TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN LEHTI 2 2012
TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN LEHTI 2 2012 ISSN 1799-8638 Julkaisija Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli Toimituksen osoite Kumppani-lehti Eteläpuisto 2 C, 33200 Tampere Puh. (03) 238 1100 Faksi (03) 238 1150 Päätoimittaja Tuulia Matilainen s-posti: tuulia.matilainen@evl.fi Puh. 0400-904 014 Kirjoittajat Matti Repo Sanna-Maaria Tornivaara Pirjo Silveri Vesa Keinonen Mikko Sulander Juha Mattila Risto Korhonen Aija-Leena Ranta Olli-Pekka Silfverhuth Tuulia Matilainen Kannen kuva Maria Baranova Tampereen seurakunnissa on kehitetty laajamittaista työharjoittelutoimintaa erityisesti maahanmuuttajille. Myös Abukalal Rajjah vahvisti kielitaitoaan ja työelämäosaamistaan työharjoittelussa. Ulkoasu Mainostoimisto Precis Oy Taitto Oriveden Kirjapaino Paino Oriveden Kirjapaino Painosmäärä 5000 kpl Hiippakunnan työntekijöiden yhteystiedot sekä ajankohtaiset tapahtumat ja asiat löydät hiippakunnan nettisivuilta: www.tampereenhiippakunta.fi 7 16 17 Sisällys PIISPAN PALSTA Totuus ja toleranssi.... 3 PÄÄKIRJOITUS Yhteinen yläviite.... 4 AJANKOHTAISTA... 5 MONIMUOTOINEN TYÖYHTEISÖ Kohti monimuotoista työyhteisöä.... 7 Tekemällä ja puhumalla oppii....... 11 Monikulttuuriset tilanteet ovat kirkolle mahdollisuus.... 13 TYÖPAIKKANA KIRKKO Jokainen kirkon työntekijä on kirkon rekrytoija... 15 Seurakuntien johtamiskulttuuri ja riitaisuus arveluttaa opiskelijoita.... 17 Elämänkokemus auttaa diakonin työssä.... 18 Saan kertoa lapsille ja nuorille Jumalasta... 19 Työalana pätkätyö...............20 Työntekijäkokous vaatii kehittämistä.. 22 HAVA tulee oletko valmis?........ 25 MANSELAISET RIPARILLA MANSESSA... 27 JUMALANPALVELUS AINA VAIN KESKIPISTEENÄ!..............29 TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN TULEVIA KOULUTUKSIA........30 TUOMIOKAPITULIN HENKILÖ- KUNTA JA YHTEYSTIEDOT...... 31 P.S. Yhdenvertaisuus seurakunnissa Olli-Pekka Silfverhuth.............32 27 2 Kumppani 2 2012
Totuus ja toleranssi Messukylän kirkon kuorissa lukee: Minä olen tie ja totuus ja elämä. Seurakuntapappina seisoin aikoinaan usein noiden sanojen alla. Saarnasin Kristusta nuoren papin innolla ja varmuudella. Voiko pappi muuta tehdäkään, jos hän nojaa Jumalan lupauksiin? Joka Kristusta julistaa, ei esittele omaa uskovaisuuttaan. Pikemminkin hän luopuu siitä kuin turvallisesta roolista ja luottaa yksin Jumalaan. Jumalan totuuteen vetoaminen saa julistajan araksi omasta itsestään. Mutta Jeesuksen sanoissa on vetovoimaa, joka ei heikkene julistajan arkuudesta. Ehkä asia onkin päinvastoin. Itsevarma saarnaaja närkästyttää, haavoittuvaiseksi uskaltautuva avaa muidenkin sydämet. Penkistä katsottuna Messukylän kuorin sanat eivät ole itsevarman papin puhetta. Ne eivät kirkkoon tulijalle näyttäydy totuuden omivina ja ulos sulkevina vaan sisään vetävinä ja elämän antavina. Niissä Kristus itse kutsuu lempeällä äänellä mukaan tielle. Niissä on jumalallinen auktoriteetti, ei inhimillisen aatteen palo. Totuuteen luottava ei ole ahdasmielinen vaan avoin. Muita näkökantoja voikin suvaita vain sellainen, jolla on oma kanta. Omaan vakaumukseen nähden voi hyväksyä, että toisilla voi olla muunlaisia vakaumuksia. Niitä ei tarvitse itse kannattaa, mutta niiden kannattajia tarvitsee rakastaa. Evankeliumi ei torju muita uskontoja eikä tuomitse toisin uskovia. Evankeliumi vetää kaikkia Jumalan luokse kuin houkutteleva ja lempeä valo. Kristuksen nimeä kantava kirkko on yhteisö, jossa Kristuksen totuuden tulee ilmetä keskinäisenä rakkautena. Kristus elää kirkkona. Seurakunta on hänen ruumiinsa. Siinä on monenlaisia jäseniä, joita yhdistää hänen antamansa elämä. Matti Repo Tampereen hiippakunnan piispa Kumppani 2 2012 3
Pääkirjoitus Yhteinen yläviite Suomen evankelis-luterilainen kirkko uusi graafisen ilmeensä viime syksynä. Ilmeeseen kuuluu nyt jo tutuksi tullut marttikirjasin, valoisa väritys ja yläviiteristi. Kirkon yhteinen nimittäjä, kaikessa yläviitteenä mukana kulkeva risti, on kristittyjä ja kirkkoamme voimakkaimmin yhdistävä tekijä. Risti on pelastuksen, toivon ja voiton merkki. Mikä voisi olla meille parempi yhteinen nimittäjä, yhteinen yläviite? Visuaalisen ilmeen päivitys oli tärkeä askel, sillä oma ilme oikein käytettynä ja uskollisesti toistettuna luo uskottavuutta ja tunnistettavuutta. Yhtenäinen ilme vahvistaa kuvaa laadukkaasta toiminnasta, mutta se myös voimistaa sanoman kuulemista. Varsinainen sanoma, viestin sisältö on tärkeintä, mutta viesti erottuu ja se havaitaan vain, jos se erottuu muun viestinnän seasta. Nykyisessä visuaalisen viestinnän ilotulituksessa on kyettävä tulemaan huomatuksi. Yhtenäinen ilme helpottaa arkista työtä. Se luo raamit visuaalisten viestien luomiselle kaikkea ei tarvitse aina ja jokaisen tehdä uudelleen. Graafiset ohjeet myös varmistavat yhtenäisen viestinnän. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon graafinen ohjeisto sisältää työkalut uuden ilmeen luomiseen ja soveltamiseen seurakunnissa. Kirkko tarjoaa siis seurakunnille rahanarvoista palvelua. Mainostoimiston suunnittelutyönä tilattu graafinen ilme logoineen, kirjasimineen, väreineen puhumattakaan kaikista ilmeenmukaisista sovelluksista kuten kirjelomakkeista maksaa vähintään viisinkertaisesti sen, mitä ilmeen uusiminen kustantaa, jos se tehdään kirkon maksutta seurakuntien ja hiippakuntien käyttöön tarjoamien työkalujen avulla. Jos ilmeen uusiminen, joko kokonaan tai osittain, on seurakunnassa ajankohtaista, kannattaa tutustua kirkon graafiseen ohjeistukseen osoitteessa sakasti.evl.fi tai olla yhteydessä allekirjoittaneeseen hiippakunnan viestintäsihteeriin tai Kirkkohallituksen graafiseen suunnittelijaan Seija Nikkilään. Tampereen hiippakunta on kesän 2012 aikana uusinut graafisen ilmeensä kirkon yhteiseen ilmeeseen sopivaksi. Uusien graafisten sovellusten käyttöön siirrytään asteittain tämän syksyn aikana. Hiippakuntalehti Kumppani ja verkkosivumme siirtyivät uutta ilmettä kohti jo viime syksyn aikana, ja jatkavat tutulla ilmeellä muutamia viilauksia lukuun ottamatta. Meillä on kirkossa nyt yhteinen, rauhallinen, valoisa, selkeä ja omaleimainen ilme, joka erottuu. Kuljetaan siis yhteisen yläviitteen alla. Innostavaa toimintavuoden alkua, Päätoimittaja Tuulia Matilainen 4 Kumppani 1 2012
Ajankohtaista Hiippakunta sai uusia pappeja ja diakoneja Vastavihityt yhteiskuvassa piispan ja muiden toimitukseen osallistuneiden kanssa: Vasemmalta eturivissä Leevi Ruonakoski, Amélie Liehrmann, Margit Helin, piispa Matti Repo, Jarkko Vikman, Petja Heiskanen, Mervi Vähätalo ja Johannes Koskinen. Kuva: Juha Valkeajoki Tampereen tuomiokirkossa vihittiin helluntaina hiippakuntaamme kaksi diakonia ja kuusi pappia. Tampereen hiippakunnassa on vuosittain kaksi ordinaatiota eli vihkimystä, toinen loppiaisena ja toinen helluntain tienoilla. Ordinaatiota edeltävä valmennus järjestetään yhdessä pappisvirkaan ja diakonian virkaan vihittäville. Kaksi päivää kestävien arviointi- ja starttipäivien aikana tutkitaan virkaan vihkimisen edellytykset. Päivien aikana myös käynnistetään ordinaatiovalmennus, joka on edellytys vihkimiselle. Valmennuksen tavoitteena on tukea virkaan vihittävää hänen valmistautuessaan ordinaatioon. Koulutuksessa pohditaan kirkon tehtävää, virkaa ja kutsumusta. Uusi hiippakuntavaltuusto 2012 2016 Tampereen uusi hiippakuntavaltuusto ja piispa Matti Repo yhteiskuvassa Tampereen Seurakuntien talolla. Alarivissä oikealla hiippakuntavaltuuston varapuheenjohtajaksi valittu Olli-Pekka Silfverhuth ja uusi puheenjohtaja Anna-Kaisa Immonen. Kuvasta puuttuvat kokouksesta estyneet hiippakuntavaltuuston jäsenet Marjo Niemenmaa, Jari Rissanen, Matti Vierumäki ja Jari Kemppainen. Kuva: Hannu Jukola Tampereen hiippakunnan helmikuussa valittu uusi hiippakuntavaltuusto kokoontui kesäkuun alussa ensimmäisen kerran Tampereella. Hiippakuntavaltuusto valitsi puheenjohtajakseen Anna- Kaisa Immosen ja varapuheenjohtajaksi Olli-Pekka Silfverhuthin. Tuomiokapitulin maallikkojäseneksi valittiin Riitta Alaja. Ensimmäiseksi varajäseneksi valittiin Asko Alajoki ja toiseksi varajäseneksi Antti Valmari. Hiippakuntavaltuuston pappisjäseninä toimivat kaudella 2012 2016 Olli-Pekka Silfverhuth Pirkkalasta, Antti Sipola Tampereelta, Anna-Mari Kopo Lahdesta, Timo Huttunen Hollolasta, Jari Kemppainen Pälkäneeltä, Heikki Pelkonen Lahdesta ja Niilo Räsänen Riihimäeltä. Hiippakuntavaltuuston maallikkojäseniä ovat kaudella 2012-2016 Eeva Liisa Hellsten Riihimäeltä, Marjo Niemenmaa Tampereelta, Jouko Jaakkola Nokialta, Liisa Pura Tammelasta, Jari Rissanen Lahdesta, Tapio Nieminen Lahdesta, Asko Alajoki Tampereelta, Jarmo Kulmala Hämeenlinnasta, Heikki Ali-Löytty Akaasta, Kalle Mäki Tampereelta, Anna- Kaisa Immonen Hämeenkyröstä, Varpu Lipponen Tampereelta, Matti Vierumäki Lahdesta ja Timo Koivula Tampereelta. Kumppani 2 2012 5
Jussi Holopainen palasi vuorotteluvapaalta. Jussi palasi töihin Jussi Holopainen palasi toukokuun alussa vuoden vuorotteluvapaan jälkeen hoitamaan Tampereen hiippakunnan pastoraalitoimen hiippakuntasihteerin virkaa. Kysyimme hiippakuntasihteerin tunnelmia vuorotteluvapaan jälkeen. Jussi, miltä nyt tuntuu? Olo on ollut kuin entisellä poroisännällä, joka lennätettiin Lapin erämaasta keskelle Helsingin hektistä vilinää. Sielu saapuu hitaasti perässä. Jussi Holopainen suosittelee lämpimästi sapattivapaan ottamista sopivassa vaiheessa jokaiselle kirkon työntekijälle. Tässä viidenkympin kohdalla etäisyyden ottaminen työstä palveli henkisesti uuteen asentoon asettumisessa. Elämänkaaripsykologit puhuvat täyden kympin kriiseissä porttikokemuksesta, jolloin mennyt elämänhistoria tiivistyy ja tulee erityisesti läsnä olevaksi ja uudelleen kohdattavaksi. Toinen vaihtoehto olisi tehdä väistöliike ja kiihdyttää vauhtia. Itse ajattelin, että otan tästä surutyöstä kaiken ilon irti. Ajankohtaista Kerro jotain kuluneesta vuorotteluvapaan ajasta mitä mietit? Vietin paljon aikaa rouvan ja lasten kanssa, oli lukuisia, kiireettömiä keskusteluja. Rukoilin Raamattua ja jaoin mietteitäni hengellisen ohjaajan kanssa. Prosessoin traumahistoriaani meistä jokainen kantaa omaansa taideterapiakoulutuksessa. Luin organisaatiopsykologista tutkimuskirjallisuutta ja hahmottelin kirkollisen johtamisen teoriaa, merkitysjohtamista. Ennen kaikkea olin ja ihmettelin. Tämän kaiken merkitys avautuu vasta vähitellen, Jussi kertoo. Jussi kertoo ehtineensä kyllä ajatella myös kirkkoa ja hiippakuntaamme. Havahduin siihen, miten voimakas kirkon sisäinen polarisaatiokehitys on. Vihapuhe ja epäluuloisuus elävät myös kirkon sisällä. Ymmärrämmekö tutkia sitä peilinä sille yhteiskunnalliselle kehitykselle, joka ympärillämme tapahtuu vai menemmekö kirkkona tässä ison virran mukana, Jussi kysyy. Anna-Maija Raittilan hahmo alkoi elää vahvasti mielessäni merkkinä sovitetusta erilaisuudesta ja luottamuksen pyhiinvaelluksesta. Mitkä näet tulevan vuoden kärkinä omassa työssäsi seurakuntiin päin mitä on tulossa, mitä aiot, mitä odotat? Odotan mielenkiinnolla ja uudella innolla tulevaa työkautta. Kutkuttaa oman tiimimme yhteinen oppimisprosessi konsultatiiviseen työhön liittyen. Miten auttaa yhdessä työntekijöitä, tiimejä ja esimiehiä kuuntelemaan arvostavasti heissä olevaa hiljaista tietoa, tekemään sitä näkyväksi ja oppimaan siitä yhdessä? Virsillä kouluun laulun iloa Pohditko, miten tavoittaa koulussa kokoontuva seurakunta? Yksi ratkaisu voisi olla Virsivisa. Kuudes, valtakunnallinen 3.- ja 4.-luokkalaisten Virsivisa käynnistyy pian. Kyseessä on koko luokan yhteinen juttu, jolla innostetaan koululaiset laulamaan virsiä ja tutustumaan virsikirjaan hauskojen ja monipuolisten tehtävien avulla; laulukisasta ei ole kyse. Edelliseen ei-niin-ryppyotsaiseen visaan osallistui yli 7 000 koululaista. Virsivisa on koulun hanke, joka voidaan toteuttaa seurakunnan ja koulun yhteistyönä. Seurakunnan työntekijällä voi olla innostajan, rohkaisijan, laulattajan, sisällöntuntijan rooli koulun tarpeiden ja omien mahdollisuuksien mukaan. Seurakunnassa visaan voi tarttua kanttori, nuorisotyönohjaaja, koulutyötä tekevä tai kuka tahansa työntekijä. Se on myös mahdollisuus vahvistaa seurakunnan työalojen välistä yhteistyötä. Virsivisan järjestää Seurakuntien Lapsityön Keskus yhdessä PTK poikien ja tyttöjen keskuksen, kirkkohallituksen ja Opetushallituksen kanssa. Paikallis- ja aluetasolla käytännöistä vastaavat koulut, seurakunnat ja hiippakunnat. Syksyllä harjoitellaan, keväällä visaillaan Visaan ilmoittaudutaan 1.9. 30.11.2012. Koulukohtainen visa käydään viikolla 7/2013, paikallisvisa seurakunnittain viikolla 11/2013 ja aluevisa hiippakunnittain 16.4.2013. Valtakunnallinen finaali järjestetään Kuopion kirkkopäivillä 17.5.2013. Mukaan tulevat virret on jo julkaistu osoitteessa www. virsivisa.fi. Sivuilta löytyy myös ohjeet ilmoittautumiseen ja järjestelyihin, taustamateriaalia, harjoittelukysymyksiä ja ajankohtaista tietoa. Lisätietoa myös Seurakuntien Lapsityön Keskuksesta musiikkikouluttaja Mari Torri-Tuomiselta, p. (09) 6877 4512 ja tiedottaja Erja Saariselta, p. (09) 6877 4511. Edellisellä kerralla Tampereen hiippakuntaa edusti finaalissa Sääksjärven koulun joukkue Satakielet Lempäälän seurakunnasta. 6 Kumppani 2 2012
Kohti monimuotoista työyhteisöä Kirkko välittää todistusta Kristuksesta myös niillä käytännössä toteuttamillaan arvoilla, joita sen työntekijävalinnat peilaavat. Kirkon perusolemukseen kuuluu syrjinnän torjuminen, heikkojen puolelle asettuminen ja kaikkien ihmisten lahjojen esiin tuominen. Miten nämä eettiset periaatteet näkyvät kirkon toiminnassa työyhteisönä? Työn jakamiseen ja työssä jaksamiseen liittyvät ratkaisut ovat Suomessa tulevaisuudessa keskeisessä asemassa. Kirkko on samojen kysymysten äärellä kuin koko yhteiskuntamme: Onko kaikille ja kaikenlaisille ihmisille tarjolla mahdollisuuksia työhön? Työelämä muuttuu ja hyvinvointiyhteiskunnan yhtälöt vaikeutuvat. Keskeisiksi tekijöiksi Suomen tulevaisuuden kannalta ovat nousseet työn jakamiseen liittyvät ratkaisut: Kuka tekee työt? Miten taataan talouskasvu ja tuottavuus? Keitä ovat ne, jotka eivät osallistu yhteiseen työhön? Kuinka kopataan työelämästä syrjäytyvät? Työ on parasta sosiaaliturvaa. Yhä painokkaammin nostetaan esille jokaisen ihmisen oikeus työhön ja osallisuuteen. Toisaalta yhteiskunta myös tarvitsee yhä useamman ihmisen työpanosta; eri tavoin osatyökykyisten, pitkäaikaistyöttömiksi joutuneiden ja maahanmuuttajien. Kirkko on työnantajana osa tätä keskustelua ja samojen ratkaisujen edessä kuin muut työelämän toimijat. Toisaalta kirkolla on yhteisönä myös erityinen vastuu: sen perusolemukseen kuuluu syrjinnän torjuminen, heikkojen puolelle asettuminen ja kaikkien ihmisten lahjojen esiin tuominen. Kuinka eettiset periaatteet näkyvät kirkon toiminnassa työyhteisönä? Miten kirkon työelämässä kannetaan kristillistä vastuuta eriarvoisuuden torjumisesta ja yhdenvertaisuuden edistämisestä? Kuka pääsee kirkkoon töihin? Vuonna 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan kirkon esimiesasemassa toimivat kokevat tärkeänä, että työnantajat tarjoaisivat töitä heikossa työmarkkinaasemassa oleville, kuten eri tavoin vammaisille, pitkäaikaistyöttömille tai maahanmuuttajille. Kun tulee puhe kirkon omista työmarkkinoista, mieli muuttuu. Reilusti alle puolet kirkon Kumppani 2 2012 7
johtajista kokee, että kirkon tulisi tarjota heille töitä. Me autamme heitä diakonian kautta. Kirkon rekrytoinnin haasteet ovat muualla. Heikosti pärjäävät ovat tervetulleita uskonyhteisöön, ehkä jopa vapaaehtoisina osallisuuden yhteisöön, mutta eivät työyhteisöön. Pyhä Henki antaa moninaisia lahjoja, jotka erilaiset ihmiset tuovat palvelukseen, muistutti piispa Matti Repo Tampereella helmikuussa järjestetyssä Seurakunta ja monimuotoinen työ -seminaarissa. Monimuotoisuus kuuluu kirkon jäsenkunnan olemukseen, miksei siis myös työntekijäkunta voi olla monimuotoinen? Repo korosti myös sitä, että jako hengelliseen ja ei-hengelliseen työhön kirkossa on keinotekoinen. Ei Maria Magdaleenakaan turhaan etsinyt pääsiäisaamuna turvaa puutarhurista Jeesuksen haudalla. Jokainen työntekijä todistaa Kristuksesta työllään ja olemuksellaan. Sitä samaa todistusta välittävät myös seurakuntien rekrytoinneissaan tekemät ratkaisut ja ne arvot, joita työntekijävalinnat peilaavat. Yleisin selitys sille, että heikossa asemassa olevia ei ollut työllistetty, oli se ettei lisätyövoimalle ole ylipäänsä ollut tarvetta. Kuitenkin yli 80 % seurakunnista oli tutkimusaikana palkannut uusia työntekijöitä. 20 000 kirkon työntekijän joukossa on väistämättä jatkuvasti vaihtuvuutta, ja rekrytointeja tehdään joko uusiin tai vanhoihin tehtäviin pienimmissäkin seurakunnissa. Mahdollisuuksia työelämän monimuotoisuuden edistämiseen siis on, jos ne vain halutaan käyttää. Yli puolet kirkon työstä on muita kuin kirkon alan koulutusta vaativia hengellisen työn virkoja. Valtaosa työstä on mahdollista jakaa niin, että esimerkiksi osatyökykyinen tai hieman heikommin suomea osaava henkilö voi siinä menestyä. Kyse on ennen muuta tahdosta ja sen huomaamisesta, että työelämän arvokysymykset koskevat yhtä lailla matalan ja korkean koulutustason tehtäviä kesätyöntekijästä kirkkoherraan. Onko työyhteisössä tilaa hengittää? Työelämän monimuotoisuus ei tarkoita vain eri tavoin heikossa asemassa olevien ja näkyvien vähemmistöjen työllistämistä. Jokainen meistä on yhtä monimuotoinen jokaisella on oma taustansa, omat heikkoutensa ja vahvuutensa, mielipiteensä ja työtapansa. Mitä moninaisempi työntekijäjoukko, sitä kattavammin se palvelee monimuotoista seurakuntaa. Lähtökohtana monimuotoisuuden johtamiselle ja hyödyntämiselle on yhdenvertaisuuden toteutuminen siis yhtäläiset, osaamiseen perustuvat mahdollisuudet kaikille riippumatta henkilökohtaiseen taustaan liittyvistä tekijöistä. 8 Kumppani 2 2012
Abukalal Rajjah vahvisti kielitaitoaan ja työelämäosaamistaan työharjoittelussa. Kotimaassani olin pankkivirkailijana. Täällä Suomessa voisin tehdä monenlaista muuta työtä, vaikka ruoanlaittoa tai ompelua, hän suunnittelee. Kokemukset epäoikeudenmukaisesta kohtelusta kirkon työhönotossa tai työyhteisöissä ovat melko yleisiä. Jopa 40 % kirkon työntekijöistä kokee, että on tullut väärin kohdelluksi esimerkiksi iän, sukupuolen tai uskonnollisten näkemysten vuoksi. Varsinaiseen lain mukaan määriteltyyn syrjintään vuonna 2010 tehty selvitys ei pureudu. Syrjinnästä suuri osa jää tulematta ilmi jo senkin vuoksi, että syrjityt eivät tule valituiksi eivätkä siksi pääse kertomaan kokemuksistaan. Se mistä selvitys ensisijaisesti kertoo, on työssä viihtyminen, hyvinvointi ja työyhteisöjen erilaisuuteen liittyvä osaaminen tai sen puute. Tutkija Henrietta Grönlund kiin- Työharjoittelun malleja Tampereella Monen kuntoutujan, pitkäaikaistyöttömän ja maahanmuuttajan polku työelämään kulkee työharjoittelujaksojen kautta. Tampereen seurakunnissa on kehitetty laajamittaista työharjoittelutoimintaa erityisesti maahanmuuttajille. Viinikan seurakuntatalolla toimi maahanmuuttajanaisten työharjoittelupaja, jossa valmistettiin tuotteita lähetystyön hyväksi ja opiskeltiin siinä sivussa suomen kieltä. Työharjoittelijat ovat tuoneet monimuotoisuutta ja uutta energiaa myös Tampereen seurakuntien perustyöhön, kuten diakonia-apuun, kerhotoimintaan ja kiinteistöpuolelle. Pelipuiston seurakuntakodilla harjoittelijat vetävät oman kiinnostuksensa mukaisia harrastus- ja keskusteluryhmiä. Ei meidän työntekijöiden työpanos riittäisi kovinkaan pitkälle, toteaa Pelipuiston diakoniatyöntekijä Kaisa Plomp. On hienoa, kun löytyy alueelta ihmisiä, jotka voivat käyttää lahjojaan ja kykyjään sekä omaksi että seurakunnan hyväksi. Kumppani 2 2012 9
nitti erityisesti huomiota kuviteltuun yhdenmukaisuuden vaatimukseen; moni joutuu tahtomattaan salaamaan jotain itseensä liittyvää työyhteisön tai seurakunnan rooliodotusten vuoksi, tai kokee että ei voi työssä olla oma itsensä. Pelko haittaa työssä jaksamista ja hyvinvointia, tyrehdyttää luovuuden ja innovaatiot. Monimuotoisuutta arvostavassa ja hyödyntävässä työyhteisössä ihmisten erilaiset ominaisuudet, taustat ja toimintatavat nähdään voimavaroina ja työn kehittämisen apuvälineinä, ei uhkina. Monimuotoisuuden arvon näkeminen on paitsi johtamiskysymys, myös jokaisen työyhteisön jäsenen vastuulla. Ota askelia kohti monimuotoisuutta! - Kartoita työyhteisön monimuotoisuuden tila: onko työyhteisössä tasaisesti eriikäisiä, eri sukupuolia, erilaisissa elämäntilanteissa olevia, eri tavoin lahjakkaita? - Täydennä työyhteisön monimuotoisuutta uusilla näkökulmilla, kun seuraava rekrytointitilanne tulee eteen. - Tiedosta, millaista osaamista kukin työtehtävä vaatii. Ole valmis pilkkomaan ja ryhmittelemään työtä eri tavoin. - Huolehdi siitä, että kaikki rekrytointiin osallistuvat ovat sitoutuneet monimuotoisuuden edistämiseen. - Toimi aktiivisesti vähemmistöryhmien työllistäjänä: tarjoa harjoittelupaikkoja ja oppisopimuksia, rohkaise eritaustaisia työnhakijoita. - Laadi selkeät käytännöt syrjintään ja epäasialliseen kohteluun puuttumiseksi ja tiedota niistä. Kitke rasistinen ja loukkaava huumori. - Vie monimuotoisuuden edistäminen strategian tasolle: yhdenvertaisuussunnitelmaan, henkilöstökoulutukseen ja rekrytointistrategiaan. Teksti Sanna-Maaria Tornivaara Kuvat Maria Baranova Elena Miettisen tie Pelipuiston seurakuntakodin vahtimestariksi kulki ompelupajan harjoittelun kautta. Maasta toiseen muuttaminen on iso stressi. Kun teet käsitöitä, se sulaa nopeammin, Elena toteaa. Luova työ koskettaa sielua. Siksi ompelupajan kaltaiset mahdollisuudet ovat todella tärkeitä. 10 Kumppani 2 2012
Tekemällä ja puhumalla oppii Venäjältä Lahteen muuttanut Katri Tatti oli ensin seurakunnassa vapaaehtoisena, jatkoi työllistettynä ja määräaikaisena, kunnes hänet vakinaistettiin paluumuuttajatyöntekijäksi. Thaimaalainen Suwannee Phichaisen siivoaa vuorotteluvapaan sijaisena seurakuntien taloa Tampereella. Molemmat ovat viihtyneet kirkon töissä. Molemmat ovat myös tehneet paljon työtä oppiakseen suomen kielen. Se helpottaa arkea ja sopeutumista. Ihmisten väliset erot ovat yleensä suuremmat kuin kulttuurien erot huonoa asiakaspalvelua, ellei seurakunnan työntekijä osaisi vastata. Siksi kaikki työtehtävät eivät ole mahdollisia. Jos kiinteistöpalveluissa ja siivoustyössä olisi muslimeja, muun muassa pukeutuminen ja erilaiset rukoustavat saattaisivat Toivosen mukaan nousta pohdittaviksi. Käsitys siivoustasosta vaihtelee eri kulttuureissa, esimerkiksi arabimaissa tai Kaukoidässä se poikkeaa selvästi meikäläisestä. Suwannee Phichaisen on asunut niin kauan Suomessa, että hän tuntee ja hallitsee alan täkäläiset käytännöt ja vaatimukset. Virastotalo on ei-kristitylle maahanmuuttajalle erilainen työympäristö kuin olisi kirkkosali tai seurakuntatalo. Seurakuntien talossa buddhalainen Siivoustyönjohtaja Marja Toivosen yksikössä Tampereen seurakuntayhtymässä työskentelee nykyisin kolme maahanmuuttajaa. Paikallisseurakunnissa on kaksi venäjää äidinkielenään puhuvaa vakituista kiinteistötyöntekijää, kolmas eli thaimaalainen Suwannee Phichaisen pitää siistinä seurakuntien virastotaloa. Esimiestyötä ja perehdyttämistä on helpottanut se, että jokaisella on vastaavista työtehtävistä aiempaa kokemusta. Työpaikalla on aina puhuttu suomea ja pärjätty sillä. Toivosen mielestä rekrytointivaiheessa kielitaito kannattaa ottaa huomioon. Suomen sujuminen vaihtelee, yksi tulija oppii ja omaksuu uuden kielen paljon toista nopeammin. Joskus Tampereella on törmätty kielimuuriin; arjessa ei täysin ymmärretä, mitä toinen sanoo tai tarkoittaa. Silloin voi syntyä väärinkäsityksiä, mutta aina niistäkin on selvitty. Seurakunnan virkaan valittavan täytyy kuulua evankelisluterilaiseen kirkkoon, mutta ei-hengellisissä tehtävissä jäsenyyttä ei edellytetä. Siivoustyönjohtaja Marja Toivosen (oik.) kokemus monikulttuurisesta työyhteisöstä on myönteinen. Meillä on ollut ahkeria ja hyviä työntekijöitä, hän kehuu. Thaimaalainen Suwannee Phichaisen viihtyy erinomaisesti siivoojana seurakuntien talossa Tampereella. Eri uskontokuntaan kuuluvan on kuitenkin vaikea toimia sellaisessa paikassa, missä häneltä voidaan kysellä kristinuskoon liittyvistä asioista. Olisi Suwannee on erittäin pidetty työtoveri, joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Kumppani 2 2012 11
Kaupan päälle iloa koko taloon Marja Toivonen suhtautuu neutraalisti ja ennakkoluulottomasti työnhakijan kansallisuuteen, siivoojaa palkattaessa kaikki ovat samalla viivalla. Tosin Tampereella ei nyt tarvitse miettiä tällaisia, koska tiukan taloustilanteen takia uutta vakituista väkeä ei rekrytoida. Mitä maahanmuuttaja antaa työyhteisölle, mitä muut voivat häneltä oppia? Kokemusta ja tietoa kulttuurista, mistä työntekijä tulee. Ja meillä Suwannee on tuonut koko taloon paljon iloisuutta, hän on luonteeltaan niin iloinen ja eteenpäin katsova, Toivonen kehuu. Suwannee Phichaisen vastaa leveällä hymyllä, kun häneltä kysyy, millaista on työskennellä seurakunnassa. Tämä on hyvä paikka, ihana! Saan tehdä päivätyötä ja toimistotiloja on helppo siivota. Työntekijät pitävät itse huolta ympäristöstään eivätkä heittele roskia sinne tänne. Minua on kohdeltu hyvin. Ihmiset ovat ystävällisiä, juttelevat mielellään kanssani ja kyselevät usein, mitä kuuluu. Työnjohtajan kautta olen oppinut asioita, jos on ollut jotain epäselvää. Ulospäin suuntautunut, sosiaalinen ja avoin thaimaalainen vakuuttaa, kuinka tekemällä oppii. Sama koskee kielen oppimista. Puhumalla olen oppinut suomea. Vaikka on teidän kielenne kyllä vaikea, hän myöntää. Suwannee Phichaisen on asunut Suomessa lähes neljännesvuosisadan. Välillä hän on ollut pitkiäkin aikoja poissa maasta, viimeksi viisi vuotta Englannissa. Tampereen seurakuntayhtymässä hänellä oli ensin määräaikainen sopimus, sen jälkeen vuorotteluvapaasijaisuus. Olin ennen 11 vuotta kaupungilla työssä. Siivosin muun muassa kouluja ja hammaslääkärin vastaanottotiloja. Vapaaehtoisesta vakinaiseksi Inkeriläistaustainen Katri Tatti muutti 12 Kumppani 2 2012 Inkeriläistaustainen Katri Tatti on saanut julkista tunnustusta työstään Lahdessa. Seurakuntien viran- ja toimenhaltijain liitto SVTL nimesi hänet Kirkon työntekijäksi 2006. Kuva: Laura Visapää 1997 Pietarin alueelta Lahteen. Venäjällä hän oli opettanut esikoulussa ja halusi Suomessa tehdä samaa työtä. Pyrin harjoittelemaan päiväkotiin. Ensimmäisenä päivänä huomasin, etten ymmärrä kaikkea, mitä lapset minulle puhuvat. Harjoittelujakson jälkeen edessä oli suomen kurssi. Opiskelu oli vaikeaa. Sanavarasto lisääntyi, mutta kirjoitusvirheitä tuli paljon. Sitten Tatti pääsi ammatilliseen koulutukseen, ja valmistui joulukuussa 2000 lasten ja nuorten lähihoitajaksi. Päätösjuhlassa hän tutustui oppilaitospastori Kaarina Koho-Leppäseen, joka kutsui mukaan seurakuntaan. Kasvatustyö sai innostuneen vapaaehtoistyöntekijän puoleksi vuodeksi. Hoidin paluumuuttajarippikoulun asioita ja autoin rippikoululaisia sopeutumaan Suomeen sekä olin ohjaajana lasten kerhoissa. Lisäksi toimin tukihenkilönä venäjää puhuville opiskelijoille. Seuraavat puoli vuotta Katri Tatti jatkoi seurakunnassa työllistettynä. Sen jälkeen heltisi määräaikainen paikka ja lokakuussa 2005 hänet vakinaistettiin paluumuuttajatyöntekijäksi. Tänä vuonna hän on jäänyt osa-aikaeläkkeelle. Tapaan paluumuuttajia vastaanotolla ja kotikäynneillä. Hautajaisissa, kastetilaisuuksissa, vihkimisissä ja niitä edeltävissä toimituskeskusteluissa olen tarvittaessa tulkkina. Diakoniatyöntekijän kanssa ohjaan vanhusten kerhoa, luettelee Tatti nykyisiä työtehtäviään. Tuomasmessun hän tulkkaa kahdesti vuodessa venäjäksi, samoin paluumuuttajakonfirmaation. Niin Lahden seurakuntayhtymän työntekijöitä kuin paikallisia venäjänkielisiä asukkaita Tatti auttaa vaihtelevissa tilanteissa, tulkkaamalla tarpeen mukaan joko suomesta venäjäksi tai venäjästä suomeksi. Sekä asiakkailta että työtovereilta olen saanut positiivista palautetta. Katri Tatti iloitsee saadessaan työskennellä yhteiskunta ja sosiaalinen vastuu -tiimissä, missä jokaisella on omat erityistehtävänsä. Kollegat ovat osaavia, hyvin koulutettuja ja taitavia. Olen saanut heiltä paljon tietoa ja tarvittaessa apua. Työkokouksemme ovat antoisia ja huumorin höystämiä. On kiva tavata toisia ja tehdä yhdessä töitä. Pirjo Silveri Asennekasvatusta kaikille Opaskirjanen Tervetuloa töihin! Seurakunta monikulttuurisena työnantajana on kätevä työkalu rekrytoijille ja esimiestehtävissä toimiville, mutta se tarjoaa tietoa, neuvoja ja ajattelemisen aihetta kenelle tahansa kirkon työntekijälle. Monimuotoisessa, monikulttuurisessa ja yhdenvertaisessa työyhteisössä ei ole meitä ja heitä, vaan pelkästään meitä. Samat pelisäännöt, hyvät tekemisen käytännöt ja toimintatavat pätevät pitkälti niin kantasuomalaisiin kuin maahanmuuttajiin. Oppaaseen on hyvin kiteytetty, miten varmaan jokainen työntekijä kulttuuritaustasta riippumatta toivoisi itseään perehdytettävän, johdettavan ja kohdeltavan. /P.S. Tervetuloa töihin! Seurakunta monikulttuurisena työnantajana Vinkkejä syrjimättömään rekrytointiin ja monikulttuurisessa työyhteisössä toimimiseen on koottu Tervetuloa töihin! Seurakunta monikulttuurisena työnantajana -oppaaseen. Oppaan voi ladata osoitteesta www.kirkkopalvelut.fi/yhdessa
Monikulttuuriset tilanteet ovat kirkolle mahdollisuus Jokainen maahanmuuttaja tuo mukanaan oman uskonnollisen ja kulttuurisen perinteensä. Meille suomalaisille luterilaisille, yhtenäiskulttuuriin tottuneille, tilanne on uusi. Vaikka maalaisseurakunnissa ei välttämättä vielä kohdata muista uskonnoista tulevia kovin usein, monikulttuurisuus on joissakin seurakunnissa jo arkipäivää. Eri uskontojen ja kulttuurien edustajia tulee kasvavassa määrin olemaan mukana esimerkiksi kirkollisissa toimituksissa. Jyri Komulainen Kirkkohallitus teki vuoden 2011 elokuussa piispainkokoukselle aloitteen hankkeesta, joka tuottaisi kirkolle oppaan kirkollisista toimituksista muiden uskontojen edustajien kanssa. Piispainkokous näki aloitteen tarpeellisena ja asetti työryhmän valmistelemaan suosituksia sisältävää toimintaopasta seurakunnille. Ehdotus oppaasta tulee piispainkokouksen käsiteltäväksi vielä joulukuun puoleenväliin mennessä. Oppaan on tarkoitus tarjota teologisia perusteita uskontojen kohtaamiseen ja hallinnollisia raameja paikalliselle pastoraaliselle harkinnalle, työryhmän sihteerinä toimiva piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen kertoo. Mitä esimerkiksi voidaan ottaa mukaan kristilliseen toimitukseen ilman, että kristillinen viitekehys kyseenalaistuu? Työryhmää johtaa piispa Matti Repo. Työryhmässä ovat lisäksi mukana kirkkoherra Jouni Turtiainen, kappalainen Ulla Kosonen, teologian tohtori Heidi Hirvonen ja uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen. Kirkon työntekijä tarvitsee kulttuurista pelisilmää Kirkollisten toimitusten yhteydessä on jo noussut esiin kysymyksiä menettelytavoista tilanteissa, joissa kirkollisissa toimituksissa on seurakuntaan kuuluvan mukana muita kuin kristittyjä. Esimerkiksi hautaan siunaamisen yhteydessä vainajan muita uskontoja edustavat omaiset voivat tarjota ja toivoa tilanteeseen uskontonsa ja kulttuurinsa mukaisia käytäntöjä. Seurakuntien työntekijöiden olisi hyvä olla tietoisia siitä, kuinka erilaisia voivat olla eri kulttuurien tavat saatella vainajaa, Jyri Komulainen sanoo. Kulttuuriset erot voivat olla valtavan suuria myös uskontojen sisällä. Yleistä kulttuurien kohtaamiseen liittyvää tietoa ja kulttuurista pelisilmää tarvitaan enenevässä määrin maahanmuuttajien kohtaamisessa. Kaiken tulee perustua kristilliseen identiteettiin Tällä hetkellä esimerkiksi pappien koulutus ei takaa riittäviä valmiuksia eri uskontojen ja kulttuurien kohtaamiseen. Uskontoteologisia valmiuksia ei saa puhtaasti dogmatiikkaan keskittymällä. Ongelmia voi seurata liian ennakkoluuloisesta suhtautumisesta itselle vieraisiin asioihin. Yhtäältä voi olla lähtökohtaises- Kumppani 2 2012 13
ti torjuntaa, kun ei ymmärretä, että se kristinusko mitä edustamme on jo käynyt läpi monta kontekstuaalista vaikutetta. Kontekstuaalisen teologian näkökulma on tässä ylipäätään tärkeä, Komulainen toteaa. Toisaalta on niitä, jotka ovat liian innokkaita. Kristillinen identiteetti on säilytettävä. On löydettävä tasapaino: pidettävä kiinni omasta, mutta rohjettava myös avautua. Oppaassa toivoakseni voidaan antaa aineksia myös sen pohtimiseen, mikä on se kristillinen identiteetti, johon kaiken tulee kuitenkin perustua. Mahdollisuus todistaa Kristuksesta Uskonnollinen monimuotoistuminen ja toisaalta maallistuminen asettavat kirkon ja seurakunnat uusien kysymysten äärelle. Kirkon julkista roolia ja seurakuntien toimintatapoja on tarkasteltava uudesta näkökulmasta. Myös esimerkiksi uskoa koskevaa kielenkäyttöä on mietittävä uudesta, monikulttuurisesta tilanteesta käsin. Tulevaisuudessa kirkko tullaan näkemään uudenlaisessa valossa ja sen asema suhteellistuu. Jos vain jatkamme kuten ennenkin ja jätämme huomiotta uuden tilanteen, se on suuri riski kirkolle, Jyri Komulainen sanoo. Monikulttuuriset tilanteet ovat kirkolle mahdollisuus. Ne ovat mahdollisuus todistaa Kristuksesta vieraanvaraisuudella ja ihmisten kohtaamisella. Toimitukset ovat osa Jumalan sanaa ja mahtava mahdollisuus. Tarvitaan luottamusta siihen, että Jumala toimii näissä tilanteissa. Onpa kyse sekulaarista kirkon jäsenestä tai eri uskonnoista, kirkon tulevaisuus ratkaistaan tässä rajalla. Ovien sulkeminen on lopullisen hiipumisen tie. Tuulia Matilainen Monikulttuurisuus on tullut jäädäkseen Arvioiden mukaan joka neljäs pääkaupunkiseudun asukas on vuonna 2025 maahanmuuttajataustainen. Tampereella suunta on samanlainen. Maalaisseurakunnissa kehitys voi olla suurempia keskuksia hitaampaa, mutta muutos on väistämätön. Maahanmuuttajien määrä tulee lisääntymään, mutta on mahdotonta sanoa, mitkä maahanmuuttajaryhmät ovat lähitulevaisuudessa suurimpia, Jussi Sohlberg Kirkon tutkimuskeskuksesta toteaa. Huomionarvoista on, että ainakin tällä hetkellä valtaosa maahanmuuttajista on kristittyjä. Esimerkiksi katolisen kirkon jäsenmäärän kasvu on tullut nimenomaan maahanmuuttajien kautta, Sohlberg kertoo. On ilmeistä, että jatkossakin kristittyjen maahanmuuttajien määrä kasvaa. Mutta myös muslimien määrä tulee todennäköisesti kasvamaan. Uskonnollisen tarjonnan määrä on Tampereen hiippakunnan alueella kasvanut, vaikka kristillisillä yhteisöillä näyttää olevan edelleen vahva asema. KUVA: Henna Aaltonen KT Toista sataa rekisteröityä yhteisöä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien lisäksi Tampereen hiippakunnan alueella on rekisteröity pitkälti toistasataa jollain tapaa toimivaa uskonnollista yhteisöä. Suurin osa toimii tavallisina rekisteröityinä yhteisöinä. Varmuudella voi sanoa, että kokonaisuudessaan yhteisöjen jäsenmäärä on muutamia kymmeniä tai sen alle, korkeintaan muutama sata, lukuun ottamatta Suomen ortodoksista kirkkoa, Jussi Sohlberg kertoo. Ja valtaosa esimerkiksi erilaisista esoteeristen yhteisöjen jäsenistä on myös evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Islamilaisista yhteisöistä suurin on Tampereen islamilainen yhdyskunta, johon kuuluu tuhat jäsentä. Valtaosa muslimeista ei kuulu mihinkään rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, vaikka monet heistä harjoittajat uskontoaan aktiivisesti. Näin on ilmeisesti myös Tampereen hiippakunnan alueella, Sohlberg toteaa. TM 14 Kumppani 2 2012
Jokainen kirkon työntekijä on kirkon rekrytoija Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteossa Kirkko 2020 kiinnitetään huomiota myös kirkon tulevaisuuteen työnantajana. Seuraavan vuosikymmenen kuluessa kirkon henkilöstö tulee vaihtumaan merkittävästi: nykyisistä kirkkoherroista jäänee vuoteen 2020 eläkkeelle yli puolet, ja seuraavan viiden vuoden aikana jopa 75 prosenttia. Talouspäälliköistä eläköityy vuoteen 2025 mennessä lähes sama määrä. Kirkko tarvitsee tulevaisuudessa siis hyviä uusia johtajia, mutta myös osaavaa henkilöstöä. Hyvistä työntekijöistä on tietysti kysyntää muuallakin. Miten heidät saadaan töihin kirkkoon? Kirkon työmarkkinalaitoksen työmarkkinajohtaja Risto Voipio korostaa opiskelijoiden työssäoppimisjaksojen merkitystä rekrytointitilanteena. Jos seurakunta saa ja ottaa työssäoppijan, se on merkityksellistä koko kirkolle, Voipio sanoo. Jokaisen kirkon työntekijän tulisi ymmärtää roolinsa rekrytoinnin mannekiinina. Jos opiskelijan kokemus seurakunnasta työpaikkana on huono, tieto leviää varmasti, mutta jos hän kertoo, että kokemus oli mahtava, sekin tieto leviää. On suostuttava ottamaan töihin raakileita ja annettava heille myönteisiä kokemuksia. Työssäoppimisjaksot ovat kirkolle ykkösrekrytointitilanteita. Kirkko tarvitsee myös lisää näkyvyyttä siellä, missä rekrytoidaan uusia ihmisiä. Olemme turhan huonoja markkinoimaan työpaikkojamme, Voipio toteaa. Johtamisessa riittää työtä Voipio muistuttaa, että puolet kirkon työntekijöistä on muita kuin hengellisen työn tekijöitä, kuten taloushallinnon osaajia, toimistotyöntekijöitä, kirkonpalvelijoita ja kiinteistötyöntekijöitä. Nämä tehtävät eivät suinkaan ole vain tukityötä, vaan kirkon työn kokonaisuuden elintärkeä osa. Niihin tarvitaan jatkossakin ammattitaitoisia ja motivoituneita tekijöitä. Meillä on yllättävän paljon rekrytoituja, jotka tulevat kirkon työhön ulkopuolelta. Näiden ihmisten houkuttelemiseksi kirkon palvelukseen voisimme pitää vielä enemmän esillä kirkon tekemää arvokasta työtä. Se voi olla yksi motivoiva tekijä tulla kirkon palvelukseen. Entä miten huolehtia siitä, että nykyinen henkilöstö pysyy kirkon töissä? Johtamisen kehittäminen on avainasemassa työtyytyväisyyden ja työssäjaksamisen edistämisessä. Vaikka johtamistaidot kohentuvat seurakunnissa koko ajan, johtajuus on vielä usein hukassa. Kirkkoherraa valittaessa huomiota tulisikin Voipion mielestä kiinnittää nykyistä enemmän ehdokkaiden johtamistaitoihin. Nyt seurakunnissa on priorisoitu se, että seurakuntalaiset saavat valita paimenensa eikä sitä, että saataisiin työyhteisön johtamiseen kykenevä johtajatyyppi, Voipio kuvaa. Mainettaan parempi työpaikka Kirkkohallitus ja Työturvallisuuskeskus teettivät Tilastokeskuksella ensimmäisen kattavan tutkimuksen kirkon työntekijöiden työoloista vuonna 2001. Tulokset herättivät kovasti mielenkiintoa. Uutisoinnissa niistä nostettiin erityisesti esille negatiiviset asiat kuten kirkon työpaikoilla esiintyvä kiusaaminen. Huomiota sai myös tulos, jonka mukaan kirkon työpaikoilla oli muita enemmän ristiriitoja. Todellisuudessa asiantuntijat pitivät jo tuolloista barometrin tulosta hyvänä ja se on koko ajan parantunut, Risto Voipio toteaa. Kielteinen mielikuva oli kuitenkin jo syntynyt. Kun joitakin vuosia sitten tutkimuksen tehnyt henkilö vaihtui, uusi tutkija kertoi, että suurin yllätys hänelle oli tuloksen positiivisuus, koska hänen ennakkomielikuvansa julkisuuden perusteella oli ollut huono. Samaa kertoi tuoreimmankin tutkimuksen laatija. Kumppani 2 2012 15
Kirkon työmarkkinalaitoksen työmarkkinajohtaja Risto Voipio korostaa opiskelijoiden työssäoppimisjaksojen merkitystä rekrytointitilanteena. Kirkon työyhteisöissä on kuitenkin muita enemmän uskonnollista syrjintää ja kiusaamista. Voipio pitää sitä tavallaan luonnollisena tuloksena ottaen huomioon, että kyseessä on uskonnollinen yhteisö. Ihmisillä on erilaisia hengellisiä taustoja ja näkemyksiä, mikä voi aiheuttaa muita työpaikkoja herkemmin kokemuksen ristiriidoista ja jopa kiusaamisesta. Työkaverit voivat olla vilpittömyyksissäänkin uskomattoman ajattelemattomia kommentoidessaan hengellisiä näkemyksiä. Näitä uskonnollisen kiusaamisen asioita ei toisaalta kirkossa oikein uskalleta puhua auki. Ja toisaalta elämän raspia on kirkossa ehkä vaikeampi tuoda työpaikalla esiin. Toisenlaisissa työyhteisöissä voi olla esimerkiksi helpompi puhua elämässä eteen tulleista vaikeuksista, Voipio arvelee. Kirkon työoloja on vuodesta 2001 tutkittu kahden vuoden välein. Tehdyt vertailut osoittavat, että tulokset ovat kaiken aikaa kohentuneet. Uusin työolobarometri 2011 kertoo, että työolot kirkossa kehittyvät myönteisesti: työn kuormittavuus on pienentynyt, syrjintä vähentynyt ja tyytyväisyys johtamiseen lisääntynyt. Kirkon työtä pidetään merkityksellisenä ja hyödyllisenä. Työyhteisöjen kehittämisessä riittää edelleen työtä, ja siihen työolobarometri antaa hyvää vertailutietoa. Tuulia Matilainen Poteroista perustyöhön Papit eivät nykyään ehkä asu kylän keskellä, mutta seurakunnan työntekijöiden näkyvyys ja tunnettuus on kirkolle edelleen avainasia. Kuten yritysmaailmassa, myös seurakunnassa asiaansa voi edistää vain, jos ihmiset asiakkaat tietävät ja tuntevat palvelun tuottajan. Seurakunnan tunnettuus on avainasia ihmisten mielenkiinnon herättämisessä ja sitouttamisessa toimintaan. Työtä tehdään ihmisinä ihmisille. Muuttuvassa toimintaympäristössä on tärkeää, että ihmiset tunnetaan kasvoilta ja nimeltä. Tarvitaan hyvää johtamista ja innovoivaa myyntityötä. Kontaktien luominen on välttämätöntä, ja se on mahdollista suuremmissakin hallinnollisissa yksiköissä, kun kontaktien luomiseen panostetaan ja sen merkitys seurakunnan tavoitteiden toteutumiselle ymmärretään, työmarkkinajohtaja Risto Voipio sanoo. Kirkolla on ongelmia voitettavana, mutta Voipio toivoo, että päivittelyn sijaan energia suunnattaisiin työhön. Nyt on liian paljon jääty poteroihin itkemään. Ongelmat ja haasteet on pidettävä kirkkaana mielessä, mutta toisaalta pitää lakata pohtimasta niitä jatkuvasti, koska silloin ei paneuduta ydintehtävään eikä siihen jää energiaa. Ongelmista ei pidä vaieta, eikä niiltä saa ummistaa silmiään. On tärkeätä, että ollaan tietoisia realiteeteista mutta ei voivotella. Ei seurakuntalaisia kiinnosta kirkon tilanteen ja vähenevien resurssien tai rakennemuutosten voivottelu. Pitäisi tehdä työtä uskoen siihen omenapuuhun. Voipio muistuttaa myös siitä tosiasiasta, että suurin osa suomalaisista kuuluu vielä kirkkoon. Ja maan jokaisessa kunnassa on kirkko, korkeasti koulutettu teologi ja liki kaikissa kirkkomuusikko ja diakonia- ja nuorisotyön ammattilainen. Millä muulla suomalaisen kansalaisyhteiskunnan organisaatiolla on vastaava resurssi voimavaranaan! TM 16 Kumppani 2 2012
Seurakuntien johtamiskulttuuri ja riitaisuus arveluttaa opiskelijoita Helsingin yliopiston Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen puheenjohtaja Isto Peltomäki näkee työuramahdollisuuksien olevan varsin laajat. Perinteisesti suurin osa teologian maistereista on työllistynyt kirkon palvelukseen tai sitten opettajiksi. Muidenkin ammattivaihtoehtojen määrä on jatkuvasti kasvanut, hän pohtii. Tämä heijastaa teologiopiskelijoiden ja heidän arvojensa muutosta. Ei olla enää yhtenä joukkona jonkun asian puolesta, vaan opiskelijaaines on hyvinkin heterogeenista. Urapolkujakin syntyy näin monenlaisia. Ne teologiopiskelijat, jotka suorittavat yleisen kirkkojen ja yhteiskunnan teologisten tehtävien A2 -koulutusohjelman voivat työllistyä melkein minne tahansa. Myös yritysmaailma alkaa olla nykyisin varteenotettava vaihtoehto. Teologian opinnothan eivät sisällä talousopintoja, mutta ne antavat hyvät valmiudet tehtäviin joihin liittyy ihmisten kohtaamista. Yrityksissä työskentelevien teologien työtehtävät voivat liittyä esimerkiksi henkilöstöjohtamiseen tai yrityksen arvoja pohtivaan konsultointiin, Peltomäki sanoo. Työnantajamielikuvassa parannettavaa Mielikuva kirkosta työnantajana ei opiskelijajärjestön puheenjohtajan mielestä ole lähelläkään parasta tasoa. Monia opiskelijoita mietityttää seurakunta työyhteisönä. Ajatellaan, että ainakaan kaikki niistä eivät ole aidosti yhteisöllisiä tai hyvin johdettuja. Uusi työntekijä voidaan myös hukuttaa valtavaan työmäärään. Toki on selvää, että keskinäiset erot seurakunnissa ovat näissäkin asioissa suuret, hän jatkaa. Kirkon arvopohjan ja käytännön työn suhde herättää myös kysymyk- Sofia Lomakka, Antti Virtanen ja Isto Peltomäki eivät jatkossa välttämättä työllisty seurakuntiin. Teologian opiskelijoilla on paljon muitakin uravaihtoehtoja. siä. Seurakuntien julkisuudessakin näkyvä riitaisuus voi arveluttaa. Me opiskelijat emme aina ymmärrä paikallisidentiteettiä, joka voi näkyä esimerkiksi takertumisena oman seurakunnan itsenäiseen asemaan. Luonnollisesti myös kirkon taloustilanne on huomattu opiskelijoiden piirissä. Kun väkeä eläköityy, niin uusia ei virkoihin enää välttämättä palkatakaan. Tämä tietää taas työtaakan kasvua entisestään. Rekrytointiin aktiivisuutta Peltomäki toivoisi kirkon olevan tiiviimmässä vuorovaikutuksessa teologian opiskelijoiden kanssa. Nytkin vuorovaikutusta toki on, mutta se jää jotenkin aika ohueksi. Kirkko voisi olla myös rekrytoijana aktiivisempi. Jotain kertaluontoisia tapahtumia on, mutta niitä voisi olla enemmän. Kirkon olisi tärkeää yrittää saada opiskelijoista lahjakkaimmat palvelukseensa. Kesäteologeja siivoushommissa Isto Peltomäki aloitti itse kesäkuussa 2012 kolmannen pestinsä Salon seurakunnan kesäteologina. Peltomäen työkokemukset ovat olleet enimmäkseen positiivisia toisin kuin joillakin opiskelijakavereilla. Tiedän tapauksia, että eräissä seurakunnissa kesäteologin työ sisältää paljon siivoamistakin. Heidän koulutustaan ei näin hyödynnetä lainkaan. Tämä ei varmasti kohenna kyseisen seurakunnan mainetta työnantajana. Itse olen Salossa päässyt tekemään oman alani töitä, ja myös vaikuttamaan työn sisältöön, mies kiittelee. Vesa Keinonen Kumppani 2 2012 17
Elämänkokemus auttaa diakonin työssä Tamperelainen 37-vuotias Anna-Mari Paloniitty on lähtenyt vasta aikuisena opiskelemaan diakoniatyöntekijäksi. Auttamistyön merkityksen hän oppi näkemään jo lapsena. Isäni työskenteli Riihimäellä vanginvartijana, ja hän teki paljon myös ns. maallikko-diakoniatyötä vankilan ulkopuolella. Asuimme vankilan vieressä, ja meille kotiinkin tuli joskus vapautuneita vankeja hakemaan apua, Paloniitty muistelee. Naisella on kokemusta myös toisenlaisista töistä. Olen 1990-luvulla valmistunut ammattikoulusta jalkineenvalmistajaksi. Minulla todettiin kuitenkin atooppinen ihottuma, enkä voinut pitkään tehdä niitä töitä. Sen jälkeen Paloniitty työskenteli sihteerinä. Hakeuduin keväällä 2010 sihteerin ammattitutkintoon liittyvään harjoitteluun Tampereen seurakunnan nuorisotoimistoon, koska olin kokenut vetoa seurakuntaan työnantajana. Siellä tapasin diakoniksi opiskelevan naisen ja hänen innoittamanaan hain Diakonia-ammattikorkeakouluun. Kirkollinen ura kiinnostaa Syksyllä 2010 Paloniitty aloitti opinnot Helsingissä. Tämän vuoden alussa siirryin jatkamaan opintoja Diakin Pieksämäen toimipisteeseen, jossa on mahdollisuus joustavaan monimuoto-opiskeluun. Nimenomaan kirkollinen puoli kiinnosti, pelkästään sosionomiksi tuskin olisin lähtenyt opiskelemaan. Paloniitty erikoistuu opinnoissaan diakoniseen sosiaalityöhön. Valmistuttuani saan kelpoisuuden sosionomin (AMK) tehtäviin sekä evankelisluterilaisen kirkon diakonin virkaan. Olen huomannut, että Kuopion hiippakunnassa, jossa opiskelupaikka sijaitsee, annetaan edelleen diakonian vihkimys valmistuneille, vaikkei virkaa olisikaan. Kutsumus ammatilliseen diakoniatyöhön tulee ikään kuin sinetöidyksi jo ennen viran saamista. Maaliskuussa Paloniitty aloitti kymmenen viikon seurakuntaharjoittelun Tampereen tuomiokirkkoseurakunnassa. Työ on hyvin monipuolista. Teen muun muassa kotikäyntejä ja kohtaan asiakkaita päivystyksessä sekä laitoskäynneillä yksin ja yhdessä ohjaajan kanssa. Lisäksi olen osallistunut erilaisten ryhmien tapaamisiin, tapahtumiin ja retkiin. Pidän myös hartauksia ja pääsiäisen aikaan toimin ehtoollisavustajanakin. Vapaaehtoisten jaksamisesta huolehtiminen ja heidän rekrytoimisensa erilaisiin tapahtumiin on myös tärkeä osa diakoniatyöntekijän arkea, Paloniitty muistuttaa. Työtilanne epävarma Anna-Mari Paloniitty suoritti viime keväänä seurakuntaharjoittelunsa Tampereen tuomiokirkkoseurakunnassa. Tuomiokirkko on hänelle merkityksellinen paikka. Anna-Mari Paloniitty näkee elämänkokemuksensa merkittäväksi asiaksi tulevassa ammatissaan. Luulen, että ei minusta diakoniksi olisi, jos en olisi kipuja ja menetyksiä käynyt omassakin elämässäni läpi. Olen oppinut, että kuka tahansa voi joutua autetun asemaan. On hyvä myös muistaa, että tässä työssä ei voi nostaa itseään toisen yläpuolelle. Diakoniksi valmistuvan tuleva työtilanne ei ole täysin varmalla pohjalla. Hieman mietityttää, miten helposti minun on mahdollisuus saada kirkolta töitä. Eläkevirkaa tuskin seurakunnilta ainakaan heti saankaan. Toki voi olla hyväkin asia saada laajempaa työkokemusta. Sosionomin tutkintoni laajentaa kuitenkin työllistymismahdollisuuksia myös kuntapuolelle, Paloniitty pohdiskelee. Vesa Keinonen 18 Kumppani 2 2012 1 2012
Saan kertoa lapsille ja nuorille Jumalasta Heli Orre työskentelee Lempäälän seurakunnassa nuorisotyönohjaajana. Hänen vastuualueenaan on tyttötyö. Sain viime vuoden lopulla vakituisen viran. Sitä ennen tein tätä samaa työtä kaksi ja puoli vuotta sijaisena. Aikaisemmin työskentelin mm. nuorisotyönohjaajana Säkylässä. Heli kuvaa työtään monipuoliseksi. Vedän 1.-6.luokkalaisten tyttöjen kerhoja sekä järjestän monenlaisia leirejä. Myös kummikoulussa käyn pitämässä aamunavauksia. Lisäksi Heli osallistuu seurakuntansa rippikouluihin. Tänä vuonna meillä on kymmenen leiriä ja niissä pitää olla apuna iso joukko työntekijöitä. Leirit tulivat Helille tutuiksi myös hänen omassa nuoruudessaan. Rippikoulun jälkeen olin useana vuonna isosena ja mukana muussakin seurakuntatoiminnassa. Sain seurakunnasta paljon hyviä asioita, minut kohdattiin ja hyväksyttiin hienosti. Haluan työssäni jakaa edelleen muille tätä kokemusta, hän kertoo. Diak antoi hyvät eväät Heli Orre harkitsi ensin sosiaalikasvattajaksi opiskelemista, mutta sai sitten Saksassa vietetyn välivuoden aikana käsiinsä verkostomuotoisen Diakoniaammattikorkeakoulun (Diak) esitteen. Sinne sitten hain ja pääsinkin. Aloitin ja päätin opiskelut Diak:in Porin yksikössä. Tutkintoni on sosionomi amk, johon kuuluu myös pätevyys kirkon nuorisotyönohjaajan virkaan. Jo opiskelujen alkuvaiheessa ajattelin suuntautua lapsi- ja nuorisotyöhön. Siksi siirryin perusopintojen jälkeen opiskelemaan Kauniaisiin, jossa pystyi suorittamaan kirkon nuorisotyöhän vaadittavat opintokokonaisuudet. Laaja-alainen koulutus vastasi jälkikäteen arvioituna hyvin työelämän todellisuutta. Kohtuullisen hyvät eväät Diak:ista saimme. Tärkeää oli kuitenkin hakeutua kesäksi töihin seurakuntaan. Tekemällä kun oppii parhaiten. Helin opiskelukavereista iso osa työskentelee seurakunnissa. Luulisin, että noin puolet on niiden palkkalistoilla. Annetaan tilaa toimia Helin mukaan hänen työssään on paljon hyviä asioita. Minun kohdallani aivan keskeistä on työn sisältö, haluan tehdä tätä työtä. Saan kertoa lapsille ja nuorille Jumalasta, ja olla heidän rinnalla kulkijanaan. Pääsen lasten ja nuorten kanssa käyttämään myös erilaisia vahvuuksiani, olen luova ja pidän esimerkiksi teatterista paljon. Työyhteisö on myös sopivan kokoinen. Lempäälän seurakunta on riittävän pieni jotta yksittäinen työntekijä voi Heli Orre työskentelee Lempäälän seurakunnassa nuorisotyönohjaajana. saada asioita läpi. Meillä on hyvää yhdessä tekemisen meininkiä ja jokaiselle annetaan tilaa toimia. Luottamushenkilöidenkin kanssa asiat sujuvat hyvin, Heli kiittelee. Säännöllisen työajan puuttuminen on työn huonoin puoli. On vaara työskennellä liikaa, ja näin uupua. Nuorempana olin itsekin ehkä liian innokas ja saatoin tehdä ylipitkiä päiviä. Onneksi olen hiukan oppinut rajaamaan työtäni. Byrokratiakin joskus hieman harmittaa. Se lisääntyy tässäkin työssä kuin vähän varkain, nainen pohtii. Lempäälän seurakunta huolehtii Heli Orren mielestä hyvin työntekijöidensä jaksamisesta. Meillä kannustetaan pitämään itsestään huolta, ja myös pätevää työnohjausta on saatavilla. Vesa Keinonen Kumppani 2 2012 19
Työalana pätkätyö Kirkkoon, kuten muillekin työpaikoille, on syntynyt kokonaan uusi työntekijöiden joukko: pätkätyöläiset. Nämä määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevät ihmiset sitoutuvat määräajaksi yhteen työnantajaan vaihtaen sitten toiseen tai jatkaen saman työnantajan palveluksessa uudella määräaikaisella pestillä. Seurakuntien kannalta nämä ihmiset ovat olennaisessa asemassa, sillä juuri he paikkaavat äitiysloman sijaisuudet, sairauslomat ja toimivat projektiluonteisissa tehtävissä. Määräaikaiset työsuhteet ovat tulleet kirkkoon jäädäkseen, ja määräaikaiset työntekijät kulkevat työstä toiseen ja paikkakunnalta toiselle. Juuri määräaikaisen työn syklinen prosessi, jossa samat tunnetilat toistuvat, kuormittavat määräaikaisia. Pätkätyötä tekevien pappien ohjaajana toimiva Tuula Lehto kuvaa prosessin kulkua nelivaiheisena: 1. ilo, innostus ja pelko: mitähän siellä on vastassa? 2. puolivälin helpotus: tämähän sujuu 3. uusi epävarmuus: etsi uusi pesti, tämä loppuu kohta 4. haikeus, suru, kipeys tai helpotus: ohi on Kun uusi määräaikaisuus löytyy, sykli alkaa alusta tai käydään läpi työtä vaille jäämisen kokemus ja epävarmuus. Tämän kaiken rinnalla kulkevat pitkät viranhakuprosessit, toimintaympäristön muutokset ja tietenkin työntekijän omat elämänkysymykset. Turhan usein määräaikainen työntekijä jätetään selviytymään itsekseen. Perehdytys voi ontua, ja määräaikai- Pastori Tuula Lehto Tampereelta on toiminut reilun vuoden pätkätyötä tekevien pappien rytmiryhmän ohjaajana. Lehdon mukaan määräaikaisuus on merkittävä henkistä kuormittumista lisäävä asia, joka seurakuntien ja kirkon olisi työnantajana tärkeä tiedostaa. 20 Kumppani 2 2012