Yhteisöllisen vertaistoiminnan mahdollistaminen

Yhteisöllisen vertaistoiminnan mahdollistaminen OMAEHTOISEEN TOIMINTAAN OHJATEN JA TUKIEN Yhdessä mukana -projekti (2013 2016) Suomen Setlementtiliitto

Suomen Setlementtiliitto Yhdessä mukana -projekti (2013 2016) Läntinen Brahenkatu 2, 00510 Helsinki www.setlementti.fi Lisätietoja: Toimialajohtaja Mona Särkelä-Kukko mona.sarkela-kukko@setlementti.fi 050 342 31258 Yhteisöllisen vertaistoiminnan mahdollistaminen omaehtoiseen toimintaan ohjaten ja tukien Teksti Asta Koskinen, Ismo Pitkänen, Marjo Karila, Sanna Tuominen, Sara Lind, Satu Lintunen Kuvitus Milla Risku / Eloisa ikä -ohjelman Herra ja Rouva Eloisa -piirroskuvat Ulkoasu ja taitto Tuomas Karppinen ISBN 978-952-7141-19-9 ISSN 1456-2936 Setlementtijulkaisuja 46

Yhteisöllisen vertaistoiminnan mahdollistaminen OMAEHTOISEEN TOIMINTAAN OHJATEN JA TUKIEN Sisältö Yhdessä mukana -projekti mikä se oli? 4 Malli mahdollistamiseen, ohjaamiseen ja tukemiseen 5 Vertaistoiminnan pohjustaminen 6 Vertaistoiminnasta kiinnostuneiden tavoittaminen ja löytäminen 6 Tasavertainen kohtaaminen ihminen ihmisenä (työntekijän näkökulmasta) 9 Yhteisöön mukaan saattaminen 10 Yhteisöllinen toiminta vapaaehtoisina vertaisina toimimisesta kiinnostuneille 11 Tuki- ja ohjaustapaamiset vertaisten tukea ja vähän työntekijänkin 11 Virkistystoiminta ja kiittäminen arkinen huomioiminen kantaa 12 Yksilöllinen huomioiminen 13 Työntekijä tutustuu kansalaisiin 14 Monenlaisuuden arvostaminen 15 Vertaistoiminnan mahdollistaminen 15 Omaehtoiseen toimintaan ohjaaminen ja tukeminen 16 Kohderyhmään suhtautuminen Jokainen kansalainen on potentiaalinen aktiivinen tekijä 16 Kun kansalaisilla ei ole tuen tarvetta 17 Kun kansalaisilla on tuen tarve 18 Haasteet Mahdollisuudet 19 Omaehtoiseen toimintaan on monta tietä 21 Roolitukset kansalaislähtöiseen toimintaan ohjatessa ja tukiessa 23 Vertaistoimijat tasavertaisia keskenään 23 Työntekijä mahdollistajan roolissa 24 Vertaistoiminnan toiminnanohjaus 26 Toiminnanohjaus on myös vertaistoimintaa 26 Aikaa ja kiireettömyyttä Läsnä hetkessä 27 Avoimuutta ja luottamusta Puheeksi ottamista 27 Osallistujakokemusten kuulostelu, havainnointi, palautteenkeruu 28 Tukena toimijuutta kunnioittaen 29 Toimijuuden kunnioittamisesta 30 Tuen tarpeista 30 Haastavien tilanteiden ratkaisunhaussa tukeminen 33 Tavoitteena sosiaalinen esteettömyys 36

Yhdessä mukana -projekti mikä se oli? YHDESSÄ MUKANA -projekti (2013 2016) oli Setlementtiliiton koordinoima Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamaan ja Vanhustyön keskusliiton koordinoimaan Eloisa ikä -ohjelmakokonaisuuteen kuulunut valtakunnallinen projekti. Yhdessä mukana -projekti toimi yhteistyössä paikallisten setlementtien kanssa seitsemällä paikkakunnalla: Helsingissä Kalliolan setlementissä, Hämeenlinnassa Hämeen seudun setlementissä, Lahdessa Harjulan setlementissä, Savonlinnassa Linnalan setlementissä, Parkanossa Parkanon Setlementissä, Joensuussa Joensuun setlementissä ja Rovaniemellä Rovalan setlementissä. Yhdessä mukana -projektissa kehitettiin setlementtityöhön yhteisöllisen seniori- ja vanhustyön toimintamalli, joka ohjaa vahvistamaan ikääntyneiden toimijuutta ja elinympäristön kokonaisvaltaista turvallisuutta vertaistoiminnan, setlementtikeskusten kansalaistoiminnan ja paikallisyhteisöjen avulla. Yhdessä mukana -projektissa kehitettiin valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutusmalli ja mahdollistettiin monipuolista vertaistoimintaa. Projektissa seniorit, ikäihmiset, olivat vertaistoimijoina ikäisilleen tai ikääntyneemmille. Projektissa luotiin myös mallit vertaistoiminnan ohjaamiseen ja tukemiseen, sosiaalisen esteettömyyden havainnointiin, löytävän toiminnan malleja ja niin edelleen. Yhteisöllisen vertaistoiminnan toimintamallissa ikääntyneet ja setlementit edistävät yhteisöllistä toimintaa setlementtikeskuksissa ja lähiöissä yhteistyössä paikallistoimijoiden kanssa. Vertaistoiminnan avulla kehitetään ikäihmisille psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti esteetöntä elinympäristöä. Yhdessä mukana -projektin tekivät paikalliset seniorit ja ikäihmiset, paikalliset setlementit yhteyshenkilöineen sekä Setlementtiliiton projektitiimi ja lukuisat yhteistyötahot. Lämmin kiitos kaikille projektiin tavalla tai toisella osallistuneille! Sanna Tuominen 4

Malli mahdollistamiseen, ohjaamiseen ja tukemiseen YHDESSÄ MUKANA -projektissa yhteisöllistä vertaistoimintaa mahdollistettiin kansalaistoiminnan periaattein. Lähdettiin liikkeelle kansalaisten omista tarpeista ja toiveista, jotta vertaistoiminnasta syntyisi kansalaisten itsensä näköistä. Ajateltiin, että ihmiselle tekee hyvää olla aktiivinen, haluttiin vahvistaa kansalaisten toimijuutta. Haluttiin, että seniorit ja ikäihmiset saisivat taas omat voimavaransa käyttöön. Päädyttiin ohjaamaan ja tukemaan senioreita ja ikäihmisiä kohti omaehtoista toimintaa. Tähän tuotokseen olemme parhaamme mukaan yrittäneet aukikirjoittaa ne havainnot ja opit, jotka olemme henkilökohtaisesti kokeneet keskeisiksi, kun työote on ollut mahdollistava ja työntekijän rooli ohjaajan ja tukijan, ei toteuttajan rooli. Kokemustemme mukaan yhteisöllisen vertaistoiminnan mahdollistajana, omaehtoiseen toimintaan ohjaajana ja tukijana toimiminen on erittäin haastavaa, mutta myös todella palkitsevaa. Toivomme, että kokemuksistamme voisi olla hyötyä myös muille kansalais-, vapaaehtois- ja vertaistoimintaa mahdollistaville, jos ei niinkään suoraan yhteydestä toiseen siirrettävissä olevan opin muodossa, niin kenties vertaistuen, ajatusten, pohdintojen herättäjänä. Me Yhdessä mukana -projektissa olemme luoneet mallin yhteisöllisen vertaistoiminnan mahdollistamiseen ja omaehtoiseen toimintaan ohjaamiseen ja tukemiseen setlementtityön kontekstissa. Konteksti vaikuttaa vahvasti mallin taustalla. Setlementtityön arvot, kuten luottamus ihmisten omiin kykyihin, ovat olleet merkittävä lähtökohta pohdittaessa esimerkiksi sitä, millaista ohjausta ja tukea, missä määrin, me ajattelemme, että kansalaisille on hyvä tarjota. Tuntuu, että tasapainottelulle on jatkuvasti tarvetta. On hyvä tukea, muttei liikaa, jottemme tue ihmisiä toimettomiksi. Käyköön tämä jonkinlaiseksi johdatukseksi siihen, mitä tämän tuotoksen lukevalle on odotettavissa paljastamatta kuitenkaan kaikkea saman tien. Tässä tuotoksessa on ollut monta kirjoittajaa, joten kirjoittajien tunnistamiseksi ja heidän panoksensa tunnustamiseksi, kirjoittajien nimet mainitaan aina kunkin tekstipätkän jälkeen. Kanssamme saa olla eri mieltä ja otamme suurella ilolla ja mielenkiinnolla vastaan kaikenlaisia kommentteja tästä setlementtityöhön luomastamme mallista samoin kuin muista tuotoksistamme, jotka löytyvät kaikki Yhdessä mukana -projektin nettisivuilta kohdasta materiaalipankki. Lataa, printtaa ja tutustu, hyödynnä ja sovella vapaasti omiin tarkoituksiisi. Ystävällisin terveisin Yhdessä mukana -projektitiimi Sanna Tuominen 5

YHTEISÖLLISEN VERTAISTOIMINNAN MAHDOLLISTAMINEN OMAEHTOISEEN TOIMINTAAN OHJATEN JA TUKIEN Ohjauksen ja tuen prosessikuvaus Vertaistoiminnan pohjustaminen Vertaistoiminnan mahdollistaminen Vertaistoiminnan toiminnanohjaus Viestintä, tiedotus, yhteydenpito kasvotusten ja etänä Monenlaisuuden arvostaminen, motivointi ja kannustus Vertaistoiminnasta kiinnostuneiden tavoittaminen ja löytäminen Tasavertainen kohtaaminen Ihminen ihmisenä Yhteisöön saattaminen Yksilöllinen huomioiminen Työntekijä luo esimerkkiä arvostavasta ilmapiiristä Omaehtoiseen toimintaan ohjaaminen ja tukeminen Vertaistoimijat tasavertaisia keskenään Työntekijä mahdollistajan roolissa Osallistujakokemusten kuulostelu, havainnointi Tukena toimijuutta kunnioittaen Haastavien tilanteiden ratkaisunhaussa tukeminen Tavoitteena sosiaalinen esteettömyys Vertaistoiminnan pohjustaminen JOKAINEN talonrakentaja tietää, että kun rakennuksen perustus tehdään huolella, perustuksen päälle rakennettavakin on mahdollista saada toimimaan kunnolla. Mikäli tässä pohjustusvaiheessa kuitenkin hutiloidaan tai se koetetaan ohittaa, jotta päästäisiin ns. asiaan, kiinni varsinaiseen tekemiseen, pohjustamattomuus kostautuu seuraavissa vaiheissa, eivätkä nekään toimi niin hyvin, kuin voisivat, mikäli pohjustus olisi tehty huolella. Vertaistoiminnan pohjustamisella tarkoitamme suotuisten edellytysten luomista yhteisöllisen vertaistoiminnan kehittymiselle, yhdessä toimimiselle. Pohjustusvaiheessa luodaan vastaanottavaa tunnetta, että ovet ovat avoinna kaikille tulla mukaan sellaisena kuin on, luodaan asetelmaa tasavertaisesta kohtaamisesta riippumatta titteleistä tai osaamisista tai näiden puutteesta, luodaan lämmintä ilmapiiriä, suvaitsevaa yhteisöllisyyttä, jossa yksilöt otetaan huomioon. (Sanna Tuominen) Vertaistoiminnasta kiinnostuneiden tavoittaminen ja löytäminen VERTAISTOIMINNASTA kiinnostuneiden tavoittamiseen ja löytämiseen lienee tuskin mitään yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa, siispä esittelemme tässä osiossa, millaisiin käytännön ratkaisuihin eri Yhdessä mukana -osaprojektipaikkakunnilla päädyttiin. Valituissa strategioissa näkyvät kenties myös paikallisten toimintaympäristöjen erot. (Sanna Tuominen) HELSINGISSÄ projekti on toiminut kolmessa eri toimipisteessä ja kolmessa hyvin erilaisessa toimintaympäristössä. Tärkeäksi on koettu tutustua toimintaympäristöön ja ihmisiin, minkälaista toimintaa on jo olemassa ja mihin tarvitaan lisää. Yleisesti ottaen havaittiin että ihmiset hakeutuvat toimintaan omassa lähiympäristössään. Näin ollen lähdettiinkin kartoittamaan keitä 6

toimijoita, asukkaita, kävijöitä meillä jo on tässä lähellä ja mahdollisesti jo mukana jossakin. Onko heillä kiinnostusta tutustua vertaistoimintaan, voidaanko yhdessä lähteä kehittämään yhteisöllistä vertaistoimintaa tässä olemassa olevassa toimintaympäristössä. Toinen asia, mikä koettiin tärkeäksi, on ottaa heidät ketä halutaan mukaan vertaistoiminnan piiriin, heti mukaan yhteiseen suunnitteluun. Tämä toteutettiin muun muassa niin, että uutta toimintaa mietittäessä ja käynnistettäessä ihmisiä kutsuttiin heti alusta suunnittelemaan yhdessä. Lähtökohtaisesti ollaan samalla viivalla heti alusta lähtien, yhdessä tutustutaan, mietitään ja suunnitellaan. Näin toimittiin koska toimintaan sitoutuminen nähtiin vahvemmaksi, kun sai itse olla alusta lähtien mukana suunnittelemassa ja vaikuttamassa, olla tekemässä oman näköistä toimintaa. Vertaistoimijoita tavoitettiin ihan lähiympäristöstä, heitä ketä on jo esimerkiksi mukana paikallisessa toiminnassa, senioritalon (projektin toimipiste) asukkaana, paikallisaktiivina, kävijänä. Vertaistoiminnasta tiedotettiin monin eri keinoin, huomioiden ikäryhmä eli mistä paikalliset ikäihmiset parhaiten tiedon löytävät sekä toimintaympäristö. Helsingissä projektin toiminta aloitettiin Senioritalossa Töölössä, siellä muun muassa senioritalon asukastoimikunta ja asukkaat olivat tärkeitä toiminnasta informoidessa, ja vertaistoiminnasta kiinnostuneiden tavoittamisessa. Havaittiin että toiminta todella on hyvin paikallista ja erityisesti mitä iäkkäämmistä henkilöistä on kyse, omaan lähiympäristöön sidottua. Toimintaa ei välttämättä lähdetä hakemaan omaa taloyhtiötä kauempaa, niinpä vertaistoimintaakin toteutettiin oman (Seniori-) talon puitteissa. Kaupunginosan sisälläkään ei välttämättä liikuttu muualle vertaistoiminnan ja yhteisöllisen toiminnan piiriin. Nämä seikat vaikuttivat keskeisesti kun kartoitettiin vertaistoiminnasta kiinnostuneita ja houkuteltiin mukaan toimintaan. (Asta Koskinen) LAHDESSA lähtötilanne vertaistoiminnasta kiinnostuneiden tavoittamiseen ja löytämiseen oli haastava. Paikallisessa setlementissä koettiin, ettei uusia aktiivisia tekijöitä tahdota millään saada, vaikka mitä tehtäisiin ja olemassa ollut vapaaehtoisreservikin oli huvennut jo jonkin aikaa huolestuttavaa vauhtia. Ulkopuolisena projektikoordinaattorina näin isoimmat haasteet siinä, että vapaaehtoistoiminnan mahdollisuudet näyttäytyivät paikallisen setlementin nettisivuilla ja esitteissä hyvin niukkoina, eli mahdollisuuksia ei oltu avattu riittävästi. Turuilla ja toreilla oli kuulemma kyllä kierretty aktiivisesti kertomassa vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista paikallisessa setlementissä, mutta tämä ei ollut keinona tuloksellinen. Yhtenä syynä tähän lienee Lahdessa vallitseva kova järjestöjen välinen kilpailu toimijoista. Kasvotusten markkinointi on myös keinona haastava, sillä paljon riippuu toiminnan markkinoijan innostamiskyvystä ja toisaalta markkinoinnin kohteiden valmiudesta tarttua asiaan, tuottaako kasvotusten markkinointi toivottuja tuloksia. Koin, että toimintamahdollisuuksien tunnettuutta on saatava parannettua yleisellä tasolla. Ihmisillä on oltava mahdollisuus saada tietoa toimintamahdollisuuksista, tutustua niihin rauhassa. Kun tuntuu, että jokin kolahtaa, ajatus on kypsynyt ja aika on itselle sopiva, on myös oltava mahdollisuus ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä. Päädyinkin tuottamaan paikallisen setlementin nettisivuille runsaasti tietoa, paikallisen setlementin jo olemassa olleista ja uusista vapaaehtois- ja vertaistoiminnan mahdollisuuksista, iloisella, innostavalla otteella. Oheen lisättiin sähköinen ilmoittautumismahdollisuus, jos toiminta kiinnostaa ja haluaa jutella asiasta tarkemmin. Vastaava informaatio tuotettiin myös jaettaviksi esitteiksi. Lisäksi uusia ihmisiä houkuteltiin joukkoon yhteisöllisen vertaistoiminnan kurssin kautta lehti-ilmoituksin. Nämä markkinointikeinot ovat osoittautuneet Lahden toimintaympäristössä toimiviksi. Sähköisesti on ilmoittautunut noin 10/vuosi, kursseille on ottanut osaa 6 11 ihmistä/kurssi ja vertaistoimintoihin osallistujien joukosta on myös noussut aktiivisia tekijöitä, kun työote on ollut mahdollistava. (Sanna Tuominen) SAVONLINNASSA vertaistoiminnasta kiinnostuneita oli aluksi haasteellista tavoittaa. Ensimmäinen vertaistoiminta koulutus, johon lehti-ilmoituksella senioreita tavoiteltiin, toi kuitenkin toivotun muutoksen lähtötilanteeseen. Koulutuksien kautta saatiin pikkuhiljaa uusia aktiivisia mukaan toimintaan. Suurimmalle osalle mukaan tulleista Setlementti ja sen monet toimintamuodot olivat entuudestaan lähes tuntemattomia. 7

Myös vapaaehtoistoiminta ja sen koordinointi on ollut viime aikoina Savonlinnan Setlementissä melko vähäisessä roolissa. Uuden tulokulman omaksuminen vapaaehtoistoiminnassa oli aluksi hidasta. Tästä syystä lähdettiin yhdessä pohtimaan erilaisia toimintamuotoja ja miettimisen myötä käynnistettiin toimintaa, jossa vetovastuut olivat vähäiset ja joka vaati alussa vain vähäistä sitoutumista. Ominaista on ollut, että vertaistoimijat eivät ole halunneet liiaksi sitoutua tai ottaa vastuuta viikoittain tai säännöllisesti tapahtuvasta toiminnasta, vaan vetovoimaisempi toimintatapa on ollut se, että toiminta on ollut harvemmin tapahtuvaa, satunnaista tai kertaluonteista. (Satu Lintunen) PARKANOSSA vapaaehtoistyö oli vahvalla pohjalla ja tarve vapaaehtois- ja vertaistoiminnalle kasvussa. Parkanossa rekrytointia oli tehty pääosin suusta suuhun -menetelmällä ja mahdollisuuksien mukaan mediassa näkymällä. Haasteena oli markkinointiin suunnattujen resurssien vähäisyys. Toimintaa pyöritetään pääosin kannatustulojen ja jäsenmaksujen varassa tukityöllistetyn osa-aikaisen toiminnanohjaajan avulla. Parkanon haaste vapaaehtoistoiminnassa on sama kuin monella muulla paikkakunnalla: toimijat ikääntyvät ja sitoutuminen on lyhytaikaista. Uusia toimijoita ja uudenlaisia rekrytointimenetelmiä tarvitaan. Nettisivut ja esitteet olivat niukkoja ja vanhentuneita. Tarvittiin uudistusta ja nettisivujen päivittämistä. Kartoitinkin aluksi miten ja kuka voisi päivittää sivuja jatkossa. Vapaaehtoisista löytyi asiasta innostunut ja taitava osaaja. Hän otti mielellään hoitaakseen kuukausittaiset päivitykset. Tehtiin yhteinen esite projektista ja paikallisesta setlementistä. Julkisen sektorin toimijoiden kanssa aloitettiin säännölliset yhteiset palaverit ja kartoitettiin yhteistyömahdollisuuksia. Kaupungin nettisivujen ajankohtaista palstalla ja Facebook sivuilla tapahtumien ja koulutuksen näkyminen tavoitti paljon ihmisiä. Vanhuspalveluohjaaja ja kotihoito informoivat asiakkaitaan ja jakoivat esitteitä. Oppilaitosyhteistyötä ei ollut oikeastaan lainkaan. Näin tärkeänä yhteistyön aloittamisen jo sen vuoksi että vapaaehtoisten ikärakenne kaipasi laajennusta ja opistotarjontaa tarvitsi tuoda lähemmäksi keskustaa, helpommin tavoitettavaksi. Opistoyhteistyö toi paljon uusia kävijöitä. Yhdessä kaupungin työntekijän ja vapaaehtoisen kanssa jalkauduttiin paikallisten toimijoiden luo, esittelemään setlementin vertaistoimintaa. Haastettiin mukaan yhteiseen tekemiseen ja suunnitteluun. Jalkautuminen eri yhdistyksiin ja kyliin oli toimiva keino. Murtamalla ennakkoasenteita ja vahvistamalla näkemystä yhteistyön eduista, saatiin kansalaistoiminnasta entistä ehompaa ja vaikuttavampaa. Järjestettiin tapahtumia ja tilaisuuksia, joissa tuotiin esille vertaistoiminnan ja matalan kynnyksen toimintaan osallistumismahdollisuuksia. Toiminnan esille tuonti eri tapahtumissa ja messuilla herätti mielenkiinnon. Koulutuksiin sekä toimintaan mukaan saatiin uusia osallistujia. Paikallislehti kiinnostui ja lehtijutut tukivat rekrytointia. (Marjo Karila) JOENSUUSSA Yhdessä mukana -projekti alkoi syksyllä 2015. Vertaistoiminnasta kiinnostuneiden seniorien tavoittaminen on tapahtunut asteittain. Ennen Yhdessä mukana -projektia Joensuun Setlementillä ei ollut ollenkaan senioritoimintaa, minkä vuoksi senioriväestö ei ollut tietoinen setlementtitoiminnasta. Alusta alkaen haluttiin luoda senioritoiminnasta aktiivinen, osallistava kansalaistoiminnan toimiala monikulttuurisen työn ja nuorisotyön rinnalle. Tehtiin taustakartoitusta siitä, mitä kansalaistoimintaa Joensuussa jo on senioriväestölle ja minkälaiselle toiminnalle alueella on tarvetta. Toinen asia, mihin haluttiin panostaa, oli yhteistyö eri verkostojen kanssa. Yhteistyön avulla luodaan kestävää perustaa senioritoiminnalle ja täydennetään toimintamahdollisuuksia ikäihmisten keskuudessa. Vertaistoiminnasta kiinnostuneita tavoitettiin yleisen markkinoinnin avulla. Käytännössä tämä tarkoitti jalkautumista esittelemään projektia ja setlementtitoimintaa eri tilaisuuksiin, tapahtumiin, sekä ryhmätoimintoihin. Lisäksi markkinointia tehtiin lehtimainoksilla, flyereilla sekä sosiaalisessa mediassa. Kokemukseni mukaan erityisesti tapahtumiin ja tilaisuuksiin meneminen ja siellä henkilökohtaisesti toiminnasta kertominen koettiin helppona väylänä toimintaan mukaan lähtemisenä, kun työntekijä oli itse läsnä ja kertomassa ja vastaamassa mahdollisiin kysymyksiin. Alun markkinoinnin jälkeen paras keino oli kuitenkin puskaradio, sillä kun joku oli käynyt muutaman kerran toiminnassa mukana, otti hän 8

seuraavalla kerralla kaverinsakin mukaan. Joensuussa aloitettiin senioritoimintaa kolmella eri alueella alueellisena kohtaamispaikkatoimintana, jossa vertaisuus on vahvassa roolissa. Tämän jälkeen lähdettiin rakentamaan muuta toimintaa yhteisöllisen vertaistoiminnan koulutuksen kautta. Kohtaamispaikkatoimintojen kautta ilmaantui aina niitä, jotka halusivat lähteä aktiivisemmin mukaan vertaistoimintaan. Haasteena vertaistoiminnan käynnistämisessä oli havaittavissa sitoutumisen pelko. Vaikka toiminnassa oltiin vakiokävijöitä ja haluttiin ideoida ja vaikuttaa toimintaan, itsensä vastuuhenkilöksi tai toiminnan vetäjäksi lupaaminen oli iso kynnyskysymys. Mielestäni ei kuitenkaan haittaa, vaikka aktiivisia vertaisia ei heti löytyisikään. Hyvänä esimerkkinä Joensuusta on eräs pariskunta, joka oli puoli vuotta ollut mukana kohtaamispaikkatoiminnassa osallistujien roolissa, ja yhtäkkiä he ehdottivat oman ruoka- ja kokkailuaiheisen senioriryhmän perustamista. Esimerkki todentaa hyvin sen, kuinka tärkeää on antaa tilaa olla mukana aidosti omin ehdoin. (Sara Lind) Tasavertainen kohtaaminen ihminen ihmisenä (työntekijän näkökulmasta) STATUKSILLA on iso merkitys kaikessa ihmisten välisessä toiminnassa ja ne määrittävät pitkälle käyttäytymistämme sosiaalisissa tilanteissa, esimerkiksi ryhmätilanteissa. Vaikka työntekijällä on aina jo työsuhteensa puolesta enemmän vastuuta ja näin ollen myös valtaa kuin vapaaehtoistoimijoilla, jotka toimivat vapaaehtoisuuden pohjalta tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin, työntekijän ei mahdollistajan roolissa kenties kannata korostaa, vaan jopa vähätellä omaa statustaan suhteessa vapaaehtoistoimijoihin. Työntekijän on hyvä olla tietoinen, että mikäli kansalaiset tuntuvat katsovan häntä liiaksi ylöspäin, heidän saattaa olla vaikea ottaa tilaa, vastuuta tai valtaa, vaikka työntekijä tätä tarjoaisi tai toivoisikin. Hyvä mahdollistaja ei kenties ole ilmijohtaja vaan ennemmin piilojohtaja. Mahdollistaja ei myöskään johda kaikkea, vaan vain välttämättömimpiä asioita toiminnan taustalla ja näitä itse arvioimiaan välttämättömyyksiäkin on kenties hyvä säännöllisin väliajoin kyseenalaistaa. Hyvä mahdollistaja näyttäytyy mielestäni kansalaisille ihmisenä tasavertaisena, jolla on vain joitain erilaisia vastuita ja valtuuksia. Kun työntekijä haluaa tukea kansalaisten omaa toimijuutta ja toimia itse taustalla mahdollistajan roolissa, on kenties hyvä, että työntekijä kohtaa jo lähtökohtaisesti kaikki kansalaiset kanssaan ihmisinä tasavertaisina, yhtä arvokkaina. Kun työntekijä luo kohtaamisissa asetelmaa, jossa hän ei asettaudu kansalaisten yläpuolelle, vaan heidän rinnalleen, työntekijä antaa ymmärtää pitävänsä kansalaisia toimijoina yhtä arvokkaina kuin itseäänkin. Meitä ihmisiä on monenlaisia, meillä on jokaisella omat vahvuutemme ja omat heikkoutemme, omat osaamisemme ja osaamattomuutemme, mutta kun lähdetään liikkeelle ajatuksesta, että monenlaiset ihmiset, monenlainen toiminta ja toimijuus on arvokasta, tulemme arvostaneeksi lähes kaikenlaista toimijuutta ja kaikenlaisia toimijoita. Mahdollistajan on hyvä arvostaa paitsi jokaisen ihmisen toimijuutta myös toimijuuspotentiaalia. Kun arvostamme myös jokaisessa kansalaisessa piilevää toimijuuspotentiaalia, olemme herkempiä tunnistamaan tuon potentiaalin ja parempia mahdollistamaan tuon potentiaalin toteutumisen. (Sanna Tuominen) MAHDOLLISTAJAN roolissa toimimiseen sisältyvä tasavertainen kohtaaminen lähtee siitä että työntekijänä on ensin itse sisäistänyt asian. Muutoin jää se helposti sanahelinäksi, eikä päästä aitoon tasavertaiseen vuorovaikutukseen ja vaikuttamiseen. Silloin, kun työntekijä on itse sisäistänyt oman roolinsa mahdollistajana, välittyy se muille myös kaiken oheisviestinnän myötä, mitä emme edes itse tiedosta. Omaa rooliaan mahdollistajana tasavertaisissa kohtaamisissa on hyvä pohtia etukäteen. Voi myös miettiä sitä, miten käyttää tilaa suhteessa muihin, niin fyysisesti kuin muutoinkin. Istun kun muutkin istuvat, hörppäsen kahvit siinä missä muutkin jne. Olenko se, joka jakaa puheenvuorot, vai se, joka osallistuu keskusteluun? Olenko se, joka kertoo miten toimitaan, vai se, joka kysyy miten toimitaan? Kuuntelen, kuulenko? Mahdollistajan roolissa, aidosti tasavertaisessa kohtaamisessa luodaan otolliset olosuhteet vertaistoiminnan synnylle ja kehittymiselle. (Asta Koskinen) 9

Yhteisöön mukaan saattaminen YHTEISÖJÄ saattaa löytyä niin sanotusti valmiina, ne voivat syntyä tyhjästä, ne voivat kasvaa ja ne voivat hiipua. Niiden syntymistä voidaan myös edesauttaa, niistä voidaan pitää huolta ja niitä voidaan erityisesti näivettymisen uhatessa uudistaa. Yhteisöt ovat alati eläviä ihmisten yhteenliittymiä. Yhdessä mukana -projektin alkaessa kansalaisyhteisöjen tila paikallisissa setlementeissä oli kaiken kirjava. Parkanon setlementissä toimi ja vaikutti vahva kansalaisyhteisö, toimihan koko yhdistys vain yhden työntekijän voimin, ja kaikki muut toimivat vapaaehtoispohjalta. Monessa setlementissä kansalaisyhteisö oli jäänyt niin sanotusti ammatillistuneen toiminnan varjoon. Kansalaistoimijat näyttäytyivät ennemmin yksilöinä kuin yhteisönä. Aloitettiinpa parissa setlementissä myös siinä mielessä täysin tyhjästä, että senioriväestö ei ollut aiemmin kuulunut paikallisen setlementin kohderyhmiin. Yhteisöllisyyttä lähdettiin siis monessa osaprojektissa rakentamaan lähes alusta. Yhteisöllisen vertaistoiminnan mahdollistaminen edellyttää, että ihmiset löytävät toisensa. On oltava paikkoja, joihin tulla kohtaamaan muita ihmisiä, keskustella, jakaa kokemuksia. Vain kohtaamisten kautta meillä on mahdollisuus päästä kiinni vertaisuuden kokemukseen, kokea vertaisuutta jonkun toisen kanssa. Kun halutaan mahdollistaa ihmisistä itsestään lähtevää vertaistoimintaa ja sellaisissa muodoissa kuin se ihmisille itselleen on mielekästä ja sopivaa, voi olla hyvä lähteä liikkeelle kaikille avoimia kohtaamispaikkoja ja -aikoja tarjoamalla. Tällöin ihmisillä on mahdollisuus löytää toisensa, tutustua toisiinsa ja mitä luultavimmin jonkin ajan kuluessa alkaa suunnitella ja järjestää monenlaista muutakin itselleen mielekästä ja sopivaa tekemistä. Säännöllinen kohtaamispaikka ja -aika voivat siis olla paitsi arvokkaita itsessään, myös poikia luonnollisena jatkumona monenlaista muutakin vertaistoimintaa. Yhdessä mukana -projektissa mahdollistettiin sekä yhteisöllisiä tapaamisia vapaaehtoisina vertaisina toimimisesta kiinnostuneille että laajemmin kaikille kansalaisille kohtaamispaikkatoiminnan muodossa. Mahdollistamista edesautettaessa huomionarvoinen oppi oli, että moni ei välttämättä ilmoittaudu haluavansa vapaaehtoiseksi vertaiseksi, mutta toimintaan vertaisena osallistumisen kautta onkin tuosta vain valmis ottamaan vapaaehtoistoiminnan piirteet täyttäviä vastuita kannettavakseen. Vapaaehtoiseksi ryhtymiseen liittyy paljon pelkoja rasittavista sitoumuksista, jotka imevät ihmisestä kaikki mehut ja vievät toiminnasta ilon. Kun halutaan tukea ihmisiä saamaan omat voimavaransa käyttöön, on hyvä, että työotteena on mahdollistaminen matalalla kynnyksellä. On tapauksia, joissa on parempi välttää vapaaehtoistoiminnasta puhumista ylipäätään ja esimerkiksi sopia yksinkertaisesti pienistä käytännön tehtävistä, vaikkapa kohtaamispaikkatoiminnan emännöintiin liittyen. Kun yhteisöjä luodaan tai yhteisöjä on jo ehtinyt muodostua, olemme kokeneet hyväksi, että uudet yhteisölliseen vertaistoimintaan osallistumisesta kiinnostuneet kansalaiset saatetaan sisään yhteisöön, yhteisöihin tavalla tai toisella. Onhan paljon helpompi liittyä joukkoon, kun joku saattaa ja ottaa vastaan. Kynnyskin on tällöin matalalla. Saattaja voi olla mahdollistava työntekijä tai joku jo yhteisöön kuuluva vertainen, ja saattelu voi tapahtua joko niin, että kehottaa kiinnostunutta tulemaan kanssaan yhteisöön, tai uuden ihmisen ilmestyessä kynnykselle menee häntä vastaan, toivottaa tervetulleeksi ja saattelee muiden keskuuteen, esittelee tulijan yhteisölle ja yhteisön tulijalle. Yhteisöön sisään pääseminen on kriittinen vaihe. Otetaanko minut mukaan joukkoon? Olemme siis koettaneet parhaamme mukaan edesauttaa sitä, että mahdollistamamme yhteisöllinen vertaistoi- 10

minta olisi mukaan saattelevaa ja vastaanottavaista. (Sanna Tuominen) Yhteisöllinen toiminta vapaaehtoisina vertaisina toimimisesta kiinnostuneille ON YKSI ASIA tavoittaa ja löytää vapaaehtoisena vertaisena toimimisesta kiinnostuneita, ja on kokonaan toinen asia saattaa vertaistoimijoita yhteen. Yhdessä mukana projektissa haluttiin mahdollistaa nimenomaan yhteisöllistä vertaistoimintaa, ja siksi niin sanotusti seuraava askel oli luoda suotuisat edellytykset yhteisöllisyyden kasvulle ja vertaisuuden kokemusten syntymiselle, ajan myötä ihmisistä itsestään lähteville monenlaisille yhteisöllisen vertaistoiminnan muodoille. Yhteen saattamisen keinoina Yhdessä mukana -projektissa toimivat: Yhteisöllisen vertaistoiminnan koulutus Tuki/ohjaustapaamiset vapaaehtoisina vertaisina toimimisesta kiinnostuneille Vertaisille suunnattu virkistystoiminta Yhdessä mukana -projektissa luotu yhteisöllisen vertaistoiminnan koulutusmalli koostuu koulutusdioista, koulutusmallia hyödyntävien tueksi tarkoitetusta Yhteisöllisen vertaistoiminnan koulutus, eväitä kouluttamiseen -taustamateriaalista, Yhteisöllinen vertaistoiminta, eväitä vertaistoimijalle -vihkosesta ja muutamista lisämateriaaleista. Kaikki edellä mainitut materiaalit ovat vapaasti sähköisesti ladattavissa ja hyödynnettävissä Yhdessä mukana -projektin jälkeenkin. Ne löytyvät Yhdessä mukana -projektin sivuilta materiaalipankista. Emme esittele koulutusmallia tässä yhteydessä laajemmin, mutta sen päätarkoitus on ollut ohjata vertaiset mielen maisemaan, jossa kaikki ihmiset nähdään keskenään tasavertaisina riippumatta siitä, mitä, keitä tai millaisia he ovat. Koulutuksen tavoitteena on, että koulutetut kohtaavat muut ihmisenä ihmiselle: asiallisesti, kunnioittavasti, vastavuoroisesti antaen ja saaden. Koulutuksen kautta on siis haluttu luoda edellytyksiä niin sanotusti hyvänlaatuisen yhteisöllisyyden kasvulle ja vertaistoiminnan synnylle. Koulutuksen teemat ovat yhteisöllinen setlementti, paikallinen kansalais-, vapaaehtois- ja vertaistoiminta, yhteisöllinen vertaistoiminta, ikääntyneen kohtaaminen. (Sanna Tuominen) Tuki- ja ohjaustapaamiset vertaisten tukea ja vähän työntekijänkin VAPAAEHTOISENA vertaisena toimimisesta kiinnostuneille suunnattuja tuki- ja ohjaustapaamisia mahdollistettiin Yhdessä mukana -projektissa säännöllisin väliajoin, esimerkiksi kerran kuukaudessa. Käytännöt vaihtelivat kussakin osaprojektissa paikallisesti hyväksi koetun mukaan. Alusta saakka kaikissa osaprojekteissa tärkeintä tuntui olevan tilan antaminen ihmisten väliselle kuulumisten vaihdolle, tutustumiselle, ryhmäytymiselle. Kun kansalaiset muodostavat kytköksiä keskenään, tarve työntekijän tuelle vähenee, menettää merkitystään. Vertaistuki on vapaaehtoisille vertaisillekin parasta tukea, kun tavoitteena on omien voimavarojen käyttöön saaminen, omaehtoinen toiminta, jossa määritellään itse mitä tarvitaan ja suoriudutaan sen toteuttamisesta omillaan! Kuulumisia vaihtaessa tuki- ja ohjaustapaamissa nousi aika ajoin esiin myös toiminnanohjauksellisia tarpeita. Näissäkin tilanteissa oli usein ilahduttavaa havaita, kuinka paljon tukea ja ohjausta vapaaehtoiset vertaiset saavat jo toinen toisiltaan ja kuinka mahdollistavaa työntekijää oikeastaan todella tarvitaan lähinnä erityistapauksissa, eli tapauksissa, jotka poikkeavat vaikeusasteeltaan niin sanotuista tavallisista arkipäivän haasteista, joita ihmisten välisessä kanssakäymisessä ilmenee. Tapaamisissa välitettiin usein myös tietoa jo suunnitelluista tapahtumista, tilaisuuksista, ryhmätoiminnasta ja ideoitiin, suunniteltiin, sovittiin yhdessä uusien toimintojen järjestämisestä. (Sanna Tuominen) Esimerkiksi Parkanossa tuki- ja ohjaustapaamiset näyttäytyivät tähän tapaan... Tuki- ja ohjaustapaamiset olivat tärkeitä Parkanon vapaaehtoisille vertaisille. Niihin osallistuttiinkin isolla joukolla. Tapaamisissa vertaiset saivat olla yhdessä, vaihtaa ajatuksia sekä kertoa omista kokemuksistaan. Parkanossa vertaisten tapaamisia järjestettiin heidän toivomuksestaan noin joka toinen kuukausi. Liian usein järjestettyjä tapaamisia pidettiin liian sitovina Arjessa kun pitää jäädä aikaa muuhunkin. Yhdessä sovittua tapaamisten harvempaa väliä edesauttoi tietoisuus siitä, että työntekijän kanssa voi tarvittaessa jutella. Henkilökohtaisia tapaamisia olikin aika usein. 11

Juteltiin ja vaihdettiin kuulumisia välillä muodollisemmin sekä usein huomaamatta siinä sivussa samalla, kun poikettiin kohtaamispaikalla kahvilla. Tiedettiin että työntekijä on läsnä, mutta ei aina tapaamisissa mukana kertomassa, miten pitäisi toimia tai mitä tehdä. Ainoan palkatun työntekijän, eli toiminnanohjaajan, ollessa paikalla hän kertoili setlementin kuulumisia ja kuunteli vertaisten ajatuksia. Tapaamisissa käytiin läpi myös tulevat tapahtumat. Parkanossa setlementin hallitus nimesi kaksi vapaaehtoista vertaista tapaamisten vastuuhenkilöiksi. Tehtäviä jaettiin, jotta vastuu ei käynyt liian haastavaksi. He olivat vastaanottamassa ja toivottamassa toiset vertaiset tervetulleeksi. Heidän puoleensa tiesi kääntyä, kun työntekijä ei ollut paikalla. Käytäntö tuki hyvin vertaisten omatoimisuutta ja omaehtoisen toiminnan kehittymistä. Vastuuhenkilöt vaihtuivat välillä ja he olivat tapaamisissa samanlaisia osallistujia kuin toisetkin vertaiset. Vaikka osanottajia saattoi olla tapaamisissa välillä yli 30 henkeä, aluksi käytiin aina lyhyt kuulumiskierros. Tällä varmistettiin kaikille tasavertainen mahdollisuus vuoropuheluille ja kertoa kuulumisiaan, jos niin haluaa. Välillä osa sanoi lyhyesti, kuka on ja toiset kertoivat pidemmin, mitä kuuluu. Haasteitakin välillä oli ja yleensä niihin löytyi ratkaisu jo kuulumiskierroksella tai ainakin tukea toisilta. Usein jo vertaistuki riitti, mutta jos ei, niin yhdessä vastuuhenkilöiden kanssa oli helpompi mennä työntekijän puheille. Vapaaehtoisten vertaisten tapaamisten sisällöt nousivat osallistujilta itseltään. Tärkeää oli, ettei jokaisen tapaamiskerran sisältö ollut tarkkaan suunniteltu. Haluttiin vain olla yhdessä ja paistaa vaikka takan ääressä makkaraa ja rupatella rennosti. Tapaamiset kestivät noin kaksi tuntia. Välillä tapaamisiin kutsuttiin myös vierailijoita, kuten terveyteen ja sen ylläpitämiseen liittyviä sekä kodin turvallisuutta parantavia kokemusasiantuntijoita ja ammattilaisia. Välillä käytiin vierailuilla eri toimijoiden luona ja järjestettiin vastavierailuja. Toki myös virkistyttiin, kuten pidettiin pakkasjuhlaa ja vietettiin vapaaehtoisten päivää uima-altaan äärellä. Myös tapahtumiin sisällöt tulivat vertaisilta, oli mm. runoja ja lauluja, hoidettiin järjestelyt, tehtiin yhdessä. (Marjo Karila) Virkistystoiminta ja kiittäminen arkinen huomioiminen kantaa VIRKISTYSTOIMINTA, vertaisten muistaminen ja kiittäminen ovat merkittävässä asemassa toimijoiden yhteishengen kasvattamisessa ja arvostuksen osoittamisessa heitä sekä heidän panostaan kohtaan. Samalla muistaminen ja huomioiminen kannustavat ihmisiä jatkossa pysymään toiminnassa mukana tyytyväisinä ja aktiivisina. Vertaistoimintaan osallistuville voi olla mukavaa toisinaan järjestää pieniä erityisiä päiviä, tapahtumia tai retkiä vaihteluna arkeen. Näitä tapahtumia voi järjestää erityisesti esim. juhlapyhien aikaan, toimintakausien lopussa tai muuten erityisinä päivinä. Tapahtumien ei tarvitse olla mitään erityisen suuria tai työläitä, esim. pieni pyrähdys lähistölle piknikille voi toimia aivan hyvin. Olennaista on ennen kaikkea rento yhdessä oleilu ja arvostuksen osoittaminen toimintaan osallistuvia kohtaan. Vertaiset voikin ottaa järjestämisprosessiin mukaan, jolloin tapahtumasta saatavat potentiaaliset osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemukset vahvistuvat entisestään. Samalla varmistetaan se, että virkistystoiminnasta tulee osallistujien toiveiden mukaista. Etenkin vertaisia itseään järjestämiseen osallistaessa on kuitenkin hyvä huomioida, ettei järjestämisestä itsestään kannata tehdä liian työlästä projektia. Tapahtuman pitäisi olla rento ja palkitseva, ei työläs operaatio. Tapahtumien sijaan vertaisia voi myös kiittää heidän panoksestaan ja toiminnalle tarjoamastaan ajasta pienillä huomionosoituksilla. Nämä voivat olla pieniä asioita joihin ei tarvita suuria summia, kuten esimerkiksi kukkia, kortteja tai teepaketteja. Monesti huomionosoitukset voi tehdä itsekin, esim. askartelemalla kortin tai kirjoittamalla pienen runonpätkän. Eleellä ei sinänsä ole usein lopulta niin suurta merkitystä, olennaista 12

on että vertaiselle välittyy viesti ja kokemus siitä että häntä ja hänen panostaan arvostetaan eikä pidetä itsestään selvyytenä. Olennaista on kuitenkin huomata, että osallistujien kiittämisellä ja arvostuksen osoittamisella ei tarkoiteta vain vertaisten ja toiminnassa mukana olevien muistamista tavaroilla, lahjoilla ja erillisillä tapahtumilla. Tällaisia yksittäisiä erityisinä päivinä tapahtuvia järjestettyjä huomionosoituksia tärkeämpää on ennen kaikkea vertaisten arkipäiväinen, jatkuva ja pitkäjänteinen muistaminen sekä huomioiminen. Tärkeintä on olla tarvittaessa vertaisten tukena, kuunnella ja havainnoida heidän tarpeitaan, reagoida niihin ja kysellä kuulumisia. Huomiota voi osoittaa hienovaraisesti toiminnan ohessa arjessa, tähän ei tarvita välttämättä suuria eleitä erityisinä päivinä. Pienet rohkaisut ja kuulumisten kyselyt ovat usein ihmisille itselleen arvokkaampia kuin erillisten palkintojen tai vastaavien saaminen. Pienellä eleellä voi olla suurikin merkitys oikealla hetkellä, ja jatkuva arkinen huomioiminen on arvokkaampaa kuin kerran vuodessa isompi palkinto. Onkin siis parempi pitkin matkaa vilpittömästi osoittaa arvostustaan kuin säästää kaikki huomio tiettyihin erityisiin tapahtumiin. (Ismo Pitkänen) Esimerkiksi Helsingissä kiitettiin ja muistettiin tähän tapaan... Helsingissä lähdettiin siitä, että suurien kiitosjuhlien sijaan pyritään muistamaan vapaaehtoisia arjessa. Käytännössä tämä muistaminen oli hyvin pitkälti yksilöllistä huomioimista kiittämällä, kysymällä, kuuntelemalla. Myös kokemus siitä että kuuluu johonkin isompaan joukkoon ja yhteisöön havaittiin tärkeäksi. Taustayhteisön muista avoimista tilaisuuksista ja tapahtumista on tärkeää tiedottaa myös mukana olevia vertaisia. Usein taustayhteisöstä ja yhteistyöverkostoista saattaa löytyä paljonkin sellaista toimintaa ja tilaisuuksia, joihin voi lähteä yhdessä vertaisten kanssa virkistäytymään. Näin ollen ei aina ole tarpeen lähteä niin sanotusti merta edemmäs kalaan, tässäkään asiassa. Vertaisten toiveet yhteisestä virkistyksestä ja toiminnasta on tärkeää noteerata silloinkin, kun niitä ei pystytä toteuttamaan. On hyvä pitää keskustelua yllä niin, että jokainen voi kokea tässäkin asiassa tulleensa kuulluksi ja huomioiduksi. Parhaassa tapauksessa myös virkistystoiminta on osallistujiensa näköistä toimintaa. Myös erilaiset merkki- ja juhlapyhät ovat myös hyvä syy muistaa mukana olevia vertaisia. Vertaisille voit esimerkiksi lähettää ystävänpäiväkortit, järjestää yhdessä pikkujoulut tai vaikka lähteä yhdessä tutustumaan johonkin mielenkiintoiseen kohteeseen. Muista kiittää vertaisia aina tilaisuuden tullen erityisesti yhteisten tapahtumien ja tilaisuuksien jälkeen, joissa he ovat olleet jollain tavalla mukana. (Asta Koskinen) Yksilöllinen huomioiminen JOKAINEN IHMINEN on yksilö ja yhteisöt koostuvat yksilöistä. Yhteisöllisyyteen pyrkiminen ei tarkoita sitä, että kaikkia kohdeltaisiin kuin samaa massaa, tai saman massan samanlaisina osina. Jokainen yksilö on oma kokonaisuutensa, myös yhteisöön kuuluessaan, ja mielestäni voidaan väittää että hyvinvoivissa yhteisöissä yksilöt saavat myös näkyä. Se, että yksilöitä yhdistää vaikkapa sama mielenkiinnon kohde ja yhteisö muodostunut tältä pohjalta, ei tarkoita, että kaikkien pitäisi mukautua samaan muottiin. Rikas yhteisöllisyys on monenkirjavaa ja kunhan tähän moninaisuuteen suhtaudutaan hyvänä asiana, vaikkakin se välillä koettelisi omia mieltymyksiä, tällaiseen yhteisöön kuuluminen tekee meistä ihmisinä parempia. Myönteistä suhtautumista monenkirjavaan yhteisöllisyyteen toimintaa toteuttavien kansalaisten keskuudessa pyrittiin synnyttämään ja edesauttamaan erityisesti yhteisöllisen vertaistoiminnan koulutuksen kautta. Koulutuksessa käydään muun muassa läpi hyvänlaatuista yhteisöllistä vertaistoimintaa edesauttavia periaatteita, johdatetaan ihmisiä asiallisen ja kunnioittavan kohtaamisen maailmaan ja perustellaan monenlaisuuden hyväksymisen hyötyjä meidän kaikkien kannalta. Pyrkimyksenä on siis ollut, että vertaistoiminta rakentuisi alusta alkaen monenlaisuutta syleileväksi yhteisölliseksi toiminnaksi, jossa jokainen toimintaan tavalla tai toisella osallistuva yksilö tulee kuulluksi ja huomioiduksi, kokee itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin on ja jossa jokaisen on hyvä olla ja toimia. Työntekijän kannalta kohtaamistilanteita ajatellen yksilöllinen huomioiminen täydellisessä muodossaan tarkoittaisi 13

kenties, että työntekijä onnistuisi olemaan kuin kameleontti, aina avoinna ja valmiina muuttumaan ja muuttamaan omaa käyttäytymistään jokaisen yksilön kohdatessaan, ja tämä siis toteutuen myös ryhmätilanteiden sisällä. Meidän pitäisi todella osata nähdä jokainen yksilö omanlaisenaan ja mukauttaa ennemmin omaa käyttäytymistämme kohtaamamme yksilön kanssa sopivaksi kuin odottaa että kohtaamamme yksilö mukauttaa omaa käyttäytymistään meidän käyttäytymiseemme sopivaksi. Ihmisen kohtaamiseen ei voi antaa mitään yleispätevää mallia, vain tiettyjä perusperiaatteita, kuten asiallisuus ja kunnioitus. Henkilökohtaisesti olen kokenut hyväksi suhtautua lähtökohtaisesti myönteisesti ja ymmärtäväisesti kaikkiin ihmisiin, silloinkin, kun sen koen syystä tai toisesta vaikeaksi. Hymyä ja ystävällisyyttä voi tarjota säästelemättä arkisessa kanssakäymisessä ja erityisesti haastavissa tilanteissa. Yhdessä mukana -projektissa mahdollistettiin yhteisöllistä vertaistoimintaa ja siksi resursseja haluttiin laittaa erityisesti yhteisöllisyyttä rakentavien ja vahvistavien toimintamallien kehittämiseen. Kaikille vapaaehtoisille vertaisille, kuin myös muille toimintaan osallistuville vertaisille, tuotiin kuitenkin jatkuvasti esiin mahdollisuutta olla yhteydessä työntekijään matalalla kynnyksellä. Aina saa soittaa, aina saa tulla juttelemaan, ja jos ei työntekijä siinä hetkessä ehdi, hän palaa asiaan. Voidaan sopia kahdenkeskisiä tapaamisia, juttutuokioita ja voidaan pysähtyä vaihtamaan kuulumisia törmättäessä pidemminkin kuin vain ohimennen. Viesti vertaisille oli siis, että työntekijä antaa henkilökohtaista, yksilöllistä ohjausta ja tukea kullekin vertaiselle, kunkin vertaisen itse ilmaiseman tarpeen mukaan. (Sanna Tuominen) Työntekijä tutustuu kansalaisiin OMAEHTOISEN toiminnan mahdollistamiseksi työntekijän on tärkeää tutustua kansalaisiin. Mitä, keitä ja millaisia he ovat, mikä heille on tärkeää, mistä he pitävät, mitä he kaipaavat. Tätä tarkoitusta varten voi esimerkiksi pyytää täyttämään taustatietolomakkeita, erilaisia kyselyjä tarpeista ja toiveista, pitää alkuhaastatteluja, keskustelutilaisuuksia, ym. Ehkä parhaiten kansalaisiin tutustuminen tapahtuu kuitenkin vähän epämuodollisemmissa tilanteissa, joissa keskustelu polveilee sinne tänne, joissa ei ole välttämättä valmiita kysymyksiä ja tiettyjä kysymysten esittäjiä, vaan ennemmin yleistä puheensorinaa. Tätä tapahtuu tyypillisesti mm. erilaisissa kahvikerhoissa, käytävällä yllättäen törmätessä, tai kun lyhyestä puhelusta tuleekin pitkä. Kuuntelemalla, mitä kansalaiset kertovat itsestään ja kuulumisistaan, työntekijä pääsee perille kansalaisten tarpeista ja toiveista, vahvuuksista ja voimavaroista, vaikka nämä eivät osaisi niitä itse kysyttäessä sanoittaakaan. Monet hämmentyvät suorien, itseään koskevien kysymysten edessä, mutta ihan muun asian ollessa kyseessä kertovat huomaamattaan avainasioita itsestään. Näitä avainasioita työntekijän kannattaa painaa mieleensä kaiken aikaa, koska niiden avulla saattaa avautua tie vertaistoimintaan heille, joiden on itse vaikea keksiä, mitä he voisivat vertaisina tehdä. Avainasiat tuntiessaan työntekijä voi ideoida yhdessä vertaisen kanssa ja ohjata vertaista löytämään itselleen mielekkään ja sopivan tavan toimia. Ideoinnin vaikeus ei välttämättä johdu mielikuvituksen tai motivaation puutteesta. Monen voi olla vaikea mieltää, mitä kaikkea voisi tehdä. Mitkä omat vahvuudet ja voimavarat voisi ottaa käyttöön vertaistoiminnassa ja miten, missä muodossa. Mikä olisi sellaista vertaistoimintaa, josta myös muut pitäisivät. Lisäksi jos toimeen ryhtymiseen liittyy vielä joitakin pelkoja, kenties itseluottamuksen puutetta, saattaa olla, että ilman mahdollistajaa toimeen ryhtymisestä ei tule koskaan mitään. Tämä olisi suunnaton sääli, tietäen kuinka hyvää ihmisille tekee löytää itsensä. (Sanna Tuominen) KUN IHMINEN TULEE uuteen toimintaan, ensivaikutelma merkitsee hyvin paljon. Miten otetaan vastaan, millainen ilmapiiri on, miten kokee kuuluvansa joukkoon, kokeeko oman läsnäolon tai ajatusten olevan tärkeitä yhteisössä. Nämä ovat muutamia esimerkkejä, jotka ovat omalta osaltaan vaikuttamassa merkittävästi siihen, tuleeko ihminen toimintaan mukaan jäädäkseen, vai jättääkö seuraavalla kerralla tulematta. Kuten kaikki varmasti omalta osaltaan voivat myöntää, toiminnassa on huomattavasti mukavampi olla mukana, jos kokee että itsestä ja omista ajatuksista ollaan kiinnostuneita. Vertaistoiminnan mahdollistajan on hyvä sisäistää aidon kiinnostuksen merkitys kohtaamistilanteissa. (Sara Lind) 14

Vertaistoiminnan mahdollistaminen YHTEISÖLLISTÄ, omaehtoista vertaistoimintaa ja vielä matalalla kynnyksellä mahdollistettaessa on tullut vastaan monta usein vähäpätöiseltäkin tuntuvaa asiaa, jotka kuitenkin olisi hyvä ottaa aidosti huomioon ja huomioida omassa työtavassa, mikäli haluaa saavuttaa tavoittelemansa kaltaisia lopputuloksia. On nähtävä jokainen kansalainen toimijana, on annettava aikaa, kuunneltava, kannustettava, tuettava, ohjattava. On myös osattava päästää irti ja ymmärrettävä, että paras apu on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Yhteisöllisen vertaistoiminnan mahdollistamisessa matalalla kynnyksellä onnistuminen edellyttää monenlaisuuden arvostamista jokaisessa kohtaamassamme ihmisessä ja monenlaisuuden arvostamista lähes kaikenlaisessa toiminnassa, joka kohtaamistamme ihmisistä kumpuaa. Oleellista ei ole se, millaista toimintaa toimijat saavat aikaan, vaan se, että toimijat ylipäätään toimivat. Toimiminen tekee meille hyvää. (Sanna Tuominen) Monenlaisuuden arvostaminen ME IHMISET lähdemme helposti vertailemaan kuka tekee mitäkin, kuinka paljon ja toisaalta kuinka arvokasta kenenkin toiminta on ollut. Jaamme palkintoja erityisen ansioituneille vapaaehtoille, kiitämme ja muistamme erityisesti heitä juhlapuheissamme. Tällainen menettely kielii siitä, että arvostamme joitakuita ja joiden kuiden tekemisiä muiden yläpuolelle ja muiden tekemisiä enemmän. Toimijoiden ja toiminnan arvottaminen tähän tapaan perustuu aina jonkun tai joidenkuiden mielipiteisiin siitä, että joku ja jonkun toiminta on arvokkaampaa kuin jonkun toisen. Kuka ja ketkä ovat lopulta oikeutettuja määrittelemään mikä on arvokasta? Usein arvokkuuden mittarina pidetään esimerkiksi paljoutta, kun se on tehnyt niin paljon. Myös hyväntekeväisyysmittari lienee paljon käytetty, se on niin uhrautuva. Ei niin, etteivätkö nämä toki ole meriittejä kantajalleen, mutta tarkoittaako esimerkiksi toiminnan määrä automaattisesti sitä, että paljon tekevän toiminta on ollut arvokkaampaa kuin vähemmän tekevän. Tai että hyväntekeväisyystyötä tekevän toiminta on ollut arvokkaampaa, kuin vaikkapa itseään ja muita samalla ilahduttavan vertaisen toiminta. Omasta mielestäni arvoa ei kannattaisi lähteä vertailemaan, vaan ennemmin tunnistaa ja tunnustaa, että monenlaiset toimijat ja monenlainen toiminta on omalla tavallaan arvokasta. Yhdessä mukana -projektissa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että vertaisten kesken ei syntyisi toiminnan arvokkuuden vertailua ja, että varsinkaan me työntekijät emme sitä harjoittaisi. Olemme systemaattisesti auki puhuneet, että oleellista ei ole kuka tekee ja mitä tekee. Aktiivisuus itselle mieluisalla ja sopivalla tavalla on tärkeintä, on se sitten osallistumista toimintaan, vapaaehtoisena vertaisena toimimista, mitä ikinä. Olemme pitäneet ovet auki paitsi aktiivisille myös passiivisille. Vaikka olisi ollut poissa kuvioista vuodenkin, on ollut yhtä tervetullut käymään, kuin joka kerta käyväkin. (Sanna Tuominen) Onko vapaaehtoistoiminta arvokkaampaa kuin vertaistoiminta, keskustelua Parkanosta Parkanon osaprojektissa kohtasimme erityisen, mutta luultavasti aika yleisenkin haasteen, jonka halusimme kuvaavuutensa vuoksi nostaa esiin tässä yhteydessä, niin sanotusti ikävänä esimerkkinä elävästä elämästä. Parkanon setlementissä harjoitetaan uutena toimintamuotona tulleen vertaistoiminnan rinnalla edelleen hyvinkin perinteistä vapaaehtoistoimintaa, voisi 15

puhua jopa vapaaehtoistyöstä. Perinteistä vapaaehtoistyötä tekevien, monessa tapauksessa hyvinkin paljon itsestään antaneiden ja kenties jo aika väsyneiden toimijoiden, on ollut joissain tapauksissa vaikea olla vertailematta vapaaehtoistoiminnan ja vertaistoiminnan arvoa, kuten käy ilmi seuraavasta kertomuksesta (Sanna Tuominen) VERTAISTEN ja vapaaehtoisten eroavaisuus ja tasa-arvoisuus on noussut keskusteluihin. Tarvitseeko vapaaehtois- ja vertaistoimintaa yleensäkään arjessa erotella? Eikö jokaisen pitäisi saada osallistua toimintaan omalla toivomallaan tavalla, tasavertaisena. Tarve perinteiselle vapaaehtoistoiminnalle on toki suuri. Kasvava avustuspyyntöjen määrä asettaa suuria paineita vapaaehtoistoiminnalle ja toimiville vapaaehtoisille. Pieni työntekijäresurssi (yksi palkattu työntekijä) asettaa omat rajoitteet ja paineet. Vertaistoiminta ei tarvitse suuria resursseja. Mielestäni vertaistoiminta pitäisikin ottaa ilolla ja avosylin vastaan. Toiminnan liika ohjaaminen syö helposti omaehtoisen kansalaistoiminnan kehittymisen. Ei keritä tai jakseta kuunnella vertaisen mielenkiinnon kohteita, vaan liian helposti ohjeistetaan, miten pitää toimia ja koska. Tulikin tarve yhteisesti pohtia, onko vertaistoiminta eriarvoista kuin vapaaehtoistoiminta? Onko vapaaehtoinen hyödyllisempi avustustehtävissä, kuin vertainen vertaisryhmän vetäjänä tai ryhmään osallistujana? Mielestäni aktiivinen voi olla monella tavalla, vastuu ja tehtävät voivat vaihdella. Jokaisen toiminta ja mielipiteet ovat yhtä arvokkaita. Keskusteluissa nousi esiin myös vertaisten ajatusta siitä, että ei ole oikeutettu osallistumaan mm. virkistyspäiviin, koska ei käy lääkärisaatoilla. Kuulunko minä vapaaehtoisiin, koska olen vain ryhmän vetäjänä? Jos vertaiselle asetetaan toiminnan toteutukseen vaadittavia tarkkoja kriteerejä alusta alkaen, voi aiheutua pahimmillaan eriarvoistumista ja huonommuuden tunnetta. Tämän vuoksi saatetaan jäädä jopa toiminnasta kokonaan pois. Kannattaakin ottaa jokaisen voimavarat käyttöön ja vahvistaa niitä. Tällöin osallistuminen ei käy liian rankaksi ja pakkomaiseksi. Mielekäs osallistuminen poiki ennen kaikkea osallistumista ihan itsestään. Mielestäni vapaaehtoiselle vertaiselle ei saisi tulla tunnetta ja pahaa mieltä, jollei jaksa tai kerkeä lähteä aina tarvittaessa tai pyydettäessä toimintaan mukaan. Kahtiajakautumista pitää välttää, tätä tukeakseni vapaaehtoisille ja vertaisille järjestettiin yhteisesti tuki- ja ohjaustapaamisia. Tällä tuettiin vertaisen ja vapaaehtoisten ryhmäytymistä. Oltiin kaikki saman hyvän asian äärellä, tasavertaisina. Kaikki ansaitsevat saman kohtaamisen ja kohtelun, saada osallistua toimintaan, miten itse haluaa ja silloin kun haluaa. Voiko toinen vapaaehtoinen tai työntekijä määrätä mitä toinen tekee? Kyse ei kuitenkaan ole pomo-työntekijä suhteesta, vaan vapaaehtois- ja vertaistoiminnasta, jota tehdään vapaaehtoisesti, ilman pakkoa. Tarvitaan siis selviä pelisääntöjä. Tällöin voidaan toimia tasapuolisesti ja avoimesti. (Marjo Karila) Omaehtoiseen toimintaan ohjaaminen ja tukeminen MONELLA JÄRJESTÖTOIMIJALLA on tätä nykyä jo vahvat perinteet palvelujen tuottamisesta. Yhdessä mukana -projektin lähtötilanteessa oli selkeästi havaittavissa, että palvelun tuottamisen logiikka oli ujuttautunut osaksi myös paikallisten setlementtien kansalaistoimintaa, joko enemmän tai vähemmän ja joskus yllättävilläkin tavoilla ajatteluun hiipineenä. Paikallisesta toimintaympäristöstä ja toimintakulttuurista riippuen projektissa tavoiteltavaksi asetettu kansalaislähtöinen vertaistoiminta ei siis kaikissa tapauksissa suinkaan häämöttänyt välittömässä näköpiirissä. Tämä lienee tuttu tilanne monella taholla. (Sanna Tuominen) Kohderyhmään suhtautuminen Jokainen kansalainen on potentiaalinen aktiivinen tekijä YHDESSÄ MUKANA -projektissa halusimme lähteä kokeilemaan, ottamaan toden teolla selvää, josko kansalaisista löytyisi sittenkin niitä aktiivisia tekijöitä, joita lähes kaikki järjestöt tuntuvat kipeästi kaipaavan, mutta vain vaivoin löytävän. Paljon saimme kuulla rohkaisevia kommentteja, kuten ei aktiivisia tekijöitä tahdo millään löytyä, vaikka mitä tekisi. Emme tästä kuitenkaan lannistuneet, vaan lähdimme liikkeelle hyväksi havaitsemastamme perusoletta- 16

muksesta. Ihmiset ovat aktiivisia tekijöitä asioissa, jotka kokevat itselleen mielekkäiksi, joista he saavat mielihyvää. Eikä ihmisten ole mikään ongelma tai rasite sitoutua toimintaan, joka on heille helppoa ja vaivatonta. Sitoutuminen käy silkasta ilosta ja intohimosta, suorastaan huomaamatta. Päädyimme siis etsimään aktiivisia tekijöitä mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja mahdollistamaan toimintaa kansalaislähtöisesti, ihmisten omista tarpeista ja toiveista käsin, ihmisten omien kykyjen ja osaamisen mukaisesti, eli omaehtoisesti. Peruskaava kävi pian ilmi. Aktiivisia tekijöitä kyllä löytyy! Se, millainen aktiivinen tekeminen itse kullekin tuntuu mieluisalta ja sopivalta, voi kuitenkin vaihdella todella paljon. Väitänkin, että aktiivisia tekijöitä haettaessa haetaan itseasiassa usein vain tietynlaisia aktiivisia tekijöitä. Sellaisia henkilöitä, jotka ovat rohkeita, itsevarmoja, idearikkaita, tuotteliaita, osaavia ja pärjääviä, eli työntekijänäkökulmasta niin sanottuja valmiita paketteja. Kapea-alainen määritelmä aktiivisista tekijöistä on luultavasti käytössä melko laajalti, haetaan vapaaehtoisia sitten valmiiksi määriteltyihin tehtäviin, tai tarjottaessa mahdollisuutta omaehtoiseen toimintaan. Odotusarvona ovat tietynlaiset aktiiviset tekijät ja jos heitä ei saada koetaan, ettei aktiivisia tekijöitä ole. Ehdotankin, että laajennamme määritelmäämme aktiivisista tekijöistä. Voisimme esimerkiksi lähteä sellaisesta perusolettamuksesta, että jokainen kansalainen on potentiaalinen aktiivinen tekijä, kunhan vain etsitään ja löydetään jokaiselle se oma mieluisa ja sopiva tapa olla aktiivinen. Työntekijänäkökulmasta voisi ajatella vaikkapa niin, että kaikkea ei saa valmiina, mutta etsivä löytää ja voi ohjata rakentamaan jotain aikanaan valmistuvaa. (Sanna Tuominen) Kun kansalaisilla ei ole tuen tarvetta OMAEHTOISEN toiminnan mahdollistaminen on helppoa ja yksinkertaista silloin, kun kansalaisilla ei ole tuen tarvetta. Kun kansalaisilla ei ole tuen tarvetta, heillä on ideoita ja rohkeutta tuoda ideat esiin. Ideat tulevat tällöin oma-aloitteisesti kansalaisilta itseltään. Kun kansalaisilla on itsevarmuutta ja osaamista tehdä itse, he eivät myöskään tarvitse työntekijäapua, ainakaan paljoa. Kun itseluottamus on kohdillaan, jo pelkästään tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin pääsee pitkälle. Kun kansalaiset tietävät itse, mikä on heille mieluisaa toimintaa, he eivät tarvitse työntekijän apua mieluisan toiminnan etsimiseksi löytämiseksi määrittämiseksi. He ovat valmiita toteuttamaan itsensä näköistä toimintaa saman tien. Kun ihminen tietää, miten hänen on mieluisaa toimia ja hänellä on itseluottamusta määritellä esimerkiksi, missä määrin hän haluaa sitoutua, kuinka haastavaa tai vaivatonta hän haluaa toiminnan itselleen olevan, ihminen on valmis omaehtoiseen toimintaan. Hän on valmis rakentamaan toiminnasta itselleen sopivaa, määrittämään toiminnan ehtoja. Kun kansalaisilla ei ole tuen tarvetta, omaehtoisen toiminnan mahdollistaminen edellyttää hyvin vähän OMAEHTOISEN TOIMINNAN MAHDOLLISTAMINEN (KUN EI OLE TUEN TARVETTA) Tarjotaan tiloja, annetaan vastuuta ja valtaa kansalaiset kukoistavat On ideoita, rohkeutta tuoda ideat esiin On itsevarmuutta, osaamista tehdä itse Tiedetään, mikä on itselle mieluisaa Tiedetään, miten on mieluisaa toimia Ideat tulevat 1 kansalaisilta 2 Kansalaiset eivät tarvitse työntekijäapua 3 Toteuttavat itsensä näköistä toimintaa 4 Toimivat omaehtoisesti 17

OMAEHTOISEN TOIMINNAN MAHDOLLISTAMINEN (KUN ON TUEN TARVE) Ohjataan/tuetaan omaehtoiseen toimintaan järjestään tilat, annetaan sopivasti vastuuta ja valtaa (ettei kansalaisia pelota liikaa) kansalaiset voimaantuvat On tarpeita ja toiveita, puuttuu ideointikykyä Puuttuu osaamista, itseluottamusta, tms. Haetaan osallistujille mieluisaa tapaa toimia Haetaan osallistujille sopivaa tapaa toimia 1Kuunnellaan kansalaisia, ideoidaan 2Työntekijä auttaa alkuun, käynnistää 3Työntekijä tekee itsensä tarpeettomaksi 4Työntekijä vetäytyy toiminnasta Kipuilua luonnollisena osana prosessia Johdonmukaisuus, perustelu, kannustus! 5Toiminta muuntuu osallistujien näköiseksi 6Toiminta muuntuu omaehtoiseksi työntekijäresursseja. Yleensä riittää, että työntekijä toimii omaehtoisen toiminnan puitteiden mahdollistajan roolissa, eli tarjoaa tilat ja kenties auttaa joissakin käytännön asioissa. Kun omaehtoiseen toimintaan valmiille kansalaisille tarjotaan tiloja ja annetaan vastuuta ja valtaa, kansalaiset saavat tilaa kukoistaa. (Sanna Tuominen) Kun kansalaisilla on tuen tarve OMAEHTOISEN toiminnan mahdollistaminen ei sekään aina ole ihan yksinkertaista. Ei välttämättä riitä, että vain ilmaistaan tai mainostetaan hei, tule meille tekemään mitä haluat. Toki meissä suomalaisissa on niitäkin, jotka ovat niin itsevarmoja ja osaavia, että he tarttuvat tällaiseen tarjoukseen, mutta myös paljon niitä, jotka ovat vähän epävarmempia ja kenties vaatimattomampia, että vaikka he kokisivat tarjouksen houkuttelevana, he eivät uskalla tai koe osaavansa tarttua siihen. Tällöinkään haaste ei kuitenkaan ole mahdoton, vaikka välillä tuntuukin, että moni ei tule ajatelleeksi omaehtoiseen toimintaan ohjaamisen olevan edes mahdollista. Sen oletetaan syntyvän itsestään ja jos ei sitä itsestään synny sen ei koeta olevan mahdollista. Omaehtoisen toiminnan mahdollistaminen muuttuu haastavammaksi heti, kun kansalaisilla on pienikin tuen tarve, koska jo pienikin tarve voi estää sen, että omaehtoiseen toimintaan lähdettäisiin oma-aloitteisesti. Kun kansalaisilla on tuen tarve, he saattavat kyllä tunnistaa tarpeensa ja toiveensa jollain tasolla, mutta heiltä puuttuu esimerkiksi kykyä hahmottaa, ideoida, määritellä, sanoittaa, millainen toiminta voisi vastata heidän tarpeisiinsa ja toiveisiinsa. Tällöin tarvitaan työntekijää kuuntelemaan, mitä kansalaiset kertovat itsestään ja jopa ideoimaan puolesta. Kun kansalaiset kokevat, että heiltä puuttuu osaamista, heidän itseluottamuksensa on kenties hakusessa, työntekijä voi auttaa alkuun ja esimerkiksi käynnistää toimintaa, jolle havaitsee tarvetta. Ihmisiä saattavat vaivata myös liika vaatimattomuus, ujous tai niin sanotut turhat suorituspaineet. Oletetaan, että pitäisi olla jokin erityisosaaminen tai lahjakkuus. Kun työntekijä käynnistää toimintaa tarkoituksenaan omaehtoiseen toimintaan ohjaaminen, työntekijän on hyvä puhua tästä päämäärästä toimintaan osallistujille heti alusta alkaen ja hakea yhdessä osallistujien kanssa heille mieluisaa ja sopivaa tapaa toimia. Mieluisalla tavalla toimia tarkoitan sitä, että toiminnan sisältö tuntuu 18

osallistujille mieluisalta, vastaa heidän tarpeisiinsa ja toiveisiinsa. Sopivalla tavalla toimia tarkoitan puolestaan sitä, että osallistujat suoriutuvat itse toiminnan sisällön tuottamisesta, mielellään kohtuullisen helposti ja vaivattomasti, eli että toiminnan vaativuus tai haastavuus on sopivalla tasolla suhteessa sitä toteuttavien kykyihin ja osaamiseen jo käytännön järjestelyistä alkaen. Haettaessa löydettäessä osallistujille mieluisa ja sopiva tapa toimia, työntekijä tekee prosessissa itsensä tarpeettomaksi ja voi vetäytyä toiminnasta hyvillä mielin. Toiminnasta vetäytyminen saattaa olla hyvä toteuttaa asteittain. Työntekijän vetäytyessä toiminnasta syntyy yleensä osallistujien joukossa kipuilua täysin luonnollisena osana prosessia. Ihmiset kiintyvät yleensä toinen toisiinsa lyhyessäkin ajassa ja kun joku lähtee ryhmästä, ryhmä kipuilee jonkin aikaa eroprosessin kanssa. On myös täysin luonnollista, että eroprosessissa kipuilevat koettelevat työntekijän vetäytymistä ja koettavat esimerkiksi kääntää työntekijän pään tyyliin miten me nyt pärjätään täällä ilman sinua. Tässä kohtaa työntekijän on hyvä toimia johdonmukaisesti, eli edetä vetäytymisessä vääjäämättömällä tavalla, perustella vetäytymistään, miksi se on hyvä asia ja kannustaa ryhmää omaehtoisen toiminnan jatkamiseen. Sillä, mikäli toiminta on jo käynnistämisvaiheessa rakennettu osallistujille mieluisaksi ja sopivaksi, se on jo alun alkaen muotoutunut näyttämään enemmän kansalaisten kuin työntekijän näköiseltä ja omaehtoisen tekemisenkin pitäisi jo olla hyvässä alussa. Tällöin työntekijä kyllä tietää ja voi luottaa paitsi itseensä myös kansalaisiin, että osallistujat eivät todellisuudessa enää tarvitse häntä mihinkään. Olen kokenut hyväksi perustella vetäytymistä itselleni siten, että jatkossa olisin työntekijänä läsnäolollani vain tiellä omaehtoisen tekemisen todelliselle kukkaan puhkeamiselle. Sillä tosiasia on, että vasta työntekijän poistuessa paikalta osallistujille vapautuu täysi tila vastuun ja vallan ottoon ja toiminnan muotoutumiseen täysin siihen osallistuvien näköiseksi ja omaehtoiseksi. Ammattilainen kun ei voi koskaan olla täysin tasavertainen ryhmään osallistuja muiden ei-ammattilaisten kansalaisten kanssa. Hänellä on ryhmän jäsenenä väistämättä enemmän vastuuta ja valtaa niin kauan kun hän pysyy ryhmässä, vaikka ryhmässä olisikin luotu mahdollisimman tasavertaista asetelmaa. Omaehtoiseen toimintaan kannattaa ohjata, sillä kun kansalaisia ohjataan ja tuetaan omaehtoiseen toimintaan järjestetään tilat, annetaan sopivasti vastuuta ja valtaa (ettei kansalaisia pelota liikaa) kansalaiset voimaantuvat. Ja, mikä parasta, voimaantuminen näkyy usein jo lyhyen ajan päästä siitä, kun työntekijä on vetäytynyt toiminnasta. Kun tilaa vapautuu, se otetaan ja kun ammattilaiset vapauttavat tilaa, kansalaiset saavat tilaa hengittää ja tulla esiin. (Sanna Tuominen) Haasteet Mahdollisuudet OMAEHTOISESTI aikaansaadun toiminnan ehdoton vahvuus on, että se on siihen osallistuvien näköistä ja osallistujat hyödyntävät omia voimavarojaan sen toteuttamisessa. Jokainen tietää, että on täysin eri asia esimerkiksi ottaa osaa jonkun toisen suunnittelemalle ja toteuttamalle retkelle, kuin olla itse suunnittelemassa ja toteuttamassa retkeä, johon osallistuu. Osallistumiskokemus on tällöin täysin erilainen. Ensimmäisen kaltaisissa tapauksissa osallistuja jää aina jollain tasolla ulkopuoliseksi. Jälkimmäisissä osallistujat ovat sisällä asiassa, asian omistajia. Suunnittelu ja tekeminen voi toki olla välillä rankkaakin, mutta yleensä aina myös palkitsevaa. Se että saa itse jotain aikaan, on voimaannuttavaa ja vaivannäkö, ponnistelu vahvistaa toimijuutta. Omaehtoisen toiminnan mahdollinen heikkous on muun muassa omaehtoisesti tuotetun toiminnan mielekkyys siihen osallistuville. Koetaanko itse tuotettu sisältö, toiminta riittävän mielekkäänä, vai haikaillaanko, että se kuuluisa joku tulisi ja keksisi, järjestäisi jotain kivaa. Kun sisältö, toiminta tuotetaan itse, ollaan oman mielikuvituksen, osaamisen, kekseliäisyyden ja aktiivisuuden varassa. On melko todennäköistä, että jossain vaiheessa omaehtoisessa toiminnassa tulee aikoja, jolloin siihen osallistuvien aktiivisuus ei ole huipussaan ja kekseliäisyys (mitä nyt tehtäisiin, mistä nyt juteltaisiin) on vähissä. Omaehtoiseen toimintaan ohjaajan ja tukijan olisikin kenties tällöin hyvä kannustaa toimintaan osallistujia etsimään joukkoonsa uusia osallistujia, jotka voisivat tuoda toimintaan kaivattua piristysruisketta. Kuten aiemmin jo todettiinkin, mikäli kekseliäisyyden ja aktiivisuuden puute vaivaavat jo alussa, ennen kuin omaehtois- 19

OMAEHTOINEN TOIMINTA, HAASTEET MAHDOLLISUUDET Sisäiset asiat VAHVUUDET Myönteiset asiat Omaehtoisesti tuotettu sisältö / toiminta on osallistujien näköistä, vapauttaa voimavaroja Omaehtoinen sisällön tuotto / toiminnan toteuttaminen vahvistaa osallistujien toimijuutta, voimaannuttaa HEIKKOUDET Kielteiset asiat Omaehtoisesti tuotetun sisällön / toiminnan mielekkyys siihen osallistuville, riittävä? Omaehtoisen sisällön tuoton / toiminnan toteuttamisen vaativuus suhteessa osallistujien kykyihin, sopiva? Ulkoiset asiat MAHDOLLISUUDET Omaehtoisen toiminnan mahdollistaminen vapauttaa työntekijäresursseja Omaehtoiseen toimintaan liittyy myönteisiä riskejä, voi syntyä toimintaa, jota ammattilaiset eivät olisi keksineet UHAT Omaehtoinen toiminta vastaan ammatillisesti johdettu toiminta, pidetäänkö jompaakumpaa parempana, arvostukset? Annetaanko tilaa, vastuuta, valtaa omaehtoiselle toiminnalle, pelot, ennakkoluulot, kontrolli? ta toimintaa onkaan, työntekijää tarvitaan ohjaamaan ja tukemaan jo käynnistysvaiheessa. Jos tulee tunne, ettei porukasta irtoa ideoita ja löydy aktiivisuutta ideoiden toteuttamiseen, mutta tarve ja toiveita on havaittavissa, työntekijää tarvitaan. Kyseisellä osallistujajoukolla porukka ei muutoin saa aikaiseksi omaehtoiseen toimintaan ryhtymistä. Kun työntekijä lähtee saattamaan kansalaisia omaehtoisen toiminnan alkuun, hänen on kuitenkin hyvä edetä tarkkaan harkiten. Omaehtoinen toiminta kannattaa alusta saakka rakentaa siten, että sisällön tuottaminen, toiminnan toteuttaminen onnistuu siihen osallistuvilta itseltään ja vielä mielellään kohtuullisen helposti. Mikäli tässä asiassa epäonnistutaan, työntekijän voi olla hyvin vaikea vetäytyä toiminnasta ja toiminta saattaa työntekijän lähdettyä lopahtaa. Omaehtoisen toiminnan mahdollistaminen tarjoaa periaatteessa rajattomat mahdollisuudet kansalaistoiminnan ja -aktiivisuuden kasvulle. Työntekijän rooli mahdollistajana korostuu omaehtoisen toiminnan alkuvaiheissa. Kun omaehtoinen toiminta on lähtenyt käyntiin, työntekijäresurssin tarve vähenee ja työntekijä voi suunnata huomionsa uusien ja jälleen uusien omaehtoisen toiminnan muotojen mahdollistamiseen. Kustannustehokkuutta voitaneenkin pitää yhtenä omaehtoisen toiminnan mahdollistamisen erityisenä ansiona. Omaehtoisen toiminnan mahdollistaminen saattaa kuitenkin herättää meissä ammattilaisissa myös pelkoja tyyliin: pitäähän jonkun pitää silmällä mitä siellä tapahtuu. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että joitain riskejä kannattaa ottaa. Erityisesti tässä tapauksessa, kun potentiaaliset hyödyt, myönteiset riskit ovat näin suuria. Luotetaan ihmisten omiin kykyihin! Toki joskus harvoin jotain ikävääkin voi sattua, mutta uskallan väittää, että paljon useammin se mitä sattuu, on jotain upeaa ja mahtavaa. Ehkä isoimpia ulkoisia uhkia, joita omaehtoinen toiminta kohtaa, ovat arvostukset, joita niin me ammattilaiset kuin kansalaisetkin sekä tietoisesti että tiedostamattamme käytöksellämme osoitamme. Ammattilaisuus tuntuu joissain tapauksissa olevan niin kovassa huudossa, että vaikkapa itseoppineihin suhtaudutaan automaattisesti osaamattomina puuhastelijoina. Tämä näkyy muun muassa siinä, että vapaaehtoisilta toivotaan usein tehtävään soveltuvaa ammatillista taustaa, vaikkakin periaatteessa vapaaehtoinen toimii tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Myös kansalaiset 20

aliarvostavat usein helposti itseään, koska ei minulla ole kyllä mitään koulutusta tai työkokemusta asiasta, kunhan olen harrastellut. Tämän tyyppinen lyttäävä suhtautuminen, asennoituminen on iso uhka. Arvostuksen puute estää todella tehokkaasti toimintaan ryhtymistä ja sitä paitsi täytyykö aina todella tavoitella erinomaista? Eikö arkisessa inhimillisessä elämässä usein ihan vain välttäväkin riittäisi? Ennakkoluulot, pelot ja halu kontrolloida istuvat kaikki huonosti yhteen omaehtoisen toiminnan mahdollistamisen kanssa. Ennakkoluulojensa kanssa täytyy tehdä tietoisesti töitä, pelkonsa on käsiteltävä ja osattava laittaa syrjään, kontrollintarpeesta on osattava päästää irti. Omaehtoista toimintaa ei synny, eikä voida kunnolla mahdollistaa, ellei uskalleta antaa reilusti tilaa, vastuuta ja valtaa. Jokainen tietää, että kädet tai vain toinenkin käsi selän taakse sidottuna on sen verran hankalaa toimia, että into laantuu pian. Annetaan tilaa, vastuuta ja valtaa, meni syteen tai saveen. Rapatessa välillä roiskuu. (Sanna Tuominen) Omaehtoiseen toimintaan on monta tietä OHEISESSA KUVIOSSA on muutama käytännön esimerkki siitä, miten monenlaisin tavoin omaehtoinen toiminta saattaa syntyä tai sen voi saatella alkuun. Nämä tapaukset ovat syntyneet Yhdessä mukana Lahden osaprojektin aikana. Vihreät puhekuplat kuvaavat tapauksia, joissa tuen tarve omaehtoiseen toimintaan ryhtymiseen on ollut olematon tai vähäinen. Esimerkiksi ensimmäisen vihreän puhekuplan tapauksessa eräänä kauniina päivänä paikalliseen setlementtiin tuli vapaaehtoiseksi vertaiseksi haluava reipas ja rempseä nainen, jolla oli idea, osaaminen ja valmista materiaalia. Nainen oli matkustellut paljon ja halusi järjestää nojatuolimatkoja erityisesti heille, joiden on itse syystä tai toisesta vaikea lähteä matkustelemaan. Hän kertoi ajatelleensa järjestää matkat valmiiden matkoilta kokoamiensa kuvaesitysten ja kirjoittamiensa matkakertomusten pohjalta. Ajatuksena oli myös jakaa matkakokemuksia nojatuolimatkoille osallistuvien kanssa. Nainen halusi järjestää matkoja satunnaisina tilaisuuksina silloin kun hänelle sopii. Hän oli siis valmis omaehtoiseen toimintaan heti, joten työntekijänä riitti, että varasin vain tilan ja mainostin tilaisuuksia. Oranssit puhekuplat kuvaavat puolestaan tapauksia, joissa on ollut enemmän tai vähemmän tuen tarvetta omaehtoiseen toimintaan ryhtymiseksi. Esimerkiksi toisen puhekuplan tapauksessa koin, että paikallisesta setlementistä puuttuu riittä- OMAEHTOISEEN TOIMINTAAN ON MONTA TIETÄ KUN EI OLE TUEN TARVETTA Nojatuolimatkoja Tulee vapaaehtoiseksi vertaiseksi haluava reipas ja rempseä nainen, jolla on idea, osaaminen ja valmista materiaalia KUN ON TUEN TARVE Kävelevä juttukerho Vertaistoiminnan kurssilla muodostuu idea, työntekijä käynnistää, vapaaehtoinen löytyy osallistujista KUN EI OLE TUEN TARVETTA Lintuhavaintoja On koulutettu vertainen joka kysyttäessä kertoo todellisen kiinnostuksen kohteensa: no ne on ne linnut KUN ON TUEN TARVE Seniorisumpit Työntekijä kutsuu ideoimaan kohtaamispaikkatoimintaa lehtimainoksella, käynnistää, vapaaehtoiset löytyvät KUN EI OLE TUEN TARVETTA Kiinalaista tuolijumppaa Tulee vapaaehtoiseksi vertaiseksi haluava kiinalaistaustainen nainen, joka haluaa toteuttaa itseään, tanssillisuuttaan KUN ON TUEN TARVE Sähköiset Seniorit Kansalaiset ilmaisevat tuen tarvetta, työntekijä käynnistää, osallistujat tukevat toinen toistaan 21

vän matalan kynnyksen kohtaamispaikka, esimerkiksi yksinäisille ikääntyneille tulla tutustumaan muihin, entuudestaan täysin tuntemattomiin ihmisiin. Koin, että tätä varten tarvitaan oma, rauhallinen, turvallinen tila. Aulakahvila ei palvellut tätä tarkoitusta. Mainostin lehdessä ajatusta ja kutsuin kansalaisia ideoimaan yhdessä, millainen olisi hyvä kohtaamispaikka. Käynnistin Seniorisumpit -kohtaamispaikkatoiminnan virallisesti seuraavalla viikolla, viikoittain samaan aikaan samassa paikassa pyörivänä toimintana. Sumpeille ei lähdetty järjestämään mitään ihmeellistä ohjelmaa, koska osallistujat, eivät sellaista halunneet ryhtyä tuottamaan. Koettiin, että vapaamuotoinen jutustelu siitä, mikä kulloinkin puhututtaa on parasta. Rauhallisessa ryhmätilassa oli yksi iso pöytä, jonka ääreen niin tutut kuin tuntemattomat voivat tulla yhteen ja pieni keittiöpiste kahvinkeittomahdollisuudella. Työntekijänä ostin alkuun kahvitarpeet, kertakäyttöastiat ja tarjottavaksi keksejä, jotta tarjoilut olisi mahdollisimman helppo toteuttaa. Tarjottavien täydentämiseksi sumpeilla kerättiin vapaaehtoista 1 kahvimaksua. Muutaman kerran jälkeen kysyin parilta sumpeille usein osallistuneelta naiselta, josko he voisivat jatkossa emännöidä sumppeja, eli keitellä kahvit ja huolehtia kahvitarpeiden täydentämisestä kahvikassavaroilla. Tähdensin, että he voisivat muutoin jatkaa ihan samanlaisina osallistujina kuin muutkin, eli mitään ohjaajan roolia heidän ei tarvitse ottaa. Tämä sopi molemmille. Tässä tapauksessa vapaaehtoiset vertaiset löytyivät siis toimintaan osallistujien joukosta ja toiminta on pyörinyt sittemmin omaehtoisesti. (Sanna Tuominen) OMAEHTOISEEN toimintaan ei välttämättä tarvita isoja järjestelyjä tai erikoisia puitteita. Helsingistä hyvä esimerkki on aivan projektin alkuvaiheessa Senioritalossa Töölössä aloitettu pelikerho. Ajatus pelikerhosta lähti eräältä asukkaalta joka kertoi että heitä olisi ainakin pari kiinnostunutta ja kortit ja pelitaitoa ja intoakin löytyisi. Alun perin idea tuli esille asukkaille järjestetyssä toiminnan suunnittelutapaamisessa jonka jälkeen keskustelua pelikerhosta jatkettiin. Talon aula tarjosi tilat pelikerhon kokoontumiselle. Työntekijältä tuli apu ja tuki esitteiden suunnittelussa ja laatimisessa sekä ensimmäisillä kerroilla myös mukana kokoontumisissa. Pääasiassa pelattiin korteilla, ja kun osallistujia oli enemmän, eri porukoissa pelattiin sitten eri pelejä. Vähemmän korttipelejä harrastaneetkin olivat tervetulleita mukaan oppimaan. (Asta Koskinen) PARKANOSSA omaehtoisesta vertaistoiminnasta hyviä esimerkkejä ovat mm. Prätkäpapat ja Sellaista se elämä oli Parkanolaisia elämäntarinoita -vertaisryhmät. Sellaista se elämä oli -ryhmäidea kehittyi vertaisen osallistuttua yhteisöllisen vertaistoiminnan koulutukseen. Koulutuksessa kartoitettiin omia voimavaroja ja mielenkiinnon kohteita. Paikkakunnalle muuttaneelle paikalliset tarinat ja tieto oli kiinnostuksen kohde. Halu oli tutustua paikkakuntaansa ja sen historiaan paremmin. Avoin omatoiminen ryhmä kokoaakin viikoittain kävijöitä arjen keskelle tapaamaan ja tutustumaan toisiansa, keskustelemaan entisajan tapahtumista, paikkakunnan historiasta ja elämäntarinoista. Prätkäpappoja yhdistää yhteinen harrastus ja halu tutustua lähiseutuun. Prätkäpapat sai alkunsa, kun setlementtitoimintaan osallistuva miesporukka huomasi puheen usein ajautuvan prätkiin ja matkakokemuksiin. Miehet ryhtyivätkin omatoimisesti kokoontumaan harrastuksensa parissa. Näin oli enemmän aikaa jutella ja viettää rauhassa aikaa sen parissa, mikä oli mieluisaa ja kiinnostavaa. Talvisin prätkäpapat kokoontuvat setlementtikeskukseen suunnittelemaan ja vaihtamaan matkakokemuksia. Kesäisin ollaan yhteisillä ajoretkillä. Omaehtoinen vertaistoiminta ei tarvitse suuria resursseja. Välillä toiminnanohjaaja tekee Prätkäpapoille retkieväät ja keittelee kahvia termariin. Niitä normaaleja arjen puuhia. (Marjo Karila) JOSKUS KIINNOSTUS vertaisuuteen herää välittömästi, joskus pikkuhiljaa, ajan kuluessa. Joensuusta hyvinä esimerkkeinä omaehtoisesta toiminnasta ovat Iloa ruoasta -kokkailuryhmä senioreille sekä Kirjallisuus- ja runopiiri. Aiemmin jo mainitsinkin esimerkin pariskunnasta, joka puolen vuoden kohtaamispaikkatoi- 22

minnassa mukanaolon jälkeen ehdotti oman ruoka- ja kokkailuryhmän perustamista. Tämä itsenäisesti toimiva ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Koska Joensuussa ei lähiaikoina ollut tulossa vertaistoiminnan koulutusta, sovittiin että heille pidetään lyhempi perehdytys vertaistoimintaan Vertaistoimijan vihkoa tukimateriaalina käyttäen. Samalla pariskunta kertoi, minkälaisia suunnitelmia heillä oli kullekin kerralle, sovittiin päivämäärät ja keskusteltiin käytännön järjestelyistä. Ryhmäkerta koostui aina juttutuokiosta, ruoka-aiheisesta teemasta ja yhdessä kokkailusta. Kuten pariskunta itsekin halusi korostaa, ei ryhmän ideassa ole kyse paasauksesta terveellisistä ruokailutottumuksista, vaan keskiössä on muiden seniorien tapaaminen, yhdessä tekeminen ja oleminen, ajatusten herättely, toisilta oppiminen sekä uusien ideoiden hakeminen. Myös Kirjallisuus- ja runopiirin idea tuli eräältä seniorilta itseltään. Ryhmän perustaja tuli yhteisöllisen vertaistoiminnan koulutukseen valmiin idean kanssa ja halusi toteuttaa sen Setlementin kautta, kun siihen kerran oli mahdollisuus. Innostus kirjallisuuden pariin oli yksinkertaisesti vuosikymmeniä kestänyt harrastus kirjoittamisen ja kirjallisuuden parissa. Hän koki haluavansa koota yhteen muita samasta aihealueesta kiinnostuneita, sekä mahdollistaa muille omien runojen ja kirjoitusten esittelyn tutussa porukassa. Erityisyytenä oli jakaa kokemuksia, miten kirjoittaminen voi toimia yhtenä itseilmaisun välineenä. Vertaistoimintaan perehtymisen kyseinen seniori sai vertaistoiminnan koulutuksesta, jonka jälkeen hänen kanssaan sovittiin erikseen suunnittelutapaaminen. Siellä hän kertoi ajatuksiaan ryhmän sisällöstä ja halusi vähän peilauspintaa työntekijältä omista ajatuksistaan ryhmän idean ja sisältöjen suhteen. Näissä kummassakin itsenäisesti toimivassa ryhmässä seniorit ovat tulleet itselle tärkeän teemaan liittyvän ryhmän perustamisidean kanssa työntekijän puheille. Hyödylliseksi on koettu erillinen suunnittelu- ja aloituspalaveri, jossa yhdessä käydään vielä läpi ajatuksia ja innostetaan ideoimaan, rohkaistaan, kannustetaan ja käydään läpi keskeisimmät käytännön asiat (kuten tilojen käyttö, haluaako kuinka paljon apua työntekijältä esimerkiksi markkinoinnissa) ja korostetaan työntekijän olevan tukena ja että yhteyttä saa ottaa matalalla kynnyksellä. (Sara Lind) Roolitukset kansalaislähtöiseen toimintaan ohjatessa ja tukiessa MAHDOLLISTETTAESSA kansalaisista itsestään lähtevää yhteisöllistä vertaistoimintaa perinteiset, esimerkiksi vapaaehtoistoiminnan koordinoinnista tutut, roolit on käännettävä päälaelleen. Työntekijän ei olekaan hyvä näyttäytyä toiminnan johtajana tai ohjaajana ja vapaaehtoisia ei haetakaan ennalta määriteltyihin tehtäviin. Kansalaisille itselleen tarjotaan valtaa ja vastuuta määritellä, millaista toimintaa he haluavat toteuttaa ja miten. Työntekijä tarjoaa tilat ja ohjaa ja tukee tarvittaessa esimerkiksi käytännönjärjestelyissä. Työntekijä mahdollistaa, kansalaiset toteuttavat. (Sanna Tuominen) Vertaistoimijat tasavertaisia keskenään YHTEISÖLLISTÄ vertaistoimintaa mahdollistaessamme olemme kokeneet tärkeäksi korostaa kaikille toimintaan tavalla tai toisella osallistuville, että kaikki ihmiset ovat ensinnäkin yhdenvertaisia keskenään, riippumatta siitä, mitä, keitä tai millaisia he ovat. Suvaitsevaisuus on kaikille hyväksi. Toisekseen riippumatta osallistumisen tavasta ja aktiivisuudesta, osallistuuko usein vai harvemmin, haluaako ottaa vastuita esimerkiksi vapaaehtoisena vertaisena vai ei, jokaisen mielipide on yhtä arvokas ja kaikki ovat tasavertaisia keskenään. Kenenkään ei tule asettua muiden yläpuolelle, ei vaikka toimisi vapaaehtoisena vertaisena esimerkiksi ryhmän vetäjän roolissa. Vertainen on aina ennen kaikkea vertainen ja vapaaehtoisuus tarkoittaa vain vähän jotain lisää joidenkin tehtävien ja vastuiden muodossa. Ajatus on, että kaikki toimivat samalla tasolla, samalla viivalla. Vapaaehtoisuus on kenties parhaimmillaan aika näkymätöntä. Tasavertaisuus on ajateltu tärkeäksi paitsi vastavuoroisen jakamisen kannalta, eli toiminnassa ei ole auttajia ja autettavia, tukijoita ja tuettavia, vaan kaikki antavat ja saavat. Myös siinä mielessä, että tasavertainen asetelma tukee laajemmin jokaisen osallistujan toimijuutta kuin hierarkkinen 23

asetelma, jossa joku tai jotkut johtavat ja toiset seuraavat. Tila toimijuudelle ja toimimisen vaihtoehdoille on tasavertaisessa asetelmassa kaikille osallistujille avoimempi ja suurempi, mikä tukee omien voimavarojen käyttöön ottoa matalalla kynnyksellä. Tavoitteenamme onkin ollut ennemmin kansalaistoiminnan, kansalaisaktiivisuuden vahvistaminen, kuin vaikkapa vapaaehtoistoiminnan kehittäminen, vaikka vapaaehtoinen vertainen ilmaisua käytämmekin virallisissa yhteyksissä vertaisten rooleja jäsentäessämme. Kansalaisaktiivisuus, kansalaistoiminta, voi olla luonteeltaan epävirallista, epäsäännöllistä, tilanteen mukaan ilmenevää ja muuttuvaa. Itselle tärkeitä asioita saatetaan esimerkiksi tarttua edistämään hetkellisesti, kun saa jostain voimia: nyt minä järjestän sen metsäretken ja haalin porukan kasaan, kun olen sitä jo pidemmän aikaa miettinyt. Eikä asiasta tarvitse tehdä mitään vapaaehtoistoimintasopimuksia, ei ihminen todennäköisesti itse miellä ryhtyneensä vapaaehtoistoimintaan, eikä ihminen välttämättä toimi niin sanotusti vapaaehtoisen lailla tuon hetken jälkeen. Kun halutaan mahdollistaa ihmisistä itsestään lähtevää vertaistoimintaa, voikin olla paikallaan miettiä perustavanlaatuisia kysymyksiä. Miltä pohjalta meidän kannattaa lähteä, miltä pohjalta toimia. Mikä lopulta on kansalaisille itselleen tärkeää ja merkityksellistä ja mikä kenties ennemmin vain meitä ammattilaisia varten. Millaista toimintaa ja keiden (kaikkien?) toimijuutta me haluamme mahdollistaa. (Sanna Tuominen) Työntekijä mahdollistajan roolissa YHTEISÖLLISEN vertaistoiminnan mahdollistajan pesti ei ole helppo. Se on kenties monella tavalla vaikeampi, kuin esimerkiksi perinteinen vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin pesti. Meistä jokaiselle lienee tuttu tunne, että olisi helpompi tehdä itse tai tehdä puolesta, kuin ohjata muita toimimaan. Muiden ohjaamisessa kun ei saisi edes lähteä kamalasti neuvomaan. Kun on tarkoitus, että toiminta lähtee ihmisistä itsestään, työntekijän olisi osattava sulkea pois mielestään omat ajatuksensa ja mieltymyksensä siitä, millainen toiminta olisi mieluisaa ja miten sitä olisi hyvä toteuttaa. Mahdollistava työntekijä ei, mahdollista alkuun saattamista lukuun ottamatta, osallistu itse toiminnan toteuttamiseen, joten hänen ajatuksensa ja mieltymyksensä toiminnan toteuttamisen suhteen ovat kärjistetysti sanottuna epärelevantteja, niillä ei ole mitään virkaa. Ohjatakseen ja tukeakseen kansalaisia omaehtoiseen toimintaan työntekijän fokuksena pitäisi olla kansalaisten omien 24

ajatusten ja mieltymysten esiin kaivaminen. Millainen toiminta olisi kansalaisille itselleen mieluisaa ja sopivaa. Mahdollistaja tarvitsee ennen kaikkea tietoa kansalaisista, mitä he kokevat tarvitsevansa ja ilmaisevat kenties huomaamattaankin toivovansa ja toisaalta, millaiset ovat kansalaisten kyvyt ja millainen heidän motivaationsa. Näiden tietojen avulla mahdollistaja voi ohjata ja tukea kansalaisia omaehtoisen toiminnan käynnistämisessä, eli esimerkiksi pohdittaessa, miten toiminta tulisi rakentaa, jotta kansalaiset suoriutuisivat itse sen toteuttamisesta ja vielä mielellään kohtuullisen helposti ja vaivattomasti, jotta se tuntuisi pääsääntöisesti mukavalta ja virkistävältä. Mahdollistajan on myös hyvä olla valmistautunut kannustamaan kansalaisia toimintaan ja toiminnassa. Moni tarvitsee itsetunnon vahvistusta, omien kykyjensä huomaamista, kehuja ja kiitoksia. Ihmisiä voi nostaa yllättävänkin pienillä sanoilla ja teoilla. Esimerkiksi kiittää paitsi teoista, kehua persoonina, kiinnittäen huomiota vaikka johonkin ominaisuuteen, piirteeseen, tapaan käyttäytyä. Kun kertoo jonkun asian toisessa tuottavan itselle iloa tai hyvää oloa, tai että ihailee jotakuta asiaa toisessa, se lämmittää kehun saanutta usein pitkänkin aikaa ja saattaa palata mieleen vuosienkin jälkeen. Kehumisella on mieletön voima. Kansalaisista itsestään lähtevän yhteisöllisen vertaistoiminnan mahdollistaja nostaa ihmisiä, ohjaa ja tukee heitä saamaan voimavaransa käyttöön. Nostaminen tapahtuu kulisseista käsin, ennemmin taustavaikuttajana lavasteissa, kuin näyttämöllä pääosassa. Mahdollistajan roolissa onnistumista saattaa myös edesauttaa riittävän etäisyyden pitäminen, jotta vertaiset tukeutuisivat enemmän toisiinsa kuin työntekijään, jotta vertaiset ryhtyisivät vertaistoimintaan keskenään, eivät työntekijän kanssa. Käytännön työssä etäisyyttä voi pitää esimerkiksi siten, ettei ole aina tavoitettavissa ja toisaalta ohjaa vertaisia tukeutumaan toisiinsa, ettei ole aina läsnä vertaisten arjessa. Mahdollistajan roolissa onnistumista edesauttavat varmasti 1) avoimuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, omien ennakkoluulojen voittaminen; 2) työssä viihtyminen, onko tämä rooli minua varten vai ei, olenko tähän työhön sopiva; 3) henkilökohtainen hyvinvointi ja omasta jaksamisesta huolehtiminen, jotta olisi resursseja jaettavaksi; 4) yleisesti ottaen kehittämisorientoituneisuus, halu kehittää ja kehittyä. Työntekijän on hyvä arvioida mielellään kaiken aikaa, kuinka hän onnistuu mahdollistajan roolissa ja mitä mahdollistajan rooli tarkoittaa. Voisiko tavoitteena olla esimerkiksi itsensä tarpeettomaksi tekeminen ja onnistumista mitata se kuinka hyvin tässä tavoitteessa onnistuu. Kun työntekijä haluaa toimia mahdollistajan ennemmin kuin esimerkiksi toteuttajan roolissa, voi joutua pohtimaan paljonkin, miten voi omalla käyttäytymisellään edesauttaa muiden toiminnan mahdollistamisen onnistumista ja välttää itse toteuttajan rooliin ajautumista. Rooleihin ajautuminen käy usein äkkiarvaamatta. Onneksi rooleja voi kuitenkin myös välttää, rooleja voi ottaa tietoisesti ja rooleista voi pyrkiä myös eroon. Liian ankara ei itselleen kannata olla. Tekevälle sattuu, virheistä voi oppia ja kurssia voi aina koettaa suunnata uudelleen. Jatkuva itsearviointi, mitkä ovat omat vahvuudet heikkoudet roolia ajatellen ja myönteisen sinnikäs itsensä kehittäminen, itsensä kanssa töiden tekeminen, tuottavat tulosta. (Sanna Tuominen) 25

Vertaistoiminnan toiminnanohjaus SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA tuntuu vallitsevan kohtuullisen laajasti jaettu näkemys, että ammattilaisia tarvitaan ja tarvitaan paljon, koska kansalaiset eivät pärjää ilman ammattilaisten apua. Tämä näkemys tuntuisi vallitsevan kohtuullisen vahvana myös järjestöissä, arvioitaessa esimerkiksi vapaaehtoistoimijoiden tarvitseman tuen ja ohjauksen määrää. Tämä näkemys on varmasti joissain tapauksissa perusteltu, mutta en voi olla omien kokemusteni pohjalta pohtimatta, josko näkemystä olisi monissa tapauksissa myös syytä arvioida uudelleen. Onko todella niin, että kansalais-, vapaaehtois- ja vertaistoimijat erilaisissa järjestöissä tarvitsevat runsaasti ammatillista tukea ja ohjausta, vai voisiko olla jopa niin, että kouluttautuneisuuden ja ammattilaisuuden merkitystä korostavassa yhteiskunnassamme me ammattilaiset olemme tulleet yliarvioineiksi kansalaistoimijoiden tarvitseman tuen ja ohjauksen tarpeen. Voisiko myös olla niin, että me ammattilaiset olemme alkaneet määrittää liikaa sitä, mitä kansalais-, vapaaehtois- ja vertaistoimijoiden tulisi järjestöissä tehdä sen sijaan, että antaisimme kansalaisten toimia järjestöissä siten kuin he itse kokevat itselleen mielekkääksi ja sopivaksi omista lähtökohdistaan käsin. Olemmeko ammatillistaneet esimerkiksi vapaaehtoistoiminnan muotoja liiaksi, jolloin niistä ei voikaan selviytyä tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin, mikä kaiketi kuitenkin on jonkinlainen ihanteemme. Olemmeko me itse aikaansaaneet asetelman, jossa kansalaiset tarvitsevat ammattilaisten ohjausta ja tukea. Olemmeko me itse saaneet aikaiseksi asetelman, jossa kansalaiset kokevat vapaaehtoistoiminnan liian vaativana ja sitovana, itselleen epämieluisana. Ovatko järjestöt enää sellaisia paikkoja, joissa kansalaiset voisivat ajaa ja toteuttaa itselleen tärkeitä asioita, vai ovatko ne vain vapaaehtoistyökeskuksia, joissa järjestöammattilaiset määrittelevät tehtävät, vaativuusasteen, kelpoisuusehdot jne. ja sitten joko rekrytoivat tehtäviin löytyvät vapaaehtoiset tai toteuttavat toimintaa järjestöammattilaisten voimin pätevien vapaaehtoisehdokkaiden puuttuessa. Oli miten oli, yhteisöllisen vertaistoiminnan mahdollistaminen kansalaislähtöiseen toimintaan ohjaten ja tukien ei vaadi mittavia työntekijäresursseja. Tuen- ja ohjauksen tarve, kunhan on päästy omaehtoisen tekemisen alkuun, on Yhdessä mukana -projektissa osoittautunut suurimmassa osassa tapauksia hyvinkin pieneksi. Tarvetta on ollut pääasiallisesti puhelimitse tai sähköpostitse joistakin käytännön asioista sopimiselle ja joskus harvoin vertaisten välillä tai vertaisryhmässä ilmenneiden haasteiden ratkaisunhaussa tukemiselle. Nämä eivät vie paljoa työaikaa. Tuen ja ohjauksen tarve korostuu luomassamme mahdollistamisen mallissa vertaistoimintojen käynnistymisen alkuvaiheissa, minkä jälkeen tukea ja ohjausta voidaan toteuttaa hyvinkin pienillä resursseilla. (Sanna Tuominen) Toiminnanohjaus on myös vertaistoimintaa TOIMINNANOHJAUSTA vertaistoiminnassa voi toteuttaa monin eri tavoin. Ihmisillä on tarve kuulua joukkoon, tulla huomioiduiksi ja kokea saavansa arvostusta omana itsenään. Tarve jakaa asioita ja saada tukea omille ajatuksille ovat inhimillisiä tarpeita ja tulevat hyvin esille myös vapaaehtois- ja vertaistoiminnassa. Vertaisille onkin hyvä järjestää mahdollisuuksia tähän, joko kahden kesken tai isommalla joukolla keskustellen. Tunne siitä että kuulun joukkoon, olen osa jotain, teen jotain tärkeää tai merkittävää, olen tarpeellinen, on tärkeää missä tahansa toiminnassa. Toiminnanohjaus voi usein ollakin juuri tätä, yhdessä olemista, yhteisten aiheiden ja kokemusten jakamista. Nämä ihmiset tietävät mistä minä puhun, joku muukin koki tämän asian näin. Toiminnanohjaus on myös vertaistoimintaa. Huomioiminen on ajallisesti pieni mutta toiminnanohjauksen ja yhteisöllisyyden näkökulmasta suuri asia. Huomioinen ei vaadi yleensä paljoa aikaa tai resursseja mutta antaa paljon. Toiminnanohjaukseen sisältyy ajatus että tämä on jotain missä vertainen saa tukea ja apua omaan toimintaansa. Huomioimalla voidaan tukea vertaisen kokemusta siitä että hän on tärkeä ja hänen tekemisensä ja mukana olemi- 26

sensa on noteerattu. Huomioiminen antaa myös vertaiselle mahdollisuuden nostaa esille asioita joita hän ei ehkä oma-aloitteisesti ottaisi puheeksi. Kyseessä on hyvinkin yksinkertainen asia, joka toisaalta on kuitenkin tärkeää ihan tietoisesti huomioida ja pohtia miten se omassa arjessa näkyy. (Asta Koskinen) Aikaa ja kiireettömyyttä Läsnä hetkessä KUTEN JO AIEMMIN on todettu, omaehtoisen toiminnan mahdollistamiseen ei oikein istu, että työntekijä on kaiken aikaa läsnä vertaistoiminnassa. Silloin, kun työntekijä kuitenkin on läsnä, osallistuu esimerkiksi vapaaehtoisten vertaisten ohjaus- ja tuki tapaamiseen tai vierailee jossakin vertaisryhmässä, on äärimmäisen tärkeää, että työntekijä todella on läsnä. Ettei hän esimerkiksi mieti samaan aikaan muita asioita, katsele puhelintaan, lue sähköpostejaan, tms., vaan todella keskittyy kyseiseen tilanteeseen, on läsnä hetkessä rauhallisesti, kiireettömästi, kuunnellen, havainnoiden, kysellen, keskustellen. Että sillä hetkellä, kun hän on käytettävissä, hän todella on käytettävissä. Ohjaukseen ja tukeen pätee se sama sääntö, kuin erittäin moneen muuhunkin toimintaan, että ei se määrä, vaan laatu. (Sanna Tuominen) AIDOLLA JA KIIREETTÖMÄLLÄ kohtaamisella siinä hetkessä kun kohtaamme, viestitämme vertaistoimijoille välittämistä, huomioimista ja kiinnostusta heitä kohtaan. Kiireettömät kohtaamiset kasvattavat molemminpuolisen luottamuksen rakentumista ja sen myötä avointa kommunikointia sekä kaikenlaisten ajatusten, toiveiden ja näkemysten jakamista. Kiireetön ja huomioiva keskustelu voi tapahtua spontaanisti käytävällä tai kadulla tavatessa tai tarvittaessa voidaan sopia pidempi tapaamisaika rauhallisessa ympäristössä yhteiselle keskustelulle, vaikkapa kahvikupin äärellä. Esimeriksi lyhyet käytäväkeskustelut poikivat pidempiä ja syvällisempiä keskusteluita ja kasvattavat ajan kuluessa luottamusta. Kiireettömyyden ilmapiiri on olennainen osa kohtaamista. Näillä kohtaamisilla luodaan ja kasvatetaan luottamusta, jonka avulla on mahdollista jakaa asioita sekä antaa vertaistoimijalle hänen tarvitsemaansa oikea-aikaista ja oikeanlaista tukea. (Satu Lintunen) Avoimuutta ja luottamusta Puheeksi ottamista VERTAISTOIMINNASSA mukana oleviin senioreihin tutustuminen tarjoaa monia mahdollisuuksia oppia heidän mieltymyksistään, toiveistaan ja taidoistaan. Opittuaan tuntemaan vertaistoiminnassa olevia ihmisiä on myös helpompaa ja luonnollisempaa kysellä vertaistoimijoiden mietteitä toiminnasta sekä yleisesti jaksamisesta, vireystilasta ja tätä kautta kartoittaa hyvinvointia. On tärkeää kuunnella vertaistoimijoiden ajatuksia ryhmien ja toimintojen suhteen, pyrkiä muodostamaan kuvaa vertaistoimijoiden jaksamisesta, elämäntilanteesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Samalla on mahdollisista luoda kuvaa ryhmien sisäisestä tilasta ja mahdollisista haasteista tai muista mietityttävistä asioista. Keskustelukulttuuri, joka viestittää, että vaikeistakin asioista voidaan turvallisesti ja avoimen luottamuksellisesti puhua, on olennaisen tärkeää. Avoin ja luottamuksellinen kommunikointi johtavat syvempään tutustumiseen, jonka avulla on mahdollista ja turvallista jakaa hankaliakin vertaistoiminnassa eteen tulevia asioita. Jotta ongelmista tai haasteista olisi helpompi puhua, on työntekijän tärkeää luoda ja rakentaa puhumisen kulttuuria avoimeksi. Läsnä oleva kuuntelu ja tarkentavien kysymysten rohkea esittäminen tekevät siitä mahdollisen. Tärkeää on myös viestittää avarakatseisuutta ja erilaisten ihmisten mukanaolon tärkeyttä ja sen moninaisuutta ja yhteisöllisyyttä rikastuttavaa vaikutusta. Avoin puhumisen kulttuuri viestittää myös yhteisön sisällä sitä, että siellä vallitsee luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri, johon kuuluu erilaisuuden ja erilaisten ihmisten hyväksymisen. Yhteinen ja yhteisöllinen asioiden pohtimisen tapa luo tunteen, että kaikkien mielipiteillä on merkitystä. 27

Vertaistoiminnassa mukana olevat seniorit tuntuvat arvostavan heihin kohdistettua pienimuotoista huomioimista. Tärkeää tuntuu olevan, että on kiinnostunut vertaistoimijan jaksamisesta ja että pyrkii muistamaan edellisessä tapaamisessa käytyjä keskusteluaiheita, jotka ovat myös hyvä jatkumo seuraavaan tapaamiseen. Jos edellisessä tapaamisessa on keskusteluissa tullut ilmi huolenaiheita, on tuntunut luontevalta, että seuraavassa tapaamisessa on aloittanut keskustelun huolenaiheen nykytilasta. On tärkeää, että ihminen kokee, että hänen huolensa on otettu vakavasti, eikä koe tulleensa vähätellyksi. Vaikka huoli tuntuisikin itsestä vähäiseltä, on siihen hyvä tarttua, paneutua odottelematta ja ratkaisukeskeisesti. Erityisen tärkeää on välittää vertaistoimijoille ajatusta, että on rohkeutta ottaa haastavat asiat ajoissa puheeksi. Hyvissä ajoin tapahtunut haastavista asioista puhuminen mahdollistaa asioihin ajoissa reagoimisen ja tämän myötä haasteisiin ratkaisun löytämisen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Pitkään jatkuneet haasteet ovat usein vaikeammin ratkaistavissa. (Satu Lintunen) Osallistujakokemusten kuulostelu, havainnointi, palautteenkeruu PALAUTETTA TOIMINNASTA voi kerätä moni eri menetelmin. Kirjallisten palautteiden kerääminen on hyvä ja jossain tapauksissa melko toimiva tiedon- ja mielipiteen keruutapa. Se saattaa mahdollistaa esimerkiksi arkaluontoisten mielipiteiden kertomisen ja helpottaa näin arempien ja ujompien henkilöiden ajatusten ilmaisua. Kirjallinen palautteenkerääminen mahdollistaa mielipiteen kuulemisen ja sitä kautta toimintojen ja yhteisöllisyyden kehittämisen. Kuulluksi tuleminen on tärkeää jokaiselle osallistujalle. Osalle kirjallisen palautteen antaminen on luontevaa, kun taas toiset kokevat kirjoittamalla ilmaisemisen vaikeammaksi. Kirjallisten palautteiden haasteena on, että ne koetaan usein työläiksi, eivätkä niiden täyttämiseen kaikki motivoidu. Kotiin mukaan annetut palautelomakkeet jäävät usein sille tielleen ja vain osa palautuu. Suullisia palautteita olisi hyvä kerätä rinnatusten kirjallisten kanssa. Molempien palautteen keräystapojen käyttäminen olisi hyödyllistä, jotta mahdollisimman moni mielipide tulisi näkyväksi. Suullista palautetta voi kerätä monin luovinkin tavoin. Esimerkiksi ryhmäkokoontumisen lomassa voi pitää yhteisen tuokion, jossa pöydälle on aseteltu kuvia. Kuvista jokainen valitsee sen, joka kuvaa sen hetkisiä ajatuksia ja tunnelmia, joita ryhmässä olo ja yhteisöön kuuluminen herättää. Suullista palautetta saa myös luontevasti satunnaisten kohtaamisten lomassa. Ne ovatkin hyviä hetkiä kysellä kahden kesken ajatuksia ja tuntemuksia toimintaan osallistumisesta sekä saada selville asioita, joita ei joskus kehdata tai haluta puhua ryhmän kuullen. On myös hyvä muistaa, että kaikki palaute ei aina ole pelkästään positiivista. Negatiivisen palautteen saaminen saattaa tuntua ihmisistä pahalta, mutta kaikkien on hyvä opetella ottamaan sitä vastaan ja toimia sen suhteen harkitsevan rakentavasti, katsoa toimintoja avoimesti eri näkökulmista ja miettiä yhdessä uusia lähestymis- ja toimintatapoja. Meitä ihmisiä on monenlaisia ja on täysin luonnollista, että makumme poikkeavat. Myös havaintojen tekeminen vertaisista ryhmätoiminnoissa antaa tietoa ryhmien hyvinvoinnista. Ryhmän yhteisöllisyydestä sekä siellä vallitsevasta tunnelmasta voi saada paljon hyvää ja rakentavaa tietoa jo pelkästään havainnoimalla, olemalla läsnä silloin tällöin. Niin kuin jo moneen kertaan 28

on todettu, on hyvä tehdä työntekijän roolissa itsensä tarpeettomaksi ja olla vain sen verran läsnä kuin on tarpeellista. Tarpeellisen määrän määrittely voi joskus tuntua haasteelliselta, mutta tärkeämpää onkin, että vertaiset uskaltavat itse olla yhteydessä työntekijään, kun kokevat työntekijän tukea tarvitsevansa, uskaltavat kertoa avoimesti tuntojaan, hakea työntekijältä tukea ongelman tai haasteen kohdatessaan. Jatkuvan läsnäolon sijaan työntekijän on hyvä säännöllisin väliajoin muistuttaa, että hän on käytettävissä kun tarvitaan. Työntekijän ja vertaisten välisen luottamuksellisen suhteen rakentumisen myötä toteutuu yleensä myös matalan kertomisen periaate. Tällöin vertaistoiminnassa silloin tällöin ilmenevät haasteet tuodaan tarvittaessa työntekijänkin tietoisuuteen. (Satu Lintunen) PERINTEINEN TAPA kerätä palautetta on tehdä kirjallinen kysely tai palautelomake, jota jaetaan osallistujille. Tämä on yksi tapa kerätä palautetta ja esimerkiksi määrällisen palautteen saamisessa oikein toimiva tapa. Silloin kun halutaan kuulla ihmisten kokemuksia ja ajatuksia, on monesti suullinen palaute kultaakin arvokkaampaa. Kun halutaan saada kiinni siitä, miten osallistujat ovat kokeneet jonkin toiminnan, tulee kuulla ja kohdata nämä ihmiset, joilta palautetta halutaan. Tässäkin asiassa työntekijän läsnäolo ja aito kohtaaminen ovat avainsanoja, jottei arvokas palaute jää kuulematta tai näkemättä. Tällä tavoin luodaan myös avoimuuden ilmapiiriä, jossa kokemusten ja mielipiteiden ääneen sanominen on luontevaa, tavallista ja turvallista. (Asta Koskinen) Tukena toimijuutta kunnioittaen KOSKA MEITÄ IHMISIÄ on monenlaisia, myös tuen tarpeemme näyttäytyvät kaiken kirjavina. Ääripäinä voidaan havaita, että jotkut ovat toimijoina hyvin itsenäisiä, eivät tarvitse juuri koskaan muiden tukea. Jotkut tukeutuvat toimijoina toisiin, tarvitsevat lähes aina muiden tukea. Se millaista tukea kukin tarvitsee jos tarvitsee, on myös yksilöllistä ja riippuu lukemattomista muuttujista, kuten yksilön persoonasta, elämänkokemuksista, opituista tiedoista ja taidoista. Yksilöön nähden ulkopuoliset tekijät, kuten muut ihmiset ja heidän toimintansa, se kaikki mitä arjessa tulee vastaan, mitä itselle sattuu ja tapahtuu, vaikuttavat myös. Vertaisryhmät koostuvat useista yksilöistä, eli toimintaan vaikuttaa koko edellä kuvattu yksilöllinen tuen tarpeiden kirjo. Vertaistoiminnassa on myös kyse yksilöiden yhteispelistä, yhdessä toimimisesta, mikä sekoittaa pakkaa entisestään. Ryhmätoiminnassa haetaan rooleja, valtasuhteita, muodostuu ryhmädynamiikkaa. Ei tiedetä kuinka kemiat käyvät yksiin. Kysytään suvaitsevaisuutta, malttia, jos omat mieltymykset joutuvat koetukselle. Ryhmän toimivuuden kannalta paljon riippuu siitä, kuinka hyvät vuorovaikutustaidot osallistujilla on. Osataanko ratkoa riidat keskustellen. Onko ryhmän toiminta haastavissa tilanteissa niin sanotusti rakentavaa vai hajottavaa. Työntekijän haasteena on tunnistaa tuen tarpeiden kirjavuus ja kenties vielä suurempana haasteena reagoida tuen tarpeisiin tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkoituksenmukaista tapaa määrittää tässä tapauksessa tavoite ohjata ja tukea ihmisiä kohti omaehtoista toimintaa, tavoite tukea ihmisten omaa toimijuutta. Kun me ihmiset kohtaamme haastavia tilanteita, joissa emme itse ole osallisina, meillä herää helposti tarve puuttua. Jos esimerkiksi koemme empatiaa, välitämme kanssaihmisistämme ja haluamme auttaa, saatamme tulla tilanteeseen ulkopuolelta itsemme mielestä hyvien neuvojen tai hyvän ratkaisun kanssa. Jos tilanne pistää vihaksi, haluamme puolustaa joitakuita, saatamme mennä tilanteeseen ulkopuolelta kuin yleinen syyttäjä tai poliisi, viheltämään niin sanotusti pelin poikki tai laittamaan asiat järjestykseen. Ulkopuolelta haastavaan tilanteeseen puuttuminen ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukainen tapa toimia, kun tavoitteena on tukea ihmisten omaa toimijuutta. Edellä kuvatun kaltainen puuttuminen on ihmisten toimijuuden ylikävelyä, vaikka se tehtäisiin kuinka hyvässä tarkoituksessa tahansa. No, jos ei ole tarkoituksenmukaista puuttua, mitä sitten pitäisi tehdä? Setlementtityön perusarvo luottamus ihmisiin ja yhteisöjen kykyyn ratkaista omia ongelmiaan, antanee jo vinkkiä siitä, mikä voisi olla parempi tapa toimia. Mutta miten tätä arvoa voitaisiin tulkita niin, että siitä voitaisiin johtaa ohjenuoraa, miten menetellä haastavissa tilanteissa. Henkilökohtaisesti olen tulkinnut arvoa siten, että haastaviin 29

tilanteisiin voidaan tulla myös ulkopuolelta ohjauksen ja tuen mielessä, mutta on syytä olla tarkkana, miten niihin mennään. On kuunneltava, tarvittaessa kysyttävä, ei pidä olettaa. Voi koettaa edistää kaikki osapuolet huomioon ottavaa, avointa ja kunnioittavaa keskustelua. Voi koettaa edistää ratkaisuvaihtoehtoja pohtivaa vuoropuhelua, kysyä ajatuksia mahdollisista ratkaisuvaihtoehdoista, jopa ehdottaa niitä itse. Olen kokenut hyväksi vertauskuvaksi toimia haastavissa tilanteissa kuin diplomaatti tai sovittelija. Henkilö, joka pysyttelee neutraalina ja koettaa omalla toiminnallaan edistää sitä, että muut löytäisivät jonkunlaisen ratkaisun ongelmaansa, ilman että itse vaikuttaa paljoa siihen, millainen tuo ratkaisu on. On osoitettava luottamusta ihmisten omiin kykyihin. Oleellinen ajatusleikki on, että minä en ole se, joka pidän käsissäni ratkaisun avaimia, vaan ratkaisun avaimet ovat ihmisillä itsellään! Ongelmat määritellään ja asiat ratkaistaan yhdessä asianosaisten kesken. Ihmisten omaa toimijuutta kunnioittava työntekijä on vain tarvittaessa tukena, jotta ihmiset löytäisivät omat ratkaisun avaimensa. Muutosta ei tuoda ulkoa annettuna, vaan se saadaan aikaiseksi sisältäpäin. Ehdottaisin siis, että puuttumisen sijaan, tuemme ihmisiä ratkaisunhaussa. (Sanna Tuominen) Toimijuuden kunnioittamisesta SETLEMENTTITOIMINNASSA uskotaan siihen, että ihminen on oman elämänsä asiantuntija. Perinteisessä työntekijä-asiakas-kohtaamistilanteessa helposti ja huomaamatta lähdetään ohjaamaan tilannetta, asiaa tai ihmistä liian vahvasti johonkin suuntaan, omien ennakko-olettamusten perusteella. On tärkeää antaa ihmisille aikaa ja tilaa huomata itse asiat, joiden parissa haluaa toimia ja joita haluaa lähteä viemään eteenpäin. Kyse ei siis ole siitä, mitä oletetaan ihmisen haluavan tehdä, minkä parissa toimia, tai minkälaista toimintaa hän elämäänsä haluaa. Päinvastoin on tärkeää välttää olettamasta, sillä olettamusten kautta syntyy helposti käsitys, ettei pääse toteuttamaan itseään tai saa omaa ääntään kuuluviin. Tilan antaminen tarkoittaa muun muassa sitä, että annetaan vertaistoiminnasta kiinnostuneelle ihmiselle itselle aikaa miettiä mitä haluaa tehdä, ei tuputeta ideoita, eikä myöskään udella liikaa. Niin kuin aina ihmisten tutustuessa, tietoa itsestä ja elämästä annetaan vähitellen. Kun antaa tilaa, mahdollistaa ihmisen omat huomiot ja rohkaistumisen. Vuorovaikutustilanteissa läsnäolo on kenties kaikista merkityksellisintä. Sehän kuulostaa todella helpolta asialta toteuttaa, mutta mitä aito läsnäolo oikeastaan tarkoittaa? Läsnäolo edellyttää mielestäni aikaa, tilaa, kunnioitusta, tasavertaisuutta ja huomiota. Ajan antaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että rauhoittaa tilanteen muita ihmisiä varten, eikä tee samanaikaisesti muita asioita. Keskittyy tilanteeseen ja ihmisiin ja kuuntelee. Vuorovaikutustilanteissa tulisi olla riittävästi aikaa ja tilaa kuunnella kaikkia osallistujia ja kaikkia mahdollisuuksia, mitä keskusteluissa nousee esiin. Muuten tunne kiireestä saattaa pudottaa pohjan koko tilanteelta, sen uskottavuudelta ja merkityksellisyyden tunteen muodostumiselta. Kun toiminnassa mukana oleville välittyy tunne siitä, että heistä ollaan kiinnostuneita, ja heidän kanssaan keskusteltaessa tilanteessa ollaan läsnä syntyy kokemus kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta. Se luo tunnekokemuksen omien ideoiden, ajatusten ja minuuden merkityksellisyydestä sekä vahvistaa kokemusta, että jokaisen läsnäolo ja osallistuminen on tärkeää. Kunnioitus vuorovaikutustilanteissa ei tarkoita vain muodollista kohteliaisuutta, vaan se on yksi lähtökohdista, jota voi osoittaa kuuntelemalla ja olemalla läsnä ihmisiä varten. Se tarkoittaa myös toisten ajatusten kunnioittamista ja mukana olemisen tapojen hyväksymistä. Huomion antaminen on erityisesti toisten kuuntelemista ja sen varmistamista, että he kokevat tulleensa kuulluiksi. Kuunteleminen tarkoittaa muun muassa peilauspintana olemista vertaiset voivat sanoa ääneen ajatuksiaan, jolloin puheesta voi kuulla viitteitä siitä, millaista ohjausta tai tukea he mahdollisesti vertaistoiminnassaan kaipaavat. Läsnäolo tilanteessa on myös tasavertaisuutta. Setlementtityö on ihminen ihmiselle tehtävää työtä, rinnalla kulkien. (Sara Lind) Tuen tarpeista VOIDAAN ajatella, että on jollain lailla ennakoitavissa olevia tuen tarpeita ja ennakoimattomia tuen tarpeita. On tuen tarpeita, joista ihmiset ovat itse tietoisia ja joita voidaan ennakoida, mikäli ihmiset uskaltavat tuoda ne avoimesti esiin. 30

On joitain usein tai yleisesti ihmisillä ilmeneviä tuen tarpeita, jolloin voidaan varautua jo ennalta antamaan tarvittaessa tukea näihin tarpeisiin. On aina hyvä, jos tarpeita osataan vähän ennakoida ja antaa ohjausta ja tukea jo ennaltaehkäisevästi. Esimerkiksi yhteisöllisen vertaistoiminnan koulutusmallissa olemme pyrkineet luomaan suotuisia edellytyksiä yhdessä toimimiselle ja koettaneet ennaltaehkäistä ainakin niitä tyypillisimpiä karikoita ihmisten välisessä toiminnassa. Ennakoimattomat tuen tarpeet tulevat vastaan enemmän tai vähemmän yllättäen. On tuen tarpeita, joista ihmiset eivät itse ole tietoisia ja ne saattavat pulpahtaa pintaan yllättäen ihmisen itsensäkin. On joitain harvoin tai erityistapauksissa ihmisillä ilmeneviä tuen tarpeita, jolloin saatetaan tarvita erityistä tukea ja asiaan erikoistuneiden ammattilaisten taholle ohjausta. On usein haastavampaa ohjata ja tukea ihmisiä ennakoimattomissa tuen tarpeissa ja on myös tilanteita joissa se on mahdotonta. Tuen tarpeisiin liittyen on erittäin tärkeää tiedostaa, että oma ammattitaito ei riitä kaikkeen ja tunnistaa, tunnustaa nuo tilanteet itselleen rehellisesti. Erityistä tukea tarvitseva ansaitsee erityisen tuen ja palveluohjausta voidaan pitää jokaisen ihmisten kanssa työtä tekevän ammattilaisen velvollisuutena. Kun tarpeita tulee, ovat ne sitten ennakoituja tai ennakoimattomia, niihin on aina hyvä reagoida mahdollisuuksien puitteissa. Tarpeita ja toiveita on myös hyvä muistaa säännöllisin väliajoin kysellä ja kartoittaa, jotta ihmiset hoksaisivat pohtia niitä ja tietäisivät, että niiden esiin tuominen on paitsi sallittua myös toivottavaa. Kaikkiin tarpeisiin ja toiveisiin ei aina voida vastata parhaimmalla mahdollisella, eli tarpeen tai toiveen esittäjän ajattelemalla tavalla, mutta kaikki tarpeet ja toiveet voidaan aina ainakin noteerata. Kaikki ilmaistut tarpeet ja toiveet on hyvä todeta tärkeiksi ja mikäli niihin ei ole mahdollista vastata, pahoitella asiaa. Mikäli vastaus olisi mahdollinen, mutta jossakin muussa muodossa, kuin tarpeen tai toiveen esittäjä on ajatellut, vaihtoehdoista on hyvä keskustella kyseisen henkilön kanssa, jotta hän voi arvioida olisiko joku muu vaihtoehto tyydyttävä. Ihmisillä saattaa myös olla niin sanottuja salattuja tarpeita ja toiveita, joita heidän on syystä tai toisesta vaikea tuoda esiin. Näistä keskeisiksi Yhdessä mukana -projektissa on koettu tarve huolehtia omasta jaksamisesta ja toive vertaistoiminnan lopettamisesta. Tarve omasta jaksamisesta huolehtimiseen saatetaan sanoittaa esimerkiksi sitoutumishaluttomuudeksi ja toive vertaistoiminnan lopettamisesta vaikkapa hankalasta elämäntilanteesta puhumiseen. Jos tuntuu, että keskustelukumppani koettaa päästä johonkin asiaan, mutta kiertää aihetta kuin kissa kuumaa puuroa, saattaa kyseessä olla juuri tämän tyyppinen salattu tarve tai toive, joka koetaan erityisen vaikeaksi ilmaista suoraan. Lääkkeeksi sitoutumiskammoon ja hankaliin elämäntilanteisiin olemme ottaneet ihan yleisesti tavaksemme toitottaa, että vertaistoimijan tulee aina ensisijaisesti huolehtia omasta jaksamisestaan ja vasta sen jälkeen muiden jaksamisesta ja että vertaistoiminnan saa myös lopettaa! Lopettamislupa mainitaan juurikin noin jo yhteisöllisen vertaistoiminnan koulutusmateriaalissamme. Uskomme tässäkin asiassa esimerkin voimaan, eli kun olet itse avoin, muutkin kenties uskaltavat olla. (Sanna Tuominen) Käytännön esimerkkejä tuen tarpeista projektipaikkakunnilta HELSINGISSÄ vertaistoimijoille on järjestetty yhteisiä tapaamisia sekä myös kahdenkeskeisiä tapaamisia tarpeen mukaan. Erityisesti uuden ihmisen kohdalla on tärkeää että hän tietää saavansa tukea ja apua sitä tarvitessaan. Alussa yhteydenpito saattaa olla tiiviimpää, jottei vertainen koe jäävänsä yksin ja jotta mitään tärkeää tietoa ei jää saamatta puolin tai toisin. Myös pidempään mukana olleita (ja ehkä juuri heitä) jotka eivät osallistu yhteisiin tapaamisiin on tärkeää muistaa. Helsingissä yhteyttä on pidetty esimerkiksi niin, että on sovittu vaikkapa vertais- 31

ryhmän jälkeen tapaaminen tai puhelimitse joko etukäteen sovittuun aikaan tai tarpeen mukaan. Yhteyttä vertaisiin on pyritty pitämään puolin ja toisin mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Eli soittaa voi tai viestiä laittaa vaikka ei olisi (omasta mielestään) niin isoa asiaakaan. Olennaista on ollut tieto siitä että työtekijä on juurikin sitä varten että häneltä saa apua ja tukea toiminnan isoissa ja pienissä asioissa, on kyse sitten vaikkapa ryhmän toiminnan suunnittelusta tai sitten jostain mieltä painavasta asiasta. Käytännössä tuen tarpeet ovat olleet hyvin käytännönläheisiä ja arkisiakin asioita kuten toiminnasta tiedottaminen, tiloihin tai aikatauluihin liittyvät asiat, toiminnan sisältöjä tai käytäntöjä on mietitty yhdessä. (Asta Koskinen) LAHDESSA järjestettiin alkuun kuukausittain vapaaehtoisten vertaisten yhteisiä kuulumistenvaihto- ja vertaistoiminnan suunnittelu -tapaamisia, joihin osallistui toimintaa koordinoiva työntekijä. Sittemmin toiminnan omaehtoisuuden vahvistamiseksi, vertaisia kannustettiin jatkamaan kokoontumisia keskenään, jo viikoittain muutoinkin kokoontuvan Seniorisumpit -kohtaamispaikkatoiminnan yhteydessä. Toimintaa koordinoiva työntekijä osallistui sittemmin kokoontumisiin silloin tällöin. Muutoksen yhteydessä viestitettiin vahvasti, että työntekijään voi kuitenkin aina ottaa yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse tai piipahtamalla juttusille. Syy muutokseen johtui tuntumastani, että vertaiset katsoivat herkästi liikaa työntekijän suuntaan työntekijän ollessa paikalla ja olettivat, että työntekijä järjestää. Kaava oli muodostunutkin tämän tyyppiseksi jo paljon ennen projektia, eli kyse oli totutusta tavasta, eikä se tuntunut murtuvan, vaikka kovasti koetin ihmisiä omaehtoiseen toimintaan kannustaa. Tuli tuntuma, että omaehtoista vertaistoimintaa syntyisi kenties paremmin ilman työntekijää, vertaisten keskinäisen tutustumisen, verkostoitumisen, yhteishengen muodostumisen kautta. Tuntuma, että epämuodollisessa yhteisöllisyyden kasvuprosessissa työntekijä saattaa jopa olla joskus tiellä. Olen ollut tyytyväinen ratkaisuun. Vähennettyäni paikallaoloani vertaiset ovat tukeutuneet enemmän toisiinsa ja löytäneet toimijuuspotentiaalia itsestään, lähteneet suunnittelemaan ja toteuttamaan toimintaa keskenään. Muutoin tuen tarpeet työntekijän suuntaan ovat ilmenneet samaan tapaan kuin Helsingissäkin, eli liittyen pääasiassa käytännön asioihin. (Sanna Tuominen) PARKANOSSA vertaiskoulutusten jälkeen on ollut tavallista, että vertaiset ovat toivoneet lisäperehdytystä heitä kiinnostaviin ja mietityttäviin asioihin. Aiheet on suunniteltu yhdessä ja ne ovat olleet vertaisia kiinnostavia, arjen sujuvuutta helpottavia ja ennaltaehkäiseviä. Perehdytystä järjestettiin monipuolisesti eri aihepiireistä ja kouluttajina oli niin kokemusasiantuntijoita kuin ammattilaisia. Osaan luennoista oli mahdollisuus osallistua videoyhteyksien kautta myös muilta paikkakunnilta. Aihepiireinä olivat mm. Haastava kohtaaminen, Hoitotestamentti, Turvallisuuskoulutus, Setlementtityön historia ja nykypäivä, Jalkojen hyvinvointi arjen tukena, Terve suolisto hyvinvointia edistämässä, oli myös kaupungin palveluohjausta eri aiheista sekä Lempeä kuoleman kohtaaminen. Lempeä kuoleman kohtaaminen kuulostaa pelottavaltakin aiheelta, mutta seurakunnan ammattilaisen esittämänä aiheesta tuli hyvin lähestyttävä. Esimerkiksi tähän luentoon oli mahdollisuus osallistua videoyhteyksin. Syntyikin monia keskusteluja aiheesta myös muiden Yhdessä mukana -projektipaikkakuntien vertaisten kanssa. Perehdytysten kestot vaihtelivat. Yleensä nämä olivat muutaman tunnin mittaisia puheenvuoroja, mutta ei asiantuntijan yksin puheluna, vaan pääosin haluttiin yhdessä keskustella aiheesta. Parkanossa yhteistyökumppanit olivat aktiivisesti mukana lisäperehdytystä järjestämässä. Haastavaa ei ollutkaan saada asiantuntijoita mukaan. Useasti ammattilaisilla oli työaikaan jo sisällytetty tämän tapaisten perehdytys- ja luennointimahdollisuus. Vieraita oli mm. seurakunnasta, kaupungin eri osastoilta, pelastuslaitokselta, yksityisiltä, yksityishenkilöitä ja eri järjestöistä. Ainoastaan muutaman kerran vertaisille järjestettyyn lisäkoulutukseen 32

kouluttaja tuli ulkopaikkakunnalta. Tämä merkitsi myös sitä, ettei lisäkoulutuksiin tarvittu oikeastaan lainkaan rahallista resurssia. (Marjo Karila) JOENSUUSSA vertaistoimijoiden yhteisille, säännöllisin väliajoin oleville tapaamisille ei suoraan koulutuksen jälkeen nähty tarvetta. Vertaiset kokivat, että on helpompi ottaa asiakseen yhteyttä työntekijään, kuin kokoontua esimerkiksi kerran kuukaudessa. Vertaiset näkivät toisiaan kohtaamispaikkatoiminnoissa ja samalla oli mahdollisuus vaihtaa vertaisena toimimisesta ajatuksia työntekijän kanssa. Koulutuksen käyneistä yksi aloitti saman tien oman ryhmän vetämisen ja hän koki tarvetta kahdenkeskeiselle ryhmän suunnittelulle, sekä tuelle ja ohjaukselle. Tällaisia kahdenkeskeisiä tapaamisia sovittiin aina kun tuntui olevan tarvetta, noin joka toinen kuukausi. Vertainen koki tuen tarvetta lähinnä saadakseen varmistuksen että hänen ideansa ryhmän sisällöiksi ovat hyviä, eli käytännössä vähän ajatusten vaihtamiseen peilauspintaa sekä rohkaisua siihen, että hän on täysin pätevä ryhmän perustajaksi vaikka ei tällaista ole aikaisemmin tehnytkään. Siinä vaiheessa, kun Joensuussa vertaisia alkoi kertyä yhä enemmän ja toimintamuotojen lisääntyessä, alettiin järjestää säännölliset tapaamiset kuukausittain, joissa oli mahdollisuus jakaa kokemuksia ja kertoa niin onnistumisia kuin huoliakin. Osalle vertaisista tapaamiset olivat selkeästi tärkeitä, kun taas osa ei kokenut niitä itselle tarpeellisiksi. Joensuussa vertaisten tukija ohjaus tapaamisissa työntekijä oli aina läsnä. Olennaisinta on kuitenkin ollut tieto, että työntekijään saa aina ottaa yhteyttä jos mikään asia mietityttää. (Sara Lind) Haastavien tilanteiden ratkaisunhaussa tukeminen JOSKUS ihmisten välisessä kanssakäymisessä tulee vastaan haastavia tilanteita. Kuten jo aiemmin todettua, haastavissa tilanteissakin lähtökohtanamme on ollut luottamus ihmisten ja yhteisöjen omaan kykyyn ratkaista ongelmiaan. On aina parempi, jos asianosaiset onnistuvat ratkomaan haastavat tilanteet keskenään, eli työntekijän ei kannata usein tilanteisiin nähden ulkopuolisena mitenkään rynnätä näihin tilanteisiin, etenkään pyytämättä ja yllättäen. Mutta toki, jos vertaiset pyytävät tukea ja ohjausta haastavassa tilanteessa, työntekijä voi sitä tarjota. Joskus haastavat tilanteet eivät ratkea esimerkiksi vertaisryhmän keskinäisistä keskusteluista huolimatta, vaan saatetaan tarvita jonkun tilanteeseen nähden ulkopuolisen mukaantuloa. Ulkopuolisen voi joskus olla helpompi tarkastella ilmenneitä haasteita rauhallisesti ja neutraalisti, kenties paremmin kaikki osapuolet huomioon ottaen, kokonaiskäsityksen muodostamisessa tukien. Kuten edellä todettua, on erittäin tärkeää, miten työntekijä tulee näihin tilanteisiin. Työntekijän kannattaa edetä haastavan tilanteen ratkaisunhakua ohjaten ja tukien, ennemmin kuin esimerkiksi ulkopuolelta puuttuen. Kun työntekijä toteuttaa ohjausta ja tukea rinnalla kulkien, ei puolesta vaan yhdessä vertaisille itselleen sopivia ratkaisuja hakien, edesauttaa hän kansalaisten omien voimavarojen käyttöön saamista ja toimijuutta. (Sanna Tuominen) Esimerkkitapauksia haastavista tilanteista Yhdessä mukana -projektipaikkakunnilta SILLOIN TÄLLÖIN työntekijää tarvitaan. Pääasiassa käytännön asioiden kysymiseksi tai sopimiseksi, mutta joskus myös esimerkiksi tukemaan ratkaisunhaussa, kun vertaisten kesken syntyy ristiriitoja. Esimerkiksi yksi aika harmittomaltakin vaikuttava ristiriita tuntui toistuvasti hiertävän kahden aktiivisen vapaaehtoisen vertaistoimijan välejä Lahdessa. Toinen puhui usein positiivisuuden puolesta ja kehotti kärkkäästi välttämään negatiivista tapaa ajatella, jos joku siihen hänen mielestään sortui. Toinen sortui helposti negatiiviseen puheeseen asiassa jos asiassa ja pahoitti mielensä toistuvista huomautuksista, joista ei kuitenkaan halunnut ottaa opiksi. Sosiaalisen esteettömyyden näkökulmasta huomasin henkilökohtaisesti asettuvani tässä asiassa negatiivisen osapuolen kannalle. Käytännön keskusteluissa pyrin kuitenkin toimimaan neutraalisti, tavoitteenani edesauttaa molemminpuolista ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Toin kerta toisensa jälkeen ystävällisesti esiin sekä 33

molempien osapuolten läsnä ollessa että kahdenkeskisissä keskusteluissa, että vaikka myönteisyys on meille tutkitustikin hyvästä ja kaikin puolin kannatettava ja suositeltava suhtautumistapa, ei meillä kenelläkään mielestäni ole oikeutta määrätä kuka saa puhua, mistä ja miten. Yleisesti huomasin usein olevani huolissani siitä, kuinka kielteisesti valittamiseen ja valittajiin suhtaudutaan. Koetin puhua paljon siitä, että valitettavasti me ihmiset emme aina voi valita, mitä meille esimerkiksi kuuluu, tai miten meidän elämämme on mennyt. Onko matkan varrella ollut onnea, tasakulkua, vastoinkäymisiä ja kenellä mitäkin ja kuinka paljon. Vertaistoiminnassa on kaikkien siihen osallistuvien kannalta erityisen tärkeää, että saa puhua, tulla kuulluksi, jakaa omia ajatuksiaan, kokemuksiaan ja tuntemuksiaan, ovat ne sitten neutraaleja, myönteisiä tai kielteisiä. (Sanna Tuominen) VAIKKA LÄHTÖKOHTAISESTI uskomme ja luotamme ihmisten omaan kykyyn toimia haastavissa tilanteissa hyvin ja rakentavasti, joskus saatetaan joutua tilanteisiin, jotka vaativat työntekijän mukaantuloa ja ongelman ratkaisun etsimisessä ohjaamista ja tukemista. On erittäin hyvä, että vertaisryhmä tai vertaisohjaaja kääntyy työntekijän puoleen, kun kokee, että tilanne on sen verran vaikea, että tarvitsee työntekijän ohjausta ja tukea sen käsittelemisessä. Tällaisiin tilanteisiin tulee aina suhtautua vakavasti ja tapaukseen huolella paneutuen. Haasteiden esiintyessä olen Savonlinnassa lähtenyt vertaisohjaajien kanssa liikkeelle kuullen heidän versionsa tilanteesta ja kysellyt heidän mietteitään ongelman ratkaisemiseksi. Usein haastavissa tilanteissa on toivottu työntekijän mukaantuloa, ohjausta ja tukea, koska vertaisohjaajat ovat kokeneet oman roolinsa ohjaajina vaikeutuneen tai muuttuneen hankalaksi. Yhdeksi herättelyvälineeksi ryhmätilanteen ongelmaan, jossa ei toimittu ryhmän pelisääntöjen puitteissa, laadin hyvän ryhmäläisen diasarjan, jossa käsiteltiin ryhmän pelisääntöjä ja pureuduttiin hyviin tapoihin sekä toisten ryhmäläisten huomioonottamiseen ja kokonaisvaltaiseen kunnioittamiseen käytännön esimerkkien avulla. Pohdimme hyvän ryhmän jäsenen toimintaa myös monin harjoituksin, joissa jokaista heräteltiin pohtimaan omaa toimintaansa erilaisissa tilanteissa. Konkreettiset esimerkit ja aiheen tarkka käsittely toivat apua tilanteeseen. On kuitenkin muistettava, että joidenkin voi olla vaikea reflektoida omaa toimintaansa. Niin sanotusti täydellisiä ratkaisuja haastaviin tilanteisiin ei kenties kannata odottaakaan. Hieno saavutus on jo sekin, jos haasteet lievenevät. (Satu Lintunen) PÄÄOSIN VERTAISTOIMIJAT pystyivät ratkomaan ristiriitatilanteita itsekseen. Välillä kuitenkin tarvittiin hieman toiminnanohjausta asioiden ratkomiseksi. Syntyneisiin ristiriitoihin oli mielestäni hyvä tarvittaessa reagoida nopeasti. Asioiden kun on tapana paisua, mitä pidempään niiden annetaan jatkua. Yhtenä esimerkkinä Parkanosta tuen tarpeesta nostan esiin kahden vertaisen välille elämäntilanteen muuttumisesta aiheutuneen haasteen. Sain toiselta vertaiselta huolestuneen soiton, jossa hän kertoi tilanteesta, väsymyksestään ja syntyneestä pahasta mielestä. Onneksi sain tämän rohkean soiton, sillä pahimmassa tapauksessa ystävyys olisi katkennut. He kun kulkevat pääosin omia polkujaan. Vertaisten tuttavuus oli kestänyt jo jonkin aikaa. He soittelivat kuulumisia, kulkivat yhdessä mm. harrastuksissa ja kävelyllä. Mutta soittelusta oli alkanut tulla haaste toisen vertaisen sairastuttua. Tarve kasvoi ja soitot lisääntyivät runsaasti. Vastapuoli tunsi soitot jo liiallisina, häiritsevinä. Niitä saattoi tulla pitkin päivää mihin kellon aikaan tahansa, ja kun ei pystynyt koko ajan auttamaan, tuli huono omatunto On kuitenkin se omakin elämä. Huoli myös siitä, että toiselle syntyy paha mieli, jos hänelle ei vastata. Ymmärrettäviä reaktioita, tukeudutaan vaikeassa tilanteessa ja huoli pystynkö tukemaan tarpeeksi. Yhteyttä ottaneen vertaisen toive oli, että kuulostelisin toisenkin vertaisen näke- 34

mystä ja ajatuksia. En toki voinut tietää, oliko toinen vertaisista edes huomannut rasittavansa liikaa toista soitoillaan. Tapasin hänet ja vaihdoimme kuulumisia, juttelimme niitä näitä. En halunnut ottaa itse asiaa heti puheeksi, vaan kuunnella ja tarpeen mukaan johdatella keskustelua kohti ristiriitaa. Tarve saada puhua asiasta oli selkeä, ja hän olikin kyllä tiedostanut, että soitti liian useasti ja ehkä kuormitti toista liikaa. Huoli oli siis molemminpuolista. Sovimme tapaamisen kolmistaan. Sairastamisen vuoksi tapaaminen tehtiin toisen vertaisen kotona. Ehkä muuten olisimme tavanneet setlementin neutraalissa tilassa. Nyt kumpikin vertainen jo tiesi, miltä kummastakin tuntui. Oli vaihdettu jo muutama sana. Kahdenkeskiset keskustelumme olivat kuulemma laittaneet miettimään asioita toisenkin näkökulmasta. En siis kertonut, miltä toisesta tuntuu, vaan yritin herätellä ajattelemaan kummankin osapuolen tilannetta. Keskustelua ei tarvinnut enää laittaa käyntiin. Juteltiin ja sovittiin kuinka toimitaan jatkossa. Soitellaan, mutta ei koko ajan. Ei loukkaannuta, jos toinen ei heti vastaa (soittaa kyllä takaisin kun pystyy). Soitetaan kaksi kertaa peräkkäin, näin toinen tietää soittaa pian takaisin. Yksinkertaisia, mutta molempien turvallisuutta ja omaa arkea kunnioittavia, pelisääntöjä. Jälkikäteen ajatellen tilanteessa tarvittiin ainoastaan puolueeton läsnäolija, kuuntelija, vuoropuhelun tukija, joka hieman tuuppasi miettimään, miten mennään elämässä eteenpäin. He eivät tarvinneet heidän puolestaan sääntöjen tekijää. Kyllä ne sieltä löytyivät ihan itseltä. Myöhemmin molemmille vertaisille tuttu vapaaehtoinenkin tuli mukaan tueksi. Hänellä oli kokemusta sairaudesta ja siihen liittyvistä lääkärikäynneistä. Ilokseni syntyikin vertaiskolmikko, jossa kaikki täydensivät toisiaan. (Marjo Karila) itselle mielekkäällä tavalla sen verran, kun itse haluaa ja sillä tavalla, kun itse haluaa. On tärkeää painottaa tällaisten kyseenalaistamisten kohdalla, että kyseisen henkilön osallistuminen on juuri oikeanlaista ja täysin yhtä arvokasta kuin muidenkin ja tärkeintä onkin löytää oma, itselle sopiva tapa olla toiminnassa mukana. Joskus tulee myös tilanteita, kun vertainen haluaa lopettaa. Niin tuli Joensuussakin. Eräs vertaisista, joka oli pitänyt omaa ryhmää, ilmoitti hieman surullisena joutuvansa lopettamaan toiminnan vetämisen ja keskustan kohtaamispaikkatoiminnassa mukana olemisen, sillä oli muuttamassa eri kaupunginosaan ja ryhmän vetäminen entisellä paikalla Setlementin tiloissa tulisi liian työlääksi. Tilanteessa kävi kuitenkin ilmi, että uusi asuinalue on lähellä toista kohtaamispaikkatoimintaa, joten kannustin vertaista tutustumaan kyseisen alueen toimintaan ja muihin senioreihin, kunhan muuttokiireiltään ehtii. Aikaa kului, mutta lopulta kyseinen henkilö ilmaantuikin uuden asuinalueensa kohtaamispaikkatoimintaan, eikä aikaakaan, kun hän itse jo ehdotti taas oman ryhmän käynnistämistä samalla idealla, kuin aiemminkin. Hän oli näet heti tutustunut uusiin ihmisiin ja pitänyt toiminnasta. Vertaisen ilmoittaessa lopettavansa tulee aina tuoda ilmi, että lopettamispäätös on täysin hyväksyttävää, mutta voi tuoda myös esiin, että takaisin saa aina tulla ja uusia toimintamahdollisuuksiakin voi löytyä, jos lopettaminen johtuu käytännön syistä, kuten tässä tapauksessa. (Sara Lind) ERITYISESTI vertaistoiminnan alkuaikoina osa vertaisista kyseenalaisti usein oman aktiivisuuden määränsä. Useamman kerran minulta Joensuun työntekijänä kysyttiin: Teenkö tarpeeksi?, Voinko tulla tapaamisiin, kun en ole viimeaikoina ollut oikein toiminnassa mukana?, Vähän huono omatunto on, kun en ole keksinyt oikein tekemistä vaikka koulutuksenkin kävin. Näihin tilanteisiin reagoiminen on tärkeää. Omaehtoisessa vertaistoiminnassa painopisteenä on nimenomaan osallistuminen 35

Tavoitteena sosiaalinen esteettömyys ESTEETTÖMYYDESTÄ puhuttaessa vapaaehtois- tai vertaistoimintaa järjestettäessä keskitytään usein lähinnä toiminnan fyysiseen esteettömyyteen. Tällä viitataan siihen että kaikilla halukkailla tulisi olla mahdollisimman hyvät ja tasapuoliset fyysiset konkreettiset mahdollisuudet osallistua toimintaan niin, etteivät sitä rajoita esimerkiksi puutteelliset tilat tai vaikeat kulkuyhteydet. Fyysistä esteettömyyttä voidaankin usein parantaa erilaisilla apuvälineillä ja toimintatilojen järjestelyillä. Fyysisen esteettömyyden ohella on kuitenkin tärkeää panostaa yhtä lailla olennaiseen mutta valitettavan usein vähemmälle huomiolle jäävään sosiaaliseen esteettömyyteen. Sosiaalinen esteettömyys on ideaali jonka mukaan ihmisellä tulee olla mahdollisuus osallistua omista lähtökohdistaan mahdollisimman vapaasti paitsi haluamaansa toimintaan, myös yleisemmin ylipäänsä elämään, sen yhteisöihin ja yhteiskuntaan. Sosiaalisesti esteettömässä vertais- ja vapaaehtoistoiminnassa osallistujille syntyy kokemus mahdollisimman turvallisesta osallisuutta, kuuluvuutta ja avoimuutta kannustavasta ilmapiiristä. Tässä olennaisia vaikuttimia ovat toiminnan ympäristö, ohjaus ja ihmisten välille syntyvien sosiaalisten suhteiden laatu. On tärkeää myös kohdella osallistujia itsenäisinä toimijoina, ei vain kohteina joille syötetään valmiina toimintaa ja jonka he ottavat passiivisesti vastaan. Keskeistä on huomioida etenkin osallistujien moninaisuus ja yksilöllisyys. Etenkin ikääntyneiden, Yhdessä mukana -projektin kohderyhmän edustajien, kohdalla toisinaan valitettavasti sorrutaan yksinkertaistamaan ja kohtelemaan kaikkia osallistujia yhtenä keskenään samanlaisena joukkona, vaikka kaikki ovat aina yksilöitä. Tähän moninaisuuteen tulisikin suhtautua haasteen sijaan mahdollisuutena monipuolisemman toiminnan kehittämiseen. Ihmisten tulisi saada osallistua toimintaan omina itsenään omista lähtökohdistaan lähtien ja niin, että heidän yksilölliset tarpeensa huomioidaan mahdollisimman hyvin. Muun muassa sosiaaliluokka, sukupuoli, työhistoria, perhesuhteet, etnisyys, uskonto, toimintakyky ja terveydentila voivat luoda ihmisten välille eroja, mitkä tulisi ottaa huomioon, kun rakennetaan yksilöllisiä ja joustavia vertaistoiminnan muotoja. Minkäänlaista syrjintää ei luonnollisestikaan sallita. Kun ihmiset kokevat että he voivat olla toiminnan piirissä sellaisina kuin he luonnostaan ovat, syntyy sosiaalisesti esteetön ilmapiiri kuin itsestään. Ihmiset voivat kohdata toisensa luontevasti ja turvallisesti, jolloin kehittyy helposti yhteisöllinen, avoin ja kuuluvuutta korostava tunnelma. (Ismo Pitkänen) 36

Kiitos kaunis! Onnea ja menestystä kaikille omaehtoista toimintaa tavalla tai toisella mahdollistaville! Terveisin Yhdessä mukana -projektitiimi 37