TAMPEREEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖLEHTI



Samankaltaiset tiedostot
Työhyvinvointikysely Henkilöstöpalvelut

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

Etätyökysely henkilöstöstölle

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Savonlinnan kaupunki 2013

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK P

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Kehittämisjohtaja Kari Hakari Etelän infotilaisuus Tilaajaryhmä/kehittämis- ja suunnittelupalvelut

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3.

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

Palveluverkon suunnittelun näkökulma yhdyskuntarakenteen ja palveluverkon yhteensovittamiseen

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Seinäjoki

Esimiesroolin muutokset. Puheenjohtaja Heli Martinmäki Pääluottamusmies Ritva Timonen Työsuojelun päävaltuutettu Tiina Norppa

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Kuntamaisemasta apua omaan päätöksentekoomme. Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen Kuntamaisema Seminaari

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

Asiakasraati. Aika: Torstai klo Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 1krs. MUISTIO: - Kokoontuminen ja kahvit

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila)

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

Jyväskylän strategiapäivitys

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Saa mitä haluat -valmennus

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja Hämeenlinna

VIRVATULIKYSELY VUOTIAILLE, kevät 2013

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA

PAMin vetovoimabarometri PAMin vetovoimabarometri 2012

Jyväskylän strategiapäivitys. Kaupunginvaltuuston seminaari Kehitysjohtaja Harri Hyvönen

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIOHJELMA 2016

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Työhyvinvointikysely 2015

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi , Hotel Crowne Plaza

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä

Terve Kunta -verkosto Kati Vähäsarja Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue

TAMPERE TOIMII. Kaupungin toimintamalli ja organisaatio

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Valtiokonttorin Kaiku-työhyvinvointipalvelut & Valtion henkilöstöpalvelut tukenanne organisaatioiden muutostilanteissa

Nurmijärven kuntastrategia Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen

Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Työkaarityökalulla tuloksia

Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

AIKAMUODOT. Perfekti

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

Espoon kaupunginkirjasto Asukaskysely/Espoonlahti Syksy 2014

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Minun arkeni. - tehtäväkirja

KUNTASTRATEGIA

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Pienten lasten kerho Tiukuset

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Transkriptio:

TAMPEREEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖLEHTI 4 2015 Sairauspoissaolot vähenivät Ensimmäistä hyvinvointi- keskusta suunnitellaan Linnainmaalle 3 4 Pajakoulu nappasi kehittäjäpalkinnon 8 VILKKU 4 2015 1

NÄIN SEN NÄIN Tampere täyttyy kesätapahtumista HANNA LEPPÄNEN Kesällä on kevyt olo. Kesällä on lämmintä. Kesällä ollaan menossa. Kesä on erilainen. Lapsille ja nuorille on kesäleirejä muun muassa Antaverkassa ja Monitoimitalo 13:ssa. Perinteisiä kesälomaleirejä, eläinleirejä sekä musiikki- ja medialeirejä. Leinolan, Multisillan, Helapuiston ja Koivistonkylän nuorisokeskuksissa voi tavata kavereita juhannukseen asti. Liikennepuisto on auki junioreille koko kesän. Rullassa on perheen pienimmille sirkuspäivää, väririehaa ja puistopäiviä. Jäätelöä pääsee maistelemaan Liikennepuiston, Laikunlavan, Helapuiston ja Koivistonkylän nuorisokeskuksien jäätelökioskeissa. Niissä kymmenet alle 18-vuotiaat nuoret saavat hauskan kesäharjoittelupaikan. Tarjolla on myös nuorisoliikuntaa, kuten jalkapalloa, parkouria, frisbeegolfia, ohjattua kuntosalitoimintaa, salibandyä, uimakouluja, koriskerhoa ja pesäpallokoulu eri puolilla Tapahtumien Tampere on täynnä ääntä, sanaa, makuja, liikettä, ajatuksia. kaupunkia tai valokuvausta Lentävänniemessä ja Lielahdessa. Kesäisellä Laikunlavalla kajahtavat torvet, kitarat ja kurkut. Peräti parisataa esiintyjäryhmää on tarjottimella. Musiikkia kaupungin omista lähteistä: rockia, iskelmää, kansanmusiikkia, harmonikkaa, kuoroja, jazzia, rautalankaa ja salsaa. Haiharan kulttuurikeskus esittelee erilaisia kuvataiteilijoita, kesäteatteria, nukketeatteria, puistokonsertteja, hathajoogaa ja paljon muuta. Sitten tulevat vielä maamme eturivin museot: Tampereen Taidemuseo, Sara Hildénin taidemuseo ja Vapriikki. Tapahtumien Tampere on täynnä ääntä, sanaa, makuja, liikettä, ajatuksia. Musiikki on vahvasti esillä. Teatterikesä tuo huippuesitykset teatteripääkaupunkiin. Ja jokaiselle jotakin: Chilifest, Puistofiesta, Rullakiekon MM-kisat, veteraanien pöytätenniksen EMkisat ja Pyynikin ajot. Huh, Huh. Heikkopäistä alkaa jo hirvittää. Miten tästä selvitään? Omaan kesääni kuuluu lisäksi perinteistä löhöilyä iki-ihanalla Peltsun uimarannalla, mustaamakkaraa ja mansikoita Tammelantorilla, rockia ja bluesia Huurupiilossa ja Bluespaarissa. Virkistävää kesää kaikille! Jorma Mertanen Nuorisopalvelujohtaja SISÄLTÖ 16 KUVAT: HANNA LEPPÄNEN Riihilahti puhui esimiespäivässä 14 Tilakeskuksen siivoojat siirtyvät Aterialle Hilkan talli lenkkeilee Lamminpäässä 18 VILKKU Tampereen kaupungin henkilöstölehti 51. vuosikerta JULKAISIJA Tampereen kaupungin viestintäyksikkö TOIMITUKSEN OSOITE Vilkku, Tampereen kau punki, PL 487, 33101 Tampere VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Tuuli Oinonen 040 801 2587 tai tuuli.oinonen@tampere.fi VILKKU INTER NETISSÄ www.tampere.fi /vilkku TAITTO Marja Muhonen PAINOPAIKKA PunaMusta Oy, Tampere ISSN-L 0357-1777 SEU RAAVA VILKKU ilmestyy syyskuussa. Etukäteen sovittu aineisto on toimitettava 19. elokuuta mennessä päätoimittajalle. Toimituksella on oikeus aineiston käsittelyyn ja lyhentämiseen. KANNEN KUVA Hanna Leppänen. Rehtori Jari Ikola ja kumppanit kehittivät projektissaan vaihtoehtoisen oppimisympäristön. Projekti sai kehittäjäpalkinnon. OSOITTEEN- MUUTOKSET omalle palkanlaskijalle. PAINOSMÄÄRÄ 15 300 kpl. JUTTUVINKIT JA PALAUTTEET päätoimittajalle. 2 VILKKU 4 2015

TEKSTI Tuuli Oinonen TAPETILLA Työtapaturmien määrä laski viime vuonna Tampereen kaupungin työntekijöille tapahtui korvauksia aiheuttaneita työtapaturmia kaikkiaan 757 kertaa vuoden 2014 aikana. Näistä neljännes sattui työmatkalla. Työtapaturmien määrä laski edellisvuoteen verrattuna 19 prosenttia ja näistä tapa tur mis ta aiheutuneiden työkyvyttömyyspäi vien määrä vähe ni 22 prosent tia. Sekä lievien että vakavien työtapaturmien määrä on laskenut, iloitsee henkilöstöjohtaja Niina Pietikäinen. Työmatkatapaturmien määrä on pienentynyt samassa suhteessa työtapaturmien kanssa. Työmatkatapaturmat aiheuttavat yli 40 prosenttia kaikista työtapaturmista johtuvista työkyvyttömyyspäivistä, ja niitä pyritään vähentämään. Viime vuonna selvitettiin riskipaikkoja työmatkaturvallisuuden parantamiseksi ja tänä vuonna toteutetaan työmatkaturvallisuuskysely henkilöstölle, sanoo Pietikäinen. Sairauspoissaolojen määrä väheni Myös sairauspoissaolojen määrä laski. Vuon na 2014 sairauspoissaolopäiviä oli henki löä kohden 15,5 päivää. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 15,9 päivää. Määrä on laskenut merkittävästi viime vuosina. Vuoteen 2008 verrattuna sairauspoissaolopäivien määrä on vähentynyt henkilöä kohden 4,4 päivää. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttivat 41 prosenttia kaikista sairauspoissaoloista. Mielenterveysongelmat olivat syynä 12 Henkilöstön keski-ikä 45,2 vuotta prosenttiin poissaoloista. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä mielenterveysongelmien osuus kasvaa pitkiä poissaoloja tarkasteltaessa. Sairauspoissaolojen määrä on laskenut erityisesti Tampereen Ateriassa, Tilakeskuksessa ja Taloushallinnon palvelukeskuksessa, kertoo Niina Pietikäinen. Sairastavuuserot kaupungin eri organisaatioiden välillä ovat merkittäviä. Osaltaan eroja selittää eri ammattiryhmien välisten erojen suuruus, mutta tilanne on samanlainen myös muissa kunnissa. Työntekijämäärä nousi vain 78 henkilöä Tampereen kaupungin palveluksessa työskenteli viime vuoden lopussa 15 228 työntekijää. Vuoteen 2013 verrattuna henkilöstömäärä nousi vain 78 henkilöä, vaikka Oriveden sosiaali- ja terveyspalveluista siirtyi kaupungin palvelukseen 209 työntekijää. Toiminnan tehostumiseksi ja tuottavuuden parantamiseksi kaupunki asetti vuoden 2014 tavoitteeksi 220 henkilötyövuoden vähentämisen edellisvuoteen verrattuna. Vähentämistavoite jaettiin edelleen hyvinvointipalvelujen tuotantoalueille, liikelaitoksille sekä konsernihallinnolle ja konsernipalveluille. Koko kaupungin osalta henkilötyövuosien määrä väheni 219 henkilötyövuodella eli tavoite lähes toteutui, sanoo Pietikäinen. Henkilöstökulut olivat vuoden 2014 tilinpäätöksessä 677,0 miljoonaa euroa. Tästä palkkojen osuus oli 515,4, eläkekulujen 131,9 ja muiden sivukulujen 29,7 miljoonaa euroa. Henkilöstökulujen kasvu oli 9,0 miljoonaa euroa eli 1,4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Merkittävin henkilöstökulujen kasvua selittävä tekijä on Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintaalueen laajeneminen. Vuonna 2013 on maksettu Tehy-ratkaisus ta johtuvia takautuvia korvauksia noin 3,5 miljoonaa euroa. Tiedot selviävät vuoden 2014 henkilöstötilinpäätöksestä. Henkilöstöasiat > Henkilöstöraportointi VILKKU 4 2015 3

Uusi ap TAPETILLA Tamperelaiset saavat palvelunsa tulevaisuudessa eri puolilla kaupunkia sijaitsevista hyvinvointikeskuksista ja lähitoreilta. Uudenlaista palvelumallia suunnitellaan ensimmäisenä koilli sella alueelle, jossa palvelut löytyvät Linnainmaalle sijoittuvasta hyvinvointikeskuksesta. Lisäksi palveluja tuotetaan paikallisissa palvelupisteissä eli lähitoreilla. Koillisella alueella suunnittelua on tehty yhdessä asukkaiden, eri toimijoiden, järjestöjen ja yritysten kanssa. Linnainmaalle tulevaan hy vinvointikeskukseen saadaan alu een perusterveydenhoidon vas taanottopalvelut, suun terveydenhoito, kirjastopalvelut, nuorisokeskustoiminta, hyvinvointineuvola ja matalan kynnyksen palveluita. Palveluja suunnitellaan Linnainmaan Prisman yhteyteen. Liikekeskukseen sijoittuisivat kirjasto- ja nuorisokeskuspalvelut, hyvinvointineuvola sekä matalan kynnyksen palveluita. Lisäksi palveluja voidaan sijoittaa Linnainmaan terveysasemalle henkilöstöravintolalta vapautuviin tiloihin, kertoo tilaajaryhmän johtaja Kari Hakari. Yksiköitä siirtyy Linnainmaalle Hyvinvointikeskuksen myötä yksittäisten, pienten palveluyksiköiden sijainteihin tulee muutoksia. Muutoksien vuoksi sisäisiä siirtoja joudutaan tekemään, mutta ketään työntekijää ei irti- TEKSTI Aila Rajamäki ja Tuuli Oinonen KUVA Hanna Leppänen Tamperelaisille tarjotaan palveluita hyvinvointikeskuksissa ja lähitoreilla sanota, sanoo Kari Hakari. Pellervon kirjaston, Atalan terveysaseman ja Takahuhdin entisen terveysasematalon sekä joidenkin yksittäisten suun terveydenhoidon ja neuvolan toimipisteiden toiminnot siirtyvät Linnainmaalle hyvinvointikeskukseen, samoin toimintoja Kämmenniemen terveysasemalta. Tasanteen, Leinolan ja Linnainmaan nuorisokeskusten tilat voidaan ottaa uuteen käyttöön, kun nuorisolle saadaan uusia tiloja sekä hyvinvointikeskuksesta että kouluilta. Esimerkiksi Linnainmaan nuorisokeskuksesta saadaan lisätilaa Linnainmaan päiväkodille, samoin Leinolan nuorisokeskuksen tilat jäävät päiväkodin ja koulun käyttöön. Teiskolaisten palveluiden saavutettavuus pyritään takaamaan toteuttamalla palveluja lähitoreilla. Ensimmäinen lähitori alueelle muodostuu Kämmenniemeen kirjaston, perusopetuksen ja nuorisokeskuksen yhteyteen. Kämmenniemen neuvola- ja terveysasemapalvelut järjestetään tarpeen mukaan hyvinvointikeskus- tai lähitoripalveluina. Kämmenniemen lähitorin palvelujen suunnittelu alkaa elokuussa 2016 ottamalla mukaan asukkaiden ja yhdistysten lisäk- Tulevaisuudessa Tampereen palveluja tarjotaan hyvinvointikeskuksissa ja lähitoreilla. Uusi malli otetaan ensimmäisenä käyttöön Linnainmaalla. Osastonhoitaja Tuula Urvikko ja sairaanhoitaja Sanna Ahonen työskentelevät jo Linnainmaan terveysasemalla. si henkilöstö, kertoo suunnittelupäällikkö Sisko Hiltunen tilaajaryhmästä. Myöhemmin myös Nurmi- Sori laan saadaan lähitori. Li säksi Kangasala suunnittelee Lam minrahkaan palveluita, joita raja-alueella voidaan joustavasti käyttää. Uudenlaista palvelumallia pilotoidaan ensimmäiseksi koil lisella alueella, mutta myöhem min palveluja kehitetään samalla mallilla muuallakin Tampereella. Tä nä keväänä aloitetaan keskustan ja läntisen alueen kehittämissuunnitelmien valmistelu. Syksyllä alkavat eteläisen ja kaakkoisen alueen palvelusuunnittelut. SUSANNA LYLY Kaupungin palveluksessa ahkeroi yli 500 kesätyöntekijää TAMPEREEN kaupungilla työskentelee yli 500 kesätyöntekijää: harjoittelijoita, koululaisia, opiskelijoita, vuosilomasijaisia ja kausityöntekijöitä. Ohjeita ja neuvoja kesätyöntekijöille löytyy Kesätyöntekijän oppaasta. Opas tarjoaa kesätyöntekijöille yksissä kansissa tietoa palvelussuhteeseen kuuluvista seikoista, kuten työajasta, vapaista, eduista ja työturvallisuudesta sekä kaupungin organisaatiorakenteesta ja strategiasta. Esimiehet voivat tilata oppaan paperiversioita kaupungin virastotalon virastopalveluista osoitteesta virastomestarit@ tampere.fi. Kaikkien uusien työntekijöiden, myös kesätyöntekijöiden, perehdyttäminen työtehtäviin on tärkeää. Perehdytyksen avuksi on tehty uusi opas, jota esimiesten kannattaa hyödyntää. Henkilöstöasiat > Palvelussuhteen alkaminen (Perehdyttämisopas ja Kesätyöntekijän opas) 4 VILKKU 4 2015

ormestari tarttui heti töihin an innainmaan tekemään, mutsanota, Leinolan sanoo nuo- Ka- päioitilat jäävät päivärjaston, käyttöön. Atalan tern Takahuhdin palveluiden entimataloritään takaamaan sekä joi- saa- alveluja sten suun lähitoreileeuvolan lähitori toimipis- alueelle tervey- mmenniemeen not siirtyvät Lin- kiretuksen ja nuorivinvointikeskuktoimintojteyteen. Kämmenarveysasemalta. ja terveysasema- Kämetääntarpeen Leinolan ja Linrisokeskustetikeskus- tai lähi- ti- mu- eppänen a uuteen käyttöön, niemen aadaan uusia lähitorin tilontikeskuksesta alkaa elo- et- isoja kokonaisuuksia, joihin tulee nnittelu isa ttamalla merkiksi Heinämäki Linnainkeskuksesta mukaan perehtyä,kuten työllisyydenhoitoon ja koulutukseen liittyvät ky- yhdistysten ereen kaupungin lisäk- saa- ulaispormestari. symykset ja kehittämistarpeet. Sivistys- ja elämänlaatupalveluiden tsi toukokuussa einämäen (vihr) kysymykset ovat tutumpia, koska nkeinopalveluisolin viime valtuustokaudella tämän lautakunnan jäsen. Luotta- otaan - ja elämänlaatutaavaksi apulais- palveluita ssa Tehtävää ja aiem- lähitor mustoimet eilla kaupunginvaltuu tettuna ja myös kaupunginhallituk- OSAAMIS- Olli-Poika Parviaiiin eduskuntaan. sen jäsenenä ovat antaneet toki KESKUKSEEN hyvää kokonaiskuvaa kaupungin taa myös Tampevaltuustoryhmää. HENKILÖÄ SIIRTYY 300 eri toiminnoista. kertoo t ja millaisista suunnitteko apulaispormestarin Mikä sinua kiinnostaa ä tulit Hiltunen apulaisriksi? HIN perustettavaan tilaan myös KONSERNIP ALVELUI- 4 tehtävissäsi? Mitkä ovat vahvuutesi? inen tamperelaiojan Nurmian Työ haastavien asiakokonaisuuk- uuteen osaamiskeskukseen siirtyy 300 lähitori. äiti. Olen Li säkuunnittelesien parissa on mielekästä. Innos- tehn työurani poliisiiisin Lamveluita, kaupun gin työntekijää tun asioista ja pidän vaihtelusta ja eri joita tehtävisat ra ja - lähinnä Hallintopalvelukeskuksesta, n siten hakeudun luontaisesti tehtäviin, joissa näitä elementtejä joustavasti ulottuneet käyta palvelumallia on tarjolla. Vahvuuteni on myös poa sisäministeriön Taloushallinnon Poliisitutkinnon pimmäiseksi helppo lähestyttävyys. Olen tot- palvelukeskuksesta ja eiskunta- ja koilliutta myöhemmin halmaisteri. konsernihallinnosta. tunut toimimaan hyvin erilaisten Myös jateustieteiden Keskus aloittaa toimintansa ensi vuoden ihmisten kanssa aiemmissa työtehtävissäni ja nähnyt ihmisten tään samalla malntampereella. tohn alla, mutta apun Täetaan alussa. elämää melko monelta kantilta. pesti keskustan vie nyt varilta ja Uudessa osaamiskeskuksessa toimii viisi kehittämissuunistelu. Syksylläal- Mikä on mielipaikkasi asioilta. ryhmää: talous-, henkilöstö-, tieto-, hallinto- ja mielipuuhaasi töitä a kaakkoisen ja alunnittelut. 5 Tampereella? sinulla on KAUPUNGIN tekijöille löytyy Kesätyöntekijän Kaikkien uusien työntekijöiden, myös kesätyöntekijöi- ja ict-palvelut. K eskuksen johtajana aloittaa Mielipaikkani on oma kotini Tampereen Onkiniemessä sekä Tamtekijöille yksissä kansissa tieden, perehdyttäminen työteh- oppaasta. Opas tarjoaa kesätyön- PALVELUKSESSA uu monta laajaa Heli Hirvelä. pereen lukuisat järvenrannat ja kuten toisen asseen ja työllisyy- KESÄTYÖNTEKIJÄÄ nimeksi tulee Koppari. AHKEROI YLI 500 toa palvelussuhteeseen kuuluvista seikoista, kuten työajasta, sen avuksi on tehty uusi opas, täviin on tärkeää. Perehdytyk- Osaamiskeskuksen metsät, joihin voi mennä perheen kanssa retkeilemään. vapaista, eduista ja työturvallisuudesta sekä kaupungin organidyntää. jota esimiesten kannattaa hyöä kulttuuri- ja liiin liittyvät asiat. projektin ohjausryhmä nä Nimen valitsi Koppa - TAMPEREEN Millaisia kaupungilla terveisiä lähetät työskentelee henkilöstölle? yli 500 kesätyönteki- Esimiehet voivat tilata opsaatiorakenteesta ja strategiasta. aljon yhteistyötä toimiva konserni - en kanssa. Synkkä hallinnon johtoryhmä 6 jää: harjoittelijoita, Olen tosi iloinen koululaisia, mahdollisuudesta olla vuosilomasijaisia osa tätä Tampereen gin virastotalon virastopalve- Henkilöstöasiat > Palvelussuhteen paan paperiversioita kaupun- lanne tekee työseellisen ja samal- Looran kautta järjestet- nimikilpailun avulla. opiskelijoita, ja kaupungin kausityöntekijöitä. työyhteisöä ja haluan Ohjeita kuunnella ja neuvoja näkemyksiänne. kesätyönrit@tampere.fi. ja Kesätyöntekijän opas) luista osoitteesta virastomesta- alkaminen (Perehdyttämisopas luista, joiden enä vaikutus ongel- saatiin 100 nimiehdotyyn nimikilpailuun Olettehan oman työnne parhaita asiantuntijoita. Minuun voi olisen näkökulmasä. Näiden tekijöi- nimeä. Kopparia tusta ja 77 erilaista la tarvittaessa yhteydessä matalalla kynnyksellä. ttaminen on hanmalta osaltani teen kaksi kertaa. nimeksi ehdotettiin Nimen perusteluissa todettiin, että osaa- hin tartuit ja simmäisenä? miskeskuksen henkilökunta toimii kopparina n jo valmiita verlaajennan tietämistani tapaamalsaan vastaan eri palve- vastatessaan eli ottaesnkin näin alussa lualojen tehtäviä. höni kuuluu myös Organisaatio ja johtaminen > Hallinnon kehitt ä- minen > Koppa-projekti Linnainmaan terveysaseman osastonhoitaja Tuula Urvikko ja sairaanhoitaja Sanna Ahonen toivovat, että terveysasemalla säilyy henkilöstöravintola muutosten jälkeen. Uusi apulaispormestari tarttui heti töihin HANNA LEPPÄNEN Anna-Kaisa Heinämäki on Tampereen kaupungin uusi apulaispormestari. Valtuusto valitsi toukokuussa 37-vuotiaan Heinämäen (vihr) osaamis- ja elinkeinopalveluista sekä sivistys- ja elämänlaatupalveluista vastaavaksi apulaispormestariksi. Tehtävää aiemmin hoitanut Olli-Poika Parviainen (vihr) valittiin eduskuntaan. Heinämäki johtaa myös Tampereen vihreiden valtuustoryhmää. 1Kuka olet ja millaisista tehtävistä tulit apulaispormestariksi? Olen syntyperäinen tamperelainen ja kahden pojan äiti. Olen tehnyt tähänastisen työurani poliisihallinnossa poliisin eri tehtävissä. Tehtävät ovat ulottuneet poliisiauton ratista sisäministeriön poliisiosastolle. Poliisitutkinnon lisäksi olen yhteiskunta- ja hallintotieteiden maisteri. Myös jatko-opinnot oikeustieteiden tohtoriksi ovat työn alla, mutta apulaispormestarin pesti vie nyt varmasti aikaa muilta asioilta. 2Millaisia töitä ja haasteita sinulla on edessäsi? Tehtäviini kuuluu monta laajaa kokonaisuutta, kuten toisen asteen koulutukseen ja työllisyydenhoitoon sekä kulttuuri- ja liikuntapalveluihin liittyvät asiat. Työni sisältää paljon yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Synkkä taloudellinen tilanne tekee työstä erittäin haasteellisen ja samalla on kyse palveluista, joiden ennalta ehkäisevä vaikutus ongelmien kasautumisen näkökulmasta on merkittävä. Näiden tekijöiden yhteensovittaminen on hankalaa, mutta omalta osaltani teen parhaani. 3Mihin töihin tartuit ja tartut ensimmäisenä? Minulla on jo valmiita verkostoja, mutta laajennan tie tä - mystäni ja osaamistani ta paamalla eri tahoja etenkin näin alussa aktiivisesti. Työhöni kuuluu myös isoja kokonaisuuksia, joihin tulee perehtyä, kuten työlli syydenhoitoon ja koulutuk seen liittyvät kysymykset ja kehit tämistarpeet. Sivistys- ja elämänlaatupalveluiden kysymykset ovat tutumpia, koska olin viime valtuustokaudella tämän lautakunnan jäsen. Luottamustoimet kaupunginvaltuutettuna ja myös kaupunginhallituksen jäsenenä ovat antaneet toki hyvää kokonaiskuvaa kaupungin eri toiminnoista. 4Mikä sinua kiinnostaa apulaispormestarin tehtävissäsi? Mitkä ovat vahvuutesi? Työ haastavien asiakokonaisuuksien parissa on mielekästä. Innostun asioista ja pidän vaihtelusta ja siten hakeudun luontaisesti tehtäviin, joissa näitä elementtejä on tarjolla. Vahvuuteni on myös helppo lähestyttävyys. Olen tottunut toimimaan hyvin erilaisten ihmisten kanssa aiemmissa työtehtävissäni ja nähnyt ihmisten elämää melko monelta kantilta. 5Mikä on mielipaikkasi ja mielipuuhaasi Tampereella? Mielipaikkani on oma kotini Tampereen Onkiniemessä sekä Tampereen lukuisat järvenrannat ja metsät, joihin voi mennä perheen kanssa retkeilemään. 6Millaisia terveisiä lähetät henkilöstölle? Olen tosi iloinen mahdollisuudesta olla osa tätä Tampereen kaupungin työyhteisöä ja haluan kuunnella näkemyksiänne. Olet tehan oman työnne parhai ta asiantuntijoita. Minuun voi olla tarvittaessa yhtey dessä. Osaamiskeskukseen siirtyy 300 henkilöä KONSERNIPALVELUI- HIN perustettavaan uuteen osaamiskeskukseen siirtyy 300 kaupun gin työntekijää lähinnä Hallintopalvelukeskuksesta, Taloushallinnon palvelukeskuksesta ja konsernihallinnosta. Keskus aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Uudessa osaamiskeskuksessa toimii viisi ryhmää: talous-, henkilöstö-, tieto-, hallintoja ict-palvelut. K eskuksen johtajana aloittaa Heli Hirvelä. Osaamiskeskuksen nimeksi tulee Koppari. Nimen valitsi Koppa - projektin ohjausryhmä nä toimiva konsernihallinnon johtoryhmä nimikilpailun avulla. Looran kautta järjestettyyn nimikilpailuun saatiin 100 nimiehdotusta ja 77 erilaista nimeä. Kopparia nimeksi ehdotettiin kaksi kertaa. Nimen perusteluissa todettiin, että osaamiskeskuksen henkilökunta toimii kopparina eli ottaessaan vastaan eri palvelualojen tehtäviä. Organisaatio ja johtaminen > Hallinnon kehittäminen > Koppa-projekti VILKKU 4 2015 5

TAPETILLA TEKSTI Tarja Nikupaavo-Oksanen KUVA Hanna Leppänen Paikkatieto liittyy lähes kaikkien työhön Paikkatieto on yhtä vanha asia kuin ihmiskunta, mutta viime vuosina se on tullut osaksi yhä useamman työ tehtäviä. Kaupungin tuottamat palvelut, väylät ja alueet ovat kaikki paikkasidonnaisia, joten paikkatiedon sujuva hyödyntäminen on verraton apu. Kartta on paikkatiedon visuaalinen esitys, mutta paikkatietoa on esimerkiksi osoite. Tietotekniikka antaa lisää mahdollisuuksia paikkatiedon esittämiseen ja analysointiin. Paikkatieto ei ole mysteeri, vaan näkökulma tiedon katseluun ja hallintaan. Paikkatiedossa asioiden sijainnilla on merkitystä. Tieto voi olla periaatteessa mitä tahansa, esimerkiksi koululaisia, kahviloita, liikennettä ja jopa abstraktimpiakin asioita, kuten viihtyisyyttä. Kantakaupungin strategista osayleiskaavaa varten pyysimme kaupunkilaisia merkitsemään kartalle muun muassa viihtyisiä paikkoja, kertoo paikkatietoasiantuntija Jouko Järnefelt. Maankäytön suunnittelijat ovat hyödyntäneet paikkatietoa kaupunkiorganisaation eturintamassa. Lähes kaikki työtehtävämme liittyvät paikkatiedon käyttämiseen tai tuottamiseen alkaen karttojen katselemisesta syvem- Jouko Järnefeltin tekemästä karttakuvasta saa yhdellä silmäyksellä hyvän kokonaiskuvan Tampereen väestöntiheydestä. Yksiköiden paikkatietovastaavia on koulutettu uuden karttapalvelun hyödyntämisessä. Järjestämme lisää koulutuksia, kertovat paikkatietoasiantuntija Jouko Järnefelt, erikoissuunnittelija Marko Kauppi ja kaupungingeodeetti Anna Mustajoki. pään tiedon analysointiin. Hyödynnämme virastokarttaa, kantakarttaa, ilmakuvia ja kaupunkimallia ihan tiedon katseluun, mutta käytämme niitä myös suunnittelun tukena esimerkik si taustakarttoina, Järnefelt selvittää. Lisäksi kaikki kaavoitukseen liittyvät selvitykset perustuvat paikkatietoon. Etsimme paikkatiedon avulla ratkaisuja moniin kaupunkirakenteen kehittämistarpeisiin ja vastauksia ajankohtaisiin kysymyksiin, esimerkiksi siihen, kuinka suuri osa kaupunkilaisista asuu nyt ja tulevaisuudessa raitiotiepysäkkien varrella. Karttapalvelu avuksi työtehtäviin Paikkatiedon hyödyntäminen on nyt entistä helpompaa ja kaikkien kaupungin työntekijöiden ulottuvilla uuden karttapalvelun ansiosta. Palvelu on otettu käyttöön alkuvuonna. Kaupungin työntekijöille karttapalvelusta näkyy enemmän tietoja kuin kuntalaisille, ja se toimii siten intrakarttana. Erikoissuunnittelija Marko Kauppi kertoo, että kirjautumi nen uuteen karttapalveluun tapah tuu automaattisesti Looran työkaluista palveluun mentäessä. Työntekijä näkee vain ne aineistot, jotka hänen työroolinsa mukaisesti kuuluukin nähdä. 6 VILKKU 4 2015

Esimerkiksi vain viranomaistyötä tekevät saavat nähtäväkseen kiinteistörekisteriotteet ja vastaavaa ei-julkista tietoa. Karttapalveluun voi tallentaa omia karttanäkymiä, ja sillä voi tehdä hakuja. Lisäksi sillä pystyy jakamaan tieto ja muille organisaatioille, eli se toimii ekstranettinä, Marko Kauppi luettelee. Karttapalvelun avulla on mah - dollista esittää analyysejä ja teemakarttoja palavereissa. Karttapalvelusta voidaan julkaista vuorovaikutteisia karttanäkymiä. Esimerkiksi Looran Työturva Monitorissa voi karttanäkymän kautta merkitä paikan, jossa on sattunut työtapaturma. Paikkatiedosta ja karttapalvelusta hyötyvät myös kuntalaiset. Jo nyt karttapalvelun kautta on nähtävissä kaupungin yksiköiden ylläpitämää tietoa. Toukokuussa julkisesti nähtävillä oli 86 ylläpidettyä paikkatietoaineistoa kelikameroista venepaikkoihin, ja määrä lisääntyy jatkuvasti. Kirjautuneet käyttäjät näkevät huomattavasti enemmän aineistoja. Nyt kaupungin verkkosivuilta voi esimerkiksi tilata kiinteistöjen omistajaselvitykset karttaa apuna käyttäen. Netistä näkee ajantasaisen liikennetilanteen kartalla. Lisäksi kehitetään ns. palvelukarttaa, jossa ovat kaikki kaupungin palvelupisteet, koulut, päiväkodit, kirjastot ja muut palvelut. Taloustietokin on paikkatietoa Kaupunkimittausyksikön rooli on ollut aktiivinen paikkatiedon kehittäjänä ja mahdollistajana, mutta kaupungingeodeetti Anna Mustajoen mukaan asiaa hoidetaan eteenpäin toimivan virtuaaliorganisaation kautta. Mustajoki haluaa riisua vaikeu den ja mystisyyden verhoa paikkatiedon yltä. Oikeastaan kaikki tieto on jollain tavalla paikkatietoa, sillä paikkatieto on vain tietoa, jolla on sijainti. Tampereen taloustiedollakin on sijaintina Tampere. Kartan kautta monenlaista tietoa pystytään tuomaan helposti saataville, Mustajoki pohdiskelee. Kaupungilla mietitään Mustajoen mukaan myös tiedon omistajuutta. Esimerkiksi palvelukartan ylläpidon kannalta olisi tärkeää nimetä taho, joka tiedot omistaa. Kaupungin uusi karttapalvelu http://karttapalvelu.tampere.fi Toimintamallin uudistuksen päälinjoista päätetään kesäkuun valtuustossa TAMPEREEN kaupungin toimintamallin uudistuksen keskeisenä tavoitteena on vahvistaa asiakaslähtöisyyttä, kuntalaisten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kumppanuusajattelua. Myös johtamista halutaan selkeyttää ja kehittää sekä lisätä toiminnan taloudellisuutta, tuottavuutta ja vaikuttavuutta sekä hyödyntää digitalisaatiota. Kaupunginhallitus esittää 15. kesäkuuta kokoontuvalle valtuustolle, että kaupungin sisäisessä toiminnassa luovutaan nykyisestä tilaajan ja tuottajan erottelusta. Tilalle kehitetään uusi nykyisen mallin hyviä puolia hyödyntävä johtamisjärjestelmä. Lisäksi esitetään, että poliittista johtamista vahvistetaan pormestarimallia kehittämällä. Toimintamallin uudistamisen keskeisinä linjauksina esitetään myös, että kaupungin uudistetun toimintamallin lähtökohtana ovat kaupungin perustehtävät eli hyvinvoinnin ja elinvoiman vahvistaminen sekä kaupunkirakenteen ja -ympäristön kehittäminen. Toimintamallin uudistuksen toteuttaminen on aloitettu konsernihallinnon uudistamisella siten, että konsernihallinnon uusi rakenne tulisi voimaan 1.1.2016 alkaen. Pormestarin tehtävistä ja valintatavasta, apulaispormestarien määrästä ja tehtävistä, kaupunginhallituksen, lautakuntien, jaostojen ja johtokuntien rooleista ja määristä sekä uudesta johtamisjärjestelmästä teh dään päätöksiä tämän vuoden lopussa. Kaupunginhallitus hy väksyi 25. toukokuuta toimintamallin uudistamisen tavoit teet. tampere.fi/hallintojatalous/ toimintamalli Valtuusto kiitti henkilöstöä Henkilöstö haluaisi osallistua uudistamiseen ennen päätöksiä TAMPEREEN kaupunginvaltuusto hyväksyi toukokuun kokouksessaan viime vuoden tilinpäätöksen ja tarkastuslautakunnan arvioi ntikertomuksen kaupungin toiminnasta. Tilinpäätöstä pidettiin taloustilanteeseen nähden kohtuullisena. Tilinpäätössiirtojen jälkeen alijäämäksi muodostui 18,1 miljoonaa euroa. Ilman satunnaisia eriä tulos on 4,9 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupungin nettomenojen kasvu oli vain 0,5 prosenttia viime vuonna. Valtuustossa kiitettiin kaupungin henkilöstöä, jonka toiminnan ja tehokkuuden ansiosta menot saatiin painettua historiallisen matalalle. Valtuutetut muistuttivat puheenvuoroissaan, että näin on tapahtunut siitä huolimatta, että kaupunki on kasvanut ja palveluiden tarve lisääntynyt. KAUPUNGIN henkilökunnalta kysyttiin halukkuutta osallistua toimintamallin uudistamiseen ja siitä, minkälaisia osallistumisen muotoja kaivataan. Kyselyyn vastaajien mielestä yksiköiden väliset yhteiset ideointitilaisuudet ovat hyviä osallistumisen muotoja. Samoin sitä pidettiin hyvänä, että henkilöstö saisi uudistamisen vaihtoehtoja kommentoitavaksi tai äänestettäväksi etukäteen. Myös verkkokeskusteluja arvostettiin osallistumiskeinona. Kaiken kaikkiaan kyselyyn vastaajien mielestä tärkeää on, että vaikuttamaan pääsee ennen kuin asiat on päätetty. 22 työntekijää ilmoitti haluavansa osallistua aktiivisesti toimintamallin uudistamiseen. Kesäkauden jälkeen järjestetään henkilöstölle keskustelutilaisuus toimintamallin uudistuksesta. Tilaisuudessa mietitään toimintamallin uudistamista yli yksikkörajojen ja sovitaan jatko-osallistumismuodoista. VILKKU 4 2015 7

Asumisvalmennuksel nuoria kehitysvamma TEKSTIT Päivi Pajula KUVAT Hanna Leppänen Kehittäjäpalkinnot innovatiivisille oman alansa asiantuntijoille VILKUSSA esitel - lään viisi palkinnon saanutta kehitystyötä. Muihin palkittuihin voi tutustua Loorassa: Henkilöstöasiat > Yhteistoiminta > Kehittäjäpalkinto Kaupungin kehittäjäpalkintoraati on valinnut kymmenettä kertaa henkilöstön loistavimmat ideat ja niiden kehittäjät. Raati sai tänä vuonna huikeat 103 hakemusta, joista 24 palkittiin kehittäjäpalkinnolla. Viime vuonna hakemuksia tuli 63. Pohdimme määrän kasvua, mutta selvää syytä emme siihen keksineet. Kaupunki on laatinut vuonna 2014 uudet palkitsemisen periaatteet, joissa korostetaan muun muassa toiminnan kehittämistä, henkilöstösuunnittelija Satu Koski kertoo. Kehittäjäpalkintoja jaettiin kahdessa eri sarjassa: asiakaslähtöisyys ja työyhteisö. Hakemuksissa korostui tänä vuonna etenkin nuorten ongelmiin puuttuminen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy, mutta myös muut asiakasryhmät olivat edustettuina. Kosken mielestä hakemukset olivat erittäin laadukkaita. Koska kyseessä on kilpailu, raadin piti valita omasta mielestään parhaimmat ideat. Toivon, että kaikenlainen kehitystyö kuitenkin huomioidaan aina omissa yksiköissä. Hakemuksissa oli paljon uusia toimintamalleja ja ideoita, joita voi hyvin jakaa omalla tuotantoalueella ja laajemminkin, Koski sanoo. Jos sinulla on idea, joka kaipaisi vielä jalostusta, se kannattaa esitellä rohkeasti työkavereille ja esimiehelle. Pienestäkin ideasta voi hioa timantin, kuten tämänvuotisten kehittäjäpalkintojen saajien kokemukset osoittavat. Nostokettingit saa puhtaaksi betonimyllyssä onevuokrauk sen lisäksi Tampereen Logistiikan Jussi Ekosaari puhdistaa ja tarkistaa autonostureissa käytettäviä nostokettinkejä. Hän sai kehittäjäpalkinnon kettinkien ekologisen puhdistusmenetelmän keksimisestä. Kettingit ovat käytön jälkeen usein erittäin likaisia ja rasvaisia. Lisäksi niiden pintaan kertyy ruostetta. Kettinkien puhdistami nen teräsharjalla on raskasta ja vie paljon aikaa. Ekosaari keksi uuden puhdistusmenetelmän puoli vahingossa. Likaisessa betonimyllyssä pyö ri sepeliä ja vettä, joiden tarkoi tus oli irrottaa kuivunut betonijäte myllystä. Betonimyllyyn oli ajautunut myös yksi likainen kettinki. Kun Ekosaari pysäytti myllyn, hän huomasi, että kettinki oli puhdistunut pyörityksessä täysin. Tämän jälkeen tein testejä, Asumisvalmennuksella tuetaan nuoria kehitysvammaisia L ähihoitaja Riku Karppinen aloitti työskentelyn tuetun asumisen ohjaajana viime vuoden alussa. Hän sai tehtäväkseen kehittää asumisvalmennusprosessin, joka parantaisi nuorten kehitysvammaisten mahdollisuuksia asua itsenäisesti. joissa mittasin, ettei kettinki kulu kohtuuttomasti betonimyllyssä. Kettinkien puhtaus on edellytys sille, että voin tarkastaa niiden kunnon asianmukaisesti, Ekosaari kertoo. Logistiikan vuokraamossa on puhdistettu kettinkejä vanhoissa betonimyllyissä, jotka ovat parhaat päivänsä nähneet. Menetelmä on saanut kiitosta ekologisuudestaan. Betonimyllyjen käyttöikä pitenee, kun niitä voidaan käyttää kettinkien pesukoneina siihen asti, kunnes koneet hajoavat kokonaan. Betonimyllyn sisältä irrotetaan siivekkeet, jonka jälkeen siellä voi pestä periaatteessa mitä vain pienrautaa. Menetelmä säästää aikaa ja rahaa, koska pesuvälineeksi ei ole tarvinnut hankkia esimerkiksi painepesuria tai kallista hiekkapuhallinta, Ekosaari sanoo. Olen kehittämiseen suuntautunut ihminen ja minulle on tärkeää, että saan auttaa muita. Kaupungilta puuttui tämänkaltainen valmennus kokonaan, Karppinen kertoo. Eri paikoissa kehitysvammaisten ohjaajana työskennellessään > 8 VILKKU 4 2015

Konevuokrauk sen lisäksi Tampereen Logistiikan kohtuuttomasti betonimyllyssä. joissa mittasin, ettei kettinki kulu n kehittätoraati on 1 Jussi Ekosaaripuhdistaa ja Kettinkien puhtaus on edellytys t kymme- tarkistaa autonostureissa käytettäviä nostokettinkejä. Hän sai ke- kunnon asianmukaisesti, Eko- sille, että voin tarkastaa niiden henkilös- mat ideehittäjätlogisen puhdistusmenetelmän Logistiikan vuokraamossa on hittäjäpalkinnon kettinkien eko- kertoo. ä vuonna keksimisestä. puhdistettu kettinkejä vanhoissa betonimyllyissä, jotka ovat akemuspalkittiin usein erittäin likaisia ja rasvaisia. parhaat päivänsä nähneet. Me- Kettingit ovat käytön jälkeen innolla. Lisäksi niiden pintaan kertyy ruostetta. Kettinkien puhdistami nen logisuudestaan. Betonimyllyjen netelmä on saanut kiitosta eko- onna hai 63. Pohn kasvua, jon aikaa. Ekosaari keksi uuden daan käyttää kettinkien pesuko- teräsharjalla on raskasta ja vie pal- käyttöikä pitenee, kun niitä voi- yytä emsineet. Kaupunki on laatinut vuonna hingossa. hajoavat kokonaan. puhdistusmenetelmän puoli vaneina siihen asti, kunnes koneet lkitsemisen periaatteet, joissa korosmuassa toiminnan kehittämistä, hen- pyö ri sepeliä ja vettä, joiden tartetaan siivekkeet, jonka jälkeen Likaisessa betonimyllyssä Betonimyllyn sisältä irroittelija Satu Koski kertoo. koi tus oli irrottaa kuivunut betonijäte myllystä. Betonimyllyyn oli vain pienrautaa. Menetelmä sääs- siellä voi pestä periaatteessa mitä palkintoja jaettiin kahdessa eri sarjashtöisyys ja työyhteisö. Hakemuksisänä vuonna etenkin nuorten ongeltinki. Kun Ekosaari pysäytti myllineeksi ei ole tarvinnut hankkia ajautunut myös yksi likainen kettää aikaa ja rahaa, koska pesuväminenja n syrjäytymisen ennaltaehkäiös muut asiakasryhmät olivat edus- puhdistunut pyörityksessä täysin. lista hiekkapuhallinta, Ekosaari lyn, hän huomasi, että kettinki oli esimerkiksipainepesuriatai kalken mielestä hakemukset olivat eritita. Tämän jälkeen tein testejä, sanoo. yseessä on kilpailu, raadin piti valielestään parhaimmat ideat. Toivon, aja Riku Karppiitti työskentelyn tärkeää, että saan auttaa muita. tautunut ihminen ja minulle on nen kehitystyö kuitenkin huomioissa yksiköissä. Hakemuksissa oli palmintamalleja ja ideoita, joita voi hy- sumisen ohjaajaen alussa. Hän sai nen valmennus kokonaan, Karp- Kaupungilta puuttui tämänkaltaialla tuotantoalueella ja laajemminnoo. ehittää asumisvalsin, joka parantaisi Eri paikoissa kehitysvammaispinen kertoo. a on idea, joka kaipaisi vielä jalostusaa esitellä rohkeasti työkavereille ja svammaisten mahua itsenäisesti. Karppinen sai paljon ideoita siiten ohjaajana työskennellessään ienestäkin ideasta voi hioa timantin, ittämiseen suunhen, miten asumisvalmennus vuotisten kehittäjäpalkintojen saajiet osoittavat. KEHITTÄJÄ- PALKINTO Konevuokraaja Jussi Ekosaari sai kehittäjäpalkinnon kettinkien ekologisen puhdistusmenetelmän keksimisestä. VILKKU 4 2015 9

> Karppinen sai paljon ideoita siihen, miten asumisvalmennus saadaan toimimaan mahdollisimman hyvin. Asumisvalmennusprosessin aluksi sosiaalityöntekijä arvioi yhdessä tuetun asumisen ohjaajan, kehitysvammaisen nuoren ja hänen perheensä kanssa, soveltuisiko nuori asumisvalmennukseen. Jos valmennus koetaan sopivaksi, päätetään valmennusajankohta. Asumisvalmennusjakso kestää 3 4 kuukautta, ja sen tavoitteena on selvittää, millainen asumismuoto olisi sopiva lapsuudenkodistaan muuttavalle kehitysvammaiselle nuorelle. Jakson aluksi asiakas muuttaa asuntoon, joka sijaitsee asumisyksikkö Puuwillan läheisyydessä. Karppinen käy säännöllisesti asiakkaan luona, ja jakson loppupuolella hän tekee yksityiskohtaisen arvioinnin asiakkaan asumisen taidoista. Kuvakauppalista puhelimeen Riku Karppinen on suunnitellut prosessin lisäksi siihen liittyvän materiaalin esitelehtisistä hakulomakkeisiin. Hän on kehittänyt myös asumisvalmennuksessa hyödynnettäviä työkaluja, jotka helpottavat kehitysvammaisten arkea. Yksi näistä on sähköinen kuvakauppalista. Tapasin asiakkaan, joka ei osannut lukea, mutta osasi käyttää puhelinta. Tästä sain idean puhelimessa olevaan kauppalistaan, jossa tuotteet näkyisivät kuvina. Siirsin tuotteiden kuvat ensin pilvipalveluun, jonka kautta ne ladattiin asiakkaan puhelimeen. Nyt hän tietää, mitä tuotteita poimia koriinsa kaupassa. Karppinen on saanut asumisvalmennuksen kehittämisestä hyvää palautetta kollegoiltaan ja asiakkailtaan sekä heidän omaisiltaan. Tällaiselle palvelulle on selvästi kysyntää, sillä seuraava nuori odottaa jo pääsyään omaan kokeilukotiin. Muotialan ja Pikku- Muotialan päiväkodeissa työskentelee yhteensä 27 työstään vilpittömästi innos- Muotialan ja Pikku- Muotialan päiväkodin osastorajat ylittävä opetusmalli toimii, koska kaikki työntekijät ovat sitoutuneita työhönsä ja halukkaita jakamaan erikoisosaamistaan toisille. Muotialan päiväkodeissa arvostetaan henkilökunnan vahvuuksia tunutta työntekijää, ja työilmapiiri on sen mukainen. Jokainen on valmis auttamaan toista ja jakamaan osaamistaan sekä työyhtei- Kehitysvammaisten ohjaaja Riku Karppinen käy läpi itsearviointilomaketta helmikuussa asumisvalmennuksen aloittaneen Tinja Vatasen kotona. sön että päiväkotilasten hyväksi. Muotialassa on luotu vuosien saatossa toimintamalli, jossa jokaisen työntekijän erikoisosaamista hyödynnetään osastorajoista piittaamatta. Tällä tavoin henkilökunnan jäsenet saavat tehdä työpaikallaan sitä, minkä he parhaiten taitavat. Muotialan ja Pikku-Muotialan päiväkodeissa on esimerkiksi lasten liikuntaan erikoistuneita työntekijöitä, jotka suunnittelevat ja järjestävät liikuntatapahtumia molemmissa päiväkodeissa. He myös jakavat koulutuksissa saamaan sa tietoa ja vinkkejä kollegoilleen. Idea osastorajat ylittävään työskentelyyn sai alkunsa tavoitteesta toimia mahdollisimman yhteisöllisesti. Haluan huolehtia henkilökunnastani ja hyödyntää jokaisen osaamista. Tämä edistää luonnollisesti työhyvinvointia, Muotialan päiväkotien johtaja Leena Laine sanoo. Laine on hyödyntänyt järjestelmällisesti kehitystyössään esimerkiksi Kunta 10 -tutkimustuloksia, kehityskeskusteluja ja päiväkodin arviointipäivien antia. Kannustava ilmapiiri saa kiitosta Vastaava lastentarhanopettaja Päivi Kaukonen kertoo, että Muotialassa henkilökunta on sitoutunut työpaikkaansa ja sen toimintatapoihin. Henkilöstön vaihtuvuus 10 VILKKU 4 2015

maan mahdollimennusprosessin työntekijä arvioi asumisen ohjaammaisen nuoren ensä kanssa, soi asumisvalmenlmennus koetaan etään valmennusmennusjakso kesta, ja sen tavoitteemillainen asumisiva lapsuudenkovalle kehitysvamlle. si asiakas muutoka sijaitsee asuuwillan lä heipinen käy siakkaan n loppuee yksirvioinasumiista n on suunsin lisäksi siiteriaalin esitelehakkeisiin. Hän on s asumisvalmennnettäviä työkaluavat kehitysvam- Yksi näistä on sähuppalista. siakkaan, joka ei mutta osasi käytästä sain idean puan kauppalistaan, äkyisivät kuvina. en kuvat ensin pilnka kautta ne laaan puhelimeen. mitä tuotteita poiaupassa. n saanut asumiskehittämisestä hyollegoiltaan ja asiä heidän omaisilpalvelulle on selillä seuraava nuoäsyään omaan ko- Projektipäällikkö Jari Ikola on suunnitellut vaihtoehtoista oppimisympäristöä, pajakoulua, jossa opiskelijat Riku Lähteenmäki ja Niklas Illikainen suorittavat peruskoulun viimeisiä opintojaan. Pajakoulu vaihtoehtoinen oppimisympäristö nuorelle on vähäistä, ja väki viihtyy työssään. Päiväkodin johtaja saa kiitosta kannustavan ilmapiirin luomisesta. Leenalla on aina ollut vahva näkemys siitä, mitä kohti mennään. Lisäkouluttautumiseen kannustetaan ja siihen varataan aikaa, Kaukonen sanoo. Lastenhoitaja Sonja Joutsela on päiväkodin ekotukihenkilö. Hän on kiinnostunut ekologisuudesta ja käynyt kaupungin ekokoulutuksissa. Tämän jälkeen hän on pitänyt tietoiskuja koko päiväkodin väelle. Tänä vuonna olemme saaneet vähennettyä sähkön ja veden kulutusta. Esikoululaiset ovat saaneet toimia päiväkodin ekoagentteina, Joutsela kertoo lasten osallistamisesta. Lastentarhanopettaja, päiväkodin varajohtaja Virpi Kurikka on puolestaan päiväkotien mediayhteyshenkilö. Hän vastaa tietoteknisistä laitteista ja suunnittelee mediakasvatusta. Työyhteisössämme kaiken ei tarvitse onnistua heti. Pikku- Muotialan ja Muotialan yksiköiden yhteistyötä on onnistuttu lisäämään joustavasti vuosi vuodelta, Kurikka sanoo tyytyväisenä. Älä o tumput suarana -projektin työryhmä kehitti vaihtoehtoisen oppimisympäristön niille peruskoulun päätösvaiheessa oleville nuorille, joilla on hankaluuksia saada päättötodistusta. Projektipäällikkö, rehtori Jari Ikolan mukaan osa nuorista ei ole pystynyt kiinnittymään omaan kouluunsa ja tästä syystä heidän opiskelunsa on takkuillut. Nuorella saattaa olla esimerkiksi pitkäaikainen sairaus, erilaisia koulunkäyntiin liittyviä vaikeuksia tai vain motivaation puutetta. Olemme pyrkineet aut- tamaan erilaisista taustoista tulevia nuoria tarjoamalla joustavan, vaihtoehtoisen tavan suorittaa peruskoulu loppuun, Ikola sanoo. Kahden lukuvuoden aikana vaihtoehtoista opetusta on järjestetty Iidesrannan Turjankadun pajalla, jossa on opiskellut yhteensä yli 50 peruskoulunsa päättävää 8. 9.-luokkalaista ja 10.-luokkalaista kesätyöntekijät mukaan lukien. Käsillä tekeminen lähtökohtana Opintojen lähtökohtana on käsillä tekeminen ja ilmiöpohjai- > VILKKU 4 2015 11

> nen oppiminen. Ilmiöpohjaisella oppimisella tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että nostetaan auton moottori pöydälle ja lasketaan sen tilavuus, etsitään tietoa autojen historiasta, tutkitaan moottorin osia tai piirretään sellainen. Pajatyöskentelyssä korostuu nuorten yksilöllisten erojen huomioiminen, vahvuuksien löytäminen ja niiden tukeminen. Tampereen kaupungin lasten ja nuorten palvelut on toteuttanut pajakoulun yhteistyössä Silta-Valmennuksen kanssa. Pajalla kouluaan suorittavien oppilaiden tiiviistä ohjauksesta huolehtivat opettajan lisäksi työvalmentaja ja nivelvaiheen ohjaaja. Pajakoulu on tuottanut tulosta, sillä oppilaat ovat motivoituneet opiskeluun ja sijoittuneet hyvin jatko-opintoihin, Ikola kertoo. Projekti on poikinut muitakin luovia oppimisympäristöjä tulevalle lukuvuodelle. Esimerkiksi syksyllä osa kolmen tamperelaisen yläkoulun oppilaista pääsee suorittamaan valinnaiset opintonsa ammattikoulun puolelle, Tredun Hepolammin toimipisteeseen. Älä o tumput suarana -projektin kehittäjäpalkinnon saajia ovat Jari Ikolan lisäksi Tuija Viitasaari, Pekka Pyykkönen, Maaret Tervonen, Kristiina Kaarakka ja Pirkka Schellhammer. VILKKU 50 vuotta VILKUN juhlavuonna julkaistaan katkelmia vuosien saatossa ilmestyneistä lehtijutuista ja ilmoituksista. Vilkun vuoden 1974 numerossa 5 julkaistiin työpaikkailmoitus, jossa etsittiin sihteeriä. Pienryhmätoiminta houkuttelee ikäihmisiä palvelukeskukseen appilanpuiston palvelukeskuksen askarteluohjaaja Satu Viskari ja lähi hoitaja Erja Ikäläinen saivat syksyllä 2013 esimieheltään tehtävän. Palvelupäällikkö Kirsi Kankaanpää pyysi naisia ideoimaan ja toteuttamaan palvelukeskukseen ennakoivan ikäihmisten pien- ryhmätoiminnan. Selvitin tietenkin ensin, mitä ikäihmiset tekevät mielellään. Hain ideoita esimerkiksi käsitöihin ammattikirjallisuudesta ja netistä. Sitten muokkasin niitä ikäihmisten pienryhmätoimintaan sopiviksi, Viskari kertoo. Ensimmäinen pienryhmä Pappilanpuiston palvelukeskuksen pienryhmään osallistunut Hilkka Kettunen, lähihoitaja Erja Ikäläinen ja askarteluohjaaja Satu Viskari esittelevät ryhmän näyttäviä aikaansaannoksia. aloitti kokoontumiset helmikuussa 2014. Ikäihmiset pääsivät kirjoittamaan ja lausumaan runoja, maalaamaan, askartelemaan kortteja, laulamaan ja jumppaamaan. Kaupungin kulttuuripalvelujen väki toi mausteensa pienryhmätoimintaan yhteistyössä museoja kirjastopalveluiden työntekijöiden kanssa. Pienryhmätoiminnalla pyritään saamaan palvelukeskuksen asiakkaiksi uusia ikäihmisiä, jotka asuvat vielä kotona. Näin palvelukeskus tulisi heille tutuksi, ja he oppisivat 10 viikon pienryhmätoiminnan jälkeen käymään keskuksen avoimissa ryhmissä omatoimisesti. Palvelukeskuksessa työskentelevien haasteena on saada ikäihmiset lähtemään kotoaan ja osallistumaan järjestettyyn toimintaan. Pienryhmään osallistunut Hilkka Kettunen tietää, että monilla senioreilla on korkea kynnys lähteä palvelukeskukseen, vaikka se sijaitsisi aivan kodin lähellä. Monet jäävät mieluummin mököttämään kotiin. Minä ajattelen, että pitää liikkua niin kauan kuin pystyy, muuten jään sängynpohjalle makaamaan, Kettunen sanoo. Pienryhmiin houkuteltiin asiakkaita muun muassa asiakasohjaajien ja kotihoitajien avustuksella. Satu Viskari ja Erja Ikäläinen ovat tyytyväisiä, että ryhmät saatiin täyteen. Ohjaajien mielestä on ollut ilo huomata, että pienryhmässä ikäihmisten on helppoa tutustua toisiinsa ja yhteinen sävel löytyy jo muutaman tapaamiskerran jälkeen. Paras palaute tehdystä työstä on ollut se, että seniorit ovat palanneet mielellään pienryhmään ja osallistuneet jakson jälkeen palvelukeskuksemme avoimiin tapahtumiin, Ikäläinen sanoo. 12 VILKKU 4 2015

Rakennuspiirtäjän työ on siirtynyt paperilta tietokoneelle HARVINAISET AMMATIT PITKÄAIKAISET TYÖNTEKIJÄT TEKSTI Anna Valtonen KUVA Hanna Leppänen Kirsi Oksanen on tehnyt rakennuspiirtäjän töitä kaupungilla lähes kolmekymmentä vuotta. Rakennuspiirtäjiä on kaupungilla töissä kaksi. Molemmat työskentelevät Tilakeskuksessa. Teen rakennusprojekteihin liittyviä piirustuksia suunnittelijoiden ohjeiden mukaan. Suunnittelijat suunnittelevat esimerkiksi jonkin korjauksen rakennukseen, ja minä hoidan muutokseen tarvittavat piirustukset. Teen pohjapiirustuksia ja esimerkiksi ovi-, ikkuna- ja lupapiirustuksia. Huolehdin kaikista arkkitehtisuunnittelun piirustuksista, Oksanen kertoo. Vaikka Oksanen on kaupungilla harvinaisessa ammatissa, harvinaisuus ei juuri näy työssä. Piirtämiseen liittyvät haasteet voin ratkaista itse ja pidän siitä mitä teen. Nykyisi n harvinaisen rakennuspiirtäjä-nimikkeen muuttamisesta on keskusteltu, mutta en ole halunnut vaihtaa sitä. Nimike kertoo, mitä oikeasti teen. Oksanen tuli töihin Tilakeskukseen, silloiseen talonrakennusvirastoon, 1980-luvun puolivälissä. Aluksi piirrokset tehtiin käsin. Tietokoneisiin siirryttiin joskus 1990-luvun puolivälissä, minkä jälkeen käsin piirtäminen loppui. Monessa asiassa tietokoneet ovat helpottaneet työtä. Alkuaikoina, kun piti tehdä vaikka 150 ovea, piti todella piirtää kaikki 150 ovea. Nyt riittää, että piirtää yhden oven ja kopioi sekä muokkaa. Kirsi Oksanen on toinen kaupungin rakennuspiirtäjistä. Nykyisin harvinaisen rakennuspiirtäjä-nimikkeen muuttamisesta on keskusteltu, mutta en ole halunnut vaihtaa sitä. Se kertoo, mitä oikeasti teen. Ennen viivan poistaminen piirustuksesta tapahtui raaputtamalla partakoneen terällä. Nyt samaan riittää yksinkertainen komento ja klikkaus. Toisaalta työstä on tekniikan myötä kadonnut persoonallinen kädenjälki. Työvälineet muuttuvat ja työkohteet vaihtuvat Kirsi Oksanen on piirtänyt uransa aikana korjaussuunnitelmia moniin kohteisiin, kuten kouluihin ja museoihin. Erikoisempi tapaus oli, kun Oksanen suurensi taiteilija Hannu Väisäsen taideteoksen kappelista Sara Hildénin taidemuseoon. Saimme Väisäsen tekemän pienoismallin kappelista. Ohjeena oli, että kappeli pitää suurentaa niin isoksi, että ihminen mahtuu sisälle. Mittasin pienoismallin tarkasti ja piirsin tarvittavan suurennoksen, jotta kappeli voitiin rakentaa oikeankokoiseksi. Myös Museokeskus Vapriikin muutossuunnitelmia oli mielenkiintoista piirtää, koska kyseessä on entinen tehdas ja tilat olivat sen mukaiset. Vapriikissa oli monta kohtaa, jotka piti käydä paikan päällä katsomassa, jotta pystyisi piirtämään oikein. Oksasen työpiste on lähes koko 30 vuoden ajan ollut Frenckellissä. Eniten työssä ovatkin muuttuneet apuvälineet. Tietokoneiden lisäksi myös muu tietotekniikka on muuttanut rakennuspiirtäjän töitä. Työ itsessään on pysynyt aika samana. Tietokoneet, kehittyvät ohjelmat, puhelimet ja kamerat ovat uudistaneet työntekoa. Entisaikaan rakennukset käytiin itse mittaamassa 25 metrin mitalla. Lisäksi erikoiset kohdat piti piirtää muistiin rakennuspiirustusten tekemisen avuksi. Nykyään rakennuksia voi kuvata helposti vaikka kännykällä. Samoin nykyään teetetään digitaaliset mittaukset, eikä kokonaisia rakennuksia tarvitse itse mittailla. Kirsi Oksasen töitä Tampereella Tesoman kirjasto- ja vapaa-aikakeskus (1988) Frenckell (2000 2007, edelleen) Joulutorin mökki (2008) Museoiden kokoelmakeskus Ruskossa (2009 2012) Into piirtämiseen johti työhön Ylioppilaskirjoitusten jälkeen näin lehdessä ilmoituksen, että rakennuspiirtäjäkouluun Helsin kiin haetaan väkeä. En tiennyt, mitä rakennuspiirtäminen on, ja hain kouluun vain piirtämisen tähden. Pääsin kouluun ja lähdin Helsinkiin opiskelemaan. Ensimmäinen piirtämäni kohde oli isäni kesämökki, muistelee Kirsi Oksanen. Rakennuspiirtämisen ohessa Oksanen on tehnyt Tilakeskuksessa myös muunlaisia töitä. Esimerkiksi hän taittaa Tilakeskuksen henkilöstölehteä ja suunnittelee muita julkaisuja. Olen taittanut, tehnyt kuvankäsittelyä sekä suunnitellut Tilakeskuksen kutsuja, kortteja ja mainoksia. Osan olen piirtänyt käsin. Oikeastaan olen tehnyt kaikennäköistä, mihin tarvitsee sommittelutaitoja. Parasta työssäni on, että voin jonkin verran itse suunnitella, milloin teen mitäkin. Vapaa-aikaansa Oksanen viettää kotoisten harrastusten parissa. Enää en juuri piirrä vapaaajalla. Sen sijaan hoidan koiria ja vanhaa omakotitaloa. Olen myös innostunut sukututkimuksesta ja luen paljon runoja. VILKKU 4 2015 13

TEKSTIT Päivi Pajula KUVAT Hanna Leppänen Vain muutos on pysyvää. Tämä tuttu lausahdus kuultiin useasti Tampere-talossa, jonne esimiehet kokoontuivat viettämään perinteistä esimiespäivää. Salin lavalle nousi vuoron perään kiinnostavia puhujia, kuten Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun johtaja Antti Lönnqvist, urheilupersoona Aki Riihilahti ja Aterian toimitusjohtaja Tarja Alatalo. Jokainen puhuja tarjosi esimiehille näkökulmia muutosjohtamiseen. > Toimitusjohtaja Aki Riihilahti oli yksi esimiespäivän odotetuimmista puhujista. Hän korosti, että keskinkertaisuus ei riitä nykyaikaisessa työyhteisössä, vaan henkilöstön erityistaitoja on vahvistettava entisestään. Esimiehet kuuntelivat tarkasti ja nyökyttelivät päättäväisesti, kun puhujat kritisoivat laatikkoleikkiä, kapulakielistä muutospuhetta ja takamus edellä puuhun kiipeämistä. HJK:n ja Helsinki Stadion Managementin toimitusjohtaja Aki Riihilahti kuvaili suorasanaisesti työn organisoinnin ja työyhteisön roolien ongelmia. Riihilahden mielestä esimiehet joutuvat käyttämään liikaa aikaansa epäolennaisiin asioihin. Silloin aikaa ei riitä työhön, joka on menestymisen kannalta tärkeää. Riihilahti kysyi yleisöltä, kenellä kuluu omasta mielestään liikaa aikaa palavereihin. Käsi toisensa jälkeen nousi pystyyn. Harmittavan usein palaverit johtavat ainoastaan siihen, että niissä saadaan päätetyksi seuraavan palaverin ajankohta, Riihilahti sanoi ja kehotti esimiehiä kyseenalaistamaan vanhoja, perinteisiä toimintatapoja. Muutostuulet Odotan päätöksiä sotesta Avopalveluiden suun hoitotyön päällikkö Anne-Mari Aaltonen kertoi pitävänsä Aki Riihilahden valmentavasta johtamistavasta. Mielestäni henkilöstön johtamisessa ja joukkueurheilussa on paljon yhteistä. Jokaisen työn tekijän osallistaminen työpuhalsivat esimiespäivässä 14 VILKKU 4 2015

yhteisön kehittämiseen on erittäin tärkeää. Aaltonen suhtautuu positiivisesti tulevaisuuden muutoksiin työpaikallaan. Nykyisessä ase mas - saan jo 11 vuotta työsken nel lyt päällikkö on johtanut muutosten läpivientiä ennenkin. Uudistuminen on aina ollut luonnollinen osa työtä, eikä Aaltonen koe, että muutostahti olisi varsinaisesti kiihtynyt viime aikoina. Uskon, että kaikki sosiaalija terveyspuolen esimiehet ovat jo alkaneet valmistautua siihen, että uusi sote tuo muutoksia ennemmin tai myöhemmin, Aaltonen sanoi. > Suun hoitotyön päällikkö Anne- Mari Aaltonen on valmis mukautumaan sote-uudistuksen tuomiin muutoksiin. Muutostyö on lopulta palkitsevaa. Sekä henkilökunta että asiakkaat ovat tyytyväisiä, kun saumaton yhteistyö johtoportaan ja työntekijöiden välillä tuottaa halutun tuloksen. Kaupungin sisäinen tuki on muutostilanteissa tietenkin tärkeää. Minä saan tarvittaessa esimerkiksi esimiesneuvontaa. Olen vuosien varrella myös jatkokouluttautunut, mistä olen saanut varmuutta omaan työhöni, Aaltonen kertoi. < Kirjastopalveluiden henkilöstöpäällikkö Paula Rautaharkon (keskellä) mielestä muutosmyllerryksessä esimiehen on säilytettävä oma päämäärätietoisuutensa. Myös henkilöstöyksikön henkilöstösuunnittelija Tuija Laulunen ja Tampereen Infran päällikkö Wille Siuko olivat samaa mieltä. Tredun työelämäpalvelupäällikkö Mika Uronen ja koulutuspäällikkö Janne Pietiläinen myönsivät, etteivät muutokset ole aina helppoja tehdä, mutta uudistuminen on menestymisen ehto. Laakeri johtajien ja työntekijöiden välillä Tredun koulutuspäällikkö Janne Pietiläinen ja työelämäpalvelupäällikkö Mika Uronen pitivät esimiespäivässä puhuneen johtaja Antti Lönnqvistin ajatuksista. Lönnqvist korosti, että organisaation muutoksia tehtäessä koko henkilöstön on tiedettävä, mitä aiotaan tehdä ja mitä muuttaa. Lisäksi pitää vielä ymmärtää, miksi muutos tehdään. Tampereen ammattiopisto ja Pirkanmaan koulutuskonserni -kuntayhtymä yhdistyivät Tampereen seudun ammattiopisto Treduksi vuoden 2013 alussa. Tredun esimiesten mukaan ammattiopistossa jatkuu edelleen kahden erilaisen työkulttuurin yhteen hitsautuminen. Esimiehen tehtävä on olla johtoportaan ja työntekijöiden välissä se laakeri, joka joustaa molempiin suuntiin. On tärkeää, että osaamme selkeyttää työntekijöille tavoitteet ja toimenpiteet, joita muutoksen tekemiseen vaaditaan, Pietiläinen sanoi. Solvea Oy:n Jarkko Puranen piti esimiespäivässä tietoiskun tiedolla johtamisesta. Hänen mielestään tieto on tämän hetken arvokkain luonnonvara, jota on paljon, mutta jota ei osata tarpeeksi hyödyntää. Pietiläinen ja Uronen ovat tehneet työssään samanlaisia havaintoja. Tredussa on saatavilla paljon erilaista tietoa, jota voisi käyttää johtamistyössä. Aika tiedon analysointiin ja priorisointiin on kuitenkin kortilla. Esimiespäivän aikana miehillä oli aikaa jakaa kollegojen kanssa tuntemuksiaan. Usein sitä vain istuu itsekseen puurtamassa työhuoneessaan. Täällä aina muistaa, ettei ole esimiehenä yksin, Uronen sanoi. VILKKU 4 2015 15

KAKSI MEISTÄ TEKSTI Matliisa Lehtinen KUVA Hanna Leppänen Pispalan koulun siivoojille sopisivat myös keittiötyöt Siivoojat Eeva Sillanpää ja Mervi Valkama odottavat elokuun siirtoa Tilakeskuksen palveluksesta Tampereen Ateriaan. He ovat jo siivonneet Pispalan koulun ruokasalia. Tampereen Tilakeskuksen siivoustoiminta siirtyy Tampereen Ateriaan elokuun alussa. Muutos koskee lähes sataaviittäkymmentä työntekijää, joihin kuuluvat myös Pispalan koulun siivoojat Mervi Valkama ja Eeva Sillanpää. Sekä Valkama että Sillanpää ovat olleet Tampereen kaupungilla töissä viitisentoista vuotta ja siitä jo muutaman vuoden Pispalan koulussa. Luottamusmiehenä toimiva Sillanpää aloittaa aamuisin työt Huovarin päiväkodissa ja siirtyy sieltä koululle. Molemmat siivoavat koulujen luokkia, auloja, vessoja ja osaa ruokasalia. Suuri perussiivous tehdään vuosittain. Valtaosa kummankin työurasta on kulunut siivouksen parissa. Valkama arvostaa työn itsenäisyyttä. Hän suunnittelee itse työpäivänsä kulun ja aikataulut taa sen oppilaiden arjen mukaan. Hyvät työkaverit niin koulussa kuin päiväkodissa ovat tärkeä osa työssä viihtymistä. Pispalan koulussa olemme kaikki saman talon väkeä, jaamme huolet ja ilot, Valkama toteaa. Ehdottomasti parasta tässä työssä on se, että sitä tehdään lap- sille. Samalla saadaan seurata lasten touhuja ja kasvamista, Sillanpää tiivistää molempien ajatukset. Tavaramäärä hankaloittaa työtä Mervi Valkama ja Eeva Sillanpää miettivät hetken kysymystä, mitä työssä voisi parantaa. Ensimmäisenä mieleen tulee jokaisen siivoojan arjen haaste eli ahtaus ja tavaramäärä. Siivouksen hyvää tasoa on vaikea ylläpitää, kun luokat ovat niin täynnä tavaraa. Kalusteet ovat vanhoja ja raskaita, eikä niissä ole esimerkiksi pyöriä alla. Vanhaa tyyliä ja tunnelmaa halutaan vaalia, mutta uudistukset toisivat myös raikkaamman yleisilmeen, Valkama pohtii. Sillanpään mukaan siivoustyössä tarvittavien koneiden kuljetus kerrosten välillä on hankalaa, koska talossa ei ole hissiä. Henkilöstön keskuudessa odottava tunnelma Valkama myöntää, että tunnelmat olivat ristiriitaiset, kun hän ensimmäistä kertaa kuuli siivouk sen siirtymisestä Tampereen Ateriaan. Ajattelin ensin, että ei kiitos mitään muutoksia enää. Työskentelin aikaisemmin kolmisenkymmentä vuotta siivoojana valtiolla muun muassa poliisilaitoksella sekä vesi- ja ympäristöpiirissä, ja silloisista muutoksista jäi todella negatiivinen fiilis. Sillanpää taas ei koe tulevaa muutosta erityisen suurena työnantaja säilyy samana. Myöskään koulun ja päiväkodin väki eivät ole muutoksesta erityisesti kyselleet. Luottamusmiehenä Eeva Sillanpää luonnehtii siivoustuotannon henkilökunnan yleistä tunnelmaa odottavaksi. Eniten mietityttää, saako jäädä omaan toimipaikkaan, ja miten työt sitten käytännössä jakautuvat. Monet ovat olleet kauan samassa talossa ja kuulleet, että Tampereen Ateriassa siirrytään paljon toimipaikasta toiseen. Toisaalta kuulemma väkeä tulee myös nopeasti avuksi, jos jossain on esimerkiksi sairausloman vuoksi vajausta. Työn suunnitteluun halutaan vaikuttaa Mervi Valkama ja Eeva Sillanpää odottavat, että kaikki toimipaikat käydään kohteittain läpi elokuussa. Tietysti toivomme, että saamme itse vaikuttaa oman työm me suunnitteluun. Valkama on tyytyväinen nykyiseen tehtäväänsä ja toivoo sen jatkuvan. Kaikki on auki vielä, saatan innostua opettelemaan uutta, Sillanpää puolestaan miettii. Pispalan koulun keittiössä työskentelevä Katja Karhu on molemmille tuttu. Valkama kertoo jo pari kertaa hakeneensa tuntumaa tulevaan auttamalla eväiden teossa ja laskiaispullien täytössä. Olen itse asiassa alun perin valmistunut keittäjäksi ja toiminut sillä alalla tasan yhden kesän, piikana isossa kartanossa, Valkama lisää pilke silmäkulmassa. Sillanpää muistaa, että hänelläkin on lähes ruokapuolen kokemusta elintarvikesiivouksesta Saarioisilla. Nyt ympyrä sulkeutuu elokuussa, molemmat nauravat. Osaaminen ei katoa mihinkään. Meistä on hienoa, että voimme tuoda oman osaamisemme Tampereen Ateriaan, Sillanpää korostaa. 16 VILKKU 4 2015

TEKSTI Marika Haapala KUVA Hanna Leppänen Kansainvälistä menoa Rauhaniemen sairaalassa Tarjoa harjoittelupaikkaa ulkomaalaiselle opiskelijalle LÖYTYISIKÖ yksiköstäsi työssäoppimispaikka ja -ohjaaja ulkomaalaiselle opiskelijalle? Opiskelijasta ei tule yksikölle kustannuksia, paitsi jos haluaa tarjota hänelle esimerkiksi ruoat. Jakso voi kestää kolmesta viikosta kolmeen kuukauteen. Harjoittelupaikkoja tarvitaan monilla eri aloilla. Esimerkiksi päiväkoteihin ja sairaaloiden eri osastoille olisi paljon tulijoita. Myös kaikilta muiltakin aloilta toivottaisiin tarjottavan lisää paikkoja kansainvälisille opiskelijoille, kertoo hyvinvointialan kansainvälisistä asioista vastaava lehtori Anne Patana Tampereen seudun ammattiopistosta Tredusta. Tredusta lähtee vuosittain ulkomaille yli 200 suomalaista opiskelijaa työssäoppimisjaksoille. Vastaavasti esimerkiksi viime vuonna Suomeen saapui lähes 150 ulkomaalaista opiskelijaa, joille Tredu järjesti työssäoppimispaikan. Lisätietoja työssäoppimispaikoista saa Anne Patanalta numerosta 0400 276 191. Lähihoitajaopiskelija Kathrine Frandsen tulee hyvin ymmärretyksi Rauhaniemen sairaalassa, vaikka ei suomea osaakaan. Hän on valmis auttamaan Eila Laitista jopa sanaristikon täyttämisessä. Rauhaniemen sairaalan osasto 11:n käytävältä kuuluu mielenkiintoinen keskustelu. Voisiko joku auttaa minua kahvin kanssa? pyytää osastolla potilaana oleva rouva. Paikalle saapuu nainen valkoisissa hoita jan vaatteissa ja ojentaa kahvi kupin. Here s your coffee, sanoo nainen ja tarjoaa rouvalle pullaa. Don t you take any pulla? Are you on a diet? jatkaa nainen ja molemmat rävähtävät iloiseen nauruun. Kathrine Frandsen on tanskalainen lähihoitajaopiskelija, joka on työharjoittelussa Rauhaniemen sairaalassa. Hetken aikaa häntä seurattuaan voisi luulla osaston kaikkien potilaiden osaavan englantia ja hänen puolestaan ymmärtävän täydellisesti suomea, mutta näin ei ole. Tärkein työvälineeni on tämä, sanoo Frandsen englanniksi ja kaivaa taskustaan lapun, jossa lukee isolla Minä en puhu suomea mutta kukaan ei välitä siitä, hän jatkaa hymyillen. Lappu on kovassa käytössä, sillä Rauhaniemen sairaalassa monet potilaista ovat muistisairaita, jotka unohtavat uudet asiat hetkessä. Yhteisen puhutun kielen puuttuminen ei kuitenkaan haittaa, sillä toista voi ymmärtää muutenkin, esimerkiksi elekielen avulla. Yritän myös oppia yksinkertaisia sanoja suomeksi, kuten kuppi, kahvi ja pissa, ja toivon, että potilaat vastaavat lyhyesti kyllä tai ei. Parin saksantaitoisen potilaan kanssa olen käynyt pidempiä keskusteluja. Frandsenia miellyttää Rauhaniemen rauhallinen tahti. Toisin on Tanskassa, jossa sairaalassa on koko ajan kiire. Itse asiassa hänestä Rauhaniemeä ei Tanskassa nimitettäisi sairaalaksi. Tanskassa pitää olla sairaampi joutuakseen sairaalaan. Tosin en ole ollut siellä töissä geriatrisella osastolla. Opiskelijoista uusia ajatuksia työpaikalle Kathrine Frandsen ei ollut ajatellut hakevansa juuri Suomeen työharjoitteluun, mutta opinto-ohjaajan kysyessä sopisiko Suomi hänelle, ei hän pannut vastaankaan. Muutaman työharjoitteluviikon jälkeen hän on valmis muuttamaan ennakkokäsityksiään suomalaisista. Suomalaiset ovat hyvin ystävällisiä, eivätkä lainkaan niin hiljaisia kuin luulin, sanoo Frandsen. Frandsenin ohjaajana toimiva sairaanhoitaja Pia Salminen on perehdyttänyt vuosien aikana useita eri puolilta Eurooppaa tulevia opiskelijoita suomalaiseen sairaa la ympäristöön. Opiskelijoiden myötä hän on saanut omaankin työhönsä uutta näkö kulmaa. Opiskelijoilta oppii erilaisia asioita kuin jos kävisi maassa turistina. Erityisesti omaan ammattiin liittyvät eroavaisuudet eri maissa kiinnostavat. Esimerkiksi kun Suomessa voidaan antaa lihaspistos kahdella tavalla, kertoi eräs liettualainen opiskelija siellä olevan käytössä kolmaskin tapa, sanoo Salminen. Hoitotyön lomassa Salminen on tehnyt Frandsenille Tamperetta tutuksi. Mustamakkara on vielä kokematta, mutta mämmiä hän on jo ehtinyt maistaa. VILKKU 4 2015 17

TYKYTYSTÄ Naisten lenkkiporukka puhuu ja puuskuttaa Iloinen puheenkalkatus kantautuu Horhan rinteeltä Lamminpäässä. Naisporukka tamppaa rinnettä ylös rytmikkäästi kävelysauvat viuhuen ja nauraa mennessään. Moni lenkkeilijä tunnistaa jo kaukaa tämän ryhmän, jota Hilkan talliksikin kutsutaan. Kokosin muutaman kaupungin työntekijän kanssa ryhmän kymmenisen vuotta sitten. Siitä lähtien olemme lenkkeilleet yhdessä aina keväästä syksyyn, kaupungin liikunnanohjaaja Hilkka Riihivuori kertoo. Parhaimmillaan lenkeillä on käynyt viisitoista naista, ja osallistujien ikähaitari on kattanut viisi vuosikymmentä. Lenkkiporukan ydinjoukkoon kuuluvat Riihivuoren lisäksi avopalveluiden ravitsemusterapeutti Virpi Salminen ja Länsi-Tesoman päiväkodin lastentarhanopettaja Satu Auvinen. Energinen kolmikko on innostanut kollegoitaan ja ystäviään mukaan reippailemaan hyvin tuloksin. Yksin ei tulisi lähdettyä, koska se olisi tylsää. Kun tietää, että lenkkikaverit odottavat, niin eihän sitä malta kotiin jäädä, Auvinen sanoo. Vaikka helle paahtaisi tai sade piiskaisi, naiset kokoontuvat aina tiistai-iltaisin Lamminpään ulkoilumajalle, josta he lähtevät yhdessä askeltamaan mäkisiä metsäpolkuja pitkin. Joukkoa johdattavat vuorotellen lenkkeilijät, jotka tuntevat Lamminpään alueen reitit hyvin. Lenkkiporukkaan kuuluu useita aktiiviliikkujia, joten kävelytahti pysyy reippaana koko matkan. Vaihteleva Lamminpään maasto pakottaa välillä puus kuttamaan, mutta puhe ei silti katkea. Tavoitteena terveys ja toimintakyky Jokaisella lenkkiporukan naisella on liikunnallisia tavoitteita, mutta heillä ei ole tapana osallistua yhdessä liikuntatapahtumiin tai kilpailuihin. Yksi treenaa maratonille ja toinen ylläpitää hyvää peruskuntoa, jotta jaksaisi pinkoa iltarasteilla entistä kovempaa. Sauvakävely on myös monen hiihtäjän suosikkilaji kesällä. Syksyisin lenkkeilijät vaihtavat kävelysauvansa sompasauvoi- Sauvakävelylle lähtö Lamminpään ulkoilumajalta tiistaisin klo 18. Naiset juttelevat arkielämän sattumuksista ja hauskuuttavat jutuilla toisiaan. Emme kävele pipo kireällä. Teemme yleensä noin 10 kilo metrin lenkin, ja matkalla ehdim me jutella niitä näitä. Mutta politiikasta emme puhu, Riihivuori sanoo. Riihivuori antaa kokeneena urheilijana pyydettäessä kuntoiluvinkkejä muille, mutta lenkkien tarkoitus ei ole esimerkiksi sauvakävelytekniikan viilaaminen, vaan liikunnasta nauttiminen ja rupattelu. TEKSTI Päivi Pajula KUVA Hanna Leppänen hin ja käyvät tarpomassa Pohjajärven suolla Ylöjärvellä. Tämä huippu-urheilijoidenkin suosima treenimuoto on mukavaa vaihtelua ja kohottaa kuntoa entisestään. Kauden lopuksi järjestetään päättäjäiset Lamminpään Takkatuvalla. Juomme kahvit ja herkuttelemme nyyttärityyliin kakkua sekä piirakoita, Virpi Salminen kertoo. Naiset toivovat saavansa tälle kaudelle uusia lenkkikavereita kaupungin henkilöstöstä. Sauvakävely hyvässä seurassa virkistää mieltä ja antaa energiaa työviikkoon. Harrastus on ilmainen, ja varusteiksi riittävät joustava urheiluasu, lenkkitossut ja kävelysauvat. Tavoitteenamme on pysyä hyvässä kunnossa. Terveenä jaksamme työelämässä toimintakykyisinä pitkään, Hilkka Riihivuori sanoo. Naisten lenkkiporukkaan mahtuu monenlaisia kuntoilijoita. Satu Auvisen,Virpi Salmisen ja Hilkka Riihivuoren leppoisassa seurassa askel tuntuu kevyeltä. 18 VILKKU 4 2015

HANNA LEPPÄNEN Asiointipyörät otettiin käyttöön TYÖMATKOJEN lisäksi moni on kaivannut asiointipyöriä työpäivän aikana liikkumisen helpottamiseksi. Eco2 Ekotehokas Tampere 2020 -hankkeen tuella on hankittu keskusvirastotalon ja Frenckellin työntekijöiden käyttöön kaksi asiointipyörää. Pyöriä voi lainata virastojen aukioloaikoina kello 8.30 15.45. Asiointipyörien sähköinen varaus löytyy Outlookista resurssihaulla Tre virastotalo asiointipyörä ja Tre Frenckell asiointipyörä eli samalla tavoin kuin kokoustilavarauksetkin. Varaaja voi hakea pyöränavaimet ja kypärän virastomestareilta. Toinen pyörä löytyy virastotalon sisäpihan pyörätelineestä ja toinen Frenckellin pääsisäänkäynnin tuulikaapista. Pyöriin on liimattu Tampereen tekijä -tarrat. Pyörät ovat samaa kestävää mallia kuin kaupunkipyörätkin. Tavaroiden kuljetusta helpottaa etukori. Molemmat asiointipyörät ovat valkoisia ja tavaroiden kuljetusta helpottaa etukori. Pyöriin on maalattu tunnukset P284 ja P285. Kilometrikisaan osallistuu monta joukkuetta Tampereelta USEITA Tampereen kaupungin joukkueita on jo ilmoittautunut pyöräilijöiden Kilometrikisaan, jota poljetaan 22. syyskuuta saakka. Kilometrikisa on yritysten, työyhteisöjen, osastojen, yhdistysten, seurojen tai minkä tahansa joukkueiden välinen leikkimielinen kilpailu, jossa osallistujat kirjaavat pyöräilykilometrejään ylös ja kartuttavat oman joukkueen kilometrisaldoa. Mukaan voi liittyä missä vaiheessa vain ja kilometrit merkitä takautuvasti. Nettisivuilta voi seurata kunkin joukkueen sijoituksen kehittymistä kisassa. Voittajat palkitaan ja palkintoja arvotaan myös kaikkien osallistujien kesken. Kisaan liittyy myös Ketjureaktio-hyväntekeväisyyskampanja. Kilometrikisa on kaikille osallistujille maksuton. www.kilometrikisa.fi Virtatyökalu helpottaa yhteistyötä TAMPEREEN kaupungille saadaan kesällä seutukuntien yhteinen työtilapalvelu. Palvelu on Microsoftin SharePoint ja nimeltään Virta. Looran ja Confluencen työtilat jäävät pois käytöstä tämän vuoden lopussa. SharePoint-sivus ton avulla voidaan jakaa tietoja ja tehdä yhteistyötä, kertoo sovellusasiantuntija Terhi Suuronen Halosta. SharePoint auttaa esimerkiksi koordinoimaan projekteja, kalentereita ja aikatauluja. Sen avulla voi myös käydä keskustelua ja tarkistaa asiakirjoja sekä jakaa tietoja ja olla yhteydessä muihin käyttäjiin. Koulutuksia aiheesta järjestetään kesäkuussa ja syksyllä valtuustosalissa. Tampere Golf elokuussa Ruotulassa Kiitokset Lämpimät kiitokseni kaikille minua muistaneille siirtyessäni eläkepäiviä viettämään. Pirkko Moilanen Lämmin kiitos kaikille työkavereille yhteisistä työvuosista ja muistamisesta. Eeva Helin ELOKUUSSA kisataan jälleen Tampereen kaupungin henkilöstön golftaidoista. Kilpailu käydään Tammer Golfissa Ruotulassa keskiviikkona 19. elokuuta alkaen kello 14.30. Kilpailu järjestetään vanhan tavan mukaan yhteislähtökisana. Henkilökohtainen kilpailu pelataan pistebogeykilpai lu na tasoitus korkeintaan 36. Joukkuekilpailussa kilpaillaan toimialoittain Jarmon Kilpi -kiertopalkinnosta. Ilmoittautuminen kilpailuihin Tammer Golfiin puhe lin numeroon 010 423 1800 tai sähköpostilla tammergolf@tammer-golf.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä kerro, että osallistut Tampere Golfiin 19.8., nimesi, tasoituksesi, koti seurasi sekä joukkue, jossa pelaat. Ilmoittaudu viimeistään perjantaina 7. elokuuta. VAKUUTUSKASSAN toimistossa on kesälläkin normaalit aukioloajat: Maanantai, keskiviikko ja torstai klo 10 15.30 Tiistai klo 10 16.30 Perjantai klo 10 15 Muistathan hakea korvauksia alkuperäisillä tositteilla 6 kk laskun maksamisesta. Hakuohjeet löytyvät internetsivuiltamme tampereenvakuutuskassa.fi VILKKU 4 2015 19

VILKKUVAT Janinan päivä Ohjaava museolehtori JANINA AHLFORS on työskennellyt Tampereen kaupungilla taidekasvattajana vuodesta 2006. Työ koostuu lähinnä museokierrosten ja työpajojen ohjauksesta lapsille ja nuorille, kulttuurikasvatusohjelman koordinoinnista, vauvojen värikylpyjen ohjauksesta sekä kulttuurikasvatusyksikkö kkö Taiten tävistä. 8.10 Pyörällä kelpaa aamusella hurautella graafikon tehtävistä. näin kauniille työpaikalle. Toimistomme sijaitsee 8.40 historiaa havisevassa Kuusvooninkisessa Finlaysonilla. 18.45 Päivä jatkuu kulttuurin parissa myös vapaaajalla. Ilta kuluu Rönnin kesäteatterin lavastus- ja puvustussuunnitelmia viimeistellessä. Tänä kesänä lavalla vilkkuu paljon kaljuja ja pukuja, koska näytelmänä on Tuomas Parkkisen Kekkonen syntymästä kuolemattomuuteen. Kuvassa myös avustajani Lyydia. 16.30 Työpäivä päättyy taidemuseossa perhemateriaalin suunnitteluun. Tuumailimme työkaverini Mari Jalkasen kanssa, millaisia tehtäviä lapsiperheet voisivat museovierailullaan tehdä. 20 VILKKU 4 2015 13.35 Yksi antoisimpia työtehtäviäni on vauvojen värikylpyjen vetäminen Koukkuniemen vanhainkodissa työkaverini Lila Heinolan kanssa. Toiminnan ideana on mahdollistaa ikäpolvien kohtaaminen taiteilun lomassa. Kokemukset ovat olleet myönteisiä niin perheiden, ikäihmisten kuin ohjaajienkin näkökulmasta. Toiminta on laajentunut keväällä myös Nekalan päiväkeskukseen. Harva museolainen taitaa aloittaa työpäivänsä marjasoseita keitellen. Koska työskentelen vauvojen värikylpyjen ohjaajana, myös keittiöhommat kuuluvat tehtäviini aina silloin tällöin. Kaikki vauvojen maalausmateriaali on valmistettu elintarvikkeista, joita voi tutkia katsoen, haistaen, koskettaen ja maistaen. Materiaaleiksi on tänään tarjolla esimerkiksi mustikkaa, vadelmaa, ruusunmarjamehua ja lääkehiilivettä. 10.15 Suurin osa työaikaani kuluu Taidekaari-kulttuurikasvatusohjelman parissa. Koululaisten museokierrokset ja työpajat ovat jo loppuneet, mutta vielä riittää seuraavan lukuvuoden suunnittelun lisäksi myös käytännön toimintaa. Erityispäivähoidossa olevien lasten ohjelmaan on kuulunut animaatioiden tekeminen, tässä valmistellaan hahmoja seuraavia kuvauksia varten.