MIKSI KUOPIO HALUSI MUKAAN HAKU HANKKEESEEN

Samankaltaiset tiedostot
Hannu Issakainen HAKU- hankkeen tunnusluvuista

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Tehokkaampaa käyttöä. Henkkariklubi Perttu Seppänen

Rapor'pake*t. Työhyvinvoinnin seuraaminen ja mittaaminen. Henkilöstön tunnusluvut. Tasaarvosuunnitelma. Hälytysraportit

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

Henkilöstöraportti 2014

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan:

Henkilöstökertomus 2014

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta

Käytännön kokemuksia henkilöstöraportoinnista

LAPUAN KAUPUNKI HENKILÖ STÖ TILASTÖ- JA VUÖDELTA 2015

Sisällys: Henkilöstöraportti 2018 Tilinpäätös, liite

Kieku Analyysiraportointi. Henkilöstöasiantuntijan raporttikuvaukset

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

Henkilöstökertomus 2014

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

Kuopion kaupunki Henkilöstökertomus 2010

Palvelussuhde Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

Sisällys 1 Toimintavuosi Henkilöstövoimavarat Henkilöstön määrä ja rakenne Henkilöstön vaihtuvuus

Pelastustoimen henkilöstötilinpäätös

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Kiekun palkkakustannusten kohdistamisessa tehtävät muutokset

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

liite HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

POMARKUN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

Tilastotietoja kunta-alan eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta

Tilastotietoja kunta-alan eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus

Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2016

Yhtymävaltuusto

Yhteistoimintamenettely

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän. vakuutetuista. Lisätietoja:

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014


HENKILÖSTÖRAPORTTI 2012

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2012

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa (RK 54/2012) HOAY:n luottamusmiesjaos 2013

Kiekun jakopalkkojen laskentamalli ja ratkaisun jatkokehittämisen vaikutukset virastoihin

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008

Maakuntahallitus , Erillisliite 3. Henkilöstöraportti 2015 Kainuun liitto

Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä

SYSMÄN KUNTA Kvalt Liite nro 1. Hallintopalvelukeskus

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017

VALTIMON KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2013

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017

Henkilöstöraportti Henkilöstöraportti 2015

2015 HENKILÖSTÖRESURSSISUUNNITELMA TAE 2016, Liite 7, Virasto/liikelaitos ja laatija: Nuorisoasiankeskus

/2017 / MTA* 10/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP

Henkilöstö palvelualueittain 02/ /2016

/2017 / MTA* 12/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2014

Helsingin kaupunki Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2014

Maakuntahallitus , Erillisliite 2. Henkilöstöraportti 2013 Kainuun liitto

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Leppävirran kunta Puh. (017) PL 4, Leppävirta

Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖKSEN 2005 LIITEOSA

Henkilöstöraportti 2016

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012

Hausjärven kunta. Henkilöstökertomus vuodelta 2013

Paimion kaupunki HENKILÖSTÖKATSAUS 2016

Henkilöstö palvelualueittain 03/ /2017

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

Henkilöstötilinpäätökseen liittyviä vertailutietoja

- tunnuslukujen määritelmät

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016

Transkriptio:

HAKU hankkeen satoa Kuopion kaupungin käytäntöjä ja kokemuksia henkilöstötunnuslukujen laskennassa HAKU hankkeen tuloksia henkilöstötunnuslukujen laskennassa Hannu Issakainen 14.2.2011

MIKSI KUOPIO HALUSI MUKAAN HAKU HANKKEESEEN Tarve kehittää yhdessä tunnuslukuja Havaittu, että tunnusluvut samoja nimitasolla, mutta eivät välttämättä sisällöltään tai laskentatavaltaan Haluttiin uusia seurannan elementtejä, mm. seuranta ammateittain, tunnuslukujen arvo euroina

KUOPION ODOTUKSIA HANKKEELTA Sovitaan yhteinen laskentapohja keskeisille tunnusluvuille Henkilötyöpäivä ja henkilötyövuosi (joko kalenteri tai toimistotyöpäiväpohjainen) Kokonaistyöaika Tehty työaika Poissaolot Pyritään luomaan edellytykset päivittäiseen tunnuslukujen seurantaan Ohjelmistokehitys ottamalla ohjelmistotoimittajat mukaan

HENKILÖSTÖSEURANTA KUOPIOSSA Käytössä erillinen tilanneseuranta vuodesta 2000 Rajaukset mm. organisaatio, aikaväli, sukupuoli, palvelusuhteen laatu (vakinainen, määräaikainen jne), hallinnollinen asema Vertailuvuodet rinnakkain Kokonais ja tehty työaika: kuukausikertymä ja vuosiennuste Poissaolot syittäin ja ryhmissä, palkalliset ja palkattomat poissaolot, poissaolot / htv, henkilökunta Henkilöiden määrä halutulta ajankohdalta ja kuukausikeskiarvona

KUOPION TUNNUSLUKU SEURANNASTA Noudatettu pääosin kuntaliiton suosituksia (1997 ja 2003) Siirrytty työpäiväperusteisesta laskennasta kalenteripäiväperusteiseen laskentaan kokemuksen kautta Kokonaistyöajan käsite vaihdettu kokemuksen kautta sellaiseksi, että siihen ei sisällytetä palkattomia poissaoloja (HTV1 => HTV2) Opettajien tunnuslukujen laskennassa siirrytty kokemuksen kautta opetustuntiperusteisesta laskennasta muiden henkilöryhmien kanssa yhdenmukaiseen käytäntöön (htp, htv, opetuksen osuudella työajasta ei merkitystä) Henkilöiden määrän laskennassa siirrytty kokemuksen kautta tapaan, jossa palkattomat henkilöt eivät sisälly lukumäärään Palkattomia poissaoloja voidaan seurata ajantasaisesti

Esimerkki rajauksesta Kuopion tilanneseurannassa

Esimerkki palkattomista poissaoloista ryhmittäin

HAKU HANKKEEN TULOKSIA TUNNUSLUKUJEN OSALTA Sovittu yhteisestä tunnuslukujen laskentatavasta: Kalenteripäiväperusteinen, osa aikaisuudet huomioidaan, lasketaan tarvittaessa tunneiksi Tunneiksi laskemisen yksityiskohdat sopimatta (keskim. päivän pituus tai henkilön työaikamuotoon perustuva) Htp = kalenteripäivä, htv = 365 htp Aiempi kokonaistyöaika on jatkossa normaalityöaika Kokonaistyöaika = normaalityöaika + lisä ja ylityöt Tehty työaika = kokonaistyöaika palkalliset poissaolot Palkattomat poissaolot eivät sisälly enää kokonaistyöaikaan seurataan erikseen

HAKU HANKKEEN TULOKSIA TUNNUSLUKUJEN OSALTA Poissaolojen seuranta Palkalliset, palkattomat tai kaikki poissaolot Palkattomat poissaolot eivät kuulu normaalityöaikaan Seuranta sekä poissaolosyittäin että ryhminä Ryhmät: lomat, sairaudet, tapaturmat, kuntoutukset, perhevapaat, muut Sairastavuus lasketaan kalenteripäivinä suhteessa normaalityöaikaan (per htv) Linjassa Kunta 10 kuntien vallitseviin käytäntöihin Immuuni henkilöstön määrän vaihtelulle Sairauspoissaolojen luokittelu keston mukaan: 1 3, 4 14, 15 30, 31 60, 61 180, 181 365, > 365 kal.pv

HAKU HANKKEEN TULOKSIA TUNNUSLUKUJEN OSALTA Henkilöstön määrä Tunnusluku lasketaan palkallisesta henkilöstöstä Poikkileikkaustieto tai kuukausikeskiarvo Palkattoman henkilöstön seuranta palkattomien poissaolojen kautta Vakinaisen henkilöstön vaihtuvuus Tulo ja lähtövaihtuvuus Aloittaneiden ja lopettaneiden osuus vakinaisesta henkilöstöstä

HAKU HANKKEEN TULOKSIA TUNNUSLUKUJEN OSALTA Tilastokeskuksen julkaisutapa huomioitu Eurot näkyviin, erityisesti poissaoloihin Seurannan näkökulmia Sukupuolen mukaan: naiset, miehet, kaikki Iän mukaan: ikäryhmittely Tilastokeskuksen tavalla 5 vuoden ryhminä < 20, 20 24,..., 60 64, > 64 Poissaolot ryhminä Sairauspoissaolot pituuden mukaisina luokkina Palvelussuhteen laatu: tehtäväkierrossa olevat erotettu muista määräaikaisista Seuranta ammateittain nimikkeiden sijoittuminen ammatteihin määriteltävä yhdessä

HAKU HANKKEEN TULOKSIA TUNNUSLUKUJEN OSALTA Eläkkeet Tunnusluvut tuottaa Keva, poimitaan Kevan sivustolta Ehdotus Ennuste, toteuma, eurot Muodostetaan tunnusluku, jolla lasketaan eläkemenojen osuus henkilötyövuoden hinnasta Näin voidaan seurata, kasvaako vai pieneneekö eläkemenojen osuus Immuuni ulkoistuksille ym. järjestelyille

HAKU HANKKEEN TULOKSIA TUNNUSLUKUJEN OSALTA Tarvittavat jatkotoimenpiteet HAKU hankkeessa sovitut tunnusluvut ja niiden laskentatapa Kuntaliiton seuraavaan henkilöstöraportointisuositukseen Sovittujen käytäntöjen jalkautus kuntaorganisaatioihin Ohjelmistotoimittajat kiinteästi mukaan Yksityiskohtia vielä sovittava Ammattiryhmät Opettajien viikkotyöaika Kehitysryhmä, jossa Kuntaliitto, Keva, Tilastokeskus, ohjelmistotoimittajat ja kuntayhteisöjen edustajia?