Alueellista demokratiaa?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alueellista demokratiaa?"

Transkriptio

1 Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Kuntalaisena Salossa Salo Ritva Pihlaja

2 Selvitystyön tarkoitus oli tuottaa tietoa demokratian sekä kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamis- mahdollisuuksien kehittämisestä lainsäädäntötyön pohjaksi, avuksi muuhun valmistelu- ja kehittämistyöhön sekä käytännön toiminnan kehittämiseen kunnissa.

3 Raportin sisältö OSA I 1. Johdanto 2. Alueelliset toimielimet Suomessa 3. Kahdeksan esimerkkipaikkakuntaa, yksitoista alueellista toimielintä 4. Havaintoja ja pohdintaa esimerkkien pohjalta 5. Demokratian alueelliset toimintamallit Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa 6. Ehdotukset OSA II 7. Osallistuva budjetointi

4 Alueelliset toimielimet: monenkirjava joukko 63 alueellista toimielintä 59 kunnassa 23 eri nimikkeellä kaikkialla Suomessa eniten Kainuussa ja Lapissa kaikenkokoisissa kunnissa

5 Suurin osa toimielimistä on keskustelufoorumeita 90 % keskustelufoorumeita informaation jakamista, keskustelua, aloitteita, esityksiä, lausuntoja näistä vajaalla puolella on taloudellista päätösvaltaa, pääasiassa kylätoiminta-avustuksista 10 %:lla päätös- ja toimivaltaa em.tehtävien lisäksi kunnan myöntämää päätös- ja toimivaltaa taloudellinen päätösvalta mittavampaa ja monialaisempaa

6 Kahdeksan esimerkkipaikkakuntaa, yksitoista alueellista toimielintä Asukkaita Toimielin Vantaa Aluetoimikunnat (7+1) Oulu Rovaniemi Salo Aluetoimikunnat (5) Mikkeli Suomussalmi Sonkajärvi Posio Alueelliset yhteistyöryhmät (16, vuoden 2013 alusta 22) Aluelautakunnat (1, vuoden 2013 alusta 6) Kylien neuvottelukunta Aluejohtokunnat (2, vuoden 2013 alusta 4) Kylien neuvottelukunta Kyläparlamentti Aluelautakunta Kyläparlamentti Kyläneuvosto

7 Akilleen kantapäitä - alueelliset toimielimet ja kuntaorganisaatio toimivat toisistaan irrallaan - kuntaorganisaatio ei hyödynnä - alueellinen toimintatapa usein ristiriidassa kunnan johtamiskäytäntöjen kanssa - tunnetaan huonosti - tehtävät ja rooli epäselvät - toimielinten elinkaari usein lyhyt, myös kehittäminen lyhytjänteistä Pihlaja 2012

8 Mahdollisuuksia Pihlaja pitkään toimineilla aluelautakunnilla vahva asema käytännön toimijana ja kehittäjänä + paikallista aktiivisuutta ja vastuunottoa, myös vaikeissa päätöksissä + huomioivat kuntalaisille tärkeitä asioita, jotka ovat "liian pieniä" tavalliselle päätöksentekokoneistolle + sektoreiden välistä konkreettista yhteistyötä + ovat kanava rekrytoida uusia päättäjiä ja monipuolistavat tapoja osallistua

9 Selvitystyön ehdotukset 1. Kukoistava kansalaisyhteiskunta 2. Vahva aluelautakunta 3. Lähikunta

10 Lähtökohta 1. Kukoistava kansalaisyhteiskunta Lähi- ja paikallisyhteisöjä sekä kansalaisyhteiskuntaa on vahvistettava. Vain siten ne toimivat ja ottavat vastuuta. Kuntalaki Käytännössä Lisätään ja kehitetään kunnan, kuntalaisten ja kunnan osa-alueiden vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Lain tulee velvoittaa nykyistä suunnitelmallisempaan ja vuorovaikutuksellisempaan yhteistyöhön. Kuntalaisten uudenaikaista osallistumista, yhteissuunnittelua, viestintää ja tiedotusta, jalkautumista, kunta-järjestö työnjakoa, raja-aitojen kaatamista jne

11 Mitä kukoistava kansalaisyhteiskunta tarkoittaa? Suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja vuorovaikutuksellista yhteistyötä kuntaorganisaation, kunnan eri yhteisöjen ja asukkaiden kesken MRL yksilö, perhe lähi- ja paikallisyhteisöt kylät, yhdistykset jne kunta valtio Aktiivisia ja elinvoimaisia lähi- ja paikallisyhteisöjä Subsidiariteettiperiaatteen toteuttamista EU, globaali taso

12 Kunnallisen itsehallinnon keskeisiä elementtejä yhteisöllisyys paikallisuus kansalaisyhteiskunta sopeutuminen muuttuviin ja monimutkaisiin olosuhdetekijöihin Lähde: Arto Haveri, Jari Stenvall, Kaija Majoinen (toim.): Kunnallisen itsehallinnon peruskivet Acta nro 224, Kuntaliitto 2011 Pihlaja 2012

13 Mitä kaikkea kukoistava kansalaisyhteiskunta Kuntalaisten arjen tavoittavaa kunnan viestintää Helposti lähestyttäviä ja tavoitettavia kunnan virkamiehiä Aidosti toimivia väyliä kuntalaisten toiveille ja palautteille Matalan kynnyksen palvelupisteitä Pihlaja 2012 Matalan kynnyksen tapaamispaikkoja Kansalaisfoorumeita, -raateja ja -neuvostoja voikaan tarkoittaa? Säännöllisiä kunnanisien ja kuntalaisten tapaamisia ja keskusteluja Alueiden kehittämissuunnitelmia Keskustelutilaisuuksia Osallistuvaa budjetointia Järjestöjä palvelujen tuottajina Palveluosuuskuntia Yhteiskunnallista yrittäjyyttä Kyläsuunnitelmia Leadertoimintatavan hyödyntämistä Kortteli- ja kyläkokouksia Yhteisöviestinnän uusia muotoja Kuntien järjestöstrategioita Yhteissuunnittelua Kuntien ja järjestöjen toiminnallista yhteistyötä ja työnjakoa Uuden ajan talkoita Elävää ja monipuolista järjestötoimintaa Kylätaloja & asukas- ja korttelitupia Paikallista kulttuuria, liikuntaa, taidetta, myös spontaaneja tapahtumia

14 2. Vahva aluelautakunta Lähtökohta Kuntalaki Käytännössä Asukkailla on todellista valtaa omaa aluettaan koskevassa suunnittelussa, päätöksenteossa ja kehittämisessä. Kunnanvaltuusto päättää aluelautakuntien perustamisesta, omasta aloitteestaan tai alueen asukkaiden aloitteesta. Laki ei velvoita vaan määrittelee raamit. Aluelautakunnan tehtävistä ja toimintaperiaatteista sovitaan paikallisesti, yhteistyössä kunnan ja alueen asukkaiden kesken. Aluelautakunta vastaa palveluista esim. laajan mallin, lähipalvelumallin, inframallin tai vapaa-aikamallin mukaisesti. Myös kehittäjä ja tekijä.

15 Esimerkkinä Yläkemijoen aluelautakunta Rovaniemen kaupungin tilaajalautakunta päättää 2,1 miljoonan euron budjetilla alueen tärkeimmistä peruspalveluista kehittämisestä yhdeksän kylän alue, noin asukasta toiminut vuodesta 1993 Perusopetus Kulttuuri ja kirjasto Nuorisopalvelut Terveysneuvonta Päivähoito Kotihoito Kehittämistoiminta, Siula Yhteensä (2012)

16 Lähtökohta Kuntalaki Käytännössä 3. Lähikunta On tehtäviä, jotka on järkevää ja tehokasta hoitaa paikallisesti, kuten lähipalvelut ja paikallistuntemusta edellyttävä kehittäminen. Kunnalle annetaan mahdollisuus kuntaliitoksen jälkeen jatkaa lähikuntana. Lähikunnan tehtävillä ja palveluilla on selvä paikallinen logiikka. Laki mahdollistaa, ei velvoita. Laki velvoittaa kuitenkin käymään läpi alueelliseen vaikuttamiseen ja palvelujen saavutettavuuteen liittyvät kysymykset kunnan eri osien ja asukkaiden kannalta. Lähikunnan perusrahoitus suurkunnan budjetista, ei omaa verotusoikeutta. Itsenäinen päätösvalta. Vaaleilla valittava lähivaltuusto.

17 Entä mitä kuuluu Saloon?

18 Esimerkkinä Salon aluetoimikunnat Uusi Salon kaupunki (2009): Entiseen Salon kaupunkiin verrattuna asukasluku on kaksinkertainen pinta-ala 14-kertainen

19 Esimerkkinä Salon aluetoimikunnat Aluetoimikuntien tuli täyttää kuntaliitoksen synnyttämä demokratiavaje Valtuusto Aluetoimikuntien tehtävät valmistella omaa aluetta koskevia esityksiä ja aloitteita, joilla edistetään viherkaupungin rakentumista ja toimia asukkaiden, yhdistysten ja muiden paikallisten toimijoiden yhdyslinkkinä kaupungin hallintoon

20 Esimerkkinä Salon aluetoimikunnat aloitteita, esityksiä, lausuntoja kaupungin suunnitelmat koskien vesihuoltoa, rakennusjärjestystä, yleiskaavaa, palveluverkkoa, joukkoliikennettä jne oman alueen vahvuudet, palvelutarpeet, alueen profiili ja rooli kaupungin yleiskaavatyössä keskustelutilaisuuksia, seminaareja, tapahtumia Paljon on tehty vajaan neljän vuoden aikana. Miksi toiminta silti yskii?

21 Esimerkkinä Salon aluetoimikunnat Yhteinen toive: kuntalaisia on kuultava nykyistä paremmin ja aikaisemmassa vaiheessa Tavoite ja toimintatavat eivät kohtaa Tehtävät ja roolit epäselviä Turhautuminen Säästöt aluetoimikuntien raskas kunnallishallinnollinen toimintakulttuuri: paljon paperityötä ja kustannuksia esityslistojen ja pöytäkirjojen asemesta enemmän avoimempaa vuoropuhelua kaupungin, asukkaiden ja alueiden kesken

22 Avainkysymyksiä Miten asukkaiden osallistuminen ja vaikuttaminen on kytketty kaupungin toiminnan ja talouden suunnitteluun sekä päätöksentekoon? Onko tehtävät ja roolit sovittu selvästi? Miten asenteet ja toimintatavat tukevat asukkaiden suoraa osallistumista? Miten kaupungin tulee tukea paikallista aktiivisuutta? Kenelle toiminta on tarkoitettu?

23 Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Selvitysraportti, VM 27/2012 Raportin sähköinen versio Painettu raportti (40 ) Tilaukset suoraan painosta sähköisellä tilauslomakkeella tai puhelimitse numerosta Etkö ehdi tai jaksa lukea? Katso varttitunnin video: webcast/

Lähidemokratian. uudet mahdollisuudet. KAMPA-hankkeen päätösseminaari Kaustinen 12.2.2013 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija, tutkija

Lähidemokratian. uudet mahdollisuudet. KAMPA-hankkeen päätösseminaari Kaustinen 12.2.2013 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija, tutkija Lähidemokratian uudet mahdollisuudet KAMPA-hankkeen päätösseminaari Kaustinen 12.2.2013 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija, tutkija Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa

Lisätiedot

Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa

Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Seutufoorumi, Tampere-talo 29.5.2013 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa. Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi

Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa. Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi Lähidemokratian kehittämisen vaihtoehtoiset polut Yksilö (kuntalainen, asiakas) Palvelujen

Lisätiedot

Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa

Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Paikalliskehittämisen superpäivät Porissa 18-19.1.2013 Siv Sandberg, Åbo Akademi Siv.sandberg@abo.fi Siv Sandberg Åbo Akademi 2013

Lisätiedot

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt Allergia- ja astmaliiton järjestöpäivät 6.9.2014 Ritva Pihlaja, tutkija, erityisasiantuntija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä/kansalaistoiminta

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Lähidemokratia Suomessa

Lähidemokratia Suomessa Lähidemokratia Suomessa Lähidemokratiaseminaari 31.10.2013 Kivennavan Matkailukartano, Muuruvesi Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminnan teemaryhmä

Lisätiedot

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Hyvinvointia ja kumppanuutta kulttuurista Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä 26.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi

Lisätiedot

Lähidemokratia miksi ja minkälaista?

Lähidemokratia miksi ja minkälaista? Lähidemokratia miksi ja minkälaista? Lohja 3.9.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi? Lähidemokratiasta on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, myös tässä alustuksessa?

Lisätiedot

Suomalaisen yhteiskunnan

Suomalaisen yhteiskunnan Suomalaisen yhteiskunnan iso muutos muuttuvatko kunta ja kuntalainen? Kyläparlamentti Ilomantsi 31.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Kuulostaa hyvältä! Ilomantsi

Lisätiedot

Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua?

Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua? Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua? Tulevaisuusseminaari Oulu 16.5.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR Tulevaisuus ei ole jokin paikka,

Lisätiedot

Osallistavaa kuntaa rakentamassa

Osallistavaa kuntaa rakentamassa Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta Suonenjoki 12.5.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

Lähidemokratia miksi ja millaista?

Lähidemokratia miksi ja millaista? Lähidemokratia miksi ja millaista? Vieremä 17.9.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, myös tässä alustuksessa??

Lisätiedot

Alueellinen lähidemokratia ja kylien kehittäminen nyt on aika toimia!

Alueellinen lähidemokratia ja kylien kehittäminen nyt on aika toimia! Alueellinen lähidemokratia ja kylien kehittäminen nyt on aika toimia! Maaseudun pienin kehittämisyksikkö on kylä. Suomen maaseudulla on melko kattavasti kyläyhdistyksiä ja kylätoimikuntia, yhteensä lähes

Lisätiedot

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä)

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) MTK-Pohjois-Savo ry Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi 2.12.2013 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,

Lisätiedot

Lähidemokratia - miksi ja minkälaista?

Lähidemokratia - miksi ja minkälaista? Lähidemokratia - miksi ja minkälaista? Salpausselän kuntajakoselvitys Hiihtomuseo, Lahti 13.3.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä/kansalaistoiminta I Miksi

Lisätiedot

Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta

Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta Suonenjoki 12.5.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2. Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.2012 Sisältö Kuntalaisten osallisuus: lähidemokratia ja kuntapalvelut

Lisätiedot

Kuntarakenteen muuttuminen ja lähidemokratia

Kuntarakenteen muuttuminen ja lähidemokratia Kuntarakenteen muuttuminen ja lähidemokratia Kuntarakenteen uudistuksen tavoitteena on muodostaa Suomeen selvästi aiempaa suurempia kuntia. Niiden uskotaan pystyvän pieniä kuntia paremmin turvaamaan yhdenvertaiset

Lisätiedot

Järjestöt palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian vahvistajia?

Järjestöt palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian vahvistajia? Järjestöt palvelujen tuottajia, hyvinvoinnin tukijoita vai lähidemokratian vahvistajia? Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi 0400 895140 Kolmas sektori 1.palvelujen tuottajana

Lisätiedot

Erilaisia tapoja toteuttaa lähidemokratiaa

Erilaisia tapoja toteuttaa lähidemokratiaa Kari Leinamo Erilaisia tapoja toteuttaa lähidemokratiaa 23.5.2012 Lähidemokratian määrittelyä Suoran tai edustuksellisen demokratian periaatteita noudattavaa asukkaiden osallistumista lähiympäristönsä

Lisätiedot

Elämää elinvoimaisella alueella

Elämää elinvoimaisella alueella Pitäjäntupa Vahva henki ja elävä yhteisö Paikallinen vetovoima Paikallinen työntövoima Elämänuskon infravaunut Perustana peruskunta Elämää elinvoimaisella alueella 5.6.2014 Page 1 ELINVOIMAISET PAIKALLISYHTEISÖT

Lisätiedot

Järjestöt palvelujen tuottajina

Järjestöt palvelujen tuottajina Järjestöt palvelujen tuottajina Eskola 17.2.2015 Seija Korhonen Kylä- ja järjestötoiminnan toimintaympäristö muuttuu Kuntarakenteiden muutokset Palvelurakenteiden muutokset Väestörakenteen muutokset Julkisen

Lisätiedot

LÄHIDEMOKRATIA kuuluuko maaseudun ääni kuntaliitoksissa?

LÄHIDEMOKRATIA kuuluuko maaseudun ääni kuntaliitoksissa? LÄHIDEMOKRATIA kuuluuko maaseudun ääni kuntaliitoksissa? Lähidemokratiaseminaari Päijät Hämeessä 16.3. 2010 Rovaniemen kaupunki / Yläkemijoen aluelautakunta Meeri Vaarala YLÄKEMIJOEN ALUE Yläkemijoki

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA. Vaihtoehtoja, malleja 11.11.2013. Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1.

KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA. Vaihtoehtoja, malleja 11.11.2013. Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1. KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA Vaihtoehtoja, malleja 11.11.2013 - Edustuksellinen - Suora - Käyttäjälähtöinen Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1 Kolme roolia Porin seutu Karhukunnat Henna

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015

Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Aluelautakunnat kylien asialla ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Osallisuus, vaikuttaminen ja elinvoima Aluelautakunnat tärkeä osa Rovaniemen kaupungin pitkäjänteistä itsehallinnon ja asukkaiden

Lisätiedot

ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS?

ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS? ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS? UHKA 25.9.2012 2 MAHDOLLISUUS! 25.9.2012 3 Aluehallinnon yhteisen sisäisen turvallisuuden sihteeristön asettaminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Sivu 1 / 5. RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015. 1. Johdanto

Sivu 1 / 5. RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015. 1. Johdanto Sivu 1 / 5 RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015 1. Johdanto Raahen kaupungilla on pitkät perinteet yhteistyöstä ja kylien tukemisesta. Vuonna 1989 Raahen kaupunki osallistui kolmivuotiseen, valtakunnalliseen

Lisätiedot

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017)

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) 2018-2021 sääntöjen tarkoituspykälässä 1 valtuuston vastuu ov-keinoista 22 -aloiteoikeus 23 -kansanäänestysaloite 24-25 - vaikuttamiselimet (vanhusneuvosto)

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön - projektin tausta ja tavoitteet. Projektiverkosto , Kuntatalo

Kuntalaiset keskiöön - projektin tausta ja tavoitteet. Projektiverkosto , Kuntatalo Kuntalaiset keskiöön - projektin tausta ja tavoitteet Projektiverkosto 21.5.2013, Kuntatalo Kuntalaiset keskiöön - projekti on Kuntaliiton, kuntien ja sidosryhmien yhteinen kehittämisprojekti, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Lausunnon antaminen kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että

Lisätiedot

Demokratiatyöryhmä 4.4.2014 klo 14-16 Päijät-Hämeen liitto

Demokratiatyöryhmä 4.4.2014 klo 14-16 Päijät-Hämeen liitto Demokratiatyöryhmä 4.4.2014 klo 14-16 Päijät-Hämeen liitto Työryhmän työskentely jäljellä olevissa kokouksissa 1) Työryhmä muodostaa 1 tai 2 lähidemokratian toteuttamisen mallia, ehdotuksen hyödynnettäviksi

Lisätiedot

Kylien ja kunnan muuttuvat suhteet

Kylien ja kunnan muuttuvat suhteet Kari Leinamo Kylien ja kunnan muuttuvat suhteet 20.5.2011 Kuntalaki 2 Kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät. Kunta voi sopimuksen nojalla ottaa hoitaakseen

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia 17.1.2018 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija paivi.kurikka@kuntaliitto.fi Äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa

Lisätiedot

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,

Lisätiedot

KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA. Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013. Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1.

KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA. Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013. Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1. KUNTALAISTEN SALLISUUS TULEVAISUUDESSA Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013 - Edustuksellinen - Suora - Käyttäjälähtöinen Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1 Kolme roolia Porin seutu Karhukunnat Henna

Lisätiedot

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Kenen osallisuus?-seminaari 2.9.2014 Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kyläpäällikkökoulutus 27.10. Somero Tauno Linkoranta erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari 26.2.2015 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamuspula Luottamustoimien ei-houkuttelevuus

Lisätiedot

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2. Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Aluelautakuntien tehtävät

Aluelautakuntien tehtävät Aluelautakuntien tehtävät 28.11.2012 Palveluiden järjestäminen Hallinto- ja johtosäännön mukaisesti Lautakuntien yleiset tehtävät ja lautakuntien yleinen ratkaisuvalta Kullekin lautakunnalle erikseen määritellyt

Lisätiedot

Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn. Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen

Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn. Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen Aluetoimikunnat Vantaalla Aviapoliksen aluetoimikunta Hakunilan aluetoimikunta Koivukylän aluetoimikunta Korson aluetoimikunta

Lisätiedot

TOPAKKA (toimivat lähipalvelut paikallisdemokratian avulla) -hanke

TOPAKKA (toimivat lähipalvelut paikallisdemokratian avulla) -hanke TOPAKKA (toimivat lähipalvelut paikallisdemokratian avulla) -hanke Lähidemokratia -hanke Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Hankkeen kestoaika 1.10.2012 31.12.2013 Rahoitus / Peräpohjolan kehitys ry

Lisätiedot

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta 24.2.2010 José Valanta toimikunnan sihteeri Paikallisdemokratia

Lisätiedot

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

Paikallisesti, kumppaneina ja ulos karsinoista!

Paikallisesti, kumppaneina ja ulos karsinoista! Paikallisesti, kumppaneina ja ulos karsinoista! PED: kaksi esimerkkiä ja kolme ajatusta Demokratiapäivä 2015 Kuntatalo 13.10.2015 Ritva Pihlaja palvelut demokratia Kuntien toiminnan lähtökohtana on paikallisuus.

Lisätiedot

KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet

KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet Pohjois-Savossa - Lähidemokratian tiedonvälityshanke 1.8.2013-30.9.2014 -Rahoitus:

Lisätiedot

Paikallisdemokratia / Lähidemokratia / Kumppanuus

Paikallisdemokratia / Lähidemokratia / Kumppanuus Paikallisdemokratia / Lähidemokratia / Kumppanuus Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo hanke, keskusteluilta 19.10.2017 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Alueellinen lähidemokratia

Lisätiedot

Esitykset paikallisdemokratiaviikon keskusteluillasta Esitetty yhdistysillassa

Esitykset paikallisdemokratiaviikon keskusteluillasta Esitetty yhdistysillassa Esitykset paikallisdemokratiaviikon keskusteluillasta 19.10.2017. Esitetty yhdistysillassa 26.10.2017. Kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Alueellinen lähidemokratia miksi? Julkaisun Alueellista

Lisätiedot

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa Hyviä käytäntöjä Suomessa Kuntatalo 14.3.2017 Ritva Pihlaja Mitä lainsäädännössä sanotaan osallisuudesta? Maakuntalaki HE 2.3.2017 Maakuntien ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla ja maakuntahallituksella.

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO

LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO Kuntajakoselvitys 13.11.2006-30.6.2007 Paikallinen asiantuntijaorganisaatio koostui yli 300 henkilöstä, kokoontumisia yli 50 228 valtuutettua 78 kunnanhallitusten jäsentä

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista 12.11.2013 Page 1 Demokratian ja osallisuuden taustatekijät

Lisätiedot

RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 10.12.2014

RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 10.12.2014 Sivu 1 / 5 RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 10.12.2014 1. Johdanto Raahen kaupungilla on pitkät perinteet yhteistyöstä ja kylien tukemisesta. Vuonna 1989 Raahen kaupunki osallistui kolmivuotiseen, valtakunnalliseen

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017 Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017 Tuloksia Kuntaliiton kesäkuussa 2018 toteuttamasta Kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen 2017 kyselystä Kuntauutinen (https://www.kuntaliitto.fi/uutishuone/ajankohtaista)

Lisätiedot

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet?

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Salon kansalaisopisto & Kylien Salo 25.9.2014 Siv Sandberg, Åbo Akademi siv.sandberg@abo.fi Kuntalaisten

Lisätiedot

Miten saada eri alueiden ja kuntalaisryhmien ääni tasapuolisesti kuulumaan? Imatra/Voimistuvat Kylät 14.10.2011 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija

Miten saada eri alueiden ja kuntalaisryhmien ääni tasapuolisesti kuulumaan? Imatra/Voimistuvat Kylät 14.10.2011 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija Miten saada eri alueiden ja kuntalaisryhmien ääni tasapuolisesti kuulumaan? Imatra/Voimistuvat Kylät 14.10.2011 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle,

Lisätiedot

Vihdin kunnanvaltuusto 2.10.2014 Sevón

Vihdin kunnanvaltuusto 2.10.2014 Sevón Vihdin kunnanvaltuusto 2.10.2014 Sevón Metropolikaupunki uusi kunta Metropolikaupungin hahmottelussa on ideoita, joita voi hyödyntää myös muissa kuntaliitoksissa ja nykyisissä kunnissa Uuden kunnan jakamisesta

Lisätiedot

Miten muissa Pohjoismaissa lailla edistetään kuntalaisten suoraa osallistumista?

Miten muissa Pohjoismaissa lailla edistetään kuntalaisten suoraa osallistumista? Miten muissa Pohjoismaissa lailla edistetään kuntalaisten suoraa osallistumista? Kuntalaki uudistuu seminaari 20.11.2013 Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö Kuntakehitys ja tutkimus Vaaliosallistumisesta

Lisätiedot

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa Suuri lähidemokratiailta 3.9.2014 Lohja, Laurentius sali erityisasiantuntija Päivi Kurikka Suomen Kuntaliitto Kuntalaki ja kuntalaisten osallistuminen

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Jarkko Majava FCG Konsultointi 18.12.2013 Page 1 Demokratian

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä

Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä Uuden kaupungin arvosana kyseisen palvelun tai teeman osalta. Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä DEMOKRATIA KRITEERI NYKYTILAN EDUT ERILLISET KUNNAT:

Lisätiedot

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa Kanta-Häme Hämeenlinna 29.5.2018 Päivi Kurikka Osallistuminen kunta- ja maakuntalaissa 20 ja 22 Äänioikeus maakuntavaaleissa ja äänestysoikeus maakunnan kansanäänestyksessä

Lisätiedot

Mikä on se Rovaniemi, joka haluamme ja voimme olla?

Mikä on se Rovaniemi, joka haluamme ja voimme olla? Mikä on se Rovaniemi, joka haluamme ja voimme olla? Mikä on se Rovaniemi, joka haluamme ja voimme olla? Mikä on se Rovaniemi, joka haluamme ja voimme olla? ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 17.5.2016

Lisätiedot

Aluelautakuntien järjestämistehtävä. Työseminaari Sirpa Salminen

Aluelautakuntien järjestämistehtävä. Työseminaari Sirpa Salminen Aluelautakuntien järjestämistehtävä Työseminaari 13.2.2013 Sirpa Salminen Palvelujen järjestäminen Aluelautakunta tilaajana vastaa palvelujen järjestämisestä, määrittelee määrän ja laadun, noudattaa valtuuston

Lisätiedot

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018-

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Yleishallinto/Hallintopalvelut Erityisasiantuntija Maarit Alikoski 2.3.2018 Esitys Tausta Suomen avoimen hallinnon

Lisätiedot

Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu

Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu Irmeli Myllymäki @IrmeliMyllymaki 8.5.2019 Esityksen sisältöä Muutostrendit ja tulevaisuuden kunnan haasteet Kunnan

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa

Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa Kataisen hallituksen ohjelma Työssäkäyntialueiden perusteella suurkunnat, jotka kykenevät

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Ennakkotuloksia kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista kunnissa nykyisellä valtuustokaudella kartoittavasta faktakyselystä 2015 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.

Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX. 0 (8) Osallisuusohjelma TULEVAISUUDEN JANAKKALAN TEKEVÄT KUNTALAISET LUONNOS 3.0, 13.3.2019 KHALL 18.3.2019 83 NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA 25.3-24.4.2019 KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.2019 XX Janakkalan

Lisätiedot

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa Kainuu Kajaani 24.4.2018 Päivi Kurikka Osallistuminen kunta- ja maakuntalaissa 20 ja 22 Äänioikeus maakuntavaaleissa ja äänestysoikeus maakunnan kansanäänestyksessä

Lisätiedot

Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen

Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen Ajankohtaista kuntademokratiasta Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen Kommenttipuheenvuoro kuntakentältä 9.9.2015 klo 10:00 10:45 L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö

Lisätiedot

Alueellista demokratiaa?

Alueellista demokratiaa? Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa 27/2012 Kunnat Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Valtiovarainministeriön julkaisuja 27/2012

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen

Lisätiedot

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012. Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012. Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012 Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto AJATUKSIA PALVELURAKENNEUUDISTUKSISTA 2000-LUVULLA Aikaisemman kuin nykyisenkin

Lisätiedot

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö Sektorit Yritykset Markkinaehtoinen Tavoittelee voittoa 1. YKSITYINEN Valtio,

Lisätiedot

Osallistuminen Tampereella

Osallistuminen Tampereella Osallistuminen Tampereella Antti Leskinen Kuntademokratian kehittämispäällikkö 1 26.11.2018 Vapaaehtoisten luotsien toiminta Luotsin kanssa pääsee helpommin kulttuurin ja liikunnan pariin sekä luontoretkille

Lisätiedot

Onko aluelautakunnista apua alueen elinvoimaisuuden kehittämisessä?

Onko aluelautakunnista apua alueen elinvoimaisuuden kehittämisessä? Onko aluelautakunnista apua alueen elinvoimaisuuden kehittämisessä? Rovaniemen kaupunki ja sitä ympäröivä Rovaniemen maalaiskunta yhdistyivät vuonna 2006 Uudesta Rovaniemestä muodostui väestöltään Suomen

Lisätiedot

Kuuleeko kunta, kyläläinen kutsuu. Voimistuvat Kylät/ Rantasalmi Christell Åström erityisasiantuntija

Kuuleeko kunta, kyläläinen kutsuu. Voimistuvat Kylät/ Rantasalmi Christell Åström erityisasiantuntija Kuuleeko kunta, kyläläinen kutsuu Voimistuvat Kylät/ Rantasalmi 30.3.2012 Christell Åström erityisasiantuntija 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina

Lisätiedot

Lähidemokratia, Salon malli

Lähidemokratia, Salon malli Lähidemokratia, Salon malli Alueiden johtokunta, Lohja 23.5.2018 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Alueellinen lähidemokratia miksi? 1 Julkaisun Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian

Lisätiedot

Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön. Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto

Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön. Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto 1 Rikoksentorjunta ja rikosten ehkäisy = kaikki toimet, joilla ehkäistään ja vähennetään

Lisätiedot

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta KUNTALAISTUTKIMUS 2015 Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Yleisiä näkemyksiä, päätöksentekoa ja osallistumista koskevat kysymykset 2015 Kyselylomakkeen kysymykset: 13-17, 24-, -,, 37 Näpäytä solua

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistaminen Uuden kirjastolain koulutus- ja keskustelutilaisuus 2017 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Kuntalaisten osallistaminen Uuden kirjastolain koulutus- ja keskustelutilaisuus 2017 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Kuntalaisten osallistaminen Uuden kirjastolain koulutus- ja keskustelutilaisuus 2017 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Opetus ja kulttuuri -yksikkö Suomen Kuntaliitto MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ Elämäntapojen

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma 2016-2017 Orimattilan visio 2020: Itsenäinen Orimattila on uudistumiskykyinen ja yhteisöllinen maaseutukaupunki metropolialueen

Lisätiedot

Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa

Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Jari Koskinen, toimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Suomalais-venäläinen ystävyyskuntakongressi 22.-24.5.5.2017 Turussa Sisältö Kuntaliitto kaikkien

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti:

Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti: Lähidemokratian organisointi ja kehittäminen 1273/00.01.02/2013 Kaupunginhallitus 22.04.2013 201 Valmistelija: hallintojohtaja Irma Nieminen, irma.nieminen@salo.fi, 044 7782020 Kuntaliitoksen ensimmäisen

Lisätiedot

Demokratiatyöryhmän väliraportti. 7.4.2014 johtoryhmä

Demokratiatyöryhmän väliraportti. 7.4.2014 johtoryhmä 7.4.2014 johtoryhmä Salpausselän kuntajakoselvitys 1. Jos äänestämällä voisi vaikuttaa, se kiellettäisiin lailla. Demokratia kansanvalta; oikeus olla mukana päättämässä yhteisistä asioista. Näin kerrotaan

Lisätiedot

Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin osallisuussuunnitelma

Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin osallisuussuunnitelma Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin osallisuussuunnitelma 2019 2021 Miksi osallisuuden edistämiselle suunnitelma? Jotta kaikki mikkeliläiset voivat aidosti olla mukana kaupungin toiminnassa ja kehittämisessä

Lisätiedot