SPECIAAN KUULUVIEN KASVATUSTIETEILIJÖIDEN TYÖLLISTYMINEN Kaiken kaikkiaan vastaajia oli 355 henkilöä, joista 23 oli miehiä. Vaikka miehiä valmistuu kasvatustieteen maistereiksi vähän, oli heidän vastausprosenttinsa kuitenkin suhteessa valmistuneiden määrään pienempi kuin naisten. Keskimäärin valmistuneista näyttäisi olevan noin 10 % miehiä, mutta vastanneiden joukossa heitä oli 7 %. Vastaajat olivat valmistuneet vuosien 1972-2004 välisenä aikana, mutta eniten vastaajia oli vuosilta 1994-2003. Tämä onkin aivan ymmärrettävää, sillä kauan aikaa sitten valmistuneilla on varmasti vaikeuksia muistaa kaikkea työllistymiseen liittyneitä seikkoja. Jotta vastaajien henkilöllisyys ei selviäisi avoimien kysymysten lainauksista, laitoin vastausten perään ainoastaan alan, jolla vastaaja työskenteli vastaushetkellä. Luokat olivat seuraavat: 1) opetus, 2) ohjaus, neuvonta, koulutus, 3) suunnittelu, 4) tutkimus, 5) henkilöstöhallinto ja 6) muut tehtävät. Työllistyminen tutkinnon suorittamisen jälkeen Vastaajat olivat työllistyneet hyvin oman alan tehtäviin, sillä 50 % oli töissä jo valmistuessaan ja 19 % sai oman alan töitä heti valmistuttuaan. Vastaajista 24 % oli työttömänä jonkin aikaa valmistumisen jälkeen. Sellaisia henkilöitä, jotka ilmoittivat, että eivät ole vielä olleet oman alan tehtävissä vastaajista oli 3 %. Lisäksi vastaajista 4 % valitsi kohdan muu. Näiden vastaajien joukossa oli muun muassa henkilöitä, jotka tutkinnon suorittamisen jälkeen jäivät äitiyslomalle ja vasta tämän jälkeen aloittivat työn etsimisen. Sukupuolella ei ollut merkitystä työllistymisessä, sillä miehet ja naiset työllistyivät yhtä helposti. Myöskään valmistumisvuodella ei ollut merkitystä työllistymisen nopeuteen tai työttömyyden kestoon, sillä kaikkina vuosina valmistuneet olivat työllistyneet yhtä helposti heti tutkinnon suorittamisen jälkeen.
Niillä henkilöillä, jotka olivat työttöminä valmistumisen jälkeen, työnhaku kesti yhdestä kuukaudesta 36 kuukauteen. Pääsääntöisesti työttömyysajat olivat lyhyitä, ja 56 %:lla vastaajista työttömyys kesti 1-4 kk. Työttömyysajan mediaani oli 4 kk ja keskiarvo 6 kk. Vastaajia pyydettiin arvioimaan, millä tekijöillä oli merkitystä oman alan työpaikan saamisessa. Opinnoilla ei näytä olleen kovin suurta merkitystä työllistymisessä, vaan tärkeämpää oli oma aktiivisuus ja henkilökohtaiset ominaisuudet. Näyttää siltä, että työnantajat ovat kiinnostuneista hakijan persoonallisuudesta ja vuorovaikutustaidoista enemmän kuin opintojen aikana saavutetuista konkreettisista taidoista, kuten tutkimusmenetelmien hallinnasta. Kuviossa 1 on koottuna vastaajien mielipiteet siten, että tekijä/ominaisuus jolla oli eniten merkitystä työllistymiseen on ylimpänä. Vastausvaihtoehdot olivat välillä ei lainkaan vaikutusta (1) paljon vaikutusta (5).
O m a a k tiiv isu u s Henkilökohtaiset ominaisuudet E siin tym is - ja vuorovaikutustaidot O rganisointikyky Pääaine tai syventävien opintojen erikoistumisala Alan työkokemus O pintojen aikainen työharjoittelu Sivuaineet tai valinnaiset opinnot ATK -taidot Henkilökohtaiset suhteet, sosiaaliset verkostot Kielitaito Pro gradu -tutkielman aihe O pintomenestys Tuttu työpaikka Tutkimusmenetelmien hallinta Harrastukset 4,34 4,19 3,96 3,95 3,8 5 3,41 3,34 3,26 3,25 3,09 2,86 2,49 2,3 7 2,27 2,1 1 1,8 9 0 1 2 3 4 5 Keskiarvo KUVIO 1. Työpaikan saamisessa merkitsevät tekijät (N=349) Kaikkiaan vastaajat olivat työllistyneet hyvin oman alan tehtäviin joko jo opiskeluaikana tai viimeistään valmistumisen jälkeen. Pitkiä työttömyysaikoja ei ollut kuin muutamalla vastaajalla ja suurimmalla osalla vastaajista, jotka olivat olleet työttömänä valmistumisen jälkeen, työttömyys kesti vain muutamia kuukausia. Jos valmistumisen jälkeen alkaa etsiä työpaikkaa, niin on aivan ymmärrettävää, että työpaikkaa etsiessä ja hakiessa ehtii olla kuukauden pari työttömänä. Työnantajien valitessa työntekijöitä tärkeiksi asioiksi nousevat hakijan aktiivisuus ja persoonallisuus. Tutkinnon sisältö tai opintomenestys ei kovin paljoa tunnu työnantajia kiinnostavan. Tämän hetkinen tilanne Vastaajista 56 % oli vakituisessa kokopäivätyössä kyselyyn vastatessaan keväällä 2004 ja määräaikaisessa työssä toimi 28 % vastaajista. Äitiys-, isyys-, vanhempainlomalla tai muulla
vastaavalla hoitovapaalla oli 12 % vastaajista. Osa-aikatyössä oli 2 % vastaajista ja työttömänä, työllistettynä, itsenäisenä ammatinharjoittajana tai lyhennetyllä työviikolla/lomautettuna oli yksittäisiä henkilöitä vastaajista. Niiden osalta, jotka kyselyyn olivat vastanneet, työllistyminen näyttää melko hyvältä. Vastaajilta, jotka olivat vastaushetkellä määräaikaisessa työssä, pyydettiin tietoa määräaikaisuuden kestosta. Kaikista yleisimmin määräaikaisen työsuhteen kesto oli 12 kk, sillä 33 % vastaajista ilmoitti, että heillä määräaikainen työsuhde kesti vuoden. Seuraavaksi useimmiten määräaikainen työsuhde kesti 10 kk (8 %), 24 kk (8 %) ja 36 kk (7 %). Muissa oli lähinnä satunnaisia mainintoja välillä 1-81 kk. Aivan lyhyitä määräaikaisuuksia työnantajat eivät näytä käyttävän kovin paljoa, joten määräaikaisen työntekijän elämä ei onneksi ole koko ajan vaihtuvaa ja epävarmuudessa elämistä. Tutkinnon suorittamisesta kyselyhetkeen vastanneilla oli ollut 1-9 erilaista tehtävä/ammattinimikettä. Osa vastaajista oli vaihtanut työnantajaa, mutta osalla työnantaja oli pysynyt samana, vain ammattinimike oli vaihtunut. Mitä kauemmin aikaa sitten vastaaja oli valmistunut, sitä useammassa tehtävässä hän oli ehtinyt toimia. Vuosien 2000-2004 välisenä aikana valmistuneilla työsuhteiden määrä oli välillä 1-5. Ensimmäisen työsuhteen keston mediaani oli 12 kk (N=350) ja hajonta oli melko suurta. Vastaajista 6 %:lla ensimmäinen työsuhde kesti ainoastaan 1-2 kk ja 27 %:lla puoli vuotta tai sen alle. Toisaalta oli myös henkilöitä, joiden ensimmäinen työsuhde oli kestänyt jo noin reilun kymmenen vuotta (Kuvio 2).
Prosenttia 60 50 40 30 20 10 0 1-12 kk 13-24 kk 25-36 kk 37-48 kk 49-60 kk 61kk tai yli KUVIO 2. Ensimmäisen työsuhteen kesto (N=350) Niiltä henkilöiltä, jotka eivät olleet vastaushetkellä työelämässä, kysyttiin nykyistä työsuhdetta ja siihen liittyviä kysymyksiä viimeisimmän työsuhteen perusteella. Tämän hetkisissä ammattinimikkeessä tuli 217 erilaista vastausta. Osittain vastaajilla oli hyvin samanlaisia nimikkeitä, mutta jokainen nimike on silti luokiteltu erikseen. Alla olevassa taulukossa on esiteltynä yleisimmät ammattinimikkeet. TAULUKKO 1. Yleisimmät nykyiset ammattinimikkeet
Ammattinimike f Suunnittelija 46 Koulutussuunnittelija 41 Koulutuspäällikkö 13 Tutkija 12 Projektipäällikkö 11 Projektikoordinaattori 6 Amanuenssi 5 Projektisuunnittelija 5 Projektityöntekijä 5 Kehittämispäällikkö 5 Kouluttaja 4 Henkilöstöpäällikkö 4 Koordinaattori 4 Henkilöstökonsultti 4 Vastaajien ammattinimikkeet näyttävät siltä, mitä kasvatustieteen maisteriksi valmistuneilta voi odottaa. Nimikkeiden perusteella työllistyminen oman alan tehtäviin näyttää tarkoituksenmukaiselta. Vastaajilta kysyttiin, mikä oli heidän nykyinen työnantajansa. Yliopistot olivat työllistäneet paljon vastaajia. Seuraavaksi eniten työllistivät suurehkot yritykset, järjestöt, säätiöt tai vastaavat ja julkiselta sektorilta kunnat ja kuntayhtymät. Taulukossa 2 on esitetty vastaajien työnantajat frekvenssein ja prosenttiosuuksin. TAULUKKO 2. Nykyinen työnantaja (n=353) Työnantaja f % Korkeakoulu/yliopisto 102 29 Suurehko yritys 54 15 Järjestö, säätiö tai vastaava 54 15 Kunta tai kuntayhtymä 54 15 Valtion virasto 41 12 Keskisuuri yritys 19 5 Muu 10 3 Pieni yritys 8 2 Valtion tutkimuslaitos 6 2 Valtionyhtiö tai liikelaitos 4 1 Oma yritys, tmi 1 0,5
Tärkeimmäksi työtehtäväksi vastaajista 27 % valitsi koulutussuunnittelun, 14 % hallinnon suunnittelun/esittelyn ja 13 % jonkin muun. Toiseksi tärkeimmiksi työtehtäviksi vastaajista ilmoitti 19 % koulutussuunnittelun, 14 % asiakastyön ja 13 % opetuksen/koulutuksen. Kolmanneksi tärkeimmiksi työtehtäviksi nousivat muut toimistotehtävät (17 %), asiakastyö (17 %) ja opetus/koulutus (12 %). Kaikkiaan kolmen tärkeimmän työtehtävän joukkoon kuului 53 %:lla koulutussuunnittelu, asiakastyö 39 %:lla ja hallinnon suunnittelu/esittely 33 %:lla vastaajista. Kyselylomakkeessa tiedusteltiin nykyisen työsuhteen palkkaa. Yleisimmin vastaajien palkka oli välillä 2000-2499 euroa kuukaudessa (34 % vastaajista). Ääripäiden palkkoja, alle 1500 ja yli 4000 euroa kuukaudessa ansaitsevia oli vain muutama prosentti vastaajista. Kaikista pienimmässä palkkaryhmässä oli mukana sellaisia henkilöitä, jotka tekivät osa-aikaista työtä. Miesten ja naisten palkkauksessa oli eroa: miehet ansaitsivat naisia enemmän (χ 2 =.045 p =.003). Taulukosta 3 selviää vastaajien jakautuminen eri palkkaluokkiin. TAULUKKO 3. Työstä saatava kuukausipalkka (N=343) Työstä saatava palkka f % alle 1499 14 4 1500-1999 59 17 2000-2499 121 34 2500-2999 96 27 3000-3499 41 12 3500-3999 16 5 4000-4499 3 1 yli 4500 4 1 Kaiken kaikkiaan tämän hetkinen tilanne vastaajilla näyttää hyvältä, sillä vastaajat olivat työllistyneet hyvin ja yli puolet vastaajista toimi vakituisessa kokopäivätyössä. Ammattinimikkeet ja työtehtävät osoittautuivat sellaisiksi, mitä kasvatustieteilijöiltä voidaan odottaa. Myös palkkaus näyttää melko hyvin vastaavan yliopistokoulutuksen tasoa.
Koulutuksen ja työelämän vastaavuus Viimeisimpään työsuhteeseen hakiessaan vastaajista 82 %:lla oli ollut ylempi korkeakoulututkinto työnsaannin ehtona. Lisäksi osalla vastaajista ylemmästä korkeakoulututkinnosta oli ollut etua työtä hakiessa, vaikka se ei ollutkaan ollut suoranainen vaatimus hakijoille. Vastaajilta kysyttiin heidän omaa mielipidettään siitä, miten koulutus ja työelämä vastasivat toisiaan. Kysymyksessä ei annettu mitään valmiita luokituksia, vaan jokainen vastasi oman käsityksensä ja kokemuksensa mukaan. Nykyinen työ vastasi vaativuustasoltaan 78 %:n mielestä koulutusta ja 16 %:n mielestä työn vaativuustaso oli alhaisempi kuin koulutus edellyttäisi. Vastaajista 2 % ei osannut sanoa ja 4 % koki työn liian vaativaksi koulutukseen nähden. Jos vastaajalla oli ollut työnsaannin ehtona ylempi korkeakoulututkinto, niin tällöin hän koki työn vaativuustason paremmin akateemista koulutusta vastaavaksi (r s =.406, p =.000). Henkilöt (n = 58), jotka kokivat työnsä vaativuustason alhaisemmaksi kuin koulutus edellyttäisi, työskentelivät hyvin monenlaisissa erilaisissa tehtävissä. Tarkasteltaessa, minkä työnantajan palveluksessa nämä henkilöt työskentelivät, kolme suurinta palkkaajaa olivat eri kokoiset yritykset (38 %), korkeakoulut/yliopistot (19 %) ja valtion virastot (16 %). Suurimman joukon ammattinimikkeen mukaan muodostivat koulutussuunnittelijat (9 henkilöä). Työvoimahallinnossa työskentelevistä (työvoimaohjaaja ja työvoimaneuvoja) moni myös koki työnsä vaativuustasoltaan koulutukseen nähden liian alhaiseksi. Muuten vastaaja toimivat hyvin erilaisilla nimikkeillä, joiden perusteella on vaikea sanoa työtehtävien sisällöstä ja työn vaativuudesta. Vastaajilta pyydettiin perusteluita sille, miksi he toimivat työssä, joka on vaativuustasoltaan alhaisempi kuin koulutus edellyttäisi. Osa vastaajista oli kokenut vaikeuksia löytää kasvatustieteen alaan kuuluvia tehtäviä tai yleensä mitään työpaikkoja. Eräs vastaaja totesi näin: Oman alan työt ovat usein kiven alla. Pakko hakea opettajan paikkoja, koska esim. koulutussuunnittelijan paikkoihin erityisen vaikea päästä, koska ei ole käytännön kokemusta! (summa summarum: kasvatustieteen koulutusohjelmassa aivan riittämättömästi käytännön harjoittelua!) (opetus). Työ saatettiin myös kokea muuten mielekkäänä ja viihtyisänä, vaikka se ei koulutusta aivan vastannutkaan. Vastauksissa esiintyi myös perheellisen uranaisen ongelma, kuinka yhdistää työ ja perhe. Vastaajat olivat valinneet perheen työtä tärkeämmäksi, kun jostakin oli joustettava. Lisäksi pieneltä paikkakunnalta ei aina löydy koulutusta vastaavaa työtä, mutta esimerkiksi perheen takia ei ole halua lähteä kauemmaksi töihin. Muutama vastaajista koki tämänhetkiset työtehtävät välivaiheena
tulevaan, kun ei ole vielä paljoa työkokemusta. Vaatimattomammistakin työtehtävistä saa tarvittavaa työkokemusta, jonka avulla voi edetä vaativampiin työtehtäviin. Vastaajia, jotka kokivat työn olevan vaativampaa koulutukseen nähden ei ollut montaa henkilöä. Heillä ammattinimikkeet vaihtelivat, joten havaittavissa ei ollut selkeää ammattiryhmää, jossa työ koettaisiin koulutusta vaativammaksi. Myöskään valmistumisvuodella ei näyttänyt olevan merkitystä kokemuksiin, sillä koulutukseen nähden liian vaativassa työssä olevat olivat valmistuneet vuosien 1989-2004 välillä. Myös koulutusta vaativimmissa tehtävissä työskenteleviltä pyydettiin avoimella kysymyksellä arviota tilanteeseen. Eniten vastaajilla näytti työllistyminen koulutusta vaativampiin tehtäviin johtuvan omasta kiinnostuksesta ja halusta. Tärkeää oli myös eteenpäin pyrkiminen. Yhdessä avoimessa vastauksessa asiaa kuvattiin näin: Halu oppia uutta, haasteista pitäminen, asiakaspalveluluonne, kokemus alasta, työn mielenkiintoisuus (henkilöstöhallinto). Osalla vastaajista työn kuva oli muuttunut työvuosien aikana, minkä vuoksi työt olivat muuttuneet vaativammiksi. Työtehtäviin kuului myös muutamalla vastaajalla sellaisia tehtäviä, joihin he eivät olleet saaneet koulutusta vaan joutuneet opettelemaan työt itse. Ilmeni vastauksista sellainenkin, että muut uskovat kyseisen henkilön selviävän vaativimmista tehtävistä, vaikka hän ei itse niin koekaan. Työ vastasi koulutusalaa 44 %:n mielestä hyvin ja 39 %:n mielestä melko hyvin. Jokseenkin huonosti työ vastasi koulutusalaa 12 %:n mielestä, ja 4 % vastaajista koki koulutuksen niin laaja-alaiseksi, ettei osannut sanoa. Ainoastaan 1 % vastaajista koki, ettei työ vastaa lainkaan koulutusalaa. Henkilöt, jotka kokivat työn vastaavan koulutusalaa hyvin tai jokseenkin hyvin, perustelivat vastaavuutta muun muassa sillä, että he olivat työssä oppilaitoksissa, toimivat koulutus/opetustehtävissä tai tehtäviin kuului koulutussuunnittelua. Työni sisältää yleisiä hallinnollisia tehtäviä, lisäksi koulutussuunnittelua ja jonkin verran myös kouluttamistakin (suunnittelu). Työtehtävät ja ammattinimikkeet olivat hyvin vaihtelevia, joten hyvin paljon merkitsee vastaajien omat mielipiteet, mitkä tehtävät ovat koulutusalaa vastaavia. Jokseenkin huonosti tai ei lainkaan koulutusalaa vastaavissa tehtävissä toimineista osa ilmoitti suoraan, että työtehtävät olivat aivan muulta kuin kasvatustieteen alalta: Olen itse aktiivisesti hakeutunut kun on esitetty uuden alan tehtäviä. Uuden alan tehtävät ovat kiinnostaneet koulutustaustani tehtäviä enemmän (suunnittelu). Osalla vastaajista
työtehtävien kirjo oli niin laaja, että tämän vuoksi osa tehtävistä ei vastannut kasvatustieteen alaa. Koulutusalaa vastaava työ on hyvin laaja käsite ja eräs vastaaja totesikin: Työhöni vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, miksipä siis ei KM (siinä missä mikä muu tahansa) (suunnittelu). Työhön liittyvät positiiviset kokemukset kertovat työn laadusta ja vaativuudesta, joten tämän vuoksi kyselyyn oli liitetty kysymyksiä myös työviihtyvyydestä. Tutkittaessa vastaajien viihtyvyyttä ilmeni, että vastaukset olivat kokonaisuudessa hyvin myönteisiä. Väittämiin työ tarjoaa minulle mahdollisuuden oppia uusia asioita sekä voin itse valita työskentelytapani ja kehittää niitä yksikään vastaaja ei valinnut vastausvaihtoehtoa ei juuri koskaan. Kielteisimmin suhtauduttiin kysymykseen saan palautetta hyvin tehdystä työstä : vastausvaihtoehdon joskus tai ei juuri koskaan valitsi 47 % vastaajista. Väittämät, jotka kuvastivat työviihtyvyyttä, mittasivat samaa asiaa melko hyvin (α = 0,819), joten muodostin vastauksista summamuuttuja, jonka avulla saatoin tarkastella työviihtyvyyttä suhteessa muihin lomakkeella mitattuihin tekijöihin. Mitä paremmin henkilö viihtyi työssään, sitä paremmin hän myös koki olevan vaativuustasoltaan koulutusta vastaavassa työssä (r s =.357, p =.000), ja jos vastaaja koki, että hän pystyi hyödyntämään akateemisen koulutuksen tietoja ja taitoja työssään hyvin, niin työviihtyvyys oli myös tällöin parempi (r s =.483, p =.000). Koulutuksen hyödyntäminen ja työelämän odotukset Vastaajista 44 % ilmoitti, että pystyy hyödyntämään melko hyvin akateemisen koulutuksen tietoja ja taitoja työelämässä ja 34 % mielestään hyvin. Vastausvaihtoehtoihin vähän ja ei juuri lainkaan tuli ainoastaan muutamia mainintoja. Näyttää siltä, että suurin osa vastaajista pystyy hyödyntämään koulutustaan työelämässä, joten tältä osin koulutus ja työelämä vastaavat toisiaan. Akateemisten tietojen ja taitojen hyödyntäminen oli yhteydessä kokemuksiin työn ja koulutuksen vastaavuudesta vaativuustasoltaan ja koulutusalaltaan. Akateemisia taitojaan hyvin hyödyntäneet kokivat työn vaativuustasoltaan paremmin koulutusta vastaavaksi (r s =.422, p =.000), ja se vastasi heidän mielestään paremmin myös koulutusalaa (r s =.390, p =.000). Vastaajilta pyydettiin lisäksi perusteluja kysymykseen, miten pystyy hyödyntämään työssään akateemisen koulutuksen tietoja ja taitoja. Vastaajat, jotka kokivat voivansa
hyödyntää hyvin tai melko hyvin akateemisen koulutuksen antia, perustelivat mielipidettään yleisesti koulutuksen antamalla hyvällä pohjalla. Yksittäisistä asioista esille nousivat tutkimusmenetelmien hallinta, tiedon etsintä ja uuden tiedon omaksuminen. Vastaajat eivät odottaneetkaan, että koulutuksen olisi pitänyt valmistaa suoraan johonkin ammattiin/tehtävään vaan koulutus oli heille enemmän pohja, jonka avulla saattaa lähteä kehittämään ammattitaitoaan. Koulutuksen laaja-alaisuus antoi valmiudet tiedon etsintään ja soveltamiseen. Tarkempi oppiminen tapahtuu kuitenkin vasta työtä tehtäessä ja asiaan perehtymällä (ohjaus, neuvonta, koulutus). Melko vähän tai vähän työssään akateemisia taitoja hyödyntävät kokivat koulutuksen liian teoreettisena ja kaukana käytännöstä: Koulutus oli hyvin teoria- ja tutkimuspainotteista, joista ei juuri hyötyä käytännön työlle ole. Apua sen sijaan on ollut mm. Kirjoittamis-, ATKja esiintymistaidoista (muut tehtävät). Myös opinnoissa melko runsaina olevien tutkimusmenetelmien osuus herätti ajatuksia: Kun opiskelin, opintojen painopiste oli tutkimuksessa, menetelmissä jne. Tuntui, että meistä koulutettiin tutkijoita (ohjaus, neuvonta, koulutus). Vastaajat eivät kuitenkaan ainoastaan kritisoineet koulutusta, vaan myös työtehtävien vuoksi koettiin, ettei kaikkia akateemisessa koulutuksessa saatuja tietoja ja taitoja pystynyt käyttämään: Työ voisi olla vaativampaakin, nyt menee paljon aikaa rutiiniluonteisiin tehtäviin (henkilöstöhallinto). Muutama henkilö vastasi, ettei pystynyt juuri lainkaan hyödyntämään työssään akateemisen koulutuksen tietoja ja taitoja. Näillä henkilöillä kyse oli yleensä aivan muulla alalla työskentelemisestä: En ole löytänyt oman alan töitä, vaikka olen niitä yli vuoden etsinyt. Elätän itseni tekemällä muita töitä (muut tehtävä). Vastaaja pyydettiin avoimen kysymyksen avulla kuvailemaan, mitä he kokivat työelämän odottavan. Vastauksissa tuli esille erilaisia henkilökohtaisia ominaisuuksia, kuten vuorovaikutustaidot, tehokkuus, muutosvalmius ja uuden tiedon omaksuminen. Eräs vastaaja kirjoitti näin: Kykyä omaksua uutta nopeasti ja välittää sitä eteenpäin. Ahkeruutta ja joustavuutta (ohjaus, neuvonta, koulutus). Vastauksissa ei juurikaan tulleet esille koulutuksen antamat tiedot ja taidot tai asiantuntijuus ja ammattitaito. Muutamia mainintoja kuitenkin löytyi: Ammattitaidon ylläpitämistä, uuden oppimista, kehittävää ja ennakkoluulotonta työotetta (muut tehtävät). Koulutuksen antamia tietoja ja taitoja pidetään ilmeisesti enemmän itsestäänselvyytenä työelämässä, eikä niitä sen takia enää mainita. Tietoja ja taitoja työelämässä ei koettu kovin puutteellisiksi. Suurin osa vastaajista ilmoitti,
että koki tietonsa ja taitonsa puutteelliseksi joskus (72 %), mikä on aivan normaalia kenen tahansa työssä. Melko usein tietonsa ja taitonsa puutteelliseksi vastaajista koki 13 % ja usein 3 %. Toisaalta taas 12 % ilmoitti, ettei juuri koskaan koe taitojaan ja taitojaan puutteelliseksi. Täydennyskoulutukseen vastaajista oli osallistunut 72 % ja 88 % ilmoitti, että kokenut tarvetta täydennyskoulutukseen. Lopuksi vastaajia pyydettiin vielä kertomaan, millaisissa asioissa heillä oli ilmennyt tarvetta täydennyskoulutukseen. Jokaisella oli hieman vaihtelevat tarpeet omasta työnkuvasta johtuen, mutta yhteisiäkin asioita löytyi. Usein tulivat esiin erilaiset atk-taidot. Tietokoneiden käyttö on lisääntynyt lähes kaikissa työtehtävissä ja mukaan ovat vielä tulleet koulutusteknologia sekä tieto- ja viestintätekniikka. WWWsivujen teko ja erilaiset verkkokurssit ovat tuoneet työntekijöille uusia vaatimuksia. Johtaminen ja esimiestaidot tulivat esille vastauksissa, kuten myös henkilöstö- ja taloushallintoon liittyvät maininnat useammissa vastauksissa. Hallintoon liittyviä täydennyskoulutustarpeita tuli esille enemmänkin, kun vastaajat kaipasivat tietoa myös yliopistolainsäädännöstä sekä tietoa hallinto- ja esittelyasioista. Pedagogiset opinnot osa vastaajista oli suorittanut tutkinnon jälkeen ja osa vielä kaipasi pedagogista pätevyyttä itselleen. Kielitaitoa haluttiin jonkin verran korottaa ja oman alan täydennyskoulutusta toivottiin jonkin verran.