Martina Paatela-Nieminen

Samankaltaiset tiedostot
Martina Paatela-Nieminen

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

Tyhjän tilan hallintaa

Matkaraportti liittyen CIMAM konferenssiin Rio de Janeirossa

Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Sari Airola PÖÖKÖ JA MYSTEERIN KESÄVIERAAT

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

JUURI SINULLE SOPIVIA KIRJOJA

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi vuotias vuotias vuotias vuotias vuotias.

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI , Muistiinpanot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Muotoilutoimisto Uhcun nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita.

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

VIRVATULIKYSELY VUOTIAILLE, kevät 2013

Toimintakertomus 2016

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

OPISKELIJAN MUISTILISTA

Opetusharjoittelun tuntisuunnitelma

Martti Raevaara Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma -koulutus (TaM)

Opetuksen tavoitteet

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

Koululaisten oma yhteiskunta

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy Matti Talala& Jarkko Jakkula

KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA joka päivä 12-17

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Hakemus Suosituskirje

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.

MOOC linjakkaan digiopetuksen muotona. Kokeilu kulttuuriperinnön opetuksessa. PedaForum-päivät, Jyväskylä,

Sano minulle kuva. Kokemuksia kuvailusta Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä Ateneumin taidemuseossa. Teksti: Maija Karhunen

Pimeän Kuva kaunokirjallisuutta lääketieteen opetuksessa. Tampere

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

KUINKA TURVATA JOKAISELLE OPPILAALLE KORKEATASOINENN TAIDEAINEIDEN OPETUS JOKAISELLA LUOKKA ASTEELLA?

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

lehtipajaan! Opettajan aineisto

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Etkot & Jatkot. Art Pro

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Keskiviikko

Kerran nuori leijona kysyi minulta minun määritelmääni johtajuudesta ja sen suhteesta Lions Club Internationaliin, johon vastasin:

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA FSA:n vuosikokous

Kansainvälisyys kuuluu kaikille oppia kotona ja maailmalla Aila Ylihärsilä

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

OECD Youth Forum Helsinki Arja Terho

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

Preesens, imperfekti ja perfekti

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Kahden poliittisten nais kirjailijoiden vertailu. Hella Wuolijoki Umayya Abu-Hanna

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

Transkriptio:

Martina Paatela-Nieminen

Sisältö 3 InSEAn joulunumerossa on esillä seuraavat aiheet Toimittajalta 4 Kokemuksia InSEAn maailmanneuvoston jäsenyydestä Riitta Heikkinen 8 IP Teacher Training in Art Education -hanke Hollannissa Marika Raita 10 Utrecht ja Rotterdam - kaupungeista, kouluista ja oppilaista Hanna Parviainen ja Carolina von Schantz 12 Erilaiset taidekasvattajat Helena Björk 13 Uudistus Sveitsin tapaan Mikko Kettunen 15 Kriitikoiden käsityksiä kuvakirjasta Haastattelussa Sylvia ja Kenneth Marantz Martina Paatela-Nieminen 17 Taiteen muisti -näyttely Sinebrychoffin taidemuseossa Leena Hannula 18 Keväällä 2006 tapahtuu

Toimittajalta 3 InSEAn joulunumerossa on esillä seuraavat aiheet Riitta Heikkisen aktiivinen toiminta Suomen InSEAn ja maailmanneuvoston parissa on huomioitu, kun Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton hallitus valitsi hänet vuoden 2005 kuvataidekasvattajaksi. Hallituksen perusteluissa Heikkisen aktiivisuus InSEAn Suomen osastossa ja maailmanneuvoston jäsenenä oli yksi keskeisistä valintakriteereistä. Heikkisellä oli myös tärkeä rooli koordinaattorina InSEAn Euroopan konferenssin yhteydessä vuonna 1992 Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton näyttelyn Tuhat ja yksi arkkia järjestämisessä. Lisäksi Heikkinen on toiminut useissa taideprojekteissa yhdessä unkarilaisten, tsekkiläisten, venäläisten ja puolalaisten taidekasvattajien kanssa. Suomen InSEAn hallitus onnittelee Riitta Heikkistä saamastaan kunnianosoituksesta. Tässä numerossa on Riitta Heikkisen mielenkiintoinen artikkeli, jossa hän kertoo kokemuksistaan InSEAn maailmanneuvoston jäsenenä vuosien 1993 2002 välisenä aikana. InSEAn jäsen ja taidekasvatuksen osaston assistentti Marika Raita ja kuusi osaston opiskelijaa osallistuivat IP Teacher Training in Art Education hankkeeseen, jonka ensimmäinen vaihe toteutettiin Hollannissa maaliskuussa 2005. Hanke sai alkunsa Tallinnan Cumulus konferenssissa 2003, kun hollantilainen taidekasvattaja Marjolijn Brussaard esitteli ideaansa kuvataideopettajille. Lähtökohtaa pidettiin hyvänä ja hanke päätettiin aloittaa. Hanketta kehitettiin edelleen seuraavassa Cumulus konferenssissa Moskovassa 2003. Hanke muotoiltiin Sokrates -ohjelmaksi, sille anottiin rahoitusta ja sovittiin partnerikouluista, jotka osallistuvat hankkeeseen. Hanketta täsmennettiin edelleen Cumuluksen konferenssissa Oslossa 2004. Kun tieto rahoituksesta selvisi valittiin opettajat ja opiskelijat opetuskokeiluun. Riitta Heikkinen keväällä 2005. Valokuvaaja:Ville-Matti Rautjoki. Kuvassa vas. puheenjohtaja Klaus Savolainen Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitosta, oik. Vantaan kaupungin kulttuuritoimenjohtaja Annukka Larkio tutustua heidän Columbus of Art and Designiin lahjoittamaan 17 000 teoksen kuvakirjakokoelmaan. Leena Hannula esitteli InSEAn jäsenille Taiteen muisti konservoinnin kerrostumia taidenäyttelyn Sinebrychoffin taidemuseossa joulukuussa. Hannula kertoi mielenkiintoisesti konservaattorin työstä. Näyttely alkoi elää, kun taideteoksia katsottiin lähietäisyydeltä, taustapuolelta, vaakatasolta ja vinosti. Yllättävät näkökulmat antoivat uudenlaista tietoa maalauksista ja niiden kunnosta. Antoisan esittelyn jälkeen vietettiin pikkujoulua Sinebrychoffin taidemuseon ateljeessa ja vaihdettiin kuulumisia. Näyttely on auki 3.11.2005 26.2.2006 saakka. Kuvakirjojen amerikkalaiset asiantuntijat Sylvia ja Kenneth Marantz kävivät elokuussa Suomessa. Vein pariskunnan Satua ja Totta näyttelyyn, jonka jälkeen haastattelin heitä kuvakirjoista. Artikkelissa mainitaan myös Marantzien nettiosoite, jossa voi InSEAn hallitus toivottaa jäsenilleen Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2006 Martina Paatela-Nieminen

Riitta Heikkinen 4 TUNTEMATON LIETTUA KOKEMUKSIA InSEA:N MAAILMAN- NEUVOSTON JÄSENYYDESTÄ Ensimmäisen kosketukseni InSEA:an sain opiskellessani Ateneumissa taidekasvatuksen osastolla. Saida Rantanen kävi kertomassa meille opiskelijoille järjestöstä ja sen suhteesta Unescoon. Aktiivitoimintaan tulin mukaan vuonna 1992 Helsingissä järjestetyn Euroopan alueen kongressin yhteydessä. Tapahtumaan liittyi monia näyttelyitä; vastuullani oli Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa järjestetty kuvataidekoulujen oppilastyönäyttely Tuhat ja yksi arkkia. InSEA:n maailmanneuvoston jäsenenä olin vuosina 1993-2002. Neuvosto valittiin kolmen vuoden väliajoin vaaleilla ja sen yhteydessä vaihtui aina puheenjohtaja ja ex-puheenjohtajasta tuli yksi varapuheenjohtajista. Maailmanneuvosto muodostui 25 edustajapaikasta, mutta kaikki mandaatit eivät tulleet täytetyiksi esimerkiksi Afrikan maanosasta. Jäsenyyteni aikana puheenjohtajina toimivat englantilainen John Steers, kanadalainen Kit Grauer ja hollantilainen Diederik Schönau. Maailmanneuvosto jakaantui kuuteen osa-alueeseen: Eurooppa, Aasia, Pohjois-Amerikka, Etelä-Amerikka, Afrikka, Kaakkois-Aasia. Vaalitavasta johtuen eurooppalaisilla oli ylivalta neuvostossa ja samasta maasta saattoi olla kaksikin edustajaa. Asia selittyi sillä, että eurooppalaisia taidekasvattajia kuului runsaasti järjestöön. Viimeisenä toimintakautenani asiaan puuttui New Yorkin maailmankongressista vastannut Prabha Sahasrabudhe, joka tulisilla kirjeillään lähestyi neuvoston jäseniä ja vaati jokaista miettimään ratkaisuja ongelmaan, miten eri maanosien edustajia saataisiin tasapuolisesti neuvoston jäseniksi. Kannattaa tarkistaa, onko esille nostettuun asiaan tullut parannusta uusissa neuvoston kokoonpanoissa. Kiinnostukseni InSEA:ssa toimimiseen lähti siitä, että Helsingin kongressin jälkeen aloitin suomalaisten kollegojeni kanssa yhteistyön liettualaisten ja puolalaisten taidekasvattajien kanssa. Uskoin voivani auttaa vasta itsenäistyneitä Baltian maiden taidekasvattajia välittämällä tietoa järjestöstä ja osallistumalla seminaareihin ja yhteistyöprojekteihin. Maailmanneuvoston jäsenenä poikkesin muista edustajista siinä, että tulin korkeakoulujen ulkopuolelta ja työskentelin tavallisena riviopettajana. Erityisesti puheenjohtajat Kit Grauer ja John Steers näkivät kenttäopettajien merkityksen maailmanjärjestön kehittämisessä, ovathan heidän taustansa opetustyössä. InSEA:n historiaa käsitelleessä kirjoituksessaan Steers on sanonut, ettei InSEA: lla ole ollut tarpeeksi annettavaa luokanopettajille ja siihen asiaan tulisi tulevaisuudessa puuttua. Esimerkiksi amerikkalainen taidekasvatusjärjestö NAEA kattaa kaikki opetukseen liittyvät tahot päiväkotiopettajista museohenkilökuntaan. Työhöni maailmanneuvoston jäsenenä kuului käytännön avustustyötä yhtä hyvin kuin yliopistojen virkanimitysarviointeja. Esimerkkinä kongresseihin osallistumisesta otan Glasgow n, jossa paikalle tultuani ripustin esitykseeni liittyneen valokuvanäyttelyn Glasgow School of Art iin. Oman esitykseni jälkeen osallistuin Councilin kokoukseen, jossa jouduin pienryhmässä pohtimaan järjestön julkaisutoimintaa Gilbert Clarkin ja Enid Zimmermannin johdolla. Tärkeintä itselleni oli toiminta Baltian maiden, erityisesti Liettuan taidekasvattajien kanssa. Kaikissa vaalistatementeissäni lupasin kohdistaa toimintani tälle alueelle. Tuohon aikaan monet suomalaiset eivät pystyneet sijoittamaan Liettuaa ja Latviaa oikeille paikoilleen kartalla, mikä tänä päivänä tuntuu käsittämättömältä. Suomalaisille taidekasvattajille tein selväksi, että toimin maailmanneuvostossa Euroopan alueen edustajana, en ensisijaisesti Suomen. Sitäpaitsi vuosina 1993-1996 myös Taideteollisen Korkeakoulun lehtori Meri-Helga Mantere oli neuvoston jäsen. Liettuassa tein ruohonjuuritason taidekasvatustyötä Annantalon taideopettajan Erja Mehdon kanssa vuosina 1993-2000. Organisoimme suomalaisia taiteilijoita ja taidekasvattajia pitämään workshopeja ja luentoja pienessä Raseiniain kylässä, jossa taidekasvattaja Birute Maliauskiene vuodesta toiseen kokosi sadasta kahteensataan taidekasvattajaa seminaareihin. Vaativin ja kiinnostavin projektimme oli suomalaisten ja liettualaisten nuorten kanssa toteu-

5 tettu nykytaidetta käsitellyt Trachea projekti, joka kuului opetusministeriön Keppi-hankkeisiin. Tracheassa käsiteltiin ihmisen suhdetta itseensä ja ympäristöönsä (Kuvat 1-3). Sen voi sijoittaa yhteisö- ja paikkasidonnaisen taiteen piiriin. Projekti toteutettiin vuosina 1995-97 ja se kulminoitui Helsingissä Pakkahuoneella järjestettyyn nuorten omaan galleriaan. Suomalaisten ohella myös ruotsalaiskollegat tekivät yhteistyötä Baltian maiden kanssa. Yhdessä kokosimme avustusrahoja näiden maiden kuvisopettajien lähettämiseksi kongresseihin. Riksutställningarnäyttelykeskuksessa työskennellyt Ulla Arnell teki mittavan työn liettualaisten taidekasvattajien hyväksi lähes kymmenen vuoden ajan. Tuhat ja yksi arkkia näyttelyn suunnittelutyöryhmä kutsuttiin vuonna 1993 Puolaan työskentelemään paperityöpajoissa. Yksi kutsujista oli Janusz Byszewski. Tätä kirjoittaessani tiedän, että hän veti tänä syksynä työpajoja Helsingissä HIMO (Hillittömän monitaiteinen) yleisötyöseminaarissa. Byszewskiin liittyy henkilökohtainen muistoni osallistumisestani ensimmäiseen maailmankongressiin Montrealissa vuonna 1993. Tehtäväni oli esitellä hänen tekemiään videoita väriopetuksesta ja kansanperinnettä hyödyntävistä leikeistä, koska hänellä ei ollut mahdollisuutta tulla paikalle. Yhteistyö puolalaisten ja suomalaisten välillä on jatkunut näihin päiviin asti kuvataidekouluista Lapin Korkeakouluun asti. Kuva 1. Nidan rannalta, Liettuasta. Ryhmätyö. Valokuva Riitta Heikkinen Puolan kongressissa vuonna 2000 käsittelimme InSEA News -lehden sisältöä ja erityisesti sen ulkoasua. Sanoin, etten voi ymmärtää sitä, että taidekasvatusalan lehti esittelee vuodesta toiseen vain pienten lasten tekemiä piirustuksia, vaikka sisällön kuvineen pitäisi kattaa koko taidekasvatuksen kenttä. Seuraavissa tapaamisissa huomasin, että kaikki eivät olleet pitäneet kritiikistäni. Lehteä toimitettiin vapaaehtoistyönä arvostettujen amerikkalaiskollegojen toimesta. Onneksi sentään Rachel Mason taputti selkään ja piti puheenvuoroani tarpeellisena. Tapahtuman jälkeen lehti uudistui visuaaliselta ulkoasultaan, mutta sen ilmestyminen oli satunnaista ja koin olevani osasyyllinen sen takkuiluun. Kaiken tämän jälkeen jotakin uutta on syntynyt, kun järjestö on alkanut julkaista International Journal of Education through Art lehteä résumé tasoisena julkaisuna. Toivottavasti se motivoi kirjoittajia saamaan tekstejään julki. Suomalaiset ovat jo kahdessa ensimmäisessä numerossa olleet näkyvästi esillä. SUOMEN INSEA Liisa Piironen kirjoitti nettijulkaisussa 2/2005 siitä, miten Suomen InSEA:n jäsenten innostus kansainväliseen toimintaan hiipui vuosituhannen vaihteessa, vaikka tarjolla olisi ollut esimerkiksi osallistuminen InSEA ON SEA -kongressin suunnitteluun. Saman totesimme me 1990-luvun puolivälissä toimineet hallituksen jäsenet, kun yritimme pitää järjestöä hengissä. Lopulta onnistuimme saamaan hallituksen jäseniksi eri laitosten edustajia Helsingin ulkopuolelta: Liisa Aura (Kallio) Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutista, Timo Jokela Lapin Korkeakoulusta, Acci Forsman Vaasan opettajakoulutusyksiköstä (Åbo Akademi), Tellervo Helin Jyväskylän Yliopistosta. Lisäksi Jukka Orava TAIK: sta vastasi InSEA:n nettisivuista. Liisa Piirosen pu-

6 heenjohtajakaudella tiedotusta parannettiin vielä omalla julkaisulla. Ennen New Yorkissa pidettyä Maailmankongressia aloimme järjestää KIASMA:ssa infoja, jotka liittyivät kongressiin ja taidetapahtumiin. Yksi luennoitsijoista oli New Yorkissa asuva kuvataiteilija Pia Lindman. Kiitokseni haluaisin osoittaa erityisesti kollegoilleni Heta Bomanille, Merja Lähteenaholle ja Maija Eskolle, jotka toimivat puheenjohtajan ja sihteerin tehtävissä ja näkivät Baltian maihin tehtävän yhteistyön merkityksen. Tällä hetkellä on ilahduttavaa huomata, että TAIK on käynnistänyt Baltian maihin ja Puolaan ulottuvan BALTART -projektin, jossa tutkimustoiminta on keskeisellä sijalla. SODAN KAUHUT LASTEN PIIRUS- TUKSISSA Kansainvälinen toiminta on tuonut mukanaan ystävyyssuhteita, verkostoitumista ja antanut mahdollisuuden tutustua uusiin asioihin. Yksi koskettavimis- Kuvat 2. Sivun alaosassa Suoja 1996, Zilvinas Landzbergas 17v. Kuvaan liittyy vasemmalla oleva työsuunnitelma. Valokuvat Riitta Heikkinen

7 Kuva 3. SUOJA 1996, Ieva Ciuciurkaite 17 v. Valokuva Riitta Heikkinen. ta muistoistani liittyy ensimmäiseen kongressiini, joka pidettiin Montrealissa. Siellä kroatialainen taiteilija, Zagrebin taideakatemian professori Emil Tanay esitteli lasten piirustuksia, jotka kuvasivat lasten kärsimyksiä entisessä Jugoslaviassa. Kirjoitin aiheesta pienen jutun Helsingin Sanomiin. Tanayn kokoama lasten piirustusten näyttely oli myöhemmin esillä Helsingissä Annantalolla. Liettuassa tehty ruohonjuuritason työ toi mukanaan yllättäviäkin kokemuksia. Kerran kävellessäni kesäiltana kollegani Ritva Fredrikssonin kanssa pienen kylän raitilla näimme maalaistalon pihalla puupölkyn päällä lehmän pään ja ruhon roikkuvan puussa. Retkiltäni kertyi myös kotiin tuotavaa. Pieni poikani piti erityisesti villisian makkarasta, jota hän kutsui sammakon makkaraksi. Yhdeksi Liettuan toimintani kohokohdaksi muodostui maailmankuulun liettualaisen teatteriohjaajan Edmuntas Nekrosiuksen haastattelu ympäristökasvatusta käsitelleeseen LEHTI -julkaisuun, joka tehtiin vuoden 2002 New Yorkin maailmankongressia varten. Nekrosius on kotoisin maaseudulta ja hänen lapsuudenmuistoihinsa kuuluu puupinojen rakentamisesta käydyt kisailut. Puupalikoilla onkin ollut tärkeä merkitys mm hänen Macbeth-ohjauksissaan. Helsinkiläisten taidelaitosten yhteistyönä suunniteltu ja Annantalon järjestämä yleisötyöseminaari HIMO herätti ajatuksia taidekasvatustyön tulevaisuudesta. Seminaarissa eri taiteen alojen kansainväliset edustajat esittelivät työtään luentojen ja työpajojen avulla. Toivoisin, että tulevaisuudessa sekä kentällä toimivat taidekasvattajat että taiteilija-opettaja-tutkijat saataisiin seminaareissa vuorovaikutukseen keskenään. Eurooppalaisina taidekasvattajina meidän vahvuutemme voisi olla siinä, että liikumme sekä käytännön että tutkimuksen alueella. Lähteet: Heikkinen, Riitta 1998. TRACHEA: a Finnish-Lithuanian art education project ARSIS 1/1998. Heikkinen, Riitta 1998. Trachea: a Finnish-Lithuanian art education project InSEA News Vol.4, No.3, 1998 Heikkinen, Riitta 1993. Puhumattomat lapset sodan todistajina. Kroatialaislasten piirustuksia esiteltiin taidekasvattajakongressissa Montrealissa HS 6.10.1993. Heikkinen, Riitta; Mehto Erja 1998. Trachea: a Finnish-Lithuanian Art Education Project.Journal of Art and Desihn Education. NSEAD Heikkinen, Riitta; Mehto Erja (toim.) 2002. LEHTI- art education journal. InSEA:n New Yorkin maailmankongressi.

Marika Raita IP Teacher Training in Art Education -projekti Hollannissa Seuraavassa on kolme kertomusta Taideteollisen korkeakoulun Taidekasvatuksen osaston toisen vuosikurssin opiskelijoiden kokemuksista tutustumismatkalta 20.-29.4.2005 Hollantiin. Mukana olivat opiskelijat Mikko Kettunen, Helena Björk, Aino Nieminen, Hanna Parviainen, Carolina von Schantz sekä Lapin yliopistossa kuvataideopintonsa aloittanut Heidi Hänninen. Matkalla ohjaavana opettajana toimi assistentti Marika Raita. Matka on osa IP Teacher Training in Art Education -projektia, jonka tarkoituksena on tutustuttaa sekä tulevia taidekasvattajia että taidekasvattajien opettajia erilaisiin eurooppalaisiin taidekasvatuskäytäntöihin. Matkaohjelmaan kuului tutustumista hollantilaiseen kuvataideopettajakoulutukseen ja taidekasvatukseen eri kouluasteilla sekä vapaan sivistystyön parissa. Tutustuimme kymmenen päivän aikana kuvataideopettajakoulutusta antaviin oppilaitoksiin Utrechtissa sekä Rotterdamissa, museopedagogiikkaan ja erilaisiin pedagogisiin kokeiluihin kouluissa. Näimme myös vilauksen vapaan sivistystyön puolelta ja kävimme mm. seuraamassa lastenteatteria. Merkityksellistä oli Hollantilaiseen koulu- ja taidekasvatusjärjestelmään tutustuminen paikan päällä, mutta aivan erityisesti kuvataideopettajaopiskelijoiden omien kokemusten vertailu sekä virallisten power point-esitysten että kaikkien vapaamuotoisten keskustelujen kautta. Tämä näkyy selkeästi opiskelijoiden kertomuksissa. IP Teacher Training in Art Education -projekti on syntynyt joitakin vuosia sitten kuvataideopettajakouluttajien omasta halusta tutustua muihin eurooppalaisiin taidekasvatuskäytäntöihin. Yhteistyössä mukana ovat olleet Tanskasta Copenhagen Day and Evening College of Teacher Education, Sweitsistä Hochscule für Gestaltung und Kunst Zürich, Hollannista Utrecht School of Arts ja Willem De Kooning Academy Hogesschool Rotterdam sekä Suomesta tietysti Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osasto ja kuulolla oli myös Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma. Rahoitusta on haettu yhteensä kolmeksi 8 vuodeksi ja ensimmäinen vaihtoprojekti suuntautui Hollantiin. Projektia on suunniteltu Cumulus-konferenssien yhteydessä. Cumulus on muotoilun ja taiteen alojen korkeakoulujen kansainvälinen yhteistyöjärjestö, joka osaltaan on mahdollistanut yhteistyön. Matkaohjelma oli tiukka ja antoisa. Tietoa hankittiin monin eri tavoin, muun muassa juuri edellä mainittujen esitysten ja vierailujen avulla. Osallistuvat opiskelijat pitivät esitykset osallistujamaiden koulujärjestelmästä, kuvataideopettajakoulutuksesta ja omasta taiteellisesta työskentelystään. Saimme myös kuulla hollantilaisten lehtoreiden luentoja mm. holistisesta opetussuunnitelmasta kuvataideopettajakoulutuksessa sekä hollantilaisesta central examination-koejärjestelmästä. Vierailimme hyvin monissa erityyppisissä paikoissa tanssistudiosta lastenteatteriin, yliopistoista ala-asteisiin, ateljeetiloista museoihin ja posliinitehtaasta kansalaisopistoon. Osallistuimme myös itse työpajatyöskentelyyn sekä teimme päiväretken Amsterdamiin. Vapaa-ajan ohjelmaa oli runsaasti ja kaikki hereillä oloaika käytettiin sosiaaliseen kanssakäymiseen. IP Teacher Training in Art Education -projekti jatkuu ensi keväänä Helsingissä, kun taidekasvatuksen opiskelijoita ja heidän opettajiaan Euroopasta saapuu tutustumaan suomalaiseen taidekasvatukseen ja kuvataideopettajakoulutukseen 13.-19.3.2006. Helsingissä teemana on ympäristö; niin rakennettu, muotoiltu, yhteisöllinen kuin luonnonympäristökin. Hollannin vierailun teemana oli monikulttuurisuus, joka heillä on todellista arkipäivää. Esimerkiksi Amsterdamissa asuu yli 60 % ulkomaalaistaustaisia ja maahanmuuttajia, joten tilanne kouluissa maahanmuuttajien osalta on Suomeen verrattuna hyvin erilainen. Mitä tällainen yhteistyö voi taidekasvattajille tarjota? Tavoitteita on monia. Pyrimme mahdollistamaan sujuvan opiskelijavaihdon nimenomaan kuvataideopettajakoulutusohjelmien välillä. Tällä hetkellä kuvataideopettajakoulutus-vaihtoehtojen puuttuessa opiskelijavaihtoon lähdetään usein taideopintoihin. Tavoitteena on myös kerätä tietoa taidekasvatuksen asemasta eri maiden koulujärjestelmissä ja hahmottaa uudenlaisia oppimiskäsityksiä ja taidekasvatuskäytäntöjä. Projektin puitteissa on mahdollista saa-

9 da ystäviä eliniäksi ja kollegoita ympäri Eurooppaa, joiden kanssa taidekasvatusta kehittäminen eurooppalaisessa mittakaavassa tuntuu mielekkäältä ja luontevalta. Meidän ryhmä. Valokuva IP-ryhmä.

Hanna Parviainen ja Carolina von Schantz Utrecht ja Rotterdam Kaupungeista, kouluista ja oppilaista Utrecht Saavuimme paikallisjunalla sateiseen Utrechtiin. Matka Amsterdamista oli taittunut 30 minuutissa mukavasti junan toisen kerroksen pehmeillä penkeillä. Hetken haahuiltuamme löysimme tien hostelliimme. Olimme läpimärkiä. Pettymys oli suuri kun huoneemme hostellissa ei ollut odotustemme mukainen. Huoneessa oli kylmä, hämärää ja todella ahdasta. Suomalaisena mieleemme tuli lähinnä armeijan majoitustilat. Onneksi tilanne korjaantui myöhemmin ja pääsimme asustelemaan inhimillisempiin tiloihin. Aamulla silmiemme eteen avautui kuitenkin kaunis puistonäkymä kanaaleineen ja upeine, vihreine jalopuineen. Koska olimme saapuneet päivää aikaisemmin kun muut opiskelijat, meillä oli aikaa tutustua tähän idylliseen keskiaikaiseen Utrechtiin. Ihastuimme heti Utrechtin sokkeloiseen ja silmiä hivelevään pikkukaupungintuntuun ja nautimme kaikilla aisteilla vapaasta aamupäivästämme. Illaksi meille oli järjestetty tervetuliaisjuhla paikallisen tanssioppilaitoksen tiloihin. Juhla oli onnistunut ja osallistujat pääsivät tutustumaan toisiinsa rennossa ilmapiirissä leikin parissa. Seuraavana päivänä tutustuimme paremmin paikallisiin oppilaisiin ja heidän kouluunsa, Utrecht School of Arts:iin. Rennon ja boheemin oloiset oppilaat noutivat meidät koululle. Matkustimme sinne linja-autolla. Utrechtissa julkinen liikenne toimi moitteettomasti. Koulu sijaitsi kampusalueella ja toi mieleemme 1970-luvulla Suomeen rakennetut niukkalinjaiset laatikkotalot. Olo oli siis varsin kotoisa. Oli mielenkiintoista huomata, että koulualue oli sekä visuaalisesti että tunnelmaltaan täysin erilainen kuin Utrechtin idyllinen keskusta. Koululla oppilaat kertoivat, että ensimmäisen yhteisen opiskeluvuoden jälkeen he saivat omat työskentelypisteensä, jotka pääsimme näkemään esittelykierroksen aikana. Näissä tiloissa vallitsi luova epäjärjestys. Olimme hieman kateellisia, koska itsellämme ei ole opiskeluaikana omaa työpistettä. 10 Myöhemmin tutustuimme kolmannen vuosikurssilaisten tiloihin, jotka sijaitsivat erillisessä tehdashallissa jonkin matkan päässä koulusta. Täällä heillä oli yhteiset työtilat paikallisen Taideakatemian oppilaiden kanssa. Tässä vaiheessa taideopettajaksi opiskelevien työskentely oli todella itsenäistä, lähinnä omaa taiteellista työskentelyä. Suurin osa opiskelijoista oli syventynyt perinteiseen maalaukseen. Yllättävän moni Utrechtilaisista opiskelijoista olikin kiinnostuneempi omasta taiteellisesta työskentelystä kun taiteen opettamisesta. He halusivat valmistua taiteilijoiksi. Rotterdam Matkustimme Rotterdamiin Utrechtista junalla. Ensivaikutelma kaupungista oli hämmästyttävä. Utrechtin idyllisen pikkukaupunkimaisuuden jälkeen hieman rähjäinen ja scifimäinen Rotterdam vaikutti todella suurelta. Kävelimme erittäin suoria ja selkeitä katuja pitkin meille varattuun hostelliin. Tällä kertaa yllätyimme positiivisesti. Huoneistot olivat isoja, valoisia ja siistejä. Meillä oli myös oma keittiö. Heti ensimmäisenä iltana sympaattiset ja vastuuntuntoiset oppilaat olivat järjestäneet meille kaupunkikierroksen. Näin sisäistimme kaupungin nopeasti. Seuraavana päivänä kävelimme Willem de Kooning Academy:lle. Koulu sijaitsi aivan meidän hostellimme läheisyydessä. Koulurakennukseen kuului sekä vanha että uusi puoli, jotka oli yhdistetty toisiinsa kävelysillalla. Eri taideosastot olivat omissa kerroksissa, kuten meilläkin Taideteollisessa korkeakoulussa. Toisin kuin Utrechtissa Rotterdamin opiskelijoilla ei ollut omia työpisteitä. He kertoivatkin, että välillä on aika stressaavaa, kun ei ole mitään paikkaa mihin jättää tavaroita. Muuten koulun tilat olivat todella siistit, viihtyisät ja uudenaikaiset. Meille tuli yllätyksenä Rotterdamilaisten opiskelijoiden nuori ikä tutustuttuamme heihin paremmin. Suurin osa oli kaksikymmentävuotiaita, toisin kun Utrechtilaiset jotka olivat meidän ikäluokkaamme, viisi vuotta vanhempia. Keskusteltuamme enemmän paikallisten opiskelijoiden kanssa ilmeni, että heille opettajuus merkitsi paljon. Taideaineita opiskeltiin aina jonkun teeman parissa ja usein projektityös-

11 kentelynä, lukukausi kerrallaan. Kolmiulotteisuus ja moderni teknologia nähtiin tärkeinä opetuksessa. Kokemuksena opintomatka Hollantiin herätti paljon ajatuksia siitä millaisen hyvän taidekasvatusosaston ja sen opetuksen tulisi olla. Sekä Utrechtista että Rotterdamista löytyi paljon hyviä ja käyttökelpoisia ideoita. Kaupunkien erilaisuus teki opintomatkastamme rikkaamman ja erityisen mielenkiintoisen. Se että pääsimme paikan päällä vertailemaan kahta näinkin erilaista kaupunkia kouluineen, antoi meille monipuolisemman kuvan taidekasvatuksen moninaisesta kentästä yhden maan sisällä. Heidi ja Marika Tokyo Shimadan työpajassa. Valokuva IPryhmä.

Helena Björk Erilaiset taidekasvattajat Utrechtin taideakatemian opiskelijat esittelevät meille työskentelytilojaan. Vanhassa tehdaskiinteistössä jokaisella on oma väliseinillä rajattu ateljeensa, jossa voi toteuttaa taiteellisia projektejaan. Utrechtissa oma taiteellinen kehitys näyttää korostuvan voimakkaasti kuvataideopetuksen koulutusohjelmassa. Eräs opiskelija kertoi hakeutuneensa taidekasvatuksen koulutusohjelmaan kuultuaan, että opetus on korkeatasoisempaa kuin taiteilijakoulutuksessa, jossa kritiikkitilaisuuksia ei ole juuri ollenkaan. Hän tähtää ensisijaisesti taiteilijaksi, kuten useat muut joita tapaamme. Taide näyttää täällä olevan yhtä kuin maalaus. Muistan ainoastaan Wouterin puhuneen opettajan ammatista ja haaveestaan työskennellä vaikeiden oppilaiden kanssa. Silti hänelläkin on vahva taiteilijan identiteetti muiden opiskelijoiden tapaan. Intellektuellit sveitsiläiset edustavat täysin erilaista lähestymistapaa. Christina esittelee selkeästi faktat: Sveitsissä koulutetaan liikaa kuvataideopettajia, siispä taidekasvattajien on hakeuduttava muualle töihin. Tilanne vaikuttaa haastavalta ja todella hedelmälliseltä. Taidekasvattajien suuri osallisuus erilaisissa yhteistyöprojekteissa ja esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa tekee todella vaikutuksen. Opiskelijoista huokuu vahva osallisuuden tunne suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Sveitsiläisillä opiskelijoilla on vahva käsitys itsestään taiteilijoina, joka ulottuu maalaustaiteen rajojen ulkopuolelle. Avartavan esityksen ansiosta käsitykseni yhteisötaiteesta selkiytyy ja kuvani taitelijan roolista laajenee. 12 Rotterdamissa eräässä toisessa hollantilaisessa taidekasvatuksen koulutusohjelmassa ollaan taas enemmän suuntautuneita opettajuuteen. Utrechtilaiset katsovat rotterdamilaisia hieman nenänvartta pitkin ja kommentoivat, että näiden koulutus muistuttaa enemmän luokanopettajakoulutusta. Kuitenkin Rotterdamin vakuuttavuus on juuri arjen läheisyydessä. Tällä muistetaan keskittyä koulumaailman todellisuuteen ja pureutua esimerkiksi monikulttuurisuuden haasteisiin. Sen huomaa opiskelijoista he tuntuvat tiedostavan itsenäisesti tärkeät kysymykset ja kasvattajan vastuun. Myös taiteelliseen työskentelyyn tarkoitetut tilat vaikuttavat päteviltä. Kaupunki itsessään on haastava. Suuri osa vanhoista rakennuksista on tuhoutunut toisen maailmansodan pommituksissa ja myöhemmät ratkaisut ovat toisinaan täysin ufoja. Pohdimme kaupungin vaikutusta taide-elämään ja koulutukseen. Kaikesta kummallisuudestaan huolimatta Rotterdam vaikuttaa elinvoimaisemmalta kuin idyllinen Utrecht. Entä me? Mihin me sijoitumme? Suomessa kuvataideopetuksen peruskoulutusta tarjotaan vain kahdessa paikassa: Helsingissä ja Rovaniemellä. Me opiskelemme taideyliopistossa, jossa kuitenkaan ei kouluteta kuvataiteilijoita Pallas-maisteriohjelmaa lukuun ottamatta. Rovaniemellä taas taiteiden tiedekunta kuuluu Lapin yliopistoon, ja on siinä mielessä monialaisemmassa kontekstissa. Veikkaan, että meillä omalle taiteelliselle kehittymiselle annetaan paljon arvoa, mutta että tärkein ero muihin maihin verrattuna on opiskelijoiden osallisuus. Matkalla korostui selkeästi meidän taipumuksemme neuvotella ratkaisuista yhdessä ja ylipäänsä keskustella ja kysellä kaikesta. Tämä piirre saattoi olla välillä jopa hämmentävä paikallisille järjestäjille, mutta loppupeleissä he taisivat suhtautua myönteisesti aktiivisuuteemme. Tutkintomme laajuuden ansiosta luulen, että meillä on muihin opiskelijoihin verrattuna hyvät mahdollisuudet syventyä taidekasvatuksen alaan. Koska monelle meistä syventymiskohteena on kuvataide, kuten Utrechtissa, voisi olla mielenkiintoista pohtia minkälainen taidekäsitys vallitsee kuvataideopettajakoulutusohjelmissa. Voiko olla niin, että perinteinen maalaustaide korostuu nykytaiteen ilmiöiden ja muun visuaalisen kulttuurin kustannuksella?

Mikko Kettunen 13 Uudistus Sveitsin tapaan Sveitsiläisten taidekasvatuksen opiskelijoiden esityksen jälkeen olin myyty. Heidän koulussaan on suuntautumisvaihtoehto, jossa opiskelija luo itse oman taidekasvatukseen liittyvän projektin. Tämä suuntautuu sellaiselle alueelle, jossa taidekasvatuksellista ajattelua ja erityisosaamista hyödynnetään muiden alojen ammattilaisten kanssa, usein sivussa koulumaailmasta. Opiskelija kokoaa ympärilleen asiantuntijoiden ryhmän, jonka tehtävänä on suunnitella vaikkapa leikkipuisto. Hän tuo ryhmään pedagogisen näkökulman; miten puisto toimii lasten näkökulmasta ja miten sen voi tehdä mahdollisimman toimivaksi ja viihtyisäksi käyttäjien kannalta. Taidekasvattaja hyödyntää työssään kasvatuksellista ja taiteellista osaamistaan, jollaista ei muilla ryhmän jäsenillä ole. Yliopistossa, josta sveitsiläiset tulivat, annetaan opiskelijoille eväitä kehittää omaa osaamistaan sellaiseen suuntaan, jossa he voivat itse luoda omat työpaikkansa, eivätkä siten ole täysin riippuvaisia työllistymisestä koulun opettajina. Tälle on tilausta meillä Suomessakin. Tarvitsemme taidekasvattajiksi ihmisiä, jotka toimivat yhteiskunnallisesti laajalla alueella ja jotka osaavat käyttää mielikuvitustaan siinä vaiheessa, kun he siirtyvät työelämään. Koulun opettajan ammatti ei ole taidekasvattajan ainoa työllistymisvaihtoehto. Koulumaailman ulkopuolella tapahtuu kaiken aikaa hankkeita, joiden sisältö on kasvatuksellinen ja joissa taidekasvatuksen ammattilaisille on kysyntää. Millaisia tällaiset hankkeet voivat olla? Mitä tahansa missä tarvitaan sekä pedagogista, että taiteellista näkemystä. Ensimmäisenä tulee mieleen mediakasvatus. Koulun mahdollisuus opettaa medialukutaitoa on rajallinen ja sen vuoksi taidekasvattajat voivat omilla projekteillaan tukea opetuksen vajausta ilman koulun asettamia ajankäyttöpaineita. Toinen hankeidea on järjestää tilaisuus, jossa yhdessä nuorten kanssa pohditaan yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten graffitin ja tarrojen liimaamisen laillisuutta ja merkitystä. Taidekasvattajat ovat siis tapahtumien aktiivisia osallistuja ja keskustelijoita. He kokoavat keskustelussa syntyneitä ajatuksia artikkeleiksi, joita he lähettävät julkisiin viestintävälineisiin. Taidekasvattajat voivat näin olla yhteiskunnan vaikuttajia Kuutiotaloihin tutustumassa Amsterdamissa. Valokuva IPryhmä. koulujen ulkopuolella. Koulutuksessa saamiensa taitojen avulla he kykenevät viemään keskustelujen satoa eteenpäin tilaisuuksiin, joihin tilaisuuksien muilla osallistujilla ei välttämättä ole pääsyä. He voivat myös opettaa nuoria argumentoimaan sanottavaansa ja siten ottamaan osaa julkiseen keskusteluun. Mitä korkeakoulun tulee tarjota taidekasvatuksen opiskelijalle, joka on kiinnostunut tällaisesta suuntautumisesta? Mielestäni meidän tulee ottaa Sveitsistä mallia ja perustaa syventymisvaihtoehto, jossa opiskelijoille annetaan käytännöllistä ja teoreettista koulutusta siitä, miten toimia itsenäisesti, oman hankkeensa vetäjänä. Kyseisessä syventymisvaihtoehdossa tulee opettaa rahoituksen hakemista, realististen suunnitelmien tekemistä sekä niiden onnistunutta toteuttamista. Myös jonkinlaista perustietoa yrittäjyydestä tulee olla, jotta taidekasvattajaopiskelijoilla on opintojen päättyessä valmiuksia luoda työlleen toimintaedellytykset tilanteessa, jossa he eivät saa apurahaa. Opettajiksi tälle syventymiskohteelle tarvitaan ihmisiä, jotka tietävät miten projekteja viedään eteenpäin niin kotimaassa, kuin

ulkomaillakin, ja joilla on pitkäaikaista käytännön kokemusta alalta. 14 Mikä opiskelijaa estää nykyään valitsemasta kursseja sekä oman, että muiden korkeakoulujen tarjonnasta ja haalimasta siten itselleen tarvittavia tietoja? Ei mikään. Kyse on kuitenkin siitä, miten opiskelijaa kannustetaan ja millaisena taidekasvattajan toimenkuva nähdään. Omien havaintojeni pohjalta väitän, että taidekasvattajaa koetaan edelleenkin ensisijaisesti kuvisopena, joka valmistuttuaan siirtyy peruskouluun, lukioon tai taidekouluun opettajaksi. Siihen me myös saamme opinnoissamme eväitä. Kuvallisen kulttuurin vaikutus ylittää kuitenkin sen alueen, jonka koulut kykenevät hallitsemaan ja koko kuvallisen kulttuurin määritelmä elää jatkuvasti. Koulut ovat opetussuunnitelmineen hitaita tässä muutoksessa, joten muunlaisia pedagogisia osaajia tarvitaan tueksi. Taidepedagogi, joka luo kasvatuksellisia projekteja kulloisenkin tarpeen mukaan, vastaa tällaiseen kysyntään erinomaisesti. Ja tähän tarvitaan koulutusta. Opiskelijoiden studioita Utrechtissa. Valokuva IP-ryhmä. Tuttuja välineitä. Valokuva IP-ryhmä.

Martina Paatela-Nieminen Kriitikoiden käsityksiä kuvakirjasta Haastattelussa Sylvia ja Kenneth Marantz Tapasin Sylvia ja Kenneth Marantzin elokuussa 2005, kun menimme yhdessä katsomaan Satua ja Totta -näyttelyä suomalaisista ja ruotsalaisista lastenkirjakuvituksista Taidemuseo Meilahteen. Käynnin jälkeen keskustelimme kuvakirjasta ja heidän mittavasta kuvakirjakokoelmastansa. Kuvakirja voidaan määritellä monella tapaa, ja kysyin, mikä on Sylvia ja Kenneth Marantzin mielestä kuvakirja. Heidän mielestään kuvakirja on oma erityinen taidemuotonsa, jota olisi lähestyttävä samoin kuin mitä tahansa muuta taiteen piiriin kuuluvaa. He käyttävät harvoin nimitystä lasten kuvakirja, sillä kiddie lit jättää käyttämättä suuren osan taiteen mahdollisuuksista ja varhaisesta historiasta. Heidän mielestään kuvakirjoissa on potentiaalia kaikenikäisille. Kuvakirja on myös tiimityötä, jossa kuvittaja, kirjailija, toimittaja ja tuottaja suunnittelevat yhdessä teoksen kokonaisuutta. Lisäksi kuvakirja etenee kuvakerronnalla. Marantzit ovat löytäneet vuosien varrella monia persoonallisia teoksia, joissa kuvittajan kokemukset on taitavasti liitetty nykyiseen tai menneeseen aikaan. Kuvituksissa näkyy myös kuvittajan oppimisprosessi, koulutus ja välineiden käyttö. Kuvakerronta tuo myös mieleen viitteitä muusta taidemaailmasta. Marantzeista onkin hauskaa löytää uusi ja tuore tulkinta vanhasta sadusta. Esimerkiksi klassikkosatu kolmesta pienestä porsaasta ja susihukasta voidaan kuvata eri maanosassa tai sivuhenkilön näkökulmasta katsottuna. 15 jotka niin ikään käyttävät visuaalista kerrontaa. Sylvia Marantz toimi viimeksi lasten ja kuvakirjojen parissa koulun kirjastonhoitajana. Hän on myös kirjailija. Kuvakirjojen käyttö on vaivatonta opetuksessa, koska materiaalia on saatavissa läheltä jokaisen koulun kirjastosta. Marantz-kuvakirjakokoelma Sylvia ja Kenneth Marantzille on kasautunut kuvakirjoja 50 vuoden aikana. Kasautuminen tai keräytyminen on sopiva sana tässä yhteydessä, sillä kuvakirjoja kertyi kuvittajien haastattelujen ja kirjaarviointien yhteydessä. Marantzit valitsevat arvioitavan kuvakirjan ja tekevät positiivisia arviointeja. Kokoelmassa on mukana vain muutamia vähemmän kiinnostavia teoksia, joita on kuitenkin hyvä käyttää opetuksessa. Rinnastettaessa teoksia toisiinsa voidaan keskustella teosten ominaisuuksista. Jos kuvakirja on Marantzeille pettymys, siinä on useimmiten tympeä tarina ja avuton kuvitus. Kuten musiikkikriitikko kuulee, milloin sopraano laulaa nuotin vierestä Kenneth Marantz näkee, milloin kuvakirja on toteutettu epäpuhtaasti. Huolimatta kritiikistä heidän mielestään jokaisella kuvakirjalla on oma arvonsa sen mukaan, mikä on kirjan käyttötarkoitus ja kohdejoukko. Arvioidessaan kuvakirjoja Marantzit pohtivat mm. seuraavia kysymyksiä. Kuinka vetoavia ovat piirroshahmot? Mikä on kuvakirjan emotionaalinen sisältö ja dramaattinen kehystarina? Houkuttaako teos useaan luentaan vai lasketaanko se käsistä jo ensimmäisen lukukerran jälkeen? Paljastuuko kuvista lisää uusia yksityiskohtia useamman lukukerran aikana? Kuinka huolella kirja on kokonaisuudessaan suunniteltu? Kenneth Marantz löysi kuvakirjat toimiessaan kuvataideopettajana 1960-luvun alussa koulussa, jossa kuvakirjat ovat luonteva valinta opetuksessa. Toimiessaan professorina Ohio State -yliopistossa Kenneth Marantz käytti kuvakirjoja peruskursseilla ja syventävillä erityiskursseilla, ja peruskursseilla kuvakirjan juoni ja kuvaamisen haaste liitettiin osaksi taiteen ja yhteiskunnan laajempaa kokonaisuutta. Hänen mielestään on tärkeintä selvittää, miten kuvakirjojen kuvittajat luovat merkityksiä. Hän haluaa myös paljastaa suhteet muihin kertoviin taiteenlajeihin, kuten esimerkiksi sarjakuvaan ja mainoksiin, Marantzit ovat tehneet listan, jolla voi luokitella kuvakirjan asemaa. Kyse ei kuitenkaan ole mekaanisesta arvioinnista. Intuitio on tärkeässä asemassa arvioinnissa. Metaforisesti sanottuna he kastavat kuvakirjan kokemuksensa altaaseen, minkä jälkeen he näkevät kelluuko vai uppoaako teos. Kuvakirjat ovat taideteoksia, ja niillä on samat ongelmat, määritelmät ja arvioinnit kuin muilllakin taideteoksilla. Marantzit etsivät tuoreutta ja visuaalisesti hyvin toteutettuja teoksia.

16 Marantzit ovat myös kiinnostuneita kuvakirjojen alalajeista, kuten pop-up-teoksista. Näille tulisi kehit- Marantzien tuotantoa: tää oma arviointimenetelmänsä. Kenneth Marantz Marantz, Kenneth and Sylvia (2005). Multiculturalpicture vertaa pop-up-teoksia parhaimmillaan veistotaiteeseen. Marantzien mukaan lapsista on hauska tehdä Maryland, Toronto, Oxford: Scarecrow. books art for illuminating our world. 2nd edition. Lanhan, pop-up-teoksia kuvaamataidon tunneilla. Marantzien suosikilta amerikkalaiselta Robert Sabudalta on Marantz, Kenneth and Sylvia (1997). Creating ilmestynyt useita laadukkaita pop-up-teoksia. Sabudan nettiosoitteessa mainitaan myös teoksia, joissa reviewers, booksellers, professors, librarians and picturebooks: interwievs with editors, art dierectors, opetetaan tekemään pop-up-kirjoja <http://robertsabuda.com/popupindex.asp>. Marantzit keräävät showcasers. Jefferson, N.C.: McFarland. pääasiassa kuvakirjoja, joissa visuaalinen kerronta Marantz, Kenneth and Sylvia (1995). The art of children s on keskeistä; siksi heillä ei juuri ole tieto- tai runoteoksia. York: picturebooks: a selective reference guide. 2nd ed. New Garland. Marantzeista on mielenkiintoista arvioida muitakin kuin amerikkalaisia kuvakirjoja. He kuitenkin suosivat englantia, jota heidän lukijakuntansa käyttää. Siksi he hankkivat englanninkielisiä kuvakirjoja yhteispainannan kautta, jolloin teokset ilmestyvät samanaikaisesti useammilla eri kielillä. Marantzit ovat myös kiinnostuneita monikulttuurisista kokemuksista ja ovat kirjoittaneet kolme teosta monikulttuurisista kuvakirjoista. He ovat myös keränneet vähemmistökulttuurien kuvakirjoja, ja heidän kokoelmissaan on aasialais-amerikkalaisia, alkuperäisiä amerikkalaisia ja afrikkalais-amerikkalaisia teoksia. Marantz, Kenneth and Sylvia (1994). Multicultural picturebooks: art for understanding others. Worthington, Ohio. Marantz, Kenneth and Sylvia (1992).Artists of the page: interviews with children s book illustrators. jefferson, N.C: MacFarland. Marantz, Kenneth and Sylvia (1988). The art of children s picturebooks: a selective reference guide. New York Garland. Marantzien kuvakirjakokoelma on mittava. He lahjoittivat Marantz-kuvakirjakokoelman vuonna 2000, kuvakirjakeskukselle, Center for the Art of the Picturebookille, joka nykyään kuuluu osaksi Columbus College of Art and Designin kirjastoa Ohiossa. Kokoelma käsittää nykyisin 17 000 teosta ja kasvaa noin 500 kirjan vuosivauhdilla. Kirjojen otsikot näkyvät osoitteessa <http://cat.opal-libraries.org>, kun kirjastonnimeksi vallitaan CCADMARANTZ. Katso myös seuraava osoite <http://www.ccad.edu/ campres-library-marantz.html>. Marantzit arvioivat edelleen yhdessä kuvakirjoja ja haastattelevat kuvittajia. Haastatteluista voi lukea esimerkiksi Children s literature Comprehensive Databasen osoitteesta <www.childrenslit.com>. Yhdessä pariskunta on kirjoittanut useita teoksia kuvakirjoista. Näistä uusin on Multicultural Picturebooks: Art for Illuminating Our World, joka ilmestyi vuonna 2005. Artikkelini lopussa on luettelo heidän kirjoittamistaan keskeisistä teoksista.

Leena Hannula Taiteen muisti -näyttely Sinebrychoffin taidemuseossa Satua vai totta? Sinebrychoffin taidemuseossa on esillä Taiteen muisti - konservoinnin kerrostumia -näyttely. Museo koki vuosina 2001-2002 suuren muutoksen, kun se peruskorjattiin nykyiseen asuunsa ja yleisöllä on nyt mahdollisuus tutustua tehtyihin muutoksiin näyttelyn muodossa. Tilat palautettiin vuoden 1910-luvun ulkoasuun, mikä edellytti korjaus- ja muutostöiden ohella myös rekonstruktioita, joilla luotiin illuusio vanhasta ympäristöstä. Konservointi on usein museon näkymättömintä osaa, sillä sen tehtävänä on hoitaa ja kunnostaa ympäristö ja teokset mahdollisimman miellyttäviksi kokea. Konservoinnin yhteydessä saattaa kuitenkin varsinkin vanhemman ulkomaisen taiteen kohdalla tulla yllätyksiä esimerkiksi teoksen attribuoinnissa. Tämä ei välttämättä vähennä teoksen arvoa, vaan voi joskus jopa nostaa teoksen statusta. Interiöörimuseon rakentamiseen on liittynyt museon eri kokoelmiin kuuluvien taideteosten, pienesineistön, tekstiilien, kellojen ja huonekalujen konservointia. Jean de La Fontaine Eräänä mielenkiintoisena esimerkkinä konservoinnin yhteydessä saatujen uusien tietojen tulkinnasta on FM Minerva Keltasen artikkeli faabelikirjailija Jean de la Fontainen (1621-1695) muotokuvasta. Teos kuuluu museon kokoelmiin, mutta on alunperin liitetty Francoise de Troylle ja sen ajateltiin esittävän nuorta kirjailijaa Jean de la Fontainea. Teosta pyydettiin joitakin vuosia sitten Ranskan kansalliskirjastossa järjestettyyn Jean de La Fontaine juhlanäyttelyyn. Ranskalainen taidehistorioitsija Dominique Brême attribuoi teoksen H. Millotille IRläpäisykuvan perusteella ja esitti kysymyksen maalauksessa kuvatun miehen henkilöllisyydestä. Henri Millot sta ei tiedetä juuri mitään muuta kuin että hän oli Nicolas de Largrillièren (1656-1746) oppilas ja työtoveri Pariisissa 1600- ja 1700-luvuilla. 17 Jean de La Fontaine on kuvattu useiden taitelijoiden toimesta ja on siten tuttu hahmo. Säilyneiden muotokuvien mukaan La Fontainella oli pitkä kyömynenä, kapeat huulet ja ylöspäin kääntyvät suupielet, ruskeat silmät ja ajanmukainen tumma kiharainen allongeperuukki. Sinebrychoffin taidemuseon maalaus muistuttaa hyvin paljon Jean de La Fontainen säilyneitä muotokuvia. Ajoituksessa tulee kuitenkin ongelmia, sillä maalaus on tutkimusten mukaan tehty vasta kirjailijan kuoleman jälkeen. Hänellä oli kuitenkin poika Charles, joka oli maalauksen aikoihin 46-vuotias, joten eräiden teorioiden mukaan kuva voisi esittää häntä. Faabelit Faabelit ovat moraalisia eläintarinoita. Englanniksi fable tarkoittaa kaikkia opettavaisia tarinoita eikä vain eläintarinoita. Jean de La Fontaine tunnetaan parhaiten eläinaiheisista saduistaan, joita hän kirjoitti yhteensä 243 kappaletta. Hän sai paljon vaikutteita kreikkalaisen Aisopoksen saduista, mutta muutti kertomukset moraalisiksi piikeiksi ivatakseen ihmisten heikkouksia. La Fontainen faabeleissa eläimet ovat kaiken moraalin tuolla puolen ja myös ihmiset ovat eläinten tapaan luontonsa puolesta moraalittomia. La Fontainen faabeleiden yhteiskunta heijastaa kirjailijan hyvin tuntemaa hovin elämää; ihmisten sijaan hän käyttää eläimiä, joiden avulla hän halusi osoittaa primitiivisten ja alkukantaisten vaistojen läsnäoloa inhimillisessä kanssakaymisessä. Siitä syystä tarinoita on pidetty aikuisille tarkoitettuina moraalisina kertomuksina, vaikka ne tunnetaankin hyvin myös lasten kirjallisuudessa. Jean de La Fontaine syntyi vuonna 1621 Château- Thierry ssä. Hänellä oli värikäs elämä, johon liittyi monia hovin suojelijoita ja hetkittäistä poliittista epäsuosiota. Kirjailija eli pitkän elämän ja kuoli 74- vuotiaana. Faabeleiden tradition kuuluu esittää totuuksia sorrettujen ja väheksyttyjen äänellä samalla hyväksyen pessimistisenä totuuden, jonka mukaan voimakkaammat käyttävät heikompia hyväkseen. Tunnetuimpia Jean de La Fontainen faabeleita ovat mm. Kettu ja korppi, Leijona ja hiiri, Jänis ja kilpikonna sekä Kettu ja haikara.

Lähteet: Taiteen muisti, Sinebrychoffin taidemuseon julkaisuja, 2005 Minerva Keltanen: Jean de La Fontaine - tarina fabulistin muotokuvasta Maija Santala: muotokuvan konservointi Euroopan kirjallisuushistoria: Faabeli, Jean de La Fontaine http://www.sinebrychoffintaidemuseo.fi/index.asp?a rticleid=81&language=2 18 Keväällä 2006 tapahtuu Suomen InSEAn hallituksen vuosikokous pidetään 16.3.2006, jonne kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Kokousta ennen on japanilaisuuteen liittyvä luento ja informaatiota tulevasta maailmankonferenssista. Myöhäisen iltapäivän ja illan tarkempi ohjelma, aika ja paikka ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa sähköpostitse. Maaliskuussa jatkuu IP teacher training in art education -hanke. Maaliskuussa on Euroopan InSEA kokous Portugalissa, jonne monet suomalaiset jäsenet ovat lähdössä mukaan. Seuraava lehti ilmestyy toukokuussa. Tähän numeroon liittyvät kirjoitukset pyydetään lähettämään huhtikuun loppuun mennessä sähköpostiosoitteeseen mpaatela@uiah.fi. Suomen InSEAn hallitus toivoo erityisesti kirjoituksia InSEA konferenssista, mutta myös muista kansainvälisistä ja ulkomaisista taidekasvattajia kiinnostavista tapahtumista Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi toivomme kirjoituksia ja arvosteluja kirjallisuudesta, taidenäyttelyistä ja laajemmin visuaalisesta kulttuurista.