Tee tutkielma. Kandidaattiseminaari Seija Jalagin Historiatieteet Oulun yliopisto

Samankaltaiset tiedostot
Tee tutkielma. Kandidaattiseminaari Seija Jalagin Historiatieteet Oulun yliopisto

Tee tutkielma. Kandidaattiseminaari Seija Jalagin Historia Oulun yliopisto

Tavoite: itsenäinen tutkimus! ja sen esittäminen kirjallisesti, tieteellisesti, tyylillisesti, oppineesti oikein

Tieteellinen kirjoittaminen. Historian kandidaattiseminaari Yliopistonlehtori Seija Jalagin Oulun yliopisto

Kandiseminaarin aloitus

Arvioinnin kohteena ovat: Oman työn suunnittelu Työn kokonaisuuden hallinta Laatutavoitteiden mukainen toiminta

Teemaseminaari on. Historiatieteellisen ajattelutavan tarkastelutavan esittämisen keskustelun perusvalmiuksien harjoittelua

LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA Hakuaika päättyy

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tutkimussuunnitelma. Miten se tehdään?

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit

LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA koulutus Hakuaika päättyy

LUK -TUTKIELMAN KIRJOITUSOHJEET

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHEKESKUS

Hoitotieteen laitos. VALINTAKOE , Kysymykset ja arviointikriteerit

Väliotsikointia suositellaan käytettäväksi, sillä se parantaa kirjoituksen luettavuutta.

VALMA-KOULUTUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALMENTAVA KOULUTUS

Korkeakouluhakujen uudistus infotilaisuus korkeakoulujen vieraskielisen koulutuksen virkailijoille. Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH

Flash ActionScript osa 2

HISTORIAN KANDIDAATTI-

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Luento 2 Moodle ja sähköposti, O Aulikki Hyrskykari

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi

Opinpaletin koulutustarjonta

Tilannekatsaus Eero Ehanti

Verkkokurssin suunnittelu

AvoHILMO-aineistojen mukainen hoitoonpääsyn odotusaika raportti

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki

Ylälinjasi johtaja on:

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 201/ /2016

Tietotekniikan kandidaattiseminaari

Sisäkorvaistutteen saaneiden lasten kuntoutuksen ja tulkkauspalvelujen tarkoituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve. 2. vaiheen haastattelututkimus.

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön

Monialaisen kieliasiantuntijan maisteriohjelma opintosuuntana saksan kieli ja kulttuuri

Luento 2 Tiistai

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA

Harjoitus 5 (viikko 40)

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

pienempää, joten vektoreiden välinen kulma voidaan aina rajoittaa välille o. Erikoisesti on

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

Tutustumme Kokoomukseen

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: <TEEMAN NIMI>

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Fysiikan labra Powerlandissa

Aineistoa hankitaan laajasti ja monipuolisesti asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Suosituksena on hankkia kirjaa/1000 asukasta.

Luento 4 Tekstinkäsittelyn perusperiaatteita, tyylit, sarkaimet Aulikki Hyrskykari

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

qwertyuiopasdfghjklzxcvbnm qwertyuiopasdfghjklzxcvbnm qwertyuiopasdfghjklzxcvbnm qwertyuiopasdfghjklzxcvbnm qwertyuiopasdfghjklzxcvbnm

Tiedonlähteitä äidinkielen, kirjallisuuden ja mediakasvatuksen opetukseen ja oppimiseen

Edelliset kirjeet löydät tarvittaessa Purkista: purkki.partio.fi > Piiri palvelee > Kuksa-jäsenrekisteri

- Lähettää kasvulohkotiedot sähköiseen tukihakuun tai tulostaa paperille. - Lähettää kylvöalailmoituksen tiedot sähköiseen tukihakuun

HENKKARIKLUBI. Mepco HRM uudet ominaisuudet vinkkejä eri osa-alueisiin 1 (16) Lomakkeen kansiorakenne

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Tutkielmavuoden aloitus tiistaina pro gradu tutkielma

MaO:n opintoinfo 2013 Opintoinfon diat tulevat näkyviin MaO:n blogiin

PubMed pikaopas. 1. Yksinkertainen haku, haku vapain sanoin

OPINNÄYTETYÖOPAS SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA. Leena Viinamäki

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

35 NORMAALIN HAUN HAKUEHTOJEN TARKISTAMINEN TAI MUOKKAAMINEN

RFID-tunnistus rengastuotannossa pilotin kokemuksia

Lähteiden käyttö. Yleistä lähteistä. Sosiaalityön ja sosiaalipedagogiikan kandidaattiseminaari ja kandidaatintutkielma

Geometrinen piirtäminen

OHJE ASIAKASKUTSUJÄRJESTELMÄ EVENTALEN KÄYTTÖÖN Yleisesittely

Koulutoimi Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm:

Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa

Saksanseisojakerho ry:n vastaukset Kennelliiton kyselyyn uusittavista vakiosopimuslomakkeista

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti

OHJATAAN YHDESSÄ. Opiskelija. Opinto-ohjaaja. Hoksaajaopettaja. Vastuuopettaja. Erityisen tuen ohjaava opettaja. Opettaja.

OKLS545 Osaaminen ja asiantuntijuus: Opetusharjoittelu 4

OPISKELIJOI- DEN TULOSTAMI- SESTA

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT

Kehittämistehtävän aihe PaKaste - työskentelyjakso 2011

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio

TARJOUSPYYNTÖ 1(5) Projektiin osallistuu 50 alueen kasvuhakuista, innovoivaa ja/tai kansainvälistyvää yritystä.

Ohje viranomaisille 8/ (6)

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta

Fy06 Koe Kuopion Lyseon lukio (KK) 1/6

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen ( ) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila

Jätteen luokittelu kiertotalouden instrumenttina

D 107-N. Toimikuntien esittely: IR- ja ystävyystyöryhmä. IR- ja 107-L,111-OS ja 306-A2 piirien ystävyystyöryhmän toimintasuunnitelma

3. Riittääkö Tilaajavastuusta saatava raportti sieltä saatavien tietojen osalta ja katsooko tilaaja sen sieltä suoraan tässäkin vaiheessa?

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013

Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset 2018

Transkriptio:

Tee tutkielma Kandidaattiseminaari Seija Jalagin Histriatieteet Oulun ylipist 15.1.2013

Kandidaattiseminaarissa Esitetään ma tutkimussuunnitelma ja valmis tutkielma (15 20 s.) Oppnidaan tisen seminaarilaisen työ Ohjeet Manualessa (2011) s. 77 79 On sattava antaa ja vastaanttaa palautetta tieteellinen keskustelu Oppnenttia varten keskeiset aineistt hjaajan huneeseen Pidä ppnentti ajan tasalla, js aikataulusi muuttuu Keskustellaan ja pitaan yhdessä tutkimuksen tekemistä Lue käsiteltävät tutkielmat etukäteen, sallistu keskusteluun, kysy, ehdta, väitä Ilman käsiteltävää työtä ei tulla istuntn Phdi lukiessasi, miten tekijä n nnistunut tutkimustehtävän asettamisessa ja siihen vastaamisessa tutkimuksen ydin Vain lukemalla tutkimusta ppii tutkimuksen tekemistä Tutkimuksen ten perusta samanlainen alasta ja tutkimusaiheesta riippumatta Keskustelu n yksi tieteen perustyötavista, ja se n sekä suullista että kirjallista; tutkielma itsessään n keskustelupuheenvur

Tutkimussuunnitelma Tavite Oman aiheen jäsentäminen ja kysymyksenasettelu Suullisen esittämisen harjittaminen Rajaamisen pettelu Työntekemisen jäntevöittäminen Mut Suullinen esitys + PwerPint (15 20 min.) Sisältö Työn tulevan jhdannn sat: aiheen perustelu, tausta, tutkimustehtävä, tutkimustilanne, lähde Alustava dispsiti ehdttmasti esitettävä Ennen tutkimussuunnitelmaa Missä mennään I Suullinen esitys, 2 liuskaa kirjallista vetäjälle ennen seminaaria Keskustellaan työn vaiheesta: tutkimuskysymys, lähdetyö, kirjallisuutta, ngelmia

KANDISEMINAARIN OHJELMA 2013 PVM TYÖN ESITTÄJÄ AIHE OPPONENTTI ALOITUSISTUNTO 7.1.2013 14.1. ma Tee tutkielma (RS) 15.1. ti Tee tutkielma (SJ) 28.1. ma Vanhjen töiden esityspäivä 29.1. ti Vanhjen töiden esityspäivä SEMINAARIOHJELMA KEVÄT 2013 12.2. ti Löydä tutkimuskirjallisuutta (SJ) 18.2. ma (Ota tekstinkäsittely haltuusi (RS) ) siirtyy huhtikuulle 25.2. ma Missä mennään I 26.2. ti Missä mennään I 2.4. ti 8.4. ma TUTKIMUSSUUNNITELMIEN ESITYKSET HUHTIKUUSSA 9.4. ti 15.4. ma 16.4. ti 22.4. ma 23.4. ti 29.4. ma 20.5. ma VALMIIDEN TÖIDEN ESITYSMAHDOLLISUUS 21.5. ti 27.5. ma 28.5. ti 16.9. ma MISSÄ MENNÄÄN 2 17.9. ti MISSÄ MENNÄÄN 2 30.9. ma VALMIIDEN TÖIDEN ESITYKSET LOKAKUUSSA 1.10. ti 7.10. ma 8.10. ti 14.10. ma 15.10. ti 21.10. ma 22.10. ti

Mistä alitan Tutustu alustavasti lähteeseen Mikä, missä, millin? Mistä kert? Kuka kert? Khteena levan ilmiön tai aikakauden yleinen tausta Tutkimuskirjallisuuteen perustuen Miten ma aihe asettuu maisemaan? Keskeisen tutkimuskirjallisuuden haku ja siihen tutustuminen (pastusta istunnnssa12.2.) Lähteen läpikäyminen ja muistiinpanjen tek Muistiinpant lähteen lunteesta, tekijästä tms. tekstiä jhdantn Sitaatit muistiin lähteen kielellä, ei välttämättä sumeksi Lue paljn ja kaikenlaista, sivisty! Tisten tieteenaljen tekstit Kaunkirjallisuutta yöpöydälle VARAA AIKAA JA RAUHAA AJATELLA, LUKEA, KIRJOITTAA!

Mikä n lähde? Lähteen ja tutkimuskirjallisuuden er? Empiirinen aineist, jnka perusteella tutkija tuttaa kuvan menneisyydestä ja perustellut jhtpäätökset Histriallinen lähde ei le syntynyt tutkimusta varten Lähteellä n ma syntytaustansa ja tarkituksensa phdi aina lähteitä lukiessa Lähteen ttuusarva ja tdistusvimaa punnittava

Tutkimussuunnitelman sisältö Tutkielman jhdannn sat (niiltä sin kuin valmiina) Mtivinti: Miksi aihe n merkityksellinen? Kntekstualisi, sijita aiheesi histrialliseen tilanteeseen ja tutkimuskentälle Histriallinen tausta Siltä sin kuin palvelee maa tutkimustehtävää Tutkimustehtävä ja keskeiset käsitteet Pääkysymys ja alakysymyksiä Rajaukset: asia-, aika-, muu rajaus Avaa ja määrittele keskeiset käsitteet (esim. arki, kkemus, sukupuli, antisemitismi, klnialismi ) Tutkimustilanne Mitä tutkimusta aiheesta n? Arvii näkökulmat ja tulkinnat Lähde ja metdi(t) Esittele lähde tutkimustehtävän näkökulmasta, muista lähdekriittiset varaukset Esittele lähteen kirjittaja (js kertva lähde) tai aineistn liittyvät keskeiset henkilöt Metdi: lähdekritiikki, lähteiden lukutapa, erityismetdeja? Tutkielman rakenne (esitystapa) Alustava dispsiti jak päälukuihin, alustavat tsikt alalukujen mahdlliset tsikt

Työn mut ja rakenne Kansisivu Dispsiti (s. 2) Jhdant, 3 4 s. Käsittelyluvut (tavallisesti 2 5) Lähdeviitteet hjeiden mukaan Lähdeluettel Liitteet (ei sivunumerintia), viitattava Rakenne Pääluvut krnlgisesti, alaluvut usein systemaattisesti Pääluvut systemaattisesti, alaluvut usein krnlgisesti Kaikki mutseikkihin liittyvät hjeet löytyvät Manualesta!

Tutkielmien jak Viikk ennen esityspäivää Tutkielmat lähetetään kaikille sähköpstilla Tutkielmat myös mnistetaan: pienennetään kaksi sivua A4:lle yksipuleisena tai pienentämättä kaksipuleisena Ohje työkalupakissa

Ennen seminaaria n lppusura Esitarkastusvaihe lähetä työ viimeistään 2 viikka ennen esityspäivää seminaarin vetäjälle kmmentitavaksi, tapaaminen Tutkielma valmis jakn viikka ennen esitystä Tiedejuttukurssille kandintyön jälkeen! Verkklehti Havina

Tutkielman arviinti Arvsana lpullisesta, seminaarissa käsitellystä työstä (ei krjattua versita) Kaikki välivaiheet vat ppimisprsessia, lpputuls ratkaisee Oppninti ja seminaarityöskentely vaikuttaa, varsinkin rajatapauksissa Perustyö lähtökhtaisesti 3 Arvsanat heti khta kaikille seminaarilaisille tiedksi Palkint parhaasta työstä

Tutkielmasta kypsäriin Ilmittaudu kuten tenttiin Kaksi kysymystä, tiseen vastattava Knseptin verran ikeakielistä, analyyttistä asiatekstiä Essee, ei raprtti työstä Tuls vain Odiin

Ohjaus Jkainen n vastuussa man työnsä etenemisestä, mutta hjaaja auttaa ja tuuppii Hae hjausta, kun Tunnet siihen tarvetta Epätietisuus iskee Työ ei etene Työ etenee ja haluat keskustella siitä, missä mennään Ohjaus kuuluu seminaarin vetäjän tehtäviin, ja piskelijalla n ikeus saada hjausta! Ohjaus aina henkilökhtaisesti keskustellen, ei sähköpstilla Vastaanttaika ke 10 12, erikseen vi varata aikja sähköpstilla tai ilmitustaululla levalta listalta seija.jalagin@ulu.fi

Seminaarissa seuraavaksi Ajantasainen hjelma netissä Yhteinen pstituslista 28. & 29.1. vanhja töitä seminaarissa 26.2. Missä mennään I Aihe valittuna viimeistään tammikuun lpussa Onk löytynyt? Alita heti, ei humenna

Tieteellinen teksti Infrmaatin n perustuttava maan tutkimustyöhön Empiirisen aineistn perusteella tutettuja perusteltuja väitteitä ja jhtpäätöksiä tutkijan ma pans Selkeää, täsmällistä ja jhdnmukaista: kieli ja tyyli Läpinäkyvää: lutettavuus vitava arviida Metdista: valinnat tietisia ja perusteltuja On helpmpi laverrella kuin kirjittaa tiiviisti jatkuva man tekstin mukkaaminen kuuluu asiaan, pettele siis sietämään keskeneräistä Kandidaatintutkielma n alkuperäislähteisiin perustuvaa tutkimusta

Tieteellinen kieli ja tyyli Humanistista tutkimusta ei le ilman kieltä, jlla se ilmaistaan Kirjita selkeää, knstailematnta kieltä Tereettiset käsitteet tarkentavat ja selventävät, eivät stke ajattelua Vältä sekavia ja liian pitkiä kappaleita (yksi selkeä ajatuskknaisuus) liian pitkiä lauseita (> 20 sanaa); krkeintaan yksi päälause ja kaksi sivulausetta tai kaksi päälausetta ja yksi sivulause epäselviä viittaussuhteita (jka, se, tämä, nämä jne.) turhaa kapulakielisyyttä ja hienstelua turhaa adjektiivien ja adverbien käyttöä eli SUOSI VERBIÄ! turhia lauseenvastikkeita, susi sivulauseita sanja tahlta, timesta, puitteissa, jhtuen Ei hämäriä ilmauksia puhekielisiä tai slangi-ilmauksia (surat lainaukset eri asia) lyhenteitä leipätekstissä