Mitä yrittäjyys- ja työelämätaidot voivat tarkoittaa peruskoulussa ja lukiossa?

Samankaltaiset tiedostot
Yrittäjyyskasvatuksen mittaristo - itsearviointityökalu oman opetuksen arviointiin ja kehittämiseen!

TOIMINNAN HAVAINNOINTI. Kysely Orimattilan ja Myrskylän perusopetuksen opettajille syksyllä 2015

Monikulttuurisuuden näkyväksi tekeminen erilaisten kulttuurien Maahanmuuttajalasten oman identiteetin tukeminen Lähiyhteisön osallistaminen

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely

Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Vaasan työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Yhteisöllinen oppiminen yksilöa kehittävänä ja kulttuureja yhdistävänä tekijänä

Munkkiniemen ala-aste

Arjen tietoyhteiskunta - hanke

Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa

Työelämässä, erityisesti yrittäjyydessä tarvittava osaaminen

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Jyväskylän työpajan keskustelun teemoja

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

Toiminnasta tuloksiin miten osaamisen johtamisella tuetaan kehittämistyötä?

Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta. Ahola, Anttonen ja Paavola

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa

Koostaneet Lenita Hietanen ja Essi Kesälahti. Käsikirja yrittäjyys- ja työelämätaitojen harjoittelemiseksi peruskoulussa ja lukiossa.

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu

Modulaarisuus jatkuvan oppimisen edistäjänä UNIPS-ratkaisu opettajien pedagogisen osaamisen kehittämisessä

Uniikkiura Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Toiminta-alueittain etenevä opetus ja sen tavoitteet

TIEDON HYÖDYNTÄMINEN OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLOSSA Näyttöön perustuva toiminta & johtaminen Tieto ja sen hyödyntäminen & esteet ja rajoitukset

Hyvinvointia koulupäivään toiminnallisista menetelmistä

OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Perusopetus perustan oppiminen? Merja Pulkkinen Kilpisen koulu Oppilaanohjaaja

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus

Innostu ja innovoi! 2013 Innokas

Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Nuorisotyo oppitunneilla

Koti, koulu ja lapsen paras. Kari Uusikylä MLL -seminaari

OPS Minna Lintonen OPS

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN / TOIMINTASUUNNITELMA:

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Limingan työpajan keskustelun teemoja

Julkinen loppuraportti Happia Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa

Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti

TOTEEMI Työstä oppimassa, työhön

Opiskelijoidemme näköinen Salpaus

Esimiesten näkemyksiä laadunhallinnasta miten laatua varmistetaan ja kehitetään eri aloilla

Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

Omaehtoinen yrittäjyys. Sisäinen yrittäjyys. Ulkoinen yrittäjyys

etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Turun työpajan keskustelun teemoja

Toimintatavan kuvaus YTOja Yhteistyössä YTOja Yhteistyössä

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta

Arkistot ja kouluopetus

Uusi peruskoulu visiotyöpaja Workshop: Visioner för Den nya grundskolan

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN / TOIMINTASUUNNITELMA:

Käsityön opetusjärjestelyistä

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

KEMIANLUOKKA GADOLIN OPPIMISEN JA OPETUKSEN TUEKSI

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa

KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous

Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS

Ketterän korkeakouluoppimisen malli HAMK/YAMK

Tulevaisuuden edellyttämä laaja-alainen osaaminen Liikennevaloissa -tehtävä/ Kajaani

OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen

Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari

Arjen tietoyhteiskunta - hanke

Kansalaisen taidot 2 (OPH 2011) Opettajan peruskysymykset

ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA.

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Sähköinen matematiikan ja ohjelmoinnin opintopolku alakoulusta yliopistoon. Mikko Lujasmaa, Salon lukio Mikko-Jussi Laakso, Turun yliopisto

Opetuskulttuuri murroksessa

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus,

Koulun nimi: Länsiharju

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Transkriptio:

Mitä yrittäjyys- ja työelämätaidot voivat tarkoittaa peruskoulussa ja lukiossa? Ohjausryhmän kokous 2.10.2014 Lenita Hietanen Hankejohtaja, YriTy-hanke Lapin yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta

Hankkeen toiminnot ja aikataulu Kevät 2014 Aloitusseminaari: yhteistä tiedonrakentamista Ensimmäiset itsenäiset kehittämiskokeilut kunkin opetusryhmän omien tavoitteiden mukaisesti Opettajien puolistrukturoidut raportit, joita hankejohtaja ja projektiassistentti analysoivat - konferenssiesityksiä Syksy 2014 Kevään kokeilujen arviointi- ja syksyn kokeilujen suunnitteluseminaari (jää pois opettajavaihdosten ja muiden aikataulullisten haasteiden vuoksi) Toiset itsenäiset kehittämiskokeilut ja niiden raportointi sekä yhteisarviointi ja analysointi - konferenssiesityksiä Yhteenveto kokeiluista vuodenvaihde 2014-2015 Koko hankkeen kokeilutoimintojen yhteisarviointi Jatkoaika: tammi-maaliskuu 2015 oppimisympäristöjen kuvausten ja mallinnuksen verkkojulkaisu muille rehtoreille ja opettajille järjestettävä (workshop-tyyppinen) seminaari Lenita Hietanen YriTy-hanke 2.10.2014

Oppilaiden itsenäisyyden pitäisi rakentua omille ideoille aiemmille kokemuksille aloitteellisuudelle vahvuuksille vastuulle omasta itsestä toiminnan vaikuttavuudelle omille tavoitteille itseohjautuvalle tiedon etsinnälle, mm. IT:n avulla luovuudelle Lenita Hietanen YriTy-hanke 2.10.2014

Oppilaiden pitäisi yhteisöissään kohdata toiset ennakkoluulottomasti ottaa vastuuta toisista olla vaikuttavia olla vuorovaikutteisia olla yksilöllisesti ja yhteisöllisesti itseohjautuvia olla kykeneviä ja halukkaita verkostoitumiseen toimia toistensa vertaistukina kyetä suhteuttamaan henkilökohtaiset tavoitteensa yhteisiin haluta toimia yhteiseksi hyväksi olla luovia Lenita Hietanen YriTy-hanke 2.10.2014

Oppilaiden työelämä- ja yrittäjyysorientaatiota edistää, jos opettaja kohtaa jokaisen oppilaansa yhtä arvokkaana kuuntelee ja huomioi oppilaiden ideoita, kokemuksia ja tietoa kytkee oppimistilanteita oppilaiden elämään sekä ideoiden että hyödynnettävyyden osalta järjestelee opiskelutilanteisiin oppilaiden vanhemmille, isovanhemmille tai muille läheisille tilaa asiantuntijoina laajentaa oppimisympäristöä koulun ulkopuoliseen lähiympäristöön: hyödyntää vierailijoita koulussa ja vierailuja koulun ulkopuolelle suunnittelee ja toteuttaa opiskelua yhdessä oppilaiden kanssa periaatteella: jokainen voi oppia suunnittelee oppilaiden päivät harmonisiksi kokonaisuuksiksi yhdessä kollegoiden kanssa suosii teemoja ja ilmiöitä sisältöinä yksityiskohtien sijaan Lenita Hietanen YriTy-hanke 30.8.2014

Oppilaiden työelämä- ja yrittäjyysorientaatiota heikentää, jos opettaja päättää itsenäisesti opiskeltavista sisällöistä, opiskelu-/ työskentelymenetelmistä, materiaaleista ja työvälineistä suunnittelee oppitunnit tarkasti yksityiskohtineen suunnittelee oppitunnit valmiiden materiaalien ja oppaiden mukaisesti pelkää riskejä, ja välttelee niiden ottamista parhaansa mukaan Lenita Hietanen YriTy-hanke 30.8.2014

Opettajien mukaan oppilailla mahdollistui Yhteistoiminnallisuus Yksilöllinen ja yhteisöllinen osallistuminen suunnitteluun, tavoitteiden asettamiseen, toimintaan, sen reflektointiin ja arviointiin = opiskeluprosessin jokaiseen vaiheeseen Mahdollisuuksien havaitseminen, arvioiminen ja niihin tarttuminen Lähiympäristön, myös teknologian mahdollisuuksien havaitseminen ja hyödyntäminen Mahdollisuuksien luominen ja kehittäminen Luovuus, innovatiivisuus, kekseliäisyys Päätöksenteko Vastuu omista valinnoista/päätöksistä Vastuu yhteisestä hyvästä Epävarmuuden sietämisen harjoittelu Virheiden kautta oppiminen Tehtävien valmistuminen annetussa ajassa Oman toiminnan, oppimisen ja elämän johtaminen Jokaisen arvostaminen yhdenvertaisena ja asiantuntijana Opiskelumenetelmien ja oppisisältöjen kytkeminen todelliseen elämään (elämä, työ, yritykset) vierailujen ja reflektoinnin kautta Lenita Hietanen YriTy-hanke 2.10.2014

Puolivälin krouvin mietteitä Opettajat onnistuivat reflektoimaan toimintojaan ja oppimisympäristöjen järjestelyitään työelämän ja yrittäjyyden näkökulmasta kevyellä sparrauksella kehittämään oppituntejaan oppilaslähtöisemmiksi, toiminnallisemmiksi mahdollistamaan oppilaiden ideointia, oma-aloitteisuutta, yhteistyötä, luokan ja koulun ulkopuolisen elämän hyödyntämistä mahdollistamaan oppilaiden valintoja, vastuun kasvamista siirtämään valtaa itseltään oppilaille Kehitettävä Oppilaiden suoraa kosketusta työelämään ja yrityksiin työn tekemisen reflektointia Lenita Hietanen YriTy-hanke 2.102014