Muuttolintu Runon visuaalista tulkintaa

Muuttolintu Runon visuaalista tulkintaa

Muuttolintu Runon visuaalista tulkintaa Virva Svala Taiteellinen lopputyö Taideteollinen korkeakoulu Taidekasvatuksen osasto 2009

-Muuttolintu- Taistele! lennä! lintu elämän tiellä, kulje pohjoiseen kun värit kukkivat siellä, älä anna aurojen houkuttaa etelään, kun siipesi taittuvat ilmojen viedä. Taistele! lennä! lintu elämän tiellä, kulje pohjoiseen kun hallat varttuvat siellä, älä anna siipiesi pysähtyä hetkeksikään, niin sydämesi taivu ei tuiskujen viedä. -Joona Svala 5

SISÄLLYS 1. JOHDANTO...9 2. TUTKIMUSMETODOLOGIA...15 3. KUVA JA SANA...19 3.1 Kuvan ja sanan suhde...19 3.2 Kuvan ja sanan vuorovaikutus...20 3.3 Kuvataide ja runous...22 4. RUNON VISUAALINEN TULKINTA...27 4.1 Runon rakenteen kuvaaminen ja tulkinta...33 4.1.1 Runon muoto...33 4.1.2. Runon rytmi...40 4.2. Runon sisällön kuvaaminen...49 4.2.1 Runon aihe ja tapahtumat...49 4.2.2 Runon motiivi...53 4.2.2 Runon teema...54 4.2.3 Henkilökohtaisen merkityksen löytäminen...57 4.2.4. Runon sävy...58 4.3 Syntetisointi...63 5. JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTAA...69 Lähteet:...74 Kuvaluettelo:...79

1. Johdanto Kuva ja sana esiintyvät yhdessä nykypäivän yhteiskunnassa jatkuvasti. Sanomalehtien ja oppikirjojen kuvilla on tekstit sekä Internetin selkeytän näkemyksiäni aiheesta ja vahvistan omaa ammatillista osaamistani taidekasvattajana. sivuilla linkit yhdistävät kuvia sanoihin ja sanoja kuviin. Kuvan ja 8 sanan yhdistymistä näkee myös käsite- ja nykytaiteessa, mainoskuvissa, televisiossa sekä graffiteissa. Sanoja liitetään kuviin ja kuvia sanoihin tehokkaamman vaikutuksen aikaan saamiseksi sekä merkitysten vahvistamiseksi. (Mikkonen 2005, 13.) Myös koulumaailmassa, mm. kuvataidetunnilla, kuvia pyritään sanallistamaan ja sanoista tekemään kuvia. Esimerkiksi vuoden 2008 2009 lukiodiplomitehtävässä oppilaalta vaaditaan kykyä tehdä kuvallinen tulkinta valitsemansa kirjallisen teoksen pohjalta (Opetushallitus 2008). Mielestäni nykypäivän kuvataideopettajalta tulisikin löytyä taitoa ohjata ja opettaa oppilaitaan kuvien sanallistamiseen ja tulkintaan sekä sanallisten teosten kuvalliseen tulkintaan. Lopputyössäni paneudun tarkemmin kuvan ja sanan suhdetta pohtivaan tutkimukseen ja kokeilen runon visuaalista tulkintaa. Tällä tavoin Tutkimusaiheeni valinnan taustalla vaikutti myös henkilökohtainen kiinnostukseni runojen lukemiseen sekä öljyvärimaalaamiseen. Sekä runoudessa että kuvataiteessa minua on aina kiehtonut niiden monitulkintaisuus ja kyky luoda katsojalleen tai lukijalleen elämyksiä sekä mahdollisuuksia henkilökohtaisten merkitysten löytämiseen. Jos yhteistä kosketuspintaa katsojan tai lukijan ja teoksen välillä ei synny, jää teos kylmäksi ja merkityksettömäksi. Tein muutamia vuosia sitten erään veljeni runoon liittyvän maalauksen. Koin jo tuolloin runon ja maalaamisen yhdistämisen sellaiseksi aiheeksi, jota olisin halunnut työstää lisää. Kun lopputyöaiheen valinta oli käsillä, muistin aikaisemman työni ja päätin jatkaa työskentelyäni aiheen parissa. Veljeni runojen valinta teosteni lähtökohdaksi tuntui minusta luonnolliselta vaihtoehdolta, sillä tiesin hänen vali- 9

koimistaan löytyvän useita itseäni kiinnostavia runoja. Lisäksi hänen runojensa aiheet tuntuvat usein omaankin elämääni sopivilta. Runojen läheiseksi kokemiseen vaikuttanee veljeni kanssa jaetut, osittain samat elämänkokemukset, lapsuuden muistot sekä vähäinen kahden vuoden ikäero. Uskon läheisen runoilijan runojen valinnan helpottavan runojen tulkintaa ja työstämistä, sillä näin uskallan vapaammin käyttää runoja maalausteni lähtökohtana, ilman että tarvitsisi pelätä jotenkin loukkaavansa runoilijaa. Aluksi veljeni runojen lukeminen herätti minussa mietteitä runojen merkityksistä hänen näkökulmastaan. Vertailin runoja hänen elämäänsä miettien, miksi hän oli runot kirjoittanut ja mitä ne hänen elämässään kenties merkitsivät. Halusin lopputyössäni kuitenkin keskittyä miettimään runoa ja sen tulkintaa enemmän omasta näkökulmastani ja rajasin suosiolla pois runoilijan näkökulman miettimisen, sillä en halunnut alkaa pohtia toisen henkilökohtaista elämää ja kokemuksia julkisesti. Lopputyössäni siis analysoin ja sanallistan työskentelyprosessiani. Tutkimukseni tavoitteena on avoimin mielin etsiä ja kokeilla erilaisia lähestymistapoja runon tulkinnan visualisointiin tavanomaisemman runon aiheen ja sisällön kuvittamisen lisäksi. Ajatuksenani on visualisoida runon semanttisen sisällön ja sen luomien mielikuvien lisäksi myös esimerkiksi runon rakennetta: rytmiä ja muotoa. Tutkimuksessani haluan selvittää, mitä kaikkea runon visuaalisesta tulkinnasta voi saada irti ja millä tavoin runoa voi käyttää taiteellisen työskentelyn lähtökohtana. Lopputyölleni asettamina muina tavoitteina toivon saavani maalausprosessini myötä itsevarmuutta omaan taiteelliseen työskentelyyni ja löytäväni minulle ominaisia ilmaisu- ja materiaalinkäyttötapoja. Tutkimukseni pääongelmana on tutkia ja selvittää kuinka runoa Taideteollisessa korkeakoulussa ainakin Jenni Noponen (TKO) ja voidaan visuaalisesti tulkita. Kysymysmuodossa tutkimusongelmani Laura Kärki (muotoilu) ovat tehneet aiempia runoihin liittyviä taihän kuuluu: Miten runoja voidaan tulkita visuaalisin kuvin? Täteellisia lopputöitä. Näiden kahden tutkimusten näkökulmana on tutkimusongelmaan pureudun empiirisesti maalausprosessini ollut pääasiassa oman taiteellisen työskentelyprosessin tutkiminen kautta, jonka avulla pyrin löytämään erilaisia näkökulmia runon ja sen sanallistaminen. Molemmissa töissä, kuten omassanikin, tulkinnan visualisoimiseen. Tutkimusaineistonani käytän sekä ovat runot toimineet taiteellisen työskentelyn lähtökohtana. Noponen maalauksiani että työskentelystä pitämääni päiväkirjaa. Teosteni ja on tutkinut mikä merkitys verbaalisen sanan ja visuaalisen tulkintani sanallistamisen kautta pyrin selvittämään lukijalle, kuinka kuvan yhdistämisellä on hänen taiteellisessa prosessissa. Taiteellisessa 10 tulkintani runon sisällöistä ja rakenteista visualisoituu maalauksiksi. dehistorian kuluessa. Teorian ja käytännöstä saamieni kokemus- työskentelyssään hän on etsinyt runoista grafiikan kuviinsa 11 ten viitekehyksessä pyrin ymmärtämään paremmin maalaamiani teoksia sekä prosessini merkitystä. Lähtöolettamuksenani on, että runon tulkinnan visualisoiminen syventää runon tulkintaa ja vahvistaa sen tuottamia merkityksiä. Lopputyössäni esitän runon tulkintani kuvallisessa muodossa. Kuitenkaan kuvat eivät ole siinä koskaan täysin irrallaan sanasta, vaan kyse on pikemminkin erilaisista kuvan ja sanan vuorovaikutusmuodoista. Runosta tekemäni maalaukset toimivat vuorovaikutuksessa niiden nimien sekä runotekstin kanssa. Lisäksi lopputyöni kirjallisessa osuudessa maalaukseni saavat sanallisen selosteen. Myös lopputyöni työskentelyprosessissa kuva ja sana, kirjoittaminen, luonnostelu, maalaaminen ja teoksista keskustelu limittäytyvät toisiinsa. Vaikka lopputyössäni on kyse pohjimmiltaan runon tulkinnasta kuvan ja sanan vuorovaikutuksessa, puhun kuitenkin runon visuaalisesta tulkinnasta, sillä työssäni painottuu visuaalinen näkökulma. sisältöä lukemalla ja tulkitsemalla runotekstejä. Hän on kirjallisessa osuudessa tarkastellut kuvan ja sanan suhdetta lastenkirjan kuvituksen, lähinnä Ulla Rhedinin tutkimuksen kautta. Hän on löytänyt runoista sisällöksi vastakohdat, joita hän käsittelee intertekstuaalisesti eri tekstien kautta. (Noponen, 2001.) Laura Kärki on puolestaan käyttänyt työskentelynsä lähtökohtana omia runoja muotoilun osastolle tekemässään lopputyössä Kuvan runo. Hän tutkii omaa taiteellista prosessia ja taiteilijuuttaan: Mitä ovat kuvaminuus ja runominuus taiteilijapersoonassa ja kuinka ne ilmenevät? Omassa tutkimuksessani näkökulmanani on etsiä taiteellisen prosessin kautta erilaisia keinoja visualisoida runoja. Aikaisemmista tutkimuksista poiketen pyrin analyyttiseen runon tulkintaan tarkastelemalla runon sisällön ja rytmin tekijöitä sekä erikseen että yhdessä perustaen tulkintani runousoppiin. (Noponen 2001; Kärki 2006.) Kuva ja sana sijoitetaan sekä kuvan että kirjallisuuden tutkimuksen välimaastoon. Viime vuosikymmeninä kuvan ja sanan suhteen tutkimus on ollut kansainvälisesti aktiivista. Suomalainen kirjallisuus aiheesta näyttää kuitenkin olevan vähäistä. Pohjaudunkin tutkimukseni kirjallisessa osuudessa enimmäkseen Kai Mikkosen teokseen Kuva ja sana, joka onkin ensimmäinen suomalainen tietoteos kuvallisen ja sanallisen esityksen vuorovaikutuksesta. (Mikkonen 2005, 7.) Runon analysoinnin tulkinnan tukena olen käyttänyt lähinnä Kainulaisen, Kesosen ja Lummaan (2007) toimittamaa Lentävä hevonen -teosta sekä Palmgrenin (1986) kirjoittamaa Johdatus kirjallisuustieteeseen -teosta. Lopputyöni on taiteellisesti painottunut lopputyö, joka jakaantuu kahteen osaan: taiteellisen työskentelyn osuuteen sekä kirjalliseen osuuteen. Taiteellisen työskentelyn osuuteni sisältää veljeni Muuttolintu-runon pohjalta maalaamiani öljyvärimaalauksia, jotka olivat näytteillä Mediakeskus Lumeessa 21.1 1.2.2008. Lisäksi teokseni ovat nähtävillä nettigalleriassani osoitteessa: www.virvasvala.com/muuttolintu. Lopputyöni kirjallisen osuuden tarkoitus on luoda viitekehys, jonka valossa ymmärrän paremmin taiteellista työskentelyäni. Kirjallisen osuuteni alussa tarkastelen kuvan ja sanan suhdetta ja niiden vuorovaikutusmuotoja ja tämän kautta yritän hahmottaa ja ymmärtää kuvan ja sanan vuorovaikutuksen muotoja ja suhteita taiteellisessa osiossani. Lisäksi teen katsauksen kuvataiteen ja runouden kytköksiin ja ilmenemismuotoihin tai-

Lopputyöni kirjallinen osuuden alussa eli toisessa luvussa tarkastelen kuvan ja sanan suhdetta sekä kuvan ja sanan vuorovaikutuksen muotoja. Lisäksi luon taidehistoriallisen katsauksen kuvataiteen ja runouden yhteyksistä ajan kuluessa. Kolmannessa luvussa esittelen maalaamani teokset. Teosten ja tulkintani sanallistamisen kautta pyrin selvittämään lukijalle, kuinka tulkintani runon sisällöistä ja rakenteista visualisoituu maalauksiksi. Neljännessä luvussa kertaan lyhyesti maalausprosessini tulokset sekä pohdin työskentelyni kulkua. Lopuksi pohdin myös lopputyöni antia sekä runon tulkinnan visualisoinnin merkitystä työskentelyni ja siitä saamieni kokemusteni sekä lukemani kirjallisuuden pohjalta. 12 13

2. Tutkimusmetodologia Mika Hannula toteaa taiteellisen tutkimuksen olevan vasta kehittyvä ja työtapojaan hakeva prosessi. Hänen mukaansa taiteellinen tutkimus on alati sitä, että vakavasti ja harkitusti pohditaan mitä se on, mitä se voisi olla ja mitä sen tulisi olla. (Hannula 2001, 13 14, 82.) Sekä Hannulan että Nevanlinnan mielestä jokainen taiteellinen tutkimus pystyykin parhaimmillaan omalta osaltaan selventämään yksittäisestä. Nevanlinnan ajatukset taiteellisesta tutkimuksesta ja toteamus Taiteilija ei tutki omia teoksiaan vaan omilla teoksillaan sopivat hyvin myös selittämään omaa tutkimustani, sillä tutkin taiteilijana omilla teoksillani tuottaen tietoa yksittäisestä. Teosteni voidaan tällöin ajatella muodostavan eräänlaisen kokeen runon tulkinnan visualisoinnin mahdollisuuksista. (Nevanlinna 2008.) tätä kysymystä omalla esimerkillään (Hannula 2001, 13 14; Nevanlinna 14 2008). Taiteellisena tutkimuksena lopputyöni ei sijoitu tut- kimusmetodologisesti minkään perinteisen tutkimusmetodin alle, vaan taiteellisen tutkimuksen luonteen mukaisesti muodostaa itse oman metodinsa, kuten Nevanlinna asian esittää kirjoituksessaan Mitä taiteellinen tutkimus voisi olla? Nevanlinna pohtii kirjoituksessaan taiteellisen tutkimuksen kokeellista luonnetta. Hänen mukaansa taiteellisen tutkimuksen voisi ajatella olevan kokeellista tutkimusta, jossa taiteilija tutkii erilaisia asioita omilla teoksillaan ja kirjoituksillaan tähtäämättä yleisiin lakeihin ja tuottaen tutkimustietoa Nevanlinna vertaa taiteellisen tutkimuksen lähtökysymysten ja teosten tekemisen suhdetta seuraavasti: kysytään, tehdään ja kirjoitetaan auki se, mitä kysymysten ja teosten vuoropuhelu tuotti (Nevanlinna 2008). Nevanlinnan kuvaama kokeellisen tutkimuksen kulku soveltuu kuvaamaan myös omaa tutkimustani. Tutkimuskysymystäni Kuinka tulkita runoja visuaalisesti? selvitän taiteellisen työskentelyni kautta eli maalaamalla runoa tulkitsevia maalauksia. Maalausteni lisäksi käytän tutkimusaineistona työskentelystäni pitämääni päiväkirjaa. Maalaukseni ovat tutkimukseni tuloksia, sillä 15

ne jo itsessään sisältävät vastauksen tutkimuskysymykseeni. Tutkimustulokseni eli maalaukseni julkistan ensi kertaa lopputyönäyttelyssäni. Lopputyöni kirjallisessa osuudessa kirjoitan auki kysymysten ja teosten vuoropuhelun tulokset. tutkimuskohteestani sekä sen merkityksestä. Teoria ja käytännön kokemukseni siis ohjaavat yhdessä mielipiteeni muodostumista sekä tulkintaani tutkimastani aiheesta. taiteelliselle tutkimukselle metodiset vähimmäiskriteerit. Ensimmäisenä kriteerinä hän mainitsee tutkimuksen aiheen ja lähtökohdan mahdollisimman tarkan selvittämisen. Siihen kuuluu selvitys siitä mitä tutkii, miksi tutkii, miksi se on mielenkiintoista ja mitä sillä tavoitellaan. (Hannula 2001, 82 85.) Omassa tutkimuksessani selvitän tutkimusaihetta ja tutkimuksen lähtökohtia johdanto-osion alussa. tutkimuksen ulospäin suuntautumista. Tutkimuksessani olen pyrkinyt Hannulan kriteerien mukaiseen raportointiin. Tutkimukseni etenemistä kuvatessani olen liittänyt raporttiin prosessia selventäviä kuvia sekä otteita työskentelypäiväkirjastani, jotta työskentelyni avautuisi paremmin lukijalle. (emt. 85 86.) Hannnula, Suoranta ja Vadén mainitsevat sanallistamisen keskeisenä Vaikka lopputyöni jakaantuukin taiteelliseen ja kirjalliseen osuuteen, taiteellisen tutkimuksen metodologisena kysymyksenä ne eivät ole erillisiä. Myös omassa tutkimuksessani pätee (Hannnula et al. 2003, 75). Vadénin mukaan kieli voi yhdistää kokemuksellisuuden Viidentenä kriteerinä Hannula mainitsee lopputuloksen arvioin- Nevanlinnan kirjoittama lausahdus tutkimuksen teoreettisen ja ja tutkimuksellisuuden. Hänen mukaansa kielelnin. Tähän kuuluu tutkimuksen aikana syntyneiden kokemusten empiirisen osien suhteesta: Pikemminkin tutkimuksen kirjoitettu linen ilmaisu sallii muiden kokijoiden osallistua kokemukseen ja se Toisena tutkimuksen metodisena vähimmäiskriteerinä Hannula yhteen koonti sekä tutkimuksesta nousseiden jatkokysymysten osa ja siihen kuuluvat teokset tutkivat samaa asiaa, kumpikin päästää ja palauttaa meidät yhteiseen, jaetttuun kokemukselliseen mainitsee tutkimuksen aiheen ja näkökulman sisältämien esiole- ja ongelmien selvittäminen. Lisäksi hän korostaa sitä, että tutkija omalta kannaltaan, mutta toinen toistaan valaisten. (Nevanlinna merkitykseen. (Vadén 2001, 106 107.) Lopputyöni kirjallisessa tusten aukipurkamisen, jolla hän tarkoittaa käytännössä tutkimuksen uskaltaa ottaa tulkinnan vapauden ja vastuun haltuunsa ja pystyy 2008). Myös Hannnula, Suoranta ja Vadén kirjoittavat taiteellisen osuudessa analysoin ja kirjoitan auki tutkimustulokseni sanallistammalla liittämistä ja linkittämistä jo aiemmin kirjoitettuun ja tehtyyn esittämään mielipiteensä tutkimastaan aiheesta. Hannulan viiden- tutkimuksen teorian ja taiteellisen osuuden kahtiajakautumisen teosteni tulkintaa ja niiden syntymistä. Tutkimustulosten tutkimukseen. Hannulan kriteerin mukaisesti selvitän lopputyöni nen kriteerin mukaisesti kokoan tutkimukseni kirjallisen osuuden vaarasta. Heidän mukaansa taiteellisen tutkimuksen metodologinen auki kirjoittamisen apuna käytän otteita työskentelypäiväkirjasta- johdanto-osiossa aiheesta tehtyjä aikaisempia tutkimuksia. Li- loppupohdinnassa yhteen tutkimuksestani kertyneet kokemukset. tavoite onkin kertoa siitä, miten taiteellinen kokemus ja tieni. Samalla esitän kuvat teoksistani. Sanallistamalla teokseni tuon säksi pyrin kirjallisen osuuteni toisessa luvussa linkittämään oman Näiden pohjalta esitän mielipiteeni runon visualisoinnin merkityk- teellinen teoretisointi ovat vuorovaikutuksessa keskenään, miten tutkimustulokset yhteisesti jaettaviksi ja arvioitaviksi. Tutkimukseni tutkimukseni aiemmin kirjoitettuun kuvan ja sanan tutkimukseen sestä. Lisäksi esitän lopuksi tutkimuksestani esiin nousseita jatko- ne ohjaavat toisiaan ja vaikuttavat toisiinsa. (Hannnula et al. 2003, lopussa pohdin runon visualisoinnin merkitystä kuvan ja sanan sekä perehdyn kuvataiteen ja runouden kytköksiin taidehistorian kysymyksiä ja ongelmia. (emt. 86 87.) 15 17.) Sekä kirjallinen että taiteellinen osuuteni käsittelevät kuvan teorioiden kautta ja vertaan niitä lopputyöprosessissani esiintynei- kuluessa. (emt. 85.) ja sanan vuorovaikutusta. Teoriaosuudessa käsittelen aihetta den kuvan ja sanan vuorovaikutustilanteiden synnyttämiin koke- yleisemmin kuvan ja sanan vuorovaikutuksen näkökulmasta. Taiteellisessa muksiin. Kolmantena kriteerinä Hannula esittää tutkimusvälineiden ja aikemuksellisella työssäni tutkin aihetta puolestaan yksityisemmällä, koheen haltuunoton. Tällä hän tarkoittaa selvitystä siitä, miten ja käytännön tasolla visualisoimalla runon tulkintaani Hannula vertaa artikkelissaan Tulkinnan vastuu ja vapaus taiteellisen miksi kyseisiin välineisiin on päädytty. Näitä tutkimusvälineiden maalamalla. Teoriaosuuden kautta pyrin ymmärtämään paremmin tutkimuksen metodia karttaan, joka kertoo tutkimuksen te- valintoja pyrin selvittämään ja perustelemaan tutkimukseni etene- käytännössä toteuttamaani runon visualisointiprosessiani ja siinä kijälle ja sen lukijoille, miksi ja minne tutkimus eteni niin kuin se mistä raportoidessani. Neljäntenä kriteerinä Hannulan mukaan taiteellisen tapahtuvia kuvan ja sanan vuorovaikutuksen muotoja ja suhteita. teki. Tämä kartta pyrkii tuomaan esille tutkimuksen lähtökohdan, tutkimuksen tulee noudattaa klassista pätevän kirjallisen Tutkimuksen lopuksi pyrin lukemani teorian ja prosessista saamieni etenemisen ja lopputuloksen sekä mihin sen olisi mielekästä seu- tutkimuksen esittämistapoja. Niillä hän tarkoittaa tutkimuksen joh- 16 käytännön kokemuksieni pohjalta muodostamaan mielipiteeni raavaksi suuntautua. Hannula on artikkelissaan esittänyt myös donmukaista, rehellistä, tarkkaa ja taloudellista raportointia sekä 17

3. Kuva ja sana Koska lopputyössäni on kyse kuvan ja sanan tietynlaisesta yhdistämisestä ja vuoropuheluun saattamisesta, on mielestäni olennaista kartoittaa tarkemmin kuvan ja sanan suhdetta sekä näiden keskinäisen vuorovaikutuksen muotoja. Taiteellisen työskentelyni pohjaksi halusin myös etsiä tietoa ja konkreettisia esimerkkejä siitä, miten kirjallisuutta, tekstiä ja erityisesti runoutta on yhdistelty ja käytetty visuaalisen esittämisen lähtökohtana taidehistorian kuluessa. 3.1 Kuvan ja sanan suhde (427 347 eaa.) esittää valtio-dialogissa käsityksensä taiteen ja runouden samankaltaisuudesta todellisuuden jäljittelijöinä (mimesis) (Platon, 347 365). Ajatus sisaruustaiteista saa puolestaan alkunsa Horatiuksen runousopin Ars Poetican (18 eaa.) kuuluisaksi tulleesta Ut pictura poesis, runo on kuin maalaus -sanonnasta (Horatius 1992, 27, 46 47). Valistuksen ajan filosofit ja teoreetikot puolestaan pyrkivät erottamaan kuvan ja sanan täydellisesti toisistaan. Samalla kääntyi päälaelleen kuvataiteen korostunut asema runouteen nähden. Tuolta ajalta G. E. Lessingin teos Laokoon on ehkä vaikuttavin yritys erottaa kuvallinen ja sanallinen esitys toisistaan jakamalla runous ajalliseen ja kuvataiteet tilallisiin taiteisiin. (Mikkonen 2005, 9, 96 100; Kuusamo 1990, 60.) Mikkosen mukaan nykyään kuvan ja sanan erottamispyrkimyksissä ollaan pattitilanteessa. Kuvalla ja sanalla on omat erityispiirteensä, mutta myös tietynlainen vastaavuutensa. Hänen mukaansa olennaista Kautta aikojen kuvan ja sanan suhteista ja niiden paremmuudesta (paragone) on esitetty eriäviä mielipiteitä. Pohdinnoissa on usein viitattu kuvataiteeseen ja runouteen, joita on toisinaan rinnastettu sisartaiteiksi ja toisinaan asetettu kilpailevaan asemaan. Pohdintoja 18 kuvan ja sanan suhteesta löytyy jo antiikin ajoilta. Platon kuvan ja sanan tutkimuksessa ei enää olekaan toisen paremmuus 19

tai vastakkain asettelu, vaan niiden erilaisten vuorovaikutussuhteiden tutkiminen. (Mikkonen 2005, 15 17, 20, 36,56.) Lopputyöni pohjautuu tähän Mikkosen esittämään ajatukseen kuvan ja sanan eroavuudesta, mutta myös tietynlaisesta samankaltaisuudesta. Olen myös yhtä mieltä hänen kanssaan siitä, että vaikka kuvia sanallistetaan ja sanoista tehdään kuvia, eivät esitykset koskaan voi täysin korvata toisiaan, eli niitä ei voi täydellisesti kääntää toiseen ilmaisumuotoon. (emt. 15 17, 20, 36, 56.) Tutkimukseni tarkoituksena ei olekaan pyrkiä kääntämään runoa suoraan kuviksi. Tutkimuksessani puhunkin kääntämisen sijasta tulkinnasta, sillä pyrin maalausteni kautta ilmaisemaan runon tulkintani kuvallisesti ja samalla luomaan vuorovaikutustilanteen, jossa saatan kuvallisen ja sanallisen ilmaisumuodon eri tavoin yhteen. Kuten Mikkonen toteaa, kuvalla ja sanalla voi olla sama tehtävä merkitysten välittäjänä, jolloin vain asioiden ilmaisutapa ja väline eroaa. Lopputyössäni tarkoituksena onkin merkitysten välittäminen kahden eri ilmaisumuodon avulla ja näin syntyneen vuorovaikutussuhteen kautta uusien lisämerkitysten syntyminen, sillä kuten Mikkonen asian esittää, yhdessä toimiessaan kuva ja sana ovat enemmän kuin osiensa summa. (emt. 15 17, 20, 36, 56.) 3.2 Kuvan ja sanan vuorovaikutus Hans Lund on teoksessaan Texten som tavla hahmotellut kuvan ja sanan mahdollisia vuorovaikutuksen tyyppejä. Hän on jakanut nämä 20 vuorovaikutuksen lajit kolmeen suurempaan kategoriaan: ku- 1. Guillaume Apollinaire, kalligrammi näyttelykatalogista Léopold Survagen ja Irène Lagut n näyttelyyn (1917). enemmältikin. Käsittääkseni kuitenkaan nk. käänteisestä ekfrasiknäkökulmaa runon elementteihin viitaten. 21 van ja sanan 1) yhdistelmiin tai rinnakkaiseloon, 2) yhdentymiseen ja 3) muunnokseen. Kuvan ja sanan yhdistelmät ja rinnakkaiselon kategorian hän on jakanut vielä kahteen alalajiin eli poikkiviittaukseen ja rinnakkaiseloon. Yhdistelmissä kuvasta ja sanasta muodostuu kokonaisuus, kuten esimerkiksi barokin embleemeissä eli tunnuskuvissa tai kalligrammeissa. (Lund 2002, 19 20/ sit. Mikkonen 2005, 21 22, 48.) Myös elokuvissa, tietokone ja -multimediaesityksissä ja sarjakuvissa sanat, teksti ja kuvat toimivat saumattomassa yhteistyössä. Poikkiviittauksia ovat puolestaan esimerkiksi kirjan kuvitus, taulun nimi, kuvakirja ja kuvajournalismi. Kuvan ja sanan rinnakkaiseloon perustuvia teoksia ovat lisäksi esimerkiksi monet mainoskuvat, taiteilijakirjat ja postimerkit. Tekstin ja kuvan yhdentyminen on kyseessä esimerkiksi kuvarunojen, kuvakirjoituksen, käsitetaiteen ja kuva-aakkosten kohdalla. Muunnoksissa kuvaa ja sanaa ei ole yhdistetty, vaan suhde perustuu viittaukseen, eli teksti viittaa kuvaan tai toisinpäin. Tällöin eri esitysmuodot tulkitsevat toisiaan ja imitoivat toista esitysmuotoa omassa rakenteessaan tai muutoin kääntävät sen omaksi muodokseen. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi elokuvaa tulkitseva romaani tai kirjallisuuteen perustuva elokuva. Joissain teoksissa vuorovaikutuksen muotojen rajat voivat olla häilyviä ja samassa teoksessa voi myös toteutua niistä useampaa. (Mikkonen 2005, 21 22, 48.) Asettaisin myös oman lopputyöni aiheen eli runon visuaalisen tulkinnan Lundin hahmottelemaan muunnoksen kategoriaan, sillä siinä teen tekstistä eli runosta visuaalisia tulkintoja eli maalauksia. (Lund 2002, 19 20/ sit. Mikkonen 2005, 21 22, 48). Mielestäni Lundin muunnoksen kategoriaan liittyy läheisesti myös kirjallisuudentutkimuksessa käytetty ekfrasiksen käsite (emt.). Kun visuaalisesta taideteoksesta tai esityksestä tehdään kielellinen, esimerkiksi maalauksesta tehdään runo, puhutaan ekfrasiksesta (Mitchell 1994, 152). Ekfrasista on kirjallisuuden alalla tutkittu sesta, eli sitä kun kuvataide pyrkii esittämään kirjallisuutta, ei paljoakaan tutkimuksia löydy. Tästä näkökulmasta katsottuna voinkin sanoa tutkimuksessani olevan kyse myös tästä nk. käänteisestä ekfrasiksesta, sillä pyrin maalaamalla tulkitsemaan runoa eli kuvataiteen keinoin esittämään kirjallisuutta. Kuusamon mukaan silloin kun kuvataide pyrkii esittämään kirjallisuutta puhutaan ikonografiasta. Hänen mukaansa ikonografian perinteisenä tehtävänä on ollut tutkia kuvien sisältömaailmaa ja yhtenä alueenaan selvittää, millaisiin kertomuksiin tai allegorioihin ne viittaavat. (Kuusamo 1990, 74; 1996, 60.) Kuusamon kriteerien mukaisesti tutkimukseni liittyy myös ikonografiaan. Lopputyössäni kuva ja sana ovat vuorovaikutussuhteessa keskenään usealla tavalla. Ensinnäkin maalaukseni ovat viittaussuhteessa runon kertomukseen, sillä ne ovat sen pohjalta tehtyä tulkintaa. Toiseksi lopputyöni kirjallisessa osuudessa sanallistan maalauksiani. Kolmanneksi näyttelyssä maalausteni nimeäminen saattaa kuvallisen ja sanallisen tulkintani runosta vuorovaikutukseen keskenään. Mikkosen mukaan taulun nimi luo yhteyden kuvan ja kielellisen merkityksen välille. Se myös ohjaa maalauksen katsomisnäkökulmaa. Taulun nimi voi täydentää teosta tai tulkita sitä: se voi fokusoida vastaanottoa, herättää odotuksia, tarkentaa teoksen merkityksiä, korosta ja alleviivata jotain teemaa, mystifioida teosta tai tehdä siitä monimielisemmän. (Mikkonen 2005, 79 86 ja 181.) Lopputyöni maalauksissa nimesin tauluni niin, että nimet tarkensivat teosten merkityksiä sekä ohjasivat teosten katsomis-

3.3 Kuvataide ja runous Kirjallisuutta ja runoutta on aikojen kuluessa käytetty usein kuvataiteilijoiden työskentelyn lähdemateriaalina, jonka tuloksena on syntynyt kirjankuvituksia, mutta myös itsenäisiä taideteoksia kuten veistoksia ja maalauksia. Pyhiä kirjoja kuten Raamattua, Koraania ja Egyptiläistä kuolleiden kirjaa on kuvitettu jo ennen keskiaikaa. (Mikkonen 2005, 342.) Myös runomuotoiset kansalliseepokset ovat toimineet kuvitusten ja kuvataideteosten lähteinä. Esimerkiksi Kalevalan tarustoista ovat useat suomalaiset kuvataiteilijat ammentaneet aiheita teoksiinsa. Kansallismaalarimme Akseli Kallen- Gallela on kuvittanut Kalevalaa ja tehnyt sen pohjalta myös useita maalauksia kuten Aino-triptyykin, Tuonelan joutsenen, Joukahaisen koston, Lemminkäisen äidin ja Kansallismuseon kattofreskot. Kalevala-aiheisen kuvanveiston merkittävin taiteilija Emil Wikström puolestaan toteutti Kalevala-aiheita erityisesti monissa julkisissa töissään. (Suomalaisen kirjallisuuden seura 2008; Kalevala 1983.) Suomen taiteen historiaa hyödyntävien postmodernistien harvalukuiseen joukkoon 1990-luvulla. Kalevalasta on myös innoituksen työlleen saanut valokuvaaja Vertti Teräsvuori, joka monitaiteisella näyttelyllään Pre Kalevala on rikkonut perinteisen Kalevalan tulkinnan rajoja. Pre Kalevala koostuu valokuvista, filmimateriaalista, koruista, esineistä, vaatteista ym. (Suomalaisen kirjallisuuden seura 2008.) Kalevalan lisäksi muissakin suomalaisissa runokirjoissa on käytetty aihepiireihin sopiviksi katsottuja maalauksia elävöittämään tekstiaukeamia. Kuvataiteilijat ovat myös tehneet kirjoihin kuvituksia ja maalauksia runojen pohjalta, vuorovaikutuksessa runojen kanssa. Kuvataiteilija Kuutti Lavonen on kuvittanut Eino Leinon (2003) Helkavirsiä-teoksen. Runoilija Mirkka Rekolan ja taiteilija Ulla Rantasen (1995) yhteistyönä puolestaan on syntynyt Maa ilmaan heitetty runo -kuvateos. Joissakin tapauksissa kuten Kuutti Lavosen (2005) Havahtumisia-teoksessa ja Riitta Nelimarkan (1987) runokirjassa Tabula Rasa taiteilija on itse tuottanut teoksiinsa sekä runot että kuvalliset esitykset, kuten maalaukset tai piirustukset. Simmias Rhodoslainen on muotoillut runoja visuaalisesti. Munkki Hrabanus Maurus puolestaan kehitti eteenpäin 300-luvulta peräisin olevien Carmina figuratumiksi nimettyjen kuvarunojen ilmaisua 800-luvulla. 1900-luvun alun visuaalisen runouden tunnettuja edustajia ovat Guillaume Apollinaire kalligrammeineen ja Stephane Mallarme typografisine runoineen. Myös dadaistisessa ja surrealistisessa taiteesta on löydettävissä kokeiluja kuvan, tekstien ja runouden kokeellisesta yhdistämisestä. Lisäksi käsitetaiteilijat yhdistelevät usein teoksissaan tekstiä, runoja ja kuvaa. Vuonna 1942 syntynyt romanialaisen runoilijan Isidore Isoun perustama lettrismiksi kutsuttu kirjallinen liike on myös visuaalisen runouden seuraaja. Lettrismissä lähtökohtana oli yksittäinen kirjain esittävänä ja merkityksiä luovana yksikkönä. Lettristit kehittelivät jopa uusia kirjainmerkistöjä. Visuaalisen runouden, konkreettisen runouden ja käsitetaiteen termit lähenevät toisiaan. Esitysmuotojen välistä eroa ei aina olekaan olemassa teoksessa itsessään, vaan se määräytyy tekijän, median tai taideinstituution näkökulmasta siihen. Esimerkiksi kuvanmuotoinen sanaruno voidaan käsittää runoilijan tekemänä konkreettiseksi runoudeksi tai kuvataiteilijan tekemänä käsitetaiteeksi ( Mikkonen 2005, 14 15, 44 46, 54.) Jääpeili sateen vihmomista tavoittelevan kuvarunon. Tanninen (1977) on puolestaan kirjoittanut kuvarunoja sisältävän taiteilijakirjan Krunoja. Muita suomalaisia konkreettisen runouden kirjailijoita ovat mm. Väinö Kirstinä ja Kari Aronpuro. Konkreettiselle runoudelle on avautunut uudenlaisia mahdollisuuksia internetin myötä. Nykyään sen perinne jatkuu uudessa muodossa web-sivustolla digitaalisena runoutena. Tästä on esimerkkinä digitaalisen runouden sivusto Nokturno. (Niemi 2008.) Nykytaiteelle on ominaista yhdistellä ennakkoluulottomasti eri taiteenlajeja sekä saattaa niitä vuoropuheluun keskenään. Eräs tällainen esimerkki kuvataiteen ja runouden yhdistämisestä oli Fiskarsissa 14.5 11.10.2006 järjestetty Sato - runoja ja puutarhoja näyttely, jossa näyttelyn punaisena lankana ja virikkeellisenä lisänä oli runous (Fiskars 2008). Myös Kiasma on järjestänyt Kerro kerro kuvastin runoiltoja, joissa on pohdittu runon ja kuvataiteen yhteyksiä sekä runoilijat ovat esittäneet runojaan kuvateosten äärellä rakentaen tiloja, jossa runo ja kuvateos kommunikoivat omista lähtökohdistaan käsin (Kiasma 2008). Leevi Lehto on luonut verkkosovelluksen, joka rakentaa Google-runoja arpomalla säkeiksi sattumanvaraisia hakutuloksia. Lisäksi Hänen viimeisin kumouksellinen projektinsa on verkkokustantamo Ntamo, jonka kautta voi tilata haluamansa määrän runokirjaa, joka painetaan vasta tilauksesta. Osassa Lehdon töistä runous tapailee audiovisuaalista muotoa. Hän esittää esim. Eino Leinon lyriikkaa rytmisesti rappohjalta. Modernit äänirunoilijat tekevätkin uusia aluevaltauksia Myös Hannu Väisänen on kuvittanut Kalevalaa. Hän on käyttänyt kuvitustensa pohjana Kalevalan runomittaa eli nelipolvista trokeeta ja laatinut sommitelmansa sen metrisiä ehtoja noudatellen. (Kalevala 1999, 421.) Hannu Väisäsen teokset lähenevät idealtaan runon rytmistä tekemiäni maalauksia, vaikkakin hänen teoksensa Myös visuaalinen runous yhdistää kuvaa ja sanaa. Kun runoissa Modernistisista taiteilijoista mm. Joan Miro, Rene Magritte, Marcel ovat esittävämpiä. Lisäksi Riitta Luukkanen on tehnyt mosaiikkikuvituksia korostuu tekstin visuaalinen typografinen muoto, puhutaan Duchamp ja Paul Klee ovat yhdistäneet kuvaa ja sanaa teoksis- Kalevalaan. Mauri Kunnas puolestaan on kuvittanut ja konkreettisesta runoudesta. Esimerkiksi kuvarunoissa merkittävää saan (Mikkonen 2005, 46,168). Lisäksi Kenneth Patchen ja Henri kirjoittanut Koirien Kalevalan. Viimeksi kuvataiteilija Sirpa Alalääkkölä on se, että runo on kirjoitettu tietyn muotoiseksi. Kuvaa ja Michaux ovat yhdistäneet teoksissaan runoa ja maalausta (Kansaan on kommentoinut Aino-aihetta ja samalla maineikasta kansallisromanttista runoa yhdistävän visuaalisen runouden ensimmäisiä muotoja olitola 2001 57, 73, 76 kts. myös Williamson 1997). Suomalaisista 22 menneisyyttämme tavalla, joka on nostanut hänet vat Raamatun ja Koraanin kalligrafia. Myöhemmin 300 ekr. elänyt runoilijoista on mm. Hellaakoski (1928) kirjoittanut teoksessaan nykytaiteen alueella. He hyödyntävät sen audiovisuaalisia muoto- 23

ja, ääni-, video- ja mediataidetta. Yksi äänirunouden tunnetuimmista nimistä on Lehdon kanadalainenystävä ja kollega Christian Bök. Tämä kokeellinen sanataiteilija saa runouden soimaan vaikka teknomusiikin instrumenttina. Myös Leevi Lehdon kotisivuilla on muokatun koneäänen lukemia äänirunoja, joita voi kuunnella mp3-muodossa. (Nuutinen 2007.) Videorunous yhdistää videota ja runoa kokonaisuudeksi. Eräs videorunouden ensimmäisistä edustajista on kanadalainen Tom Konyves. Suomessa esimerkiksi J.P. Sipilä tekee videorunoja. (Sipilä 2008.) Kautta aikojen runous ja kuvataide ovat siis olleet tavalla jos toisella vuorovaikutuksessa keskenään ja antaneet jotain toisilleen. Runouden ja kuvataiteen yhteistyön mahdollisuudet näyttäisivätkin olevan vain kiinni tekijän ennakkoluulottomasta mielikuvituksen käytöstä. Uskonkin näiden kahden taiteenalan yhdistelyllä olevan taiteen tekijöille ja vastaanottajille vielä paljon annettavaa. Ja miten paljon lisää ovia voisikaaan vielä avautua, jos vuorovaikutukseen otetaan mukaan muut taiteen alat, kuten musiikki, teatteri ja tanssi. 24 25

4. Runon visuaalinen tulkinta Runon tulkinnasta useimmiten samat katsomisen ja tulkinnan teoriat. Sekä runojen Runon tulkinnalla tarkoitan lopputyössäni Kainulaisen mukaisesti että taideteosten tulkintaan vaikuttavat teoksen tekijän intentiosta rakennelmaa siitä, miten runo ymmärretään ja mitä sen ajatellaan ja tarkoitusperistä huolimatta myös teos itsessään sekä sen merkitsevän. Hänen kirjoituksensa runon tulkinnasta ja sen vastaanottamisesta vastaanottajan kokemukset. Vaikka tekijä haluaisi sanoa mitä, voi vastaavat ajatuksiani aiheesta. Vaikka runo toimii teos saada erilaisia merkityksiä vastaanottajasta ja kontekstista ensisijaisesti runouden ehdoilla, on se samalla kytköksissä maailmaan, riippuen. Esimerkiksi sama teos voi saada hyvinkin erilaisia merkita jossa se kirjoitetaan ja otetaan vastaan. Näin ollen samastyksiä ja tulkintoja vaikkapa sadan vuoden kuluttua. Runon tulkinta runosta voidaan lähestymistavasta riippuen tehdä monenlaisia on siis aina subjektiivista. Kuitenkin runon tulkintaan on löydettävissä rinnakkaisia tulkintoja. (Kainulainen 2007, 18.) Yhtenä minua viehättävänä yleispäteviä ohjeita ja oppaita, joita olenkin käyttänyt apuna runoutta ja kuvataidetta yhdistävänä piirteenä näenkin jäsentämään ja perustelemaan omia tulkintojani. niiden molempien avoimuuden ja monitulkintaisuuden. Ajattelen perinteisen valokuvan olevan todellisuuden objektiivista rajattua Koska runolle on tyypillistä se, että sen jokainen komponentti eli esittämistä, kun taas runouden ja taiteen esitystapa on ennemminkin osatekijä on merkitsevä, kannattaa Kainulaisen mukaan runon tul- subjektiivista ilmaisua, joka jättää varaa useille tulkinnoille. kinnassa aluksi eritellä ja analysoida sen eri elementtejä ja sitten Runoilija tuo esille ajatusmaailmoitaan lauseiden, taiteilija kuvien miettiä niiden yhteismerkitystä kokonaistulkinnan kannalta. Näin 26 kautta. Mielestäni sekä runon että kuvan tulkintaan pätevätkin runon rakenneaines hahmottuu syvällisemmin ja tulkinnasta tulee 27

kiintoisampi. (emt. 2007, 30, 36 37.) Tulkintani etenikin elementti kerrallaan ja pyrin analyysin ja runon lukemisen myötä muodostamaan kokonaistulkinnan runon merkityksestä. Tulkintaprosessiani voikin verrata perinteiseen taidemaalarin työskentelyyn, joka tekee aluksi maalauksen yksityiskohdista luonnoksia, joita apunaan käyttäen hän sitten sommittelee ja maalaa kokonaisen maalauksen. Lopputyössäni siis maalaan runon tulkintani osa osalta näkyviin kokonaisuuksiksi. Työn muotoutuminen ja hahmottuminen Aloitin taiteellisen osuuden työstämisen runojen valinnalla. Halusin valita runoja, jotka tuntuivat minusta henkilökohtaisesti jotenkin Työskentelyprosessista kiehtovilta tai ajatuksia herättäviltä. Luin aluksi läpi vähän yli 200 Aloitin lopputyöni aiheen miettimisen mennessäni syksyllä 2006 runoa, joista toisella lukukerralla poimin 20 mielestäni sopivinta. lopputyöseminaariin. Aiheen selkiydyttyä tein alustavan kirjallisuuskatsauksen Valintakriteerinä pidin sitä, että runot olisivat mahdollisimman eri- Maalausalustojen koon ja muodon valinta. sekä suunnitelman työskentelyaikatauluista. laisia: eripituisia, rytmiltään erilaisia, loppusoinnillisia, loppusoin- Tehtyäni Muuttolintu-runon rakenteesta tietokoneella muutamia Työskentelyprosessin aikana on lukeminen, kirjoittaminen ja taiteellinen nuttomia, surumielisiä, iloisia sekä leikillisiä. Näistä runoista karsin luonnoksia, aloin miettiä maalausteni kokoa ja muotoa. Tein muu- työskentely kulkenut rintarinnan sekä vuorotellut tilanteen taas puolet pois, joten jäljelle jäi kymmenen runoa. Halusin jättää tamia peitevärikokeiluja eri kokoisille papereille. Näiden perusteella mukaan painottuen. Aluksi aihetta ja tutkimuskysymyksiäni pohtiessani työskentelylleni valinnan varaa, joten aloitin alustavien luonnosten huomasin, etteivät rakennekuvat oikein toimineen suurina maa- työskentelyssäni painottui lukeminen ja muistiinpanojen teon näistä kymmenestä runosta. Alkuperäisenä ajatuksenani oli Työskentelyn sekavuus Aloitin intuitiivisesti luonnoksia tekemällä, sitlauksina, vaan ne näyttivät paremmilta pieninä. Olin joskus aikai- kirjoittamien. Tämän jälkeen aloitin lukemisen rinnalla materiaalien tehdä teoksia noin viidestä runosta, jotta voisin vertailla niitten ten syvennyin runousopin lukemiseen ja rytmin käsitteeseen. Ahersin semmin ostanut muutamia 20x20x4,4 cm:n alustoja, joille kokei- hankinnan sekä teosten suunnittelun. Vaikka keskityin ennen tulkinnasta syntyneitä töitä keskenään. Työskentelyn kuluessa ja intensiivisesti Runon rytmi-teoksen parissa. Viikon jälkeen jätin teoksen lin ensimmäistä runon rakennetta kuvaavaa maalaustani. Neliön näyttelyäni eniten varsinaiseen maalaamiseen, luin rinnalla kuitenkin näyttelytilojen varmistuessa huomasin kuitenkin, että jo yhdestä sikseen, tuntui liian vaikealta. Sekava fiilis Päätin palata taas koko- muotoiset alustat tuntuivatkin runoon sopivimmalta, sillä tekemäni koko ajan kirjallisuutta saadakseni selkeyttä ja uusia ajatuksia runosta tulisi niin paljon töitä, etteivät ne olisi mahtuneet varaanaisuuksien miettimiseen sekä perehtymään lisää kirjallisuuteen... (ote luonnokset runon rakenteesta ja muodosta sopivat tähän malliin työskentelyyni. Pidin työskentelystäni myös päiväkirjaa, johon tein maani näyttelytilaan. Toisaalta en olisi ehtinyt ajallisestikaan paneutua työskentelypäiväkirjasta 26.1.2007) hyvin. Ainoastaan yhdelle teokselleni Kirjainrytmi (kuva 14) jouduin luonnoksia ja kirjasin muistiinpanoja helpottaakseni myöhempää niin monen runon tulkitsemiseen ja työstämiseen, joten tekemään sen muodon takia hieman leveämmän alustan. Ennen kirjallisen osuuden kirjoittamista. Varsinaisen maalaamisen aloitin katsoin lopulta parhaimmaksi keskittyä vain yhteen runoon. Muuttolintu-runon Runon tulkintani jäsentyi alusta asti kolmeen osioon: runon raken- lopputyötäni maalasin ensimmäisen suuren 120x135 cm:n maa- kevään 2007 alussa jatkaen näyttelyyni tammikuuhun 2008 asti. valitsin ensimmäisten maalausteni lähtökohdaksi teen ja sen sisällön sekä näiden yhdistelmien tarkasteluun ja kulaukseni, jonka innoittamana viehätyin ajatukseen haastaa itseä- Näyttelyn jälkeen pidin muutaman kuukauden taukoa ja samalla siksi, että se vaikutti rakenteeltaan jäsentyneimmältä verrattuna vaamiseen. Myöhemmin työskentelyn selkiytyessä runon rakenteen ni ja kokeilla lopputyöni puitteissa suurten teosten maalaamista. 28 otin etäisyyttä työskentelyyni. Sen jälkeen uppouduin taas kirjal- muihin valitsemiini runoihin. Tein ennen valintaani muutamia runon tulkinnasta muodostui kaksi kategoriaa: runon muodon ja Mielestäni isot 120x135x4,4 cm:n maalausalustat soveltuivatkin 29 lisuuden pariin ja aloitin teorian kirjoittamisen jatkaen läpi kesän syksyyn asti. Aikataulullisesti olin jo lopputyösuunnitelmassani varannut työlleni pitkän työstöajan, sillä lopputyöni ohella olin päätoimisessa opetustyössä, minkä tiesin hidastavan työskentelytahtiani. rakenteeseen liittyviä luonnoksia tietokoneella kaikista kymmenestä runosta. Avoimelle tutkimukselle tyypillisesti työni on muokkautunut tutkimuksen edetessä. Runojen määrän karsiutumisen lisäksi työskentelyni jäsentyi ja teosteni määrä kasvoi runon tulkintani syvetessä ja laajentuessa. Tutkimuksen edetessä pyrinkin olemaan avoin uusille ideoille ja tulkinnan mahdollisuuksille. Aloitin runon tulkinnan aluksi intuitiivisesti lukemalla runoa sekä kirjoittamalla ja piirtämällä sen tuottamia ajatuksia työskentelypäiväkirjaani. Vasta tämän jälkeen perehdyin siihen analyyttisemmin, elementti kerrallaan käyttäen apunani runon tulkinnan oppaita. Välillä aiheen hahmottaminen tuntui vaikealta ja sekavalta. Työskentelyssäni lukeminen ja käytännön tekeminen vuorottelivat keskenään ja näin edeten palaset alkoivat loksahdela pikkuhiljaa paikoilleen. rytmin kuvaukset. Runon sisällön tarkastelu puolestaan jakaantui työskentelyn kuluessa viiteen osaan: aiheen ja tapahtumien, motiivin, teeman, omien merkitysten sekä runon sävyn kuvaamiseen. On kuitenkin tärkeää muistaa, että tekemäni jako on vain teoreettinen, ja käytännössä kategoriat ovat enemmän tai vähemmän sekoittuneet, sillä runo on aina kokonaisuus, jossa kaikki elementit ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Vaikka esimerkiksi rakenneteoksissa värin kautta runon sävy ja sen myötä myös sisällön tulkinta on läsnä, pyrin kuitenkin teoksissani painotetusti kuvaamaan aina tiettyä runon elementtiä kerrallaan.

runon semioottisen sisällön kuvaamiseen hyvin, sillä ne lisäsivät töiden vaikuttavuutta ja pyrkimystäni maalauksellisuuteen kuvittamisen sijasta. Runon sisällöstä tulee esiin vastakohtaisuutena etelä ja pohjoinen, joiden välissä runon muuttolintu matkaa. Tästä sai alkunsa ideani tehdä aiheesta triptyykki, jota varten tein suuremman 120x135x4,4 cm:n maalausalustan keskelle linnun matkaa kuvatakseni ja kaksi kapeampaa 75x135x4,4 cm:n alustaa sivuille kuvaamaan etelää ja pohjoista. Myöhemmin teoksesta muotoutui kuitenkin diptyykki. Näiden lisäksi tein kolme 70x70x4,5 cm:n maalausalustaa ajatuksenani maalata ainakin runon sävyteos tähän kokoon, sillä halusin teoksen olevan riittävän suuri välittääkseen valitsemani sävyn katsojalle tarpeeksi vaikuttavasti. Toisaalta en halunnut teoksen olevan myöskään liian suuri, ettei se vaikuttaisi liian yksitoikkoiselta tai hukuttaisi värimassallaan pienempien teosten huomiota. Maalausten kokoja ja muotoja suunnitellessani mietin runon lisäksi myös näyttelyn kokonaisuutta. Neliömäinen tai sitä lähenevä muoto yhdistää erikokoisia töitä keskenään. Toisaalta erikokoiset työt rytmittävät näyttelyä ja luovat jännitettä sen ulkoasuun. Koska valmiit leveäreunaiset maalausalustat ja kiilapuut olivat mielestäni kalliita ostaa, tein kiilapuut ja pingotin kankaat aluksi itse. Myöhemmin kun huomasin, etteivät tekemäni alustat riittäneet, ostin ajan puutteen vuoksi yhden ison ja osan pienistä maalausalustoista valmiina. 30 31

4.1 Runon rakenteen kuvaaminen ja tulkinta Runotekstistä voidaan erottaa toisistaan sen semanttinen merkitysten organisoituminen sekä sen ulkoinen muoto rakenneperiaatteineen. Nämä kaksi ulottuvuutta eivät kuitenkaan ole toisistaan riippumattomia. Runoteksti muodostaa rakenteellisen kokonaisuuden, komposition, jossa kullakin merkillä ja osatekijällä on funktionsa. Runon rakenteella on merkityksensä runon kokonaistulkinnalle. Se voi tukea runon sisältöä tai olla täysin vastakkainen ja ristiriidassa sisällön kanssa. (Palmgren 1986, 354 355.) Selkiyttääkseni omaa työskentelyäni jaoin runon rakenteen tarkasteluni seuraaviin kahteen kategoriaan: runon muodon ja runon rytmin kuvaamiseen. Tämä jako on kuitenkin vain näennäinen, sillä runon muoto on samalla sen rytmin osatekijä. Mielestäni jako kuitenkin laajensi näkökulmaani aiheeseen ja sen avulla löysin lisää erilaisia esitystapoja aiheeseen. Runon muodon kuvaamisen lähtökohtana käytin runon Internetissä julkaistua typografista muotoa. Runon typografiseen muotoon Aloitin runon rakenteen analysoimisen ja kuvaamisen tekemällä vaikuttavat säkeistöjen määrä, säkeiden määrä sekä säkeiden ja ensin teoksista luonnoksia tietokoneella. Tuloksena syntyi erilaisia niiden sanojen pituudet. Myös fonttien valinnalla voidaan vaikuttaa laatikkomaisia runon muotoa, sanarytmiä, tavurytmiä, vokaalirytmiä, runon typografiseen ulkoasuun, jolloin runoilija voi esimerkiksi tar- toistoa ja loppusointuja kuvaavia kaavioita. Periaatteenani koituksella pyrkiä muodostamaan runon typografian tietyn muo- pidin sitä, etten halunnut teoksissa olevan laisinkaan luettavaa toiseksi kuvarunoksi. Runon muodon tulkinnasta syntyi yhteensä tekstiä. Kuvasin siis kirjaimet neliöinä, jolloin sanoista muotoutui kahdeksan teosta, jotka kuvaavat runon kokonaismuotoa, säkeistömuotoa, pitkulaisia suorakulmaisia laatikoita. Sana- ja tavuväleihin sekä säkeistöjen säemuotoa sekä tekstimuotoa. Teoksissa olen korvan- väliin jätin tyhjää. Värin käytön pyrin pitämään minimissä, nut kirjaimet värillä, jotta katsojan huomio siirtyisi lukemisen sijaan sillä väri sinänsä sisältää aina jotain merkityksiä. Lisämerkityksiä tekstin muodon, sanojen pituuksien ja välimerkkien tarkasteluun. 32 välttääkseni käytinkin runon rakennetta kuvaavissa maalauksissa- 33 ni aluksi hyvin neutraaleja värejä kuten valkoista, mustaa ja harmaan eri sävyjä. Osassa rakennetta kuvaavista maalauksista päädyin kuitenkin lopulta käyttämään lisäksi myös punaisen sävyjä selkiyttääkseni teosten tulkinnan kuvausta. Käyttämäni värit pyrin valitsemaan mielestäni runon hengen mukaisesti. Osasta teoksistani olen maalannut useamman version. Mielestäni useampi kuvaustapa onkin perusteltua, sillä eiväthän katsojatkaan hahmota asiaa aina samalla tavalla. Lisäksi teosten toistaminen ja sarjallisuus tukevat myös runossa ilmenevää sisällöllistä ja rytmillistä toistoa. 4.1.1 Runon muoto

Runon kokonaismuoto Runon kokonaismuotoa kuvatessani pelkistin aluksi runon muodon sen ääriviivojen mukaisesti yhdeksi kappaleeksi kuvion 1 havainnollistamalla tavalla. Teoksissa Kokonaismuoto 1 (kuva 2) ja Kokonaismuoto 2 (kuva 3) olen muunnellut taustan ja kappaleen väriä. Kokonaismuoto 3 (kuva 4) teokseen olen maalannut runon kokonaismuodosta pohjapiirrosten tapaan ainoastaan ääriviivat näkyviin. Teoksista voi havaita, ettei runon muoto ei ole kovin rikkonainen. Runo lähestyykin hieman typografiselta muodoltaan nelikulmiota, sillä säkeiden pituudet ovat suhteellisen lähellä toisiaan. Tästä sekä Säkeistömuoto 1 ja 2 (kuvat 5 ja 6) teoksista huomaa myös sen, ettei Muuttolintu-runo ole esimerkiksi kuvaruno. -Muuttolintu- Taistele! lennä! lintu elämän tiellä, kulje pohjoiseen kun värit kukkivat siellä, älä anna aurojen houkuttaa etelään, kun siipesi taittuvat ilmojen viedä. Taistele! lennä! lintu elämän tiellä, kulje pohjoiseen kun hallat varttuvat siellä, älä anna siipiesi pysähtyä hetkeksikään, niin sydämesi taivu ei tuiskujen viedä. Kuvio 1. 2. Kokonaismuoto 1, 2007, öljy kankaalle 20 x 20 cm 3. Kokonaismuoto 2, 2007, öljy kankaalle 20 x 20 cm 4. Kokonaismuoto 3, 2007, öljy kankaalle 20 x 20 cm 34 35

Runon säkeistömuoto Runon säkeistömuotoa kuvaamaan tein kaksi teosta. Ensimmäisessä teoksessa Säkeistömuoto 1 (kuva 5) olen kuvannut runon säkeistöjen muotoa niiden typografian muodostamien ääriviivojen mukaisesti kahdeksi kappaleeksi pelkistettynä. Kuvio 2 havainnollistaa säkeistöjen muodon hahmottamista. Toisessa teoksessa Säkeistömuoto 2 (kuva 6) olen kuvannut vain säkeistöjen ääriviivat. Teoksista on havaittavissa runon jakautuminen kahteen säkeistöön sekä säkeistöjen rakenteellinen yhteneväisyys. Taistele! lennä! lintu elämän tiellä, kulje pohjoiseen kun värit kukkivat siellä, älä anna aurojen houkuttaa etelään, kun siipesi taittuvat ilmojen viedä. Taistele! lennä! lintu elämän tiellä, kulje pohjoiseen kun hallat varttuvat siellä, älä anna siipiesi pysähtyä hetkeksikään, niin sydämesi taivu ei tuiskujen viedä. Kuvio 2. 5. Säkeistömuoto 1, 2007, öljy kankaalle 20 x 20 cm 6. Säkeistömuoto 2, 2007, öljy kankaalle 20 x 20 cm 36 37

Runon säemuoto Runon tekstimuoto Teoksessa Säemuoto (kuva 7) kuvaan runon säemääriä sekä niiden pituuksia. Teoksesta on havaittavissa runon kahdeksan säettä, jotka jakautuvat tasaisesti kahteen säkeistöön. Lisäksi siitä on nähtävissä kunkin kahdeksan säkeistön pituudet, jotka lähenevät toisiaan. Runossa pisimpiä ovat molempien säkeistöjen toiset säkeet. Kuvio 3 havainnollistaa Säemuoto-teoksen muotoutumista. Teoksissa Tekstimuoto 1 (kuva 8) ja Tekstimuoto 2 (kuva 9) kuvaan runon typografista tekstimuotoa. Niissä on nähtävissä runon sanamäärät ja niiden pituudet sekä välimerkit. Näiden teosten syntymistä havainnollistan kuviossa 4. Teoksia tehdessäni mietin, että olisi ollut mielenkiintoista kokeilla myös sellaisten teosten tekemistä, joissa olisin lähtenyt eri tavoin muuntelemaan runon typografista ulkomuotoa kuvarunojen tapaan esimerkiksi linnun muotoon. Kuitenkin ajanpuutteen vuoksi rajasin kuvarunojen tekemisen pois. Taistele! lennä! lintu elämän tiellä, kulje pohjoiseen kun värit kukkivat siellä, älä anna aurojen houkuttaa etelään, kun siipesi taittuvat ilmojen viedä. Taistele! lennä! lintu elämän tiellä, kulje pohjoiseen kun hallat varttuvat siellä, älä anna siipiesi pysähtyä hetkeksikään, niin sydämesi taivu ei tuiskujen viedä. -Muuttolintu- Taistele! lennä! lintu elämän tiellä, kulje pohjoiseen kun värit kukkivat siellä, älä anna aurojen houkuttaa etelään, kun siipesi taittuvat ilmojen viedä. Taistele! lennä! lintu elämän tiellä, kulje pohjoiseen kun hallat varttuvat siellä, älä anna siipiesi pysähtyä hetkeksikään, niin sydämesi taivu ei tuiskujen viedä. 7. Säemuoto, 2007, öljy kankaalle 20 x 20 cm 8. Tekstimuoto 1, 2007, öljy kankaalle 20 x 20 cm 9. Tekstimuoto 2, 2007, öljy kankaalle 20 x 20 cm Kuvio 3. Kuvio 4. 38 39

4.1.2. Runon rytmi Runon rytmi on runoilmaisun olennainen piirre. Runot voidaan jakaa mitallisiin tai vapaisiin runoihin. Mitallisen runon rytmi on säädelty niin, että siitä on tunnistettavissa jokin yleisesti käytetty runomitta. Vapaarytmiset runot eivät sitoudu tiettyihin kaavoihin. Vapaus ei kuitenkaan tarkoita rytmin puuttumista. Mitallisen runon rytmiin olennaisesti vaikuttavia tekijöitä ovat tavujen laatu eli paino, pituus, laajuus ja määrä. Tämän lisäksi niin mitallisessa kuin vapaassakin runossa rytmiä luovat sanasto, äänteiden käyttötapa, säe- ja säkeistörakenne sekä lisäksi runon ilmaisujen suhde kieliopin vaatimuksiin tai tapoihin. Rytmi siis käsittää runon kaikkien ainesten sisäisen ja keskinäisen liikkeen. (Kainulainen 2007, 69 71, 90 91.) Pelkistetysti määriteltynä rytmi on osan ja kokonaisuuden suhde, johon liittyy toistoa, variointia ja rinnastuvuutta eli parallelismia. Rytmi vie ja siivittää lukemista, toisaalta myös pysäyttää ja pidättelee. Se merkitsee runon etenemistä ja jatkuvuutta alusta loppuun. Rytmi näyttäytyy auditiivisuuden lisäksi myös visuaalisesti tekstin asettumisessa luetulle pinnalle, sen näkyvässä hahmottumisessa kuten säkeiden pituuksissa, käytetyissä merkeissä ja tyhjissä tiloissa. (Haasjoki 2007, 93 94, 115.) vielä runoilijalta itseltään. Tämän perusteella katsoin järkevimmäksi keskittyä teoksissani kuvaamaan runon auditiivisen painollisten ja painottomien tavujen sijasta runon muita lähinnä visuaalisesti tekstistä nähtäviä rytmitekijöitä, kuten säkeistö- ja säemuotoja, tavujen ja sanojen pituuksia, vokaali- ja konsonanttirytmiä, toistoa sekä riimitystä. Säe- ja säkeistörytmi Muuttolintu-runo jakautuu rytmillisesti kahteen säkeistöön. Molemmat säkeistöt puolestaan jakautuvat neljään säkeeseen. Runon säe- ja säkeistörakenne on siis toistuva. Runon säe- ja säkeistörytmiä kuvaamaan tein teokset Säerytmi (kuva 10) ja Säkeistörytmi (kuva 11). Molemmissa teoksissa pyrin mahdollisimman pelkistettyyn kuvaukseen jättäen värit kokonaan pois, sillä mielestäni rytmi välittyy niistä paremmin ilman värin käytön tuomia mahdollisia muita merkityksiä. Aiemmin mainituissa teoksissa Säkeistömuoto ja Säemuoto (kuvat 5 ja 6) olen huomioinut säkeiden määrän ja pituudet. Säe- ja säkeistörytmiä kuvaavissa teoksissa keskityn kuitenkin esittämään pelkästään säkeiden ja säkeistöjen määrää, sillä yksi runon rytmin tekijöistä on sen säkeiden ja säkeistöjen määrällinen toisto. Teosten rytminen oivallus syntyy siis kolmiulotteisten kappaleiden luomien viivojen määrällisestä toistosta. 10. Säerytmi, 2007, öljy ja makaroni kankaalle, 20 x 20 cm 11. Säkeistörytmi, 2007, öljy ja makaroni kankaalle, 20 x 20 cm Analysoidessani Muuttolintu-runoa laskin sen tavujen määriä sekä painollisia ja painottomia tavuja. Tällöin huomasin, ettei runon rytmi rakentunut minkään perinteisen mitan varaan, vaan se on vapaamittainen 40 runo. Ollakseni täysin varma asiasta, varmistin asian 41