Asiakasraati. Aika: Torstai klo Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 1krs. MUISTIO: - Kokoontuminen ja kahvit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiakasraati. Aika: Torstai klo Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 1krs. MUISTIO: - Kokoontuminen ja kahvit"

Transkriptio

1 Asiakasraati Aika: Torstai klo Paikka: Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 1krs. MUISTIO: - Kokoontuminen ja kahvit Vieraana seuraamassa asiakasraadin toimintaa on johtava sosiaalityöntekijä Nanna Jouste Kangasalalta. Lisäksi paikalla yksi uusi asiakasraadin jäsen. - Kuntademokratia yksikön päällikkö Antti Leskinen Leskinen kiitteli kutsusta Asiakasraatiin ja kertoi työstään Kuntademokratia yksikössä. Tampereella tavoitellaan johtamismallia, jossa kuntalaisten ääni otetaan huomioon entistä paremmin jo asioiden valmisteluvaiheessa. Tämän jälkeen Leskinen esitteli muutamia vaikuttamisväyliä Tampereella. Alueellinen työryhmä Alvari on asukkaiden ja kaupungin yhteistyöelin. Työryhmä kootaan alueen toimijoiden, kuten järjestöjen edustajista ja yksittäisistä asukkaista. Kaupunginhallitus nimittää sen kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Alue-Alvarit ovat toimineet vuodesta 2011 alkaen Etelä-, Kaakkois-, Koillis- ja Länsi-Tampereella. Alvari on asukkaiden ja kaupungin yhteistyöelin. Työryhmä kootaan alueen toimijoiden, kuten järjestöjen edustajista ja yksittäisistä asukkaista ja jäsenmäärä ei ole rajattu. Kaupunginhallitus nimittää sen kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Alvarit ovat tehneet myös aloitteita, joista käytännön toimiin on johtanut muun muassa terveyskioskia ja kylätalotoiminnan suunnittelua koskenut aloite. Seuraava Alvarin toimikausi päättyy Alvareista löytyy lisätietoa osoitteesta Valma Valmistelufoorumin kautta voi esittää mielipiteitä Tampereen kaupungin käsittelyssä olevista asioista. Tavoitteena on taata kuntalaisille mahdollisuus vaikuttaa käsiteltäviin asioihin koko valmistelutyön ajan. Valman kautta pystyy nimenomaan vaikuttamaan asioihin jo niiden valmisteluvaiheessa. Valma löytyy osoitteesta 1

2 1. Valma tuo asiat verkkoon kommentoitavaksi. 2. Valma näyttää asioiden käsittelyjärjestyksen ja sen, milloin on oikea aika vaikuttaa. 3. Valma näyttää asiaan liittyvät asiakirjat, käsittelytiedot ja paikkatiedot. 4. Valma lähettää mielipiteesi suoraan asian valmistelijalle. 5. Valma julkaisee lähettämäsi mielipiteesi, jos niin haluat. Siihen tarvitaan yhteystietosi. Lisäksi voit käyttää myös nimimerkkiä. 6. Valma näyttää asiat aihepiireittäin. 7. Valma näyttää uusimmat asiat ja mielipiteet etusivulla. 8. Valma lähettää sähköpostiisi tiedon kiinnostavasta asiasta, jos niin haluat ja olet rekisteröitynyt. Muita vaikuttamisen keinoja Tampereella ovat esim. pormestarin ja valtuuston pitämät yhteiset asukasillat, joihin kaupunkilaiset voivat tulla esittämään kysymyksiä ja keskustelemaan ajankohtaisista, kaupunkia koskevista asioista. Lisäksi on olemassa Lasten parlamentti sekä Nuorisofoorumi. Lisätietoja vaikuttamisesta Tampereella löytyy osoitteesta: Toinen hyvä osallisuutta tukeva sivu on Osallistuva Tampere Facebookissa. - Tetolan seuraavan kokouksen asialista Käytiin läpi seuraava Tetolan asialista, mutta siitä ei löytynyt sellaisia asioita, mihin voisimme raadissa ottaa kantaa. Jatketaan asialistojen tutkimista. - Vierailu kansanedustaja Elomaan luokse Mitä terveisiä viemme hänelle? 2

3 Kävimme keskustelua eduskunnassa vierailusta. Paikalla saa valokuvata, mutta muutoin turvatoimet ovat suurin piirtein samaa luokkaa kuin lentokentällä, eli vaarallisia esineitä yms. ei saa ottaa mukaan. Tuula ehdotti, että Elomaan kanssa voisi keskustella Pirkanmaan TE-toimiston tilanteesta. Aikoja on vaikea saada ja palvelut siirtyvät entistä voimakkaammin verkkopalveluihin. Myös puhelimen palvelut ovat siirtyneet enemmän me soitamme takaisin -tyyppiseksi palveluksi. Miksi eri alueiden TE-toimistoilla tuntuu olevan vaihtelua palvelujen saatavuudessa? Muutenkin Pirkanmaan erittäin korkea työttömyystilanne huolestuttaa raatilaisia. Muuten voidaan jatkaa verkkopankkitunnuskeskustelua Elomaan kanssa. Tiedoksi voidaan viedä ainakin Mun talous -hankkeen kannanotto: Verkkopankkitunnukset tulee määritellä peruspankkipalveluksi. ( - Yhteistyö Uusien ja nuorten toimeentulotukiasiakkaiden yksikön (Unto) ja Asiakasraadin/kokemusasiantuntijoiden kanssa Uusien asiakkaiden ja toimeentulotukiasiakkaiden yksikkö aloittaa yhteistyön Asiakasraadin ja kokemusasiantuntijoiden kanssa. Tarkoituksena on Asiakasraadin kanssa miettiä ensi kerralla mitä asioita olisi erityisesti otettava huomioon uusia toimeentulotuen asiakkaita kohdatessa. Asiasta on tarkoitus keskustella ensi raadissa ja muistion mukana tulee pieni infopaketti Unton toiminnasta. Raadin keskustelujen jälkeen SOS II -hanke kokoaa pienemmän ryhmän kokemusasiantuntijoista, keiden kanssa jatkamme asian työstämistä. Tämän jälkeen tapaamme Unton työntekijöiden kanssa ja yhdessä pohdimme kyseisen yksikön toimintaa ja kehittämistarpeita. Myöhemmin kokemusasiantuntijat käyvät Unton toimistokokouksessa esittelemässä yhteistyön tuloksia. Tämän jälkeen pyrimme myös saamaan Unton työntekijät raatiin kertomaan yhteistyöstä. - Kokemusasiantuntijoiden tapaaminen Seinäjoella Kokemusasiantuntijoiden ja asiakasraatilaisten tapaaminen on Seinäjoella Päivän ohjelmassa on mm. työskentelyä VTT Outi Hietalan johdolla liittyen aiheeseen Kokemusasiantunte- 3

4 mus ja ammattiapu Miten nämä voidaan yhdistää ja mitä siitä syntyy. Lisäksi työskentelyä työpajoissa ja tutustumista toisiimme. Ilmoittautumiset Mialle viimeistään Tuleva kokemusasiantuntijakoulutus, halukkaat. Keväällä 2014 tullaan järjestämään uusi kokemusasiantuntijakoulutus. Yksityiskohdat ovat vielä auki, mutta tässä vaiheessa voi ilmoittaa jo kiinnostuksensa koulutusta kohtaan. - Muita asioita Kaupungin diaari Alla olevan osoitteen kautta kuka vain voi tutkia Tampereen kaupungin eri lautakuntien esityslistoja ja pöytäkirjoja. Jos käytössä on ongelmia, voi Samulilta tiedustella enemmän. Haagan asiakasraadin vetäjien vierailu Haagin asiakasraadin vetäjät vierailivat Tampereella ja kävivät SOS II -hankkeen kanssa keskusteluja asiakasraatien vetämisestä. Raatien välillä tuntui olevan paljon samankaltaisuuksia ja molemmat osapuolet olivat hyvin tyytyväisiä raadin toimintaan. Haagan raadin suurin ero oli se, että se on osa vakiintunutta toimintaa sosiaaliasemalla. Heillä myös osallistujamäärä on tarkemmin rajattu sekä raadissa olemisen kesto. Haagan asiakasraadissa saa olla jäsenenä max. kaksi vuotta, joka ei Tampereen asiakasraadissa herättänyt kannatusta. Kuitenkin keskusteluista saatiin paljon uusia ideoita raatia varten. Raadin ehdotuksia päihdepalveluiden laitoshoidon hankintaan ja vastaukset tähän Kävimme läpi sähköpostikeskustelun raadin mietteistä päihdepalveluiden laitoshoidon hankintaan. Palautteemme sai kovasti kiitosta, vaikka tässä vaiheessa sillä ei ollut konkreettista hyötyä. Suurin ongelma oli se, että palautteemme saapui niin myöhään, ettei se kerinnyt kyseessä olevan asian valmisteluvaiheeseen. Apulaispormestari Aaltonen kuitenkin erikseen kiitteli palautteesta ja toivoi jatkossa näitä lisää. 4

5 Sanna Marin vierailemaan? Aino oli tavannut valtuuston puheenjohtaja Sanna Marinin ja käynyt tämän kanssa keskustelua siitä, voisiko Marin tulla tutustumaan asiakasraatiin. Muut raadin jäsenet pitivät ajatusta hyvänä ja Samuli lupasi lähettää Marinille virallisen kutsun. - Tilaisuuden päättäminen Seuraava asiakasraati pe klo Frenckellin konttorilla osoitteessa Puutarhakatu 2 1krs. Muistion kirjasi Samuli 5

Tuula Tuominen Puutarhakatu Tampere

Tuula Tuominen Puutarhakatu Tampere MUISTIO Asiakasraati Aika: Torstai 23.1.2014 klo 14.00-16.00 Paikka: Paikalla: Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 3krs. Projektityöntekijät Samuli Pietilä ja Mia Mäki-Fränti 1. Kokoontuminen ja kahvit

Lisätiedot

Asiakasraati. Muistio

Asiakasraati. Muistio Asiakasraati Aika: Torstai 21.11.2013 klo 14-16 Paikka: Hatanpään pirtti, Hatanpään puistokuja 10 Paikalla: Projektityöntekijät Samuli Pietilä ja Mia Mäki- Fränti Muistio 1. Kokoontuminen ja kahvit - Samuli

Lisätiedot

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko klo Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit Asiakasraati Aika: Keskiviikko 16.4.2014 klo 14.00-16.00 Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2 Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit 2. Vierailijat esittäytyvät Asiakasraadin vieraina Kangasalta olivat

Lisätiedot

Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014. Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen

Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014. Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014 Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen SOS hanke SOS I 2011-2013 SOS II 2013-2015 (31.10.2015 asti)

Lisätiedot

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko 11.6.2014 klo 13.00-15.00 Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko 11.6.2014 klo 13.00-15.00 Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit Asiakasraati Aika: Keskiviikko 11.6.2014 klo 13.00-15.00 Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2 Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit Minna toimi puheenjohtajana ja Mia sihteerinä. 2. Esittelykierros

Lisätiedot

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Asiakasraadin perustaminen, mallinnus Pirkanmaan SOS II-hanke, 2013-2015 Asiakasraadin suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Aloitustilaisuus, tarkennetaan

Lisätiedot

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Maanantai 20.4.2015 klo 13-15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Muistio 1. Kokoontuminen Käytiin nimikierros. Vieraana Tuija Hyyrynen Kotouttavasta

Lisätiedot

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Tiistai 20.1.2015 klo 13-15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1krs., luentosali C Muistio 1. Kokoontuminen Asiakasraati tulee saamaan uusia vetäjiä Tampereen kaupungilta.

Lisätiedot

Asiakasraati. Aika: Torstai klo Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit

Asiakasraati. Aika: Torstai klo Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit Asiakasraati Aika: Torstai 14.8.2014 klo 13.00-15.00 Paikka: Frenckellin konttori, Puutarhakatu 2 Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit 2. Kuulumiskierros Paikalla oli yksitoista raatilaista, osa paikalla

Lisätiedot

Jyväskylän päivähoidon asiakasraati. INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist

Jyväskylän päivähoidon asiakasraati. INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist Jyväskylän päivähoidon asiakasraati INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist Päivähoitopalveluiden asiakasraati toiminut maaliskuusta 2008 päivähoidon asiakkaista koottu päivähoitopalveluiden

Lisätiedot

Muistio.

Muistio. Muistio Nämä diat toimivat 28.3.2019 kokoontuneen työllisyyden asiakasraadin muistiona. Raadissa käsiteltiin Joensuun raatilaisten kokemuksia ja näkemyksiä raatitoiminnasta sekä ajatuksia ja ideoita siitä,

Lisätiedot

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko 17.9.14 klo 13-15. Paikka: Frenckelin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit

Asiakasraati. Aika: Keskiviikko 17.9.14 klo 13-15. Paikka: Frenckelin konttori, Puutarhakatu 2. Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit Asiakasraati Aika: Keskiviikko 17.9.14 klo 13-15 Paikka: Frenckelin konttori, Puutarhakatu 2 Muistio: 1. Kokoontuminen ja kahvit 2. Viime raadin muistiot Ei lisättävää. 3. Raadin toimintasäännöt Raadin

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen asiakasraati

Vanhuspalvelujen asiakasraati Vanhuspalvelujen asiakasraati 14.10.2015 14.10.2015 tapaaminen Tervetuloa asiakasraatiin Lyhyt esittelykierros Ketä me olemme ja miksi haluamme olla täällä Mikä ja miksi asiakasraati Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Tiistai 17.3.2015 klo 13-15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C MUISTIO 1. Kokoontuminen Esiteltiin vieraat ja juotiin kakkukahvit Kansainvälisen

Lisätiedot

8 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (Puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri)

8 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (Puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri) Asiakasraadin muistio Aika 28.9.2018 klo 14 16 Paikka Läsnä Nummentie 4, 21270 Nousiainen 8 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Alamäki (Puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri) 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Looginen malli LÄNTISEN SOSIAALIASEMAN ASIAKASPALVELURAATI

Looginen malli LÄNTISEN SOSIAALIASEMAN ASIAKASPALVELURAATI Looginen malli LÄNTISEN SOSIAALIASEMAN ASIAKASPALVELURAATI 22.1.2012 Ongelma / Tarve: 1. Tarve: Asiakkaiden halukkuus olla vaikuttamassa ja kehittämässä sosiaaliaseman palveluja 2. Tarve löytää vaikuttamiskanavia,

Lisätiedot

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. Läsnä puheenjohtaja Juho Suortti sihteeri Johanna Masalin

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. Läsnä puheenjohtaja Juho Suortti sihteeri Johanna Masalin Aikuissosiaalityö ja Sosku-hanke Hannikaisenkadun sosiaaliasema Jyväskylän kaupunki 15.2.2017 / 1 AIKUISSOSIAALITYÖN ASIAKASRAATI Aika torstai 9.2.2017 klo 10.00 13.00 Paikka Jyväskylän Vanha Asemaravintola,

Lisätiedot

ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI

ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI ASIAKASRAATI Yleistä Asiakasraati on työntekijöiden ja asiakkaiden yhteinen kehittämisryhmä Raadin tarkoituksena on tuottaa tietoa, mielipiteitä ja kokemuksia sekä tehdä ehdotuksia, joita

Lisätiedot

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Asiakasraati Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut 21.9.2016 Asiakasraati aloittanut toimintansa maaliskuussa 2008 on kunnallisten ja yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen asiakkaiden osallisuus-

Lisätiedot

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Tiistai 17.2.2015 klo 13-15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C MUISTIO 1. Kokoontuminen Puheenjohtaja Minna avasi tilaisuuden kahvien lomassa. 2.

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN ASIAKASRAADIN KÄSIKIRJA

SOSIAALITYÖN ASIAKASRAADIN KÄSIKIRJA SOSIAALITYÖN ASIAKASRAADIN KÄSIKIRJA Mia Mäki-Fränti ja Samuli Pietilä SOS II -HANKE 2015 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Sosiaalityön asiakasraadin toimintamallin perustiedot... 3 3 Sosiaalityön asiakasraadin

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2016 Sivu 84

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2016 Sivu 84 KOKOUSAIKA 12.12.2016 klo 16.30 17.51 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2016 Sivu 84 Haavisto

Lisätiedot

Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely

Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely Demokratiapäivän asukastilaisuus 14.10.2014 Leena Kostiainen apulaispormestari käyttäjädemokratiatyöryhmän puheenjohtaja Sisällys työryhmän toimeksianto ja kokoonpano

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16

MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16 MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI CYGNAEUSTALOLLA 30.10. klo 9-16 AIKATAULU 09:00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09:30 Tervetuloa! 09:45 Yhteiskuntasimulaattori -peli alkaa 10:30 Maakuntauudistus -mitä, missä,

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Nuorisovaltuusto 06.02.2018 AIKA 06.02.2018 klo 16:00-17:01 PAIKKA Korvatunturin koulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa Hanna Harju-Virtanen, projektipäällikkö, Pirkanmaan Lape-hanke hanna.harju-virtanen@tampere.fi 040 8064730 1 Osallisuus on osallistumisen

Lisätiedot

1 Uudistetun kirjaston mainostus ja live-stream -ilta. 2 Kuntalaisille tägi Twitteriin kunnan asioista keskusteluun

1 Uudistetun kirjaston mainostus ja live-stream -ilta. 2 Kuntalaisille tägi Twitteriin kunnan asioista keskusteluun JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 SISÄLLYSLUETTELO 1 Uudistetun kirjaston mainostus ja live-stream -ilta 2 Kuntalaisille tägi Twitteriin kunnan asioista keskusteluun 3 Edustajan valinta Mäntänvuoren Terveyden

Lisätiedot

Paikka Maskun sosiaalitoimen neuvotteluhuone, Keskuskaari 3

Paikka Maskun sosiaalitoimen neuvotteluhuone, Keskuskaari 3 Asiakasraadin muistio Aika 23.2.2018 klo 14 16 Paikka Maskun sosiaalitoimen neuvotteluhuone, Läsnä 7 asiakasraatilaista Työntekijät: Tuuli Lehtola (Puheenjohtaja) ja Suvi Sippola (sihteeri) 1. Kokouksen

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59

Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59 57 Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015 AIKA 10.3.2015 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke Pippurissa 1 9.10.2017 Osallisuus LAPE-hankkeen valmisteluvaiheessa Sähköinen kysely: avoin (tiedotus fb:ssa, kaupunkien ja kuntien sekä järjestöjen

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

VAMN 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VAMN 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10

VAMN 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VAMN 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10 2/2016 11.5.2016 Asiat VAMN 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VAMN 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10 VAMN 11 KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS / HYVINVOINTIKOORDINAATTORI MAIJA MÄKINEN 11 VAMN

Lisätiedot

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä Kuntalaiskyselyn tulokset Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Taustatiedot: ammatti 3 % 8 % 8 % 3 % 1 % 16 % 25 % 36 % Koululainen Kunnan tai valtion työntekijä Yrittäjä Työtön Opiskelija Töissä yksityisellä

Lisätiedot

ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018

ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018 ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018 AIKA SU 15.4.18 klo 15.00 PAIKKA KAUPUNGINTALO ASIALISTA 1. Kokouksen avaus sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kokouksen työjärjestys 3. Edellisen

Lisätiedot

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 109 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 12.4.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 111 2 KOKOUKSEN AVAUS... 111 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Tää on tällästä reunalla elämistä koko ajan. Espoon keskuksen aikuissosiaalityön asiakasraadin kokemuksia aikuissosiaalityöstä ja toimeentulotuesta

Tää on tällästä reunalla elämistä koko ajan. Espoon keskuksen aikuissosiaalityön asiakasraadin kokemuksia aikuissosiaalityöstä ja toimeentulotuesta Tää on tällästä reunalla elämistä koko ajan. Espoon keskuksen aikuissosiaalityön asiakasraadin kokemuksia aikuissosiaalityöstä ja toimeentulotuesta Johtava sosiaalityöntekijä Marja Koskenalho & Sosionomiopiskelija

Lisätiedot

Turun kaupunki. Ikäihmisten osallisuuden toimintamalli

Turun kaupunki. Ikäihmisten osallisuuden toimintamalli Turun kaupunki Ikäihmisten osallisuuden toimintamalli 1 Sisältö Osallisuus Turussa 3 Nykytilan kartoitus, tarpeet ja toiveet... 3 Osallisuuden toimintamalli... 5 Vaikuttajaryhmät... 5 Asiakasraadit...

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA

NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 1 (5) NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA NOKIAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 16.5.2018 KLO 18 NOKIAN KERHOLA: SOURANDERINTIE 13, 37100 NOKIA JAKELU Viikki Ville, puheenjohtaja Koski Markus, 1. sihteeri Keskinen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Osallistuminen Tampereella

Osallistuminen Tampereella Osallistuminen Tampereella Antti Leskinen Kuntademokratian kehittämispäällikkö 1 26.11.2018 Vapaaehtoisten luotsien toiminta Luotsin kanssa pääsee helpommin kulttuurin ja liikunnan pariin sekä luontoretkille

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Kunnanvaltuusto 56 9.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa

Lisätiedot

Perheraati - toimintaohjeet

Perheraati - toimintaohjeet Perheraati - toimintaohjeet SISÄLLYS 1 Mitä perheraati tarkoittaa 2 Ohjeita perheraadin järjestämiseen 3 Mauri Mäyräkoiran perheraati- mainos ja sanomat 2 1 Mitä perheraati tarkoittaa Perheraati on vuorovaikutuksellinen

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

Opastava-hanke Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry

Opastava-hanke Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry Opastava-hanke 23.4.2013 Virpi Vepsäläinen Projektikoordinaattori, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry OPASTAVA-hanke pähkinänkuoressa Omaishoitajat ja läheiset -liiton ja Mielenterveysomaisten keskusliitto

Lisätiedot

Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla

Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla Pirkanmaan LAPE Pippuri Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE /STM Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla Kehittäjäryhmä 08.05.2018 Asialistalla 1. Ajankohtaiset terveiset

Lisätiedot

Todetaan läsnäolijat, laillisuus ja päätösvaltaisuus. Valitaan pöytäkirjan tarkistajat.

Todetaan läsnäolijat, laillisuus ja päätösvaltaisuus. Valitaan pöytäkirjan tarkistajat. 1 (7) n kokous Aika Päivä klo 16.41 18.05 Paikka Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Läsnä Jäsenet Henriksson Julia, pj Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hautalampi Heini, sihteeri Karonen Oona, saapui 16.44 Kesäniemi

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra Pöytäkirja 4/14 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. Läsnä puheenjohtaja Juho Suortti sihteeri Johanna Masalin

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. Läsnä puheenjohtaja Juho Suortti sihteeri Johanna Masalin Aikuissosiaalityö ja Sosku-hanke Hannikaisenkadun sosiaaliasema Jyväskylän kaupunki 12.4.2017 / 1 AIKUISSOSIAALITYÖN ASIAKASRAATI Aika tiistai 4.4.2017 klo 10.00 13.00 Paikka Jyväskylän Vanha Asemaravintola,

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 2/2019. LÄSNÄ Timo Pärkkä puheenjohtaja Tapio Pajunpää varajäsen Esa Erkkilä jäsen Helinä Tuomela varajäsen

1 Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 2/2019. LÄSNÄ Timo Pärkkä puheenjohtaja Tapio Pajunpää varajäsen Esa Erkkilä jäsen Helinä Tuomela varajäsen 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 12.02.2019 klo 13.00 16.00 KOKOUSPAIKKA Liiton kokoushuone LÄSNÄ Timo Pärkkä puheenjohtaja Tapio Pajunpää varajäsen Esa Erkkilä jäsen Helinä Tuomela varajäsen Hillevi

Lisätiedot

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. sosiaalityöntekijä Maarit Engman, aikuissosiaalityö

Jyväskylän Vanha Asemaravintola, Hannikaisenkatu 18, JYVÄSKYLÄ. sosiaalityöntekijä Maarit Engman, aikuissosiaalityö Aikuissosiaalityö ja Sosku-hanke Hannikaisenkadun sosiaaliasema Jyväskylän kaupunki 29.11.2016 / 1 AIKUISOSISAALITYÖN ASIAKASRAATI Aika keskiviikko 23.11.2016 klo 11.30 13.30 Paikka Läsnä Jyväskylän Vanha

Lisätiedot

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Asiakasraati Aika: Maanantai 11.5.2015 klo 13 15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Muistio 1. Kokoontuminen - Kokous aloitettu kahveilla ja käymällä esittelykierros.

Lisätiedot

Päivähoidon asiakasraadin arviointi. Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut

Päivähoidon asiakasraadin arviointi. Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut Päivähoidon asiakasraadin arviointi Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut 1 erittäin huono: 0% 2 huono: 27% 5 erittäin hyvä: 9% Oma aktiivisuuteni asiakasraadin jäsenenä 4 hyvä: 36%

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 107 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 12.4.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 109 2 KOKOUKSEN AVAUS... 109 3

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Vanhusneuvosto Aika 07.03.2017 klo 09:30 Paikka Kunnantalo, 3 krs Eliel Läsnäolijat Niemeläinen Ismo puheenjohtaja Tammi Jukka varapuheenjohtaja Fellman Urban jäsen

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTOT. Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen

VANHUSNEUVOSTOT. Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen VANHUSNEUVOSTOT Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen o Alueellinen vanhusneuvosto o Alueellinen vanhussuunnitelma

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston varsinaiset jäsenet:

Nuorisovaltuuston varsinaiset jäsenet: TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 NUORISOVALTUUSTO aika Keskiviikko 22.11.2017 klo 17.03 18.56 paikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurakatu 2 Osallistujat: Nuorisovaltuuston varsinaiset jäsenet:

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...143

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...143 141 Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA 4.10.2016 Klo 17.15 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...143 2 KOKOUKSEN AVAUS...143 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä)

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Muistio 1(5) Asiakasraati Aika Keskiviikko 25.2.2016 kello 16.00 18.00 Paikka Osallistujat Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Seppo Ranta, asiakasraadin puheenjohtaja, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

Poissa: Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja. Puheenjohtaja avaa kokouksen kello 16.35. Todettiin läsnäolijat.

Poissa: Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja. Puheenjohtaja avaa kokouksen kello 16.35. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 3 (1/6) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 18.1.2011 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina

Lisätiedot

Tampereen vanhusneuvoston yhteistyömalleja Arja Ojala

Tampereen vanhusneuvoston yhteistyömalleja Arja Ojala Tampereen vanhusneuvoston yhteistyömalleja 1 Osallisuuden ja vaikuttamisen eteen Tampereen vanhusneuvosto tekee yhteistyötä ikäihmisten osallisuuden, vaikuttamisen ja edunvalvonnan sekä vanhusneuvostotyön

Lisätiedot

Kulttuuritoimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2019

Kulttuuritoimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2019 Kulttuuritoimikunta 08.04.2019 PÖYTÄKIRJA 2/2019 9 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 11 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen 12 Kulttuuri

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista/ Pöytäkirja Aika. Torstai klo (kahvit alkaen klo 16.45)

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista/ Pöytäkirja Aika. Torstai klo (kahvit alkaen klo 16.45) Aika 7-2015 Torstai 25.6.2015 klo 17.00 (kahvit alkaen klo 16.45) Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, 3. krs, Lappeenranta ASIALISTA 75 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä, Kauppakatu 1, neuvotteluhuone 2. krs, Kajaani. Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta Sosiaali- ja terveyslautakunta

Kainuun maakunta -kuntayhtymä, Kauppakatu 1, neuvotteluhuone 2. krs, Kajaani. Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Ikääntymispoliittinen strategia -esiselvityshanke 1.5. 31.10.2010 PL 400 87070 Kainuu OHJAUSRYHMÄN 3. KOKOUS Aika: torstai 26.8.2010 kello 9.01 10.56 Paikka:, Kauppakatu 1, neuvotteluhuone 2. krs, Kajaani

Lisätiedot

Nuorisoneuvoston toimintaohje

Nuorisoneuvoston toimintaohje 1 (5) Nuorisoneuvoston toimintaohje 2 (5) Sisällysluettelo 1 Nuorisoneuvoston tarkoitus... 3 2 Nuorisoneuvoston kokoonpano... 3 3 Nuorisoneuvoston tehtävät... 3 4 Nuorisoneuvoston toimikausi ja ikäraja...virhe.

Lisätiedot

Kirjastotalo Metso, kokoustila-kataja, pohjakrs. 88 Apulaispormestari esittäytyy ja kertoo kaupunkiympäristön palvelualueen ajankohtaisista asioista

Kirjastotalo Metso, kokoustila-kataja, pohjakrs. 88 Apulaispormestari esittäytyy ja kertoo kaupunkiympäristön palvelualueen ajankohtaisista asioista Tampere Pöytäkirja 10/2017 1 (11) Aika 21.11.2017, klo 14:00-17:00 Paikka Kirjastotalo Metso, kokoustila-kataja, pohjakrs. Käsitellyt asiat 85 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 86 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 6, 3. kerros. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 6, 3. kerros. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3 MUISTIO 17/2017 1 Aika 09.11.2017 klo 14:00-15:50 Paikka Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 6, 3. kerros Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 13.3.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty Khall Voimaantulo: 1.6.2017 Sisällys 1 Toiminnan tarkoitus... 3 2 Nuorisovaltuuston jäsenet ja niiden valinta... 3 3 Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1(21) Nuorisoneuvosto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1(21) Nuorisoneuvosto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1(21) Kokousaika: 17:32-20:02 Kokouspaikka: Läsnä Jäsenet Töölön kisahalli, Paavo Nurmen kuja 1 C Ljungqvist, Vivian puheenjohtaja Rautalinko, Kasper varapuheenjohtaja

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

ROAD SHOW moniammatilliset toimintamallit tutuiksi!

ROAD SHOW moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! ROAD SHOW moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! 5.-6.11.2014 Tampere, Tampereen kaupungin valtuustosali Aleksis Kiven Katu 14-16 C, 33101 Tampere, 5 krs Sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö,

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 Vanhusneuvosto 07.11.2016 Aika 07.11.2016 klo 12:00-13:00 Paikka Kaupunginhallituksen huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Muistiaktiivit ovat muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja omaisten asiantuntijaryhmiä. Maakunnallisten ryhmien tehtävänä

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja Kunnanjohtaja 4.10.2017 1 233 HYVINVOINTITYÖN RAKENTEET KANGASALLA JA TYÖRYHMINEN NIMEÄMINEN Sivistyskeskus, hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen 3.10.2017 Kuntalain 410/2015 (1 ) mukaan kunta edistää

Lisätiedot

Keskiviikko klo: Kunnantalo

Keskiviikko klo: Kunnantalo ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2017 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Keskiviikko 13.9. klo: 17.18-18.25 Kunnantalo Tytti Lehtimäki Akseli

Lisätiedot

OSALLISUUSTYÖRYHMÄ KOKOUS 1/2019 PÖYTÄKIRJA

OSALLISUUSTYÖRYHMÄ KOKOUS 1/2019 PÖYTÄKIRJA OSALLISUUSTYÖRYHMÄ KOKOUS 1/2019 PÖYTÄKIRJA To 23.5.2019 klo 17:09 19:45 Paikka: Liminganraitti 10, Lakeustalo, 2 krs. Kokoustila Toppila. PAIKALLA: Olli Nurkkala (puheenjohtaja) Leena Lehto Sara Hietamäki

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin.

1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasääntö 1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. 2 Kirkkonummen vammaisneuvoston tarkoituksena on 1)

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika6.4.2016, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101 Tampere

Lisätiedot

Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi

Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Vertaiset ja kokemusasiantuntijat toipumisen ja kuntoutumisen tukena Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena -miniseminaari 20.11.2018 Mielenterveysmessut,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN NUORISOFOORUMI JYVÄSKYLÄSSÄ KLO 9-16

KESKI-SUOMEN NUORISOFOORUMI JYVÄSKYLÄSSÄ KLO 9-16 KESKI-SUOMEN NUORISOFOORUMI JYVÄSKYLÄSSÄ 22.10. KLO 9-16 TERVETULOA NUORISOFOORUMIIN! Keski-Suomen nuorisovaltuuston tehtävänä on tuoda nuorten ja lasten mielipiteitä esiin sekä edistää lasten ja nuorten

Lisätiedot

KUNTALAISTEN OSALLISTUMISKANAVAT TAMPEREEN KAUPUNGISSA

KUNTALAISTEN OSALLISTUMISKANAVAT TAMPEREEN KAUPUNGISSA 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 TAMPERE 1 (6) KUNTALAISTEN OSALLISTUMISKANAVAT

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA

NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 1 (5) NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA NOKIAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 21.2.2019 KLO 18 NOKIAN KERHOLA: SOURANDERINTIE 13, 37100 NOKIA LÄSNÄ Viikki Ville, puheenjohtaja Lehto Roni, varapuheenjohtaja Koski

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65

Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65 64 Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015 AIKA 7.4.2015 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65 3

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPAPALVELUIDEN RAATI (PP RAATI), Soite ma klo :30

LAPSI- JA PERHEPAPALVELUIDEN RAATI (PP RAATI), Soite ma klo :30 LAPSI- JA PERHEPAPALVELUIDEN RAATI (PP RAATI), Soite ma 18.6.2018 klo 17.00 19:30 Kokkolan kaupungintalo, kokoushuone Baltic Tapaaminen 2/2018, käsittelyssä: lastenpäivystyksen LAVA-esittely esitetyt ideat

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1.6.2017 alkaen 1 Toiminnan tarkoitus Nuorisovaltuusto on poliittisesti, uskonnollisesti sekä aatteellisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä,

Lisätiedot