Demokratiatyöryhmä 4.4.2014 klo 14-16 Päijät-Hämeen liitto
Työryhmän työskentely jäljellä olevissa kokouksissa 1) Työryhmä muodostaa 1 tai 2 lähidemokratian toteuttamisen mallia, ehdotuksen hyödynnettäviksi tavoiksi asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantamiseksi ja esityksen aluejaon malliksi. 2) Demokratiatyöryhmä määrittelee selvityksen aikana alueellisuuden käsitteen. Miten alue määritellään uudessa kunnassa sekä sovelletaanko aluedemokratiaa ja osallistumista samankaltaisena koko uuden kunnan alueella. Paikalliset erityispiirteet tulee ottaa mahdollisimman hyvin huomioon kuntaliitosta suunniteltaessa ja vaikutuksia arvioitaessa. 3)Työryhmän ottaa valmistelussa huomioon myös muut vaikuttamisen ja osallistumisen keinot ja tehdä niiden hyödyntämisestä esitys. 4) Työryhmä laatii arvion yhdistymisen eduista ja haitoista demokratian näkökulmasta koko yhdistymisalueen osalta.
Työryhmän työskentely 4.4 (kohdat 1 ja 2) Työryhmän jäsenet jaetaan kahteen ryhmään tehtävänään: käydä läpi alueellisen toimielimen tehtäviä ja päätösvaltaa, organisoitumista, maantieteellistä aluetta ja rahoitusta.
Toimielimen päätösvalta, esimerkkejä Opetus - Peruskoulut - Lukio Varhaiskasvatus - Päivähoidon järjestäminen Ruokahuolto - erityisesti opetus ja vk-palvelut Tekninen toimi Kaavoitus / rakennusvalvonta Lausuntaoikeus vai päätöksenteko Kiinteistönhoito Tiealueiden talvihuolto Liikuntapaikkojen hoito Hallussa olevien kiinteistöjen siivouspalvelu Tilahallinto? Palveluliikenne Yksityistieasiat Vesihuolto Kulttuuri ja vapaa-aikatoimi - Nuorisopalvelut - Liikuntapalvelut - Kirjastopalvelut - Kulttuuripalvelut - Avustukset Alueen yleinen kehittäminen ja edunvalvonta - miten?
Työryhmä 1 Vellamo ALUE: 5/6 aluelautakuntaa jotka keskittyisi nykyistä kuntarajaa mukaellen annettujen tehtävien mukaisesti. Toimielimen jäsenten valintatapa? VALINTA: uuden kunnan valtuusto valitsee vaalikelpoinen kyseisellä? Valtuutettuja tietty määrä, pitääkö asua alueella tietty määrä? Äänestysalue
Työryhmä 1 Vellamo PÄÄTÖSVALTA: - SIVISTYS: Aluelautakunta koulujen johtokuntana? Mitä tarkoittaisi alueellisesti? - MRL rakennusvalvonta, jonkinlainen rajoitettu paikallinen lausuntovalta alueellisesti, asemakaavan lausuntaoikeus? Paikalliselle viranomaiselle se päätäntäoikeus mikä lain puitteissa on -RAHOITUS: -Seuraa alueen palvelun laatua, hoitoa - budjettivalta: kulttuuri ja harrastetoiminnan tukeminen
Työryhmä 1, Vellamo Toimielimen maantieteellinen alue? - Työskentely muuttuu jos on pienempi, yhdistetty tai nykyinen peruskunta - Aluevaltuusto johon kasattaisiin eri näkökulmista päätöksenteko/lausuntoja. Merkityksen kasvattaminen, tärkeä aluevaltuusto. - Vanha kunta ja sille riittävä resurssi. - Yksi aluelautakunta perustuen vanhaan kuntarajaan, riittävästi resursoitu.
Työryhmä 2, Diabaasi Rakenne - vaaleilla valittu kunnanosavaltuusto Oma budjetti Toimielimen päätösvalta, tehtävät? -Opetus - Perusopetus paikallisella tasolla - 2-aste kunnalla keskitetyst Varhaiskasvatus - Päivähoito alueellisesti Tekninen toimi - yksityistiet, liikuntapaikat jne. alueellisesti, budjettivalta / valtuus päättää määrärahoista - kaavoitus, rakennusvalvonta jne. <-> lausunnot, ei budjettivaltaa Kiinteistönhoito - esim. tiealueiden talvihuollon kilpailutukset ja jätehuollon kilpailutukset tulee säilyttää alueellisina Vesihuolto ja viemäröinti - lausunnot aluevaltuustoilta, järjestämisvastuu keskitetysti
Työryhmä 2, Diabaasi Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi - nuorisopalvelut - liikuntapalvelut - kirjastopalvelut - kulttuuripalvelut - avustukset (kulttuurijärjestöt, urheiluseurat) kaikki edellä mainitut tyypillisesti aluevaltuuston asioita näihin rahoitus Esim. Sibelius-talo ja kaupunginteatteri, urheilukeskus tarkastelun ulkopuolelle => Palvelee jopa Päijät-Hämettä laajempaa aluetta
Työryhmä 2 Diabaasi Joukkoliikennelautakunta Jätelautakunta Ympäristölautakunta Rakennuslautakunta (Tekninen lautakuntakunta) <= Jo nyt osittain KESKITETYSTI Näihin a) lausunnonannot b) osallistuminen lautakunnan jäseninä paikallinen edustus huomioitava Alueen yleinen kehittäminen ja EDUNVALVONTA ALUEVALTUUSTOT antavat lausuntoja ja synnyttävät uusia ideoita!
Maantieteellinen alue -Harkittava z tavoite => kunnanosavaltuustoja myös Lahden alueella - Esim. Lahden länsiosa + Salpakangas - Esim. Ahtiala, Karisto, Villähde -- Kärkölä, Iitti ja Hämeenkoski itsessään ehjiä kokonaisuuksia samoin Hollolan Vesikansa + Mukkula -Muodostuisi n. 8-9 kunnanosavaltuustoa
Työryhmien esittelyn jälkeen käydystä keskustelusta poimittua - Kaupunginosavaltuuston toiminnassa huomioitava uuden kunnan näkökulma - On katsottava karttaa, huomioitava muuttunut asuinympäristö. Miten maaseudun 1500 km2 elinkeino- ja yhdyskuntapolitiikka hoidetaan? Haja-asutuslautakunta, maaseutulautakunta? Kunnan asukkaiden yhtävertainen kohtelu, tieavustuksissa esim. - Tällaisina asioina yksityistieasiat, ely, eu-tukiasiat, elinkeino- ja syrjäseutuasioiden tuntemus - Maantieteellinen asema ratkaisee, oltava paikallistuntemusta ja tunnettava kulttuurierot - Ruokahuolto puhuttava laajemminkin. Omavaraisuusaste, huoltovarmuus. Lähiruoka ja sen erityisasemaa palvelemassa 150 000 asukkaan huoltoa. Lahti Aqua ravinteet ja pellot, kestävän kehityksen tiellä. -Itse itsemme työllistäminen kaikessa minkä laki sallii. Olisiko riittävän suuri alue tähän? - Tulevaisuustyötyhmä pohti juuri tätä. Elinkeinopolitiikkaa, ja maaseutupoliittinen ohjelma. Jo nyt ympäristölautakunnassa tämänlainen tavoite asetettu. Ei turhaa vastakkainasettelua.