Sosiaalihuollon uudet virrat? EP 19.9.2012
Sosiaalihuollon rooli hyvinvoinnin edistäjänä ihmisten tuen ja huolenpidon tarpeisiin (taloudellinen, toimintakykyyn liittyvä, elämänhallintaan liittyvä jne.) vastaaminen vahvoja ytimiä sosiaalityö ja toimeentuloturva yhteiskuntapoliittinen inkluusio- ja koheesiotehtävä olennaista onnistumiselle ovat yhteistyösidokset asumiseen, työhön, terveyteen, koulutukseen, liikkumiseen
Kompastuskiviä väestöryhmien väliset erot hyvinvoinnissa pahoinvointi kasautuu sote-palvelujen saatavuus: monet peruspalvelut eivät vastaa tarpeita eivätkä suosituksia yhä useampi lapsi ohjataan erityispalveluihin mielenterveyshäiriöt merkittävin työkyvyttömyyttä aiheuttava sairausryhmä; vain osa mielenterveyden häiriöistä kärsivistä aikuisista on hoidon piirissä syrjäytyminen siirtyy sukupolvesta toiseen
Myös sosiaalinen pääoma kasautuu Sukulaisten ja ystävien apu on vähäisintä siellä, missä avuntarve on suurin ja vahvinta siellä, missä resurssit jo muutenkin ovat suurimmat. Työttömien kotitaloudet saivat vähemmän apua kuin työllisten, myös eläkeläisten ja pitkäaikaissairaiden kotitaloudet saivat vähemmän apua kuin työllisten. Hyvinvointipalveluiden leikkaukset näyttävät heikentävän mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön: kattavan julkisen sektorin maissa ihmisten välinen etäisyys on pienempi ja ihmiset luottavat enemmän toisiinsa, jolloin kanssakäyminen helpottuu. (Riitta Hanifi, Hyvinvointikatsaus 4/2012)
Luottamus & yhteiset päämäärät? Taloudellinen huono-osaisuus on vahvasti yhteydessä muihin elämänalueisiin. Se ilmenee muun muassa tyytymättömyytenä elämään, terveysongelmina sekä heikentyneenä luottamuksena muihin ihmisiin ja yhteiskunnallisiin instituutioihin. (Niemelä & Saari (toim.) Huono-osaisten hyvinvointi Suomessa. Kela 2013.) Mitä kaupallisempi ympäristö on, sitä enemmän kuuluu olla kova ja pitää omista oikeuksista kiinni. Pitkään luultiin, että kaikki päämäärät ovat samanarvoisia Niin ei olekaan. Toiset tavoitteet ovat meille enemmän hyväksi kuin toiset. (Filosofi Frank Martela, HS 18.8.2013)
Keskustelu hyvinvointivaltion uudistamisesta: työvoiman tarjonnan määrän kasvattaminen työnteon kannustavuus järjestelmien rakenteelliset muutokset Hyppy nuoruudesta aikuisuuteen on aikamme suuri sosiaalinen kysymys. (Joakim Palme)
Nuorisotakuu Nuorisotakuuta pohtinut työryhmä asetti tavoitteeksi, että vuonna 2016 päästään ns. normaalitilanteeseen, jossa nuorten palveluverkosto toimii, eikä nuorissa aikuisissa ole laajassa mittakaavassa yhteiskunnalliseen marginaaliin ajautuneita henkilöitä. Jotta palveluverkosto saadaan toimimaan siten, että myös kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat nuoret tulevat autetuiksi, on tärkeää kytkeä sosiaalityön, sosiaalisen kuntoutuksen ja nuorten sosiaalipalvelujen kehittäminen tiivisti mukaan nuorisotakuuseen.
Eduskunta 5.9.2013: Meillä ei ole tänä päivänä varaa kaikkeen sellaiseen mihin meillä on joskus ollut. (Pääministeri Katainen) "Hallitus on asettanut kunnianhimoisen tavoitteen, miljardin, jolla kuntien tehtäviä pitäisi pystyä karsimaan. Toinen miljardi kerätään verotuksen keinoin (Valtiovarainministeri Urpilainen)
Rakennepoliittisia toimenpiteitä (29.8.2013) Valmistellaan selvitys sosiaali ja terveydenhuollon monikanavaisen rahoituksen purkamisen vaihtoehdoista ja vaikutuksista asiakkaan asemaan ja oikeuksiin, palvelujen saatavuuteen, etuuksiin, sosiaali ja terveydenhuoltojärjestelmään ja kansantalouteen. Edesautetaan tehokkaampaa työnjakoa palvelujen tuotannossa väljentämällä kelpoisuusvaatimuksia mm. julkisen sektorin palvelutuotannon eri tehtävissä. Kehitetään työikäisillä osallistavaa sosiaaliturvaa (toimenpideohjelmassa määritellään sisältö, selkeytetään lainsäädäntöä ja monipuolistetaan osallistumisen mahdollisuuksia hyödyntäen mm. sosiaalista ja muuta kuntoutusta, koulutusta sekä työvoimahallinnon keinoja. ko. toimenpiteiden tarjontaa laajennetaan kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja kotitalouksissa.
Toimeenpano: Osallistavan sosiaaliturvan osalta laaditaan syksyn 2013 aikana toimenpideohjelma, määritetään sisältö, selkeytetään lainsäädäntöä sekä monipuolistetaan osallistumisen mahdollisuuksia ja lisätään kuntien roolia. Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioiva työryhmä (TEOS) pohtii osallistavia palveluita ja niihin liittyviä kannustimia kunnissa. Työryhmä antaa toimenpide-ehdotuksensa vuoden loppuun mennessä.
Korjattavaa Lainsäädännön ongelmina ovat sen vaikeaselkoisuus ja pirstaleisuus, jotka johtavat lain kirjaviin tulkintoihin ja erilaisiin toimintakäytäntöihin eri kunnissa. Vastaajat toivoivat, että asiakkaille voitaisiin tarjota palveluja yksilöllisen tarpeen, eikä diagnoosin tai työmarkkina-aseman perusteella, kuten nyt tapahtuu. Yhteistyötä ja työnjakoa erityisesti sosiaalitoimen ja työ- ja elinkeinohallinnon välillä pitäisi parantaa. (Tiedote 150/2013, Raportteja ja muistioita 2013:23)
Kaste osaohjelma II opetuksia: perus- ja erikoispalvelujen suhteen muutos: irti poislähettämisen kulttuurista! havahduttu osallisuuden merkitykseen yhteisön elämässä ja asiakkaan omien asioiden käsittelyssä kohtaamiset ongelmien varhaiseksi tunnistamiseksi palvelujärjestelmän oltava valppaana koko lasten kouluajan!
Uuden SHL:n valmisteluvaiheet Väliraportti 6/2010: STM selvityksiä 2010:19. Loppuraportti 9/2012: STM raportteja ja muistioita 2012:21. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän muistiosta annettiin lausuntoja yhteensä 130 kpl. Käynnissä virkamiesvalmistelu lausuntojen ja muun aineiston pohjalta.
Lausuntopalaute kaikki pitävät uudistusta tärkeänä ennaltaehkäisy, varhainen tuki ja asiakaslähtöisyys oikeita tavoitteita lakiehdotus vaikeaselkoinen; asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet jäävät epäselviksi perustuslain vaatimus säännösten täsmällisyydestä ei täyty kustannusvaikutuksia on vaikea arvioida; esityksestä ei käy ilmi, mikä muuttuu tulossa niin paljon muutoksia, että uusi versio edellyttää uutta lausuntokierrosta (1/14)
Olennaisina tavoitteina on terävöittää työskentelymallia estää väliinputoamiset varmistaa toimiva yhteistyö.sillä yhteiskunnallisissa ongelmissa on parempi luottaa rakenteellisiin ratkaisuihin kuin ihmisten hyvään tahtoon! (Professori Terttu Utriainen)
KIITOS!