7346000 7347000 7348000 2562000 2563000 2564000 2565000 2566000 TUU-13-126 7348000 7347000 7346000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500 m Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet Suomen Ympäristökeskus 2562000 2563000 2564000 2565000 2566000
VAMMAVAARA Tietokantatunnus: TUU-13-126 Muodostuma: Rantakerrostuma Korkeus: 219,5 m mpy. Alueen suhteellinen korkeus: 139,5 m Muodon suhteellinen korkeus: 139 m Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 741,4 ha Karttalehti: 2633 07 Rovaniemi Tervola Sijainti: Vammavaara sijaitseen Rovaniemen ja Tervolan rajalla Kemijoen itäpuolella, noin 5 kilometriä Jaatilasta kaakkoon. Geologia Vammavaara on kalottivaara, jonka rantakerrostumat syntyivät mannerjäätikön reunan peräännyttyä alueelta noin 10 300 vuotta sitten (Johansson ym. 2005) ja Itämeren Ancylusjärvivaihe peitti alueen. Vaaran ylärinteelle syntyi huuhtoutumisraja, joka nykyään sijaitsee noin 220 metrin korkeustasolle. Se on Itämeren jääkauden jälkeisten kehitysvaiheiden ylimmällä korkeustasolla sijaitseva huuhtoutumisraja eli ylin ranta Suomessa (Saarnisto 1981). Vaaran laesta ulottui vedenpinnan yläpuolelle vain neljää pientä kohoumaa, jotka muodostivat saaria muinaiseen Ancylusjärveen. Näillä vedenkoskemattomilla lakialueilla kallioperää peittää huuhtoutumaton hiekkamoreeni, jonka vuoksi niitä kutsutaan moreenikaloteiksi ja vaaroja kalottivaaroiksi. Moreenikalotteja on vaaroissa yleensä yksi, mutta niitä voi olla vaaran pinnanmuodoista johtuen myös useampia kuten Vammavaarassa. Mannerjäätikön peräännyttyä alueelta Vammavaara sijaitsi laajan aina Pohjois-Saksaan ulottuvan ulapan pohjoisreunalla alttiina lounaasta puhaltaneiden voimakkaiden myrskytuulien nostattaman aallokon kulutukselle. Aallokko huuhtoi vaaran etelä- ja länsirinteiden kvartsiittikalliot (DigiKP 200) joko kokonaan tai osittain paljaiksi. Vain kvartsiittilohkareet jäivät jäljelle aallokon kuljettaessa kivet, soran ja hiekan alemmaksi vaaran rinteillä. Maankohoamisen seurauksena aallokko kasasi niistä vaaran rinteille sarjan allekkaisia rantavalleja, joita talven jäät puskivat vasten vaaran rinteitä. Ylimmän rannan alapuolella isoista laattamaisista kvartsiittilohkareista syntyneet heikosti kehittyneet rantavallit ovat matalia ja heikosti hahmottuvia selänteitä. Ne muodostavat vaaran ylärinteelle porrasmaisen sarjan rantavalleja. Niiden alapuolelle pienemmistä lohkareista ja kivistä syntyneet kohtalaisen hyvin kehittyneet matalat rantavallit hahmottuvat paremmin ympäristöstään. Allekaisissa rantavalleissa kivikoko voi vaihdella siten, että lohkareista syntyneiden vallien välissä on kivistä syntyneitä valleja. Lohkareista ja kivistä syntyneitä rantavalleja on vaaran länsija etelärinteillä ylimmän rannan tasolta aina 95 metrin korkeustasolle, mutta yhtenäisimmät avoimet rantavallit sijaitsevat 150-160 metrin yläpuolella ja siitä alaspäin rantavallien lomassa on myös heikommin huuhtoutuneita moreenialueita, joilla kasvaa puustoa. Noin 95 metrin korkeustason alapuolella on pääasiassa hiekasta ja sorasta kerrostuneita kasvillisuuden peittämiä rantavalleja. Biologia Kivikossa esiintyy kvartsiittilohkareiden lisäksi satunnaisesti myös pieniä dolomiittilohkareita, jotka monipuolistavat muuten karujen pintojen lajistoa. Kivikot ovat melko laajalti puuttomia ja luonnontilaisia lukuun ottamatta leveää hiihtoladun pohjaa. Kivet ovat keltaisten karttajäkälien, kaarrekarpeen ja pohjoisessa yleisen paasisuolikarpeen kirjomia. Kivien päällä esiintyy paikoin isovillakarvetta. Kivien välit ovat joko kasvittomia tai osin tinajäkälien ja kivitierasammalen peittämiä. Kalliokasvillisuus on kauttaaltaan karua ja kunnon jyrkänteiden puuttumisen vuoksi yksipuolista. Kalliopintoja luonnehtivat kartta- ja napajäkälät sekä kaarrekarve ja kivitierasammal. Kallioiden väleissä on variksenmarja-, kanerva-, puolukka- ja mustikkavarvikoita. Ylärinteiden metsät vaihtelevat karuista, harvoista kalliomänniköistä moreenipeitteisten osien kuiviin ja kuivahkoihin kankaisiin. Huuhtoutumattomalla laella kasvaa sen sijaan tiheää, tuoreempaa havusekametsää. Aluskasvillisuutta vallitsevat variksenmarja, puolukka ja mustikka. Tynnyripärin laajoja kivikoita reunustavat harvat männiköt, joissa on myös tykkyvaurioisia ja kilpikaarnaisia mäntyjä. Enimmäkseen rinnepuustot ovat kuitenkin kasvatusmänniköitä. Alarinteen lehtomaisilla kohdilla kasvaa mm. hiirenporrasta, käenkaalia, lehtotähtimöä, metsäkurjenpolvea, mesiangervoa, sudenmarjaa, tuomea ja tähtitalvikkia. Alarinteiden liepeiltä on havaittu myös useita neidonkenkiä (VU) ja leskenlehti (RT). Maisema ja muut arvot Vammavaara rantakerrostumineen hahmottuu laajalta alueelta eteläisen Kemijoen laaksoa. Erityisen hyvin se on nähtävissä saavuttaessa Kemistä Rovaniemelle Koivun kylän kohdalla, jossa olevien peltoaukeiden kohdalla se hahmottuu hyvin. Vammavaaran ylärinteen rantakivikoilta avautuu mieleenpainuva joki- ja vaaramaisema Kemijoen laaksoon sekä läheisille vaara-alueille, erityisesti Pisavaaralle ja Kivaloille. Vammavaaran rinteillä syntyneet eriikäiset rantavallit ja niiden välissä olevat kalliopaljastumavyöhykkeet ja moreenialueet pinnanmuotojen monimuotoisuus luovat vaihtelua muodostuman sisäiseen maisemaan. Vaaran länsirinteellä on aikoinaan hakattu
laskettelurinteen ura. Valtakunnallisesti arvokas Vammavaaran kallioalue (KAO120092) sijaitsee muodostuman alueella. Kirjallisuus: DigiKP 200 Bedrock of Finland - DigiKP 200. GTK. Version 1,0. Accessed 16.03.2010 http://www.geo.fi/en/bedrock.html. Johansson, P. (toim.) & Kujansuu, R. (toim.); Eriksson, B., Grönlund, T., Kejonen, A., Maunu, M., Mäkinen, K., Saarnisto, M., Virtanen, K. & Väisänen, U. 2005. Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys. Summary: Quaternary deposits of northern Finland - explanation to the maps of Quaternary deposits 1:400 000. Geologian tukimuskeskus. Espoo. 236 p. Saarnisto, M. 1981 Holocene emergence history and stratigraphy in the area north of the Gulf of Bothnia. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Series A. III. Geologica - Geographica 130. 42 p. Ympäristöhallinnon eliötietojärjestelmä (Hertta). 2010. Suomen ympäristökeskus, Helsinki.
TUU-13-126 Vammavaara. Ylimmän rannan tasoon syntynyt ylin rantavalli, jota jää on työntänyt koholle. Kuvassa etualalla on vaaran laen huuhtoutumatonta moreenikalottia. Kuva: K. Mäkinen, GTK. TUU-13-126 Vammavaara. Näkymä ylimmän rannan yläpuolelta ylimpien rantavallien yli kohti kaakkoa. Kuva: K. Mäkinen, GTK.
TUU-13-126 Vammavaara. Näkymä Vammavaaran ylimmän rannan tasolla olevien rantakivikoiden yli lounaaseen kohti Kemijoen alajuoksua. Kuva: K. Mäkinen, GTK. TUU-13-126 Vammavaara. Näkymä Vammavaaran ylimmän rannan tasolla olevien rantavallien yli luoteeseen kohti Pisavaaraa. Kuva: K. Mäkinen, GTK.