Sosiologian johdantokurssi Luento 5: Mikä on yksilö? Avoin yliopisto/työväen Akatemia Lotta Hautamäki
Luento-ohjelma 11.9.-9.10.2012 Luento 1: Mitä sosiologia on? Luento 2: Tutkiminen ja tietäminen sosiologiassa Luento 3: Sosiologian käsitteitä ja näkökulmia Luento 4: Mikä on yhteiskunta? Luento 5: Mikä on yksilö? Luento 6: Muuttuuko yhteiskunta? Luento 7: Kuka on syrjäytynyt ja kenellä on valta? Luento 8: Aineellinen yhteisö?
Tällä luennolla Mietitään miten yhteiskunnan rakenne ja siinä toimivat yksilöt liittyvät toisiinsa? Miten kielellinen vuorovaikutus yksilöiden välillä synnyttää instituutioita? Mietitään mitä yksilö käsitteenä tarkoittaa sosiologiassa, miten syntyy yksilöllinen identiteetti ja mitä sosialisaatio tarkoittaa? Palataan yksilöllistymisen teemaan nykyyhteiskunnassa.
Yksilö sosiaalisena toimijana Toimijana ihmisyksilöllä on enemmän tai vähemmän intentionaalisia eli tietoisia aikomuksia, tavoitteita ja pyrkimyksiä. Yksilön toiminta on sosiaalista, kun se on yksilölle itselleen merkityksellistä ja suuntautuu tavalla tai toisella muiden yksilöiden merkitykselliseen toimintaan. Sosiaalista toimintaa perusmuodossaan on yksilöiden välinen vuorovaikutus ja etenkin arkikeskustelussa vuorovaikutus ilmenee puhtaimmassa muodossaan.
Sosiaalisen toiminnan perusmuoto Vuorovaikutus kahden tai useamman ihmisen välillä on eräänlainen sosiaalisen toiminnan perusmuto Etnometodologia ja keskustelun analyysi on vuorovaikutuksen tutkimista. Vuorovaikutus arkisimmillaan nähdään järjestäytyneenä toimintana, jossa merkitykset syntyvät puhujan ja vastaanottajan päättelyprosessista eli jonkun ilmaisun ja sen kontekstin yhteisvaikutuksesta. Esimerkkinä tervehtiminen: P: Moi, mitä kuuluu? V: Miten niin? Missä suhteessa kuuluu ja mitä? Tarkoitatsä mun terveyttä, opintoja, perhe-elämää, vai... P: No hei ihan sama! Mä vaan yritin olla kohtelias, ei mua oikeesti kiinnosta.
Kieli ja yhteiskunnan rakentuminen Yhteisen kielen avulla yksilöllinen kokemus on mahdollista pukea sanoiksi ja jakaa muiden ihmisten kanssa Niinpä voi sanoa, että kielen avulla rakennetaan eli konstruoidaan yhdessä sosiaalista todellisuutta jonkunlaiseksi Kieli on siis yhteiskuntajärjestelmän ja instituutioiden perusta, joka pitää yllä valitsevaa yhteiskuntaa sekä auttaa siirtämään sitä sosialisaation kautta tuleville polville Peter Berger & Thomas Luckmann : Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen 1966/1994
Sosiaalisesta vuorovaikutuksesta yhteiskunnan rakenteiksi (1/2) Yksilön päänsisäinen subjektiivinen eli omakohtainen todellisuus muuttuu yhteisesti jaetuksi juuri kielen avulla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. 1. Sosiaalinen toiminta ihmisten ja ihmisryhmien kesken totunnaistuu ja muuttuu rutiineiksi ja institutionalisoituu esimerkiksi rooli- ja normiodotuksiksi. Miten tervehtiessä yleensä käyttäydytään, mitä kuuluu sanoa ja tehdä? Tervehtiessä naapuria oletetaan erilaisia asioita kuin tervehtiessä rakastettua (naapurin rooli ja rakastetun rooli) vrt. jonotus esimerkki kirjassa.
Sosiaalisesta vuorovaikutuksesta yhteiskunnan rakenteiksi (2/2) 2. Normi- ja rooliodotuksista tulee kyseenalaistamatonta yhteisesti jaettua elämäntapaa ja kulttuuria eli yhteiskunnan rakennetta. Ihmiset siis ymmärtävät toistensa käyttäytymistä ja toimintaa ja osaavat suunnata oman käyttäytymisensä ja toimintansa sen mukaan. Ihmiset osaavat esimerkiksi tervehtiä oikealla tavalla naapuria ja rakastettua. Jos rikkoo tervehtimisen yhteisesti jaettua ja kyseenalaistamatonta normia, rikkoutuu jaettu sosiaalinen järjestys.
Berger & Luckmannin ajatus kiteytettynä: Yhteiskunta on ihmisen tuotos yhteiskunnasta tulee objektiivinen todellisuus ihminen on yhteiskunnan tuotos (Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen 1966/1994)
Yksilö sosiologian käsitteenä Pohjalla antiikin filosofiasta (vars. stoalaiset) aina valistusfilosofiaan (vars. Kant) ja siitä eteenpäin jatkunut ajatus länsimaisesta yksilöstä, joka on tietoinen, itsenäinen, autonominen, vapaa ja vastuullinen Tähän on sitten yhdistynyt psykologisempia ajatuksia yksilölle ominaisesta minuudesta ja identiteetistä, joka muodostuu tavalla tai toisella vuorovaikutuksessa muiden ihmisten eli yhteisön ja laajemmin yhteiskunnan kanssa. Sosialisaation myötä yksilöt omaksuvat ympäröivän todellisuuden roolimallit ja normit sekä oppivat pitämään ympäröivää jaettua todellisuutta luonnollisena.
Sosiaalinen minuus G.H. Meadin sosiaalipsykologisen teorian mukaan yksilö on sekä kohde että tekijä omassa sosialisaatiossaan: ympäröivä yhteisö sosiaalistaa häntä osaksi itseään, mutta yksilö osallistuu tähän sosiaalistumisprosessiin. Minuuden (kaksivaiheinen) kehitys sosialisaatiossa: Leikki: lapsi ottaaa tiettyjen toisten rooleja (esim. äiti ja isä) ja oppii siten katsomaan myös itseään toisten näkökulmasta Peli: kun lapsi omaksuu jonkun pelin yleiset säännöt hän tavoittaa yleisemmän, yleistetyn toisen ( generalized other ) näkökulman, joka edustaa koko yhteiskunnan sääntöjä Tämän prosessin myötä yksilö oppii tarkastelemaan itseään siten, kun toiset yleisesti ottaen hänet näkevät (kehittynyt minuus) Minuudella self on kaksi puolta: omaan näkemykseen itsestä perustuva I ja ympäröivän maailman ja muiden ihmisten kautta heijastuva me Sosialisaatio on siis yhteiskunnan jäseneksi kasvamista
Minuus rooleina Rooli viittaa sosiaalisen vuorovaikutuksen jaettuihin odotuksiin eli rooliodotuksiin. Rooli on toimijan käyttäytymiseen liittyvien normatiivisten odotusten järjestelmä Rooli on yksi tapa ymmärtää yksilö sosiologisesti ja se viittaa paitsi yhteiskunnan rakenteen kannalta erilaisiin rooliasemiin, myös yksilön kannalta omaan minuuteen erilaisina rooleina. Rooleja opitaan siis jo lapsena leikkimällä ja pelaamalla, mutta yhtä lailla koko elämän kestävässä prosessissa (sekundaarisosialisaatio), jossa omaksutaan aina uudenlaisia rooleja esimerkiksi kun ryhdytään opiskelijoiksi, ammatin kautta tai yhteiskunnallisen aseman kautta.
Minuus identiteettinä Identiteetti = (omin) olemus, ominaislaatu, yksilöllisyys; henkilöys. Kollektiivinen identiteetti vs. henkilökohtainen identiteetti? Kansallinen tai kollektiivinen identiteetti on yhteisön jakaman kertomuksen myötä syntyvä yhteinen identiteetti ja sen heijastuminen yksilölliseen identiteettiin. Narratiivinen identiteetti on oman elämän tarina, jota kerrotaan suhteessa yhteisöllisiin tarinoihin. Esim. oma elämäntarina suhteutetaan Suomen historiaan ja kansakunnan tarinaan. Esim. sukupolviajattelu: jälleenrakennus, pullamössö, laman lapset.
Minuus identiteettinä Luonnollinen pysyvä minuus tarkioittaa biologisesti määräytynyttä syntymässä saatua minuutta. Kulttuurinen identiteetti taas tarkoittaa, että erilaiset yhteiskunnassa jaetut kulttuuriset luokittelut ja kategorisoinnit ovat identiteetin perustana. Omaa identiteettiä rakennetaan ja osoitetaan myös tietoisesti kuulumalla erilaisiin ryhmiin ja kuluttamalla erilaisia (kulttuuri)tuotteita. Identiteetti on eräänlainen kaleidoskooppi, joka syntyy vallitsevan kulttuurin kanssa vuorovaikutuksessa. Identiteetti ei siis ole pysyvä, vaan jatkuvassa muutosprosessissa.
Yhteisön merkitys yksilön minuudelle Yksilön sosialisaation kannalta tärkeitä tekijöitä traditionaalisessa yhteiskunnassa olivat yhteisölliset tekijät, kuten suku, perhe, sääty, luokka-asema Modernin yhteiskunnan eriytyminen, työnjako ja vapaa liikkuvuus ovat murentaneet yhteisön vaikutusta yksilön sosialisaatiossa ja tuottavat uudenlaisia sosialisaation kannalta oleellisia tekijöitä, kuten alakulttuurit, harrastukset, julkkikset, kulutus, vieraat kulttuurit matkusteltaessa Yksilöllistyminen on sosiologinen käsite, joka viittaa yksilön identiteetin rakennuspalikoiden muuttumiseen juuri siten, että perinteisen yhteisön merkitys on vähentynyt ja yhteiskunta on muuttunut yksilökeskeisemmäksi. Ilman yhteisön apua selviäminen rapauttaa yhteisön merkityksen yksilön sosialisaatiolle ja esimerkiksi sellaiset asiat kuin poliittinen osallistumien vähenevät.
Yksilöllistymiskehityksen eri puolet Ulrich Beck erottaa seuraavat kolme yksilöllistymisen muotoa: Yhteiskunnallinen yksilöllistyminen = yksilöiden oletetaan suunnittelevan, luovan ja ohjaavan itse omaa elämäänsä laajemmin kuin ennen. Privatisoituminen / yksityistyminen = yksilön henkilökohtaiselle elämälle asetetaan uusia vaatimuksia ja rajoituksia ja yksilö joutuu ilman yhteisön apua kohtaamaan yhteiskunnan Autonomisoituminen / täysi-ikäistyminen = yksilöllistymisprosessit sekä mahdollistavat että vaativat yksilöiden aktiivista panosta.
Yksilöllistymiskehityksen riskit Anthony Giddens korostaa sitä, että yhteiskunnan teknologisoituminen ja abstraktit yksityisyyteen tunkeutuvat rakenteet rajoittavat arkipäiväisiä elämän valintoja: Esimerkiksi lääketieteellinen teknologia, kuten ultraäänitutkimus pakottaa tekemään valintoja Esimerkiksi ns. terapiakulttuuri valtaa yhä useampia elämänalueita ja ihmiset ovat pakotettuja jatkuvasti pohtimaan omaa elämäänsä ja minuuttaan Valintojen tekemisestä ja erilaisten elämän uhkien ja riskien pohtimisesta tulee pakko eikä se enää olekaan valintojen vapautta.
Refleksiivinen yksilöllisyys Yksilöllistymiskehitystä ei tarvitse nähdä vain negatiivisena asiana, vaan pikemminkin päinvastoin normatiivinen integraatio rajoittaa ihmistä ja elämänvalintoja Nyky-yhteiskunta voidaan nähdä myös uudenlaisena yksilöllisten mahdollisuuksien ja valintojen yhteiskuntana Normaalibiografian muuttuminen tee-se-itse identiteeteiksi. Eli identiteetin narratiivit ovat yksilön oma valinta eivätkä kollektiivisesti saneltuja (Beck) Refeleksiivisyys on Beckin mukaan kykyä katsoa asioita monesta näkökulmasta, kykyä sietää epävarmuutta ja rohkeutta olla uskomatta ja tukeutumatta yksinomaan yhteen elämisen malliin Yksilöllinen elämänpolitiikka on oman identiteetin työstämistä tietoisesti koko elämän ajan. Se on oman elämän riskien ja hyötyjen laskelmoimista, samaan tapaan kuin valtiollinenkin politiikka (Giddens)
Miten minusta tuli minä? Syntyykö ihmisen minuus enemmän erilaisten ympäristötekijöiden (yhteiskunta, perhe, koulu, ystävät, media jne.) vai luonnollisten biologisten tekijöiden (sukupuoli, rotu, pituus, kauneus/rumuus jne.) vaikutuksesta? Voiko ihminen itse vaikuttaa oman minuutensa kehittymiseen?