HELMI ry:n jäsenkysely 2012

Perusraportin keskeiset osat HELMI ry:n jäsenkysely 2012 Elina Liimatainen ja Emilia Saukko Itä-Suomen yliopisto 15.9.2012 Lyhennelmän tehnyt 15.10.2012 Arto Mansikkavuori Mielenterveysyhdistys HELMI ry Pasilan puistotie 7 / 00240 Helsinki

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 2 Sisällys 1 JOHDANTO 3 2 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 3 2.1 Tutkimuskysymykset ja aineisto 3 2.2 Taustatiedot 4 3 KOETTU MIELENTERVEYS JA HYVINVOINTI 5 3.1 Mielenterveysongelman tiedostaminen, diagnosointi ja luokittelu 5 3.3 Diagnoosin arvioiminen 7 3.4 Mielenterveyden hoito 7 3.4.1 Hoitosuhde ja hoitokeinot 7 3.4.2 Psykiatrinen sairaalahoito ja hoitosuunnitelma 8 3.5 Hyvinvointi ja elämään tyytyväisyys 9 3.5.1 Suoriutuminen arjessa 9 3.5.2 Elämään tyytyväisyys viimeisen kuukauden aikana 9 3.5.3 Elämäntilanne verrattuna kahden vuoden takaiseen aikaan 10 3.5.4. Itsetunto ja tulevaisuuden kohtaaminen 10 3.5.5 Elämänhallinta 10 3.5.6 Haastavien elämäntilanteiden kohtaaminen 12 4 YHTEISKUNTA JA PALVELUT 13 4.1. Asema yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisten ryhmien väliset erot 13 4.2 Mielenterveyshoidon laatu ja vaikuttavuus 13 4.4 Palvelut ja viranomaisten toiminta 15 5 YHTEENVETO 15 Modernin diakon Tutkimustiedon kokoaminen ja analysointi: Sähköisen tutkimustiedon kerääminen ja lomakkeen suunnitteluapu: Diakonia-am

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 3 1 JOHDANTO HELMI ry:n jäsenkysely toteutettiin kesällä 2012. Tutkimus syntyi yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ja Diakoniaammattikorkeakoulun kanssa. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa HELMI ry:n jäsenten koettua mielenterveyttä ja hyvinvointia, ajatuksia mielenterveyskuntoutujille suunnatuista palveluista sekä omasta asemastaan yhteiskunnassa. Lisäksi pyrittiin selvittämään, mihin suuntaan HELMI ry:n toimintaa olisi parasta kehittää. Tässä raportissa esitellään tutkimuksen tuloksia ja luodaan yhteenvetoa sen keskeisistä teemoista, kuitenkin niin, että HELMI ry:n toiminnan kehittämistä koskevat kohdat on rajattu pois. Julkisuudessa on viime aikoina/vuosina puhuttu paljon mielenterveyden häiriöistä sekä niiden hoidosta ja erilaisista hoitomuodoista. Mielenterveyspalveluiden käyttö on lisääntynyt ja yhä useammin mielenterveyshäiriön katsotaan olevan sairausloman tai eläköitymisen syy. Toisin kuin julkisuudessa usein annetaan ymmärtää, tutkimusten mukaan mielenterveyshäiriöiden määrä ei kuitenkaan ole lisääntynyt. Se ei silti ole myöskään vähentynyt. (Harjajärvi, Pirkola & Wahlbeck 2006, 6) Mielenterveyspalveluita on pyritty viime vuosina kehittämään eri tavoin, muun muassa vähentämällä laitoshoitoa ja lisäämällä avohoitoa. Palveluiden ja tukitoimien riittävyys ja oikein kohdentaminen ovatkin keskeisiä kysymyksiä. Miten voidaan parhaiten vastata palvelun tarpeeseen ja mikä on julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin rooli mielenterveyspalveluiden kentällä? Mielenterveysyhdistys HELMI ry on kolmannella sektorilla toimiva ruohonjuuritason mielenterveyskuntoutujien etujärjestö ja toimintayhdistys. Se on perustettu vuonna 1983 ja toimii valtakunnallisesti. HELMI ry:n toiminta perustuu ajatukseen, että asiantuntijoita ovat itse mielenterveyskuntoutujat, yhdistyksen jäsenet. Nyt toteutetun jäsenkyselyn tarkoituksena olikin selvittää, millä tavoin jäsenet itse kokevat hyvinvointinsa, terveydentilansa ja saamansa hoidon sekä yhteiskunnallisen asemansa. Aiempi HELMI ry:n jäsentutkimus toteutettiin vuonna 2007. Tutkimustiedon kokoamisen ja analysoinnin ovat tehneet yhteiskuntatieteiden kandidaatti Elina Liimatainen ja YTM Emilia Saukko Itä-Suomen yliopistosta. Työstä on vastannut hyvinvointisosiologian professori Juho Saari. Diakoniaammattikorkeakoulun tutkimusjohtaja Sakari Kainulainen on ollut mukana laatimassa lomaketta ja hän myös vastasi lomakkeen verkkoversion toteutuksesta. Tutkimus on toteutettu yhdessä HELMI ry:n vastuuhenkilöiden kanssa Arto Mansikkavuoren ja Olli Stålströmin kanssa. 2 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 2.1 Tutkimuskysymykset ja aineisto Helmin jäsenkyselyssä kartoitettiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Miten Helmin jäsenet kokevat oman mielenterveytensä ja hyvinvointinsa, ja kuinka tyytyväisiä he ovat elämäänsä? Mitä Helmin jäsenet ajattelevat ympäröivästä yhteiskunnasta ja miten he kokevat oman asemansa yhteiskunnassa? Mitä erilaisille mielenterveysväelle suunnatuista palveluista ajatellaan? Mihin suuntaan HELMI ry:n toimintaa olisi parasta kehittää? Kysymyslomakkeet lähetettiin postitse 941 hengelle 6. kesäkuuta. Muistutuskirje lähetettiin viikolla 25. Vastausaika päättyi 29. kesäkuuta. Kyselyyn oli mahdollista vastata paperilomakkeella tai internetissä webropol-kyselynä. Paperilomakevastauksia palautui yhteensä 309 eli 86 % vastauksista ja internet-vastauksia 51 eli 14 prosenttia vastauksista. Yhteensä vastauksia saatiin 360, joten kokonaisvastausprosentiksi muodostui 38,3. Vastausprosentti jäi suhteellisen alhaiseksi. Kyselylomakkeen suhteen kohderyhmältä esitettiin epäilyksiä sen suhteen, kuka tutkimusta tekee ja kenelle tiedot päätyvät. Osalla jäsenistöstä oli negatiivisia kokemuksia ja pelkoja siitä, että annettuja vastauksia saa käyttöönsä myös hoitavat henkilöt, vaikka näin ei tietenkään tutkimuseettisesti toimita. Osalle lomake oli liian hankala ja toisinaan monimutkainen, sillä joissain sai valita yhden vaihtoehdon, jossain oli arvioitava vastausta numerolla ja vaihtoehdot eivät aina olleet vastaajien mielestä tarkoituksenmukaisia. Etenkin viimeinen kysymys, joka koski suun terveydentilaa aiheutti vastareaktion joissain vastaajissa, sillä sen konteksti jäi avoimeksi. Monilla mielenterveyskuntoutujilla lääkityksestä aiheutuu eriasteista suun kuivumista ja muita ongelmia suun terveyden suhteen ja kysymys oli lisätty lomakkeeseen niin viime hetkellä, että se jäi hieman irralliseksi ja herätti ihmetystä. Jäsenkysely oli kuuden sivun mittainen ja koostui 37 kysymyksestä tai kysymyskokonaisuudesta. Kyselyssä oli monivalintakysymyksiä ja avokysymyksiä sekä niiden yhdistelmiä. Vastaajan oli halutessaan mahdollista jatkaa vastauksiaan ja kirjoittaa omia ajatuksiaan lomakkeiden tyhjään tilaan. Jos vastaajalla ei ollut vastaushetkellä tai aiemminkaan ollut mielenterveyden ongelmia, oli hänen mahdollista jättää vastaamatta mielenterveyden ongelmia ja hoitoa koskeviin kysymyksiin. Näin teki 24 vastaajaa eli seitsemän prosenttia koko kyselyyn vastanneista.

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 4 Osa vastauslomakkeista palautettiin puutteellisesti täytettyinä ja sisälsi hankalasti tulkittavia vastauksia. Joillakin vastaajilla oli ollut vaikeuksia hahmottaa vastausvaihtoehtoja, ja olivat rastin sijaan saattaneet kirjoittaa vastauksen kysymyksen viereen. Joissakin kysymyksissä oli valittu useampi vaihtoehto yhden sijaan. Joidenkin vastausten tulkintaa vaikeutti epäselvä käsiala. 2.2 Taustatiedot Naisia oli kyselyyn vastanneista 70 % ja miehiä 30 % (tarkasteltavat prosenttiosuudet on laskettu kaikista kysymykseen vastanneista). Naiset ovat siis yliedustettuina aineistossa. HELMI ry:n jäsenistä naisia on noin 60 % ja miehiä noin 40 % eli vastanneiden sukupuolijakauma on samansuuntainen kuin jäsenistön sukupuolijakauma. Naiset vastaavat kyselytutkimuksiin yleisestikin aktiivisemmin, joten sukupuolittuneessa otoksessa näin vahva painottuminen naisiin selittyy osittain näillä tekijöillä. Vastaajien ikien keskiarvo oli 53,6 ja mediaani 55,0. Nuorin vastaaja oli 21- ja vanhin 84-vuotias. Suurin osa, 77 % vastanneista oli 40 69-vuotiaita. Kyselyyn vastanneet naiset olivat keskimäärin hieman vanhempia kuin miehet. Naisten ikien keskiarvo oli 54,3 ja mediaani 56. Miehillä vastaavat tunnusluvut ovat 52,3 ja 53. Sekä naisilla että miehillä suurimmat ikäryhmät olivat 50 59 vuotta ja 60 69 vuotta (ks. kuvio 1), ja yli puolet vastanneista sijoittui näihin ikäryhmiin. Naiset vastasivat hieman miehiä aktiivisemmin paperilomakkeella kuin internetissä. Paperilomakkeella vastasi naisista 87 % ja miehistä 83 %. Internet-lomakkeen käyttö oli yleisintä nuorimman ikäluokan eli 20 29-vuotiaiden keskuudessa. Nuoremmille vastaajille internet on luonnollisempi osa arkea, joten aktiivisempi nettilomakkeiden kautta vastaaminen on ymmärrettävää. Enemmistö (85 %) vastaajista asui Helsingissä. Muualla pääkaupunkiseudulla, Vantaalla tai Espoossa asui yhdeksän prosenttia vastanneista. Muualla Suomessa asui kuusi prosenttia. Valtaosa vastaajista (67 %) asui yhden hengen taloudessa ja vajaa neljännes (23 %) kahden hengen taloudessa. Yksin asuminen asettaa haasteita muun muassa toimeentulon osalta, sillä kaikista elämiseen liittyvistä kustannuksista tulee selviytyä yksin. Toisaalta myös yksinäisyys saattaa muodostua yksineläjälle ongelmaksi muita useammin. Sukupuolen suhteen ei samassa taloudessa asuvien lukumäärässä havaittu eroa. Valtaväestöstä yhden hengen taloudessa asui vuonna 2012 toteutetun Hyvinvointi- ja eriarvoisuuskyselyyn vastanneista 22 % eli selkeästi pienempi osuus. Vastaajista oli työssäkäyviä vain 13 %. Työkyvyttömyyseläkeläisiä oli suurin osa eli 63 % ja kuntoutustuen saajia 11 %. Hyvinvointitutkimuksessa 2012 työssäkäyviä ilmoitti olevansa 67 % ja työkyvyttömyyseläkkeellä 6 %. Tästä voidaan havaita, että mielenterveysongelmien myötä työkyky on alentunut. Toisaalta jäsenistössä kritisoitiin sitä, että ihmisen hyvinvointia mitataan niin vahvasti sen suhteen, kuinka työkykyisiä he ovat. Vapaaehtois- ja järjestötyö koettiin yhtä lailla tärkeiksi ja arvokkaiksi työn muodoiksi ja omaa hyvinvointia ja ihmisarvoa ylläpitäviksi toiminnoiksi. Työttömänä oli kuusi prosenttia, opiskelijoita viisi ja sairauslomalla olevia kolme prosenttia. 14 % vastaajista oli vanhuuseläkeläisiä ja muita oli kaksi prosenttia. Työkyvyttömyyseläkeläisistä suurin osa (73 %) oli ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo yli viisi vuotta. Miehillä tämä oli tyypillisempää kuin naisilla. Miehillä myös työssäkäyvien osuus (18 %) oli Kuvio 1: Vastaajien (355) ikäjakaumat sukupuolen mukaan prosentteina

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 5 suurempi kuin naisilla (10 %). Joka viides (20 %) vastanneista oli saanut viimeisen 12 kuukauden aikana toimeentulotukea. Naisten ja miesten osuudet toimeentulotukea saaneista olivat lähes samat. Hyvinvointitutkimuksessa 2012 toimeentulotukea saaneita oli kuusi prosenttia eli selvästi vähemmän kuin HELMI ry:n jäsenistössä. Valtaosa vastanneista (98 %) ilmoitti olevansa HELMI ry:n jäseniä. Lähes puolet vastanneista (46 %) oli liittynyt HELMI ry:n jäseniksi vasta hiljattain eli vuosina 2008 2012. Saattaa olla, että uudet jäsenet ovat aktiivisempia osallistumaan yhdistyksen toiminnan kehittämiseen kuin jo kauemmin jäseninä olleet. Vastaukset analysoitiin spss-tilasto-ohjelmalla. Analyysimenetelminä käytettiin ristiintaulukointia. Selittävänä perustaustamuuttujana käytettiin sukupuolta ja muina taustamuuttujina ikää, sosiaalista asemaa ja seuraavassa luvussa esiintyvää mielenterveysongelman tyyppiä. Tulokset esitetään perusjakaumina ja kuvioina. Tarkasteltavat prosenttiosuudet on laskettu kaikista tiettyyn kysymykseen vastanneista. Aineiston luonteen huomioiden tämän otoksen sisällöstä voidaan tehdä johtopäätöksiä, mutta tuloksista ei voida tehdä laajoja yleistyksiä. 3 KOETTU MIELENTERVEYS JA HYVINVOINTI 3.1 Mielenterveysongelman tiedostaminen, diagnosointi ja luokittelu Kyselyyn vastanneista 40 % ilmoitti tiedostaneensa ongelmansa keskimäärin 15 24-vuotiaana. Valtaosa on kohdannut asian tultuaan aikuisikään ja vain harvoilla (3 %) vastanneista mielenterveysongelmat ovat ilmaantuneet vasta myöhemmällä iällä. Naisten kohdalla iässä oli hieman suurempaa vaihtelua kuin miesten. Myös diagnoosi oli saatu yleisesti suhteellisen nuorella aikuisiällä, murrosiän ja nuoren aikuisuuden vaiheessa. 65 % vastanneista oli diagnoosin saadessaan 15 34 vuotiaita. Lapsuudessa ei useinkaan tehdä vielä varsinaisia diagnooseja vaan niihin päästään vasta nuoruuden kehityksen ja kypsymisen myötä. Nuoruus ja varhainen aikuisuus on kasvun ja itsenäistymisen aikaa, ja mieli kohtaa tällöin suuria haasteita. Joidenkin kohdalla näihin liittyy mielenterveyden heikkenemistä. Noin kolmannes (34 %) vastaajista luokitteli mielenterveysongelmansa yhteen sairaustyyppiin. Yli puolet (57 %) oli kuitenkin maininnut useamman kuin yhden sairaustyypin, mikä kertoo mielenterveysongelmien kasautumisesta. Monihäiriöisyys on tyypillistä mielenterveyden häiriöille. Naisilla ongelmien kasautumista näyttää tapahtuneen hieman enemmän kuin miehillä. Naisista kolme tai useamman ongelman oli maininnut 42 %. Miehillä vastaava osuus oli 24 %. Esimerkiksi masennus, joka oli yleisin mainittu mielenterveysongelma, voi myös limittyä muiden mielenterveysongelmien kanssa tai olla seurausta niistä. Sen lisäksi, että masennus on itsessään sairaus, saattaa siitä seurata haittaa sosiaalisiin suhteisiin, kuten perheeseen ja parisuhteeseen sekä ystäviin. Mielenterveyden ongelmista kärsivä joutuu kohtaamaan myös yhteiskunnan asenteet ja ennakkoluulot sekä näihin mahdollisesti kytkeytyviä häpeän tunteita. Lisäksi taloudellinen ahdinko ja muut terveyteen liittyvät ongelmat saattavat edelleen lisätä riskiä masennukseen. Keskivaikeaa masennusta mainitsi kokeneensa 29 % vastaajista, vajaa viidennes (18 %) totesi kokeneensa lievää masennusta ja noin viidennes (21 %) vaikeaa masennusta. Masennusta esiintyi lisäksi yleisimmin heillä, jotka mainitsivat sairaustyypikseen ahdistushäiriön, paniikkihäiriön ja persoonallisuushäiriön. Ahdistushäiriö (29 %) oli masennuksen rinnalla yleisimmin koettu ongelman muoto. Skitsofrenian ongelmakseen luokitteli noin neljännes (26 %) ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön tai paniikkihäiriön vajaa viidennes (18 %) vastanneista. Muiden ongelmatyyppien osuudet olivat pienempiä. Nämä vastaavat suunnilleen suomalaisväestöä, jossa tavallisimpia mielenterveyden häiriöitä ovat erilaiset masennustilat, ahdistuneisuushäiriöt sekä alkoholinkäyttöön liittyvät häiriöt (Harjajärvi, Pirkola & Wahlbeck 2006, 6). Naisilla masennus oli jonkin verran yleisempää kuin miehillä. Miehet olivat kokeneet enemmän lievää masennusta, mutta naiset useammin keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta. Myös mm. persoonallisuus-, paniikki-, ahdistus- ja

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 6 syömishäiriö sekä pakko-oireisuus olivat yleisempiä naisilla kuin miehillä. Miehillä puolestaan yleisempiä olivat mm. skitsofrenia, peliriippuvuus ja päihderiippuvuus. Miehissä oli myös enemmän kuin naisissa heitä, jotka eivät osanneet luokitella omaa ongelmaansa mihinkään tyyppiin. Iän suhteen ei havaittu eroa mielenterveyden ongelmatyypissä. Mielenterveysongelmien luokittelussa oli kuitenkin eroa erilaisessa sosiaalisessa asemassa olevien välillä (Taulukko 1). Työssäkäyvillä, sairauslomalaisilla, opiskelijoilla, kuntoutustuella olevilla sekä vanhuuseläkeläisillä yleisimmät mielenterveyden ongelmat olivat ahdistuneisuus ja masennus. Työttömillä näiden lisäksi yleisin oli persoonallisuushäiriö. Työkyvyttömyyseläkeläisillä yleisimpiä ongelmia olivat skitsofrenia ja keskivaikea masennus, ja johonkin muuhun ryhmään kuuluneilla skitsofrenia. Taulukko 1: Mielenterveysongelmien luokittelu sosiaalisen aseman mukaan (N=340) Taulukko 1: Mielenterveysongelmien luokittelu sosiaalisen aseman mukaan (N=340) Työssä -käyvä Työkyvyttömyys - eläkkeellä Kuntoutus - tuella Työtön Opiskelija Vanhuus -eläke N 45 225 10 37 20 19 49 8 Lievä masennus 24,4 15,6 0,0 18,9 30,0 5,3 18,4 25,0 Keskivaikea masennus Jokin muu 26,7 26,7 40,0 35,1 20,0 36,8 20,4 25,0 Vaikea masennus 15,6 19,6 60,0 35,1 15,0 31,6 14,3 25,0 Kaksisuuntainen mielialahäiriö 26,7 16,4 10,0 21,6 15,0 0,0 20,4 12,5 Skitsofrenia 15,6 29,3 20,0 24,3 15,0 21,1 14,3 50,0 Pakko-oireisuus 2,2 8,4 0,0 5,4 5,0 0,0 4,1 0,0 Jokin Sairauslomalla persoonallisuushäiriö 6,7 15,1 10,0 16,2 45,0 21,1 4,1 25,0 Syömishäiriö 0,0 11,1 10,0 16,2 15,0 10,5 10,2 25,0 Paniikkihäiriö 11,1 17,3 10,0 21,6 25,0 15,8 12,2 0,0 Ahdistushäiriö 28,9 24,0 40,0 48,6 45,0 31,6 18,4 25,0 Jokin neuropsykiatrinen häiriö tai sairaus, 4,4 4,9 10,0 2,7 5,0 5,3 0,0 0,0 esim. ADHD Peliriippuvuus 6,7 2,7 0,0 0,0 0,0 0,0 6,1 0,0 Päihderiippuvuus 2,2 6,2 0,0 10,8 15,0 5,3 6,1 12,5 En osaa sanoa 8,9 3,1 10,0 2,7 5,0 10,5 4,1 0,0 Jokin muu, mikä? skitsoaffektiivinen 0,0 2,7 0,0 2,7 0,0 5,3 2,0 0,0 häiriö Jokin muu 20,0 15,1 20,0 18,9 35,0 21,1 16,3 37,5 Iän suhteen ei havaittu eroa mielenterveyden ongelmatyypissä. Mielenterveysongelmien luokittelussa oli kuitenkin eroa erilaisessa sosiaalisessa asemassa olevien välillä (Taulukko 1).

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 7 3.3 Diagnoosin arvioiminen Alkuperäistä diagnoosia ja nykyistä lääkärin tekemää diagnoosia pidettiin yleisesti oikeina. Noin 70 % vastanneista oli täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että nämä oli tehty oikein. Naiset olivat hieman miehiä useammin tätä mieltä. Eri ikäluokkien välillä ei ollut näiden osalta havaittavissa eroja. Osin tai täysin eri mieltä väitteistä olivat yleisimmin he, jotka olivat maininneet mielenterveysongelmakseen jonkin neuropsykiatrisen häiriön, peliriippuvuuden tai eivät olleet osanneet määritellä ongelmaansa. Arvioidessaan omaa parantumistaan, vastaukset jakautuivat melko tasaisesti samaa ja eri mieltä oleviin. Miehet kokivat hieman naisia useammin parantuneensa, samoin kuin vanhempiin ikäryhmiin kuuluvat verrattuna nuorempiin. 30 39 -vuotiaista vajaa kolmannes (31 %) ja 70 79 vuotiaista 64 % oli väitteen kanssa täysin tai osin samaa mieltä. Mielenterveyden ongelman osalta yleisimmin kokivat parantuneensa he, jotka olivat maininneet ongelmakseen lievän masennuksen (60 %), skitsofrenian (46 %) tai eivät olleet osanneet luokitella ongelmaansa (46 %). 3.4 Mielenterveyden hoito 3.4.1 Hoitosuhde ja hoitokeinot Vajaa puolet (41 %) vastanneista oli mielenterveyden ongelmansa vuoksi hoitosuhteessa lääkäriin tai psykiatriin psykiatrisella poliklinikalla, reilu viidennes (27 %) terveysasemalla ja 11 % yksityisellä lääkäriasemalla tai yksityissairaalassa. Jopa viidenneksellä (21 %) ei ollut lainkaan hoitosuhdetta psykiatriin tai lääkäriin. Seitsemällä prosentilla oli hoitosuhde asumispalveluyksikkönsä kautta, kuudella prosentilla julkisen sektorin sairaalassa ja neljällä prosentilla työterveyshuollon kautta. Kolme prosenttia vastanneista ei tiennyt oliko heillä hoitosuhdetta lääkäriin tai psykiatriin. Eri sukupuolten välillä ei tämän osalta havaittu eroa. Ikä vaikutti sukupuolta selvemmin hoitosuhteen luonteeseen. Mitä nuoremmasta ikäluokasta oli kysymys, sitä yleisemmin hoitosuhteessa lääkäriin tai psykiatriin oltiin psykiatrisella poliklinikalla. Terveysasemalla hoitosuhteessa oleminen oli puolestaan sitä yleisempää mitä vanhemmasta ikäluokasta oli kysymys. Selkeällä enemmistöllä (90 %) oli käytössä lääkehoito. Kahdeksan prosenttia puolestaan totesi, että heille oli määrätty lääkehoito, mutta he eivät käyttäneet lääkettä. Psykiatrilla kävi vajaa kolmannes (30 %) ja terveysaseman lääkärillä reilu viidennes (22 %) vastanneista. Terapiassa kävi noin viidennes (19 %) vastanneista ja terveysaseman hoitajan luona suunnilleen yhtä moni. Jotain muuta hoitoa sai tätä harvempi (13 %). Monet olivat ilmoittaneet tässä saavansa muuta hoitoa psykologilta. Lisäksi mainittiin muun muassa sairaanhoitajalta ja toimintaterapeutilta saadusta hoidosta. Terapiassa käyneistä useimmat olivat käyneet erilaisissa psykoterapioissa, kuten kognitiivisessa psykoterapiassa, supportiivisessa tai traumaterapiassa. Monet ilmoittivat käyneensä terapiassa psykiatrisen sairaanhoitajan luona ja jotkut psykologilla. Näiden lisäksi oli saatu muun muassa työterapiaa ja musiikkiterapiaa. Yleisimmin terapiassa oli käyty kerran tai kaksi kuukaudessa, tai viikoittain. Verrattuna lääkehoitoon, jäi terapiaa saaneiden määrä siis vähäiseksi. Lääkehoito ei kuitenkaan ole yksin riittävä hoitomuoto. Joissakin tilanteissa riittävän psykososiaalisen tuen muotoja voivat olla esimerkiksi omahoitajan kanssa keskustelut. Kokonaisuudessaan erilaiset psykososiaalisen tuen muodot yhdessä terapiahoidon kanssa jäivät tässä aineistossa kuitenkin vähäisempään rooliin kuin lääkehoito. Naiset kävivät miehiä useammin terapiassa ja psykiatrilla. Muiden hoitomuotojen yleisyydessä ei ollut havaittavissa eroa sukupuolten välillä. Naisten innokkaampi hakeutuminen terapiaan ja psykiatrille saattaa kertoa naisten tavasta käsitellä omia ongelmiaan. Naiset puhuvat usein miehiä helpommin omista ongelmistaan ja kokevat sen myös itselle tärkeänä sekä voimauttavana. Miehet elävät tyypillisemmin eräänlaisessa hiljaisuuden kulttuurissa, jossa omien ongelmien läpikäyminen ei välttämättä tapahdu sanallisesti. Iän osalta niin lääkehoito kuin terapiassa ja psykiatrilla käynti oli yleisintä 30 49 vuotiailla ja harvinaisinta nuorimmassa ikäryhmässä. Terveysaseman lääkärin ja hoitajan luona käyminen oli sitä yleisempää mitä vanhemmasta ikäryhmästä oli kyse. Mitä useamman mielenterveyden ongelmatyypin vastaaja oli maininnut, sitä useampi hoitokeino hänellä oli yleisesti käytössään. He, joilla oli useampia ongelmia, saattoivat siis esimerkiksi lääkehoidon lisäksi käydä usean eri ammattilaisen vastaanotolla. Kahdeksan prosenttia vastanneista eli 27 henkilöä oli jättänyt sen lääkehoidon käyttämättä, joka heille oli määrätty. Sukupuolten välillä ei ollut tässä eroa. Iältään he olivat yleisimmin 40 49 vuotiaita (13 %) ja 60 69 vuotiaita (10 %). Tavallisinta lääkkeiden käyttämättä jättäminen oli heillä, jotka olivat maininneet sairaustyypikseen jonkin neuropsykiatrisen häiriön tai sairauden (31 %), persoonallisuushäiriön (18 %), tai jonkin muun (17 %). Melko yleistä tämä oli myös pakko-oireisuuden tai päihderiippuvuuden ongelmakseen maininneilla. Kysyttäessä avokysymyksellä syytä lääkkeiden käyttämättä jättämiselle, selkeästi yleisimpinä syinä lääkkeiden käyttämättä jättämiselle nousivat lääkkeistä aiheutuneet erilaiset haittavaikutukset tai niiden pelko. Jotkut vastaajista mainitsivat, etteivät olleet saaneet lääkkeistä toivotunlaista apua tai kokivat, etteivät tarvinneet niitä enää. Muutama vastaaja ilmoitti käyttävänsä lääkkeitä oman harkintansa mukaisesti, esimerkiksi suositeltua pienempinä annoksina. Muutama totesi syyksi myös huonon taloudellisen tilanteen.

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 8 3.4.2 Psykiatrinen sairaalahoito ja hoitosuunnitelma Graafi 1: Minulle on tehty hoitosuunnitelma, (v. 2012 n=320; v. 2007 n=255) Suurin osa vastanneista ei ollut viimeisen viiden vuoden aikana ollut psykiatrisessa sairaalahoidossa. Sairaalahoitoa oli saanut heistä reilu kolmannes (37 %). Hyvin harva (2 %) vastaaja oli vastaushetkellä psykiatrisessa sairaalahoidossa. Heitä, jotka olivat joskus olleet sairaalahoidossa, oli vastanneista enemmistö (74 %). Tähän lukeutuvat myös viimeisen viiden vuoden aikana hoidossa olleet. Näiden lukujen valossa ei nähdä, onko sairaalahoito hoitomuotona vähentynyt viiden vuoden takaiseen aikaan verrattuna, kuten yleisesti on tapahtunut. Vuonna 2007 tehdyn HELMI ry:n jäsentutkimuksen mukaan joskus sairaalahoidossa oli ollut hieman useampi (80 %) Helmin jäsenistä kuin tämän tutkimuksen tekohetkellä. 45 40 35 30 25 20 Minulle on tehty hoitosuunnitelma vuosi 2012 vuosi 2007 Naisten ja miesten välillä ei havaittu eroa yleisesti sairaalahoidossa olleiden määrässä eikä myöskään sairaalahoitokertojen määrässä viimeisen viiden vuoden aikana. Tuolla aikavälillä sairaalahoidossa oleminen oli jonkin verran yleisempää nuorten kuin vanhempien ikäluokkien keskuudessa. Mielenterveysongelman diagnosointi tapahtuu tyypillisesti nuorella iällä, mikä lisää sairaalahoidon tarvetta. Hoitotasapaino ja tila vakiintuvat yleensä iän myötä. Sairaustyypin kautta tarkasteltuna viimeisen viiden vuoden aikana psykiatrisessa sairaalahoidossa olivat olleet yleisimmin he, jotka olivat maininneet sairaustyypikseen päihderiippuvuuden, skitsoaffektiivisen häiriön tai pakko-oireisuuden (noin 60 %). Joskus psykiatrisessa sairaalahoidossa oli ollut eniten skitsoaffektiivisen häiriön (100 %), skitsofrenian (95 %) ja pakko-oireisuuden mielenterveysongelmakseen maininneita (85 %). Hoitosuunnitelma oli tehty vain kahdelle viidestä (39 %) vastanneesta, mutta puuttui jopa kolmannekselta (33 %). Lähes yhtä moni (28 %) ei myöskään tiennyt, oliko heille tehty hoitosuunnitelmaa vai ei. Tulos on samansuuntainen kuin vuonna 2007 tehdyssä HELMI ry:n jäsentutkimuksessa. Tuolloin suunnitelma uupui hieman useammalta kuin nyt, 41 %:lta. 15 10 5 0 Kyllä Ei En tiedä Miehille oli tehty hoitosuunnitelma useammin kuin naisille. Miehet myös tiesivät hieman naisia paremmin oliko heille tehty hoitosuunnitelmaa vai ei. Ikää tarkasteltaessa suurimmalle osalle 20 29 vuotiaista oli tehty hoitosuunnitelma (63 %). Muissa ikäryhmissä se oli tehty vain alle puolille (alle 50 %). Sairaustyypin kautta tarkasteltaessa hoitosuunnitelma oli useimmiten tehty skitsofrenian, päihderiippuvuuden tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön ongelmakseen maininneille. Yleisimmin hoitosuunnitelmaa ei ollut tehty heille, jotka olivat maininneet ongelmatyypikseen jonkin neuropsykiatrisen häiriön tai sairauden, lievän masennuksen tai peliriippuvuuden. Tämä kertoo siitä, että vaikeampien mielenterveyden häiriöiden kohdalla hoitosuunnitelma oli tehty yleisemmin kuin lievempien. Lakisääteinen hoitosuunnitelma tulisi tehdä yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Tämän tutkimuksen valossa tämä ei kuitenkaan näyttäisi käytännössä toteutuvan. Vastaajien epätietoisuus mahdollisesta hoitosuunnitelmastaan voi johtua monista tekijöistä. Saattaa esimerkiksi olla, että hoitosuunnitelmasta ei mainita potilaalle tarpeeksi selkeästi ja ymmärrettävällä tavalla hoitoprosessin yhteydessä. Hoidon edistämisen kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että potilas voisi olla mahdollisimman täysipainoisesti mukana oman hoitonsa suunnittelussa ja arvioinnissa. Potilaan kannalta hoitosuunnitelman on tarkoitus jäsentää hoitoprosessin etenemistä sekä kuntoutusta. Potilaan ollessa tietämätön hoitosuunnitelmastaan, näiden tavoitteiden toteutuminen vaikeutuu.

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 9 3.5 Hyvinvointi ja elämään tyytyväisyys 3.5.1 Suoriutuminen arjessa Päivittäisessä suoriutumisessa esiintyi vastanneilla ongelmia melko yleisesti. Kivun ja kärsimyksen sekä pelkojen ja masennuksen tuntemukset olivat tavallisia. Kipua ja kärsimystä vähintään jonkin verran kokeneita oli 70 %, ja pelkoa ja masennusta oli ollut vielä hieman useammalla. Pelot ja masennus olivat sitä yleisempiä mitä nuoremmasta ikäluokasta oli kyse. Liikkumisen osalta koki jonkin verran ongelmia vajaa puolet (44 %). Pieni osa (1,5 %) totesi, ettei pysty liikkumaan lainkaan. Naisilla oli liikkumisessa miehiä enemmän ongelmia, ja he kokivat enemmän kipua ja kärsimystä kuin miehet. Vuoden 2012 hyvinvointitutkimuksen mukaan näiden ongelmien esiintyminen valtaväestössä oli selvästi harvinaisempaa (kipu ja kärsimys 45 %; pelot ja masennus 32 %; ongelmat liikkumisessa 18 %). Myös peseytymisessä ja pukeutumisessa sekä muissa päivittäisissä toimissa koettiin ongelmia. Neljännes vastanneista (24 %) koki vaikeuksia kirjeiden avaamisessa. Suun sairauksia, kuten reikiä tai puuttuvia hampaita oli ollut yli puolilla (53 %) vastanneista. Psyykenlääkkeillä saattaa olla suun terveyteen haitallisia vaikutuksia. Ne voivat joko lisätä tai vähentää syljeneritystä. Syljen erityksen väheneminen johtaa huonoon suun terveyteen. Jopa kaksi kolmesta (65 %) vastanneista totesi mahdollisesti tai ehdottomasti tarvitsevansa joissakin elämäänsä liittyvissä asioissa luotettavaa ja puolueetonta rinnalla kulkijaa, jonka kanssa voisi kehittää ratkaisuja. Tämä kertoo vahvasti olemassa olevasta tuen tarpeesta arjessa. Esimerkiksi palveluohjauksen keinoin voidaan pyrkiä vastaamaan tähän tarpeeseen. Naisilla tarve rinnalla kulkijalle oli hieman suurempi kuin miehillä. Tämän taustalla saattavat vaikuttaa sukupuoliset erot. Naisille avun tarpeen myöntäminen ja myös sen vastaanottaminen saattaa olla helpompaa ja kulttuurisestikin hyväksytympää kuin miehille. Mahdollisesti tai ehdottomasti luotettavaa ja puolueetonta rinnalla kulkijaa mainitsivat tarvitsevansa useimmiten he, jotka olivat maininneet mielenterveysongelmakseen jonkin neuropsykiatrisen häiriön (94 %), syömishäiriön (94 %) tai päihderiippuvuuden (87 %). 3.5.2 Elämään tyytyväisyys viimeisen kuukauden aikana Elämään tyytyväisyys viimeisen kuukauden ajalta oli suurimmalla osalla vastanneista ollut kohtuullisella tasolla. Reilut puolet (54 %) tunsi itsensä jatkuvasti tai melko usein tyytyväiseksi elämäänsä ja joskus elämäänsä oli tyytyväisiä vajaa kolmannes (30 %). Tyytyväisyys elintasoon oli suunnilleen samalla tasolla kuin elämään tyytyväisyys. Kuitenkin niin elämään kuin elintasoonkin tyytyväisyyden kohdalla oli joukko heitä, jotka eivät olleet tyytyväisiä. 16 % oli elämäänsä ja neljännes (25 %) elintasoonsa tyytyväisiä vain hyvin harvoin. Vastaajajoukossa esiintyi siis elämään ja elintasoon tyytyväisyyden osalta kahtia jakautuneisuutta. Tämä on havaittavissa myös siinä, että lähes 40 % vastanneista oli kokenut itsensä ainakin joskus nälkäiseksi ja heistä vajaa viidennes (18 %) jatkuvasti. Yleisimmin nälkäiseksi itsensä kokivat he, jotka olivat hyvin harvoin tyytyväisiä elintasoonsa. Kysymyksenasettelu ei tässä kuitenkaan ollut aivan tarkoituksenmukainen, koska on mahdollista että osa vastaajista on ajatellut tässä yhteydessä vain yleisesti nälän tunnetta, eikä niinkään arvioinut mahdollisuuttaan hankkia ruokaa. Miehet olivat viimeisen kuukauden aikana tunteneet itsensä naisia hieman tyytyväisemmiksi elämäänsä ja elintasoonsa, ja naiset puolestaan nälkäisemmiksi. Eri ikäryhmien välillä näissä ei havaittu eroja. Jatkuvasti tai melko tyytyväiseksi sairaustyypin osalta elämänsä kokivat yleisimmin skitsofrenian, päihdeongelman maininneet ja he jotka eivät osanneet luokitella ongelmaansa. Hyvin harvoin elämäänsä olivat tyytyväisiä yleisimmin he, jotka olivat luokitelleet ongelmakseen vaikean masennuksen, persoonallisuushäiriön tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Elämään tyytyväisyys kulki selkeästi käsi kädessä päivittäisen suoriutumisen kanssa. Jatkuvasti tai melko usein elämäänsä olivat tyytyväisimpiä he, jotka suoriutuivat päivittäisistä toimistaan, kuten liikkumisesta ja jokapäiväisistä askareistaan, hyvin. Heillä oli myös muita vähemmän kipuja ja kärsimystä ja pelkoa ja masennusta. Elämään tyytyväisyys oli yhteydessä myös siihen, kuinka aktiivisesti vastaajat olivat osallistuneet HELMI ry:n toimintaan. Lähes päivittäin Pasilan tai Siilitien jäsentalon toimintaan osallistuneet olivat tyytyväisempiä elämäänsä kuin harvemmin osallistuneet. Elämäänsä tyytyväiset ihmiset ovat usein aktiivisia osallistumaan erilaisiin toimintoihin. Kuitenkin järjestötoimintaan osallistuminen myös tukee toimintakykyä esimerkiksi luomalla osallisuuden kokemuksia ja tuomalla siten elämään mielekkyyttä. HELMI ry: n toiminta on yhteisöllistä ja tarjoaa monipuolista toimintaa. Tämä on tärkeä keino ehkäistä yksinäisyyttä ja edesauttaa koettua hyvinvointia. Kuten tyytyväisyydessä elämään ja elintasoon, myös tyytyväisyydessä henkiseen ja fyysiseen terveyteen esiintyi kahtia jakautuneisuutta. Osa koki selvää tyytyväisyyttä ja osa selvää tyytymättömyyttä. Henkiseen terveyteensä tyytyväiset kokivat yleisesti itsensä tyytyväisiksi myös fyysiseen terveyteensä. Kyselyyn vastanneista hieman vajaa puolet (48 %) oli jatkuvasti tai melko tyytyväisiä henkiseen sekä fyysiseen terveyteensä, ja noin viidennes (21 %) hyvin harvoin. Suurin osa (67 %) heistä, jotka olivat jatkuvasti tai melko usein tyytyväisiä henkiseen terveyteensä, olivat jatkuvasti tyytyväisiä myös fyysiseen terveyteensä. Naiset olivat miehiä useammin tyytyväisiä henkiseen terveyteensä ja miehet puolestaan fyysiseen terveyteensä. Eri ikäryhmien välillä näissä ei havaittu eroa. Sairaustyypin osalta henkiseen terveyteensä olivat harvimmin tyytyväisiä vaikean masennuksen ja ahdistushäiriön ongelmakseen maininneet, ja fyysiseen terveyteensä syömishäiriön ja persoonallisuushäiriön ongelmakseen maininneet Yksinäisyyden kokeminen viimeisen kuukauden aikana oli vastanneiden keskuudessa suunnilleen yhtä yleistä kuin

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 10 masentuneisuuden kokeminen. Myös nämä koskivat usein samoja henkilöitä. Yksinäiseksi itsensä koki jatkuvasti tai melko usein jopa 41 % ja masentuneeksi 38 % vastanneista. Hyvin harvoin yksinäiseksi itsensä koki yksinäiseksi 25 % ja masentuneeksi 27 %. 70 % heistä, jotka kokivat itsensä jatkuvasti tai melko usein yksinäisiksi, myös kokivat itsensä masentuneiksi. Naiset olivat kokeneet miehiä enemmän masentuneisuutta sekä yksinäisyyttä. Eri ikäryhmien välillä ei näissä ollut havaittavissa selkeitä eroja. Mielenterveyden ongelman osalta masennusta kokivat jatkuvasti eniten keskivaikean, vaikean masennuksen tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön ongelmakseen maininneet, ja yksinäisyyttä olivat tunteneet eniten vaikean masennuksen, persoonallisuushäiriön ja pakko-oireisuuden maininneet. Yksinäisyyden kokemukset ovat yleisiä tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa. Yksin asuminen on yleistynyt ja perinteinen maalaismainen yhteisöllisyys vähentynyt kaupungistumisen myötä. Tällöin myös arjen tukiverkot ovat vähäisempiä kuin aiemmin. Helmin jäsenistössä yksin asuminen oli huomattavasti yleisempää kuin muussa valtaväestössä. Tällöin myös yksinäisyys saattaa helposti muodostua ongelmaksi. Mielenterveyden ongelmat tuovat haasteita sosiaalisiin suhteisiin ja hankaloittavat perhe-elämää sekä ystävyyssuhteita. Riski yksinäisyyden kokemiselle on hyvin suuri, ja monet Helmin jäsenistä kokevatkin jääneensä elämän haasteiden keskellä yksin. Kyselylomakkeisiin kirjoitetuissa tarinoissa ja lisähuomautuksissa jotkut vastaajat kertoivat omakohtaisia kokemuksia erilaisista terveysongelmistaan, huonosta elintasosta ja köyhyydestä sekä yksinäisyydestään. Esimerkiksi pienestä eläkkeestä johtuva huono toimeentulo saattoi yhdistyä mielenterveyden ongelmiin sekä fyysisiin sairauksiin. Tällöin lääkkeisiin saattoi kulua suuri osa vähäisistäkin varoista. Eräs vastaajista totesi, että psyykeongelmat ja fyysiset ongelmat yhdistettynä köyhyyteen ovat rankka yhdistelmä. Monien kokemuksiin liittyi myös yksinäisyys. Yksinäisyys saattoi ilmetä osallisuuden kaipuuna, esimerkiksi toiveena viettää viikonloppuja tai juhlapyhiä yhdessä muiden kanssa. Joidenkin kohdalla yksinäisyys liittyi läheisten ihmisten menetyksiin. Yksinäisyyden kokemukset saattoivat myös olla luonteeltaan totaalisia ja koko elämänpiirin kattavia, sekä kytkeytyä vaikeisiin mielenterveyden ongelmiin. Jotkut kertoivat, ettei heillä ole ympärillään lainkaan läheisiä ihmisiä. Tällaisiin tilanteisiin yhdistyivät tunteet syrjäytetyksi tulemisesta. Monet vastaajista myös kertoivat kohdanneensa vahvoja ennakkoluuloja sairautensa vuoksi. Tämä on aiheuttanut häpeää ja mahdollisesti halun salata ongelmansa. Myös vastaajien lähipiiriin kuuluneet ihmiset saattoivat hävetä läheisensä sairautta, mikä koettiin hyvin raskaana. olleen pienempiä. Terveydentilaansa piti parempana kuin kaksi vuotta sitten yli puolet (53 %) vastanneista (täysin tai osittain samaa mieltä). Noin puolet (47 %) piti ihmissuhteitaan parempina ja yhtä suuri osa koki harrastusmahdollisuuksiensa parantuneen. Asemansa työelämässä koki paremmaksi vajaa kolmannes (28 %) vastanneista ja taloudellisen asemansa koki parantuneen reilu kolmannes (35 %). Miehistä jonkin verran suurempi osuus kuin naisista koki asemansa työelämässä sekä taloudellisen asemansa parantuneen. He kokivat myös terveydentilansa ja ihmissuhteidensa parantuneen jonkin verran useammin kuin naiset. Harrastusmahdollisuuksien osalta tilanteen totesi parantuneen hieman suurempi osa naisista kuin miehistä. Eri ikäryhmien välillä oli havaittu suuria eroja elämän eri osa-alueiden muutoksessa. Taloudellinen asema oli parantunut nuorilla ikäryhmillä vanhempia ikäryhmiä enemmän. 3.5.4. Itsetunto ja tulevaisuuden kohtaaminen Itsetuntoon ja tulevaisuuden kohtaamiseen liittyvän väittämän kohdalla vastaukset painottuivat melko tasaisesti samaa ja eri mieltä olevien kesken, kuitenkin hieman enemmän positiivisesti, eli samaa mieltä oleviin. Tavoitteellista ja merkityksellistä elämää koki elävänsä noin puolet (48 %) (jonkin verran samaa mieltä, samaa mieltä tai täysin samaa mieltä). Yli puolet vastanneista koki tekevänsä taitavasti hänelle tärkeät tehtävät ja arvioi sosiaaliset suhteensa palkitseviksi. Yhtä moni koki edistävänsä aktiivisesti muiden hyvinvointia ja onnellisuutta. Hyvä ihminen koki olevansa ja hyvää elämää koki elävänsä noin puolet (48 %) vastanneista, ja lähes yhtä moni teki jokapäiväisiä tehtäviään innostuneesti. Tulevaisuuteen suhtauduttiin luottavaisesti myös yhtä usein. Muiden ihmisten kunnioitusta koki vajaa puolet (42 %). Yhtä moni kuitenkin koki, etteivät muut ihmiset kunnioita häntä. Mielenterveyden häiriön osalta näin kokivat yleisimmin peliriippuvaiset, päihderiippuvaiset ja syömishäiriöiset. Naiset kokivat elävänsä tavoitteellista ja merkityksellistä elämää hieman useammin kuin miehet. Miehet puolestaan tekivät jokapäiväisiä tehtäviä hieman innostuneemmin kuin naiset, ja kokivat useammin tekevänsä taitavasti heille tärkeät tehtävät. Iän kautta tarkasteltuna eri ikäryhmien välillä ei havaittu suuria eroja. 20 29-vuotiaat ja 70 79-vuotiaat tekivät jokapäiväisiä tehtäviään vähemmän innokkaasti kuin muut ikäryhmät. Nuorimpaan ikäryhmään kuuluvat myös kokivat harvemmin edistävänsä muiden hyvinvointia ja onnellisuutta kuin muut, ja kokivat harvemmin olevansa hyviä ihmisiä ja elävänsä hyvää elämää. 3.5.3 Elämäntilanne verrattuna kahden vuoden takaiseen aikaan Verrattuna kahden vuoden takaiseen aikaan, monet kokivat terveydentilansa, ihmissuhteidensa ja harrastusmahdollisuuksiensa muuttuneen parempaan suuntaan. Työelämän suhteen sekä taloudellisessa asemassa muutosten koettiin 3.5.5 Elämänhallinta Elämän eri osa-alueita hallittiin yleisemmin hyvin kuin huonosti. Alkoholin ja muiden päihteiden käytön hallitsi melko tai erittäin hyvin suurin osa (77 %). Myös terveellisesti syömisen, riittävän unen ja levon, sekä omillaan toimeen tulemi-

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 11 sen totesi hallitsevansa hyvin enemmistö (60 %) vastanneista. Läheisistä huolehtimisen ja ihmissuhteiden vaalimisen koki hallitsevansa hyvin yli puolet (53 %), ja kuntoilun ja liikunnan osalta vastaava osuus oli hieman pienempi. Taloudellisia asioitaan arvioi hallitsevansa hyvin vain neljännes (25 %) vastanneista. Osalla vastaajista (18 %) oli ollut erilaisia talousvaikeuksia, kuten laskuja ulosotossa tai luottotietomerkintä. Joillekin oli tehty velkajärjestely ja osalle määrätty edunvalvoja, joka huolehti hänen talousasioistaan. Miehillä oli ollut talousvaikeuksia naisia useammin. Miehistä joka viidennellä (21 %) oli edunvalvoja ja naisista joka kymmenennellä (9 %). Talousvaikeuksia oli ollut sitä useammin mitä nuoremmasta ikäluokasta oli kyse. Puolet 20 29-vuotiaista ja vain neljä prosenttia yli 70-vuotiaista mainitsi kohdanneensa talousvaikeuksia. Naiset pärjäsivät miehiä hieman paremmin alkoholin ja muiden päihteiden käytön osalta (n=78 %, m=73 %). Kaikkiaan päihteiden osalta Helmin jäsenistössä ei vastausten perusteella noussut esiin päihdeongelmia, toisaalta kyselyyn vastanneiden voidaan olettaa olevan niin sanotusti paremmassa tilanteessa. Mielenterveys- ja päihdeongelmien yhteen niputtaminen koettiin monen osalta jopa loukkaavana, vaikka usein mielenterveysongelmia saatetaankin alkuun itsehoitona hallita päihteillä. Monella kuitenkin lääkityksen saaminen kuntoon vähentää päihteiden käyttöä ja jopa hankaloittaa esimerkiksi alkoholin suurkulutusta. Kuntoilun ja liikunnan, riittävän unen ja levon sekä läheisistä huolehtimisen osalta miehet kokivat hallitsevansa elämäänsä jonkin verran paremmin kuin naiset. Iän kautta tarkasteltuna nousi vastauksissa esiin joitain eroja. Vanhempiin ikäryhmiin (yli 30-vuotiaat) kuuluvat totesivat hallitsevansa yleisesti paremmin elämän eri osa-alueet kuin 20 29-vuotiaat. Päihteiden käytön, riittävän levon ja läheisistä huolehtimisen osalta ei kuitenkaan havaittu tätä eroa. Verrattaessa vastauksia vuonna 2012 toteutetun koko Suomen väestöä koskeneen Hyvinvointi ja eriarvoisuus-kyselyn (WEBE) tuloksiin, hallittiin elämän eri osa-alueita koko väestössä monilta osin selkeästi paremmin kuin HELMI ry:n jäsenten keskuudessa. Näin oli erityisesti taloudellisten asioiden osalta. Melko selkeästi eroa oli myös kuntoilun ja liikunnan sekä läheisistä huolehtimisen ja ihmissuhteiden vaalimisen kohdalla. Erot olivat pienempiä alkoholin ja muiden päihteiden käytön osalta, riittävän unen ja levon saamisessa sekä omillaan toimeen tulemisessa ja itsenäisessä elämässä. Taulukko 3: Kuinka huonosti tai hyvin hallitset elämääsi (pärjäät) seuraavien asioiden suhteen? (suluissa koko väestö) Taulukko 3: Kuinka huonosti tai hyvin hallitset elämääsi (pärjäät) seuraavien asioiden suhteen? (suluissa koko väestö) HELMI RY KOKO VÄESTÖ Melko huonosti/ Erittäin huonosti Melko hyvin/ Erittäin hyvin Oma alkoholinkäyttö ja 11,4 % (4,9 %) 76,6 % (83,3 %) muut päihteet Taloudelliset asiat 23,1 % (9 %) 25,2 % (72,3 %) Kuntoilu ja liikunta 36,7 % (15,7 %) 40,1 % (63,9 %) Riittävä uni ja lepo 25,7 % (13,5 %) 59,5 % (66,6 %) Läheisistäsi huolehtiminen, 25,9 % (7,9 %) 53,3 % (73,3 %) ihmissuhteiden vaaliminen Omillaan toimeen tuleminen/ Itsenäinen elämä 20,1 % (5,5 %) 59,8 % (59,8 %) 3.5.6 Haastavien elämäntilanteiden kohtaaminen Suurin osa vastaajista oli kohdannut henkilökohtaisesti useita haasteellisia elämäntilanteita. 13 %

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 12 3.5.6 Haastavien elämäntilanteiden osalta nämä olivat selvästi harvinaisempia. Vaille tarvittavaa kohtaaminen hoivaa jäämisen osalta ei voida tämän kysymyksen perusteella tietää, onko kyseessä vaille tarvittavaa hoivaa jääminen lapsena vai vanhempana. Noin viidennes oli kokenut osalta nämä olivat selvästi harvinaisempia. Vaille tarvittavaa hoivaa jäämisen osalta ei voida tämän Suurin osa vastaajista oli kohdannut henkilökohtaisesti kysymyksen useita haasteellisia perusteella elämäntilanteita. tietää, 13 % onko oli kokenut kyseessä mainituista tilanteista yhden. Jopa neljä tai useamman näistä man ja hieman harvempi kohdannut asunnottomuutta tai vaille väkivaltarikoksen, tarvittavaa ongelmallisen hoivaa jääminen avioeron tai lapsena päihdeongel- vai vanhempana. tilanteista elämässään Noin oli kokenut viidennes lähes puolet oli (46 kokenut %). Naiset olivat kohdanneet näistä omakohtaisesti jonkin verran alle kymmenen prosenttia. väkivaltarikoksen, vakavan onnettomuuden. ongelmallisen Valtaväestössä avioeron näiden osuus tai oli päihdeongelman useampia kuin miehet. ja Naisista hieman 81 % harvempi ja miehistä kohdannut 74 % oli asunnottomuutta tai vakavan onnettomuuden. kohdannut näistä elämäntilanteista kaksi tai useampia. Iän Myös perheessä ja lähisuvussa oli esiintynyt melko yleisesti Valtaväestössä näiden osuus oli alle kymmenen prosenttia. kautta tarkasteltuna yleisintä haastavien elämäntilanteiden kasautuminen oli keskimmäisillä ikäryhmillä. Yleisimmin kuusi tai useamman vaikean elämäntilanteen olivat kohdanneet päihdeongelman (55 %), persoonallisuushäiriön (35 %) tai syömishäiriön ongelmakseen maininneet (33 %). Kaksi kolmesta vastaajasta oli kokenut henkilökohtaisesti vakavan mielenterveysongelman, kun valtaväestössä luku oli vain kuusi prosenttia. Köyhyydessä oli elänyt yli puolet ja pitkäaikaistyöttömyyttä oli kokenut hieman alle puolet. Valtaväestössä näiden osuus oli noin viidennes. Joka kolmas tai useampi totesi kokeneensa henkilökohtaisesti myös vakavan fyysisen sairauden, vammaisuutta tai vajaakuntoisuutta tai vaille tarvittavaa hoivaa jäämisen. Koko väestön erilaisia haastavia elämäntilanteita. Yleisimmin oli kohdattu päihdeongelmia, vakavia fyysisiä sairauksia ja vammaisuutta tai vajaakuntoisuutta. Yleisesti kohdattuja tilanteita olivat myös ongelmallinen avioero, vakava mielenterveysongelma Myös perheessä ja lähisuvussa oli esiintynyt melko yleisesti erilaisia haastavia elämäntilanteita. sekä pitkäaikaistyöttömyys. Päihdeongelmien ja vakavien fyysisten sairauksien osalta vastaava esiintyvyys koko valtaväestössä oli pienempi. Henkilökohtaisesti tai perheessä ja lähisuvussa kohdattuna päihdeongelmat olivat huomattavasti yleisempiä HELMI ry:n jäsenillä kuin valtaväestössä. Yleisimmin oli kohdattu päihdeongelmia, vakavia fyysisiä sairauksia ja vammaisuutta tai vajaakuntoisuutta. Yleisesti kohdattuja tilanteita olivat myös ongelmallinen avioero, vakava mielenterveysongelma sekä pitkäaikaistyöttömyys. Päihdeongelmien ja vakavien fyysisten sairauksien osalta vastaava esiintyvyys koko valtaväestössä oli pienempi. Henkilökohtaisesti tai perheessä ja lähisuvussa kohdattuna päihdeongelmat olivat huomattavasti yleisempiä Helmi ry:n jäsenillä kuin valtaväestössä. Taulukko 4: Haastavien elämäntilanteiden kohtaaminen henkilökohtaisesti tai perheessä / lähisuvussa Henkilökohtaisesti koettu Helmi ry:n jäsenet Koko väestö Perheessä / Lähisuvussa Helmi ry:n jäsenet Vakava mielenterveysongelma 67 % 6 % 14 % 23 % Köyhyydessä eläminen 54 % 21 % 9 % 16 % Pitkäaikainen työttömyys 47 % 22 % 14 % 45 % Vakava fyysinen sairaus 38 % 11 % 30 % 24 % Vammaisuus tai vajaakuntoisuus 34 % 5 % 17 % 23 % Vaille tarvittavaa hoivaa jääminen Taulukko 4: Haastavien elämäntilanteiden kohtaaminen henkilökohtaisesti tai perheessä / lähisuvussa 33 % 7 % 13 % 16 % Väkivaltarikos 22 % 6 % 10 % 3 % Ongelmallinen avioero 21 % 9 % 15 % 34 % Päihdeongelma 19 % 3 % 30 % 9 % Asunnottomuus 17 % 3 % 4 % 19 % Vakava onnettomuus 16 % 4 % 11 % 7,5 Koko väestö

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 13 Naiset olivat kohdanneet miehiä useammin omakohtaisesti köyhyyttä, vakavan fyysisen sairauden tai ongelmallisen avioeron. Perheessään tai lähisuvussaan he olivat kohdanneet miehiä useammin päihdeongelmia ja ennenaikaisen kuoleman. Vakavan mielenterveysongelman olivat useammin kokeneet nuoremmat kuin vanhemmat, yleisimmin 30 39-vuotiaat. Vaille tarvittavaa hoivaa jääminen oli yleisintä 30 49-vuotiailla. Nämä luvut osoittavat, että huono-osaisuuden ja rankkojen elämänkokemusten kasautuminen on mielenterveyden ongelmista kärsivien kohdalla huomattavaa. Vaikeat elämänkokemukset lisäävät riskiä mielenterveyden häiriöihin, ja toisaalta mielenterveyden ongelmat altistavat haastavien elämäntilanteiden kohtaamiselle. Esimerkiksi omassa lapsuuden perheessä koetuilla vaikeilla kokemuksilla saattaa olla moninaisia vaikutuksia ihmisen tuleviin elämänkokemuksiin. Esimerkiksi vaille tarvittavaa hoivaa jäämisellä näyttää olevan yhteyttä mielenterveyden ongelmien määrään. Yli puolet (57 %) heistä, jotka olivat jääneet ilman tarvittavaa hoivaa, olivat maininneet mielenterveyden ongelmikseen kolme tai useamman tyypin. 4 YHTEISKUNTA JA PALVELUT 4.1. Asema yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisten ryhmien väliset erot Yhteiskunnallisen asemansa osalta vastaajat eivät kokeneet kuuluvansa selkeästi kaikkein huono-osaisimpiin, eivätkä kaikkein hyväosaisimpiin vaan useimmiten asteikon keskivaiheille (1=kaikkein huono-osaisimmat, 10=kaikkein hyväosaisimmat). Kuitenkin jopa 40 % vastanneista sijoitti itsensä asteikon luvulle neljä tai sen alle. Kymmenen prosenttia katsoi kuuluvansa kaikkein huono-osaisimpiin (1-2) ja kuusi prosenttia kaikkein hyväosaisimpiin (9-10). Vastausten keskiarvo oli 5,3 ja mediaani 5,0. Työkyvyn osalta vastaukset painottuivat hieman selkeämmin asteikon alaosaan eli työkyky koettiin jonkin verran huonommaksi kuin yhteiskunnallinen asema. Noin puolet (49 %) sijoitti itsensä arvolle 4 tai sen alapuolelle, ja arvoille 9-10 noin joka kymmenes (11 %). Vastausten keskiarvo oli 4,8 ja mediaani 5,0. Naiset sijoittivat itsensä hieman korkeammalle yhteiskunnallisen aseman asteikolla kuin miehet. He kuitenkin kokivat työkykynsä olevan huonompi kuin miehet. Iän kautta tarkasteltuna huono-osaisimpiin ja myös työkyvyltään huonoimmaksi itsensä sijoittivat yleisimmin 20 29-vuotiaat (57 %). Vanhempien ikäryhmien kohdalla nämä osuudet olivat pienempiä. Sosiaalista asemaa tarkasteltaessa työssäkäyvät kokivat sekä yhteiskunnallisen asemansa sekä työkykynsä olevan parempia kuin muilla. Huono-osaisuus korostui työttömien kohdalla ja huono työkyky sairauslomalla olevilla. Sairaustyypin osalta huono-osaisuus oli yleisintä keskivaikean masennuksen ja persoonallisuushäiriön maininneilla ja huono työkyky syömishäiriöistä ja pakko-oireisuudeksi ongelmansa luokitelleilla. Yhteiskunnalliset ryhmien väliset erot koettiin vastaajajoukossa yleisesti suuriksi. Valtaosa (89 %) vastanneista oli osittain samaa tai täysin samaa mieltä, että tuloerot ovat Suomessa liian suuret. Enemmistö myös koki (86 %), että terveyserot ovat Suomessa liian suuret ja että Suomessa asuinalueiden välillä on liian suuria eroja (76 %). Suunnilleen yhtä monet olivat samaa mieltä siitä, että markkinoilla on liikaa valtaa ja että elämässä on nykyään liikaa kilpailua. Jokaisen väittämän kohdalla ei samaa eikä eri mieltä olevien osuus jäi pieneksi ja kaikkein pienimmäksi jäi eri mieltä olevien osuus. Naiset kokivat yhteiskunnallisten ryhmien väliset erot miehiä suuremmiksi. Iän osalta vanhimmissa ikäryhmissä koettiin nuorempia useammin tuloerot, asuinalueiden väliset erot ja markkinoiden valta liian suureksi. 4.2 Mielenterveyshoidon laatu ja vaikuttavuus Vastaajat olivat suurelta osin tyytyväisiä saamansa mielenterveyshoidon laatuun. Viimeisen vuoden aikaa arvioidessaan enemmistö vastanneista (68 %) oli täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että heidät oli otettu vakavasti terveydenhuollossa yleensä. Sosiaalipalveluiden osalta osuus oli suhteessa lähes vastaava (50 %). Sosiaalipalveluiden kohdalla oli huomattavasti enemmän kuin terveyspalveluiden kohdalla heitä, joita kysymys ei koskenut (25 %). Vastaajat kokivat myös useimmiten saaneensa kunnioittavaa kohtelua eri ammattilaisten luona asioidessaan. 73 % koki saaneensa kunnioittavaa kohtelua (täysin tai osittain samaa mieltä) asioidessaan viimeksi psykiatrin luona ja 78 % asioidessaan yleislääkärin luona. Psykologin ja mielenterveyshoitajan kohdalla luvut olivat 52 % ja 59 %. Näissä kuitenkin oli suurempi kuin edellisissä heidän osuutensa, joita kysymys ei koskenut lainkaan (noin 30 %). Myös sosiaalityöntekijältä, velkaneuvojalta ja edunvalvontatoimiston virkailijalta oli yleisesti saatu kunnioittavaa kohtelua. Enemmistö vastanneista koki, että heidän saamansa sairaalahoito ja lääkehoito olivat vaikuttaneet myönteisesti heidän mielenterveyteensä. Myös saatu keskusteluapu koettiin hyvin myönteisesti. Runsaat puolet vastanneista (53 % täysin tai osittain samaa mieltä) koki, että heidän saamansa sairaalahoito oli vaikuttanut myönteisesti heidän mielenterveyteensä. Eri mieltä olevia oli selkeästi pienempi osuus (13 %). Lääkehoidon koki vaikuttaneen myönteisesti 74 % ja saamansa keskusteluavun suunnilleen yhtä moni. Selvä enemmistö koki myös tuen läheisiltään sekä vertaisiltaan vaikuttaneen positiivisesti hänen mielenterveyteensä. Eri sukupuolten välillä oli vastausten osalta jonkin verran eroja. Miehet olivat naisia useammin samaa mieltä siitä, että heidät oli otettu vakavasti sosiaalipalveluissa (n=47 %, m=63 %). Miehet myös kokivat saaneensa naisia useammin kunnioittavaa kohtelua psykologilta, mielenterveyshoitajal-

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 14 ta sekä edunvalvontatoimiston virkailijalta. Naiset arvioivat saaneensa kunnioittavampaa kohtelua psykiatrilta kuin miehet. He myös totesivat saamansa lääkehoidon sekä keskustelutuen läheisiltä ja vertaisilta vaikuttaneen mielenterveyteensä hieman positiivisemmin kuin miehet. Yli 50-vuotiaat kokivat sitä nuorempia hieman useammin, että heidät oli otettu terveyspalveluissa vakavasti. Sen sijaan sosiaalipalveluiden osalta tilanne oli hieman päinvastainen. Yli 70-vuotiaat kokivat harvimmin ja nuorin ikäryhmä yleisimmin, että heidät oli otettu vakavasti. Saamansa sairaalaja lääkehoidon sekä erimuotoisen keskusteluavun arvioivat positiivisimmin yli 70-vuotiaat. heitä ollut otettu vakavasti terveydenhuollossa. Sosiaalipalveluiden osalta vastaavaa kokivat eniten jokin muu -tyypin, syömishäiriön sekä paniikkihäiriön ongelmakseen maininneet. Erot eri ryhmien välillä eivät kuitenkaan muodostuneet kovin suuriksi. Myös hoitosuunnitelman puuttumisella näyttää olevan yhteyttä palvelutyytyväisyyteen. Heistä, joilla ei ollut hoitosuunnitelmaa tai jotka eivät tienneet mahdollisesta hoitosuunnitelmastaan, noin neljännes koki, ettei heitä ollut otettu vakavasti. Vastaava osuus heistä joilla oli hoitosuunnitelma, oli viidennes (20 %). Sosiaalipalveluiden osalta tilanne oli täysin samansuuntainen. Diagnoosityypin kautta tarkasteltuna eri ryhmillä nousi jonkin verran eroja siinä, miten he kokivat tulleensa kohdelluiksi mielenterveyspalveluiden asiakkaina (taulukko 5). Päihderiippuvaisissa, syömishäiriöisissä ja persoonallisuushäiriöisissä oli eniten heitä (noin 40 %), jotka kokivat, ettei Taulukko 5: Tunnen, että minut on otettu vakavasti terveydenhuollossa (n=337) tai sosiaalipalveluissa (n=290) yleensä Taulukko 5: Tunnen, että minut on otettu vakavasti terveydenhuollossa (n=337) tai sosiaalipalveluissa (n=290) yleensä OSIN TAI TÄYSIN ERI MIELTÄ MIELENTERVEYDEN ONGELMA TERVEYDENHUOLLOSSA YLEENSÄ SOSIAALIPALVELUISSA YLEENSÄ Lievä masennus 26 % 20 % Keskivaikea masennus 36 % 23 % Vaikea masennus 27 % 25 % Kaksisuuntainen mielialahäiriö 19 % 15 % Skitsofrenia 14 % 7 % Pakko-oireisuus 36 % 20 % Jokin persoonallisuus-häiriö 40 % 29 % Syömishäiriö 38 % 30 % Paniikkihäiriö 31 % 27 % Ahdistushäiriö 28 % 23 % Jokin neuropsykiatrinen häiriö 31 % 20 % tai sairaus, esim. ADHD Peliriippuvuus 28 % 14 % Päihderiippuvuus 44 % 20 % En osaa sanoa 25 % 10 % Jokin muu, mikä? 29 % 29 % skitsoaffektiivinen häiriö Jokin muu 36 % 32 %

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 15 4.4 Palvelut ja viranomaisten toiminta Viranomaisten toimintaa pyydettiin arvioimaan kysymällä, oliko vastaajalta viimeisen kolmen vuoden aikana evätty tai hankaloitettu jonkin etuuden tai palvelun saamista ja kuinka yleistä tällainen toiminta on. Avokohtiin oli mahdollista kirjoittaa tarkemmin, mitä tapahtui. Monen vastauksen kohdalla ei ollut merkitty ongelmallisten tilanteiden määrää, mutta silti oli saatettu kirjoittaa avovastauskohtiin jotakin. Vastaukset analysoitiin siinä muodossa kun ne olivat, ilman täydennyksiä. Palvelua tai etuutta hakiessaan kolmannes vastanneista (33 %) oli siirretty kerran, muutaman kerran tai usein asiattomasti toisen viranomaisen luokse. Kysyttäessä onko jonkin hakemasi palvelun tai etuuden kohdalla päätöksen teko kestänyt kohtuuttoman pitkään 40 % mainitsi kokeneensa tämän vähintään kerran. Heistä 12 % oli kohdannut tällaista usein. Tähän kysymykseen liittyvissä avovastauksissa vastaajat kertoivat kokeneensa hankaluuksia terveys- tai sosiaalipalveluiden asiakkaaksi tai vastaanotolle pääsyssä. Ongelmia oli ollut myös terapiaan tai kuntoutukseen pääsemisessä. Monet mainitsivat, että taloudellisten etuuksien, KELA:n päätösten sekä lääkärinlausuntojen saaminen oli joskus kestänyt hyvin pitkään. Myös papereiden siirtyminen eri toimitahojen välillä saattoi olla hyvin hidasta. 38 % vastanneista oli kokenut vähintään kerran viranomaisen luokitelleen hänet niin, että se oli rajannut hänen mielestään järkeviä valintoja elämässä. Avovastauksissa vastaajat mainitsivat jääneensä vasten tahtoaan esimerkiksi ilman terapiaa tai kuntoutusta, työtä tai opiskelupaikkaa. Oli koettu myös toimintakyvyn aliarvioimista tai toisaalta toimintakyvyn yliarvioimista esimerkiksi työkyvyn osalta. Eräs vastaaja totesi, että hänen oma arviointikykynsä oli kyseenalaistettu. Eräs mainitsi raskaana kokemuksena tahdonvastaiseen hoitoon joutumisen. Suunnilleen yhtä suuri osuus kuin edellisissä, jopa 41 % oli kokenut kerran tai useammin joutuneensa tilanteeseen, jossa hänen elämänsä oli muodostunut kohtuuttoman vaikeaksi viranomaisen tekemän etuuspäätöksen tai toimenpiteen vuoksi. Monet kokivat tällaisiksi tilanteiksi tiettyjen taloudellisten etuuksien eväämisen, viivästymisen tai takaisinperinnän. Tällaisia olivat myös erilaiset viranomaisten tekemät perheitä koskeneet ratkaisut. Eräs vastanneista koki saamansa väärän diagnoosin loukkaavana. Naisten ja miesten osuuksissa ei näiden osalta havaittu eroja. Iän kautta tarkasteltuna keskimmäiset ikäryhmät olivat yleisimmin kokeneet elämänsä hankaloituneen viranomaisten toiminnan vuoksi. Diagnoosityypin osalta viranomaisten toimintaan olivat yleisesti tyytymättömimpiä jostain neuropsykiatrisesta häiriöstä tai sairaudesta, päihdeongelmasta sekä syömishäiriöstä kärsivät. Kaikkien esitettyjen väitteiden osalta yli puolet heistä oli kokenut ongelmia vähintään kerran. Myös persoonallisuushäiriöisillä ja ahdistushäiriöisillä vastaava osuus oli suuri. Yleisestikin diagnoosityypin osalta erot nousivat eri ryhmien välillä suuriksi. Monet olivat siis kokeneet hankaluuksia ja viivästymistä palveluiden ja etuuksien saamisessa. Jotkut olivat kokeneet niitä usein. Joidenkin mielestä heidän elämänsä oli jopa muodostunut kohtuuttoman vaikeaksi viranomaisen toiminnan vuoksi. Edellisessä alaluvussa ilmeni, että mielenterveyshoidon laatuun ja ammattilaisilta saatuun kohteluun oltiin yleisesti melko tyytyväisiä. Kuitenkin yleisesti viranomaisten toimintaan palveluiden ja etuuksien osalta ei oltu yhtä tyytyväisiä. Näiden tulosten perusteella tulisi palveluiden saatavuutta yleisesti pyrkiä parantamaan ja palveluntarpeen arviointia kehittämään. Mielenterveyden ongelmista kärsivien oma arviointikyky saatetaan tietyissä tilanteissa kyseenalaistaa. Tällöin on vaarana esimerkiksi toimintakyvyn väärin arvioiminen. 5 YHTEENVETO Mielenterveyden ongelmista on tullut entistä julkisempia, ja niihin liittyvä avoimuus on joiltain osin kasvanut. Kuitenkin edelleen mielenterveyden ongelmiin liittyy myös häpeää ja kasautuvaa huono-osaisuutta. Mielenterveyden ongelmat saattavat myös kasautua ja yhdistyä fyysisiin sairauksiin sekä muuhun huono-osaisuuteen, kuten heikkoon elintasoon ja yksinäisyyteen. Mielenterveyden ongelmien hoidossa tarvitaan laaja-alaista asiantuntijuutta sekä yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Tärkeässä roolissa ovat niin yksityisen, julkisen kuin kolmannen sektorin toimijat. Myös HELMI ry:n jäsenistössä esiintyi mielenterveysongelmien kasautumista. Yleisimmin esiintyviä mielenterveyden häiriöitä olivat masennus, ahdistuneisuushäiriö sekä skitsofrenia. Usein ongelmat oli alettu tiedostaa nuoruusiässä tai varhaisessa aikuisuudessa, jolloin myös oli tyypillisesti saatu ongelman diagnoosi. Hoitokeinona suurimmalla osalla oli lääkehoito. Kokonaisuudessaan erilaiset psykososiaalisen tuen muodot yhdessä terapiahoidon kanssa jäivät vähäisempään rooliin kuin lääkehoito. Verrattaessa vuonna 2007 tehtyyn edelliseen Helmin jäsentutkimukseen, sairaalahoidossa olleiden kokonaisosuus oli hieman pienentynyt. Tämä näyttäisi siis seuraavan yleistä kehitystä sairaalahoidon vähenemisestä. Vastaajat olivat suurelta osin tyytyväisiä saamaansa mielenterveyshoidon laatuun. Enemmistö vastanneista koki, että heidän saamansa sairaala- ja lääkehoito oli vaikuttanut myönteisesti heidän mielenterveyteensä. Myös saatu keskusteluapu koettiin hyvin myönteisesti. Lisäksi keskeisessä roolissa oli läheisiltä ja vertaisilta saatu tuki. Sukupuoli, ikä, diagnoosityyppi ja palvelusuunnitelman puuttuminen näyttäisivät osaltaan vaikuttavan palveluihin tyytyväisyyteen. Hoitosuunnitelman osalta lainsäädännön asettamat tavoitteet eivät ole näyttäneet toteutuneen. Hoitosuunnitelma uupui monelta, ja monet olivat siitä tietämättömiä. Samanlainen tulos havaittiin myös vuoden 2007 HELMI ry:n jäsentutkimuksessa, jolloin suunnitelma uupui hieman useammalta kuin nyt. Hoitoprosessin edistämisen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että hoitosuunnitelma tehtäisiin ja todettaisiin yhteisymmärryksessä potilaan kanssa.

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 16 Päivittäisen suoriutumisen osalta vastaajilla esiintyi ongelmia melko yleisesti. Kivun ja kärsimyksen sekä pelkojen ja masennuksen tuntemukset olivat tavallisia. Enemmistö vastanneista totesi kaipaavansa joissakin elämäänsä liittyvissä asioissa luotettavaa ja puolueetonta rinnalla kulkijaa. Tämä kertoo vahvasti olemassa olevasta tuen tarpeesta arjessa, johon voidaan pyrkiä vastaamaan esimerkiksi palveluohjauksen keinoin. Suurin osa vastanneista oli melko tyytyväisiä elämäänsä sekä elintasoonsa. Elämään tyytyväisyys kulki selkeästi käsi kädessä päivittäisen suoriutumisen kanssa. Elämään tyytyväisyys oli yhteydessä myös aktiivisuuteen HELMI ry:n toiminnassa. Samalla kun aktiivisuus kertoo yksilön voimavaroista, se kuvaa järjestötoiminnan positiivista vaikutusta hyvinvointiin. Ihmiset osallistuvat mielellään yhteiseen, vertaisuutta mahdollistavaan toimintaan, mikä samalla tukee heidän toimintakykyään. Elämään tyytyväisyydessä samoin kuin tyytyväisyydessä elintasoon esiintyi myös kahtia jakautuneisuutta. Näin oli myös tyytyväisyydessä henkiseen ja fyysiseen terveyteen, samoin kuin tyytyväisyydessä päivittäiseen toimintakykyyn. Osa oli hyvin tyytyväisiä, mutta osa koki päinvastoin. Monilla ongelmat saattoivat kasautua, jolloin oli kyse esimerkiksi sairauksista, heikosta elintasosta, yksinäisyydestä sekä näköalattomuudesta tulevaisuuden suhteen. Monet olivat kohdanneet paljon rankkojakin elämäntilanteita niin omakohtaisesti kuin lähipiirissään. Usein omiin kokemuksiin, ja erityisesti sairauteen yhdistyi häpeän kokemus. Monet kokivat voimakasta häpeää mielenterveyden ongelmansa vuoksi, ja olivat kohdanneet runsaasti erilaisia ennakkoluuloja. Vastaajat kokivatkin tärkeänä, että tämänkaltaisiin negatiivisiin asenteisiin pyrittäisiin vaikuttamaan laajalla rintamalla. Keskeisenä keinona nähtiin avoimuus sekä asiallisen tiedon lisääminen esimerkiksi psyykkisten ongelmien syistä ja moninaisuudesta. HELMI ry:n tekemä yhteiskunnallinen vaikuttamistyö nähtiin eräänä tällaisena kanavana. Monet vastanneet pitivät edunvalvontatyötä yhtenä HELMI ry:n keskeisimmistä toimintamuodoista. Muissa tärkeäksi koetuissa toimintamuodoissa korostuivat yhteisöllisyys ja vertaistuki sekä mahdollisuus monipuoliseen virkistävään tekemiseen. Tämänkaltaisten seikkojen koettiin tuovan arkeen vaihtelua sekä tarjoavan tärkeitä osallisuuden kokemuksia. Mielenterveyden ongelmasta kärsivän kohdalla onkin tärkeää kiinnittää huomiota osallisuuden mahdollisuuksien vahvistamiseen. Tämä tarkoittaa niin ruohonjuuritason työtä, kuin laajempiakin palvelukokonaisuuksia. Tarvitaan toimintakykyä tukevaa toimintaa, työ- ja harrastusmahdollisuuksia sekä vertaistuen mahdollistavaa yhteisöllisyyttä. Keskeisiä tavoitteita tulisi olla hoitomuotojen monipuolisuus, joihin on sisäänrakennettuna ihmisen kunnioittaminen sekä kuunteleva kohtaaminen. Lähteet: Harjajärvi, Minna & Pirkola, Sami & Wahlbeck, Kristian 2006; Aikuisten mielenterveyspalvelut muutoksessa. Helsinki: STAKES.

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Jäsenkyselyn 2012 keskeiset osat sivu 17

Mielenterveysyhdistys HELMI ry Pasilan puistotie 7 00240 Helsinki Puhelinvaihde: (09) 8689 070 Sähköposti: helmi@mielenterveyshelmi.fi Verkkosivut: www.mielenterveyshelmi.fi