olivat keskusteluissa pystyneet havainnollistamaan henkistä ja fyysistä väkivaltaa asiakkaille, jotka eivät sitä olleet omassa elämäntilanteessaan tunnistaneet. Yhtenä konkreettisena esimerkkinä mainittiin MARAK-lomakkeen käyttö. Väkivaltatyön juurtumisen ja kehittämisen kannalta erittäin keskeinen ja tärkeä esille tullut asia oli lähisuhdeväkivallasta puhuminen omassa työyhteisössä. Useat olivat kertoneet työyhteisöissään omasta työstään ja lähisuhdeväkivallan yleisyydestä sekä siihen puuttumisen tärkeydestä. 16

Avainhenkilöryhmä Koulutusryhmien toimivuutta kartoitettiin neliportaisella asteikolla (4 = täysin samaa mieltä, 1 = täysin eri mieltä). Taulukkoon 4 on koottu eri ryhmien vastaukset, ja vertailun vuoksi ensimmäisen ryhmän vastaukset on kuvattu erillisenä, koska tämän ryhmän koulutuksen aikana avainhenkilöjärjestelmä varsinaisesti pilotoitiin eikä valmista toimintamallia ollut. Ensimmäinen ryhmä, 52 valmistunutta kevät 2015 (n = 19) Viimeiset ryhmät, 53 valmistunutta, syksy 2015, kevät 2016 ja syksy 2016 (n = 23) Täysin samaa mieltä (%) Jokseenkin samaa mieltä (%) Jokseenkin eri mieltä (%) Täysin eri mieltä (%) Minulle on hahmottumassa, mihin 21 68 5 avainhenkilöiden rooli tulee tulevaisuudessa liittymään. 22 78 Ilmapiiri ryhmässäni on ollut hyvä. 79 82 16 18 Ammattialani osaamista arvostetaan samalla tavalla kuin muidenkin 79 94 21 6 Minun on ollut helppo tuoda ryhmässä esille omia ajatuksiani 79 70 21 30 TAULUKKO 4. Koulutusryhmien kokemuksia ryhmästä. Ensimmäisessä ryhmässä vaikuttaakin olleen hieman enemmän epätietoisuutta omasta työnkuvasta avainhenkilönä. Pääsääntöisesti ilmapiiri ryhmissä oli koettu hyväksi ja eri ammattialoja arvostavaksi. Tämä on tärkeä huomio, koska ryhmät olivat hyvin heterogeenisia ja monialaisia. Ensimmäisessä ryhmässä oli pääasiassa julkisen sektorin edustajia eri hallintokunnista. Muissa ryhmissä mukana oli lisäksi kolmannen sektorin toimijoita. On tärkeää, että ryhmäytyminen on onnistunut tavalla, joka mahdollistaa eri alojen asiantuntijuuden äänen kuulumisen. Toisessa, kolmannessa ja neljännessä ryhmässä tämä eri alojen asiantuntijuuden arvostaminen vaikuttaisi olevan jopa hieman korkeampaa kuin ensimmäisessä, joka kuitenkin oli homogeenisin ryhmä. Koulutuksen todettiin toisaalta olleen melko lyhyt, ja palautteessa tuotiin esille kriittisiäkin näkökulmia. Vastauksissa pohdittiin, muodostuuko ryhmän toimintaan riittävästi sen koheesiota ylläpitäviä toimintamuotoja tulevaisuudessa, esimerkiksi säännöllisiä tapaamisia. Lisäksi 17

mietittiin, miten yhteydenpito ryhmän kesken toteutuu. Ryhmän toimintaa edistävänä asiana vastaajat toivat lähes poikkeuksetta esille säännölliset tapaamiset. Ensimmäisen ryhmän valmistumisen jälkeen avainhenkilöryhmille järjestettiin säännöllisiä tapaamisia. Säännöllisimmin nämä tapaamiset toteutuivat Savonlinnassa. Mikkelissä avainhenkilöiden tapaamiset oli integroitu suurempiin, alueellisiin koulutuksiin, jotka Saumurihanke järjesti. Hanketyön aikana huomattiin, että tarvetta olisi kuitenkin ollut erityisesti juuri avainhenkilöiden keskinäisille tapaamisille. Esiin nousi myös toiveita näiden tapaamisten työnohjauksellisesta luonteesta. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että esimerkiksi VISH-koulutetuilla (mm. Husso ym. 2014) oli Mikkelin alueella säännöllinen työnohjaus VIOLA väkivallasta vapaaksi ry:n järjestämänä. Tällä oli työnohjaajien näkemysten mukaan ollut merkitys väkivaltatyöntekijän identiteetin sekä ryhmän kehittymisen kannalta (Hallikainen 2017). Koulutuksen käyneiltä kysyttiin vielä avoimella kysymyksellä, minkä he kokevat suurimmaksi haasteeksi väkivaltatyön tekemiselle organisaatiossaan. Rajallisten aikaresurssien ohella työkäytäntöjen vakiinnuttamiseen liittyen haastavana mainittiin myös puheeksiottamisen juurruttaminen jokapäiväiseen työhön. Todettiin, ettei avainhenkilöiden luokse ohjaudu asiakkaita, ellei työyksikkötasolla ole vakiintunut ja rutiininomainen tapa kartoittaa väkivaltaa kaikilta. Avainhenkilöiden koettiin olevan laajoissa organisaatioissa ympäri kaupunkia, mikä koettiin toimintamallin kehittämisen ja vakiinnuttamisen kannalta haasteelliseksi. Tämä tuli esille varsinkin ensimmäisen koulutusryhmän vastauksissa. Pohdittiin myös tarvetta erityisesti lähisuhdeväkivaltatyöhön liittyvään työnohjaukseen. Erityisryhmien tarpeiden huomioiminen herätti myös pohdintoja varsinkin järjestökentän osallistujien keskuudessa. Lähes kaikki vastaajat (95 %) olivat edelleen kiinnostuneita kehittämään osaamistaan lähisuhdeväkivaltatyössä. Väkivaltailmiön laajuus oli konkretisoitunut koulutuksen myötä. Todettiin, että nythän ollaan vasta alussa!. Tekijöiden kanssa tehtävä työ herätti myös kiinnostusta. Eräs vastaaja pohti koulutuksen olleen vain pintaraapaisu, ja moniulotteisessa ilmiössä koettiin olevan vielä paljon opittavaa. Oman työskentelyorganisaation rooli väkivaltatyössä oli selkiytynyt, ja lähisuhdeväkivaltaan puuttumiseen oli saatu välineitä. Tämä puolestaan motivoi sekä pureutumaan lähisuhdeväkivaltatyön tekemiseen että päivittämään ja pitämään yllä ammattitaitoa. Kuten eräs vastaaja osuvasti toteaa: kun on aloittanut jotakin hyvää ja mielekästä, miksei sitä jatkaisi? 18

POHDINTAA Lähisuhdeväkivaltatyön avainhenkilöitä on koulutettu Etelä-Savon alueella vuodesta 2015 lähtien. Koulutuksen rooli oli alun perin painottunut kuntien eri hallinnonalojen ja yksiköiden avainhenkilöryhmien toiminnan aloittamiseen ja lähisuhdeväkivaltatyöhön motivoimiseen. Tässä mielessä koulutus siis onnistui: työhön motivoineet ryhmät pääsivät aloittamaan toimintansa, tulosten perusteella motivaatio koulutukseen kasvoi koulutuksen aikana ja lähes kaikki koulutettavat halusivat tulevaisuudessa kehittää osaamistaan lisää lähisuhdeväkivaltatyössä. Tärkeänä koulutuksen antina osallistujat kokivat mahdollisuuden verkostoitumiseen sekä oman kunnan sisällä että muissa kunnissa toimivien lähisuhdeväkivaltatyöntekijöiden kanssa. Tämän yhteistyön ylläpitäminen myös tulevaisuudessa näyttäytyi merkittävänä haasteena vastauksissa. Koulutettavat kokivat myös lähisuhdeväkivaltatyön työnohjauksen tärkeäksi tulevaisuudessa. Työnohjaus voisi toteutua esimerkiksi ryhmämuotoisena ja siten tukea verkostoitumista. Erilaisten workshop-tyyppisten, järjestettyjen vertaisfoorumi-kokoontumisten lisäksi keskeistä verkostoitumista tukevaa toimintaa on kuitenkin myös niin sanottu informaali, matalalla kynnyksellä toteutuva vertaisyhteydenpito ja konsultaatio työn arjessa. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että järjestelmä on juurtumassa palvelujärjestelmään. Saumurihankkeella on käynnissä viimeinen toimintavuosi, ja juurtumiseen on haluttu panostaa edelleen. Seuraava avainhenkilöiden koulutus järjestetään syksyllä 2017. Tähän yhteyteen on integroitu mallin juurtumista edistävä niin sanottu kouluttajakoulutus. Olemassa olevista avainhenkilöistä kartoitettiin kouluttamisesta kiinnostuneet ammattilaiset ja heille suunniteltiin koulutus, josta he saavat eväitä järjestää uusien avainhenkilöiden koulutuksia. Osana tätä koulutusta he järjestävät syksyn avainhenkilöiden koulutuksen, jonka osallistujat (37 henkilöä) on vielä rekrytoitu hanketyönä. Tämän jälkeen alueella on koulutettuja avainhenkilöitä noin 140, mikä alueen muiden osaajien kanssa muodostaa hyvän pohjan osaamiskeskusrakenteelle ja maakunnallisen lähisuhdeväkivaltatyön kehittämiselle. Oma kysymyksensä juurtumisen kannalta on kuitenkin vielä lähisuhdeväkivaltatyön ja alueellisen osaamiskeskuksen koordinointi alueella. Saumuri- ja Väistö-hankkeiden aikana tämä on ollut yksi kehittämisen kärki. Tavoitteena on ollut vakiinnuttaa koordinaatio sekä julkiselle sektorille että järjestökenttään, siten, että molemmilta toimijatahoilta olisi nimetty henkilö, jonka työnkuvaan koordinaatio kuuluu. Julkisen sektorin kohdalla tämän vakiinnuttaminen sote-muutosten keskellä on ollut haastavaa. Tehtävää on hoitanut osa-aikaisesti muun työn ohessa muun muassa monitoimijapäivystyksen johtava sosiaalityöntekijä. Haasteeksi ovat muodostuneet muun muassa aikaresurssit sekä ylipäätään tehtävänimikkeen säilyminen mittavissa sote-muutoksissa. Tällä hetkellä koordi- 19

naattorin tehtävät on kuitenkin integroitu Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelupäällikön työtehtäviin. Avainhenkilökoulutus on mahdollistanut sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijöiden verkostoitumisen yli sektorirajojen. Se on antanut valmiuksia lähisuhdeväkivallan puheeksiottoon ja lisännyt ymmärrystä lähisuhdeväkivallasta ilmiönä. Pidemmän aikavälin vaikutukset, kuten se, miten avainhenkilöjärjestelmä vaikuttaa asiakkaiden ja potilaiden avunsaantiin, näkyvät luonnollisesti vasta tulevaisuudessa. Jo nyt on kuitenkin selvää, että koulutus vastaa työelämän tarpeisiin. Lähisuhdeväkivaltatyö tulee tulevaisuudessa koskettamaan yhä suurempaa osaa sosiaali- ja terveysalan peruspalvelujen henkilökunnasta. Koulutus auttaa siis työntekijöitä ennakoimaan ja sopeutumaan työelämän muutoksiin. Varsinaista avainhenkilöjärjestelmän vakiintumisen onnistumista on tässä vaiheessa liian varhaista arvioida. Tähänastiset kokemukset koulutuksista ja niiden vakiintumisesta sekä koulutettavien korkea motivaatio lähisuhdeväkivaltatyöhön ja siinä kehittymiseen ovat kuitenkin hyvä ja lupaava lähtökohta avainhenkilötoiminnan juurtumiselle vakiintuneeksi toimintamalliksi sosiaali- ja terveyspalveluihin. Tätä tukee osaltaan merkittävästi myös esimiesten antama tuki koulutukselle. 20

LÄHTEET FRA 2014: EU:n laajuinen tutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Tutkimustulokset lyhyesti. European Union Agency for Fundamental Rights. Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto. http://fra.europa.eu/sites/default/files/fra-2014-vaw-survey-at-a-glance-oct14_fi.pdf. Luettu 16.8.2017 Hallikainen, K. 2017: Suullinen tiedonanto ja muistiinpanot VIOLAn työyhteisökokouksista. Humalamäki, O. 2015: VÄISTÖ 20142015. Väkivaltatyön käytännön toimintatapojen kehittäminen Itä-Suomessa. PowerPoint-esitys, Etelä-Savon väkivaltatyön foorumi 12.4.2015, Mikkeli. Husso, M., Mänttäri-van der Kuip, M., Mäntysaari, M. & Kotiranta, T. 2015: Väkivaltatyö Itä-Suomessa. Väistö-hankkeen arviointi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 30/2015. Tampere: Juvenes Print. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/127151/urn_isbn_978-952-302-554- 7.pdf?sequence=1. Luettu 16.8.2017. Husso, M., Virkki, T., Holma, J., Notko, M. & Laitila, A. 2014: Väkivallan kohtaamisen käytännöt ja kehittämisprojektien sudenkuopat. Teoksessa: Haverinen, R., Kuronen, M. & Pösö, T. (toim.), Suomalaisen sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus. Tampere: Vastapaino, s. 261 282. Kirkpatrick, D. L. 1994: Evaluating Training Programs: The Four Levels. San Francisco: Berrett-Koehler Publishers, Inc. Kolb, D. A. 1984: Experiental Learning: Experience as the Source of Learning and Development. New Jersey: Prentice-Hall, Inc. Korkeakoski, E. (toim.) 1999: Opettajien täydennyskoulutuksen tuloksellisuus. Opetushallituksen rahoittama, pitkäkestoinen koulutus. Opetushallitus. Arviointi 3/1999. http://www.oph.fi/download/49192_opettajien_taydennyskoulutuksen_tuloksellisuus.pdf. Luettu 16.8.2017. Niiranen-Linkama, P. 2005: Sosiaalisen tranformaatio sosiaalialan asiantuntijuuden diskurssissa. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 272. Akateeminen väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. 21

Piippo, S. 2016: Lähisuhdeväkivaltatyön toimintamalli 2016. Mikkelin lastensuojelu, turvakoti ja VIOLA väkivallasta vapaaksi ry. Toimintamallikuvaus. Piippo, S. 2017: Hearing the Voice of Disabled People: Developing Better Services for Intimate Partner Violence. Artikkelikäsikirjoitus. Hyväksytty julkaistavaksi Journal of Health Science -aikakauslehdessä. Piispa, M., Heiskanen, M., Kääriäinen, J. & Sirén, R. 2006: Naisiin kohdistuva väkivalta 2005. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 225. Yhdistyneiden Kansakuntien yhteydessä toimiva Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti HEUNI. Publication Series No. 51. Helsinki. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/152455/225_piispa_heiskanen_kaariainen_s iren_2006.pdf?sequence=2. Luettu 16.8.2017. Rauste-von Wright, M. 1997: Opettaja tienhaarassa. Konstruktivisimia käytännössä. Jyväskylä: Atena. Virkki, T., Husso, M., Notko, M., Laitila, A., Holma, J. & Mäntysaari, M. 2011: Lähisuhdeväkivallan kehystäminen erikoissairaanhoidossa: puuttumisen ja muutoksen mahdollisuudet. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti, (4) 48, s. 280 293. 22