Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012

Samankaltaiset tiedostot
Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä

Vihreät hankinnat haltuun - seminaari

Fiksumpia hankintoja. Angelica Roschier. Eli miten teen onnistuneen hankinnan Tekesin tuella ja avustuksella? Copyright Tekes 27/3/12

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu

Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Huippuostajia ympäristöpalveluihin

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat Fiksu kaupunki Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen

Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari

Huippuostajat. 11:20 Lounas

Kestävien hankintojen vuosiseminaari Huippuostajat. Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes

Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes

Huippuostajat Fiksu kysyntä Suomen kasvun moottoriksi

Turvallisuusratkaisuja kuntalaisten tarpeisiin seniori-ikäisten turvapalvelut

Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari

Tekes Innovaatiorahoituskeskus

Innovatiiviset ja kestävät julkiset hankinnat. Markku Heimbürger

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa

Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekesin rahoitus Kuntien kehityshankkeisiin

Tekes ja ikääntyvään väestöön liittyvä asumisen kehittämistoiminta. Tekes

Tekesin innovaatiorahoitus

Innovatiiviset julkiset hankinnat

Huippuostajat. Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes Asiantuntija Angelica Roschier

Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Tekesin innovaatiorahoitus

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus Anne Turula Palvelupäällikkö

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, Ville Valovirta

Fiksu kaupunki Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia

KUUMA-kuntien kestävän ruokaketjun palvelut

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Käytännön kokeiluja innovatiivisista julkisista hankinnoista

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö

Hankinnoilla työllistäminen osaksi organisaation toimintaa Keskustelutilaisuus

Tekes on innovaatiorahoittaja

KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS KEINO Riikka Leskinen 1

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja

Tekesin rahoitus yrityksille

Turvallisia palveluja ja asumisratkaisuja ikäihmisille

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?

Kestävä yhdyskunta. Virpi Mikkonen Kiinteistöt ja rakentaminen, Tekes Copyright Tekes

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen

KOKEMUKSIA INNOVAATIOIDEN HANKINNASTA KANSALLISESTI

WORLD IDEAS. Otsikko. SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset

WORLD IDEAS. 3D-karttatieto hyötykäyttöön ja

Tekes puurakentamisen edistäjänä

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä Nuppu Rouhiainen

Näkökulma: Innovatiiviset julkiset hankinnat sosiaalipuolella. Erityisasiantuntija Antti Hautaniemi, STM

Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille

OHJELMA Aamukahvi

Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari Vaasa Ville Valovirta

FINLAND BUSINESS. Hankintoja & yhteiskehittämistä

Uusia polkuja Liikenteen cleantech-hankinnat , Helsinki

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman toteutukseen

ESIKAUPALLISET HANKINNAT innovaatiota synnyttämässä

Tekes riskirahoittajana -

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Koukkuniemi hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä

Arktiset meret- tutkimushaku 2014

Hankintalain uudistaminen

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoitusmahdollisuudet ja hankkeiden valintakriteerit

MEP Sirpa Pietikäinen. Julkiset hankinnat

Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu

KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS. KEINO KETS-yhdyshenkilöpäivät

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Miten suojaat aineettoman omaisuuden yritystoiminnassa?

SoLoMo - Rahoitusmahdollisuuksia. Olli Lukkari Jokapaikan tietotekniikka OSKE Tammikuu 2013

Digitaalinen markkinavuoropuhelu ja kansainvälisen verkoston hyödyntäminen. Solved The Cleantech Company Oy Santtu

Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen

Tekesin innovaatiorahoitus

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ

Innovaatiotoimintaa edistävät julkiset hankinnat. Helsingin seudun ilmastoseminaari , Paasitorni Ville Valovirta

Onnistuneen valaistushankinnan ABC. Suvi Salmela, Motiva Oy

Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen?

Ideasta Liiketoimintaan

Kansainvälisen kasvun suunnittelu

Kestävän rakentamisen innovaatioiden julkiset hankinnat. SCI-verkosto ( Isa-Maria Bergman Motiva Oy

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Transkriptio:

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012 9.00 9.30 Aamukahvi ja sämpylä 9.30 9.45 Avaussanat, Mikko Utriainen, Tekes 9.45 10.15 Alustukset, Case: Tupaturva Turvallisuusratkaisuja kuntalaisten tarpeisiin: Pekka Maijala, VTT, Eeva Halme, Peruspalvelukeskus Oiva-liikelaitos, Christoffer Segercrantz, Tunstall Oy Case: Turvallisuusviranomaiset - Esimerkkejä tarpeista ja innovaatioista: Tapio Tourula, Ilmatieteenlaitos, Juha Rautjärvi, STUK, Jussi Malmberg, PV 10.15 10.45 Keskustelua ja kysymyksiä Fiksu ja innovatiivinen hankinta, mitä vaaditaan? 10.45 11.00 Keskustelun yhteenveto ja katsaus tulevaan

Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Mikko Utriainen 1.2.2012

Kysyntälähtöisiä innovaatioita etsimässä Innovaatiot julkisissa hankinnoissa ovat väline Hankinnan tavoitteena kehittää markkinaa ja vauhdittaa markkinoiden uudistumista myös kertatoimitusta laajemmin Hankinnan valmistelussa tähdätään siihen, että hankittava palvelu, tavara tai urakka on uudenlainen, entisiä ratkaisuja parempi vastaus ostajan tarpeisiin hankkia parempaa ja paremmin Tavoitteena edistää tarjoajien innovatiivisuutta sekä parantaa palveluiden laatua ja tuottavuutta

Innovaatio Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen. Tuoteinnovaatiot Prosessi-innovaatiot Palveluinnovaatiot Innovatiiviset liiketoimintakonseptit teknologia yhteiskunta ympäristö liiketoiminta käyttäjälähtöisyys

Rahoitusta hankinnan valmisteluun Hankintayksikön osaaminen kasvuun Tekes rahoittaa julkisten hankintojen valmistelua ja suunnittelua, kun tähtäimessä on palvelun ja toiminnan uudistaminen. Rahoitus on tyypillisesti 50 prosenttia projektin kokonaiskustannuksista. Projektin kokoluokka n. 100 000 200 000 e.

Ketä rahoitetaan Innovatiiviset julkiset hankinnat Kohderyhmänä ovat julkiset hankintayksiköt, joilla on Mahdollisuus ja tarve palveluiden ja toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen Kyky ja resurssit toteuttaa innovatiivinen hankinta Tahto ja strateginen sitoutuminen laajamittaiseen hankintojen uudistamiseen Hankinnan kokoluokka ja/tai luonne oltava sellainen, että sillä on vaikutuksia toimialan kehittämiseen vähintäänkin alueellisesti

Mihin rahoitus kohdistuu Rahoituksen kohdentuminen käytännössä Osaamisen lisääminen hankintayksiköissä: alihankintojen käyttö Osaamisen juurtuminen: ostajan oma työ Hankinnan sisällön määrittely pitkän aikavälin kautta Markkinavuoropuhelu potentiaalisten tarjoajien kanssa Loppukäyttäjien mukaan ottaminen hankinnan suunnitteluun Vaihtoehtojen vertailumallit ja -kriteeristöt, elinkaarivertailumallit Hankinnan kohteen määrittely toiminnallisten, vaatimusperusteisten ja laadullisten kriteerien kautta

Esimerkkejä rahoitetuista hankkeista Vantaan kaupunki: Vaikeavammaisten palveluasuminen Haukiputaan kunta: Innovatiiviset investoinnit; päiväkoti, koulu, lukio ja urheilukenttä Porvoon kaupunki: Neljän päiväkodin tilahankkeiden yhteydessä innovatiivisiin ratkaisuihin perustuen toiminnallisuus-, energia-, ym. elinkaaritehokkuustavoitteiden toteutuminen paremmin kuin perinteisiä hankintatapoja käyttäen. Toholammin Energia Oy: Kehittyneen CHP-voimalaitoksen hankinta, kuumaöljyleijupetikattilan hankinta Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy: Energiatehokas asumisoikeuspientaloalue: kehittämismalli tuotantoa ja käyttöä Porin kaupunki: Vanhusten tehostetun palveluasumisen kilpailutus ja verrokkina teknisen palvelukeskuksen rakennuttamisen suunnittelupalvelujen puitesopimuksen kilpailutus

Seuraava askel: esikaupalliset hankinnat Markkinoiden kehittämisen pidemmän tähtäimen suunnitelma

Tulosten levittäminen ja verkottuminen Kokemusten vaihtaminen ja keskustelu teeman ympärillä Joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 9.30-11 Tekesissä (Kyllikinportti 2) sekä ELY-keskuksissa ympäri maata 7.12.2011 Energia- ja vesisektori: uudet ideat ja jo rahoitetut hankkeet 1.2.2012 Turvallisuus 14.3.2012 Esikaupalliset hankinnat Tervetuloa! www.tekes.fi/info/julkisethankinnat

Ota yhteyttä Terveys ja hyvinvointi Ilona Lundström 050 5577 678 Rakentaminen Sampsa Nissinen 050 557 7687 Energia ja ympäristö Angelica Roschier 050 5577 933 Vesihuolto Ilkka Jussila 050 557 7686 Turvallisuus Mikko Utriainen 040 753 7415 etunimi.sukunimi@tekes.fi