V I L L E ANDERSSON J O T A I N N I I L L E J O T K A OD OT TAVAT
Från anletsdragen nu slöjan glider, och fri gestalten emot mig skrider, -- då plötsligt allting tillhopa rinner och ljudlöst ramlar och undan svinner. Ola Hansson ur dikten Notturno 1 8 8 5
SIIRTYMÄ VÄLÄHDYS Yöllinen ilma ja hento sumuhuntu kietoi minut syliinsä, hennon hyväilevästi tervehtien ja vastaanottaen. Syvää huimausta ja heikotusta tuntien en ollut aluksi läsnä, en kuitenkaan kokonaan poissakaan, olin eräänlaisessa välitilassa. Tuntui, että tuo sumu oli kuin epävarmuuden ilmaus, joka erotti minut muusta maailmasta ja epävarmana määränpäästä liu uin hitaasti eteenpäin kohti tuntematonta. Taakse jättämäni tila menetti hiljalleen tiukat rajansa, ääriviivansa, muotonsa ja värinsä. Yritin tarkentaa katsettani, mutta näkymät ympärilläni tuntuivat sumenevan epämääräisiksi abstrakteiksi kuvioiksi. Havaitsin kyllä vielä etäisesti arkisen ulkoisen todellisuuden, mutta sen tuottamat ärsykkeet eivät missään vaiheessa enää tavoittaneet tunteitani. Kurottauduin maailmaan ja sfääriin, joka oli vapaa niiden vaikutukselta. Katsoin ikään kuin niiden lävitse, aivan kuin niitä ei enää olisi lainkaan olemassa. Luopuen ympäristöni minulle asettamista velvoitteista ja sosiaalisista koodeista etäännyin hitaasti profaanista ulkomaailmasta. Liu uin valtoimenaan eräänlaiseen houreiseen ja fantastiseen todellisuuteen, toden ja epätoden välimastoon. Sukelsin ja uppouduin syvemmälle raja-tilaan, missä liike ei noudattanut enää mitään tiettyä rytmiä tai koreografiaa. Tilaan, jossa ristiriitaiset ja sattumanvaraiset assosiaatiot, subjektiiviset ja objektiiviset halut ja intensiteetit olivat aaltoilevassa polyfonisessa liikkeessä. Tässä kuohuvassa, vaahtoavassa ja lakkaamattomassa solisevassa ja loiskivassa virrassa etäännyin ajasta sekä paikasta, avoimen maiseman avautuessa edessäni. Kyseessä ei ollut pelkkä rajojen ylittäminen, vaan poikkeuksellinen radikaali siirtymä uuteen ja tuntemattomaan tilaan. Astelen unohdettuja huoneita pitkin. Kenkieni korkojen ja marmorin kohtaamiset kajahtavat suuressa salissa rikkoen hiljaisuuden. Hidastan askeliani ja pysähdyn hetkeksi. Otan yhden askeleen eteen, sitten toisen taakse. Yllättävä hämmennys mykistää minut ja joudun selittämättömän ihmetyksen ja levottomuuden valtaan. Aistin huoneessa jonkin läsnäolon. Hahmotan edessäni jonkin tai jotakin. En usko, että kyse oli vanhoista tunteista, jotka laukeavat ja purkautuvat rikospaikalle palatessa. En osaa tulkita sitä, mutta jotain vierasta ja samaan aikaan tuttua oli tuotu maailmaani. Uteliaana mutta myös aavistuksen vastarintaa tehden tutkin inhon ja ihastuksen ristiriidan täyttämänä näkymää edessäni. Hengitän syvään ja huokaisen. Sieraimeni laajenevat ja hengitän ilmaa vuoroin levottomasti, vuoroin vapautuneesti. Tunnen äkillisen viiltävän ja pistävän värähdyksen sisälläni. Hermostoni on hereillä ja jonkinlaisessa häiriötilassa. Esirippu on vedetty auki ja näyttämöllä näen häivähdyksen itsestäni kuin peilistä - sinun kanssasi. Medusan päätä on mahdoton katsoa suoraan silmiin kivettymättä. Sinä päätit kuitenkin tarjota minulle pehmeämmän vaihtoehdon. Tiesit, että Paholainen ei ollut Toinen, vaan yhtä olemusta Jumalien kanssa. Juhlavalaistuksessa, kristallikruunujen valonpilkahdusten langetessa kasvoilleni, äänettömän hohteen ja valon valkaiseman kimalluksen keskellä, muistan äkillisesti mutta etäisesti sanat, jotka olit vuosia sitten lausunut minulle. Aivan kuin hiljaisina kaikuina haihtuneesta elämästä ne kantautuvat kaukaisina ja humisevina takaisin korviini.
ARKISTO KOHTAAMINEN Kuinka suljettuja ja luomattomia piirteitä olemuksemme kätkekään! Suuri osa tapahtumistamme ja havainnoistamme on epäjohdonmukaisia. Näkymättömiä ja tuntemattomia itsellemme mielikuvien, muistin, kokemusten ja ajatusliikahdusten selittämättömissä verkostoissa. Aivan kuten unet, jotka katoavat kuin kangastukset joka aamu, mutta jotka silti ovat aina läsnä. Unet joilla on syynsä, syynsä joita syyt eivät tunne. Tarinamme on tuttu, mutta kokemuksemme eivät noudata ehjiä ennalta määrättyjä kaavoja taikka tapoja, vaan ovat yksilöllisiä, sovinnaisuuksista ja muodollisuuksista vapaita, mittaamattoman ja kuvaamattoman uniikkeja. Yhdessä ajattelemme ja tunnemme syvemmin kuin kykenemme koskaan ilmaisemaan. Tarvitsemme tarkkuutta, mutta olisi väkivaltaista latistaa se absoluuttisen suljettuun, mahdollisuuksia poissulkevaan sekä rajoittavaan kategoriaan. Kaikki on kiinni asioiden moninaisista kerroksellisista ja keskinäisistä suhteista. Menneisyyden haamut ja historian rauniot ovat osa minua ja aina läsnä nykyisyydessä. Historia tekee ihmisen, eikä pelkästään päinvastoin ja on läsnä pienimmässä yksityiskohdassakin, laajassa kudoksessa, sanakirjassa ja ketjussa. Olen väsynyt joka puolelta virtaaviin ja hyökkääviin nopeasti valmiiksi saneltuihin asenteisiin, käsityksiin, sekä käyttäytymistä manipuloiviin viesteihin. Aikana jolloin vakavuudesta on tullut etäisen naurun kohde, en laskenut aikaa, enkä asettanut sinua tiettyihin puitteisiin. Haastoit minut jatkuvaan uudelleen havainnointiin ja arviointiin, ja olin nöyrän kärsivällisenä valmis hitaasti ja pitkäjänteisesti kohtaamaan ja ottamaan selvää sinusta. Olen väsynyt, mutten täysin kyvytön toimintaan. Päivällä kuulun koko maailmalle, mutta kun ilta saapuu, saapuu myös hetkemme. Mustia päiviä seuraavat valkoiset yöt, ja se mikä päivällä on ollut vaiteliaasti piilossa, saa nyt rauhassa päästä valloilleen minkään ulkopuolisen häiritsemättä. Tässä hienovaraisen yksinkertaisessa puhtaassa tilassa pystyn, tai luulen pystyväni hetkellisesti tavoittamaan rauhaisan tulkinnan elämästäni ja elämästä sen ympärillä. Elämästäni, joka muuten usein noudattaa liiallisten tai liian vähäisten tunteiden loputonta rytmiikkaa. Ei ole säröiltä suojattua olemassaoloa. Vaikka ideaalille ei ehkä ole olemassa vastaavaisuutta, olen kuitenkin ylläpitänyt paradoksaalisesti kaipuuni kohdetta sisimmässäni. Ideaali saattaa heijastua meille vedenpinnasta, mutta se ei näyttäydy meille eikä ole todellinen, koska se ei ole lihallinen. Iho jossa elän on kuitenkin kuori, joka suojelee todellista minuuttani. Ei puolisko, vaan kokonainen henkisesti sukupuoleton ja seksuaalisesti määrittelemätön ykseys. Kohdistat katseesi minuun puoliavointen silmäluomiesi alta ja kohotan oman katseeni kohti sinua. Luon merkityksiä ja tunnistan itseni sinusta. Ajatukset ja teot ovat erillisiä toimintoja, olet rikollisten tuntemusteni lähettiläs. Kyse ei ole kuitenkaan yksilön solipsisesta minä -projektista, omakuvan vahvistamisesta tai oikeuttamisesta toisen kautta. Ei myöskään voyeristisesta tirkistelystä, tunkeutumisesta taikka valtapelistä. Sinä olet olemassa, minä olen olemassa, me olemme olemassa ja väli välillämme on olemassa. Annamme toisillemme tilaa ja suojelemme toistemme yksinäisyyttä Haluan kuitenkin korvata kiellon ja pelon uteliaisuudella. Vaikka olen pelännyt rajallisuuden menettämistä rajattomuuden edessä, olen pitkään kaivannut jonkinlaista yhteyden kokemista. Jalostavuus tapahtuu ehkä osittain skeptisyydessä, mutta tahdon nyt altistua välittömyyteen ja suoraan kontaktiin.
RAUHA MENETYS Kasvojasi hallitsee ja kehystää ja koristelee kompleksinen ja uneksiva, mutta juovuttava ja viekotteleva suuruus. Huolellisesti ja harjoitellun eleen tavoin sormesi laskeutuu hitaasti ja leikkisän kevyesti huulilleni hiljaisuuden merkiksi. Hengityksesi värähtää ja puraiset huuliasi viekkaasti ja salavihkaisesti. Säteilet omalaatuista viehkeyttä ja sen sijaan että hämmentyisin, en tee vastarintaa, vaan kurottaudun kohti sinua. Painat pääsi hieman kumaraan ja välität taidokkaasti, musikaalisen harmonisesti ja rytmikkäästi salaisuuksia ja valheita korvaani. Suloisen vietteleviä valheita, jotka ovat alkusointuja hellälle huomallesi ja ensimmäiselle yhteenkietoutumisellemme. Olemassaolon keskellä, olemassaolon, joka koetaan fragmentaarisena, onttona, vieraannuttavana, absurdina, merkitykset menettäneenä ja tasapäistettynä olemme nyt vapautuneita jännitteistä ja häiriöistä. Kokemuksemme ovat vilpittömiä ja konkreettisia. En hallusinoinut. Hetken ajan näin kaiken ilman kuviteltua sädekehää - alastomana ja peilinkirkkaana. Tilanne piirtyy terävänä minulle. Abstraktien sfäärien tai käsitteiden sijaan olimme nyt kiinni ajallisessa ja äärellisessä elämässä. Tunnen ruumiillisen kouristuksen ja koen kuin Idea olisi saanut aineellisen kuvastajansa meissä. Tai ainakin todellisuuden ja keinotekoisuuden välimaastossa olevan kuvastajan, yhdessä sopusoinnussa luomamme. Sisältäni kumpuava tunne kertoo hyvin hiljaa, melkein kuin kuiskaten minun olevan vihdoin reflektiosta vapaa ja sekaannuksen olevan hetkellisesti poissa. Tänä iltana sumuinen itsepuhelu on vaiennut, enkä tunne epävarmuutta. Kyseessä ei ole mikään suuri paatoksellinen tai melodramaattinen kohtaus. Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu levollisesti ja täsmällisesti - myötätuntoisen kiirehtimättä minkään estämättä. (Melkein huomaamatta, harvasanaiseen rauhaan vaipuneena ja kietoutuneena.) Valot himmenevät ja silmäluomeni käyvät yhä raskaammiksi. Ajan kulku huojuu ja hidastuu. Sumenevien sävelmien saattelemana, silmät puoliummessa vaivun ja vaikenen hitaasti keveään raukeuteen ja unihorroksen syleilyyn. Suljettujen luomieni takana näen yllättäen voimakkaan välähdyksen, joka ohikiitävän hetken sokaisun jälkeen loppuu kuin leikaten. Ikuisuuden kestävää sekuntia myöhemmin kirkkaus sammuu. Ilmeeni jäykistyy ja seison hievahtamatta paikallani, jähmettyneenä ja värähtämättömänä kuin patsas. Räpäytän silmäluomiani. Aistin taas oman ruumiini ja havahdun olevani osallinen rajallisessa jähmettyneessä fyysisessä tilassa. Tunnen kuolemansuudelman terävänä ja kuulen sananviillon korvissani, mikä lupaa kysymättä ilmoittaa vierailuaikani päättyneen. Yritän vielä hetken pitää sinusta kiinni, mutta turhaan. Viimeinen huntu on nyt vedetty pois silmieni edestä ja kävelen vaiti ja eleettömästi ulos vastaanottamaan tuomioni. En tiedä onko halu syynä kaikelle kärsimykselle, tiedän kuitenkin, että ilman halua sinun kauneuttasi ei olisi todellistettu. Levottomuus on liikkeen ehto, sekä sinun elinvoimasi salaisuus. Sinä ja elämä olette kuitenkin eri asioita, eikä elämä liiemmin jäljittele sinua. Kaappaat ja kohotat minut. Voi kuitenkin olla, että sinä myös tuhoat elämän ympäriltäni. Osa aikalaisistani on poistanut sinut kalenteristaan. Sinun vuoksesi suostun kuitenkin jääräpäisesti kestämään hellittämättä turhuuden melun ja pauhun, murskaavan painostuksen. En koe, että olisin rakastunut harhaan tai korvikkeeseen. Kyseessä ei ole tilapäinen myönnytys, hairahdus taikka hätäratkaisu. Ilman rakastavia ja palvottavia kuvia, sävelmiä tai kieliä menettäisimme kyvyn kestää olemassaoloa. Näitä suuria julkisia saleja pitkin tulen vaeltamaan myös jatkossa sinun luoksesi, sitoutuneesti ja uskollisesti aina uudestaan ja uudestaan, yksityiseen tilaani, omaan pieneen vetäytymispaikkaani, Sinun luonasi!
WWW.VILLEANDERSSON.COM