Marja Katisko Maahanmuuttajataustaiset perheet lastensuojelun asiakkaina

Diakonia-ammattikorkeakoulu C KATSAUKSIA JA AINEISTOJA 25 Marja Katisko Maahanmuuttajataustaiset perheet lastensuojelun asiakkaina

Marja Katisko MAAHANMUUTTAJATAUSTAISET PERHEET LASTENSUOJELUN ASIAKKAINA Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsinki 2013 1

DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN JULKAISUJA C Katsauksia ja aineistoja 25 C Reviews and Materials 25 Julkaisija: Diakonia-ammattikorkeakoulu Publisher: Diaconia University of Applied Sciences Taitto: Tiina Hallenberg ISBN 978-952-493-186-1 (pdf) ISSN 1455-9935 Juvenes Print Oy Tampere 2013 2

TIIVISTELMÄ Marja Katisko Maahanmuuttajataustaiset perheet lastensuojelun asiakkaina Helsinki : Diakonia-ammattikorkeakoulu, 2013 57 s. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja C Katsauksia ja aineistoja 25 ISBN ISSN 978-952-493-186-1 (pdf) 1455-9935 Tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajataustaisten perheiden kokemuksia asiakkuudesta suomalaisessa lastensuojelujärjestelmässä. Tavoitteena on ollut selvittää, miten he ohjautuvat lastensuojelun asiakkaiksi ja miten palvelujärjestelmä on heitä tukenut. Vanhempien, lasten ja nuorten kokemuksia asiakkuudesta lähestytään käsitteellisesti voimaantumisen näkökulmasta. Voimaantumisella tarkoitetaan yksilöllistä tunnetta kuulluksi tulemisesta ja asianosaisena olemista omassa asiassaan lastensuojelun asiakkaana. Voimaantuminen merkitsee myös sitä, että yksilö tuntee olevansa osa yhteiskuntaa ja kokemusta yhdenvertaisuudesta asiakkaana ollessaan. Aineistona on seitsemän vanhemman ja kuuden lapsen tai nuoren teemahaastattelua, jotka on analysoitu sekä aineistolähtöisesti temaattisen sisällönanalyysin menetelmin että teorialähtöisesti. Haastatteluaineisto osoittaa, etteivät vanhemmat tai lapset ja nuoret ole kokeneet olevansa osallisina tai saaneensa voimaantumista lastensuojelun avohuollon tukitoimista, joita on heidän arkensa tukemiseksi suunniteltu. Huostaanotto ja sijaishuoltoon siirtyminen merkitsivät lapsille ja nuorille pääsääntöisesti kotitilanteesta irtautumisen kautta elämän rauhoittumista, säännöllisyyttä sekä koulunkäynnin etusijaisuutta. Voimaantumista estäviä tekijöitä sijaishuollossa vanhempien näkökulmasta oli tunne vanhemmuutensa menettämisestä sekä se, että lapselta kielletään vanhempiensa kulttuuri ja kieli. Asiasanat maahanmuuttajat, monikulttuurisuus, lastensuojelu Teemat Monikulttuurisuus Kansalaisyhteiskunta Julkaistu Open Access -verkkojulkaisuna 3

4 Verkko-osoite: http://www.diak.fi/tyoelama/julkaisut/c-sarjajulkaisut

Johdanto 1. Tutkimuksen rakentuminen 1.1 Perhe kotoutuu metropolialueelle 1.2 Lastensuojelu kotoutumisen tukijana 2. Tutkimuksen toteutus ja tutkimuskysymykset 3. Vanhempien kokemukset 3.1 Asiakkaana lastensuojelun avohuollossa 3.1.1 Maahanmuuttajaperheen kotoutumisen haasteita 3.1.2 Äiti uppoaa lastensuojeluun 3.1.3 Vajeet tiedoissa ja kielitaidossa estävät voimaantumisen 3.1.4 Voimaantuminen kasvaa vuorovaikutuksessa 3.2 Asiakkaana sijaishuollossa 3.2.1 Pääasia että lapseni saa nyt apua 3.2.2 Pelkään että ne vie lapseltani minun kulttuurini ja kieleni 3.2.3 Taistelen niin kauan kuin voin 4. Lasten ja nuorten kokemukset 4.1 Kokemuksia lastensuojelun avohuollossa 4.1.1 Ne olis voineet kysyä miten sinulla menee? 4.1.2 Lapsilähtöisyys, aikuislähtöisyys, perhelähtöisyys 4.1.3 Koulu on ulkopuolinen lapsen ja nuoren elämässä 4.2 Lasten ja nuorten kokemuksia sijaishuollosta 4.2.1 Tuntui helpottavalta kun kaikki rauhoittui 4.2.2 Lapsen ja nuoren kokemukset laitoshuollon säännöistä ja rajoituksista Johtopäätöksiä ja toimenpide-ehdotuksia LÄHTEET 5

6

Johdanto K atumetro on Metropolialueen tutkimus- ja kehittämisohjelma, jossa tutkitaan metropolialueen ajankohtaisia ilmiöitä tavoitteena tuottaa tietoa alueen kehittämistyötä varten. Tutkimusohjelmassa on neljä eri teemaa: kaupunkirakenne ja elinympäristö, hyvinvointipalvelut ja -politiikat, talous- ja kilpailukyky sekä monikulttuurisuus ja maahanmuutto. Ohjelmaa rahoittavat Espoon, Helsingin, Vantaan ja Lahden kunnat sekä liikenne- ja viestintäministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristöministeriö sekä alueen yliopistot ja korkeakoulut. Diakonia-ammattikorkeakoulussa tehtävän KatuMetron rahoittaman tutkimustoiminnan lähtiessä liikkeelle syksyllä 2010 haluttiin ensimmäiseksi selvittää, mistä aiheista maahanmuuttotyössä toimivat halusivat tutkimustietoa. Tutkimustarvekysely osoitti, että eniten tiedontarvetta oli maahanmuuttajaperheiden ja toisen sukupolven tilanteesta. Tiedontarpeesta viestii myös Helsingin Diakonissalaitoksella tehdyt selvitykset, joiden mukaan laitoksen lapsi- ja perhetyön palvelualueen asiakkaista kolmasosa oli taustaltaan monikulttuurisia. Käytännössä kyse oli lapsista ja nuorista, joiden vanhemmista joko toinen tai molemmat olivat monikulttuurisia. Helsingin Diakonissalaitoksella haluttiin selvittää, onko lasten taustatiedoista nähtävissä jotain erityistä, mikä selittäisi, miksi maahanmuuttajataustaiset lapset ja heidän perheensä tarvitsevat laitoksen tarjoamaa intensiivihoitoa. Intensiivihoito edustaa lastensuojelun ja psykiatrian välimaastoon sijoittuvaa hoitoa. Tehdyissä selvityksissä tarkasteltiin sosiaalitoimen päätöksiä ja asiantuntijatekstejä sekä haastateltiin vastaavia hoitajia. Dokumenttiaineistosta saatavat tiedot ja ymmärrys lapsen tarpeesta jäivät odotettua niukemmiksi eivätkä erityisellä tavalla selittäneet monikulttuuristen perheiden lasten suurta osuutta hoitopaikoilla. Selvityksessä todetaan niukkojen lastensuojelun asiakkaita koskevien alkutietojen johtuvan mahdollisesti monikulttuurisen perheen ja lapsen tilanteiden moninaisuudesta sekä siitä, että tilanteita on yksinkertaisesti mahdotonta sanoittaa. (Blatter 2010.) KatuMetron puitteissa tehdyn tutkimustarvekyselyn sekä Helsingin Diakonissalaitoksen esiselvityksien pohjalta käynnistettiin Arjesta voimaa -tutkimushanke, joka jakaantuu kahteen osaan. Tutkimushankkeen ensimmäisessä osassa (Katisko 2012) tutkittiin sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä maahanmuuttajataustaisten perheiden lastensuojeluasiakkuudesta. Nyt käsillä oleva tutkimus jatkaa aiheen piirissä, ja näkökulma on siirtynyt maahanmuuttajaperheiden omiin kokemuksiin lastensuojeluasiakkuudestaan. Tutkimuksessa ei lähdetä siitä, että maahanmuuttotausta sinänsä tekisi lapsesta tai nuoresta ja hänen perheestään erilaisen tai enemmän ongelmaisen 7

esimerkiksi kantaväestöön kuuluvaan perheeseen verrattuna. Näkemys maahanmuuttajataustaisten perheiden erityiskysymyksistä liittyvät pikemminkin maahanmuuttajuuden ja vähemmistöaseman mukanaan tuomiin lähtökohtiin, olosuhteisiin ja erityistarpeisiin. ( Anis 2006, 71 72.) Kaupunkitutkimus- ja metropolitutkimushankkeen yksi tärkeimmistä tavoitteista on ohjelmassa tuotetun tiedon levittäminen metropolialueen kuntien käyttöön. Tämä tavoite on ohjannut Diakonia-ammattikorkeakoulussa tehtävää tutkimusta. Vaikka tutkimuksen kohteena ovat olleet kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevat kuntien alueella asuvat maahanmuuttajaperheet, lähtökohtana on ollut nähdä maahanmuuttajat alueen voimavarana. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää miten kotoutumista voitaisiin kunnissa paremmin tukea. Tutkimushankkeen etenemistä on tukenut ja työstänyt kaksi ohjausryhmää. Ohjausryhmien toiminta on ollut välttämätöntä sekä rahoittajakuntien tarpeisiin vastaamisen että tutkimusprosessin ja lastensuojelun asiantuntijuuden suhteen. Haluan kiittää lämpimästi kaikkia tutkimusta varten haastattelemiani vanhempia, lapsia ja nuoria. Kiitän myös tutkimuksen ohjausryhmässä olevia kuntien, järjestöjen ja tutkimuslaitoksen edustajia sekä Diakoniaammattikorkeakoulun tutkimusyhteisöä. Kiitän Kaupunkitutkimus- ja metropolipolitiikkaohjelmaa sekä Helsingin Diakonissalaitoksen Lapsi- ja perhetyön yksikköä tutkimuksen rahoittamisesta. Marja Katisko 8

1. Tutkimuksen rakentuminen 1.1 Perhe kotoutuu metropolialueelle P ääkaupunkiseudulla ja Lahdessa on asunut jo vuosikymmenien ajan huomattava määrä maahanmuuttajataustaisia perheitä. Kuntien neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa ja muissa julkisissa palveluissa on työskennelty maahanmuuttajataustaisten vanhempien ja heidän lähtömaissaan tai Suomessa syntyneiden lastensa kanssa. Monikulttuurisuudesta on tullut vuosien myötä arkipäivää. Kuntien työntekijät ovat nähneet käytännössä, miten maahanmuuttajaperheet kotoutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan vanhempien työllistymisen, koulutuksen ja kielenoppimisen kautta samalla, kun heidän lapsensa ovat neuvolan, päiväkodin, koulujärjestelmän, harrastusten ja ystävien kautta omaksuneet vanhempiensa kulttuuriperimän lisäksi suomalaisen tavan elää. Maahanmuutto Suomeen on lisääntynyt ja muuttanut muotoaan 2000-luvulla. Pakolaisten ja muista humanitaarisista syistä maahan muuttaneiden määrä on suhteessa vähentynyt, kun taas perhesiteiden perusteella tapahtuva ja työperustainen maahanmuutto ovat yleistyneet. Samalla suomalainen kotouttamispolitiikka ja sitä sääntelevä lainsäädäntö ovat muuttuneet. Edelleen korostuu maahantulijoiden työllistymisen tärkeys. Yhteiskunnan kannalta tuottavan, hyvinvoivan yksilön ideaalin taustalla nähdään kuitenkin yhä useammin hyvinvoiva perhe. (Katisko 2011; 2012, 15.) Tutkimuksessa lähdetään siitä, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia tulevaisuudessa yhä enemmän. Metropolialueen kunnille on tärkeää saada alueella vakituisesti asuvia ja työskenteleviä maahanmuuttajia, jotka rikastuttavat alueen elinkeinoelämää ja palveluita. Erityisen huomion kohteeksi tulee ottaa alueella jo asuvat maahanmuuttajataustaiset perheet sekä toinen sukupolvi. Suomessa kotoutumisen käsite tuli tutkimuksen ja hallinnon kielenkäyttöön 1990-luvulla säädettäessä maahanmuuttopolitiikkaa koskevaa lainsäädäntöä. Aikaisemmin käytössä ollut integraatio-termin suomenkieliset vastineet sopeuttaa, mukauttaa ja yhtenäistää eivät tuntuneet sopivilta normatiivisen merkityksen vuoksi. Tuolloin otettiin hallinnolliseen kielenkäyttöön uudissanapari kotoutua/kotouttaa. (Linnanmäki-Koskela 2010, 15.) Kotoutuminen merkitsee maahanmuuttajien yksilöllistä kehitystä tavoitteena osallistua työelämään ja yhteiskunnan toimintaan samalla omaa kieltään ja kulttuuriaan säilyttäen: kotoutumisella tarkoitetaan viranomaisten järjestämiä kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja voimavaroja. (Paananen 2005, 177 178.) 9

Kotoutumisen voi siis määritellä sisältävän sellaisia vastaanottavan yhteiskunnan toimenpiteitä, joilla helpotetaan asettumista uuteen yhteiskuntaan. Laki kotoutumisen edistämisestä (2010/1386) tuli voimaan 1.9.2011. Laissa korostuu kotoutumisen ja työllistymisen nopeuttaminen sekä kotoutumisen alkuvaiheen palvelut, jotka sisältävät perustiedon suomalaisesta yhteiskunnasta, viranomaisten velvollisuuden ohjaukseen ja neuvontaan sekä alkukartoituksen. Työllisyyden edistämisen lisäksi laissa on nostettu myös perheen kotoutuminen entistä korostuneemmin esiin. Lain mukaan kunta laatii perheen kotoutumissuunnitelman, jos perheen kokonaistilanne sitä edellyttää. Suunnitelman tarvetta arvioitaessa kiinnitetään erityistä huomiota lapsen ja nuoren kehitystä tukevan ja ohjaavan vanhemmuuden edellytyksiin ja vanhempien tuen ja koulutuksen tarpeisiin. Lisäksi laissa todetaan, että perheen kotoutumissuunnitelma laaditaan monialaisena yhteistyönä ja sovitetaan yhteen yksilöllisten kotoutumissuunnitelmien ja perheenjäsenille laadittujen muiden asiaan liittyvien suunnitelmien kanssa. (Laki kotoutumisen edistämisestä 2010.) Perheen kotoutumisen ohella on tärkeä nostaa esiin lapsen ja nuoren kotoutuminen. Useimmat lapset ja nuoret selviävät hyvin tilanteessa, jossa perhe muuttaa maasta toiseen ja maanosasta toiseen. Lapsi ja nuori joutuvat perheen muuttoprosessissa kuitenkin monenlaisten haasteiden eteen. Uuden kielen oppiminen, uudenlainen koulujärjestelmä, uudet oppiaineet ja uusien sosiaalisten verkostojen rakentaminen ovat vain muutamia esimerkkejä suurista muutoksista, joita lapsi ja nuori kohtaavat uudessa maassa. Lapsen ja nuoren kotoutumiseen voivat vaikuttaa myös ennakkoluulot ja syrjintä. Lisäksi muuttoprosessi voi aiheuttaa perheelle taloudellisen tilanteen huonontumista. Säävälän (2012, 7) mukaan yli puolet maahanmuuttajaperheiden lapsista elää vähävaraisissa perheissä, ja yksinhuoltajuus on heillä keskimääräistä yleisempää. Vanhempien, lasten ja nuorten kokemukset sodasta ja väkivallasta pakolaisuuden eri vaiheissa ovat moninkertainen riskitekijä lapsen ja nuoren kannalta. 1.2 Lastensuojelu kotoutumisen tukijana Perhekeskeisen kotoutumisen ja kotouttamisen lähtökohtana on ymmärrys perheen ja läheisten ihmissuhteiden merkityksestä keskeisenä hyvinvoinnin lähteenä ja tukena. Taustalla on myös tieto siitä, että maahanmuutto ja kotoutumisprosessi ovat monille perheille haastava kokemus, joka koettelee sekä vanhemmuutta että perheen sisäistä eheyttä. Kotoutuva perhe joutuu monenlaisten muutospaineiden kohteeksi. Esimerkiksi perheenjäsenten roolit, arvostus- ja kasvatusperiaatteet kyseenalaistuvat. Perhedynamiikan muu- 10

tokset voivat ilmetä sekä sukupolvien että sukupuolten välisissä suhteissa. Säävälän (2012, 8) mukaan maahan muuttaneiden vanhempien huoli lapsista on kahtiajakoinen: toisaalta he pelkäävät menettävänsä lapsensa liian suomalaistumisen myötä, toisaalta he ovat huolissaan lastensa jäämisestä toisen luokan kansalaisiksi näiden erilaisuuden vuoksi. Tutkimukseni kohdistuu lastensuojeluun. Pekkarisen (2011, 72) mukaan tutkimuskohteena lastensuojelu on rajaton, sillä se läpäisee koko inhimillisen ja yhteiskunnallisen toiminnan. Lakisääteisenä käytäntönä lastensuojelun voi rajata tiettyjen professioiden erityisalaksi. Lastensuojelututkimus voi siten Pekkarisen mukaan olla tutkimusta lasten suojelusta, lastensuojelutyöstä tai tutkimusta edellisten toteuttamiseksi. Tutkimukseni rajautuu tämän määritelmän mukaisesti lastensuojelutyön tutkimukseksi. En kuitenkaan rajaa lastensuojelua tietyn profession (esimerkiksi kunnallisen sosiaalitoimen sosiaalityöntekijöiden tekemään lastensuojelutyöhön), vaan tutkimuksessani lastensuojelutyö laajenee käsittämään erilaisia sektoreita ja toimintoja. Tarkastelen lastensuojelutyötä asiakkaiden näkökulmasta. Hyödynnän myös aikaisempaa tutkimustani (Katisko 2012) sosiaalityöntekijöiden näkemyksestä maahanmuuttajataustaisten perheiden kanssa tehtävästä lastensuojelutyöstä. Haastattelemani sosiaalityöntekijät perustelivat monesti työmenetelmiänsä ja kohtaamisiansa maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa lastensuojelulain näkökulmasta. Käytän runsaasti otteita lastensuojelulain pykälistä taustoittamaan asiakkaiden kokemuksia asiakkuudestaan. Tutkimuksen teoreettisten käsitteiden valinnassa olen lähtenyt siitä, että käsitteiden avulla pystyisin valottamaan vanhempien, lasten ja nuorten voimavaroja ja voimavarojen puutetta mahdollisimman hyvin. Koska siirtolaisuus ja pakolaisuus tuovat yksilön selviytymiseen sekä yksilöllisiä että yhteiskunnallisia elementtejä, olen rakentanut tutkimuksen teoreettisen kehyksen ja käsitteet voimaantumisen käsitteen varaan. Käsitteen englanninkielinen versio on empowerment, jota käytetään myös synonyymina suomenkieliselle versiolle. Käsitteenä voimaantuminen (empowerment) on monimerkityksellinen ja tutkijat lähestyvät käsitettä eri lähtökohdista ja käyttävät sitä eri yhteyksissä. Voimaantumiseen liittyy osallisuus omaa elämää koskeviin suunnitelmiin ja päätöksiin. Siitosen (1999, 15 16) tavoin ymmärrän voimaantumisen olevan sekä henkilökohtainen että sosiaalinen prosessi. Suomalaiset sosiaalityön tutkijat ovat määritelleet englanninkielisen empowerment-käsitteen sisältävän kahdenlaista juonnetta: yksilöllisesti painottuneen voimaantumisen ja yhteiskunnallisesti painottuneen valtaistumisen (ks. Hokkanen 2009, 315 316). Valtaistuminen edustaa suhdetta yhteiskuntaan ja voimaantuminen yksilön subjektiivista kehitystä, kompetenssia, elämänhallintaa sekä vahvuuksia. Englanninkielinen empowerment-käsite on myös lii- 11

12 tetty osaksi kriittistä sosiaalityötä (Kuronen, 2004, 279; ks. Fook 2004). Lisäksi Mäntysaari (1999, 9 10) on tuonut käsitteeseen suomen kielen käännöksen valtuuttaminen painottaen vallan antamista ja siirtämistä yksilölle. Edellä mainitut suomalaiset sosiaalityön tutkijat ovat saaneet vaikutteita määritelmiinsä Adamsin (2003) sosiaalityön ja empowermentin suhteesta. Määritelmän mukaan yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen on empowermentin avulla mahdollista vaikuttaa elinolosuhteisiinsa, saavuttaa haluamiaan asioita ja kohentaa elämänsä laatua. Empowerment on keino muutoksen aikaansaamiseksi ja tietyn päämäärän saavuttamiseksi. (Adams 2003, 5.) Adams painottaa, ettei voimaantuminen ole synonyymi vallan ottamiselle eikä se lähde individualistisista arvoista, vaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, yhteistoiminnallisuuden ja harmonisuuden arvojen painottumisesta (mts. 197). Maahanmuuttajatausta tuottaa yksilön kokemukseen vahvan yhteiskunnallisen ja sosiaalisen ulottuvuuden. Tutkimuksessani en kuitenkaan erottele voimaantumista yksilöllisten tai yhteiskunnallisten näkökulmien mukaan. Analysoidessani maahanmuuttajataustaisten vanhempien, lasten ja nuorten kokemuksia käytän käsitettä voimaantuminen tarkastellessani toisaalta yksilön voimavarojen kasvua, joka mahdollistuu vuorovaikutuksessa sosiaalityöntekijän tai laitoshuollon työntekijän kanssa. Toisaalta nimitän voimaantumista estäviksi tekijöiksi esimerkiksi perheen tai yksilön maahanmuuttajataustaan liittyviä yhteiskunnallisia eriarvoisuuksia, elinolosuhteisiin liittyviä puutteita tai mahdollisuuksien puutteita. Kun lastensuojelutyötä tarkastelee laajasti käsittämään osaksi yhteiskuntatiedettä, työn voi erityispiirteeksi nähdä marginaaleihin kiinnittymisen. Näin määriteltynä lastensuojelutyön tehtävänä on yksilökohtaisen työn lisäksi huomion kohdistaminen ihmisten, ihmisryhmien ja yhteiskunnallisten organisaatioiden ja rakenteiden välisiin suhteisiin sekä näiden suhteiden tuottamiin ilmiöihin. Tästä näkökulmasta katsottuna lastensuojelutyöllä on merkittävä mahdollisuus tukea maahanmuuttajataustaisia perheitä kotoutumaan Suomeen. Perhe kohtaa heti Suomeen saapuessaan monia sosiaali- ja terveydenhuollon sekä koulusektorin viranomaisia, joiden työ ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön kannalta on Suomeen saapuvalle perheelle oleellisen tärkeä. Rostilan (2001) mukaan empowerment ilmenee sosiaalityössä asiakkaan toimintatavan kasvuna. Empowerment on tämän määritelmän mukaisesti asiakaslähtöinen prosessi, jonka tulisi perustua asiakkaan kanssa yhdessä tekemiseen, kumppanuuteen. Rostila sisällyttää voimavarakeskeisyyteen asiakkaan kuulemisen ja asiakkaiden tavoitteista lähtemisen lisäksi asiakkaan vahvistumista tukevien puitteiden luomisen, asiakkaan sosiaalisten suhteiden ja yhteenkuuluvuuden tunteiden lisäämisen, synergian ja dialogisuuden. (Rostila 2001, 39 40.)

Yksilön ja perheen sisäisessä elämänhallinnassa ja elämänlaadun kokemuksessa tapahtuvat muutokset ovat riittävä lastensuojelutyön päämäärä sinänsä (ks. Hokkanen 2009, 318). Raunion (2009, 131) mukaan on tärkeää, että sosiaalityö suuntautuu todellisuuteen voimavaroja vahvistavasti. Muun muassa sosiaalityön eettiset periaatteet velvoittavat toimimaan voimavarojen tunnistamiseksi ja kehittämiseksi. Lastensuojelutyölle ominaisen kontrollin ja tuen ulottuvuuksia sisältävän työotteen tulisi lopulta tähdätä asiakkaiden voimavarojen vahvistamiseen. 13

2. Tutkimuksen toteutus ja tutkimuskysymykset T utkimuksen tavoitteena on selvittää maahanmuuttajataustaisten vanhempien, lasten ja nuorten kokemuksia lastensuojelujärjestelmästä. Koska lastensuojelutyön kohteena on perheiden koko elämä, on tapahtuneiden muutosten palauttaminen johonkin tiettyyn interventioon tai tapahtumaan vaikeaa. Siksi on tärkeää jäsentää sitä, millaisia tekijöitä ihmiset pitävät merkityksellisinä. Tutkimuskysymykset: 1) Miten maahanmuuttajataustainen perhe ohjautuu lastensuojelun asiakkaaksi (lasten ja nuorten kokemukset/vanhempien kokemukset)? 2) Miten lastensuojelun palvelujärjestelmä on tukenut/palvellut perhettä (lasten ja nuorten kokemukset/vanhempien kokemukset)? Tutkimus perustuu seitsemän maahanmuuttajataustaisen vanhemman sekä kuuden maahanmuuttajataustaisen lapsen ja nuoren haastatteluihin. Haastattelut suoritin keväällä 2012. Haastateltavat löytyivät erään lastensuojelulaitoksen asiakkaista yhteistyössä laitoksen henkilökunnan kanssa. Aluksi laitoksen henkilökunta keskusteli haastateltavien kanssa kertoen tutkimuksesta ja pyytäen lupaa yhteystietojen antamiseen minulle. Käänsin tutkimusta koskevan informaation, teemahaastattelukysymykset sekä vanhemmille osoitetun suostumuskirjeen lastensa haastatteluihin kunkin haastateltavan omalle äidinkielelle. Näin varmistuin siitä, että kukin haastateltava ymmärtää tutkimuksen tarkoituksen. Haastateltavia vanhempia ei ollut helppo motivoida mukaan tutkimukseen. Tämä on ymmärrettävää, koska useimmat heistä eivät halunneet jakaa vaikeita elämäntapahtumia lastensa sijoittamisesta ulkopuolisen kanssa. Lisäksi he toivat esiin, että he olivat joutuneet kertomaan tarinaansa niin usealle viranomaiselle, että he olivat uupuneita jakamaan tietoaan elämästään enää kenenkään kanssa. Puhelinkeskusteluissa haastateltavien kanssa painotin sitä, ettei tarkoituksenani ole kysyä heidän henkilökohtaisesta elämästään vaan palvelujärjestelmän toimivuudesta heidän asiassaan. Kaksi haastateltavaa kieltäytyi haastattelusta. Haastatellut lapset ja nuoret olivat iältään 12 18-vuotiaita. Heistä viisi asui haastatteluhetkellä lastensuojelulaitoksessa ja yksi jälkihuollon tukemana laitoksen ulkopuolella. Lasten ja nuorten haastattelut suoritin lastensuojelulaitoksen tiloissa. Lasten ja nuorten vanhempia haastattelin lastensuojelulaitoksen tiloissa, kahvilassa sekä yhden haastateltavan kodissa. Yksi vanhemman haastattelu suoritettiin tulkin välityksellä. Kaikki haastattelemani lapset ja nuoret ovat syntyneet Suomessa. Vanhempien lähtömaa sijaitsee entisessä 14

Neuvostoliitossa, Afrikassa sekä Lähi-idässä. Kaikki haastateltavat lapset ja nuoret oli otettu huostaan, ja he asuivat haastatteluhetkellä sijaishuollossa. Saatuani vanhemman mukaan tutkimushaastatteluun pyysin samalla lupaa haastatella hänen sijaishuollossa asuvaa lastaan. Olen haastatellut vanhemmat ja heidän lapsensa erikseen. Yksi haastateltava pyysi saada olla mukana lapsensa haastattelussa, ja yksi lapsi halusi, että hänen äitinsä olisi mukana haastattelutilanteessa. Tietoisena siitä, että lasten kertomuksiin vaikuttaa vanhemman läsnäolo, suostuin kuitenkin pyyntöihin. Vanhemmille ja lapsille suoritetuissa teemahaastatteluissa on samantyyppinen sisältö. Haastatteluteemat olin suunnitellut siten, että tavoittaisin lasten ja nuorten sekä heidän vanhempiensa tapaa antaa merkityksiä lastensuojeluasiakkuudelleen. Teemojen myötä haastattelupuhe muodostui sellaiseksi, että se mahdollisti aineiston analyysin palvelujärjestelmän vaikuttavuuden suhteen sekä sen, miten asiakas oli saanut voimavaroja (empowerment) palvelujärjestelmän kautta elämäänsä. Haastatteluissa kysyin esimerkiksi sitä, mikä perheen tilanne oli ennen kuin perhe tuli lastensuojelun asiakkaaksi? Kysyin, minkälaista tukea ja apua perhe sai ennen kuin he pääsivät sosiaalitoimen lastensuojelun asiakkaaksi ja sitä, miksi apu ei riittänyt. Sen jälkeen he kertoivat kokemuksiaan avohuollon toimenpiteistä ja siitä, mitä tukea heille tarjottiin ja miten se vaikutti perheen selviytymiseen. Lopuksi keskustelimme sijaishuollosta ja sen tarjoamasta tuesta. Oleellisen kysymyksen muodosti myös se, minkälainen käsitys maahanmuuttajataustaisilla asiakkailla oli lastensuojelujärjestelmän kehittämisestä vastaamaan heidän tarpeitaan ja se, oliko kuva lastensuojelujärjestelmästä oleellisesti muuttunut asiakkuuden aikana. Luonnollisesti vanhemmille ja lapsille suunnatut haastattelutapa ja puhe erosivat toisistaan paljon. En käyttänyt kummassakaan lastensuojelujärjestelmän sanastoa (esimerkiksi avohuolto, avohuollon toimenpide ja niin edelleen), vaan muotoilin käsitteet arkikielelle. Lapsille ja nuorille muotoilin haastatteluteemat sellaisiksi, että heidän oli helppo ymmärtää, mistä oli kysymys (esimerkiksi: mitä koulussa tapahtui, kun et pystynyt keskittymään siihen, mitä opettaja sanoi ). Tutkimuksessani olen yhdistänyt aineistoa ja teorialähtöisen analyysin. Litteroidun aineiston luokittelin aluksi teemahaastattelurungon mukaisesti siten, että keräsin haastattelupuheesta vanhempien, lasten ja nuorten käsitykset siitä, mikä heitä oli lastensuojelun palvelujärjestelmässä tukenut ja mikä ei. Aineiston luokittelussa ja analysoinnissa olen soveltanut pääosin Siitosen (1999) kehittämiä kategorioita voimaantumisesta. 15

3. Vanhempien kokemukset 3.1 Asiakkaana lastensuojelun avohuollossa Kun Suomeen muuttaa perhe muualta maailmasta, perheenjäsenten elämää raamittavat monenlaiset kunnalliset palvelut (äitiys- ja lastenneuvola, päivähoito, koulu, oppilashuolto, aamu- ja iltapäivätoiminta sekä nuorisotyö), jotka voivat tukea perheitä merkittävästikin ilman erityistä ongelmanmäärittelyä. Lastensuojelun kokonaisuus kattaa siis lasten kasvuolosuhteiden kehittymisen kokonaisuudessaan sekä viimeisimpänä lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun. Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun muotoja ovat lastensuojelutarpeen selvitys, avohuolto, kiireellinen sijoitus, huostaanotto, sijaishuolto ja jälkihuolto. (Lastensuojelulaki 2007/417.) Kaikkien haastateltavien vanhempien lapsilla ilmeni vakavia käyttäytymisja keskittymishäiriöitä päiväkodissa ja koulussa. Yhden perheen lapset jäivät pois kokonaan pois koulusta. Haastatteluista ei suoraan ilmene, kuka tai mikä taho teki lastensuojeluilmoituksen 1 ), mutta haastattelupuheesta ilmenee, että päiväkodin tai koulun henkilökunta otti yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin lasten päiväkodissa tai koulussa ilmenneiden ongelmien vuoksi. Ongelmat saattoivat liittyä lapsen käytöshäiriöihin ja koulun osalta oppimisvaikeuksiin, joiden syitä päiväkoti tai koulu ei pystynyt selvittämään omien verkostojensa avulla. Yksi haastateltu äiti otti itse yhteyttä sosiaalitoimen kriisipäivystykseen perheessä pitkään jatkuneiden vakavien kriisitilanteiden takia. Yksi äiti kertoi haastattelussa poliisin käyneen kotona perheväkivaltatilanteen yhteydessä, mutta varsinainen lastensuojeluilmoitus oli tehty koulusta. Haastattelemani pääkaupunkiseudun ja Lahden sosiaalityöntekijät (Katisko 2012, 25 28) kertoivat, että maahanmuuttajaperheitä koskevat lastensuojeluilmoitukset ja yhteydenotot tulevat hyvin erilaisilta tahoilta. Useimmat haastatellut korostivat, etteivät maahanmuuttaja-asiakkaita koskevat yhteydenotot ja lastensuojeluilmoitukset eroa kantaväestöä koskevista. Monet sosiaalityöntekijät kuitenkin toivat esiin myös sen, että maahanmuuttajataustaisten perheiden kohdalla erityisesti mielenterveysongelmat, perheväkivalta, 1 Lastensuojelulain (2007/417) mukaan lastensuojelun ilmoituksen voi tehdä silloin, kun havaitsee tai saa tietää sellaisia seikkoja, joiden vuoksi lapsen lastensuojelun tarve on syytä selvittää. Kyseessä on siis ilmoituksen tekijän oma arvio tarpeesta selvittää lapsen lastensuojelun tarve. Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä kuka tahansa, mutta kaikilla lasten ja perheiden kanssa työskentelevillä viranomaisilla ja ammattikunnilla sekä luottamustoimissa olevilla henkilöillä on siihen lakisääteinen velvollisuus. 16

vanhempien traumataustat, perheen jäsenten eritahtinen kotoutuminen sekä äitien kielitaidottomuus ja yhteiskunnasta syrjäytyminen olivat taustalla perheiden kriisitilanteissa. 3.1.1 Maahanmuuttajaperheen kotoutumisen haasteita Vanhempien haastatteluista ilmenee monenlaisia haasteita, joita maahanmuuttajataustainen perhe kohtaa Suomessa. Perheen sisäiset suhteet joutuvat koetukselle esimerkiksi kielitaidottomuuden sekä työelämän paineiden alla. Sukulaisten ja lähiverkostojen puute aiheuttaa yksinäisyyttä, eikä uusien verkostojen ja suhteiden luominen ole aina helppoa. Lasten ja nuorten vanhemmat kertoivat lasten ongelmien taustalla olevien tekijöiden lähteneen liikkeelle perheen sisäisistä ongelmista. Useimmat vanhemmat kuvaavat sitä, että aviopuolisoiden aviokriisi aiheutti ongelmia myös lasten elämään. Vaikeudet olivat monia, poika meni kouluun ja koulun aloittaminen sattui juuri silloin kun meidän (avio)ero tuli. Poika oli sellaisessa pelon ja epävarmuuden maailmassa, ei tiennyt mitään vanhempien suhteesta ja tietysti mä olin itse kireä ja poika ei pystynyt sitten enää olemaan koulussa ja hän oli siellä (koulussa) aggressiivinen. Ja mä olin töissä ja hermot oli jännityksessä koko ajan (.) että me oltiin keskellä kriisiä ja kriisihän helposti levittäytyy eikä kriisillä ole tapana helposti pysähtyä, niin me oltiin kaikki kriisissä ja kaikki me suhtauduttiin hyvin tunnetasolla ja tästä poika kärsi paljon ( ) mä en osannut tehdä mitään, mä olin hyvin out. (isä 1). Ote isän haastattelusta tuo esiin aviopuolisoiden keskinäiset ristiriidat sekä lapsen pelon ja epävarmuuden rikkinäisessä kodissa. Isä kuvaa työn vieneen hyvin paljon hänen aikaansa ja voimavarojaan eikä hänellä ollut tietoa eikä käsitystä, miten olisi auttanut poikaansa ja perhettään. Perheen sisäisten ja aviopuolisoiden välisten ristiriitojen taustalla voi olla vanhempien pakolaistaustasta johtuvia hyvin traumaattisia kokemuksia, jotka voivat jäädä perheen kokonaistilanteen taustalle ja usein myös käsittelemättä. Haastateltu isä jatkaa kertomustaan perheen kriisistä: Minulla esimerkiksi on hyvin traumaattinen tausta, mä olen nähnyt teurastusta, mä olen nähnyt ihmisteurastusta jota kukaan suomalainen ei onneksi ole. Paitsi veteraanit. Että olen nähnyt kun silmien edessä lapsia ja naisia teurastetaan. Kun niitä kaikkia näkee. No tämä on yksi syy. (isä 1) 17

Edellä olevissa kahdessa aineisto-otteessa kuvataan niin erilaista elämää, että on vaikea hahmottaa, että niissä puhuu sama mies ja isä. Ensimmäisessä otteessa isä kuvaa avioeron ristiriitoja, työelämän paineita sekä avuttomuutta lapsen hädän edessä. Jälkimmäisessä otteessa isä puhuu hyvin traumaattisista sotakokemuksistaan. Haastattelusta ei tule ilmi, onko isä saanut esimerkiksi terapiaa tai onko hänellä ollut mahdollisuutta puhua sotakokemuksistaan. Myös haastattelemani sosiaalityöntekijät (Katisko 2012, 28 29) ottavat esiin lastensuojelun asiakasperheiden pakolais- ja sotakokemukset. Sosiaalityöntekijät tuovat esiin monenlaisia viranomaisyhteistyöhön ja riittämättömiin terapiapalveluihin liittyviä asioita. Lastensuojelun asiakkaiksi ajautuu perheitä, jotka ovat jääneet esimerkiksi terapiapalveluiden ulkopuolelle esimerkiksi kielitaidon puutteen vuoksi. Lastensuojelun tukitoimina annetut palvelut ja tukitoimet toimivat ikään kuin tekohengityksenä, eikä perhe saa sitä tukea ja apua, mitä se kipeimmin tarvitsee. Haastattelemani sosiaalityöntekijät tarkastelevat myös kriittisesti kotouttamistyön alkuvaiheen palveluja, joissa ei ole välttämättä osattu tarjota riittävästi tai ollenkaan psykiatrisia palveluja. Suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmässä on tapahtunut merkittäviä parannuksia 1990-luvulta lähtien sota- ja traumataustaisten asiakkaiden palvelemiseksi ja auttamiseksi. Pakolaistaustaiset asiakkaat ovat kuitenkin edelleen suhteellisen uusi asiakasryhmä maassamme. Sauraman (2002, 239) mukaan sosiaalityö kohtaa monet yhteiskunnalliset ilmiöt etuajassa, ennen kuin niitä osataan tunnistaa ja nimetä. Haastattelemani sosiaalityöntekijät olivat huolissaan riittämättömistä terapiapalveluista ja palveluketjujen toimimattomuudesta, jotka ovat tärkeitä näkökulmia traumataustaisten maahanmuuttajaperheille suunnattujen palvelujen kehittämisessä ja ennen kaikkea perheiden ongelmien ennaltaehkäisyssä. Haastattelemani isä jatkaa käsitystään siitä, miksi maahanmuuttajataustainen perhe ajautuu kriisiin ja lastensuojelun asiakkaaksi: Ja toinen syy on, että ollaan saatu eräänlainen kasvatustapa omassa maassa ja on eri yhteiskuntia ja poliittisia näkemyksiä. Ja sitten vielä vanhempien koulutustausta. Ja sitten tullaan tänne ja kaikki on eri. Tässä syntyy konflikti. Ensinnäkin ollaan tultu tänne jollain unelmalla ja sitten kun unelmalla tänne tulee, luulee että kaikki on ihan rauhassa ja että työn saa helposti ja että jokaisesta kulmasta tulee rahaa ja sitten että kieli on helppo oppia. Ei ole näin, joudut itse hakemaan oman paikkasi, joudut tekemään paljon työtä, ei ole tukiverkostoa, ei ole perhettä, ei ole sukulaisia. Vastaan tulee sosiaalityöntekijät, poliisi, kaikki, nämä lainsäädännöt, joka on hyvin tiukkaa. Ja sitten vielä että unelma vapaudesta ja kasvamisesta, ja huomaa että niin paljon rajoitteita, niin paljon kieltoa ja niin paljon miinoja ettei 18

pysty edes liikkumaan koska on aina räjähtämismahdollisuus. Ihminen kutistuu, romahtaa, koska ei voi palata (kotimaahansa) koska on kerran tullut. Koska jos palaa menettää kasvonsa. Se on kuolemaakin pahempi. On sellainen sanonta, että ihmisten nauru on kivuliaampi kuin helvettiin meneminen. Okei sitten on tässä tilanteessa ja on itse hermostunut, masentunut. Maahanmuuttajista on niin paljon masentuneita. Nää kaikki vaikuttavat. (isä 1) Aineisto-otteessa on monenlaisia pohdintoja erilaisista kulttuurisista käsityksistä kasvattaa lasta ja vanhempien koulutustason vaikutuksesta uuteen maahan kotoutumisessa. Haastateltava isä kertoo idealistisista odotuksista, joita maahanmuuttajalla voi olla Suomeen tullessaan. Odotukset paremmasta elämästä, työpaikan löytymisestä ja taloudellisesta turvallisuudesta eivät kuitenkaan haastateltavan mukaan helposti täyty ilman tukiverkostoa, perhettä ja sukua. Elämä voi ajautua kriisiin. Haastateltava isä ei näe viranomaisverkostoa tukena tai apuna elämän kriiseissä, vaan pikemminkin kieltojen ja rajoitteiden asettajina ja joiden toiminta pahimmillaan lamauttaa ja romahduttaa yksilön ja perheen koko elämän. Maahanmuuttaja ei tunne olevansa kotonaan Suomessa mutta paluu lähtömaahan olisi kuitenkin vielä huonompi vaihtoehto. Kotimaahan paluu merkitsisi kasvojen menettämistä kotimaassa asuvan perheen, suvun ja lähiyhteisön silmissä. Myös asuinalueella saattoi esiintyä hankaluuksia ja ristiriitoja naapurien kanssa. Haastattelemani äiti kertoo: Ja sitten oli naapuri kuka koko ajan (vainosi), hän ei tykkää minusta eikä minun pojasta. Hän (naapuri) koko ajan on lähettämässä minua takaisin..(mainitsee lähtömaansa) ja että lähetä tuo sun poika..(mainitsee lähtömaansa), miten mä poikani mihinkään lähetän. Se nainen (naapuri) on taloyhtiön hallituksessa ja mä en tiedä miksei hän tykkää (meistä), mä ihan rauhallisesti ja hän (naapuri) tekee kaikkia sellaisia että menee isännöitsijän luokse ja syyttää minua asioista, joita mä en ole tehnyt. Syyttää minua ja minun lasta. (äiti 1) Vanhemmat eivät kuitenkaan hae varsinaisesti syytä perheensä pahoinvointiin suomalaisesta yhteiskunnasta. Päinvastoin he syyllistävät itseään ja omaa kiirettään kotoutua Suomeen mahdollisimman hyvin hankkimalla koulutusta ja työtä. Kaikki haastatellut haluaisivat, että heidän lapsillaan olisi Suomessa hyvä elää. Se on selvä asia että kun on maahanmuutto, se on stressi. Se tietysti vaikuttaa lapseen. Minä itse opiskelin, valmistuin kun tyttö oli vuoden vanha. 19

Mun äiti auttoi lapsen hoitamisessa minua kun olin päiväopiskelija. Mä en tiedä voisiko se vaikuttaa häneen (tyttöön) että olemme nyt tässä tilanteessa (että tyttö on lastansuojelulaitoksessa). (äiti 4) Haastattelemani perheet saivat tukea ja apua lastensa ongelmiin ennen sosiaalityön lastensuojeluun asiakkuutta esimerkiksi päiväkodin tai koulun työntekijöiltä ja verkostoilta. Haastatteluista saa kuvan monipuolisesta tuesta, joka ei kuitenkaan onnistunut rauhoittamaan perheen tilannetta. Haastattelemani äiti kertoo: Kaikki lähti siitä että oli ongelmia päiväkodissa. Poika oli silloin 3-vuotias, sitten lastentarhanopettaja kutsui sinne päiväkotiin psykoterapeutin, asiantuntijan joka kartoitti tilanteen, silloin todettiin että poika tarvitsee enemmän tukea vanhempien puolelta. Ja päiväkodissa aikuisten tukea. Siis henkilökohtaisen avustajan. Ja sitten pyydettiin asuinpaikan psykologi paikalle ja psykologi teki arvion. Monikulttuurisesta keskuksesta, sen (palvelun) minä itse löysin. (äiti 3/tulkkaus) Äiti kertoo haastattelussa, kuinka hänen poikansa käyttäytymisongelmiin päiväkodissa puututtiin varsin varhaisessa vaiheessa. Hän kuvaa, kuinka pojan tilanteesta tehtiin kartoitus, jonka mukaan pojalle suositeltiin henkilökohtaisen avustajan palkkaamista. Äiti itse myös haki aktiivisesti apua esimerkiksi monikulttuurisia palveluluita tarjoavasta keskuksesta. Haastattelin myös perheen isää. Aviopuolisot olivat haastattelutilanteessa eronneet. Isän näkemys tilanteesta ennen lastensuojeluilmoitusta on seuraavanlainen: Koulusta se varmaan alkoi. Mä olin silloin vielä perheessä. Lastensuojeluilmoitus tehtiin kyllä jo aikaisemmin. Ehkä päiväkodista. Mä en tarkkaan muista tätä, äiti ei kuitenkaan ollut suostunut tähän asiaan ja pyysi vain apua. Äiti oli pyytänyt apua koska oli työttömänä ja yksin. Koska hänelle se oli hankala paikka, vaikka mä asuin aika lähellä, viikonloppuna lapset oli mulla. Siitä se alkoi kun viranomaiset halusi tulla kylään. Mä sanoin ettei missään tapauksessa saa tulla. Hän (äiti) sanoi että ne painostaa häntä (äitiä) psykologisesti. No tilanne oli vaikea. No (avio) ero ja masennus. Siitä ne (sosiaalityöntekijät) innostuivat, siitä ettei äiti varmasti pysty hoitamaan lapsia. (isä 2) Vanhemmat puhuvat haastatteluissa tuen tarpeesta. Varsinkin avioeron jälkeen lastensa kanssa yksin jäänyt äiti tarvitsi apua ja tukea. Haastatteluista ilmenee, että hän oli työtön sekä poti yksinäisyyttä suvun ja lähiverkoston 20

asuessa lähtömaassa. Vaikka lasten isä asui suhteellisen lähellä, hän ei pystynyt tukemaan tarpeeksi entistä aviopuolisoaan. Äiti siis pyysi apua, mutta sai avun pyytämisen ohella myös kontrollin viranomaisten taholta. Isän mukaan kaikki alkoi siitä, kun viranomaiset halusivat tulla kylään, isä vastusti sosiaaliviranomaisten puuttumista poikansa ja entisen vaimonsa elämään. Lastensuojelutyön tavoite lapsen auttamisesta ja tukemisesta kääntyy perheen ajattelussa puuttumiseksi väkivalloin perheen elämään ja perheen äidin kontrolloimiseksi. 3.1.2 Äiti uppoaa lastensuojeluun Lastensuojelun suunnitelmallisella työvaiheella tarkoitetaan sosiaalityön sitä vaihetta, joka tapahtuu lastensuojeluilmoituksen ja lastensuojelutarpeen selvityksen jälkeen ja joka pohjautuu asiakassuunnitelmaan (Lastensuojelulaki 417/2007/30 ). Lastensuojelun avohuollon voi jakaa viiteen vaiheeseen: 1) lastensuojelutarpeen selvitys tai tilannearviointi, 2) suunnitelmallisen työn vaihe, 3) kriisityö, 4) sijoitustyö ja 5) jälkihuolto. Kukin vaihe muodostaa oman kokonaisuutensa ja sisältönsä. (Muukkonen 2008, 38.) Kaikkien asiakasperheiden kohdalla avohuollon toimenpiteet ja työvaiheet eivät kuitenkaan tapahdu edellä mainittujen vaiheiden mukaisesti. Esimerkiksi kriisityö ei toteudu läheskään kaikkien lastensuojelun asiakkaina olevien perheiden kohdalla. Koska haastateltujen vanhempien lapset oli avohuollon tukitoimista huolimatta jouduttu sijoittamaan sijaishuoltoon, ei onnistumisen kokemuksia avohuollon ajasta paljoakaan ole löydettävissä. Haastatteluista tulee esiin vanhempien väsymys ja uupuminen. He eivät ole kokeneet lastensuojelua tukevana ja sosiaalityöntekijät nähdään pikemminkin kontrolloijina ja perheen elämää rajoittavina viranomaisina. alussa se oli tuollainen niinko helpotus että joku haluaa auttaa. Mutta sitten lastensuojelutyö, mä niinko masennuin siitä. Koska se jotenkin niinko upotti, liian paljon, koko ajan tätä, koko ajan palavereja, liian paljon tuollaista. Se väsytti mut, sen olisi pitänyt helpottaa, mutta mut se väsytti. Liian paljon oli. Tuntui että mä uppoan sinne (äiti 1) Aineisto-otteessa äiti kuvaa tilannetta, jossa hän oli jäänyt yksinhuoltajaksi kahden pienen lapsen kanssa. Hän koki aluksi lastensuojelun avohuollon tukena annetun perhetyön helpotuksena ja tukevana, perhetyö auttoi häntä jaksamaan vaikeassa elämäntilanteessa. Aikaa myöten hän kuitenkin väsyi jatkuviin palavereihin, joista hän ei kokenut itse saavansa tukea. Monen ammattikunnan asiantuntijapalaverit ovat tärkeä lastensuojelun työmuoto. 21

Palavereissa joissa vanhemmat ovat myös läsnä, käsitellään lapsen kehittymiseen ja hyvinvointiin liittyviä asioita. Ne ovat suunnitelmallisen lastensuojelutyön kivijalka ja välttämätön edellytys tiedon kulkemiselle eri viranomaisten ja vanhempien välillä. Asiakassuunnitelman pohjaksi tehdään tilanteen arvio. Kun perhe on ollut asiakkaana pidempään, tehtyä selvitystä tarkennetaan ja päivitetään. Lapsen ja perheen arkinen elämä siis arvioidaan jatkuvalla tilanteen arvioilla lastensuojelukehyksessä tavoitteena tarjota mahdollisimman toimiva ja paras mahdollinen apu ja tuki. (Muukkonen 2008, 41.) Tämä siis vaatii jatkuvia kokouksia ja tapaamisia eri tahojen kesken. Haastateltavat vanhemmat kuvaavat suunnitelmallista sosiaalityötä näin: Oli perhetyötä. Alussa mä olin niinko onnellinen siitä. Mutta sitten se perhetyö muuttui niinko liian sitovaksi ja sitä oli liikaa. Joo paljon työntekijöitä, koulussa ja tässä palaveri ja lastensuojelussa palaveri ja sitten käytiin kotona ja neljä tuntia istuttiin. Ei niinko ollut omaa elämää. (äiti 1) Mä olin niin väsynyt siitä kaikesta, mutta silti kaksi kertaa viikossa, palavereja ja liian paljon, pitäis niinko rauhallista olla ja auttaa ihmisiä, ei pitäis niinko nurkkaan ajaa. (äiti 2) Joo nämä sosiaalityöntekijät joka tapauksessa kävi usein meillä ja teki näitä arviointeja. Ja sitten meille tarjottiin kotipalvelua. Kotipalveluhenkilöt kävi meillä kerran viikossa. He pääsääntöisesti keskusteli vain minun kanssa jolloin.(mainitsee poikansa nimen) hermostui koska vieraita ihmisiä tuli kotiin. Valitettavasti tämä ei onnistunut. (äiti 3/tulkkaus) Vanhemmat eivät ole tietoisia lastensuojelutyön suunnitelmallisuudesta, eivätkä he mainitse käsitettä asiakassuunnitelma lainkaan puhuessaan palveluista, joita heidän tuekseen on järjestetty. Asiakassuunnitelma ei näyttäydy vanhempien puheessa ankkurina, johon asiakas- ja prosessitasolla tehty työ kiinnittyisi. Tämä voi tarkoittaa sitä, että asiakassuunnitelma on jäänyt pelkästään sosiaalityöntekijän työkaluksi, jolla hän pystyy näkemään tehdyn työn ja turvaamaan siten osapuolten oikeusturvan. Lastensuojelulain mukaan lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle on tehtävä asiakassuunnitelma, jollei asiakkuus pääty lastensuojelutarpeen selvityksen jälkeen tai jos kysymyksessä ei ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus. Asiakassuunnitelma on laadittava ja tarkistettava yhteistyössä lapsen ja huoltajan sekä tarvittaessa lapsen muun laillisen edustajan, vanhemman tai muun lapsen hoidosta ja kasvatuksesta taikka lapselle läheisen henkilön sekä lapsen huoltoon keskeisesti osallistuvan tahon kanssa. Asiakassuunnitelmaan kirjataan ne olosuhteet ja asiat, joihin pyritään vaikuttamaan, lapsen ja hänen perheensä tuen tarve, palvelut ja muut tukitoimet, joilla tuen tarpeeseen py- 22

ritään vastaamaan, sekä arvioitu aika, jonka kuluessa tavoitteet pyritään toteuttamaan. Asiakassuunnitelmaan on kirjattava myös asianomaisten eriävät näkemykset tuen tarpeesta ja palveluiden sekä muiden tukitoimien järjestämisestä. Asiakassuunnitelma on tarkistettava tarvittaessa, kuitenkin kerran vuodessa. Asiakassuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa erillisellä hoito- ja kasvatussuunnitelmalla. (Lastensuojelulaki 417/2007 30.) Muukkonen (2008, 43) toteaa hyvin tehdyn ja kirjallisen suunnitelman olevan ennen kaikkea apuna lastensuojelun asiakkaalle, siis lapselle ja vanhemmille. Kirjallinen suunnitelma on myös tärkeä työkalu vastuusosiaalityöntekijälle prosessin johtamista varten. Parhaassa mahdollisessa tapauksessa asiakas voi motivoitua suunnitelman mukaiseen työskentelyyn. (mts.) Haastateltujen perheiden kohdalla suunnitelmallinen asiakastyö ei ole toteutunut asiakkaan näkökulmasta käsin, asiakkaat näkevät sosiaalityön pelkästään palavereina ja kokouksina, joissa arvioidaan heidän kykyään suoriutua vanhempina. Haastattelujen valossa asiakassuunnitelmat ovat jääneet perheiden osalta varsin sisällöttömiksi, koska he eivät muista suunnitelmien olemassaoloa. Tämä on merkittävää, koska asiakasperheillä on lastensuojelulain mukaan oikeus olla mukana suunnitelman teossa, nähdä kirjalliset suunnitelmat sekä tehdä eriäviä mielipiteitä suunnitelmaan. Huomion arvoista kaikissa vanhempien haastatteluissa oli avun viivästyminen. Jokaisessa haastattelussa vanhemmat toivat esiin, että avun saaminen vaikeassa elämäntilanteessa kesti kauan. Kukaan haastateltavista ei suoranaisesti arvostele mitään tahoa tai ketään työntekijöitä avun saamisen hitaudesta. No sitten haettiin apua, joka myöhästyi hyvin pitkälle. Eli avun saanti kesti lähes vuoden ja siinä vuodessa saatiin paljon vaurioita aikaan. Jospa tietäisin miksi se kesti, kukaan ei vaan ottanut vastuuta. Koulussa sanottiin että tämä (poika) ei jatka täällä, hänet sijoitettiin kotiopetukseen. Ja sitten pitkän odotuksen jälkeen saatiin paikka sairaalakouluun. Eli tämä kesti vuoden ja se vuosi oli ehkä kaikkein kivuliain. Sekä meille että lapsille. Mä en osannut tehdä mitään, olin hyvin out. Puhuttiin monta kertaa ja puhuttiin lastensuojelun ja perheneuvolan kanssa että auttakaa nyt, että tämmönen tilanne, mitä pitää tehdä. Ja meillä oli hyvin eri käsitys, heidän (perheneuvolan) käsitys oli että lapsi on turvaton ja haluaa turvautua, mutta se ei pitänyt yhtään paikkaansa. Meillä oli niin kutsuttu asiantuntijan ja itse näkeneen ja kokeneen näkemysero, joka ei millään lähtenyt. (isä 1) Isän haastattelusta ilmenee palvelujärjestelmän hajanaisuus sekä pitkät jonot erityispalveluihin. Hän kokee, ettei kukaan ottanut vastuuta perheen asioista. Päiväkoti ja koulu eivät olleet pystyneet tukemaan omien resurssi- 23

ensa puitteissa erityistukea tarvitsevaa poikaa. Lastensuojelun sosiaalityö ja perheneuvola eivät myöskään olleet riittäviä lapsen ja perheen tukemiseksi. 3.1.3 Vajeet tiedoissa ja kielitaidossa estävät voimaantumisen Osallisuus koostuu oikeudesta saada tietoa itseä koskevista suunnitelmista, päätöksistä, ratkaisuista, toimenpiteistä ja niiden perusteluista sekä mahdollisuuksista ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa näihin asioihin. Vastavuoroisuus on olennaista: vaikuttaminen ei ole mahdollista, jos ei pääse mukaan asioiden käsittelyyn eikä saa niistä tietoa. Osallistuminen on toimintaa, jossa osallisuus usein konkretisoituu. Rostilan (2001, 8) mukaan tavoitteellisessa sosiaalityössä sosiaalityöntekijän ja asiakkaan yhteistyö rakentuu prosessina, jonka vaiheisiin kuuluvat asiakkaan tilanteen arviointi, sopiminen työskentelyn tavoitteista ja toimintasuunnitelmista, suunnitelman toteuttaminen yhdessä asiakkaan ja verkoston kanssa sekä työskentelyn arviointi ja päättäminen. Haastateltujen vanhempien kokemus osallisuudestaan perhettään koskevissa asioissa on vähäinen. Välillä tuntui että mä en tiedä kaikkia sääntöjä, että käytetään niinko hyväksi sitä etten mä tiedä kaikkia asioita. Etten mä niinko tiedä kaikkia suomalaisia sääntöjä ihan hyvin ja tarkkaan, ja sitten tehtiin ne päätökset, että mä en niinko ymmärtänyt kaikkea, sitten mä olin niinko että joo, okei hyvä näin, että mä luotin, mä annoin niinko niitten päättää paljon. (äiti 1) Juu se tuntuikin vähän siltä että minua syytettiin, että se työ olikin niin sitovaa. Liian niinko, en ymmärtänyt kaikkea, että he (sosiaalityöntekijät) eivät selittäneet kaikkea ihan heti ( ) Mä olin ihan poikki eikä kukaan tiedä mitään. Mä juoksin yhestä paikasta toiseen ja kaikki sanoivat näin ja näin (äiti 2) Aineisto-otteessa äidit puhuvat tiedon vähyydestä. Ensimmäisessä otteessa haastateltava äiti arvioi, että hänen tietämättömyyttään suomalaisesta järjestelmästä käytetään hyväksi. Hän puhuu päätöksistä, joita on tehty hänen ja perheensä puolesta koskien heidän elämäänsä. Mielenkiintoista äidin puheessa on hänen puheensa asiakkaan ja viranomaisten välisestä luottamuksesta, johon koko palvelujärjestelmän toiminnan pitäisi perustua. Äiti katsoo, että juuri hänen luottamuksensa viranomaisten toimintaan viime kädessä koitui vahingoksi hänen perheelleen. Tiedon puute tai annetun tiedon ym- 24

märtämisvajeet johtavat haastattelujen mukaan pahimmillaan siihen, että asiakas menettää toimintakykynsä ja elämänhallintansa. Haastattelemani sosiaalityöntekijät (Katisko 2012, 37 38) nostavat voimakkaasti esiin maahanmuuttajataustaisten lastensuojeluasiakkaiden suomen kielen taidon ja sen puuttumisen yhdeksi tärkeimmäksi tekijäksi sosiaalityöntekijän ja asiakasperheen kohtaamisissa ja luottamuksellisen asiakassuhteen rakentumisessa. Myös Törrösen, Vauhkon & Heinon (tulossa) tutkimuksessa, jossa tarkastellaan venäläistaustaisten lapsiperheiden sosiaalipalveluja koskevista kokemuksista Suomessa, todetaan yhteisen kielen puuttumisen olevan kaikkein haasteellisinta. On vaikea puhua tuesta tai yhteisten tavoitteiden asettamisesta, jos ei ymmärretä toisia. Haastattelemani äiti kertoo kokemuksiaan lastensuojelutyön avopalveluna saamastaan perheneuvolapalvelusta:..ja sitten meille suositeltiin perheneuvolan palveluita, ja siellä mä sitten kävin mutta siellä ei ollut tulkkia, se oli minulle erittäin vaikeaa. Kyllä mä ymmärsin että siellä (perheneuvolassa) koko ajan sanottiin, että pojalle pitää laittaa rajat. Mutta mä en pystynyt kommunikoimaan takaisin (työntekijöiden kanssa). (äiti 3/tulkkaus) Äidin ja perheneuvolan työntekijöiden välisiin tapaamisiin ei ollut varattu äidin mukaan tulkkipalveluita. Tiedusteltuani äidiltä miksei tulkkia käytetty, hän vastasi, että joihinkin tapaamisiin tulkki oli kutsuttu paikalle, mutta kaikkiin tapaamisiin ei. Hän arvioi työntekijöiden ajatelleen äidin osaavan suomea sen verran, että terapiaistunnot onnistuisivat. Äidin kielitaito ei kuitenkaan riittänyt vastavuoroiseen kommunikointiin työntekijöiden kanssa. Hän ymmärsi puheen, muttei pystynyt tuomaan omaa näkökulmaansa keskusteltaviin asioihin. Myös haastattelemani sosiaalityöntekijät (Katisko 2012, 28 29) toivat esiin, ettei terapiapalveluissa aina haluttu käyttää tulkkia. Muutamat sosiaalityöntekijät arvioivat, että tulkkipalveluiden käyttö esim. terapiapalveluissa ei välttämättä ole mahdollista hoidon luonteen takia. Maahanmuuttajataustaisten henkilöiden oikeutta tulkkipalveluihin voidaan tarkastella universalismiin perustuvan palvelujärjestelmän ja subjektiivisten oikeuksien kautta. (ks. Clarke 2003). Maahanmuuttajilla ei ole subjektiivista oikeutta tulkkauspalveluihin, vaan tulkin saaminen perustuu viranomaisten harkintaan. Palvelut ja maahanmuuttajat eivät riittävästi kohtaa ymmärtämisja tiedonkulun vaikeuksista johtuen ja palvelutilanteessa maahanmuuttajien oikeusturva on kyseenalainen, jos toimivaa tulkkausta ei ole järjestetty. (ks. Clarke 2003; Anis 2007.) Oleellista on myös se, käännetäänkö kaikki asiakasta koskevat dokumentit asiakkaan omalle kielelle. 25