ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 128



Samankaltaiset tiedostot
LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Täytäntöönpano: työryhmä

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

Kaupunginjohtajan ehdotus:

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

7 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTOS LUKIEN

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

KIRKONKYLÄN KUNNANVIRASTON ALUEEN TONTTIEN MYYMINEN JA VUOKRAAMINEN

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/ Paikka Tampereen palvelualan ammattiopisto, neuvotteluhuone A132, Koulukatu 18, Tampere

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Listalla ovat seuraavat kiinteistöt:

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Kunnanhallitus

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:


LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

KUNNANHALLITUKSEN SELITYS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE OLAVI MERIHAARAN TEKEMÄSTÄ KUNNALLISVALITUKSESTA. Päätösehdotus (kunnanjohtaja):

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

Ruoveden kunta Pöytäkirja 8/2017 1

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus VAHIJÄRVEN KOULU

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Transkriptio:

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 128 Kunnanhallitus 14.04.2014 AIKA 17:00-20:45 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 57 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 130 58 TALOUDEN RAPORTOINTI 31.3.2014 131 59 ASEMAKAAVA-ALUEILLA SIJAITSEVIEN TONTTIEN MYYNTIHINNAT 60 LAUSUNTO KUNTARAKENNESELVITYKSEN VÄLIRAPORTISTA 61 LAUSUNTO MAANMITTAUSLAITOKSEN PALVELUPISTEISTÄ JA NIIDEN AUKIOLOAJOISTA 62 MÄNTYRINTEEN PALVELUKESKUKSEN PALOTARKASTUKSEN 27.3.2014 MÄÄRÄYKSET 63 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET 132 135 136 138 141 64 LIIKUNNANOHJAAJAN TOIMI 149 65 RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÄ SINI ÖHMANIN TYÖSUHTEEN VAKINAISTAMINEN 66 YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAN JA VARAEDUSTAJAN VALITSEMINEN ITÄ-UUDENMAAN JÄTEHUOLTO OY:N YHTIÖKOKOUKSIIN VUOSIKSI 2014-2016 152 153 67 VAMMAISNEUVOSTON NIMEÄMINEN 154 68 KUNNANJOHTAJAN KEHITYSKESKUSTELUN RAPORTOINTI 155 69 KUNNAN ERI VIRANOMAISTEN ASIAKIRJOJA 156 70 KUNTAYHTYMIEN ASIAKIRJOJA 157 71 SAAPUNEET KIRJELMÄT, ILMOITUKSET JA PÄÄTÖKSET 158 72 PÄÄTÖS ETUOSTO-OIKEUDEN KÄYTTÄMISESTÄ 160 73 AJANKOHTAISIA ASIOITA TIEDOKSI 162

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 129 OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Merihaara Olavi 17:00-20:45 puheenjohtaja Vettenranta Jari 17:00-20:45 I-varapj Hämäläinen Seija 17:00-20:45 II-varapj Franzen Erik 17:00-20:45 jäsen Kurki Sanna 17:00-20:45 jäsen Simelius-Nieminen Saga 17:00-20:45 jäsen Stenbäck Reija-Riikka 17:12-20:45 jäsen Honkasalo Riku 17:00-20:45 Kvalt pj Vihreäluoto Hannu 17:00-20:45 Kvalt II-varapj POISSA Aaltonen Pasi Kvalt I-vpj MUU Rautiainen Esko 17:00-20:45 kunnanjohtaja Saloranta Tuija 17:00-20:45 pöytäkirjanpitäjä Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 57-73 Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Saga Simelius-Nieminen ja Sanna Kurki. tarkastustapa Pöytäkirja tarkastetaan 22.4.2014. Pöytäkirjan allekirjoitus Olavi Merihaara Tuija Saloranta Jari Vettenranta ja varmennus puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä pöytäkirjanpitäjä 68 Pöytäkirjan Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen mukaiseksi. tarkastus Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme Askolassa 22. päivänä huhtikuuta 2014 Pöytäkirjan tarkastajien allekirjoitukset Saga Simelius-Nieminen Sanna Kurki Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä Askolan kunnanvirastolla 23. päivänä huhtikuuta 2014 pöytäkirjanpitäjä

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 130 Kunnanhallitus 57 14.04.2014 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN KHALL 57 Hallintojohtaja: Lisäesityslistalla ja sen oheismateriaalina seuraavat lisäselvi tykset: ASIA 10: LIIKUNNANOHJAAJAN TOIMI * päätösehdotus ASIA 13: VAMMAISNEUVOSTON NIMEÄMINEN * otsikon muutos valitsemisesta nimeämiseksi Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus hyväksyy esityslistan ja lisäesityslistalla olevat tarkennuk set kunnanhallituksen kokouksen työjärjestykseksi Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Reija-Riikka Stenbäck saapui kokoukseen klo 17.12 tämän pykälän käsittelyn aikana.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 131 Kunnanhallitus 58 14.04.2014 TALOUDEN RAPORTOINTI 31.3.2014 KHALL 58 Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lautakuntien tulee antaa kunnanhallitukselle raportti käyttösuunnitelmiensa to teu tu mi sesta huhtikuun lopun ja syyskuun lopun tilanteesta ja tilinpäätöksen 31.12.2014 tilanteesta sekä silloin, kun kunnanhallitus näin päättää. Kunnanhallituksen kokouksen oheismateriaalina ovat raportit ajalta 1.1.-31.3.2014. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus merkitsee talouden ja toiminnan raportit tietoonsa saa te tuksi. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etu nimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 132 Kunnanhallitus 59 14.04.2014 ASEMAKAAVA-ALUEILLA SIJAITSEVIEN TONTTIEN MYYNTIHINNAT KHALL 59 Valmistelija: kunnanjohtaja Valtuusto hyväksyi Leppämäen yritysalueen asemakaavan päätöksellään 14.11.2013 73. Päätös on lainvoimainen ja alueen markkinointi voidaan aloit taa, koska alueen kunnallistekniikka valmistuu teknisen lautakunnan teke män päätöksen 3.3.2014 22 mukaan siten, että työmaaliikenne tonteille voi daan aloittaa alustavasti 26.4.2014 alkaen ja kunnallistekniikka on koko nai suu des saan valmis (ml. liitettävyys vesihuoltoon) 31.5.2014. Valtuusto on vahvistanut rakennuspaikkojen hinnat päätöksellään 13.11.2012 65. Koska kyseessä on yritystonttien myyminen, niin olen naista kunnan kannalta on se, että kunta on ennen päätöksentekoa asian mu kaises ti ottanut huomioon EU:n valtiontukisäännösten merkityksen. Mikäli kun ta on tämän velvollisuuden laiminlyönyt ja jos esim. kiinteistön myynnis tä tehdään kunnallisvalitus sillä perusteella, ettei päätöksenteossa ole asian mu kai ses ti huomioitu valtiontukisäännöksien merkitystä ja jos kunta ei pys ty luotettavalla tavalla pois sulkemaan sitä, ettei kyseiseen tapaukseen tu le sovellettavaksi valtiontukisäännökset tai että päätöksenteossa on asianmu kai ses ti huomioitu valtiontukisäännökset, niin tällöin kunnan päätös kumo taan menettelyvirheen vuoksi. Kuntaliiton lakiasianosastolta saadun käsityksen mukaan kunnalla on läh tökoh tai ses ti kaksi eri tapaa myydä kiinteistöt eli tarjouskilpailulla, jolle ei ase te ta syrjiviä ehtoja tai ilman tarjouskilpailua markkinahintaan. Kunnan myydessä kiinteistöjä tarjouskilpailulla ilman syrjiviä ehtoja, tarjous kil pai lun on oltava avoin ja siitä on tiedotettava riittävästi. Kunnan myydessä kiinteistön ilman tarjouskilpailua, puolueettoman ar vioijan on arvioitava kiinteistön markkina-arvon. Kunnan tulee lähtökohtaisesti myy dä kiinteistö määriteltyyn markkina-arvoon, jottei kauppaan sisältyisi tu kea tai jos myy alle markkina-arvon, niin tällöin huomioida, miten tuki voi daan antaa siten, että valtiontukisäännökset on asianmukaisesti huo mioitu tuen myöntämisen yhteydessä (esim. de minimistuki-menettely tai il moitus me net te ly komissioon etukäteen ennen tuen myöntämistä). Kunta on laadituttanut arviot tonttien markkina-arvoista edellä kerrottuja val tion tu ki sään nök siä vasten. Hintoja on viimeksi tarkistettu 13.11.2012 65 tehdyllä valtuuston päätöksellä. Osana valtuuston vahvistamaan talouden tervehdyttämisohjelmaa tehty päätös ei ole toiminut toivotulla tavalla. Hintojen tarkistaminen yläkanttiin keskellä talouden taantumaa on aiheuttanut tarpeetonta kaupan hiljenemistä. Päätösehdotus (kunnanjohtaja):

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 133 Kunnanhallitus 59 14.04.2014 Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että 1. Tontit ovat myyntivaihtoehdon lisäksi myös vuokrattavissa. Vuosivuokrahinta on seitsemän (7) prosenttia tontin myyntihinnasta. 2. Valtuusto vahvistaa tonttien hinnoiksi 1.5.2014 alkaen seuraavaa: - Kirkonkylä-Vakkolan ja Monninkylän alueiden asemakaava-alueilla asuinrakentamiseen tarkoitettujen tonttien hinta on 23 euroa/ m2, poislukien osayleiskaavassa keskustatoimintojen alueiksi merkityt alueet. - osayleiskaavan keskustatoimintojen alueilla hyväksyttävien uusien asemakaava-alueiden myyntiin tarkoitetut tontit myydään tarjousmenettelyä käyttäen. Tarjousmenettelyn vähimmäishinta on edellä mainitut 23 /m2 - yritystoiminnan alueiksi määriteltyjen tonttien hinta on asemakaavamerkinnän ollessa T-, TT- ja KTY 14 euroa/ m2 ja asemakaavamerkinnällä ALT tai KL varustettujen tonttien hinta on 19 euroa/ m2. - jos samaa tonttia tavoittelee kaksi tai sitä useampi ostajaehdokas, kunnanhallituksen tulee järjestää arvonta ostajaehdokkaiden kesken - jos samaa tonttia tavoittelee sekä ostaja että vuokraaja, niin tontti ensisijaisesti myydään - Leppämäen alueen tonttien osalta niitä tontteja, jotka ovat jo nykyisin toimivien yritysten mahdollisia laajenemisalueita, tarjotaan ensisijaisesti ao. yrityksille ja elleivät ne ole kiinnostuneita, tontit voidaan myydä muille. Tonttien lohkomiskulut ovat 500 euroa/ tontti sekä vesi- ja viemärilaitoksen tonttiliittymä 1.300 euroa/ tontti + alv. Tämän lisäksi tontille tulee tehdä liittymissopimus vesi- ja viemärilaitoksen voimassaolevien taksojen mukaan viimeistään siinä vaiheessa, kun rakentaminen aloitetaan. Yksittäisten vaikeasti kaupaksi menevien tonttien osalta kunnanhallitus voi niin parhaaksi katsoessaan myydä tontin tarjousmenettelyä hyväksi käyttäen. Tontti voidaan katsoa vaikeasti kaupaksi meneväksi, jos sitä on markkinoitu tuloksetta vähintään kaksi vuotta tai sen voidaan katsoa olevan perustamiskustannuksiltaan huomattavasti kalliimpi kuin sitä ympäröivät tontit. Sanna Kurki totesi itsensä esteelliseksi (intressijäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.23-17.42. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etu nimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 134 Kunnanhallitus 59 14.04.2014

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 135 Kunnanhallitus 60 14.04.2014 LAUSUNTO KUNTARAKENNESELVITYKSEN VÄLIRAPORTISTA KHALL 60 Valmistelija: kunnanjohtaja Itä-Uudenmaan kunnat ovat laatineet kuntarakennelain mukaista kun ta raken ne sel vi tys tä. Selvitystyö on edennyt väliraporttivaiheeseen, jonka sel vitys työn ohjausryhmä on hyväksynyt kokouksessaan 18.3.2014. Oh jaus ryhmä on samalla tehnyt päätöksen pyytää selvitystyöhön osallistuvien kuntien laus nun not väliraportista ja sitoutumisesta selvitystyön loppuun saat ta misek si. Väliraportti ja lausuntopyyntö ovat esityslistan liitteenä. Koska kyseessä on kunnan kannalta olennaisen tärkeästä asiasta, on pe rustel tua, että lausunnonantajana toimii valtuusto. Päätöehdotus: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että Askolan kunta katsoo yh dis ty missel vi tyk sen loppuunsaattamisen olevan kunnan kannalta perusteltua ja että kun ta sitoutuu olemaan selvityksessä mukana loppuun saakka. Mikäli vähintään kolme kuntaa päättää irtautua selvityksen lop puun saat tami ses ta, niin Askolan kunta varaa itselleen oikeuden neuvotella asiasta. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etu nimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 136 Kunnanhallitus 61 14.04.2014 LAUSUNTO MAANMITTAUSLAITOKSEN PALVELUPISTEISTÄ JA NIIDEN AUKIOLOAJOISTA KHALL 61 Valmistelija: vt. hallintojohtaja Maanmittauslaitoksen toiminnan tehokkuutta ja tuottavuutta parannetaan jul ki sen hallinnon kehittämislinjausten mukaisesti. Maan mittauslaitoksen or ga ni saa tio ta on uudistettu vuoden 2014 alusta toiminnan tehostamiseksi. Te hos ta mi nen tarkoittaa myös palveluverkoston kriittistä tarkastelua. Maanmittauslaitoksen palvelupisteistä säädetään maa- ja met sä ta lous mi niste riön asetuksella lukuun ottamatta Ahvenanmaan palvelupistettä, josta sääde tään lailla. Maanmittauslaitoksen toimintayksiköillä ei ole alueellisesti rajat tu ja toimialueita vaan kaikilla on vuoden 2014 alusta valtakunnallinen toi mi val ta. Maanmittauslaitoksen toimintayksiköihin kuuluvien 35 pal ve lupis teen palveluajat on pyrittävä järjestämään palvelutarpeen ja paikallisen pal ve lu ky vyn mukaan tarkoituksen mukaisella tavalla. Maanmittauslaitoksen asiakkaiden tarvetta henkilökohtaiseen paikan päällä ta pah tu vaan asiointiin maanmittauslaitoksen toimipisteissä on merkittävästi vä hen ty nyt. Asiakasmääriä ja niiden kehitystä on seurattu useiden vuosien ajan. Vuodesta 2010 vuoteen 2014 asiakaskäyntien määrä per päivä on laske nut 47%. Asiointitarpeen vähentyessä on samalla parannettu muiden palve lu ka na vien kautta annettavaa palvelua. Verkkopalvelua on kehitetty ja verkossa asiointiin on panostettu. Maan mittauslaitoksen aineistoja kuten maastotietoaineistoja on voitu luovut taa sähköisesti massaluovutuksena maksutta 1.5.2012 lukien. Muun muassa kiinteistökauppa tai muu luovutus on 1.11.2013 lukien ollut mah dol lis ta tehdä myös sähköisesti Maan mittauslaitoksen ylläpitämässä jär jes tel mäs sä kiinteistökaupan verkkopalvelussa, jolloin lainhuudatus ja sitä seuraava määräalan lohkominen tulevat ilman eri hakemusta vireille. Asioita voidaan hoitaa keskitetyn puhelinpalvelun avulla. Postin kautta tapahtuva asiointi on edelleen mahdollista. Asiakirjoja ja kirjaamishakemuksia on mahdollista jättää palvelupisteeseen jo ka arkipäivä klo 8.00-16.15. Asiakkaat voivat asioida missä hyvänsä Maan mit taus lai tok sen toimipisteessä ja jättää niihin asia kirjoja ja kir jaamis ha ke muk sia, joiden oikea-aikaiseen vireille kirjaamiseen liittyy mer kittä viä oikeusvaikutuksia. Palvelupisteen ollessa suljettuna asiakkaat voivat jättää asiakirjoja ja kir jaamis ha ke muk sia palvelupisteen ulko-oven välittömässä läheisyydessä olevaan lukolliseen postilaatikkoon. Postilaatikko tyhjennetään joka arkipäivä kel lo 9.00 ja 16.15, jolloin asiakirjat ja kirjaamishakemukset kirjataan saapu neik si. Alueiden kehittämisestä annetun lain (1651/2009) 30 :n 2 momentin sään-

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 137 Kunnanhallitus 61 14.04.2014 nök siin viitaten Maanmittauslaitos pyytää kunnan lausuntoa aluetta kos kevas ta suunnitelmasta 17.4.2014 mennessä. Lausunnossa pyydetään ottamaan huomioon asiakkaiden asiointimatkat ja suun nat, kulkuyhteydet sekä paikalliset henkilökohtaisten palvelujen tar peeseen vaikuttavat olosuhteet. Kuulemismenettelyn jälkeen palvelupisteiden aukioloaikoja koskeva suunni tel ma lähetetään maa- ja metsätalousministeriölle toimitettavaksi edelleen alu eel lis ta mi sen koordinaatioryhmälle. Työryhmän ja ministeriön käsiteltyä asian Maanmittauslaitos tekee päätöksen palvelu pisteiden aukioloajoista. Lähin Maanmittauslaitoksen toimipiste on Porvoossa. Sen aukioloaikaa on suun ni tel tu vähennettäväksi kolmeen päivään viikossa. Asiakirjoja ja kir jaamis ha ke muk sia otetaan jatkossakin vastaan jokaisena arkipäivänä. Esityslistan oheismateriaalina on Maanmittauslaitoksen toimipiste- ver kostoa koskeva valtakunnallinen suunnitelma. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus esittää Maanmittauslaitokselle lausuntonaan, että Askolan kun nal la ei ole kommentoitavaa palvelupisteitä ja niiden aukioloaikoja koske vas ta suunnitelmasta. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: Maanmittauslaitos Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 138 Tekninen lautakunta 33 08.04.2014 Kunnanhallitus 62 14.04.2014 MÄNTYRINTEEN PALVELUKESKUKSEN PALOTARKASTUKSEN 27.3.2014 MÄÄRÄYKSET TEKLTK 33 Valmistelija: tekninen johtaja Jouni Martikainen Tekniselle johtajalle on toimitettu esityslistan liitteenä oleva pa lo tar kas tuspöy tä kir ja Mäntyrinteen palvelukeskuksesta sekä siinä viitattu, myös esi tyslis tan liitteenä oleva, poistumisturvallisuusselvityksen arviointi samasta kiin teis tös tä. Palotarkastuspöytäkirjalla toiminnan harjoittajaa (Askolan kun ta) velvoitetaan varustamaan kohde kokonaisuudessaan automaattisella sam mu tus jär jes tel mäl lä tai vastaavilla turvallisuusjärjestelmillä sekä esit tämään toimenpiteet, joilla riittävä turvallisuustaso ylläpidetään ennen ko. tek ni siä parannuksia. Tekninen toimi on aloittanut kyseisen kohteen varustamista automaattisella sam mu tus jär jes tel mäl lä. Varustamista on aloitettu ensisijaisiksi suo jat ta viksi arvioitujen yöaikaista asumista tai hoivaa sisältäviin palo-osastoihin tehtä vien peruskorjausten yhteydessä, mutta investointiohjelmassa ei ole varau dut tu koko kiinteistön täysimääräiseen sammutusjärjestelmäsuojaukseen. Au to maat tis ta sammutusjärjestelmäsuojausta ei ole myöskään pe las tus laitok sen toimesta tätä ennen määräysluonteisesti edellytetty. Hallinnollisesti turvallisuustason ylläpitäminen sekä mahdollinen pa ran tami nen toiminnallisin keinoin on operatiivistä toimintaa kiinteistössä har joitta van perusturvan vastuualuetta. Talousarvion ja -suunnitelman val tuus to tason sitovuustason lähtökohdista talouden kokonaisuuden ohjaaminen taas on kunnanhallituksen vastuualuetta ja talousarvion kiinteistöinvestointien täy tän töön pa no teknisen toimen vastuualuetta. Palotarkastuspöytäkirjalla määrätään kuntaa toimittamaan alustava tur val lisuus pa ran nus ten toteutussuunnitelma pelastuslaitokselle 31.5.2014 men nessä. Investointitarpeiden osalta kyseisen alustavan toteuttamissuunnitelman si säl lök si oli pelastuslaitoksen edustajien kanssa käydyn kunnan edustajien kuu le mi sen yhteydessä esillä syksyn talousarvio- ja -suunnitelmakäsittelyyn vie tä väk si tarkoitetun valmistelun sisällön esiin tuominen. Esillä oli mahdol li se na esitettävänä aikatauluna kaikkien yöpymisiä sisältävien pa lo-osasto jen varustaminen automaattisella sammutusjärjestelmällä viimeistään vuo den 2015 aikana ja koko kiinteistön varustaminen automaattisella sammu tus jär jes tel mäl lä viimeistään vuoden 2016 aikana. Kuulemisen yhteydessä oli esillä, että tarkastuspöytäkirjassa määrätyllä kun nal lis hal lin non hyväksymällä toteuttamissuunnitelmalla 31.12.2014 men nes sä tarkoitetaan toteuttamissisällön sekä -aikataulun talousarvioon ja -suun ni tel maan valtuustotasolla päätettyä hyväksymistä tarvittavine mää rära hoi neen, koska nykyinen talousarvio- ja suunnitelma ei sisällä koko kiinteis tön automaattista sammutusjärjestelmää, eikä vain valtuuston päätöksiä toi meen pa ne vil la ja valmistelevilla kunnan organisaation tasoilla ole valtuuk sia antaa siitä poikkeavia sitoumuksia.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 139 Tekninen lautakunta 33 08.04.2014 Kunnanhallitus 62 14.04.2014 Koska palotarkastuspöytäkirjan määräykset edellyttävät kahden eri toi mialan toimenpiteitä (perusturvan alaisen toiminnan järjestelyjä ennen kat tavan automaattisen sammutusjärjestelmän valmistumista ja teknisen toimen val mis te lua investointiesityksiksi) ja ainakin investointiesityksillä tulisi olemaan viimekädessä valtuustotason päätöksenteolla päätettäviä muutoksia ta lous suun ni tel maan, on palotarkastuspöytäkirjan määräämän alustavan toteu tus suun ni tel man antaminen pelastuslaitokselle 31.5.2014 mennessä syytä teh dä kunnanhallituksen kautta. Päätösehdotus (tekninen johtaja): Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se antaisi pe las tus laitok sel le 31.5.2014 mennessä alustavan toteutussuunnitelman sisältäen valmis te lu toi mek sian non koko Mäntyrinteen palvelukeskuksen varustamiseksi au to maat ti sel la sammutusjärjestelmällä sekä toimenpiteet riittävän tur val lisuus ta son ylläpitämiseksi ennen teknisten järjestelmien valmistumista. Automaattisen sammutusjärjestelmän alustavaksi toteutussuunnitelmaksi tek ni nen lautakunta esittää, että vuoden 2015 talousarvion ja vuoden 2016 ta lous suun ni tel maan valmistellaan esitykset Mäntyrinteen palvelukeskuksen va rus ta mi ses ta automaattisella sammutusjärjestelmällä niiden tilojen osalta jois sa yövytään viimeistään 31.12.2015 mennessä ja muiden tilojen osalta vii meis tään 31.12.2016 mennessä kuitenkin niin, että mikäli kunnanhallitus kat soo perusturvan toimintaan aiheutuvan kustannuspaineen takia pe rus telluk si, kunnanhallitus päättäisi valmisteltavan aikataulun tarvittaessa tiukem mak si kin. Tekninen lautakunta ei käytä palotarkastuksen määräyksistä ja pois tu mis turval li suus sel vi tyk sen arvioinnista mahdollista valitusmahdollisuutta Hel singin hallinto-oikeuteen, vaan jättää asian siltä osin kunnanhallituksen ratkais ta vak si, koska niissä olevat määräykset koskevat useaa kunnan toi mialois ta. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus Lisätietoja: tekninen johtaja Jouni Martikainen, puh. 0400 775 527 tai etunimi.sukunimi@askola.fi KHALL 62 Valmistelija: kunnanjohtaja Perusturvalautakunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 9.4.2014 toiminnallisten muutosten kannalta. Määräysten kiristyminen merkitsee - 140.000 euron lisämenoa/ vuosi siihen saakka, kunnes automaattinen sammustujärjestelmä on asennettu ja se on toimintakuntoinen.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 140 Tekninen lautakunta 33 08.04.2014 Kunnanhallitus 62 14.04.2014 Perusturvalautakunnan tarkastamaton päätös ja edellä mainittu palotarkastuspöytäkirja ovat esityslistan liitteenä. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan tekemän esityksen siten tarkennettuna, että teknisen lautakunnan/ teknisen toimen on toteutettava automaattisen sammutusjärjestelmän hankinta mahdollisimman nopeasti kuitenkin siten, että asiaa ratkaistaessa otetaan huomioon kokonaistaloudellisuus Mäntyrinteen muiden saneeraustöitä ja pelastuslaitoksen antamien määräysten täyttämistä vasten. Lautakunnan on tarvittaessa tehtävä asiaa koskeva lisämäärärahaesitys kesäkuussa kokoontuvalle valtuustolle. Samalla kunnanhallitus velvoittaa perusturvalautakuntaa ryhtymään tarpeellisiin toimiin turvallisuustason parantamiseksi ja ylläpitämiseksi siten kuin palotarkastuspöytäkirja edellyttää. Perusturvalautakunnan tulee tehdä asiassa kiinteää yhteistyötä pelastuslaitoksen ja asiaan muiden mahdollisten tahojen kanssa. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: perusturvalautakunta, tekninen lautakunta Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 141 Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET SIVLTK 103 Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Kunnanvaltuusto hyväksyi 13.11.2012 talouden tervehdyttämisohjelman, jossa lasten kotihoidon tuen kuntalisää muutetaan kokeiluluontoisesti seuraavasti: Perheen 1. lapsesta maksettava määrä on 150 /kk (alle 3 vuotias) ja sisaruksista maksettava määrä 100 /kk (alle 3 vuotias). Kuntalisää maksetaan mikäli kaikki seuraavat ehdot täyttyvät: - perheen kaikki alle kouluikäiset lapset hoidetaan kotona - lapsen vanhemmalla on päätös työnantajan myöntämästä hoitovapaasta. - lapsen vanhemmalla on Kelan päätös myönnetystä kotihoidontuesta. - lapsen vanhemmalla on päätös työnantajan myöntämästä hoitovapaasta tai oppilaitoksen antama todistus siitä, että hän on hoitovapaalla pääsääntöisestä opiskelusta. - kuntalisä maksetaan täysiltä kuukausilta hakemusta seuraa van kuukau den alusta, jolloin tuen saamisen ehdot täyttyvät - kuntalisää ei myönnetä takautuvasti eikä kahta kuukautta lyhyemmältä ajalta - kuntalisää ei makseta äitiys- ja vanhempainrahakaudelta eikä vuosiloman ajalta - kuntalisää ei makseta jos kotiin jäävä vanhempi saa eläkettä tai työttömyyskorvausta. - tai hän on ollut määräaikaisessa palvelussuhteessa yhteensä 26 viikkoa viimeisen vuoden aikana ennen äitiysloman alkamista. - kuntalisä maksetaan täysiltä kuukausilta hakemusta seuraavan kuukauden alusta, jolloin tuen saamisen ehdot täyttyvät ja hakemus liitteineen on toimitettu varhaiskasvatusjohtajalle Päätösehdotus (hallintojohtaja): Kotihoidontuen kuntalisä otetaan käyttöön tarkennetuilla ehdoilla 1.1.2013 alkaen. Hallintojohtaja korjasi vielä päätösehdotustaan seuraavasti; -lisäksi kuntalisän ehtona on, että tuen piirissä ollessaan ei voi olla palkkaja pää omatuloja Varhaiskasvatuksen johtaja Jonna Soininen oli kutsuttuna asiantuntijana tämän pykälän ajan.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 142 Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 Riikka Rantanen esitti Heli Hämäläisen kannattamana, että kokouksessa hallintojohtajan lisäämä ehto; "kuntalisän ehtona on, että tuen piirissä ollessaan ei voi olla palkka- ja pääomatuloja" poistetaan. Koska oli tehty päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti, että suoritetaan äänestys. Ne jotka kannattavat hallintojohtajan esitystä - äänestävät "JAA" ja ne jotka kannattavat Rantasen tekemää ja Hämäläisen kannattamaa esi tystä äänestävät "EI". Äänestysesitys hyväksyttiin yk si mie li sesti. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä Rantasen esitys sai seitsemän (7) ääntä (Raukola, Tetri, Hämäläinen, Montonen, Rantanen, Kuosa, Vilkki) ja hallintojohtajan esitys nolla (0) ääntä. Puheenjohtaja totesi sivistyslautakunnan päätökseksi tulleen äänin 7-0, että kuntalisän maksatuksen ehdoista poistetaan lause "kuntalisän ehtona on, että tuen piirissä ollessaan ei voi olla palkka- ja pääomatuloja". Muutoin päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano; varhaiskasvatus Lisätietoja; varhaiskasvatuksen johtaja Jonna Soininen p. 0400-347 754, e-mail; jonna.soininen@askola.fi, hallintojohtaja Anu Helin, p. 040-5814 888, e-mail; anu.helin@askola.fi KHALL 12.12.2012 319 Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus käyttää otto-oikeutta kuntalain 51 :n mukaisesti sivistyslautakunnan päätökseen 27.11.2012 103, sillä asia kuuluu kunnanvaltuuston toimivaltaan. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että sivistyslautakunnan päätös hyväksytään seuraavalla tarkennuksella. Äidin/isän työskentely tai pääomatulojen ansaitseminen ei saa aiheuttaa sitä, että kunta joutuu lisäämään sosiaalipalveluita perheelle tämän järjestelyn myötä. Kotihoidontuen kuntalisä otetaan käyttöön tarkennetuilla ehdoilla 1.1.2013 alkaen.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 143 Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouk ses sa. Täytäntöönpano: valtuuston listalle KVALT 74 Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti. SIVLTK 14 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Koska ehdoissa on ilmennyt tulkinnanvaraisuutta, lasten kotihoidon tuen kuntalisän maksuohjeita tarkennetaan seuraavasti: Perheen 1. lapsesta maksettava määrä on 150 /kk (alle 3 vuotias) ja sisaruksista maksettava määrä 100 /kk (alle 3 vuotias). Kuntalisää maksetaan mikäli kaikki seuraavat ehdot täyttyvät: - perheen kaikki alle kouluikäiset lapset hoidetaan kotona, perheen esiopetusikäinen lapsi voi kuitenkin olla perusopetuslain mukaisessa esiopetuksessa. - kotiin lasta hoitamaan jäävällä huoltajalla on päätös työnantajan myöntämästä hoitovapaasta tai hänellä on oppilaitoksen antama todistus siitä, että hän on hoitovapaalla pääsääntöisestä opiskelusta tai hänellä on työtodistus siitä, että on ollut määräaikaisessa palvelussuhteessa vähintään 86 työpäivää puolen vuoden aikana välittömästi ennen äitiys- ja vanhempainloman alkamista. - kotiin lasta hoitamaan jäävällä huoltajalla on Kelan päätös myönnetystä kotihoidontuesta. - kuntalisä maksetaan täysiltä kalenterikuukausilta hakemusta seuraavan kalenterikuukauden alusta, jolloin tuen saamisen ehdot täyttyvät ja hakemus liitteineen on toimitettu varhaiskasvatusjohtajalle. Jos hoitovapaa jatkuu keskeytyksettä, kuntalisä voidaan myöntää suoraan jatkuvaksi. - kuntalisää ei makseta kahta kalenterikuukautta lyhemmältä ajalta - kuntalisää ei makseta äitiys- ja vanhempainrahakaudelta eikä vuosiloman ajalta. Isyysrahakauden aikana ei ole oikeutta kuntalisään. - kuntalisää ei makseta jos kotiin jäävä vanhempi saa eläkettä tai työttömyyskorvausta. - kuntalisän saajan on välittömästi ilmoitettava varhaiskasvatusjohtajalle mahdolliset olosuhteissa tapahtuvat muutokset, jotka vaikuttavat kuntalisän saamiseen. Kuntalisä peritään takaisin välittömästi, mikäli hakemuksessa

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 144 Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 ilmoitetut tiedot osoittautuvat vääriksi tai käy ilmi, että on jätetty ilmoittamatta asioita, jotka vaikuttavat kotihoidon tuen kuntalisän myöntämiseen tai ilmoitus maksuun liittyvistä muutoksista tulee myöhässä ja tämän vuoksi etuutta on maksettu aiheettomasti. Poistetaan ehto: - Äidin/isän työskentely tai pääomatulojen ansaitseminen ei saa aiheuttaa sitä, että kunta joutuu lisäämään sosiaalipalveluita perheelle tämän järjestelyn myötä. Päätösehdotus: Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle lasten kotihoidontuen kuntalisän maksuohjeiden tarkentamista seuraavasti: Perheen 1. lapsesta maksettava määrä on 150 /kk (alle 3 vuotias) ja sisaruksista maksettava määrä 100 /kk (alle 3 vuotias). Kuntalisää maksetaan mikäli kaikki seuraavat ehdot täyttyvät: - perheen kaikki alle kouluikäiset lapset hoidetaan kotona, perheen esiopetusikäinen lapsi voi kuitenkin olla perusopetuslain mukaisessa esiopetuksessa. - kotiin lasta hoitamaan jäävällä huoltajalla on päätös työnantajan myöntämästä hoitovapaasta tai hänellä on oppilaitoksen antama todistus siitä, että hän on hoitovapaalla pääsääntöisestä opiskelusta tai hänellä on työtodistus siitä, että on ollut määräaikaisessa palvelussuhteessa vähintään 86 työpäivää puolen vuoden aikana välittömästi ennen äitiys- ja vanhempainloman alkamista. - kotiin lasta hoitamaan jäävällä huoltajalla on Kelan päätös myönnetystä kotihoidontuesta. - kuntalisä maksetaan täysiltä kalenterikuukausilta hakemusta seuraavan kalenterikuukauden alusta, jolloin tuen saamisen ehdot täyttyvät ja hakemus liitteineen on toimitettu varhaiskasvatusjohtajalle. Jos hoitovapaa jatkuu keskeytyksettä, kuntalisä voidaan myöntää suoraan jatkuvaksi. - kuntalisää ei makseta kahta kalenterikuukautta lyhemmältä ajalta - kuntalisää ei makseta äitiys- ja vanhempainrahakaudelta eikä vuosiloman ajalta. Isyysrahakauden aikana ei ole oikeutta kuntalisään. - kuntalisää ei makseta jos kotiin jäävä vanhempi saa eläkettä tai työttömyyskorvausta. - kuntalisän saajan on välittömästi ilmoitettava varhaiskasvatusjohtajalle mahdolliset olosuhteissa tapahtuvat muutokset, jotka vaikuttavat kuntalisän saamiseen. Kuntalisä peritään takaisin välittömästi, mikäli hakemuksessa ilmoitetut tiedot osoittautuvat vääriksi tai käy ilmi, että on jätetty

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 145 Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 ilmoittamatta asioita, jotka vaikuttavat kotihoidon tuen kuntalisän myöntämiseen tai ilmoitus maksuun liittyvistä muutoksista tulee myöhässä ja tämän vuoksi etuutta on maksettu aiheettomasti. Tarkennetut ohjeet esitetään otettavaksi käyttöön valtuuston kokouksen seuraavan kuun alusta alkaen, kun valtuusto on tehnyt päätöksen niiden käyttöönottamisesta. Lasten kotihoidon tuen kuntalisän maksuehdot ovat voimassa toistaiseksi. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan. Merkitään pöytäkirjaan, että Jonna Soininen poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 18.20. Täytäntöönpano: kunnanhallitus ja edelleen kunnanvaltuusto Lisätietoja: varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen, puh. 0400-347 754 tai s-posti: etunimi.sukunimi@askola.fi KHALL 63 Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle lasten kotihoidontuen kuntalisän mak su oh jei den tarkentamista seuraavasti: Perheen 1. lapsesta maksettava määrä on 150 /kk (alle 3 vuotias) ja sisaruksista maksettava määrä 100 /kk (alle 3 vuotias). Kuntalisää maksetaan mikäli kaikki seuraavat ehdot täyttyvät: - perheen kaikki alle kouluikäiset lapset hoidetaan kotona, perheen esi opetus ikäi nen lapsi voi kuitenkin olla perusopetuslain mukaisessa esi ope tukses sa. - kotiin lasta hoitamaan jäävällä huoltajalla on päätös työnantajan myön tämäs tä hoitovapaasta tai hänellä on oppilaitoksen antama todistus siitä, että hän on hoitovapaalla pääsääntöisestä opiskelusta tai hänellä on työtodistus sii tä, että on ollut määräaikaisessa palvelussuhteessa vähintään 86 työpäivää puo len vuoden aikana välittömästi ennen äitiys- ja vanhempainloman al kamis ta. - kotiin lasta hoitamaan jäävällä huoltajalla on Kelan päätös myönnetystä ko ti hoi don tues ta. - kuntalisä maksetaan täysiltä kalenterikuukausilta hakemusta seuraavan kalen te ri kuu kau den alusta, jolloin tuen saamisen ehdot täyttyvät ja hakemus liit tei neen on toimitettu varhaiskasvatusjohtajalle. Jos hoitovapaa jatkuu

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 146 Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 kes key tyk set tä, kuntalisä voidaan myöntää suoraan jatkuvaksi. - kuntalisää ei makseta kahta kalenterikuukautta lyhemmältä ajalta - kuntalisää ei makseta äitiys- ja vanhempainrahakaudelta eikä vuosiloman ajal ta. Isyysrahakauden aikana ei ole oikeutta kuntalisään. - kuntalisää ei makseta jos kotiin jäävä vanhempi saa eläkettä tai työt tömyys kor vaus ta. - kuntalisän saajan on välittömästi ilmoitettava varhaiskasvatusjohtajalle mah dol li set olosuhteissa tapahtuvat muutokset, jotka vaikuttavat kuntalisän saa mi seen. Kuntalisä peritään takaisin välittömästi, mikäli hakemuksessa ilmoi te tut tiedot osoittautuvat vääriksi tai käy ilmi, että on jätetty il moit tamat ta asioita, jotka vaikuttavat kotihoidon tuen kuntalisän myöntämiseen tai ilmoitus maksuun liittyvistä muutoksista tulee myöhässä ja tämän vuoksi etuut ta on maksettu aiheettomasti. Tarkennetut ohjeet esitetään otettavaksi käyttöön valtuuston kokouksesta seu raa van kuun alusta alkaen, kun valtuusto on tehnyt päätöksen niiden käyt töön ot ta mi ses ta. Lasten kotihoidon tuen kuntalisän maksuehdot ovat voi mas sa toistaiseksi. Keskustelun kuluessa Saga Simelius-Nieminen teki teki seuraavan muu tosesi tyk sen: "Esitän viimeistä kappaletta muutettavaksi seuraavaan muotoon: Tarkennetut ohjeet esitettään otettavaksi käyttöön takautuvasti vuoden 2014 alus ta lähtien, kun valtuusto on tehnyt päätöksen niiden käyt töön ot ta mi sesta. Aikaisempien ohjeiden epäselvyyksien vuoksi vuoden 2014 aikana saamat ta jääneitä kuntalisiä on mahdollisuus hakea varhaiskasvatusjohtajalta 31.5.2014 mennessä. Edellytyksenä on, että hakija on ollut haettavalta tu kiajal ta oikeutettu lasten kotihoidon tukeen. Lasten kotihoidon tuen kun ta lisän maksuehdot ovat voimassa toistaiseksi. Lisäksi poistetaan sana välittömästi kohdasta Kuntalisää maksetaan mikäli kaik ki seuraavat ehdot täyttyvät toisesta kohdasta eli kohta kuuluisi: - kotiin lasta hoitamaan jäävällä huoltajalla on päätös työnantajan myön tämäs tä hoitovapaasta tai hänellä on oppilaitoksen antama todistus siitä, että hän on hoitovapaalla pääsääntöisestä opiskelusta tai hänellä on työtodistus sii tä, että on ollut määräaikaisessa palvelussuhteessa vähintään 86 työpäivää puo len vuoden aikana ennen äitiys- ja vanhempainloman alkamista." Reija-Riikka Stenbäck kannatti Saga Simelius-Niemisen esitystä. Koska oli tehty kunnanjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, suoritettiin äänestys. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 147 Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan päätösehdotusta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Saga Simelius-Niemisen ehdotusta äänestävät "EI". Suoritetussa äänestyksessä an net tiin kolme (3) JAA ääntä (Franzen, Kurki, Merihaara) ja neljä (4) EI ääntä (Hä mä läi nen, Simelius-Nieminen, Stenbäck, Vettenranta). Näin ollen puheenjohtaja totesi, että Saga Simelius-Niemisen ehdotus tuli kunnanhallituksen päätökseksi: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle lasten kotihoidontuen kuntalisän maksuohjeiden tarkentamista seuraavasti: Perheen 1. lapsesta maksettava määrä on 150 /kk (alle 3 vuotias) ja sisaruksista maksettava määrä 100 /kk (alle 3 vuotias). Kuntalisää maksetaan mikäli kaikki seuraavat ehdot täyttyvät: - perheen kaikki alle kouluikäiset lapset hoidetaan kotona, perheen esiopetusikäinen lapsi voi kuitenkin olla perusopetuslain mukaisessa esiopetuksessa. - kotiin lasta hoitamaan jäävällä huoltajalla on päätös työnantajan myöntämästä hoitovapaasta tai hänellä on oppilaitoksen antama todistus siitä, että hän on hoitovapaalla pääsääntöisestä opiskelusta tai hänellä on työtodistus siitä, että on ollut määräaikaisessa palvelussuhteessa vähintään 86 työpäivää puolen vuoden aikana ennen äitiys- ja vanhempainloman alkamista. - kotiin lasta hoitamaan jäävällä huoltajalla on Kelan päätös myönnetystä kotihoidontuesta. - kuntalisä maksetaan täysiltä kalenterikuukausilta hakemusta seuraavan kalenterikuukauden alusta, jolloin tuen saamisen ehdot täyttyvät ja hakemus liitteineen on toimitettu varhaiskasvatusjohtajalle. Jos hoitovapaa jatkuu keskeytyksettä, kuntalisä voidaan myöntää suoraan jatkuvaksi. - kuntalisää ei makseta kahta kalenterikuukautta lyhemmältä ajalta - kuntalisää ei makseta äitiys- ja vanhempainrahakaudelta eikä vuosiloman ajalta. Isyysrahakauden aikana ei ole oikeutta kuntalisään. - kuntalisää ei makseta jos kotiin jäävä vanhempi saa eläkettä tai työttömyyskorvausta. - kuntalisän saajan on välittömästi ilmoitettava varhaiskasvatusjohtajalle mahdolliset olosuhteissa tapahtuvat muutokset, jotka vaikuttavat kuntalisän saamiseen. Kuntalisä peritään takaisin välittömästi, mikäli hakemuksessa ilmoitetut tiedot osoittautuvat vääriksi tai käy ilmi, että on jätetty ilmoittamatta asioita, jotka vaikuttavat kotihoidon tuen kuntalisän myöntämiseen tai ilmoitus maksuun liittyvistä muutoksista tulee myöhässä ja tämän vuoksi etuutta on maksettu aiheettomasti.

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 148 Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 Tarkennetut ohjeet esitettään otettavaksi käyttöön takautuvasti vuoden 2014 alusta lähtien, kun valtuusto on tehnyt päätöksen niiden käyttöönottamisesta. Aikaisempien ohjeiden epäselvyyksien vuoksi vuoden 2014 aikana saamatta jääneitä kuntalisiä on mahdollisuus hakea varhaiskasvatusjohtajalta 31.5.2014 mennessä. Edellytyksenä on, että hakija on ollut haettavalta tukiajalta oikeutettu lasten kotihoidon tukeen. Lasten kotihoidon tuen kuntalisän maksuehdot ovat voimassa toistaiseksi. Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen, puh. 0400-347 754 tai s-pos ti: etunimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 149 Kunnanhallitus 64 14.04.2014 LIIKUNNANOHJAAJAN TOIMI KHALL 64 Valmistelija: vt. hallintojohtaja Kokoomuksen valtuustoryhmä ja 5 muuta valtuutettua ovat jättäneet seuraa van sisältöisen kirjeen: "Me allekirjoittaneet Askolan kunnanvaltuuston jäsenet pyydämme Kun talain 54 :n mukaisesti: a) kunnanvaltuustoa käsittelemään vuodelle 2014 kohdistuvan mää rä ra hamuu tok sen, jossa 25 000 euroa siirretään erikoissairaanhoidon mää rä ra hoista yleishallintoon liikunnanohjaajan palkkamiseksi 15.5.2014 lukien. b) kunnanvaltuustoa linjaamaan samalla siitä, että liikunnanohjaaja pal kataan Askolan kuntaan toistaiseksi. Pyydämme kunnanhallitusta tekemään Kuntalain 54 mukaisesti kii reel lises ti kunnanvaltuustolle 23.4.2014 päätösesitykset yllä esitetystä asioista saman pykälän alla." Liikuntaohjaajan palkkauskustannukset vuositasolla tulisivat olemaan noin 46.000 euroa sivukuluineen. Tämän lisäksi myös toimintaan ja tarvittaviin työ vä li nei siin olisi varattava määrärahaa. Johtoryhmä on käsitellyt asiaa 8.4.2014 pitämässään palaverissa. Se katsoo, ett ei määrärahan siirtoa erikoissairaanhoidosta yleishallinnon alaiseen toimin taan voida pitää realistisena vaihtoehtona, koska se merkitsee ta lou dellis ta riskiä. Erikoissairaanhoidon määräraha on jo nyt pienempi kuin HUS:n pal ve lu suun ni tel mas sa arvioidaan. Vuoden ensimmäinen tasauslasku ei ole vie lä tullut. Tämän lisäksi johtoryhmä on todennut seuraavat taloudelliset riskit, jotka uh kaa vat talouden tasapainoa: - kunnalla on kattamatonta alijäämää noin -450.000 ja alijäämien kat ta misvel vol li suus tiukkenee uuden kuntalain myötä - talouden tervehdyttämisohjelman mukaan henkilöstömenoissa on edelleen koh den ta ma ton ta henkilöstömenosäästöjä saatava aikaan tänä vuonna 80.000 - sote-uudistukseen liittyvän kapitaatioperiaatteen aiheuttamaa taloudellista ris kiä ei tiedetä - lainsäädäntömuutosten edellyttävät koulukuraattoriresurssien lisäämistä noin -24.000 / vuosi - myös perusturvajohtajan virka pitää vakinaistaa (-65.000 ) - palvelukeskus Mäntyrinteelle on lisättävä yöaikaista henkilöstöä ki ris ty neiden paloturvallisuusmääräysten takia - 140.000 / vuosi Asian toiminnallisessa valmistelussa on katsottu että liikunnanohjaajan tu li-

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 150 Kunnanhallitus 64 14.04.2014 si tehdä yhteistyötä liikunta-alan toimijoiden kanssa ja luoda ohjaajien verkos to kuntaan. Lisäksi kuntayhteistyö ja ostopalvelumahdollisuudet tulisi sel vit tää. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että liikunnanohjaajan toimen re sursoin ti selvitetään talousarvio 2015 laatimisen yhteydessä. Perustelut: Kuluvan vuoden talousarviota laadittaessa kunnanhallitus ja -valtuusto ovat ot ta neet taloudellisen riskin erikoissairaanhoidon menokehyksen osalta 227.280 euron suuruisena HUS:n antamaan palvelusuunnitelmaan nähden, ja verotuloarvion osalta 115.600 euron suuruisena Kuntaliiton antamaan kun ta koh tai seen veroennustekehikkoon nähden. Tämän lisäksi kunnan talouden tasapainon saavuttamista uhkaavat seu raavat tekijät: - kunnalla on kattamatonta alijäämää (-450.000 ) ja alijäämien kat ta misvel vol li suus tulee tiukentumaan uuden kuntalain myötä - talouden tervehdyttämisohjelman mukaan henkilöstömenoissa on edelleen koh den ta ma ton ta henkilöstömenosäästöjä saatava aikaan tänä vuonna (-80.000 ) - lainsäädäntömuutokset edellyttävät koulukuraattoriresurssien lisäämistä (- 24.000 / vuosi) - perusturvajohtajan virka tulee vakinaistettavaksi (-65.000 ) - palvelukeskus Mäntyrinteelle on lisättävä ainakin tilapäisesti yöaikaista hen ki lös töä kiristyneiden paloturvallisuusmääräysten takia (- 140.000 / vuo si, max) - valtionosuusuudistus aiheuttaa kunnalle valtionosuustulojen menetystä (- 41.000 /vuosi) - sote-uudistukseen liittyvän kapitaatioperiaatteen aiheuttamaa taloudellista ris kiä ei tiedetä - kunta on resursoinut liikuntapalveluihinsa muun muassa kesäaikaisen maa ui ma la in ves toin nin ja ylläpidon osalta sekä ostaa suorituspaikkatilaa As ko la Areena Oy:ltä. Kustannukset näistä yhteensä ovat vähintään noin -110.000 /vuosi. Edellä kerrottua vasten hyväksytystä talousarviosta ja talouden ter veh dyt tämis oh jel mas ta poikkeaminen talosarviovuoden ensimmäisen neljänneksen jäl keen merkitsisi väärän signaalin antamista kunnan taloudenhoidon ta voitteis ta. Jari Vettenranta esitti, että kunnanhallitus esittää valtuustolle valtuutettujen tekemän esityksen mukaisesti, että

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 151 Kunnanhallitus 64 14.04.2014 a) kunnanvaltuusto käsittelee vuodelle 2014 kohdistuvan määrärahamuutoksen, jossa 25 000 euroa siirretään erikoissairaanhoidon määrärahoista yleishallintoon liikunnanohjaajan palkkamiseksi 15.5.2014 lukien. b) kunnanvaltuusto linjaa samalla siitä, että liikunnanohjaaja palkataan Askolan kuntaan toistaiseksi. Reija-Riikka Stenbäck kannatti Jari Vettenrannan esitystä. Koska oli tehty kunnanjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, suoritettiin äänestys. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan päätösehdotusta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Jari Vettenrannan ehdotusta äänestävät "EI". Suoritetussa äänestyksessä annettiin kolme (3) JAA ääntä (Franzen, Kurki, Merihaara) ja neljä (4) EI ääntä (Hämäläinen, Simelius-Nieminen, Stenbäck, Vettenranta). Näin ollen puheenjohtaja totesi, että Jari Vettenrannan ehdotus tuli kunnanhallituksen päätökseksi: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että a) kunnanvaltuusto käsittelee vuodelle 2014 kohdistuvan määrärahamuutoksen, jossa 25 000 euroa siirretään erikoissairaanhoidon määrärahoista yleishallintoon liikunnanohjaajan palkkamiseksi 15.5.2014 lukien. b) kunnanvaltuusto linjaa samalla siitä, että liikunnanohjaaja palkataan Askolan kuntaan toistaiseksi. Pöytäkirja tämän päätöksen osalta tarkistettiin välittömästi kokouksessa. Täytäntöönpano: valtuusto Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen, puh 040 8211 045 tai etu nimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 152 Kunnanhallitus 65 14.04.2014 RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÄ SINI ÖHMANIN TYÖSUHTEEN VAKINAISTAMINEN KHALL 65 Valmistelija: vt hallintojohtaja Sini Öhman on ollut työsuhteessa Askolan kuntaan 7.11.2011 alkaen. Tämän jälkeen hänen määräaikaista työsuhdettaan on jatkettu seitsemän kertaa. Keittiömitoitukseen kuuluva henkilö on jäänyt eläkkeelle marraskuun alus ta 2011 ja hänen tilalleen ei toistaiseksi ole palkattu vakituista työn te kijää. Keittiötyömitoitus edellyttää työsuhteen jatkamista, joten perustetta työ suhteen määräaikaisuudelle ei ole. Paikkaa ei voida täyttää muutoinkaan si säisin järjestelyin. Askolan kunnan hallintosäännön 8 :n mukaan päätösvalta vakinaisen henki lö kun nan valinnassa kuuluu tässä tapauksessa kunnanhallitukselle. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus päättää valita Sini Öhmanin 1.7.2014 lukien ruo ka pal ve lutyön te ki jän toimeen. Tehtäväkohtaiseksi palkaksi päätetään 1824,30 euroa, hin noit te lu tun nus 06RUO05B. Koeaikaa ei määrätä, eikä toimeen valitulta edel ly te tä esittävän hyväksyttävää lääkärinlausuntoa terveydentilastaan, kos ka Sini Öhman on ollut palvelussuhteessa Askolan kuntaan enemmän kuin kuusi kuukautta. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: Sini Öhman, palkkasihteeri, ruoka- ja sii vous pal ve lu joh taja Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai etu nimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 153 Kunnanhallitus 66 14.04.2014 YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAN JA VARAEDUSTAJAN VALITSEMINEN ITÄ-UUDENMAAN JÄTEHUOLTO OY:N YHTIÖKOKOUKSIIN VUOSIKSI 2014-2016 KHALL 66 Valmistelija: vt hallintojohtaja Tuija Saloranta Askolan kunta on osakkaana Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:ssä. Askolan kunnan hallintosäännön 34 :n 43. kohdan mukaan kunnanhallitus valitsee luottamushenkilöt kuntayhtymien yhtymäkokouksiin, osakeyhtiöiden ja kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin sekä muiden yhteisöjen ja yhdistysten toimielimiin tai kokouksiin eräitä nimeltä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta. Valitaan yhtiökokousedustaja loppu valtuustokaudeksi eli vuosiksi 2014-2016. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus nimeää Askolan kunnan edustajan ja hänelle varaedustajan Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n yhtiökokouksiin vuosiksi 2014-2016 ellei yhtiöjärjestelyissä tapahdu muutoksia. Kunnanhallitus nimesi Askolan kunnan edustajaksi Antti Mantereen ja hänen varaedustajakseen Olavi Merihaaran Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n yhtiökokouksiin vuosiksi 2014-2016 ellei yhtiöjärjestelyissä tapahdu muutoksia. Täytäntöönpano: valitut, Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 154 Kunnanhallitus 67 14.04.2014 VAMMAISNEUVOSTON NIMEÄMINEN KHALL 67 Valmistelija: vt. hallintojohtaja Tuija Saloranta Kunnanhallitus on kokouksessaan 10.4.2013 päättänyt, että Askolan pe ruste taan vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto. Lisäksi on esitetty, että kunnan hal li tuk sen edustajana vanhusneuvostossa ja vammaisneuvostossa toimi si sama henkilö, joka on kunnanhallituksen edustaja pe rus tur va lau ta kunnas sa. Vammaisneuvoston järjestäytymistä varten on pidetty kaksi kokousta ja näin saatu edustajaehdokkaat vammaisneuvostoon. Todetaan, että kokouspalkkiot maksetaan Askolan kunnan hallintosäännön mukaisena. Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Kunnanhallitus päättää nimetä vammaisneuvostoon seuraavat jäsenet: Mirja Juusti, Porvoon reumayhdistys ja Porvoon invalidiyhdistys, puheenjohtaja Camilla Koskivaara, MS-yhdistys, varapuheenjohtaja Anneli Nyrkkö, Harvinaisten neurologisten sairauksien yhdistys Jaana Kangas, Porvoon reumayhdistys Ville Heininen, johtava sosiaalityöntekijä, kunnan edustaja ja yhteyshenkilö Varajäsenet: Tiina Frank, MS-yhdistys Ritva Hakamies, Porvoon näkövammaiset Lisäksi kunnanhallituksen edustajaksi valitaan Seija Hämäläinen. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: valitut, Ulla Broms

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 155 Kunnanhallitus 68 14.04.2014 KUNNANJOHTAJAN KEHITYSKESKUSTELUN RAPORTOINTI KHALL 68 Valmistelija: vt. hallintojohtaja Kunnanjohtaja Esko Rautiainen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Olavi Me ri haa ra ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Riku Honkasalo ovat pitäneet joh ta ja so pi muk sen mukaisen kehityskeskustelun 24.3.2014. Kehityskeskustelun yhteydessä käydään luottamuksellinen ke hi tys kes kus telu lo ma ke ja erilliseen liitteeseen kirjataan mahdolliset kehitettävät alueet ja so vi tut toimenpiteet. Kunnanhallituksen käsiteltäväksi tuodaan ne asiat, joihin tarvitaan kunnanhallituksen kannanottoa. Päätösehdotus (kunnanhallituksen puheenjohtaja): Kunnanhallitus keskustelee kunnanjohtajan kehityskeskustelusta ja mää ritte lee kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja valtuuston puheenjohtajalle neu vot te lu oi keu den ja raamit mm. johtajasopimuksessa mainitulle palkkaus asial le. Kunnanjohtaja Esko Rautiainen ja vt hallintojohtaja Tuija Saloranta totesivat itsensä esteelliseksi ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo 19.09-20.15. Pöytäkirjan pitäjäksi valittiin Jari Vettenranta. Käytiin keskustelua kehityskeskustelussa esiin tulleista asioista. Hannu Vihreäluoto poistui kokouksesta, kun keskustelu siirtyi palkkausasiaan. Kokous keskeytettiin lyhyeksi aikaa 19:32-19:45. Keskeytyksen jälkeen Esko Rautiainen ja Hannu Vihreäluoto kutsuttiin kokoukseen. Kunnanjohtajaa kuultiin kehityskeskustelun asioista. Esko Rautiainen ja Hannu Vihreäluoto poistuivat kokouksesta 20.09, kun alettiin käsitellä palkkausasiaa. Saga Simelius-Nieminen teki muutosesityksen: Kunnanhallitus ei anna kunnanhallituksen puheenjohtajalle eikä valtuuston puheenjohtajalle neuvotteluoikeutta palkka-asiassa. Seija Hämäläinen ja Reija-Riikka Stenbäck kannattivat muutosesitystä. Kunnanhallitus hyväksyi muutosesityksen yksimielisesti. Lisätietoja: kunnanhallituksen puheenjohtaja Olavi Merihaara, olavi.merihaara@askola.fi, puh. 040 6690 998