Joukkuepelillä vahvempi Metalli Metallin yhteistyön vaaliliitto VAALIOHJELMA 2016 22.liittokokous
[-1-] Sopimusoikeudesta emme luovu Ammattiyhdistysliike on ajettu perimmäisten kysymysten äärelle. Pitkään jatkunut talouden taantuma, tuotannon ulosliputukset ja erilaiset yritys järjestelyt haastavat työntekijöiden edunvalvontaa päivittäin. Työnantajat ja poliittinen oikeisto käyttävät tätä kehitystä perusteluna vaatimuksille suomalaisten työja palkkaehtojen heikentämisestä sekä julkisten palvelujen leikkaamisesta. Sipilän, Soinin ja Stubbin porvarihallitus on tuhoamassa päätöksillään suomalaisen sopimisen kulttuurin työmarkkinoilla. Kyse ei ole enää vain yleissito vuuden vaan koko työmarkkinajärjestelmämme murskaamisesta. Maan hallitus aikoo lainsäädännöllä pakottamalla estää työmarkkinaosa puolia sopimasta järkevästi esimerkiksi yritysten tuottavuutta ja toimintakykyä parantavista toimista. Ay-liikkeeltä ollaan viemässä sopimisen oikeus.porvarihallituksen politiikka vaarantaa edellytyksiä jatkaa paikallista sopimista työnantajien kanssa. Suomessa on rakennettu työmarkkinajärjestöjen ja poliittisten päättäjien yhteistyöllä vuosikymmenten ajan pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Sen olennainen sisältö ovat laajat, kaikille kansalaisille tarjottavat palvelut, jotka on kustannettu joko kokonaan tai osittain verovaroin. Porvarihallitus ja työnantajajärjestöt haastavat nyt vakavasti tämän pitkän linjan. Yleissitovat työehtosopimukset ovat edunvalvonnan perusta Ammattiyhdistysliike on aina tavoitellut solidaarista yhteiskuntapolitiikkaa, joka ottaa huomioon myös heikommassa asemassa olevat ihmiset. Tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen pyrkiminen on edellyttänyt valtion merkittävää roolia markkinoiden ohjaamisessa ja niiden vaikutuksen tasoittamisessa. Kansainvälistyvien yritysten sitoutuminen kansallisiin ratkaisuihin on heikentynyt dramaattisesti. Suomea tarkastellaan yritysjohdossa lähinnä kilpailukykynäkökulmasta. Saneeraukset ovat armottomia ja nopeita. Työnantajien tavoitteissa työmarkkinoiden uudistamiseksi vaaditaan suorasukaisesti nykyisen sopimusjärjestelmän purkamista. Työnantajat esittävät mm. palkoista sopimisen siirtämistä työpaikoille, työehtosopimusten minimiehdoista luopumista, palkkaerojen kasvattamista, työaikajoustojen lisäämistä, työrauhavelvoitteen kiristämistä ja lakkosakkojen korottamista.
[-2-] Tulevaisuuden suuri kysymys on, löydämmekö kansallista yhtenäisyyttä yhteiskunnan kehittämiseksi vai ajaudummeko entistä kovempaan vastakkainasetteluun poliittisten ja muiden eturyhmien kesken ja välillä. Metallin demarit ovat valmiita tasavertaiseen ja luottamukselliseen yhteistyöhön. Saneluun emme alistu. Jäsenten edunvalvonnan ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parantamiseksi myös ammattiyhdistysliikkeen pitää uudistua. Suhtaudumme myönteisesti hankkeeseen perustaa uusi ammatillinen keskusjärjestö kokoamaan mahdollisimman laajasti palkansaajia yhteisten tavoitteiden taakse. Pidämme myös tärkeänä syventää teollisuuden ammattiliittojen yhteistyötä. Metallin demareiden keskeiset tavoitteet: Emme hyväksy pakottavaa lainsäädäntöä työelämäasioissa Valtakunnallisten yleissitovien työehtosopimusten turvaaminen ja kehittäminen.emme hyväksy heikennyksiä nykyisiin työehtosopimuksiin Ostovoiman turvaavat yleiskorotukset, sekä yrityskohtaisesti tuottavuuden kasvun ja tuloksen mahdollistamat palkkaratkaisut Työn verotusta ei pidä nykyisestä kiristää Paikallisen sopimisen perälautana on aina oltava voimassa olevan työehtosopimuksen määräykset Luottamuksen ja tiedonsaannin parantamiseksi henkilöstöedustusta on yrityksissä lisättävä Irtisanomissuojan parantaminen irtisanomisperusteita tiukentamalla, irtisanomisaikoja pidentämällä ja korvaustasoa nostamalla sekä yritysten kustantamaa muutosturvaa lisäämällä Työttömyysturvan tason ja nk. eläkeputken säilyttäminen Työelämän lainsäädäntö ja eläke-, työttömyys- sekä muut sosiaaliturvakysymykset on neuvoteltava kolmikantaisesti Työnantajien on kannettava oikeudenmukainen osuus yhteiskunnan toiminnasta ja rahoituksesta. Lomautus ja irtisanomistilanteissa osinkojen ja optioiden maksaminen on sanktioitava verotuksella Harmaan talouden valvontaa on tehostettava ja rikosseuraamuksia kovennettava
[-3-] Vahvempi Metalli Metalliliiton voima on jäsenissä. Siksi panostamme järjestämis- ja jäsenhankintatyöhön eli työpaikkojen edunvalvonnan perustan vahvistamiseen. Tarvitsemme järjestövoimaa puolustaaksemme oikeuksiamme ja parantaaksemme työ- ja palkkaehtojamme. Toimimme vastavoimana hallituksen ja työnantajien pyrkimyksille heikentää työehtoja. Järjestövoimamme perustuu korkeaan jäsenmäärään ja laajaan aktiivien joukkoon, jotka osaavat toimia järjestäytyneesti yhdessä. Metalliliiton toiminta- ja edunvalvontakyky nojaavat kattavaan ja osaavaan luottamushenkilöorganisaatioon työpaikoilla. Panostamme Metallin aktiivien ja henkilöstön osaamiseen. Huolehdimme, että jäsenet osallistuvat edunvalvontaan ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Pystymme kampanjoimaan työpaikoilla, sopimusaloilla ja laajemmin yhteis kunnassa saavuttaaksemme tavoitteemme ja puolustaaksemme oikeuksiamme. Kannatamme uudistuksia, jotka tähtäävät nykyistä toimivimpiin ja tehokkaampiin ammattiosastoihin. Tavoitteenamme on järjestävä ammattiosasto, joka ylläpitää ja vahvistaa vastuualueensa työpaikkojen järjestöllistä voimaa ja edunvalvontakykyä. Metallin demareiden keskeiset tavoitteet: Järjestävä ammattiosasto, joka kykenee aktiiviseen jäsenhankintaja edunvalvontatyöhön sekä rakentamaan uutta jäsenaktiivisuutta, järjestövoimaa ja liitto-organisaatioita työpaikoille. Järjestävä liitto, joka kykenee järjestämis- ja jäsenhankintakampanjointiin työpaikoilla, toimialoilla ja yhteiskunnassa.
[-4-] Palveleva Metalliliitto Metalliliiton päätehtävä on jäsenten edunvalvonta. Tilanteet työpaikoilla vaihtelevat. Peruskysymys on kuitenkin aina sama: Saako jäsen ja luottamushenkilö hyvää palvelua olleessaan liittoon yhteydessä? Jokaisen jäsenen on saatava tarvitsemansa palvelut nopeasti ja tehokkaasti. Tavoitteenamme on jatkuvasti kehittää edunvalvonnan tukea työpaikoille, koulutusta, jäsen- ja kassapalveluja, viestintää ja markkinointia. Liitto on ennen kaikkea jäsenten toimintaa ja palveluja tukeva ja tuottava yhteisö. Jokaisen jäsenen ja luottamushenkilön on saatava tarvittaessa yksilöllistä neuvoa, apua tai tukea omassa asiassaan. Henkilökunnan palveluvalmiuksia kehitetään lähtökohtana yhden luukun periaate. Eli yksi yhteydenotto riittää, ja jos asia ei ratkea, niin siihen palataan selvityksen jälkeen nopeasti. Palvelun tason parantamiseksi luodaan seurantajärjestelmä, jolla aika ajoin selvitetään jäsenten kokemuksia. Metallin demareiden keskeiset tavoitteet: Työpaikoille on annettava lisää suoraa tukea edunvalvontaan Luottamusmiesten sekä muiden luottamushenkilöiden ja aktiivien jatkuva koulutus Henkilökohtainen apu uusille luottamusmiehille ja muille luottamushenkilöille Sähköisten palvelujen lisääminen Viestinnän tehostaminen kaikilla tasoilla Ruotsinkielisten ja maahanmuuttajien palvelujen kehittäminen Alueellisten edunvalvontapalveluiden ja muiden palvelujen kehittäminen Alueellisten työttömyyskassapalvelujen kehittäminen Kaiken toiminnan lähtökohtana on jäsenlähtöisyys, jota toteutetaan Metallityöväen Liiton jäseniltä saadulla valtakirjalla.
www.facebook.com/metallindemarit