1 NUORTEN LIIKUNTAKÄYTTÄYTYMINEN JA SEN TUKEMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA Titta Halme Kehittämishankeraportti Kesäkuu 2006 Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Tekijä(t) Halme, Titta Julkaisun laji Kehittämishankeraportti 2 Sivumäärä Julkaisun kieli Suomi Luottamuksellisuus Salainen saakka Työn nimi Nuorten liikuntakäyttäytyminen ja sen tukeminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Koulutusohjelma Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Jyväskylä Työn ohjaaja(t) Pietiläinen, Hannele Toimeksiantaja(t) Tiivistelmä Kehittämishankkeessa tarkastellaan suomalaisten 16-19 vuotiaiden nuorten liikuntakäyttäytymistä tutkimusten valossa, verrataan nuorten liikunnan harrastamisen riittävyyttä terveyden kannalta annettuihin suosituksiin sekä ammatillisen peruskoulutuksen opetussuunnitelmaan. Tytöt käyttävät liikuntaan samanikäisiä poikia vähemmän aikaa. Tyttöjen liikunta on intensiteetiltään poikien liikuntaa kevyempää. Liikunnallisesti passiivisia nuoria on eri tutkimusten mukaan 1-25 prosenttia ikäluokasta. Noin puolet nuorista liikkuu omatoimisesti ja 20-40 prosenttia osallistuu ohjattuihin liikuntaharrastuksiin, yleisimmin urheiluseuran harjoituksiin. Suosituimmat liikuntalajit ovat pyöräily, kävely, juoksu ja tytöillä jumppa sekä pojilla jalkapallo ja jääkiekko. Noin puolet nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Ensisijaiset toimenpiteet tulisi suunnata liikuntaa harrastamattomiin nuoriin. Ammatillisessa peruskoulutuksessa liikunnan opetuksella on sivurooli. Avainsanat (asiasanat) Nuoret, liikunta, liikuntaharrastus, ammatillinen koulutus Muut tiedot -
Author(s) Halme, Titta Type of Publication Development project report Pages Language Finnish Confidential Until Title Supporting of physical exercise behaviour of young people in vocational education [Nuorten liikuntakäyttäytyminen ja sen tukeminen ammatillisessa peruskoulutuksessa] Degree Programme Vocational Teacher Education, Jyväskylä Tutor(s) Pietiläinen, Hannele Assigned by Abstract This development project report will be reviewed physical exercise behaviour of Finnish youth in contrast to guidelines defined to health related physical activity and curriculum of vocational education. Girls use less time to physical activity than boys. Intensity of girls exercise is generally lower than intensity of boys. One to 25 percent of youth are physically inactive. One half of youth exercise non-organized and 20 to 40 percent prefer supervised sport exercises. Cycling, walking and jogging are the most popular sports. Especially girls hobby gymnastics and boys football and ice hockey. Generally about half of youngsters exercise health-related enough. Primary operations should be directed to physically inactive young people. Physical activity teaching has little role in vocational eduvation. Keywords Youth, physical activity, exercise Miscellaneous -
SISÄLTÖ JOHDANTO...1 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS...2 2 16-19 VUOTIAIDEN NUORTEN LIIKUNTAKÄYTTÄYTYMINEN...3 2.1 Liikuntaan käytetty aika...3 2.2 Liikunnan intensiteetti...4 2.3 Omatoiminen ja ohjattu liikunta...5 2.4 Liikunnan muodot...5 3 LIIKUNTA AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN OSANA...6 4 LIIKUNTASUOSITUKSIA...7 4 POHDINTA...9 LÄHTEET...14
1 JOHDANTO Nuorten liikuntakäyttäytyminen on ajankohtainen teema, sillä yhteiskuntamme on muuttunut nopeasti yhä vähemmän arkiaskareissa liikuntaa vaativaan suuntaan. Aiemmin liikuntaa kertyi luonnollisesti paikasta toiseen siirtymisinä ja fyysisesti vaativiin työtehtäviin osallistumisena. Nykyisin terveyden kannalta riittävän liikunnan saaminen perustuu vapaa-ajan omaehtoisiin ja ohjattuihin liikuntaharrastuksiin. Kuljettavat matkat, kuten koulumatkat ovat lyhentyneet, jolloin niiden kävelemisestä tai pyöräilemisestä kertyy vähemmän liikuntaa kuin aiemmin. Muut matkat kuten kauppa- ja harrastusmatkat sekä sosiaalisten tapaamisten vaatimat matkat kuljetaan yhä useammin autolla tai muuten ei-liikunnallisesti. Samanaikaisesti kaikenikäisen väestön, myös nuorten, ylipainoisuus ja lihavuus ovat lisääntyneet nopeasti (Bundred et al. 2001, Seidell 1999, WHO 2003). Liikunta lisää yksilön kaikinpuolista hyvinvointia (Borms 1986, Grupe 1982, 84-102, Karvonen ym. 2003, 137-139) ja tukee nuoren kasvua ja kehitystä (Borer 1995, Haywood 1993, 80, Strong 1990). Liikunta vahvistaa elimistön tukikudoksia, luita ja niveliä sekä vähentää kehon rasvaprosenttia, myös kasvuvuosina (Borer 1995, Malina 1984, 20). Useiden tutkimusten mukaan liikunnallisesti aktiiviset nuoret ovat ikätovereitaan hoikempia, heidän verenpaineensa on matalampi ja veren HDLkolesterolin osuus korkeampi kuin verrokeilla (Armstrong ja McManus 1994, Russel ja Craig 1996, Wanne ym. 1983). Kansanterveydellisesti merkittävien sairauksien kuten sydän- ja verisuonitautien ja aikuistyypin diabeteksen varhaisvaiheiden on todettu kehittyvän jo lapsuusiässä (Boreham ja Riddoch 2001, Janz ym. 2002, Raitakari ym. 1994, Telama ym. 2001). Liikunnallisella elämäntavalla on myös taipumus kantaa läpi elämän (Laakso 1981, 85, Pate ym. 1996, Strong 1990). On ajankohtaista selvittää, miten nuoret liikkuvat, mitä liikunnan muotoja he suosivat, paljonko liikuntaan käytetään aikaa ja kuinka rasittavaa heidän liikuntansa on. Laaditun raportin perusteella voidaan arvioida nuorten liikunnan riittävyyttä ja liikunnan harrastamisen tukemisen muotoja. Koulutusjärjestelmä tavoittaa suurimman osan 16-19 vuotiaista nuorista, joten sen rooli nuorten liikunnan harrastamisen tukemisessa voi olla merkittävä.
2 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS Tämä kehittämishanke sai innoituksensa Opetusministeriön tilaamasta Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen raportista, jossa referoitiin ja tulkittiin aiheesta olemassa oleva suomalainen tutkimustieto (Halme 2006). Kehittämishankkeen tavoitteena on kuvailla 16-19 vuotiaiden nuorten liikuntakäyttäytymistä, verrata sitä annettuihin liikuntasuosituksiin ja etsiä keinoja nuorten liikunnan harrastamisen tukemiseen. Tavoitteet 1. Kuinka paljon 16-19 vuotiaat nuoret harrastavat liikuntaa? 1.1. Kuinka monta kertaa viikossa nuoret liikkuvat? 1.2. Kuinka paljon nuorilta kuluu aikaa liikkumiseen? 1.3. Onko liikunnan määrässä ikäeroja? 1.4. Onko liikunnan määrässä sukupuolieroja? 2. Millaista liikuntaa 16-19 vuotiaat nuoret suosivat? 2.1. Mitä liikuntamuotoja nuoret yleisimmin harrastavat? 2.2. Onko liikunta ohjattua vai omatoimista? 2.3. Kuinka raskasta liikunta on? 2.4. Onko liikunnan muodossa ikäeroja? 2.5. Onko liikunnan muodossa sukupuolieroja? 3. Millainen rooli liikunnan opetuksella on ammatillisen peruskoulutuksen opetussuunnitelmassa? 4. Harrastavatko nuoret terveytensä kannalta riittävästi liikuntaa?
3 2 16-19 VUOTIAIDEN NUORTEN LIIKUNTAKÄYTTÄYTYMINEN 2.1 Liikuntaan käytetty aika Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys tutkimuksen (Helakorpi ym. 2004) mukaan viimeisten vuosikymmenten aikana vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt ja työmatkaliikunta vähentynyt. Pojat liikkuvat tyttöjä useampia kertoja viikossa (Aarnio 2002, Heinonen ym. 2000, Suuri kansallinen liikuntatutkimus 2001-02). 15-24 vuotiaista tytöistä ja pojista runsas viidennes (Helakorpi ym. 2004) ja 16-17 vuotiaista tytöistä lähes puolet ja pojista yli puolet liikkuu useammin kuin kolme kertaa viikossa vähintään puolen tunnin ajan (Kouluterveyskysely 2005, Tammelin 2005). Sekä 17-vuotiaat tytöt että pojat liikkuvat vuotta nuorempia tyttöjä ja poikia harvemmin (Kouluterveyskysely 2005). Liimataisen (2000) mukaan reilu kolmannes 17-vuotiaista tytöistä ja pojista harrasti liikuntaa omatoimisesti tai ohjatusti vähintään neljä kertaa viikossa. Aarnion (2002) tutkimista 16-18 vuotiaista tytöistä ja pojista runsas neljännes liikkui yli kolme kertaa viikossa. Noin joka kuudes 15-16 vuotias tyttö ja joka neljäs poika liikkuu vähintään kaksi kertaa viikossa niin, että hikoilee ja hengästyy yhteensä vähintään kahden tunnin ajan (Huisman 2004). Puolet 15-16 vuotiaista tytöistä ja runsas puolet pojista liikkuu vähintään tunnin päivittäin. (Tammelin 2005). 80 prosenttia liikunnan harrastajista liikkuu vähintään 30 minuuttia kerrallaan ja runsas 60 % liikkuu vähintään 40 minuuttia kerrallaan (Zacheus ym. 2003). Tilastokeskuksen noin kymmenen vuoden välein toistaman Ajankäyttötutkimuksen (Herva ja Vuolle 1991, Niemi ja Pääkkönen 1989 ja 2001) mukaan 16-19 vuotiaiden nuorten liikuntaan päivittäin käyttämässä ajassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia vuosien 1979-2000 välillä. Tytöt käyttivät keskimäärin liikuntaan noin 30 minuuttia ja pojat 45 minuuttia päivässä, joka sisälsi ulkoiluun, kävelyyn, metsästykseen, kalastukseen, sienestykseen, muuhun liikuntaan, liikuntaan liittyvään toimintaan ja liikuntaan liittyviin matkoihin käytetyn ajan.
4 Runsas viidennes kuusitoistavuotiaista tytöistä ja pojista (Aarnio 2002, Kouluterveyskysely 2005), seitsemäntoistavuotiaista runsas kymmenennes (Liimatainen 2000) ja kahdeksantoistavuotiaista tytöistä 30 % ja pojista 40 % liikkuu harvemmin kuin kerran viikossa (Yang 1997). Valtakunnallisen tutkimuksen mukaan harvemmin kuin kerran viikossa liikkuvia oli 18 % 15-24 vuotiaista tytöistä ja 14 % pojista (Helakorpi ym. 2004). Liikunnallisesti passiivisiksi lasketaan eri tutkimusten mukaan 1-25 prosenttia nuorista. Kouluterveyskyselyssä (2005) 16-17 vuotiaista tytöistä yksi ja pojista kaksi prosenttia ilmoitti, ettei liiku lainkaan vapaa-ajallaan (Kouluterveyskysely 2005). Huismanin (2004) tutkimuksessa noin joka viides 16-17 vuotiaista nuorista ei harrastanut liikuntaa eikä hyötyliikuntaa vapaa-ajallaan. Keskisen (2000) tutkimuksessa liikuntaa harrastamattomia oli 7 prosenttia 14-18 vuotiaista nuorista ja viisitoistavuotiaat olivat liikunnallisesti passiivisimpia (15 %). 17-25 vuotiaista tytöistä noin joka kuudes ja pojista joka viides on liikunnallisesti passiivinen. (Heinonen ym. 2000, Zacheus ym. 2003.) Pojista useammat kuin tytöistä on liikunnallisesti passiivisia (Heinonen ym. 2000, Liimatainen 2000). 2.2 Liikunnan intensiteetti 15-18 vuotiaat pojat harrastavat tyttöjä enemmän ja kuormittavampaa liikuntaa (Tammelin 2005, Yang 1997, Zacheus ym. 2003). Hengästyttävää ja hikoiluttavaa (raskasta) liikuntaa harrastaa 16-25 vuotiaista tytöistä 44 % ja pojista 64 %. Raskasta liikuntaa harrastaa vähintään viisi kertaa viikossa alle 10 % nuorista, viidennes nuorista harrastaa 3-4 krt/ vk ja viidennes nuorista liikkuu raskaalla intensiteetillä 1-2 kertaa viikossa. (Zacheus ym. 2003.) Kouluterveyskyselyn (2005) mukaan 16-17 vuotiaista tytöistä 60 % ja pojista 70 % harrastaa hengästymistä ja hikoilemista aikaansaavaa liikuntaa vähintään kaksi tuntia viikossa. Hengästymistä ja hikoilua aiheuttavaa liikuntaa harrastaa vähintään seitsemän tuntia viikossa joka kymmenes 15-16 vuotias tyttö ja joka neljäs poika (Tammelin 2005).
5 Liikunnan harrastajista rasittavalla tasolla liikkuu 25 %, ripeästi 60 % ja rauhallisesti 5 % (Zacheus ym. 2003). Noin neljäsosa 15-16 vuotiaista nuorista harrastaa ripeää liikuntaa korkeintaan kerran viikossa (Tammelin 2005). 2.3 Omatoiminen ja ohjattu liikunta Järjestetty liikunta on yhä yleisempää ja vapaamuotoinen liikunta on vähenemässä. Pojista useammat kuin tytöistä osallistuvat urheiluseuran harjoituksiin. (Suuri kansallinen liikuntatutkimus 2001-02.) 40 % 15-16 vuotiaista tytöistä ja 50 % pojista liikkuu omatoimisesti (Huisman 2004). Liimataisen (2000) mukaan omatoimisesti liikkuvia nuoria on yli puolet 17-vuotiaista tytöistä ja 70 % pojista. Kolmannes 15-16 vuotiaista tytöistä ja puolet pojista osallistuu vapaa-ajallaan ohjattuun liikuntaan (Huisman 2004). Liimataisen (2000) mukaan ohjattuun liikuntaan osallistuu vajaa puolet 17-vuotiaista tytöistä ja yli puolet pojista. Aarnio (2002) puolestaan raportoi osallistumisprosentin olevan 21 % 16-18 vuotiailla tytöillä ja 35 % pojilla. 16-17 vuotiaista tytöistä 20 % ja pojista 28 % osallistuu urheiluseuran harjoituksiin (Tammelin 2005). Vähintään kerran viikossa urheiluseuran harjoituksissa käy 18-vuotiaana tytöistä ja pojista noin viidesosa (Yang 1997). Urheiluseuran harjoituksiin osallistuu useammin kuin kerran viikossa vajaa kolmannes 16-18 vuotiaista tytöistä ja noin 40 prosenttia samanikäisistä pojista. Urheiluseuran harjoituksiin osallistuminen vähenee iän myötä. (Rimpelä 2005.) 2.4 Liikunnan muodot Lähes kaikissa referoiduissa tutkimuksissa nousevat samat liikuntamuodot ja lajit suosituimmiksi, vaikka liikunnan muotoja on ryhmitelty ja kysytty vaihtelevilla tavoilla. Pyöräily, kävely ja juoksulenkkeily ovat yleisimmin harrastettuja lajeja. Tytöt
6 harrastavat seuraavaksi yleisimmin uintia, tanssia, rullaluistelua sekä vanhimmissa ikäluokissa kuntosalia ja aerobicia. Poikien lajeja ovat jalkapallo, salibandy, uinti ja jääkiekko, rullalautailu sekä vanhimmissa ikäluokissa kuntosali. (Aarnio 2002, Keskinen 2000, Pääkkönen ja Niemi 2002, Tammelin 2005, Zacheus ym. 2003). 3 LIIKUNTA AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN OSANA Opetushallituksen antamien ammatillisen peruskoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan koulutuksessa oleville opiskelijoille on tavoitteena antaa valmiuksia ammatillisen osaamisen ohella muun muassa omasta ja muiden terveydestä huolehtimiseen. (Opetussuunnitelmat 2006, 10-11.) Ammatillisen peruskoulutuksen laajuus on 120 opintoviikkoa, josta yhteisiä opintoja on 20 opintoviikkoa, ammatillisia opintoja 90 opintoviikkoa ja valinnaisia opintoja 10 opintoviikkoa. Liikunta- ja terveystietoa kuuluu kaikille pakollisiin yhteisiin opintoihin yhteensä kaksi opintoviikkoa eli yksi opintoviikko molempia. Valinnaisissa opinnoissa liikuntaa ja terveystietoa voi sisällyttää tutkintoonsa 0-4 opintoviikkoa. (Opetussuunnitelmat 2006, 15-17.) Jyväskylän Ammattiopistossa sosiaali- ja terveysalan opinnoissa liikuntaa on yksi opintoviikko yhteisissä opinnoissa ensimmäisenä vuonna (JAO 2006). Liikunnan opetuksen keskeisenä sisältönä on opiskelijan itsensä laatima henkilökohtainen liikuntaohjelma, sen noudattaminen ja seuranta sekä liikunnan eri muotojen harjoittaminen erilaisissa ympäristöissä, kuten eri vuodenaikoina. Kurssin tavoitteena on, että opiskelija osaa hyödyntää liikuntaa oman terveytensä, hyvinvointinsa sekä toiminta- ja työkykynsä ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Hänen on tiedoillaan ja toiminnallaan osoitettava ymmärtävänsä liikunnan yhteydet edellä mainittuihin tekijöihin. (Opetussuunnitelmat 2006, 38.) Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija osaa ehkäistä terveyttä kuluttavia tekijöitä ja toimintamalleja sekä edistää terveyttä tukevia ja uudistavia tekijöitä. Hänen tulisi ymmärtää työn ja terveyden väliset yhteydet, osata arvioida
7 kuormittavuustekijöitä ja antaa ensiapua, kehittää työtapojansa ja työturvallisuutta sekä huolehtia ergonomiasta. (Opetussuunnitelmat 2006, 39.) 4 LIIKUNTASUOSITUKSIA Nuorten liikuntakäyttäytymisen piirteitä hahmotettaessa on olennaista suhteuttaa tutkimustulokset nuorille muotoiltuihin liikuntasuosituksiin. Liikunnassa tulisi kiinnittää huomiota käytetyn ajan lisäksi liikkumisen muodon ja intensiteetin vaihtelevuuteen sekä liikunnan luonnollisuuteen ja monipuolisuuteen. Edellä mainitut seikat huomioiva omatoiminen ja ohjattu liikunta ovat yhtä arvokkaita terveyden, kasvun ja kehityksen kannalta. Liikunnan monipuolisuus on avainasemassa nuoruusvuosina. Liikunnan tulisi sisältää lihasvoimaa ja -kestävyyttä, nopeutta, joustavuutta sekä luiden terveyttä harjoittavia ja ylläpitäviä harjoitteita. Kansainvälisesti hyväksytyn lausuman mukaan jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus päivittäiseen terveyttä edistävään ja liikuntataitoja kartuttavaan liikuntaaktiivisuuteen. Ympäristön tulisi olla turvallinen ja liikuntaan kannustava. Liikunnan tulisi tukea liikuntataitojen kehittymistä ja ylläpitämistä. Lasten hyvinvoinnista vastuussa olevien aikuisten tulisi ymmärtää liikunnan tärkeys ja mahdollistaa lasten liikunnallinen kehitys. (NASPE 2006ab, Oja ja Vuori 1999, 400, Pangrazi ym. 1996.) Näiden periaatteiden toteutuminen olisi tärkeää vielä nuoruusiässäkin. Vanhempien ja opettajien vastuulla on mahdollistaa nuoren liikunnan harrastaminen kannustamalla ja patistamalla häntä liikunnan pariin, esittelemällä hänelle erilaisia lajeja ja etsimällä tätä kautta nuorelle mieleisiä liikunnan harrastamismuotoja. Tärkeää on myös antaa aikaa ja paikkoja liikunnan harrastamiseen sekä tarjota mahdollisesti tarvittavaa kulkemisapua. Koulumatkojen liikunnallisesti kulkemiseen on syytä kannustaa vielä mopo- ja auto-ajokortti-ikäisiäkin. 16-19 vuotiaiden nuorten kohdalla voidaan soveltaa aikuisten liikuntasuosituksia, jotka käyvät ilmi muun muassa UKK-instituutin (2006) vastoittain esittelemän
8 liikuntapiirakan kautta (Kuvio 1). Perusliikuntaa (esim. arki- ja hyötyliikuntaa) tulisi harjoittaa 5-7 kertaa viikossa vähintään 3-4 tuntia viikossa tai täsmäliikuntaa (varsinaisia liikuntalajeja) 2-3 tuntia viikossa. Suositeltavinta olisi, että viikon aikana kertyy sekä perus- että täsmäliikuntaa. Kuvio 1 Liikuntapiirakka (UKK-instituutti 2006) Heinosen ym. (2000) tutkimuksessa terveyden kannalta riittävä liikunta määriteltiin vähintään kolme kertaa viikossa toistuvaksi, kerrallaan vähintään 30 minuuttia kestäväksi jonkin verran hikoilua ja hengästymistä tuottavaksi ripeäksi liikunnaksi. Kyseiseen tutkimukseen osallistuneista 17-25 vuotiaista tytöistä liikkui terveytensä kannalta riittävästi 39 % ja pojista 55 prosenttia. Huisman (2004) määritteli nuorten terveyden kannalta riittävän liikunnan useammin kuin kolme kertaa viikossa tapahtuvaksi. Liikunnan tulisi olla intensiteetiltään hikoilua ja hengästymistä aikaansaavaa yli kahden tunnin ajan viikossa. Mainitut kriteerit täytti tutkimukseen osallistuneista 15-16 vuotiaista tytöistä vajaa puolet ja pojista noin puolet.
9 Muiden tutkimusten tuloksia ja terveyden kannalta riittävän liikunnan suosituksia verrattaessa havaitaan liikunnallisesti passiivisia tyttöjä olevan jonkin verran vähemmän kuin poikia. Toisaalta pojista suurempi osa kuin tytöistä harrastaa vähintään kolme kertaa viikossa liikuntaa. Pojat myös liikkuvat keskimäärin tyttöjä raskaammalla intensiteetillä, eli poikien liikunta kuormittaa elimistöä enemmän kuin tyttöjen liikunta. Terveyshyötyjen saavuttamiseksi liikunnan tulee olla riittävän kuormittavaa. Tytöistä noin puolet ei hikoile ja hengästy liikkuessaan. Pojilla vastaava kevyesti liikkuvien osuus on noin kolmannes. Karkeasti otettuna loppujen nuorten eli noin 50-70 prosentin, liikunta on terveyden kannalta riittävää. Terveyshyötyjen saavuttamiseksi liikuntaa tulisi harrastaa myös vähintään kolme kertaa viikossa, jonka kriteerin täyttää tutkimusten mukaan 20-70 % nuorista. Liikuntaa hyvin vähän tai ei ollenkaan harrastavia nuoria on mittaustavasta riippuen jopa joka neljäs. 4 POHDINTA Ammatillisen peruskoulutuksen opetussuunnitelma kattaa laajasti merkittäviä liikunnan ja terveystiedon osa-alueita. Tavoitteiden mukaan kyseisten aineiden opetuksella pyritään opiskelijoiden, tulevien työntekijöiden yleisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja parantamiseen. Liikunnalla ja terveystiedollisilla valmiuksilla nähdään olevan yhteyksiä ammatillisen koulutuksen tärkeimmän tavoitteen, ammattitaidon kehittämisessä ja ylläpitämisessä. Kaikille opiskelijoille ja aloille yhteiseen tavoiteltavaan ydinosaamiseen kuuluvat oppimis-, ongelmanratkaisu-, vuorovaikutus-, viestintä- ja yhteistyötaitojen kehittyminen. Tavoitteen saavuttanut opiskelija osaa arvioida omaa osaamistaan sekä hankkia ja jäsennellä tietoa ja neuvotella asioista. Hän osaa myös tunnistaa sekä omia että muiden ihmisten tunnetiloja sekä huomioida ne rakentavasti toiminnassaan. (Opetussuunnitelmat 2006, 10-11.) Monet edellä mainituista ovat liikunnan ja/ tai terveystiedon opetuksen tavoitteina ja niiden harjoittelu on luontevaa sijoittaa osaksi liikunnan opetusta. Liikunnan ja
10 terveystiedon opetuksen tavoitteet, tuntimäärät ja sijoittelu ovat kuitenkin ristiriitaiset. Opetussuunnitelmatasolla kyseisten aineiden sisältöä pidetään varsin tarpeellisena, mutta niiden opettamiseen käytetään kohtalaisen vähän tunteja. Liikunnan ja terveystiedon opetusta on koko kolmivuotisen koulutuksen aikana yhteensä vain 80 tuntia, joista niistäkin osa etäopiskelua. Mainittu aikaresurssi ei riitä opetussuunnitelman perusteissa mainittujen tavoitteiden saavuttamiseen läheskään kaikkien opiskelijoiden kohdalla. Tavoitteiden saavuttaminen eli liikunta- ja terveystietämyksen hyödyntäminen oman terveyden, hyvinvoinnin ja toiminta- ja työkykyisyyden ylläpitämisessä ja kehittämisessä, jää liiaksi opiskelijan oman harrastuneisuuden ja kiinnostuksen varaan. Vetoaminen vapaaehtoisten liikuntakurssien valitsemismahdollisuuteen ei korjaa tilannetta, sillä todennäköisesti ne opiskelijat, jotka jo ovat sisäistäneet liikunnan terveyttä edistävän roolin osallistuvat runsaimmin valinnaisille kursseillekin. Liikuntaa vieroksuvat opiskelijat löytävät varmasti itselleen mielekkäämpiä valinnaisia opintoja, vaikka juuri he olisivat liikunnan opetuksen tärkein kohderyhmä. Ristiriitainen viestintä ja tilanne varmasti hämmentävät opiskelijoita, ehkä opettajiakin. Jos ja kun liikunnan ammatillisia opintoja tukeva rooli myönnetään opetussuunnitelmatasolla, olisi sen opetukseen käytettävät resurssit suhteutettava sisällön tärkeyden kanssa. Usein kuultu perustelu liikunnan ja terveystiedon opetuksen pienille tuntimäärille on, ettei koulutuksen laajuutta voida lisätä. Toimenpiteitä voidaan tehdä myös koulutuksen sisäisiä painotuksia tai toimintamalleja sekä ajattelumalleja muuttamalla. Liikunnan harrastaminen auttaa jaksamaan fyysisesti ja psyykkisesti sekä (opiskelu)työ- että vapaa-ajalla. Se muun muassa rentouttaa, auttaa jäsentelemään asioita, harjoittaa itsen kuuntelu- ja yhteistyötaitoja. Liikunnalliseen toimintaan käytetty tunti ei siis ole yksi yhteen pois muiden aineiden opetukseen käytettävissä olevasta ajasta. Opiskelu voi olla tehokkaampaa, opiskelijat keskittyneempiä ja asiat tulla opituiksi syvällisemmin jos kahdeksan tunnin ammatillisten aineiden opiskelun sijasta opiskellaankin seitsemän tuntia ja liikutaan yksi tunti. Monikaan opettaja ei ole halukas luopumaan oman aineensa opetustunneista, mutta aika moni varmaankin haluaisi motivoituneita ja aktiivisia opiskelijoita tunneilleen. Liikunnan lisääminen voisi olla yksi ratkaisumalli paljon puhuttuun opiskelijoiden uupumukseen. Tuore tutkimustieto kannustaa aktivoimaan nuoria liikkumaan ja huolehtimaan terveydestään paremmin.
11 Aikuisuuden kynnyksellä on kriittinen vaihe liikunnan vähenemiseen, kun samanaikaisesti kehon muutosten kanssa usein elinympäristö ja sosiaaliset kontaktit muuttuvat. Peruskoulun jälkeen nuoret jakaantuvat toisen asteen koulutuksen eri muotoihin ja osa aloittaa työelämässäkin. Osa nuorista muuttaa pois lapsuuden kodistaan joko kouluasuntolaan tai itsenäisesti asumaan. Elämäntapamuutokset voivat olla merkittäviä liikunnankin osalta. Kotoa pois muuttaville tulee nopeasti paljon uusia velvollisuuksia ja rahan arvo konkretisoituu, jolloin liikunnalle ei ehkä jää aikaa tai sen harrastamiseen ei ole varaa. Samoin koulu voi viedä yhä enemmän aikaa ja iän myötä nuorille tulee uusia ajanviettomahdollisuuksia kilpailemaan liikuntaan käytetyn ajan kanssa. Liikunta ja liikunnan harrastaminen voidaan käsittää ja määritellä monella tavalla. Tiukimpien kriteerien mukaan liikunnan harrastaminen on varsinaisten liikuntalajien harrastamista liikunnan saamisen tarkoituksessa ja mielellään ohjatussa tilanteessa. Liikunnan aikana tulee ilmetä hengästymistä ja hikoilua. Puhuttaessa taas pelkästään liikkumisesta syntyy kelpuutettavan liikunnan intensiteetin määrittämisen vaikeus. Liikkuahan voi hitaasti tai hyvin raskaasti kuormittavastikin. Lapsille on luonnollista liikkua leikin ja muiden toimien ohessa. Viime aikoina liikuntasuosituksia laadittaessa liikunnaksi on kelpuutettu vähintään 10 minuutin jaksoissa tapahtuva arkiliikunta vartavasten liikunnan saamiseksi toteutetun liikuntaharjoittelun ohella. Liikunnallinen passiivisuus lisääntyy iän myötä. Polarisoituminen on samanaikaisesti vahvaa. Liikuntaa harrastavat nuoret liikkuvat yhä enemmän. Toisaalta vähän liikkuvien nuorten joukko on yhä passiivisempi, vaikkei sen prosentuaalisesti ainakaan merkittävästi ole todettu kasvaneen. 20 % 16-18 vuotiaista tytöistä ja 16-vuotiaista pojista liikkui omatoimisesti alle kerran viikossa. 18-vuotiaiden poikien ryhmässä osuus oli 27 %. Useammin kuin kolme kertaa viikossa liikkui noin neljännes tytöistä ja pojista. (Rimpelä 2005.) Ohjatun liikunnan määrä voi olla näillä nuorilla mitä vain. Tutkimusten prosenttiluvuista on vaikea päätellä, moniko nuori on todella liikunnan lisäämistä vailla. Omatoimisesti ja ohjatusti liikkuvien nuorten osuudet saattavat olla
12 päällekkäisiä ja todellisuudessa oletettua suurempi osa nuotista elää varsin pienellä liikuntamäärällä. Yksi tehokkaimmista ja halvimmista nuorten liikunnan lisäämiskeinoista on koulumatkojen liikunnalliseen kulkemiseen kannustaminen. Kolme neljäsosaa nuorista käveli tai pyöräili koulumatkat (Zacheus ym. 2003). Aarnion (2002) tutkimuksen mukaan joka kymmenes tyttö ja viides poika harrasti liikuntaa pysyvästi yli 30 kk. Liikuntaa pysyvästi säännöllisesti harrastavista tytöistä 61 ja pojista 80 % osallistui ohjattuun liikuntaan. (Aarnio 2002.) Nuoruusiän liikuntakäyttäytymisessä näyttäisi olevan tyypillistä jo aiemmin aloitetun ohjatun liikuntaharrastuksen liikuntaa lisäävä vaikutus. Omatoiminen liikuntaharrastus lopetetaan helpommin kuin ohjattu liikuntaharrastus, ilmeisesti seuran vuoksi. Liikuntaryhmäliikunnan lopettamisen yhteydessä nuori menettää mahdollisesti myös monia tärkeitä sosiaalisia kontakteja. Nuorten liikuntaharrastusten ylläpitämiseksi ja liikunnan aloittamiseen kannustamiseksi tulisikin harkita ohjattujen ei-kilpailullisten liikuntamahdollisuuksien lisäämistä. Nuorten olisi tärkeä saada kokeilla liikunnan eri muotoja vaikka useampaankin kertaan eri-ikäisinä löytääkseen itselleen kulloinkin mieleisimmän liikuntamuodon. Aikuisten pitäisi kannustaa nuoria tähän ja kuunnella nuorten mielipiteitä ja toiveita. Esimerkiksi koulussa voisi olla eri lajien tutustumismahdollisuuksia ja tiloja käytettävissä nuorten harrastuksiin. Vanhempien tulisi mahdollisuuksien mukaan auttaa nuoria varusteiden hankinnassa, muissa liikuntakustannuksissa ja liikuntapaikoille kulkemisessa. Tai ainakin nuoria pitäisi ymmärtää siinä määrin, että sallittaisiin heidän omat toimintamuodot elleivät ne vaaranna kenenkään turvallisuutta eivätkä ole laittomia. Tämä kehittämishanke on pohdiskeleva asiantuntijalausunto 16-19 vuotiaiden nuorten liikuntakäyttäytymisestä ja liikunnan merkityksestä heidän iässään. Liikunnan avulla on mahdollista vaikuttaa nuorten kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Oppilaitoksilla on suuri rooli nuorten joka päiväisessä elämässä, suurin osa nuorista viettää niissä suuren osan ajastaan. Koulutusta suunnittelevien ja toteuttavien tahojen on mahdollista raportin pohjalta pohtia mahdollisesti tarpeellisia
13 käytännön toimenpiteitä. Raportin tieto on rajattua ja sen laajentaminen voisikin olla hyödyllistä esimerkiksi opiskelija- ja opettajahaastattelujen muodossa tarkempien tilannetietojen saamiseksi. Raportin tieto on myös nopeasti vanhentuvaa, joten sitä tulisi kerätä ja tarkentaa jatkuvasti uusin tutkimuksin.
14 LÄHTEET Aarnio, M. 2002. Leisure-time physical activity in late adolescence. A cohort study of stability, correlates and familiar aggregation in twin boys and girls. Kuopion yliopiston julkaisuja D. Lääketiede 292. Kuopion yliopisto. Armstrong, N., McManus, A. 1994. Children s fitness and physical activity: a challenge for physical education. British journal of physical education 25(1), 20-6. Boreham, C., Riddoch, C. 2001. The physical activity, fitness and health of children. Journal of sport sciences 19, 915-29. Borer, K. T. 1995. The effects of exercise on growth. Review. Sports medicine 20, 375-97. Borms, J. 1986. The child and exercise: an overview. Journal of sports sciences 4, 3-20. Bundred P., Kitchiner D., Buchan I. Prevalence of overweight and obese children between 1989 and 1998: population based series of cross sectional studies. BMJ 322: 326-30, 2001. Grupe, O. 1982. Bewegung, Spiel und Leistung im Sport. Verlag Karl Hofmann. Schorndorf. Halme, T. 2006. Lasten ja nuorten liikuntakäyttätyminen. Asiantuntijaraportti opetusministeriölle. Haywood, K. M. 1993. Life span motor development. 2. painos. Human Kinetics. Champaign. Heinonen, O. J., Lainio, M., Oittinen, A., Parkkunen, H., Rinne, R., Sinkkonen, A., Suominen, S., Takamäki, M., Tähtinen, J. 2001. Näin Turku liikkui vuonna 2000. Turun kaupungin liikuntaviraston julkaisuja. Helakorpi, S., Patja, K., Prättälä, R., Aro, A. R., Uutela, A. 2004. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys. Kansanterveyslaitoksen julkaisusarja B13/2004. Herva, H., Vuolle, P. 1991. Liikunta suomalaisten ajankäytössä. Tilastollinen vertailu 10-64 vuotiaiden liikuntaharrastuneisuudesta vuosina 1979 ja 1987. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 79. LIKES. Jyväskylä. Huisman, T. 2004. Liikunnan arviointi peruskoulussa 2003. Yhdeksäsluokkalaisten kunto, liikunta-aktiivisuus ja koululiikuntaan asennoituminen. Oppimistulosten arviointi 1/2004. Opetushallitus. Helsinki. Janz, K. F., Dawson, J. D., Mahoney, L. T. 2002. Increases in physical fitness during childhood improve cardiovascular health during adolescence: the Muscatine study. International journal of sports medicine 28 suppl 1, 15-21.
15 JAO 2006. http://www.jao.fi/?deptid=11634&searchword=opetussuunnitelma (viitattu 27.6.2006) Karvonen, P., Siren-Tiusanen, H., Vuorinen, R. 2003. Varhaisvuosien liikunta. VK- Kustannus Oy. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä. Keskinen, V. Kiirettä pitää. Kaverit, koti ja nuorten vapaa-aika Helsingissä 2000. Helsingin kaupungin tietokeskus, tutkimuksia 2001: 10. Kouluterveyskysely 2005. STAKES. Helsinki. www.stakes.fi/kouluterveys/index.html (viitattu 1.4.2006) Laakso, L. 1981. Lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristö aikuisiän liikuntaharrastusten selittäjänä: retrospektiivinen tutkimus. Studies in sport, physical education and health 14. Jyväskylän yliopisto. Liimatainen, E. 2000. Prososiaalinen käyttäytyminen, minäkäsitys ja liikuntaharrastus 11- ja 17-vuotiailla nuorilla. Research Reports on Sport and Health 126. LIKES. Jyväskylä. Malina, R. M. 1984. Physical growth and maturation. Teoksessa J. R. Thomas (toim.) Motor development during childhood and adolescence. Burgess Publishing company. Minneapolis. S. 2-26. NASPE 2006a. National association for sport and physical education. Active start: a statement of physical activity guidelines for children birth to five years. http://www.aahperd.org/naspe/template.cmf?template=ns_active.html (viitattu 1.4.2006) NASPE 2006b. National association for sport and physical education. Physical activity for children: a statement of guidelines for children ages 5-12, 2 nd edition. http://www.aahperd.org/naspe/template.cfm?template=ns_children.html (viitattu 1.4.2006) Niemi, I., Pääkkönen, H. 1989. Ajankäytön muutokset 1980-luvulla. Tilastokeskuksen tutkimuksia 153. Helsinki. Niemi, I., Pääkkönen, H. 2001. Ajankäytön muutokset 1990-luvulla. Kulttuuri ja viestintä 2001: 6. Tilastokeskus. Helsinki. Oja, P., Vuori, I. 1999. Suomalaisten liikunta. Teoksessa I. Vuori, S. Taimela (toim.) Liikuntalääketiede. Duodecim. 2. uudistettu painos. Vammala. 400-408. Opetussuunnitelmat 2006. www.edu.fi/julkaisut/maaraykset/ops/sosiaali_korjattu14062001.pdf (viitattu 27.6.2006)
16 Pangrazi, R. P., Corbin, C. B., Welk, G. J. 1996. Physical activity for children and youth. Journal of physical education, recreation and dance 67 (4), 38-43. Pate, R. R., Baranowski, T., Dowda, M., Trost, S. G. 1996. Tracking of physical activity in young children. Medicine and science in sports and exercise 28, 92-6. Pääkkönen, H., Niemi, I. 2002. Suomalainen arki. Ajankäyttö vuosituhannen vaihteessa. Kulttuuri ja viestintä 2002: 2. Tilastokeskus. Helsinki. Raitakari, O. T., Porkka, K. V. K., Taimela, S., Telama, R., Räsänen, L., Viikari, J. S. A. 1994. Effects of persistent physical activity and inactivity on coronary risk factors in children and young adults. American journal of epidemiology 140, 195-205. Rimpelä, M. Terveystottumusten kehityssuunnat. Esitelmä XIV Liikuntalääketieteen Päivillä 27.10.2005. Biomedicum. Helsinki. Henkilökohtainen tiedonanto. Russell, S. J., Craig, C., L. 1996. Preschool physical activity level and change in body fatness in young children. Commentary. Clinical journal of sport medicine 6(3), 211. Seidell J. C. Obesity: a growing problem. Acta Paediatrica Supplement 88: 46-50, 1999. Strong, W. B. 1990. Physical activity and children. Circulation 81(5), 1697-701. Suuri kansallinen liikuntatutkimus 2001-02. 2002. Lapset ja nuoret. Opetusministeriö, Nuori Suomi ry., Suomen Liikunta ja Urheilu, Kunto ry., Suomen Olympiakomitea, Helsingin kaupunki. SLU:n julkaisusarja 4/02. Tammelin, T. Tunti päivässä kertyy vain joka toiselle kouluikäiselle. Liikunta & Tiede 4/2005. Henkilökohtainen tiedonanto. Telama, R., Välimäki, I., Nupponen, H., Numminen, P., Sääkslahti, A., Raitakari, O. 2001. Suomalaisten lasten ja nuorten liikunta tänään. Duodecim 117, 1382-8. UKK-Instituutti. 2006. Liikuntapiirakka. www.ukkinstituutti.fi/fi/liikuntavinkit/503. (viitattu 1.4.2006) Wanne, O., Viikari, J., Telama, R., Åkerblom, H. K., Pesonen, E. 1983. Physical activity and serum lipids in 8-year-old Finnish school boys. Scandinavian journal of sports sciences 5(1), 10-4. WHO. Obesity and overweight. Global strategy on diet, physical activity and health. 2003 Yang, X. 1997. A multidisciplinary analysis of physical activity, sport participation and dropping out among young Finns: a 12-year follow-up study. Research reports on sports and health 103. LIKES.
Zacheus, T., Tähtinen J., Rinne R., Koski, P., Heinonen, O. J. 2003. Kaupunkilaisten liikunta ikäpolvittain. Turkulaisten liikuntatottumukset 2000-luvun alussa. Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisuja A:201. 17