OULUJOEN - IIJOEN VESIENHOITOALUEEN TOIMENPIDEOHJELMA Osa 5. Rannikkovedet

OULUJOEN - IIJOEN VESIENHOITOALUEEN TOIMENPIDEOHJELMA 2010 2015 Osa 5 Rannikkovedet

Sisällys 1 JOHDANTO... 1 2 MERI- JA RANNIKKOALUEEN KUVAUS... 2 2.1 Perämeren erityispiirteet... 2 2.2 Rannikkovesien yleiskuvaus... 3 3. RANNIKKOVESIEN KUORMITUS JA MUU MUUTTAVA TOIMINTA... 5 3.1. Kuormitus... 5 3.1.1 Kuormituslähteet... 5 3.1.2 Jokien tuoma kuormitus... 6 3.1.3 Suoraan mereen kohdistuva kuormitus... 8 3.2 Säännöstely, rakentaminen ja laivaliikenne... 9 3.2.1 Säännöstely... 9 2.2.2 Satamat ja laivaliikenne... 9 3.2.3 Suunnitteilla olevat laajat rakentamishankkeet... 10 4 VESIEN TILA JA YLEISET TILATAVOITTEET... 12 4.1 Luokittelun perusteet... 12 4.1.1 Ekologisen tilan luokittelu... 12 4.1.2 Kemiallisen tilan luokittelu... 13 4.1.3 Erityisten alueiden huomioiminen tilatavoitteissa... 14 4.1.4 Voimakkaasti muutettujen vesien nimeäminen ja luokittelu... 16 4.2 Rannikon vesimuodostumien tila... 16 4.2.1 Ekologinen tila... 16 4.2.2 Kemiallinen tila... 17 4.3 Luokittelun epävarmuustekijät... 19 4.4 Luokittelemattomien pienvesien tila... 20 5. NYKYKÄYTÄNNÖN MUKAISET TOIMENPITEET... 21 5.1 Rannikkoalueen asutus... 21 5.2 Rannikkoalueen teollisuus ja muu yritystoiminta... 21 5.3 Toiminta valuma-alueilla... 21 5.4 Liikenne... 22 5.5 Vesistöjen säännöstely, rakentaminen ja kunnostus... 22 6 VESIEN TILATAVOITTEET JA TOIMENPITEET NIIDEN SAAVUTTAMISEKSI... 23 6.1 Vesien tilatavoitteet... 23 6.2 Nykykäytännön mukaisten toimenpiteiden riittävyys... 23 6.3 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi... 26 6.3.1 Koko rannikkovesialuetta koskevat lisätoimenpiteet... 26 6.3.2 Vesimuodostumakohtaiset lisätoimenpiteet... 27 6.4 Toimenpiteiden vaikutukset ja arvio tilatavoitteen saavuttamisesta... 28 6.4.1 Arvio esitettyjen toimenpiteiden vaikutuksista kuormituksen vähentymiseen... 28 6.4.2 Arvio esitettyjen toimenpiteiden vaikutuksista vesien tilaan... 28 6.4.3 Määräaikojen pidentämistarve... 29 6.4.4 Esitettyjen toimenpiteiden muut vaikutukset... 30 6.5 Toimenpiteiden kustannukset... 31

1 JOHDANTO Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelman osassa 3 on kuvattu vesienhoitoalueen rannikkovesiä koskevia seikkoja. Alueen yleiskuvauksen lisäksi on käsitelty alueen vesien kuormitusta ja muuta muuttavaa toimintaa, vesien tilaa ja tilatavoitteita sekä nykykäytännön mukaisia toimenpiteitä. Luvussa 6 on arvioitu vesimuodostumakohtaisesti nykykäytännön mukaisten toimenpiteiden riittävyyttä ja tehty tarpeelliset esitykset lisätoimenpiteiksi. Lisäksi on arvioitu toimenpiteiden vaikutuksia sekä tarvittaessa esitetty jatkoaikaa ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi. Lopuksi on arvioitu sekä nykykäytännön toimenpiteiden että esitettyjen lisätoimenpiteiden kustannukset. Toimenpideohjelman osassa 1 on tarkasteltu suunnittelun perusteita sekä koko vesienhoitoaluetta koskevia toimenpiteitä. Vesienhoitoalueen eteläisiä vesiä on tarkasteltu toimenpideohjelman osassa 2, Oulujoen vesistöä osassa 3, pohjoisia vesiä osassa 5 ja pohjavesiä osassa 6. Toimenpideohjelman osa 7 koostuu yhteenvedosta ja siinä käsitellään myös toimenpiteiden toteuttamista. 1

2 MERI- JA RANNIKKOALUEEN KUVAUS 2.1 Perämeren erityispiirteet Perämeri on omaleimainen merialue, joka muistuttaa monilta osin järveä. Humuspitoiset jokivedet, alhainen suolapitoisuus, mataluus ja pitkä jääpeitteinen kausi ovat Perämerelle tyypillisiä piirteitä. Perämerta luonnehtivat myös rannikon avoimuus, nopea maankohoaminen ja siitä johtuva jatkuvasti muuttuva rantavyöhyke. Koko Perämeren pinta-ala on 36 800 km 2 ja vesitilavuus 1 490 km 3. Perämeren keskisyvyys on 40 metriä ja suurin syvyys 148 metriä. Perämeren vesitilavuus on pieni ja vesi vaihtuu nopeasti. Veden viipymä on vain 5,3 vuotta. Vuosittainen jokivesien tuoma lisä on noin 7 % Perämeren koko vesitilavuudesta, mutta makean veden osuus kokonaisuudessaan saattaa olla jopa 40 %. Tämä johtuu siitä, että suolaista vettä pääsee etelästä vain rajatusti Merenkurkun läpi. Talvella niukkasuolaiset ja kevyet jokivedet leviävät jään alla laajalle alueelle raskaamman meriveden päällä. Kesällä kerrostuneisuutta ei samalla tavoin pääse syntymään. Jokivesien vaikutus rannikolla on suuri myös avovesikauden aikana riippuen jokien virtaamasta, meriveden korkeusvaihteluista ja virtauksista. Tammi maaliskuussa pintaveden ravinnepitoisuudet ovat rannikon läheisillä alueilla korkeita johtuen jäänalaisesta jokivesipatjasta. Kesällä jokivedet sekoittuvat helpommin murtoveteen mm. tuulista johtuen. Perämerellä eliölajisto on niukkaa ja koostuu valtaosaltaan murtoveteen sopeutuneista makean veden lajeista. Useat Perämerellä esiintyvistä eliöistä elävät suolapitoisuuden ja lämpötilan suhteen sietokykynsä äärirajoilla. Perämeren ulappa-alueella ei ole havaittavissa laajamittaista rehevöitymistä. Sinilevien massaesiintymät ovat harvinaisia, mutta mahdollisia. Laaja sinileväesiintymä havaittiin avomerellä syyskuussa 2003. Yleensä olosuhteet ovat loppukesällä sinilevien kannalta epäsuotuisat. Korkeat epäorgaanisen typen pitoisuudet yhdessä alhaisten fosfaattifosforipitoisuuksien ja matalien lämpötilojen kanssa eivät suosi sinileviä. Lähes vuosittain havaitaan rannikon läheisillä alueilla pienialaisia, paikallisia sinilevien massaesiintymiä ja etenkin alku- ja loppukesällä tulee ilmoituksia piilevien aiheuttamasta verkkojen limoittumisesta. Laaja-alaisia hapettomia pohjia Perämerellä ei ole. Elokuussa 2008 tehdyissä mittauksissa Perämeren syvänteiden happipitoisuus oli keskimäärin 6,9 mg/l. Ruotsin puolella Perämeren syvänteissä on havaittu lievää happipitoisuuden alenemista. Happitilanteen heikentyminen näkyy ensimmäiseksi syvänteissä. Kriittiseksi tilanne muuttuu pitoisuuden laskiessa tasolle 2 mg/l. Perämerelle on vuonna 2005 laadittu yhteistyössä alueen ympäristöviranomaisten, teollisuuden, kuntien ja muiden toimijoiden kanssa toimintasuunnitelma, joka korostaa ympäristöongelmien hallinnassa viittä teemaa: rehevöitymisen vähentäminen, haitallisten aineiden torjunta, alueiden käytön kokonaisvaltainen suunnittelu, luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen sekä alueelle kulkeutuvien uusien lajien seuranta. Ympäristöasioita koskevan yhteistyön vakiinnuttamista ja laajentamista, kansalaisten osallistumismahdollisuuksien parantamista sekä yhteistyömuotojen kehittämistä pidetään toimintasuunnitelmassa ensiarvoisen tärkeinä. 2

2.2 Rannikkovesien yleiskuvaus Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen rannikkovedet ulottuvat Kalajoen edustalta Kuivaniemen edustalle. Alueella on kaksi suurta lahtea: Liminganlahti ja Kempeleenlahti (kuva 1). Joet tuovat rannikkoalueelle makeaa vettä. Oulujoki ja sen pohjoispuolella Perämereen laskevat joet ovat yleensä ottaen paremmassa tilassa kuin Oulujoen eteläpuoliset joet. Rannikon tuntumassa pääasiallinen veden virtaussuunta on etelästä pohjoiseen. Rantaviivan pituus on 410 km. Rantaviiva on rikkonaista ja rannikolla on paljon pieniä saaria. Rantavyöhyke muuttuu jatkuvasti nopean (noin 9 mm/vuosi) maankohoamisen vaikutuksesta. Rannikkovedet on vesienhoidon suunnittelua varten jaettu Perämeren sisempiin ja ulompiin rannikkovesiin. Niiden raja noudattaa pääsääntöisesti viiden metrin syvyyskäyrää. Rannikkovesien pinta-ala on yhteensä 3 327 km 2. Kuva 1. Rannikkovedet Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueella. 3

Jokivesien mukana vesienhoitoalueen rannikkovesiin tulee 86 96 % kaikista mereen kulkeutuvista ravinteista. Ainevirtaamat riippuvat jokien virtaamista, joihin puolestaan vaikuttaa sademäärä. Sateisina vuosina ravinteita kulkeutuu enemmän kuin kuivina vuosina, minkä takia vuosien välinen vaihtelu voi olla hyvinkin suurta. Osa jokien tuomasta fosforista saostuu, kun jokivesi kohtaa meriveden. Typellä vastaavaa saostumista ei tapahdu. Ihmisen toiminta on vaikuttanut jonkin verran rannikkoalueen hydrologisiin ja morfologisiin olosuhteisiin. Kaksi meren lahtea on padottu ja satamien sekä väylien rakentaminen on muuttanut rantaviivaa ja meren pohjaa. Perämereen laskevien vesistöjen säännöstely on muuttanut mereen purkautuvan makean veden määrää eri vuoden aikoina. 4

3. RANNIKKOVESIEN KUORMITUS JA MUU MUUTTAVA TOI- MINTA 3.1. Kuormitus 3.1.1 Kuormituslähteet Pääosa vesienhoitoalueen rannikkovesiin tulevista ravinteista ja kiintoaineesta on peräisin joista (taulukko 1). Jokien mereen tuoman ainemäärän osuus rannikkovesiin kohdistuvasta kiintoaine-, fosfori- ja typpikuormituksesta on yli 90 %. Rannikolla sijaitsevista pistekuormittajista (teollisuus, asutus ja kalankasvatus) peräisin oleva kokonaisfosforikuormitus on yhteensä 25 tonnia vuodessa, mikä on noin 4 % mereen kohdistuvasta kokonaiskuormituksesta (taulukko 1). Tästä 57 % on peräisin teollisuuden ja 31 % yhdyskuntien jätevesistä. Vastaavasti suoraan rannikkovesiin kohdistuva pistemäinen kokonaistyppikuormitus on yhteensä 1 040 t/v. Typpikuormituksesta 13 % on peräisin teollisuudesta ja 85 % yhdyskuntien jätevesistä. Suoraan rannikkovesiin kohdistuvan kiintoainekuormituksen (3 518 t/v) osuus koko kiintoainekuormituksesta on 4 %. Taulukko 1. Perämereen kohdistuva vuotuinen kiintoaine- fosfori- ja typpikuormitus vuosien 2001 2006 keskiarvona (VAHTI -rekisteri, 2008). Kuormituksen lähde Kuormitus mereen (t/v) Kiintoaine Fosfori Typpi Joet* 91 206 602 11 879 Teollisuus 3 250 14 132 Jäteveden puhdistamot 268 8 883 Kalankasvatus 0 3 25 Yhteensä 94 724 627 12 919 *Jokien tuoma ravinnekuormitus sisältää HELCOM:lle raportoidut ainemäärät Kala-, Pyhä-, Siika, Oulu-, Kiiminki-, Ii- ja Kuivajoista. Typen ja fosforin ainemääriin on lisätty pienempien jokien (Piehingin-, Patti-, Haapa-, Olki-, Temmes- ja Olhavanjokien sekä Kalimenojan) arvioitu kuormitus. Ravinteiden ja kiintoaineen lisäksi rannikkovesiin kulkeutuu erilaisia eliöille haitallisia aineita. Näitä ovat esimerkiksi raskasmetallit, orgaaniset ympäristömyrkyt sekä happamoittavat aineet. Metalleja kulkeutuu mereen pistemäisistä kuormituslähteistä ja jokivesien mukana, erityisesti happamilta sulfaattimailta sekä kauempaa ilmalaskeumana. Perämereen on aikaisemmin kohdistunut huomattavaa metallien ja orgaanisten ympäristömyrkkyjen kuormitusta, mikä ilmeni 1960- ja 1970- luvuilla monin tavoin hylkeiden, lintujen, kalojen ja pohjaeläinten terveydentilassa. Useiden yhdisteiden päästöt ovat vähentyneet ja tilanne on hitaasti parantunut, mutta metalleja ja orgaanisia ympäristömyrkkyjä on edelleen kerrostuneena sedimenttiin, josta niitä saattaa tietyissä olosuhteissa vapautua. DDT:n ja PCB:n pitoisuudet ovat laskeneet aineiden käyttörajoitusten myötä. Dioksiinipitoisuudet eivät ole vastaavasti laskeneet ja etenkin kookkaiden silakoiden ja lohien kudoksissa ne ylittävät EU:n asettaman raja-arvon. Lisäksi kierrossa on lukuisia "uusia" yhdisteitä, joiden esiintymisestä meriympäristössä tarvitaan lisätietoa. Raskasmetalleista suuri osa sitoutuu pohjasedimentteihin, josta niitä voi vapautua veteen ja päätyä eliöstöön. Tämän takia vaikutuksia saattaa ilmetä vielä pitkään sen jälkeen, kun päästöt ovat vähentyneet tai lakanneet. 5

Orgaanisia tinayhdisteitä on käytetty eniten merialusten pohjamaaleissa estämään levien kiinnittymistä alusten runkoon. Muita käyttökohteita ovat liman- ja homeentorjunta, stabilisaattorina muovituotteissa (PVC) sekä aikaisemmin biosidina mm. puunsuojauksessa. Tributyylitinayhdisteiden (TBT) laatunormi voi ylittyä alueilla, joihin kulkeutuu TBT:tä pilaantuneista sedimenteistä (rannikkovesissä satamien, veneväylien ja telakoiden pilaantuneet sedimentit, sisävesissä massa- ja paperiteollisuuden päästöjen pilaamat sedimentit). Happamat sulfaattimaat ovat merkittävin vesien happamuutta aiheuttavien aineiden lähde. 3.1.2 Jokien tuoma kuormitus Ravinne- ja kiintoainekuormitus Taulukkoon 2 on koottu tiedot vesienhoitoalueen suurimpien jokien mereen kuljettamista kiintoaine- ja ravinnemääristä. Suurimmat vuotuiset ravinteiden ainevirtaamat ovat joissa, joiden virtaamat ovat suuret, esimerkkinä Oulujoki. Liminganlahteen laskevat joet ovat ravinteikkaimpia. Myös vesienhoitoalueen eteläosalla mereen virtaavat joet ovat runsasravinteisia. Koko vesienhoitoalueella maatalouden osuus sisävesiin kohdistuvasta ravinnekuormituksesta on yli puolet (57 % fosforista ja 55 % typestä). Seuraavaksi suurimmat kuormittajat ovat metsätalous (18 % ja 11 %) sekä haja-astutus (14 % ja 4 %). Taulukko 2. Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueelta Perämereen laskevien suurimpien jokien mereen kuljettamien ravinteiden ainemäärät vuosina 2001 2006 (keskimääräinen vuosikeskiarvo, t/v) ja kiintoaine vuosina 2003 2006 (keskimääräinen vuosikeskiarvo t/v). Luonnonhuuhtouma sisältyy arvoihin. Vesistöalue Jokien mereen tuomat ainemäärät (t/v) Kiintoaine Fosfori Typpi Kalajoki 18 100 109 2 642 Pyhäjoki 8 725 55 1 203 Siikajoki 13 038 84 1 406 Temmesjoki 5 120 33 374 Oulujoki 20 175 129 2 817 Kiiminkijoki 6 270 41 750 Iijoki 16 725 120 2 133 Kuivajoki 3 053 18 355 Ravinteiden lisäksi joet kuljettavat mukanaan kiintoainetta, mikä yhdessä maankohoamisen kanssa aiheuttaa jokisuistojen liettymistä ja lisää väylien kunnostamistarvetta. Eniten rannikkovesiin tulee kiintoainetta Oulujoesta, Kalajoesta ja Iijoesta (taulukko 2). Happamuuskuormitus Happamoituminen liitetään ensisijaisesti makeisiin vesiin, koska meri ei ole yleensä happamoitumiselle herkkä. Eräiden Perämereen laskevien jokien suistoissa vesi on kuitenkin ajoittain hapanta. Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen rannikkoalueelle laskee jokia, jotka vaivaa ajoittainen happamuus. Tällaisia ovat esimerkiksi Kalajoki, Siiponjoki, Pyhäjoki, Siikajoki, Pattijoki-Haapajoki, Temmesjoki sekä rannikon pienet joet kuten Olkijoki ja Kalimenoja. 6

Loppuvuodesta 2006 happamuutta esiintyi useissa Pohjanmaan joissa pitkän kuivan kauden jälkeen sattuneiden runsaiden sateiden seurauksena. Tuolloin Siikajoen alaosalla havaittiin happamuuden ja metallien yhteisvaikutuksesta johtuvia kalakuolemia. Metallien pitoisuudet eivät kuitenkaan ylittäneet EU:n asettamia ympäristönlaatunormeja. Perämeren rannikkoalueella ei ole havaittu yhtä vakavia happamuushaittoja kuin etelämpänä esimerkiksi Kyrönjoen suistossa, missä kalakuolemat ovat toistuva ongelma. Happamien sulfaattimaiden kuivatusten aiheuttama metallikuormitus lisää jokisuistojen pohjasedimenttien metallipitoisuuksia. Sedimenttien metallisakat ovat lepotilassa niin kauan kuin ne jätetään rauhaan. Mataloituneita jokien suualueita voi olla tarvetta ruopata mm. tulvasuojelun ja kulkumahdollisuuksien parantamiseksi. Ruoppauksen yhteydessä metallit voivat lähteä uudelleen liikkeelle. Pohjanmaalla sulfaattimaiden kuormitus on esiintynyt useissa joissa pitkäaikaisesti ja verraten voimakkaana. Sen on arvioitu hävittäneen tai voimakkaasti heikentäneen monia paikallisesti ja alueellisesti tärkeitä kalakantoja Suomen länsirannikolla. Jokien happamuuskuormituksen ja rannikon sedimenttien metallisakkojen osuutta ja merkitystä Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen rannikon kalakantoihin ei tunneta. Ko. kuormitus ja sen vaikutukset ovat viime vuosina voimistuneet, mikä lisää vesieliöstöhaittojen esiintymisen riskiä tulevaisuudessa. Metallikuormitus Jokien tuoman metallikuorman arviointi perustuu ympäristöhallinnon säännölliseen seurantaan Kala-, Pyhä-, Siika-, Oulu-, Kiiminki-, Ii- ja Kuivajokien lyijy-, nikkeli- ja kadmiumpitoisuuksista. Elohopeapitoisuuksista on seurantatuloksia Pyhäjoelta, Oulujoelta, Kiiminkijoelta ja Iijoelta. Taulukko 3. Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueelta Perämereen laskevien suurimpien jokien mereen kuljettamien metallien ainemäärät vuosina 2001 2006 (keskimääräinen vuosikeskiarvo, t/v). Vesistöalue Metallikuormitus joesta mereen (t/v) Sinkki Nikkeli Kupari Kromi Lyijy Kadmium Elohopea Kalajoki 17,7 11,3 4,3 2,7 0,67 0,07 Pyhäjoki 12,8 2,3 2,1 1,4 0,27 0,03 0,00 Siikajoki 10,2 3,4 2,0 1,7 0,39 0,03 Oulujoki 24,9 7,1 4,9 3,7 0,60 0,06 0,01 Kiiminkijoki 7,1 1,2 0,8 0,9 0,26 0,01 0,00 Iijoki 16,5 2,1 2,5 2,9 0,70 0,04 0,01 Kuivajoki 2,5 0,3 0,3 0,4 0,14 0,01 Taulukkoon 3 on koottu tiedot vesienhoitoalueen suurimpien jokien mereen kuljettamista metallien ainemääristä. Vastaavasti kuin ravinteiden ja kiintoaineen osalta, myös metallien ainevirtaamat ovat suurimmat joissa, joiden virtaamat ovat suuret. Metallikuorma on suurin vesienhoitoalueen eteläosalla mereen laskevissa joissa. Eniten jokivesien mukana kulkeutuu sinkkiä, nikkeliä, kuparia ja kromia. Metalleja ja niiden yhdisteitä tulee pistekuormituksena erilaisten jätevesien mukana sekä hajakuormituksena maaperästä, erityisesti happamilta sulfaattimailta. Perämereen laskevien jokien kemiallinen tila on arvioitu hyväksi. 7

3.1.3 Suoraan mereen kohdistuva kuormitus Asutus Rannikon jätevedenpuhdistamot sijaitsevat Kalajoella, Raahessa, Oulussa, Kempeleessä, Haukiputaalla ja Iissä. Näistä suurin on Oulun Taskila, joka on asukasvastineluvultaan yli 100 000 asukkaan laitos. Rannikon jätevedenpuhdistamoista kulkeutuu mereen vuosittain keskimäärin 7,6 tonnia fosforia ja 883 tonnia typpeä. Jätevedenpuhdistamoista tulevaa haitallisten aineiden kuormitusta ei tunneta tarkasti, mutta esimerkiksi Taskilan jätevedenpuhdistamon edustalla tehdyissä pitoisuuskartoituksissa havaittiin vain lievästi kohonneita haitallisten aineiden pitoisuuksia. Meren rannalla on vain vähän haja-asutusta. Suurin osa viemäriverkostoon kuulumattoman hajaasutuksen vesistökuormituksesta kohdistuu jokiin. Teollisuus ja yritystoiminta Oulussa sijaitsevat puunjalostus- ja kemian teollisuuslaitokset sekä voimalaitokset aiheuttavat vesistökuormitusta suoraan Perämereen Oulun edustalla. Raahen edustan merialueille kohdistuu metalliteollisuuden ja yhdyskuntien kuormitusta. Lisäksi jokien kautta kulkeutuu mereen kuormitusta teollisuudesta ja muusta toiminnasta. Osa näiden yritysten jätevesistä käsitellään jätevedenpuhdistamoissa, jotka nekin osaltaan kuormittavat rannikkovesiä. Nuottasaaren tehdasalueella toimivat Stora Enso Oyj:n Oulun tehdas (sellu-/paperitehdas - integraatti), Eka Chemicals Oy:n kloorikemikaalitehdas, Eka Polymer Latex Oy:n lateksitehdas ja Arizona Chemical Oy:n mäntyöljyn ja tärpätin tislaamo sekä hartsijalostetehdas. Stora Enso Oyj:n Oulun tehdas on aloittanut sellun tuotannon 1930-luvulla ja paperin tuotannon 1990-luvun alussa. Tehdas valmistaa noin 400 000 tonnia sellua ja 1 100 000 tonnia paperia vuodessa. Puunjalostusteollisuuden puhdistetut jätevedet sisältävät orgaanisia, happea kuluttavia aineita, vesistöä rehevöittäviä ravinteita sekä vesiympäristölle vaarallisia ja haitallisia yhdisteitä, kuten orgaanisia klooriyhdisteitä. Stora Enso Oyj:n sellutehtaan vesistökuormitusta on 1970-luvulta lähtien vähennetty useilla vedenkäytön ja kuormituksen pienentämiseen tähtäävillä toimenpiteillä. Vuonna 1989 käyttöön otettiin biologinen jätevesipuhdistamo, joka vähensi kuormitusta merkittävästi. Vuonna 1991 otettiin käyttöön sellun happivalkaisu ja luovuttiin kaasukloorin käytöstä, ja vuonna 1995 otettiin toinen happivaihe käyttöön. Vuonna 2007 Stora Enso Oyj Oulun tehtaan nikkelikuormitus on ollut 90 kg vuonna. Eka Chemicals Oy:n tehtaalla valmistetaan klooria, natriumkloraattia, lipeää, polyalumiinikloridia ja suolahappoa. Tehtaan keskeisimmät vesistövaikutukset johtuvat kromi- ja elohopeapäästöistä. VAHTI-valvonta- ja kuormitustietojärjestelmän tietojen mukaan Eka Chemicals Oy Oulun tehtaan elohopeakuormitus on vuonna 2007 ollut 3,9 kg. Eka Polymer Latex Oy:n lateksitehtaalla valmistetaan paperin päällystyksessä käytettäviä latekseja. Tehtaalla syntyvä jätevesi käsitellään Stora Enson biologisella jäteveden puhdistamolla. Vesistöä kuormittavat orgaaniset happea kuluttavat aineet, kiintoaine sekä fosfori ja typpi. Arizona Chemical Oy tislaa sellun sivutuotteena syntyvää mäntyöljyä ja tärpättiä sekä jalostaa niitä muun muassa hajuste-, liima- ja purukumiteollisuuden raaka-aineiksi. Tehtaalla syntyvä jätevesi käsitellään Stora Enson biologisella jäteveden puhdistamolla. Vesistöä kuormittavat orgaaniset happea kuluttavat aineet, kiintoaine sekä fosfori ja typpi. Oulun Energian Toppilan voimalaitoksilla tuotetaan lämpöä ja sähköä. Toiminnasta aiheutuva kuormitus on pääasiassa jäähdytysvesien lämpökuormitusta. Toppila 2:n käynnistyminen kesällä 8

1995 on lisännyt selvästi käytettävää jäähdytysvesimäärää. Vuonna 2001 käyttöön otettu rekkojen pesulaitos on lisännyt hieman kiintoaineen kuormitusta. Keväällä 2007 on Toppila 2:lle rakennettu savukaasujen lauhdutuslaitos, jossa savukaasuista talteen otettu lämpö siirretään kaukolämpöveteen. Rautaruukki Oyj:n Raahen terästehtaalla tuotetaan kivihiilestä koksia sekä rautamalmirikasteista ja muista raaka-aineista rautaa, terästä ja erilaisia terästuotteita. Raahen terästehtaan jätevedet käsittävät erilaisia jäähdytys-, lauhde- ja pesuvesiä, joiden pääasialliset kuormitteet ovat kiintoaine ja rauta sekä sinkki ja öljy. Eri osaprosesseissa tulevia jätevesiä puhdistetaan mekaanisissa selkeyttämöissä ennen mereen johtamista. Koksaamon jätevedet puhdistetaan biologisesti ja johdetaan lietealtaan ja terästehtaan merivesikierron kautta mereen. Rautaruukki Oyj:n selvityksen "Haitalliset aineet Raahen terästehtaan jätevesissä" mukaan Raahen tehtaiden nikkelikuormitus oli keskimäärin 2 540 kg/v. Rannikkovesissä on 2000-luvulla toiminut kahdeksan kalankasvatuslaitosta. Pääosa kalankasvatuksesta on keskittynyt Kuivaniemen edustan merialueelle, missä kalankasvatus on siirtynyt mantereen lähellä olevista paikoista ulkosaarten lähelle, viime vuosina Ryöskärinkallan, Rintamatalan, Samulinmatalan ja Isomatalan alueelle. Vuonna 2007 alueella toimi neljä verkkoallaskasvatuslaitosta, jotka tuottivat 445 tonnia kalaa. Kalankasvatuksen vesistökuormitus on peräisin rehusta, jolla kaloja ruokitaan. Osa rehusta liukenee veteen, osa sitoutuu kaloihin ja loput päätyy veteen ulosteina. 3.2 Säännöstely, rakentaminen ja laivaliikenne 3.2.1 Säännöstely Rakentamisen eniten muuttamia rannikon vesimuodostumia ovat Siniluodonlahti ja Kuljunlahti. Ne ovat Raahen terästehtaan välittömässä läheisyydessä sijaitsevia, makeavesialtaiksi padottuja, säännösteltyjä merenlahtia. Niissä rakentamisesta aiheutunut ekologisen tilan muutos on erittäin suuri, eikä hyvään ekologiseen tilaan voida päästä aiheuttamatta merkittävää haittaa tehtaiden veden hankinnalle. Nämä kohteet onkin nimetty voimakkaasti muutetuiksi vesimuodostumiksi. Muita rannikon vesimuodostumia ei säännöstellä, mutta sisävesien säännöstely vaikuttaa jonkin verran rannikkoalueen vedenlaatuun. Säännöstely lisää mereen laskevien jokien virtaamia talvella, jolloin niukkasuolainen ja kevyt jokivesi leviää jään alla laajalle alueelle raskaamman meriveden päällä. Muuttuneella juoksutusrytmillä on vaikutusta myös kiintoaineen, ravinteiden ja muiden aineiden kulkeutumiseen, mikä edelleen vaikuttaa rannikkoalueen tilaan. 3.2.2 Satamat ja laivaliikenne Satamarakentaminen sekä laiva- ja veneväylät ovat paikallisesti muuttaneet melko paljon rantaviivan ja pohjan rakennetta sekä syvyysolosuhteita. Ulomman rannikon vesimuodostumissa rakentaminen on ollut sisempää rannikkovettä vähäisempää ja rajoittuu laivaväyliin ja muutamiin pienempiin satama-alueisiin. Vesienhoitoalueen sisemmällä rannikolla on lukuisia pienvenesatamia, mutta niiden vaikutus ulottuu vain rajatulle alueelle, eikä niillä ole merkittävää vaikutusta minkään vesimuodostuman tilaan. Merkittävimmin satama- ja väylärakentamisen vuoksi muuttuneet sisemmän rannikon vesimuodostumat sijaitsevat Oulussa, Raahessa ja Rahjassa, jossa on suuria satamia ja niihin liittyviä laivaväyliä. 9

Oulun satamakompleksi muodostuu neljästä eri satama-alueesta: Vihreäsaaren öljysatamasta sekä Oritkarin, Nuottasaaren ja Toppilan satamista. Oulun satamissa vierailee vuosittain yhteensä 500 600 alusta, ja satamien läpi kulkee rahtia vuosittain noin kolme miljoonaa tonnia. Raahen satamassa käy vuosittain yli 700 laivaa. Ympärivuotinen liikenne on jatkunut lähes 30 vuotta. Sataman kautta kuljetetaan erilaisia raaka-aineita ja irtolasteja, terästä, sahatavaraa, kontteja sekä tehdään projektiluonteisia laivauksia. Raahen uusi 10 metrin kulkusyvyinen väylä sekä satama-allas ja 335 metriä uutta syvälaituria valmistuvat vuoden 2009 loppuun mennessä. Kalajoen Rahjan sataman vuotuinen kokonaisliikenne on noin 350 000 tonnia ja satamassa käy keskimäärin noin 100 laivaa vuodessa. Tuloväylän ja satama- altaan kulkusyväys on 8,5 metriä. Laituripituus on 415 m, johon mahtuu enimmillään kolme laivaa kerrallaan. Päävientiartikkeli on sahattu puutavara, jota Kalajoen kautta viedään vuodessa noin 400 000 m³. Sahatavaran lisäksi Kalajoelta viedään myös vaneria, teräsrakenteita, rautaromua, kasvuturvetta, viljaa ja puupellettiä. Sataman välittömässä läheisyydessä toimii teräsrakenteita valmistavia ja kierrätysliiketoimintaa harjoittavia yrityksiä. Rannikkoalueen mataluus ja jokien kuljettama kiintoainemäärä lisäävät väylien kunnossapitotarvetta. Maa kohoaa Pohjanmaan rannikolla 7 9 mm vuodessa, mikä lisää mataloituvien alueiden määrää. Meriliikenteeseen liittyy öljy- ja kemikaalionnettomuuksien uhka. Vaikeat jääolosuhteet hankaloittavat öljyntorjuntaa ja kylmässä vedessä öljy hajoaa hitaasti. Laivojen painolastivesien mukana voi levitä uusia eliöitä laajoille alueille. Joskus uusilla lajeilla on haitallisia vaikutuksia alkuperäiseen eliöstöön. Amerikansukasmato (Marenzellia viridis) on saapunut painolastivesien mukana Itämeren eteläosiin ja levinnyt sieltä Perämereen asti. Itämeren uusin tulokaslaji arktinen kampamaneetti (Mertensia ovum) ei todennäköisesti leviä Perämerelle, koska veden suolapitoisuus on täällä liian alhainen. 3.2.3 Suunnitteilla olevat laajat rakentamishankkeet Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen rannikkovesille oli vuonna 2009 suunnitteilla useita laajoja hankkeita, joilla ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) oli käynnissä, käynnistymässä tai juuri päättynyt. YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIONTI Ympäristövaikutusten arvioinnissa tunnistetaan ja arvioidaan yksittäisten, merkittävien hankkeiden tai suunnitelmien ja ohjelmien kielteisiä ja myönteisiä vaikutuksia mm. ihmisiin, luontoon, rakennettuun ympäristöön ja luonnonvaroihin. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on keskeinen viranomainen ympäristövaikutusten arviointi -asioissa omalla toimialueellaan. Ympäristökeskus ohjaa ja valvoo arviointimenettelyn täytäntöönpanoa, toimii yhteysviranomaisena ja huolehtii YVA-laissa ja -asetuksessa sekä SOVA-laissa ja -asetuksessa annetuista tehtävistä. Ydinvoimahankkeissa yhteysviranomainen on Työ- ja elinkeinoministeriö. Hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa tulisi tarkastella hankkeen vaikutuksia ekologiseen tilaan ja vesienhoidossa asetettuihin tavoitteisiin. Vesienhoitolain 23 :n mukaan vesien hyvän tilan saavuttamista tai säilyttämistä koskevasta tavoitteesta voidaan tietyin edellytyksin poiketa uuden tärkeän hankkeen vuoksi. Samoin voidaan poiketa erinomaisen tilan säilyttämistavoitteesta. Tarvittaessa hankkeen ympäristövaikutusten arviointiin tulisi liittää erillinen selvitys hyvän tai hyvän saavutettavissa olevan tilan tavoitteita koskevan poikkeaman tarpeellisuudesta ja edellytyksistä. Seuraavassa on kuvattu tiedossa olevia merkittäviä rakentamishankkeita, joissa on syytä tehdä edellä kuvattu tarkastelu. 10

Fennovoima Oy selvittää sähköteholtaan noin 1 500 2 500 MW:n suuruisen, yksi tai kaksi reaktoria käsittävän ydinvoimalaitoksen rakentamista neljälle vaihtoehtoiselle paikkakunnalle, joista yksi on Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueella sijaitseva Hanhikiven niemi Pyhäjoen kunnassa. Etäisyys Pyhäjoen keskustaan on noin 12 km. Wpd Finland Oy suunnittelee merituulipuiston rakentamista Suurhiekan alueelle Iin ja Haukiputaan kunnissa. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely on päättynyt, ja hankkeesta on jätetty lupahakemus Pohjois-Suomen ympäristölupavirastoon lokakuussa 2009. Merituulipuisto sijoittuisi avomerelle noin 20 25 kilometriä rannikosta länteen, 15 20 km Hailuodosta pohjoiseen ja vajaat 10 km Ulkokrunnin saaresta lounaaseen. Vesilain mukaista lupaa on haettu 80 tuulivoimalalle, joiden yksikkötehot olisivat 5 MW. Kukin tuulivoimala koostuisi noin 100 metriä korkeasta tornista ja 3-lapaisesta roottorista, jonka halkaisija olisi noin 126,5 metriä. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus olisi siten noin 166 metriä. Hankkeeseen kuuluu sähkönsiirto valtakunnan verkkoon. Reittivaihtoehtoina ovat joko Räinänlahden tai Simon Karsikon rantautumispaikat (sisältyvät lupahakemukseen). Pohjolan Voima Oy suunnittelee merituulipuiston rakentamista Nimettömänmatalan ja Hoikkahiue- Luodeleton alueelle Haukiputaan ja osin Iin edustan merialueelle. Tuulivoimapuistossa olisi maksimissaan 162 tuulivoimayksikköä, joiden yksikkötehot olisivat noin 3 5 megawattia. Näistä 130 sijoittuisi Hoikkahiue-Luodeleton alueelle ja 32 Nimettömänmatalalle. Molempien alueiden yhteenlaskettu teho voisi olla noin 500 800 megawattia. Merituulivoimalaitokset on suunniteltu 3 10 metriä syville merialueille. Nimettömänmatala on pinta-alaltaan noin 15,5 km 2 ja Hoikkahiue- Luodeleton alue noin 55 km 2. Hankkeeseen kuuluu lisäksi sähkönsiirto valtakunnan verkkoon. Tiehallinnon Oulun tiepiiri, Oulun seutu, Hailuodon ja Oulunsalon kunnat, Metsähallitus Laatumaa, Oulun Seudun Sähkö ja Lumituuli Oy ovat yhteistyössä aloittaneet Hailuodon liikenneyhteyden ja tuulivoiman kehittämishankkeen, johon sisältyisi maksimissaan 75 tuulivoimalan rakentamisen ja mahdollisesti kiinteän yhteyden rakentamisen Hailuotoon. Kiinteä yhteyden kokonaispituus olisi noin 7 km, josta pengertietä olisi noin 5 km ja siltoja noin 2 km. Morenia Oy:n suunnitteleman Perämeren merihiekan nostohankkeen tarkoituksena on ottaa aineksia enimmillään 20 miljoona kuutiometriä 15 vuoden aikana. Maa-aines käytettäisiin maihinnoususatamien talousalueilla rakennuskohteisiin sekä rakennus- ja betoniteollisuuden raaka-aineena. Ainesten otto ajoitetaan avovesikaudelle. Mahdollisen aineksen noston vaikutuksia on selvitetty Suurhiekan-Pitkämatalan alueella Iin ja Simon kuntien vesialueilla, Merikallojen alueilla Hailuodon kunnan vesialueella, Tauvon edustan merialueella Siikajoen ja Raahen vesialueilla sekä Yppärin edustan merialueella Pyhäjoen kunnan vesialueella. Mahdolliset kohteet sijoittuvat 10 30 kilometrin etäisyydelle rannikosta ja veden syvyys selvitettävillä kohteilla vaihtelee noin kahdeksasta 25 metriin. Fortum Power and Heat Oyj suunnittelee merituulipuistoa Simon, Kemin ja Iin merialueelle Pitkämatalan ja Maakrunnin matalikoille. Alustavien suunnitelmien mukaan 3 5 MW:n tuulivoimaloita olisi maksimissaan 430 kpl. Rajakiiri Oy suunnittelee merituulipuistoa Raahen ja Pyhäjoen edustan Maanahkiaisen merialueelle. Voimaloita olisi enimmillään 100 ja niiden yksikkötehot olisivat 3 5 MW. Kussakin tuulivoimalaitoksessa olisi noin 100 m korkea torni ja kolmilapainen roottori, jonka halkaisija olisi noin 100 125 m. Merikaapeleiden rantautumispaikaksi on kolme alustavaa vaihtoehtoa. Laivakankaan kultakaivoksen ympäristövaikutusten arviointimenettely on päättynyt ja hanke on ympäristölupakäsittelyssä. Toteutuessaan hankkeen vesistövaikutukset kohdistuvat myös Raahen edustan rannikkoalueelle. 11

4 VESIEN TILA JA YLEISET TILATAVOITTEET 4.1 Luokittelun perusteet 4.1.1 Ekologisen tilan luokittelu Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen rannikkovedet on jaoteltu kahteen tyyppiin: Perämeren sisempiin ja ulompiin rannikkovesiin. Niiden raja noudattaa pääsääntöisesti viiden metrin syvyyskäyrää. Lisäksi rannikkovedet on jaettu erillisiin vesimuodostumiin, esimerkiksi lahtialueet on erotettu omiksi vesimuodostumikseen. Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueella on kaikkiaan 19 erillistä rannikkovesimuodostumaa (kuva 2). Perämeren ulommat rannikkovedet kattavat kolme neljännestä vesienhoitoalueen rannikkovesialasta. Kuva 2. Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen rannikkovesien vesimuodostumat. 12

Pintavesien ekologista tilaa arvioitaessa pääpaino on biologisissa laatutekijöissä. Perämeren rannikkovesissä biologinen luokka perustuu kasviplanktoniin (a-klorofylli) ja pohjaeläimistön tilaa kuvaavaan luokitteluindeksiin. Talven (tammikuu maaliskuu) kokonaisravinnepitoisuuksia käytettiin ekologista luokittelua tukevina muuttujina. Hydrologis-morfologinen muutos arvioitiin esteettömyyden (luontainen yhteys mereen) ja morfologian (rantaviivan rakentamisaste sekä muutetun alueen pinta-ala, siltojen ja penkereiden vaikutus) mukaan. Rannikkovesien hajakuormitusarvio pohjautuu jokivesien mukana tuleviin ainemääriin sekä rannikon avoimuuden ja syvyyden tarkasteluun. Pistekuormituksen arviointi perustuu VAHTI -tietoihin. Luokitteluun käytettiin pintavesien tila rekisterissä olevia rannikkovesien ympäristöhallinnon seurantatuloksia ja velvoitetarkkailutuloksia jaksolta 2000 2007. Velvoitetarkkailutuloksia puuttui rekisteristä, esimerkiksi vuoden 2007 Oulun edustan vesistötarkkailutulokset puuttuivat rekisteristä. Kasviplanktonin luokitteluun käytettiin 48 havaintopaikan a-klorofyllituloksia. Kesäajan (1.7. 7.9.) klorofylliarvoista laskettiin kussakin vesimuodostumassa olevien havaintopaikkojen vuosimediaanit ja niistä edelleen koko jakson (2000 2007) mediaani. Keskiluvun eli mediaanin käyttö vähentää yksittäisten suurten tai pienien pitoisuusarvojen vaikutusta. Laskemalla ensin vuosimediaanit yksittäisen vuoden painoarvo ei muodostu liian suureksi. Rannikon pehmeiden pohjien pohjaeläimistön tilaa kuvaa luokitteluindeksi BBI (Brackish water Benthic Index). Indeksin laskennassa käytetään lajien lukumäärää, runsautta sekä pistearvoja eri eläinlajien tai -ryhmien ympäristöstressin sietokyvystä. Havaintopaikkojen vuosimediaaneista on laskettu koko jakson mediaani. Pohjaeläintuloksia on yhdeksästä vesimuodostumasta, joista kolmessa (Vaaranlahti-Pyhäjoki-Siniluoto, Kempeleenlahti ja Raahe-Hailuoto) pohjaeläinluokka jää hyvää alhaisemmaksi. Pohjaeläintuloksia on eniten Oulun ja Raahen edustoilta. Perämeren sisemmillä ja ulommilla rannikkovesityypeillä on omat luokkarajansa a-klorofyllille, pohjaeläimistön BBI-indeksille ja talviajan kokonaisravinnepitoisuuksille. Voimakkaasti muutetut Siniluodonlahti ja Kuljunlahti jätettiin luokittelematta, koska niiden biologiasta tai veden laadusta ei ole luokitteluun soveltuvaa tietoa jaksolta 2000 2007. Rahja saaristo pohjoinen vesimuodostuma luokiteltiin hyväksi suosituksia (näytteitä vähintään kolmelta vuodelta ja kummaltakin jaksolta 2000 2002 ja 2003 2007 ainakin yhdeltä vuodelta) vähäisemmän aineiston perusteella, koska vesimuodostumaan ei kohdistu merkittäviä paineita. Luokitteluun käytetyn aineiston laajuus vaihtelee vesimuodostumittain. Laskennallisia luokkaarvoja on painotettu aineiston laajuuden ja edustavuuden mukaan. Luokittelun taustatiedot ja luokittelun taso (alustava asiantuntija-arvio, vedenlaatuluokitus, suppeaan aineistoon perustuva ekologinen luokitus, laajaan aineistoon perustuva ekologinen luokitus) on tallennettu ympäristöhallinnon vesimuodostumatietojärjestelmään (VEMU). Vesimuodostumakohtaiset luokittelupäätökset, taustaaineistot ja perustelut löytyvät osoitteesta www.ymparisto.fi/oiva. 4.1.2 Kemiallisen tilan luokittelu EU:n määrittelemien pilaavien aineiden perusteella on tehty erikseen kemiallisen tilan luokittelu. Pintaveden kemiallinen tila on hyvä, jos haitallisten aineiden ja yhdisteiden mitatut pitoisuudet vedessä ovat alle ympäristönlaatunormin. Jos pitoisuuksien vuosikeskiarvo ylittää ympäristönlaatunormin, ei tila ole hyvä. Mikäli mittauksiin perustuvaa aineistoa ei ole, voidaan vesimuodostuma jättää luokittelematta, tehdä asiantuntija-arvio kemiallisesta tilasta tai arvioida muiden vesimuodostumien perusteella. Ympäristönlaatunormin ylittyminen tai alittuminen todennetaan vesinäytteistä mitatuista pitoisuuksista. Sedimentistä tai eliöstöstä mitattuja pitoisuuksia voidaan käyttää tukena, kun arvioidaan voiko haitallisilla aineilla olla vaikutusta biologisiin tekijöihin. Kemiallinen tila on jätetty luokittelematta 13

niissä vesimuodostumissa, joihin tulee pistemäistä haitallisten aineiden kuormitusta, mutta haitallisten aineiden pitoisuuksista vedessä ei ole tietoa. Tällaisia ovat Oulun edusta ja Raahen edusta. Kemiallisen tilan arviointi perustuu metallien osalta tieto ympäristöhallinnon säännölliseen seurantaan Kala-, Pyhä-, Siika-, Oulu-, Kiiminki-, Ii- ja Kuivajokien lyijy-, nikkeli- ja kadmiumpitoisuuksista. Elohopeapitoisuuksista on tuloksia Pyhäjoelta, Oulujoelta, Kiiminkijoelta ja Iijoelta. VAHTI - valvonta- ja kuormitustietojärjestelmässä on tietoa elohopean, kadmiumin, lyijyn ja nikkelin kuormituksesta. Muiden haitallisten aineiden osalta Suomen ympäristökeskus on tehnyt alustavan arvion pohjautuen pintavesien tila -rekisterissä oleviin tietoihin. 4.1.3 Erityisten alueiden huomioiminen tilatavoitteissa Erityisten alueiden vesimuodostumien (talousveden ottoon käytettävät sekä Natura-alueisiin ja EU - uimarantoihin liittyvät vedet) tilatavoitteet määräytyvät osaltaan samojen periaatteiden mukaan kuin muidenkin vesimuodostumien. Sen lisäksi on näillä alueilla otettava huomioon erityisiä alueita koskevasta lainsäädännöstä aiheutuvat tavoitteet, jotka voivat asettaa vesimuodostuman tilalle tavanomaisista luokittelukriteereistä poikkeavia vaatimuksia. EU-uimarannat Rannikkovesien alueella on useita paikallisia uimarantoja. Uimavesidirektiivin mukaisia uimarantoja on viisi (taulukko 4). EU-uimarantojen vedenlaatu ei aseta erityistavoitteita vesien tilan parantamiseksi. Nyt hyvässä tilassa olevien vesimuodostumien kohdalla pyritään säilyttämään hyvä tila ja tyydyttävässä tilassa olevien vesimuodostumien kohdalla pyritään saavuttamaan hyvä tila. Taulukko 4. EU-uimarannat vuonna 2008. Uimaranta Vesimuodostuma Kunta Leirintäalue Rahja - Kalajoki Yppäri Kalajoki Olkijokisuu Olkijoki - Siikajoki - Säärenperä Raahe Pikkulahti Raahen edusta Raahe Tauvo Olkijoki - Siikajoki - Säärenperä Siikajoki Nallikari Oulun edusta Oulu Vesimuodostumissa, joissa on EU-uimaranta, tavoitteet perustuvat asetuksessa annettuihin veden laadun raja-arvoihin (sosiaali- ja terveysministeriön asetus yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta, 177/2008). Tavoitteet koskevat koko tarkasteltavan vesimuodostuman tilaa, jolloin esimerkiksi uimarannan käytöstä johtuvia hygieniaongelmia ei pidetä syynä asettaa tavoitteita koko vesimuodostumalle. Jos huono hygieeninen tila johtuu sen sijaan esimerkiksi hajaasutuksen jätevesikuormituksesta, tavoitteen asettaminen ja toimenpiteiden suunnittelu kuuluvat vesienhoidon piiriin. 14

Suojelualueet Natura-alueilla tarkastellaan pinta- ja pohjavesien tilaa suhteessa alueen suojeluperusteina oleviin vesiluontotyyppeihin ja lajeihin. Pinta- ja pohjavesien tilan tulee olla sellaisella tasolla, että se kykenee ylläpitämään alueen suojeluarvoja. Vesistä riippuvaisten luontotyyppien ja lajien vaatimukset asetetaan siis etusijalle tilatavoitteita ja toimenpiteitä suunniteltaessa. Rannikkoalueella on kaikkiaan 19 Natura-aluetta, jotka vaikuttavat rannikkovesimuodostumien tilatavoitteiden määrittämiseen ja toimenpiteiden suunnitteluun (taulukko 5). Taulukko 5. Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen rannikkovesistä suojelualuerekisteriin valitut Natura-alueet. Natura-alue Suojeluperuste Alueen vesimuodostumat Akionlahti Linnusto. Upossarpio. Oulun edusta Hailuoto, pohjoisranta Luontotyypit. Linnusto. Upossarpio. Hailuoto - Kuivaniemi ja Raahe - Hailuoto Hiastinlahti Jokisuisto. Lietetatar. Linnusto. Ii - Olhava - Taipale Iijoen suisto Isomatala-Maasyvänlahti Luontotyypit, mm. edustava jokisuisto. Lietetatar. Luontotyypit. Upossarpio ja nelilehtivesikuusi. Linnusto. Ii - Olhava - Taipale Luodonselkä, Olkijoki - Siikajoki - Säärenperä ja Raahe - Hailuoto Kalajoen suisto Linnusto. Luontotyypit. Rahja - Kalajoki - Yppäri Kiiminkijoen suisto Luontotyypit. Lietetatar. Haukipudas - Martinniemi - Räinänlahti Kirkkosalmi Luontotyypit. Linnusto. Nelilehtivesikuusi. Raahe - Hailuoto Liminganlahti Ojakylänlahti ja Kengänkari Olkijokisuu-Pattijoen pohjoishaara Linnusto. Luontotyypit. Pohjansorsimo, upossarpio, nelilehtivesikuusi. Luontotyypit. Upossarpio ja nelilehtivesikuusi. Linnusto. Upossarpio. Vedenalaiset hiekkasärkät. Linnusto. Liminganlahti ja Luodonselkä Luodonselkä Olkijoki - Siikajoki - Säärenperä ja Raahen edusta Oulujoen suisto Luontotyypit, mm. jokisuisto. Lietetatar. Oulun edusta Parhalahti-Syölätinlahti ja Heinikarinlampi Perämeren saaret Raahen saaristo Rahjan saaristo Linnusto. Luontotyypit. Luontotyypit. Upossarpio, nelilehtivesikuusi, lietetatar. Linnusto. Edustavat Itämeren boreaaliset luodot ja saaret sekä laguunit. Linnusto. Luontotyypit. Linnusto. Nelilehtivesi-kuusi, itämerennorppa ja harmaahylje. Vaaranlahti - Pyhäjoki - Siniluoto Hailuoto - Kuivaniemi, Kuivaniemen ulompi edusta, Oulun edusta ja Santosenkari - Kattilankalla Raahe - Hailuoto ja Raahen edusta Kalajoki - Pyhäjoki ja Rahjan saaristo pohjoinen Rajalahti-Perilahti Linnusto. Luontotyypit. Vaaranlahti - Pyhäjoki - Siniluoto Vihas-Keihäslahti Laaja matala lahti. Upossarpio. Linnusto. Rahja - Kalajoki Siikajoen lintuvedet ja suot Luontotyypit. Linnusto. Olkijoki - Siikajoki - Säärenperä Säärenperä ja Karinkannanmatala Linnusto. Upossarpio. Hiekkasärkät. Luodonselkä ja Olkijoki - Siikajoki - Säärenperä 15

4.1.4 Voimakkaasti muutettujen vesien nimeäminen ja luokittelu Siniluodonlahti ja Kuljunlahti ovat Raahen tehtaiden vedenhankintaa varten padottuja merenlahtia. Siniluodonlahden erottamiseksi merestä on tehty vain lyhyt penger, mutta Kuljunlahden erottamiseksi merestä on rakennettu noin 900 m pitkä penger. Siniluodonlahti saa vetensä Haapajärven tekojärvestä ja sinne ohjataan vettä myös Piehinkijoesta, jonka suulle on tehty säännöstelypato. Vesi ohjataan Siniluodonlahdesta edelleen Kuljunlahteen, josta Raahen terästehdas ottaa vetensä. Padottujen merenlahtien vedenpintaa ja virtaamaa säännöstellään tehtaan vedenhankinnan ehdoilla. Muutokset vesimuodostumien hydrologiassa ja morfologiassa katsottiin niin suuriksi, ettei hyvää tilaa voida saavuttaa aiheuttamatta kohtuutonta haittaa Raahen tehtaiden vedenhankinnalle. Näin ollen kohteet nimettiin voimakkaasti muutetuiksi vesimuodostumiksi. Tarkemmat perusteet voimakkaasti muutetuiksi tai keinotekoisiksi nimeämiselle on esitetty toimenpideohjelman osan 1 luvussa 7.2.1. Molemmat vesimuodostumat jätettiin luokittelematta, koska niiden biologiasta tai veden laadusta ei ole luokitteluun soveltuvaa tietoa jaksolta 2000 2007. 4.2 Rannikon vesimuodostumien tila 4.2.1 Ekologinen tila Vesienhoitoalueen rannikkovedet ovat pääosin hyvässä ekologisessa tilassa. Ainoastaan rannikon läheisyydessä on kapea vyöhyke tyydyttäväksi luokiteltua aluetta (kuva 3). Rannikkovesien tilaa heikentää rehevyys, mihin vaikuttavat jokien kuljettamat ravinteet sekä rannikon asutus ja teollisuus. Kasviplanktonin (a-klorofylli) luokka on hyvää huonompi seuraavissa vesimuodostumissa: Liminganlahti, Luodonselkä, Kempeleenlahti, Oulun edusta, Ii - Olhava - Taipale, Halttula - Kuivaniemi - Onkalo, Santosenkari - Kattilankalla ja Kuivaniemen ulompi edusta. Laajin tyydyttävään tilaan luokiteltu alue on Oulun edustalla (kuva 3). Voimakkaasti muutetuksi nimetyt Siniluodon lahti ja Kuljunlahti tavoitteeksi on asetettu hyvä tila suhteessa parhaaseen saavutettavissa olevaan tilaan. Luokittelua ei ole tehty. 16

Kuva 3. Rannikkovesien tila Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueella. 4.2.2 Kemiallinen tila Perämereen laskevien jokien kemiallinen tila on arvioitu hyväksi. Ajoittainen happamuus ei nostanut metallien pitoisuuksia niin korkeiksi, että EU:n asettamat ympäristönlaatunormit olisivat ylittyneet. Kahta yksittäistä mittausta lukuun ottamatta Perämeren sisempien rannikkovesien elohopea-, nikkeli- ja kadmiumpitoisuuksista vedessä ei ole tietoa. Perämeren ulommilla rannikkovesillä toteutettiin vedestä mitattuna kertaluontoinen raskasmetallikartoitus (elohopea, kadmium, lyijy, kupari, sinkki, nikkeli, arseeni, kromi, koboltti, mangaani ja vanadiini) syksyllä 2006 veden täyskierron aikana. Hailuodon edustan intensiiviasemalta 14.11.2006 otetuissa näytteissä raskasmetallien pitoisuudet olivat pieniä. Haukien elohopeapitoisuus oli vuosina 2000 2002 Oulun edustalla tehdyissä mittauksissa alle 1,0 mg/kg (taulukko 6) ja ahventen ja särkien pitoisuudet alle 0,5 mg/kg raja-arvon. Oritkarin väylän 17

levennyksen ja länsilaiturin pengerryksen yhteydessä v. 2007 tehdyissä sedimenttitutkimuksissa elohopeapitoisuudet olivat ruoppaus- ja läjitysalueella <0,05-1,6 mg/kg. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaan elohopean sallittu enimmäismäärä kaloista saatavissa elintarvikkeissa on hauen ja ankeriaan osalta 1 mg/kg ja muissa kaloissa 0,5 mg/kg tuorepainoa kohden laskettuna. Taulukko 6. Haukien elohopeapitoisuuksia (mg/kg) rannikkovesissä vuosilta 2000 2002. Rannikon alue vuosi haukia (kpl) keskipaino (g) Elohopea-pitoisuus (mg/kg) keskiarvo minimi maksimi 1,0 mg/kg ylittävien haukien osuus (%) Rommakon- ja Hartaanselkä 2000 10 881 0,32 0,14 0,66 0 Kuivaniemi 2000 5 626 0,32 0,20 0,46 0 Lumijoen selkä 2000 9 882 0,30 0,18 0,39 0 Varjakka Akionlahti 2001 10 1141 0,32 0,18 0,54 0 Kuivasmeri 2002 10 809 0,45 0,25 0,73 0 Raahen terästehtaalle tulevassa merivedessä elohopean ja kadmiumin pitoisuudet ylittivät EU:ssa hyväksytyn laatunormin 6.9.2006 tehdyissä mittauksissa. Koska kyseessä on yksittäinen näytekerta, tarvitaan lisää tietoa kemiallisen tilan määrittämiseksi. Raahen edustan kemiallinen tila jätettiin luokittelematta. Suomen ympäristökeskus on kartoittanut haitallisten orgaanisten aineiden pitoisuuksia Suomessa. Kartoituksessa on noussut esiin muutamia orgaanisia aineita, joiden pitoisuudet ovat olleet paikoin koholla. Tällaisia ovat tributyylitinayhdisteet (TBT), nonyylifenolit ja di(2-etyyliheksyyli)ftalaatti (DEHP). Oulun Taskilan jätevedenpuhdistamon puhdistettujen jätevesien purkualueella näiden orgaanisten aineiden pitoisuudet olivat alhaisia. Suomen ympäristökeskuksen alustavan arvion mukaan muiden aineiden pitoisuudet eivät ylitä asetettuja raja-arvoja. Tributyylitinayhdisteiden pitoisuuksia on selvitetty satamien ja väylien sedimenteistä ruoppaus- ja läjitystöihin liittyen. Raahen satamassa ja väylällä samoin kuin Oritkarin satamassa ja väylällä TBT-pitoisuudet eivät ylittäneet haitallisena pidettyä TBT-pitoisuustasoa 200 µg/kg. Oulun alueen pienvenesatamien sedimenttien selvityksessä TBT-pitoisuus ylittyi Hietasaaren pienvenesataman yhdessä kolmesta näytteenottopisteestä. Vaikka TBT-pitoisuudet voivat paikallisesti ylittyä satamaalueilla, koko vesimuodostuman TBT-pitoisuus alittuu (asiantuntija-arvio). Vesienhoitoalueen rannikkovesien kemiallinen tila on arvioitu hyväksi lukuun ottamatta Oulun ja Raahen edustaa, joihin tulee pistemäistä haitallisten aineiden kuormitusta, mutta haitallisten aineiden pitoisuuksista vedessä ei ole tietoa. 18

4.3 Luokittelun epävarmuustekijät Perämerellä rannikkovesien luokittelu perustuu pääasiassa a-klorofyllipitoisuuksiin. Tällä hetkellä a-klorofylli on ainoa kasviplanktonia kuvaava muuttuja, josta on Suomen rannikkovesistä pitkältä ajanjaksolta alueellisesti kattavaa tietoa. Tämä johtuu siitä, että a-klorofyllin määritys on yksinkertaista ja halpaa. Vesienhoito edellyttää kuitenkin myös kasviplanktonin biomassan ja lajistokoostumuksen luokittelukriteeristön kehittämistä. Kasviplanktonin biomassa ja lajistokoostumus vaativat enemmän resursseja, mutta ne mahdollistavat monipuolisemman luokittelun. On selvää, ettei rehevyyden vaihtelun kuvaaminen pelkän a-klorofyllin avulla ole jatkossa riittävä. Klorofylli-a:n vertailuolojen määrittäminen perustuu ulommilla rannikkovesityypeillä vanhojen, 1900-luvun alun näköhavaintotietojen empiiriseen mallinnukseen. Näkösyvyyden vanhat havaintopaikat sijaitsivat lähellä avomerta, joten sisempien rannikkoalueiden vertailuarvot on laskettu nykyisen seuranta-aineiston frekvenssijakaumia hyväksi käyttäen. Pohjaeläinaineistoa on olemassa Oulun ja Raahen edustoilta useilta vuosilta. Pohjaeläinaineistossa on suurta vuosien välistä vaihtelua. Esimerkiksi Kempeleenlahdella samalla havaintopaikalla pohjaeläinluokka vaihteli välttävästä erinomaiseen ja Oulun edustalla tyydyttävästä erinomaiseen viiden vuoden aikana. Vuosien välinen vaihtelu heikentää luokittelun luotettavuutta erityisesti silloin kun aineistoa on vähän. Fysikaalis-kemiallisina luokittelutekijöinä ovat pintaveden (0 5 m) kokonaisravinteiden talviaikaiset (tammi maaliskuu) pitoisuudet. Ravinteiden talviaikaisiin korkeisiin pitoisuuksiin pintavedessä vaikuttavat laajalti jokivedet, jotka leviävät jään alla. Eteläisillä merialueilla käytetään rakkoleväkasvuston esiintymistä ja yhtenäisen rakkolevävyöhykkeen kasvusyvyyttä yhtenä luokittelutekijänä. Rakkolevän levinneisyysalue ulottuu Suomen itärajalta Merenkurkkuun. Perämerellä rakkolevä ei kasva alhaisen suolapitoisuuden vuoksi. Perämerelle ei ole vielä toistaiseksi kehitetty vesikasveihin perustuvaa luokittelua, koska eteläisemmille alueille tyypilliset avainlajit puuttuvat. Sisävesistä poiketen kalat eivät ole luokittelutekijöitä rannikkovesissä. Kalastoa ja sen tilaa seurataan kalataloustarkkailuissa ja kalaston seurantamenetelmiä kehitetään edelleen. Luokittelujärjestelmää on kehitetty huhtikuussa 2008 tehdyn luokituksen tehdyn luokituksen jälkeen ja kehittämistä jatketaan edelleen. Uusia muuttujia on valmisteilla rannikkovesien luokitteluun (kasviplanktonin kokonaisbiomassa). Seuraavaan vesienhoidon suunnittelukierrokseen mennessä ympäristöhallinto selvittää jokisuistojen ja happamilla sulfaattimailla sijaitsevien vesimuodostumien erityispiirteet luokittelussa. Luokittelun ohjeet löytyvät osoitteesta: www.ymparisto.fi/vesienhoito > Vesienhoitosuunnitelma ja toimenpideohjelma > Vesienhoidon materiaalia > Pintavesien vaikutustenarviointi ja luokittelu 19

4.4 Luokittelemattomien pienvesien tila Ihmistoiminta on muuttanut pienvesiä voimakkaasti ja täysin luonnontilaisia pienvesiä on jäljellä vain vähän. Maankäytössä tapahtuneiden muutosten merkitys korostuu erityisesti pienvesissä, joiden matalan veden ja rantavyöhykkeen suhteellinen osuus on suuri. Pienvesistä rannikkoalueelle ovat luonteenomaisia merestä kuroutuneet fladat ja kluuvit. Flada on maankohoamisen vuoksi suustaan kuroutunut, vielä mereen yhteydessä oleva lahti. Kluuvi on menettänyt yhteytensä mereen ja on siis merestä kuroutunut järvi. Asutuksen keskittyessä rannikkoalueelle on fladoihin ja kluuveihin kohdistunut useita muutostekijöitä. Kohteita on myös kokonaan hävinnyt ojitusten tai patorakenteiden takia. Muutoksista johtuen näiden pienvesien merkitys kalojen lisääntymisalueina on heikentynyt. Valtioneuvosto teki vuoden 2006 lopussa periaatepäätöksen Suomen luonnon monimuotoisuudensuojelun ja kestävän käytön strategiasta vuosiksi 2006 2016. Strategiaan liittyvässä toimenpideohjelmassa esitetään toimia pienvesiin kohdistuvien paineiden poistamiseksi sekä esitetään toteutettavaksi pienvesien ennallistamishankkeita. Lisäksi esitetään parannettavaksi virtavesien kalalajien mahdollisuuksia vaellukseen ja luontaiseen lisääntymiseen uomakunnostuksin, rakentamalla luonnonmukaisia ohitusuomia ja korvaavia lisääntymisalueita sekä poistamalla nousuesteitä. Rannikkovesissä useat kalalajit käyttävät mm. rannikon pienvesiä lisääntymisalueinaan. 20