MUISTIO 1 (3) SIILINJÄRVEN KUNTA Kaavoitustoimisto 19.10.2015, korj. 21.10.2015 ja 17.11.2015 Siilinjärven kirkonkylän yleiskaava - kajoamislupaneuvottelu aika ma 19.10.2015, klo 10.00 11.15 paikka osallistujat Siilinjärven kunta, kokoushuone Alvari Tanja Tenhunen, maakunta-arkeologi, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo Timo Nenonen, kaavoituspäällikkö, Siilinjärven kunta Annaelina Isola, yleiskaava-arkkitehti, Siilinjärven kunta Muistio 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen Timo Nenonen avasi kokouksen. Nenonen toimii puheenjohtajana ja Annaelina Isola laatii muistion. Kasurilan ja Vilholan muinaisjäännöskohteista keskusteltiin jo 7.10.2015 järjestetyssä yleiskaavojen työneuvottelussa, mutta neuvottelu ei ollut kajoamisluvan hakemiseksi riittävä. 2. Kirkonkylän yleiskaava-alueen muinaisjäännökset Siilinjärven Kirkonkylän yleiskaava-alueella on kaksi muinaisjäännöskohdetta, Vilhola ja Kasurila, joiden alueilla kunnalla on tavoitteena muuttaa maankäyttöä nykyisestä viljelykäytöstä asumiseen. Vilholan ja Kasurilan osalta keskusteltiin muinaismuistolain 13 mukaisesti kaavasuunnitelmien ja muinaisjäännösten yhteensovittamista. Näiltä osin Museovirasto osallistuu neuvotteluun ohjaamalla maakuntakuntaarkeologia. Maakuntamuseo ja Museovirasto ovat 2.10.2015 neuvotelleet keskenään Siilinjärven kirkonkylän arkeologisen inventoinnin tuloksien vaikutuksista kaavasuunnitelmiin. Ensisijainen menettelytapa on että tutkimukset tehdään yleiskaavaprosessin aikana kajoamisluvan kautta. Toinen, epätyydyttävämpi ratkaisu olisi kajoamislupa, joka ehtoineen merkitään kaavamääräykseen ja aloitetaan tutkimukset mahdollisesti nyt syksyllä esimerkiksi toisen kohteen osalta koekaivauksilla ja jatketaan molempien kohteiden kanssa ensi keväänä. Asemakaavavaiheeseen siirtämistä museoviranomainen ei pitänyt hyvänä tai mahdollisena ratkaisuna. Tässä vaihtoehdossa yleiskaavaprosessi kuitenkin voisi edetä. Tanja Tenhunen kertoi arkeologisen inventoinnin tuloksista sekä arvioi raportin ja tehdyn inventoinnin kattavuuden. Inventointi on riittävä, mutta historiallisten karttojen hyöty historiallisen ajan muinaisjäännösten eli vanhojen asuinpaikkojen kartoituksessa olisi voitu tuoda esiin (esim. taulukkona, jossa todetaan nykyinen maankäyttö ja arvioidaan mahdollinen säilyneisyys). Inventoinnin ja olemassa olevien tietojen perusteella museo puoltaa kajoamisluvan myöntämistä kunnalle sillä edellytyksellä, että sen ehtona on riittävät arkeologiset tutkimukset kohteilla. Vilholan kivikautinen kohde olla tällä hetkellä asemakaavassa sm-1 -rajauksena VL-alueella. Kunnan tavoitteena on muuttaa alue pientaloalueeksi. Kasurilan moniperiodinen kohde sijaitsee yleiskaavaluonnoksessa AP-1-alueella. Kunta toivoo, että kaavaehdotus tulee nähtäville jo tämän vuoden kuluessa. Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi Sähköposti PL 5 Kasurilantie 1 017-401 111 017 401 132 etunimi.sukunimi@siilinjarvi.fi 71801 SIILINJÄRVI Y-tunnus kirjaamo@siilinjarvi.fi www.siilinjarvi.fi 0172718-0
SIILINJÄRVEN KUNTA 2 (3) Vaihtoehtoina on muinaisjäännösalueiden säilyttäminen kaava-alueella siten, että niiden ympärillä on viheraluetta. Kasurilan osalta tämä vaatii muinaisjäännöksen tarkempaa aluerajausta koekaivauksilla. Vilholan asuinpaikka-alue laajeni vuoden 2014 inventoinnissa, mutta Vilholantien pohjoisen puoleista aluetta ei pystytty riittävällä tarkkuudella inventoimaan, jotta voitaisiin todeta, jatkuuko se tälle alueelle. Tällä, kaavaluonnoksessa AP-alueeksi suunnitellulla alueella tulee myös tehdä tarkempia koekaivauksia muinaisjäännöksen rajaamiseksi. Toinen vaihtoehto on hakea Museovirastosta kajoamislupaa kohteiden poistamiseksi. Luvan ehtona on kaavaprosessin aikana tehtävät riittävät arkeologiset tutkimukset. Tutkimukset aloitetaan koekaivauksilla (esimerkiksi peltomullan konekaivu ja seulominen), jossa määritellään asuinpaikkojen luonne, laajuus ja säilyminen. Tämän jälkeen edetään tulosten perusteella suunniteltuihin kaivauksiin. Riittävien tutkimusten jälkeen kohteita ei merkitä kaavakarttaan. Tutkimukset voidaan aloittaa, kun Museovirasto on antanut muinaismuistolain 10 :n mukaisen tutkimusluvan. Kunta vastaa kaivauskustannuksista. Kunta on laatinut alustavan sopimuksen kaivauksista Mikroliitti Oy:n / Timo Jussilan kanssa. Konsultti hakee tutkimusluvan Museovirastolta. 3. Yhteenveto ja jatkotoimista sopiminen Neuvottelussa päädyttiin siihen, että riittävien arkeologisten tutkimusten jälkeen kaavassa suunniteltu rakentaminen voidaan toteuttaa. Mikäli Museovirasto antaa kajoamisluvan, kaavaehdotuksessa säilytetään AP-1 merkinnät sekä niiden päällä aluerajausmerkintänä sm-rajaukset. Museoviranomainen on korostanut, että muinaisjäännöskohteet on tutkittava pois ennen kuin niiden kohdalle voidaan rakentaa. Tämä tarkoittaa, että kunnan valitsema konsultti hakee tutkimuslupaa koekaivauksille. Loka-marraskuussa 2015 tehdään Kasurilan ja Vilholan kohteissa koekaivaukset. Vilholantien pohjoispuolella maanpinta on nyt mulloksella, joten myös se on tutkittavissa, jotta voidaan arvioida Vilholan kohteen laajuutta pohjoisen suuntaan. Koekaivausten perusteella arvioidaan paitsi muinaisjäännösten laajuus ja säilyneisyys, myös mahdollisesti tarvittavien varsinaisten kaivausten laajuus, niihin tarvittavat resurssit sekä tutkimusmenetelmät. Tähän museoviranomaisen suorittamaan harkintaan tarvitaan tietoa mm. kulttuurikerroksen paksuudesta ja sen mahdollisesta vaihtelusta, rakenteiden määrästä ja luonteesta sekä löytöjen määrästä ja luonteesta. Koekaivausten tulosten perusteella edetään suunniteltuihin kaivaustutkimuksiin, joita varten on haettava uusi tutkimuslupa. Neuvottelun tulos saatetaan muinaisjäännösten osalta Museoviraston hyväksyttäväksi. (Muinaismuistolain 13 :ssä todetaan, että mikäli muinaismuistolain 13 :n mukaisissa neuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen, on Museoviraston alistettava asia valtioneuvoston ratkaistavaksi). Mikäli kajoamislupa saadaan, sm-aluerajausmerkinnän sisältöön ehdotetaan seuraavaa määräystekstiä, johon toivotaan Museoviraston kannanottoa: sm-2 = Muinaismuistoalue, jolle on saatu Museoviraston myöntämä kajoamislupa. Kunta suorittaa kajoamisluvan edellyttämät kaivaukset viimeistään keväällä 2016.
SIILINJÄRVEN KUNTA 3 (3) 4. Kokouksen päättäminen Kokous päätettiin kello 11.15. Muistion vakuudeksi, Siilinjärvellä 19.10.2015, korjaukset 21.10.2015 ja 17.11.2015 Annaelina Isola
Lausunto 22.10.2015 MV/407/05.02.00/2015 1 (2) Siilinjärven kunta PL 5 71801 Siilinjärvi Viite Muinaismuistolain 13 mukainen neuvottelu 19.10.2015 Asia SIILINJÄRVI, Muinaisjäännökset kirkonkylän yleiskaava 2035- ja Juurusvesi- Kuuslahti yleiskaava-alueilla, työneuvottelu Siilinjärven kunta ja Kuopion kulttuurihistoriallinen museo neuvottelivat 19.10.2015 muinaismuistolain (295/63) 13 mukaisesti muinaisjäännösten ja rakentamisen yhteensovittamisesta. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo välitti neuvotteluun Museoviraston kannan. Museovirasto hyväksyy 19.10.2015 pidetyn neuvottelun muistion neuvottelun lopputuloksena seuraavin täydennyksin. Kappaleeseen 3 Yhteenveto ja jatkotoimista sopiminen: Luvun aloitusvirkkeen voisi muotoilla seuraavasti: Neuvottelussa päädyttiin siihen, että riittävien arkeologisten tutkimusten jälkeen kaavassa suunniteltu rakentaminen voidaan toteuttaa. Tekstiin tulee selventää, että muinaisjäännöskohteet tutkitaan pois ennen kuin niiden kohdalle voidaan rakentaa. Tämä tarkoittaa, että ensin tehdään koekaivaukset, joiden perusteella pitää voida arvioida varsinaisten kaivausten laajuus, niihin tarvittavat resurssit sekä tutkimusmenetelmät. Tähän harkintaan tarvitaan tietoa mm. kulttuurikerroksen paksuudesta ja sen mahdollisesta vaihtelusta, rakenteiden määrästä ja luonteesta sekä löytöjen määrästä ja luonteesta. Varsinaisia kaivauksia varten haetaan uusi tutkimuslupa. 1. kappaleeseen tulee lisätä, että arkeologiset tutkimukset kustantaa Siilinjärven kunta ja että ne voidaan aloittaa kun Museovirasto on antanut muinaismuistolain 10 :n mukaisen tutkimusluvan. Kohteen Vilhola osalta silmämääräinen tarkastelu ei riitä. Muistion yhteenvedosta tulee tämä kommentti poistaa turhana. Museovirasto edellyttää, että neuvottelu ja sen lopputulos kirjataan kaavaselostukseen, esimerkiksi seuraavalla tavalla: Muinaismuistolain (295/1963) 13 :n tarkoittamissa neuvotteluissa on todettu, että kaavan tarkoituksenmukainen toteuttaminen edellyttää seuraaviin muinaisjäännöksiin kajoamista: Kasurila (1000022857) ja Vilhola (749010010). Muinaisjäännösten on neuvotteluissa todettu tuottavan merkitykseensä nähden kohtuutonta haittaa kaavan tarkoittamalle yhdyskuntakehitykselle. Kaava voidaan toteuttaa ja rakentaminen aloittaa sen jälkeen, kun edellä mainituissa muinaisjäännöskohteissa on suoritettu riittävät arkeologiset tutkimukset. Kunta vastaa tutkimusten suorittamisesta syksyn 2015 ja kevään 2016 kuluessa. Arkeologisten tutkimusten suorittajalla on oltava muinaismuistolain 10 :n mukainen PL 913, 00101 Helsinki, museovirasto.kirjaamo@nba.fi, puh. 09 40 501, faksi 09 4050 9300, www.nba.fi
2 (2) tutkimuslupa, jonka myöntää Museovirasto. Museovirasto arvioi tutkimusten riittävyyden tutkimuksen suorittajan laatiman alustavan tutkimusraportin perusteella. Muinaismuistolain 11 :n tarkoittamaa kajoamislupaa ei kaava mukaista rakennushanketta varten siten erikseen haeta. Edellä tarkoitetun muinaismuistolain 13 :n tarkoittaman neuvottelun asiakirjat ovat tämän kaavaselostuksen liitteenä. Kaavaselostuksen liitteeksi tulee lisätä neuvottelumuistio sekä tämä kirje. Täydennetty muistio tulee toimittaa Museovirastolle ja maakuntamuseolle. Mikäli muistion täydennyksestä on erimielisyyttä, asia tulee saattaa Museovirastolle uudestaan. Muinaisjäännöksiä Kasurila (1000022857) ja Vilhola (749010010) koskeva kaavamääräys on: Muinaismuistolailla (295/1963) rauhoitetun kiinteän muinaisjäännöksen osa. Alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen on muinaismuistolain nojalla kielletty. Aluetta koskevista tai siihen liittyvistä suunnitelmista on pyydettävä Museoviraston lausunto. Muinaismuistolain 13 :n mukaisesti käytyjen neuvottelujen perusteella kohde voidaan poistaa kaavan toteuttamiseksi sen jälkeen, kun kohde on arkeologisesti riittävästi tutkittu. Tutkimukset edellyttävät muinaismuistolain 10 :n edellyttämää tutkimuslupaa Museovirastolta. Museovirasto hyväksyy tutkimusten riittävyyden alustavan tutkimusraportin perusteella. Yli-intendentti Intendentti Petri Halinen Päivi Kankkunen Tiedoksi Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kuopion kaupunki/kuopion kulttuurihistoriallinen museo
Tutkimuslupapäätös 22.10.2015 MV/148/05.04.01.02/2015 1 (3) Mikroliitti Oy Iivisniemenkatu 2 B 02260 ESPOO Viite Tutkimuslupahakemus 21.10.2015 Asia SIILINJÄRVI, koekaivaukset muinaisjäännöksillä Siilinjärvi Kasurila (1000022857) ja Vilhola (749010010) Museovirasto on käsitellyt tutkimuslupahakemuksenne, joka koskeen muinaisjäännösten Siilinjärvi Kasurila (1000022857) ja Vilhola (749010010) arkeologisia koekaivauksia loka/marraskuun vaihteessa 2015 sekä koekaivauksen jatkoa keväällä 2016 ja oikeuttaa muinaismuistolain (295/1963) nojalla hakijan mainittuihin tutkimuksiin tutkimuslupahakemuksessa esitetyn suunnitelman ja aikataulun mukaisesti ja jäljempänä seuraavia ehtoja noudattaen (MML 10 1 momentti). Kenttätutkimusten aloittamisesta sekä niiden mahdollisen jatkamisen ajankohdasta tulee ilmoittaa hyvissä ajoin Museovirastoon ja alueen maakuntamuseoon. Kenttätutkimusten päätyttyä tulee olla yhteydessä Kuopion kulttuurihistorialliseen museoon, arkeologi Tanja Tenhuseen. Siilinjärven kunta on neuvotellut 19.10.2015 museoviranomaisten kanssa muinaismuistolain 13 mukaisesti muinaisjäännösten ja rakentamisen yhteensovittamisesta kaavasuunnittelualueella. Neuvottelun tuloksena päädyttiin tutkimaan muinaisjäännökset; tutkimusten jälkeen kaavan mukainen rakentaminen voidaan toteuttaa. Tutkimusten riittävyyden arvioi Museovirasto. Tutkimukset ovat kaksivaiheisia, tämä lupa koskee varsinaisia kaivauksia edeltäviä koekaivauksia. Muinaisjäännös Vilhola (749010010) on kivikautinen asuinpaikka ja kohde Kasurila (1000022857) historiallisen ajan asuinpaikka, mahdollisesti myös rautakautinen asuinpaikka ja kalmisto. Koekaivausten perusteella selvitetään paitsi muinaisjäännösten laajuus ja säilyneisyys, myös jatkotutkimusten tarve ja laajuus sekä niihin tarvittavat resurssit ja tutkimusmenetelmät. Koekaivauksilla selvitetään tätä varten mm. kulttuurikerroksen paksuus, sen mahdollisesta vaihtelusta, rakenteiden määrä ja luonne sekä arvio löytöjen määrästä ja luonteesta. Tutkimukset kustantaa Siilinjärven kunta. Museovirasto asettaa tutkimusluvalle seuraavat ehdot: 1. Tutkimusluvan saaja toteuttaa tutkimukset tutkimuslupahakemuksen, tutkimussuunnitelman ja lupaehtojen mukaisesti. Olennaiset muutokset tutkimussuunnitelmaan hyväksytetään Museovirastossa. 2. Tutkimusten vastuullisena johtajana toimii kenttätyön johtaja FT Ville Laakso. 3. Luvan saaja selvittää, edellyttääkö tutkimuksen toteuttaminen mahdollisesti lupia muilta viranomaisilta, ja vastaa tarvittavien sopimusten tekemisestä maa- alueen omistajan ja PL 913, 00101 Helsinki, museovirasto.kirjaamo@nba.fi, puh. 09 40 501, faksi 09 4050 9300, www.nba.fi
2 (3) haltijan kanssa. Kenttätutkimusten ajankohdasta on hyvissä ajoin todisteellisesti tiedossa olevalla postiosoitteella tai muulla tavoin ilmoitettava omistajalle ja haltijalle (MML 21 ). 4. Tutkimukset tulee suunnitella ja toteuttaa siten, ettei niistä aiheudu maanomistajille tai haltijoille tai muille tahoille sellaista haittaa tai vahinkoa, jonka perusteella he voivat hakea korvausta valtion varoista. Mikäli tämä ei ole mahdollista, on Museovirastolle esitettävä selvitys siitä, että korvauksesta on tehty kirjallinen sopimus tutkimusluvan saajan ja vahingonkärsijän välillä. Sopimuksessa vahingonkärsijän on sitouduttava olemaan hakematta korvausta valtiolta. Jos valtio sopimuksen puuttuessa tai muusta syystä todetaan korvausvelvolliseksi, on valtio oikeutettu perimään tästä aiheutuvat kustannukset tutkimusluvan saajalta (MML 10 3 momentti). 5. Jos tutkimuksen aikana tulee esiin sellaisia merkittäviä löytöjä tai kiinteitä rakenteita, joilla saattaisi olla erityisiä suojelu-, säilyttämis- tai konservointitarpeita, on oltava yhteydessä Museoviraston Kulttuuriympäristön suojelu -osastoon. 6. Tutkimuksen jälkeen kaivausalue täytetään, kaivausalue ja mahdolliset rakenteet ennallistetaan ja muinaisjäännöksen jäljellä olevat osat suojataan, ellei asiasta ole toisin sovittu tutkimuksen tilaajan ja Museoviraston kanssa. 7. Luvansaaja toimittaa Museovirastolle alustavan raportin koekaivausten päätyttyä tutkimusten riittävyyden arvioimiseksi. Lopullinen tutkimusraportti toimitetaan karttaliitteineen ja täydellisine esine-, valokuva-, kartta- ja muine luetteloineen luvan myöntäjälle Museoviraston Kulttuuriympäristön suojelu -osastoon viimeistään 30.4.2016. Hyväksytty raportti toimitetaan sieltä arkistoon. Raportoinnissa suositellaan noudatettavan Museoviraston ohjeita (ks. ohje Museoviraston verkkosivuilta, osoitteesta http://www.nba.fi/fi/tietopalvelut/arkistot, Ohjeita arkeologisen kaivauskertomuksen laatijalle http://www.nba.fi/fi/file/1391/ohjeita-arkeologisen-tutkimuskertomuksen-laatijall.pdf). Tutkimusraporttiin sovelletaan mitä viranomaisen asiakirjan julkisuudesta on säädetty. Luvansaajan on tutkimusraporttia luovuttaessaan osoitettava Museovirastolle tutkimusraporttiin mahdollisesti sisältyvät salassa pidettävät tiedot. Tutkimusraportin tulee olla tekijänoikeuksien tai niihin verrattavien oikeuksien estämättä julkaistavissa Museoviraston sähköisessä, kaikille avoimessa Kulttuuriympäristön rekisteriportaalissa. 8. Tutkimusluvan saaja vastaa löytöjen oikeasta käsittelystä, puhdistuksesta, luetteloinnista ja numeroinnista sekä soveltuvin osin näytteiden käsittelystä ja analyysien teettämisestä. Esinelöytöjen ja muiden tutkimuksissa saatujen aineistojen väliaikainen säilytys ja käsittely tapahtuu Mikroliitti Oy:n tiloissa, Louhelantie 8, Espoo. 9. Tutkimusten yhteydessä talletetut esinelöydöt luetteloidaan Museoviraston arkeologisiin kokoelmiin Museoviraston ohjeiden mukaisesti (ks. ohje verkkosivuilta, http://www.nba.fi/fi/tietopalvelut/arkistot). Luettelo ei ole raportin liite. Tutkimuslöydöt toimitetaan Museovirastolle samanaikaisesti tutkimusraportin kanssa. Tutkimusten aikana mahdollisesti vastaanotetut tai muulla tavoin saadut irtaimet muinaisesineet, joilla ei ole yhteyttä tutkittavaan kiinteään muinaisjäännökseen, toimitetaan löytötietoineen Museovirastolle ensi tilassa mahdollisia lunastustoimenpiteitä varten. 10. Tutkimusluvan saaja vastaa esinelöytöjen konservoinnista (myös esineiden noudosta konservoinnista). Kansallismuseon kokoelmiin (KM) kuuluvien löytöjen konservoinnin suorittamistapa on sovittava etukäteen Kansallismuseon konservointilaitoksen kanssa. Jos Kansallismuseon konservointilaitoksen kanssa sovitaan, että löydöt konservoidaan muualla, on tutkimusluvan saajan huolehdittava, että konservoiva taho toimittaa kopiot konservointikertomuksista Kansallismuseon konservointilaitokselle arkistoitaviksi. 11. Löydöt tulee toimittaa Museoviraston arkeologisiin kokoelmiin, Sturenkatu 2a, pakattuina asianmukaisiin pakkauksiin ja varastolaatikoihin (ks. ohje verkkosivuilta,
3 (3) http://www.nba.fi/fi/tietopalvelut/arkistot, Ohjeita arkeologisen kaivauskertomuksen laatijalle http://www.nba.fi/fi/file/1391/ohjeita-arkeologisen-tutkimuskertomuksen-laatijall.pdf 12. Museovirastolle on ilmoitettava kirjallisesti 30.11.2015 mennessä, mikäli tutkimukset ovat jostakin syystä siirtyneet tai peruuntuneet. Museoviraston laatimia Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita tulee käyttää kenttätöiden toteuttamiseen ja raportointiin (ks. Museoviraston verkkosivut). Yhteyshenkilönne Museovirastossa on intendentti Päivi Kankkunen, paivi.kankkunen@museovirasto.fi, puh. 0295 33 6314. Sovelletut säädökset Muinaismuistolaki (295/1963) 10 Tutkimuslupapäätös on hallintopäätös, josta voidaan valittaa hallintolainkäyttölain (586/1996) mukaisesti tutkittavan kohteen sijaintipaikan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Yli-intendentti Intendentti Petri Halinen Päivi Kankkunen Liitteet Valitusosoitus Itä-Suomen hallinto-oikeus Tiedoksi Siilinjärven kunta Kuopion kaupunki/kuopion kulttuurihistoriallinen museo KUHMU, Tanja Tenhunen