Vuoden 2016 aikana on käyty keskusteluja vapaa-ajanohjaajan tehtä vä ken täs tä. Esitys vapaa-ajanohjaajan tehtävien hoidosta 1.1.

Samankaltaiset tiedostot
SULKAVAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Kunnanhallitus

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Henkilöstösuunnitelma Liite 80 a / Tekla

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto

Elinkeinojaosto (Valmistelija elinkeinoasiamies Aarre Damski puh )

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

VAPLTK Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt voimassa olevan avus tus säännön kokouksessaan

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

4 että hakuilmoitus julkaistaan -sivustolla,

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen

Tekla Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Hallintosäännön uudistaminen

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

Pöytäkirja 14/ (10)

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Kunnanhallitus

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka):

Transkriptio:

Peruspalvelulautakunta 58 21.09.2016 Kunnanhallitus 246 14.11.2016 Vapaa-ajanohjaajan virkaan liittyvät järjestelyt PPALLTK 58 Selostus: Vapaa-ajanohjaajan virka on täytetty osa-aikaisesti (50%) 31.12.2016 saakka. Hankintasopimukset liikuntatoimipalvelujen osalta Sulkavan Urheilijat SU -41 ry:n ja nuorisotoimen osalta Sa von linnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry:n kanssa ovat voimassa 31.12.2016 saakka. Molemmissa sopimuksessa on myös op tio mahdol li suus vuodelle 2017 neuvottelujen jälkeen. Lisäksi hankintasopimus liikunta-alueiden hoidosta Järvi-Saimaan Pal ve lui den kanssa. Vuoden 2016 aikana on käyty keskusteluja vapaa-ajanohjaajan tehtä vä ken täs tä. Esitys vapaa-ajanohjaajan tehtävien hoidosta 1.1.2017 alkaen: 1. Palkataan nuoriso-ohjaaja, hallinnollisesti sivistystoimen alainen. Täytetään toimi osa-aikaisesti, työaika 27 h/vko (70,59% yleis työajas ta). Tehtävinä nuorisotilatoiminta, yhteistyö eri tahojen kanssa nuo ri so asiois sa - koulu, etsivä nuorisotyö, Savonlinnan seudun nuorten asian moniammatillinen yhteistyöryhmä Neppari, seu ra kun ta, järjestöt, nuorisotoimen avustusten valmistelu, nuorisotoimen ta lousar vio val mis te lu. Työntekijän toimipiste Etelävintillä. Hankintasopimusta NuTu ry:n kans sa ei jatkettaisi. 2. Siirretään vapaa-ajanohjaajan virka hallinnollisesti kun nan hal li tuksen alaisuuteen. Täytetään virka osa-aikaisesti, työaika 19 h/vko (50% yleis työ ajas ta). Vastuualueina liikunta, kulttuuri, kotiseutuarkisto, museo, muis to merkit ja vastaavat alueet. Tehtäviin kuuluisi myös liikunta- ja kult tuu riavus tus ten valmistelu. Vapaa-ajan kehittämistehtävät kuu lui si vat elinkeinotiimille, johon vapaa-ajanohjaaja kuuluisi. Kustannuspaikat 2811-2816 (kulttuuri, kotiseutu ja museo, mu siik kiopis to, liikunta/koordinointi ja liikuntatoimi) siirrettäisiin ta lous ar vios sa kunnanhallituksen alaisuuteen. Käytetään optiovuosi SU-41 ry:n hankintasopimuksen osalta ny kyi sillä ehdoilla. (Neuvoteltu 25.8.2016) 3. Sisällytetään liikuntareitistöjen maavuokrasopimusten val mis te luvas tuu ja tarkastelu Järvi-Saimaan Palveluiden han kin ta so pi mukseen. Sopimusten allekirjoittajana kunnanjohtaja.

Esityksen taloudellisia vaikutuksia verrattuna 2016 talousarvioon: vapaa-aikapuolen palkat +25.800 (sis.sivukulut) asiakaspalvelujen ostot muilta -27.230. (valmistelija vapaa-ajanohjaaja puh. 044 4175320) Sivistysjohtajan päätösehdotus: Peruspalvelulautakunta päättää 1) hyväksyä omalta osaltaan edellä kuvatut vapaa-ajanohjaajan teh tä vään liittyvät järjestelyt 2) esittää kunnanhallitukselle, että 1.1.2017 alkaen va paa-ajan ohjaa jan virka siirretään hallinnollisesti kunnanhallituksen alai suuteen ja että kustannuspaikat 2811-2816 (kulttuuri, kotiseutu ja mu seo, musiikkiopisto, liikunta/koordinointi ja liikuntatoimi) siir retään talousarviossa kunnanhallituksen alaisuuteen Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. PPALLTK 58 Selostus: Vapaa-ajanohjaajan virka on täytetty osa-aikaisesti (50%) 31.12.2016 saakka. Hankintasopimukset liikuntatoimipalvelujen osalta Sulkavan Urheilijat SU -41 ry:n ja nuorisotoimen osalta Sa von linnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry:n kanssa ovat voimassa 31.12.2016 saakka. Molemmissa sopimuksessa on myös op tio mahdol li suus vuodelle 2017 neuvottelujen jälkeen. Lisäksi hankintasopimus liikunta-alueiden hoidosta Järvi-Saimaan Pal ve lui den kanssa. Vuoden 2016 aikana on käyty keskusteluja vapaa-ajanohjaajan tehtä vä ken täs tä. Esitys vapaa-ajanohjaajan tehtävien hoidosta 1.1.2017 alkaen: 1. Palkataan nuoriso-ohjaaja, hallinnollisesti sivistystoimen alainen. Täytetään toimi osa-aikaisesti, työaika 27 h/vko (70,59% yleis työajas ta). Tehtävinä nuorisotilatoiminta, yhteistyö eri tahojen kanssa nuo ri so asiois sa - koulu, etsivä nuorisotyö, Savonlinnan seudun nuorten asian moniammatillinen yhteistyöryhmä Neppari, seu ra kun ta, järjestöt, nuorisotoimen avustusten valmistelu, nuorisotoimen ta lousar vio val mis te lu. Työntekijän toimipiste Etelävintillä. Hankintasopimusta NuTu ry:n kans sa ei jatkettaisi. 2. Siirretään vapaa-ajanohjaajan virka hallinnollisesti kun nan hal li tuk-

sen alaisuuteen. Täytetään virka osa-aikaisesti, työaika 19 h/vko (50% yleis työ ajas ta). Vastuualueina liikunta, kulttuuri, kotiseutuarkisto, museo, muis to merkit ja vastaavat alueet. Tehtäviin kuuluisi myös liikunta- ja kult tuu riavus tus ten valmistelu. Vapaa-ajan kehittämistehtävät kuu lui si vat elinkeinotiimille, johon vapaa-ajanohjaaja kuuluisi. Kustannuspaikat 2811-2816 (kulttuuri, kotiseutu ja museo, mu siik kiopis to, liikunta/koordinointi ja liikuntatoimi) siirrettäisiin ta lous ar vios sa kunnanhallituksen alaisuuteen. Käytetään optiovuosi SU-41 ry:n hankintasopimuksen osalta ny kyi sillä ehdoilla. (Neuvoteltu 25.8.2016) 3. Sisällytetään liikuntareitistöjen maavuokrasopimusten val mis te luvas tuu ja tarkastelu Järvi-Saimaan Palveluiden han kin ta so pi mukseen. Sopimusten allekirjoittajana kunnanjohtaja. Esityksen taloudellisia vaikutuksia verrattuna 2016 talousarvioon: vapaa-aikapuolen palkat +25.800 (sis.sivukulut) asiakaspalvelujen ostot muilta -27.230. (valmistelija vapaa-ajanohjaaja puh. 044 4175320) Sivistysjohtajan päätösehdotus: Peruspalvelulautakunta päättää 1) hyväksyä omalta osaltaan edellä kuvatut vapaa-ajanohjaajan teh tä vään liittyvät järjestelyt 2) esittää kunnanhallitukselle, että 1.1.2017 alkaen va paa-ajan ohjaa jan virka siirretään hallinnollisesti kunnanhallituksen alai suuteen ja että kustannuspaikat 2811-2816 (kulttuuri, kotiseutu ja mu seo, musiikkiopisto, liikunta/koordinointi ja liikuntatoimi) siir retään talousarviossa kunnanhallituksen alaisuuteen Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. PPALLTK 58 Selostus: Vapaa-ajanohjaajan virka on täytetty osa-aikaisesti (50%) 31.12.2016 saakka. Hankintasopimukset liikuntatoimipalvelujen osalta Sulkavan Urheilijat SU -41 ry:n ja nuorisotoimen osalta Sa von linnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry:n kanssa ovat voimassa 31.12.2016 saakka. Molemmissa sopimuksessa on myös op tio mahdol li suus vuodelle 2017 neuvottelujen jälkeen. Lisäksi hankintasopimus liikunta-alueiden hoidosta Järvi-Saimaan Pal ve lui den kanssa.

Vuoden 2016 aikana on käyty keskusteluja vapaa-ajanohjaajan tehtä vä ken täs tä. Esitys vapaa-ajanohjaajan tehtävien hoidosta 1.1.2017 alkaen: 1. Palkataan nuoriso-ohjaaja, hallinnollisesti sivistystoimen alainen. Täytetään toimi osa-aikaisesti, työaika 27 h/vko (70,59% yleis työajas ta). Tehtävinä nuorisotilatoiminta, yhteistyö eri tahojen kanssa nuo ri so asiois sa - koulu, etsivä nuorisotyö, Savonlinnan seudun nuorten asian moniammatillinen yhteistyöryhmä Neppari, seu ra kun ta, järjestöt, nuorisotoimen avustusten valmistelu, nuorisotoimen ta lousar vio val mis te lu. Työntekijän toimipiste Etelävintillä. Hankintasopimusta NuTu ry:n kans sa ei jatkettaisi. 2. Siirretään vapaa-ajanohjaajan virka hallinnollisesti kun nan hal li tuksen alaisuuteen. Täytetään virka osa-aikaisesti, työaika 19 h/vko (50% yleis työ ajas ta). Vastuualueina liikunta, kulttuuri, kotiseutuarkisto, museo, muis to merkit ja vastaavat alueet. Tehtäviin kuuluisi myös liikunta- ja kult tuu riavus tus ten valmistelu. Vapaa-ajan kehittämistehtävät kuu lui si vat elinkeinotiimille, johon vapaa-ajanohjaaja kuuluisi. Kustannuspaikat 2811-2816 (kulttuuri, kotiseutu ja museo, mu siik kiopis to, liikunta/koordinointi ja liikuntatoimi) siirrettäisiin ta lous ar vios sa kunnanhallituksen alaisuuteen. Käytetään optiovuosi SU-41 ry:n hankintasopimuksen osalta ny kyi sillä ehdoilla. (Neuvoteltu 25.8.2016) 3. Sisällytetään liikuntareitistöjen maavuokrasopimusten val mis te luvas tuu ja tarkastelu Järvi-Saimaan Palveluiden han kin ta so pi mukseen. Sopimusten allekirjoittajana kunnanjohtaja. Esityksen taloudellisia vaikutuksia verrattuna 2016 talousarvioon: vapaa-aikapuolen palkat +25.800 (sis.sivukulut) asiakaspalvelujen ostot muilta -27.230. (valmistelija vapaa-ajanohjaaja puh. 044 4175320) Sivistysjohtajan päätösehdotus: Peruspalvelulautakunta päättää 1) hyväksyä omalta osaltaan edellä kuvatut vapaa-ajanohjaajan teh tä vään liittyvät järjestelyt 2) esittää kunnanhallitukselle, että 1.1.2017 alkaen va paa-ajan ohjaa jan virka siirretään hallinnollisesti kunnanhallituksen alai suuteen ja että kustannuspaikat 2811-2816 (kulttuuri, kotiseutu ja mu seo, musiikkiopisto, liikunta/koordinointi ja liikuntatoimi) siir retään talousarviossa kunnanhallituksen alaisuuteen

Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. PPALLTK 58 Selostus: Vapaa-ajanohjaajan virka on täytetty osa-aikaisesti (50%) 31.12.2016 saakka. Hankintasopimukset liikuntatoimipalvelujen osalta Sulkavan Urheilijat SU -41 ry:n ja nuorisotoimen osalta Sa von linnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry:n kanssa ovat voimassa 31.12.2016 saakka. Molemmissa sopimuksessa on myös op tio mahdol li suus vuodelle 2017 neuvottelujen jälkeen. Lisäksi hankintasopimus liikunta-alueiden hoidosta Järvi-Saimaan Pal ve lui den kanssa. Vuoden 2016 aikana on käyty keskusteluja vapaa-ajanohjaajan tehtä vä ken täs tä. Esitys vapaa-ajanohjaajan tehtävien hoidosta 1.1.2017 alkaen: 1. Palkataan nuoriso-ohjaaja, hallinnollisesti sivistystoimen alainen. Täytetään toimi osa-aikaisesti, työaika 27 h/vko (70,59% yleis työajas ta). Tehtävinä nuorisotilatoiminta, yhteistyö eri tahojen kanssa nuo ri so asiois sa - koulu, etsivä nuorisotyö, Savonlinnan seudun nuorten asian moniammatillinen yhteistyöryhmä Neppari, seu ra kun ta, järjestöt, nuorisotoimen avustusten valmistelu, nuorisotoimen ta lousar vio val mis te lu. Työntekijän toimipiste Etelävintillä. Hankintasopimusta NuTu ry:n kans sa ei jatkettaisi. 2. Siirretään vapaa-ajanohjaajan virka hallinnollisesti kun nan hal li tuksen alaisuuteen. Täytetään virka osa-aikaisesti, työaika 19 h/vko (50% yleis työ ajas ta). Vastuualueina liikunta, kulttuuri, kotiseutuarkisto, museo, muis to merkit ja vastaavat alueet. Tehtäviin kuuluisi myös liikunta- ja kult tuu riavus tus ten valmistelu. Vapaa-ajan kehittämistehtävät kuu lui si vat elinkeinotiimille, johon vapaa-ajanohjaaja kuuluisi. Kustannuspaikat 2811-2816 (kulttuuri, kotiseutu ja museo, mu siik kiopis to, liikunta/koordinointi ja liikuntatoimi) siirrettäisiin ta lous ar vios sa kunnanhallituksen alaisuuteen. Käytetään optiovuosi SU-41 ry:n hankintasopimuksen osalta ny kyi sillä ehdoilla. (Neuvoteltu 25.8.2016) 3. Sisällytetään liikuntareitistöjen maavuokrasopimusten val mis te luvas tuu ja tarkastelu Järvi-Saimaan Palveluiden han kin ta so pi muk-

seen. Sopimusten allekirjoittajana kunnanjohtaja. Esityksen taloudellisia vaikutuksia verrattuna 2016 talousarvioon: vapaa-aikapuolen palkat +25.800 (sis.sivukulut) asiakaspalvelujen ostot muilta -27.230. (valmistelija vapaa-ajanohjaaja puh. 044 4175320) Sivistysjohtajan päätösehdotus: Peruspalvelulautakunta päättää 1) hyväksyä omalta osaltaan edellä kuvatut vapaa-ajanohjaajan teh tä vään liittyvät järjestelyt 2) esittää kunnanhallitukselle, että 1.1.2017 alkaen va paa-ajan ohjaa jan virka siirretään hallinnollisesti kunnanhallituksen alai suuteen ja että kustannuspaikat 2811-2816 (kulttuuri, kotiseutu ja mu seo, musiikkiopisto, liikunta/koordinointi ja liikuntatoimi) siir retään talousarviossa kunnanhallituksen alaisuuteen Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. KHALL 246 Selostus: Peruspalvelulautakunta esittää kunnanhallitukselle, että 1.1.2017 alkaen vapaa-ajanohjaajan virka siirretään hallinnollisesti kun nan hal lituk sen alaisuuteen ja että kustannuspaikat 2811-2816 (kulttuuri, ko tiseu tu ja museo, musiikkiopisto, liikunta/koordinointi ja liikuntatoimi) siir re tään talousarviossa kunnanhallituksen alaisuuteen. Selostusosa Kunnan vapaa-aikatoimen ja elinkeinotoimen rooli korostuvat tu le vaisuu den kunnassa uudella tavalla sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyes sä vuoden 2017 alusta Attendo Oy:n hoidettavaksi ja eri tyi ses ti vuonna 2019 alusta lähtien, jolloin sosiaali- ja terveyspalvelut läh tevät kunnista maakuntien hoitoon. Kunnan tulee löytää rooli ja pro fi loitua uudessa tilanteessa käyttäen luontaisia vahvuuksia. Sul ka van kunnan osalta on järkevää muokata henkilöstöorganisaation ra kennet ta ja siihen kuuluvia virkoja ja työsuhteita uudella tavalla. Kunnan tulevaisuuden kehittämistä ajatellen kuntaan tarvitaan laaja-alai nen elinvoimakoordinaattori, jonka tehtäviin sisältyy vapaa-ajan toi men (liikunta- ja kulttuuritoimi) kehittäminen ja koor di nointi, elinkeinotoimen kehittäminen ja koordinointi, han ke ha ke mus ten laatiminen ja kunnan toimialojen koordinointi hankkeiden osalta.

Teh tä vään kuuluu myös kuntamarkkinoinnin kehittämistoimenpiteet (mm. sosiaalisen median kautta). Lisäksi tehtävään on mahdollista liit tää tulevaisuudessa työllisyydenhoidon koordinointiin liittyviä teh täviä. Henkilö toimii kunnanjohtajan alai suu des sa, osana elin kei no tiimiä. Kunnan ja Sulkavaseuran välinen yhteistyösopimus on päättynyt loka kuus sa 2016 ja tältä osin elinkeinojen osalta vapautuu ta lou del lis ta resurssia. Elinvoimakoordinaattorin viran työpanos jakautuisi kulttuuri- ja vapaa-ai ka puo lel le (50%) ja elinkeinotoimeen (50%). Vuoden 2017 talous ar vio val mis te lus sa viran hoitamiseen esitetään varattavaksi 46.000 euroa. Tutkintovaatimuksena tulisi olla soveltuva kor kea koulu tut kin to. Hallintosäännön 23 :n mukaan kunnanhallitus päättä vir ka ni mik keiden muuttamisesta. Viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Pääsääntönä on ul koi nen hakumenettely (24 ). Kunnanhallitus täyttää muut kun nan hal li tuksen alaiset virat ja työsuhteet (26 ). Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että kustannuspaikat 2811-2816 (kulttuuri, ko ti seu tu ja museo, musiikkiopisto, liikunta/koordinointi ja lii kun ta toimi) siirretään vuoden 2017 talousarviossa kunnanhallituksen alaisuu teen Kunnanhallitus päättää muuttaa vapaa-ajanohjaajan virkanimikkeen "elin voi ma koor di naat to rik si". Tutkintovaatimus on soveltuva kor keakou lu tut kin to. Kunnanhallitus myöntää täyttöluvan 1.1.2017 alkaen toistaiseksi. Kunnanhallitus nimeää haastattelutyöryhmään kunnanjohtajan, talous- ja hallintojohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajat. Haastat te lu työ ryh mä valmistelee viran täyttämistä. Virkavaalin täytäntöönpano edellyttää, että vuoden 2017 on ta lous arvios sa varattu taloudellinen resurssi viran täyttämiseksi. Asian käsittely: Eetu Nissinen ehdotti, että kunnanhallitus myöntää täyttöluvan ajalle 1.1.2017-31.12.2018 ja haastattelutyöryhmäksi nimetään kun nan halli tuk sen työskentelyyn osallistuvat. Markku Päykkönen kannatti Nis sisen ehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kunnanjohtajan eh do tukses ta poikkeava ehdotus täyttöluvan pituuden ja haas tat te lu työ ryhmän kokoonpanon osalta, on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja esit ti äänestystavaksi kädennostoäänestystä. Kunnanjohtajan eh dotus JAA ja Nissisen EI. Kunnanjohtajan ehdotuksen JAA puolesta ei äänestetty. Nissisen ehdotuksen EI puolesta äänestivät Ari Partanen, Hilkka Virta nen, Virve Litmanen, Markku Päykkönen, Eetu Nissinen, Johanna Park ki nen ja Kaisa Ralli, yht. 7 ääntä Puheenjohtaja totesi, että Eetu Nissisen ehdotus täyttöluvan pi tuudes ta ja haastattelutyöryhmän koosta tuli kunnanhallituksen pää töksek si. Päätös: Kunnanhallitus päätti, että kustannuspaikat 2811-2816 (kulttuuri, koti seu tu ja museo, musiikkiopisto, liikunta/koordinointi ja liikuntatoimi) siir re tään vuoden 2017 talousarviossa kunnanhallituksen alai suuteen. Kunnanhallitus päätti muuttaa vapaa-ajanohjaajan virkanimikkeen "elin voi ma koor di naat to rik si". Tutkintovaatimus on soveltuva kor keakou lu tut kin to. Kunnanhallitus myönsi täyttöluvan ajalle 1.1.2017-31.12.2018. Kunnanhallitus nimesi haastattelutyöryhmään kunnanhallituksen työs ken te lyyn osallistuvat. Haastattelutyöryhmä valmistelee viran täyt tä mis tä. Virkavaalin täytäntöönpano edellyttää, että vuoden 2017 on ta lous arvios sa varattu taloudellinen resurssi viran täyttämiseksi.