Geologiset retkeilykohteet Etelä-Espoossa - omatoimisia retkeilykohteita

Geologiset retkeilykohteet Etelä-Espoossa - omatoimisia retkeilykohteita

Friisilä Friisinkallio muinaisranta Kuitinmäki Nuottaniemi Matinlahti, rapakivi-siirtolohkareet Tiistilä, pirunpelto Matinkylä Olari Iso Vasikkasaari Koukkuniemi Haukilahti Niittykumpu Tontunmäki Miessaarenselkä Haukilahdenranta, silokalliot, rantaeroosio Varsasaari Westend Tapiola 0 0.5 Vehkasaari 1 Korkeasaari 1.5 km Käärmesaari t Niittysaaret Fröknarna, drumliinisaaret GTK Maanmittauslaitos ja Hallinnon tietotekniikkakeskus Tvijälp Småholm Otsolahti Tapiolan keskusaltaan viereiset kalliot

Geologiset retkeilykohteet Etelä-Espoossa omatoimisia retkeilykohteita Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut kallioperää ja maaperää 1880-luvulta lähtien. Aiemmin tehtävät liittyivät pääasiassa kartoitukseen ja malminetsintään. Nykyään geologisen tiedon tarve on laajaa ja ulottuu hyvin erilaisiin yhteiskunnan tarpeisiin. Tässä suppeassa kohdeoppaassa esittelemme seitsemän mielenkiintoista geologista kohdetta eteläisestä Espoosta. Tavoitteena on esitellä geologiaa ja luonnonhistoriaa asukkaiden kotikulmilta kohde-esimerkkien avulla. Kohteissa on tarkasteltavissa esimerkkejä kallioperän kehityksestä: Tulivuoritoiminnan kerrostumat (Otsolahti), kallioperän synnyn tapahtumat syvällä maankuoressa (Tapiola, Otsolahti, Haukilahti, Friisilänkallio), kallioperän rakoilu ja kallioperän korkokuva (Friisinkallio). Geologisesti nuorten tapahtumien merkkejä ovat: Jääkauden merkit ja maaperämuodostumien synty (Fröknarna-saarten drumliinit, jäätikön liikkeen synnyttämät uurteet (Otsolahti ja Haukilahti), jäätikköjoen kulutus (Tapiola), jäälauttakuljetus (Matinlahden rapakivilohkareet), Itämeren kehitys (Friisinkallion muinainen rantakivikko ja Tiistilän pirunpelto) ja myrskyjen synnyttämä rantatörmä Haukilahden rannassa. Toivottavasti retkestänne muodostuu antoisa! Olkaa varovaisia niissä kohteissa joissa kallion pinta voi olla liukas ja Friisinkalliolla, jossa on jyrkänteitä. Otamme mielellämme vastaan palautetta ja kehittämisideoita osoitteessa info@gtk.fi

Friisinkallio - huuhtoutunut kallion laki ja muinaisranta Friisinkallio ja muinaisranta Friisinkallion alue (Högbergen) sijaitsee keskellä taajamaa ja on hyvin monimuotoinen luontokohde. Friisinkallion korkeus on n. 74 mpy. Kallio on paikoin jyrkkärinteinen. Laelta avautuu hieno näköala jopa merelle asti. Friisinkallion graniitti on syväkivi ja sen ikä on arviolta n. 1800 miljoona vuotta. Mannerjäätikkö muovasi kallion jään liikesuunnan mukaiseksi silokallioksi. Paikoin voi erottaa kallion korkeimmilla kohdilla uurteita. Espoossa mannerjään reuna oli n. 13 000 vuotta sitten likimain lounas koillissuuntainen. Friisinkallion muinaisranta (rantakivikko) sijaitsee kallion pohjoisrinteellä noin 30 metrin korkeuskäyrällä. Se on syntynyt Litorinameren aikana n. 6000 9000 vuotta sitten. Aallokko kasasi ja huuhteli pitkän ajanjakson aikana rantaviivoille mm. kivikkovöitä (pirunpeltoja). Friisinkallion muinaisrannan pituus on 200 metriä ja sen leveys on 20 metriä. 2 1 1 2 Kuva: Arja Korhonen, GTK Kuva: Arja Korhonen, GTK Näkymä Friisinkallion laelta. Friisinkallion muinaisranta.

Fröknarna - drumliinisaaret Fröknarna-saarten drumliinit Keilalahdella on Nokian pääkonttorin edessä mannerjäätikön pohjalla syntyneitä virtaviivaisia pieniä selänteitä, joiden laet kohoavat muutaman metrin merenpinnan yläpuolelle. Saarten luoteispäässä on kalliokohoumia, joiden suojasivuille, kaakkoispuolelle kerrostui moreenia mannerjäätikön liukuessa alustallaan kohti kaakkoa. Näin jäätikön alustan korkokuva muodostui jäätikön liikkeen kannalta edullisemmaksi. Drumliinit syntyivät jäätikön sulamisvaiheessa. Luoteeseen vähitellen siirtyvä kutistuvan mannerjäätikön reuna oli Helsingin seudulla noin 13 000 vuotta sitten ja ja drumliinien oletetaan syntyneen muutama sata vuotta sitä ennen. Kuva: Helifoto Oy Piirros: Harri Kutvonen, GTK Fröknarna-saarten drumliinit Lauttasaaren yläpuolelta otetussa valokuvassa. Drumliinit ovat jäätikön liikkeen suuntaisia moreeniselänteitä.

Haukilahdenranta - silokalliot ja rantaeroosio Rantatörmät Voimakkaat myrskyt ovat huuhtoneet maa-ainesta pois rannasta ja paljastaneet puiden juuria. Paksummissa maaperäkerroksissa syntyy joskus korkeampia rantatörmiä. Esimerkiksi Viron pohjoisrannikolla rantatörmät ovat paikoin useita kymmeniä metrejä korkeita. Ne ovat syntyneet sedimenttikiveen. Haukilahden rantatörmä on muodostunut usean erityisen voimakkaan myrskyn aikana, kun vedenpinta nousi korkealle ja aallot huuhtoivat maa-ainesta pois rannoilta. Vielä nykyäänkin maan kohoaminen (n. 4 mm vuodessa) voittaa merenpinnan nousun. Kuva: Pekka Huhta, GTK Haukilahden rantatörmää. Silokalliot Silokallio on loiva tai vaakasuora kalliopinta. Se on jääkauden synnyttämä. Jää hankaa, rikkoo, rouhii, silottaa ja naarmuttaa kalliota. Jää virtaa oman painonsa ansiosta aina jäätikön reunaa kohti ja tempaa mukaansa irtainta maa-ainesta, hiekkaa ja kiviä. Alle jää kalliopinta joka hioutuu jäätikön alla kulkevan maa-aineksen vaikutuksesta. Siksi silokallion pinta on uurteinen. Uurteet ovat jään kulkusuunnan mukaisia. Jää muovaa myös kouruja. Kaarimaisia muotoja ovat jään kulkusuuntaan koverat ohuet pirstekaarteet ja paksut sirppikourut, jään kulkusuuntaan kuperia ovat sirppimurrokset. Simpukkamurros on linssin poikkileikkausta muistuttava painuma kalliossa sen huipun kohdalla. 330 Piirros: Harri Kutvonen, GTK Mannerjään synnyttämä silokallio Haukilahden rannalla. Uurteet osoittavat jäätikön kulkusuunnan. Kivilaji on migmatiittia. Kuva: Arja Korhonen, GTK Jäätikön aiheuttamia kulutuksen muotoja kalliopinnoilla. 1. Uurteita 2. Kouru 3. Pirstekaarre 4. Sirppikouru 5. Sirppimurros 6. Simpukkamurros 7. Ristiuurteita.

Matinlahti - rapakivi-siirtolohkareet Matinlahden rapakivisiirtolohkareet, Matinkylä Matinlahden rapakivisiirtolohkareet sijaitsevat pysäköintipaikan läheisyydessä ulkoilutien vieressä. Ne ovat viborgiittia ja niin ollen kulkeutuneet jäälauttojen mukana idästä Viipurin rapakivialueelta. Suurempi kivistä on n. 2 metriä korkea. Lohkareet ovat lohjenneet toisistaan. Muita kivilajeja edustavia siirtrolohkareita sijaitsee edellä mainittujen läheisyydessä. Kuva: Karita Åker, GTK Matinlahden rapakivisiirtolohkareet Siirtolohkareet Siirtolohkare eli hiidenkivi on iso kivi, jonka jääkauden aikainen mannerjää on kuljettanut mukanaan usein kauaksi emäkalliosta. Noin 10 000 vuotta sitten viimeinen jääkausi päättyi ilmaston lämmetessä. Jopa kolmen kilometrin paksuinen jää- ja lumipeite alkoi sulaa ja vetäytyä Norjan vuoristoon. Tästä ajasta muistuttavat luonnossamme suurikokoiset kivet eli siirtolohkareet. Siirtolohkareet todistavat mannerjäätikön kuljettaneen yksittäisiä lohkareita Suomesta Baltiaan ja kauemmaksikin. Lohkareet ovat liikkuneet myös jäävuorten mukana, Suomessa usein idästä länteen. Suomen suurin selvästi näkyvissä oleva siirtolohkare, Kukkarokivi, sijaitsee Turussa, Ruissalon pohjoispuolella. Rapakivet RAPAKIVET Rapakivet ovat karkearakeisia ja helposti rapautuvia graniitteja. Rapakivet koostuvat pääosin kvartsista, maasälvistä (kalimaasälpä, plagioklaasi) ja tummista mineraaleista (biotiitti, sarvivälke). Rapakivet ovat karkearakeisia ja helposti rapautuvia graniitteja. Rapakivet koostuvat pääosin kvartsista, maasälvistä (kalimaasälpä, plagioklaasi) ja tummista mineraaleista (biotiitti, sarvivälke).rapakiviä on rakenteellisesti useita erilaisia: viborgiitti koostuu muutaman senttimetrin mittaisista kalimaasälpärakeista (-ovoideista), joiden ympärillä on plagioklaasikuori. Pyterliitissä kalimaasälpäovoidien ympärillä ei ole vastaavaa kehää. Suomen huomattavimmat rapakiviesiintymät ovat Lappeenrannan ja Loviisan välisellä alueella, Laitilan seudulla ja Ahvenanmaalla. Rapa koos sälpä klaa rillä Suom Lapp Laiti (Geol Piirros: Harri Kutvonen, GTK V Mannerjäätiköstä irronnut jäävuori ja siitä putoava lohkare. Viborgiittityyppi Pyterliittityyppi

Otsolahti - amfiboliittipaljastuma Kun kävelee Otsolahden Itärannan päässä olevalta parkkipaikalta kohti Länsiväylää saapuu graniittiselle rantakalliolle. Sen reunassa on pieni kalliopaljastuma hyvin tummaa, homogeenista ja melko hienorakeista kiveä, joka muistuttaa suuresti nykyisten tulivuorten basalttilaavoja. Kivi on todella muinaista basalttista laavakiveä, mutta se on liuskeutunut ja uudelleen kiteytynyt peruskalliomme syntyessä raitaiseksi amfiboliitiksi. Mikroskooppitutkimusten perusteella Otsolahden amfiboliitin päämineraalit ovat sarvivälke, diopsidi ja plagioklaasi, mutta se sisältää myös vähäisiä määriä kvartsia, titaniittia ja satunnaisesti pieninä rakeina kalsiittia, kloriittia, rautasulfideja ja apatiittia. Pääkaupunkiseudulla amfiboliitti on yleinen kivilaji. Amfiboliittimuodostumat ovat syntyneet muinaisten tulivuorten laava- ja tuhkapatjoista. Alkuperäiset vulkaanisten kivien rakennepiirteet ovat kivistä usein tuhoutuneet tyystin. Otsolahden amfiboliittikalliossa on kuitenkin merkkejä laavakiven alkuperästä. Kiteytyessään basalttiseen kiveen jää usein kaasukuplia. Kallion pinnassa näkyvät pienet kolot ovat syntyneet kaasurakkuloiden täytteenä olleiden mineraalien rapautuessa pois. Kuva: Karita Åker, GTK Otsolahden amfiboliittia.

Tapiola - keskusaltaan viereiset kalliot Tapiolan migmatiittigraniitti Kalliopaljastuma Tapiolan kulttuurikeskuksen ja uimahallin ulkoaltaan välissä aivan Garden Hotellin altaan kulmassa on punertavaa migmatiittigraniittia. Sen ulkoasu ja rakenne vaihtelee suuresti kalliopaljastuman eri osissa. Kivi on epähomogeenista seoskiveä sisältäen harmaina haamumaisina osueina vanhempaa graniittiainesta ja nuorempaa punertavaa graniittia sekä karkearakeista eli pegmatiittista graniittia. Graniitissa olevat pienet tummanpunaiset tai miltei mustat kiteet ovat granaattia tai satunnaisesti kiilteeksi muuttunutta kordieriittia. Paikoin migmatiittigraniitissa on tummia liuske- ja kiilleluiroja. Garden Hotellin altaan puolella on graniittipaljastuma, jossa on kookkaampia sulamatta jääneitä tummia amfiboliitti- ja kiillegneissisulkeumia. Tämäntapaiset migmatiittigraniitit ovat hyvin tyypillisiä koko Etelä-Suomessa. Jos kivissä on runsaasti mukana gneissiainesta, ne vaihettuvat usein suonigreisseiksi ja kiillegneisseiksi. Migmatiittigraniitit ja suonigneissit syntyivät, kun poimuvuoriston juuriosat alkoivat hiljalleen sulaa. Liuskeista, gneisseistä ja vulkaanisista kivistä syntyi kivipuuroa, johon saattoi sekoittua vielä alempaa maankuoresta purkautuvaa magmaa ja kiven synty tapahtui aina hyvin monivaiheisesti. Kuva: Arja Korhonen, GTK Tapiolan keskusaltaan viereiset kalliot. Kuva: Karita Åker, GTK Kuva: Karita Åker, GTK Punertavaa migmatiittigraniittia. Pienet tummanpunaiset tai mustat kiteet ovat granaattia tai kiilteeksi muuttunutta kordieriittia.

Tiistilä - pirunpelto Pirunpelto, Matinkylä, Tiistilä Tiistilän pirunpelto on Espoon hienoimpia muinaisrantoja. Kymmeniä metrejä pitkä ja leveä alue on muodostunut pyöristyneistä ja melko samankokoisista kivistä. Litorinameren aikainen pirunpelto on syntynyt 6000-9000 v sitten merenranta-aallokon muokkaamana, kun silloinen Itämeri oli yhteydessä valtamereen. Maankohoamisen seurauksena pääkaupunkiseudulla on monin paikoin vastaavia muinaisrantoja. Nykyään maa kohoaa n. 40 cm sadassa vuodessa. Kohde on asemakaavassa merkitty luonnosuojelualueeksi. Piirros: Harri Kutvonen, GTK Huuhtoutumislohkareikko Kivisiä rantavalleja Ohut rinteenmyötäinen rantakerrostuma, soraa ja hiekkaa Huuhtoutumisraja Rantavalleja Huuhtoutumaton moreenikalotti Ylin ranta Kivivyö Huuhtoutunut kallioalue Pirunpelto Jäiden puskema rantapalle Moreeni- ja kallioalueiden rannanmerkkejä. Kuva: Arja Korhonen, GTK Tiistilän pirunpeltoa.