SEURAKUNTARAKENTEET MUUTOKSESSA KATSAUS PÄIJÄT-HÄMEEN SEURAKUNTIEN MUUTOKSIIN JA MUUTOSHAASTEISIIN Petri Määttä (toim.) PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO A168 * 2008
Päijät-Hämeen palvelurakenneuudistus -projekti Seurakuntaryhmä A168 * 2008 ISBN 978-951-637-160-6 ISSN 1237-6507
ESIPUHE Suomessa on meneillään laajamittainen ja historiallinen yhteiskunnan hallintorakenteita koskeva muutos. Muutos merkitsee myös seurakunnille haastetta arvioida nykyisten seurakuntarakenteiden toimivuutta ja yhteistyön lisäämistä naapuriseurakuntien kanssa. Yhteiskunnan rakenneuudistuksilla on välittömiä vaikutuksia myös seurakuntiin, sillä kuntajaossa toteutuvat muutokset merkitsevät vastaavia muutoksia myös seurakuntajaoissa. Monissa seurakunnissa on meneillään myös seurakunnan omista toiminnallisista lähtökohdista nousevia rakenneuudistuksia. Päijät-Hämeen palvelurakenneuudistus projektissa on tehty tiivistä yhteistyötä seurakuntakentän kanssa. Oman mielenkiintonsa prosessiin on tuonut alueen seurakuntien kuuluminen kolmeen eri hiippakuntaan. Tämän seurakuntayhteistyön puitteissa käynnistynyt selvitys alueella tapahtuneista muutoksista seurakuntarakenteissa on merkittävä yhteistyöhanke maallisen ja hengellisen hallinnon kesken. Vaikka kunta- ja palvelurakenteen uudistuksessa rakenteelliset hallintokysymykset ovat etusijalla, seurakuntarakenteiden uudistamisen tavoitteet nousevat ennen muuta toiminnallisista, kirkon hengellisen työn lähtökohdista. Päijät-Hämeen seurakuntien rakenneselvitys luo pohjaa seurakunnissa tapahtuvalle keskusteluprosessille, joka toivottavasti jatkuu nyt kädessänne olevan ansiokkaan selvityksen siivittämänä. Yhteistyötä lisäävää ja rakenteisiinkin pureutuvaa dialogia tarvitaan, jotta kuntalaisten hyvinvoinnin edellytyksiä ylläpitävää yhteisvastuullisuutta voidaan kasvattaa. Mika Kari Johtoryhmän puheenjohtaja Päijät-Hämeen palvelurakenneuudistus projekti 3
Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 7 2. SEURAKUNTARAKENNEMUUTOKSET... 7 2.1 Kunnalliset päätökset...7 2.2 Kuntarakenteen muutosten vaikutukset seurakuntiin...8 2.3 Kirkkohallituksen päätökset...8 2.4 Seurakuntarakenneuudistuksessa huomioitavaa...9 2.5 Seurakuntarakenneuudistuksen haasteet, kehittämissuunnat ja tavoitteet...10 2.6 Suurkunnan vaikutus seurakuntarakenteeseen...10 3. TOIMINTA... 11 3.1 Mikä on kirkko ja seurakunta...11 3.2 Seurakuntien aikaisemmat yhteistyöhankkeet...11 3.3 Päijät-Hämeen seurakuntien nykytilanne...12 3.3.1 Seurakuntien ja peruskuntien välinen yhteistyö...12 3.3.2 Seurakuntien välinen yhteistyö...13 4. TALOUS... 13 5. TULEVAISUUS... 14 5.1 Seurakuntien mahdollisuudet vastata kuntien yhdistymisten tuomiin haasteisiin...14 5.2 Kappeliseurakunta ja seurakuntapiiri...14 5.3 Yhtymä vai yksi seurakunta...15 5.4 Hyvän yhdistymisen aakkoset...17 LÄHTEET... 18 LIITTEET KIRKKO HEINOLASSA... 19 HÄMEENKOSKEN SEURAKUNTA Hollolan kappeliksi 1.1.2007... 30 PÄIJÄT-HÄMEEN SEURAKUNTIEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET KUVAAJAT... 53 5
PÄIJÄT-HÄMEEN PALVELURAKENNEUUDISTUSPROJEKTI SEURAKUNTATYÖRYHMÄ RAPORTTI 1. JOHDANTO Kunnissa tapahtuva keskustelu rakenneuudistuksista laittaa myös seurakunnat pohtimaan omien rakenteidensa toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Tästä lähtökohdasta syntyi Päijät-Hämeessä tarve keskustella seurakuntien rakenteista ja niiden toimivuudesta. Voidaan ajatella, että kuntien rakenneuudistustarpeet saivat seurakunnat liikkeelle. Tärkeää on myös seurakunnissa pohtia rakenneuudistuksia omista lähtökohdista käsin. Tämä raportti on syntynyt Päijät-Hämeen liiton aloitteesta. Raportti on suunnattu Päijät-Hämeen alueen seurakuntiin apuvälineeksi rakenneuudistuskeskusteluun. Raportin tarkoituksena ei ole ohjata seurakunnissa käytävää keskustelua tai mahdollisia rakenneuudistusprojekteja. Sen sijaan raporttia voidaan käyttää keskustelun herättämiseen ja taustamateriaalina. Raportin pohjana on ollut se keskustelu, mitä seurakunnissa on valtakunnallisesti käyty viime aikoina rakenneuudistusten tiimoilta. Lisäksi raportin liitteenä seuraa tilastotietoa alueemme seurakunnista. Tiedot tilastoihin on poimittu Kirkkohallituksen seurakuntatilastoista. Työryhmä ei ole vetänyt johtopäätöksiä ko. tilastoista. Analysointi jääköön paikallisiin seurakuntiin. Toivottavasti tietojen tarkempi analysointi saa aikaan keskustelua siitä, kuinka seurakuntien rakenteet takaavat paikallisesti mahdollisimman toimivan seurakunnan. Tämän raportin liitteenä seuraa kaksi kertomusta siitä, kuinka rakenneuudistuksia on toteutettu Päijät-Hämeen alueella. Toisessa tapauksessa pieni seurakunta liittyi suurempaan kappeliseurakunnaksi ja toisessa kaksi seurakuntaa purkivat yhtymän ja liittyivät yhdeksi seurakunnaksi. Työryhmä ei ota kantaa myöskään siihen, millainen malli mahdollisissa rakenneuudistuksissa on paras mahdollinen. Sen pohdinta jää myös paikallisseurakuntiin. Uudistuksia on pohdittava paikallisista näkökulmista käsin. Työryhmään ovat kuuluneet: puheenjohtajana Hollolan lääninrovasti Matti Piispanen, Kärkölän vs. kirkkoherra Timo Huttunen, Heinolan kirkkoherra Simo-Pekka Rantala, Lahden seurakuntayhtymän hallintojohtaja Hannu Sarikka, Hollolan seurakunnan talouspäällikkö Heikki Seppänen, Päijät-Häme liiton palvelurakenneuudistusprojektin pääsihteeri Jaana Simola, Keski-Lahden seurakunnan kirkkoherra Pekka Särkiö ja sihteerinä Heinolan kappalainen Petri Määttä. Raporttia ovat olleet rahoittamassa Päijät-Hämeen liitto sekä Mikkelin ja Tampereen hiippakunnat. 2. SEURAKUNTARAKENNEMUUTOKSET 2.1 Kunnalliset päätökset Keväällä 2005 Valtioneuvosto käynnisti PARAS-hankkeen kunta- ja palvelurakenteen uudistamiseksi. Valtioneuvosto antoi eduskunnalle esityksen (HE 155/2006) kunta- ja palvelurakennetta koskevasta puitelaista, joka johtaa huomattavaan kuntarakenteen muutokseen ja kuntien välisen yhteistyön laajenemiseen. Kunta- ja palvelurakenteen uudistuksen tarkoituksena on vahvistaa kunnallisten palvelujen tuotantotapoja ja organisointia, tarkistaa valtion ja kuntien välistä tehtävien jakoa ja palvelujen rahoitusta sekä luoda toimintakykyinen ja eheä kuntarakenne. Palvelurakennetta uudistetaan siten, että maassa muodostetaan yksittäistä kuntaa laajemman väestöpohjan kattavia palvelujärjestelmiä ja kuntien yhteistoimintaa lisätään. Jokainen Suomen kunta antoi Valtioneuvostolle elokuun 2007 lopussa selvityksen siitä, kenen kanssa ja miten ne tulisivat tekemään yhteistyötä. Päijät-Hämeen 12 kuntaa oli jo aiemmin päättänyt, että kuntaliitosten sijaan palvelut pyritään järjestämään ensisijaisesti yhteistyönä. Valtakunnallinen hanke on osaltaan vaikuttanut siihen, että myös Päijät- Hämeessä kuntien välisissä keskusteluissa pohditaan myös kuntarakenteita. 7
2.2 Kuntarakenteen muutosten vaikutukset seurakuntiin Seurakuntarakenteen muutokset voidaan jakaa pääosin kahteen eri ryhmään. Ensimmäisenä ryhmänä ovat ne rakennemuutokset, jotka johtuvat kuntaliitosten toteutumisesta tai kirkon avustuspolitiikan muutoksista. Tällaisessa tapauksessa muutospaine tulee ulkopuolelta ja muutoksen sanelee pakko. Lähtötilanne ei ole monestikaan paras mahdollinen. Suomessa on paljon esimerkkejä siitä, kuinka kuntaliitosneuvottelut ovat edenneet jo pitkälle ja seurakunta on ollut ulkopuolella ko. neuvotteluista. Toisaalta muutamissa tapauksissa seurakunnat ovat olleet edelläkävijöitä alueellisen yhteistyön toteuttamisessa ja näin rakenneratkaisuja on voitu miettiä vapaaehtoisesti ja luovassa aikataulussa. Samaan aikaan on todettava, että Päijät-Häme liitto on ollut aktiivinen toimija suhteessa seurakuntiin alueellamme. Toisena ryhmänä ovat ne rakennemuutokset, jotka ovat lähteneet liikkeelle seurakunnan sisäiseen toimivuuteen liittyvistä tekijöistä, kuten esimerkiksi seurakuntapalveluiden turvaamisessa, hallinnon keventämisestä, työvoimaresurssien turvaamisesta tai seurakunnan taloudellisesta ahdingosta. Tällaisista prosesseista löytyy kuvaukset raportin liitteistä yksi ja kaksi. Vuoden 2000 jälkeen toteutuneista seurakuntaliitoksista 42 prosenttia on johtunut kuntaliitoksista. Jo tämä osoittaa sen, että kuntarakenteen uudistaminen heijastuu myös seurakuntiin. Mahdolliset kuntajaon muutokset vaikuttavat kirkkolain mukaan myös seurakuntajakoon. Kirkkolain 3 luvun 3 :n mukaan seurakuntajaon tulee noudattaa kuntajakoa siten, että kukin kunta on kokonaisuudessaan saman seurakunnan tai saman seurakuntayhtymän alueella. Seurakuntien yhdistyminen ei kuitenkaan kulje samaan tahtiin kuntaliitosten kanssa. Erot johtuvat kuntien ja seurakuntien erilaisista perustehtävistä. Kuntien ja seurakuntien määrän ero on ollut viimeisten vuosikymmenien ajan noin 140:n suuruusluokkaa, tosin kaventuen huomattavasti viimeisen kahden vuoden aikana. SEURAKUNTIEN SEURAKUNTATALOUKSIEN JA KUNTIEN MÄÄRÄ VUOSINA 1960-2007 Seurakunnat Lukumäärä Kunnat 620 600 580 560 540 520 500 480 460 440 420 400 1960 1965 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 Lähde: Läsnäolon yhteisö-projekti 2007 Kirkkohallituksen yleiskirjeen nro 31/2006 mukaan palvelurakenneuudistus merkitsee seurakunnille haastetta arvioida nykyisten seurakuntarakenteiden toimivuutta ja yhteistyön lisäämistä naapuriseurakuntien kanssa. Kirkkohallitus on asettanut seurakuntarakennetyöryhmän, joka seuraa ja arvioi meneillään olevia muutoksia. Työryhmä sai valmiiksi väliraporttinsa tammikuussa 2007. Raportin mukaan seurakunnilla on myös omia tarpeita rakenneuudistuksiin, sillä rakenne on se joka määrittelee pitkälti toiminnan mahdollisuudet ja rajat. Työryhmän mukaan meneillään oleva muutos on syytä ottaa haltuun seurakunnan omista lähtökohdista käsin. Kunta- ja palvelurakenteen uudistuksessa ovat etusijalla hallintokysymykset. Seurakuntarakenteen uudistamisen tavoitteiden tulisi nousta ensisijassa toiminnallisesta ja hengellisen työn näkökohdista. Peruskysymyksiä ovat, miten seurakunta ymmärretään hengellisenä ja toiminnallisena yhteisönä ja miten kirkolliset palvelut ja perustoiminnat toteutetaan tasapuolisesti, laadukkaasti ja kattavasti uudistuvassa yhteiskuntarakenteessa. Piispa Voitto Huotari toteaa: Seurakunta ei ole olemassa taloutta ja hallintoa varten, vaan toimintaa ja kristillistä elämää varten. Siksi toiminnallisten visioiden pitää ohjata uudistuksia. Tällaista toimintaa on kuitenkin vähän. Huotarin mielestä oleellista on se, mikä näky seurakunnissa on seurakunnallisesta elämästä. Tuota näkyä varten muotoillaan hallinnon rakenteet. Näyn keskipisteeseen kuuluu seurakuntalainen. Samaan aikaan on muistettava, että vaikka kuntien rakenneuudistus näkyy seurakunnissa, ovat niiden rakennemuutokset luonteeltaan erilaiset. Kunnilla on huomattavasti enemmän lakisääteisiä velvoitteita. Kuntapuolen resurssit ovat huomattavasti suuremmat, niin taloudellisesti kuin henkilöstöpuolella. Seurakunnilla on myös omat lakisääteiset velvoitteensa, mutta samaan aikaan palveluiden järjestämisen lisäksi on nähtävä seurakunnan erityinen luonne. Seurakunta on kokoava uskon yhteisö. Seurakunta on yhteisö, joka rakentuu sanan ja sakramenttien pohjalta. Se on piispa Voitto Huotarin mukaan jäsenyhteisö, jonka jäsenellä voi olla joko jäsen- tai palveluidentiteetti. Jäsenidentiteetillä hän tarkoittaa, että kaikki yhteisöön kuuluvat toimivat asianosaisina, subjekteina. Palveluidentiteetin omaavalle on tärkeää saada kirkon antamat palvelut silloin, kun he niitä tarvitsevat. Identiteettejä ei tule arvottaa, sillä kirkon jäsenyyden ydin ei ole osallistumisvaatimuksissa, vaan kasteen perusteella saatavissa lahjoissa ja Jumalan sanassa. 2.3 Kirkkohallituksen päätökset Kirkko on vaikuttanut seurakuntien yhdistymisiin aktiivisilla taloudellisilla toimenpiteillä. Kirkon ylläpitämä seurakuntien avustusjärjestelmä joutui 1990-luvun lopulla muutospaineeseen valtion keräämien yhteisöverojen jako- 8
perusteiden muutosten ja seurakuntien yhteisövero-osuuden pienenemisen johdosta. Vanha järjestelmä ei enää vastannut vähävaraisten seurakuntien haasteisiin. Tampereen yliopistossa vuonna 2001 tehty tutkimus osoitti, että taloudeltaan epätasapainossa olevien seurakuntien määrä tulee kasvamaan. Tutkimuksessa ehdotettiin, että seurakuntien lukumäärää tulisi vähentää ja seurakuntien välistä taloudellista yhteistyötä tukea. Kirkkohallituksen valmistelema ehdotus uudeksi avustusjärjestelmäksi tuli voimaan vuonna 2001. Harkinnanvaraisten toiminta-avustusten myöntämistä pyrittiin rajoittamaan ja seurakuntien välistä yhteistyötä ja yhdistymistä tukemaan. Vuonna 2005 otettiin käyttöön avustusjärjestelmän uusi versio, joka jatkaa edellisen järjestelmän linjoilla. Tämän järjestelmän mukaan harkinnanvaraisista toimintaavustuksista luovuttiin ja tilalle luotiin järjestelmiä, joilla tuettiin itsekannattavuuden luomista ja yhtä seurakuntaa suurempien talousyksiköiden rakentamista. Kirkkohallituksen yleiskirjeessä 1/2007 kerrotaan viimeisestä keskusrahaston avustusjärjestelmän uudistamisesta. Se astuu voimaan vuoden 2008 alussa. Yhdistymis- ja yhteistyöselvityksiin myönnetään avustusta aiempaa tiukemmin ehdoin. Seurakunnilta odotetaan omaa aktiivista panosta, joka ilmenee mm. riittävänä rahallisena omavastuuosuutena eri hankkeissa. Yhteistyöhankkeista odotettavissa olevien hyötyjen tulee olla toteuttamisen liikkeelle paneva voima. Avustusta myönnetään edelleen yhteistoimintahankkeiden käynnistämiskustannuksiin siten, että seurakunnilta odotetaan 25-50 % omavastuuosuutta. Avustusta myönnettäessä otetaan huomioon hankkeen vaikutus kehitettävän toiminnan kokonaiskustannuksiin sekä toiminnan laadun ja tason parantaminen. Kustannusten osalta pääsääntönä pidetään sitä, että toimintakustannusten tulee hankkeen seurauksena pysyvästi alentua. Taloudellisen yhteistyön kehittämishankkeet voivat tapahtua seutukunta-, maakunta-, rovastikunta-, tai hiippakuntatasolla. Tuomikapitulien rooli muuttuu lausunnon antajasta päätöksentekijäksi. Tuomiokapitulit päättävät kehittämisavustusten myöntämisestä yhteistyöhankkeisiin. Yhdistymisavustusten myöntämisperusteet muuttuvat 1.1.2008 alkaen samanlaisiksi kuin kuntien vastaavien yhdistymisavustusten perusteet. Yhdistymisavustusta maksetaan kolme vuotta ja se muodostuu perusosasta ja lisäosasta. Yhdistymisavustuksen kerroin riippuu siitä, missä vaiheessa yhdistyminen tapahtuu. Mikäli yhdistyminen tapahtuu vuosien 2008 tai 2009 alussa, on avustuksen kerroin 1,8 ja jos vuosien 2010 tai 2011 alussa, on kerroin 1,4. Seurakuntayhtymän muodostamista tuetaan niissä tapauksissa, joissa yhtymälle on kielellisiä tai maantieteellisiä perusteita sekä niissä tapauksissa, joissa yhtymä muodostetaan yli kuntarajojen. 2.4 Seurakuntarakenneuudistuksessa huomioitavaa Seurakuntarakenneuudistuksessa tulee ottaa huomioon kolme näkökulmaa: jäsenyys, yhteisöllisyys ja itsekannattavuus. Seurakuntalaisen näkökulmasta ei ole olennaista millaisella rakenteella toiminta on saatu aikaan. Monelle seurakuntalaiselle on merkittävää se, että hän saa vaivattomasti laadukkaan palvelun ja kohtaa ystävällisen seurakuntayhteisön. Kirkon tulevaisuuden kannalta on olennaista vastata tähän toiveeseen. Se vahvistaa seurakunnan jäsenyyttä. Seurakuntayhteisössä kohtaavat hengellinen ja maallinen. Luterilaisen perinteen mukaan hallinto muotoutuu tarkoituksenmukaisuusnäkökohtien perusteella. Seurakunta on osa paikallisyhteisöjen toimintaa. Tästä syystä sen hallinto ja toimintarakenteissa tulee ottaa huomioon toiminnan nivoutuminen muun yhteiskunnan kanssa. Kansankirkon seurakunta on yhteiskuntaan nähden avoin ja yhteistoimintaa toteuttava yhteisö. Yhteisön käsite on laaja ja moni merkityksellinen. Yhteisö-käsitteellä ymmärretään ihmiselle tärkeää vuorovaikutusjärjestelmää hänelle itselleen merkittävien ihmisten kanssa. Tässä merkityksessä alue on yksi, muttei riittävä ehto yhteisön syntymiselle. Nykysuomalaiset yhteisöt muodostuvat entistä enemmän yhteisten etujen, harrastusten ja elämänarvojen perusteella. Vuorovaikutukseen perustuva yhteisö on merkittävämpi kuin jäsenyys instituutiossa. Seurakuntarajoja oleellisempaa on se, että seurakuntalainen löytää omaa kristityn identiteettiään ja seurakunnan jäsenyyttä ja arvoja tukevan lähiyhteisön. Kirkko työskentelee jännitekentässä, jossa kohtaavat kirkon olemukseen liittyvät vaatimukset, niiden hyvä toteuttaminen sekä kansankirkollisuus. Kirkon olemukseen voidaan liittää jumalanpalvelus, kirkolliset toimitukset ja ulospäin suuntautuminen. Kirkko ei toteuta omaa tehtäväänsä, jos se ei tarjoa jäsenilleen mahdollisuutta kokoontua yhteen hengellisten kysymysten ja spiritualiteetin hoitamista varten. Kokoontuvassa seurakunnassa on kuitenkin se vaara, että se hengittää vain sisäänpäin. Näin kokoontuvista ryhmistä tulee toiset ulkopuolelle sulkevia yhteisöjä. Kansankirkollisesta näkökulmasta yhteisön jäsenillä voi olla vahva hengellinen vakaumus ja tarve kuulua yhteisöön, vaikka he eivät tuo tätä esille kokoontuvassa yhteisössä. Näitä näkökulmia ei saa asettaa vastakkaisiksi. Suuressa hallinnollisessa yksikössä on muistettava se, että kokoontuva yhteisö ei voi kasvaa loputtomasti. Yhteisö muodostuu siitä, että sen jäsenet kokevat jollakin tasolla yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteisö on merkityksellinen yksilöille. Yhteisöä voidaan hahmottaa myös alueyhteisön ja vuorovaikutusyhteisön näkökulmasta. Seurakuntayhteisö voi pitää yllä paikallisidentiteettiä, jonka kautta seurakuntalainen kokee kuuluvansa tiettyyn alueyhteisöön. Tätä identiteettiä tukevat seurakunnan omaleimaisuus, nimi, kirkko, hautausmaa jne. Paikallisidentiteettiin kuuluu oikeus päät- 9
tää oman asuinseutunsa asioista. Paikallisdemokraattinen näkemys voidaan ottaa huomioon seurakuntarakenteiden muuttumisen yhteydessä rohkeasti toteutetuilla aluetyön rakenteilla. Seurakuntavaalien alhaiset osallistumisprosentit osoittavat kuitenkin sen, että monella ei ole halua ottaa osaa seurakunnan hallintoon paikallisdemokraattisen vaikuttamisen kautta. Seurakunta Äänestys% 2006 Seurakunta Äänestys% 2006 Asikkala 18,6 Lahden srky 6,7 Hartola 18,0 Nastola 16,5 Heinola srky 12,9 Orimattila 17,7 Hollola 14,6 Padasjoki 21,3 Kärkölä 20,4 Sysmä 23,2 Päijät-Hämeen alueen seurakuntien äänestysprosentti vuoden 2006 seurakuntavaaleissa. Lähde Internet. Artjärven äänestysprosentti ei ollut tiedossa. Kaupunkiasutuksen yleistyessä ja maaseudun autioituessa seurakuntien on löydettävä uusia tapoja lähiyhteisöjen rakentamiseen. Suurissa seurakunnissa ratkaisuna voi olla seurakuntapiiri tai kappeliseurakunta. Piirien ja kappelien perustaminen on luontevaa varsinkin siellä, missä alueellisella toiminnalla on perinteitä ja seurakuntayhteisön keskuksessa on taajama toimitiloineen. Seurakuntien liitoksissa on turvattava seurakuntalaisia palvelevan lähiyhteisön jatkuvuus. Seurakuntien talouteen on kohdistunut viime vuosina useita uhkia. Muuttotappioisissa pienissä seurakunnissa verotulojen kertymä on hiipumassa. Monet seurakunnat eivät ole voineet rajoittaa menojen kasvua ja näin talous on epätasapainossa. Kirkosta eroamisen kasvava trendi vaikuttaa omalta osaltaan myös kirkon talouteen. Monissa seurakunnissa kiinteistöjen määrä on epätasapainossa käyttöasteen kanssa ja kustannukset nousevat yli seurakunnan kantokyvyn. Kirkon avustusjärjestelmä on muuttunut niin, että tukea annetaan kehittämiseen ja yhteistyöhön, ei käyttömenoihin. Kirkon kannalta on tärkeää, että seurakunnat muodostavat riittävän suuria itsekannattavia talousyksiköitä ja yhteistoiminta-alueita. 2.5 Seurakuntarakenneuudistuksen haasteet, kehittämissuunnat ja tavoitteet Seurakuntien rakenneuudistuksen haasteet muodostuvat monista osatekijöistä. Yksi iso osatekijä on kunta- ja palvelurakenteisiin kohdistuvat uudistukset. Pienet kunnat ja seurakunnat ovat usein aktiivisimpia yhteistyön suhteen. Toisaalta on olemassa tilanteita, joissa pelkkä yhteistyön lisääminen ei enää auta, vaan vaaditaan rakenteellisia uudistuksia. Kuntien rakenteelliset muutokset ovat niitä, jotka viimeistään pakottavat seurakunnat muuttamaan omia rakenteitaan. Ideaalista olisi kuitenkin se, että seurakunnat toimisivat kunnista riippumatta omista lähtökohdistaan käsin. Muuttoliike, jäsenkato, uuden työvoiman rekrytointi ja seurakuntien kiristyvä talous pakottavat viimeistään pohtimaan niitä suuntia, joihin seurakunnissa olisi syytä lähteä. Mahdollisuuksia ovat integraatio, vahvan itsenäisyyden puolustaminen tai yhteistyö. Integraatiossa lähdetään liikkeelle yhdistymisen näkökulmasta. Tavoitteena voi olla kokonaan yhdistyminen, jolloin yhdistyvät seurakunnat joutuvat pohtimaan sitä mallia, jolla niissä turvataan perustehtävän kannalta toimivat yksiköt. Malleina voivat olla ainakin työala-, kappeli- ja aluetyömalli. Yhdistymistilanteissa seurakuntien hallinnollinen itsenäisyys taataan selkeimmin seurakuntayhtymä mallissa. Tällöin seurakunnat elävät yhteistaloudessa, mutta itse toiminta ja sen suunnittelu on itsenäisissä seurakunnissa. Lisäksi on olemassa yhteistyön malli, jossa seurakunnat etsivät yhteistyökumppaneita toteuttamaan niitä tehtäviä, joita voidaan yhdessä toteuttaa. Pohdittaessa sitä, mikä malli on paras, täytyy lähteä liikkeelle kysymyksestä: kuinka alueellamme turvataan seurakunnallinen toiminta mahdollisimman hyvin? Itsenäisyydessä on ainakin kaksi tasoa, jotka on hyvä selvittää. Onko tavoitteena se, että seurakunnalla säilyy ehdoton päätösvalta taloudessa, vai itse toiminnassa? Lisäksi on pohdittava sitä, miten mahdolliset uudistukset vaikuttavat seurakuntaidentiteettiin. 2.6 Suurkunnan vaikutus seurakuntarakenteeseen Päijät-Hämeen palvelurakenneuudistuskeskustelussa on noussut esiin kaksi kuntarakenneuudistusmallia. Ensimmäisen mukaan Päijät-Hämeen alueelle olisi syytä perustaa yksi suuri kunta. Toisena mallina on ns. kahden navan malli, jossa alueelliset keskukset muodostuisivat Lahden ja Heinolan ympärille. Seurakuntien rakenneuudistuskeskusteluissa pisimmällä ovat tällä hetkellä Hartolan, Heinolan, Pertunmaan ja Sysmän seurakunnat. Näissä seurakunnissa on aloitettu keskustelu mahdollisten kuntarakenneuudistusten vaikutuksista seurakuntiin. Työryhmän mielestä myös Lahden ympäristön seurakunnissa olisi syytä aloittaa samanlainen neuvottelu, jotta seurakunnat ehtivät reagoimaan mahdollisiin kuntien rakenneuudistuksiin omista lähtökohdistaan. Neuvotteluissa näkökulmana voisi olla rakenteelliset uudistukset eivätkä ainoastaan mahdolliset seurakuntien yhdistymiset. Keskustelu kuntarakenteen ja kuntien palvelurakenteen kehittämisestä käy tällä hetkellä aktiivisena Päijät-Hämeen alueella. Alueemme maakuntaliitto on ollut aktiivinen toimija suhteessa alueemme seurakuntiin. Prosessin etenemisestä on tiedotettu sekä Tampereen että Mikkelin hiippakuntaa. Seurakuntien osalta Lahden seurakuntayhtymällä on merkittävä rooli seurakuntarakenteen kehittämislinjoja valittaessa. Lahden seurakunnissa on lähes puolet maakuntamme seurakuntien jäsenmäärästä. Työryhmän mielestä seurakuntien rakenneuudistuksesta keskusteltaessa Lahdella on suuri merkitys keskustelujen avaajana. Työryhmä toivoo, että seurakuntahallinnossa ei odotettaisi vain sitä, mitä kun- 10
tapuolella tapahtuu. Tärkeää on, että keskustelu aloitetaan mahdollisimman pian. JOHTOPÄÄTÖKSET A. Seurakuntarakenteen muuttaminen vaatii aina mittavaa selvittelytyötä ja päätöksentekoa. Selvitystyöhön tulee ryhtyä hyvissä ajoin. Aina ei ole viisasta odottaa vain kunnallisia päätöksiä, vaan seurakunnat voivat reagoida tulevaisuuden näkymiin myös omista lähtökohdistaan. B. Seurakuntarakenteen uudistamisessa tulee ottaa huomioon kolme näkökulmaa: jäsenyys, yhteisöllisyys ja itsekannattavuus. C. Seurakuntarakenteiden muuttuessa tulee ottaa huomioon seurakuntalaisia palvelevan lähiyhteisön jatkuvuus. Lähiyhteisöllä on vaikutus paikallisidentiteettiin. D. Työryhmä toivoo, että keskustelu mahdollisista seurakuntarakenteiden uudistamisista Päijät-Hämeen alueella käydään mahdollisimman laajasti. Toiveena on, että Hollolan ja Heinolan lääninrovastit sekä Lahden seurakuntayhtymä toimivat keskustelujen avaajina. 3. TOIMINTA 3.1 Mikä on kirkko ja seurakunta Luterilaisen tunnustuksen mukaan seurakunta määritellään yhteisöksi, jossa evankeliumia puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon tehtävä on määritelty kirkkolain 1 luvun 2 :ssä. Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. Kirkkolain 4 luvun 1 : ssä on kirjoitettuna se, miten kirkko tätä tehtävää käytännössä hoitaa: Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunta huolehtii jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä. Kirkon organisaatio perustuu parokiaalijärjestelmään. Kirkkolain 3 luvun 2 :ssä mainitaan: Kirkon jäsen on sen seurakunnan jäsen, jonka alueella hänellä on kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka. Territoriaalisesta järjestelmästä on poikettu vain kielellisten syiden perusteella. Alueellista järjestelmää on perusteltu niin teologisilla kuin verotuksellisilla ja väestökirjapidollisilla argumenteilla. Seurakuntarakenteiden muutos merkitsee haastetta kirkolle aikana, jolloin jäsenten sitoutumisaste kirkkoon on höltymässä. Tällaisessa tilanteessa on oltava erityisen tarkka siinä, ettei seurakunnan jäsenten vuorovaikutusjärjestelmiä haavoiteta kuolettavasti. Yhtenä vaihtoehtona sisäisen vuorovaikutuksen turvaamiseen kirkkolaki tarjoaa kappeliseurakunta- tai seurakuntapiirimallia. Seurakunnasta voidaan puhua kahdessa merkityksessä. Ensiksi seurakunta on jäseniensä muodostama hengellinen yhteisö. Tuota yhteisöä rakentavat Jumalan sana ja sakramentit. Seurakunta saa voimansa sanasta ja sakramenteista säteilevästä rakkaudesta. Tuo rakkaus näkyy ja vaikuttaa seurakunnan toteuttamassa diakoniassa, kristillisessä kasvatuksessa ja muussa toiminnassa. Toiseksi seurakunta on hallinnollinen yksikkö, jonka toiminnassa toteutuu työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yhdessä johtama toiminta. Seurakunnalliseen hallintoon valitut edustajat toimivat seurakunnan hallintoelinten välityksellä seurakuntalaisten äänenä taloudesta ja toiminnasta päätettäessä sekä viranhaltijoita valittaessa. Hallinnollisesti ajateltaessa seurakunta on myös verotustekninen alue. Sen elementteinä on seurakunnan jäsenen verovelvollisuus ja yhteisövero. 3.2 Seurakuntien aikaisemmat yhteistyöhankkeet Päijät-Hämeen alueen seurakunnilla oli yhteistyötä kehittänyt projekti vuosina 2003-2004. Tuon projektin tavoitteena oli selvittää niitä toimenpiteitä, joilla yhteistyötä tekemällä olisi saavutettu kustannussäästöjä seurakunnan toiminnassa. Lisäksi etsittiin sellaisia yhteistyön muotoja, jotka olisivat pitkällä tähtäimellä parantaneet seurakuntien ja erityisesti pienten seurakuntien toimintaedellytyksiä. Yhteistyönprojektin selvityskohteina olivat tukitoiminnot, seurakuntatoiminta ja yhteistyömallit. Vuosien 2003-2004 aikana kartoitettiin konkreettiset yhteistyön kohteet. Pisimmälle edettiin yhteisen keskusrekisterin perustamisessa. Projektin loppuvaiheessa oli tavoitteena, että yhteinen keskusrekisteri olisi aloittanut toimintansa keväällä 2005. Yhteinen keskusrekisteri perustettiin lopulta 1.3.2006. Siihen liittyi mukaan Lahden seurakuntayhtymä ja kymmenen seurakuntaa (Asikkala, Hartola, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Lammi, Nastola, Renko, Sysmä ja Tuulos). Yhteistä keskusrekisteriä voidaan pitää Lahden alueen seurakuntien yhteistyöprojektin konkreettisimpana saavutuksena. Palkka ja henkilöstöhallinnon työryhmällä oli tavoitteena käynnistää yhteistyön selvittäminen. Henkilöstöresurssien puutteen vuoksi asia ei ole edennyt. Toisaalta nyt voidaan todeta, että asia on huomioitu kokonaiskirkon taholta Kirkon talous- ja henkilöstöhallinnon kehittämisen projektissa (HeTa). Tuon projektin tavoitteena on keskittyä kirjanpidon ja palkanlaskennan järkeistämiseen kirkossa. HeTa työryhmä on tässä vaiheessa luonut viisi mallia järkeistämiselle: yksi palvelukeskus, seutukunnalliset palvelukeskukset, 11
yhteistyökimpat, ulkoistaminen ja nykytila. Näistä vaihtoehdoista on tarkoituksena pudottaa kaksi pois ja jäljellejääneistä kolmesta vaihtoehdosta tehdä riski- ja muut tarvittavat analyysit etenemispolkuineen ja aikatauluineen. Seurakuntatoiminnan yhteistyö ei edennyt projektin osalta kovinkaan pitkälle. Keskusteluissa nousivat esille vapaapäivien sijaisuudet, työntekijävaihdot, rovastikunnallisen yhteistyön jatkuminen, seurakuntien välisen tiedottamisen tärkeys, työtekijöiden jaksamisen tukeminen ja uuden henkilöstön rekrytoinnin varmistaminen. Tarkoituksena oli, että ryhmä olisi jatkanut toimintaansa, mutta näin ei tapahtunut. Tämäkin projekti osoitti sen, että tukitoiminnoissa on suurempi valmius yhteistyöhön. Projektin yhtenä tavoitteena oli tuolloin myös yllämainittuja tiiviimpien yhteistyömallien löytäminen. Seurakuntien yhdistymisiä ei työskentelyssä valmisteltu. Tiiviimpiä yhteistyömalleja ei valmisteltu päätöksentekoasteelle ohjausryhmässä tai työvaliokunnassa. Aihetta sivuttiin kokouksissa käydyissä keskusteluissa. Projektin vetäjä Leena Vallenius otti seurakuntavierailujen yhteydessä esille kirkkohallituksen harkinnanvaraisten avustusten myöntämiskäytännöissä tapahtuvat muutokset. Työvaliokunta pyysi projektin vetäjää valmistelemaan ohjausryhmään tietoiskun kappeliseurakuntamallista. Projekti vaikutti omalta osaltaan Hämeenkosken seurakunnan liittymiseen Hollolan seurakuntaan. Vaikka Hämeenkoskella rakennemuutoksen prosessi oli lähtenyt liikkeelle jo kesällä 2003 valmisteluvaiheen osalta, niin itse valmistelu tapahtui juuri projektin aikana. Hämeenkosken seurakunnassa järjestettiin vuonna 2003 toimintanäkyseminaari, jossa pohdittiin seurakunnan perustehtävää ja selvitettiin itsenäisen seurakunnan ja kappeliseurakunnan eroja. Marraskuussa 2003 seurakunta totesi Lahden seurakuntien yhteistyön kartoitukseen liittyvässä kyselyvastauksessaan olevansa taloudellisesti kirkkohallituksen avustusten varassa. Toiminnallisesti seurakunta oli aktiivinen ja vireä. Maallikot kantoivat esimerkillisesti vastuuta ja yhteistyöllä oli saavutettu ne säästöt, jotka oli saavutettavissa. Yhdistymisen valmisteluvaihe kesti vuoden 2003 elokuusta vuoden 2005 toukokuuhun. Yhdistymisen selvitysvaihe alkoi 3.5.2005, kun Hämeenkosken kirkkovaltuusto päätti yksimielisesti aloittaa neuvottelut Hollolan seurakunnan kanssa hakeutumisesta Hollolan kappeliksi. Yhdistymisprosessi on kuvattu hyvin tarkasti liitteenä seuraavassa raportissa Hämeenkosken seurakunta Hollolan kappeliksi. 3.3 Päijät-Hämeen seurakuntien nykytilanne Päijät-Hämeen alueella toimii neljätoista itsenäistä seurakuntaa. Nämä seurakunnat jakaantuvat kolmen eri hiippakunnan alueelle. Hiippakuntajaon mukaisesti Tampereen hiippakuntaan kuuluvat Asikkalan, Hollolan, Kärkölän, Lahden seurakuntayhtymän, Nastolan, Orimattilan ja Padasjoen seurakunnat. Mikkelin hiippakuntaan kuuluvat Hartolan, Heinolan ja Sysmän seurakunnat. Helsingin hiippakuntaan kuuluu Artjärven seurakunta. Päijät-Hämeen alueella oleviin seurakuntiin kuuluu yhteensä noin 165 000 henkilöä. Hollolan rovastikunnan alueella on yhteensä 137 000 henkilöä ja Heinolan rovastikunnan alueella noin 28 000 henkilöä. Päijät-Hämeen palvelurakenneuudistusprojektin yhteydessä tehtiin seurakuntiin kysely, jossa kartoitettiin seurakuntien ja kuntien välistä sekä seurakuntien keskinäistä yhteistyötä. Seurakuntia pyydettiin nimeämään seuraavat asiat: seurakunnan ja peruskunnan välinen yhteistyö, seurakunnan ja naapuriseurakunnan välinen yhteistyö, missä toiminnoissa seurakunta näkee yhteistyön mahdolliseksi peruskunnan kanssa ja missä toiminnoissa seurakunta näkee yhteistyön mahdolliseksi naapuriseurakunnan kanssa. Mielenkiintoista kyselyn perusteella on se seikka, että paikallisseurakunnat toimivat aktiivisesti yhteistyössä paikallistasolla sekä kunnan että myös järjestöjen kanssa. Tämä osoittaa osaltaan sen, että seurakunta on tärkeä yhteistyökumppani paikallistasolla. Paikallistason yhteistoimijana seurakunta on tärkeä toimija paikallisidentiteetin rakentajana. Yhteistyö seurakuntatoimintojen osalta ei ole kovinkaan vilkasta. Näyttää siltä, että yhteistyö on viety pisimmälle tukitoimissa. Seurakuntien välistä yhteistyötä löytyy väestörekisterin pitämisessä, tiedotustoiminnassa ja muutamissa erityistyömuodoissa. Toiminnallinen yhteistyö on sen sijaan aika vähäistä. Tämän kyselyn valossa näyttää siltä, että hallinnon puolella yhteistyö onnistuu hyvin, sen sijaan toiminnallisella puolella yhteistyötä olisi mahdollista lisätä. Samaan aikaan on kuitenkin todettava, että usein juuri toiminnallisen puolen työ on paikallisidentiteettiä vahvemmin tukevaa. 3.3.1 Seurakuntien ja peruskuntien välinen yhteistyö Yhteistyö voidaan jakaa karkeasti kolmeen eriasteiseen malliin: verkostoyhteistyö, toiminnallinen yhteistyö ja yhteisesti toteutettu työ. Seurakuntien ja peruskuntien välinen yhteistyö perustuu suurilta osin verkostoyhteistyöhön ja toiminnalliseen yhteistyöhön eri toimialoilla. Yhteisesti toteutettua työtä on vielä aika vähän. Seurakunnat ovat mukana erilaisissa moniammatillisissa verkostoissa ja projekteissa, tuoden näihin sitä osaamista, joka on seurakunnille ominaista. Esimerkkinä edellä mainituista verkostoista ja projekteista ovat mm. lastensuojelutiimi Hartolassa, vanhustyön Kotona -projekti Pertunmaalla, Liipola-projekti Lahdessa ja soittorengas yksinäisille ihmisille Nastolassa. Jokainen Päijät-Hämeen alueen seurakunta on yhteistyössä peruskunnan päivähoidon ja koulujen kanssa. Päivähoitoon annetaan tukea uskontokasvatuksen osalta. Tämä ilmenee yksittäisinä hartauksina sekä myös koulutuksena ja materiaalin tuottamisena. Kouluilla pidetään aamunavauksia, kinkereitä, vieraillaan oppitunneilla, pidetään jumalan- 12
palveluksia koulujen alkaessa sekä juhlapyhinä ja järjestetään yhteistyössä leirejä. Lahdessa ja Heinolassa toteutetaan koulupastoritoimintaa. Lisäksi Lahden seurakuntayhtymä tarjoaa oppilaitosteologin palvelut ammatillisille oppilaitoksille. Diakoniatyön ja peruskuntien välinen yhteistyö näkyy neuvotteluina sosiaalitoimen työntekijöiden kanssa. Seurakunnat järjestävät peruskuntien sosiaalitoimen kanssa yhteistyössä leirejä, erilaisia tapahtumia ja projekteja. Monissa seurakunnissa ja peruskunnissa yhteistyö näkyy myös erilaisten ryhmien yhteisenä järjestämisenä. Pisimmälle sosiaalitoimen ja diakonian välisessä yhteistyössä on edetty Lahden seurakuntayhtymän ja Lahden kaupungin välillä. Nämä toimijat ylläpitävät yhteisvastuullisesti Monitoimikeskus Takataskun toimintaa. Takatasku on palvelutyöpaja, joka tukee heikossa työmarkkina-asemassa olevia pitkäaikaistyöttömiä, vajaatyökuntoisia ja maahanmuuttajia. Toiminnallisessa yhteistyöstä on syytä mainita myös koululaisten iltapäivätoiminta. Seurakunnat järjestävät iltapäivätoimintaa Lahdessa, Heinolassa, Sysmässä ja Nastolassa. 3.3.2 Seurakuntien välinen yhteistyö Seurakuntien välinen yhteistyö voidaan jakaa seurakunnallisen toiminnan yhteistyöhön ja muuhun yhteistyöhön. Seurakunnallisen toiminnan yhteistyö toteutuu lähinnä palvelevan puhelimen, sairaalasielunhoidon ja perheneuvonnan kautta. Pääjärven kuntoutuskeskuksen pastorin palkkaukseen osallistuvat Päijät-Hämeen alueen seurakunnat yhdessä. Lisäksi monet seurakunnat järjestävät yhdessä tapahtumia ja erilaisia tilaisuuksia. Muun toiminnan osalta selkeimmät yhteistyönalueet ovat keskusrekisteritoiminta, hautaustoimi, viestintä ja tietojärjestelmäyhteistyö. Yhteisessä keskusrekisterissä ovat mukana Lahden seurakuntayhtymä ja kymmenen muuta alueen seurakuntaa. Viestinnän osalta yhteistyötä tehdään Radio Dein ja seurakuntalehti Kirkonseutu osalta. Radioyhteistyösopimuksessa on mukana Lahden seurakuntayhtymän lisäksi kahdeksan seurakuntaa ja lehdessä kaksi seurakuntaa. Yhteisiä tietojärjestelmiä esimerkiksi talous- ja palkkahallinnon osalta tekevät Lahden seurakuntayhtymä ja yhdeksän seurakuntaa. Kysely osoitti sen, että seurakunnat tekevät paljon yhteistyötä niin kuntien kuin ympäristöseurakuntien kanssa. Uusina yhteistyön mahdollisuuksina kuntien kanssa nostettiin esiin mm. tilojen yhteinen käyttö, yhteiset työntekijät, lähidemokratian vaaliminen pienillä kylillä ja palvelujen yhteinen toteuttaminen. Seurakuntien välistä uutta yhteistyötä toivottiin esimerkiksi niissä erityistyömuodoissa, joiden toteuttaminen on mahdotonta pienissä seurakunnissa. Lisäksi lähes kaikkien seurakuntien vastauksissa nousi esiin taloushallinto kehitettävänä yhteistyömuotona. JOHTOPÄÄTÖKSET A. Seurakuntien ja kuntien välinen yhteistyö on melko vilkasta Päijät-Hämeen alueella. Seurakunnat ovat paikallistason yhteistoimijoina tärkeitä tekijöitä paikallisidentiteetin rakentajina. B. Seurakuntarakenteita muutettaessa täytyy olla erityisen tarkka siinä, ettei seurakunnan jäsenten vuorovaikutusjärjestelmiä haavoiteta kuolettavasti. Kaikissa rakennemuutoksissa täytyy lähteä liikkeelle siitä, että taataan paikallistasolla hengellisen yhteisön säilyminen. C. Työryhmän mielestä yhteistyöllä tai tarvittaessa rakennemuutoksilla voidaan turvata pienimmissä yksiköissä sellaisia seurakunnallisia palveluja, joita pieni seurakunta ei yksin voi toteuttaa. 4. TALOUS Raportin liitteenä on Päijät-Hämeen alueen seurakuntien talousraportit. Niiden lähteenä ovat olleet Kirkkohallituksen tilastot vuosilta 1999-2005. Jäsenmäärä on laskenut lähes kaikissa alueen seurakunnissa. Määrän laskuun ovat vaikuttaneet monet yksittäiset tekijät, suurimpina muuttoliike ja kirkosta eroaminen. Poikkeuksen muodostavat Orimattilan ja Hollolan seurakunnat, joissa jäsenmäärä on lisääntynyt lähinnä muuttovoitosta johtuen. Tilikauden tulokset olivat alijäämäisiä kaudella 1999-2005 Artjärven, Hartolan, Heinolan, Hämeenkosken, Kärkölän, Padasjoen ja Sysmän seurakunnissa. Hartolassa trendi on edelleen heikkenevä. Sen sijaan Heinolassa, Kärkölässä, Padasjoella ja Sysmässä trendi on vahvistumaan päin. Tilikauden tulokset ovat kehittyneet jakson aikana myönteiseen suuntaan Asikkalassa, Hollolassa, Lahdessa, Nastolassa ja Orimattilassa. Asikkala, Nastola ja Orimattila ovat onnistuneet kääntämään tilikauden tulokset muutaman alijäämäisen vuoden jälkeen vahvasti plussalle. Hollolan hyviä tuloksia selittävät säästöt suuriin investointeihin. Toimintakulut suhteessa väkilukuun jakaa Päijät-Hämeen seurakunnat kahteen ryhmään. Toimintakulut olivat yli kaksisataa euroa jäsentä kohden Artjärvellä, Hartolassa, Hämeenkoskella, Lahdessa, Padasjoella ja Sysmässä. Suurimmat toimintakulut jäsentä kohden olivat Hartolassa ja Sysmässä (215 / jäsen). Alle kahdensadan euron seurakuntia olivat Asikkala, Heinola, Hollola, Kärkölä, Nastola ja Orimattila. Nastolassa ja Orimattilassa olivat pienimmät toimintakulut jäsentä kohden (164-165 /jäsen). Samaan aikaan voidaan todeta, että jokaisessa seurakunnassa lukuun ottamatta Padasjokea trendi on nouseva. Hitaasti nousevat trendit löytyvät Asikkalasta, Heinolasta, Hollolasta ja Kärkölästä. Jyrkimmin toimintakulut nousevat Hartolassa, Hämeenkoskella ja Sysmässä. 13
Verotulot suhteessa väkilukuun kasvoivat kaikissa Päijät- Hämeen seurakunnissa jakson aikana. Verotulojen trendi on nouseva lukuun ottamatta Hartolan, Padasjoen ja Sysmän seurakuntia. Kaikissa alueen seurakunnissa henkilöstökulut suhteessa väkilukuun kasvoivat jakson aikana. Suurinta kasvu oli Sysmässä (51 %) ja pienintä Lahdessa (19%). Suurta kasvu oli Sysmässä, Hollolassa, Hartolassa, Heinolassa, Artjärvellä ja Nastolassa. Pientä taas Lahdessa, Hämeenkoskella, Asikkalassa, Orimattilassa, Padasjoella ja Kärkölässä. Henkilöstökulujen taso suhteessa väkilukuun oli korkeaa vuonna 2005 Artjärvellä (149 ), Hartolassa (147 ), Lahdessa (140 ), Sysmässä (140 ), Hollolassa (139 ), Padasjoella (136 ) ja Kärkölässä (136 ). Alhaisin henkilöstökulujen osuus suhteessa väkilukuun oli vuonna 2005 Asikkalassa (108 ). Tilastotietojen vertailtavuuden mahdollistamiseksi valittiin selvityksessä luvut suhteessa väkilukuun. Arvioinnissa lukujen suhteen täytyy olla varovainen, sillä huomioon on otettava monia asioita, kuten seurakunnan sisäiset etäisyydet, asutustaajamien määrä sekä toiminnan ja palvelujen laajuus ja laatu. JOHTOPÄÄTÖKSET A. Seurakunnissa analysoidaan talousaineisto ja pohditaan, mihin toimenpiteisiin se antaa aihetta. B. Pienissä seurakunnissa on haasteena palvelujen tason ja talouden tasapainon ylläpitäminen samanaikaisesti. 5. TULEVAISUUS 5.1 Seurakuntien mahdollisuudet vastata kuntien yhdistymisten tuomiin haasteisiin Kuntaliitokset tuovat väistämättä seurakuntajaon muutoksia. Näissä muutoksissa seurakuntien pitää valita rakenneratkaisunsa seuraavista vaihtoehdoista: 1. lakkautetaan olemassa olevat seurakunnat ja perustetaan yksi uusi seurakunta, 2. liitetään olemassa oleva seurakunta tai seurakunnat toiseen seurakuntaan tai seurakuntayhtymään, 3. muodostetaan olemassa olevista seurakunnista seurakuntayhtymä tai 4. lakkautetaan olemassa oleva seurakunta ja jaetaan se useaan seurakuntaan tai perustetaan seurakunnan osasta uusi seurakunta. Kuten jo aiemmin raportissa on mainittu, seurakuntarakenneuudistuksessa tulee ottaa huomioon kolme näkökulmaa: jäsenyys, yhteisöllisyys ja itsekannattavuus. Seurakuntalaisen näkökulmasta ei ole olennaista millaisella rakenteella toiminta on saatu aikaan. Kirkon kannalta on oleellista se, miten seurakunnat pystyvät kattavasti ja laadukkaasti toteuttamaan hengellistä tehtäväänsä muuttuvassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Hallinnollinen rakennemuutos ei ole sinänsä itsetarkoitus. Hallinnossa ja rakenteissa tulee pitää esillä se näkökulma, että ne luovat edellytyksiä toiminnalle ja toimintarakenteet ovat ne, jotka pitävät yllä hengellistä elämää. Oleellinen kysymys rakenneuudistuksessa on: toteuttaako nykyinen seurakuntarakenne kirkon perustehtävää parhaalla mahdollisella tavalla? Seurakunnan sisäinen aluejako voi toimia vuorovaikutuksen turvaajana. Kirkkolain 3 luvun 4 :n mukaan seurakunnasta voidaan muodostaa jokin alue kappeliseurakunnaksi tai seurakuntapiiriksi. Kappeliseurakunta voidaan muodostaa vain alueellisena yksikkönä. Sen tarkoituksena on tehostaa seurakunnallista toimintaa antamalla rajoitetulla seurakunnan alueella asuville seurakunnan jäsenille määrättyä itsenäisyyttä omaa aluettaan koskevissa asioissa. Samaan päämäärään pyritään myös seurakuntapiirin perustamisella, mutta kappeliseurakunta on seurakuntapiiriä kiinteämpi yksikkö, jonka perustamispäätös on alistettava tuomiokapitulin päätettäväksi. 5.2 Kappeliseurakunta ja seurakuntapiiri Kappelin tai seurakuntapiirin toivotaan seurakuntajaon muutostilanteessa säilyttävän lakkautettavan seurakunnan nimen, perinteen ja oman toimintakulttuurin. Muutostilanteessa on tärkeää, että paikkakunnalla näkyy seurakunta ja että sillä edelleen on seurakunnallista identiteettiä synnyttävät elementit. Joissain tapauksissa kappeliseurakunta tai seurakuntapiiri jäävät vaalimaan lakanneen kunnan asukkaiden pitäjäidentiteettiä. Kappeliseurakunnasta kirkkojärjestys (KJ 12:1) sanoo seuraavaa: Kappeliseurakunnan perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä sen ohjesäännöstä päättää kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto. Yhteiselle kirkkoneuvostolle on varattava mahdollisuus antaa asiasta lausuntonsa. Päätös on alistettava tuomiokapitulin vahvistettavaksi. Kappeliseurakunnassa on sen asioiden hoitamista varten kappelineuvosto, jonka jäsenet kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee toimikaudekseen kappeliseurakunnan alueella asuvista seurakunnan jäsenistä. Kappeliseurakunnan kappalainen tai muu kappeliseurakunnan pappi on kappelineuvoston jäsen virkansa puolesta. Kappeliseurakunta ja seurakuntapiiri kantavat seurakunnan tuntomerkkejä. Ne mahdollistavat paikallisten seurakunnallisten erityispiirteiden vaalimisen ja tältä osalta vahvistavat myös kirkon jäsenyyttä ja yhteisöllisyyttä. Kappeliseurakunta kantaa toiminnalliselta kannalta seurakunnan identiteettiä. Kappeliseurakunnassa on läsnä kaikki kir- 14
kon olemisrakenteeseen kuuluvat elementit (Jumalan sana, sakramentit ja virka). Näin voidaan sanoa, että myös kappeliseurakunta on hengellinen paikallisyhteisö. Myös seurakuntapiiri kantaa toiminnallista seurakuntaidentiteettiä, joskin kevyemmällä rakenteella kuin kappeliseurakunta. Kappeli Kirkkovaltuusto päättää Tuomikapituli vahvistaa Ohjesääntö Tuomikapituli vahvistaa Kappelineuvosto: KV valitsee alueen seurakuntalaisista Päätöksiä ei voi siirtää kirkkoneuvostolle Tulee myöntää varoja toimintaa varten Valitsee kappalaisen Ohjesäännön mukaan voi päättää lahjoitus- ja testamenttivaroista Seurakuntapiiri Kirkkovaltuusto päättää Johtosääntö Piirineuvosto: KV valitsee alueen seurakuntalaisista Päätöksiä voi siirtää kirkkoneuvostolle ( johtokunnanomainen ) Voidaan myöntää varoja toimintaa varten Kappalaisen vaali KV:ssa Lahjoitus- ja testamenttivaroja tulee käyttää alkuperäiseen tarkoitukseen jäsenten ehdottaminen seurakunnan yhteisiin toimielimiin, kappeliseurakunnan hallussa ja hallinnassa olevien ja sille annettavien tai lahjoitettavien rahastojen ja testamenttivarojen käytöstä päättäminen. Päijät-Hämeen seurakunnat ovat kooltaan ja seurakuntaidentiteetiltään hyvin erilaisia. Pienimmässä seurakunnassa on jäseniä noin 1400 ja toisessa päässä on Lahden seurakuntayhtymän seurakunnat, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä on yli 78 000. Samaan aikaan on kiinnitettävä huomiota myös siihen, että väkiluvun trendi on laskeva kaikissa seurakunnissa lukuun ottamatta Hollolaa ja Orimattilaa. Maaseudun muuttotappioseurakunnissa painitaan usein taloudellisten ongelmien kanssa. Seutukunnalta muuttavat pois maksukykyiset asukkaat ja alueen jäljelle jäävä kasvava eläkeläisten määrä ei pysty kunnolla ylläpitämään seurakunnan perustoimintoja. Pienten seurakuntien ongelmaksi muodostuu usein myös työntekijöiden rekrytointi. Valitettavan usein pieni seurakunta kaikkine ongelmineen ei ole kovin houkutteleva työpaikka. Rakennemuutosta tarvitaan myös niissä seurakunnissa, joissa työvoima on ylimitoitettua seurakunnan tarpeisiin nähden. Näissä seurakunnissa työntekijöiden määrä on pysynyt samana, vaikka seurakuntalaisten määrä on huomattavasti vähentynyt. Käytännössä kappeliseurakunnan ja seurakuntapiirin eroja voidaan pitää pienehköinä. Kummassakin tapauksessa seurakunnan kirkkovaltuusto valitsee alueellisen toimielimen (kappelineuvosto/piirineuvosto) kappelin/piirin alueen asukkaista ja kummassakin tapauksessa toimintaan käytännössä myönnetään määräraha. Suurimmat erot ovat alueellisen neuvoston päätösten ns. siirto-oikeudessa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kirkkoneuvosto voi siirtää käsiteltäväkseen piirineuvoston tekemän päätöksen, muttei kappelineuvoston. Toinen eroavaisuus liittyy kappalaisen vaaliin. Jos seurakunnan kappalaisen tehtävänä on toimia kappeliseurakunnan kappalaisena, kappalaisen vaalin toimittaa kappelineuvosto (KJ 6:32 b, 1. mom). Kaikissa muissa tapauksissa vaalin toimittaa kirkkovaltuusto. Kaikki muut työntekijät valitsee joko kirkkovaltuusto tai kirkkoneuvosto riippumatta siitä, minkä kappelin tai piirin alueella ko. työntekijä työskentelee. Valinnan yhteydessä kappeli- tai piirineuvosto voi antaa lausunnon valittavasta työntekijästä. Kirkkohallitus on laatinut seurakuntien käyttöön kappelineuvoston malliohjesäännön. Sen mukaan kappelineuvoston tehtäviin kuuluu muun muassa seuraavat asiat: kappeliseurakunnan jumalanpalveluselämän suunnittelu ja kehittäminen, alueen hengellistä työtä koskevien aloitteiden ja esitysten tekeminen kirkkoneuvostolle, kirkkovaltuuston myöntämien varojen käyttämisestä päättäminen, tarvittaessa kappeliseurakunnan toimintaa kehittävien työ-/tukiryhmien perustaminen ja niiden tehtävien määritteleminen, lausunnon antaminen kappeliseurakunnan alueelle valittavan viran- tai toimenhaltijan vallinnasta, kappeliseurakuntaa edustavien 5.3 Yhtymä vai yksi seurakunta Seurakunnan hallinnon uudistamiskomitean työn seurauksena julkaistiin vuonna 1994 mietintö Yhteistyön kirkko. Tuossa mietinnössä verrataan itsenäisen isohkon seurakunnan vahvuuksia ja heikkouksia sekä mahdollisuuksia ja uhkia verrattuna seurakuntayhtymän seurakuntaan. Itsenäisen suurehkon seurakunnan vahvuutena pidettiin sen syntyhistoriaa ja sen luonnollista aluepohjaa, riittävää jäsenpohjaa ja hallinnon yksinkertaisuutta yhtymään verrattuna. Heikkoutena pidettiin sektoroinnissa synergian puutetta, yhteistyön hakemisen vähäisyyttä ja johtajuuden tunnustamista. Itsenäisen isohkon seurakunnan mahdollisuuksiksi katsottiin piiri- ja aluetoiminta, avautuminen yhteistyölle esimerkiksi kunnan kanssa ja verkostoitumiskyky. Uhkana pidettiin johtajuuden vaativuutta, painoarvon ja merkityksen vähenemistä ja taloudellisten voimavarojen vähenemistä. Seurakuntayhtymän seurakunnan vahvuutena pidettiin monipuolista toimintaa, resurssien yhteiskäyttöä, taloudellisuutta ja säästömahdollisuutta. Heikkoutena pidettiin toiminnan atomisoitumista ja yhteistyön vähäisyyttä sekä hengellisen johtamisen epäselvyyttä ja edustuksellisen demokratian ylikorostumista. Taloushallinnon johtajuus ja hengellinen johtajuus irtautuvat toisistaan. Haittana mainittiin myös se, että asiat käsitellään moninkertaisesti ja moniportaisesti. Yhtymäseurakunnan mahdollisuutena pidettiin ammattitaitoa, profiloitumiskykyä ja kokeiluhalukkuutta ja uudistumismieltä. Uhkana puolestaan koettiin toiminnan halvaantuminen, puolustustaistelun aiheuttama uudistusky- 15
vyn menettäminen, turhautuminen hallinnon muotoihin, jotka eivät vastaa toiminnan vaatimuksia. Uhkana olivat myös heikkenevät voimavarat. Liitteenä olevasta selvityksestä Kirkko Heinolassa ilmenee, miksi yhtymämallin purkaminen koettiin tarpeelliseksi Heinolassa. Selvityksen laatija TT Jaakko Ripatti esitti, että Heinolan kaupunkiseurakunta ja maaseurakunta tuli lakkauttaa ja tilalle perustaa yksi Heinolan seurakunta. Tätä hän perusteli hyvin laajasti. Yhden seurakunnan malli oli toiminnan koordinoinnin, suunnittelun ja henkilöstön joustavan käytön kannalta seurakuntayhtymää edullisempi. Yhdessä seurakunnassa johtajuus, suunnittelu, koordinointi, yhteistyö, innovointi, henkilöstön toiminnallinen suuntaaminen, seurakuntalaisten liikkuminen ja olemassa olevien työmuotojen syventäminen tulivat toiminnallisesti järkevämmäksi kuin silloisessa seurakuntayhtymässä. Samaan aikaan hän näki, että alueellinen omaleimaisuus, erityisesti maaseurakunnan jumalanpalvelusseurakunnan jatkuvuus ja aluediakonia voitiin tarvittaessa turvata henkilöstön työnjakokysymyksin työmuotojen ja henkilöstöseurakuntien sisällä. Näin on myös tapahtunut. Heinolan yhtymämallissa oli päällekkäisyyksiä niin hallinnossa kuin työntekijä- ja luottamushenkilöresursseissa. Myös talous- ja toimintasuunnittelussa tehtiin päällekkäistä työtä. Yhden seurakunnan mallissa Heinolassa kirkkoneuvoston asema koko seurakunnan toiminnan, talouden ja hallinnon johtajana korostui. Itse talouden kannalta yhden seurakunnan malliin siirtyminen ei luonut oleellisesti uutta lisäarvoa. Yksi seurakunta kykeni turvaamaan alueellisen omaleimaisuuden eli kokemuksen naapuruudesta, pienryhmätoiminnasta, kinkereistä, herätysliikkeistä, jumalanpalveluksista molemmissa kirkoissa ja hengellisistä juhlista. Yhdistymisen jälkeen em. toiminnat ovat jatkuneet. Kirkkohallitus on kuluneella vuosikymmenellä tehnyt yhteensä yli 50 päätöstä, joilla on muutettu seurakuntarakennetta. Tässä yhteydessä se on päättänyt lakkauttaa yli 15 seurakuntayhtymää, joista yksi oli toiminut yhtymänä vain vuoden ja eräät jopa 30 vuotta. Seurakuntayhtymämallin vahvuutena nähdään se, että siinä voidaan hoitaa tukipalveluiden organisoitu toteuttaminen. Keskitetysti ja asiantuntevasti hoidetut kiinteistöpalvelut, hautainhoito, taloudenhoito ja henkilöstöpalvelut vapauttavat yhtymäseurakuntien työntekijöitä hengelliseen työhön. Tämän lisäksi yhtymässä voidaan virittää monia seurakuntia palvelevia hengellisen toiminnan kehittämishankkeita, organisoida koko yhtymän aluetta palvelevia erityismuotoja ja koulutustoimintaa sekä yhteisiä tapahtumia ja projekteja. Seurakuntayhtymiin on kohdistettu kritiikkiä ainakin kahdesta näkökulmasta. Seurakuntayhtymän hallintoa pidetään monesti toiminnan kannalta etäisenä ja monikerroksisena. Toisaalta joissakin seurakunnissa ollaan sitä mieltä, että esimerkiksi virkojen ollessa yhtymän ohjattavissa, työvoima voidaan suunnata sinne missä sitä eniten tarvitaan. Toisena näkökulmana on esimiesrooli seurakuntayhtymässä. Yhteisen kirkkoneuvoston esimiesrooli seurakuntayhtymässä on useimmiten käytännössä löyhä ja etäinen. Yhtymän hengellisen työn työntekijöiden operatiivinen johto on ongelmallista niissä seurakuntayhtymissä, joissa yhtymän selektiivityömuodoilla ei ole omaa työalajohtajaa. Nykyisen seurakuntayhtymän hallintoa koskevat säädökset antavat kuitenkin riittävän väljän pohjan yhtymien hallinnon kehittämiselle. Yhtymissä tulisi luoda uusia menettelytapoja ja rakenteita toiminnan suunnittelun kehittämiseksi. Seurakuntayhtymistä saadut kokemukset osoittavat, että hengellisen työn työntekijöiden liikkuminen yli seurakuntarajojen on usein hankalaa. Yhtymissä tulisikin etsiä entistä jouhevimpia järjestelmiä tehdä yhteistyötä, antaa keskinäistä työvoiman naapuriapua ja madaltaa seurakuntarajoja. Kuntien yhdistymisten yhteydessä nousee tarve uusien seurakuntayhtymien perustamiseen. Läsnäolon yhteisöväliraportin mukaan seurakuntayhtymä on ratkaisu hallinnollisella ja taloudellisella tasolla. Toiminnallisella tasolla se ei kuitenkaan välttämättä pysty vastaamaan seurakuntatoiminnasta nouseviin käytännön haasteisiin ja strategiseen suunnitteluun. Kuntaliitosten toteutuessa on tarpeen pohtia, missä tapauksissa seurakuntayhtymän perustaminen on mielekästä. Yhtymäratkaisu on ollut 1970-luvulta lähtien pääasiassa suurten kaupunkiseurakuntien rakenneratkaisu. Kokemus on osoittanut, että muutaman pienen seurakunnan seurakuntayhtymissä hallinto vie suhteettoman suuren osan seurakunnan vähäisistä voimavaroista toiminnan kustannuksella. Heinolan seurakuntien kokemus osoittaa tämän väitteen todeksi. Yksi yhdistymiseen ajanut tekijä oli nimen omaa kohtuuttoman suuri hallinto verrattuna siitä saatavaan toiminnalliseen hyötyyn. Mikäli seurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä jää alle 15 000 ei yhtymäratkaisu ole pääsääntöisesti mielekäs. Yhtymässä tulisi olla myös useampi kuin kaksi seurakuntaa. Läsnäolon yhteisöraportti suosittelee kehittämään pienten seurakuntien rakenneuudistusmalliksi kappeliseurakunta- tai aluetyön toimintamallin mukaisia ratkaisuja. Seurakuntayhtymien purkamista on kirkkohallituksen päätöksissä perusteltu muun muassa seuraavasti: Seurakuntayhtymän purkaminen on tarkoituksenmukaista johtamis- ja suunnittelujärjestelmän, seurakunnallisen toiminnan, sitä varten tarvittavan työvoiman käytön sekä hallinnon ja talouden kehittämiseksi, tehostamiseksi ja parantamiseksi. Yhtymämallissa joudutaan pitämään lukumääräisesti paljon kokouksia suhteessa käsiteltävien asioiden kokonaismäärään. Tämän seurauksena erityisesti kirkkoherran, mutta myös muiden työalavastaavien työajasta kuluu huomattava osa kokousten valmisteluun. Seurakuntaneuvostot ovat sidotut omien tarpeidensa monipuoliseen työn suunnitteluun ja kehittämiseen. Yhteisten, koko aluetta kattavien näkemysten luomiseen ei ole riittänyt voimia. 16
5.4 Hyvän yhdistymisen aakkoset Hämeenkosken ja Heinolan tapaukset kertovat siitä, että aina pelkkä yhteistyö ei riitä. Hämeenkosken osalta oli tehty kaikki ne toimenpiteet, joilla voitiin saavuttaa säästöjä, vaarantamatta seurakunnan perustoimintaa. Yhdistymispäätös tehtiin varmistamaan toiminnan säilyminen Hämeenkosken alueella. Heinolan osalta taas yhtymähallinto tuntui liian raskaalta seurakuntien kokoon ja toimintaan suhteutettuna. Yhdistymispäätös syntyi pitkän ajan prosessin seurauksena. Nämä kaksi tapausta osoittavat omalta osaltaan myös sen, että muutoksiin ei aina tarvita ulkoa tulevaa pakkoa, vaan seurakunnat voivat toteuttaa rakenneuudistuksia myös omasta toiminnastaan käsin. Emerita hallintojohtaja Leena Vallenius on ollut mukana toteuttamassa monia seurakuntarakenteiden muutoksia Suomessa. Hän toteaa, että jokainen muutos on ainutkertainen. Siksi on mahdotonta kuvata kaikille sopivaa toimintamallia. Se määräytyy niistä syistä, jotka aiheuttavat rakennemuutoksen. Neuvotteluja käyvien seurakuntien kokemukset hyvästä yhteistyöstä helpottavat rakennemuutosvalmisteluja. Neuvotteluissa pitää välttää tunteiden loukkaamista ja pyrkiä säilyttämään oman alueen omaleimaisuus. Seurakunnan johtajilla on iso rooli neuvottelujen suunnannäyttäjinä. Neuvottelujen kuluessa johtajien täytyisi kyetä unohtamaan valta-asetelmat. Neuvottelujen näkynä tulisi olla toiminnan jatkuvuus. Rakennemuutoksen täytyy Valleniuksen mukaan lähteä liikkeelle tiedon hankkimisesta. Yhteistyön pohjaksi hankitaan tietoa rakennemuutoksen käytännön toteuttamiseen liittyvistä asioista. Prosessiin otetaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa mukaan sekä henkilöstö että luottamushenkilöt. Koko prosessin pitää olla avoin ja läpinäkyvä. Tähän liittyy myös se, että prosessin etenemisestä tiedotetaan myös seurakuntalaisille. Koko prosessin pyrkimys on ennen kaikkea seurakunnan perustehtävien hoitaminen ja hallintomalli tulee ratkaista tästä näkökulmasta. Prosessi etenee tosiasioiden selvittämisellä. Tähän liittyvät toiminnan, talouden, henkilöstön, investointitarpeiden, muutoksen saavutusten ja menetysten sekä seurakunnan oman identiteetin ja toimintakulttuurin kannalta olennaisten asioiden turvaaminen. Samalla pohditaan seurakunnassa myös sitä, mikä on luovuttamatonta oman seurakunnan toimintakulttuurissa. Selvityksen tosiasiat hyväksytään niitä kaunistelematta. Tärkeää on se, että näkökulma on tulevaisuuteen suunnattu. Seuraavassa vaiheessa tarkastellaan seurakunnan ja ympäröivän yhteiskunnan tulevaisuuteen liittyviä uhkia ja mahdollisuuksia. Koko prosessissa etsitään neuvotteluratkaisua ja vältetään sitä, ettei jää avoimia kysymyksiä. Neuvotteluilmapiiri luodaan yhdessä luottamukselliseksi ja osoitetaan, että jokaisella osapuolella on arvokasta annettavaa. Muutostilanne vaatii voimakasta johtajuutta, kuten myös toimintasuunnitelman. Se täytyy tehdä yhdessä ja siinä täytyy vastuuttaa tehtäviä eri henkilöille. Henkilöstö kokee muutokset eri tavoin. Jokainen tarvitsee aikansa muutokselle. Oleellista on se, että pelkoja ja epäilyjä on mahdollista sanoittaa turvallisessa ilmapiirissä. Prosessissa huolehditaan henkilöstön riittävästä koulutuksesta ja perehdyttämisestä niissä tilanteissa, joissa tehtäväkuvat muuttuvat. Koko yhdistämisprosessissa huolehditaan siitä, että seurakuntalaisten seurakuntayhteys säilyy. Tähän avaimena on yhteisöllisyyden tukeminen. Yhdistymisprosessissa on vaarana myös se, että luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden asiantuntemus ei siirry uuteen toimintayksikköön. Itse muutoksen prosessointi on jäänyt taka-alalle rakenteita muodostettaessa ja niitä pohdittaessa. Muutos ei ole valmis silloin, kun rakenteet ovat valmiina, vaan se näkyy myös yhdistymisen jälkeen. Yhteisten työtapojen ja kulttuurin löytäminen vaatii aikansa. Heinolan ja Hämeenkosken prosesseista kävi ilmi, että itse yhdistymisvaiheeseen ja sen jälkeiseen aikaan on syytä prosessoida sekä työvoimaa että aikaa. Kaiken kaikkiaan muutos joko seisoo tai kaatuu sen mukana, kuinka se on suunniteltu ja kuinka hyvin se lopulta pannaan käytäntöön. Suunnittelu on monesti paljon helpompaa kuin käytäntöön siirtyminen. JOHTOPÄÄTÖKSET A. Yhteistyö ei välttämättä aina riitä turvaamaan seurakunnallista toimintaa pienissä yksiköissä. Tämän tähden on pohdittava sitä, millaiset rakenteelliset ratkaisut turvaavat seurakunnallisen toiminnan kunnissa. B. Mahdollisissa kuntarakenteen muutostilanteissa on tärkeää, että paikkakunnalla näkyy seurakunta ja että sillä edelleen on seurakunnallista identiteettiä synnyttävät elementit. Kappeliseurakunta tai seurakuntapiiri saattavat edelleen vaalia lakanneen kunnan asukkaiden pitäjäidentiteettiä. C. Jokainen rakennemuutos on ainutkertainen. Työryhmän mielestä on mahdotonta kuvailla kaikille sopivaa rakenneuudistusmallia. Jokaisessa prosessissa täytyy lähteä liikkeelle avoimesti paikallisista lähtökohdista. Neuvotteluissa johtajuudella on iso merkitys. Ratkaisevaa on myös se, kuinka iso seurakunta suhtautuu pienempään. D. Työryhmän mielestä rakennemuutostilanteissa täytyy koko prosessiin antaa aikaa ja resursseja. Muutos ei onnistu, jos se toteutetaan niin sanotusti oman työn ohella. 17
LÄHTEET INTERNET SIVUSTOT www.evl.fi www. kunnat.net www. palvelurakenneuudistus.fi www.paijat-hame.fi PAINAMATTOMAT LÄHEET Hahmotelma kaksitasoisesta seurakunnasta: piispa Voitto Huotarin avauspuhe piispainkokouksessa Mikkelissä 12.9.2006. Henkilöstö seurakuntarakenteen muutoksessa. Hallintojohtaja (emerita) Leena Valleniuksen artikkeli Crux lehdessä 4/ 2007. Hyvän yhdistymisen aakkoset. Hallintojohtaja (emerita) Leena Valleniuksen artikkeli Äyrinvartija lehdessä 2007. Hämeenkosken seurakunta Hollolan kappeliksi Raportti seurakuntarakenteen muutoksen toteuttamisesta. Hallintojohtaja (emerita) Leena Vallenius. 29.6.2007. Kirkkohallituksen yleiskirje 1/ 2007. 4.1.2007. Kirkko Heinolassa. Selvittelijän ehdotus siirtymisestä yhteen Heinolan seurakuntaan. Selvittelijä TT Jaakko Ripatti. Maaliskuu 2005. Kirkon talous ja henkilöstöhallinnon kehittämisen projekti - HeTa. Anne Saloniemen esitelmä Into@- päivillä Jyväskylässä 17.10.2007. Kunta- ja palvelurakenteen uudistus ja seurakunnat: Kirkkohallituksen yleiskirje Nro 31/ 2006. 6.10.2006. Kuntarakenteen vaikutus seurakuntarakenteeseen: Erkki Lehtosen esitelmä rovastikuntapäivillä Hämeenkoskella 3.9.2006. Kysely seurakuntien ja kuntien välisestä yhteistyöstä: Päijät-Hämeen liitto, palvelurakenneuudistus-projekti. 2007. Lähes sata kuntaa selvittelee liittymistä. Hallintojohtaja (emerita) Leena Valleniuksen haastattelu Kotimaa lehdessä 8.11.2007. Seurakunta kuntarakenteen murroksessa. TT Jaakko Ripatin Muistio seurakunta-käsitteestä. Toukokuu 2006. Seurakuntien toiminta- ja hallintorakenteiden uudistus rovastikunnista saadun materiaalin valossa. Pappisasessori, TT Risto T. Niemisen esitelmä Mikkelin hiippakunnan hiippakuntapäivässä 26.9.2007. Seurakunnat rakennemuutosten paineissa. Pappiasessori, TT Risto T. Niemisen artikkeli Crux lehdessä 4/2007. Varhain aamulla tartuimme työhön - Seurakuntaliitos työntekijän näkökulmasta. Diakonissa Suvi Klemolan artikkeli Crux lehdessä 4/2007. Perniön rovastikunnan 10 seurakunnan seurakuntarakennemuutosta valmisteleva esiselvitys. Lääninrovasti Pertti Ruotsalo. Heinäkuu 2007. PAINETUT LÄHTEET Läsnäolon yhteisö: Kirkkohallituksen asettaman Seurakuntatyöryhmän väliraportti tammikuu 2007. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinto. Sarja C 2007:1. Halttunen, Pihlaja, Voipio: Kirkkolainsäädäntö 2004. Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen kommentaari. Gummerus Jyväskylä 2004. 18
KIRKKO HEINOLASSA Selvittelijän ehdotus siirtymisestä yhteen Heinolan seurakuntaan, Jaakko Ripatti Selvittelijä TT, Maaliskuu 2005 Selvitystyön tiivistelmä Teologian tohtori Jaakko Ripatin selvitystyön tarkoituksena oli vertailla seurakuntayhtymämallia ja yhden seurakunnan mallia toiminnan, hallinnon ja talouden näkökulmasta. Lisäksi selvityksessä tuli ottaa huomioon työyhteisötekijät, taloudellis-hallinnolliset tekijät sekä seurakuntaidentiteettiin liittyvät näkökohdat. Selvityksessä ehdotetaan Heinolan seurakuntien yhdistymistä ja seurakuntayhtymän lakkaamista. Siirtyminen yhteen seurakuntaa tapahtuu siten, että Heinolan kaupunkiseurakunta ja Heinolan maaseurakunta lakkaavat ja niiden tilalle perustetaan uusi Heinolan seurakunta, jonka kirkkoherraksi tulee Heinolan kaupunkiseurakunnan kirkkoherra Simo- Pekka Rantala. Heinolan maaseurakunnan kirkkoherra Ahti Peltonen siirtyy suostumuksensa mukaisesti kappalaiseksi uuteen seurakuntaan, joka aloittaa toimintansa 1.1.2007. Yhden seurakunnan malli on toiminnan koordinoinnin, suunnittelun ja henkilöstön joustavan käytön kannalta seurakuntayhtymää edullisempi. Yhdessä seurakunnassa johtajuus, suunnittelu, koordinointi, yhteistyö, innovointi, henkilöstön toiminnallinen suuntaaminen, seurakuntalaisten liikkuminen ja olemassa olevien yhteistyömuotojen syventäminen tulevat toiminnallisesti järkevämmäksi kuin nykyisessä seurakuntayhtymässä. Alueellinen omaleimaisuus, erityisesti maaseurakunnan jumalanpalvelusseurakunnan jatkuvuus ja aluediakonia voidaan tarvittaessa turvata henkilöstön työnjakokysymyksin työmuotojen ja henkilöstöryhmien sisällä. Yhtymämallissa on päällekkäistä hallintoa ja eräillä alueilla kokousmenettely on kaksinkertaista. Talous- ja toimintasuunnittelu on samoin eräiltä osin kaksikertaista, niin myös luottamushenkilöiden toiminta ja työntekijäresurssien käyttö. Yhden seurakunnan mallissa kirkkoneuvoston asema koko seurakunnan toiminnan, talouden hallinnon sekä talouden johtajana korostuu. Kirkkoneuvostolla on merkittävä vastuu sen valvoessa johtokuntien ja työryhmien työskentelyä. Kirkkoneuvosto voi ohjesäännöllä delegoida säännösten puitteissa toimivaltaansa kirkkoherralle ja talouspäällikölle ilman että sen toimialue muodostuu kuitenkaan kohtuuttoman raskaaksi. Talouden kannalta yhden seurakunnan malliin siirtyminen ei luo olennaisesti uutta lisäarvoa. Uusikin seurakunta kykenee turvaamaan alueellisen omaleimaisuuden eli kokemuksen naapuruudesta, pienryhmätoiminnasta, kinkereistä, herätysliikkeistä, jumalanpalveluksista molemmissa kirkoissa ja hengellisistä juhlista. Seurakuntien ja seurakuntayhtymän luottamushenkilö- ja virkamiesjohto ja henkilöstön pääosa kannattavat seurakuntayhtymän purkamista ja yhden seurakunnan ohjattuun malliin siirtymistä seurakunnallisen toiminnan järkevöittämiseksi ja yksinkertaistamiseksi. Verrattaessa seurakuntayhtymän nykytilannetta ja yhden seurakunnan vaihtoehtoa keskenään toiminnan, hallinnon, talouden kannalta on perusteltua esittää, että Heinolan maaseurakunta ja Heinolan kaupunkiseurakunta yhdistyvät yhdeksi seurakunnaksi ja että Heinolan seurakuntayhtymä lopettaa toimintansa. Yhden seurakunnan etuna on hallinnollinen selkeys, johtojärjestelmän yksinkertaisuus, kirkkoneuvoston aseman merkittävä vahvistuminen seurakuntaelämän yleisessä johtamisessa ja yhden kirkkoherran johtotehtävä valvovana, vastaavana, ohjaavana ja tukevana johtavana viranhaltijana. 19
Selvityksen tausta Heinolan kaupunkiseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen Yrjö Aronen on tehnyt 18.6.2003 aloitteen Heinolan seurakuntien yhdistämisestä ja Heinolan seurakuntayhtymän purkamisesta. Arosen aloitteen mukaan Heinolan kaupungin ja maalaiskunnan yhtymisen aikoihin pohdittiin vakavasti seurakuntien yhdistämistä, mutta ajankohta ei ollut vielä kypsä yhdistymiselle. Kuluneiden vuosien kokemus osoittaa aloitteen mukaan, että yksi yhteinen seurakunta olisi kaikkien edun mukainen. Aloitteen tekijä toivoo, että asiaa pohdittaisiin tarkasti ja kuultaisiin kaikkia tahoja. Tavoitteena olisi yksi seurakunta, joka voisi aloittaa toimintansa seuraavan vaalikauden alkaessa. Heinolan kaupunkiseurakunnan seurakuntaneuvosto päätti 18.9.2003 esittää Heinolan maaseurakunnan seurakuntaneuvostolle, että seurakuntaneuvostot pitäisivät yhteisen keskustelutilaisuuden asiasta. Asiaa koskeneessa seurakuntaneuvoston kokousesittelyssä pohdittiin myös mahdollisen muutoksen vaikutuksia. Muutosta arvioitaessa olisi otettava huomioon ainakin kolme tekijää: työyhteisötekijät, taloudellis-hallinnolliset tekijät ja seurakuntaidentiteettiin liittyvät tekijät. Näistä asioista pitäisi keskustella ja niitä selvittää yhdessä ennen kuin muutoksia kannattaa tehdä. Olisi myös pohdittava, kannattaako seurakuntajaon muuttamista esittää, jos molemmilla seurakunnilla ei ole yhteistä tahtoa asiassa. Heinolan kaupunkiseurakunnan ja maaseurakunnan seurakuntaneuvostot keskustelivat 25.11.2004 yhdistymiskysymyksestä kirkkoherra Simo-Pekka Rantalan laatimien teesien pohjalta. Teesien mukaan seurakuntayhtymä ei järjestelmänä toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Monitasoinen päätöksenteko on muodostunut hankalaksi ja byrokraattiseksi, ja kahdeksan vuoden aikana siitä on tullut vain hallinnollinen välttämättömyys. Kun seurakuntayhtymän johtaja (yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja) vaihtuu kahden vuoden välein, se ei tue seurakuntayhtymän pitkäjänteistä kehittämistä. Yksi seurakunta antaa sen sijaan uusia mahdollisuuksia kehittää nykyisiä työmuotoja ja luoda uusia työtapoja. Nykyinen jumalanpalveluselämä voidaan siinä turvata, ja sitä voidaan monipuolistaa kaikkien heinolalaisten hyväksi. Kristillisellä seurakunnalla on yhteyttä korostavana yhteisönä huomattava merkitys alueensa henkisen yhteyden luojana. Yksi seurakunta voi omalta osaltaan luoda me-henkeä Heinolan kaupunkiin. Teesien pohjalta kirkkoherra Rantala suositteli luottamushenkilöille, että Heinolan seurakuntayhtymä puretaan ja perustetaan yksi seurakunta 1.1.2007 alkaen. Myös maaseurakunnan kirkkoherran mielestä aika on tehnyt tehtävänsä, ja liitosta kohti ollaan etenemässä. Seurakuntaneuvostojen neuvottelussa sovittiin, että seurakuntayhtymä kutsuu ulkopuolisen selvittelijän, joka selvittää maaliskuun loppuun 2005 mennessä nykyisen yhtymän edut ja haitat yhden seurakunnan malliin verrattuna. Yhdistymisen virallisesta valmistelusta päätettäisiin huhtikuussa 2005. Jatkotyöskentelyn kannalta voidaan mainita kaksi keskustelun kuluessa esitettyä näkökohtaa, joiden vaikutusta mahdolliseen yhdistymiseen voidaan pitää ensiarvoisena. Ensiksikin mahdollisessa yhdistymisessä kummatkin seurakunnat lakkaavat ja niiden tilalle perustetaan yksi uusi seurakunta. Toiseksi maaseurakunnan kirkkoherra on neuvottelussa ilmaissut valmiutensa siirtyä mahdollisen yhden seurakunnan kappalaiseksi. Heinolan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 30.12.2004 valita ulkopuoliseksi selvittelijäksi teologian tohtori Jaakko Ripatin. Selvityksen tarkoitus ja sisältö Toimeksiannon mukaan selvityksen tarkoituksena on vertailla seurakuntayhtymämallia ja yhden seurakunnan mallia toiminnan, hallinnon ja talouden näkökulmasta ottamalla huomioon aloite Heinolan seurakuntayhtymän purkamisesta ja Heinolan seurakuntien yhdistämisestä, ja tehdä asiasta perusteltu esitys päätöksentekoa varten. Selvityksessä otetaan huomioon työyhteisötekijät, taloudellis-hallinnolliset tekijät sekä seurakuntaidentiteettiin liittyvät näkökohdat. Lisäksi vertaillaan yhtymämallia ja yhden seurakunnan mallia toiminnalliselta, hallinnon, johtamisjärjestelmän, talouden ja seurakunnan jäsenyyden sisällön kannalta. Päätöksenteossa seurataan kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännöksiä asioiden etenemisvaihtoehdoista. Selvityksen tarkoituksena on selkiyttää käytettävissä olevia päätöksenteon vaihtoehtoja ja tehdä asiasta esitys yhteistä päätöksentekoa varten. Siinä haastatellaan ja kuullaan työyhteisöjen jäseniä, seurakuntien ja yhtymän johtoa, hankitaan tarvittavaa vertailuaineistoa ja pohditaan vaihtoehtoja mahdollisesti perustettavan ohjausryhmän kanssa. Miksi seurakuntia ja seurakuntayhtymiä nykyisin yhdistetään? Suurimpana syynä viime aikoina tehtyihin seurakuntarakennemuutoksiin on muuttoliike, jonka molemmissa päissä lähdettäessä ja tultaessa - seurakuntien päätöksentekoelimet joutuvat punnitsemaan seurakunnan rakennetta. Tämä on tohtori Risto T. Niemisen mukaan (Nieminen, esitelmä Heinolassa 21.10.2004) merkinnyt ruuhka-suomessa seurakuntien jakamista alueisiin ja muuttotappioalueella seurakuntien yhdistymistä. 20