AFGANISTANILAISTEN KOKEMUKSIA TYÖSKENTELYSTÄ SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA SUOMESSA Hamed Shafae Opinnäytetyö, kevät 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
TIIVISTELMÄ Hamed Shafae. Afganistanilaisten kokemuksia työskentelystä sosiaali- ja terveysalalla Suomessa. Helsinki, kevät 2007, 69 sivua. 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia afganistanilaisten maahanmuuttajien kokemuksia työskentelystä sosiaali- ja terveysalalla Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa, mitä kokemuksia heillä oli työskentelystä Suomessa, miten he olivat onnistuneet työssä ja kotoutumisessa ja mitkä asiat olivat olleet heidän kotoutumisensa ja työllistymisensä esteinä? Tavoitteena oli myös saada tietoa asioista, joiden pohjalta voidaan kehittää kohderyhmän ja muiden maahanmuuttajien työllistymistä ja mahdollisesti ennaltaehkäistä syrjäytymistä. Opinnäytetyö tehtiin kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä. Taustalla on fenomenologinen lähestymistapa. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelun avulla neljältä Helsingin seudulla asuvalta afganistanilaiselta, jolla oli työkokemusta sosiaali- ja terveysalalta Suomessa. Haastatelluista kolme oli korkeasti koulutettua ja yksi vailla ammatillista koulutusta. Analyysimenetelmänä käytettiin sisällön analyysiä ja apuna Colaizzin metodia. Tämän tutkimuksen tuloksiksi saatiin, että haastatellut afganistanilaiset olivat verraten hyvin menestyneet työn saannissa ja työskentelyssä sosiaali- ja terveysaloilla. Työ saantiin vaikuttivat henkilön voimavarat, esim. ikä, koulutus, kielitaito, työkokemus. Erityisesti työn saantiin vaikuttivat henkilön oma aktiivisuus ja motivaatio. Sen sijaan viranomaisten työllistämistoimilla ei ollut vaikutusta. Vähän koulutetun naisen oli vaikea löytää työtä Suomessa. Työssä käynti vaikutti myönteisesti elämän laatuun kaikilla elämän alueilla. Työssä olo tuki kielen oppimista ja haastatellut kokivat pääsevänsä osaksi yhteiskuntaa työn kautta. Kaikki olivat tyytyväisiä sosiaali- ja terveysalan työhön ja työilmapiiriin. Työtoverit ja asiakkaat tuntuivat hyväksyvän heidät työntekijöinä. Kaikki haastatellut pitivät työssä käyntiä erittäin tärkeänä. Asiasanat: afganistanilaiset, työkokemus, sosiaaliala, terveydenhuoltoala, kvalitatiivinen tutkimus
ABSTRACT Hamed Shafae. Work experiences of Afghans in the field of social services and health care in Finland. Helsinki, Spring 2007, 69 p., 1 appendix. Diaconia University of Applied Sciences. Diak South, Helsinki Unit, Degree programme in Social Services. The purpose of the study was to survey work experiences of Afghans in the field of social and health services in Finland. The aims of the thesis were to find answers to the following questions: What kind of work experiences do they have in the field of social and health services? How did they succeed in the processes of integration at work? What kind of problems did they have? Also one of the aims was to get information to prevent deprivation and to reduce the unemployment level of immigrants. The qualitative method was used as a search method with phenomenological features. The data were collected through interviewing four persons, two male doctors and two persons who worked at social services, one woman and one man. The basic data were collected with a structured questionnaire. The interviews were made in the Dari language and then translated into Finnish. The material was analyzed according to content analysis and Colaizzi s method was used as support. The result of this study showed that Afghans who participated in the interviews have positive experiences in finding jobs and working in the field of health and social services. Many things have affected their employment such as age, education, Finnish language skills and work experiences. Especially their motivation and initiatives helped them to find jobs. Therefore they didn t need help from authorities to find a job. For the woman, who didn t have a degree, it was difficult to find a job. Work had a positive effect on all parts of life. In their work places they have developed their Finnish language skills. Some of them have integrated to the Finnish society through their work. They were satisfied with their workplaces and their colleagues and customers. All of the respondents said that work is very important for them. Keywords: Afghan, work, experience, social services, health care, qualitative research
SISÄLLYS 1 JOHDANTO...6 2 AFGANISTANILAISET TYÖNTEKIJÄT SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA...7 2.1 Maahanmuuttajat Suomessa...8 2.2. Afganistan ja afganistanilaiset Suomessa...11 2.3 Maahanmuuttajia koskeva lainsäädäntö- kotouttamislaki ja yhdenvertaisuuslaki15 2.4 Maahanmuuttajien työtilanne Suomessa...18 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT...20 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...21 4.1 Tutkimuksen tausta...21 4.2 Teoreettisen lähtökohdat...21 4.3 Tutkimusmenetelmä...22 4.4 Aineiston keruu...24 4.5 Aineiston käsittely ja sisällön analyysi...25 5 AFGANISTANILAISTEN KOKEMUKSET KOTOUTUMISPROSESSISTA...27 5.1 Kotoutumisen edellytys: henkilön oma aktiivisuus...28 5.2 Kotoutujan voimavarat: kieli, motivaatio, koulutus, perhe, kansalaisuus...29 5.3 Verkosto...32 5.4 Afganistanilaisten tietoisuus laista, yhteiskunnasta ja kulttuurista...32 5.5 Kotoutumisprosessin ongelmat...34 6 AFGANISTANILAISTEN KOKEMUKSET TYÖSKENTELYSTÄ SUOMESSA..36 6.1 Työskentelykokemukset...36 6.2 Työpaikat...38 6.3 Työn luonne - erot suomalaisen ja ulkomaalaisen työkuvan välissä...39 6.4 Työn merkitys afganistanilaisten silmin...40 6.5 Miten he onnistuivat?...42 7 AFGANISTANILAISTEN NÄKEMYS TYÖN TAI TYÖTTÖMYYDEN VAIKUTUKSESTA...43 7.1 Taloudellinen vaikutus...43 7.2 Sosiaalinen vaikutus...45
7.3 Kulttuurinen vaikutus...45 7.4 Psyykkinen vaikutus...46 7.5 Fyysinen vaikutus...46 7.6 Henkinen vaikutus...47 8 KOTOUTUMISEN ONGELMAT AFGANISTANILAISTEN NÄKÖKULMA...48 8.1 Maahanmuuttajien työttömyyden syyt...48 8.2 Työn haku...49 8.3 Työn ilmapiiri...50 8.4 Kokemuksia asiakkaiden kohtaamisesta...51 9 JOHTOPÄÄTÖKSET...52 10 TUTKIMUKSEN EETTISYYS...56 11 TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS...57 12 POHDINTA...59 12.1 Jatkotutkimusaiheet...62 12.2 Tutkimusprosessi osana ammatillista kasvua...63 LÄHTEET...64 Liite 1...68
1 JOHDANTO EU:n parlamentissa (26.1.2007) totesivat EU:n asiantuntijavirastojen johtajat, että maahanmuutto, globalisaatio ja työllistyminen ovat olleet suuria haasteita EU-maille. Suomessa asuvien maahanmuuttajien määrä verrattuna moniin EU:n maihin on pieni, mutta sen kasvu on kuitenkin ollut nopeaa. Lähes puolet maahanmuuttajista asuu Helsingin seudulla. Ulkomaalaisviraston (31.12.2006) mukaan Suomessa vakinaisesti asuvia ulkomaalaisia on 121 739 henkilöä. Maahanmuuttaja on vakiintunut käsite, joka tarkoittaa kaikkia Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia. Maahanmuuttaja on voinut tulla Suomeen esimerkiksi työn tai avioliiton vuoksi, pakolaisena tai paluumuuttajana. Maahanmuuttajiksi ei lasketa turisteja tai maahan määräajaksi opiskelemaan tulleita. (Räty 2002,17.) Opinnäytetyöni liittyy afganistanilaisiin pakolaisiin, joilla on kokemusta sosiaali- ja terveysalalla työstä Suomessa. Melkein kaikki Suomessa asuvat afganistanilaiset ovat pakolaisia. Afganistanilaiset ovat muuttaneet Suomeen 1990-luvun alusta lähtien. Olen itsekin syntynyt Afganistanissa. Toimin siellä ihmisoikeusaktivistina. Muutin Suomeen vuonna 1993 ja olin kymmenes afganistanilainen Suomessa. Nyt Suomessa on yli 2000 afganistanilaista. Suomessa olen jatkanut ihmisoikeustoimintaani. Olen monta vuotta toiminut Suomen Afgaanijärjestöön puheenjohtajana. Järjestömme edistää afganistanilaista kulttuuria ja myös auttaa afganistanilaisia kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Tässä järjestötyössä olen huomannut, että afganistanilaisilla on huomattavan korkea työttömyys. Viime vuosina osa afganistanilaisista on kuitenkin päässyt töihin eri aloille. Tämä on hyvin positiivinen askel. Se vaikuttaa afganistanilaisten työttömien tilanteeseen. Siksi tieto, miten jotkut ovat onnistuneet työllistymään, voisi auttaa ongelman ratkaisuun. Opinnäytetyön tarkoituksena onkin tutkia afganistanilaisten kokemuksia työskentelystä sosiaali- ja terveysalalla Suomessa. Tutkimukseni rajoittuu Helsingin seudulla asuviin afganistanilaisiin. Aihe on uusi ja sitä ei ole vielä tutkittu
7 2 AFGANISTANILAISET TYÖNTEKIJÄT SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA Suomessa sosiaali- ja terveysalalla ei ole vielä paljon afganistanilaisia töissä. Tästä ei ole myöskään paljon tietoa, koska asiaa ei ole vielä tutkittu tai kirjoitettu lehdissä tai Internetissä Tämä tieto perustuu omiin havaintoihini, sillä tunnen suuren osan afganistanilaisia, jotka ovat sosiaali- ja terveysalalla työssä. Suomessa asuu afganistanilaisia lääkäreitä, sairaanhoitajia, psykologeja, lähihoitajia ja sosiaalialan koulutuksen saaneita. Suurin osa heistä on suorittanut tutkintonsa ulkomailla. Suomessa tutkintonsa suorittaneet sosiaali- ja terveysalalla ovat lähihoitajia, terveydenhoitajia, sosionomeja, nuorisonohjaajia ja koulunkäyntiavustajia. Näiden lukumäärä ei ole suuri. Pieni määrä afganistanilaisista opiskelee sosiaali- ja terveysalalla, kuitenkin monilla afganistanilaisilla on kiinnostusta työskentelyyn ja opiskeluun sosiaali- ja terveysalalla. Afganistanissa sosiaali- ja terveysalalla työskentelee enemmän naisia. Miehet ovat lähinnä lääkäreinä, jotkut ovat töissä myös laboratorioissa ja apteekeissa. Suomessa afganistanilaiset miehet ovat alkaneet hankkia itselleen sosionomin ja terveydenhoidon tutkintoja. Suomessa asuu paljon afgaanilääkäreitä. Osa heistä on jo töissä, mutta suurin osa ei ole vielä saanut lupaa työskennellä lääkärinä Suomessa. Tämän tutkimuksen mukaan afgaanilääkärit, jotka ovat töissä, ovat hyvin menestyneet. Suomessa on ollut määräaikaisesti töissä päiväkodeissa ja nuorisotaloissa afganistanilaisia, joilla ei ole ollut koulutusta sosiaalialalla. Osalla heistä on ollut omassa maassa työkokemusta sosiaalialalta, koska Afganistanissa monet ammatit, kuten lastentarhanopettaja, sosiaalityöntekijä ja nuorisonohjaaja, eivät ole vielä kehittyneet ammatillisesti sellaisiksi, että niihin vaadittaisiin koulutus.
8 2.1 Maahanmuuttajat Suomessa Ihmiset eri syistä lähtevät omasta synnyinmaastaan ja muuttuvat toiseen maahan. Poliittiset, sosiaaliset, taloudelliset asiat vaikuttavat maahanmuuttoon. Esimerkiksi epäoikeudenmukaisuuden, sodan, turvattomuuden, köyhyyden, työttömyyden, ympäristökatastrofin, avioliiton, työn ja opiskelun vuoksi ihmiset muuttavat toiseen maahan. Maahanmuuttaja on vakiintunut käsite, joka tarkoittaa kaikkia Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia. Maahanmuuttaja on voinut tulla Suomeen esimerkiksi työn tai avioliiton vuoksi, pakolaisena tai paluumuuttajana. Siihen ei kuulu turisti tai opiskelija. (Räty 2002,17.) Yleiseesti voidaan määritellä maahanmuuttajaksi, henkilön joka elää väliaikaisesti tai pysyvästi maassa, jossa hän ei ole syntynyt, mutta johon hän on luonut merkittäviä sosiaalisia siteitä. Suomessa asuvien maahanmuuttajien määrä verrattuna monien muihin EU:n maihin on pieni, mutta sen kasvu on kuitenkin ollut nopeaa. Työministeriön (2006,13) selvitysraportin mukaan nopeinta kasvu oli 1990-luvun alkupuoliskolla, jolloin entisen Neuvostoliiton alueella asuvat inkerinsuomalaiset saivat paluumuuttajan statuksen Suomeen. Myös työministeriön selvitysraportin (2006,13) mukaan vuonna 1994 ulkomailla syntyneiden määrä Suomessa oli 166 361 eli 3.2 % väestöstä, josta osa oli jo saanut Suomen kansalaisuuden. Ulkomaalaisviraston tilaston (31.12.2006) mukaan Suomessa vakinaisesti asuvia ulkomaalaisia oli 121 739 henkilöä. Maahanmuuttajat voivat olla suomalaisten kanssa avioituvia, paluumuuttajia, pakolaisia, työhön Suomeen tulevia henkilöitä. Työministeriön selvitysraportin mukaan (2006,15) 1999 2000-luvulla maahanmuuttajien Suomeen muuton syitä on arvioitu seuraavasti: Perheside 60-65 % Pakolaisuus n. 15 % paluumuutto n. 10 % Muu 5-10 % Työ 5-10 % Itäisen Helsingin Sosiaalitoimiston Maahanmuuttajien Neuvontapisteen koordinaattori Christina Huotarin (2005) mukaan Helsinki ja pääkaupunkiseutu ovat olleet maahanmuuttajien tärkein kohdealue, vaikka Suomen pakolais- ja turvapaikanhakijapolitiikka
9 on ollut heidän sijoittamisensa koko Suomen alueelle. Suomen maahanmuuttopolitiikan taustalla on ajatus, että kun maahanmuuttajat asuvat eri kunnissa, he saavat paremmin palvelua ja sopeutuvat helpommin. suomalaiseen yhteiskuntaan. Kuitenkin yksinäisyyden kokeminen ja kylmän sää vaikuttavat maahanmuuttajien elämään ja monet heistä muuttavat myöhemmin pääkaupunkiseudulle, jossa on enemmän maahanmuuttajia tai sukulaisia ja ystäviä asuu täällä. Sää on myös lämpimämpi kuin Pohjois- Suomesta. Monet maahanmuuttajat haluavat siis muuttaa Helsinkiin ja Helsingin seudun maahanmuuttajien määrä lisääntyy koko ajan. Väestörekisterin mukaan Helsingissä asuu noin kolmannes ja pääkaupunkiseudulla lähes puolet koko Suomen maahanmuuttajista. Työministeriön tilaston (31.12.2005) Helsingin seudulla asui 49 591 ulkomaalaista eli 43,5 koko Suomessa asuvasta ulkomaalaisväestöstä. Helsingissä oli 30 770 henkilöä, Espoossa 10 600 ja Vantaalla 8 221. Helsingin maahanmuuttajien väestö on lisääntynyt lamavuosina, erikoisesti vuoden 1995 jälkeen. (Työministeriö- tilastoja ja kaavioita maahanmuutosta (2005,4.) Opinnäytetyöni liittyy afganistanilaisiin pakolaisiin, joilla on kokemusta sosiaali- ja terveysalalla työstä Suomessa. Pakolainen on henkilö, joka joutuu jättämään kotimaansa hengen menettämisen riskin takia tai hänellä on perusteltu syy pelätä joutuvansa vainotuksi. Oikeus hakea turvapaikkaa perustuu vuonna 1948 hyväksyttyyn ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen, jonka mukaan jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa. (Pakolaisneuvonta ry 2007.) Pakolaiset muuttuvat maasta toiseen maahan pelastamaan elämänsä. Kaikki kotimaastaan paenneet eivät ole pakolaisia. Pakolaisuuden edellytykset määritellään YK:n vuoden 1951 Geneven pakolaissopimuksessa. Pakolaisuus on yksi maailman suurista ongelmista. UNHCR:n arvion mukaan maailmassa on tällä hetkellä noin 20,5 miljoonaa pakolaista (Ulkomaalaisvirasto 5.2.2007). Suurin osa pakolaisista asuu köyhissä maissa. Hyvin pieni osa asuu rikkaissa maissa. Pakolaiset ovat enimmäkseen Afrikasta, Aasiasta, Etelä-Amerikasta ja Itä-Euroopasta, joissa monet heistä ovat kokeneet vainoa rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, yhteiskuntaryhmänsä tai poliittisen mielipiteensä takia. Pakolaisuuden syyt kuitenkin ovat erilaisia. Ongelmat, kuten ihmisoikeusloukkaus, sota, köyhyys, huonon poliittisen järjestelmä, ympäristön ja globalisaation ongelmat, aiheuttavat pakolaisuutta.
10 Geneven pakolaissopimus tuli voimaan vuonna 1951. Vuonna 1961 YK:n yleiskokouksessa hyväksyttiin pöytäkirja, jossa täsmennetään pakolaissopimukset (UNHCR 2007). Suomi liittyi vuonna 1968 vuoden 1951 Geneven pakolaissopimukseen (Pakolaisneuvonta ry 2007). Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin vastaanottamaan pakolaisia yhdessä 112 maan kanssa. Maat, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen tulevat tarjoamaan turvapaikkaa henkilölle. Ensimmäiset pakolaiset tulivat Suomeen Chilestä vuonna 1973. Ryhmä oli pieni. Seuraavaksi Suomi vastaanotti 1970-luvun lopulla Vietnamin venepakolaisia, mutta vasta 1986 Suomen valtio sitoutui ottamaan kiintiöpakolaisia vuosittain vahvistettavan määrän, joka oli alussa vain 100 pakolaista vuodessa. Suomessa 1980-luvulla vastaanotettujen pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden yhteismäärä vuositasolla oli hyvin pieni. Sen jälkeen määrä nousi jatkuvasti. Suomi ottaa vastaan vuosittain 750 kiintiöpakolaista ja sen lisäksi joka vuosi tulee yli kolme tuhatta turvapaikanhakijaa, joista pieni osa saa oleskeluluvan. Vuonna 2003 Suomesta haki turvapaikkaa 3182, vuonna 2004, 3861 ja vuonna 2005, 3574 henkilöä (Ulkomaalaisviraston vuosikertomus 2005,10.) Ulkomaalaisviraston mukaan (12.1.2007) vuonna 2006 ulkomaalaisvirasto 2341 turvapaikanhakemuksesta on antanut päätöksen seuraavasti: kielteisen päätöksen yhteensä 1421 henkilölle ja haku rauennut 282 henkilön osalta. Myönteisiä päätöksiä oli yhteensä 638, joissa päätöksen perusteet jakautuivat seuraavasti: turvapaikka 38, suojelun tarve 86, inhimilliset syyt 165, perheen jäsen syynä 33, tilapäisen oleskelulupa 316. Lähes puolet myönteisistä oleskeluluvista oli B-lupia eli tilapäisiksi tarkoitettuja oleskelulupia. Tilapäisiä oleskelulupia on myönnetty eniten irakilaisille (87 henkilölle 115 myönteisestä päätöksestä), afganistanilaisille (100 henkilölle 141 myönteisestä päätöksestä) ja somalialaisille (128 henkilölle 191 myönteisestä päätöksestä). Tilapäisen oleskeluluvan saaneet asuvat vastaanottokeskuksessa ja heillä ei ole oikeutta kuntapalveluihin. Ulkomaalaisviraston tilastojen mukaan (31.12.2005) Suomessa asui vuoden 2005 lopussa 26 615 pakolaista. Suomessa pakolais- ja maahanmuuttoasioita hoitavat useat viranomaiset. Keskeisimmät yhteistyökumppanit ovat sisäasiainministeriö, ulkoasiainministeriö, opetusministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö, ulkomaalaisvirasto. Maahanmuuttajat, jotka asuvat Suomessa pysyvästi saavat samat palvelut ja sosiaaliturvan kuin Suomen kansalaiset.
11 2.2. Afganistan ja afganistanilaiset Suomessa Tutkimuskohdejoukkoni on afganistanilaiset pakolaiset. Koska suomalaisilla ei ole tarpeeksi tietoa Afganistanista, haluaisin kirjoittaa tässä lyhyesti Afganistanista ja afganistanilaisista pakolaisista, jotta lukija ymmärtäisi paremmin afganistanilaisia pakolaisia. Taustatiedoista on hyötyä myös seuraaville tutkijoille. Tiedot tässä ovat hyvin luotettavia, koska olen itse Afganistanista ja olen toiminut noin seitsemäntoista vuotta ihmisoikeusaktivistina ja monta vuotta lehden toimittajana. Minulla on tarkkaa tietoa Afganistanin historiasta ja tilanteesta. Afganistan sijaitsee Etelä-Aasiassa. Pinta-ala on 647 500 km². Afganistanin naapurit ovat pohjoisessa Turkmenistan (744 km.), Uzbekistan (137km.), Tadžikistan (1206km.), idässä Kiina (76km.), kaakossa Pakistan (2430km.), lännessä Iran (996km.) Maan rajojen yhteispituus on 5529 km. Afganistan on vuorten ympäröimä sisämaavaltio, jolla ei ole meriyhteyttä. Noin 70 % maasta on vuoria. Vuoristoissa korkeuserot ovat suuria. Esimerkiksi maan alhaisin paikka, Amu Darya (joki Afganistanin ja Turkmenistan ja Uzbekistan rajalla) on 258m ja korkein paikka on Hendokushin vuori, Nau Shakh 7485 m. Afganistanissa on 3 % metsää ja viljelykelpoisuusalue on noin 12 %. Afganistanissa viime vuosina oopiumin viljely on kasvanut runsaasti ja se on yksi suuria ongelmia sekä maan sisäisesti että kansainvälisesti. Yli puolet maailman huumeista tulee Afganistanista ja maan sisällä asuu noin miljoona huumeriippuvaisia. Sosiaali- ja terveysalalla vaatii paljon työtä huumekäyttäjien auttaminen ja hoitaminen. Afganistanin väestö on 29 miljoonaa (2007), josta asuu noin neljä miljoonaa pakolaisena ulkomailla. Afganistan on hyvin monikielinen ja -kulttuurinen maa, jossa asuu eri etnisiä ryhmiä. Suuret etniset ryhmät ovat paštut eli pataanit 38 %, tadžikit 25 %, hazarat 19 %, uzbekit 9% ja muut pienemmät ryhmät 8%. Maan pääuskonto on Islam. Noin 99 % afganistanilaisista on muslimeja, joista sunnimuslimeja on noin 70 % ja shiiamuslimeja noin 30%. Afganistanissa puhutaan lähes kymmentä kieltä kuten daria, paštua, uzbekkia, balutšia, pašaia, hendia jne. Maan viralliset kielet ovat dari ja paštu. Maassa ei ole vielä väestörekisterijärjestelmää, siksi väestön ja eri etnisten ryhmien määrä on vain arvio.
12 Uskonnon ja kielen takia eri etnisten ryhmien välillä on ollut ristiriitoja ja ongelmia, jotka johtivat sisällissotaan. Afganistanissa ei ole ollut demokratiaa ja naiset, lapset ja etniset vähemmistöt ovat kärsineet rasismista ja syrjinnästä. Afganistanissa on ollut lähes kolmekymmentä vuotta sota. Sota aiheutti kansalle paljon surua ja kärsimystä. Noin puolitoista miljoonaa ihmistä on kuollut sodassa ja satoja tuhansia on vammautunut pysyvästi. Noin yksi neljäsosa Afganistanin väestöstä pakeni sodan aikana maasta pois. Suurin osa heistä on asunut Pakistanissa ja Iranissa pakolaisina. Myös maan sisällä on ollut satoja tuhansia pakolaisia. UNHCR:n mukaan vuonna 2003 Afganistanin sisällä oli 184 269 pakolaista (Pakolaisapu ry 2007.) YK: n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan Talibanien hallituksen romahduksen jälkeen lähes puolet afganistanilaisista pakolaisista on palannut Pakistanista ja Iranista kotimaahansa. Afganistanilla on myrskyinen historia. Sen historiassa on ollut jatkuvasti sotia. Monet suuret valtakunnat hyökkäsivät Afganistaniin. Sitä miehitti Persian valtakunta 500- luvulla ekr. ja Aleksanteri Suuri 300- luvulla ekr. matkallaan Intiaan. Arabialaiset persian valtakunnan miehityksen jälkeen hyökkäsivät Afganistaniin, mutta afganistanilaiset taistelivat heitä vastaan ja sota kesti kymmeniä vuosia. Loppujen lopuksi afganistanilaiset hyväksyivät arabialaisen kulttuurin ja Islam levisi 600-luvulla Afganistaniin. Se oli suuri muutos, kun koko väestö kääntyi zarathustralaisuudesta ja buddhismista islamiin. 1200-luvulla mongolit valloittivat Afganistanin ja sota raunioitti maan täysin. Mongolisoturit jäivät Afganistaniin ja hallitsivat satoja vuosia. Afganistania hallitsivat myös turk-mongolit ja tadžikit, mutta vuodesta 1747 lähtien valta siirtyi enemmän paštuille, joita kutsutaan Intiassa pataaneiksi. Iso-Britannia miehitti Intian kautta Afganistania. Afganistanilaisilla oli kolme sotaa Iso- Britanniaa vastaan ja Afganistan itsenäistyi vuonna 1919. Aasiassa Afganistan oli ensimmäinen maa, joka sai itsenäisyytensä Iso-Britanniasta. Itsenäisyyden jälkeen Afganistanista tuli kuningaskunta ja ensimmäinen kuningas Amanullah Khan halusi, että Afganistan muuttuu nopeasti moderniksi maaksi, mutta ääriuskonnolliset muslimit nousivat häntä vastaan ja hän pakeni ulkomaille. Hänen jälkeensä tilanne poliittisesti oli eritäin epävakaa ja modernisaatioprosessi ei onnistunut. Vuosina 1933 1973 maata hallitsi kuningas Mohammed Zahir Shah ja se oli pisin vakauden aika. Zahir Shah oli matkalla Euroopassa, kun hänen serkkunsa Mohammad Dawood Khan teki vallankaappauksen ja muutti Afganistanin tasavallaksi. Zahir Khan haki turvapaikan Italiasta ja asui
13 siellä noin 30 vuotta. Vuonna 1978 kommunistit tekivät vallankumouksen ja Dawood Khan perheineen surmattiin. Kommunistipuolue nimitti Nur Mohammad Tarakin maan presidentiksi. Puolueen sisällä tapettiin Tarakin ja Hafizullah Aminista tuli presidentti. Hänet myös tapettiin. Vuonna 1978 Afganistanin miehitti Neuvostoliiton armeija. Kommunistit halusivat tuoda nopeasti muutoksia, mutta kansa nousi vastaan ja sota alkoi joka puolella Afganistania. Noin 100 000 Neuvostoliiton armeijan sotilasta oli Afganistanissa kymmenen vuotta ja heistä lähes14 000 kuoli ja kymmeniä tuhansia haavoittui sodassa afganistanilaisten mujaheedineiden kanssa. Mujaheedinit olivat islamilaisia ryhmiä Pakistanissa ja Iranissa ja saivat tukea länsimaista, Iranista, Pakistanista, ja muista islamilaisista maista. Vuonna 1989 Neuvostoliito vetäytyi. Afganistanin kommunistivaltio kaatui huhtikuussa 1992. Muslimien ryhmät valloittivat maan ja sisällissota alkoi eri islamilaisten ryhmien välillä. Afganistanin pääkaupunki Kabul raunioitui sodassa pahasti. Vuonna 1994 Pakistanin tukema ääri-islamilainen Taliban-liike tuli Pakistanista Afganistaniin ja hallitsi Kandaharin kaupunkia Etelä-Afganistanissa. Taliban valloitti syyskuussa 1996 Kabulin ja lopulta hallitsi noin 90 % maasta. Talibanin kanssa oli Al-Qaidan taistelijoita ja Al-Qaidan johtajia. Taliban syrji naisia, lapsia, siviilejä ja tappoi paljon etnisiä vähemmistöjä. Vuonna 2001 Yhdysvallan armeija hyökkäsi Afganistaniin ja Talibanien hallinto kukistettiin lokakuussa 2001. YK:n järjesti kesäkuussa 2002 afganistanilaisten perinteisen Luya Jirgan (suuri neuvosto), johon kutsuttiin noin 2000 eri etnisten ryhmien edustajaa. Luya Jirgassa hyväksyttiin uusi perustuslaki. Uusi perustuslaki edellyttää demokratiaa, ihmisoikeuksia, tasa-arvoa. Neuvosto valitsi myös väliaikaishallituksen. Lokakuussa 2004 järjestettiin presidenttivaalit, jossa Hamid Karzai voitti. Syyskuussa 2005 valittiin 249 edustajaa parlamenttiin. Ulkomaalaisviraston tilaston mukaan (31.12.2006) Suomessa asuu 2008 afganistanilaista. Tämän lisäksi eri vastaanottokeskuksissa Suomessa asuu noin 200 afganistanilaista turvapaikanhakijaa, joilla ei ole vielä oleskelulupaa. Afganistanilaiset ovat muuttaneet Suomeen 1990-luvulta lähtien. Lähes kaikki Suomessa asuvat afganistanilaiset ovat pakolaisia. Suurin osa heistä on kiintiöpakolaisia, jotka ovat muuttaneet Suomeen vuoden 2000 jälkeen Iranista, Pakistanista ja Intiasta. Afganistanilaiset asuvat eri kunnissa Suomessa. Eniten heitä asuu Helsingin seudulla, Tampereella, Jyväskylässä, Hyvinkäällä, Savonlinnassa, Kotkassa, Turussa ja Vaasassa. Suomessa asuvat afganistanilaiset
14 ovat eri etnisistä ryhmistä kuten paštuja, tadžikeja ja hazaroita. Niistä on noin kaksi kolmasosaa sunnimuslimeja ja noin yksi kolmasosa shiiamuslimeja. Hazarat ovat shiiamuslimeja. Afganistanilaisilla on Suomessa sosiaalista ja kulttuurista toimintaa. Tähän asti Suomessa on perustettu seuraavat afganistanilaiset yhdistykset: Suomi-Afganistan Ystävyysseura ry, Afganistanin Ihmisoikeusjärjestö ry, Suomen Afgaanijärjestö ry, Afganistanilaisten Yhdistys Helsingissä ry, Tampereen Afganistanilaisten Yhdistys ry, Afganistanilaisten Yhdistys Nokiassa ry, Afganistanilaisten Yhdistys Jyväskylässä, Islamilaisten Shura Yhdistys Tampereella. Afganistanilaiset yhdistykset eivät kaikki toimi aktiivisesti. Niistä tällä hetkellä toimii Suomen Afgaanijärjestö ry, joka on valtakunnallinen järjestö ja Afganistanilaisten Yhdistys Helsingissä. Suomessa asuvat afganistanilaiset voidaan jakaa koulutuksen perusteella neljään ryhmään: 1) korkeasti koulutetut (yliopistotutkinto tai vastaava) 2) keskitason koulutetut esim. ylioppilastutkinnon suorittaneet ihmiset 3) vähän koulutetut 4) luku- ja kirjoitustaidottomat Suomessa asuu paljon hyvin korkeakoulutettuja afganistanilaisia, kuten yliopiston professorit, opettajat, lääkärit, sairaanhoitajat, insinöörit, diplomaatit, armeijan ja poliisin upseerit. Suurin osa heistä on työttömiä. Osa heistä on ikääntyneitä ja osa ei ole saanut oman alan työtä. Toinen ryhmä on keskitasoisesti koulutetut, jotka ovat suorittaneet ylioppilastutkintonsa Suomessa tai ulkomailla. Tällä ryhmällä voi olla ammatti ja työkokemusta, mutta heiltä puutuu tutkintotodistus. Kolmannessa ryhmässä ovat ihmiset, jotka ovat käyneet peruskoulua ja osaavat lukea ja kirjoittaa, mutta heiltä puutuu ammatti ja tutkintotodistus. Neljännessä ryhmässä on ihmisiä, jotka eivät osaa lukea ja kirjoittaa. Tässä ryhmässä voi olla täysin luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä. Luku- ja kirjoitustaidottomat ovat enemmän ikääntyneitä ihmisiä, erikoisesti naisia. Monet koulutetut afganistanilaiset ovat suorittaneet tutkintonsa Afganistanin yliopistoissa tai opistoissa tai ulkomailla. Ulkomailla he ovat suorittaneet tutkintonsa entisessä Neuvostoliitossa, Intiassa ja Itä- Euroopan maissa. Heistä monet osaavat hyvin niiden maiden kieltä ja tuntevat kulttuuria.
15 2.3 Maahanmuuttajia koskeva lainsäädäntö- kotouttamislaki ja yhdenvertaisuuslaki Suomen laissa mainitut oikeudet ja velvollisuudet koskevat samalla tavoin miehiä kuin naisia, Suomen kansalaisia kuin maahanmuuttajia. Lain edessä kaikilla ihmisillä on samat oikeudet ja velvollisuudet. Perustuslaki on tärkein laki joka maassa. Siinä on mainittu, mitkä perusoikeudet ihmisillä on. Suomessa asuvien ulkomaalaisten perusoikeudet ovat melkein samanlaiset kuin suomalaisten. Eroja voi olla esimerkiksi äänioikeudessa ja työnteossa. Tärkeissä vaaleissa, kuten presidentin ja parlamenttivaalit, vaaditaan Suomen kansalaisuutta. Työnteossa ulkomaalainen voi tarvita työluvan. Suomessa on hyvinvointivaltio, jossa kaikilla ihmisellä on oikeus elää rauhassa ja heillä on oikeus perusasioihin, esimerkiksi ruokaan ja asuntoon, vaikka on työtön, sairas tai vanha. Kaikilla ihmisillä on oikeus sosiaali- ja terveyspalveluihin. Lain mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus valita työ ja saada siitä rahaa. Valtion täytyy suojella työntekijöitä. Valtion täytyy huolehtia siitä, että jokaiselle on työtä. EU:n rasismi- ja työsyrjintädirektiivit on pantu toimeen Suomessa yhdenvertaisuuslailla, joka tuli voimaan helmikuun alussa 2004. Yhdenvertaisuuslaki säätää yhdenvertaisesta kohtelusta mm. työelämässä ja työhönotossa, sosiaali- ja terveyspalveluissa, erilaisissa etuuksissa ja tuissa. Suomen lain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Suomen lain mukaan syrjintä on rikos. Syrjintä on kielletty Suomen perustuslaissa pykälässä 6, rikoslaissa pykälässä 9 ja yhdenvertaisuuslaissa pykälässä 6. Ihmistä ei saa syrjiä iän, etnisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen tai sukupuoli-identiteetin perusteella (yhdenvertaisuuslaki 6 ). Yhdenvertaisuuslain tarkoituksena on edistää ja turvata yhdenvertaisuuden toteutumista sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeussuojaa. Lain mukaan viranomaisilla on velvollisuus kaikessa toiminnassaan edistää yhdenvertaisuutta tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti ja tarvittaessa muuttaa niitä olosuhteita, jotka estävät yhdenvertaisuuden toteutumista. Kotouttamisesta alettiin Suomessa puhua 1990-luvun lopulla. Sana keksittiin suomenkieliseksi vastineeksi käsitteelle integraatio, jota käytetään erityisesti siirtolaisuustutkimuksen piirissä.(lepola 2002,11.) Integraatio tarkoittaa Suomeksi yhdentäminen tai
16 yhdentyminen. Integraation rinnalla käytetään usein myös termiä sopeutuminen, joka on englanniksi adaptation. Käsitteestä on osin luovuttu, koska sopeutumisen on katsottu viittaavan viranomaisten sopeuttaviin, assimilaatioon pyrkiviin toimenpiteisiin. (Ekholm 1994, 44.) John Berryn mukaan integraation vakiintui 1980-luvulla keskeiseksi termiksi pakolais- ja siirtolaistyössä sekä tutkimuksessa (Berry 1986, 26). Berry määritteli integraatiota akkulturaatioteorian kautta. Hänen mukaan integraation käsite pakolais- ja siirtolaisuustutkimuksessa on saanut oman merkityksensä. Berryn mukaan akkulturaatio tarkoittaa sitä, että vähintään kaksi autonomista ryhmää kohtaavat ja jommassakummassa ryhmässä tapahtuu muutoksia ryhmien välisen kontaktin vaikutuksesta. (Berry 1986, 26.) Berry (1986,28) on tarkastellut etnisen vähemmistön suhdetta omaan kulttuuriin ja uutteen kulttuuriin. Hän muodosti neljä mahdollista tapaa suhtautua uuteen yhteiskuntaan: integraatio, assimilaatio, separaatio tai marginalisaatio. Berry, 1986, 28.) Berryn mukaan integraation ja separaation tilanteessa vähemmistön kulttuuri säilyy ja assimilaation ja marginalisaation tilanteessa se ei säily. Assimilaatio, joka tarkoittaa sulautumista, maahanmuuttaja sulautuu valtaväestön kulttuuriin ja syrjäytymistilanteessa eli marginalisaatiossa maahanmuuttaja elää sekä oman että valtaväestöyhteisön ulkopuolella. (Berry,1986, 28.) Integraatiossa eli kotoutumisessa maahanmuuttajilla on tasa-arvoiset lähtökohdat suhteessa valtayhteisöön. Tasa-arvolla tarkoitetaan sitä, että maahanmuuttajat voivat kehittää ja ylläpitää omaa kulttuuriaan, mikäli se ei ole ristiriidassa uuden maan lainsäädännön kanssa. (Ekholm, 1994,46.) Vuonna 1999 Suomeen laadittiin kotouttamislaki. Laki koskee Suomessa kotikunnan saaneita työmarkkinatuen tai toimeentulotuen piirissä olevia maahanmuuttajia. Se määrittelee eri tahojen velvollisuudet kotouttamistyössä, mutta korostaa myös maahanmuuttajan omaa vastuuta. Integraatiolla eli kotoutumisella tarkoitetaan nykyisessä kotouttamislaissa lyhyesti maahanmuuttajan yksilöllistä kehitystä tavoitteena osallistua työelämään ja yhteiskunnan toimintaan samalla omaa kieltään ja kulttuuriaan säilyttäen. (Työministeriö 1999.) Laki velvoittaa viranomaisia laatimaan kotoutumissuunnitelman, johon merkitään maahanmuuttajan ja hänen perheensä kotoutumista tukevat toimenpiteet. Eri kuntien toimintaraporttien ja maahanmuuttajien näkökulmien mukaan kotouttamislaki ei onnistunut hyvin. Syitä oli monia, esim. resurssin puute, yhteistyö viranomaisten välillä ei ole toiminut jne. Siksi kotouttamislakia on tarkisteltu vuonna 2002
17 Valtioneuvoston selonteossa kotouttamislain toimeenpanosta ja syksyllä 2005 eduskunta käsitteli sen ja kotoutumistoimintaan on tullut muutoksia. Laki velvoittaa sekä viranomaisiltaa että maahanmuuttajilta aktiivisuutta ja nopeata kotoutumista. Huotarin ja Härkösen (2006) mukaan kotoutumisongelmat johtuivat kuntien resurssipulasta järjestää maahanmuuttajille heidän tarvitsemaansa koulutusta. Syynä lain heikkoon toteuttamiseen oli se, että kuntien kotouttamisohjelmat ja maahanmuuttajien yksilölliset kotoutumissuunnitelmat oli laadittu liian yleisellä tasolla eikä maahanmuuttaja aina ollut selvillä siitä, mihin suunnitelma hänet oli velvoittanut. Myös työvoimaan kuulumattomat, kuten lapset, nuoret, eläkeläiset olivat lian jääneet liian vähäiselle huomille kotouttamislain puitteissa. Kotoutuminen uuteen yhteiskuntaan on hyvin tärkeää maahanmuuttajille. Ihmiset kotoutuvat uuteen maahan eri tahtiin. Suomessa kotoutumistoiminnan aika on kolme vuotta, mutta siihen voi käyttää erikoissyistä pidempää aikaa. Henkilöllä on mahdollisuus vaikuttaa omaan kotoutumissuunnitelmaan, siksi Suomen viranomaiset tekevät kotoutumissuunnitelman maahanmuuttaja-asiakkaiden kanssa yhdessä. Kotoutumisessa työ ja koulutus ovat tärkeitä. Kotoutumisresurssilla maahanmuuttajien on mahdollisuus tutustua uuteen ympäristöön ja oppia suomea ja perehtyä suomalaiseen yhteiskuntaan. Valtio ja kunnat ovat vastuussa maahanmuuttajien kotouttamisesta ja tekevät yhteistyötä. Työvoimatoimisto, kela, sosiaalivirasto, terveysvirasto, opetusvirasto ja monet muut virastot ja toimistot tarjoavat palveluita maahanmuuttajille. Lisäksi yksityis- ja kolmas sektori antavat palveluja maahanmuuttajille. Maahanmuuttajalle, joka kuuluu kotoutumistoiminnan piiriin, täytyy viiden kuukauden aikana hänen muuttonsa jälkeen tehdä kotoutumissuunnitelman. Suunnitelma on henkilökohtainen ja on jokaiselle erilainen. Asiat kuten maahanmuuttajan ikä, terveys, perhe, kielitaito, koulutus, ammatti ja työkokemus vaikuttavat kotoutumissuunnitelmaan. Aikuisille maahanmuuttajille, jotka kuuluvat kotouttamislain piiriin, järjestetään kotoutumiskoulutusta. Työministeriön mukaan (2006) keskimääräinen koulutuksen kesto on noin yksi vuosi, joka koostuu yleensä useasta kurssista. Suurin osa kotoutumiskoulutuksesta on työvoimakoulutusta. Kotoutumissuunnitelmien piirissä olevat voivat opiskella suomen tai ruotsin kieltä sekä harjoittaa työelämään ja yhteiskuntaan perehdyttäviä opintoja myös omaehtoisessa koulutuksessa. Kotoutumiskoulutuksen tehtävänä on antaa
18 aikuisille maahanmuuttajille sellaiset kielelliset, yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja elämänhallintaan liittyvät valmiudet, että maahanmuuttaja pystyy selviytymään uudessa ympäristössään, toimimaan työelämässä ja hakeutumaan jatko-opintoihin. (Työministeriö 2006.) Myös on tärkeää, että integraatio olla molemmin puolista. Maahanmuuttajan on sopeuduttava elämään uudessa yhteiskunnassa uusien arvojen, normien ja lakien mukaan. Mutta myös suomalaisten on sopeuduttava maahanmuuttajien elämään. 2.4 Maahanmuuttajien työtilanne Suomessa Maahanmuuttajien työtilanne on parantunut viime vuosina. Kuitenkin heidän työttömyysasteensa on vielä korkeampi verrattuna kantaväestöön. Suurin osa (76 %) maahanmuuttajista kuuluu työikäisiin. Suomalaisista työikäisiä on 67 % väestöstä. Maahanmuuttajista työvoimaan kuuluu vain 43 %, kun koko väestöstä työvoimaan kuuluu noin puolet. Maahanmuuttajien työttömyysaste oli vuonna 2000 koko Suomessa 30,1 % ja Helsingissä 24,4 %, kuin kantaväestön vuonna 2000 oli 12,5 %. (Christina 2005,24.) Maahanmuuttajien työttömyysaste vaihtelee kansalaisuusryhmittäin. Positiivista kuitenkin on, että kaikkien kansalaisuusryhmien työttömyysaste on laskenut vuosina 1996 2002 huomattavasti. Suomessa vuoden 2002 työttömyysprosentit eri kansalaisuuksien välillä vaihtelivat seuraavasti: Viro 18 %, Ruotsi 17 %, Britannia 12 %, Norja 15 %, Somalia 59 %, Irak 69 %, Kiina 9 %, Thaimaa 29 %, Bosnia-Hertsegovina 38 % ja Afganistan 69 %. Kuten aiemmin jo selostettiin, maahanmuuttajat ovat hyvin heterogeeninen joukko mm. Suomeen saapumisen syiden, saapumisvuoden, kulttuuritaustan ja koulutuksen suhteen, mikä myös heijastelee työttömyyslukuihin. Toiset etniset ryhmät myös kokevat enemmän syrjintää ja ennakkoluuloja työmarkkinoilla kuin toiset. (Huotari & Härkönen 2006, 2-3.) Forsanderin ja Ekholmin mukaan laman aikana. jolloin suomalaiset kärsivät korkeasta työttömyydestä, muutti runsaasti maahanmuuttajia Suomeen. Työttömyystilanne vaikutti myös Suomessa asuviin maahanmuuttajiin. Hyvin korkeasta työttömyysprosentista kärsivät sekä pidempään maassa olleet että uudet maahanmuuttajat. Esimerkiksi 1980-
19 luvulla hyvin työllistyneistä vietnamilaisista monet menettivät työpaikkansa ja vuonna 1994 vietnamilaisten työttömyys oli lähes 70 prosenttia. Vuosina 1991 ja 1992 ulkomaalaisväestön työttömyys lähes kaksinkertaistui ja vuonna 1994 oli huipussaan. (Forsander & Ekholm 2001, 61.) Jorosen sekä Forsanderin ja Alitolppa-Niitamon mukaan ammattitaitoa vastaavaan työpaikkaan työllistymisessä on keskeistä valtaväestön ja erityisesti oman alan verkostojen hallinta. Suurin osa työpaikoista täytetään valtaväestön epävirallisten verkostojen kautta, joiden ulkopuolella maahanmuuttajat jäävät helposti, ainakin maassa oleskelun alkuvaiheessa. Maahanmuuttajien keskinäiset verkostot sen sijaan toimivat tehokkaasti työnhaussa. (Joronen 1997, Forsander & Alitolpa-Niitamo 2000.) Myös Seppo Paanasen mukaan Suomessa saman alan ammattimiehet yleensä tuntevat toisensa, ja työkunnat järjestyvät näin tehokkaiksi portinvartijoiksi niille, jotka halutaan pitää parhaiden urakoiden ulkopuolella. Pelkät työtodistukset eivät siis riitä, vaan henkilökohtaiset suhteet ratkaisevat menestyksen. (Paananen 1993.) Suomessa laman jälkeen yleisesti maahanmuuttajien työllisyystilanne on siis huomattavasti parantunut. Maahanmuuttajat pääsivät töihin sekä julkiselle että yksityissektorille. Kaikkiaan Suomessa asuvia ulkomaalaisista työllisistä vuonna 2 000, 19 %, työskenteli yhteiskunnallisten palvelujen parissa, 18 % työskenteli kaupan, majoitus- ja ravitsemistoiminnan alalla ja 18 % oli työllistynyt rahoitustoiminnan ja kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalveluja tuottaville toimialoille. (Huotari & Härkönen 2006,24.) Etelä-Suomessa maahanmuuttajat ovat viime vuosina työllistyneet hyvin erityisesti palvelusektorille sekä rakennus-, kuljetus- ja hoitoaloille. Koko työvoimaan verrattuna ulkomaalaiset olivat suhteellisesti yliedustettuina liike-elämän palveluiden, majoitus- ja ravitsemistoiminnan sekä koulutuksen toimialoilla. Yrittäjinä ulkomaalaistaustaisten työvoimasta oli 6,1 prosenttia, koko Helsingin työväestöstä vastaava osuus oli 4,9 prosenttia. Kuitenkin sosiaali- ja terveysalalla maahanmuuttajatyöntekijöiden osuus on vielä pieni. (Työministeriö 2006.) Vuoden 2005 lopussa koko maan ulkomaalaisten työttömyysaste oli 29 %, koko kantaväestön väestön työttömyysasteen ollessa 8,4 %. Ulkomaalaisista miehistä työttöminä oli 21 % ja naisista 31 %. Pakolaisten ryhmillä oli korkeampi työttömyysaste: vuonna
20 2005 irakilaisilla (67 %), afgaaneilla (66 %), somaleilla (62 %) sekä iranilaisilla (60 %) (Työministeriö 2006; Perhoniemi & Jasinskaja-Lahti 2006; Reuter ym. 2005.) 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää afganistanilaisten kokemuksia työskentelystä sosiaali- ja terveysalalla Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa afganistanilaisten työkokemuksista sosiaali- ja terveysalantyöstä ja löytää asioita, joiden pohjalta voidaan kehittää kohderyhmän ja muiden maahanmuuttajien työllistymistä ja mahdollisesti ennaltaehkäistä syrjäytymistä. Tutkijan mielestä afganistanilaisten ja muiden pakolaisryhmien työllistymistutkimus on tärkeää, koska heidän työttömyysasteensa huomattavan korkea. Tutkimustehtävät ovat: 1. Mitä kokemuksia afganistanilaisilla on työskentelystä sosiaali- ja terveysalalla Suomessa? 2. Miten he ovat onnistuneet työssä ja kotoutumisessa ja mitä esteitä he ovat kokeneet? 3. Mitä työ ja aktiivisuus merkitsevät heille? 4. Mitä eroa on työssä ololla ja työttömyydellä heidän mielestään?
21 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 4.1 Tutkimuksen tausta Opinnäytetyöni idea on saanut alkunsa syksyllä 2005 kun olin työharjoittelussa Helsingin kaupungin sosiaalitoimiston maahanmuuttajien neuvontapisteessä. Neuvontapalvelussa asiakkaat olivat enemmän pitkäaikaisia maahanmuuttajien työttömiä. Alussa halusin tutkia maahanmuuttajien työllistymiskokemuksia yleensä. Rajasin tutkimusaiheeni kuitenkin koskemaan afganistanilaisia, sosiaali- ja terveysalalle työllistyneitä. 4.2 Teoreettisen lähtökohdat Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää afganistanilaisten kokemuksia työskentelystä sosiaali- ja terveysalalla Suomessa, jolloin kvalitatiivinen tutkimus on luonteva tapa tutkia aihetta, koska kvalitatiivinen tutkimus on joustava, pehmeä, subjektiivinen ja vuorovaikutuksellinen tutkimustapa. Lähtökohtana kvalitatiivisessa tutkimuksessa on todellisen elämän kuvaaminen. Tutkimuskohdetta pyritään kuvaamaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. (Hirsjärvi, Remes & Saajavaraa 2000, 152.) Tutkimukseni on laadullinen ja kokemukseen perustuva empiirinen tutkimus. Laadullisessa tutkimusmenetelmässäni käytin sisällön analyysiä ja fenomenologisia piirteitä. Fenomenologia kuuluu laadulliseen tutkimusperinteeseen ja se oli sopiva menetelmä tutkimusaiheelleni. Tutkimuksessani kohderyhmän kokemus oli tärkeää ja fenomenologisella metodilla voi kerätä tietoja ihmisen elämänkokemuksesta ja tutkia sen perusrakenteita. Toinen syy miksi valitsin fenomenologian oli se, että tutkimusaiheeni oli uusi ja sitä ei ole aikaisemmin tutkittu. Fenomenologinen lähestymistapa sopii hyvin aiheisiin, joita on aikaisemmin tutkittu vähän (Nieminen & Åstedt-Kurki 1997, 152 153). Fenomenologia tarkoittaa sanamukaisesti ilmiöoppia eli näyttäytymistä fenomeneeneissa (Ahonen 1998, 23). Fenomenologinen menetelmän päämääränä on tutkia ja kuvata ilmiöitä mahdollisimman tarkasti siten kuin ne aidosti ilmenevät koettuina. Tämä edellyttää tutkijana, että hän lähestyy tutkittavaa ilmiötä ilman ennalta määrättyjä
22 oletuksia avoimesti. Tässä peruslähtökohtana on, ettei ole olemassa ennalta asetettuja määritelmiä, odotuksia tai teoriakehikkoja, jotka ohjaisivat tutkijaa tutkimuksen analysoinnissa. Tutkija saa etsiä tietoa suoraan tutkittavalta. (Burns & Grove 1993, 81, Åstedt-Kurki & Nieminen 1997,152 155.) Ihmisen suhde maailmaan on intentionaalinen: kaikki merkitsee meille jotakin. Todellisuus ei ole neutraali, vaan jokainen havainto määrittyy havaitsijan kiinnostusten, pyrkimysten ja uskomusten valossa. Ihmisten kokemus muotoutuu siis merkityksen mukaan. (Laine 2001, 28.) Fenomenologiassa ongelmia tarkastellaan intentio-käsitteen kautta (Niskanen 1994, 22). Intentionaalisuudella tarkoitetaan sitä, että havainnot ovat tarkoituksellisesti suunnattuja ja että havaintojen kohteille annetaan ajattelun avulla merkityksiä. Jokainen ihminen kokee saman havaittavan asian subjektiivisesti ja antaa sen mukaan niille merkityksiä. Juuri näistä merkityksistä fenomenologinen tutkija on kiinnostunut, jotta pystyy tavoittamaan tutkittavan kokemuksen mahdollisimman aitona. Fenomenologia metodina vaatii tutkijalta jatkuvaa perusteiden pohtimista. Keskeisinä asioina ovat ihmiskäsitys (millainen ihminen on tutkimuskohteena) ja tiedonkäsitys (miten kohteesta saadaan tietoa ja millaista se on luonteeltaan). Tutkijan on auki kirjoitettava oma ymmärrys ja käsitys tutkittavasta ilmiöstä. (Laine 2001, 26 33.) Tässä tutkimuksessa tavoitellaan tutkittavien kokemuksen ymmärtämistä. Kokemukset ovat merkityksiä, jotka muotoutuvat ihmisen tajunnallisessa suhteessa todellisuuteen. Fenomenologisilla piirteillä tarkoitan tutkimuksessani sitä, että pyrin tulkitsemaan ja tekemään johtopäätöksiä siitä, minkä merkityksen haastateltavani antavat kokemukselle. Aineiston analysoinnissa, erityisesti merkitysten löytämisessä haastateltavien ilmauksista, olen käyttänyt sisällön analyysin tukena Colaizzin fenomenologista metodia. 4.3 Tutkimusmenetelmä Kvalitatiivisessa tutkimuksessa voidaan käyttää erilaisia aineistotyyppejä. Tutkijan tulisi valita sopiva aineistotyyppi. Hänen tulisi myös tuntea kvalitatiivisen tutkimuksen traditioita, jotka vastaavat hänen kiinnostuksiaan ja sopivat samalla hänen valitsemansa aiheen tutkimukseen. (Leskinen 1995, 17.) Kvalitatiivisessa tutkimuksessa haastattelu on päämenetelmänä (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2000. 192).
23 Valitsin tutkimusaineiston keruumenetelmäksi teemahaastattelun, koska suurin osa kvalitatiivisen tutkimuksen aineistoista on puheaineistoja ja tutkittavalla on subjektiivinen rooli tutkimustilanteessa. Haastattelu antaa haastateltavalle mahdollisuuden tuoda esille itseään koskevia asioita mahdollisemman vapaasti. Haastattelu on tehokas ja luotettava tapa hankkia tietoa, koska tutkija ja tutkittava ovat suorassa vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Voidaan syventää saatavia tietoja esimerkiksi pyytää perusteluja ja lisäkysymyksiä. Haastattelussa luotettavan ja pätevän tiedon saaminen on ydinasia (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2000. 192.) Teemahaastattelu ei edellytä tiettyä kokeellisesti aikaansaatua yhteistä kokemusta, vaan lähtee oletuksesta, että kaikkia yksilön kokemuksia, ajatuksia, uskomuksia ja tunteita voidaan tutkia tällä menetelmällä. Tällöin korostetaan haastateltavien elämysmaailmaa ja heidän määritelmiään tilanteista. (Hirsjärvi & Hurme 2000, 48.) Teemahaastattelussa aihepiirit ovat tiedossa, mutta kysymysten tarkka muoto ja järjestys puutuvat (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2000. 192). Siinä esiintyvät tietyt teema-alueet (teemahaastattelurunko), jotka ovat etukäteen määrätty. Teemahaastattelurungon muodostumista ohjaa jonkinlainen tieto tutkittavasta kohteesta (Eskola & Suoranta 1998, 78, 87). Yksityiskohtaisten kysymysten sijaan haastattelu etenee tiettyjen keskeisten teemojen varassa (Hirsjärvi & Hurme 2000, 48). Haastattelu on tietynlainen keskustelu haastattelijan ja haastateltavan välillä. Tutkija aloittaa haastattelun ja esittää kysymyksiä. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2000. 192.) Mielestäni tutkimuksessa haastattelun kieli ja sen ymmärtäminen vaikuttavat tutkimuksen laatuun. Haastattelu vieraalla kielellä on suuri riski, jos molemmat osapuolet eivät osaa haastattelun kieltä hyvin. Tässä tutkimuksessa tutkija ja tutkittavat ovat samasta maasta ja kulttuurista. Haastattelut tehtiin omalla äidinkielellä, jossa tutkija selitti kysymyksiä hyvin ja haastateltavat ymmärsivät asiat täysin ja vastasivat kysymyksiin. Haastattelut onnistuivat erittäin hyvin, koska meillä oli yhteinen kieli- ja kulttuuri ja ymmärsimme toisiamme hyvin.
24 4.4 Aineiston keruu Haastatteluni olivat kokonaisuudessaan puolistrukturoituja, joissa kysymysten muoto oli kaikille haastateltaville sama, mutta kysymysten järjestykset ja vastaukset eivät olleet tarkasti samoja. Ennen varsinaisia haastatteluja tein koehaastattelun, jonka avulla tarkistin kerättyjä tietoja ja selvitin miten koehaastatteluni meni. Valitsin haastatteluun ihmisiä, joilla oli työkokemuksia sosiaali- ja terveysalalla Suomessa. Tunsin heidät ja soitin heille, mistä asiasta haluaisin kysyä. Varasin jokaiselle haastattelulle noin kaksi tuntia, vaikka haastatteluaika oli lyhyempi. Valitsin rauhallisia paikkoja, joissa haastattelut tehtiin. Kysyin ensiksi haastateltavilta, mikä on sopiva paikka heille. Ennen haastattelua selitin haastateltaville tutkimuksesta ja salassapitovelvollisuudestani, jotta he kertoivat luottamuksellisesti omista kokemuksistansa. Suoritin haastattelut ajalla 1.11.2006 10.1.2007 Helsingissä. Haastattelutilanteiden aikana ei syntynyt häiriötekijöitä. Haastatteluissa käytettiin nauhuria aineiston tallentamiseksi. Kuuntelin nauhoitetut haastattelut useaan kertaan läpi ja kirjoitin materiaalin sana sanalta paperille (litteroiminen). Haastattelujen auki kirjoitettuja sivuja tuli 23 sivua darin kielellä. Tutkimuksen aikana tein koko ajan havaintoja ja niitä ymmärsin syvemmin kulttuurituntemuksen kautta. Kirjoitin muistiinpanoja sekä haastattelun aikana että sen jälkeen. Luin ja analysoin tekstin omalla äidinkielelläni. Tutkimuksessani valinnan kriteerit olivat darinkieliset afganistanilaiset, joilla oli sosiaali- ja terveysalan työkokemuksia Suomessa. Valitsin henkilöt, joilla oli muutakin työkokoemusta sosiaali- ja terveysalalta kuin vain työharjoittelu. Tutkimukseen osallistui neljän henkilöä ja iältään he olivat 30-47 vuotiaita. Haastateltavista kolme oli miehiä ja yksi nainen. Kaikki olivat naimisissa. Haastateltavista kaksi oli sosiaalialalta. He olivat olleet työssä päiväkodeissa, nuorisotaloissa, sosiaalitoimistossa, sosiaalialan projektissa ja järjestöissä. Kaksi oli lääkäreitä, joilla oli työkokemuksia terveyskeskuksien ja sairaaloiden työstä. He olivat olleet työssä sekä yksityisissä että julkisen sektorin työpaikoissa.
25 4.5 Aineiston käsittely ja sisällön analyysi Eskolan ja Suorannan (1998,176) mukaan laadullisen aineiston analyysillä pyritään luomaan selkeyttä aineistoon. Aineisto tiivistetään kadottamatta kuitenkaan sen sisältämää informaatiota. Käytin aineiston analyysissa sekä sisällön analyysiä että Colaizzin metodia. Menetelmät tukevat toinen toistaan. Sisällönanalyysi on selkeä menetelmä jäsentää ja järjestää kerätty aineisto. Toisaalta Colaizzin metodi tuo ymmärtämiseen lisää syvyyttä merkitysten etsimisen kautta. Sisällönanalyysi on kirjoitetun ja suullinen kommunikaation analyysimenetelmä, jonka avulla voidaan tarkastella asioiden merkityksiä. (Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2003, 21.) Menetelmällä pyritään saamaan tutkittavasta ilmiöstä kuvaan tiivistetyssä ja yleisessä muodossa (Tuomi & Sarajärvi 2003, 105). Analyysi koostuu Milesin ja Hubrermannin (Tuomi & Sarajärvi 2003, 110 115) mukaan aineiston pelkistämisestä, ryhmittelystä ja teoreettisten käsiteiden luomisesta. Pelkistäminen (redusointi) tarkoittaa sitä, että aineistosta karsitaan tutkimuksella epäolennainen aines pois ja määritellään analyysiyksikkö, joka voi olla esimerkiksi yksittäisin sana, lause tai ajatuskokonaisuus. Aineiston pelkistämistä ohjaa tutkimustehtävä. Ryhmittelyssä (klusterointi) aineistosta koodatut alkuperäisilmaukset käydään tarkasti läpi ja aineistosta etsitään samankaltaisuuksia ja erovaisuuksia kuvaavia käsitteitä. Samaa asiaa tarkoittavat käsitteet ryhmitellään ja yhdistetään luokaksi ja nimetään luokan sisältöä kuvaavalla käsitteellä. Ryhmittelyssä pelkistetyt ilmaukset ryhmitellään alaluokiksi ja alaluokkien ryhmittelyä jatketaan eteenpäin ja muodostetaan pääluokkia ja yhdistäviä luokkia. Teoreettisten (abstrahointi) käsitteiden luominen tarkoittaa sitä, että alkuperäisinformaation käyttämistä kielellisistä ilmauksista edetään teoreettisiin käsitteisiin ja johtopäätöksiin. Abstrahointi on prosessi, jossa tutkija muodostaa yleiskäsitteiden avulla kuvauksen tutkimuskohteesta. Erotetaan tutkimuksen kannalta olennainen tieto ja valikoidun tiedon perusteella muodostetaan teoreettisia käsitteitä. Ryhmittely on jo osa sitä. Sisällönanalyysi-prosessin vaiheet ovat (Tuomi & Sarajärvi 2003, 111): Haastattelujen kuunteleminen ja aukikirjoitus sana sanalta. Haastattelujen lukeminen ja sisältöön perehtyminen. Pelkistettyjen ilmausten etsiminen ja alleviivaaminen. Pelkistettyjen ilmaisujen listaaminen. Samankaltaisuuksien ja erilaisuuksien etsiminen pelkistetyistä ilmauksista Pelkistettyjen ja ilmauksien yhdistäminen ja alaluokkien muodostaminen. Alaluokkien yhdistäminen ja yläluokkien muodostaminen niistä Alaluokkien yhdistäminen ja kokoavan käsitteen muodostaminen.