Kehyskuntien helppo palvelu -digivisio Arto Kahila Ylöjärvi
Julkiset palvelut ensisijaisesti digitaalisiksi Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 1.9.2015 Tuntuvien säästötoimenpiteiden keskellä toimintatapojen uudistamiselle on ladattu paljon odotuksia. Hallitusohjelmassa on rohkea ja tulevaisuusorientoitunut kirjaus siitä, kuinka julkiset palvelut rakennetaan käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi. Tekniikka on digitalisaation mahdollistaja, mutta ennen kaikkea on kyse muutoksesta ja sen johtamisesta. Julkisten palveluiden digitalisoimisen kärkihanke pitää sisällään kolme toimenpidettä. Ensinnäkin kaikille julkisille palveluille valmistellaan digitalisoinnin periaatteet syksyn 2015 aikana. Näin luodaan yhteinen näkemys eri hallinnon alojen sekä kuntien ja tulevien itsehallintoalueiden kehityshankkeiden linjauksiin ja toimintatapoihin. Toisekseen hallitus on varannut 100 miljoonan euron rahoituskokonaisuuden julkisten palveluiden digitalisoimiseksi. Rahoitus jaksottuu vuosille 2016-2018. VM:n hallinto- ja kehitysjohtaja Helena Tarkan johdolla toimiva poikkihallinnollinen virkamiestyöryhmä on aloittanut digiehdotusten arvioinnin. Hallitus päätti ensimmäisessä vaiheessa jo budjettiriihessä, että pitkälle valmistellun tulorekisterin toteuttaminen käynnistetään. Loput kärkihankepanostuksesta kohdennetaan tammikuuhun 2016 mennessä. Osana tätä toimenpidettä hallinnonalat ja kunnat - huomioiden itsehallintoalueiden organisointiaikataulu - sitoutetaan automatisoimaan ja digitalisoimaan toimintatapansa asiakaslähtöisesti. Tämä työ tapahtuu olemassa olevien toimintamäärärahojen puitteissa. Kolmas toimenpide on siirtyä käytäntöön, jossa tietoa kysytään vain kerran ja sitä hyödynnetään monipuolisesti. Samalla vahvistetaan kansalaisen oikeutta omiin tietoihinsa ja viranomaisen mahdollisuuksia käyttää tietoa. Muutos edellyttää mm. yhden luukun palvelumallin luomista keskeisten tietovarantojen asiakaslähtöiseen hyödyntämiseen. Tueksi rakennetaan kansallista palveluarkkitehtuuria käyttäviä uusia avoimia rajapintoja. Valtiovarainministeriön johdolla valmistellaan myös esitys uudesta tiedonhallintalaista, jolla säädetään nykyään eri laeissa olevat yleissäännökset yhtenäistävästi tiedon hallinnasta, julkisuudesta ja käytöstä sekä arkistoinnista. Eduskunta saa tämän lakiesityksen käsiteltäväkseen keväällä 2017.
Digitalisaatio? Teknologiaa ja IT:tä Uusia ja paremmin saavutettavia palveluita, osallistumista Kustannusten leikkaamista ja työpaikkojen vähentämistä Tuottavuutta, tehostamista ja uusia jakelukanavia palveluille
Kuluttajilla kyky käyttää palveluita Lähde: Fonecta
Voimavarat digitalisaatioon Helppo palvelu SÄÄSTÄ konsolidoimalla ICT infra SÄÄSTÄ keskittämällä sovelluskanta DIGITALISOI palveluprosesseja
Digivisio: Helppo palvelu Lähtökohtana asiakaslähtöisyys ja asiakaspalvelun parantaminen Visio tuottaa elinvoimaa ja parantaa kaupunkiseudun kilpailukykyä sekä parantaa asiakastyytyväisyyttä Asetetaan kehitettävien palveluiden asiakastyytyväisyystavoite sekä tuottavuustavoitteita Tähtäin keskipitkä vähintään vuoteen 2020 ulottuva Helppoa palvelua on esimerkiksi sähköinen asiointi, joka tarkoittaa asian hoitamista tai palvelun hankkimista tietoverkossa tarjottua palvelua käyttäen. Mitä helppo palvelu voisi tarkoittaa? Palvelut on suunniteltu siten, että ne tuottavat reaaliaikaista tietoa asiakkaan ympäristössä ja joihin tietotekniikka on sulautunut olennaiseksi osaksi palvelun tuottamista. Näin mahdollistetaan aivan uudenlaisten palveluinnovaatioiden syntyminen asiakkaidemme tarpeisiin.
Digimuutoksen lähtökohdat 1. Kuntalaisen kokemus kehittämisen keskiöön Tuottavuuden parantamisen rinnalla on oltava kuntalaisen asiointikokemus Viranomaisasioita halutaan yhä enemmän hoitaa kotoa, ajasta ja paikasta riippumatta ja kuluttajistuminen johtaa yhä kiihtyvämmin verkosta hankittujen palveluiden ja tuotteiden kuluttamiseen Palveluiden kehittäminen yhteisöllisesti ja yhteistyössä kuntalaisten kanssa 2. Palvelujen parhaat käytännöt kiertoon Onnistuneita palveluinnovaatioita on rohkeasti kopioitava Valtakunnallisen ja alueellisen yhteistyön avulla onnistuneet uudistukset ja toimintatavat kannattaa hyödyntää 3. Kunnallisjohdon panostettava toiminnan muutosten läpivientiin Johtamispanokset muutosjohtamiseen, jotta henkilöstö saadaan mukaan Vaikeinta on pitkään käytettyjen toimintamallien muuttaminen ja siksi vastuu muutoksille avoimen ilmapiirin luomisesta on johdolla, yllytä! Päättäjille on korostettava, että tuottavuuden kasvattamisessa teknologialla on merkittävä rooli digitalisaatio on tehostamisen merkittävimpiä välineitä Epäonnistumisen sietäminen oltava pohjana avoimuudelle ja lupaan kokeilla
Mistä resurssit? Digiaikaan ei siirrytä pelkällä juustohöylällä eikä uusilla järjestelmillä vaan järjestelmällisellä asiakaslähtöisyyden rakentamisella Miten tietojohtaminen käännetään asiakkaan kuuntelemiseksi ja ymmärtämiseksi? Järjestelmiä tulisi kehittää tukemaan asiakasymmärryksellä ohjaamista. Dataa järjestelmissämme on jo paljon, kyse järjestelmien uudistamisessa on datan jalostamisesta älykkyydeksi. Luodaan mahdollistava IT eli modernisoidaan ja puretaan siiloja. Henkilöstön digiosaamisen kasvattamiseen panostettava. Turvallisuusuhkien hallitsemiseen on tietohallinnon kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Pääoman käytön tehostaminen tarkoittaa mitä ilmeisimmin harkittua keskittämis- ja hajauttamispolitiikkaa palveluissa ja järjestelmissä
Mitä kunnan digitalisaatio on? Käyttäjä/ kuntalainen Työntekijä Johtaminen Teknologia Prosessit ja toimintamallit IT-kehittäjä Saumattomasti kunnan palvelukokonaisuuteen istuvat kuntalaisten käyttämät digitaaliset palvelut, jotka 1. Helpottavat kuntalaisten asiointia 2. Tehostavat kunnan toimintaa 3. Mahdollistavat täysin uudet kuntalaispalvelut
Mitä digimuutos voisi olla? Asiakkaasta resurssi Datasta hyödynnettävää Palvelusta vientituote
Arto Kahila Tietohallintojohtaja p. 050 3725 084 arto.kahila@ylojarvi.fi www.ylojarvi.fi