VAALAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA (2011) Sivistyslautakunta 72/30.7.2014 Tämä opetussuunnitelman päivitys sisältää Opetushallituksen tekemän perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutoksen lukuun 5.4 Perusopetuksen oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen (4/011/2014). (Luku 5.4 vastaa Vaalan kunnan perusopetuksen opetussuunnitelman yleisen osan lukua 4.11 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen). Päivitetty versio luvusta 4.11 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen tulee voimaan 1.8.2014 alkaen. 4.11 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 4.11.1 Oppilashuollon tehtävä Lasten ja nuorten kehitysympäristön ja koulun toimintaympäristön muuttuessa oppilashuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa koulun perustoimintaa. Oppilashuolto liittyy läheisesti koulun kasvatus- ja opetustehtävään. Oppilashuoltotyössä otamme huomioon lapsen edun ensisijaisuuden. Oppilaalla on oikeus saada maksutta sellainen oppilashuolto, jota opetukseen osallistuminen edellyttää. Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa kouluyhteisössä. Oppilashuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä ja koko kouluyhteisöä tukevana yhteisöllisenä oppilashuoltona. Tämän lisäksi oppilailla on lakisääteinen oikeus yksilökohtaiseen oppilashuoltoon. Koulussa oppilashuolto on kaikkien kouluyhteisössä työskentelevien ja oppilashuoltopalveluista vastaavien työntekijöiden tehtävä. Teemme yhteistyötä kouluterveydenhuollon, kuraattori- ja psykologipalveluja tarjoavien tahojen, lastensuojelun ja muiden tarpeellisten asiantuntijoiden kanssa riippuen kulloisestakin tilanteesta ja siinä tarvittavista asiantuntijoista. Tästä yhteistyöstä käytämme nimitystä monialainen yhteistyö. Oppilashuoltotyön kulmakivinä ovat luottamuksellisuus, kunnioittava suhtautuminen oppilaaseen ja huoltajaan sekä heidän osallisuutensa tukeminen. Yksittäisen oppilaan asioiden käsittelystä ja siinä tarvittavista asiantuntijoista sovimme aina oppilaan tai huoltajan kanssa oppilaan ikä ja edellytykset huomioiden. Oppilaille ja huoltajille annamme tiedon käytettävissä olevasta oppilashuollosta ja ohjaamme heidät hakemaan tarvitsemiaan palveluja.
4.11.2 Yhteisöllinen oppilashuolto Yhteisöllisen oppilashuoltotyön tavoitteina on seurata, arvioida ja kehittää kouluyhteisön ja oppilasryhmien hyvinvointia ja huolehtia kouluympäristön terveellisyydestä, turvallisuudesta ja esteettömyydestä. Tätä työtä teemme yhdessä oppilaiden, huoltajien ja muiden lasten ja nuorten hyvinvointia edistävien viranomaisten ja toimijoiden kanssa. Em. yhteistyötahojen kuuleminen ja osallistuminen työhön luo yhteenkuuluvuuden ja keskinäisen huolenpidon tunnetta ja avointa vuorovaikutusta. Näin voimme ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä, tunnistaa niitä aiemmin ja tarjota tukea sitä tarvitseville. Oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Siihen kuuluu fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus. Lähtökohtana on kaikkien kouluyhteisössä työskentelevien turvallisuuden varmistaminen kaikissa tilanteissa. Rauhallinen ilmapiiri edistää työrauhaa. Koulun järjestyssäännöt lisäävät kouluyhteisön turvallisuutta, viihtyisyyttä ja sisäistä järjestystä. Opetuksen järjestäjä laatii suunnitelman oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä osana koulukohtaista oppilashuoltosuunnitelmaa (viittaus!). Opettaja tai rehtori ilmoittaa koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta tilanteeseen osallistuneiden huoltajille. Koulurakennuksesta sekä opetustiloista ja -välineistä huolehtiminen ylläpitää ympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta. Kouluyhteisöllä on yhtenäiset toimintatavat eri oppimisympäristöissä tapahtuvaa opetusta ja välitunteja varten. Noudatamme eri oppiaineiden opetukseen laadittuja turvallisuusohjeita. Opetuksen järjestäjä varmistaa, että oppilaan oppimisympäristö työelämään tutustumisen aikana on turvallinen. Kouluympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä kouluyhteisön hyvinvointia edistämme ja seuraamme jatkuvasti. Arvioimme niitä kolmen vuoden välein toteuttavissa tarkastuksissa. Myös koulukuljetuksia, tapaturmien ennaltaehkäisyä ja tietoturvallisuutta koskevat toimintatavat ovat turvallisuuden edistämistä. 4.11.3 Yksilökohtainen oppilashuolto Yksilökohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaalle annettavia kouluterveydenhuollon palveluja, oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalveluja sekä yksittäistä oppilasta koskevaa monialaista oppilashuoltoa. Kouluterveydenhuollossa toteutettavat laajat terveystarkastukset sekä muut määräaikaistarkastukset ovat osa yksilökohtaista oppilashuoltoa ja niistä tehtävät yhteenvedot tuottavat tietoa myös yhteisöllisen oppilashuollon toteuttamiseen. Oulunkaari tuottaa Vaalan kunnan perusopetuksen oppilashuollon palvelut tiiviissä yhteistyössä opetustoimen kanssa. Oulunkaarelle nimetään yksi yhteinen vastaava kuraattori. Vaalan osalta koulupsykologin palvelut tullaan toteuttamaan Utajärvi-Vaala - alueen perheneuvolan psykologin toimesta. Tarkoituksena on, että tähän asti ostopalveluna toteutetut perheneuvolapalvelut lakkautetaan ja jatkossa (1.9.2014 alkaen) Utajärvi-Vaala
perheneuvolassa on oma psykologi. Koulukuraattorin ja kouluterveydenhuollon osalta palvelut jatkuvat ennallaan. Koulukuraattori on Vaalan koulukeskuksessa 2 päivää viikossa ja kouluterveydenhoitaja 4 päivää viikossa. Yksilökohtaisen oppilashuollon tavoitteena on seurata ja edistää oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä, terveyttä, hyvinvointia ja oppimista. Tärkeätä on myös varhaisen tuen turvaaminen ja ongelmien ehkäisy. Otamme huomioon oppilaiden yksilölliset edellytykset, voimavarat ja tarpeet niin tukitoimissa kuin koulun arjessa. Yksilökohtainen oppilashuolto perustuu aina oppilaan tai huoltajan suostumukseen. Oppilaan osallisuus, omat toivomukset ja mielipiteet huomioimme häntä koskevissa toimenpiteissä ja ratkaisuissa hänen ikänsä, kehitystasonsa ja muiden edellytystensä mukaisesti. Oppilashuoltotyössä noudatamme tietojen luovuttamista ja salassapitoa koskevia säännöksiä (Katso 4.11.6). 4.11.4 Oppilashuoltoa ohjaavat suunnitelmat Paikallisella tasolla oppilashuoltoa ohjaavia suunnitelmia ovat opetussuunnitelman lisäksi - lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, - koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma. 4.11.5 Kunnan ja koulun oppilashuoltoryhmät A. Opiskeluhuollon ohjausryhmä Opetuksen järjestäjä asettaa monialaisen opiskeluhuollon ohjausryhmän, joka vastaa kunnan antaman esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen oppilas- ja opiskeluhuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Se on monialainen ryhmä, johon kuuluvat edustajat eri koulumuodoista, terveydenhuollosta ja sosiaalipalveluista. Ohjausryhmän jäseninä ovat seuraavat henkilöt: - sivistysjohtaja - perhepalveluiden palveluesimies (Oulunkaari) - neuvolapalveluiden esimies (Oulunkaari) - varhaiskasvatuksen johtaja - perusopetuksen edustaja (yhtenäiskoulun rehtori tai Veneheiton koulun rehtori) - lukiokoulutuksen edustaja (apulaisrehtori). Kokouksiin voidaan kutsua tarvittaessa asiantuntijajäseniä. Ohjausryhmä päivittää lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman opiskeluhuoltoa koskevan osuuden. B. Koulukohtainen oppilashuoltoryhmä
Koulukohtainen oppilashuoltoryhmä vastaa koulun oppilashuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Sitä johtaa opetuksen järjestäjän nimeämä edustaja. Opetuksen järjestäjä ja oppilashuollon palveluja tuottavat tahot päättävät yhdessä ryhmän kokoonpanosta, tehtävistä ja toimintatavoista. Oppilashuoltoryhmä voi tarvittaessa kuulla asiantuntijoita. Ryhmän keskeinen tehtävä on kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen sekä muun yhteisöllisen oppilashuollon toteuttaminen ja kehittäminen. (Katso 4.11.2 Yhteisöllinen oppilashuolto.) Oppilashuoltoryhmän ensimmäisenä tehtävänä syksyllä on koulukohtaisen oppilashuoltosuunnitelman sisällön tuottaminen. Siinä pitää kuulla niin henkilökuntaa kuin oppilaita ja huoltajia sekä muita yhteistyökumppaneita. C. Asiantuntijaryhmä Asiantuntijaryhmä kootaan yksittäisen oppilaan tai oppilasryhmän tuen tarpeen selvittämiseksi ja oppilashuollon palvelujen järjestämiseksi. Ryhmän kokoaa se opetushenkilöstön tai oppilashuollon palveluiden edustaja, jolle asia työtehtävien perusteella kuuluu. Keitä muita asiantuntijoita ryhmässä on riippuu aina käsiteltävän asian luomasta tarpeesta. Ryhmän kokoonpano siis vaihtelee tapauskohtaisesti. Kulloinenkin ryhmä nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön, joka voi olla kokoonkutsuja (esim. luokanopettaja tai -valvoja, kuraattori) tai joku muu, jonka tehtäviin sovittujen toimien edistäminen ja/tai niistä tiedottaminen luontevasti kuuluu. Koska oppilashuoltotyössä on aina ensiarvoisen tärkeää tehdä yhteistyötä oppilaan ja/tai huoltajan kanssa, niin oppilaan asioiden käsittely ryhmässä kuin asiantuntijoiden nimeäminen ryhmän jäseniksi ja muiden yhteistyötahojen tai oppilaiden läheisten osallistuminen ryhmän työskentelyyn edellyttää aina oppilaan tai huoltajan yksilöityä kirjallista suostumusta. Ryhmän jäsenillä on lisäksi oikeus pyytää neuvoa oppilaan asiassa tarpeellisiksi katsomiltaan asiantuntijoilta, jotka eivät itse ole läsnä ryhmän kokoontumisessa. 4.11.6 Oppilashuollon kirjaamiset, tietojen luovuttaminen ja salassapito Yksittäistä oppilasta koskevan asian käsittelystä asiantuntijaryhmässä laaditaan oppilashuoltokertomus. Ryhmän vastuuhenkilö kirjaa yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi välttämättömät tiedot oppilashuoltokertomukseen. Kirjauksia voivat tehdä myös muut asiantuntijaryhmän jäsenet. Kertomus laaditaan jatkuvaan muotoon, joka etenee aikajärjestyksessä. Jos sivulliselle annetaan oppilashuoltokertomukseen sisältyviä tietoja, asiakirjaan on lisäksi merkittävä, mitä tietoja, kenelle sivulliselle ja millä perusteella tietoja on luovutettu. Oppilashuoltokertomukset ja muut oppilashuollon tehtävissä laaditut tai saadut yksittäistä oppilasta koskevat asiakirjat tallennetaan oppilashuoltorekisteriin. Opetuksen järjestäjä
vastaa henkilötietojen käsittelystä ja ylläpitää em. rekisteriä. Oppilashuoltorekisteriin tallennetut tiedot, jotka koskevat yksittäistä oppilasta tai muuta yksityistä henkilöä, ovat salassa pidettäviä. Kouluterveydenhuollon henkilöstö ja psykologi kirjaavat yksilökohtaisen oppilashuoltotyön säädetysti potilaskertomukseen ja muihin potilasasiakirjoihin. Vastaavasti oppilashuollon kuraattori kirjaa asiakastiedot kuraattorin asiakaskertomukseen. Oppilaan yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseen ja toteuttamiseen osallistuvilla on salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä oppilashuollosta vastaavalle viranomaiselle sellaiset tiedot, jotka ovat välttämättömiä yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi. Lisäksi heillä on oikeus saada ja luovuttaa toisilleen sekä oppilaan opettajalle, rehtorille ja opetuksen järjestäjälle oppilaan opetuksen asianmukaisen järjestämisen edellyttämät välttämättömät tiedot. Tiedon luovuttaja harkitsee, onko kyse välttämättömästä tiedosta. Luovutettava tieto voi koskea mm. sellaista oppilaan sairautta, joka tulee ottaa opetustilanteessa huomioon. Kaikissa tapauksissa pyritään aina ensisijaisesti hankkimaan oppilaan tai huoltajan suostumus salassa pidettävän tiedon luovuttamiseen. Jos oppilas siirtyy toisen opetuksen järjestäjän opetukseen, aikaisemman opetuksen järjestäjän on pyydettävä oppilaan tai tarvittaessa hänen huoltajansa suostumus siihen, että uudelle opetuksen järjestäjälle voidaan siirtää oppilashuollon asiakasrekisteristä sellaiset salassa pidettävät tiedot, jotka ovat tarpeellisia oppilashuollon jatkuvuuden kannalta. Sen sijaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot toimitetaan salassapidon estämättä viipymättä toiselle opetuksen järjestäjälle. Ne voidaan antaa myös uuden opetuksen järjestäjän pyynnöstä.