KOLMANNEN YLÄKOULUN SIJAINTIPAIKKA 2912/ /2016 KAOPLTK

Samankaltaiset tiedostot
Kasvatus- ja opetuslautakunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kunnanhallitus

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Hankkeen käynnistyspäätöstä esitetään kunnanvaltuuston hy väk syt tä väk si ja hankesuunnittelun käynnistämiseksi kokouksessa.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

SÄÄKSJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLA KORTTELEITA 52 JA 54 SEKÄ LÄHIALUEELLA, VIKKINIITTY, KAAVA NRO 1096

MRL:n 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavaa laadittaessa / keston pidentäminen

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2017 1

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Kaupunginjohtajan ehdotus:

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/ /2014

Sivistyslautakunta on kokouksessaan kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Hankkeen käynnistyspäätöstä esitetään kunnanvaltuuston hy väk syt tä väk si ja hankesuunnittelun käynnistämiseksi kokouksessa.

HAKKARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, URHEILUALUE YMPÄRISTÖINEEN / KAAVANRO. 2091

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Sivistyslautakunta :

Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa edellisen kerran :

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

lv yht. 8 oppilasta lv yht. 7 oppilasta lv yht. 11 oppilasta lv yht. 13 oppilasta

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Seutukirjasto 127/36.361/2016. Siv 54

Kirjasto- ja kulttuuripalveluiden ja vapaa-aikapalveluiden osalta pal ve luverk ko sel vi tyk ses sä otetaan huomioon:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lausuntopyynnön materiaalit:

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Kunnanhallitus

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Sivistystoimen palveluverkkoselvitys

Kunnanhallitus Valtuusto Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013. Kunnanhallitus

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

KUNNANHALLITUS merkitsee työsuunnitelman tiedoksi ja antaa tarvittaessa jatkovalmisteluohjeita.

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Transkriptio:

Kasvatus- ja opetuslautakunta 105 13.09.2016 Tekninen lautakunta 102 11.10.2016 Tekninen lautakunta 33 11.04.2017 Kunnanhallitus 112 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 37 26.04.2017 KOLMANNEN YLÄKOULUN SIJAINTIPAIKKA 2912/10.03.02.00/2016 KAOPLTK 13.09.2016 105 Kasva ja Opi Lempäälässä sivistystoimen palveluverkkoselvityksen 2016-2021 yhtenä kunnanvaltuuston 25.5.2016 hyväksymänä ke hit tä mis lin jaukse na on kolmannen yläkoulun rakentaminen kun ta kes kuk seen. Palveluverkkoselvityksen perusteella tarvitaan n. 200 yläkoululaiselle koulu paik ka vuonna 2019. Uuteen yläkouluun tulevat oppilaat Kelhon, Mat ti lan, Lastusten, Lempoisten, Säijän ja Nurmen kouluista. Sääks jär ven koulun oppilaaksiottoalueen rajaa siirretään etelään, jolloin Sääks jär ven kouluun tulevat oppilaat koulun laajennetulta op pi laak siot to alu eel ta. Kuljun koulun oppilaat käyvät kolmannen yläkoulun valmistuttua vuo si luo kat 7-9 Hakkarin koulussa. Siirtymäaikatauluista päättää kas va tus- ja opetuslautakunta erikseen. Palvelusuunnitteluryhmä (pasu) on mo ni alai ses ti vastannut jatkovalmistelusta kehittämislinjausten osalta. Kolmannen yläkoulun sijaintipaikkaa kuntakeskuksessa (pal ve lu verk ko mal li C) on valmisteltu 26.4.2016 pidetyn kasvatus- ja ope tus lau ta kun nan, teknisen lautakunnan ja vapaa-aikalautakunnan yhteiskokouksen poh jal ta. Lähtökohtana sijaintipaikan määrittelylle on ollut mahdollisten si jain ti paikko jen tarkastelu kaavoituksen, sijainnin, tontin ja muiden pää tök sen teos sa huomioon otettavien tekijöiden osalta. Lautakuntien yh teis ko kouk sen ryhmätöiden perusteella tarkasteluun nousivat nykyisen lu kion paikka (Kanavan koulu), Tredun puupuoli ja Monitoimikeskuksen tont ti. Näiden vaihtoehtojen pohjalta pidettiin valtuuston osallistava se mi naa ri 25.8.2016, jossa ryhmätöiden ohjeistuksena oli valita yksi vaih to eh to ja sen perustelut päätöksenteon vaikutusten arvioinnin pohjaksi. Kol men lautakuntien esille nostamien paikkavaihtoehtojen lisäksi ryh mä töis sä tuli vaihtoehtona esille vanhan S-Marketin tontti osana kun ta kes kus tan kehittämistä. Kunnanvaltuuston seminaarin ja lautakuntien kolmas yläkoulu kun ta keskus taan yhteiskokouksen tuotosten pohjalta pal ve lu suun nit te lu ryh mä käsitteli päätöksenteon tueksi selvitettäviä asioita ja aikatauluja pää tyen siihen, että kaikkien neljän paikkaehdon osalta laaditaan tar kem mat selvitykset kolmannen yläkoulun rakentamispäätöksen poh jak si. Selvityksissä tulee ottaa huomioon kokonaistaloudellisuus (ra ken nus kustan nuk set ja mahdolliset muut päätökseen vaikuttavat kus tan nus te ki jä), rakentamisaikataulu, tontin koko ja laajennusmahdollisuudet, si jain ti, liikennöinti ja hyödynnettävät tukipalvelut. Tavoitteena on toi mi va, terve, ajanmukainen ja taloudellisesti tarkoituksenmukaisesti to teu tet tu tulevaisuuden oppimisympäristö.

Käytännössä selvitysten tekeminen toteutetaan vuosina 2016-2017 si ten, että hankepäätös tehdään viimeistään vuoden 2018-2020 ta lous suun ni telman hyväksymisen yhteydessä. Muutos alkuperäiseen ta voi te ai ka tau luun on ajallisesti noin vuosi eli uusi koulu olisi käytössä 1.8.2020 lähtien. Ns. väliaikaisina tiloina hyödynnetään mahdollisesti 1.8.2017 käyttöönotettavan Virta-campuksen tiloja. Kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenille toimitetaan lautakuntien yh teis kokouk sen ja valtuustoseminaarin aineisto ja ryhmätöiden tulokset. Lisätiedot. sivistysjohtaja Nina Lehtinen, puh. 050-3839 789 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA esittää tekniselle lau ta kun nal le kolmannen yläkoulun sijaintipaikan vaihtoehtojen osalta selvitysten te kemis tä edellä selostetun pohjalta siten, että päätös sijaintipaikasta ja ra kenta mi ses ta on mahdollisuus tehdä taloussuunnitelman 2018-2020 hy väk symi sen yhteydessä. Täytäntöönpano: ote tekninen lautakunta, kunnanhallitus ja ed. kunnan valtuus to SIV 5.9.2016 Esittelijä, sivistysjohtaja Nina Lehtinen selosti asiaa. KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen. SIV 15.9.2016/RA/ra TELTK 11.10.2016 102 TEKNINEN LAUTAKUNTA päättää käynnistää kolmannen yläkoulun si jainti pai kan vaihtoehtojen selvityksen. Täytäntöönpano: ote rakennuttamispäällikkö, kaavoituspäällikkö TEKN 4.10.2016 TELTK 11.04.2017 33 11.2.2017 TEKNINEN LAUTAKUNTA päätti käynnistää kolmannen yläkoulun si jain tipai kan vaihtoehtojen selvityksen. TEKN 11.10.2016 Teknisessä toimessa on valmisteltu tarkennettu selvitys neljän si jain ti vaihto eh don osalta. Mukana selvityksessä ovat olleet nykyisen lukion alue, Tredun puupuolen alue, Monitoimikeskuksen alue sekä vanhan S-mar ke tin alue.selvityksessä on huomioitu tonttien ja ympäristön omi nai suu det ja toteutettavuus. Lisäksi on huomioitu ra ken ta mis kus tan nuk set, olemassa olevien rakennusten mahdolliset purkukustannukset sekä vaih to eh toi nen

maankäyttö. Kasvatus- ja opetuslautakunnalle on 21.2.2017 kokouksessa esitelty valmis te lu ai neis to ja sen pohjalta on laadittu toiminnallinen tarkastelu eri vaihtoehtojen osalta. Toiminnallinen tarkastelu on liitetty osaksi tek ni sen toimen laatimaa kokonaisselvitystä. Kasvatus-ja ope tus lau ta kun nan käymässä lähetekeskustelussa kolmannen yläkoulun parhaiksi si jain ti paikoik si osoittautuivat Monitoimikeskus ja vanhan S-Marketin tont ti. Lisäksi lautakunta edellytti ennen päätöksentekoa ko ko nais kus tan nus ten selvittämistä sijaintivaihtoehtojen osalta. Asian liitteenä on kokonaisselvitys, joka esitellään tekniselle lau ta kun nal le kokouksessa. annetaan kokouksessa keskustelun jälkeen. TEKN 6.4.2017 Yhteenvedon omaisesti voidaan todeta, että Tredun puupuolen tontti on sel väs ti heikoin vaihtoehto ahtaan liikenneyhteyden ja liittymän puut teel lisuuk sien vuoksi. Lisäksi alue ahdas piha-alueen toiminnoille ja lä hin hyödynnettävissä oleva alue on Halkolan notkossa. Kolmea muuta vaih toeh toa kun vertaillaan sekä maankäytöllisesti, taloudellisesti että toi min nal lises ti, niin vahvimmaksi vaihtoehdoksi osoittautuu vanhan S-mar ke tin tontti. S-marketin tontin sijainti on erittäin hyvien lii ken ne yh teyk sien päässä ja se on keskeisellä paikalla julkisten palveluiden kes kit ty mäs sä. Keskustan rakentuminen ja elävöittäminen harppaisi jälleen ison askeleen eteenpäin, mikäli yläkoulu sijoittuisi aivan ydin kes kus taan. Sijainti vahvistaisi sekä yläkoulun ja kirjaston välistä yhteistyötä et tä yläkoulun ja Virta-kampuksen välistä yhteistyötä. Tontin os ta mi ses ta kunnalle on jo tehty päätös, eikä lisämaan ostoon alueelle ole tar vet ta, vaan piha-alueen toimintoja voidaan sijoittaa Halkolan notkoon, jon ne on olemassa oleva alikulkuyhteys. Lämpölaitoksen vaatima suo ja etäi syys sekä tontin koko ja kytkeytyminen muuhun kes kus ta ra ken ta mi seen tuo rakentamiselle erityisvaatimuksia, mutta useampaan ker rok seen sijoitettuna yläkoulu saadaan hyvin tontille sijoitettua. TEKNINEN LAUTAKUNTA päättää esittää kunnanhallitukselle ja edel leen valtuustolle, että se käynnistää yläkouluhankkeen tarkemman suun nit te lun vanhan S-marketin tontille. Keskustelun aikana Katariina Korhonen esitti, että lautakunta ehdottaa yläkou lu hank keen tarkemman suunnittelun aloittamista Lukion tontille. Erkki Lindstedt kannatti ehdotusta. Keskustelun aikana Hannu Kiviaho esitti, että lautakunta edottaa yläkouluhankkeen tarkemman suunnittelun aloittamista Monarin tontille. ei saanut kannatusta. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, Hannu Kiviahon esitys raukesi kannattamattomana. Lisäksi puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, asiasta on ää nes tet tä vä ja teki seuraava äänestysesityksen, joka

hyväksyttiin yk si mie li ses ti: Ne jotka ovat esittelijän tekemän esityksen hyväksymisen kan nal la äänestävät "jaa" ja ne jotka ovat Korhosen tekemän esityksen hy väk sy mi sen kannalla äänestävät "ei". Äänestys toimitetaan kät ten nos tol la. Toimitetussa äänestyksessä annettiin 4 "jaa" ääntä (Mirva Kurki, Marjo Oja la, Tuomo Mäkelä ja Timo Viitanen) ja 6 "ei" ääntä (Katariina Kor ho nen, Hannu Lehikoinen, Erkki Lindstedt, Anne-Mari Mansikka, Saana Raa ti kainen ja Markku Mikkola) ja 1 "tyhjää" ääntä (Hannu Kiviaho). Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja totesi, että Korhosen esitys on tul lut kokouksen päätökseksi eli lautakunta esittää yläkouluhankkeen tar kemman suunnittelun aloittamista Lukion tontille. TEKNINEN LAUTAKUNTA päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen val tuus tol le, että se käynnistää yläkouluhankkeen tarkemman suun nit te lun Lukion tontille. TEKN 11.4.2017 Merkittiin, että sivistysjohtaja Nina Lehtinen saapui kokoukseen tämän pykä län käsittelyn ajaksi klo 17:45-19:09. KHAL 18.04.2017 112 ehdotus annetaan kokouksessa. TEKN 12.4.2017 Keskustelun aluksi esittelijä kunnanjohtaja Heidi Rämö antoi päätösehdotuksensa: KUNNANHALLITUS päättää esittää valtuustolle, että se käynnistää yläkouluhankkeen tarkemman suunnittelun vanhan S-marketin tontille. Keskustelun kuluessa kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja Mikko Kärki esitti, että kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle yläkouluhankkeen tarkemman suunnittelun aloittamista Lukion tontille. Kunnanhallituksen jäsen Kari Virtanen kannatti Kärjen ehdotusta. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja Heikki Hakala totesi, että koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat esittelijän tekemän pohjaehdotuksen hyväksymisen kannalla äänestävät "jaa" ja ne, jotka ovat Kärjen tekemän esityksen hyväksymisen kannalla äänestävät "ei". Äänestys toimitetaan kättennostoäänestyksenä. Toimitetussa äänestyksessä annettiin 7 "jaa" -ääntä (Kanarva, Jokila, Niemi, Hakala, Söderström, Seppä ja Oikarinen) ja 3 "ei" -ääntä (Selin, Virtanen ja Kärki) yhden (Hämäläinen-Ylikahri) äänestäessä tyhjää. Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja totesi, että esittelijän pohjaehdotus

oli tullut kunnanhallituksen päätökseksi. KUNNANHALLITUS päätti esittää valtuustolle, että se käynnistää yläkouluhankkeen tarkemman suunnittelun vanhan S-marketin tontille. Merkittiin, että kaavoituspäällikkö Ilari Rasimus saapui kokoukseen otsikkoasian käsittelyn aikana klo 17.50. Merkittiin, että vs. tekninen johtaja Tiia Levonmaa selosti otsikkoasiaa kokouksessa. KVAL 26.04.2017 37 HALL 18.4.2017 "Uuden yläkoulun sijainti - Vaihtoehtojen tarkastelu" -selvitys on jaettu esityslistan mukana erillisenä valtuuteuille. Keskustelun kuluessa valtuutettu Juhani Ojala ehdotti, että kolmas yläkoulu rakennetaan Monarin tontille. Valtuutettu Anita Haapasalmi kannatti Ojalan ehdotusta. Keskustelun kuluessa valtuutettu Niina Selin ehdotti, että kolmas yläkoulu rakennetaan Kanavan koulun tontille ja se rakennetaan uudisrakennuksena. Valtuutetut Mikko Kärki, Kari Virtanen, Hannu Lehikoinen, Reijo Jakovuori ja Jarkko Lahtinen kannattivat Selinin ehdotusta. Keskustelun kuluessa valtuutettu Hannu Kiviaho ehdotti, että otsikkoasia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Valtuutettu Kari Tolonen kannatti Kiviahon palautusehdotusta. Julistettuaan otsikkoasian palauttamista koskevan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja Juha Kuisma totesi, että palauttamisesta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat käsittelyn jatkamisen kannalla äänestävät JAA, ja ne, jotka ovat valtuutettu Kiviahon palautusehdotuksen kannalla äänestävät EI. Toimitetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 29 JAA-ääntä ja 14 EI-ääntä. Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja totesi, että otsikkoasian käsittelyä jatketaan kokouksessa. Nimenhuutoluettelo liitteenä. Keskustelun edelleen jatkuttua valtuutettu Niina Selin muutti ehdotuksensa muotoon: "Kolmas yläkoulu rakennetaan Kanavan koulun tontille". Valtuutetut Mikko Kärki ja Kari Virtanen kannattivat Selinin ehdotusta. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja Juha Kuisma totesi, että koska oli tehty kunnanhallituksen pohjaehdotuksesta kaksi poikkeavaa kannatettua ehdotusta, on ensin asetettava äänestettäväksi pohjaehdotuksesta poikkeavat ehdotukset ja niistä voittanut asetetaan pohjaehdotusta vastaan. Äänestys 1 - Kanavan koulun tontti vastaan Monarin tontti Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat valtuutettu Selinin ehdotuksen hyväksymisen kannalla äänestävät JAA, ja ne, jotka ovat valtuutettu Ojalan ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Toimitetussa

nimenhuutoäänestyksessä annettiin 26 JAA-ääntä ja 17 EI-ääntä. Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja totesi, että Selinin ehdotus asetetaan kunnanhallituksen pohjaehdotusta vastaan. Nimenhuutoluettelo liitteenä. Äänestys 2 - Vanha S-marketin tontti vastaan Kanavan koulun tontti Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat kunnanhallituksen pohjaehdotuksen hyväksymisen kannalla äänestävät JAA, ja ne, jotka ovat valtuutettu Selinin ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Toimitetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 13 JAA-ääntä ja 30 EI-ääntä. Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja totesi, että Selinin ehdotus on tullut kunnanvaltuuston päätökseksi. Nimenhuutoluettelo liitteenä. KUNNANVALTUUSTO päätti, että kolmas yläkoulu rakennetaan Kanavan koulun tontille. Merkittiin, että vs. tekninen johtaja Tiia Levonmaa selosti otsikkoasiaa kokouksessa. HALL 27.4.2017