Tavoite: itsenäinen tutkimus! ja sen esittäminen kirjallisesti, tieteellisesti, tyylillisesti, oppineesti oikein

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tavoite: itsenäinen tutkimus! ja sen esittäminen kirjallisesti, tieteellisesti, tyylillisesti, oppineesti oikein"

Transkriptio

1 RS2013

2 Tavoite: itsenäinen tutkimus! ja sen esittäminen kirjallisesti, tieteellisesti, tyylillisesti, oppineesti oikein muoto: sivuinen tutkielma On vaikeampi kirjoittaa lyhyesti kuin laveasti. On opittava rajaamaan sekä erottamaan olennainen epäolennaisesta, kristallisoimaan.

3 Ensiksi: Perehdy aihepiiriin tutkimuskirjallisuuden avulla (aikakauteen, tapahtumiin, alueeseen). Taustoita aiheesi ennen kaikkea itsellesi, mutta myös tutkielmassa. VERTAILE: vastaava ilmiö tai ongelma muualla tai muulloin auttaa etsimään oman tutkimusongelmasi erityispiirteitä ja selittämään niitä. Tutkimuskirjallisuuskaan ei ole lähdekriittisen tarkastelun ulkopuolella. Mieti kysymyksiä, joilla käyt lähteiden kimppuun.

4 Toiseksi Kartoita lähteet. Aloita perehtyminen tärkeimmistä ja keskeisimmistä lähteistä. Tee kunnon muistiinpanot. Käytä oppimaasi: lähdekritiikki! Rajaa/muokkaa aihetta. Kokoa ja järjestä aineistoa vastataksesi kysymykseen, johon tutkimuksellasi haet vastausta.

5 Kolmanneksi Tee analyysi, tulkitse, pohdi, kokoa tutkimustulokset. Joko kronologinen tai systemaattinen jäsentely Kuvaa ilmiö, selitä sitä (vastaa kysymykseen MIKSI?), vertaa ja tee johtopäätöksiä. Lopuksi Viimeistele tekstisi. Tee se kunnolla. Hyväkin tutkimus voi sortua huonoon ylöspanoon. VARAA AIKAA!! VARAA AIKAA! ALOITA HETI. Huomenna viimeistään

6 Aktiivinen osallistuminen on eduksi. Perehtykää töihin, jollei muusta syystä niin siitä, että toisten virheistä oppii! Hae mallia tai noin en ainakaan tekisi -huomioita. Mieti arvioita, kysymyksiä. Kaikki työt ovat pohjia yleisemmällekin keskustelulle: joko historiasta tai sen tekemisestä, tuskasta ja ilosta. Seminaariin ei tulla ilman käsiteltävänä olevaa työtä.

7 on osa tieteellistä toimintaa. Kyky antaa ja vastaanottaa palautetta kestää noin puolisen tuntia. ks. Manuale! Opponentille kirjat ohjaajan huoneeseen. Jos aikataulusi muuttuu, venyy tai aikaistuu pidä myös opponentti ajantasalla.

8 Tavoite: Oman aiheen jäsentäminen ja kysymyksenasettelu Suullisen esityksen harjoittaminen Rajaamisen opettelu Työntekemisen jäntevöittäminen Muoto: Suullinen esitys minuuttia Dispositiorunko monisteena, kalvoja

9 kontekstualisoi eli sijoita oma tutkimusaihe historialliseen ja tutkimukselliseen tilanteeseen esittele tutkielman aihe ja aihepiiri keskeinen problematiikka ja metodit lähdeaineiston esittely ja lähdekriittiset varaukset rajaukset ja sen perustelu käsitteet aiempi tutkimus disposition luonnos ongelmista kertominen, avun saaminen Tutkimussuunnitelma on tosiasiassa jo valmiin työn johdanto.

10 Kansisivu Dispositio, alkaa sivulta kaksi, vähintään kaksi päälukua, ja niiden alla vähintään kaksi alalukua. Johdanto on noin 3 4 sivua pitkä ja siinä tuodaan esille historiallinen tausta, tiiviisti. Sitä tehdessä on koko ajan muistettava, että taustan täytyy tukea käsittelyä. Johdannossa esitellään myös tutkimustehtävä. Kysymys (kysymykset), johon tutkielmassa haetaan vastausta. Ajallinen ja paikallinen ja asiallinen rajaus. Peruskäsitteet on hyvä selvittää jo johdannossa. Lähteet ja niiden luonnehdinta ja kritiikki. Mihin ne vastaavat? Tutkimustilanne ja oman tutkielman sijoittuminen siihen.

11 Lähdeapparaatin tekeminen on osa historiantutkijan ammattitaitoa. Ja se on opittava viimeistään nyt. Asetelmia, taulukoita, karttoja. Loppulauseessa vastataan niihin kysymyksiin, joita tutkimuksen alussa on esitetty. Sivun, pari. Ei enää uutta tietoa, mutta ei ihan pelkkää referaattiakaan. Kiteytys. Lähteet ja tutkimuskirjallisuus -luettelon laatiminen on yksi tärkeä opittava asia (ARTIKKELEIHIN VIITTAAMINEN!) Liitteitä laitetaan vain jos niitä tarvitaan. Ei koristella. Niihin on viitattava, ne numeroidaan, mutta ei sivunumeroita.

12 huom. esim. - Lähdeluettelo - Lähde - Tutkimuskirjallisuus Opinnäytetyöntekijän työkalupakissa on paljon hyödyllisiä linkkejä. - mm. kaikki meillä tehdyt opinnnäytteet.

13 Seminaarityöt postitetaan kaikille sähköpostilla Ne myös monistetaan: kpl, pienennetään kaksi sivua A4:lle yksipuoleisena tai pienentämättä kaksipuoleisena. Postitusohje on työkalupakissa

14 Sensuurivaihe. Vapaaehtoinen. Viime hetken apu. Viikkoa ennen esitystä on oltava valmiina. Muistakaapa myös opiskelijakongressi! Ja Tiedejuttu-kurssi! Uusi Havina.

15 Työntekijä itse on vastuussa, mutta minä opin ja opetan. Tekemisen eri vaiheita tehdään rinnakkain, ei tosiasiassa niin, että ensiksi, toiseksi, kolmanneksi Aloittakaa kirjoittamaan aika nopeasti, tämä ei ole elämäntehtävä, mutta toisaalta kun tämän tekee hyvin, niin gradukin sujuu helpommin. Seminaarit ovat oppimistilanteita!

16 Selkeät tavoitteet, osatavoitteet Tilan teko, priorisointi Hyvä suunnitelma, aikataulutus: Aloituksen helpottajat Oppimisympäristön rakentaminen Muistuttajat Sosiaalisella tasolla sitoutuminen Jaettu motivaatio

17 Ei tarvitse toimittaa korjattua versiota. Arvosteluun vaikuttaa tietysti työ, mutta myös seminaarityöskentely. Vrt. gradu arvostelu = ankara (1 5, approbatur laudatur) Kolmoseen vaaditaan KAIKILTA perusseikoiltaan kunnossa oleva työ Arvosanat tarvittaessa heti kohta Palkinto

18 Aihevalinta Tutkimusongelman asettaminen ja rajaus Työn rakenne ja jäsentely Lähteistö, sen esittely ja lähdekriittisten varausten esittäminen Käsittelytapa, metodin käyttö ja asioiden ristiriidaton esittäminen Tutkimustulokset Esitystapa, kieli ja tekninen toteutus Yleisarvio

19 Ilmoittauduttava tenttiin Kaksi kysymystä, toiseen vastattava Konseptillinen oikeakielistä, analyyttistä ja rakenteeltaan asiallista tekstiä. Essee, eikä rapotti seminaarityöstä Tulos näkyy vain Oodissa.

20 Ajantasainen ohjelma netissä Postituslistasta Aiheet kaikille/kaikilla? missä mennään Aika kuluu RS2013

Kandiseminaarin aloitus

Kandiseminaarin aloitus Umberto Eco toteaa kirjansa Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään lopuksi: Haluaisin esittää lopuksi kaksi huomiota: tutkielman tekeminen on hauskaa, ja tutkielma on kuin sika: siitä ei

Lisätiedot

Teemaseminaari on. Historiatieteellisen ajattelutavan tarkastelutavan esittämisen keskustelun perusvalmiuksien harjoittelua

Teemaseminaari on. Historiatieteellisen ajattelutavan tarkastelutavan esittämisen keskustelun perusvalmiuksien harjoittelua TEEMASEMINAARI Teemaseminaari on Historiatieteellisen ajattelutavan tarkastelutavan esittämisen keskustelun perusvalmiuksien harjoittelua Askel itsenäiseen tekemiseen jatkotutkinnot ja -tutkimukset maisteriseminaari

Lisätiedot

811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN

811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN 811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN Harjoitus 1: Tutkimussuunnitelma 19.9.2017 Mari Karjalainen 1 Yleistä kurssin suorittamisesta Tutkimusaiheen päätät itse, voit laajentaa JTT-tutkielman pohjalta kandityön

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma, ryhmän ohjaus Teemu Kerola. Referaatti

Kandidaatintutkielma, ryhmän ohjaus Teemu Kerola. Referaatti Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Ryhmä 3, kevät 2013 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Referaatti, aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen Aiheiden valinta 1 Referaatti

Lisätiedot

Tietotekniikan kandidaattiseminaari

Tietotekniikan kandidaattiseminaari Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö

Lisätiedot

Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, kevät Teemu Kerola. Referaatti. Valitse tutkielman aihepiiriin sopiva artikkeli

Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, kevät Teemu Kerola. Referaatti. Valitse tutkielman aihepiiriin sopiva artikkeli Teemu Kerola Tieteellisen kirjoittamisen kurssi Ryhmä 4, kevät 2010 http://www.cs.helsinki.fi/u/arytkone/tiki/sisalto.html Referaatti Aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen 1 Referaatti

Lisätiedot

Opinnäytetyön ulkoasu

Opinnäytetyön ulkoasu Opinnäytetyön ulkoasu Antti Leino Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Suomen kielen tutkinto-ohjelma Tutkielmaohje Syyskuu 2012 Tampereen yliopisto Suomen kielen tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

Gradu-seminaari (2016/17)

Gradu-seminaari (2016/17) Gradu-seminaari (2016/17) Tavoitteet Syventää ja laajentaa opiskelijan tutkimusvalmiuksia niin, että hän pystyy itsenäisesti kirjoittamaan pro gradu -tutkielman sekä käymään tutkielmaa koskevaa tieteellistä

Lisätiedot

Tietotekniikan opintojen aktivointi

Tietotekniikan opintojen aktivointi Tietotekniikan opintojen aktivointi 8.6.2011 Auri Kaihlavirta Päivän agenda HOPSien käsittelyä Päättötyön kirjoittamisen keinoja Opponoinnista Kirjoitustehtävä 1 1 Ryhmätehtävä: HOPSin jälkeen Kirjaa paperille

Lisätiedot

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman laajuus on 10 op, josta kypsyysnäyte 1 op ja tieteellinen tiedonhankinta 2 op. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa tieteellinen tiedonhankinta

Lisätiedot

Aiheen rajaus Tutkimussuunnitelma

Aiheen rajaus Tutkimussuunnitelma Aiheen rajaus Tutkimussuunnitelma Digitaalisen kulttuurin tutkimusmenetelmät 5.2. 2008 Aiheen rajaaminen Aihepiirin täsmentäminen ja supistaminen Aihetta helpompi tutkia Mahdollistaa syvemmän analyysin

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje

Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Tutkintonimike Koulutus Syksy / Kevät 201X Opinnäytetyön aiheen valinnan ja aiheanalyysin hyväksynnän jälkeen tehdään opinnäytetyösuunnitelma.

Lisätiedot

Aiheen rajaus Tutkimussuunnitelma. Aiheen rajaaminen. Aiheen rajaaminen tutkittavaan muotoon

Aiheen rajaus Tutkimussuunnitelma. Aiheen rajaaminen. Aiheen rajaaminen tutkittavaan muotoon Aiheen rajaus Tutkimussuunnitelma Digitaalisen kulttuurin tutkimusmenetelmät 17.3. 2009 2 Aiheen rajaaminen Aihepiirin täsmentäminen ja supistaminen Aihetta helpompi tutkia Mahdollistaa syvemmän analyysin

Lisätiedot

Kansantaloustieteen kandidaatintutkielma 2011 * Kandidaatintutkielma 10 op ja kypsyysnäyte 0 op. * Kirjoitetaan suomenkielellä - poikkeustapauksessa voidaan kirjoittaa englanniksi. * Kandidaatintutkielma

Lisätiedot

Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki)

Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Referaatti, aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen Aiheiden valinta 1 Tavoitteet Tiedonhaku

Lisätiedot

klo 14:15 salissa FYS2

klo 14:15 salissa FYS2 Kandi info 2016: Orientaatio LuK työn ja tutkielman tekemiseen keväällä 2017 28.11.2016 klo 14:15 salissa FYS2 28.11.2016 Jussi Maunuksela 1 Infon tarkoituksena on perehdyttää LuK tutkielman suorittamiseen

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Ryhmäjaon hienosäätö? Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen

Lisätiedot

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Pro gradu - tutkielma Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Usein kysyttyjä kysymyksiä infon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Kandista graduun vai uusi tutkielma? Yksin

Lisätiedot

DIPLOMITYÖ. Ajatuksia ja kokemuksia valvojan näkökulmasta

DIPLOMITYÖ. Ajatuksia ja kokemuksia valvojan näkökulmasta DIPLOMITYÖ Ajatuksia ja kokemuksia valvojan näkökulmasta Luennoija Esko Niemi Tuotantotekniikan professori Valvottuja d-töitä useita kymmeniä Myös ohjaajana teollisuudessa ja yliopistoissa Oma diplomityö

Lisätiedot

TUTKIELMA 5 OP A. Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus Avoin yliopisto Kevät 2016

TUTKIELMA 5 OP A. Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus Avoin yliopisto Kevät 2016 TUTKIELMA 5 OP 402964A Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus Avoin yliopisto Kevät 2016 Aikataulu Orientaatiojakso 21.3.-3.4.2016 Opponointijakso 2.5.-29.5.2016 Opintojakso päättyy 29.5.2016 Tutkielman

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Tavoitteena tutkielma, ei tutkimus Ryhmäjako Tärkeimmät

Lisätiedot

TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015. Tietojenkäsittelyn seminaari

TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015. Tietojenkäsittelyn seminaari TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015 Tietojenkäsittelyn seminaari Suoritetaan 3. opintovuonna. Sisältyy moduuleihin TK0809 ja TK0811. Miksi? Amk tutkinto on KORKEAkoulututkinto. seminaari

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Nimenhuuto Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen ( muista

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Ryhmäjako Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen (mitä

Lisätiedot

Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN

Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN Luennon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Osaamistavoitteet lyhyesti Pro gradu-seminaarin opintopisteiden jakautuminen

Lisätiedot

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari Kandityön kirjoittaminen Opinnäyteseminaari Lue ja kirjoita Ajatukset eivät kasva tyhjästä. Ruoki niitä lukemalla ja kirjoittamalla lukemastasi. Älä luota muistiisi Merkitse alusta asti muistiinpanoihin

Lisätiedot

TIES501 Pro Gradu -seminaari. Kevät 2013

TIES501 Pro Gradu -seminaari. Kevät 2013 TIES501 Pro Gradu -seminaari jussi.hakanen@jyu.fi Kevät 2013 Seminaarin tavoitteet Seminaarin tarkoitus on tukea gradun tekemistä ja valmistumista Seminaarin aikana gradu on tarkoitus saada valmiiksi tai

Lisätiedot

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tutkimussuunnitelma. Miten se tehdään?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tutkimussuunnitelma. Miten se tehdään? Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty Tutkimussuunnitelma Miten se tehdään? 2016 Tutkimussuunnitelma Tutkimussuunnitelma on käsikirjoitus, joka kuvaa tutkimuksen olennaisimmat asiat. Sitä seuraamalla tutkija

Lisätiedot

Seminaarit. sen jälkeen Teollisuuslaitos-seminaari / SWOT analyysi (esitelmät ja

Seminaarit. sen jälkeen Teollisuuslaitos-seminaari / SWOT analyysi (esitelmät ja Seminaarit Seminaarit näkökulmittain ja teollisuudenaloittain Yksi HX-ryhmälle Kaksi seminaaria / harjoitusryhmä (n. 30 opiskelijaa): ensin Näkökulma-seminaari (esitelmät ja opponoinnit 3-4 hengen ryhmissä,

Lisätiedot

Opinnot ja tiedonhankinta. 1op

Opinnot ja tiedonhankinta. 1op 1op Opintojaksosuunnitelma Oppimistavoite Opiskelija sitoutuu opintoihinsa, ottaa vastuun oppimisestaan ja osaa suunnitella opintojaan työelämään suuntautuen. Opiskelija perehtyy ammattikorkeakoulun oppimisympäristöön

Lisätiedot

LUKUVUODEN PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN. Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos

LUKUVUODEN PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN. Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2019-2020 PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos Tutkimusalueet Suositellaan opinnäytetutkielman sijoittumista kasvatustieteiden tutkimuksen vahvuusalueille

Lisätiedot

Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely

Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely 1 Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely Pekka Kohti tohtorin tutkintoa 19.4.2017 UniOGS 2 Ensimmäinen versio väitöskirjasta Käytä Acta -kirjoituspohjaa Aloita väitöskirjan / yhteenvedon tekeminen

Lisätiedot

Poliittinen analyysi. Kevät 2010

Poliittinen analyysi. Kevät 2010 Poliittinen analyysi Kevät 2010 Mitä vaaditaan? 1. Oma kirjallinen työ Pituus n. 10 sivua Lähteitä n. 10 2. Opponointi 3. Osallistuminen metodiluennoille ja aktiivinen osallistuminen seminaari-istuntoihin

Lisätiedot

Talouselämän viestinnän perusteet johdatus tehtäviin. Talouselämän viestinnän perusteet / Pälli

Talouselämän viestinnän perusteet johdatus tehtäviin. Talouselämän viestinnän perusteet / Pälli Talouselämän viestinnän perusteet johdatus tehtäviin Talouselämän viestinnän perusteet / Pälli 8.1.2015 Tehtävät ja arviointi Osio tieteen viestintä (40%) Tieteellinen essee (20% arvosanasta) Dialogikuulustelu

Lisätiedot

Ohje tutkielman tekemiseen

Ohje tutkielman tekemiseen Sauvon koulukeskus 2011 Ohje tutkielman tekemiseen Aiheen valinta Etsi materiaalia Valitse itseäsi kiinnostava aihe. Sovi opettajan kanssa aiheen rajaus. Pyydä opettajalta tutkielmapassiin merkintä aiheen

Lisätiedot

Osaamistavoitteet. Kasvatustiede 35 op Proseminaari 8 op. Mikä on Proseminaari? Opinnäytetyö. Opettele (1) Opiskelua.

Osaamistavoitteet. Kasvatustiede 35 op Proseminaari 8 op. Mikä on Proseminaari? Opinnäytetyö. Opettele (1) Opiskelua. Osaamistavoitteet Kasvatustiede 35 op Proseminaari 8 op Eetu Pikkarainen Kevät 2015 Kurssin käytyään opiskelija: osaa laatia kasvatustieteen alaan kuuluvan tutkimussuunnitelman ja toteuttaa sen käyttämällä

Lisätiedot

Tutkielmavuoden aloitus tiistaina pro gradu tutkielma

Tutkielmavuoden aloitus tiistaina pro gradu tutkielma Tutkielmavuoden aloitus tiistaina 6.9.2011 Kandidaatintutkielma ja pro gradu tutkielma Kandidaatintutkielma kyse itsenäisestä, yleensä ensimmäisestä tutkielmasta usein gradun esitutkimus hiukan normaalia

Lisätiedot

HISTORIAN KANDIDAATTI-

HISTORIAN KANDIDAATTI- HISTORIAN KANDIDAATTI- Aloitus 4.11.2014 SEMINAARI Seija Jalagin & Reija Satokangas Oulun yliopisto, Historia KUKA, MISSÄ? Kaksi seminaariryhmää, kaksi vetäjää Suomen historian ryhmä: FT, yliopistonlehtori

Lisätiedot

Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1

Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 tiina.airaksinen@aalto.fi Kirjoittaminen on palapelin kokoamista Kirjoittaminen on toimintaa Jörn

Lisätiedot

PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti

PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti Harjoitustyön ohje Tehtävänäsi on laatia tutkimussuunnitelma. Itse tutkimusta ei toteuteta, mutta suunnitelman tulisi

Lisätiedot

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Henkilökunta Koordinaattori: Opintosihteeri Tiina Nikander Aikatauluun, ohjelmaan, suorituskirjauksiin

Lisätiedot

Tutkimuspäiväkirja ja tutkimussuunnitelma Eeva Jokinen

Tutkimuspäiväkirja ja tutkimussuunnitelma Eeva Jokinen Tutkimuspäiväkirja ja tutkimussuunnitelma Eeva Jokinen Kääk!??? Idea! TUTKIMUSPÄIVÄKIRJA Empiirisessä tutkimuksessa tutkimustulokset saadaan tekemällä konkreettisia havaintoja tutkimuskohteesta ja analysoimalla

Lisätiedot

Kandiaikataulu ja -ohjeita

Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandin tavoitteet Opinto-opas LuK-tutkielma: kirjallinen työ, osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman kohteena olevaan aihepiiriin, kykyä tieteelliseen kirjoittamiseen ja tieteellisten

Lisätiedot

2 VAADITTAVAT SEMINAARIKÄYNNIT KANDIDAATTI- JA MAISTERIVAIHEEN SEMINAAREISSA...

2 VAADITTAVAT SEMINAARIKÄYNNIT KANDIDAATTI- JA MAISTERIVAIHEEN SEMINAAREISSA... 1 Tiedoston päivitysajankohta on sivun alaosassa. OHJEITA AGROTEKNOLOGIAN PRAE GRADU-, POST GRADU- JA KANDIDAATINSEMINAARIEN PITÄJILLE JA KURSSIMER- KINTÖJEN HAKIJOILLE Sisällys 1 OHJEITA AGROTEKNOLOGIAN

Lisätiedot

Tee tutkielma. Kandidaattiseminaari Seija Jalagin Historiatieteet Oulun yliopisto

Tee tutkielma. Kandidaattiseminaari Seija Jalagin Historiatieteet Oulun yliopisto Tee tutkielma Kandidaattiseminaari Seija Jalagin Histriatieteet Oulun ylipist 15.1.2013 Kandidaattiseminaarissa Esitetään ma tutkimussuunnitelma ja valmis tutkielma (15 20 s.) Oppnidaan tisen seminaarilaisen

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE Ohje hyväksytty osastoneuvostossa 17.8.2005 1 Sisällys 1. Kandidaatintyö ja sen tarkoitus...2 2. Kandidaatintyön aihe ja tarkastaja...3 3. Kandidaatintyön

Lisätiedot

Kandista Pro Gradu tutkielmaan. Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta

Kandista Pro Gradu tutkielmaan. Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Kandista Pro Gradu tutkielmaan Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Kandi / gradu Kandidaatintutkielma on ensimmäinen tieteellinen opinnäytetyö,

Lisätiedot

LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO

LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO 16.5.2011 Sisältö 1. Tutkielmatyöskentelyn käytännönjärjestelyt Hyödyllisiä nettisivuja ja ohjeita Pro gradu tutkielmatyöskentelyn vaiheet Alkuraportti/tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä

Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä Kesäkandidaattiseminaari 2016 Tekstipaja 27.6.2016 Aalto-yliopisto/TKK, Tiina Airaksinen Tiivistelmä Suppea ja itsenäinen teksti, joka kuvaa olennaisen opinnäytteen

Lisätiedot

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti Tutkimussuunnitelmaseminaari Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti Osa I Seminaarin tavoite Tukea pro gradu -tutkielman aiheen valintaa Perehdyttää tutkimussuunnitelman laatimiseen ja Käynnistää tutkielman

Lisätiedot

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2018-2019 PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN TUTKIMUSALUEET Suositellaan opinnäytetutkielmien sijoittumista Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan tutkimuksen

Lisätiedot

Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen

Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen 1(5) Maantieteen yksikkö Oulun yliopisto 22.4.2014 / Äikkään pohjalta Suorsa Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen Maantieteen opinnot, ja FM-opinnot, huipentuvat pro gradu -seminaariin

Lisätiedot

Eläinlääketieteellinen tiedekunta 1(5) Osasto, oppiaine. Osasto, oppiaine

Eläinlääketieteellinen tiedekunta 1(5) Osasto, oppiaine. Osasto, oppiaine Eläinlääketieteellinen tiedekunta 1(5) ELÄINLÄÄKETIETEEN LISENSIAATINTUTKIELMAN ARVIOINTI HENKILÖTIEDOT (opiskelija täyttää) Nimi Opiskelijanumero TUTKIELMAN TIEDOT (opiskelija täyttää) Pyydän lisensiaatintutkielmani

Lisätiedot

EDUTOOL 2010 graduseminaari

EDUTOOL 2010 graduseminaari EDUTOOL 2010 graduseminaari tutkimussuunnitelma, kirjallisuus ja aiheen rajaaminen Sanna Järvelä Miksi tutkimussuunnitelma? Se on kartta, kompassi, aikataulu ja ajattelun jäsentäjä Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Käsi%eet, tutkimussuunnitelma +

Käsi%eet, tutkimussuunnitelma + Käsi%eet, tutkimussuunnitelma + Tutkimuskirjallisuus tutustu$aa tutki$avaan ilmiöön antaa käsi$eet ja näkökulman (joskus teorian) ohjaa menetelmän valintaa luo suuntaviivat ja perusteet ongelman rajaukselle

Lisätiedot

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2017 1 Yleistä Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielman seminaarityöskentelyyn

Lisätiedot

Vinkkejä hyvään graduun. Janne Hukkinen Helsingin yliopisto

Vinkkejä hyvään graduun. Janne Hukkinen Helsingin yliopisto Vinkkejä hyvään graduun Janne Hukkinen Helsingin yliopisto janne.i.hukkinen@helsinki.fi Rakenne: perinteinen toimii Johdanto ja tausta Analyyttinen viitekehys Aineisto ja menetelmät Analyysi Tulokset ja

Lisätiedot

Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1

Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 Tekstin rakenne ja epälineaarinen työskentely Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 tiina.airaksinen@aalto.fi Kirjoittaminen on palapelin kokoamista Kirjoittaminen on toimintaa Miten

Lisätiedot

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,

Lisätiedot

Laboratoriotyöselostuksen laatiminen

Laboratoriotyöselostuksen laatiminen CHEM-C2210 Alkuainekemia ja epäorgaanisten materiaalien synteesi ja karakterisointi Kevät 2016 Laboratoriotyöselostuksen laatiminen Työselostus tehdään kurssin ryhmätyöstä: Atomi/molekyylikerroskasvatuksella

Lisätiedot

35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely

35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely Tieto- ja palvelutalouden laitos / logistiikka 35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely Kurssin tavoitteet Kurssin suorittaminen Työmäärä ja tyytyväisyys Tiedotus ja yhteystiedot Kurssin tavoitteet

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen: tekstin temaattiset osat. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1

Tieteellinen kirjoittaminen: tekstin temaattiset osat. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 Tieteellinen kirjoittaminen: tekstin temaattiset osat Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 tiina.airaksinen@aalto.fi Missä menet? Kirjoita vapaasti Mitä Miksi Miten teet kandintyössäsi.

Lisätiedot

OPINNÄYTE OJENNUKSEEN. Se on vaan gradu!

OPINNÄYTE OJENNUKSEEN. Se on vaan gradu! OPINNÄYTE OJENNUKSEEN Se on vaan gradu! 5.10.2011 Jaana O. Liimatainen Päivän ohjelma 15.15-17 Teemat: Opinnäytetyöprosessi Meininkiä tekemiseen esitys löytyy: valmistu.net http://teemailtapaivat.wikispaces.com

Lisätiedot

Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä

Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Tutkielman arvostelussa on käytössä viisiportainen asteikko (1-5): o Ykkönen (1) merkitsee, että työ on hyväksyttävissä, mutta siinä on huomattavia puutteita.

Lisätiedot

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit)

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Syksy 2015 Aloitusluento 16.09.2015 TkT Eero Hiltunen Tänään Yleistä kandidaattiseminaarista Aikataulut ja osasuoritukset Koulutusohjelmien omat

Lisätiedot

Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella

Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella kn 5.2.2009 Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella Tiedoksi kandidaatintöiden ohjaajille: Valmistautuminen kandityön tekemiseen, esitietovaatimukset: Kandidaatintyö voidaan aloittaa tyypillisesti

Lisätiedot

LuK/TkK-seminaari TKT/DI. Syksy 2008

LuK/TkK-seminaari TKT/DI. Syksy 2008 LuK/TkK-seminaari TKT/DI Syksy 2008 Tutkielman aiheen valinta Keskeinen onnistumiseen vaikuttava tekijä Aihe kannattaa valita sellaiselta alueelta, joka on ainakin osittain entuudestaan tuttu ja mielenkiintoiselta

Lisätiedot

Pikkugee. Krista Anttila Rykäsyryhmä -09

Pikkugee. Krista Anttila Rykäsyryhmä -09 Pikkugee Krista Anttila Rykäsyryhmä -09 Intoa Gradu on usein mielekkäin osa opiskeluja jälkikäteen mietittynä, vaikkei siltä gradua tehdessä tunnukaan varsinkin, jos aihe on jollain lailla antoisa Omaan

Lisätiedot

Tee tutkielma. Kandidaattiseminaari Seija Jalagin Historiatieteet Oulun yliopisto

Tee tutkielma. Kandidaattiseminaari Seija Jalagin Historiatieteet Oulun yliopisto Tee tutkielma Kandidaattiseminaari Seija Jalagin Histriatieteet Oulun ylipist 15.1.2014 Kandidaattiseminaarissa 1) Esitetään ma tutkimussuunnitelma ja valmis tutkielma (15 20 s.) 2) Oppnidaan tisen seminaarilaisen

Lisätiedot

A35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely

A35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely Tieto- ja palvelutalouden laitos / logistiikka A35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely Kurssin tavoitteet Kurssin suorittaminen Kurssin tavoitteet Kurssin tavoitteet Tutustuttaa hankintatoimen

Lisätiedot

Kandidaatintyön arvosteluohjeet

Kandidaatintyön arvosteluohjeet 1 (5) Kandidaatintyön arvosteluohjeet Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 19.9.2011. Näillä arviointiohjeilla on kaksi tarkoitusta. Yhtäältä niillä välitetään selvä viesti sekä ohjaajille

Lisätiedot

ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari aloitusluento Tutkimussuunnitelman laatiminen

ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari aloitusluento Tutkimussuunnitelman laatiminen ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari aloitusluento 12.9.2016 Tutkimussuunnitelman laatiminen Prof. (Professor of Practise) Risto Kiviluoma, Sillanrakennustekniikka Tutkimussuunnitelma Tutkimussuunnitelman

Lisätiedot

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008 AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi Kevät 2008 Kurssin tavoitteet Konferenssisimulaatio Harjoitella tieteellisen tekstin / raportin kirjoittamista Harjoitella tiedon etsimistä ja viittaamista

Lisätiedot

VI Tutkielman tekeminen

VI Tutkielman tekeminen VI Tutkielman tekeminen Mikä on tutkielma? Tutkielma on yhden aiheen ympärille rakentuva järkevä kokonaisuus. Siitä on löydyttävä punainen lanka, perusajatus. Tutkielma on asiateksti. Se tarkoittaa, että

Lisätiedot

Kandin opas. Lukijalle. Proseminaarin tavoitteet ja suorittaminen. Helsingin yliopisto Uskontotieteen laitos

Kandin opas. Lukijalle. Proseminaarin tavoitteet ja suorittaminen. Helsingin yliopisto Uskontotieteen laitos Helsingin yliopisto Uskontotieteen laitos Kandin opas Lukijalle Tämä opas kertoo uskontotieteen aineopintoihin kuuluvan proseminaarin, kandidaatintutkielman ja kypsyyskokeen suorittamisesta. Kandidaatintutkielma

Lisätiedot

MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari

MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN Pertti Alasuutari Lyhyt kuvaus Monografia koostuu kolmesta pääosasta: 1. Johdantoluku 2. Sisältöluvut 3. Päätäntäluku Lyhyt kuvaus Yksittäinen luku koostuu kolmesta osasta

Lisätiedot

Mendeley-viitteidenhallinta

Mendeley-viitteidenhallinta Päivitetty 6.4.2016 Mendeley-viitteidenhallinta Pikavinkkejä: lähdeaineiston tallentaminen, lähteisiin viittaaminen ja lähdeluettelon tekeminen teppo.hjelt@tut.fi Mikä Mendeley on ja mihin sitä käytetään?

Lisätiedot

Kandidaatin opinnäyteseminaari. Intro

Kandidaatin opinnäyteseminaari. Intro Kandidaatin opinnäyteseminaari Intro Seminaari? Seminaari on sarja kokoontumisia, joiden tarkoitus on tukea syksyllä alkavaa opinnäytteen suunnittelua ja keväällä toteutusta. Syksystä kevääseen kulkeva

Lisätiedot

Filosofisen tiedekunnan syventävien opintojen opinnäytetöiden arviointi DP 270/2019

Filosofisen tiedekunnan syventävien opintojen opinnäytetöiden arviointi DP 270/2019 Filosofisen tiedekunnan syventävien opintojen opinnäytetöiden arviointi DP 270/2019 Tutkielman arviointikriteerit ovat seuraavat: Tutkimusaihe ja tutkimuksen tarkoitus Teoreettinen perehtyneisyys ja tutkimuskirjallisuus

Lisätiedot

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit)

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Kevät 2016 Aloitusluento 20.01.2016 TkT Eero Hiltunen 1 Tänään Yleistä kandidaattiseminaarista Aikataulut ja osasuoritukset Aiheet ja ohjaajat

Lisätiedot

Proseminaarin tavoitteet ja suorittaminen

Proseminaarin tavoitteet ja suorittaminen 1 Helsingin yliopisto Uskontotiede Kandin opas Lukijalle Tämä opas kertoo uskontotieteen aineopintoihin kuuluvan proseminaarin, kandidaatintutkielman ja kypsyyskokeen suorittamisesta. Kandidaatintutkielma

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

Tutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä

Tutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä Oulun yliopisto Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman

Lisätiedot

LAMK LIIKUNNAN LAITOS Arto Tiihonen TUKETYÖ

LAMK LIIKUNNAN LAITOS Arto Tiihonen TUKETYÖ LAMK LIIKUNNAN LAITOS Arto Tiihonen TUKETYÖ ARVIOINTI OPINNÄYTEPROSESSISSA Arvioidaan myös oppimista tuketyöprosessin aikana opinnäytetyön lisäksi Opiskelija kirjoittaa koko ajan oppimispäiväkirjaa, joka

Lisätiedot

Pro gradu -tutkielma luonnonmaantieteessä. Jan Hjort

Pro gradu -tutkielma luonnonmaantieteessä. Jan Hjort Pro gradu -tutkielma luonnonmaantieteessä Jan Hjort Miten aloittaa? Aloitus ja aiheen valinta: - Ensimmäiseksi on hyvä miettiä omaa aikataulua: milloin haluaisin aloittaa, milloin voin täysipainoisesti

Lisätiedot

Tekstin rakenne ja prosessimainen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1

Tekstin rakenne ja prosessimainen työskentely. Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 Tekstin rakenne ja prosessimainen työskentely Kandidaattiseminaarin kielikeskuksen osuus, tekstipaja 1 tiina.airaksinen@aalto.fi Tekstipajat ja kypsyysnäyte Kaksi tekstipajaa: 1. paja kesäkuussa ja 2.

Lisätiedot

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 17.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan

Lisätiedot

Pro gradu tutkielman arvostelusta tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmassa

Pro gradu tutkielman arvostelusta tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmassa Tampereen yliopisto Luonnontieteiden tiedekunta Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma Pro gradu tutkielman arvostelusta tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmassa 1. Arvostelussa huomioitavia

Lisätiedot

Esseeohje Tarkoitus Rakenne

Esseeohje Tarkoitus Rakenne Teologinen tiedekunta 24.10.2017 Yleiset esseeohjeet 2017 Opettaja tarkentaa tarvittaessa esim. kirjallisuutta ja mahdollisia lähteitä koskevaa ohjeistusta Esseeohje Tarkoitus Akateeminen essee on tieteellisen

Lisätiedot

83450 Internetin verkkotekniikat, kevät 2002 Tutkielma <Aihe>

83450 Internetin verkkotekniikat, kevät 2002 Tutkielma <Aihe> 83450 Internetin verkkotekniikat, kevät 2002 Tutkielma TTKK 83450 Internetin verkkotekniikat Tekijät: Ryhmän nro:

Lisätiedot

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY. ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY. ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Tiistai 10. tammikuuta 2017, klo 12:15-12:45 (K216, Otakaari 4) Juhana Hiironen RYM/KTA Tärkeät

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2011 Inga Jasinskaja-Lahti

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2011 Inga Jasinskaja-Lahti Tutkimussuunnitelmaseminaari Kevät 2011 Inga Jasinskaja-Lahti Osa II Tämän kurssin tutkimussuunnitelma Tehdään gradun toteuttamista varten Kohderyhmänä kurssin osanottajat, kurssin vetäjä ja gradun ohjaaja

Lisätiedot

LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO

LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO Sisältö 1. Tutkielmatyöskentelyn käytännönjärjestelyt Hyödyllisiä nettisivuja ja ohjeita Ohjaajat ja tutkielmaryhmät Kirjoitusohjeet 2. Miten teen gradun? Aiheen etsiminen

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Tutkintoja koskevan asetuksen (794/2004) 7 :n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa

Lisätiedot

1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET

1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET Tutkielman teko-ohjeet, Rautavaaran lukio 2016 1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET 1.1 Aiheen valinta 1.2 Tutustuminen Kokoa, mitä tiedät ennestään ( piirrä, kirjoita... ) Listaa ylös kysymyksiä aiheesta Lue aiheesta

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan DIGITAALI- TEKNIIKKAA! Digitaalitekniikan matematiikka Luku 0 Sivu 1 (9)

Tervetuloa opiskelemaan DIGITAALI- TEKNIIKKAA! Digitaalitekniikan matematiikka Luku 0 Sivu 1 (9) Tervetuloa opiskelemaan DIGITAALI- TEKNIIKKAA! Digitaalitekniikan matematiikka Luku 0 Sivu 1 (9) Digitaalitekniikan matematiikka Luku 0 Sivu 2 (9) Yleistä opintojaksosta Laajuus 3 op = 80 h, kokonaan lukukauden

Lisätiedot

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Marja Silenti FM, Timo Lenkkeri LK, DI Opiskelijanumero: 12345678 Helsinki 18.11.2005, viimeksi päivitetty 31.05.2011, 17.12.2012 Tutkimussuunnitelma Ohjaaja:

Lisätiedot