Hyvän työyhteisön toimintamallit Ajatuksia päivään

Samankaltaiset tiedostot
Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

Kun nuori tulee töihin

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

Perehdyttämisen tarkistuslista

Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

TIIMIN JA TYÖNTEKIJÖIDEN TAVOITTEELLINEN JOHTAMINEN WEBINAARI

Kun nuori tulee töihin

Lahden 4H- yhdistys ry Neljänkaivonkatu LAHTI

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

Perehdyttämisen tarkistuslista

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

ARVIOINTILOMAKE / VIHERALAN AMMATTITUTKINTO Määräys 46/011/2015 Tiiminvetäjänä toimiminen

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Dialoginen johtaminen

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN?

Perehdyttämisen tarkistuslista

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA

Muutoksessa elämisen taidot

Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän.

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Välittäminen on puuttumistakin

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen

SELVITYS OPETTAJIEN PEREHDYTYKSESTÄ. Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen

9.5. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 4/9: Mitä muuttuva työ vaatii johtamiselta ja työntekijöiden oppimiselta?

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI

Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein. Maitotiimi ProAgria Oulu ry. MaitoManagement

Y-SUKUPOLVI: MINUN URANI

Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta

S-ryhmän nuorten työntekijöiden työelämäodotuksia ja -kokemuksia

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen Humap Oy, sivu 1

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinto -luonnos

JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Savonlinnan kaupunki 2013

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

MITEN OLLA HYVÄ TYÖNANTAJA Maaseutuyrittäjä työnantajana-koulutus Pori

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys

Monikulttuuriset hoitajat Mainio Vireessä. Päivi Luopajärvi

Esiintymis- ja vuorovaikutustaidot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Henkilöstön pätevyyden varmistaminen muutostilanteissa. Tuula Pirhonen Laatupäällikkö, tutkija Evira Tutkimus- ja laboratorio-osasto

TYÖHAASTATTELU- OPAS

Johtajuus on työyhteisön erilaisin ja yksinäisin rooli, mutta tärkein voimavara!

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

UUSIX. Työkaluja INWORK hankkeesta

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin

Työn tuki -malli 2011

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat

Työhön perehdyttäminen. Sari Anetjärvi

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

SISÄISEN PALVELUN MITTARI, lomake A

Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

Pedagoginen mentorointi (4 op)

Esimies Kiinteistönhoito Tilakeskus

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

Asennetta työhön valmennusohjelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen

Hankekahvit Kajaanissa Learnig Cafe

Miten keskustella yhdessä arviointituloksista? Tämä ohjeistus on tarkoitettu Sykettätyöhön.fi-palvelun käyttäjille.

Kokemuksia osaamisperustaisuudesta

Uudista ja uudistu 2011

Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi

SWECON TERVEISET TYÖNHAKUUN JA URASUUNNITTELUUN

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä

TULOKSELLISUUS JA TYÖELÄMÄN LAATU muuttujat, jotka korreloivat myös muiden kanssa (luovuus, oppiminen, motivaatio)

Palautteen antamisen kulttuuri

HENKILÖSTÖ: AKTIIVINEN ASIAKASPALVELU JA TYÖN ILO

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma

Lähiesimiestyön ammattitutkinto

Kasvatus- ja ohjausalan erikoisammattitutkinnon perusteet

Wiitaunionin työhyvinvointiohjelma Antaa eri toimijoille yhdessä mahdollisuuden suunnitelmalliseen, pitkäjänteiseen työhyvinvoinnin

Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9.

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Transkriptio:

Hyvän työyhteisön toimintamallit 1.9.2017 Ajatuksia päivään

Yleistä Henkilöstöjohtamisen käytänteet syntyvät itseorganisoitumisen kautta! Perinteisesti haemme yhtä mallia eri puolille (palkitseminen, rekrytointi, henkilöstön kehittäminen...) Pois yhden totuuden malleista moniksi hyviksi käytänteiksi! Tarvitaan toki jokin yhteinen nimittäjä esim. yhteinen suunta, sen ymmärtäminen ja halu liikkua sitä kohti! Moniulotteisuuden kunnioittaminen tärkeää, ihmiset kokevat asiat eri tavoilla! Työyhteisön pelisäännöillä rakennetaan yhteistä todellisuutta. Tärkeintä on yhteisen ymmärryksen rakentaminen ja ajatusten esiin tuominen. Johda ihmistä, sosiaalipsykologiaa johtajille 2012, Esa Pohjanheimo

Perehdytyksen muistilista esimiehelle ja perehdytettävälle Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

Esimies Varaa perehdytykselle riittävästi aikaa huomioi vuosisykliin liittyvät perehdytystarpeet. Ole suunnitelmallinen perehdytyksessä toteuta perehdytys kirjallisen, selkeän perehdytyslistan mukaan. Nimeä päävastuullinen perehdyttäjä. Esittele perehdytettävä työyhteisölle. Varmista, että työyhteisö tietää jo etukäteen uuden jäsenen tulosta. Varmista, että työntekijä ymmärtää organisaation perustehtävän ja tavoitteet sekä tiimin ja oman roolinsa kokonaisuudessa. Selvitä uuden työntekijän rooli työyhteisössä. Käy läpi odotuksesi työntekijälle. Opasta selkeästi työtehtävät: Tehtäväkuvan ja vastuualueen tarkempi selvittäminen. Selvitä työkäytännöt: esim. sähköposti, työtilat, intranet, työajan seuranta, työterveyshuolto. Opasta turvalliset työtavat, työergonomia ja työssä käytettävien suojavälineiden asianmukainen käyttö. Tutustuta työympäristöön: Työpiste, taukohuoneet, ruokailutila, neuvotteluhuoneet, työpaikan pukeutumiskoodi. Kysy työntekijän mietteitä ja hyödynnä tuoreita näkökulmia: nykyisten käytäntöjen haastaminen. Pidä perehdyttämisestä seurantakeskustelu arvioi perehdytyksen onnistumista ja kirjaa kehityskohteet. Jatka perehdytystä vuosisyklin vaatiessa: esim. vuosisuunnitteluun liittyvät tehtävät.

Perehdytettävä Hoida hallinnolliset asiat ajallaan, esimerkiksi verokortti ja työhöntulotarkastus. Kohtaa uudet työkaverit positiivisesti ja avoimesti, ilman ennakkoluuloja. Hyödynnä itseopiskelumateriaalia, esimerkiksi nettisivuja ja toimintakertomusta, aloittaessasi tutustumisen työpaikkaan. Kerro rohkeasti, mitä odotat työltä. Ole aktiivinen opit enemmän kysymällä. Noudata annettuja turvallisuusohjeita ja käytä työnantajan tarjoamia suojavälineitä. Kerro esimiehelle, kun havaitset kehitettävää työyhteisön toiminnassa. Kerro avoimesti asioista, jotka eivät perehdytyksessä toimineet.

Tiedottaminen Johda ihmistä, sosiaalipsykologiaa johtajille 2012, Esa Pohjanheimo

Muutama näkökulma tiedottamiseen Työyhteisöissä keskustellaan usein tiedonkulusta ja sen riittävyydestä. Joillekin kategoriaan "hyvä tiedonkulku" kuuluu kaikki mahdollinen työpaikan tieto ja toisille riittää kaikki oman työn kannalta merkityksellinen tieto. Hyvä ratkaisu ei välttämättä ole muutos tiedonkulussa vaan keskustelu erilaisista odotuksista ja sitä kautta syntyvästä ymmärryksestä.

Muutama näkökulma tiedottamiseen Meillä ei tieto kulje o Mitä tietoa sinä et ole saanut? o Onko tiedon puute aiheuttanut virheitä tai turhaa työtä? o Mistä päättelet, että et ole saanut tarpeellista tietoa? Näiden kysymysten avulla ihmisiä johdatellaan kohti alkuperäistä havaintoa ilman tulkintaa - mitä konkreettista on tapahtunut? --> tämä auttaa ymmärtämään minkälaisen tulkintaprosessin kautta ihminen on päätynyt johtopäätöksensä tiedon kulkemattomuudesta, tässä on myös toive siitä, että ihminen tunnistaisi paremmin oman ajattelukulkunsa ja tarkastelisi sitä kriittisesti.

Kuunteleminen Vuorovaikutustilanteen johtaminen Kysyminen Empaattinen läsnäolo Ammatilliset vuorovaikutustaidot Konkreettisessa pysyminen Peilaaminen Rakentavan dialogin ylläpito Neuvojen ja oletusten välttäminen

Tarkennuksia ammatillisiin vuorovaikutustaitoihin Rakentavan dialogin ylläpito: pysytään siinä asiassa, jonka vuoksi on tultu keskustelemaan Peilaaminen: toistetaan se, mitä toinen kertoo, tarkennetaan ymmärsinkö oikein Empaattinen läsnäolo: Varo sitä, että liian nopeasti sanot ymmärtäväsi toista! HOX! Aina ei voi kuitenkaan ymmärtää toista, mutta aina voi parantaa kuuntelemista. Kuuleminen puolestaan lisää ymmärrystä, vaikka ei koskaan ymmärtäisikään.

Toimi oikea-aikaisesti Vaikuttamisen kehä Huomioi omat vaikutusmahdollisuutesi

Viisi tunnetta toimivassa yhteisössä Näkymiä työyhteisöstämme Valitkaa yhdessä viisi tunnetta, joita toimivassa yhteisössä on hyvä olla. Mikä tekeminen nostattaa näitä tunteita? Kuvatkaa lyhyesti miltä työyhteisömme näyttää juuri nyt tässä uudistuksessa? o Mikä meillä on hyvin? o Missä meillä on parannettavaa? Lähde: HEHKU-tunnepalikat

Sirpa Kova Suunnittelija FM, Opetushallinnon tutkinto Ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja valmentaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Piirroskuvat Oulun yliopisto, Täydentävien opintojen keskus (Topik), Linda Saukko-Rauta, Redanredan Oy, ESR-rahoitteinen Sujuva -hanke