YMPÄRISTÖKESKUS TALOUSARVIOESITYS 2017
TALOUSARVIOESITYKSEN KESKEISET PERUSTELUT Kaupunginhallituksen Ympäristökeskukselle antama raami on 516 000e. Ympäristökeskuksen talousarvioesitys vuodelle 2017 on 554 839e, mikä ylittää hallituksen antaman raamin 38 839e. Rakentamisen määrä on laskenut Kankaanpäässä merkittävästi vuodesta 2015 lähtien. Tästä johtuen Ympäristökeskuksen rakennusluvista, tonttien myyntituotoista ja kiinteistötehtävien myyntituotoista saatava tulo on pienentynyt merkittävästi. Kaavoituksen osalta isojen tuulivoimahankkeiden loppuminen näkyy myös pienentyneinä tuloina.
TALOUSARVIOESITYKSEN KESKEISET PERUSTELUT Ympäristökeskuksen talousarvioesityksen 2017 laadinnan keskeinen tavoite on ollut keskuksen toimintamenojen pienentäminen. Talousarvioesityksessä on toimintamenoja pystytty vähentämään vuoden 2015 tilinpäätöksestä 112 860 euroa eli 11,5%. Henkilöstöä on esitetty vähennettäväksi yhdellä henkilöllä. Toimintatuloja lisätään taksojen tarkistuksella. Ympäristökeskuksessa ei nähdä mahdollisena toimintamenojen suurempaa karsimista, ilman että se vaarantaisi keskukselle asetettujen tehtävien hoitamista. On oletettavaa että, rakentamisen määrä alkaa kasvaa lähitulevaisuudessa. Tällöin myös keskuksen toimintatuotot kasvavat.
YMPÄRISTÖKESKUKSEN ROOLI JA MISSIO KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN ORGANISAATIOSSA Ympäristökeskuksen tärkein rooli on luoda edellytyksiä kaupungissa tapahtuvalle rakentamiselle ja määrittää eri toiminnoille parhaiten soveltuvat alueet. Tärkeässä roolissa ovat myös elinympäristön toimivuus, viihtyisyys ja turvallisuus. Yhdyskuntarakenteellisissa ratkaisuissa pyritään myös kaupungin talouden kannalta edullisiin ratkaisuihin. Keskuksen missiona on palvella kuntalaisia ja yrityksiä rakentamiseen liittyvissä asioissa ja edistää Kankaanpään kehittymistä vahvaksi seutukeskukseksi.
MERKITTÄVÄT RAKENTEELLISET MUUTOKSET KESKUKSEN TOIMINNASSA, JOILLA HAETTU TOIMINTAKULUJEN PIENENTÄMISTÄ. Ympäristökeskuksen vakituinen henkilökunta on vähentynyt vuosien 2012-2016 aikana 4 hengellä (vähennys 24%). Toimintatuottoja on lisätty palveluiden myyntiä lisäämällä ja taksoja tarkistamalla. Keskuksen toimintakulut ovat vähentyneet kuuden vuoden aikana (2010-2016) (1 034 627e-870 889 e) 163 740e= 15,8%.
YMPÄRISTÖKESKUKSEN TOIMINTA 2017 Keskuksen toimintaa on viime vuosina kehitetty jakamalla vastuuta työntekijöille ja lisäämällä yhteistyötä keskuksen yksiköiden välillä. Toiminta on muotoutunut paljolti itseohjautuvaksi ja henkilökunta on ollut motivoitunutta. Myös henkilökunnan kouluttautumista on tuettu. Aalto yliopiston koulutuksessa on viime vuosina käynyt 4 henkilöä ja tällä hetkellä Aalto yliopiston koulutuksessa on yksi henkilö. Henkilöstöresursseista osa on toteutettu määräaikaisina, jolloin henkilökunnassa voidaan joustaa suhdanteiden ja naapurikuntien tarpeiden mukaan.
KAAVOITUS 2017 Vuonna 2017 kaavoituksen osalta keskeiset asiat: Halmeen teollisuusalueen asemakaavoitus Kulttuurikampusalueen asemakaavoitus Seudullisen yhteistyön jatkaminen ja kehittäminen Hankekaavojen nopea toteutus Tavoite ulosmyytävästä kaavoitustyöstä vuodelle 2017 69 000e KAAVOITUSKATSAUS 2016 JA KAAVOITUSOHJELMA 2017-2019 TALOUSARVIOESITYKSEN LIITTEENÄ.
KAAVOITUS JA KESKUKSEN HALLINTO VUOSINA 2011 2017 HALLINNON KULUT VUODELLE 2017 =71 886e TOIMINTAKULUT TP2011 TP2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 KS 2016 LKES 2017 419 490e 450 879e 389 444e 391 210e 436 779e 301 397e 294 765e Vuosilla 2012-2015 tuulivoimakaavoituksen kuluja. TOIMINTATUOTOT TP2011 TP2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 KS 2016 LKES 2017 108 555e 173 647e 232 915e 174 712e 169 114e 107 600e 71 250e TOIMINTAKATE TP2011 TP2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 KS 2016 LKES 2017 310 935e 282 878e 161 992e 216 498e 267 666e 194 367e 223 515e
RAKENNUSVALVONTA 2017 Vuonna 2017 rakennusvalvonnan osalta keskeiset asiat: Rakentamisen vähäisyydestä johtuen ei eläkkeelle jäävän tarkastusinsinöörin paikkaa täytetä toistaiseksi. Keskeneräisten rakennushankkeiden saattaminen ajantasalle. Luvattoman rantarakentamisen selvitysprosessin eteenpäin vieminen. Selvitetään sähköisen lupaprosessin käyttöönoton mahdollisuutta.
RAKENNUSVALVONTA VUOSINA 2011 2017 TOIMINTAKULUT TP2011 TP2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 KS 2016 LKES 2017 177 209e 166 680e 175 517e 172 543e 172 048e 181 379e 144 053e TOIMINTATUOTOT TP2011 TP2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 KS 2016 LKES 2017 95 819e 97 224e 76 270e 115 925e 76 866e 71 000e 65 000e TOIMINTAKATE TP2011 TP2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 KS 2016 LKES 2017 76 075e 66 572e 99 247e 39 485e 94 438e 110 379e 79 053
MITTAUS- JA KIINTEISTÖTOIMI 2017 Vuonna 2017 mittaus- ja kiinteistötoimen osalta keskeiset asiat: Korkeusjärjestelmän muutoksen loppuun saattaminen Kartaston ajan tasalla pitäminen Kiinteistömittaukset rakennusluvan myöntämistä pitkittämättä Maastomittauksien tekeminen kohtuullisessa ajassa Määräalojen vähentäminen kaupungin rekisterialueella Paikkatiedon ylläpito ja käytön lisääminen Kaupungin metsien hoito tuottavasti
MITTAUS- JA KIINTEISTÖTOIMI VUOSINA 2011 2017 TOIMINTAKULUT TP2011 TP2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 KS 2016 LKES 2017 384 858e 423 758e 421 128e 433 253e 374 922e 410 610e 432 071e TOIMINTATUOTOT TP2011 TP2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 KS 2016 LKES 2017 386 363e 356 787e 310 853e 361 556e 264 796e 197 040e 179 800e TOIMINTAKATE TP2011 TP2012 TP 2013 TP 2014 KS 2015 LKES 2016 LKES 2017-1 668e 64 778e 112 896e 73 988e 208 974e 213 570e 252 271e
YMPÄRISTÖKESKUKSEN TOIMINTAKULUT VUOSINA 2010 2017 TP2010 TP2011 TP2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 KS 2016 LKES 2017 1034 627e 981 557e 1 041 317e 986 089e 997 006e 983 956e 893 456e 870 889e TOIMINTAKULUJEN ERO/SÄÄSTÖ VUODEN 2010 JA VUODEN 2017 VÄLILLÄ 163 740e = 15,8%
YMPÄRISTÖKESKUKSEN TOIMINTATUOTOT JA TULOS VUOSINA 2010 2017 TOIMITATUOTOT TP2010 TP2011 TP2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 KS 2016 LKES 2017 458 662e 590 737e 627 658e 620 038e 652 193e 510 775e 375 640e 316 050e TULOS TP2010 TP2011 TP2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 KS 2016 LKES 2017 575 963e 392 671e 410 775e 374 135e 332 794e 472 229e 518 316e 554 839e
VUONNA 2014 LAADITUN TASAPAINOTUSOHJELMAN VAIKUTUS VUODEN 2017 TALOUSARVIOON TASAPAINOTUSOHJELMASSA ESITETYT MUUTOKSET: Kaavamuutostulojen lisääminen esim. rantakaavamuutokset lisätulo 3500e/vuosi Maksullisen kaavoituksen myynnin lisääminen naapurikunnille lisätulo 5000e/vuosi Teollisuustonttien hinnantarkistus 2e/m2 4e/m2 lisätulo 28 000e/vuosi Henkilöstön vähentäminen yhdellä hengellä 2017 TASAPAINOTUSOHJELMAN VAIKUTUS TALOUSARVIOON Kaavoitustuloja on lisätty laajentamalla kunnan kaavoitusta myös rantakaavoihin. Naapurikuntien peruskaavoitus on pysynyt ennallaan. Tonttimyynti on Kankaanpäässäkin hiljentynyt joten teollisuustonttien hinnantarkistusta ei ole suoraan voitu viedä talousarvioon. Teollisuustonttien hintaa on laskettu (3e/m2) Vakituista henkilöstöä on vähennetty 1,5 henkilötyövuotta
TOIMIALAN TULEVAISUUS Näköpiirissä on ympäristökeskuksen toimialaan vaikuttavia muutoksia lähivuosina: Rakennusvalvonnan toiminnan valtakunnallinen uudistus, jolla luodaan rakennusvalvonnasta seudullisia/ maakunnallisia kokonaisuuksia. Mahdollisia malleja on useita. Kuntien kustannukset ovat poistumassa. Pohjois-Satakunnan kuntien mahdolliset kuntaliitokset ja uudet yhteistyörakenteet voivat tuoda muutosta Ympäristökeskuksen toimialaan.