MRL muutokset 1.5.2017 Vaikutukset Kokkolan maankäytön suunnitteluun /Jouni Laitinen, kaavoituspäällikkö
MRL 18 ELY keskuksen tehtävät Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on valvottava, että kaavoituksessa, rakentamisessa ja muussa alueiden käytössä otetaan huomioon vaikutuksiltaan valtakunnalliset ja merkittävät maakunnalliset asiat. Viranomaisneuvottelujen määrä laskee 4-5:stä 2-3:een vuodessa. Neuvotteluissa käsiteltävien aiheiden määrä laskee 1-3:een/ neuvottelu. Lausuntomenettely ELY:n suuntaan kevenee vastaavasti. ELY poistetaan useiden kaavojen osallistaholistalta 2
MRL 42 Yleiskaavan oikeusvaikutukset muuhun suunnitteluun ja viranomaistoimintaan Jos yleiskaava on ilmeisen vanhentunut, asemakaava voidaan perustellusta syystä laatia tai muuttaa sisällöltään 1 momentissa säädetystä poiketen. Tällöin on kuitenkin huolehdittava siitä, että asemakaava sopeutuu yleiskaavan kokonaisuuteen ja otettava huomioon, mitä 39 :ssä säädetään yleiskaavan sisältövaatimuksista. HE: Käyttö erityisesti silloin kun vanhentuneisuus todetaan jonkin yksityiskohdan osalta mutta ei kokonaisuutena. Yleiskaavoituksen keskeneräisyydestä johtuen vaikutusta. Lähivuosina hieman lisäpainoarvoa asemakaavoitukselle kun yleiskaavan vastaisia asemakaavoja voidaan tarpeen mukaan helpommin käynnistää. Asemakaavaselostuksiin lisätään uusi kappale: 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Yleiskaavan ajantasaisuus ja sisältövaatimukset 3
MRL 42 Yleiskaavan oikeusvaikutukset muuhun suunnitteluun ja viranomaistoimintaan Yleiskaavan vanhentuneisuus voidaan todeta käyttötarkoituksen osalta joka korostaa yleisiä ja julkisia palveluja. Yleiskaavan mukaan 45% K alueesta ja koko (PY) alue voitaisiin osoittaa julkisille palveluille. Julkinen palveluverkko on viime vuodet ollut muutoksessa. Kokkolassa yleisten rakennusten tarve on vähentynyt merkittävästi. Mm. valtion virastotalon toiminnat Torikadulta ovat muuttaneet selvästi pienempiin tiloihin Kallentorin kauppakeskukseen. Sen sijaan asuntojen kysyntä on kasvanut erityisesti keskustassa jonne on ollut haasteellista saada uutta asuinkerrosalaa. Siten voidaan todeta että asemaavan muutosalueelle on perusteltua tutkia myös asumista vaikka sitä ei suoraan yleiskaavassa olekaan osoitettu. Edellisestä johtuen tulee yleiskaavan sisältövaatimukset arvioida seuraavasti: XXX 4
MRL 44 Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena - Pykälästä poistunut rakennuksen määrittely (eli yleiskaavalla ohjattiin ennen vain enintään kaksiasuntoisia asuinrakennuksia) - Yleiskaavalla voidaan suunnitella myös rakennuspaineisia kyliä! - Yleiskaava voimassa pysyvästi (eli toistaiseksi, aikaisemmin vain 10 v ) Merkittävä vaikutus. Kyläkaavoja suunnitteluperiaatteet muuttuvat (otettu jo käyttöön). Maankäytön ohjausmahdollisuudet kasvavat erityisesti kylillä. 5
MRL 50 Asemakaavan tarkoitus Asemakaavan muutos voidaan laatia myös vaiheittain. Merkittävä vaikutus. Kortteli- tai kaupunginosakohtaisia tarkistusasemakaavoja tulee laadittavaksi. Esim. poistetaan vain vanha palomääräys etäisyyksistä tai tarkistetaan kerroskorkeus ja/tai rakennusoikeus. 6
MRL 52 Asemakaavan hyväksyminen Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto.valtuuston päätösvaltaa voidaan johtosäännössä siirtää kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. (aikaisemmin vain vaikutuksiltaan vähäiset voitiin delegoida) Kaavoitusprosessi toimii Kokkolassa varsin hyvin. Lakipykälämuutoksen mahdollisista vaikutuksista toimintasääntöihin on syytä kuitenkin keskustella Konserni- ja kaupunkikehitysjaoksessa. 7
MRL 63 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arvointisuunnitelman laatimista koskevaan pykälään on lisätty uusi momentti: Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske vaikutukseltaan vähäistä asemakaavan muutosta. Suuri vaikutus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma laaditaan jatkossa uudisasemakaavoissa, yleiskaavoissa ja merkittävissä asemakaavoissa. OAS poistuu noin 50%:ssa asemakaavoista > - Naapurien kuuleminen hoidetaan KH aloituspäätöksen postittamisella naapureille - KARA käsittelee kaavan ensimmäisen kerran vasta luonnosvaiheessa > Prosesseihin muutospainetta 8
Kaavoituspalvelut Planläggningstjänst ASEMAKAAVAPROSESSI 1/3 keskusteluun ALOITE KH Osallistumis ja arviointisuunnitelma KARA Nähtäville Naapureille informointi postittamalla KH päätös 14.3.2017 / Laitinen
Kaavoituspalvelut Planläggningstjänst ASEMAKAAVAPROSESSI 2/3 keskusteluun Kaavaluonnos KARA Nähtäville EI MUUTOKSIA! 14.3.2017 / Laitinen
Kaavoituspalvelut Planläggningstjänst ASEMAKAAVAPROSESSI 3/3 keskusteluun Kaavaehdotus KARA Nähtäville VOITANEEN KESKUSTELLA KH VALTUUSTO KARA VALITUS 14.3.2017 / Laitinen
MRL 66 Viranomaisneuvottelu Valmisteltaessa muuta kaavaa, joka koskee vaikutuksiltaan valtakunnallisia tai merkittäviä maakunnallisia asioita tai joka on valtion viranomaisen toteuttamisvelvollisuuden kannalta tärkeä, kunnan on oltava yhteydessä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja kunnan kesken on järjestettävä neuvottelu tällaisen kaavan laadintaan liittyvien valtakunnallisten, maakunnallisten ja muiden keskeisten tavoitteiden toteamiseksi. Viranomaisneuvottelujen määrä laskee 4-5:stä 2-3:een vuodessa. Neuvotteluissa käsiteltävien aiheiden määrä laskee 1-3:een/ neuvottelu 12
MRL 73 Ranta-alueiden loma-asutusta koskevan yleis- ja asemakaavan erityiset sisältövaatimukset Laadittaessa kaavaa alueelle, johon kuuluu olemassa olevaa kyläaluetta, ei kyläalueella sovelleta mitä 1 momentin 3 kohdassa säädetään edellyttäen, että virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys otetaan huomioon. > Ranta-aluemitoitus ei enää käytössä kyläalueilla. Suuri merkitys kyläkaavojen suunnitteluun. Ranta-alueet voidaan käsitellä osana perinteistä kylärakennetta > positiiviset vaikutukset rakennettuun ympäristöön 13
MRL 128 Maisematyölupa Maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman lupaa (toimenpiderajoitus):. 3) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään, lukuun ottamatta puiden kaatamista yleiskaavassa maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi osoitetulla alueella; eikä HE: Yleiskaava-alueella maisematyölupaa ei voisi määrätä koskemaan puiden kaatamista maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi osoitetulla alueella. Ehdotettu muutos koskisi metsän hakkuuta ja siihen liittyviä metsätaloustoimenpiteitä. Esimerkiksi metsänuudistamiseen liittyvään maanmuokkaukseen ei tarvittaisi maisematyölupaa. Maa- ja metsätalousvaltaisella alueella tarkoitettaisiin yleiskaavan M-alkuisia aluevarausmerkintöjä. Näille alueille ei olisi mahdollista sisällyttää sellaisia rasteri-, kohde- tai viivamerkintöjä, joihin kohdistuisi maisematyölupavelvoite. teknisluonteinen merkitys yleiskaavojen suunnitteluperiaatteisiin. 14
MRL 129a Rakennusjärjestyksen määräys vapaaajanasunnon käyttötarkoituksen muuttamisesta Kunta voi osoittaa rakennusjärjestyksessä ne alueet ja edellytykset, joilla vapaa-ajanasunnon muuttaminen pysyvään asuinkäyttöön ei edellytä poikkeamispäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua ennen rakennuslupaa. Rakennusjärjestyksen määräys voi koskea vain sellaisia alueita, joilla käyttötarkoituksen muutos ei aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Keskustelu konserni- ja kaupunkikehitysjaoksessa. Rakennusjärjestyksen päivitys tulee harkintaan. 15
MRL 137 Rakennusluvan erityiset edellytykset suunnittelutarvealueella Hanke ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta; ja on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristöarvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. Myöntämisen perusteet tarkentuneet lakitekstinä. Uudet perusteet otetaan valmistelutekstiin 16
MRL 137a Alueellinen päätös rakennusluvan erityisistä edellytyksistä suunnittelutarvealueella. Jos kyläalueella tai muulla maaseutualueella on voimassa oikeusvaikutteinen yleiskaava, kunta voi tehdä päätöksen 137 :n 1 momentissa säädettyjen rakennusluvan erityisten edellytysten olemassaolosta samalla kertaa useamman kuin yhden rakennuspaikan osalta. Tällainen päätös voidaan tehdä alueella, joka oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa on osoitettu kyläalueeksi tai muutoin rakentamiseen soveltuvaksi alueeksi. Päätös voi olla voimassa enintään kymmenen vuotta. Ei vaikutuksilta merkittävää rakentamista tai haitallisia vaikutuksia Kuulemis- ja ilmoitusmenettelyjä noudatettava Vaikutus yleiskaavojen suunnitteluperiaatteisiin. Erityisesti kyläalueilla otetaan käyttöön erityisohjaamista edellyttävissä (maks. 10 rakennuspaikan alueissa). Entiset palstoitussuunnitelma-alueet 17
MRL 137a Alueellinen päätös rakennusluvan erityisistä edellytyksistä suunnittelutarvealueella. Kyläkaava > AT alueille rajataan suunnittelutarve -alueet 18
MRL 191 Valitusoikeus kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä Sen lisäksi, mitä kuntalain 137 :ssä säädetään valitusoikeudesta, viranomaisella on toimialaansa kuuluvissa asioissa oikeus valittaa kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä. Valitusoikeus on myös maakunnan liitolla ja kunnalla, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä tai rakennusjärjestyksellä on vaikutuksia. Käytännössä ELY:n valitusoikeus poistuu 19
MRL 191 Valitusoikeus rakennus- ja toimenpidelupapäätöksestä sekä maisematyölupa- ja purkamislupapäätöksestä Valitusoikeus maisematyölupaa ja rakennuksen purkamislupaa koskevasta päätöksestä on: 1) sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa;2) kunnan jäsenellä sekä 3) kunnalla ja naapurikunnalla, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa. Valitusoikeus rakennuksen purkamista koskevasta päätöksestä on myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella silloin, kun rakennus on valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittävä. Jos rakennusluvan mukainen rakentaminen merkitsee purkamislupaa edellyttävän valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittävän rakennuksen purkamista, valitusoikeus rakennusluvasta on myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella. Käytännössä ELY:n valitusoikeus rajoittuu vähäiseen määrään (suojeltuun) rakennuskannasta 20
MRL 191 Valitusoikeus poikkeamispäätöksestä ja suunnittelutarveratkaisusta Aikaisemmassa laissa ollut mainita ELY:stä poistettu Käytännössä ELY:n valitusoikeus poistuu 21
Pykälämuutokset, joilla ei merkittävää vaikutusta Kokkolassa MRL 38 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rooli rakennuskielto ja toimenpiderajoitusasiassa poistuu. MRL 52 Asemakaavan esitystapa MRL 57 Asemakaavamääräykset, teknisluonteinen tarkistus MRL 64 Neuvottelu osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta kumotaan MRL 71a-e Vähittäiskaupan suuryksikköraja nousee 2000 kem > 4000 kem MRL 77 Viranomaisneuvottelu kumotaan MRL 126 Toimenpideluvanvaraiset toimenpiteet MRL 179 Määräys kadunpitovelvollisuuden toteuttamiseksi > kumotaan [Kaavoituspalvelu / Jouni Laitinen] [4.5.2017] 22
KIITOS!