VÄESTÖNMUUTOKSET 2012 Tietoisku 7/2013 Sisällys 1 Espoon saama muuttovoitto kasvoi hieman 2 Muuttovoitto Helsingistä supistui 3 Muuttaneiden koulutustaso laski jälleen 4 Espoon sisällä Suur- Matinkylä muuttovoittaja 5 Suurin kokonaismuuttovoitto Suur-Leppävaaraan 6 Sekä syntyvyys että kuolleisuus aleni Kuva: Eemail/Lehdentekijät Espoolaisten määrä kasvoi vuoden 2012 aikana liki 4 385 asukkaalla. Suhteellinen väestönkasvu oli 1,7 %. Muuttovoittona lisäyksestä tuli 2 226 henkeä, mikä oli yli puolet väestönlisäyksestä, 50,8 %. Muuttovoiton lisääntymiseen vaikutti se, että tulomuutto Espooseen kasvoi enemmän kuin lähtömuutto. Asunnonvaihtoja kaupungin sisällä oli 30 423. Vuoden 2012 aikana muualta Suomesta saatu muuttovoitto laski hieman edellisestä vuodesta. Vuoden 2012 muuttovoiton ikärakenne oli poikkeuksellinen. Muuttotappiota tuli vain yli 55-vuotiaista, mutta ei lapsista ja kouluikäisistä kuten aikaisempina vuosina. Espoon muuttotase ruotsinkielisistä oli jälleen tappiollinen, mutta vähemmän kuin edellisvuonna. Muuttotappiota tuli 91 hengen verran. Jo viidentenä vuonna peräkkäin väestönlisäys pääkaupunkiseudulta supistui. Espoo sai muuttovoittoa Helsingistä vain 382 henkeä ja Vantaalta 45 henkeä. Kaikille muille Helsingin seudun kunnille Keravaa lukuun ottamatta Espoo menetti väestöään. Seudun ulkopuoliselle Uudellemaalle kärsitty muuttotappio supistui hieman. Muusta Etelä-Suomesta Espoo sai edellisvuotta pienemmän muuttovoiton, mutta muista lääneistä muuttovoitto oli hieman kasvanut. Ulkomailta saatu muuttovoitto kasvoi noin 100 hengellä 1644 asukkaaseen. Suurimman väestönlisäyksen muuttoliikkeestä sai Suur-Leppävaaran alue. Lähes yhtä paljon lisääntyi muuttoliikkeen avulla Suur-Tapiolan väestö. Kolmanneksi suurimman muuttovoiton sai Suur-Matinkylä. Pohjois-Espoon kärsi muuttotappiota vuonna 2012. Arja Munter Palveluliiketoimi Kaupunkitieto Vuonna 2012 syntyi 3 447 uutta espoolaista. Kuolleita oli 1 309. Luonnolliseksi väestönkasvuksi muodostui 2 138 henkeä. Espoolaisten naisten kokonaishedelmällisyys laski jo toisena vuotena peräkkäin vuoden 2012 aikana. Laskua oli nuorinta ikäryhmää lukuun ottamatta kaikissa ikäryhmissä. Espoolaisten kokonaiskuolleisuus oli laskenut vuoden 2012 aikana 75 vuotta täyttäneitä lukuun ottamatta. Miehillä kuolleisuus laski kaikissa ikäryhmissä, eniten 65-74 -vuotiailla. Naisilla kuolleisuus laski tai pysyi ennallaan vanhinta ikäryhmää lukuun ottamatta.
1 Espoon saama muuttovoitto kasvoi hieman Espoolaisten määrä kasvoi vuoden 2012 aikana liki 4 385 asukkaalla. Lisäys oli lähes yhtä suuri kuin edellisenä vuotena, jolloin se oli suurin kymmeneen vuoteen. Suhteellinen väestönkasvu oli 1,7 %. Muuttovoittona lisäyksestä tuli 2 226 henkeä, mikä oli yli puolet väestönlisäyksestä, 50,8 %. Vastaava osuus vuotta aikaisemmin oli 49,6 %. Muuttovoiton lisääntymiseen vaikutti se, että tulomuutto Espooseen kasvoi enemmän kuin lähtömuutto kaupungista. Tulomuutot tuhatta kantaespoolaista olivat nousseet 73 henkilöstä 75 henkilöön tuhatta asukasta kohti. Lähtijöiden määrä oli noussut 64:stä 67 henkeen. Taulukko 1. Muutot Espooseen, Espoosta ja nettomuutto sekä muutot kunnassa 2003-2012 Espoo- Espoosta Muutto- % keski- Espoossa Keskiseen voitto väki- muuttaneita väkiluku Vuosi Lkm Lkm Lkm luvusta Lkm 2003 15 359 14 832 527 0,24 25 902 222 914 2004 16 441 15 395 1 046 0,46 27 768 225 852 2005 17 190 15 186 2 004 0,87 28 452 229 588 2006 16 101 15 215 886 0,38 27 412 233 362 2007 16 451 15 817 634 0,27 26 200 236 533 2008 16 749 15 587 1 162 0,48 24 968 239 806 2009 16 120 15 594 526 0,22 27 485 242 948 2010 16 900 15 538 1 362 0,55 27 692 246 150 2011 18 371 16 156 2 215 0,88 28 979 252 439 2012 19 297 17 071 2 226 0,87 30 423 254 632 Asunnonvaihdot kaupungin sisällä olivat myös lisääntyneet noin 1 444 muutolla. Muutot olivat lisääntynet 119 muuttoon tuhatta asukasta kohti, kun vastaava luku vuotta aikaisemmin oli 115. 2 Muuttovoitto Helsingistä supistui Muuttoliike muualta kotimaasta Espooseen kääntyi voitolliseksi vuoden 2010 aikana neljän tappiovuoden jälkeen. Vuoden 2012 aikana muualta Suomesta saatu muuttovoitto laski hieman edellisestä vuodesta noin 580 henkeen. Vähenemiseen vaikutti Espoosta muualle Suomeen muuttojen lisääntyminen enemmän kuin Espooseen muuttojen määrä. Taulukko 2. Maassamuutto ja siirtolaisuus 2003-2012 Maassamuutto Siirtolaisuus Kuntaan Kunnasta Netto Kuntaan Kunnasta Netto 2003 13 917 13 707 210 1 442 1 125 317 2004 14 847 14 050 797 1 594 1 345 249 2005 15 329 14 008 1 321 1 861 1 178 683 2006 14 035 14 053-18 2 066 1 162 904 2007 14 081 14 499-418 2 370 1 318 1 052 2008 14 041 14 092-51 2 708 1 495 1 213 2009 13 792 14 295-503 2 328 1 299 1 029 2010 14 488 14 245 243 2 412 1 293 1 119 2011 15 330 14 640 690 3 041 1 516 1 525 2012 16 088 15 506 582 3 209 1 565 1 644 2 Väestönmuutokset 2012/Tietoisku 7/2013
Maan rajojen ulkopuolelta saatu muuttovoitto lisääntyi runsaalla 100 hengellä. Muuttovoittoa ulkomailta saatiin 1644 henkeä. Kasvu johtui tulomuuton lisääntymisestä, Lähtömuutto ulkomaille pysyi lähes edellisen vuoden tasolla. Kuten vuonna 2011, jolloin Espoo sai runsaan muuttovoiton, myös vuoden 2012 muuttovoiton ikärakenne oli poikkeuksellinen. Muuttotappiota tuli vain yli 55-vuotiaista, mutta ei lapsista ja kouluikäisistä kuten aikaisempina vuosina. Suurin muuttovoitto saatiin jälleen 25-34 -vuotiaista. Taulukko 3. Muutot Espooseen ja Espoosta sekä nettomuutto ikäryhmittäin 2012 Espooseen Espoosta Nettomuutto Ikä Lkm % Lkm % Lkm 0-6 1 805 9,4 1 568 9,2 237 7-12 663 3,4 545 3,2 118 13-18 864 4,5 664 3,9 200 19-24 4 732 24,5 4 289 25,1 443 25-34 6 315 32,7 5 271 30,9 1 044 35-44 2 557 13,3 2 094 12,3 463 45-54 1298 6,7 1244 7,3 54 55-64 648 3,4 890 5,2-242 65+ 415 2,2 506 3,0-91 Yht. 19 297 100 17 071 100 2 226 Ikä 194 0-4 2012 150 2011 83 5-9 27 110 10-14 74 263 15-19 294 348 20-24 424 582 25-29 608 462 30-34 521 317 35-39 131 146 40-44 72 73 45-49 28-19 50-54 36-84 55-59 -27-158 60-64 -133-91 65+ 10-400 -200 0 200 400 600 800 Kuva 1. Espoon muuttovoitto ikäryhmittäin 2011-2012 Väestönmuutokset 2012/Tietoisku 7/2013 3
Espooseen muuttaneista oli ruotsinkielisiä 4,9 % ja Espoosta lähteneistä 6,2 %. Tulomuuttajien osuus oli pysynyt lähes ennallaan, mutta lähteneistä ruotsinkielisiä oli aikaisempaa enemmän. Espoon muuttotase ruotsinkielisistä oli jälleen tappiollinen, mutta vähemmän kuin edellisvuonna. Muuttotappiota tuli 91 hengen verran, kun vuosi sitten tappio oli 249 ruotsinkielistä. Muuttovoittoa ruotsinkielisistä tuli jälleen vain 25-34 -vuotiaissa ja alle 12-vuotiaista. Suurin ruotsinkielisten muuttotappio oli jälleen ikäryhmässä 19-24 -vuotiaat. Taulukko 4. Ruotsinkielisten muutot Espooseen ja Espoosta sekä nettomuutto ikäryhmittäin 2012 Espooseen Espoosta Nettomuutto Ikä Lkm % Lkm % Lkm 0-6 123 12,8 105 10,0 18 7-12 42 4,4 33 3,1 9 13-18 38 3,9 43 4,1-5 19-24 234 24,3 330 31,3-96 25-34 272 28,2 233 22,1 39 35-44 109 11,3 115 10,9-6 45-54 59 6,1 67 6,4-8 55-64 40 4,1 67 6,4-27 65+ 47 4,9 62 5,9-15 Yht. 964 100 1 055 100-91 Perinteisesti Espoo on saanut merkittävästi lisäväestöä muulta pääkaupunkiseudulta, mutta jo viidentenä vuonna peräkkäin väestönlisäys seudulta supistui. Espoo sai muuttovoittoa Helsingistä vain 382 henkeä ja Vantaalta 45 henkeä. Taulukko 5. Muutot Espooseen ja Espoosta lähtö- ja tulokunnittain 2012 Espooseen Espoosta Nettomuutto Kunta Lkm % Lkm % Lkm Helsinki 6 902 35,8 6 520 38,2 382 Vantaa 1 545 8,0 1 500 8,8 45 Kauniainen 341 1,8 368 2,2-27 PKS yhteensä 8 788 45,5 8 388 49,1 400 Hyvinkää 87 0,5 96 0,6-9 Järvenpää 103 0,5 160 0,9-57 Kerava 111 0,6 107 0,6 4 Kirkkonummi 668 3,5 881 5,2-213 Nurmijärvi 185 1,0 320 1,9-135 Sipoo 44 0,2 67 0,4-23 Tuusula 109 0,6 142 0,8-33 Vihti 269 1,4 343 2,0-74 Muu Uusimaa 847 4,4 924 5,4-77 Muu Etelä-Suomi 2 635 13,7 2 266 13,3 369 Muut läänit 2 242 11,6 1 812 10,6 430 Ulkomaat 3 209 16,6 1 565 9,2 1644 Yhteensä 19 297 100 17 071 100 2 226 Kaikille muille Helsingin seudun kunnille Keravaa lukuun ottamatta Espoo menetti väestöään muuttoliikkeen kautta noin 500 henkeä. Muuttotappio ympäristökunnille oli hieman lisääntynyt edellisestä vuodesta, erityisesti Kirkkonummelle. Seudun ulkopuoliselle Uudellemaalle kärsitty muuttotappio supistui hieman. Muusta Etelä-Suomesta Espoo sai edellisvuotta pienemmän muuttovoiton, mutta muista lääneistä muuttovoitto oli hieman kasvanut. Ulkomailta saatu muuttovoitto kasvoi noin 100 hengellä 1644 asukkaaseen. 4 Väestönmuutokset 2012/Tietoisku 7/2013
Kuva 2. Espoon muuttovoitot ja tappiot muualle Suomeen ja ulkomaille 2012 Suurimman väestönlisäyksen muuttoliikkeestä sai Suur-Leppävaaran alue. Lähes yhtä paljon lisääntyi muuttoliikkeen avulla Suur-Tapiolan väestö. Kolmanneksi suurimman muuttovoiton sai Suur-Matinkylä. Suhteellisesti suurin muuttovoitto oli Suur-Kauklahdessa. Pohjois-Espoo kärsi muuttotappiota vuonna 2012. Taulukko 6. Muutot Espooseen ja Espoosta sekä nettomuutto suuralueittain 2012 Espooseen Espoosta Nettomuutto % Suuralue Lkm Lkm Lkm keskiväkil. Suur-Leppävaara 5 387 4 510 877 1,4 Suur-Tapiola 3 741 2 989 752 1,7 Suur-Matinkylä 2 902 2471 431 1,2 Suur-Espoonlahti 2 822 2 674 148 0,3 Suur-Kauklahti 507 346 161 2,2 Vanha-Espoo 2 969 2 688 281 0,7 Pohjois-Espoo 623 633-10 -0,1 Muu alue 346 760-414 -10,4 Koko Espoo 19 297 17 071 2 226 0,9 Väestönmuutokset 2012/Tietoisku 7/2013 5
3 Muuttaneiden koulutustaso laski jälleen Vuonna 2012 Espooseen muuttaneiden koulutustaso oli laskenut edellisestä vuodesta jo toisena vuotena peräkkäin. Espooseen tulleista yli 15-vuotiaista yli 38 % oli vailla peruskoulutuksen jälkeistä tutkintoa. Korkeakoulututkinto oli 27 % tulomuuttajista. Parhaimmin koulutettuja olivat edelleen muulta Helsingin seudulta muuttaneet, mutta heistäkin ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa oli yli neljännes ja osuus oli kasvanut edellisestä vuodesta. Osasta muutoista voi olla kyse opiskelun aloittamisesta pääkaupunkiseudulla. Huonoin koulutustaso oli ulkomailta muuttaneilla, mutta koulutustietojen saatavuus heistä on heikko tai tiedot ovat epäluotettavia. Heidänkin koulutustasonsa oli laskenut edellisestä vuodesta. Taulukko 7. Tulo-, lähtö- ja nettomuuton koulutusrakenne muuttoalueen mukaan 2012 (15 vuotta täyttäneet). Muutto- 15 vuotta Ei Keskiaste Korkea alue täyttäneet tutkintoa aste Lkm % % % % Tulomuutto Yhteensä 16655 100. 38.2 35.0 26.8 H:gin seutu 9058 100. 27.1 39.1 33.8 Muu Suomi 5045 100. 27.5 45.1 27.4 Ulkomaat 2552 100. 98.4 0.8 0.8 Lähtömuutto Yhteensä 14816 100. 27.1 41.8 31.1 H:gin seutu 9349 100. 26.3 42.6 31.1 Muu Suomi 4240 100. 23.5 45.7 30.9 Ulkomaat 1227 100. 45.8 21.9 32.3 Nettomuutto Lkm Lkm Lkm Lkm Yhteensä 1839 2343-352 -152 H:gin seutu -291 1-442 150 Muu Suomi 805 393 338 74 Ulkomaat 1325 1949-248 -376 Myös Espoosta pois muuttaneiden koulutustaso oli laskenut jo toisena vuotena peräkkäin. Koulutustaso oli kuitenkin edelleen korkeampi kuin tulomuuttajilla. Vain perusasteen koulutus oli noin 27% :lla, keskiasteen koulutus 42 %:lla ja 31 % :lla korkea-asteen koulutus. Eniten korkeaasteen koulutuksen saaneita oli ulkomaille muuttaneissa, 32 %. Ulkomaille muuttaneissa oli myös enemmän kuin muualle muuttaneissa ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa olevia. Vuoden 2012 aikana Espoo sai muuttovoittoa kokonaisuudessaan vain ilman peruskoulutusta olevista. Helsingin seudulta muuttovoittoa saatiin myös korkea-asteen koulutuksen saaneista. Muualta Suomesta muuttovoittoa saatiin sekä keski- että korkea-asteen koulutetuista, mutta ulkomailta saatu muuttovoitto oli ilman perusasteen jälkeistä koulutusta. Ulkomaille menetettiin korkea-asteen koulutuksen saaneita espoolaisia noin 370 henkeä. 6 Väestönmuutokset 2012/Tietoisku 7/2013
4 Espoon sisällä Suur-Matinkylä muuttovoittaja 1 Kunnan sisäisessä muuttoliikkeessä suurimman muuttovoiton sai Suur-Kauklahden alue. Myös kuntien välisessä muuttoliikkeessä tappiota kärsinyt Pohjois-Espoo sai kunnan sisältä muuttovoittoa kuten myös Suur-Matinkyläkin. Muut suuralueet olivat muuttotappiollisia kunnan sisäisessä muuttoliikkeessä. Suurimman muuttotappion kärsi Suur-Tapiola, joka sai kuntien välisestä muuttoliikkeestä toiseksi suurimman muuttovoiton. Suur-Tapiola on kärsinyt muuttotappiota kunnan sisäisessä muuttoliikkeessä jo vuodesta 1997. Taulukko 8. Muutot kunnan sisällä suuralueittain 2 ja nettomuutto 2012 (mukana alueiden sisäiset muutot) Tulomuutto Lähtömuutto Nettomuutto % Keski- Suur-alue Lkm Lkm Lkm keskiväkil. väkiluku Suur-Leppävaara 7 299 7 377-78 -0,1 62 846 Suur-Tapiola 4 726 5 366-640 -1,5 43 461 Suur-Matinkylä 4 553 4 535 18 0,0 36 144 Suur-Espoonlahti 5 424 5 544-120 -0,2 51 631 Suur-Kauklahti 983 744 239 3,2 7 422 Vanha-Espoo 4 643 4 675-32 -0,1 38 143 Pohjois-Espoo 832 776 56 0,5 11 020 Muu alue 1 963 1 406 557 14,0 3 967 Koko Espoo 30 423 30 423 0 0,0 254 632 Suur-Kauklahti sai muuttovoittonsa pääasiassa Suur-Espoonlahdesta ja Vanha-Espoosta. Suur- Tapiola menetti asukkaitaan eniten Suur-Matinkylään ja Suur-Leppävaaraan, mutta myös Vanha- Espooseen ja Suur-Espoonlahteen. Suur-Espoonlahti menetti väestöä Suur-Kauklahteen ja Vanha-Espooseen. 1 Tilastointiyksikkö kunnan sisäisessä muuttoliikkeessä on muuttunut v. 1994. Aikaisemmin tilastointiyksikkönä oli muuttaja, vuodesta 1994 tilastossa yksikkönä on muutto. 2 Ryhmään muu alue kuuluvat: kunnassa vailla vakituista asuntoa ja tietymättömissä olevat Suomen lähetystöissä ja vastaavissa toimivat henkilöt tilapäisesti ulkomailla opiskelevat ja asevelvollisuutta suorittamassa olevat laivaväkeen kuuluvina merillä olevat rangaistus- tms. laitokseen suljetut ja sairaalaan hoidettaviksi otetut opiskelun, sairauden tai luottamustoimen takia poissa olevat lyhytaikaisen työsuhteen tai satunnaisen oleskelun takia poissa olevat muut yksityisasunnoissa asumattomat. Väestönmuutokset 2012/Tietoisku 7/2013 7
Kuva 3. Suurimmat muuttovirrat suuralueiden välillä Espoon sisäisessä muuttoliikkeessä 2012 5 Suurin kokonaismuuttovoitto Suur-Leppävaaraan Kokonaisuudessaan suurimman muuttovoiton (kuntien välisestä ja kunnan sisäisestä muuttoliikkeestä yhteensä) vuonna 2012 sai Suur-Leppävaara, vaikka se kärsikin muuttotappiota kunnan sisäisessä muuttoliikkeessä. Toiseksi suurin kokonaismuuttovoitto tuli Suur-Matinkylään, joka sai muuttovoittoa sekä kunnan ulkopuolelta ja hieman myös kunnan sisältä. Suur-Kauklahti oli kolmannella sijalla. Se sai lähes tasapuolisesti lisää väestöä kunnan sisältä että kunnan ulkopuolelta. 8 Väestönmuutokset 2012/Tietoisku 7/2013
Taulukko 9. Kokonaismuuttotase suuralueittain 2012 (mukana alueen sisäinen muutto) Tulomuutto Lähtömuutto Nettomuutto Keski- Suuralue Lkm Lkm Lkm % keskiväkil. väkiluku Suur-Leppävaara 12 686 11 887 799 1,3 62 846 Suur-Tapiola 8 467 8 355 112 0,3 43 461 Suur-Matinkylä 7 455 7 006 449 1,2 36 144 Suur-Espoonlahti 8 246 8 218 28 0,1 51 631 Suur-Kauklahti 1 490 1 090 400 5,4 7 422 Vanha-Espoo 7 612 7 363 249 0,7 38 143 Pohjois-Espoo 1 455 1 409 46 0,4 11 020 Muu alue 2 309 2 166 143 3,6 3 967 Koko Espoo 49 720 47 494 2 226 0,9 254 632-414 557 Muu alue -10 56 Pohjois-Espoo Sisäinen -32 281 Vanha-Espoo Ulkoinen 161 239 Suur-Kauklahti -120 148 Suur-Espoonlahti 18 431 Suur-Matinkylä -640 752 Suur-Tapiola -78 877 Suur-Leppävaara -800-600 -400-200 0 200 400 600 800 1000 Henkeä Kuva 4. Suuralueiden muuttovoitot kunnan sisäisessä ja ulkoisessa muuttoliikkeessä 2012 Pienimmän muuttovoiton sai Suur-Espoonlahti, joka sai muuttovoittoa kunnan ulkopuolelta, mutta menetti väestöä kunnan sisäisen muuttoliikkeen kautta Myös Pohjois-Espoon muuttovoitto jäi vaatimattomaksi. Väestönmuutokset 2012/Tietoisku 7/2013 9
6 Sekä syntyvyys että kuolleisuus aleni Vuonna 2012 syntyi 3 447 uutta espoolaista. Määrä oli 99 lasta vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kuolleita oli 1 309, mikä oli vain 6 kuolemantapausta enemmän kuin vuonna 2011. Luonnolliseksi väestönkasvuksi muodostui 2 138, mikä oli noin 100 henkeä edellisvuotta vähemmän. Taulukko 10. Syntyneet, kuolleet ja luonnollinen väestönlisäys 2004-2012 Vuosi Syntyneet Kuolleet Luonnoll. väestönlisäys Lkm 0/00 Lkm 0/00 0/00 2004 3 307 14,6 1 129 5,0 2 178 9,6 2005 3 368 14,7 1 192 5,2 2 176 9,5 2006 3 538 15,2 1 166 5,0 2 372 10,2 2007 3 545 15,0 1 209 5,1 2 336 9,9 2008 3 485 14,5 1 140 4,8 2 345 9,8 2009 3 465 14,3 1 268 5,2 2 197 9,0 2010 3 579 14,5 1 328 5,4 2 251 9,1 2011 3 546 14,2 1 303 5,2 2 243 9,0 2012 3 447 13,5 1 309 5,1 2 138 8,4 Taulukko 11. Kuolleisuus iän ja sukupuolen mukaan 2010-2012 Yhteensä 0-64 -v. 65-74 -v. 75+ v. Vuosi Lkm 0/00 Lkm 0/00 Lkm 0/00 Lkm 0/00 Koko väestö 2010 1 328 5,4 331 1,5 221 13,2 776 71,9 2011 1 303 5,2 337 1,5 255 14,0 711 63,4 2012 1 309 5,1 303 1,4 260 13,2 746 63,5 Miehet 2010 640 5,3 201 1,8 125 16,4 314 78,8 2011 703 5,7 214 1,9 163 19,6 326 78,3 2012 650 5,2 177 1,6 162 18,0 311 70,9 Naiset 2010 688 5,5 130 1,2 96 10,5 462 67,8 2011 600 4,7 123 1,1 92 9,3 385 54,5 2012 659 5,1 126 1,1 98 9,1 435 59,2 Espoolaisten kokonaiskuolleisuus oli laskenut vuoden 2012 aikana 75 vuotta täyttäneitä lukuun ottamatta.miehillä kuolleisuus laski kaikissa ikäryhmissä, eniten 65-74 -vuotiailla. Naisilla kuolleisuus laski tai pysyi ennallaan vanhinta ikäryhmää lukuun ottamatta. Espoolaisten naisten kokonaishedelmällisyys laski jo toisena vuotena peräkkäin vuoden 2012 aikana. Laskua oli nuorinta ikäryhmää lukuun ottamatta kaikissa ikäryhmissä, eniten 25-29 -vuotiailla naisilla. Hedelmällisyys laski myös kaikilla suuralueilla. Suurin lasku oli Suur-Leppävaarassa ja Suur-Matinkylässä asuvilla naisilla. 10 Väestönmuutokset 2012/Tietoisku 7/2013
Taulukko 12. Ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut 1 ja kokonaishedelmällisyysluku 2 2010-2012 Ikäryhmät Kokonais- Suuralue 15-19 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 hedelmällisyys Suur-Leppävaara 2010 4,2 35,9 110,3 140,8 77,1 18,2 1933 2011 5,2 37,2 106,8 134,1 86,9 16,0 1931 2012 2,6 48,1 101,8 127,9 68,5 11,2 1800 Suur-Tapiola 2010 1,6 17,7 69,7 168,4 92,7 14,3 1822 2011 2,3 13,6 76,0 163,0 82,9 18,3 1781 2012 3,9 15,0 75,7 157,4 77,2 16,9 1730 Suur-Matinkylä 2010 2,0 37,2 76,9 150,1 55,8 17,8 1698 2011 7,7 40,1 97,7 140,7 70,6 11,2 1840 2012 8,7 37,2 87,7 122,1 76,8 13,0 1728 Suur-Espoonlahti 2010 5,3 48,9 133,9 160,1 73,9 16,8 2194 2011 3,4 46,6 130,8 155,3 67,7 14,9 2094 2012 6,9 30,0 124,1 155,6 77,8 14,4 2045 Suur-Kauklahti 2010 8,6 48,8 131,4 139,2 93,4 26,6 2240 2011 0,0 60,1 109,5 151,2 69,9 22,7 2067 2012 3,9 68,8 117,3 133,3 47,0 27,5 1990 Vanha-Espoo 2010 8,9 52,4 141,4 150,0 75,5 18,4 2233 2011 11,3 74,7 140,3 143,2 76,2 9,5 2276 2012 12,0 61,5 122,9 154,8 83,6 13,0 2239 Pohjois-Espoo 2010 10,8 107,5 170,0 151,4 90,7 21,1 2758 2011 7,4 86,7 171,8 175,7 66,6 23,6 2659 2012 0,0 102,3 194,5 135,2 72,0 18,2 2611 Koko Espoo 2010 4,9 38,0 108,4 150,3 76,2 17,6 1977 2011 5,5 41,1 110,1 145,4 75,7 15,0 1964 2012 5,9 40,0 103,6 140,0 73,8 14,2 1887 Kokonaishedelmällisyys oli edelleen korkein Pohjois-Espoossa, Vanha-Espoossa ja Suur- Espoonlahdessa. Matalin hedelmällisyys on Suur-Matinkylässä ja Suur-Tapiolassa, missä se oli edelleen laskenut vuoden 2012 aikana. 1 Tietyn ikäryhmän synnyttäjille elävänä syntyneiden lasten määrä (keskiväkiluvun) tuhatta vastaavan ikäistä kohti 2 Kokonaishedelmällisyysluku on ikäryhmittäisten hedelmällisyyslukujen summa kerrottuna viidellä. Luku ilmaisee, kuinka monta lasta 1 000 naista synnyttäisi elämänsä aikana, jos ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut pysyisivät kyseisen vuoden tasolla. Väestönmuutokset 2012/Tietoisku 7/2013 11
7 Avioituminen ja avioerot Vuoden 2012 aikana espoolaiset naiset solmivat noin 1 600 avioliittoa. Määrä oli lähes sama kuin vuotta aikaisemmin. Ensimmäisten avioliittojen osuus solmituista liitoista oli myös pysynyt edellisen vuoden tasolla 79 %:ssa.. Toisia avioitumisia liitoista oli 18 % ja vähintään kolmannen kerran avioitumisia noin 3%. Taulukko 13. Avioliitot järjestysnumeron ja naisen iän mukaan 2012. Naisen Avioliiton järj-.no ikä 1 2 3+ Yhteensä % % % Lkm % -19 2,0 0,0 0,0 25 1,6 20-24 13,3 2,1 1,8 174 10,9 25-29 36,7 6,4 1,8 480 30,2 30-34 26,4 13,5 1,8 370 23,3 35-39 11,2 16,4 3,6 188 11,8 40-44 4,3 16,4 14,5 108 6,8 45-49 3,5 20,6 20,0 113 7,1 50-54 1,4 11,0 23,6 62 3,9 55-59 0,6 5,7 18,2 34 2,1 60-64 0,4 6,0 10,9 28 1,8 65+ 0,2 1,8 3,6 9 0,6 Yht. 100,0 100,0 100,0 1 591 100,0 Lkm 1 255 281 55 Kaikista avioliitoista lähes 43 % solmittiin naisen ollessa alle 30-vuotias. Ensimmäisistä avioliitoista lähes 52 % solmittiin tässä iässä. Nuorten naisten avioliittojen osuudet olivat jälleen laskenet aikaisemmasta, eli avioitumisikä on noussut. Vajaa kolmannes toisista avioliitoista solmittiin naisen ollessa 30-39 -vuotias ja 37 %liitoista naisen ollessa 40-49-vuotiaina. Vähintään kolmatta kertaa avioituneista espoolaisnaisista viidennes oli 45-49 -vuotiaita ja neljäsosa 50-54 -vuotiaita. Taulukko 14. Avioerot avioliiton järjestysnumeron ja naisen iän mukaan 2012 Naisen Avioliiton järj-.no ikä 1 2 3+ Yhteensä % % % Lkm % -19 - - - - - 20-24 4,1 1,7-25 3,6 25-29 13,0 2,6-75 10,8 30-34 18,6 10,4 8,7 117 16,9 35-39 20,0 13,9 8,7 129 18,6 40-44 18,7 20,0 21,7 132 19,0 45-49 12,8 18,3 30,4 99 14,3 50-54 6,1 14,8 8,7 53 7,6 55-59 4,5 11,3 17,4 42 6,1 60-64 1,3 5,2-13 1,9 65+ 0,9 1,7 4,3 8 1,2 Yhteensä 100,0 100,0 100,0 693 100,0 Avioeroja astui voimaan noin 700 vuoden 2012. Määrä oli hieman edellisvuotta pienempi. Avioerojen määrä oli 43 % solmituista avioliitoista. Eroista 80 % oli otettu ensimmäisestä aviopuolisosta ja 12 % toisesta avioliitosta. Ensimmäisistä eroista 39 % oli otettu naisen ollessa 30-39 -vuotias ja noin kolmannes naisen ollessa 40-49 -vuotias. Väestönmuutokset 2012/Tietoisku 7/2013 12
Sammandrag Antalet Esbobor ökade under år 2012 med närapå 4 385 invånare. Den relativa befolkningsökningen var 1,7 procent. Av ökningen var 2 226 personer inflyttningsöverskott, vilket är över hälften av befolkningsökningen, 50,8 procent. Att inflyttningsöverskottet ökade påverkades av att inflyttningen till Esbo ökade mer än utflyttningen. Det skedde 30 423 bostadsbyten inom staden. Flyttningsrörelsen från övriga delar av landet till Esbo blev positiv under år 2010. Under år 2012 sjönk flyttningsöverskottet från andra kommuner i Finland något från föregående år. Åldersstrukturen för inflyttningsöverskottet år 2012 var exceptionell. Ett flyttningsunderskott skedde endast bland över 55-åringar, men inte bland barn och skolbarn såsom tidigare. Det största flyttningsöverskottet var åter bland 25-34-åringarna. Flyttbalansen i Esbo var för de svenskspråkigas del negativ igen, men mindre än året innan. Flyttningsunderskottet uppgick till 91 personer. Redan för femte året i rad sjönk befolkningsökningen i huvudstadsregionen. Esbo fick flyttningsöverskott på endast 382 personer från Helsingfors och 45 personer från Vanda. Till alla andra kommuner i Helsingforsregionen, förutom Kervo, förlorade Esbo på grund av flyttningsrörelsen omkring 500 invånare. Flyttningsunderskottet till de omgivande kommunerna hade ökat något från året innan, särskilt till Kyrkslätt. Flyttningsunderskottet till Nyland utanför regionen sjönk en aning. Från övriga södra Finland fick Esbo ett mindre flyttningsöverskott än föregående år, men från övriga län hade flyttningsöverskottet ökat något. Flyttningsöverskottet från utlandet ökade med cirka 100 personer på 1644 invånare. Den största befolkningsökningen på grund av flyttningsrörelsen fick Albergas storområde. Nästan lika mycket ökade befolkningen i Hagalunds storområde på grund av flyttningsrörelsen. Det tredje största flyttningsöverskottet fick Mattbys storområde. Norra Esbo led av ett flyttningsunderskott år 2012. Under år 2012 bestod Esbos flyttningsöverskott i sin helhet av personer utan grundläggande utbildning. Flyttningsöverskottet från Helsingforsregionen bestod också av personer med högskoleutbildning. Till utlandet flyttade ungefär 370 Esbobor med högskoleutbildning. År 2012 föddes 3 447 Esbobor. Antalet döda var 1 309. Den naturliga befolkningsökningen uppgick till 2 138 personer. Fertiliteten bland kvinnorna i Esbo sjönk i sin helhet år 2012 redan andra året i rad. Minskning skedde i alla åldersgrupper med undantag av de yngsta. Esbobornas totala dödlighet minskade under 2012, med undantag av 75 år fyllda. Bland männen sjönk dödligheten i alla åldergrupper, mest bland 65-74-åringarna. Bland kvinnorna sjönk dödligheten eller hölls på samma nivå med undantag av den äldsta åldersgruppen. Julkaisun jakelu ja yhteystiedot: www.espoo.fi/tieto PALI / Kaupunkitieto PL 631, 02070 ESPOON KAUPUNKI Jakelu: puh. (09) 8162 2309 ISSN 1239-9752 Lisätietoja: Arja Munter, puh. 816 22317 Espoon kaupunki PALI / Kaupunkitieto etunimi.sukunimi@espoo.fi www.aluesarjat.fi Espoo intranet Essi omat työkalut Verkkotilastopalvelu