Ohjausfilosofia Aino Matilainen Humanistinen ammattikorkeakoulu Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma Seikkailukasvatus järjestö- ja nuorisotyössä Joulukuu 2013
Minä olen ohjannut hyvin monia erilaisia toimia, niin osana opiskelua, kuin sen ulkopuolellakin. Ensimmäiset oikeat ohjauskokemukseni tulevat rippikoululeireiltä, tällä hetkellä toimin ohjaajana partiolaisilla. Vaikka kokemukseni ohjauksista ovat monipuolisia ja ovat sisältäneet useita eri ikäryhmiä, minulla ei ole kovin paljon kokemuksia ohjauksista, tai ohjaukseni ovat olleet lyhytkestoisia. Tällä tarkoitan että en ole esimerkiksi ohjannut samaa ryhmää kovinkaan pitkää aikaa. Kun ohjaan, pyrin ensin selvittämään itselleni tilanteen, jossa ryhmä on, sekä hankkimaan tarpeeksi faktatietoa. Esimerkiksi kun aloitin partiossa toimimisen tänä syksynä, en ollut ikinä ollut itse partiolainen. Minun oli hankittava erilaista tietotaitoa hyvin nopeasti, vaikka onkin myönnettävä, että parhaiten työtä oppii tekemällä ja virheitä sattuu. Jos kanssani toimii toinen ohjaaja jonka taitotaso on korkeampi kuin omani, häneen voi turvautua epävarmoissa asioissa. Kun olen hankkinut tietoa asioista, paneudun itse ryhmään, eli ovatko ryhmäläiset tuttuja toisilleen, onko erityishuomioita ja mikä on ryhmäläisten taitotaso. Myös monia muita asioita on otettava huomioon että ohjauksista tulisi mahdollisimman onnistuneita minulle, myös mielekkäitä ohjattaville. Koen vahvuuksikseni ohjaajana erityisesti sen, että huomioin hyvin ryhmäläisiä. Minulle on helppoa huomata erilaisia piirteitä eri ihmisissä ja käyttäytyä luontevasti erilaisten ihmisten kanssa, vaikka en välttämättä heidän kanssaan edes normaalisti tulisi toimeen. Ohjaajana on pystyttävä käyttäytymään erilaisten ihmisten kanssa eri tavoin, mutta toimimaan silti ohjaajan roolissa samalla tavalla kaikkien kanssa, erottelematta ketään, ellei toiminta sitä erityisesti vaadi. Minulle on helppoa huomioida erilaiset taitotasot ja muokata nopeasti toimintaa sen mukaisesti, esimerkiksi jos joku ei uskalla kiivetä seinämää ylös asti kannustuksista huolimatta, ei ole pakko, vaan seinämän kiipeämisen voi lopettaa myös puolivälissä, milloin tekeminen on vielä mielekästä ja turvallisen tuntuista. Minusta on myös mukavaa tutustuttaa uusia ihmisiä toisiinsa ja helpointa on toimia sellaisen ryhmän
kanssa, joka haastaa itseään. Saatan lisätä paineita muun muassa sekoittamalla tuttuja kaveriporukoita eri ryhmiin toiminnoissa. Minun on pakko myöntää, että olen monesti hiljainen ohjaaja, vaikka en haluaisi. Varsinkin jos tilanne on minulle uusi ja en ole tehnyt ohjaamaani asiaa paljon, tilanne jännittää paljon. Esimerkiksi tiipiin rakennuksessa oli toisaalta mielenkiintoista kokeilla uutta, mutta toisaalta hirvitti, koska en ollut itsekään ammattilainen. Huomasin samassa ohjauksessa myös, että minun on helpompi toimia ohjaajana yksin kuin pareittain, riippuen toki tilanteesta ja ohjauksen aiheesta. Minusta on helpompaa ajatella että on yksin vastuussa tilanteesta, jolloin ei myöskään tule luotettua liikaa toiseen vaan enemmän itseen. Kun olen yksin vastuussa ohjaustilanteesta, ajattelen sitä paljon enemmän etukäteen ja harjoittelen sekä pohdin eri asioita. Kun olen jonkun toisen parina tai ryhmässä ohjaajana, en välttämättä uskalla avata suutani, en ajattele kaikkea loppuun asti tai luotan siihen, että joku muu tekee huomaamani puutteelliset asiat. Näin ei kuitenkaan saisi olla, vaan minun tulisi aina, tilanteesta riippumatta pystyä yhtä suureen ja huolelliseen työpanokseen kuin itsenäisesti työskennellessäni. Toisaalta esimerkiksi juuri partiossa tapahtuva yhden ryhmän pitkäkestoinen ohjaus onnistuu paremmin pareittain, koska ei tarvitse aina tehdä kaikkea yksin, mikä helpottaa työtaakkaa ja vähentää stressiä. Omaan ohjaukseeni olen huomannut myös selkeitä kehityksen merkkejä. Minun on yhä helpompaa soveltaa ja tehdä nopeita päätöksiä. Tämä voi kuitenkin johtaa siihen, että toimin liikaa johtajan roolissa, enkä annakaan ryhmäläisille vapaita käsiä, vaikka joskus ohjelma niin vaatisikin. Seikkailukasvatuksessa, varsinkin ryhmäkohtaisissa tehtävissä ohjaajan on näet muistettava toimia välillä myös pelkästään kannustajana. (Gass, S. & Priest, M. 2005 s. 149) Huomaan että joskus saatan mennä ryhmän ohjaajana auttamaan ryhmää liian helpoin perustein, varsinkin jos minulla on omasta mielestäni hyviä ideoita. Minun
tulisi muistaa antaa enemmän tilaa myös ryhmäläisille ajatella ja toimia itsenäisesti. Varsinkin seikkailukasvatuksen aikana ryhmäprosessi tuli minulle hyvin selkeästi ilmi, joskin olin tällöin osallistuja. Opiskelijaporukkamme on todella tiivis koska saimme toimia itsenäisesti ja teimme myös koulun ulkopuolella asioita yhdessä. Se antoi minulle hyvän muistutuksen siitä, että ohjaajana minun täytyy joskus vain olla paikalla ja tarkkailla, eikä aina vetää ryhmää tiettyyn suuntaan. Ryhmä voi myös itse päätyä lopputulokseen joka on todella hyvä. (Räty, K. 2011 s. 54) Kun huomasin, että työskentelen paremmin ollessani yksin vastuussa, aloin ajatella, ettei se ole oikein. Minun tulisi pystyä yhtä hyvään työsuoritukseen aina. Vaikka kuulostaa hassulta sanoa näin, aion konkreettisesti avata suutani enemmän myös pari- ja ryhmätöissä. Aion osallistua enemmän päätöksentekoon yhtenä ohjaajista ja hoitaa oman osuuteni paremmin esimerkiksi paneutumalla tietoihin enemmän, ajattelemalla ja pohtimalla tulevaa ohjaustilannetta, ja mahdollisia ongelmia joita voin kohdata. Aion myös miettiä, millaisia ongelmia muut voivat kohdata, koska toimimme tällöin ohjaajina pareina tai ryhmänä ja yhteispanoksemme määrittää lopputuloksen. Minua myös jännittävät ja mietityttävät paljon uudet asiat joita joudun ohjaamaan. Vaikka esimerkiksi tiipiin rakennuksessa osasin solmut melko hyvin ja harjoittelin niitä paljon etukäteen, lipsahduksiakin sattui itse ohjaustilanteessa, onneksi sain ne korjattua. Aikaa ei ollut tuolloin kovinkaan paljoa itse suunnitteluun koska aiheemme ohjaukseen vaihtui nopeasti, mutta yleisesti voisin harjoitella perustaitoja vielä enemmän että osaisin ne varmasti ja minulla olisi kaiken suhteen niin varma olo kuin se on mahdollista. Minun on myös itse ohjaustilanteessa puututtava nopeammin epäkohtiin ja muutettava suunnitelmaa paremmaksi jos se on mahdollista. Otan taas tiipiin esimerkiksi. Minun olisi pitänyt aiemmin huomauttaa siitä, ettei pressutus onnistu ryhmän päättämällä tavalla. En kuitenkaan huomannut sitä, ja aika tuli vastaan. Onneksi pystyimme muuttamaan suunnitelmaa loppuvaiheessa ja pääsimme tyydyttävään lopputulokseen. Tähänkin auttaa juuri ennakkoon asioihin kunnolla
perehtyminen, tilanteen ennakkoon pohdinta ja mahdollisten ongelmatilanteiden ratkaisujen ajatteleminen. Seikkailukasvatuksessa pääperiaatteena on toimia kasvattajana uusien kokemusten ja elämysten kautta. Tällaisia ovat esimerkiksi itsensä ylittäminen, uusien, konkreettisten asioiden kokeminen ja seikkailu. Esimerkiksi seinäkiipeily tarjoaa hyvinkin helposti uusia elämyksiä monipuolisesti ja kuitenkin turvallisesti. Tällöin mahdollistetaan esimerkiksi oman itsen ylittäminen, onnistumisen tunteet, sosiaalisten suhteiden vahvistaminen ja luottamussuhde muihin ihmisiin, usein aivan huomaamatta. Seikkailukasvatus on siis paitsi henkilökohtaista, myös oiva väline opettaa sosiaalisia taitoja monille eri-ikäisille, kunhan toiminnat on suunnattu ja räätälöity oikein siten, että turvallisuuden tunne on riittävä ja mahdollistaa hyvän mielen. Aina on muistettava ottaa huomioon myös lähtökohdat, että seikkailukasvatuksella saataisiin toivottu ja mahdollisimman hyvä lopputulos. Esimerkiksi palautteella ja keskustelulla tehdystä harjoituksesta saatetaan saada hyvinkin paljon irti, vaikka kasvatuksellisia tavoitteita ei erikseen olisi määriteltykään. Toisaalta on myös mahdollista että suuria tavoitteita ei aina pystytäkään saavuttamaan, vaan toiminta aiheuttaakin toisenlaisia tuntemuksia, joillekin jopa epämieluisia. (Räty, K. 2011 s. 19) Seikkailukasvatukseen miellän paitsi extreme-lajit, myös muut ryhmää haastavat kasvatukselliset tilanteet. Esimerkiksi kaupunkisuunnistus tai ongelmanratkaisutehtävät voivat olla seikkailukasvatusta. Minusta on mukavaa itse tehdä erilaisia ongelmanratkaisuja, joten se on myös mukavaa ohjattavaa. Myös erittäin toiminnalliset tuokiot ovat hyviä, tällaisia ovat esimerkiksi kiipeily ja melonta. Ohjaajan täytyy toimia erittäin aktiivisesti ja huomioida koko ajan, mitä ympärillä tapahtuu ja puuttua vaaratilanteisiin. Lisäksi täytyy kyetä tekemään muutoksia suunnitelmiin mikäli tilanteisiin tulee muuttujia. Kuinka reitin muuttaminen onnistuu?
Joudutaanko kanootit kantamaan osan matkaa, vai voidaanko meloa koko matka? Kuinka varusteet saadaan turvallisesti perille? (Gass, S. & Priest, M. s. 274) Vaikka seikkailukasvatukseen kuuluu tärkeänä osana itsensä haastaminen ja rajoille meneminen, aina on otettava huomioon riittävä turvallisuus. Vaikka ohjattavista jokin asia voi tuntua välillä hyvinkin jännittävältä, ohjaajan on oltava varma että kaikki sujuu hyvin ja että kaikki asiat toimivat niin kuin pitää. Turvallisuusnäkökulman huomiointi on minulle ominaista, vaikka opittavaa minulla vieläkin on. (Räty, K. 2011 s. 71) Koen, että minulle ominaisia menetelmiä joita käytän seikkailukasvatuksessa mielelläni ovat muun muassa erilaiset ongelmanratkaisutehtävät osana jotain toimintaa. Esimerkiksi vaelluksella laittaisin ryhmän pohtimaan myös itse ratkaisuja yllättäviin tilanteisiin. Jos vaikka talvivaelluksen aikana ylitetty suo alkaa toisena päivänä sulaa, täytyy pohtia reitin muuttamista ja mihin se vaikuttaa. Samoin esimerkiksi varusteiden perille saaminen voi osoittautua yllättävän mutkikkaaksi jos kannettavaa tavaraa on paljon. Viedäänkö kaikki tavarat kerralla, jolloin matkanteko on hidasta eikä niin mukavaa, vai käydäänkö useampi reissu, jolloin matkat ovat nopeita mutta toisaalta matkan kokonaispituus kasvaa.
Lähteet: - Gass, S. & Priest, M. 2005. Effective Leadership in Adventure Programming. - Räty, K. 2011. Elämyspedagoginen ohjaaminen: ajatuksia kokemuksellisesta oppimisesta (Räty, K. 2011 s. 54) (Gass, S. & Priest, M. 2005)