NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITON RAPORTTI PEKINGIN TOIMINTAOHJELMAN TOTEUTTAMISESTA SUOMESSA VUOSINA

1 NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITON RAPORTTI PEKINGIN TOIMINTAOHJELMAN TOTEUTTAMISESTA SUOMESSA VUOSINA 2000 2005 Sisältö: 1. Taustaa 2. Yleistä arviota 3. Pekingin toimintaohjelman strategiset alueet A. Naiset ja köyhyys B. Naisten kasvatus ja koulutus C. Naiset ja terveys D. Naisiin kohdistuva väkivalta E. Naiset ja aseelliset konfliktit F. Naiset ja talous G. Naiset vallankäytössä ja päätöksenteossa H. Institutionaaliset mekanismit naisten aseman edistämiseksi I. Naiset ja ihmisoikeudet J. Naiset ja tiedotusvälineet K. Naiset ja ympäristö L. Tytöt

2 Taustaa YK:n neljännessä naisia koskevassa maailmankonferenssissa Pekingissä 1995 hallitukset hyväksyivät Pekingin toimintaohjelman (PFA). Pekingin toimintaohjelma on YK:n naisten oikeuksien sopimuksen (CEDAW-sopimus) rinnalla keskeinen naisten ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteuttamiseen velvoittava kansainvälinen asiakirja. Toimintaohjelma osoittaa tavoitteita ja toimenpiteitä hallituksille, viranomaisille, yksityissektorille ja kansalaisjärjestöille sekä korostaa hallitusten ja kansalaisjärjestöjen kumppanuutta toimintaohjelman toteuttamisessa. Erityisesti toimintaohjelma korostaa naisjärjestöjen merkitystä hallitusten kumppaneina PFA:n toteuttamisessa. Pekingin toimintaohjelman toteuttamisen 5-vuotisarviointi toteutettiin YK:n yleiskokouksen Peking + 5 erityisistunnossa kesäkuussa 2000. Hallitukset tekivät tätä istuntoa varten omat raporttinsa PFA:n kansallisesta toteuttamisesta ja järjestöt kautta maailman tekivät omat vaihtoehtoraporttinsa PFA:n toteuttamisesta. Erityisistunnossa hallitukset sitoutuivat uudelleen Pekingin toimintaohjelmaan ja hyväksyivät ns. Peking + 5 asiakirjan PFA:n toteuttamisen tehostamiseksi. Pekingin toimintaohjelman toteuttamisen 10-vuotisarviointi tehtiin YK:n naistenasematoimikunnan 49. istunnossa maaliskuussa 2005. Istunnossa hyväksyttiin julistus, jossa hallitukset vahvistivat sitoutumisensa PFA:n toteuttamiseen edelleen. Kansalaisjärjestöt eri puolilla maailmaa tekivät 10-vuotisarviointia varten jälleen omia vaihtoehtoraporttejaan PFA:n toteuttamisesta. Tämä raportti on Naisjärjestöjen Keskusliiton (NJKL) arviointiraportti Pekingin toimintaohjelman toteuttamisesta Suomessa. Raportti on NJKL:n panos kansainväliseen 10-vuotisarviointiin, ja samalla sen tavoitteena on muistuttaa Pekingin toimintaohjelman merkityksestä ja velvoitteista kansallisesti, herättää kansallista keskustelua PFA:sta ja edistää sen tehokkaampaa toteuttamista Suomessa. Yleistä arviota Pekingin toimintaohjelmasta ei ole tullut Suomessa sellaista keskeistä perustaa kansalliselle yhteistyölle naisten aseman parantamiseksi kuin hallituksen sitoutuminen toimintaohjelmaan olisi edellyttänyt. Tietoisuus Pekingin toimintaohjelmasta on ollut valtionhallinnossa vähäistä. Kansalaisjärjestöjen, erityisesti naisjärjestöjen tehtäväksi on jäänyt muistuttaa toimintaohjelman olemassaolosta ja velvoittavuudesta. Toimintaohjelma on vaikuttanut vain vähän valtionhallinnon toimintaan eikä toimintaohjelmaa ole ymmärretty pohjaksi laajalle kansalliselle yhteistyölle naisten ihmisoikeuksien toteuttamiseksi ja vaikutusvallan lisäämiseksi. Tämä on johtunut erityisesti kansallisten tasaarvomekanismien puutteellisesta statuksesta ja voimavaroista. Tasa-arvoviranomaisilla ei ole ollut resursseja viedä tietoisuutta Pekingin toimintaohjelmasta koko valtionhallintoon. Tulevaisuudessa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että valtion viranomaiset tiedostavat Suomen kansainväliset sitoumukset naisten aseman parantamiseen. Pekingin toimintaohjelma edellyttää kansallisia toimeenpano-ohjelmia. Kun Suomen hallitus sitoutui uudelleen Pekingin toimintaohjelmaan vuonna 2000, kansalaisjärjestöt esittivät, että tulee laatia kansallisen yhteistyön toimintaohjelma Pekingin toimintaohjelman toteuttamiseksi. Hallitus ei kuitenkaan alkanut valmistella kansallista toimintaohjelmaa. Päinvastoin hallituksen silloinen tasaarvoministeri totesi julkisesti useaan kertaan, että Pekingin toimintaohjelmalla on merkitystä kehitysmaille, mutta ei Suomelle. Suomessa ei ollut vuosina 2000-2004 Pekingin toimintaohjelman kansallista toteuttamisohjelmaa. Tämä merkitsi Suomen hallitukselta vakavaa laiminlyöntiä PFA:n toteuttamisessa.

3 Kansallisen tasa-arvon toimintaohjelman laatiminen tuli vasta keväällä 2003 uuden hallituksen hallitusohjelmaan, ja hallituksen tasa-arvo-ohjelma vuosille 2004-2007 julkaistiin tammikuussa 2005. Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa todetaan, että se on osaltaan Pekingin toimintaohjelman toteuttamista ja seurantaa ja kattaa PFA:n keskeiset alueet. Kansalaisjärjestöjä kuultiin ohjelman valmistelussa kuulemistilaisuuksien ja lausuntojen kautta. Hallituksen tasa-arvo-ohjelma on välttämätön ja keskeinen väline Pekingin toimintaohjelman kansalliseen toteuttamiseen. Kuitenkin ohjelman valmistelussa olisi tullut käyttää vielä selkeämmin pohjana Pekingin toimintaohjelmaa ja selvittää myös PFA:ssa mainittujen muiden toimijoiden, kuten kansalaisjärjestöjen edellytyksiä PFA:n toteuttamiseen. Hallituksen tasa-arvo-ohjelma oli puutteistaan huolimatta merkittävä askel tasa-arvon edistämisessä. On tärkeää, että tasa-arvo-ohjelman mukaiset toimenpiteet toteutetaan. Tasa-arvolain uudistamisen myötä (kesäkuu 2005) tasa-arvosuunnittelu työpaikoilla saa konkreettista sisältöä ja velvoittavuutta. Jatkossa on olennaista seurata, että uusia säännöksiä tasa-arvosuunnittelusta noudatetaan sekä arvioida tasa-arvosuunnitelmien laatua ja vaikuttavuutta. Tämä edellyttää riittäviä viranomaisresursseja, joita ei tähän mennessä ole turvattu. Pekingin toimintaohjelma nimeää naisjärjestöt hallituksen keskeiseksi kumppaniksi PFA:n toteuttamisessa ja edellyttää naisjärjestöjen tukemista PFA:n toteuttamisessa. Kuitenkin naisjärjestöjen merkityksen tunnustaminen tasa-arvotyössä ja valtion taloudellinen tuki järjestöjen toiminnalle on edelleen puutteellista. Järjestöjen toistuvista esityksistä huolimatta naisjärjestöjen valtion tukea ei ole säädetty vakinaiseksi ja määrältään riittäväksi. Vuorovaikutus naisjärjestökentän ja valtionhallinnon välillä on kehittynyt tasa-arvotyössä muuten myönteisesti, mutta taloudellisen tuen osalta Pekingin toimintaohjelman sitoumukset hallituksen ja naisjärjestöjen kumppanuudesta eivät ole toteutuneet. Pekingin toimintaohjelman toteuttamista Suomessa estää yleinen luulo, että tasa-arvo naisten ja miesten välillä on jo toteutunut. Tähän liittyy usein olettamus, että tasa-arvo merkitsee vaatimusta sukupuolineutraalisuudesta. Oletetaan, että naisten ja miesten tasa-arvoinen kohtelu toteutuu, kun sukupuoleen ei kiinnitetä huomiota eikä sukupuolta ikään kuin nähdä. Näin tavoite sukupuolten tasa-arvosta muuttuukin sukupuolisokeudeksi, joka juuri estää sukupuolten tasa-arvon toteuttamista. Pekingin toimintaohjelma sen sijaan asettaa vaatimuksen sukupuolitietoisuudesta ja asioiden arvioimisesta tietoisesti sukupuolinäkökulmasta. Kaikkea toimintaa ja päätöksiä tulee arvioida tietoisesti naisten ja miesten sekä tyttöjen ja poikien kannalta ja varmistaa, että vaikutukset ovat eri sukupuolten kannalta tasa-arvoiset. Sukupuolinäkökulma tulee sisällyttää eli valtavirtaistaa kaikkeen toimintaan. Pekingin toimintaohjelman tavoitteita sukupuolitietoisuudesta ja sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta (gender mainstreaming) on alettu Suomessa omaksua ja soveltaa hitaasti ja vähitellen. Keskeinen syy hitauteen on ollut se, ettei sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen koulutukseen ja menetelmien kehittämiseen ole panostettu riittävästi. Hallitusohjelmassa keväällä 2003 on asetettu tavoitteeksi koko valtionhallinnon valtavirtaistaminen. Naisjärjestöjen Keskusliitto on tyytyväinen tavoitteeseen, mutta toteaa sen merkitsevän todella suurta haastetta viranomaisten kouluttamiseen, mikä vaatii nykyistä huomattavasti enemmän voimavaroja.

4 Pekingin toimintaohjelman strategiset alueet A. NAISET JA KÖYHYYS PFA kiinnittää huomiota naisten köyhyyteen sekä maailmanlaajuisesti että kansallisesti. Globaalisti köyhyys on naisistunut. Köyhyydessä elävistä on enemmistö naisia. Sukupuolten eriarvoisuus vallan ja resurssien jakautumisessa kasvattaa naisten köyhyyttä. PFA:n mukaan on arvioitava makrotaloudellisia toimintamalleja ja strategioita sukupuolinäkökulmasta sekä kohdennettava julkisia menoja uudella tavalla naisten köyhyyden poistamiseksi. On myös kehitettävä sukupuolierot huomioonottavaa tutkimusta, jonka avulla voidaan puuttua köyhyyden naisistumiseen. Hyvinvointivaltio on estänyt Suomessa laajamittaista köyhyyttä. Suomalaisista kotitalouksista noin 10 % on tuloilla mitaten köyhiä (tulot alle 60 % kotitalouksien mediaanituloista). Kuitenkin uusien tutkimusten mukaan köyhyys on pysyvämpää ja toistuvampaa kuin aikaisemmin on luultu. Köyhyys vaivaa samoja kotitalouksia aina uudelleen. Noin kaksi kertaa enemmän ihmisiä on kokenut köyhyyttä viimeisten neljän vuoden aikana kuin elää köyhyydessä juuri nyt. Naisten ja yksinhuoltajien köyhyysriski on muita väestöryhmiä suurempi ja tämä köyhyysriski on kasvanut 1990-luvulta hälyttävällä vauhdilla. Yksinhuoltajista on 90 % naisia. Vuonna 2000 yksinhuoltajatalouksista noin 40 % kuului pienituloisimpaan tuloviidennekseen. Erityisesti alle kouluikäisten lasten yksinhuoltajatalouksien köyhyysaste on huomattavan korkea. Yksinhuoltajatalouksien reaalitulot ovat kehittyneet muuta väestöä selvästi huonommin. Selkeitä toimenpiteitä yksinhuoltajien köyhyyden kasvun pysäyttämiseksi ei ole tehty. Köyhyys ilmenee monin tavoin kuten riittämättömänä toimeentulona, huonona terveydentilana, koulutuksen ja peruspalveluiden puutteellisuutena, puutteellisina asumisoloina sekä epäterveellisenä ympäristönä, joista on usein seurauksena sosiaalinen syrjäytyminen. Suomen sosiaaliturvajärjestelmä ei aina ota huomioon köyhien naisten erityistilannetta. Eriarvoisuus työelämässä vaikuttaa naisten köyhyysriskiin. Määräaikaisten työsuhteiden yleisyys nuorilla naisilla lisää heidän taloudellisen asemansa epävarmuutta. Naisten miehiä alhaisemmat palkat tuottavat heille myös miehiä pienemmät eläkkeet. Pienillä eläkkeillä elävistä vanhuksista on enemmistö naisia. Maahanmuuttajanaisten ja vähemmistöryhmien naisten köyhyysriskiä lisäävät esteet ja syrjintä työllistymisessä. Naisten köyhyydessä on selviä alueellisia eroja. Maa- ja syrjäseuduilla ongelma on suurempi kuin suurissa asutuskeskuksissa. Köyhyyden mittarit jättävät usein sukupuolierot näkymättömiin. Mittaamisessa usein käytetty yksikkö kotitalous ei ota huomioon eroja sukupuolten välillä perheiden sisäisessä tulonjaossa ja tulojen käytössä. Suomalaisissa perheissä naiset käyttävät tuloistaan suhteellisesti suuremman osan lasten menoihin ja miehet omiin menoihinsa. Perheiden sisäinen tulonjako ja tulojen käyttö vaikuttavat olennaisesti kotiäitien asemaan ja naisten asemaan avioeron jälkeen.

5 Suomesta puuttuu erityisesti naisten köyhyyteen ja sen estämiseen kohdistuvaa tutkimusta. Perustutkimuksen lisäksi tarvitaan analyysia talous- ja perhepolitiikan vaikutuksista naisten köyhyyteen. Valtion talousarvion sukupuolivaikutuksista on tehtävä arviointia julkisen keskustelun pohjaksi. B. NAISTEN KASVATUS JA KOULUTUS PFA korostaa kasvatusta ja koulutusta ihmisoikeutena ja välttämättömänä keinona tasa-arvon saavuttamiseksi. Tytöille ja naisille tulee turvata tasavertainen pääsy koulutukseen. Lisäksi PFA edellyttää sukupuolierot huomioonottavan kasvatuksen ja koulutusjärjestelmän kehittämistä. Sukupuolinäkökulma on otettava tehokkaasti ja näkyvästi huomioon kaikessa kasvatusta ja koulutusta koskevassa toiminnassa ja päätöksenteossa, eikä päätöksiä tule tehdä ennen kuin niiden vaikutukset tyttöihin ja poikiin tai naisiin että miehiin on erikseen tutkittu. PFA edellyttää sukupuolitietoisen opettajankoulutuksen, opetussuunnitelmien, opetusmenetelmien ja opetusmateriaalien kehittämistä. Hallituksen ja koulutusviranomaisten on laadittava yksityiskohtaiset suositukset kaikkien sukupuolistereotypioiden karsimiseksi opetussuunnitelmista, oppikirjoista ja opetusvälineistä sekä opettajakoulutuksesta. On kehitettävä opettajienkoulutusohjelmia, jotka tarjoavat opettajille tehokkaita sukupuolierot huomioonottavia opetusstrategioita. On kehitettävä sukupuolierot huomioonottavaa tutkimusta ja sovellettava sitä opetussuunnitelmien, oppikirjojen ja opetusvälineiden kehittämiseen sekä opettajakoulutukseen. Lisäksi PFA edellyttää, että on kehitettävä kaikille koulutustasoille ihmisoikeuskasvatusohjelmia, jotka sisältävät sukupuolinäkökulman. Määrällisten tilastojen valossa tyttöjen ja naisten yhtäläinen oikeus koulutukseen toteutuu Suomessa hyvin. Kuitenkaan PFA:n vaatimia toimenpiteitä sukupuolitietoisen koulutuksen kehittämiseksi ei ole toteutettu. Opettajien koulutus ei tue sukupuolitietoisuuden kehittymistä eikä anna valmiuksia sukupuolierot huomioonottavaan koulutukseen. Perusopetus perustuu sukupuolineutraalille ajattelutavalle, joka merkitsee käytännössä sukupuolisokeutta. Tasa-arvo-ongelmiin kouluissa ei siksi osata puuttua, eikä kehittää opetusta sukupuolinäkökulmasta. PFA edellyttää opetussuunnitelmien ja oppimateriaalin kehittämistä sekä muita toimenpiteitä, joilla laajennetaan naisten ja miesten koulutusta ja ammatinvalintaa ei-perinteisillä aloilla. Peruskouluissa on kuitenkin edelleen oppiainevalinnoissa sukupuolenmukaisia jakoja, jotka suuntaavat myöhempiä koulutusalan ja uran valintoja, esimerkiksi fysiikan ja matematiikan valinnoissa. Nämä kouluaikaiset valinnat vaikuttavat huomattavasti ylemmän teknisen koulutuksen miesvaltaisuuteen. Sukupuolen mukainen segregaatio koulutuksessa ja työelämässä on Suomessa poikkeuksellisen voimakasta. Työelämän eri alat ja työt ovat pitkään jakautuneet mies- ja naisvaltaisiin. Suomessa on toteutettu onnistuneita kokeiluhankkeita esimerkiksi fysiikan opetuksen kehittämiseksi tyttöjen näkökulmasta, kuten pohjoismainen Bryt-projekti jo 1980-luvulla. Ongelmana on ollut, etteivät kokeiluhankkeiden onnistuneet tulokset ole siirtyneet koulujen normaaliin toimintaan, koska opetusviranomaiset eivät ole välittäneet niitä koulujen käyttöön ja opettajakoulutuksen sisältöihin. Peruskouluissa on toteutettu järjestöjen aloitteesta luonnontieteen ja matematiikan hankkeita tyttöjen koulutusvalintojen laajentamiseksi. Tarvittaisiin kuitenkin opetusviranomaisten aktiivista toimintaa, jotta hankkeiden hyvät käytännöt siirtyisivät osaksi koulujen normaalia opetusta. Kansainväliset koulututkimukset ovat tuoneet yleiseen tietoisuuteen suomalaisten tyttöjen hyvät oppimistulokset peruskoulussa. Tämä on kääntynyt huoleksi poikien heikommasta koulumenestyksestä ja keskusteluun poikien tukemisen tarpeellisuudesta. Opetushallitus painottaa opetuksen kehit-

6 tämistä erilaisten oppijoiden näkökulmasta ja poikapedagogiikkaa tämän kehittämistyön osana. Tavoite pedagogiikan kehittämisestä erilaisten oppijoiden tarpeista lähtien on hyvä, mutta kehittämistyötä on silloin tehtävä tasapuolisesti molempien sukupuolten näkökulmasta, eikä kehittämistyö saa painottua yksipuolisesti poikien tarpeisiin (poikapedagogiikkaan). Peruskouluissa tyttöihin kohdistuu erittäin yleisesti sekä verbaalista että fyysistä häirintää, mutta tyttöjen häiritseminen mielletään usein poikien normaaliksi käyttäytymiseksi. Sekä tytöt että pojat joutuvat kärsimään häiritsevästä seksuaalisuuteen liittyvästä nimittelystä, kuten homottelusta ja huorittelusta. On merkittävä puute, että tasa-arvolain uudistuksessa jätettiin peruskoulut tasaarvolain syrjintäkiellon ulkopuolelle. PFA:n mukaan on järjestettävä tasa-arvoista ja sukupuolierot huomioonottavaa opinto- ja ammatinvalinnanohjausta, joka kannustaa tyttöjä hakeutumaan uranäkymiään laajentaviin akateemisiin ja teknisiin opintoihin. Opinto- ja ammatinvalinnan ohjaajia ei kouluteta sukupuolitietoiseen ohjaukseen. Sukupuolitietoista ohjausta on kehitetty muutamissa EU-hankkeissa (Vieno- ja Suunto- hankkeet Joensuun ja Helsingin yliopistoissa). Näissä hankkeissa kehitetty koulutus on otettava osaksi opinto- ja ammatinvalinnan ohjaajien normaalia koulutusta. Tasa-arvolain uudistuksella keväällä 2005 säädettiin oppilaitoksille peruskouluja lukuun ottamatta velvoite opetusta koskevaan tasa-arvosuunnitteluun. Tasa-arvosuunnitelmat ovat uusi keino kehittää oppilaitosten toimintaa PFA:n tavoitteiden suuntaan. Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää tärkeänä, että opetushallitus ohjeistaisi, edistäisi ja seuraisi oppilaitosten tasa-arvosuunnittelua. C. NAISET JA TERVEYS PFA:n mukaan naisille on turvattava oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä takaamalla heidän tasa-arvoisuutensa miesten kanssa. Terveyteen sisältyy seksuaaliterveys, joka tarkoittaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia kaikissa suvunjatkamiseen liittyvissä toiminnoissa ja prosesseissa. Naisten ihmisoikeuksiin kuuluu oikeus hallita omaa seksuaalisuuttaan ja päättää itse vapaasti ja vastuullisesti siihen liittyvistä asioista, mukaan lukien terve sukupuolielämä ja suvunjatkaminen. PFA:n mukaan on parannettava naisten mahdollisuuksia saada asianmukaista, kohtuuhintaista ja laadukasta terveydenhoitoa. On vahvistettava naisten terveyttä edistäviä ennaltaehkäiseviä ohjelmia sekä naisten terveyden seurantaa ja tutkimusta. Yleinen terveystilanne on Suomessa hyvä. Tasa-arvon ja hyvän terveystilanteen välillä on yhteys. Mitä paremmin tasa-arvo on toteutunut, sitä paremmin on esimerkiksi seksuaalivalistus hoidettu. Seksuaaliterveyttä koskeva kehitys on Suomessa kuitenkin ollut negatiivinen vuoden 1994 jälkeen, kun sukupuoli- ja seksuaalikasvatus poistui koulujen pakollisesta opetussuunnitelmasta. Nuorten seksuaaliterveys on huonontunut; teiniraskaudet, abortit ja sukupuolitaudit ovat lisääntyneet hälyttävästi. Määrärahojen leikkaukset terveyspalveluista 1990-luvun laman seurauksena ovat vaikuttaneet koko terveydenhuollon rakennemuutokseen ja palveluiden supistamiseen. Esimerkiksi ehkäisyneuvolat ja kouluterveydenhuolto ovat kadonneet lähes kokonaan useimmista kunnista.

7 Kunnat saavat nykyisin päättää itsenäisesti, mihin kunnan varoja suunnataan ja investoidaan. Kuntien kesken on suuria eroja lakisääteisten papa-seulontojen järjestämisessä ja tämä on lisännyt kohdunkaulan syövän esiintymistä Suomessa. Mammografiaseulontakäytäntö on erilainen eri puolilla Suomea ja koko seulonnan vaikuttavuuskin on kyseenalaistettu joissain kunnissa. Sukupuolinäkökulmaa ei ole vielä valtavirtaistettu päätöksentekoon terveyspolitiikasta. D. NAISIIN KOHDISTUVA VÄKIVALTA PFA:n mukaan naisiin kohdistuva väkivalta sekä loukkaa että heikentää naisten mahdollisuuksia nauttia ihmisoikeuksistaan tai jopa mitätöi ne kokonaan. Valtiot ovat pitkään epäonnistuneet naisten ihmisoikeuksien turvaamisessa väkivallan osalta ja siksi tämä asia on kaikkien valtioiden huolenaihe, johon on tartuttava. Naiset ja tytöt joutuvat kaikissa yhteiskunnissa fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhreiksi. Naisiin kohdistuva väkivalta on osoitus naisten ja miesten historiallisesti eriarvoisista valtasuhteista. PFA edellyttää, että hallitukset toimivat naisiin kohdistuvan väkivallan ja naiskaupan estämiseksi ja poistamiseksi. Naisilla ja tytöillä käytävä seksikauppa on vakava kansainvälinen huolenaihe. Naisten käyttö kansainvälisissä prostituutio- ja kaupankäyntiverkoissa on noussut keskeiseen asemaan kansainvälisesti organisoidussa rikollisuudessa. PFA on edistänyt Suomessa tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Asiasta on tehty laadukasta tutkimusta. Vuonna 1997 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan joka viides suomalaisnainen oli silloisessa parisuhteessaan joutunut fyysisen parisuhdeväkivallan uhriksi. Kuitenkin naisiin kohdistuvan väkivallan ymmärtämisessä naisten ihmisoikeuksien vakavaksi loukkaukseksi on vielä puutteita. Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen oli keskeinen hanke hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa 1997-1999, ja se nostettiin myös hallitusohjelmaan vuosina 1999-2003. Stakesin prostituution ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyhanke oli tärkeä aloitus, mutta määräaikaisen hankkeen sijaan Suomeen tarvittaisiin jatkuvaa, pysyvää ja riittävästi resursoitua työtä prostituution ja muun naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi. Työltä naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi puuttuu edelleen koordinaatio ja riittävät resurssit. Työ on jäänyt liikaa järjestöjen vastuulle. Viranomaisten toiminnassa on alettu välttää puhumasta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja puhutaan sen sijaan pari- ja lähisuhdeväkivallasta. Julkisuus on alkanut nostaa esiin naisia väkivallan tekijöinä ja lapsia väkivallan kohteina. Näin viedään yleistä huomiota pois siitä, että valtaosa lähisuhdeväkivallasta on tosiasiassa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Feministiset järjestöt ovat tämän vuoksi perustaneet oman väkivaltaobservatorion toimimaan naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi. Amnestyn Suomen osasto toteuttaa kampanjaa naisiin parisuhteissa kohdistuvan väkivallan poistamiseksi. Naiskauppa, prostituutio ja seksibisnes ovat myös vakavia ongelmia tämän päivän Suomessa. Prostituutio lisääntyi hälyttävästi 1990-luvun lopulla ja asenneilmapiiri on muuttunut erilaisille kaupallisen seksin muodoille myönteisempään suuntaan. Enemmistö Suomessa toimivista prostituoiduista tulee maan ulkopuolelta ja pääosa prostituutiosta on järjestäytyneen rikollisuuden hallinnassa. Naiskaupan ja prostituution yhteys on tunnustettava sekä vaikutettava prostituution kysyntään Suomessa. Oikeusministeriön ihmiskauppalainsäädännön uudistamista valmistelleen työryhmän enemmistö onkin ehdottanut seksuaalipalvelujen oston kriminalisointia. Tätä uudistusta ei kuitenkaan ole toistaiseksi toteutettu.

8 E. NAISET JA ASEELLISET KONFLIKTIT Naisten ihmisoikeuksien loukkaukset aseellisten konfliktien yhteydessä rikkovat kansainvälisten ihmisoikeuksien perusperiaatteita ja humanitaarista oikeutta. PFA:n mukaan hallitusten tulee edistää väkivallatonta ristiriitojen ratkaisemista ja vähentää ihmisoikeuksien loukkauksia konfliktitilanteissa. Naisten osallistumista konfliktien ehkäisemiseen ja ratkaisemiseen päätöksentekotasolla on lisättävä. Maailman rauhaa ja turvallisuutta uhkaavissa konflikteissa siviileistä on tullut sodan käynnin kohde ja väline. Konfliktien uhreista noin 90 % on siviilejä, joista valtaosa on naisia ja lapsia. Naiset ja lapset muodostavat noin 80 % maailman miljoonista pakolaisista. Naiset ja tytöt ovat erityisen alttiita riistolle, väkivallalle ja seksuaaliselle hyväksikäytölle pakomatkan aikana, pakolais- ja sotavankileireillä ja uusissa asuinmaissaan, palatessaan kotimaahansa tai rakentaessaan siellä uutta elämää. Lähes kaikissa maissa naisen tai lapsen on vaikeampi saada turvapaikka kuin miehen. Naiset eivät ole ainoastaan konfliktien uhreja vaan myös toimijoita. Erilaisten naisryhmien ja järjestöjen kautta naiset osallistuvat aktiivisesti myös rauhan rakentamiseen ja konfliktien jälkihoitoon ruohonjuuritasolla. Naisten aktivismi tapahtuu kuitenkin usein vain epävirallisella tasolla eivätkä naiset ole edustettuina virallisissa rauhanneuvotteluissa ja rauhansopimusten toimeenpanomekanismeissa. Suomen hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa 2004-2007 on asetettu tavoitteeksi kasvattaa naisten osuutta rauhanprosesseissa kaikilla tasoilla PFA:n ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 (2000) mukaisesti. Tasa-arvo-ohjelman mukaan sukupuolinäkökulma otetaan erityisesti huomioon rauhanturvaajille annettavassa koulutuksessa. Kaikki rauhanturvatehtäviin lähetettävät henkilöt saavat koulutusta tasa-arvoasioissa ja naisten aseman huomioon ottamisessa rauhanturvaamistoiminnassa. Kaikille siviilikriisinhallinnan, humanitaarisen avun ja rauhanprosessien tukemiseen tähtääviin tehtäviin lähteville henkilöille samoin kuin konfliktialueilla hankkeita toteuttaville järjestöille pyritään järjestämään koulutusta tasa-arvokysymyksissä. Näiden tavoitteiden toteuttamista on myös seurattava. F. NAISET JA TALOUS PFA velvoittaa korjaamaan naisten eriarvoisen aseman taloudellisessa päätöksenteossa sekä työelämässä. Hallitusten on sovellettava sukupuolinäkökulmaa aktiivisesti ja näkyvästi kaikkeen työmarkkina- ja talouspolitiikkaan niin, että ennen jokaista päätöstä sen vaikutukset analysoidaan erikseen naisten ja miesten kannalta. Naisia on edelleen huomattavasti vähemmän kuin miehiä niissä päätöksentekorakenteissa, jotka koskevat talouspolitiikkaa sekä talous- ja työelämää. Työmarkkina- ja talouspolitiikasta päätetään valtaosaltaan ilman analyysia sukupuolivaikutuksista. Palkoista ja muista työsuhteen ehdoista päätetään työmarkkinajärjestöjen välisin sopimuksin. Näissä sopimusneuvotteluissa naisilla on hyvin pieni edustus, eikä naisten työmarkkina-asema ole noussut neuvotteluissa tärkeäksi kysymykseksi. Naisten ongelmia työelämässä ovat sukupuolenmukainen segregaatio, palkkaerot, määräaikaiset työsuhteet, huonompi urakehitys sekä työn ja perheen yhteensovittaminen. Naisten hyvä koulutustaso ei ole tuottanut heille tasa-arvoista asemaa työmarkkinoilla.

9 Käsitellessään Suomen hallituksen 3. ja 4. määräaikaisraporttia CEDAW-sopimuksen toteuttamisesta vuonna 2001 CEDAW-komitea totesi tärkeimmiksi huolenaiheiksi naisten syrjinnän työelämässä sekä erityisesti sukupuolten palkkaerot ja määräaikaisten työsopimusten negatiiviset vaikutukset naisille. Suomalainen työelämä jakautuu harvinaisen jyrkästi sukupuolen mukaan nais- ja miesvaltaisiin aloihin sekä naisten ja miesten töihin. Lisäksi miehet työskentelevät naisia enemmän korkeammissa asemissa. Työelämän sukupuolenmukainen segregaatio on tunnustettu 1970-luvulta lähtien tasaarvo-ongelmaksi ja asiasta on puhuttu, mutta pitkäjänteinen politiikka ja tehokkaat keinot segregaation purkamiseksi ovat puuttuneet. Ongelman ratkaisu on jäänyt yksittäisten hankkeiden varaan, eivätkä erilliset hankkeet riitä keinoksi purkaa segregaatiota. Palkkatasa-arvo ei ole edennyt viimeisten 10 vuoden aikana. Naisten palkat ovat keskimäärin noin 80 % miesten palkoista. Selityksenä palkkaeroille esitetään usein työmarkkinoiden jakautuminen sukupuolen mukaan. Näin on Suomen hallituskin esittänyt mm. YK:n CEDAW-komitealle vuonna 2001. Palkkatasa-arvon perusongelma on kuitenkin naisvaltaisten alojen töiden alhaisempi arvostus ja siitä johtuva alhaisempi palkkataso. Naisvaltaisten alojen huonompi arvostus merkitsee sitä, että naisille ja miehille ei makseta samaa palkkaa samanarvoisesta työstä. Kyse on rakenteellisesta palkkaeriarvoisuudesta työmarkkinoilla. Työmarkkinoiden eriytyminen sukupuolen mukaan on omiaan ylläpitämään palkkaeroja naisten ja miesten välillä, mutta eriytyminen ei tee sukupuolten palkkaeroja hyväksyttäviksi. Palkkaeroja syntyy myös työpaikkatasolla. Uran edetessä palkoista sovitaan yksilöllisesti, jolloin erilaisten palkanlisien maksaminen on yleisempää. Näin miesten kokonaispalkka muodostuu usein vastaavia tehtäviä tekevän naisen palkkaa paremmaksi. Määräaikaiset työsuhteet ovat erityisesti koulutettujen nuorten naisten ongelma. Akavalaisista nuorista naisista (alle 30 vuotiaista) joka toinen on määräaikaisessa työsuhteessa ja samanikäisistä miehistä joka viides. Määräaikaisuus on yleisintä julkisella sektorilla ja erityisesti valtionhallinnossa. Määräaikaisuus heikentää palkkausta ja urakehitystä sekä vaikeuttaa perheen perustamista ja työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Määräaikaisten työsuhteiden käyttöön yhdistyy myös raskaussyrjintää. Määräaikaisuuksien käytöllä voidaan käytännössä vähentää raskaussyrjintäkieltojen tehokkuutta. Työn ja perheen yhteensovittaminen on naisille edelleen vaikeampaa kuin miehille. Perhevastuu ei jakaudu tasaisesti naisten ja miesten kesken. Kotitöistä on suurin osa edelleen naisten vastuulla ja naiset käyttävät työelämässä 95 % perhevapaista. Tämä vaikuttaa haitallisesti naisten työllistymiseen, urakehitykseen ja eläkkeisiin. Lasten hankinnasta työnantajille aiheutuvat kustannukset kohdistuvat valtaosin naisten työnantajiin. Tämä heikentää keskeisesti naisten asemaa työmarkkinoilla. Vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset on jaettava tasaisesti kaikkien työnantajien kesken.

10 G. NAISET VALLANKÄYTÖSSÄ JA PÄÄTÖKSENTEOSSA Demokratian toteutuminen sekä läpinäkyvä ja vastuullinen hallinto edellyttävät naisten tasavertaista osallistumista. Naisten tasavertainen osallistuminen päätöksentekoon eri tasoilla on avaintekijä naisten aseman edistymiselle ja naisten intressien huomioonottamiselle yhteiskunnassa. PFA:n mukaan naiset ovat yhä voimakkaasti aliedustettuja lähes kaikilla hallinnon tasoilla. Hallitusten on taattava naisten tasavertaiset mahdollisuudet osallistua täysimittaisesti valtarakenteiden toimintaan ja päätöksentekoon sekä tuettava niitä kansalaisjärjestöjä, jotka edistävät naisten osallistumista ja vaikutusta päätöksentekoon Politiikka Suomi esittelee mielellään kansainvälisillä areenoilla eduskunnan naiskansanedustajien suurta määrää. Kuitenkin naiskansanedustajia on Suomessakin selvästi alle puolet (37,5 %). Eduskunnan valiokuntien kuulemista asiantuntijoista on 90 % miehiä. Suuri osa poliittisesta päätöksenteosta perustuu valiokuntien työskentelyyn ja niiden kuulemien asiantuntijoiden tuottamaan taustatietoon. Naisten aseman vahvistaminen päätöksenteossa edellyttää naisasiantuntijoiden parempaa hyödyntämistä valiokuntatyössä. Liian vähän huomiota kiinnitetään myös kuntien poliittisen päätöksenteon sukupuolijakaumaan, joka on kansallista tasoa huomattavasti miesvaltaisempi. Sukupuolivaikutusten arviointi poliittisessa päätöksenteossa on Suomessa vielä harvinaista, vaikka sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen ja sukupuolivaikutusten arviointiin sitouduttiin jo 10 vuotta sitten PFA:ssa. Sukupuolivaikutusten arviointi lainsäädännössä sekä valtion ja kuntien talousarvioissa on pantava toden teolla käyntiin. Tämä vaatii huomattavaa panostusta koulutukseen ja menetelmien kehittämiseen. Valtionhallinto Suomessa on valtionhallinnon johtavissa viroissa vähiten naisia koko EU:ssa. Tämä koskee ministeriöiden ylijohtaja- ja osastopäällikkötasoa. Suomessa on 13 ministeriötä ja ministeriöiden korkeimmista virkamiehistä, kansliapäälliköistä, naisia on vain kolme. Ministeriöiden osastopäällikkötasolla on naisten osuus myös pieni. Valtionhallinnon tulisi olla selkeänä esimerkkinä yksityiselle sektorille syrjinnän estämisessä ja tasa-arvon edistämisessä. Velvoite tasa-arvosuunnitelmien tekemisestä on ollut tasa-arvolaissa jo vuodesta 1995. Tasa-arvosuunnitelmilla voidaan vaikuttaa mm. naisten urakehityksen tukemiseen ja rekrytointikäytäntöjen kehittämiseen. Tasa-arvosuunnitelmia ei ole kuitenkaan tehty valtionhallinnossa kattavasti. Kansalaisjärjestöt PFA korostaa hallituksen kumppanuutta ja tukea kansalaisjärjestöille ja erityisesti naisjärjestöille PFA:n toteuttamisessa. Tämä edellyttää, että naisten asemaa edistävien naisjärjestöjen toiminta on turvattava vakinaisella ja riittävällä valtiontuella, kuten muidenkin kansalaisjärjestöjen toimintaa Suomessa tuetaan.

11 H. INSTITUTIONAALISET MEKANISMIT NAISTEN ASEMAN EDISTÄMISEKSI (KANSALLISET TASA-ARVON MEKANISMIT) PFA ja Peking + 5 asiakirja vaativat vahvistamaan institutionaalisia mekanismeja naisten aseman edistämiseksi ja sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseksi sekä tasa-arvopolitiikkaan sitoutumisen vahvistamiseksi. Kansalliselle tasa-arvokoneistolle on osoitettava tarvittava työvoima ja varat, jotta sukupuolinäkökulma sisällytetään kaikkiin toimintamalleihin, ohjelmiin ja hankkeisiin. Hallituksen on toimittava yhteistyössä kansalaisyhteiskunnan ja erityisesti naisjärjestöjen kanssa PFA:n toteuttamiseksi ja tuettava erityisesti naisjärjestöjä PFA:n toteuttamisessa. (ks. esim. Peking + 5 asiakirja artiklat 50 ja 76 a- e kohdat). Suomessa kansallisia tasa-arvoinstituutioita ovat sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikkö, tasa-arvolain toteuttamista valvova tasa-arvovaltuutettu ja parlamentaarinen tasa-arvoasiain neuvottelukunta. Suurin puute tasa-arvon kansallisissa mekanismeissa on, että tasa-arvoviranomaisille ei ole annettu riittävästi työvoimaa ja taloudellisia resursseja. Tasa-arvoviranomaisten tehtävien laajuus ja resurssit eivät vastaa toisiaan. PFA:n sitoumuksia rikotaan tässä selvästi. Yksi kuvaava esimerkki ovat resurssit sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen. Hallitusohjelma lupaa, että hallitus toimeenpanee sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamisen koko valtionhallinnossa ja että sukupuolivaikutusten arviointi otetaan osaksi lainsäädännön ja valtion talousarvion valmistelua. Tehtävän toteuttamista varten on hallituksen tasa-arvoyksikössä yksi määräaikainen virkamies, jolla on hoidettavanaan muitakin tehtäviä. Toisena esimerkkinä voidaan mainita tasaarvoasiain neuvottelukunta, jolla on keskeinen tehtävä tehdä aloitteita tasa-arvopolitiikan kehittämiseksi ja toimia kansalaisyhteiskunnan vaikuttamisena kanavana. Tämän yksikön päätoiminen henkilöstö on supistettu kahteen työntekijään. Tasa-arvolaki velvoittaa sekä viranomaiset että työnantajat edistämään sukupuolten tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Tuskin mitään lakia rikotaan Suomessa yhtä yleisesti kuin tasaarvolain edistämisvelvoitteita. Vain 27 % työpaikoista on tehnyt tasa-arvolain vaatiman tasaarvosuunnitelman, joka tulee tehdä kaikilla vähintään 30 työntekijän työpaikoilla. Tasaarvovaltuutetun riittämättömät resurssit eivät ole mahdollistaneet tehokasta lain noudattamisen valvontaa. Naisjärjestöjen Keskusliitto on kuitenkin tyytyväinen siihen, että keväällä 2005 toteutetulla tasaarvolain uudistuksella säädettiin tasa-arvosuunnitelmille vähimmäissisältö sekä vahvistettiin velvoitetta tasa-arvosuunnitteluun. Viranomaisten tulee tasa-arvolain mukaan edistää sukupuolten tasa-arvoa sekä henkilöstöpolitiikassa että varsinaisessa toiminnassaan. Valtionhallinnon yksiköissä PFA olisi tullut ottaa pohjaksi toiminnallisten tasa-arvosuunnitelmien laatimiselle, mutta näin ei ole tapahtunut. PFA ja sen merkitys on jäänyt valtionhallinnossa yleisesti tiedostamatta. Hallitus ei ole tiedottanut ja kouluttanut viranomaisia PFA:n sisällöstä ja merkityksestä. PFA korostaa useassa kohdassa hallituksen kumppanuutta erityisesti naisjärjestöjen kanssa PFA:n toteuttamisessa sekä velvoittaa hallitusta tukemaan naisjärjestöjä PFA:n toteuttamisessa. Kuitenkaan naisten asemaa edistäville naisjärjestöille ei ole Suomessa vieläkään turvattu vakinaista ja riittävää valtion tukea kuten muille kansalaisjärjestöille, esimerkiksi nuoriso- ja liikuntajärjestöille on turvattu. Epävarma ja riittämätön tuki naisjärjestöille merkitsee, että hallitus ei ole toteuttanut PFA:ta.

12 I. NAISET JA IHMISOIKEUDET Vaikka PFA sisältää oman ihmisoikeuksia koskevan jakson, kaikilla PFA:n strategisilla alueilla on myös ihmisoikeusulottuvuuksia. Erityisesti näitä ulottuvuuksia on PFA:n koulutukseen, terveyteen, köyhyyteen, väkivaltaan ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon liittyvillä alueilla. PFA korostaa, että kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan kaikille ihmisille taattavien ihmisoikeuksien toteutuminen on ollut erityisen heikkoa naisten ja tyttöjen kohdalla. YK:n yleissopimus kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamisesta (CEDAW-sopimus) on keskeinen naisia koskeva kansainvälinen ihmisoikeussopimus. Yleinen tietoisuus tämän sopimuksen sisällöstä ja merkityksestä sekä sopimusta koskevasta määräaikaisraportoinnista ja CEDAW-komitean suosituksista Suomelle ei ole vielä riittävää. Hallituksen tulee panostaa sopimusta koskevaan tiedottamiseen. Naisiin kohdistuva väkivalta, naiskauppa ja prostituutio ovat vakavia naisten ihmisoikeuksien loukkauksia, joiden poistamisesta ja estämisestä hallituksen on kannettava päävastuu. Työtä ei voida jättää pääasiassa kolmannen sektorin hoidettavaksi. PFA korostaa sukupuolitietoisen ihmisoikeuskoulutuksen järjestämistä viranomaisille, mm. oikeuslaitoksen, poliisin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle ja opettajille. Kattavaa sukupuolierot huomioonottavaa ihmisoikeuskoulutusta ei Suomessa ole vielä toteutettu näille kohderyhmille. PFA korostaa moniperusteisen syrjinnän estämistä. Suomalaista tasa-arvopolitiikkaa, asenteita, työelämän käytäntöjä ja viranomaisten toimintaa on kehitettävä estämään tehokkaammin moniperusteista syrjintää, jossa syrjintään vaikuttaa sukupuolen lisäksi esimerkiksi ikä, vammaisuus, etninen tausta tai seksuaalinen ja sukupuolinen suuntautuminen. Vammaisten naisten tilanteesta eri elämänalueilla puuttuu tutkimustietoa. Samoin on kehitettävä hankkeita vammaisten naisten yhteiskunnallisen osallistumisen turvaamiseksi. Maahanmuuttajanaisten oikeuksien turvaamiseen tarvitaan enemmän yhteiskunnan resursseja. J. NAISET JA TIEDOTUSVÄLINEET PFA:n mukaan tiedotusvälineillä on suuri vaikutus naisten asemaan ja tasa-arvon toteutumiseen. Sukupuolinäkökulmaa ei osata ottaa tiedotusvälineissä huomioon, vaan stereotyyppiset sukupuoliroolit ja kuvat ovat yhä edelleen yleisiä. Kielteisten ja alentavien naiskuvien esittäminen joukkoviestinnässä on PFA:n mukaan lopetettava. Naisten osallistumista viestinnän kehittämiseen ja viestintää koskevaan päätöksentekoon on lisättävä. Median ja mainonnan naiskuva on entistä ulkonäkökeskeisempi ja seksistisempi. Mainonta käyttää lisääntyvästi pornografista kuvastoa ja visuaalinen ympäristö on pornografisoitunut. Mainonnan kuvasto normalisoi ja edistää seksibisneksen eri muotoja. Asiallisessakin uutisoinnissa naiset ja miehet kuvataan edelleen vahvasti perinteisissä rooleissa: miehet politiikan ja talouden toimijoina ja asiantuntijoina, naiset julkisen toiminnan kohteina ja yksityiselämän rooleissa, vaikka naisten kuvauksessa on tapahtunut myös monipuolistumista.

13 Tiedotusvälineiden naiskuva vaikuttaa merkittävästi naisiin kohdistuviin mielikuviin, odotuksiin ja suhtautumiseen yhteiskunnassa sekä muokkaa erityisesti nuorten tyttöjen identiteettiä. Suomessa on luotettu median ja mainosalan itsesääntelyyn naisten stereotyyppisen, halventavan ja syrjivän kuvauksen poistamisessa. Kielteinen kehitys on osoittanut, että media-alan itsesääntely ei ole riittävä keino. Naisten syrjivä kuvaus mediassa ja mainonnassa on kiellettävä lainsäädännöllä, kuten esimerkiksi Norjassa on tehty. K. NAISET JA YMPÄRISTÖ PFA:n mukaan naisilla on keskeinen rooli, kun kehitetään ekologisesti kestäviä kulutus-, tuotantoja lähestymistapoja luonnonvarojen hallintaan. Naiset ovat kuluttajina, tuottajina, perheidensä hoitajina ja kasvattajina avainasemassa kestävässä kehityksessä. Kuitenkin naiset puuttuvat yhä suurelta osin ympäristöä koskevasta päätöksenteosta kaikilla tasoilla. Naisten kokemus ja taidot jäävät marginaaliasemaan ympäristöpolitiikassa. PFA edellyttää naisten ottamista mukaan ympäristöä koskevaan päätöksentekoon kaikilla tasoilla sekä sukupuolinäkökulman sisällyttämistä kestävän kehityksen politiikkaan ja ohjelmiin. Tilastokeskuksen selvityksen mukaan suomalaisten naisten ja miesten ympäristöasenteet ovat erilaiset. Naisille ympäristöasiat ja vastuu ympäristöstä ovat tärkeitä kaikissa ikäryhmissä. Kestävän kehityksen toteutuminen edellyttää molempien sukupuolten osallistumista ja sitoutumista luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen tuleville sukupolville. Suomessakin naiset tekevät valtaosan perheiden päivittäisistä kulutus- ja ostopäätöksistä. Vaikka naiset ovat keskeisessä roolissa kestävien tuotanto- ja kulutustottumusten yleistymisessä ja ympäristöystävällisten tuotteiden kysynnän lisääntymisessä, naiset eivät edelleenkään ole automaattisesti edustettuina luonnonvarojen ja ympäristön hallintaa ja suunnittelua, luonnonsuojelua ja ympäristön tilaa koskevassa päätöksenteossa. Ympäristön turmeltuminen ja luonnonvarojen ehtyminen ovat erottamaton osa köyhyysongelmaa, joka koskettaa naisia varsinkin kehitysmaissa. Suuri uhkatekijä ympäristölle ovat teollisuusmaiden kestämättömät tuotanto- ja kulutusmallit, jotka ovat nopealla vauhdilla yleistymässä myös kehitysmaissa. Pekingin toimintaohjelmaa ei ole tiedostettu suomalaisessa ympäristöä koskevassa päätöksenteossa. Naisten osallistumista kansalliseen ympäristöpolitiikkaan ja päätöksentekoon kunnallisissa ja valtion luottamus- ja asiantuntijatehtävissä on vahvistettava. Kaikkien ympäristöä ja luonnonvaroja koskevien lakien valmistelussa on toteutettava sukupuolivaikutusten arviointi. Kestävää kehitystä ja ympäristöä käsittelevään opetukseen on sisällytettävä sukupuolinäkökulma. L. TYTÖT PFA:ssa viitataan lasten oikeuksien sopimukseen, jonka mukaan sopimusvaltiot takaavat lasten oikeudet ilman mm. sukupuoleen perustuvaa erottelua. PFA:ssa todetaan, että tyttöjä kohdellaan usein alempiarvoisina ja heidät sosiaalistetaan asettamaan itsensä muiden jälkeen, mikä heikentää heidän itsetuntoaan. Tytöt saavat sukupuoliroolinsa kannalta ristiriitaisia ja hämmentäviä viestejä ympäristöstä, esimerkiksi tiedotusvälineistä.

14 Hallitusten tulee poistaa kaikki tyttöihin kohdistuva syrjintä sekä kielteiset asenteet ja käytännöt. Tyttöjen oikeuksia on edistettävä sekä lisättävä tietoisuutta heidän tarpeistaan ja valmiuksistaan. Käsitellessään lapsia ja nuoria koskevia kysymyksiä hallitusten on edistettävä sukupuolinäkökulman aktiivista ja näkyvää soveltamista kaikissa toimissa ja ohjelmissa niin, että ennen jokaista päätöstä sen vaikutukset analysoidaan erikseen tyttöjen ja poikien kannalta. Tytöt kasvavat ympäristössä, jossa sukupuoliroolimallit ovat muutoksessa ja tyttöihin kohdistuvat odotukset usein ristiriitaisia. Media vaikuttaa voimakkaasti erityisesti nuoriin ja median naiskuva tarjoaa tytöille vääristynyttä, ulkonäkökeskeistä mallia. Koulujen epävirallisessa kulttuurissa on yleistynyt tyttöjen nimittely ja sukupuolinen häirintä. Tyttöjen ongelmat, esimerkiksi anoreksia ja päihteiden käyttö ovat lisääntyneet. Toisaalta tytöt menestyvät oppimistuloksilla mitaten koulussa hyvin, ja julkisessa keskustelussa on tuotu esiin huolta siitä, miten koulut suosivat tunnollisia ja ahkeria tyttöjä. Tilanne heijastaa sukupuolitietoisuuden puutetta yhteiskunnassa yleisesti sekä opetusviranomaisten, koulujen ja nuorisotyön ammattilaisten keskuudessa. Suurin haaste on kehittää sukupuolitietoisuutta nuoriso- ja koulutuspolitiikassa sekä näiden alojen ammattilaisten koulutuksessa ja työkäytännöissä, jotta käytännön työssä tunnistettaisiin tyttöjen ja poikien erilainen arki, kokemukset ja tarpeet sekä tasa-arvon ongelmat. Viime vuosina on alettu kehittää sukupuolisensitiivistä nuorisotyötä, ja tämän työn edelleen kehittämiseen on annettava resursseja. Kuntien talousarvioista, esimerkiksi nuoriso- ja liikuntamäärärahoista, on tehtävä sukupuolivaikutusten arviointia.