Peruskoululainen selviää hengissä ilman yhtäkään kielioppitermiä. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien mielipiteitä kielioppitermien

Peruskoululainen selviää hengissä ilman yhtäkään kielioppitermiä. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien mielipiteitä kielioppitermien opettamisesta. Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Aineenopettajan pedagogiset opinnot Opettaja työnsä tutkijana Kasvatustiede Toukokuu 2013 Emmi Lahti Ohjaaja: Maria Kela

Tiedekunta - Fakultet - Faculty Käyttäytymistieteellinen Tekijä - Författare - Author Emmi Lahti Laitos - Institution - Department Opettajankoulutuslaitos Työn nimi - Arbetets titel Peruskoululainen selviää hengissä ilman yhtäkään kielioppitermiä. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien mielipiteitä kielioppitermien opettamisesta. Title Oppiaine - Läroämne - Subject Kasvatustieteen aineopinnot, aineenopettajan pedagogiset opinnot Työn laji/ Ohjaaja - Arbetets art/handledare - Aika - Datum - Month and Sivumäärä - Sidoantal - Number of Level/Instructor year pages Opettaja työnsä tutkijana / Maria Kela Toukokuu 2013 19 s + 2 liites. Tiivistelmä - Referat - Abstract Tutkielmassani tarkastelin, miten kieliopin kuvaustavat ovat muuttuneet 1900-luvun alkupuolelta nykypäivään, keskittyen sanaluokkiin ja lauseenjäsennykseen. Tarkastelin myös lyhyesti peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden nykyoppikirjoja. Tutkielmani painottui äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien mielipiteisiin kieliopin opettamisesta sekä siitä, mitkä kielioppitermit ovat peruskouluikäiselle välttämättömiä ja mitkä taas tarpeettomia. Kieliopin opetuksesta on käyty keskustelua pitkään, mutta se on säilynyt hyvin samanlaisena vuosikymmenestä toiseen. Näin ollen tarkoituksena oli pienen kyselytutkimuksen avulla kartoittaa nykyopettajien mielipiteitä. Tutkimustani varten laadin e-lomakkeen, jonka linkin lähetin 30 helsinkiläiselle äidinkielen ja kirjallisuuden opettajalle. Kyselylomakkeeseen vastasi yksitoista opettajaa, joiden vastaukset näin ollen muodostivat tutkimusaineistoni. Vertasin uutta kielioppikäsitystä kuvaavaa Käyttökielioppia vanhempiin kielioppiesityksiin ja totesin, että vaikka lähestymistapa on muuttunut, ovat mm. kielioppitermit säilyneet hyvin samanlaisina pitkään. Sanaluokkien osalta taipumattomien sanojen ja partikkelien määrittelyssä ja luokittelussa on ollut ja on edelleen hieman erilaisia linjauksia. Lauseenjäsennyksessä suurin muutos on tapahtunut attribuutin kohdalla: ennen se miellettiin lauseenjäseneksi, mutta ei enää nykyään. Opettajien kommenteissa nousi esiin koulutodellisuus: on paljon tärkeämpääkin asiaa kuin kielioppitermit. Välttämättömien ja vähiten tärkeiden termien listaamisessa opettajien mielipiteiden kesken suurimmat erot olivat termien adverbi sekä post- ja prepositioiden kohdalla. Avainsanat - Nyckelord Kielioppitermit, kieliopin opetus Keywords Säilytyspaikka - Förvaringsställe - Where deposited Helsingin yliopiston kirjasto, keskustakampuksen kirjasto, käyttäytymistieteet / Minerva Muita tietoja - Övriga uppgifter - Additional information

Tiedekunta - Fakultet - Faculty Behavioural Sciences Tekijä - Författare - Author Laitos - Institution - Department Teacher Education Työn nimi - Arbetets titel Title Oppiaine - Läroämne - Subject Subject studies in education, Pedagogical Studies for Teachers Työn laji/ Ohjaaja - Arbetets art/handledare - Level/Instructor Teacher as a researcher / Supervisor s Name Tiivistelmä - Referat - Abstract Aika - Datum - Month and year Sivumäärä - Sidoantal - Number of pages x pp. + x appendices Avainsanat - Nyckelord Keywords Säilytyspaikka - Förvaringsställe - Where deposited City Centre Campus Library/Behavioural Sciences/Minerva Muita tietoja - Övriga uppgifter - Additional information

Sisällys 1 JOHDANTO... 1 1.1 Tutkimuskysymykset ja tutkielman rakenne... 1 1.2 Aineistosta... 2 2 KIELIOPPEJA JA KIELIOPPIKÄSITYKSIÄ... 4 2.1 Vanhempia kielioppiesityksiä... 4 2.2 Uusi kielioppikäsitys ja Käyttökielioppi... 6 3 KIELIOPPI KOULUSSA... 9 3.1 Oppikirjojen ratkaisuja... 9 3.2 Mitä POPS sanoo... 11 4 OPETTAJIEN MIELIPITEITÄ KIELIOPPITERMEISTÄ... 12 4.1 Termien opettaminen... 12 4.2 Välttämättömät ja turhimmat termit... 13 4.2.1 Sanaluokista... 14 4.2.2 Lauseenjäsennyksestä... 15 4.3 Termien käyttö äidinkielessä verrattuna vieraisiin kieliin ja S2:een... 16 5 LOPUKSI... 17 LÄHTEET... 19 LIITTEET... 20

1 Johdanto Kielioppi ei taida olla monellekaan koululaiselle niin kovin mieluisa äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen osa-alue, sillä se tuntuu usein olevan ulkoa opettelemista ja muusta irrallista. Riippumatta siitä, millä vuosikymmenellä kouluja on käyty, ihmisillä on hyvin samantapaiset muistikuvat kieliopin luetteloivasta opetuksesta (Alho & Korhonen, 2006, s. 71). Kieliopin opettaminen on säilynyt hyvin samanlaisena vuosikymmenestä toiseen, vaikka oppimiskäsitykset, opetussuunnitelmat ja oppikirjat ovat muuttuneet (mp.). Myös jo 70-luvulta lähtien suomen kielen tutkijat ja opettajat ovat olleet sitä mieltä, että kieliopin opetusta olisi uudistettava, ja toivoneet uusia ehdotuksia vanhan kieliopin tilalle. Ymmärrettävästi uudistaminen olisi vaikeaa ilman selkeää vaihtoehtoa. (Alho & Kauppinen, 2009, s. 7.) Alho & Korhonen (2007, s. 97) toteavat: Se, mitä kieliopin käsitteitä koululaisen täytyy koulussa oppia, on epäilemättä keskustelunarvoinen asia. Tätä keskustelua haluankin tässä tutkielmassa herätellä. Tarkoituksenani on tarkastella äidinkielen opettajien mielipiteitä kielioppitermien opettamisesta sekä siitä, mitä termejä yläkouluikäisen pitäisi oppia. Pohjaksi esittelen lyhyesti eri kielioppiesitysten sekä muutaman vanhan että uusimman Käyttökieliopin (Alho & Kauppinen, 2009) tapaa esitellä kielioppia; keskitän tarkasteluni sanaluokkiin sekä lauseenjäsennykseen. Esittelen myös tutkimukseeni vastanneiden opettajien käyttämien oppikirjojen linjauksia kyseisten kieliopin osa-alueiden osalta. Tarkastelen tutkielmassani yhdentoista opettajan mielipiteitä, joten tutkimukseni on pienehkö kyselytutkimus. Joitakin pieniä yleislinjauksia on tuostakin joukosta kiinnostava tehdä, mutta tutkimukseni tarkoitus ei ole tehdä minkäänlaisia tilastoja. Seuraavissa alaluvuissa esittelen vielä tarkemmin tutkimuskysymykseni ja tutkielmani rakenteen sekä keräämäni ja käyttämäni aineiston. 1.1 Tutkimuskysymykset ja tutkielman rakenne Olen kiinnostunut siis ensiksikin siitä, miten kielioppikäsitykset ja termit ovat muuttuneet ajan mittaan sekä miten eri nykyoppikirjat esittävät kieliopin asiat.

2 Toisekseen olen kiinnostunut siitä, miten opettajat näkevät kieliopin ja sen termien opettamisen, koska kielioppi tuntuu olevan monelle oppilaalle epämieluisaa eikä sen termien opiskelemisen hyötyjä osata aina nähdä. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Miten kielioppia on sanaluokkien ja lauseenjäsennyksen osalta esitetty eri tavalla 1900-luvun alkupuolella kuin nykyään? Mitä opettajat ajattelevat kieliopin opettamisesta? Mitkä ovat opettajien mielestä välttämättömiä ja mitkä vähiten tärkeitä kielioppitermejä? Aloitan tutkielmani esittelemällä muutamaa vanhempaa kielioppiesitystä; miten sanaluokat ja lauseenjäsennys on niissä esitetty ja mitä termejä on käytetty. Sen jälkeen esittelen lyhyesti Käyttökielioppia, sen taustaa ja näkemystä kielestä, sekä miten se esittelee sanaluokat ja lauseenjäsennyksen miltä osin esitys on vanhojen opusten kaltainen ja miltä osin se eroaa niistä. Seuraavassa luvussa (luku 3) kuvailen muutaman yläkoulun oppikirjan tapaa opettaa sanaluokkia ja lauseenjäsennystä. Tarkastelen niitä oppikirjoja, joita kyselyyni vastanneet opettajat mainitsivat käyttävänsä. Esitän myös lyhyesti, mitä Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet kielioppitermeistä sanoo. Luvussa 4 esittelen kyselyyni vastanneiden opettajien mielipiteitä. Ensin käsittelen muutaman yleisen mielipiteen kielioppitermeistä sekä niiden opettamisesta ja tärkeydestä. Sen jälkeen esittelen, mitkä sanaluokkien ja lauseenjäsennyksen termit opettajat kokevat tärkeimmiksi ja mitkä vähiten tärkeiksi. Luvun lopussa esittelen myös opettajien mielipiteet siitä, ovatko kielioppitermit tärkeämpiä äidinkielessä vai vieraissa kielissä ja miten ne nähdään suomi toisena kielenä -opetuksessa. Viimeisessä luvussa kokoan yhteen keskeisimpiä havaintojani ja pohdin tulosten yleistettävyyttä. 1.2 Aineistosta Laadin aineiston keruuta varten e-lomakkeen, jonka lähetin 30 helsinkiläiselle yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajalle. Vastauksia sain yksitoista, minkä totesin riittäväksi määräksi tämänlaajuiseen pieneen kyselytutkimukseen. Kymmenen vastaajista opettaa yläkoulussa, mutta kyselyyn vastasi myös yksi

3 lukion opettaja, joka omien sanojensa mukaan halusi vastata, koska huomaa hyvin suuria eroja opiskelijoiden taidoissa ja halusi tuoda mukaan oman näkemyksensä siitä, mikä on tärkeää. Otin myös tämän opettajan vastaukset mukaan tutkielmaani, sillä koin lukion opettajan näkemykset ennemminkin lisäarvoksi kuin ylimääräiseksi poisrajattavaksi. Lomakkeessa kysyin taustakysymyksenä, opiskeliko vastaaja pääaineenaan suomen kieltä vaiko kirjallisuutta. Tämän jälkeen lomakkeessa kysyttiin, mitä oppikirjasarjaa/-sarjoja vastaaja käyttää ja missä määrin tämä on käyttämänsä sarjan kielioppikäsityksen kanssa samoilla linjoilla. Kysyin myös, kuinka tuttu Käyttökielioppi vastaajalle on. Seuraavassa lomakkeen osassa pyysin opettajia valitsemaan mielestään yläkouluikäiselle välttämättömimmät kielioppitermit. Termejä olin listannut 23, ja ne koskivat lauseenjäsennystä sekä sanaluokkia. Termit, jotka lomakkeelle valitsin, olivat yleisimmin kielioppiesityksissä ja oppikirjoissa esiintyneet. Opettaja sai valita listasta niin monta, kuin halusi. Seuraavaksi pyysin valitsemaan samasta listasta 1-5 yläkouluikäiselle turhinta kielioppitermiä. Tämän jälkeen kysyin, kokeeko vastaaja kielioppitermien opettamisen tärkeämpänä vieraissa kielissä vai äidinkielessä sekä pyysin kommentoimaan termien opetusta suomi toisena kielenä -opetuksessa, mikäli siitä oli kokemusta. (Kyselylomake on liitteessä 1.) Kuusi vastanneista opettajista oli opiskellut pääaineenaan kirjallisuutta ja viisi suomen kieltä; vastaajajoukko jakautui siis melko hyvin puoliksi sen perusteella. En havainnut minkäänlaista korrelaatiota siinä, että saman pääaineen valinneet olisivat vastanneet muihin kysymyksiin samansuuntaisesti. Niinpä jätän vastaajan taustan huomioimatta, kun käsittelen tuloksia. Käytettyjen oppikirjojen ja muiden annettujen vastausten välillä ei myöskään ollut nähtävissä korrelaatioita, mutta tämän havainnon nostan esille vielä luvussa 4.

4 2 Kielioppeja ja kielioppikäsityksiä Tässä luvussa tarkastelen ensin lyhyesti vanhempia kielioppiesityksiä siitä näkökulmasta, miten niissä esitetään sanaluokat ja lauseenjäsennys. Tarkasteluni kohteena on sanaluokkien osalta Setälän Suomen kielioppi (1918) ja Kettusen Suomen kielioppi (1936) sekä lauseenjäsennyksen osalta Setälän Suomen kielen lauseoppi (1910), Airilan Suomenkielen lauseoppi (1926) ja jonkin verran uudempi Turusen Äidinkielen kielioppi (1967). Sen jälkeen esittelen Käyttökieliopin (Alho & Kauppinen 2009) lähtökohtia ja näkemystä kielestä sekä sen esitystä sanaluokista ja lauseenjäsennyksestä. 2.1 Vanhempia kielioppiesityksiä Setälä esittää Suomen kieliopissa (1918), että sanat voidaan jakaa taivutuksen mukaan kolmeen pääluokkaan, jotka jaetaan vielä alaluokkiin sanojen merkityksen mukaan. Pääluokat ovat nominit, verbit (teonsanat) ja partikkelit (apusanat). Ensimmäinen nominien alaluokka on substantiivit, jotka Setälä jakaa vielä konkreettisiin (jotka jaetaan vielä yleisnimiin ja erisnimiin; yleisnimistä mainitaan vielä ainenimet ja ryhmänimet) ja abstraktisiin. Muut nominien luokat ovat adjektiivit (laatusanat), lukusanat ja pronominit (asemosanat). Partikkelit Setälä jakaa adverbeihin (seikkasanat) postpositsioneihin ja prepositsioneihin (suhdesanat), konjunktsioneihin (sidesanat) sekä interjektsioneihin (huudahdussanat). Huomataan, että etenkin substantiivit on jaettu hyvin tarkkaan alaluokkiin. Setälä myös käyttää suluissa luokille suomenkielisiä termisanoja. Kettusen Suomen kieliopissa (1936) sanaluokista sanotaan seuraavaa: Nominien pääluokaksi yhdistetään substantiivit (jotka jakautuvat appellatiiveihin ja propreihin), adjektiivit, numeraalit (jotka jakautuvat kardinaaleihin ja ordinaaleihin) ja pronominit (jotka jakautuvat persoona-, demonstratiivi-, interrogatiivi-, relatiivi- ja indefiniittipronomineihin). Nominien lisäksi on kaksi muuta pääluokkaa, verbit ja partikkelit. Partikkeleissa on viisi alaluokkaa: adverbit, post- ja prepositiot, konjunktiot, interjektiot ja liitepartikkelit. (Kettunen, 1936, s. 50.)

5 Kettunen jakaa siis sanat Setälän kanssa samoihin kolmeen pääluokkaan, mutta alaluokissa on jonkin verran eroja. Kettunen ei esimerkiksi jaottele substantiiveja yhtä tarkkaan, ja hän käyttää appellatiiveja ja propreja Setälän yleisnimien ja erisnimien sijaan. Samanlaista linjaa jatkaa myös Penttilän (1957) Suomen kielioppi. Siinä nimetään samat kolme pääluokkaa, joskin niille annetaan osittain erilaiset nimet: taipumattomat sanat eli partikkelit, deklinoitavat (sijoiteltavat) sanat eli nominit ja konjugoitavat (käyteltävät) sanat eli verbit. Penttilä pitää sanaluokkina näitä kolmea luokkaa, mutta ottaa mukaan myös Setälän käyttämät alaluokat niiden vakiintuneen käyttönsä takia: -- saakoon traditionaalinen sanaluokkajako, joka pitkäaikaisen käyttönsä johdosta on yleisesti jo kansakoulun kieliopeista opittuna tuttu, tässä sijansa. (Penttilä, 1957, s. 498). Setälän Suomen kielen lauseopissa (1910) lauseenjäseniksi nimetään predikaatti (maine), subjekti (alus), predikaatintäyte (maineentäyte l. täyte), objekti (kohde), adverbiaali (seikkamääräys), attribuutti (lisämääräys l. lisä) ja appositsioni, ja Setäläläiseen tapaan jokaiselle on suluissa suomenkielinen termi. Predikaatintäyte tarkoittaa samaa kuin predikatiivi ja appositsioini on adverbiaali, joka liittyy sekä subjektiin että predikaattiin ja edustaa sivulausetta. Airilan Suomenkielen lauseoppi (1926) esittää lauseenjäsenet suurilta osin Setälän kanssa samalla tavalla, mutta käyttää predikaatintäytteestä ensisijaisesti nimitystä predikatiivi eikä nimeä sellaista kuin appositsioni. Lisäksi Airila esittää lauseenjäseniksi vielä objektiivin ja agentin (toimittaja). Edellä mainittuja uudempi, Turusen Äidinkielen kielioppi (1967), nimeää lauseenjäseniksi predikaatin, subjektin, attribuutin, predikatiivin, objektin, objektinsukuisen määritteen, agentin sekä adverbiaalin. Esitys ei suuresti eroa aikaisemmista termit näyttävät lähinnä vakiintuneen nykyisenkaltaisiksi ja suomenkieliset vastineet (maine, alus jne.) ovat jääneet pois. Airila (1926, s. 20) puhuu jo lauseenjäsennyksen uudistamispyrkimyksistä. Hän toteaa, että esittämänsä lauseenjäsennyksen mukaan yksi sana tavallisesti

6 muodostaa lauseenjäsenen, mutta merkitystä tarkastellessa usein sanaliitot ovat yhteydessä toisiinsa, eivät yksittäiset sanat. Sanaliitolla Airila tarkoittaa osittain samaa, mitä nykyään kutsutaan lausekkeeksi: subjektin osaksi voidaan myös lukea sen attribuutit. 2.2 Uusi kielioppikäsitys ja Käyttökielioppi Käyttökielioppi on syntynyt tarpeesta käytettävissä olevaan tiiviiseen yleisesitykseen, jolla voitaisiin korvata vanhoja kielioppikäsityksiä (Alho & Kauppinen, 2009, s. 7). Sen taustalla on Iso suomen kielioppi (Hakulinen ym., 2004). Käyttökieliopin pedagogisena tavoitteena on näyttää kieli hahmoina ja kokonaisuuksina, joilla on luonteva yhteys kielen oppimiseen ja käyttöön (Alho & Kauppinen, 2009, s. 10). Se siis pyrkii tuomaan kielioppia lähemmäs niin, ettei se olisi vain täysin muusta irrallista taulukoiden ja paradigmojen ulkoa oppimista, kuten vanhemmilla kielioppiesityksillä on helposti ollut tapana. Toki jo aikaisemminkin on koettu tärkeäksi välttää liiallista sääntöjen listaamista ja esittää esimerkkejä, kuten esimerkiksi Airila (1926, s. 5) esipuheessaan ilmoittaa: Määritelmiä ja sääntöjä tulee antaa säästäen. Asia voi toisinaan, säännön muotoa sanomattakin, tyydyttävästi selvitä esimerkeistä. Käyttökielioppi on kuitenkin tullut tästä jo pitkälle. Käyttökieliopissa esitellään suomen kielen rakenteiden perusominaisuuksia Ison suomen kieliopin ratkaisuja noudattaen ja huomio on kiinnitetty kielen rakenteiden, merkityksen ja käytön väliseen yhteyteen (Alho & Kauppinen, 2009, s. 9). Koska teos pyrkii nimenomaan esittämään kielen sen käyttöön yhteydessä olevina kokonaisuuksina, siinä painottuvat lausekkeet, verbiketjut ja lauseiden perustyypit sekä kielen kuviot (Alho & Kauppinen, 2009, s. 10). Käyttökieliopissa hyödynnetään mm. konstruktiokielioppia, joka pyrkii yhdistämään toisiinsa kielen rakenteen ja käytön. Konstruktiokielioppi ottaa huomioon kielen luonnolliset käyttötilanteet, mikä tekee siitä oppimisen kannalta merkityksellisen. Lapsi omaksuu äidinkieltään nimenomaan konstruktioina, ja ihminen

7 oppii, muistaa ja tunnistaa kielen kokonaisuuksia ei irrallisia sanoja. (Alho & Kauppinen, 2009, s. 22.) Sanaluokkien kohdalla Käyttökielioppi jakaa sanat taipumisen mukaan kolmeen luokkaan: taipuvat, voivat taipua joissakin sijoissa, eivät taivu. Taipuvat sanat jaetaan edelleen verbeihin ja nomineihin sekä nominit vielä substantiiveihin, adjektiiveihin, pronomineihin ja numeraaleihin. Luokka voivat taipua joissakin sijoissa jaetaan vielä kahtia adverbeihin sekä post- ja prepositioihin. Luokka eivät taivu nimetään partikkeleiksi, jotka jaetaan vielä konjunktioihin, interjektioihin, sävy- ja modaalipartikkeleihin sekä dialogi- ja lausumapartikkeleihin. Sanaluokkajako muistuttaa vanhempia esityksiä kolmijakoisuudellaan, vaikkakin siinä on eroa; Käyttökielioppi kun niputtaa sekä verbit että nominit samaan taipuvien luokkaan. Myös partikkeleiden luokka eroaa vanhasta näkemyksestä: siinä, missä Setälä ja Kettunen ovat nimenneet post- ja prepositiot osaksi partikkeleita, nimeää Käyttökielioppi niille aivan oman, osittain taipuvien sanojen, luokan. Luokkajako on siis joltain osin muuttunut, mutta termit ovat pääasiassa pysyneet samoina. Lauseoppiin Käyttökielioppi lähtee lauseen ja lausekkeen käsitteistä ja määrittelyistä. Lauseita lähdetään tarkastelemaan prototyyppien kautta ja niitä kuvataan seuraavalla tavalla: Lauseiden prototyypit ovat yksinkertaistuksia, joita voidaan tarkastella verbien mahdollisina laajentumina. Niistä voidaan antaa selkeät perusesimerkit, mutta niitä voidaan tarkkailla myös joustavina hahmoina, jotka näyttäytyvät enemmän tai vähemmän muuntuneina todellisissa teksteissä. (Alho & Kauppinen, 2008, s. 111.) Erilaiset lausetyypit lähdetään hahmottamaan prototyyppien kautta, verbien laajentumina, ja niistä nimetään myös erilaiset subjektit ja objektit sekä adverbiaalit ja predikatiivit. Koko näkökulma lauseenjäsennykseen on siis erilainen kuin aiemmissa esityksissä, joskin termit ovat pääsääntöisesti samat.

8 Käyttökieliopissa lähdetään myös vahvasti lauseke-ajattelusta, mihin kuuluu ydinsanan eli pääsanan sekä alisteisen sanan eli määritteen hahmottaminen. Käyttökielioppi kuvailee lauseketta sanaa väljemmäksi kielenkäytön yksiköksi, sillä se voi olla myös useamman sanan kimppu. Esimerkkinä teoksessa annetaan substantiivin talo laajeneminen adjektiivien ja substantiivien avulla: talo pieni talo pieni taloa Toscanassa opettajan pieni talo Toscanassa. (Alho & Kauppinen, 2008, s. 138.) Tällaista laajemman kielenkäytön yksikön hahmottamista ei vanhoissa kielioppiesityksissä yhtä painottuneesti esiinny. Kouluopetuksessa lausekkeen käsite on jo yleistynyt, kuten seuraavissa luvuissa käy ilmi, ja luultavasti sitä tullaan painottamaan entistä enemmän, sillä kuten Alho & Kauppinenkin (mp.) toteavat: lauseke on kokonaisuus, joka sopii arkiajatteluun. Vaikka Käyttökieliopin lähestymistapa lauseoppiin eroaa aiemmista, vanhemmista lähestymistavoista, ovat jo aiemmin paikkansa vakiinnuttaneet termit predikaatti, subjekti, objekti, adverbiaali ja predikatiivi mukana. Sen sijaan pitkään mukana kulkenut termi attribuutti on tiputettu pois. ISK, johon Käyttökielioppi siis pohjaa, kommentoi seuraavaa: Perinteisessä kieliopissa substantiivin määritettä eli attribuuttia on pidetty lauseenjäsenenä. Koko lauseen kannalta katsoen substantiivin laajennukset eli täydennykset ja määritteet ovat kuitenkin substantiivilausekkeen eli NP:n jäseniä eivätkä lauseen jäseniä. Nimitystä attribuutti ei tässä kieliopissa käytetä; on siis substantiivin, adjektiivin ja adverbin täydennyksiä ja määritteitä, jotka ovat kyseisen lausekkeen osia. (VISK 867) Attribuutti on siis terminä tiputettu pois, sillä sitä ei enää nykykäsityksessä lueta lauseenjäsenten joukkoon. Käyttökieliopissa kuitenkin kommentoidaan, että mikään ei kuitenkaan estä käyttämästä vakiintunutta attribuutti-termiä substantiivin määritettä tarkoitettaessa (Alho & Kauppinen, 2008, s. 56, alaviite). Eli lupa termin käyttämiseen edelleen annetaan, vaikka attribuutti ei enää olekaan lauseenjäsen, vaan tietynlainen substantiivin määrite. Se, miten kieltä hahmotetaan ja kuvataan, on aikojen saatossa muuttunut. Setälä loi kuitenkin vahvan pohjan mm. sanaluokkajakoon ja lauseenjäsennykseen,

9 ja vaikka lähestymistapa olisikin muuttunut, ovat luokittelutavat sekä kielioppitermit säilyneet samanlaisina pitkään. Sanaluokille on edelleen pääasiassa samanlaiset nimet kuin niille oli sata vuotta aikaisemminkin, luokkajako näyttää Käyttökieliopissa vähän erilaiselta, joskin hyvin samantyyppiseltä, kuin Setälällä aikoinaan. Lauseenjäsennys sekä lauseenjäsenten nimet ovat niinikään pysyneet hyvin samanlaisina, pois lukien attribuutti. 3 Kielioppi koulussa Edellä olen tarkastellut vanhempia, oppikoulu- ja itseopiskelutarpeisiin laadittuja, kielioppiesityksiä sekä uudempaa äidinkielen ja luokanopettajille suunnattua Käyttökielioppia. Nyt siirrän katseeni nykyperuskoulun oppikirjoihin sekä katsahdan lyhyesti Peruskoulun opetussuunnitelman perusteita kieliopin opetuksen osalta. 3.1 Oppikirjojen ratkaisuja Yksi lomakkeeni kysymys oli, mitä oppikirjaa/-kirjoja vastaaja käyttää sekä kuinka paljon tämä on käyttämänsä oppikirjan kielioppikäsityksen kanssa samoilla linjoilla. Tässä luvussa esittelen vastaajien käyttämät oppikirjat sekä esittelen niiden tavat kuvata sanaluokat ja lauseenjäsennyksen. Tuon esiin myös opettajien kommentteja oppikirjoista. Tekstitaituri oli ylivoimaisesti käytetyin oppikirjasarja kyselyyn vastanneiden opettajien keskuudessa: sitä käytti peräti kahdeksan kymmenestä (yksi vastaaja oli lukion opettaja, joten hän ei vastannut oppikirjakysymykseen mitään). Aleksista ja Sisua käytti molempia kolme opettajaa ja Lentävää lausetta yksi. (Osa opettajista käytti siis useampaa kirjaa.) Kolme opettajaa mainitsi käyttävänsä myös Uutta Loitsua, mutta koska nämä kertoivat käyttävänsä sitä vain yhdeksäsluokkalaisten kanssa, jätin sen tämän tarkastelun ulkopuolelle. Koska sanaluokat kuuluvat pääasiassa seitsemännelle luokalle ja lauseenjäsennys kahdeksannelle, katsoin järkeväksi keskittää tarkasteluni näiden vuosiluokkien oppikirjojen tarkasteluun.

10 Sanaluokkajako oppikirjoissa on pääsääntöisesti samanlainen ja noudattelee perinteistä linjaa; sanat jaetaan kolmeen pääluokkaan: verbeihin, nomineihin ja taipumattomiin sanoihin tai partikkeleihin. Lentävässä lauseessa, Aleksiksessa ja Tekstitaiturissa kolmas luokka on taipumattomat sanat, Sisussa partikkelit. Nominien jako alaluokkiin on kiistaton ja yhteneväinen kaikissa kirjoissa samanlainen kuin se on ollut vanhoista kielioppiesityksistä asti ja kuin se on Käyttökieliopissakin. Sen sijaan kolmatta, taipumattomien sanojen, luokkaa jaotellaan hieman eri tavoin. Jokainen kirja mainitsee taipumattomien sanojen (tai partikkelien) alaluokiksi adverbit sekä adpositiot (tai tarkemmin pre- ja postpositiot). Kolmessa kirjassa neljästä nimetään myös konjunktiot. Lisäksi nimetään sellaisia alaluokkia kuin liitepartikkelit, keskustelusanat, intensiteettisanat, interjektiot ja vastaussanat. Mikään kirjasarja ei kuitenkaan tunnu olettavan, että oppilaan tulisi nämä kaikki alaluokat osata, vaan ne on enemmänkin vain mainittu tai esitelty hyvin lyhyesti. Lauseenjäsennyksen osalta jokainen tarkastelemastani kirjasarjasta lähtee liikkeelle lauseen ja lausekkeen käsitteistä, tosin toisissa lausekkeen käsitettä on korostettu enemmän, kuten esimerkiksi Tekstitaiturissa, joka esittelee lausekeajattelun jo sanaluokkien käsittelyssä verbien yhteydessä. Lauseke-ajattelu tuntuu myös olevan se, mistä opettajat lähtevät mielellään opettamaan lauseenjäsennystä. Kaksi opettajaa kommentoikin Tekstitaiturin tapaa korostaa lauseketta seuraavin sanoin: tekstitaituri on selkeä, siinä lausekkeen käsite korostuu ja tekstitaiturissa lauseke-käsitettä korostetaan riittävästi. Myös pääsana-määrite-käsiteparia käytetään jokaisessa neljässä kirjasarjassa; niin että toisissa sitäkin korostetaan enemmän kuin toisissa. Lauseenjäsenet predikaatti, subjekti, objekti, predikatiivi ja adverbiaali nimetään ja esitellään jokaisessa kirjassa samansuuntaisesti, mikä on oletettavaakin. Attribuutin esittää lauseenjäsenenä Sisu ja terminä se mainitaan Lentävässä lauseessa, mutta pääsääntöisesti pitäydytään käsitteessä substantiivin määrite. Tässä näkyy, miten uusi tämänhetkinen kielioppikäsitys ei tunne attribuuttia ja sitä ei esimerkiksi Isossa suomen kieliopissa esiinny. Eräs Tekstitaituria käyttävä opettaja vastaa olevansa kirjasarjan kielioppikäsityksen kanssa osittain samoilla linjoilla, ja

11 kommentoi vastaustansa sillä, että lauseenjäsennyksestä attribuutit ovat poistuneet. Kaikki eivät siis nähtävästi pidä attribuutin katoamisesta. 3.2 Mitä POPS sanoo Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet (tästä eteenpäin POPS) puhuu kielitiedosta ja sen kehittämisestä hyvin yleisellä tasolla: keskeisissä sisältöihin kuuluu kirjoitetun kielen lause- ja virketajun kehittämistä ja oikeinkirjoituksen vakiinnuttamista sekä suomen kielen äänne-, muoto- ja lauserakenteen ominaisuuksia ja vertailua muihin kieliin (POPS 2004, s. 55). Lause- ja virketaju sekä lauserakenteen ominaisuudet on yhdistettävissä lauseoppiin ja lauseenjäsennykseen, mutta tässä kohtaa ei tuoda millään tapaa ilmi, pitäisikö oppilaan hallita joitakin tiettyjä termejä tältä alueelta. POPSissa mainituissa päättöarvioinnin kriteereissä arvosanalle 8 mainitaan, että oppilas pystyy käyttämään opetettuja kielitiedon ja tekstitiedon käsitteitä tekstejä havainnoidessaan sekä osaa puhua kielen äänne-, muoto- ja lauserakenteesta sekä sanastosta; hänellä on tietoa sanaluokista ja tärkeimmistä lauseenjäsenistä (POPS 2004, s. 56-57). Kielitiedon käsitteet viittaavat mahdollisesti erilaisiin kielioppitermeihin, joskaan niitä ei sen tarkemmin täsmennetä tai avata. Jälkimmäisessä lainauksessa mainitaan sekä sanaluokat että lauseenjäsenet, mutta tulkinnanvaraiseksi jää, minkä tasoista tietoa niistä edellytetään, sekä mitkä ovat tärkeimmät lauseenjäsenet. Erään opettajan kommenttia tästä käsittelen seuraavassa luvussa.

12 4 Opettajien mielipiteitä kielioppitermeistä Nyt, kun on saatu katsottua läpi sekä vanhempia että uudempia tapoja esittää kielioppia ja käyttää kielioppitermejä, on aika katsoa, mitä yläkoulun opettajat kieliopin opettamisesta ajattelevat. Ensin esittelen lyhyesti opettajien kommentteja kielioppitermien opettamisesta yleensä, sitten keskityn tarkastelemaan opettajien mielestä tärkeimpiä ja turhimpia termejä sanaluokkien ja lauseenjäsennyksen osalta ja lopuksi esittelen opettajien mielipiteet siitä, miten kielioppitermien opettaminen eroaa vieraissa kielissä ja suomi toisena kielenä - opetuksessa verrattuna äidinkielen opetukseen. 4.1 Termien opettaminen Perinteisen koulukieliopin juuret ovat antiikin filosofiassa. Grammatiikan eli kieliopin yhteys retoriikkaan on tosin aikojen kuluessa katkennut. Niinpä koulun kielioppeihin on jäänyt pelkkä grammatiikka ja perinteisen koulukieliopin kuvaus on sillä tavoin rajoittunutta, että se ei ole ottanut huomioon tekstiyhteyttä. Tästä johtuen sen opiskelijat eivät aina tiedä, miksi sitä pitäisi opiskella. (Alho & Kauppinen, 2008, s. 19-20.) Vaikka kieliopilla on monenlaista käyttöä ja sen termien osaamisella useita hyötyjä, eivät nämä aina ole helposti nähtävillä peruskoulun arjessa. Yksi opettajista kommentoi, että peruskoululainen selviää hengissä ilman yhtäkään kielioppitermiä, mutta vastasi kyselyyn sen perusteella, mitkä termit oppilas hänen mielestään tarvitsee saadakseen yhdeksännen luokan kielioppikertauskokeesta arvosanan 8. Toinenkin opettaja oli ottanut vastauksissaan saman linjan: merkitsin ne, mitä opetan ja kysyn kokeissa. Kommentti peruskoululainen selviää hengissä ilman yhtäkään kielioppitermiä kuvastaa ehkä sitä todellisuutta, joka peruskoulussa vallitsee: on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin kielioppi, useiden opettajien mielestä mutta etenkin oppilaiden mielestä. Samantyyppistä ajattelua kuvastavat kommentit täältä yläkoulun karusta maailmasta käsin kielioppitermien oppiminen ei tunnu kovin välttämättömältä ja terminologian hallinta on mielestäni peruskoulussa toissijaista.

13 Alho & Kauppinen (2008, s. 20) mainitsevat esimerkiksi, että kielioppia tarvitaan kielestä puhumiseen ja kielen ilmiöiden ymmärtämiseen sekä sen avulla rakennetaan eri kielten ja kielimuotojen välisiä yhteyksiä kielioppi tarjoaa kielestä puhumisen keinon eli metakielen. Joidenkin opettajien kommenteista kävi ilmi tämä näkemys siitä, että termien hallinta ja metakieli on tärkeää ja hyödyllistä, mutta toisaalta tuotiin esiin myös, että (koulu-)arjessa se ei aina näy. Eräs opettaja kommentoi: Termien avulla tullaan tietoiseksi kielestä ja sen rakenteista, rakennetaan kielitajua. Kielioppi on kuin yhtälöoppi matematiikassa; ei sitä arjessa tarvitse, mutta korkeamman matemaattisen ajattelun kehittymisessä välttämätöntä. Kommentti tuo esiin juuri sen näkemyksen, että termit ovat helposti kaukana tavallisesta arjesta, mutta kielitajun rakentajina ja korkeamman ajattelun välineenä ne ovat välttämättömiä. Termien hyötyjä mutta samalla tavoitteiden ja todellisuuden välistä kuilua ilmentää seuraava kommentti: Peruskouluopetuksessa on keskeistä vahvistaa oppilaan itseilmaisua ja kykyä kommunikoida muiden kanssa. Kieliopin termit ovat tähän väline, mutta kaikkein heikoimpien kohdalla tästä kyllä joustetaan itseilmaisun hyväksi. Kommentissa tuodaan siis esille, että termit ovat väline itseilmaisuun ja kommunikointikykyyn. Toisaalta todetaan myös, että niiden osaamisesta voidaan heikoimpien kohdalla joustaa. 4.2 Välttämättömät ja turhimmat termit Kyselylomakkeessani pyysin opettajia valitsemaan ensin ne termit, jotka yläkouluikäisen olisi välttämätöntä oppia, ja sen jälkeen yläkouluikäiselle vähiten tärkeät termit. Tämä alaluku on jaettu kahteen alalukuun: ensin esittelen opettajien mielestä välttämättömimmät ja turhimmat termit sanaluokkien osalta ja sen jälkeen lauseenjäsennyksen osalta. Kummankin alaluvun lopuksi esitän myös kuvion havainnollistamaan opettajien tekemiä valintoja.

14 4.2.1 Sanaluokista Verbi, nomini, substantiivi, adjektiivi, numeraali ja pronomini olivat, kuten ennalta saattoi vahvasti olettaa, jokaisen vastaajan mielestä välttämättömiä termejä. Eroa vastauksissa oli siinä, koettiinko välttämättömäksi partikkeli vai taipumaton sana, vaiko kenties molemmat. Kaksi (yhdestätoista vastanneesta, 2/11) valitsi pelkän partikkelin, seitsemän (7/11) taipumattoman sanan ja kaksi (2/11) molemmat. Turhimpien termien joukkoon partikkelin valitsi yksi ja taipumattoman sanan yksi opettaja. (Nämä on havainnollistettu alla olevassa kuviossa 1.) Jakauma noudattelee jossain määrin sitä, miten useassa oppikirjassa termi partikkeli esiintyy. Kiinnostavaa on kuitenkin, että se, valitsiko vastaaja välttämättömäksi partikkelin vai taipumattoman sanan, ei ole yhteydessä siihen, kumpaa termiä vastaajan käyttämä oppikirja käyttää. Tästä ainakin näkyy se, että opettajien näkemykset eivät aina ole linjassa heidän käyttämiensä oppikirjojen kanssa. Sanaluokkatermeissä hajontaa on myös termien adverbi sekä post- ja prepositio kohdalla. Adverbin valitsi välttämättömäksi viisi vastanneista (5/11), post- ja preposition kolme (3/11). Yksi opettaja luokitteli molemmat turhimpiin termeihin. Olisi ollut kiinnostavaa, jos lomakkeessa olisi ollut useampikin taipumattomien sanojen alaluokka, kuten konjunktio tai interjektio, mutta nyt tarkastelu jäi näihin. Toisaalta, koska adverbin ja adposition käsitteet olivat tarkastelemissani oppikirjoissa taipumattomien sanojen alaluokista korostuneimmat, voisi olettaa, että muista alaluokista käytettävät termit olisi koettu korkeintaan yhtä tärkeiksi, todennäköisesti vielä vähemmän tärkeiksi.

15 Kuvio 1: opettajien mielestä välttämättömät ja vähiten tärkeät termit sanaluokkien osalta. nomini verbi substantiivi adjektiivi numeraali pronomini adverbi post- ja prepositio partikkeli taipumaton sana välttämätön vähiten tärkeä 0 2 4 6 8 10 4.2.2 Lauseenjäsennyksestä Termit virke ja lause olivat jokaisen vastanneen mielestä välttämättömiä, mikä ei yllätä. Mutta vaikka jokainen tarkastelemani oppikirjasarja lähti liikkeelle lauseke-käsitteestä, ei ihan jokainen vastanneista opettajista kokenut termiä lauseke välttämättömäksi: välttämättömien joukkoon sitä ei valinnut kaksi opettajaa (2/11). Toisaalta kukaan ei valinnut sitä turhimpienkaan termien joukkoon. Pääsana-termin välttämättömäksi valitsi yhdeksän (9/11), määrite-termin kuusi vastanneista (6/11). Yksi vastanneista valitsi termin määrite turhimpien termien joukkoon. (Termien valinnat näkyvät myös kuviossa 2.) Peruslauseenjäsenten nimet, predikaatti, subjekti ja objekti, olivat jokaisen vastanneen mielestä välttämättömät, mikä oli taas ennalta oletettavaa. Sen sijaan adverbiaalia ja predikatiivia ei jokainen opettaja pitänyt välttämättömänä: adverbiaalin valitsi välttämättömäksi kahdeksan (8/11), predikatiivin kuusi vastanneista (6/11). Kaksi vastanneista valitsi predikatiivin jopa turhimpiin termeihin. Termi attribuutti, joka on aiemmissa kielioppiesityksissä luettu lauseenjäseneksi, mutta jota termiä ei esimerkiksi ISK:ssa mainita enää ollenkaan, oli vain kahden vastaajan mielestä välttämätön. Sen valinneet eivät kuitenkaan kokeneet sitä vaihtoehtoiseksi termille määrite, vaan attribuutin valinneet olivat valinneet myös määritteen. Joissakin uudemmissa oppikirjoissa attribuutti esitetäänkin

16 yhtenä määritteen alalajina. Peräti seitsemän vastanneista (7/11) valitsi attribuutin turhimpien termien joukkoon; ISK:n (ja siten Käyttökieliopin) vaikutus on siis mahdollisesti nähtävissä. Mitään selvää muuta yhdistävää tekijää attribuutin turhimpien joukkoon valinneilla ei näytä olevan kuin se, että heistä jokainen käyttää oppikirjasarjaa Tekstitaituri, joka on kirjasarjoista uusin ja jossa näkyy ehkä selvimmin uusi kielioppikäsitys. Kuvio 2: opettajien mielestä välttämättömät ja vähiten tärkeät termit lauseenjäsennyksen osalta. virke lause lauseke pääsana määrite predikaatti subjekti objekti adverbiaali predikatiivi attribuutti välttämätön vähiten tärkeä 0 2 4 6 8 10 4.3 Termien käyttö äidinkielessä verrattuna vieraisiin kieliin ja S2:een Yhdestätoista vastanneesta kymmenen (10/11) piti kielioppitermien osaamista yhtä tärkeänä vieraiden kielten ja äidinkielen opiskelussa. Yksi vastanneista piti termien osaamista tärkeämpänä äidinkielessä. Kiinnostavaa olisi tietää, miten paljon vastaukseen vaikuttaa se, että vastaaja on itse äidinkielen opettaja. Olisivatko näkemykset erilaisia esimerkiksi vieraiden kielten opettajien tai muiden opettajien keskuudessa? Alho & Korhonen (2006, s. 79) ovat sitä mieltä, että kyllä kielioppitermejä ainakin voi äidinkielen opetuksessa opettaa samalla tavalla vieraiden kielten kanssa, ja he kysyvätkin: Kyllähän alakoulun vieraan kielen opetuksessakin käytetään kielioppitermejä, niin miksei oppilas sitten kestäisi sellaisten käyttöä omasta äidinkielestä puhuttaessa?

17 Yksi opettaja kommentoi, että äidinkielessä termien opettaminen pitäisi aloittaa huomattavasti aikaisemmin, koska vieraissakin kielissä niiden opettaminen aloitetaan aikaisin. Hän myös kertoo oppilaita usein motivoivan se, että heille kertoo termien hallinnan auttavan vieraan kielen oppimisessa. Toinen opettaja kommentoi, että termien hallinta on sekä äidinkielessä että vieraassa kielessä välttämätöntä. Kyselyyn vastannut lukion opettaja kommentoi, että lukion kiivaassa tahdissa auttaisi, jos sekä äidinkielen että vieraiden kielten opettajat olisivat termien kanssa samoilla linjoilla ja käyttäisivät samoja käsitteitä. Yksi opettaja vertaili termien opettamista äidinkielen ja S2:n välillä. Hän kommentoi, että esimerkiksi sija- ja aikamuotojen perusteellinen opiskelu kantaa hedelmää S2-opetuksessa, kun taas S1-tunneilla hänen mielestään toimivampaa on pohdiskeleva ote muodon ja merkityksen suhteista. Toinen opettaja kommentoi vain lyhyesti, että termien opettamisessa ei ole eroa S1:n ja S2:n välillä. 5 Lopuksi Lähdin tarkastelemaan sanaluokkien ja lauseenjäsennyksen termistöä vanhoista kielioppiopuksista, joista siirryin uudempiin kielioppiesityksiin; Isoon suomen kielioppiin ja sen pohjalta luotuun, erityisesti äidinkielen opettajille ja luokanopettajille kohdistettuun, Käyttökielioppiin. Suuremmista yleisesityksistä siirryin peruskoulutasolle, tarkastelemaan yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoja. Kirjojen uusien ja vanhojen, yleisesitysten ja koulumaailmassa käytettävien tarkastelun jälkeen esittelin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien mielipiteitä kieliopin ja sen termien opettamisesta. Sanaluokkien osalta jaottelu ja termistö on pysynyt jotakuinkin samanlaisena vuosikymmenestä toiseen, joskin taipumattomien sanojen ja partikkelien määrittelyssä ja luokittelussa on ollut ja on edelleen hieman erilaisia linjauksia. Opettajien mielipiteiden kesken eroa oli lähinnä siinä, ovatko termit adverbi sekä post- ja prepositio välttämättömiä yläkouluikäisen oppia.

18 Lauseenjäsennyksen osalta lähestymistapa ja ylipäätään lauseiden hahmottaminen on muuttunut aikojen saatossa. Nykyään korostettu lausekkeen käsite ja sen pitäminen tarkastelun lähtökohtana on suosittu myös oppikirjoissa ja opettajien keskuudessa. Peruslauseenjäsenten termit ovat pysyneet samoina pitkään ja suurin osa opettajista pitää niitä kaikkia tärkeinä. Kiinnostavimmaksi termiksi tässä tutkielmassa nousi attribuutti. Siinä, missä se on ennen ollut täysin muiden kanssa samanarvoinen lauseenjäsen, on nykypäivänä ISK hylännyt koko termin. Käyttökieliopissa kuitenkin huomautetaan, että attribuutti-termiä saa edelleen käyttää ja jotkin opettajat katsovat, että se kuuluu edelleen yläkoulussa opeteltaviin termeihin. Kuten alussa totesin, kyseessä on pieni tiedusteleva kyselytutkimus. Näin ollen esittämiäni suhteellisia määriä opettajien valinnoista (esimerkiksi, että noin puolet kyselyyni vastanneista opettajista on sitä mieltä, että predikatiivi on välttämätön termi) ei voi yleistää koskemaan laajempaa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien joukkoa. Tekemäni kyselytutkimus antaa kiinnostavaa tietoa ja kuvastaa tiettyä vaihetta ja otosta. Ehkä saamani tulokset voivat toimia ensisijaisesti kysymysten herättäjinä: Onko predikatiivi yläkouluikäiselle välttämätön, jos osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että ei? Pohtimisen arvoista on myös, mitä itse tulevana opettajana aion opetuksessani painottaa ja miten perustella kieliopin tarpeellisuuden. Opettajille lähettämäni lomake kysyi montaa asiaa, ja koska näin ollen sain paljon kiinnostavaa aineistoa, lähti tutkielma hajaantumaan moneen suuntaan. Tässä olenkin yrittänyt väläyttää teoriaa ja ajatuksia näistä monesta suunnasta, vaikka pelkästään esimerkiksi attribuuttiin pureutumalla olisi varmasti saanut kasaan kokonaisen tutkielman. Halusin kuitenkin, sekä omaani että tämän tutkielman lukijoiden hyötymistä ajatellen, esitellä eri termejä sekä eri kielioppiesityksiä ja oppikirjoja. En lopeta tutkielmaani Alhon & Korhosen (2006: 90) osuviin sanoihin: kielioppia kieliopin vuoksi ja kielioppia ihmismielen ymmärtämisen vuoksi! vaan totean mieluummin: kielioppia ihmismielen ymmärtämisen vuoksi, mutta kohtuudella ja tarkoituksenmukaisesti.

19 Lähteet Airila, M. (1926). Suomenkielen lauseoppi. Oppikoulujen ja seminaarien tarpeeksi. Porvoo: WSOY. Alho, I. & Korhonen, R. (2006). Kielioppia kieliopin vuoksi. Teoksessa M. Harmanen & M. Siiroinen (toim.), Kielioppi koulussa. ÄOL:n vuosikirja 2006 (73 92). Helsinki: ÄOL. ------- (2007). Kielioppia kouluun. Deskriptiivisen ja pedagogisen kieliopin rajoja venyttämässä. Teoksessa Satu Grünthal & Elina Harjunen (toim.), Näköaloja äidinkieleen ja kirjallisuuteen (88-106). Helsinki: SKS. Alho, I. & Kauppinen, A. (2009). Käyttökielioppi. Helsinki: SKS. Artikainen, P., Hankala M., Kuukka V. & Lehtinen K. (2005). Sisu 8: Peruskoulun äidinkieli ja kirjallisuus. Helsinki: Tammi Hellström, I., Kuusento J., Liuskari H., Lottonen S. & Ruuska H. (2006). Aleksis: äidinkieli ja kirjallisuus 7. Helsinki: Otava. ------- (2008). Aleksis: äidinkieli ja kirjallisuus 8. Helsinki: Otava. Joenpelto, T., Tainio L. & Vahala L. (2008). Lentävä lause: äidinkieli ja kirjallisuus 7. Helsinki: Edita. ------- (2009). Lentävä lause: äidinkieli ja kirjallisuus 8. Helsinki: Edita. Kettunen, L. (1936). Suomen kielioppi. Oppikouluille ja seminaareille. 2. painos. Porvoo: WSOY. Kuukka, V., Lehtinen K. & Nampajärvi S. (2004). Sisu 7: peruskoulun äidinkieli ja kirjallisuus. Helsinki: Otava. Penttilä, A. (1957). Suomen kielioppi. Porvoo: WSOY. POPS (2004). Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 2004. Helsinki: Opetushallitus Rapatti, K., Kotilainen L., Yli-Jaukkari T., Pelto T. & Inovaara M. (2010). Tekstitaituri: äidinkieli ja kirjallisuus 7. Helsinki: WSOYpro. Rapatti, K., Kotilainen L., Harmanen M. & Pelto T. (2011). Tekstitaituri: äidinkieli ja kirjallisuus 8. Helsinki: WSOYpro. Setälä, E. N. (1910). Suomen kielen lauseoppi. Oppikouluja varten. 7. painos. Helsinki: Helsingin sentraalikirjapaino. -------(1918). Suomen kielioppi. Äänne- ja sanaoppi oppikoulua ja omin päin opiskelua varten. 8. painos. Helsinki: Otava. Turunen, A. (1967). Äidinkielen kielioppi. Helsinki: WSOY. VISK = Auli Hakulinen, Maria Vilkuna, Riitta Korhonen, Vesa Koivisto, Tarja Riitta Heinonen ja Irja Alho 2004: Iso suomen kielioppi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Verkkoversio, viitattu 5.3.2013. Saatavissa: http://scripta.kotus.fi/visk URN:ISBN:978-952-5446-35-7

20 Liitteet Liite 1: e-lomake E-lomake - Kielioppi koulussa https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/40061/lomake.html Kielioppi koulussa Tämä e-lomake toimii pohjana Opettaja työnsä tutkijana -seminaarityöhöni. Seminaarityössäni tutkin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien mielipiteitä siitä, kuinka paljon yläkouluikäisen oppilaan tulisi osata kielioppitermejä. Koska termejä on paljon, päätin keskittyä tässä lähinnä lauseopin termeihin sekä sanaluokkiin. Olen myös kiinnostunut pohtimaan erilaisia kielioppikäsityksiä. Kiitän suuresti vastauksistasi. Arvostan aikaasi ja vaivaasi! YLEISTÄ Tausta * Oliko yliopistossa opiskellessasi pääaineesi suomen kieli vai kirjallisuus? suomen kieli kirjallisuus muu tausta jos muu tausta, niin mikä? * Mitä oppikirjasarjaa/-sarjoja käytät yläkouluopetuksessa? Jos et käytä mitään, miksi et? * Kuinka paljon olet käyttämäsi oppikirjan kielioppikäsityksen kanssa samoilla linjoilla? Täysin samoilla linjoilla. Osittain samoilla linjoilla. Osittain eri linjoilla. Täysin eri linjoilla. EOS En käytä oppikirjaa. Halutessasi voit täsmentää vastaustasi (esim. millä tavoin samoilla/eri linjoilla). * Onko Käyttökielioppi (Alho & Kauppinen 2008) sinulle tuttu? Tunnen teoksen hyvin. Tunnen teoksen osittain. En tunne teosta juuri lainkaan / lainkaan. KIELIOPPITERMIT Mitä kielioppitermejä seuraavista yläkouluikäisen olisi mielestäsi VÄLTTÄMÄTÖNTÄ osata? predikaatti subjekti objekti adverbiaali predikatiivi attribuutti lauseke lause yhdyslause virke pääsana määrite infinitiivi nomini substantiivi adjektiivi pronomini numeraali verbi adverbi post- ja prepositio partikkeli taipumaton sana 1 of 2 4/29/13 3:21 PM

21 E-lomake - Kielioppi koulussa https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/40061/lomake.html Valitse 1-5 mielestäsi yläkouluikäiselle VÄHITEN TÄRKEÄÄ kielioppitermiä. predikaatti subjekti objekti adverbiaali predikatiivi attribuutti lauseke lause yhdyslause virke pääsana määrite infinitiivi nomini substantiivi adjektiivi pronomini numeraali verbi adverbi post- ja prepositio partikkeli taipumaton sana * Onko kielioppitermien (esim. sanaluokat, verbien modukset ja tempukset, lauseenjäsenet jne.) osaaminen mielestäsi tärkeämpää vieraiden kielten vai äid Jos sinulla on kokemusta S2-opetuksesta, onko kielioppitermien opetuksessa mielestäsi eroa S1:n ja S2:n välillä? Jos on, niin millä tavoin? LOPUKSI Jos haluat, voit lopuksi vielä kommentoida tai täsmentää vastauksiasia, antaa palautetta tms. TIETOJEN LÄHETYS Tallenna Eduix Oy 2 of 2 4/29/13 3:21 PM